Sir Boromir ja Hopeinen haltia (PG)

PG-13 ja sen alle olevat slash-ficit.

Valvojat: Likimeya, Ilona

Mithrellas
Velho
Viestit: 1099
Liittynyt: Ma Joulu 12, 2005 9:00 pm
Paikkakunta: Minas Ithil

Sir Boromir ja Hopeinen haltia (PG)

Viesti Kirjoittaja Mithrellas » La Touko 03, 2014 11:30 pm

Title: Sir Boromir ja Hopeinen haltia
Author: Mithrellas
Rating: PG
Genre: slash/humor/adventure
Disclaimer: Keski-Maa ja hahmot kuuluvat Tolkienille, enkä tee niillä rahaa. Juoni perustuu Sir Gawain ja Vihreä ritari -legendaan.
Summary: Boromir ottaa vastaan Hopeisen haltian asettaman hurjan haasteen ja matkustaa Kultaiseen metsään kohtaamaan hänet. Kesken matkansa hän päätyy erikoiseen leikkiin kahden haltian kanssa.

A/N: Vuodelta 2006 peräisin oleva ficci, jonka päätin nyt julkaista aktivointiviikonlopun kunniaksi muokkausten jälkeen. Ficci perustuu kuningas Arthurin legendojen tarinaan Sir Gawain ja Vihreä ritari (Sir Gawain and the Green Knight). Minulla on ollut pohjana versio, joka löytyy Rosemary Sutcliffin "Arthur-kuninkaan tarinoita" -kirjasta, ja tämä noudattelee sitä aika tarkkaan, olen lähinnä mukauttanut sitä Keski-Maahan sopivaksi, lyhennellyt juttua, lisännyt ripauksen huumoria ja vaihtanut yhden hahmon sukupuolen (minkä vuoksi tämä on nyt virallisesti slashia :D). Tämän ficin pitäisi olla täysin ymmärrettävä, vaikka tarina ei olisikaan ennestään tuttu. Ei tätä suomeksi oikein mistään varmaan edes löydy, ellei kirjastosta etsi tuota Sutcliffin kirjaa. Ficci on aika pitkä one-shotiksi, mutta lyhyemmin kertominen ei minulta onnistunut.


Sir Boromir ja Hopeinen haltia

Kaikista Gondorin sotureista Boromir tuntui olevan se, jossa oli jotain outoa. Boromir oli leimahteleva ja oikukas, nopea nousemaan ja laskemaan kuin valtoimenaan roihuava tuli. Hänessä oli vanhaa Númenorin kansan verta, mutta niin oli hänen isässään Denethorissa ja hänen nuoremmassa veljessään Faramirissa, samoin kuin enossaan Imrahilissa ja serkuissaan Elphirissä, Erchirionissa, Amrothosissa ja Lothírielissä, ja tietysti Aragornissa itsessäänkin, vaikkei Boromir viime mainittua tämän kertomuksen aikoihin vielä tuntenutkaan. Mutta oli siinä muutakin, sillä Boromirista kerrottiin omituisia tarinoita. Hobitit sanoivat, että Boromirin voimat lisääntyivät ja vähenivät auringon mukaan. Niinpä oli sopivaa, että kaikista Sormuksen Saattueen ritareille sattuneista seikkailuista kummallisin osui hänen kohdalleen.

Sinä Mettarëna, kun Sormus vielä makasi Frodo Reppulin piirongin laatikon pohjalla ja Aragorn johti pohjoisen dúnedainia, sillä vielä ei ollut aika hänen astua kuninkaan tielle, Denethor ja hänen poikansa istuivat Minas Tirithin suuressa salissa nauttimassa tästä idyllisestä juhlasta. Jopa poikien äidin Finduilasin haamu oli paikalla: se seurasi ilonpitoa leijuen ylhäällä katonrajassa. Palvelijat kantoivat pöytään hanhia, peuranlihaa ja manteleista ja hunajasta tehtyjä linnoja ja torneja. Nurkassa harpunsoittaja loihti ilmoille kauniita säveliä ja Denethor kohotti pikarinsa ja toivotti kummallekin pojalleen hyvää Mettarëa.

Pöydässä oli totisesti paljon syötävää, mutta Boromirin mielestä tämä oli pelkästään hyvä asia. Mutta juuri kun hän oli iskenyt hampaansa kanankoipeen, lennähtivät salin ovet auki ja sisään käyvä tuuli sai soihdut ja kynttilät lepattamaan villisti. Harpunsoittaja pysähtyi kahden nuotin väliin. Kaikki käänsivät katseensa avonaista ovea kohti. Pihalta kuului kavioiden kopinaa ja tuossa tuokiossa sisään ratsasti mies suuren hopeisen hevosen selässä.

Kaikki salissa olijat vetivät ihmeissään henkeä, sillä tämä mies oli uskomattomin näky, mitä Minas Tirithissä oli koskaan nähty. Mies oli suuri, kuin jättiläinen, ja tämän kasvoilla karehti omituinen, ylpeähkö hymy. Hänellä ei ollut sotavarustusta, vaan hän oli pukeutunut kokonaan sellaiseen säkenöivään hopeaan, joka oli pikemminkin haltioiden kuin kuolevaisten väri. Hänen viittansa, nuttunsa, housunsa ja saappaansa olivat hopeiset, kuten oli hänen hopeaisina välkkyvillä jalokivillä koristettu vyönsäkin. Jopa hänen pitkä, kiiltävä ja paksu tukkansa oli hopeinen väriltään, samaa sävyä kuin hänen hevosensa. Toisessa kädessään tällä miehellä oli valtava kirves, joka niin ikään välkehti hopeisena salin hämyssä.

Mies ratsasti keskelle salia ja katsoi vuoron perään kiinteästi jokaista salissa olevaa, ovenvartijasta itseensä käskynhaltijaan. Ja kaikista heistä tuntui, että nämä harmaat, mutta hopeisina välkkyvät silmät katsoivat hetken suoraan silmiin ja syvälle heidän sisimpäänsä. Sitten mies äkkiä huudahti jyrisevällä äänellä: "Missä on tämän salin isäntä, sillä puhun vain hänen kanssaan enkä kenenkään muun!"

Kaikki miehet istuivat kuin halvaantuneina eikä salissa kuulunut muuta ääntä kuin liekkien räiskähtely tulisijoissa. Ja Denethor sanoi: "Minä olen tämän salin isäntä ja toivotan teidät tänne tervetulleeksi. Nouskaa toki satulasta ja liittykää seuraamme."
"Sitä en tee", jyrähti vieras. "En tullut tänne juhlimaan kanssanne enkä sotimaankaan kuten näette, sillä minulla ei ole siihen tarvittavia varusteita. Mutta olen kuullut kerrottavan näiden poikiesi urhoollisuudesta ja olen jo jonkin aikaa halunnut panna sen koetteelle."
"No sehän sopii", totesi Denethor.
"Vaikka täytyy sanoa, että odotin näkeväni täällä jotain muuta kuin kaksi parratonta poikasta, jotka voisin kaataa maantien laitaan yhdellä puolukanvarvun sipaisulla. Mutta tarkoituksenani on laittaa heidät aivan uudenlaiseen kokeeseen. Annan nimittäin toisen heistä ottaa tämän kirveen, jolle ei löydy terävyydessä vertaista tässä maailmassa, ja lyödä sillä minuun yhden iskun itse valitsemaani paikkaan. Ja hänen täytyy vannoa, että hän sallii minun iskeä vastaiskun samaan kohtaan, jos siihen vielä kykenen, vuoden ja päivän kuluttua tästä päivästä."

Jokainen salissa tuijotti muukalaista silmät ihmeestä ja kauhusta levällään. Hopeinen mies nauroi pitkään ja pilkallisesti.
"Tässä näiden Gondorin ritareiden urheus sitten nähdään! Ei uskalla kumpikaan! Johan on nöyryyttävää. Nyt, painakaa kumpikin päänne alas ja hävetkää!"
Silloin Denethor kääntyi nuoremman poikansa puoleen: "No niin, minusta tuntuu että sinun on aika tarttua tähän haasteeseen."
Faramir epäröi, mutta nousi sitten tuoliltaan. "Hyvä on, anna kirveesi tänne ja valmistaudu iskuun!" hän huudahti, mutta samalla hetkellä oli toinenkin veljeksistä noussut.
"Pikkuveli, arvoisa isäni, minä vaadin tätä tehtävää itselleni, sillä minua painaa yhä häpeä siitä kerrasta, kun kiljaisin kuin neito nähdessäni sammakon makuukammiossani, ja minun on vielä todistettava olevani arvollinen istumaan Gondorin ritareiden joukossa."
"Istu alas! Tämä on selvästikin Faramirille sovelias tehtävä", Denethor kehotti, mutta turhaan. Boromir oli jo astellut hopeisen miehen eteen, joka oli nyt laskeutunut hevosen selästä.
"No niin, löysinhän minä sentään taistelijan Gondorin hovista. Vannotko nyt, että pidät sopimuksen, jonka teemme? Että isket minua vain yhteen paikkaan, jonka valitsen, vain yhden iskun. Ja vuoden ja päivän kuluttua sinä alistut minun iskuuni vuorostasi."
"Vannon kautta númenorilaisten esi-isieni."

Tämän jälkeen hopeinen mies antoi hirmuisen kirveensä Boromirille, asettui polvilleen lattialle ja veti hiuksensa päänsä yli paljastaen niskansa. Hetkeksi taas kaikki pysähtyi salissa ja Boromir seisoi kuin kivettyneenä.
"No niin, tämän kohdan olen valinnut. Iske nyt!" sanoi hopeinen vieras.
Boromir astui lähemmäs, heilutteli kirvestä ilmassa raivoisasti. Sitten hän karjaisi ja löi kirveen rysähtäen alas. Terä leikkasi lihan ja luun ja miehen pää putosi alas ja vieri pitkin lattiaa melkein Denethorin jalkoihin. Salista kuului kauhistunut henkäys, mutta hopeinen mies vain suoristautui, käveli irronneen päänsä luo ja poimi sen maasta. Sitten hän hypähti takaisin hevosen selkään, pidellen päätään kainalossaan. Hän käänsi sen Boromiria kohti.
"Ja katsokin, että pidät lupauksesi ja tulet luokseni vuoden ja päivän kuluttua."
Valkoiseksi valahtanut Boromir nyökytteli ja kysyi, mistä päin hän löytäisi miehen.
"Cerin Amrothista Kultaisesta metsästä täältä pohjoiseen. Jos tulet rohkeana, löydät minut varmasti."
Sitten hopeinen mies kannusti hevostaan ja karautti ulos pimeyteen avoimesta ovesta. Saliin jäi vain syvä hiljaisuus.

* * *

Ja niin tuli jälleen kevät, Ithilien kukoisti suloisena kuin hajahapsi metsänneito ja purot kimmelsivät ja solisivat vuolaina kohti Anduinia. Tuli keskikesän kuumat päivät ja virkistävät sadekuurot, ja pian olivat puutarhat sadosta notkollaan. Koitti jälleen syksy, illat hämärtyivät ja lehdet alkoivat kellastua.

Denethor kulki salissaan ympyrää mutisten itsekseen, ja hänen poikansa katselivat tätä vakavina. Lopulta käskynhaltija loi heihin kumpaankin katseen vuoron perään.
"Lähdön hetki on käsillä sille, joka uhkarohkeuttaan viime Mettarëna otti hopeisen jättiläisen haasteen vastaan. Mutta nytpä sanonkin, että lähteköön Faramir matkaan veljensä sijaan. Te olette loppujen lopuksi hyvin samannäköisiä enkä usko tämän omalaatuisen miehen huomaavan eroa."
Mutta Boromir pudisti päätään tiukasti. "Ei isä, minä olen tehnyt sopimuksen ja minä pidän siitä, kuten kunnon Gondorin miehen kuuluu."

Ja niin lähti Boromir matkaan uskollisella oriillaan, täyteen sotavarustukseen puettuna. Monta päivää hän ratsasti pitkin Suurta Lännentietä, läpi Firienin metsän ja Rohanin rajamaan, ylitti Entinojan kunnes tuli Woldin tuulisille autiomaille. Hän ratsasti läpi karujen seutujen ja yli petollisten virtojen kunnes hän saapui kultaisena hohtavan metsän rajalle.

Hän tapasi siellä metsänvartijan ja kyseli hopeisesta miehestä ja Cerin Amrothista, ja häntä kehotettiin matkaamaan syvemmälle metsään. Vartija ei kuitenkaan osannut kertoa tarkasti, mistä hän hopeisen miehen löytäisi, ja aika oli käymässä vähiin.

Eräänä synkkänä iltana Boromir, joka oli hyvin väsynyt ja läpimärkä pudottuaan erääseen puroon, melkein ratsasti päin harmaarunkoista puuta, joka kohosi ylös niin korkealle, että se tuntui jatkuvan tähtiin asti. Boromirin ihmetellessä näkyä kultaisten lehtien peittämien oksien keskeltä pudotettiin köydestä punotut tikkaat. Boromir katsoi niitä hämmästyneenä. Kukaan ei kuitenkaan tullut alas, vaan jostakin ylhäältä kuului ääni: "Käykää sisään, muukalainen. Tarttukaa tikkaisiin ja kiivetkää."
Tavallisesti Boromir olisi harkinnut ja kysellyt lisää, mutta nyt hän oli niin hämmennyksissä, ettei osannut kuin totella.

Puu tuntui kohoavan aina vain korkeammalle, ja pian Boromir ei enää kyennyt erottamaan maata alempien oksien peittäessä sen alleen. Hänen voimansa olivat jo miltei lopussa, kun hän viimein huomasi pistäneensä päänsä lattian läpi menevästä aukosta. Hän nousi ylemmäs ja istahti lattialle, katsellen ihmeissään ympärilleen. Hän oli saapunut eräänlaiseen valtavan kokoiseen huoneeseen, jonka seinien ja katon virkaa toimittivat vain puun valtavat ja monihaaraiset oksistot. Itse huone oli lähes tyhjä: siellä ei ollut juuri muita kalusteita kuin kauniista puusta valmistettu suuri pyöreä pöytä, joka oli katettu täyteen ruokaa ja sen äärellä kaksi tuolia. Ympäri huonetta paloi kynttilöitä, joiden valo sai ympäröivän puun lehdet kimaltamaan.
"Elberethille kiitos", ajatteli Boromir nähdessään ruoan, sillä hän oli nälkäinen kuin susi.
"Tervetuloa, ritari", kuului ääni Boromirin takaa ja hän kääntyi ja näki oudon, mutta erittäin kauniin miehen, jonka vaaleat hiukset säihkyivät kynttilöiden loisteessa. Boromir ymmärsi, että hänen edessään seisoi haltia, joka oli pitkä ja arvokas, ja Boromir nousi nopeasti ylös kumartaakseen.
"Monet kiitokset, jalo herra", Boromir sanoi, mutta haltia astui häntä lähemmäs ja taputti häntä olalle kuin he olisivat olleet vanhoja ystäviä.
"Vaihtakaa itsellenne kuivat vaatteet ja käykää sitten pöytään kanssani", kehotti haltia ja osoitti huoneen nurkassa olevaa vuodetta, jonka päällä lojui vaalea tunika. Boromir teki työtä käskettyä eikä välittänyt, vaikka haltia katseli tarkkaavaisesti hänen riisuessaan märät vaatteensa pois.

Kun illallinen oli ohi, Boromir tunsi itsensä kylläiseksi ja tyytyväiseksi ja melko uneliaaksi.
"Lienette jo väsynyt", totesi isäntä, "mutta ette ole vielä tavannut rakastajaani. Menkäämme siis tapaamaan häntä ennen maata menoa."
Boromir seurasi haltiaa huoneen keskellä kasvavalle puunrungolle ja katsoi ihmeissään, kuinka isäntä tarttui joihinkin näkymättömiin koloihin rungossa ja kiipesi ketterästi ylös. Hän yritti samaa itse perässä, mutta turhaan. Hän liukui alas ennen kuin pääsi kyynärääkään ylös. Mutta pian jostakin korkeuksista pudotettiin tikkaat, joiden avulla hän vihdoin pääsi seuraamaan isäntää.

Jonkin aikaa kiivettyään Boromir tuli samanlaiselle tasanteelle kuin missä oli nauttinut illallista. Tähänkin huoneeseen toivat valoa kymmenet tuoksuvat kynttilät ja lattian keskelle oli asetettu suuri vuode, jolla lojui erittäin kaunispiirteinen nuori haltia, ympärillään joukko valkeita pörröisiä kissanpoikia. Isäntä seisoi sängyn vierellä ja hymyili Boromirille.
"Tässä on rakastajani, Haldir", hän esitteli.
Boromir hymyili ja tervehti Haldiria, joka toivotti Boromirin sydämellisesti tervetulleeksi samalla kun paijaili yhtä sylissään nukkuvaa kissanpentua.
"Mutta nyt on aika käydä levolle", sanoi isäntä ja katsahti rakastajaansa silmät sädehtien. Sitten hän kehotti Boromiria palaamaan alakertaan omaan vuoteeseensa.

Boromir vietti neljä samankaltaista päivää isännän ja Haldirin seurassa, laulaen, juhlien ja riemuiten kuten Mettarën aikaan kuului tehdä. Mutta neljännen päivän iltana hänestä alkoi tuntua, että oli viipynyt jo liian pitkään ja että hänen pitäisi jatkaa Cerin Amrothin etsintää, jotta ehtisi sinne uuden vuoden päiväksi. Kertoessaan tästä isännälle, tämä nauroi iloisesti ja läimäytti Boromiria tuttavallisesti olalle.
"No, älkää siitä huoliko! Cerin Amroth on tässä aivan lähellä. Jääkää vain luoksemme vuoden ensimmäisen päivän aamuun, niin lähetän palvelijan opastamaan teidät paikalle."
Boromir helpottui tämän kuullessaan ja jäi iloisin mielin jatkamaan juhlintaa tähän kauniiseen vaikkakin merkilliseen asumukseen.

Seuraavana aamuna isäntä huomautti, että aikaa uuteen vuoteen oli vielä kolme päivää, jotka heidän kannattaisi kuluttaa mahdollisimman mukavalla tavalla.
"Ja minä vietän ne päivät aina menemällä metsälle. Kerään sieltä kauniita ympärivuotisia kukkia, hedelmiä ja marjoja meidän kaikkien iloksi. Mutta nyt kun olette täällä vieraanamme, niin mitäpä sanoisitte, jos tekisimme sopimuksen?"
"Millaisen sopimuksen?" kysyi Boromir.
"Tämä aika vuodesta on leikkien ja pilojen aikaa. Miksipä emme siis tekisi sellaista sopimusta, että minä annan teille joka ilta sen, minkä olen saanut päivän aikana metsästä, ja te puolestanne annatte minulle vastineeksi sen, jonka olette saanut täällä kodissani päivän aikana? Vannokaamme, että näin tapahtuu, kävi siinä miten hyvänsä."
"Tuo kuulostaa oikein hauskalta sopimukselta ja mielelläni vannon pitäväni sen", Boromir lupasi.
Isäntä nauroi ja niin he löivät kättä päälle sopimuksen merkiksi.

Seuraavana aamuna isäntä laskeutui puusta varhain aamulla ja Boromir makasi vuoteellaan epätavallisen uneliaana, koska hän ei ollut tottunut nukkumaan myöhään. Kotona hänellä oli tapana nousta aikaisin ja kiivetä ylös kotilinnansa valkeaan torniin katsomaan auringonnousua. Kohta saapui Haldir laskeutuen helponnäköisesti alas pitkin huonetta halkovaa puunrunkoa. Hän käveli muitta mutkitta Boromirin luo ja istui tämän vuoteen laidalle huolettomana kuin viinistä juopunut puolituinen. Hän kiusoitteli Boromiria ja liukui sitten puhumaan rakkaudesta, suloisesti vaikkakin puoliksi piloillaan. Boromir sivuutti hänen puheensa kevyesti ja kohteliaasti kuin tässä olisi ollut jonkinlainen peli kyseessä. Lopulta Haldir nousi vuoteelta ja katsahti Boromiriin hymy huulillaan.
"Kiitokset tästä miellyttävästä keskustelutuokiosta", hän virkkoi. "Mutta minun on kyllä vaikea uskoa, että te todella olette Gondorin Boromir."
"Kuinka niin?" Boromir huudahti säikähtyneenä.
"No, olisiko Gondorin kuuluisa Boromir ollut näin kauan kauniin haltian kanssa pyytämättä edes yhtä suukkoa?"
"Öh... no, minä kaiketi pelkäsin loukkaavani teitä sellaisella pyynnöllä", Boromir vastasi epäröiden, yrittäen kuulostaa kohteliaalta eikä torjuvalta.
"En minä toki sellaisesta loukkaannu."
Boromir ei sanonut mitään, katseli vain Haldiria hämmentyneenä.
"Ettekö aio pyytää?"
"No, tuota..."
"Tulkitsen tuon myöntäväksi vastaukseksi", Haldir sanoi hiljaa ja otti Boromirin kasvot käsiensä väliin ja painoi kuuman suudelman tämän huulille. Sitten hän asteli pois vilkuttaen Boromirille mennessään.

Illalla isäntä tuli kotiin kantaen koria, joka oli täynnä suloisia valkeita ja keltaisia kukkasia. Boromir kiitti lahjasta ja pyysi palvelijaa asettamaan kukat kauniisti ympäri asuntoa.
"Ja entä sopimuksemme? Annatko nyt vastalahjaksi sen, minkä sait tänään täällä kotonani?"
Boromir empi hetken, mutta koska hän oli luvannut pitää kiinni sopimuksesta, hän astui lähemmäs haltiaa, otti tämän kasvot käsiensä väliin ja painoi suudelman tämän huulille.
"No, sehän oli hieno lahja ja otan sen mielelläni vastaan", virkkoi isäntä. "Haluaisin kyllä kuulla, kuka sen teille oikein antoi."
"Tuo ei kuulunut sopimukseen", Boromir muistutti ja isäntä myöntyi siihen.

Seuraavana aamuna isäntä lähti jälleen metsälle ja jälleen Boromir makasi selittämättömän uneliaana vuoteellaan, kunnes Haldir tuli alas. Haltia istui hänen vuoteelleen ja alkoi taas kiusoitella häntä ja taivutella hänet vastaamaan rakkauden sanoin. Mutta Boromir jatkoi sivuuttaen ne kevyesti ja kohteliaasti olematta yhtään epäystävällinen tai torjuva. Lopulta Haldir huokaisi, mutta ennen lähtöään hän suuteli Boromiria kahdesti edellisenä päivänä antamansa yhden suudelman sijaan.

Iltahämärissä isäntä saapui kantaen kahta koria, jotka olivat kukkuroillaan villiomenapuun hedelmiä.
"Tässä on tämänpäiväinen saaliini", haltiaisäntä sanoi. "Mitä annatte minulle vastineeksi?"
"Nämä, jotka sain tänä aamuna", Boromir sanoi, kietoi kätensä haltian ympärille ja suuteli tätä kahdesti.
"No jopas. Teillä vaikuttaa olleen varsin hauska päivä tänään", virkkoi isäntä hymyillen.

Boromir ajatteli, että asiat haltioiden talossa olivat käymässä hieman liian tukaliksi, joten hän ehdotti isännälle, että lähtisi matkaan päivää aiemmin, jotta varmasti ehtisi ajoissa perille. Mutta isäntä nauroi ja vannoi, että Boromir ehtisi aivan mainiosti perille vasta uudenvuodenpäivän aamuna ja että hän kokisi loukkaukseksi sen, jos nuorukainen päättäisi lähteä sitä ennemmin.

Seuraavana aamuna isäntä oli jälleen lähtenyt asioilleen, ja Boromir heräsi siihen, kun talviauringon säteet sattuivat hänen silmiinsä kultalehtisen puun oksien lävitse. Haldir oli kumartuneena hänen ylleen. Kun hän näki Boromirin heräävän, hän antoi tälle suudelman hieman viivytellen ja astui sitten taaksepäin ja naurahti surumielisesti.
"Voi, Boromir. Onko sydämenne aina noin kylmä talvisaikaan? Vai onko teillä neito odottamassa kotona?"
"Ei, ei ole mitään neitoa", sanoi Boromir. "Mutta minä olen Gondorin mies ja olisi häpeäksi koko kansalleni jos rakastuisin jonkun toisen omaan."
"Mutta isäntä on metsällä eikä tule ennen iltahämärää. Kukaan ei saisi tietää. Emmekö voisi rakastaa tänä yhtenä päivänä ja tehdä sillä tavalla meidän kummankin elämästä hieman suloisemman? Ettekö soisi minulle kaunista muistoa kerrasta, jolloin Gondorin Boromir piteli minua käsivarsillaan?"
Haldirin sanat olivat niin kauniit, että hetkeksi Boromir aivan unohti missä oli ja kenen kanssa, ja niinpä hän ei vastustellut, kun Haldir laskeutui vuoteelle hänen yllensä ja suuteli häntä vaativasti ja intohimoisesti.
Kahden syvän suudelman jälkeen Boromir kuitenkin rimpuili irti Haldirin otteesta ja nousi vuoteelta kauhuissaan. "Ei, Haldir. Näin ei voi tapahtua. Vääryys on aivan yhtä suuri, vaikka kukaan ei siitä tietäisikään."
Haldir huokaisi pettyneenä ja surullisena. "Hyvä on, kuten haluatte", hän totesi. "Mutta sallikaa minun antaa teille edes tämä", hän sanoi ja ojensi taskustaan hopeisen nauhan. "Ottakaa se. Teidän ei tarvitse pitää sitä näkyvissä. Jos pelkäätte, että olette vaarassa, pujottakaa tämä nauha kaulanne ympärille. Kun pidätte sitä, olette haavoittumaton."
Koska kohtaaminen hirmuisen Hopeisen haltian kanssa oli niin lähellä, kiusaus oli Boromirille liian suuri ja niinpä hän otti Haldirin tarjoaman lahjan vastaan.

Sinä iltana isännällä oli metsästä tullessaan mukanaan vain pieni tuokkosellinen karhunvatukoita.
"Metsäretki oli tänään kurja. Näyttää siltä että suurin osa marjoista on paleltunut enkä saanut kerättyä muuta kuin nämä."
Boromir kiitti kohteliaasti ja totesi, että hänen oma päivänsä taisi olla antoisampi. Ja niinpä hän kaatoi isännän vuoteelle ja suuteli tätä ensin kevyesti, ja sitten kaksi kertaa intohimoisesti. Sitten he menivät taas pöydän ääreen iloisesti jutellen ja nauraen. Olihan nyt Boromirin vierailun viimeinen päivä. Saamastaan hopeanauhasta Boromir ei sanonut mitään.

Uudenvuodenpäivän aamuna Boromir lähti toivottomalle matkalleen apein mielin. Isäntä oli toivottanut hänelle mitä parhainta onnea, mutta Boromir pelkäsi, ettei se riittäisi pelastamaan hänen henkeään. Palvelija opasti häntä jonkin matkaa puiden lomitse puikkelehtivaa polkua pitkin, mutta pysähtyi sitten yllättäen.
"Tämän pitemmälle en rohkene teitä johdattaa. Tuolla sumussa puiden takana häämöttää Amrothin kukkula, ja siellä teitä odottaa Hopeinen haltia. Kukaan, joka häntä vastaan on joutunut taistelemaan, ei ole selvinnyt siitä hengissä. Ehkä olisi parempi, jos kääntyisitte ja pakenisitte nyt, kun vielä voitte, hyvä Boromir!"
"Ei", Boromir sanoi tiukasti. "Sillä tavalla olisi minun kunniani ikuisesti mennyttä. Minun on kohdattava kohtaloni ylväänä ja vailla pelkoa."
Ja niin Boromir lähti ratsastamaan kohti kukkulaa pää pystyssä, mutta hänen sydämensä läpätti kuin linnunpojalla, kun kukkula viimein kohosi hänen edessään. Hän sitoi hevosensa puunoksaan rinteen juurelle ja lähti kipuamaan polkua ylös.

Ylhäällä kukkulalla oli suuri puu, jossa oli haltioiden asumus. Boromir seisoi hetken aikaa paikallaan, vavisten päästä jalkoihin, mutta vakaana ja päättäväisenä. Ylhäältä oksistosta kuului kumea ja kova ääni, joka sanoi: "Odota hetki, teroitan vain kirveeni!"
Hetkisen kuluttua Hopeinen haltia laskeutui puusta ja heilutteli kirvestään aivan samanlaisena kuin vuotta ja päivää aiemmin Minas Tirithin linnassa.
"Tervetuloa, Gondorin Boromir! Toivon että sinulla on ollut mukava matka. Ja nyt, paljasta niskasi, niin minä toteutan sopimuksemme jälkimmäisen osan ja isken vuorostani sinua."

Boromir polvistui maahan ja veti hiuksensa syrjään niin kuin Hopeinen haltia oli käskenyt. "Lyö sitten!" hän huudahti ja sulki silmänsä. Hopeinen haltia heilautti suuren kirveensä ylös ja Boromir kuuli sen viuhahtavan alas ja tahtomattaan hän vetäytyi kauemmas ja väisti iskun.
Hopeinen haltia irvisti hänelle häijysti. "Oletko sinä todella se Gondorin urhea ja rohkea Boromir? Peräydyinkö minä sinun kirveeniskusi alta?"
"Antakaa anteeksi. En mahtanut sille mitään. Minulla kun ei ole rohkeuteni tukena tietoa siitä, että voin asettaa pääni takaisin paikoilleen. Mutta en kavahda enää. Tulkaa ja lyökää nopeasti!"
"Sen teen", tokaisi Hopeinen haltia ja taas hän heilautti pelottavaa kirvestä joka viuhahti alas. Mutta tällä kertaa Boromir ei liikahtanut ja kirveen terä meni ohi kaulasta ruohonkorren leveyden päästä.
"Iskekää!" huudahti Boromir. "Tällainen leikkiminen ei kuulunut meidän sopimukseemme!"
"Ei niin. Tuopa nyt pääsi vähän edemmäksi..."
Ja kolmannen kerran heilautti Hopeinen haltia kirvestään ja iski sen voimalla alas. Tällä kertaa Boromir tunsi kuin hyönteisen piston niskassaan ja pieni verivirta juoksi naarmusta, jonka kirveen terä oli leikannut. Kirves lojui maassa hänen vieressään.
Silloin Boromir nousi ylös, astui taemmas ja veti miekkansa esiin. "Nyt olen kestänyt iskun, vereni on vuotanut ja sopimuksemme on täytetty. Olen vapaa valastani ja saan puolustaa itseäni!"

Hopeinen haltia nojasi kirveeseensä ja nauroi hiljaa. Äkkiä Boromir huomasi, että vaikka haltian vaatteet olivat hopeiset, ne olivat aivan tavalliset eikä hän ollutkaan valtava Hopeinen haltia, vaan Boromirin ystävällinen isäntä menneeltä viikolta.
"Boromir, Boromir", sanoi haltia. "Sinä todellakin kestit iskuni enkä aio iskeä sinua enää. Jos olisin todella tarkoittanut sitä, olisin osunut jo ensimmäisellä kerralla."
"Miksi sitten tämä kolmen iskun leikittely?" Boromir kysyi huohottaen.
"Ne kaksi ensimmäistä iskua, jotka eivät koskettaneet sinuun, olivat ne lupaukset, jotka uskollisesti pidit, eli yksi suudelma ja kaksi suudelmaa, jotka rakastajani antoi sinulle ja jotka annoit minulle illalla palattuani kotiin. Kolmas isku, joka vuodatti vertasi, oli rikotusta lupauksesta, kun painoit minut vuoteelle ja suutelit minua kolmesti, mutta et antanut minulle häneltä saamaasi hopeista nauhaa." Haltia naurahti. "Minä tiedän kaiken, mitä sinun ja Haldirin välillä tapahtui. Minun tahdostani hän viekoitteli sinua, ja jos olisit antanut hänelle periksi ja häpäissyt minut ja taloni, lojuisi pääsi nyt tuossa nurmella tyhjän panttina. Nauhan sinä otit, koska olet nuori ja rakastat elämääsi, ja sen, joka ei rakasta Eru Ilúvatarin hänelle antamaa elämää, täytyy totisesti olla onneton mies. Nyt kun olen vuodattanut vertasi, annan sinulle nauhan anteeksi.
Boromir tarjosi nauhaa takaisin haltialle, mutta tämä ei ottanut sitä. "Pidä se muistona minusta ja Haldirista. Ja nyt, palatkaamme takaisin asunnolleni ja päättäkäämme tämä Mettarë yhdessä iloiten."
Mutta Boromir ei halunnut jäädä, vaikka panikin nauhan takaisin kaulaansa. "Minun täytyy palata takaisin herrani ja isäni luo. Gondor tarvitsee minua. Mutta ennen kuin lähden, kertokaa, kuka te olette, armollinen herra, ja kuinka voitte olla sekä ystävällinen haltiaisäntä että hirmuinen Hopeinen haltia, joka voi jatkaa elämää, vaikka hänen päänsä on isketty irti?"
"Nimeni on Celeborn", sanoi toinen. "Olin jo kauan aikaa sitten päättänyt testata Gondorin käskynhaltijan poikien urheutta, josta olin kuullut jopa täällä Kultaisen metsän keskellä. Mitä muuhun tulee – älä kysele miten haltioiden taiat toimivat."

Niin Boromir nousi jälleen ratsunsa selkään, vieläkin hämmentyneenä ja toisaalta odottaen malttamattomana sitä, että pääsisi tämän omituisen ja arveluttavan metsän ulkopuolelle.
"Luulenpa, että tiemme kohtaavat vielä myöhemmin", virkkoi Celeborn hymyillen ennen kuin Boromir oli lähtenyt. "Minä ja Haldir odotamme sinua."
Boromir mumisi epämääräisen hyvästin ja karautti ratsullaan matkaan kasvoja raapivista oksista välittämättä. Hän ei totisesti hevillä tähän metsään enää astuisi.

Loppu
Humor-ficcaaja 2007 ja 2009, Draama-ficcaaja 2010

Aiwendil
Samooja
Viestit: 417
Liittynyt: Ma Maalis 04, 2013 3:57 pm
Paikkakunta: Ent'asumus

Re: Sir Boromir ja Hopeinen haltia (PG)

Viesti Kirjoittaja Aiwendil » Su Touko 04, 2014 8:00 am

Otsikko herätti kiinnostuksen..

Ja täytyy sanoa, että varsin taitavasti kirjoitat. Tämä kieli, jota tässä käytetään on vanhahtava, mutta ei Tolkienmainen. Pisteet siitä. :) Puhuttelutavat sopivat tuohon aikaan ja tapaan, jolla kirjoitit. Itse asiassa löysin (pidin, siis) tämän tekstin hyvin kiehtovana jo pelkästään sen kielen takia. Olit saanut hyvin luonnetta hahmoille, ja Boromir oli varsin rakastettava, vaikka onkin vaikea kuvitella Boromiria nuorukaisena ja siloposkisena, kun on tottunut Sean Beaniin.
Kirjoitusvirheitä en odottanutkaan löytäväni enkä löytänytkään. Ylipäätään mikään ei tuntunut olevan vinossa tässä tekstissä, siitä näkee, että sie oot kirjotellu pidempääkin.
Onnitteluni, olet saanut ihailijan. ^^

Tämä taustalla oleva taru ei kuulosta tutulta, paitsi jos se on mainittu Mauri Kunnaksen kirjassa Kuningas Artturin ritarit, koska valitettavasti oma tietämykseni aiheesta jää siihen. Silti, hyvin kiehtovaa aikaa ja tarinaa tässä oli taustalla ja hyvin sulautit sen Keski-Maahan. Ja nyt tiedetään, miksi Boromir ei halunnut Kultaiseen Metsään. ;]
"I do not have a poetic bone in my body
and I don't want to say you left -
but my heart is no longer in my chest."

Kälätäti 2014 Kiitos kaunis!

sagitta
Aktiivipallero
Viestit: 584
Liittynyt: La Maalis 09, 2013 12:16 pm

Re: Sir Boromir ja Hopeinen haltia (PG)

Viesti Kirjoittaja sagitta » Su Touko 04, 2014 3:30 pm

Miksi minulla on sellainen mielikuva että olen joskus aiemmin pyytänyt sinulta slashia? No jos näin on, niin suur kiitos sinulle Mithrellas! ^^

Tämä oli tosiaan hieno tarina. Minullekaan ei tämä alkuperäinen taru ole tuttu, vaikka Arthurista muuten tiedän yhtä sun toista. Mutta se ei tosiaan lukukokemusta pilaa. Kieliasu tässä on miellyttävää. Sellaista hieman vanhahtava, mutta samalla kevyttä, aivan kuin sadussa. Siksi lukeminenkin sujuu vaivatta eikä jää junnaamaan.
Huumoria tässä oli mukavasti ripoteltu sekaan, mikä teki tekstistä paljon keveämmän. Finduilasin haamu ja Haldirin kisut saivat suurimmat hymyt huulille. ;D Hahmojen luonteet menee hyvin kirjan mukaa ja sait soviteltua ne itse tarinaan mutkattomasti.

Toivottavasti teet toistekin slashia, sillä sinulta sekin luonnistuu!
Life and Death have been in Love longer than words can describe.
Life sends Death countless gifts
And Death keeps them forever...


Vuoden Palautteenantaja 2014

Mithrellas
Velho
Viestit: 1099
Liittynyt: Ma Joulu 12, 2005 9:00 pm
Paikkakunta: Minas Ithil

Re: Sir Boromir ja Hopeinen haltia (PG)

Viesti Kirjoittaja Mithrellas » Ti Touko 06, 2014 10:22 pm

Kiitos paljon kommenteista Aiwendil ja sagitta! :) Mukava kuulla, että piditte tästä.

Aiwendil: Minun olisi varmaan pitänyt jo tuohon alkuun laittaa, että tämän tekstin tyyli on peräisin siitä Sutcliffen "Sir Gawain ja vihreä ritari" -tarinasta, joka minulla oli mallina. Halusin säilyttää saman tyylin tässä, koska tykkäsin niin paljon siitä vanhahtavasta kerronnasta. Jos olisin kirjoittanut sen "omalla tyylilläni", koko juttu olisi ollut paljon latteampi. Oikeastaan ansio menee siis sille, joka on suomentanut tuon Sutcliffen kertomuksen. Tämän ficin idea oli vain soveltaa tarina TSH-ympäristöön, mikä minusta onnistui yllättävän helposti, ja varmaankin koska Tolkien itse otti vaikutteita kuningas Arthurin tarinoista, eli tietyt samat elementit on siellä taustalla.... Sir Gawain ja vihreä ritari on oikeastaan kuuluisimpia näistä kertomuksista, joten minusta on täysin mahdollista, että se olisi mainittu siinä Kunnaksen versiossa. Mutta kyllä minullakin on se vaikutelma, ettei sitä yleisesti ottaen kovin hyvin tunneta ainakaan Suomessa, siis jos vertaa vaikka Arthur/Guinevere/Lancelot -kolmiodraaman tai Graalin maljan etsintään.

sagitta: Joo taisit tosiaan pyytää slashia ja ehkä minä vähän vihjasinkin, että jotain voisi olla tulossa, koska tämä ficci on ollut olemassa vuodesta 2006 ja muokkasin tätä paremmaksi jo aiemmin tänä vuonna. Tässä tapauksessa slashia oli minusta jo alkuperäisessä kertomuksessa, koska siinäkin se Gawain suuteli sitä isäntää. (Luin tosin jostain, että Arthurin legendojen aikaan oli ihan normaalia, että ritarit suutelivat toisiaan eikä sitä pidetty mitenkään homoseksuaalisena…) Joka tapauksessa kuten jo Aiwendilille totesin, kieliasu oli varastettu siitä alkuperäiskertomuksesta, mutta se tuntui niin olennaiselta osalta kertomusta, että olisi tuntunut väärältä kirjoittaa se jollakin muulla tavalla. Finduilasin haamu oli alkuperäisessä versiossa kuningatar Guinevere, joka seurasi miesten ilonpitoa jostain parvekkeelta. Ja Haldirin kissanpennut taisivat olla jotain seuraneitoja, jollaiset eivät oikein Haldirille sopineet, joten päädyin kissoihin. ;) Minua tavallaan kiinnostaisi kirjoittaa enemmänkin slashia, mutta taustalla pitäisi olla hyvät perusteet, siis jokin vihjaus Tolkienilta itseltään, että miesten välinen suhde olisi siinä kohtaa voinut olla mahdollinen. En siis lupaa, että kirjoittaisin lisää slashia, mutta katsellaan. ;)
Humor-ficcaaja 2007 ja 2009, Draama-ficcaaja 2010

Avatar
Celeb
Velho
Viestit: 816
Liittynyt: To Kesä 05, 2008 12:41 pm
Paikkakunta: Rivendell
Viesti:

Re: Sir Boromir ja Hopeinen haltia (PG)

Viesti Kirjoittaja Celeb » Ti Tammi 13, 2015 4:11 pm

Ai tämä olikin tämä tarina! En siis millään olisi tunnistanut nimeä Sir Gwain ja Vihreä ritari, mutta jossain olen ihan varmana törmännyt tähän kertomukseen, tai johonkin sen versioista. Se ei tosin tainnut olla ihan se alkuperäinen, koska siinä juhlien kulku meni muistaakseni niin, että kirvesheebo hakkasi pään irti vapaaehtoiselta ja tämäkin iloisesti jatkoi hengailuaan ja sitten selvisi, että kirves on taikakirves ja porukka alkoi irroitella päitään ja vaihtaa niitä ja sitten pidettiin päänvaihtobileet tai jotain?? No mutta luulen, että kyseessä on saman legendan eri muoto, tiedä sitten mikä ja missä olen sen lukenut. :'D

Tosiaan, lueskelin iltasaduksi toissapäivänä Loftiksen vanhoja ja uusia ficcejä, joita en jostain syystä ole kiireiltäni tullut lukeneeksi. Tämä sitten sai sellaisen kommenttikipinän syttymään syystä tai toisesta. Toisin sanottuna tykkäsin hurjasti! Tässä on kauttaaltaan ja läpikotaisin semmoinen hauska eeposmaisuus(?) tai runollisuus tai joku, joka johtuu juurikin lähdetarinastaan. Viehätyin siihen heti, tykkään hirveästi kun tekstillä on selkeä ja toimiva omanlaisensa tyyli joka kantaa koko tekstin läpi. Hallitset kyllä kirjoittamisen teknisen osuuden paremmin kuin hyvin, kieli on selkeää ja ymmärrettävää, istuu tarinaan ja antaa sille lisämaustetta. Tarinan kaari rakentuu myös kivasti, mielenkiinto tarinaa kohtaan pysyi yllä koko ajan ja sieltä löytyi oivaltavia välihuomioita ja yhtymäkohtia taruun. Ja huumori, oi huumori. Tykkään jotenkin ihan hirveästi huumoristasi. Voi sitä Borskaa. :----D

Kiitän lukukokemuksesta, tämä oli todellakin oivallinen iltasatu. Sopivan kevyt ja kutkuttava, ettei ala yön pimeys ahdistamaan, mutta kuitenkin semmoinen vetävä ja ?? en osaa muotoilla tätä nyt varmaan kunnolla sanoiksi, mutta semmoinen mehukas? Semmoinen, ettei tule tylsää tai jää unisena tuijottamaan tyhjyyteen lasittunein silmin. Jos suinkin viitsit kirjoittaa, niin luen näitä myös tästä eteenpäin!
Kurkkaa ficcilistaustani tai runonurkkaustani.

Vuoden tulokas 2009, Kälätäti 2010 ja Ilopilleri 2014!
Kiitos, ihanaa! <3


Coolin Eksentrinen ja Lievästi Epäröimätön Bandiitti.

NUORI JA VIRIILI 2K17

Mithrellas
Velho
Viestit: 1099
Liittynyt: Ma Joulu 12, 2005 9:00 pm
Paikkakunta: Minas Ithil

Re: Sir Boromir ja Hopeinen haltia (PG)

Viesti Kirjoittaja Mithrellas » Ke Tammi 28, 2015 10:05 pm

Kiitos kovasti, Celeb, mukavaa että kommentoit tätä. :) Luulenpa tosiaan, että tästä legendasta on olemassa monta eri versiota. Tämä versio, joka minulla oli pohjana, ilmestyi sellaisessa "jännittävää luettavaa koko perheelle" -tyyppisessä kirjassa, eli oli ehkä hieman kesympi.

Minusta tuo Sir Gawain ja vihreä ritari on vaan jotenkin hauska ja mukaansatempaava tarina. Joten varmaan siitä syystä halusin tehdä siitä tällaisen Keski-Maa version ja jakaa tarinan muillekin. On tosi ilahduttava kuulla, että tarina piti otteessaan alusta loppuun! Pelkäsin vähän, että siitä tuli liian pitkä, mutta eipä sitä oikein lyhyemminkään olisi voinut kertoa (ja alkuperäinen kertomus oli toki vielä paljon pitempi). Mukava myös kuulla, että huumori toimi, koska juuri sen huumorin vuoksi tämä kai tuntuikin minusta niin hyvältä idealta, kun sai miettiä kuinka vääntää sen alkuperäiskertomuksen yksityiskohdat Keski-Maahan sopiviksi. Mutta luulenpa, etten kirjoita tämän tyyppisiä ficcejä enempää, vaikka olisihan noita legendoja tuossa kirjassa kyllä enemmänkin. ;)
Humor-ficcaaja 2007 ja 2009, Draama-ficcaaja 2010

Vastaa Viestiin