Legolasin ja Lauranan tarina, MS (30.11.!!!)

PG-13 ja sen alle olevat romanceficit.

Valvojat: Likimeya, Andune

Eowyn86
Örkki
Viestit: 36
Liittynyt: Ke Huhti 06, 2005 3:16 pm
Paikkakunta: Tuomaksen sängyn alla

Viesti Kirjoittaja Eowyn86 »

Siis toi koko tarina on ollu aivan mahtava :P
Toi oli hyvä toi tarina Legolaksen äidistä..
Jatko on tervetullutta :D

Harmi kun itse en osaa noin hyvin kirjottaa :cry:
Sabi
$exual di$gracE
Viestit: 741
Liittynyt: To Huhti 15, 2004 7:20 pm
Paikkakunta: Tokyo (yeah right!)
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Sabi »

_Hasufel_:lle ja Eowyn86:lle paljon paljon kiitoksia! Jep! Tässä tarinassa junnataan ja junnataan. ;P
Kyllä me yrittää kirjottaa ei-junnaamista jatkossa. (:

Jatkoa me yrittää kirjottaa mahd. pian. *ollaan etsimässä inspistä*
kimi no koto wo omou to nazeka namida ga nagareteta.
(=When I thought about you for some reason tears ran down my face.)
Eowyn86
Örkki
Viestit: 36
Liittynyt: Ke Huhti 06, 2005 3:16 pm
Paikkakunta: Tuomaksen sängyn alla

Viesti Kirjoittaja Eowyn86 »

Sabi kirjoitti:_Hasufel_:lle ja Eowyn86:lle paljon paljon kiitoksia! Jep! Tässä tarinassa junnataan ja junnataan. ;P
Kyllä me yrittää kirjottaa ei-junnaamista jatkossa. (:

Jatkoa me yrittää kirjottaa mahd. pian. *ollaan etsimässä inspistä*
Et sitte oo saanu vielä kirjoteltuuu :?
”Huono itsetunto on miun elämäni suurin tragedia.”
Sabi
$exual di$gracE
Viestit: 741
Liittynyt: To Huhti 15, 2004 7:20 pm
Paikkakunta: Tokyo (yeah right!)
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Sabi »

Anteeksi anteeksi anteeksi!! *pahoittelee suunnattomasti*

Olen ollut paha paha ihminen ja ja ja kaikkea muuta vastaavaa. Se inspis katsokaas on ollut jo luvattoman kauan lomalla eikä ole vieläkään suostunut palaamaan töihin. *huok*

Yritä todella todella todella yritän saada jatkoa aikaiseksi!

*vielä isoimmat pahoittelut ja anteeksi pyynnöt ja nöyristelyt ja ruoskan iskut itselleen*
kimi no koto wo omou to nazeka namida ga nagareteta.
(=When I thought about you for some reason tears ran down my face.)
Avatar
Phoenix
Örkki
Viestit: 156
Liittynyt: Ma Elo 01, 2005 12:21 am
Paikkakunta: Lórien

Viesti Kirjoittaja Phoenix »

Luin tähän mennessä ilmestyneen yhdellä kerralla, ja olen erittäin vaikuttunut!! sun on iiiihan pakko jatkaa tätä, uskomatonta miten riippuvainen olen näistä sinun ficeistä... :mrgreen: [/b]
"Here you leave today and enter the world of Yesterday, Tomorrow and Fantasy"
Sabi
$exual di$gracE
Viestit: 741
Liittynyt: To Huhti 15, 2004 7:20 pm
Paikkakunta: Tokyo (yeah right!)
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Sabi »

Oohh!! Arigato!!! *kumartaa*



Jatkoa saatte rakkaat odotella niin kauan, kunnes me saadaan uusi Windows... Faja kun ei ole sitä vielä hankkinut (eikä sitä mallia ole edes kai ollut kaupoissa) siihen voi mennä jonkun aikaa... En voi siis kirjoittaa jatkoa. Tai VOIN, mutten halua, kun olen just saanut kaikki CD:ille kopioitua, ni sitten niitä pieniä pätkiä olisi millon missäkin. Joten jatkoa joudutte odottamaan... JÄLLEEN! :roll: :oops:
kimi no koto wo omou to nazeka namida ga nagareteta.
(=When I thought about you for some reason tears ran down my face.)
Eowyn86
Örkki
Viestit: 36
Liittynyt: Ke Huhti 06, 2005 3:16 pm
Paikkakunta: Tuomaksen sängyn alla

Viesti Kirjoittaja Eowyn86 »

Sabi kirjoitti:Oohh!! Arigato!!! *kumartaa*



Jatkoa saatte rakkaat odotella niin kauan, kunnes me saadaan uusi Windows... Faja kun ei ole sitä vielä hankkinut (eikä sitä mallia ole edes kai ollut kaupoissa) siihen voi mennä jonkun aikaa... En voi siis kirjoittaa jatkoa. Tai VOIN, mutten halua, kun olen just saanut kaikki CD:ille kopioitua, ni sitten niitä pieniä pätkiä olisi millon missäkin. Joten jatkoa joudutte odottamaan... JÄLLEEN! :roll: :oops:
Kauan on kyllä odoteltu.
”Huono itsetunto on miun elämäni suurin tragedia.”
Kiromonoyaki
Örkki
Viestit: 80
Liittynyt: Ti Marras 15, 2005 3:28 pm

Viesti Kirjoittaja Kiromonoyaki »

* Kyynel valuu poskelle *
Tämä tarina kosketti minua todella....
Luin melkein koko ajan itku kurkussa tarinaa kun luin miten Legolasille ja Lauranalle oli tapahtunut....
Sabi kirjoitti:”Larewen?” Legolas kutsui, mutta neito ei vastannut, ei reagoinut. Viimein Legolas astui lähemmäs Larewenia ja kosketti tämän olkaa. Larewen hyökkäsi saman tien Legolasin kimppuun kaataen tämän lattialle. Salamana hän löysi toisen hopeisen tikarin tupestaan ja painoi sen miehen kaulalle.
”Älä koske minuun!” hän raivosi ja painoi tikaria vasten Legolasin kaulaa, kunnes punainen sakea neste alkoi valua hiljalleen pitkin kalpeaa kaulaa. Larewen kavahti taakse päin ja kompuroi ylös. Hän huojui törmäten vasten seinää ja jääden siihen henkeään haukkoen. Legolas painoi käden kaulalleen ja nousi istumaan toiseen käteensä nojaten.
* Pökertyy *

Hullu ämmä!!! :evil:
Sabi
$exual di$gracE
Viestit: 741
Liittynyt: To Huhti 15, 2004 7:20 pm
Paikkakunta: Tokyo (yeah right!)
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Sabi »

Eowyn86: Köh köh... Pyydän kovasti anteeksi. *helottaa tomaatinpunaisena*

Legolas: Oi ihanaa!!! <3<3<3 Kiitos! Tuollaista palautetta on aina ihana saada. Se todella lämmittää mieltä, jos jotain tarina koskettaa noinkin paljon. (:
Juu Larewen on vähän... Hehee! Hullu ämmä on hyvä ilmaisu. ;)



Arvatkaa mitä! Tämä on tehnyt syntiä! Tooodella tooodella pahasti... *katselee alas* tämä kirjoitti jatkoa ja jopa laittaa sitä tänne teidän luettavaksenne. Enkö olekin paha ja ilkeä ihminen??!! Hyi minua!



Osa 8

Kuningas Thranduil istui kivisellä penkillä, puiden varjossa ja katseli kuinka harjoituspaikalla hurrattiin kilpailijoille. Paljon väkeä oli kokoontunut todistamaan kuinka sisarukset mittailivat toistensa taitoja. Tähän asti Legolas oli ollut voitolla, mutta kuningas tiesi, että kun on aika Enyalien haastaa Legolas jousiammuntaan, veli tulisi häviämään siskolleen. Siitä ei ollut epäilystäkään. Enyalien silmät olivat tarkemmat kuin kotkan ja käsi vakaampi kuin järkkymätön Caradhras.
”Oletko valmis elämäsi pahimpaan nöyryytykseen, gwador(veli)?” Enyalie naurahti jännittäessään jousta. Legolas naurahti ja sanoi jotain, mutta tyttö ei välittänyt. Tuo keskittyi tuijottamaan kohteeseen, eli puunoksaan kiinnitettyyn oljenkorteen. Se kumpi lävisti tuon ohuenohuen oljenkorren, oli voittaja. He olivat jo ratsastaneet kilpaa ja miekkailleet. Tämä oli nyt se ratkaisevin, koska Legolas oli voittanut miekkailussa ja Enyalie ratsastuksessa. Legolas oli ampunut juuri hetki sitten nuolensa aivan oljenkorren viereen. Enyalie oli nauranut veljelleen ja haukkunut tuon taitoja huonommiksi kuin örkkien. Legolasista vertauskuva ei ollut kovinkaan hauska, muttei voinut silti olla nauramatta.
Enyalie tähtäsi rauhallisen näköisenä, eikä muiden huudot ja häirinnät saaneet tyttöä herpaantumaan. Hän oli täysin omassa maailmassaan, jossa oli vain jousi, nuoli ja oljenkorsi. Vielä tuo hiukan jännitti joustaan kovemmin, kunnes vapautti sen ja sekunninmurto-osan ajan seurasi nuolen matkaa. Kuului pieni ääni, kun nuoli tuli matkanpäähänsä ja samassa kantautui hurjat riemunkiljahdukset ja hurraamiset. Enyalie käänsi rauhallisesti kasvonsa Legolasiin, kävelin tuon luo ja painoi kätensä tuon olalle sanoen hiljaa:
”Syvimmät pahoitteluni, mutta mitä minä sanoin. Minä olen Synkmetsän paras jousiampuja.”
Legolas katsoi nuolta, joka oli lävistänyt ohuen oljenkorren keskeltä kahtia. Sitten tuo katsahti siskoonsa ja halasi häntä hymyillen.
”Niinhän sinä taisit sanoa”, Legolas naurahti, kun he erkaantuivat halauksesta. Tuo pörrötti siskonsa hiuksia ja hymyili. Enyalie virnisti voitonriemuisena ja lähti halaamaan siskojaan, jotka taputtivat käsiään ja hurrasivat muiden kanssa.
”Tätä täytyy juhlia!” Thranduil julisti hyväntuulisesti ja ilmoitti vielä, että illalla järjestettäisiin kunnon juhlat hänen poikansa häviön kunniaksi. Legolas oli tässä vaiheessa vilkaissut isäänsä virnuillen alta kulmien ja sanonut jotain petturista, mutta kuningas vain nauroi ja kaappasi tyttärensä syliinsä.
”Todelliset sankarit ovat yleensä niitä pienimmän kokoisia”, kuningas sanoi halatessaan Enyalieta. Tyttö kihersi isänsä syleilyssä ja katsoi Legolasia hymyillen voitonriemuisesti.

Saattue sekä Legolas sisaruksineen olivat jääneet vielä kilpapaikan läheisyyteen, vaikka muut olivat lähteneet jo sisälle valmistelemaan suurta juhlaa. Thalion kiusasi veljeään oikein urakalla pikkusiskolle häviämisestä, mutta selvästikin Legolas oli tottunut jo siskosten kiusoitteluun, sillä tuo vain hymyili ja myötäili mitä ikinä Thalion sanoikaan. Jossain vaiheessa Aragorn kuitenkin pani merkille, että Thalion siirtyi Boromirin läheisyyteen ja alkoi keskustella tämän kanssa. Kun Boromir katsahti Aragorniin, mies vain vinkkasi silmää Boromirille ja hymyili tietävästi. Leithian istui Enyalian kanssa nurmella jutustellen iloisesti. Tämä taisi olla ensimmäinen kerta, kun kukaan Saattueen jäsenistä kuulivat Leithianin puhuvan. Thalion kertoi, että tyttö oli jonkin verran ujo uusien henkilöiden parissa, mutta opittuaan tuntemaan heidät, Leithian oli puheliaampi kuin kukaan.
”Sitä en usko! Pippin voittaa hänet kyllä mennen tullen puhumisessa…” Sam tokaisi ja muut hörähtivät raikuvaan nauruun. Pippin nauroi aluksi mukana, kunnes vasta tajusi, mitä Sam oli sanonut.
”Heiii!” tuo inahti ja laittoi kädet puuskaan. Muut vain yltyivät kovempaan nauruun, kun Pippin koitti näyttää vihaiselta ja uhkasi tehdä vielä jotain erittäin julmaa jos he eivät lopettaisi nauramista saman tien. Leithian tuli Pippinin luo, kumartui tuon puoleen ja sanoi:
”Voinhan minä vaikka tehdä pienen loitsun puolestasi…”
Pippinin kasvoille kohosi voitonriemuinen katse, kun muut lopettivat naurun ja vilkaisivat pelästyneenä Leithianiin.
”Menittepäs halpaan!” Leithian hihkaisi ja nuo alkoivat Pippinin kanssa nauraa yhdessä muiden pölmistyneille ilmeille. Merri katseli noita kahta päätään pyöritellen ja huokaisi:
”Nuo kaksi ovat liian samanlaisia. Se on jo pelottavaa.”
Frodo nyökkäili vieressä hymyillen, Gimli tyytyi vain tuhahtamaan.
”Legolas”, Boromir aloitti ja kun Legolas käänsi kasvonsa häneen tuo jatkoi: ”Kerrohan mitä nämä teidän nimet tarkoittavat. Kuulin, että joidenkin nimillä on jokin tarkoituskin.”
”Totta. Kuulit aivan oikein”, Legolas vastasi nyökäten. ”Minun nimeni tarkoittaa vihreää lehteä. Sillä kai ei juurikaan ollut mitään sen suurempaa tarkoitusperää. Thalion tarkoittaa vahvaa, järkkymätöntä, joka sopiikin hänelle oikein hyvin. Ja kuka kehtaa väittää vastaan, voikoon otella hänen kanssaan. Minä en sitä virhettä tee enää toistamiseen, että siskoni haastaisin kilpailuun.” Tässä kohdassa Legolas vilkaisi hymyillen Enyelieta, joka naurahti hiukan.
”Leithian tarkoittaa vapautusta. Äiti ei koskaan maininnut miksi niin kovasti tahtoi Leithian nimeksi vapautuksen, mutta uskon sillä olleen suuri merkitys. Isä ainakin uskoo niin yhä. Ehkä vielä jonain päivänä saamme tietää syyn tähän nimeen”, Legolas vastasi näyttäen mietteliäältä. Hän oli hetken hiljaa ja sanoi: ”Ehkä äiti aavisti jotain tapahtuvan. Hänestä puhuttiin usein, että tuo pystyi näkemään tulevaa. Siitä tosin nykyään ei enää puhuta.”
Legolas vilkaisi sisariaan, jotka katsoivat Legolasiin vakavina. Leithian käänsi katseensa maahan ja muuttui taas siksi ujoksi tytöksi, jolta hän ensi kertaa oli näyttänytkin, kun Saattue hänet tapasi. Legolas hymähti ja käänsi katseensa Enyalieen.
”Ja sitten tämä nuorin, Enyalie. Kuten jo aikaisemmin kerroin hänen nimensä tarkoittaa muistoa. Isä tahtoi muuttaa Nayelien nimen Enyalieksi noin kuukausi sen jälkeen, kun äiti oli viety. Isälle Enyalie oli ainoa elävä muisto vaimostaan. Se kaikkein viimeisin…”
Enyalie tarkkaili tummilla silmillään muiden katseita ja reaktioita. Hänen tarkkaavaiset silmänsä huomasivat, että Merrillä oli selvästi jotain kysyttävää, mutta tuo kaiketi pelkäsi kysyä sitä.
”Kerro asiasi, Meriadoc”, Enyalie kehotti. Merri käänsi ihmeissään katseensa Enyalieen. Miten tuo oli huomannut? Enyalie hymyili pienesti ja siirsi valkean hiussuortuvan pois silmiensä edestä. Nyökäten tuo rohkaisi pientä hobittia, joka tuntui taistelevan rohkeutensa kanssa.
”Niin… Minä vain… äääh.. ajattelin, kun…” tuo sopersi ja pyöritteli paitansa helmaa sormien välissä. Silmiin tuo ei katsonut ketään, suurimmaksi osaksi vilkuili maahan.
”Niin Merri?” Legolas kysyi hymyillen ystävällisesti. Mikä tuota nyt niin ujostutti?
”Entä veljen nimi?” Merri kysyi. Enyalie naurahti ja vastasi:
”Mutta Legolashan sanoi jo oman nimensä merkityksen.”
Merri vilkaisi Legolasiin kulmien alta ja huomasi tuon kasvojen kiristyneen. Legolas ei kuitenkaan vaikuttanut vihaiselta, ainakaan Merrille.
”Hän ei taida tarkoittaa Legolasia…” Thalion korjasi ja Enyalie käänsi hämmästyneenä kasvonsa siskoonsa. Sitten tuo vilkaisi Legolasta, joka katseli metsään päin. Legolasin ääni muuttui taas tyhjäksi, kun hän puhui veljestään:
”Kai äiti senkin silloin aavisti, kun hän nimesi Lhûgbelegia. Isä ei koskaan pitänyt siitä nimestä. Kuka nyt pitäisi, nimihän tarkoitti vahvaa käärmettä. Käärme ei koskaan ollut hyvä merkki nimessä ja kaikki ihmettelivät miksi kukaan haluaisi lapselleen sellaisen nimen. Mutta äiti piti siinä päänsä, kuten monissa muissakin perheen asioissa. Lhûg oli aina ollut meistä vahvin ja taitavin. Hän ei pelännyt mitään ja oppi kaiken heti, mitä hänelle sitten opetettiinkaan. Siksi kai tuo olikin silloin isän suosikki.”
Legolas kääntyi taas muihin päin ja huokaisi:
”Vaan käärmehän tuo oli. Kiero pettäjä, joka ei kai koskaan kadu petostaan. Kuullut olen, ettei tuo enää käytä äidin antamaa nimeään, vaan on ottanut mustahaltioiden nimen kannettavakseen. Petos vain syvenee siis…”
”Ei hän välttämättä ole paha”, Leithian yhtäkkiä puuttui puheeseen. Kaikki käänsivät ihmeissään kasvonsa tyttöön, joka katsoi Legolasiin tiukasti.
”Kuinka voit sanoa noin?!” Thalion huudahti noustessaan seisomaan. Tuon voimakas ääni kaikui pitkään metsän uumenissa.
”Miten niin? Hän on veljemme!” Leithian huusi, nousi myös ylös ja tuijotti nyt vuorostaan siskoaan.
”Ei. Häntä et voi veljeksemme väittää enää”, Legolas sanoi pidätellen vihaansa. Kaikki saattoivat silti nähdä tuon vihan hänen silmistään. Oli selvää, että ainoa mitä Legolas tunsi veljeään kohtaan, oli viha ja katkeruus.
”Kuinka voitte kääntää hänelle selkänne?” Leithian yritti inttää yhä vastaan.
”Koska hän käänsi selkänsä meille”, Enyalie vastasi tyynesti ja katsoi mustilla silmillään siskoaan. Leithian katsoi sisariaan turhautuneena ja vihaisena. Hän oli aina pitänyt kaiken sisällään, kun muut haukkuivat Lhûgbelegia, mutta nyt hän ei enää vaikenisi. Nyt hän sanoisi kaiken ääneen, ei enää salaisuuksia tai peitettyjä tunteita.
”Koska hän teki jotain väärin meitä kohtaan, se ei tarkoita, että meidän pitäisi antaa samalla mitalla takaisin. Kyllä, hän teki väärin jättäessään meidät, mutta me emme saa silti tuomita hänen tekojaan syyttä. Emme voi tietää totuutta ennen kuin hän sen meille kertoo!” Leithian puhui hillityn vakaasti, mutta hänen kätensä olivat puristuneet nyrkkiin ja tuo tärisi vihasta.
”Te voitte kääntää selkänne vaikka koko maailmalle, mutta minä en koskaan käännä selkääni omalle veljelleni! Minä rakastan Lhûgbelegia veljenäni niin kauan, kuin minä elän ja te ette voi sitä muuttaa puheillanne!”
Tämän sanottuaan Leithian juoksi pois itkien ja jätti muut istumaan sanattomana. Thalion katsoi Leithianin perään, eikä osannut sekavien tunteidensa takaa sanoa, oliko tuo ylpeä siskostaan vai pettynyt. Hän ei ollut koskaan aikaisemmin tiennyt Leithianin tunteista. Hän ei ollut koskaan edes voinut kuvitella, että tuo oli koko ajan ollut veljensä puolella.


Legolas oli vihainen, mutta samalla myös tuo tunsi pahaa oloa siskolleen tuottamasta surusta. Miten hän olisi voinut tietää, mitä Leithian ajatteli, kun tuo ei juuri koskaan puhunut asioistaan. Ainoastaan Enyalie oli saanut Leithianin avautumaan heidän äitinsä kaappauksen jälkeen. Enyalie ja Leithian olivat aina olleet todella läheiset ja jakaneet kaiken keskenään, mutta Legolas uskoi, että tämä oli myös ensi kerta Enyalielle, kun tuo kuuli siskonsa mielipiteen veljestään. Ehkä Leithian oli pelännyt tunnustaa, kun kaikki muut olivat niin jyrkästi Lhûgbelegia vastaan.
Legolas nousi vuoteestaan ja katsoi ulos. Muut olivat jättäneet hänet yksin huoneeseen. Alkoi olla jo hämärää, kohta juhlat alkaisivat ja tuon pitäisi mennä sinne esittäen, kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Häntä harmitti niin paljon, että oli pilannut Enyalien illan. Tämän piti olla siskon juhla voiton kunniaksi ja nyt Enyalie oli riidoissa Leithianin kanssa. Legolas huokaisi syvään ja nousi ylös. Tuo vielä peseytyi ja vaihtoi valkean juhlakaavun päälleen, ennen kuin lähti huoneestaan.

Käytävässä Legolas tapasi Saralien. Saralie oli varmasti kuullut riidasta, mutta tuo oli opetettu hienoille tavoille, eikä tuo kysynyt mitään. Puhui täysin muista asioista ja koitti selvästi piristää Legolasin mieltä heidän kävellessään kohti juhlasalia. Legolas hymyili ja katsoi Saralieen päin. Tuo oli laittanut päälleen vaalean vihreän mekon, joka oli erittäin yksinkertainen ja siksi juuri niin kaunis. Kaula-aukkoa koristi pienet kimaltelevat timantit ja vyötäröllä oli samaisesta kankaasta tehty nauha, joka oli solmittu keveästi rusetiksi. Hän oli kaunis, sitä ei ollut kieltäminen. Hänen hymynsä oli niin ystävällinen, kasvot luonnonkauniit ja vartalo vahva, mutta naisellinen. Kuten Larewen.
Legolas hätkähti. Larewen? Hän katsoi uudelleen Saralieta ja tajusi, että joistain kulmista katsottuna Saralie näytti kovasti Larewenilta. Tai ehkä se olikin toisin päin. Larewen näytti Saralielta. Legolas oli koko ajan luullut tunteneensa Larewenin jostain menneisyydestään, mutta ehkä tuo olikin nähnyt Larewenissa vain Saralien. Mutta tarkoittiko se myös sitä, että ne tunteet mitä Legolas oli tuntenut Larewenia kohtaan, olisivatkin olleet tunteita Saralieta kohtaan? Tuo oli aivan sekaisin. Mitä hänen pitäisi tuntea, mitä ajatella… Kaikki oli jotenkin sekavaa.

Kaksi haltiaa seisoivat suurien ovien edessä ja työnsivät ne auki samalla kumartaen Legolasille ja Saralielle. Saralie nyökkäsi noille hymyillen ja astui saliin. Legolas katseli häntä ja huomasi, että neito suorastaan säteili saamastaan huomiosta. Oliko mies ollut näin sokea koko ajan? Hän oli nähnyt Saraliessa aina lapsuudenystävän, vaikka tuosta oli kasvanut jo hieno neito. Niin kaunis…
”Legolas”, haltia kuuli Aragornin kutsuvan ja tuo puisteli moiset ajatukset pois päästään. Nyt ei olisi aika miettiä omia ongelmiaan. Legolas saapui hymyillen Aragornin luo, jossa olivat Saralie, Sam, Frodo, Merri sekä Gimli.
”Missä Pippin ja Boromir ovat?” Legolas kysäisi ja etsi ystäviä katseellaan. Merri tuhahti ja sai Aragornin naurahtamaan.
”Etsit heitä turhaan. He eivät ole täällä”, hän vastasi hymyillen viekkaasti.
”Mitä tarkoitat?” Legolas kysyi hiukan hymyillen. Legolas tunnisti tuon hymyn ystävänsä kasvoilla. Hän oli nähnyt sen useasti aikaisemminkin.
”Katsos… Boromir on Thalionin kanssa ulkona kävelyllä ja Pippin taasen… noh… vilkaise keittiöön”, Aragorn kertoi hymyillen ja kohautti hartioitaan. Legolas nyökkäsi tietävästi ja kävi kurkkaamassa keittiöön, jossa Pippin oli kovaäänisesti hoputtamassa keittäjiä nopeuttamaan ruuan valmistusta ja tarkkailemassa, että hänelle varmasti riittäisi siitä myös.
”Ystäväsi ei millään tunnu uskovan, ettei meiltä ruoka lopu”, tumma ääni sanoi Legolasin olan takaa. Legolas naurahti ja kääntyi ympäri.
”Siinä olet aivan oikeassa, isä.”
Thranduil naurahti ja nyökkäsi kysyvästi juhlasalia päin. Legolas hymyili ja lähti isänsä rinnalla kulkemaan takaisin muiden pariin.

Saralie näki, kun Legolas saapui isänsä kanssa juhlasaliin. He jäivät vielä hetkeksi keskustelemaan seinän läheisyyteen. Legolasin kasvot hymyilivät, mutta jostain syystä Saralie oli aistinut tuossa aiemmin jotain surua. Nytkin, kun Legolas käveli häntä kohden, Saralie oli aivan varma, että tuon hymyn takana Legolas oli surullinen. Neito ei kuitenkaan näyttänyt sitä vaan hymyili iloisesti ystävälleen ja kaappasi tuon käden omaansa.
”Nyt! Kerro kaikki mitä siellä isossa maailmassa sinä kohtasit!” Saralie pyysi puristaen Legolasin kättä ja katsoi tuota silmät säihkyen innostuksesta. Legolas naurahti ja alkoi muiden avustuksella kertomaan tarinoita ulkomaailmasta. Tuo tiesi, ettei Saralie ollut koskaan käynyt Synkmetsää tai Lorienia kauempana. Synkät osuudet Legolas jätti suosiolla pois, ne eivät sopineet illan tunnelmaan. Hän kertoisi ne sitten joskus, jos Saralie tahtoisi kuulla.


Ilta kulki hiljalleen eteenpäin. Täytti kaiken ilolla ja jännityksellä. Ja vaikka kaikki oli hyvin Legolas tunsi pientä pelkoa siitä, että jotain pahaa tapahtuisi vielä pian. Hän vilkuili parvekkeille ja oville, tarkkaili jokaista, jota ei kunnolla tuntenut, sekä tarkisti vähän väliä oliko hänen tikarinsa yhä omilla paikoillaan juhla-asun alla.
”Toitko aseesi siskosi juhlaan?” Thranduil kysyi tullessaan poikansa viereen. Legolas katsahti isäänsä pahoittelevasti ja sanoi, ettei koskaan voi tietää milloin joutuisi niitä käyttämään.
”Etkö voisi kerrankin rentoutua? Vartijat hoitavat kyllä tehtävänsä, hoida sinäkin siis omasi”, Thranduil sanoi ja katsoi poikaansa kulmien alta. Legolas katsoi isäänsä kysyvästi.
”Mene juhlimaan ja viihdyttämään vieraitasi. Se on tehtäväsi tänä iltana”, vanha mies sanoi hiukan naurahtaen ja Legolasin kasvoille kohosi lämmin hymy. Niinhän se taisi olla.

Juuri kun Legolas oli menossa Aragornin, Merrin sekä Gimlin luo, ovet avautuivat. Legolas tunsi jännittyneisyyttä ilmassa ja vilkaisi nopeasti oville. Hän näki Leithianin jonkun vieraan miehen kanssa. Leithian tarttui miestä kädestä ja veti tuon perässään esittelemään hänet muille vieraille. Legolas tuijotti miestä pitkään, muttei kyennyt sanomaan mistä tuo oli niin tuttu. Kasvojenpiirteet olivat niin vieraat, mutta samalla kuitenkin kuin kuvajaiset menneisyydestä. Oliko tuo mies kenties joku Legolasin vanhoista lapsuudenystävistä? Mahdollisesti. Ei olisi ensimmäinen kerta, kun Leithian ystävystyisi Legolasin ystäviin.

Legolas käveli Aragornin vierelle ja hetken he kaikki vain katselivat kuinka Leithian esitteli seuralaistaan vieraille. Gimli kuului tuhahtavan jotain, mutta Legolas ei heristänyt kääpiön kommentille korvaansakaan. Hän vain piti silmällä tuota tutunnäköistä muukalaista.
”Tunnetko hänet?” Aragorn kysyi katsellen miestä päästä jalkoihin. Legolas huomasi Aragornin katseen kiinnittyneen miehen lanteille, jossa roikkui yksi taitavasti valmistettu haltiamiekka. Legolas pani merkille, ettei miekka ole Synkmetsän haltioiden tekoa.
”En usko”, Legolas vastasi miettien ja jatkoi: ”Mutta olen mahdollisesti tavannut hänet ennenkin.”
”Hän ei ole täältäpäin. Vaatteista tai aseistaan päätellen”, Aragorn pohti ääneen ja sai jälleen Gimlin tuhahtelemaan jotain. Boromir saapui Thalionin kanssa seurueen vierelle. Thalion käveli Legolasin vierelle ja tarkkaili nyt tiukasti muukalaista.
”Ovatko he vielä käyneet esittäytymässä?” Thalion kysyi ja nyökkäsi Leithiania ja miestä päin.
”Eivät. Tieto kai miellyttää sinua…” Legolas sanoi ja vilkaisi sisartaan virnistäen.
”Paljonkin. Nyt voin udella miehestä kaiken irti, kun Leithian tuo hänet minun lähettyvilleni”, Thalion näytti olevan täysin tosissaan ja ehkä hiukan vihainen, mutta Legolas näki siskonsa silmien välkehtivän ilkikurisesta riemusta. Thalion rakasti olla huolehtiva isosisko ja pelotteli usein miehet pois pikkusiskojensa kintereiltä. Hän teki varsin selväksi, että jos jotain tapahtuisi hänen rakkaille siskoilleen, tuo ei säästelisi taitojaan kaksintaistelussa. Usein tässä vaiheessa miehet viimeistään juoksivat jo metsän siimeksissä pelosta täristen. Thalion teki sen vain täydestä ilkikurisuudesta. Hän rakasti käytännönpiloja sekä pientä kiusausta. Varsinkin mitä sisaruksiin tuli…


Vieraat olivat jo poistuneet ja palvelusväki siivosi juhlienjälkiä, kun Legolas sisaruksineen ja muu seurue vielä seisoivat takan lähettyvillä jutellen iloisesti. Leithian lähestyi heitä varovasti ja jäi seisomaan aivan heidän lähettyvilleen. Merrin lause jäi kesken, kun hän huomasi neidon ensimmäisenä ja miltei heti kaikki muut sen jälkeen käänsivät katseensa Leithianiin. Tuo hymyili hiukan hermostuneesti ja viittasi seuralaistaan tulemaan luokseen. Thalion kääntyi heihin päin kohentaen samalla ryhtiään ja ottaen vakavan ilmeen kasvoilleen. Tuo porasi silmänsä mieheen ja tuijotti tuota avoimen uhmakkaasti. Mies ei kuitenkaan hätkähtänyt siitä, vaan hymyili Thalionille hiukan huvittuneena.
”Halusin esitellä teille tämän henkilön. Ja halusin tehdä sen kun kaikki muut ovat lähteneet, koska…” Leithian aloitti, mutta sulki sitten suunsa ja vilkaisi äkkiä Legolasia ja Thalionia. Syntyi pieni hiljaisuus, jonka aikana Leithian vaihtoi seuralaisensa kanssa nopeat silmäykset. Mies hymyili rauhoittavasti Leithianille ja nyökkäsi kuin antaen suostumuksensa.
”Tässä on Cendil”, Leithian sanoi reippaasti ja viittasi kädellään nuorukaista. Mies vilkaisi mustien hiustensa takaa seuruetta, jotka tuijottivat häntä kuka varauksellisesti, kuka odottavasti.
”Hän on…”
”Et ole tervetullut tänne!” kuului jyrkkä kielto. Leithian kääntyi katsomaan isäänsä ja henkäisi pelästyneesti.
”Isä…” tyttö parahti.
”Leithian!” Thranduilin ääni jyrähti uudelleen salin seinillä. ”Rikoit sääntöjäni!”
”Tiedän, isä, mutta…”
”Tiedät rikkoneesi sääntöjä? Miksi? Etkö lainkaan ajattele minua? Sisariasi? Tai entäpä äitiäsi?” Thranduilin ääni värähti tuon mainitessaan lastensa äidin. Leithian henkäisi jälleen.
”Tietenkin ajattelen. Siksi tein tämän! Tahdon, että kaikki on jälleen entisellään”, Leithian puolustautui ja tarttui miehen kädestä. Mies katsoi vihreillä silmillään Leithiania ja hymyili rauhoittavasti.
”Mikään ei enää koskaan voi olla entisellään. Ei sen jälkeen mitä hän teki.”
”Mutta isä…”
”Leithian, ei se mitään. On ollut jo kauan selvää ettei minua enää haluta tänne”, mies sanoi ja vilkaisi Thranduilia vihaisesti. Vanha mies puristi kätensä nyrkkiin ja jyrähti:
”Mene, vielä kun ehdit!”
Mustahiuksinen nuorukainen kumarsi kunnioittavasti Thranduilille, vaikkakin silmät leiskuivat vihaa. Sitten tuo kääntyi vielä katsomaan muita. Hän nyökkäsi hyvästiksi Thalionille ja Enyalielle, kääntyi sitten Legolasiin päin ja hymyili pienesti.
”Sinulle minä vähiten tahdoin pahaa.”
Legolas katsoi miestä ihmeissään. Kasvojenpiirteet olivat yhä liian vieraat tunnistettavaksi, mutta noissa vihreissä silmissä oli jokin mikä palautti jotain unohdettua Legolasin mieleen. Silti Legolas tunsi yhä kulkevansa sumun peitossa, jokin jäi huomaamatta ja muistamatta. Tumma nuorukainen halasi Leithiania ja suuteli tuota kevyesti poskelle. Sitten hän käveli ovelle, jossa kääntyi vielä ympäri ja sanoi Legolasiin katsoen:
”Me tapaamme vielä… Kheled(kuvastaja/peili).”
Ja niin hän oli poissa. Legolas käänsi säikähtäneenä kasvonsa Leithianiin ja samalla, kun tuo näki tytön syylliset kasvot, hän tajusi kuka tuo mies oli. Vain yksi oli ikinä käyttänyt hänestä tuota nimeä. Hän muisti kuinka he pienempinä olivat leikkineet yhdessä ja tuo mies oli sanonut hänelle: ’Me olemme samanlaisia, vaikkemme siltä näytä. Sielussani minä olen sinä. Sinä olet minun Khedel.’
Legolas järkyttyi suuresti. Hän kääntyi katsomaan Leithiania ja huusi tuolle:
”Miksi päästit hänet tänne?! Oman sisaresi juhliin!”
Leithian painoi päänsä ja tuon kyyneleet tippuivat lattiaan, kun Legolas juoksi ovesta ulos tikarit käsissään. Kun Legolas saapui etupihalle, hän jäi hetkeksi katseellaan etsimään miestä, muttei nähnyt tuota missään. Hän arvasi miehen jo juosseen karkuun, mutta tiesi tuon silti olevan kuuloetäisyydellä. Legolas astui vihaisena askeleen eteenpäin ja huusi niin kovaa kuin pystyi:
”Voit juosta karkuun, mutta et piiloutua! Minä löydän sinut kyllä, gwador(veli)!”



~~


Kyllä Gimli taisi tässä osassa tehdä tuhatelu-ennätyksen... :roll: Yup.. Siinä oli ihana Cendil/Lhûgbeleg. Muut varmasti vihaavat koko miestä, mutta vooiih! Minä rakastan!!! <3<3<3

Lisää tulee taas sitten joskus. Tällä kertaa tosin voisin pitää vähän enemmän kiirettä sen jatkon kanssa... (:
kimi no koto wo omou to nazeka namida ga nagareteta.
(=When I thought about you for some reason tears ran down my face.)
Kiromonoyaki
Örkki
Viestit: 80
Liittynyt: Ti Marras 15, 2005 3:28 pm

Viesti Kirjoittaja Kiromonoyaki »

OU BEIBE YEAH!!!
Jatkoaa!
En kerinnyt vielä lukemaan... Ei ole aikaa mutta tulostin tuon niin luen sitä illalla!
Näkyykö hullu ämmä siinä?
Ei älä kerro!
Nirhaan hänet (hullun ämmän) sitten kun olen lukenut tarinan..
KjehKjehKJeh...

Kaukana Pahasta henkilöstä olet :wink:
Josset kirjoita tästä jatko minä tulen ja syön sinut!
Thihihii..Vitsi Vitsi...Ainakin melkein... :twisted:
Amontie
Örkki
Viestit: 44
Liittynyt: To Marras 03, 2005 7:42 pm

Viesti Kirjoittaja Amontie »

Haa, sain viimein luettua loppuun!!!
Ja hei, minäkin pidän Cendil/Lhûgbelegista.
Pidän tosi paljon, vaikka kirjoitat hiukan eri lailla kuin mihin olen tottunut. Se siitä, mutta "hullu ämmä" nostaa niskavillat pystyyn.
Jotenkin ärsyttää, kun se tosta vaan pari lukuu sitten kävi Legolaksen kimppuun, eikä se pärjännyt yhdelle Larewenille... *mur* :evil:
Kirjoitat silti kivasti, ja nämä kaksoishahmot on hauskoja, kun tyypit ei millään tajua, ketä Larewen esimerkiksi on... hehhee...
jatka vain samaan malliin, well done, kyllä sinusta vielä jotain tulee ja niin pois päin.
Eli siis tykkäsin tästä, mutta yksi kysymys:
Tarkoittaako Legolas oikeasti vihreää lehteä? Aika kiva vaan, jos sen nimi oikeesti on Vihreä lehti Viehrlehti, tai miten se menee...
Kiromonoyaki
Örkki
Viestit: 80
Liittynyt: Ti Marras 15, 2005 3:28 pm

Viesti Kirjoittaja Kiromonoyaki »

Omg!
Sain luettuu ton jo eilen mutta en kerinny koneelle...
Legolasista on tullu hullu! :shock:
* Kuvittelee tarinaa... *
Mutta komeen näkönen kun se suuttuu ^_^
Hitunen
Puolituinen
Viestit: 212
Liittynyt: Ma Loka 31, 2005 7:50 pm

Viesti Kirjoittaja Hitunen »

Oi ihanaa ^^ Aivan mahtava tarina!!!
Virheitä en bongaillu ja muutenkin oli todella "kaunista" tekstiä.

Minunkin mielestäni Cendil/Lhûgbeleg tyyppi on aivan mahtava ^^
Ei lainkaan inhottava. Jotenkin minusta tuntuu, että siiyä tulee loppujenlopuksi kaikkien kaveri... Vai olenko ihan väärässä????

Joo ja jatkoa siun täytyy kirjoittaa tai, tai, tai... *heiluttelee kirvestä*
Kiromonoyaki
Örkki
Viestit: 80
Liittynyt: Ti Marras 15, 2005 3:28 pm

Viesti Kirjoittaja Kiromonoyaki »

HituNeN kirjoitti:Joo ja jatkoa siun täytyy kirjoittaa tai, tai, tai... *heiluttelee kirvestä*
Hei mino tapan ensin! ^ ^
Thihihii...
Viimeksi muokannut Kiromonoyaki, To Heinä 27, 2006 9:36 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Elanie
Örkki
Viestit: 10
Liittynyt: Ma Syys 19, 2005 4:20 pm

Viesti Kirjoittaja Elanie »

Hei, missä Laurana?
Kai hän vielä on tässä mukana? Ei kai legolas nyt kiinnostu Saraliesta?
Ja ihanaa, kun jatkoit ficciäsi!!!
Ärg..aivot on solmussa..
o mutta...laitahan sitten lisää jatkoa piakkoin!
Vastaa Viestiin