MS: Elenethin tarina, PG-13

PG-13 ja sen alle olevat romanceficit.

Valvojat: Likimeya, Andune

Elenloth
Samooja
Viestit: 456
Liittynyt: Su Tammi 04, 2004 8:43 pm
Paikkakunta: Puu
Viesti:

MS: Elenethin tarina, PG-13

Viesti Kirjoittaja Elenloth »

Title: Elenethin tarina: Rakkaustarina Númenorista
Author: Elenloth
Rating: PG-13 (oikeastaan vain tarinan tunnelman vuoksi)
Genre: Romance, Drama
Beta: Katiainen
Summary: Suloisen maalaistytön ja Númenorin kuninkaan rakkaustarina - voi miten nopeasti mittaamaton onni muuttuukaan mittaamattomaksi suruksi.
A/N: Tämän olisi voinut oikeastaan laittaa yhtä hyvin Draamaan kuin tänne, mutta laitoinpahan tänne.
Tiedättekö, että minä elän kommenteista?

Huomautuksia henkilöistä:
Osa henkilöistä on täysin itse keksimiäni. Näitä ovat Eleneth ja hänen keskimmäinen lapsensa, tytär Glinwen.
Sen sijaan osa on ihan Tolkienin alkuperäishenkilöitä, jotka on mainittu TSH:n liitteissä ja Keskeneräisten Tarujen Kirjassa (ja kenties Silmarillionissakin? En nyt muista tähän hätään).
Tarinan minä-kertoja on kuningas Tar-Elendil, Númenorin neljäs kuningas.
Hänen vanhimmasta lapsestaan, tytär Silmariënista, tuli sittemmin Andúniën ruhtinatar josta Andúniën ruhtinaat ja sitä kautta Elendil, Isildur ja Aragorn aikanaan periytyvät.
Nuorin lapsi, poika Meneldur josta tuli kuningas isänsä jälkeen, voidaan muistaa KTK:sta löytyvästä Aldarionin ja Erendisin rakkaustarinasta Aldarionin isänä, vanhana kuninkaana.

---
ELENETHIN TARINA - Rakkaustarina Númenorista
---

Eleneth tuli elämääni nopeasti ja aivan kuin huomaamatta, ja yhtä nopeasti hän katosi siitä. Nyt ei yhteisistä vuosistamme ole jäljellä muuta kuin hauraita, kallisarvoisia muistoja, hänestä maalauttamani muotokuva seinällä - ja kolme lasta, joista kaksi ulkomuodoltaan niin äitinsä kaltaista etten voi lakata sitä ihmettelemästä, ja yhdellä on myös hänen luonteensa. Pikku Glinwen on yhtä lempeä, hiljainen ja vaaleakin kuin Eleneth ja se saa minut pelkäämään että hän räsähtää rikki kuin kristallimalja jota liian kovasti puristetaan kädessä. Vaikkei hän ole kristallia, hän ei ole yhtään sen vahvemman tuntuinen.


Eleneth...eräänä päivänä (kuten niin monet vanhat tarinat alkavat) minä vain näin hänet ja rakastuin. Sanotaan ettei rakkaus ensisilmäyksellä voi olla kestävää rakkautta, koska rakastuminen kohdistuu vain ulkonäköön. Minä en kuitenkaan rakastunut vain Elenethin kasvoihin ja vartaloon, vaan tapaan jolla hänen suuruuteen kokemattomat silmänsä katselivat suuren kaupungin vilinää uteliaina ja avoimina, ja siihen miten hän piti kättään vanhan kasvatusisänsä kädessä ja kumartui haistelemaan kukkia kadun varrella. Myöhemmin opin rakastamaan hänen vilpitöntä, arkaa luonnettaan jolla hän tasoitti luonteeni terävät särmät - vain hänen kanssaan tunsin itseni täydelliseksi.
Olin hän toki kauniskin, jonkun mielestä ehkä hieman väritön, mutta minun mielestäni täydellinen.

Pian minä kosin häntä, ja Eleneth antoi vastauksensa katse alas luotuna puhuen niin hiljaa etten kuullut mitä hän sanoi. Nostin hänen leukaansa ja katsoin hänen sinisiin silmiinsä ja sitten ei enää sanoja tarvittukaan.

Miten minä rakastinkaan häntä! Ja rakastan yhä, vaikken enää voi kertoa sitä hänelle, voin vain seistä hänen haudallaan ja kertoa sille miten ikävöin...

Olen kertonut meidän tarinamme lapsille niin monta kertaa (sekä ennen että jälkeen vaimoni kuoleman) että siihen on muodostunut omat sanansa ja lauseensa, joita nytkin käytän purkiessani suruni mykälle pergamentille.

Kun olimme menneet naimisiin ja tuli kevät, menimme yhdessä Meneltarma-vuorelle rukoilemaan valarilta siunausta vuodelle, hyvää satoa ja hedelmällisyyttä niin ihmisille kuin eläimillekin. Menimme yhdessä vaikka aina ennen kuningas oli aina mennyt yksin, ja vaikka jotkut vastustivat, menimme silti. Sydämemme olivat yhtä tuona nuoruuden ja ilon keväänä, uskoin sen riittävän valarille ja siten myös ihmisille. Minä olin sitä paitsi kuningas ja heidän oikkuihinsa suhtaudutaan melko kärsivällisesti vaikka olisikin kyse niin tärkeästä asiasta.

Vuodesta tuli hyvä, sato oli erinomainen ja kaikki hedelmällistä, ja se vakuutti viimeisetkin epäilijät siitä että valar oli hyväksynyt meidän molempien rukoukset, niin ääneen lausutut kuin sanattomatkin.

Sinä vuonna myös syntyi ensimmäinen lapsemme, pikku Silmariën. Me olimme uskomattoman onnellisia silloin ja vielä kolme vuotta sen jälkeen. Vietimme talvet kaupungissa ja kesät maalla lähellä Elenethin kotipaikkaa, ja jokaisen kevään aattona kiipesimme Meneltarmalle ja rukoilimme jotta Númenor saisi taas yhden hyvän vuoden.

Noiden neljän vuoden aikana meille syntyi yhteensä kolme lasta: tyttäret Silmariën ja Glinwen sekä poika: kruununperijä. Hänen nimensä on Meneldur.

Sitten varjo laskeutui meidän päällemme. Eleneth alkoi sairastella. Ensin se oli vain pientä nuhaa, mutta sitten hän vilustutti kerran itsensä pahasti ollessaan keräämässä kukkia. Oli alkanut sataa, hän oli ollut kaukana kotoa ilman hevosta ja joutunut kävelemään pitkän matkan.
Riitelimme silloin ensimmäisen ja ainoan kerran, sillä olin huolestunut ja ennenkin huomautellut hänelle siitä, että hän vietti liian paljon aikaa ulkona ohuissa vaatteissa.
Kesken huutamiseni satuin katsomaan häneen ja kun näin hänen istuvan vuoteen laidalla, hartiat lysyssä, märät vaatteet ihoon liimautuen ja lattiaa tuijottaen. Hameen helmasta valui vettä lattialle.
Samassa kaikki typerä suuttumus suli minusta, pyysin häneltä anteeksi ja kuivasin suudelmilla kyyneleet hänen kasvoiltaan.
Se ei kuitenkaan estänyt vilustumista kehittymästä keuhkokuumeeksi.

Hän selvisi keuhkokuumeesta, juuri ja juuri, mutta oli parannuttuaankin hyvin heikko ja yski edelleen korviarepivästi.
Muutimme pysyvästi hänen lempipaikkaansa, kesäasuntoomme maalle ja nimitin veljeni hoitamaan valtakunnan asioita: me pitäisimme lomaa jonkin aikaa.

Tuo aika venyi, sillä Eleneth ei parantunut. Hän alkoi riutua ja meni vain huonompaan kuntoon. Kutsuin parantajia katsomaan häntä, mutta kukaan ei voinut suoda hänelle kuin hetken helpotuksen. Hän halusi kuitenkin ehdottomasti tulla Meneltarmalle seuraavan kevään aattona, ja minä rukoilin valaria, että he parantaisivat hänet. Parannusta ei kuitenkaan suotu...

Hänen tilansa pysyi melko samana seuraavaan syksyyn saakka, jolloin hän meni hyvin huonoon kuntoon ja talvella tuli aika jolloin hän ei jaksanut enää nousta vuoteesta. Minä itkin ja kirosin ollessani yksin. En ymmärtänyt enkä ymmärrä vieläkään, miksi sen piti mennä niin. Miksi juuri Elenethin piti kärsiä?!? (Yksi riittää. !) Olisin ottanut ilomielin hänen tuskansa itselleni jos olisin voinut. Jumalat ovat kuitenkin toisinaan julmia, sillä kipuja ei voi jakaa vaikka miten haluaisi, eikä ole mitään pahempaa kuin nähdä rakkaimpansa hiipuvan hiljaa.
Eleneth suhtautui siihen tavattoman urhoollisesti. Hän oli vain harvoin kärttyinen, mutta toisinaan hän vajosi epätoivoon josta sain töin tuskin kiskottua hänet ylös. Hän murehti lapsia sillä hän rakasti näitä tavattomasti ja pelkäsi näiden puolesta, koska tiesi kuolevansa pian...vakuutin hänelle pitäväni heistä huolta, ja se ajatus sai hänet toisinaan vaipumaan uneen joka soi hetken helpotuksen.

En halunnut jättää häntä hetkeksikään ja siksipä olinkin pahoillani kun minun oli pakko lähteä Meneltarmalle: yksin sillä kertaa koska Eleneth ei enää jaksanut nousta vuoteesta. Hän oli siitä tavattoman suruissaan.
Otin nopeimman hevosen ja ratsastin, seurueitta, niin nopeasti kuin pystyin, mutta siihen meni silti melkein kaksi päivää.

Kun palasin takaisin, kaduin sitä että olin lähtenyt vaikka kansa olisi epäilemättä tehnyt vallankumouksen jos en olisi suorittanut kuninkaan tärkeintä velvollisuutta...ihmeellistä millainen on rakkauden voima.
Sillä Eleneth oli kuolemaisillaan. Sen näki hänestä ja hän tunsi sen.
Ryntäsin hänen luokseen ja hän sanoi vain: "Hyvä että tulit." Ei mitään muuta. Suutelin häntä varovasti ja silitin hänen kiiltonsa menettäneitä vaaleita hiuksiaan. Olin aina ihaillut hänen hiuksiaan, sillä useimmat númenorilaiset ovat tummahiuksisia kuten minäkin.

Eleneth kuoli aamuyöllä, juuri ennen kuin auringon ensi säteet pilkistivät horisontin takaa. Minä en nähnyt niitä kyyneliltäni.


Tässä minä nyt olen. En kokonainen mutten aivan kokonaan rikkikään. Eilen seisoessani jyrkillä rantakallioilla, sateen piiskatessa niitä ja minua ja tuulen hulmuttaessa tukkaani jonka olen unohtanut leikata, mietin miten kutsuvalta myrskyävä meri näyttikään. Vain yksi askel eteenpäin, tyhjyyteen, eikä enää huolta mistään. Ehkä tapaisin Elenethin uudelleen...

Luulen että olisin jopa tehnyt sen, ellei yksi palvelijoista olisi juuri silloin ilmestynyt viereeni ja ilmoittanut, ettei Glinwen saanut unta ja halusi nähdä isänsä. Käännyin ja lähdin kohti talosta tuikkivia valoja ja lapsiani jotka ovat nyt kaikki mitä minulla on - ja minä olen kaikki mitä heillä on, ja se ei ole kovin paljon. Se on aivan liian vähän.

Nyt olen iloinen, etten syöksynyt aaltoihin. Jo Glinwenin surullisten pikku kasvojen näkeminen sai minut katumaan että olin edes ajatellut mitään sellaista. Mutta yksin ja surusta sekaisin ihminen on valmis tekemään kaikenlaista todella typerää.

Voi Eleneth, mitä minä teen ilman sinua? Olen eksyksissä...
Viimeksi muokannut Elenloth, Su Helmi 27, 2005 6:55 pm. Yhteensä muokattu 7 kertaa.
Vuoden Tolkienisti 2006 - kysykää mitä haluatte ja saatte varmasti väärän vastauksen!
Marnie
... has left the building
Viestit: 866
Liittynyt: Pe Huhti 16, 2004 11:02 pm
Paikkakunta: juhannukseen asti Australia

Viesti Kirjoittaja Marnie »

Minusta on aina vähän omituista lukea minä-muotoisia ficcejä (tai kirjoja – aina kun luen mielenkiintoisen kirjan takakannen ja sitten avaan sen ja näen että se on kirjoitettu minä-muodossa, olen että ”voi pahus”), mutta tämä oli todella hienosti kirjoitettu, minä kertojana sopi siihen loistavasti.

Aivan ihana tuo koko ensimmäinen kappale. ”Nyt ei yhteisistä vuosistamme ole jäljellä muuta kuin hauraita, kallisarvoisia muistoja …” Sinun kirjoitus- ja kertomistyylisi on todella kaunis.

Ja koko tarina on kaunis, ja murheellinen – melkein pala nousi kurkkuun, ja se on paljon minulta. ^^

Tämä on niin surullinen – ja kaunis – kohta:
Eleneth kuoli aamuyöllä, juuri ennen kuin auringon ensi säteet pilkistivät horisontin takaa. Minä en nähnyt niitä kyyneliltäni.
Surun pystyy aivan tuntemaan.

Äh, ei Eleneth minusta mikään hirveä Mary Sue ole, vaan ihan todellinen, herttainen nainen. Sellaisiakin on. ;)
Look at it this way, Wayne - we will always have Saskatchewan. Shelly, NX

Draamaficcari '05 ja '06, Kommaaja '07 | Viimavaarojen varjo ~ Ei palaisi pohjoiseen Halbarad.
Elenloth
Samooja
Viestit: 456
Liittynyt: Su Tammi 04, 2004 8:43 pm
Paikkakunta: Puu
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Elenloth »

Voi kiitos palautteesta Marnie, et uskokaan miten piristit päivääni *hymy*.

Minun ei ensin pitänyt kirjoittaa tätä minä-muodossa ollenkaan vaan paljon suppeampana ja lyhyempänä versiona kaikkitietävällä kertojalla. Tarkoitus oli myöskin jättää kuninkaan (jonka rooliin valitsin Tar-Elendilin, Númenorin kuninkaan sen loistokauden puolivälissä) tunteet vähemmälle ja keskittyä kuvaamaan Elenethiä, mutta Elendil vaan tunki jotenkin etualalle. Itsepintainen ukko ^^.

Pidän itsekin eka kappaleesta melkeinpä eniten, siihen sain oikeaa tunnelmaa.

Ai että elenethejä on oikeassakin elämässä? Pelkäänpä, etten ole sellaisiin törmännyt...
Vuoden Tolkienisti 2006 - kysykää mitä haluatte ja saatte varmasti väärän vastauksen!
Marnie
... has left the building
Viestit: 866
Liittynyt: Pe Huhti 16, 2004 11:02 pm
Paikkakunta: juhannukseen asti Australia

Viesti Kirjoittaja Marnie »

Ai että elenethejä on oikeassakin elämässä? Pelkäänpä, etten ole sellaisiin törmännyt...
Noh – en voi kyllä sanoa että minäkään hirveän moneen todella herttaiseen ihmiseen olisin oikeasti törmännyt, mutta se ihan oikeasti (aikuisten oikeasti ^^) piristää joskus välillä edes lukea sellaisista ihmisistä.. minä tosiaan pidin Elenethistä. ;)
Look at it this way, Wayne - we will always have Saskatchewan. Shelly, NX

Draamaficcari '05 ja '06, Kommaaja '07 | Viimavaarojen varjo ~ Ei palaisi pohjoiseen Halbarad.
Niénor
Samooja
Viestit: 481
Liittynyt: To Maalis 04, 2004 9:31 pm

Viesti Kirjoittaja Niénor »

Elenloth kirjoitti:Eleneth kuoli aamuyöllä, juuri ennen kuin auringon ensi säteet pilkistivät horisontin takaa. Minä en nähnyt niitä kyyneliltäni.
Tavattoman kaunis lause. Tyylisi kirjoittajana on todella kaunis, myös runollinen. Kuten Marnie jo mainitsi, ficissä on myös murheellisuutta. Surun voi melkein aistia. Korjaan lauseeni; tässä voi aistia surun.
Elenloth kirjoitti:Tässä minä nyt olen. En kokonainen mutten aivan kokonaan rikkikään. Eilen seisoessani jyrkillä rantakallioilla, sateen piiskatessa niitä ja minua ja tuulen hulmuttaessa tukkaani jonka olen unohtanut leikata, mietin miten kutsuvalta myrskyävä meri näyttikään. Vain yksi askel eteenpäin, tyhjyyteen, eikä enää huolta mistään. Ehkä tapaisin Elenethin uudelleen...
Kielikuvasi ovat todella hyviä. Mitä rakkaansa menettänyt saattakaan tehdä suruissaan..x)
Elenloth kirjoitti:Nyt olen iloinen, etten syöksynyt aaltoihin. Jo Glinwenin surullisten pikku kasvojen näkeminen sai minut katumaan että olin edes ajatellut mitään sellaista. Mutta yksin ja surusta sekaisin ihminen on valmis tekemään kaikenlaista todella typerää.

Voi Eleneth, mitä minä teen ilman sinua? Olen eksyksissä...
*niiskaisee*
Ei pitäisi kyllä lukea tätä kun kuuntelee samalla haikeaa ja kaunista musiikkia xDD

Hieno ficci. Tuleeko tähän jatkoa?
Kohtalon valtias

"How do you pick up
the threads of an old life?
How do you go on
when in your heart
you begin to understand
there is no going back"


Ken Follett - TAIVAAN PILARIT
Elenloth
Samooja
Viestit: 456
Liittynyt: Su Tammi 04, 2004 8:43 pm
Paikkakunta: Puu
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Elenloth »

*ripustautuu Niénorin kaulaan* Iiihanaaa huomata että saa täällä Loftiksessa vielä nykyäänkin palautetta.

*kiittää, kumartaa ja liihottelee pois*

*palaa takaisin* Ai niin. Se jatko. Tuskin tulee, luulen että jätän Elendilin suruineen ihan oman onnensa nojaan (kukakohan nyt on ilkeä?!?).
Vuoden Tolkienisti 2006 - kysykää mitä haluatte ja saatte varmasti väärän vastauksen!
Niénor
Samooja
Viestit: 481
Liittynyt: To Maalis 04, 2004 9:31 pm

Viesti Kirjoittaja Niénor »

Elenloth kirjoitti:* Iiihanaaa huomata että saa täällä Loftiksessa vielä nykyäänkin palautetta.
*naur*
Kyllä sitä palautetta aina jostakin kolosta löytyy.
Ei jatkoa? *väpä väpä* o.O
Kohtalon valtias

"How do you pick up
the threads of an old life?
How do you go on
when in your heart
you begin to understand
there is no going back"


Ken Follett - TAIVAAN PILARIT
Elenloth
Samooja
Viestit: 456
Liittynyt: Su Tammi 04, 2004 8:43 pm
Paikkakunta: Puu
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Elenloth »

No, toivottavasti niitä koloja riittää *naur*.

Ei jatkoa *lohduttelee Niénoria* Minulla ei ole mitän ideoita.
Vuoden Tolkienisti 2006 - kysykää mitä haluatte ja saatte varmasti väärän vastauksen!
Laurana
Puolituinen
Viestit: 239
Liittynyt: Pe Kesä 11, 2004 12:52 pm
Paikkakunta: Pyykkikori

Viesti Kirjoittaja Laurana »

Ei jatkoa o.O

Mutta siis tästä, tavattoman kaunista tekstiä *hymy*
Nyt minä kerrankin tajuan kommentoida jotain *naur* mutta hieno ficci on, surullinen, mutta sopii ihan hyvin tämän hetken mielialaankin xD
Harmi ettei tähän tule jatkoa.
I can’t see you, I can’t hear you
Do you still exist?
Elenloth
Samooja
Viestit: 456
Liittynyt: Su Tammi 04, 2004 8:43 pm
Paikkakunta: Puu
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Elenloth »

Ei, ei tule jatkoa ei. Tämä, ystäväiseni, on one-shotti.

Kiitos palautteestasi Laurana ^^.
Vuoden Tolkienisti 2006 - kysykää mitä haluatte ja saatte varmasti väärän vastauksen!
Piratesse
Vitam Piratae Aligo
Viestit: 781
Liittynyt: Su Marras 06, 2005 11:26 pm
Paikkakunta: Shin-Ra HQ

Viesti Kirjoittaja Piratesse »

Voihan pahkura. Yritin tätä jo eilen kommentoida, mutta ei. Loftis ilmeisesti haluaa kiukkuilla juuri silloin, kun minä haluaisin sanoa jotain. :?

Mutta sitten itse asiaan. Minä pidän ihan hirmuisesti sinun kirjoitustyylistäsi. Se on jotenkin niin elämän makuinen ja samalla eeppisen oloinen. Numenorista saisi todellakin olla paljon enemmän juttuja ja tämä oli suloisen itkettävä. Tämä kolahti minuun aivan täysin ja loppua kohti piti räpytellä ja nieleskellä aika kovasti. Noiden kahden rakkaus ja sen onneton loppu oli riipaisevaa luettavaa. Ja se todella tuntui todelta. (minä olin oikeasti hyvin lähellä kuolemaa muutama vuosi sitten juuri tuon pahuksen keuhkokuumeen takia ja kyllä se jälkiä sinne jätti :( ) Siitäpä tuli mieleen, että kuinka pitkälle sinä tutkin asioita ja taustoja, ennen kuin lähdet kirjoittamaan?

Eleneth kuoli aamuyöllä, juuri ennen kuin auringon ensi säteet pilkistivät horisontin takaa. Minä en nähnyt niitä kyyneliltäni.
...kaikki ovat varmaan lainanneet tämän pätkän, mutta tässä vaiheessa minun tuli tosi vaikea ja tukala olo. Tunnelma tiivistyy tuohon yhteen lauseeseen. huokaus. Kaunista, niin kuin kaikki tekstisi tuntuvat olevan.
Vuoden tulokas 2006/ Vuoden Originaalikirjoittaja 2007/2008
Silvertiggy
Puolituinen
Viestit: 250
Liittynyt: La Maalis 04, 2006 6:25 pm
Paikkakunta: Edoras

Viesti Kirjoittaja Silvertiggy »

Tämä oli mukava, pieni ficlet. Kerroit Elenethin ja Tar-Elendilin vaiheista hyvin ja koskettavasti. Tuolla on se yksi lause, joka on niin kaunis. Muutkin ovat sitä jo lainanneet, joten en sitä enää uudestaan tähän laita. Se on Minä-kerronta onnistui tässä hyvin myös. En itse juuri lainkaan kirjoita ficcejä minä-muodossa, mutta tämä on kirjoitettu hyvin.
En ole muistaakseni aiemmin lukenut ficcejäsi, mutta tämä innostaa hyppäämään Ficcilistaus- sivulle. ;)
Blast off
It's party time
And where the fuck are you?
Where the fuck are you?
Why don't presidents fight the war?
Why do they always send the poor?



Ava made by me.
Vastaa Viestiin