Iltatähti: Aragornin ja Arwenin taru, PG

PG-13 ja sen alle olevat romanceficit.

Valvojat: Likimeya, Andune

Elenloth
Samooja
Viestit: 456
Liittynyt: Su Tammi 04, 2004 8:43 pm
Paikkakunta: Puu
Viesti:

Iltatähti: Aragornin ja Arwenin taru, PG

Viesti Kirjoittaja Elenloth » La Tammi 22, 2005 3:22 pm

Title: Iltatähti: Aragornin ja Arwenin taru
Author: Elenloth
Genre: Romance
Rating: PG
Betareader: Katiainen
Pairing: Arwen/Aragorn
Disclaimer: Keski-Maa, Taru Sormusten Herrasta, sen henkilöt jne. eivät tietenkään kuulu minulle. Eikä tämä tarinakaan. Minä vain puin sen uuteen muotoon.
Summary: Tämä ficci kertoo uudelleen Aragornin ja Arwenin katkeransuloisen, kauniin ja surullisen rakkaustarinan, enimmäkseen Arwenin näkökulmasta. Se noudattaa kirjaa, mutta myös pikkuisen elokuvaa ja siellä on mukana omia ajatuksiani.
A/N: Arwen on aliarvostettu henkilö, ja minä halusin kunnioittaa häntä ja rakkaustarinaa, Aragornin ja Arwenin tarinaa, joka on yksi kauneimpia kaikista koskaan lukemistani.
Tässä on mukana myös omia runojani, jotka siis toimivat lauluina. Ne eivät tietenkään ole lähellekään Tolkienin runojen tasoa, mutta tukevat tarinaa omalla tavallaan.
Kokosin tarinan Haltsun ficcikampanjan (=lukekaa ja kommentoikaa ficcejä) innoittamana.
Omistettu äidilleni, joka rakastaa romanttisia kertomuksia.
Toivon todella kovasti palautetta. Tiedän, ettei tässä ole mitään sinänsä uutta, mutta tarina mikä tarina.

---
Kuva
---

Yksi Keski-Maan kauneimmista ja surullisimmista tarinoista on Aragornin ja Arwenin taru. Se on tavallaan toisinto Berenin ja Lúthienin tarinasta, mutta kuitenkin siinä on omiakin aineksiaan.
Aragornin ja Arwenin taru on tarina kaikkivoittavasta rakkaudesta, odotuksesta, surusta ja onnesta ja valinnoista. Arwenin on valittava isänsä ja ikuisen elämän ja rakastettunsa Aragornin ja kuoleman väliltä.



ENSIMMÄINEN OSA:
ODOTUS


Monta kertaa Aragorn ja Arwen tapasivat Rivendellin saloilla sen ensimmäisen kerran jälkeen, jolloin he olivat molemmat jääneet toistensa sydämiin. Vallitsipa kevään vihreys, kesän lämpö, syksyn tuulet tai talven hiljaisuus, he tapasivat aina tuossa metsikössä. Milloin Arwen sai kuulla Aragornin saapuneen Rivendelliin pitkiltä matkoiltaan, hän käveli noiden koivujen luo ja odotti siellä, ja aina Aragorn tuli sinne ja he vaelsivat yhdessä metsässä. Joskus Arwen lauloi ja tanssi hänelle, kuten Lúthien aikoinaan Berenille, ja aina Aragorn sai lohtua ja voimaa noista hetkistä ja muisti niitä vaeltaessaan vaarojen keskellä.

Ja he tapasivat siellä myös eräänä lokakuun päivänä, Elrondin neuvonpidon kynnyksellä. Aragornin sydän oli täynnä varjoja ja epäilyksiä ja hän puhui niistä Arwenille.
"Älä pelkää, Aragorn", tämä sanoi miehelle. "Minä luotan sinuun. Luotan siihen, että voitat varjot ja epäilykset. Luotan siihen, ettet tee samoja erehdyksiä kuin esi-isäsi. Et ole sidottu heidän kohtaloonsa."
Aragorn vain hymyili tälle hiljaisella tavallaan. "Sinun luottamuksesi auttaa minua jaksamaan, rakkaani."
"Kuten sanoit kerran, Varjon sinä hylkäät. Pidä minusta ja valosta kiinni."
Aragorn suuteli häntä. "Minä pidän, ja sinä odotat minua."

Hetken päästä Arwen alkoi laulaa hiljaa.

"Minä haluan kasvaa rakkauteen
ja jaksaa odottaa, ja odottaminen
käykin minulta helposti.
Sillä ihmisten vuodet
sivuuttavat minut
kuten lintu matalalla lentävä
sivuuttaa sitä tavoittelevan aallon.
Minä olen myös aallonpohjassa
joka ei milloinkaan aaltoja kosketa."
'



TOINEN OSA:
ONNI


Tuli aika, jolloin kaikki Aragornin voimat ja rohkeus tarvittiin. Mutta hän selvisi kaikista koetuksista ja tuli kuninkaaksi. Ja hänen ja Arwenin pitkä odotus palkittiin.

Ilta laskeutui hiljaa Gondoriin, levitti kylmän vaippansa keväisen, heräilevän maan ylle. Minas Tirithissä maan kuningas Aragorn, Elessar Haltiakivi, astui pitkän päivän jälkeen hänen ja kuningattaren makuukamariin. Arwen oli jo siellä lukien kirjaa. Hän laski sen kädestään ja meni miehensä luo tämän avatessa oven.
"Oletko jo syönyt illallisen?" Arwen kysyi.
"Kyllä. Sinä et näköjään ollut siellä."
Arwen kertoi, että hänen ystävänsä Lothwen oli saapunut Rivendellistä vierailulle. "Söin hänen kanssaan omissa tiloissani. Eihän haittaa, että majoitin hänet viereiseen huoneeseen? Se oli ainoa sopiva, joka oli vapaana."
"Totta kai sopii. Soittaako hän harppua viereisessä huoneessa? Olen kuulevanani soittoa sieltä."
Arwen hymyili. "Kuulet aivan oikein. Hän on taitava soittaja, ja olen pyytänyt häntä soittamaan huomisissa juhlissa."

Aragorn ei vastannut, sillä hän kuunteli soittoa. Hän tunsi laulun, se oli haltioiden vanha rakkauslaulu ja hän tiesi sen sanat.

Hän alkoi laulaa hiljaa ja tarttui Arwenia vyötäisiltä vetäen tämän tanssiin.

"On tullut ilta, rakkaani ainoa,
on tullut aika auringoa laskea

Sydämemme ovat yhtä ollessasi rinnallani
ja iloista laulua rakkaudesta laulaa sieluni

Kun et ole luonani, olen eksyksissä
vaeltaen loputtomassa pimeydessä

Tuo minulle valo, silmiesi kirkkaus
äänesi sointi, askeltesi keveys

Jos poissa oisit eivät maailman
kaikki suuret aarteetkaan

voisi minua surussani lohduttaa,
aina jäisin sinua kaipaamaan

Kuullessamme illan viimeisen linnun laulava
tiedämme me olevan merkki sen;

on aika auringon laskea taa taivaanrannan
ja se on huomenna nouseva uudestaan"



Aragorn hyräili hiljaa laulun loputtua ja hyväili Arwenin tummia hiuksia. Nainen hymyili onnellisena ja hautasi kasvonsa Aragornin rintaa vasten. Ja he tanssivat vielä hetken hiljaa harpunsoiton kantautuessa viereisestä huoneesta.

Lopulta Arwen nosti päänsä ja katsoi miestä tämä harmaisiin silmiin. "Minunhan se satakielen perillinen piti olla", Arwen kiusoitteli miestään. Gondorin kuningas sieppasi kuningattarensa käsivarsilleen ja kantoi tämän pylväsvuoteella. "Hivenen varhainen aika käydä nukkumaan", Arwen sanoi. "Oletko kovin väsynyt?"
"Ei välttämättä nukkumaan", Aragorn vastasi hymyillen nyt vuorostaan kiusoittelevasti. "Vai mitä luulet, rakkaani?"

Viereisessä huoneessa Arwenin vieraana oleva haltia päästi harpustaan viimeisen väräjävän sävelen. Hän nousi ylös laittaen harppunsa hellästi seinää vasten nojalleen ja käveli sitten ikkunalle, josta hän näki Minas Tirithin valkeat talot ja tummenevan taivaanrannan.


KOLMAS OSA:
MAKSU


Ja satakaksikymmentä vuotta he hallitsivat yhdessä Gondoria ja kaikkia sen alaisia maita. Heille syntyi monta lasta, poika Eldarion ja tyttäriä.

Nuo satakaksikymmentä vuotta he olivat onnellisempia kuin kukaan koskaan, ja kuitenkin he koko ajan sydämessään tunsivat luopumisen hetken lähestyvän. Eräänä päivänä Aragorn meni Hiljaiselle kadulle kuninkaiden taloon ja sanoi hyvästit. Myös Arwenille hänen oli sanottava hyvästit, ja Arwen tunsi sydämessään surua, jonkalaista hän ei voinut kuvitella olevan olemassakaan. Ja niin kuoli Aragorn Elessar, númenorilaisten kuninkuuden perijä ja suuresti rakastettu kuningas.

Arwenin sydäntä ei ollut vielä kuolema täyttänyt, hän ei ollut elämään väsynyt ja niin kuolevaisuuden kalkki tuntui entistäkin katkerammalta. Kuitenkin hänen sydämeensä hiipi kylmyys Aragornin kuollessa.

Ja kuningatar nousi ja poistui kuolleen kuninkaan luota irrottaen kätensä tämän kädestä ennen kuin se oli kylmennyt. Hän hyvästeli lapsensa ja kaikki rakkaansa. Ihmisistä näytti että hänestä oli tullut harmaa ja kylmä ja kaukainen, ja he tekivät hiljaisina hänelle tietä kun hän kulki Kuninkaiden Kaupungin läpi ja meni Lórienin maahan.


Arwen puhuu
Ja minä vaeltelen päämäärättömästi Lórienin metsän sydämessä koko talven. On hiljaista, vain tuuli laulaa oksistossa omaa surullista sävelmäänsä kadonneesta ajasta, sävelmää, jonka niin harva ymmärtää. Tunnen maassa sen surun sen johdosta, että täällä kauan hallinnut kirkas Valtiatar on poissa eikä palaa, eivätkä Caras Caladhonilta valot loista ja kirkkaat äänet laula. Siellä on yhtä hiljaista kuin omassa sydämessäni jossa asuu tyhjyys kaiken muun mentyä, mutta myös hiven toivoa, sillä aina on toivoa. Niin sanoi minun Aragornini, kenties tapaamme maan piirin toisella puolella ja rakkautemme jatkuu ikuisesti.

Minä olin haltiaruhtinaan tytär, ja minä olin ihmisten maailman kuningatar, ja minä olin Lúthienin jälkeen rakastetuin ja surruin, ja rakastanein ja surrein. Minun on tämä katkeran-suloinen kohtalo jonka olen itse valinnut. Ja minä olin kaikista kaunein ja ylpein, ja nyt en ole enää muuta kuin nöyrä, ja nainen joka suree rakastettuaan.

Ja siellä minä paneudun makuulle Cerin Amrothin kukkulalla kevään aattona, ja kuolen. Siellä missä kerran lupasin Aragornille, rakastetulleni, eläväni ja kuolevani hänen takiaan.
Viimeksi muokannut Elenloth, La Helmi 05, 2005 4:56 pm. Yhteensä muokattu 5 kertaa.
Vuoden Tolkienisti 2006 - kysykää mitä haluatte ja saatte varmasti väärän vastauksen!

Elíniel
Puolituinen
Viestit: 277
Liittynyt: La Elo 21, 2004 9:27 am
Paikkakunta: Estelin syli.

Viesti Kirjoittaja Elíniel » La Tammi 22, 2005 3:51 pm

*hillitöntä nyyhkytystä*

Ihanaa että joku kirjoittaa Aragornista vaihteeksi, täällä on niin paljon ficcejä Legolasista, muttei ainakana kovin montaa minun Aragornistani. Ja sydämeni hyppäsi kurkkuun kun näin, että täällä on ficci, jossa Aragorn on toisena osapuolena parituksessa...
Toki on slash ficit, mutta en minä niistä piittaa, halusin lukea juuri Aragornista pariettuna tämän rakastamalle naiselle. Ja sinä toteutit toiveeni.
Kirjoitahan lisää Arasta...? Joohan.. ? *anelua*

Mutta siis, itse ficciin, olet aian osannut kirjoittaa, mitä nyt sinun ficcejäsi on tullut luettua, ja osaat nytkin. Todella kaunista kerrontaa, ja olit rakentanut tarinan mukavan erikoisella tavalla...

En saa nyt mitään rakentava aikaan.. :) ... tämä oli iin ihana, että jäin ihan sanattomaksi... mutta sanon sinulle, että ihana tämä oli!

//muoksis: ja IHANA laulu tuo, jonka Aragorn lauloi.. *nyyhkytystä* Saanko printata muuten ulos tämän ficin?
-Vuoden 2005 ja 2006 Aragorn.

Avatar
Fanyare
Joku hippi
Viestit: 928
Liittynyt: Ke Helmi 04, 2004 5:23 pm
Paikkakunta: Tampere
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Fanyare » La Tammi 22, 2005 4:55 pm

Aragornin ja Arwenin taru on tosiaan Tolkienin traagisimpia, ja tämä täydensi sitä upeasti. Todella kauniisti ja hyvin kirjoitettu.
Arwen on aliarvostettu henkilö, ja minä halusin kunnioittaa häntä ja rakkaustarinaa, Aragornin ja Arwenin tarinaa
Tuo on niin totta. Välillä tuntuu kuin kaikkia LotRin naispuolisia hahmoja väheksyttäisiin o.O Tämä ficci toi Arwenin ja hänen rakkautensa Aragorniin todella hyvin esille, varsinkin tuossa viimeisessä kappaleessa:
Minä olin haltiaruhtinaan tytär, ja minä olin ihmisten maailman kuningatar, ja minä olin Lúthienin jälkeen rakastetuin ja surruin, ja rakastanein ja surrein. Minun on tämä katkeran-suloinen kohtalo jonka olen itse valinnut. Ja minä olin kaikista kaunein ja ylpein, ja nyt en ole enää muuta kuin nöyrä, ja nainen joka suree rakastettuaan.
Niin kaunista. Ja se Aragornin laulu oli myös aivan ihana ^^ Kiitos tästä! *ruttaa Elenin*
Today is the tomorrow you worried about yesterday.

Merri 05-06, RPS-ficcaaja 07 ja Japanifriikki 08

avatar by 25djadja @ LJ

Likimeya
Samooja
Viestit: 529
Liittynyt: Ke Elo 04, 2004 5:28 pm
Paikkakunta: Joensuu

Viesti Kirjoittaja Likimeya » La Tammi 22, 2005 9:13 pm

Voi että.. Mie kyllä tykkäsin paljon tästä. Varsinkin tuo viimenen, missä Arwen kerto, niin se oli ihan älyttömän kaunis ja koskettava. Mie rakastuin siihen kohtaan ihan täysin. Se oli niin herkkä ja kaikkea.. (Voi ei, miusta on tulossa herkistelijä! xD)

Mutta tosi ihana ficci ja sopivan pituinenkin. Joo, olen tänään ihan lyhyide ficcien pauloissa. :D
Ava by arctic_silence|Valvoja -07,-08 ja -09!| Boromir 2010!|Hakee inspiraatiota

Tämä demoninen nauru, jota kuulen kirjoittaessani, on peräisin vain omista, heikkenevistä aivoistani.-H.P. Lovecraft

Anóriel
Örkki
Viestit: 184
Liittynyt: Pe Elo 27, 2004 6:02 pm
Paikkakunta: Satumaailma

Viesti Kirjoittaja Anóriel » La Tammi 22, 2005 10:23 pm

:D Kaunis ficci, hyvin kirjoitettu ja tosiaan sopivan pituinen!
Hyvä vaan jos edessä on
suuri tuntematon
ei millään väliä,
ei mitään järkeä...
(Tiktak)
PMK:n jäsen! Otus ja Satumaailman asukki. Avasta isokiitos Innisenille ja Felicylle!
PPK:n jäsen ja perustaja.
Vuoden Pippin -07

Marnie
... has left the building
Viestit: 866
Liittynyt: Pe Huhti 16, 2004 11:02 pm
Paikkakunta: juhannukseen asti Australia

Viesti Kirjoittaja Marnie » Su Tammi 23, 2005 12:21 am

Ihana ficci, Elenloth. Aragornin ja Arwenin taru on tosiaan niin kaunis ja surullinen samalla kertaa että sitä on pakko rakastaa, ja sinä olet kertonut sen ihanasti. (Aragornista heteroparituksella on minusta muutenkin ihan liian vähän ficcejä..) Jo tuo pieni ”selostus” tuossa alussa oli niin kaunis että kyyneleet nousivat silmiin (minä olen itkenyt tänään koko päivän..)

Odotuksen ensimmäinen kappale oli ihana, sinulla on siinä todella kauniita kuvailuja ja kaunista kieltä – ja minusta tuo idea Arwenista odottamassa Aragornia tietyssä paikassa on vain niin ihana. Ja että Aragorn saa voimaa Arwenin muistosta. Kaunista. Ja realistista.

Samoin tuo Arwenin laulu oli kaunis –
Sillä ihmisten vuodet
sivuuttavat minut
kuten lintu matalalla lentävä
sivuuttaa sitä tavoittelevan aallon.
Minusta tuo vertaus on hyvin osuva sen lisäksi että se on kaunis (minun on lakattava toistamasta ”kaunis”-sanaa pian :D) – kummatkin kulkevat ohitse yhtä nopeasti.

Onni-kappale on myös aivan ihanaa lukea, Aragornin ja Arwenin onnen hetkistä silloin kun kaikki on hyvin. Ja tuo runo oli jälleen hieno – ja minä pidän siitä miten tuo lintu-maininta toistuu näissä sinun runoissasi. Tuo on niin ihanan suloinen kappale, kaikki on niin auvoista. ^^ Ja sen kummatkin ansaitsevat.

Nuo sinun lukujen nimet on muuten minusta hienosti harkittuja – tämä viimeinenkin sopii kuin nyrkki sil-- tai jotain. Maksun aika se tosiaan on, Arwenille nimenomaan. Minä rakastan tätä kohtaa (pakko quotata se kokonaisuudessaan):
Ja kuningatar nousi ja poistui kuolleen kuninkaan luota, irrotten kätensä tämän kädestä ennen kuin se oli kylmennyt. Hän hyvästeli lapsensa ja kaikki rakkaansa. Ihmisistä näytti että hänestä oli tullut harmaa ja kylmä ja kaukainen, ja he tekivät hiljaisina hänelle tietä kun hän kulki Kuninkaiden Kaupungin läpi ja meni Lórienin maahan.
Ja Arwenin sanat lopussa on niin liikuttavat. Tuo lopetus tälle ficille on ihana – minä olen aina pitänyt siitä niin valtavasti, miten Arwen paneutuu pitkäkseen Cerin Amrothille ja kuolee. Sinä olet kirjoittanut tämän todella taitavasti ja kauniisti ja käsitellyt todella hyvin sekä Aragornia että Arwenia ja heidän tunteitaan toisiaan kohtaan - ja heidän merkitystä toisilleen. Minä pidin. ^^ Yksi niitä ficcejä joita minä luvallasi printtaan.? ^^
Look at it this way, Wayne - we will always have Saskatchewan. Shelly, NX

Draamaficcari '05 ja '06, Kommaaja '07 | Viimavaarojen varjo ~ Ei palaisi pohjoiseen Halbarad.

Noradriel
Yksinäinen susi
Viestit: 1134
Liittynyt: Ma Tammi 05, 2004 8:53 am
Paikkakunta: Lothlórien

Viesti Kirjoittaja Noradriel » Su Tammi 23, 2005 10:54 am

Kaunista.
Rakastin Arwenin ja Aragornin tarua kirjassa ja olen lukenut sen monasti parantumaton romantikko kun olen. Itken aina sen lopuksi.
Tämä oli hyvin, hyvin lähellä yhtä kaunista. (Anteeksi en voi laittaa sinua ihan Tolkienin veroiseksi, mutta toivottavasti se ei haittaa)

Hyvin hyvin kaunista ja ihanaa. *niiskutaa*
Let me forget all of the hate, all of the sadness.

Pervoin -05
HP- ficcaaja -06
Aragorn 2009

Elenloth
Samooja
Viestit: 456
Liittynyt: Su Tammi 04, 2004 8:43 pm
Paikkakunta: Puu
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Elenloth » Su Tammi 23, 2005 1:32 pm

Kuusi kommenttia!?! Voi elämäni kevät. Olen vaikuttunut. Olette ihania!


Elíniel: Tuskin kirjoitan lisää Arasta. Hän on liian monimutkainen hahmo, mutta ehkä joskus...

Fany: Kiitos itsellesi *hymy*

Marnie: Tuo "maksun aika" on muuten Tolkienin idea, ei minun. "Katso! olemme kylväneet ja olemme niittäneet ja nyt lähestyy maksun aika", sanoo Aragorn Arwenille.

Noradriel: Tietenkään minä en ole Tolkienin veroinen. Tolkien on nero ja sitä minä en todellakaan ole.


Kiitokset kaikille teille ^^ Muuten, pidän itsekin kaikkein eniten juuri tuosta Arwen puhuu -kohdasta. Sain siihen mielestäni oikeaa tunnetta mukaan.

Olen erityisen iloinen, että pidätte noista runonpätkistä tuolla välissä. TSH:ssa lauletaan ja lausutaan runoja niin paljon, että ne tuntuivat hyvin luontevalta tähänkin. Tuo ensimmäisen kappaleen runo on itse asiassa hiukan muokattu osa pidempää runoani, Arwenin laulua, joka löytyy Runot-osastolta kokonaisuudessaan.

Ja totta kai saatte printata jos haluatte. Suuri kohteliaisuus minua kohtaan ^^
Vuoden Tolkienisti 2006 - kysykää mitä haluatte ja saatte varmasti väärän vastauksen!

Niénor
Samooja
Viestit: 481
Liittynyt: To Maalis 04, 2004 9:31 pm

Viesti Kirjoittaja Niénor » Su Tammi 23, 2005 2:12 pm

Aragornin ja Arwenin taru on tosiaan Sormusten herrassa kauneimpia kohtia ja se on lempikohtiani. Ja olen samaa mieltä niiden henkilöiden kanssa, joiden mielestä Arwen teki suurimman uhrauksen Tarussa.

Itse tarinaan. Älyttömän kaunis kokonaisuus. Maksu ja Arwen puhuu saivat kyyneleitä poskilleni. Tietenkin Onni riemastutti minua, koska myös jotain hienoa he ovat tehneet. Rakentaneet ja kylväneet satoa.
Elenloth kirjoitti:Arwenin sydäntä ei ollut vielä kuolema täyttänyt, hän ei ollut elämään väsynyt ja niin kuolevaisuuden kalkki tuntui entistäkin katkerammalta. Kuitenkin hänen sydämeensä hiipi kylmyys Aragornin kuollessa.
Tässä kohdassa alkaa miettimään katuiko Arwen ikinä päätöstään jättää kuolemattomuus rakkauden takia ja antaa hänen kauneutensa kukkia Valininorissa vain muistona. Uhraus jota ei unohdeta.
Elenloth kirjoitti:Minä olin haltiaruhtinaan tytär, ja minä olin ihmisten maailman kuningatar, ja minä olin Lúthienin jälkeen rakastetuin ja surruin, ja rakastanein ja surrein. Minun on tämä katkeran-suloinen kohtalo jonka olen itse valinnut. Ja minä olin kaikista kaunein ja ylpein, ja nyt en ole enää muuta kuin nöyrä, ja nainen joka suree rakastettuaan.
Häivähtikö tuossa hienoinen katkeruus? Surumielisyys ja rakastetun menetys ainakin.
Elenloth kirjoitti:Ja siellä minä paneudun makuulle Cerin Amrothin kukkulalla kevään aattona, ja kuolen. Siellä missä kerran lupasin Aragornille, rakastetulleni, elävänä ja kuolevani hänen takiaan.
Upea lopetus. Kaunis ja levollinen lopetus. Itkin jo hillittömästi Kahden tornin kohdassa jossa Elrond näyttää Arwenille näyn jossa hän menee Lórieniin ja kuolee.

Laulut olivat myös hienosti tehtyjä. Todella kauniita (Minunkin pitää kohta lopettaa kaunis sanan viljely :D ) Niissä kaikissa oli erityisia kohtia, kohtia jotka miellyttivät minua.

Tämä hieno kunnian osoitus Aragornin ja Arwenin tarua kohtaan. Kiitos tästä.
Kohtalon valtias

"How do you pick up
the threads of an old life?
How do you go on
when in your heart
you begin to understand
there is no going back"


Ken Follett - TAIVAAN PILARIT

Laurana
Puolituinen
Viestit: 239
Liittynyt: Pe Kesä 11, 2004 12:52 pm
Paikkakunta: Pyykkikori

Viesti Kirjoittaja Laurana » Su Tammi 23, 2005 3:24 pm

Voi jestas *pyyhkii silmiään* Tämä on todellakin kaunis. Minäkin rakastan Aragornin ja Arwenin tarua kirjassa, se on kaunis, kuten tämä ficcikin. (riippuvuus sanaan kaunis? Ei kai...)

Todella upeaa kerrontaa, rakastan sinun ficcejäsi *hymyilee ja halii Elenin* Vaikken kaikkia kommentoikaan.
Viereisessä huoneessa Arwenin vieraana oleva haltia päästi harpustaan viimeisen väräjävän sävelen. Hän nousi ylös laittaen harppunsa hellästi seinää vasten nojalleen ja käveli sitten ikkunalle, josta hän näki Minas Tirithin valkeat talot ja tummenevan taivaanrannan.
Ihana kohta, jäi todella mieleen ^^
Ja siellä minä paneudun makuulle Cerin Amrothin kukkulalla kevään aattona, ja kuolen. Siellä missä kerran lupasin Aragornille, rakastetulleni, elävänä ja kuolevani hänen takiaan.
*pyyhkii silmiään* Herkkää. Ihana lopetus, dearie.
I can’t see you, I can’t hear you
Do you still exist?

Newra
Hassu pieni otus
Viestit: 1347
Liittynyt: Su Tammi 04, 2004 9:31 pm
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Newra » Su Tammi 23, 2005 4:08 pm

*ihastunut huokaus*
Oij-joi. Piristystä ja romantiikkaa kipeään ja tylsään sunnuntai-päivään, kiitos Elen ^_^ Vähän kritiikkiä kuitenkin...
Arwen oli jo siellä, lukien jotakin kirjaa.
Kaksi asiaa tästä lauseesta: Ei pilkkua, lukien on lauseenvastike. Ja myös sana jotakin on minun korvilleni jotenkin töksähtävä. Eikö jotain olisin parempi? Tai vain "... lukien kirjaa." Ilman mitään mitä-ne-nyt-ovat-relatiivipronominia?

Lisäksi toistit mielestäni liikaa ja -sanaa. Ja jaja jajaja jaja. Niin kuin tässä kappaleessa:
Nuo satakaksikymmentä vuotta he olivat onnellisempia kuin kukaan koskaan, ja kuitenkin he koko ajan sydämessään tunsivat luopumisen hetken lähestyvän. Ja eräänä päivänä Aragorn meni Hiljaiselle kadulle kuninkaiden taloon ja sanoi hyvästit. Ja myös Arwenille hänen oli sanottava hyvästit, ja Arwen tunsi sydämessään surua, jonkalaista hän ei voinut kuvitella olevan olemassakaan. (Ja) niin kuoli Aragorn Elessar, númenorilaisten kuninkuuden perijä ja suuresti rakastettu kuningas.


Tummennetut ja-sanat ovat mielestäni liikaa, viimeinen suluissa sen takia, että jos aiemmat poistaa, ei se enää välttämättä ole niin... liika-käytössä.
Ja kuningatar nousi ja poistui kuolleen kuninkaan luota, irrottaen kätensä tämän kädestä ennen kuin se oli kylmennyt. Hän hyvästeli lapsensa ja kaikki rakkaansa. Ihmisistä näytti, että hänestä oli tullut harmaa ja kylmä ja kaukainen, ja he tekivät hiljaisina hänelle tietä, kun hän kulki Kuninkaiden Kaupungin läpi ja meni Lórienin maahan.
Näin. Eli minusta ensimmäinen ja pois, pilkku samaten, pilkku että-sanan eteen, pilkku kun-sana eteen.

... Älä nirhaa minua, parahin Elen, ethän? *piipittää* Kun katsos, pilkku-säännöt ovat minulle pakkomielle x) Ja korostan, että nämä ovat minun mielestäni. Minun pitäisi varmaan lopettaa... :roll: Mutta kertakaikkiaan, tämä on kauniisti ja taitavasti kirjoitettu ficci, ja laulut/runot sopivat sinne mahtavasti. Hienoahienoahienoa, Elen *hihkuu ja taputtaa käsiään yhteen*
Ja hän otti Frodon käden omaansa ja lähti Cerin Amrothin kukkulalta eikä milloinkaan enää elävänä palannut sinne.

Runoilija 05 Valvoja 06 Loftisficcaaja 07 08


långsamt genom rummen går hon ut

Elenloth
Samooja
Viestit: 456
Liittynyt: Su Tammi 04, 2004 8:43 pm
Paikkakunta: Puu
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Elenloth » Ti Tammi 25, 2005 1:02 pm

Suurkiitokset Niénor, Laurana ja Newra!

Niénor: Minä arvasin ja toivoin, että sinä kommentoisit :).
Minä en usko, että Arwen katui. Sitä paitsi (siteeraan taas Aragornin ja Arwenin taru-liitettä) Aragorn sanoo Arwenille ennen kuolemaansa: "Viimeisistä viimeinen valinta on edessäsi: voit katua ja mennä Satamiin ja viedä kauas Länteen muiston yhteisistä päivistä" jne. Ja Arwen vastaa: "Ei, valtias, tuo valinta on aikaa mennyt. Ei ole enää laivaa joka minut sinne veisi, ja minun on alistuttava Ihmisten Kohtaloon, haluan eli en; menetykseen ja hiljaisuuteen." Tulkitse tuo sitten miten haluat, katumiseksi tai sitten ei.
Ehkä siinä oli hieman katkeruutta. Mutta ei missään nimessä paljoa.
Kiitos itsellesi.

Laurana: Vähän kaikilla kommentoijilla tuntuu olevan riippuvuus sanaan kaunis XD Kiva kuulla, että rakastat ficcejäni (se oli _suuri_ kohteliaisuus).

Newra: Hyvä, että huomauttelit noista kirjoitusvirhejutuista ja ja-sanoista (niitä tosissaan oli liikaa). Korjasin osan, mutta jätin osan entiselleen, eli pilkkujen puutteet että- ja kun-sanojen edessä. Ne nimittäin puuttuvat sieltä ihan tarkoituksellisesti. Teskti on helpommin luettavaa ja siistimpää, kun ihan jokaiseen mahdolliseen väliin ei tunge pilkkua. Ne olisivat kyllä siellä, jos tämä olisi esim. kouluaine.
Mutta hei, minä en nirhaa sinua, varmasti. Ja pilkkusäännöt kirjoitetaan yhteen eikä väliviivalla, ihan näin vastanipottaakseni XDD
Viimeksi muokannut Elenloth, La Helmi 05, 2005 4:58 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Vuoden Tolkienisti 2006 - kysykää mitä haluatte ja saatte varmasti väärän vastauksen!

Newra
Hassu pieni otus
Viestit: 1347
Liittynyt: Su Tammi 04, 2004 9:31 pm
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Newra » Ti Tammi 25, 2005 2:12 pm

*käkättää*
Sitä saa mitä tilaa ^__~ Kiitoksia, ja kiitoksia ihanasta kirjoituksesta tuonne *viittaa kohti Miksi hän on niin mukava -topikkia*

(Hyshiljaa, ei tämä mitään offia ole, vaan täysin asiallinen vastaus viestiin ^^)
Ja hän otti Frodon käden omaansa ja lähti Cerin Amrothin kukkulalta eikä milloinkaan enää elävänä palannut sinne.

Runoilija 05 Valvoja 06 Loftisficcaaja 07 08


långsamt genom rummen går hon ut

Elenloth
Samooja
Viestit: 456
Liittynyt: Su Tammi 04, 2004 8:43 pm
Paikkakunta: Puu
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Elenloth » Ke Tammi 26, 2005 1:24 pm

Todellakin, sitä saa mitä tilaa :wink: Olepa hyvä vaan siitä kirjoituksesta, sinä olet ihana.
Ei, ei tämä ole offia vaan... no, jotain XD
Vuoden Tolkienisti 2006 - kysykää mitä haluatte ja saatte varmasti väärän vastauksen!

Lizlego
Samooja
Viestit: 513
Liittynyt: Ma Tammi 05, 2004 5:05 pm
Paikkakunta: Syntimaa, Pohjoinen Suomi
Viesti:

Vau!

Viesti Kirjoittaja Lizlego » Ke Helmi 02, 2005 6:13 pm

Ihana Elenloth! Huomasin tämän Toisessa ulottuvuudessa mutten päässyt sisään kommentoimaan. Tänne näköjään pääsin, joten tulin. Lauran lopetettua en ole paljon uskaltautunut romance-osastolle, mutta sinun Galadriel-tarinasi rohkaisi yrittämään. Ja Aragornista ja Arwenista on kauhean vähän tarinoita, vaikka se on niin kuin sanoitkin, kaunis tarina. Ja tämä oli hyvin kaunis, henkeäsalpaavan tunnelmallinen ja tietenkin lopun takia haikea. Juuri tätä het-romantiikka parhaimmillaan on ja tätä lukisi oikein mielellään lisääkin. Täynnä syvää tunnetta ja rakkautta. *huokaa*

Vastaa Viestiin