Aamukasteen aikaan (L/E, PG-13) *VALMIS*

PG-13 ja sen alle olevat romanceficit.

Valvojat: Likimeya, Andune

Arawiena
Örkki
Viestit: 118
Liittynyt: Ma Elo 29, 2005 5:37 pm

Aamukasteen aikaan (L/E, PG-13) *VALMIS*

Viesti Kirjoittaja Arawiena »

Title: Aamukasteen aikaan
Author: Arawiena
Rating: PG-13
Genre: romance, angst
Pairing: Legolas/Eowyn
Disclaimer: Hahmot ovat kunnioitetun J.R.R. Tolkienin, tarina minun.
A/N: Tämä on ensimmäinen ficcini, joten älkää odottako liikoja. Kertokaa, jos havaitsette kirjoitusvirheitä, ja palautetta saa, tai siis täytyy antaa ^^


~Aamukasteen aikaan~

OSA 1/?


Kastepisarat kimmelsivät puiden lehdillä, kun aamuauringon ensimmäiset säteet osuivat niihin. Ruoho oli aamukasteesta kostea ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Linnut lauloivat ja niityn reunalla solisi puro.

Eowyn oli varhain liikkeellä. Hän käveli niityllä paljain jaloin, nauttien hiljaisuudesta. Hän tahtoi olla yksin, kuunnella luonnon ääniä. Vain täällä, aamuauringon paistaessa ja aamukasteen kutitellessa varpaita, hän saattoi unohtaa huolensa, unohtaa velvollisuutensa, olla vain osana luontoa.

Kun neito saapui niityn laitaan, hän istuutui suurehkon sammaloituneen kiven vierelle. Hän ei välittänyt siitä, että hänen kaunis valkoinen hameensa saattaisi kastua. Hän ei välittänyt siitä, että hänen enonsa, kuningas Theoden, oli varoittanut häntä vilustuttamasta itseään. Hetkeen hän ei halunnut välittää mistään muusta kuin hiljaisuudesta ympärillään. Hitaasti Eowyn sulki silmänsä ja painautui kiveä vasten. Aamuaurinko lämmitti hänen kasvojaan ja vieno tuulenvire pyyhki pois viimeisenkin synkän ajatuksen. Neito kuunteli lintujen laulua ja kaukaisen puron solinaa.

***

Samaisen niityn toisella laidalla laukkasi ratsukko. Ratsastaja oli pukeutunut vihreään, ja hänen pitkät vaaleat hiuksensa hulmusivat tuulessa. Ratsu oli valkoinen ja sen kaula taipui sirolle kaarelle, ja valkea häntä hulmusi soihtuna tuulessa. Jo kaukaa ratsastaja erotti haltiasilmillään niityn laidalla istuvan neidon. Hän pysäytti hevosensa, sitoi tämän läheiseen puuhun ja lähti kävelemään niityn laidalle.

"Hei, arvon neito!" huudahti haltia saapuessaan neidon luokse.
"Hei", Eowyn tervehti aukaistuaan silmänsä ja huomatessaan, ettei ollut yksin.
Ohimenevän hetken ajan he katsoivat toisiaan silmiin, kunnes mies rikkoi hiljaisuuden.
"Kuka olette, kaunis neito?" hän kysyi.
"Eowyn. Olen kuningas Theodenin sisarentytär. Entä kuka olette te, arvon haltiaylimys?"
"Legolas on nimeni. Legolas Viherlehti. Tulen tänne Synkmetsän saleista."

"Mikä tuo teidät tänne, ylimys?" Eowyn kysyi varovasti.
"Sano vain Legolas", haltia pyysi hymyillen, ja Eowyn tunsi sulavansa tuon hymyn voimasta. "Vaan syytä tulooni ei varsinaisesti ole. Tulin vain katsomaan Rohania."
"Ratsastitteko yksin koko matkan Synkmetsästä asti?" neito kysyi.
"En aivan, Lòrieniin saakka seurassani kulki yksi kansastani, mutta sieltä hän suuntasi kohti Dol Gulduria."

Hetken aikaa he olivat kumpikin hiljaa. Juuri kun Legolas oli avaamassa suunsa, metsästä alkoi kuulua kavionkopsetta. Pian he näkivät Eomerin ratsastavan ruunikolla hevosellaan heitä kohti. Hän pysäytti ratsunsa Eowynin ja Legolasin eteen.

"Eowyn, olemme etsineet teitä", Eomer sanoi, "miksette ilmoittaneet lähdöstänne?"
"Olenko tilivelvollinen jokaisesta askeleestani?" neito kysyi hieman loukkaantuneella äänellä, "osaan pitää huolta itsestäni, Eomer."
"Mutta teidän olisi pitänyt kertoa jollekulle, minne olette menossa".
Neito huokaisi kuuluvasti ja painoi katseensa maahan.

Eomer kääntyi Legolasin puoleen.
"Entä kuka olette te, haltia?"
"Olen Legolas. Legolas Viherlehti, Synkmetsän kansaa", hän vastasi.
"Minä olen Eomer, Eowynin veli", hän sanoi vilkaistessaan neitoa. "Mikä saa Synkmetsän prinssin ratsastamaan Rohaniin?" hän kysyi Legolasilta, ja Eowyn katsahti haltiaan, katsoen kysyvästi miehen silmiin. Legolas nyökkäsi pienesti ja kääntyi taas Eomerin puoleen.
"Tahdoin vain nähdä kaunista maatanne", hän vastasi.
"Kukoistakoon se siis täällä ollessanne! Vaan tuletteko nyt kanssani Meduseldin kartanoon? Kuningas tapaisi teidät mielellään", Eomer sanoi.
"Tulen käymään myöhemmin, jos kuningas vain ottaa minut vastaan", Legolas vastasi. Eomer nyökkäsi haltialle.

"Eowyn..", Eomer sanoi kääntyessään neidon puoleen, "teidän täytyy nyt palata kotiinne".
Eowyn katsoi hetken veljeään ja nyökkäsi.
Eomer kannusti hevosensa käyntiin ja neito lähti kulkemaan ruunikon vierellä. Mutta hetken käveltyään neito käänsi päätään ja hymyili haltialle, joka vastasi hymyyn. Sitten hän suuntasi katseensa takaisin eteenpäin ja käveli pois niityltä.

***

Kun Eomer ja Eowyn olivat saapuneet Meduseldin kartanoon, Eomer saattoi Eowynin huoneeseensa. Koko matkan he olivat olleet vaiti, mutta ovensuulla Eomer lausui hiljaa Eowynille:
"Sisareni, tiedäthän, että kuninkaan sisarentytär ei voi mennä naimisiin haltian kanssa."
Mutta Eowyn ei vastannut, vaan oli yhä selkä veljeensä päin.
"Eowyn?" Eomer sanoi hiljaa.
Mutta Eowyn ei vastannut ja seisoi yhä paikallaan. Eomer loi viimeisen katseen sisareensa, poistui ovesta ja painoi sen hitaasti kiinni perässään.

Vasta oven sulkeuduttua Eowyn liikahti. Hänen kätensä puristuivat nyrkkiin, mutta hän ei itkenyt. Hän vain puri huultaan. Ei, ei Rohanin neito itke. Hän on liian ylpeä siihen. Neito istahti sängylleen ja pyyhki yksinäisen kyyneleen poskeltaan. Hänen täytyy pysyä lujana.
Viimeksi muokannut Arawiena, Pe Syys 23, 2005 3:57 pm. Yhteensä muokattu 3 kertaa.
You like Sirius/Remus, don't you?
Culhirwen
Örkki
Viestit: 117
Liittynyt: La Huhti 30, 2005 9:43 pm
Paikkakunta: Täällä jossakin

Viesti Kirjoittaja Culhirwen »

Mukava alku, ehkä hieman liian nopeassa tahdissa eteni. Minä pidän noista aloituksista, joissa kuvataan luontoa tai sitten kaupunkia tai jotain vastaavaa. Silloin ei sukelleta heti toimintaan, vaan saa hieman hengähdysaikaa ja aikaa totutella kirjoittajan 'tyyliin'.

Kuten sanoin, tuo luku eteni kuitenkin hieman liian nopeasti. Olisin kaivannut vielä lisää sitä luonnon kuvailua ja Éowynin ajatuksia ennen kuin Legolas ilmestyi paikalle.

Ja minua muuten ihmetytti, kuinka muodollisesti Éomer puhui sisarelleen. Tuo teitittely kuulosti hieman oudolta. Siis totta kai Keski-Maassa puhutaan toisille ihmisille kunnioittavasti, mutta Éomerin puhe oli liiankin muodollista, etenkin kun kyseessä oli oma sisko. Oli sitten haltiaylimyksiä paikalla tai ei ;)

Tarkoitus ei ole musertaa, tai viedä sinulta kirjoittamishaluja... Minä nimittäin pelkään, että tuo palaute tuossa edellä on hirveän kielteistä, vaikkei se ole sellaiseksi tarkoitettukaan. Kokosin vain yhteen kaikki ne pikkuseikat, jotka pistivät silmään. Kirjoita ihmeessä jatkoa! :) Tämä ficci vaikuttaa mielenkiintoiselta.
Marnie
... has left the building
Viestit: 866
Liittynyt: Pe Huhti 16, 2004 11:02 pm
Paikkakunta: juhannukseen asti Australia

Viesti Kirjoittaja Marnie »

Sinä kuvailet todella kauniisti, minä tosiaan rakastin noita sinun luontokuvailujasi, kastepisaroita puiden lehdillä ja Éowynin varpaiden välissä - todella kaunista. ^^ Minä kun olen sellainen pitkän kaavan mukaan menijä, niin minä olisin mielelläni lukenut vähän enemmänkin Legolasin ja Éowynin tunteista toisiaan kohtaan, ja mikä Legolaksessa ja niiden keskustelussa oli sellaista mikä sai Éowynin ajattelemaan avioliittoa sen kanssa. Se on tietysti ihan makuasia miten paljon sitä haluaa käsitellä. ^^

Vielä täytyy ihailla sitä miten kauniisti sinä kirjoitat, luonnon kuvailua ja dialogia. Sinä kirjoitat keskustelut minusta hienosti vanhahtavalla kielellä, mie pidän paljon. ^^
Look at it this way, Wayne - we will always have Saskatchewan. Shelly, NX

Draamaficcari '05 ja '06, Kommaaja '07 | Viimavaarojen varjo ~ Ei palaisi pohjoiseen Halbarad.
Arawiena
Örkki
Viestit: 118
Liittynyt: Ma Elo 29, 2005 5:37 pm

Viesti Kirjoittaja Arawiena »

Kiitos, Marnie :D En osaa sanoa muuta. Kiitos. :wink:

Ja kiitos, Culhirwen, et tosiaankaan vienyt kirjoittamisintoani :wink:
Ja kielteinen palutekin on hyvin tervetullutta, kunhan vain sanovat rehellisen mielipiteensä ja vaikka perustelevat, eivätkä vain sano "paska!" perustelematta ollenkaan :lol:

Kiitos vielä kerran kummallekin ^^


Tulkaa ihmeessä muutkin kommentoimaan, en minä pure! (en ainakaan kovin lujaa :mrgreen: )

Ja jatkoa, olkaa hyvät:


OSA 2/?


Aamulla hän heräsi taas auringon noustessa, harjasi pitkät vaaleat hiuksensa ja pukeutui. Sitten hän avasi hitaasti huoneensa oven, varoen herättämästä muita. Hän käveli ovelle, tervehti hiljaa vartijoita ja astui kostealle nurmelle. Hän käveli yksin samaiselle niitylle, jonka laidalla oli eilen istunut. Ei hän tosissaan uskonut tapaavansa Legolasia siellä, mutta halusi silti käydä katsomassa. Hänen sydämensä elätteli yhä toivoa Legolasin näkemisestä.

Kun neito käveli hitaasti kiven luokse, hän näki, ettei haltia istunut siellä. Hänen sydämensä päälle laskeutui tumma varjo. Ehkei hän enää koskaan saisi nähdä Legolasia? Hän pudisti pienesti päätään ja unohti epätoivoiset ajatuksensa. Kyllä hän vielä näkisi Legolasin.

Eowyn oli juuri istahtamassa kiven varjoon, kun kuuli jonkun kutsuvan häntä kuiskaten. Hän käänsi päätään ja näki Legolasin metsän reunalla. Haltia nojasi kyynärpäällään puuhun ja hymyili neidolle. Eowyn lähti juoksemaan Legolasin luokse ja vasta metrin päässä tästä pysähtyi. He tarttuivat toisiaan käsistä ja hymyilivät katsoen toisiaan silmiin. Sanoja ei tarvittu.

"Olen iloinen, että tulit", neito sanoi lopulta.
"Niin minäkin", haltia vastasi hymyillen, "jos en olisi tullut, olisin katunut loppuikäni, sillä te olette kaunein neito, jonka olen koskaan nähnyt".
Eowyn painoi katseensa maahan ja tunsi pienen punan nousevan kasvoilleen. Legolas hymyili neidolle.
"Tule", hän kuiskasi ja irroitti toisen kätensä neidon kädestä.
"Minne?" neito kysyi nostaen katseensa.
"Kohta näet", haltia sanoi ja hymyili Eowynille. Käsi kädessä he lähtivät kipuamaan niityn vieressä olevalle suurelle kalliolle. Kun he olivat kallion päällä, Legolas pysähtyi.
"Katso", hän kuiskasi Eowynille viitaten ympärilleen.

Ja tosiaan: kallion laelta näkymät olivat upeat. Aurinko oli maalannut ympäristön kullallaan ja kirkasvetinen puro solisi aivan heidän vieressään. Hetken aikaa Eowyn vain katsoi ympärilleen. Hän ei ollut muistanut, kuinka kaunis Rohan saattoi olla.

"Kaunista", Eowyn kuiskasi.

He seisoivat hiljaa kalliolla, käsi kädessä. Kumpikin katseli ympärilleen kuunnellen lintujen laulua ja puron solinaa. Sitten he katsoivat toisiaan ja istuutuivat nurmelle. Legolas kertoi Eowynille Synkmetsästä, sen kauniista saleista ja metsän kansasta. Eowyn vain kuunteli hiljaa ja hymyili. Hän oli niin onnellinen istuessaan siinä nurmella, Legolasin vieressä, kuunnellen tämän puhetta.

Kauan aikaa he vain istuivat kalliolla jutellen, kunnes Eowyn tajusi, että hänen olisi paras lähteä kotiinsa. Yhdessä he laskeutuivat alas kalliolta ja niityn laidalla neito hyvästeli Legolasin. Sitten hän käveli ripeästi, sydän täynnä lämpöä, kartanolle.

Koko illan ajan hän oli vaitonainen, omiin ajatuksiinsa vaipunut. Hän ei saanut Legolasia mielestään. Illallisella Theoden huolestui sisarentyttärensä oudosta käytöksestä ja kysäisi Eomerilta, mikä Eowyniä vaivasi. Eomer vain kohautti olkiaan, vaikka olikin jo tehnyt omat johtopäätöksensä. Hän halusi suojella sisartaan.

***

Jo monen päivän ajan olivat Legolas ja Eowyn tavanneet toisensa aamuisin. He olivat jutelleet ja nauraneet niin paljon, ettei Eowyn muistanut, milloin viimeksi hänellä olisi ollut niin hauskaa. Aina Legolasin nähdessään hän unohti hetkeksi velvollisuutensa ja huolensa. Ei mikään pilvi olisi silloin neidon mieltä varjostanut.

Vaan nyt neidon mieltä kalvoi epäilys siitä, etteivät he koskaan voisi saada toisiaan. Hän tiesi, että kuningas oletti, että hän menisi naimisiin rohanilaisen päällikön kanssa. Eihän kuninkaan sisarentytär voisi mennä naimisiin haltian kanssa.

Epäilyksen varjo kasvoi päivä päivältä suuremmaksi. Hän rakasti Legolasia, vaikka tiesi, ettei kuningas hyväksyisi sitä. Yhä enemmän hänen mieltään alkoi painaa huoli myös Legolasin seurassa. Haltia kysyikin tältä, mikä hänen mieltään painoi, mutta neito väitti olevansa vain väsynyt.

***

Jälleen eräänä aamuna Eowyn käveli niitylle rakkaansa luokse. Legolas odotti jo neitoa ja sulki tämän syleilyynsä, kun neito saapui. Pitkään he vain seisoivat kietoutuneina toisiinsa aamuauringon tanssiessa heidän kasvoillaan. Hitaasti Eowyn ja Legolas irroittautuivat toisistaan ja kuin yhteisestä sopimuksesta ottivat toisiaan käsistä kiinni. Hetken he vain katsoivat toisiaan syvälle silmiin.
"Eowyn.. minä rakastan sinua", Legolas kuiskasi.
"Niin minäkin sinua, Legolas", neito vastasi ja hymyili Legolasille.

Hitaasti he lähestyivät toisiaan sentti sentiltä, kunnes heidän huulensa koskettivat toisiaan. Legolas kietoi kätensä hellästi tytön ympärille. He vaihtoivat hellän suudelman ja kun he irroittautuivat toisistaan, Eowyn puri huultaan. Lopulta hän purskahti itkuun, kääntyi kannoillaan ja juoksi pois niityltä.
"Eowyn!" Legolas yritti huutaa hänen peräänsä, mutta tyttö vain jatkoi juoksemistaan.

Neito juoksi kartanolle asti ja käveli suoraan omaan huoneeseensa. Hän rojahti sängylleen ja kuuli päässään veljensä Eomerin sanat: Sisareni, tiedäthän, että kuninkaan sisarentytär ei voi mennä naimisiin haltian kanssa.

Neito itki lohduttomasti. Hän kasteli tyynynsä kyynelillään, hänen hiuksensa olivat takussa, silmät punaiset ja turvonneet itkemisestä, mutta hän ei välittänyt. Millään muulla ei enää ollut väliä. Hän tahtoi Legolasin.

***

Eowyn ei tullut päivälliselle, eikä hän lounaankaan aikaan saapunut pöytään. Kukaan ei ollut nähnyt neitoa. Eomer huolestui sisarensa puolesta ja lähti katsomaan, onko tällä kaikki hyvin.

Hän koputti Eowynin huoneen ovelle, mutta ei saanut vastausta. Mies painoi korvansa oveen ja kuuli tukahdutettua itkemistä.
"Eowyn?" hän kuiskasi oven läpi.
Hän ei saanut vastausta.
"Eowyn? Onko kaikki kunnossa?"

Vieläkään ei neito vastannut. Eomer alkoi huolestua yhä enemmän.
"Eowyn!" hän yritti vielä kerran. Vaikka tiesikin yrittämisen turhaksi. Eowyn ei suostunut avaamaan ovea. Eikä vastaamaan hänelle.

***

Niityn laidalla seisoi Legolas Viherlehti huolestuneena. Oli jo ilta, eikä Eowynistä ollut näkynyt vilaustakaan. Hän ihmetteli neidon käytöstä ja olisi halunnut kovasti tietää, missä neito oli tällä hetkellä. Ja mikä oli saanut Eowynin itkemään?

Legolas oli levoton koko loppupäivän. Hän ei saanut neitoa mielestään. Oliko hän tehnyt jotain väärin? Miksi tyttö lähti niin äkkiä? Näihin ajatuksiin hän lopulta nukahti ja vajosi levottomaan uneen.

Aamulla hän odotti Eowyniä saapuvaksi. Turhaan. Neitoa ei näkynyt koko aamuna ja se hermostutti haltiaa entisestään. Lopulta hän päätti lähteä etsimään neitoa.

***
You like Sirius/Remus, don't you?
Arawiena
Örkki
Viestit: 118
Liittynyt: Ma Elo 29, 2005 5:37 pm

Viesti Kirjoittaja Arawiena »

Ja tässä taas jatkoa!

(Vaan missä viipyvät kyttäämäni kommentit...? :| Eli palautetta kehiin, kiitos! :lol: )


OSA 3/?


Eowyn pyöri vuoteessaan. Koko yönä hän ei ollut saanut unta. Hän ei edes tuntenut nälkää, vaikkei ollut syönyt aamun jälkeen mitään. Hän ei tuntenut enää kuin epätoivoa ja loputonta kaipuuta. Ja niin syvää rakkautta, että se sattui.

Aamulla hän veti verhot ikkunansa eteen. Hän ei halunnut nähdä aamuaurinkoa. Se toi mieleen liian kipeitä muistoja. Eowynistä tuntui kuin kamarin seinät olisivat kaatuneet hänen päälleen. Koko hänen elämänsä tuntui valuvan hukkaan. Kyyneleet valuivat yhä vuolaina neidon poskilla.

***

Legolas ratsasti hevosellaan Meduseldin kartanon eteen. Hän antoi hevosensa ohjat tallimestarille ja ohitti vartijat tervehtien heitä. Hän kysyi palvelusneidolta, missä Eowynin huone sijaitsi ja tämä johdatti haltian neidon huoneen ovelle. Kun Legolas oli kiittänyt palvelusneitoa, tämä poistui käytävästä.

Legolas koputti varovasti huoneen oveen. Kukaan ei vastannut. Hetken ajan Legolas epäili neidon nukkuvan, kunnes kuuli huoneesta tukahdutetun niiskauksen. Haltia koputti uudestaan ovelle, tällä kertaa lujempaa. Mutta neito ei vastannut.

"Eowyn", hän kuiskasi. Huoneesta ei kuulunut ääntäkään.
"Eowyn, se olen minä", Legolas sanoi. Nyt haltia kuuli neidon itkevän. Tämä yritti tukahduttaa itkunsa, mutta erinomaisen kuulonsa vuoksi haltia kuuli sen.
"Avaa ovi, Eowyn" Legolas kuiskasi.

Itkeminen lakkasi hetkeksi.
"Se on auki", neito kuiskasi vapisevalla äänellä.
Legolas tarttui oven koristeelliseen kahvaan ja astui sisälle hämärään huoneeseen.

Eowyn itki hervottomana sängyllään, eikä kääntänyt katsettaan tyynystä. Legolas painoi oven hiljaa kiinni perässään ja astui lähemmäs neitoa.
"Eowyn?" Legolas sanoi huolestuneella äänellä.
Neito ei vastannut. Eowyn itki tyynyynsä, eikä nostanut katsettaan.

"Eowyn-rakas", Legolas kuiskasi ja laskeutui polvilleen tämän sängyn viereen. Hän silitti hellästi neidon hiuksia, kun tämä itki kovasti. Hetkeen hän ei tehnyt muuta. Sitten hän nosti varovasti neidon leukaa kädellään. Eowyn lopetti hetkeksi itkemisen ja katsoi Legolasia silmiin. Legolas hätkähti nähdessään, kuinka punaiset ja turvonneet tämän silmät olivat. Ja ne kuvastivat syvää epätoivoa.

Neito ei kestänyt enempää, vaan purskahti lohduttomaan itkuun ja painoi päänsä. Legolas silitti hellästi neidon poskea. Kun Eowynin kyynelehtiminen oli hieman rauhoittunut, tämä auttoi neidon seisomaan.
"Miksi tulitte?" neito kysyi hiljaa, kyynelien vavisuttaessa hänen ääntään.
"Ettekö tiedä?" Legolas kuiskasi ja katsoi neitoa silmiin, ja hänen katseestaan huokui suuri lämpö ja rakkaus. Legolas veti kyynelehtivän neidon syleilyynsä ja kietoi kätensä tämän ympärille. Eowyn painoi päänsä Legolasin rinnalle ja kuunteli tämän sydämenlyöntejä.

Kauan Legolas vain tuuditti itkevää neitoa syleilyssään, kunnes tämä lopetti kyynelehtimisensä ja kohotti katseensa.

Legolas puristi tyttöä tiukemmin itseään vasten ja viestitti silmillään: "kaikki on hyvin nyt, Eowyn". Neito katsoi kauan haltian sinisiin silmiin, kunnes he irroittautuivat toisistaan ja Eowyn istahti sängylleen. Legolas polvistui tämän sängyn viereen ja otti neidon kädestä kiinni. Se oli kylmä.

"Lepää nyt, rakkaani", Legolas sanoi ja painoi hellästi kädellään neidon makaamaan. Haltia peitteli tämän ja painoi hellän suudelman neidon poskelle.

Hetken hän silitteli neidon vaaleita hiuksia, kunnes huomasi tämän nukahtaneen. Hitaasti Legolas nousi seisomaan, käveli ovelle, vilkaisi vielä viimeisen kerran nukkuvaa neitoa ja painoi oven perässään kiinni.

***

Pitkälle ei haltia ennättänyt Eowynin ovelta, sillä seuraavassa kulmassa hän oli törmätä Eomeriin.
"Hei, Legolas", Eomer sanoi, "en tiennyt, että olette saapuneet Kultaiseen kartanoon."
"Saavuin vasta äskettäin", Legolas sanoi hymyillen.
"Siinä tapauksessa syönette päivällisen kanssamme?"
"Mielelläni, Eomer."
"Ruoka lienee kohta katettu", Eomer sanoi ja lähti kävelemään Legolasin ohi, "menen kertomaan Eowynille".
"Ei, älkää!" Legolas huudahti.
Eomer pysähtyi ja katsoi tätä kummeksuen.
"Hän nukkuu", Legolas selitti miehelle ja lähti omille teilleen jättäen Eomerin seisomaan hölmistyneenä käytävään.

Ja tosiaan: kun Eomer painoi hetken kuluttua korvansa Eowynin messinkiseen oveen, hän huomasi Legolasin puhuneen totta. Neito todellakin nukkui.

***

"Mikä tuo teidät Kultaiseen kartanoon, Synkmetsän prinssi?" Theoden kysyi kun oli istuutunut päivällispöytään Legolasin ja muutaman muun miehen kanssa.
"Rohanin kauneus. Ja halu nähdä se uudestaan, kuningas", Legolas vastasi Theodenille.
"Teillä ei ollut muita syitä tuloonne?" kuningas kysyi hämmästyneenä.
"Ei", haltia vastasi hymyillen.
"Siinä tapauksessa kukoistakoon Rohan kauneimmillaan vierailusi ajan!" Theoden sanoi nostaen lautaselleen perunoita. "Mutta missä on Eowyn?" hän kysyi huomatessaan neidon poissaolon.
"Hän nukkuu", Eomer vastasi.
"Mutta nythän on jo päivällisaika!"
"Ehkä hän ei saanut yöllä unta, ja on nyt väsynyt sen vuoksi", Legolas sanoi.
Theoden katsoi häntä kummeksuen, mutta haltia oli laskenut katseensa takaisin lautaselleen ja keskittyi syömiseen huomaamatta kuninkaan silmäystä. Eomer katsoi haltiaan pitkään, mutta keskittyi hänkin lopulta ruokaansa.

Päivällisen aikana juteltiin niitä näitä, mutta Legolasin ajatukset harhailivat Eowynissä. Nukkuikohan neito vielä? Vai oliko neito taas vaipunut lohduttomaan suruun? Itkikö hän yhä katkeria kyyneliä? Olisiko hän tarvinut jonkun rinnalleen?

***
You like Sirius/Remus, don't you?
Avatar
Phoenix
Örkki
Viestit: 156
Liittynyt: Ma Elo 01, 2005 12:21 am
Paikkakunta: Lórien

Viesti Kirjoittaja Phoenix »

Uskomatonta... Kirjoitat todella upeasti, jatkoa toivoisin!
"Here you leave today and enter the world of Yesterday, Tomorrow and Fantasy"
Arawiena
Örkki
Viestit: 118
Liittynyt: Ma Elo 29, 2005 5:37 pm

Viesti Kirjoittaja Arawiena »

Kiitos, Phoenix :D
Mukavaa saada myönteistä palautetta, mutta ei se nyt noin hyvä ole :roll: :shock:

Kiitos silti :)

Kommentoikaa jatkossakin, jookosta..? :wink:

Tässä (lyhyempi) neljäs osa, siis...


OSA 4/6

Hiljaa Legolas hiipi Eowynin ovelle, avasi sen äänettömästi ja sulki sen yhtä äänettömästi perässään. Neito istui sängyllään selkä ovelle päin ja katseli ulos ikkunasta. Haltia oli näkevinään neidon silmissä kaipuuta ja suurta huolta.
"Eowyn", Legolas kuiskasi pehmeästi.
Neito hätkähti ja nousi nopeasti seisomaan.
"Legolas, mitä sinä..", neito sopersi yllättyneenä, mutta haltia keskeytti tämän.
"Oletteko kunnossa, neito?"
Hetken Eowyn mietti vastaustaan, katsahti haltian silmiin, ja sanoi hiljaa:
"Nyt olen", ja syöksyi halaamaan Legolasia.
Legolas kietoi kätensä tytön ympärille ja silitti tämän hiuksia.
"Eowyn.." Legolas aloitti.
"Niin?" Eowyn kysyi, kun oli irtaantunut haltiasta sen verran, että pystyi katsomaan tätä silmiin.
"Enosi oli huolissaan. Sinun olisi paras mennä syömään", Legolas sanoi hymyillen.
Eowyn kohautti olkiaan ja irtaantui miehestä.
"Jäätkö sinä tänne?"
"En tiedä. Jos en yövy täällä, yövyn metsässä", hän sanoi hymyillen.

Legolas oli juuri astumassa ovesta ulos, kun Eowyn kysyi tältä:
"Oletko oikeasti Synkmetsän prinssi?"
Legolas kääntyi ovensuussa ja hymyili viekkaan näköisenä neidolle.
"Saatan vaikka ollakin."

Sen sanottuaan hän astui ovesta ulos eikä enää katsonut taakseen.

***

Hetken päästä Eowyn käveli ruokasaliin, jossa hänen enonsa, kuningas Theoden, istui.
"Miksi nukuit niin pitkään, Eowyn?" kuningas kysyi.
"En saanut yöllä unta", neito vastasi ja alkoi syömään ruokaansa.
"Olemme olleet huolissamme sinusta", Theoden sanoi.
Eowyn ei vastannut. Neidon katse oli suunnattu tiukasti lautaseen. Theoden odotti tältä vastausta, mutta kun ei saanut sitä, hän vaihtoi puheenaihetta.

"Synkmetsän prinssi, Legolas Viherlehti, on saapunut kartanoon", hän sanoi.
"Tiedän", Eowyn sanoi katse tiukasti lautaseen luotuna.
Kuningas kohotti toista kulmakarvaansa ja katsoi kysyvästi sisarentytärtään.
"Mistä sinä sen tiedät?"
"Olen tavannut hänet."
"Missä?"
"Ensimmäisen kerran niityllä, metsän laidalla", neito vastasi, "Ja tänä aamuna", hän lisäsi hiljaa, nosti katseensa ja hymyili toiveikkaana vanhalle enolleen.
"Eowyn..." Theoden aloitti pudistaen pienoisesti päätään, "hän on haltia".
"Minä tiedän sen!" Eowyn tiuskaisi ja painoi katseensa nopeasti takaisin lautaselleen. Tarkemmin ajatellen hänellä ei ollut enää yhtään nälkä.

"Tyttöseni... Sinä olet ihminen, kuninkaan sisarentytär", Theoden sanoi hitaasti, "ja kuninkaan sisarentyttärellä on tiettyjä velvollisuuksia...", hän jatkoi, mutta Eowyn keskeytti tämän.
"Miksi, eno, miksi?! Olen monesti saanut kuulla velvollisuuksistani. Olen kuullut niistä liikaa!" Eowyn sanoi silmät salamoiden ja nousi hyvin nopeasti seisomaan. Hän käveli nopeasti pois salista ja suuntasi kohti omaa huonettaan.

Heti kun ovi oli paiskautunut kiinni Eowynin perässä, tämä rojahti sängylleen ja alkoi itkeä vuolaasti. Tämä kaikki oli liikaa hänelle.

***
You like Sirius/Remus, don't you?
Marnie
... has left the building
Viestit: 866
Liittynyt: Pe Huhti 16, 2004 11:02 pm
Paikkakunta: juhannukseen asti Australia

Viesti Kirjoittaja Marnie »

Kaunis ficci, edelleen. ^^ Toisessa luvussa tuo kohta, jossa Éowyn ja Legolas istuivat vierekkäin kalliolta maisemia katsellen oli minun lempikohtani, se oli niin kaunista ja rauhallista. Legolas on todella suloinen jokaisessa luvussa, se on niin rauhallinen ja rakastava, ja se näkyy hienosti sen puheesta ja toimista. Suloinen mies, ei ihme että Éowyn on rakastunut. ^^ Neljännessä luvussa minä hymyilin jostakin syystä pitkään tuolle ”oletko oikeasti Synkmetsän prinssi”:lle, minusta oli jotenkin hauskaa että Éowyn epäili sitä mitä Legolas on itsestään sanonut. :p Ja Legolasin reaktio siihen oli kanssa kiva. :p

Mielenkiinnolla odotan mitä jatkossa tapahtuu. ^^
Look at it this way, Wayne - we will always have Saskatchewan. Shelly, NX

Draamaficcari '05 ja '06, Kommaaja '07 | Viimavaarojen varjo ~ Ei palaisi pohjoiseen Halbarad.
Arawiena
Örkki
Viestit: 118
Liittynyt: Ma Elo 29, 2005 5:37 pm

Viesti Kirjoittaja Arawiena »

Kiitos taas, Marnie :D

Tässä nyt tulee se toisiksi viimeinen luku,
laitattehan kommenttia, joohan :roll:
Jos ette laita, ei tule jatkoa :twisted:
Kiristystä :lol:


OSA 5/6


Yön laskeuduttua kartanon maille Eowyn kietoi lämpimän viitan ylleen ja livahti hiirenhiljaa ulos huoneestaan. Hän pysähtyi oviaukkoon kuuntelemaan, että oli varmasti yksin käytävässä. Varmistuttuaan hän painoi oven hiljaa kiinni perässään ja hiipi tyhjiä käytäviä pitkin ulko-ovelle. Ovensuussa hän pysähtyi tarkastaakseen, ettei kukaan vartijoista näkisi hänen lähtevän. Sitten hän katosi yksin yön pimeyteen.

***

Eowyn heräsi metsästä. Hän oli koko eilisen yön hoiperrellut epätoivoissaan koivikossa, kunnes oli nukahtanut levottomaan uneen. Eowynin oli kylmä ja tämän viitta painautui aamukasteesta kosteana ihoa vasten.

Neito nousi vapisten istumaan. Oli kaunis, mutta viileä aamu, eikä aurinko ollut vielä täysin noussut puiden takaa lämmittämään säteillään.

Eowyn nousi jaloilleen ja lähti kävelemään läheiselle kallionkielekkeelle. Hän kapusi jyrkähköä kallionseinämää ylöspäin sirkkojen sirittäessä taustalla. Kun neito viimein oli kielekkeen päällä, hän katsoi ympärilleen ja näki, kuinka luonto heräsi hiljalleen uuteen aamuun.

Eowyn hymyili itsekseen näylle ja alkoi tapailla laulun sanoja, jotka hän oli oppinut kauan sitten.

"Hän tahtoi voiton, kunnian,
ei peljännyt kuolemaa,
Ei taipunut tahtoon sortajan,
ei tahtonut unohtaa

Hän lähti yksin, pimeään,
jäi taakse kaikki muu,
Ei tahtonut joutua pettymään,
kun pimeys laskeutuu

Hän murtui täysin, kokonaan,
kun varjo laskeutui,
Ei kestänyt yötä, kylmempää,
hän vihdoin havahtui

Hän toivoi, että joskus sais`
myös hänkin rakastaa,
Ja toivoi, että onnen tois`
tuo kaukainen maa"


Harvat enää osasivat laulun sanat. Laulun säkeet olivat unohtuneet hiljalleen vuosien saatossa, mutta Eowyn oli painanut ne mieleensä. Neito oli pitänyt laulusta kovin, kun oli kuullut sen ja kinunut palvelusneitoa opettamaan sen hänelle. Niin kauan, että tämä oli suostunut. Eowyn hymyili muistoilleen.

Hän havahtui mietteistään, kun näki horisontissa siintävän Meduseldin kartanon. Viha ja suunnaton suru täytti neidon mielen. Hän ei vieläkään voinut käsittää, mitä kuningas oli tehnyt. Tämä oli särkenyt hänen sydämensä. Tämä oli lähettänyt Legolasin tiehensä. Eowyn puristi kätensä nyrkkiin. Sillä hetkellä neidosta tuntui, ettei voisi koskaan antaa sitä anteeksi.

***

Vasta päivällispöydässä kuningas alkoi huolestua Eowynin puolesta. Neitoa ei ollut näkynyt koko päivänä, eikä kukaan tuntunut tietävän, missä neito oli. Eomer oli käynyt neidon huoneessakin, todetakseen vain, ettei tämä ollut siellä. Matkaviittansa neito oli kuitenkin ottanut mukaansa, josta Eomer päätteli neidon lähteneen.

Illalla Theoden lähetti Eomerin etsimään sisartaan. Eomer ratsasti huimaa vauhtia pitkin Rohanin maita, muttei löytänyt neitoa. Lopulta epätoivoissaan hän suuntasi kohti Synkmetsää ja sen kauniita saleja.

***

Legolas heräsi varhain seuraavana aamuna. Haltia lähti jaloittelemaan metsään, yksin, sillä hän tahtoi miettiä asioita kaikessa rauhassa.

Mietteissään hän käveli syvälle metsään, eikä tuntunut itse edes huomaavan sitä. Valon määrä pieneni pienenemistään, mutta se ei haltiaa haitannut. Hän tuskin näki, minne käveli, sillä hänen ajatuksensa olivat kiinnittyneet Rohanin neitoon. Toki Legolas tiesi, että hänen olisi paras unohtaa Eowyn, mutta hän ei kyennyt siihen. Hän ei voinut käskeä sydäntään lopettamaan rakastamista. Tai toivomista.

***

Eowyn heräsi auringon säteiden kutittaessa hänen kasvojaan. Hän avasi hitaasti silmänsä ja katsoi ympärilleen. Aurinko oli jo noussut ja suurin osa aamukasteesta oli jo haihtunut ruohosta. Silti neidon vaaleat hiukset olivat kosteat ja tämän hame painautui tiukasti ihoa vasten.

Eowyn keräsi voimansa ja nousi ylös. Koko eilisen päivän hän oli kävellyt määrätietoisesti eteenpäin. Kuin tietäen, minne oli menossa. Todellisuudessa hän ei tiennyt, missä oli, eikä ollut varma, minnepäin hänen täytyisi seuraavaksi suunnata.

Hän vain seurasi sydäntään.

***

Kova maa tärisi hevosen kavioden alla. Laukka-askelten rytmi kuului jo kauas, eikä kovin moni askelten kuminan kuullut voinut olla ihmettelemättä, minne ratsastajalla oli niin suuri kiire. Tämä vain laukkasi nopeasti, väsyneen näköisenä eteenpäin, ei pysähtynyt tervehtimään tai kysymään tietä. Ratsasti vain kiireissään ohi.

Vihdoin, pitkän ratsastuksen jälkeen, Eomer näki edessään Synkmetsän loisteliaat salit, muttei kyennyt huomaamaan niiden kauneutta. Hänen ajatuksensa olivat kiinnittyneet vain yhteen asiaan: miehen täytyisi löytää Legolas. Niin pian kuin mahdollista.

Juuri kun Eomerin jalat osuivat maahan tämän laskeutuessa satulasta, mies kuuli tutun äänen sanovan:
"Hei, Eomer! Mikä saa teidät ratsastamaan tänne sellaisella vauhdilla, että voisi luulla, että itse kuolema olisi kannoillanne?"
"Asiani koskee Eowyniä, Legolas", hän vastasi totisena, "häntä ei ole nähty sitten lähtönne jälkeisen yön".
"Selitä loput matkalla", Legolas sanoi nopeasti miehelle ja juoksi tallille hakemaan itselleen nopeaa ratsua.

***

Vasta illansuussa he pysähtyivät, ratsastettuaan koko päivän uskomattomalla vauhdilla Rohanin maita kohti.

Legolas olisi halunnut yhä jatkaa matkaa, mutta pimeässä neidon etsiminen olisi ollut liian hankalaa jopa haltialle, joka oli asunut koko ikänsä synkän metsän laidalla. Auringon laskiessa he painautuivat yöpuulle, jotta heräisivät aikaisin aamulla etsiäkseen Eowyniä.
You like Sirius/Remus, don't you?
Arawiena
Örkki
Viestit: 118
Liittynyt: Ma Elo 29, 2005 5:37 pm

Viesti Kirjoittaja Arawiena »

Eikös sitä kommenttia nyt m.i.l.l.ä.ä.n saisi...?
Ei tarvitse valehdella pitävänsä, sanokaa vaan suoraan, mikä mättää.
Kunhan nyt antaisitte sitä palautetta niin voisin lisätä viimeisen osankin :roll:
You like Sirius/Remus, don't you?
Marnie
... has left the building
Viestit: 866
Liittynyt: Pe Huhti 16, 2004 11:02 pm
Paikkakunta: juhannukseen asti Australia

Viesti Kirjoittaja Marnie »

Hei, minä koitan nyt keksiä sekä myönteistä (no sitä ei tarvitse kovin keksiä ^^) sanottavaa että kritiikinpoikasta (minä itse otan aina mielelläni kritiikkiä vastaan ^^).

Edelleen sinä kirjoitat ja kuvailet tosi kauniisti, ja nuo paikat joista sinä kirjoitat pystyy näkemään edessään ja niiden rauhallisuuden tuntemaan, ja nuo pienet yksityiskohdat joita sinulla on mukana värittää ficciä hienosti. Éowynin laulu oli muuten tosi kaunis, ja se sopii minusta tuohon sen tilanteeseen kuin valettu. ^^

Sellaista mitä minä ehkä toivoisin vähän enemmän olisi tarinan pohjustamista, kuten vähän enemmän selitystä Éowynin ja Legolaksen rakastumiselle noin ylipäätään; mitä ne näkevät toisissaan, mikä niissä sai ne rakastumaan, tiiätkö. ^^ Tuo kummankin kaipaus toisiaan kohtaan on sitten taas minusta hienosti kirjoitettu. ^^ (Nuo ”aksenttimerkit”, miksi niitä nyt sanotaan, puuttuvat Éowynistä, Éomerista ja Théodenista, mutta tämä on vähän nipotusta. ^^)

En minä sen kummempaa ”kritiikkiä” tästä keksi. ^^ Kauniisti sinä kirjoitat.
Look at it this way, Wayne - we will always have Saskatchewan. Shelly, NX

Draamaficcari '05 ja '06, Kommaaja '07 | Viimavaarojen varjo ~ Ei palaisi pohjoiseen Halbarad.
Arawiena
Örkki
Viestit: 118
Liittynyt: Ma Elo 29, 2005 5:37 pm

Viesti Kirjoittaja Arawiena »

Kiitos jälleen kerran, Marnie :D
Nuo "aksenttimerkit" tai mitkä nyt ovatkaan, (tai siis niiden puute) ovat ihan tietoisia.. Ehkä valotan tätä asiaa hieman: aloitin tämän kirjoittamisen koneelle, enkä edes tainnut tietää, mistä ne saa :oops: :lol:
Ja jälkikäteen en niitä enää jaksanut lisäillä. Laiska kun olen :wink:

Mutta tässä nyt sitten tämä viimeinen osa, laittakaa ihmeessä kommenttia sen jälkeenkin :wink: Kiitos *kumartaa ja poistuu esiripun taakse*


OSA 6/6


Eowyn ei jaksanut enää askeltakaan. Hän oli rättiväsynyt, eikä hänellä ollut voimia jatkaa pidemmälle. Aurinkokin oli vastikään painunut metsän puiden taakse, eikä enää lämmittänyt säteillään.

Eowyn painautui makuulle suuren kiven kylkeen. Neidon oli kylmä, eikä sydämessä kytenyt epätoivo parantanut asiaa. Päinvastoin. Hän ei saanut ajatuksiaan irti Legolasista. Pelkkä yhteisten hetkien muistaminen sai kyyneleet Eowynin silmiin. Neito muisteli, kuinka Legolas oli lausunut hänelle kauniita sanoja, katsonut syvälle silmiin ja kietonut kätensä tytön ympärille. Kunpa hän tuntisi sen lämmön uudestaan.

Eowyn kietoi viittansa tiukemmin ympärilleen. Hänestä tuntui, kuin yhteisistä hetkistä olisi kulunut ikuisuus. Hän yritti pidätellä kyyneliään, mutta hänellä ei ollut enää voimia siihen. Suolaiset kyyneleet valuivat vuolaina neidon kasvoilla, eikä Eowyn enää välittänyt niistä.

Hänen sydäntään kouristi pelko. Pelko, jollaista ei ollut koskaan ennen tuntenut. Se valtasi hänen mielensä, eikä neito kyennyt ajattelemaan järkevästi. Hänellä ei ollut enää vaihtoehtoja, ei paluuta menneeseen. Hän eli tässä hetkessä, eikä voinut sille mitään.

Epätoivoiset ajatukset mieltään varjostaen hän vapui lopulta lohduttomaan uneen.

***

"Eomer, herää", Legolas sanoi ravistellen miestä hereille, "aurinko nousee".
"Näin aikaisin? Minusta tuntuu kuin olisin nukkunut vain muutaman tunnin", Eomer valitti nousten hitaasti istumaan.

Haltia oli jo noussut jalkeille ja seisoskeli levottomana kiven päällä.
"Lähden etsimään metsästä. Te voinette lähteä toiseen suuntaan", Legolas sanoi viitaten kädellään alas laaksoon.
Hitaasti myös Eomer kapusi jaloilleen. Hän venytteli käsiään ja haukotteli kuuluvasti.
"Hyvä on. Tavataan täällä puolenpäivän aikoihin", hän sanoi lopulta.

Ennen kuin Eomer oli ottanut askeltakaan, Legolas oli jo kadonnut metsään.

***

Eowyn heräsi kylmissään. Neitoa huimasi, eikä hän uskonut matkanteosta tulevan enää mitään. Silti hän kokosi viimeiset voimanrippeensä ja ponnistautui seisomaan. Eowyn piteli hetken aikaa päätään, kunnes huimaus oli lakannut. Sen jälkeen hän lähti hitaasti laahustamaan eteenpäin.

Aamu oli kauniimpi kuin aikoihin. Ruoho kimalteli auringon taittaessa kultaisia säteitään kastepisaroista, värittäen ympäristön lumoavaksi värien kirjoksi. Aurinko paistoi kauniisti puiden lomasta, luoden metsään unenomaisen tunnelman.

Mutta Eowyn ei sitä nähnyt. Hänen silmänsä olivat sumentuneet kyynelistä, eikä
neito nähnyt maailman kauneutta surun varjostaessa mieltään. Neito näki kaiken mustan, tukahduttavan epätoivon seitin läpi. Suuri varjo oli langennut hänen mielensä päälle, eikä neito tiennyt, kuinka olisi saanut sen pois.

Hetken metsässä päämäärättömästi vaelleltuaan Eowyn saapui pienelle aukiolle. Auringon säteet lankesivat aukion keskelle valaisten paikan tarunhohtoisella valollaan.

Neito käveli aukiolle, mutta ei huomannut vanhan puun juurta, ennen kuin oli kompastunut siihen. Eowyn kaatui kovaan maahan, eikä enää jaksanut nousta ylös. Eowyn käpertyi kylmissään pienelle kerälle. Hän ei itkenyt, vaikka suuri ahdistus valtasi hänen sielunsa. Hän ei vain yksinkertaisesti voinut itkeä enempää. Neidolla ei ollut enää kyyneliä jäljellä.

***

"Eowyn!" Legolas yritti huhuilla neitoa. Kukaan ei tuntunut kuulevan huutoa. Määrätietoisesti, suuren pelon kouristaessa sydäntään, hän jatkoi yhä eteenpäin. Hän ei voinut pysähtyä lepäämään. Liian suuri oli hänen rakkautensa Eowyniä kohtaan, liian paljon hän pelkäsi tämän puolesta.

Hetken kuluttua, kauan aikaa turhaan harhaillen, haltia saapui pienen aukion kohdalle. Ensin hän aikoi vain ohittaa sen, kunnes huomasi vihreään matkaviittaan kietoutuneen neidon makaavan maassa, aivan aukion keskellä.

Nopeasti Legolas juoksi Eowynin luokse ja polvistui tämän viereen. Hänen silmäkulmassaan kiilteli kyynel, kun hän sanoi hiljaa neidolle:
"Eowyn.. olen tässä."
Neito käänsi hitaasti päätään äänen suuntaan, eikä ollut uskoa näkemäänsä todeksi.
"Legolas", hän sanoi hitaasti, vapisevalla ja uupuneella äänellä.
Haltia painoi sormensa huulilleen hiljentääkseen neidon.
"Kaikki järjestyy vielä, Eowyn", hän sanoi ja silitti pehmeästi neidon poskea.

Hitaasti Legolas nosti uupuneen neidon syliinsä ja lähti kantamaan tätä pois metsästä. Viimeisillä voimillaan Eowyn kietoi kätensä haltian kaulan ympärille ja painoi päänsä tämän rintaa vasten. Hän tunsi Legolasin vahvat käsivarret ympärillään ja kuuli haltian sydämenlyönnit, kunnes kaikki pimeni.

***

Hitaasti Eowyn avasi silmänsä. Hän makasi huoneensa sängyllä. Hetken hän ihmetteli, mitä oikein oli tapahtunut. Hän muisti vain Legolasin käsivarret, ja sitten vain... pimeää. Legolas! Missä hän oikein oli?!

Eowyn nousi varovasti käsivarsiensa varaan.

"Olet hereillä, tyttöseni!" Theoden hihkaisi ovenraosta, kun huomasi neidon heränneen. Kuningas käveli Eowynin luo pilke silmäkulmassa.

Eowyn painoi katseensa ja vältteli enonsa silmiä. Se kaikki tuska, jonka tämä oli hänelle aiheuttanut.. Kaikki se palasi neidon mieleen, viiltäen tämän alitajuntaa kuin piiskan sivallus.

"Eowyn", kuningas sanoi hiljaa, "olen pahoillani".
Neito nosti hitaasti katseensa ja katsoi vanhaa miestä epäuskoisena silmiin.
"Aivan, tyttöseni. Olen pahoillani. En olisi saanut puuttua elämääsi. Huomaan, kuinka paljon jouduit kärsimään tähteni."
Eowynin tajuntaan alkoi iskostua se, mitä kuningas oli juuri sanonut. Hänen silmiinsä syttyi pieni toivon kipinä.
"Aivan. Ei ole minun asiani päättää, kenelle sydämesi annat. Kerroin tämän myös Legolasille, ja..", kuningas sanoi hitaasti, mutta Eowyn keskeytti tämän.
"Missä hän on? Missä on Legolas?!"
"Hän valvoi pitkään vierelläsi, vain vaivoin saimme hänet pois luotasi", Theoden sanoi pilke silmäkulmassaan, "hän meni jaloittelemaan. Luulisin, että löydät hänet jostain päin puutarhaa".

Eowyn nousi nopeasti ylös sängyltä, kiitti pikaisesti enoaan ja suuntasi kohti puutarhaa.

Astuessaan ulos Eowyn näki, kuinka kaunis aamu oli. Aurinko oli juuri nousemaisillaan puiden takaa, kastepisarat kimmelsivät puiden lehdillä ja ruohikossa. Neito sulki silmänsä, hengitti syvään kukkien raikasta tuoksua ja antoi kaiken murheen kaikota sydämestään.

Yhtäkkiä neito avasi silmänsä ja näki Legolasin edessään. Haltia katsoi neitoa hymyillen ja otti tämän kädet omiinsa.

"Täällä me tapaamme taas, aamukasteen aikaan, Eowyn", Legolas sanoi pehmeästi, "rakkaani".
Sen sanottuaan Legolas veti neidon syleilyynsä ja painoi hellän suudelman tämän huulille.

Siinä he seisoivat toisiinsa kietoutuneina, kylpien aamuauringon pehmeässä valossa. Kastepisarat kimmelsivät ruohikossa ja puiden oksilla, vieno tuulenvire lennätteli lehtiä heidän ympärillään ja linnut aloittivat laulunsa, toivottaen uuden päivän tervetulleeksi.

Enää ei mikään mahti maailmassa olisi voinut heitä erottaa.
You like Sirius/Remus, don't you?
Marnie
... has left the building
Viestit: 866
Liittynyt: Pe Huhti 16, 2004 11:02 pm
Paikkakunta: juhannukseen asti Australia

Viesti Kirjoittaja Marnie »

Kiitokset tätä ficistäsi, Arawiena. ^^ Tätä oli mukava lukea. Ja oli tosi mukavaa että tällä oli onnellinen loppu, minä olin jo puoliksi varautunut siihen että Éowynin ja Legolasin tiet eroaisivat, mutta ei sentään. Jotenkin tälläinen lopetus sopi minusta tähän tosi hyvin - onnellisia loppuja on aina mukava lukea. ^^ Éowynin epätoivo oli hyvin hienosti kirjoitettua, ja samoin se hetki, jolloin Legolas löysi sen, oli aivan ihana. ^^ (Ja pidin myös tuosta ihan lopetuksesta; aamukasteen aikaan, että sidoit vielä tämän ficin lopetuksen tämän ficin nimeen.) Ylipäätään kaunis ficci, mie pidin paljon, vaikka en Legolaksesta niin välitäkään. ^^
Look at it this way, Wayne - we will always have Saskatchewan. Shelly, NX

Draamaficcari '05 ja '06, Kommaaja '07 | Viimavaarojen varjo ~ Ei palaisi pohjoiseen Halbarad.
Arawiena
Örkki
Viestit: 118
Liittynyt: Ma Elo 29, 2005 5:37 pm

Viesti Kirjoittaja Arawiena »

Minunhan tässä pitäisi kiittää, että joku on vaivautunut lukemaan ja vielä kommentoimaankin. Kiitos, siis :wink:

Tähän meinasi tulla surullinen loppu, mutta lopulta päädyinkin sitten siihen häpi endiin ^^

Ja.. ja... Kiitos.

*punastuu ja kaikkoaa äänettömästi*
You like Sirius/Remus, don't you?
Avatar
Phoenix
Örkki
Viestit: 156
Liittynyt: Ma Elo 01, 2005 12:21 am
Paikkakunta: Lórien

Viesti Kirjoittaja Phoenix »

Huomasin vasta nyt että tähän oli tullut jatkoa ja kirjoitat todella hyvin ja kuvailevasti. En löytänyt kirjoitusvirheitä tai mitään moitittavaa... Kiitos tästä ihanasta ficistä!
"Here you leave today and enter the world of Yesterday, Tomorrow and Fantasy"
Vastaa Viestiin