Minun soturini (MS/Haldir, kesken!!)

PG-13 ja sen alle olevat romanceficit.

Valvojat: Likimeya, Andune

Annatar
Puolituinen
Viestit: 389
Liittynyt: Pe Marras 04, 2005 4:09 pm
Paikkakunta: Rohanin ruohotasangot

Minun soturini (MS/Haldir, kesken!!)

Viesti Kirjoittaja Annatar »

Title: Minun soturini
Author: Annatar
Rating: PG-13, toistaiseksi
Pairing: Mary Sue, Haldir ; P
Genre: Romance
Warnings: AU
Disclaimer: Muut ovat Tolkienin hahmoja, Mirya ja Lorandiél omiani. En ansaitse herra Tolkienin hahmoilla.
Summary: Mirya muistelee ja kertoo rakkaudestaan Lorienin Haldiriin.
Körmystä vähän pehmeämpääkin puolta :wink:

A/N: Ensimmäinen jonkinnäköinen LotRiin liittyvä ficcini. Lällysiirappia enimmäkseen.


Minun soturini

Haldir. Minun soturini.
Kerran sinä suuntasit jousesi minuun, ja pelkäsin nuolesi lävistävän sydämeni. Katsoit minuun, ja olin täynnä inhoa ylpeää olemustasi kohtaan.
Kerran sinä myös pidit minua vihollisenasi, ja olisin halunnut pyyhkiä omahyväisen hymysi syöttämällä sinulle likaisen viittasi.
Mutta kuten vuorottelevat syys ja kevät, syntymä ja kuolema, niin muuttuvat myös ihmislapsen tunteet.
Milloin tuo muutos tarkalleen tapahtui, sitä en osaa sanoa. Vähitellen katseeni alkoi viipyä kauemmin kasvoillasi, salaa hyväilin silmilläni hopeisia hiuksiasi ja ylväitä piirteitäsi. Silti vastasin aina yhtä kirpeästi ja piikitellen puhutteluusi. Joskus kuvittelin omahyväisesti omituisen ilmeen häilähtävän kasvoillasi, yleensä näytit kuitenkin saavan jonkinlaista mielihyvää väittelemisestä kanssani. ”Tahditon ja raivostuttava suippokorva!” minä ajattelin.
Silti en voinut olla sisimmässäni ihailematta kauneuttasi. Sillä kaunis sinä totisesti olit…

Monta ihmisen kuukautta ehti kuu kiertää radallaan, kunnes törmäsin sinuun yksin metsässä. Minulla oli tapana kuljeskella puiden keskellä nauttiakseni niiden rauhasta ja selvitelläkseni ajatuksiani. Tiesin toki että sinäkin nautit mielelläsi metsän hiljaisuudesta mutta en ollut ikinä osannut kuvitella, että saattaisimme joskus kulkea samaan paikkaan. Nojasin kädelläni karheaan puunrunkoon ja imin sisääni sammaleen tuoksua. Suljin silmäni nauttiakseni hetkestä, kun tunsin kevyen hipaisun käsivarressani.
-Mellonamin, mitä sinä täällä teet? Avasin silmäni ja käännyin ympäri vain huomatakseni katsovani harmaisiin silmiisi.
- Mellonamin? Olenko minä ystäväsi? kysyin pientä ihmetystä äänessäni. Naurahdit matalasti ennen kuin vastasit: -Etkö tahtoisi olla?
-Et saa kysyä tuollaisia… en ehtinyt jatkaa lausettani loppuun kun nojauduit hiukan lähemmäksi ja kysyit hiljaa: - Vai olisitko ennemmin rakkaani, a´maelamin? Mitä ihmettä.. nielaisin tahtomattani. ”Voit kutsua minua miksi haluat, Haldir. Ei sillä ole minulle suurtakaan merkitystä.” Ohikiitävän hetken luulin että silmiesi ylitse pyyhkäisi tumma varjo.
- Olkoon sitten niin. Et vielä kertonut miksi olet metsässä, vaikka kysyin.
Rypistin hiukan kulmiani. –En tiennyt että tarvitsen siihen sinun lupaasi.
- Et saisi kulkea yksin metsässä, ystäväni, varsinkaan pimeässä. En tahdo, että sinulle sattuu jotakin, lisäsit hiljaisella äänellä.
Katsoin sinuun edelleen ihmeissäni, keksimättä mitään pistävää takaisin. Tämä oli ensimmäinen kerta kun olin koskaan jäänyt sanattomaksi, ja kaikista Valarin luomista olennoista juuri sinun piti saada se aikaan!
- Tule, alkaa käydä todella pimeäksi. Saatan sinut kotiin.
Sipaisit kättäni omallasi ja värähdin tahtomattani. Mielessäni kirosin ruumistani, joka reagoi kosketukseesi vasten tahtoani. Yritin vältellä katsomista sinuun ja helmiäisenä kuultavaan ihoosi kun kävelimme hiljaisina talanille, jonka jaoin haltiaystäväni kanssa.
-Kiitos, Haldir, sanoin ja käännyin puoleesi. – Ei sinun olisi todella tarvinnut…
-Halusin varmistaa että pääset turvassa kotiin. Hyvää yötä, Mirya, näe kauniita unia, sanoit yllätyksekseni.
-Hyvää yötä, Haldir… ja kiitos. Näin selässäsi keikkuvan nuoliviinen jo lähes kadonneen pimeyteen. Olin hämilläni.

- Kenen kanssa sinä oikein tulit kotiin? uteli Lorandiél, ystäväni, mennessäni sisään.
– Ellen tietäisi paremmin, olisin voinut vannoa nähneeni Haldirin! hän tirskahti.
- Haldir se olikin. En oikein ymmärrä, miksi hän…
- Jopas jotakin, Lorandiél keskeytti minut. – Hänkö sinut kotiin saattoi, vartijamme Haldir? Uskomatonta… ei Herra Ylpeä ole aikaisemmin kallisarvoista aikaansa moiseen tuhrannut. Mahtaneeko hän olla sinuun ihastunut, Lorandiél kiusoitteli.
- Älä edes pilaile, vastasin, - Hän vain halusi olla ystävällinen. Siinä ei todellakaan ollut mitään romanttista, lisäsin.
- Mielenkiintoista... Ehkäpä ylimielinen vartijamme on vihdoinkin alkanut ajatella muitakin kuin itseään, pohdiskeli Lorandiél miettivä ilme kasvoillaan.
- Oli miten oli, minua väsyttää jo kovasti. Olen jo ollut liian kauan jalkeilla… Hyvää yötä, rakas ystäväni, vastasin Lorandiélille ja laskeuduin pitkälleni pehmeiden huopien väliin. Hetkisen muistelin silmiäsi ja pehmeää ääntäsi metsässä, ja pieni toivo sykähti lintuna rinnassani.
Lorandiél valvoi vielä tovin tietävä ilme kauniilla haltiankasvoillaan. – Kyllä minä tiedän, että olet rakastunut häneen, hän kuiskasi hiljaa.
Sitä minä en enää kuullut, sillä unessani olin jo sylissäsi.

En nähnyt sinua useaan päivään. Olisin niin halunnut tietää katsoisitko minua yhtä ylpeästi kuin aikaisemmin; sydämessäni toivoin jonkin muuttuneen. Tahdoin nähdä sinut ja samalla pelkäsin, mutta en suurin surmin olisi kertonut sitä kenellekään!
Haldir, minun valkea jumalani… olin niin vihainen itselleni. Siitä, että sisimmässäni toivoin jotakin typerää ja saavuttamatonta. Siitä, miten kylmästi kohtelin sinua. Ennen kaikkea vihasin itseäni siksi, että olin rakastumaisillani sinuun. Minä, joka olin aina pitänyt sydämeni vain itselläni… Miten voisin ikinä tunnustaa kenellekään, että olin kadottanut itseni sinuun?

- Mirya. Säpsähdin ajatuksistani kuullessani Lorandiélin äänen. – Mitä, ystäväiseni? Puhu, olen kuulolla, vastasin hänelle hajamielisesti.
- Tuota, tapasin äsken Rumilin ja Orophinin. He näyttivät huolestuneilta, joten kysyin mikä heidän mieltään painoi ja Rumil kertoi, että Haldir käyttäytyy hiukan omituisesti nykyään.
- Miten ihmeessä? kysyin Lorandiélilta kuullakseni lisää. – Eikös Haldir ole aina ollut vähän erikoinen… lisäsin kummastuneena.
- Voi kai sitä niinkin sanoa, Lorandiél naurahti ilottomasti, - mutta hän on kuulemma alkanut olla yhä enemmän syvissä mietteissään. Hänet on nähty useasti vaeltelemassa poissaolevan näköisenä, ja Orophin oli aivan varma, että ellei hänen veljensä kärsi ruoansulatusvaivoista niin hän on takuulla onnettomasti rakastunut.
- Haldirhan vaeltelee usein ympäri metsiä tarvitessaan omaa rauhaa, lausuin neutraalisti. – Metsässä minä hänet viimeksikin tapasin.
- Ajattelin vain, että sinua saattaisi kiinnostaa… Rumil nimittäin mainitsi myös, että Haldirin silmät näyttävät sameammilta kuin aikaisemmin.
Minä katsoin Lorandiéliin äänettömänä.

Kumarruin poimimaan elanoria jalkojeni juuresta, kun näin puiden välissä pientä liikettä. Nostin katseeni ja
ymmärsin, että vaalean häivähdyksen täytyi olla joku. Olin utelias. Ehkä toivoin alitajuisesti että se olisit sinä… Lorandiélin puheet olivat saaneet minut huolestuneemmaksi kuin olisin tahtonut myöntää. Ehkä olin todella lähtenyt metsiin ainoastaan nähdäkseni sinut?
Otin muutaman varovaisen askeleen kohti puita ja pysähdyin kuuntelemaan. Katselin ympärilleni ja mietin, mihin suuntaan näkemäni hahmo olisi todennäköisimmin mennyt. En nähnyt enää mitään tavallisuudesta poikkeavaa, joten annoin jalkojeni ohjata minut sinne mihin ne halusivat mennä.

Olin kulkenut ehkä viisitoista minuuttia sattumanvaraiseen suuntaan, kun kasvusto alkoi muuttua erikoisemmaksi. Kasveja, joita en ollut koskaan nähnyt, puita joiden musiikkia korvani eivät olleet aiemmin kuulleet… Kuljin eteenpäin lumottuna, kunnes edessäni aukeni pieni aukio.
Silloin minä näin sinut.
Silmät puoli avoinna nojasit puunrunkoon ja hiuksesi valuivat kasvoillesi kuin villi, hopeinen putous. Mutta kasvosi, ne olivat autiot.
Katselin sinua tovin. Et todella ollut oma itsesi, rakkaani…! Olin päässyt huomaamattasi niin lähelle sinua, että puuskuttava kääpiökin olisi voinut sinut yllättää. Missä sinun henkesi vaelsi, soturini?
Hengähdin hieman tavallista syvempään ja päätin astua eteesi.
- Haldir? kuiskasin varovasti tunnustellen nimeäsi kielelläni. Et tuntunut huomaavan minua.
– Haldir? toistin hiukan kovempaa. Luulin ettet edelleenkään ollut huomannut minua ja olin aikeissa lausua nimesi kolmannen kerran, kun kohotit hitaasti päätäsi.

Oi Valar, miten minä säikähdinkään nähdessäni kasvosi kunnolla! Sillä silmäsi olivat tyhjät; katsoit näkemättä mitään, huulesi kalpeat kuin kuolleella.
Nielaisin ylpeyteni ja laskeuduin viereesi. Epäröin hetken. Sitten sipaisin valkeaa poskeasi tärisevällä kädelläni, ja maistelin nimeäsi.
Käänsit kasvosi minua kohti, ja minusta tuntui kuin olisit todella nähnyt minut ensimmäistä kertaa. Tuijotin itsepintaisesti silmiisi, ja kun näin jonkin liikahtavan katseessasi, olin varma että vatsastani putoaisi pohja.
- Mirya, kuiskasit valkeiden huultesi välistä. – Haldir, a´maelamin, sanoin hiljaa painaen katseeni alas rinnallesi.
- Rakkaani? kysyit tuskin kuuluvalla äänellä ja värähdit.
Katsoit minun sieluuni ja kysyit, rakastinko sinua. Sinun silmiesi edessä en voinut sitä enää kieltää.
- A’maelamin, kuiskasit minulle ja sydämeni kujersi kuin rakastunut kyyhky.
- Miksi et kertonut minulle aikaisemmin? kysyin sinulta hiljaisella äänellä.
- Mitä minun olisi pitänyt sinulle kertoa, rakkaani? esitit vastakysymyksen tutkien minua silmilläsi.
- Mikset kertonut minulle tunteistasi, minä kuiskasin hiuksiisi. Huokaisit vaimeasti ja kasvoillesi ilmestyi väsynyt ilme.
– Minä olen vartija, Mirya. Minun täytyy säilyttää kasvoni miesteni silmissä.. Ja sinä vaikutit siltä ettei sinua olisi liikuttanut, vaikka olisin hypännyt alasti örkkilaumaan. En ehtinyt sanoa sinulle mitään kun jatkoit: - Olen ollut jotenkin niin… tyhjä viime aikoina. - Mitä tarkoitat? kysyin kun vaikenit.
- En oikein tiedä sitä itsekään, sanoit poissaolevana. Olit hetkisen aivan hiljaa.
– …Kuvittele millaista on elää tuhansia vuosia… Maailma muuttuu silmien edessä ja kaikki rakkaat ystävät lähtevät toinen toisensa jälkeen. Mutta silti kaikki tuntuu samanlaiselta, kuin elämä olisi päättymätön tarina jota ei pääse pakoon. Sillä ikuisuus on pitkä aika haltiallekin.
Sydämeni jysähti. – Jatka rauhassa, kuiskasin tuskin kuuluvasti ja vedin sinut syliini. Sinä hengähdit ja aloit puhua matalalla äänellä.

Sinä päivänä kerroit minulle kaiken mikä sydäntäsi oli pimentänyt. Kuuntelin vuodatustasi kosketellen sinua hellästi, enkä olisi saattanut keskeyttää sinua vaikka maa olisi sortunut allani. Särkynyt äänesi puhui asioita, joista kukaan ei minun lisäkseni tulisi kuulemaan.
Raskaita ja lohduttomia ajatuksia olit hautonut mielessäsi, pidempään kuin kukaan oli osannut sitä aavistaa. Miten olisi voinutkaan? Sinä olit aina pitänyt mielelläsi hiukan etäisyyttä. Sillä sellainen sinä olit, et tahtonut laskea itsepäistä päätäsi toisten edessä. Sen minä tiesin ja arvostin sitäkin suuremmin sitä suurta kunniaa, jonka minulle soit.
Miten minä olisin halunnutkaan antaa sinulle syyn elää, niin riipivää oli sinun tuskasi! Vaikka hyvin tiesin etten voinut siinä sinua auttaa, sillä se taistelu sinun piti voittaa yksin. Sen sinä lopulta teitkin, armaani - työnsit tuskan kivistävästä sydämestäsi.
Minä nostin katseeni ylös ja lupasin luojalleni, etten koskaan pettäisi uskoasi minuun; sillä paljon sinä uhrasit luottaessasi salaisuutesi pyöreisiin korviini.
Totisesti, sinä hämmästytit minua.



A/N II: Palautettakin ottaisin mielelläni vastaan, jos joku tämän vaivautuu lukemaan :wink: En ole oikein tyytyväinen reploihin, ne tuntuvat aina tökkivän.
Viimeksi muokannut Annatar, Su Loka 22, 2006 11:04 am. Yhteensä muokattu 7 kertaa.
Vuoden Draamaficcaaja 2007

Kauniin avan taiteili julietik.

Ruoskatarin (okei, Ruoskattaren ;)) kautta Annatariksi jälleen.
Marnie
... has left the building
Viestit: 866
Liittynyt: Pe Huhti 16, 2004 11:02 pm
Paikkakunta: juhannukseen asti Australia

Viesti Kirjoittaja Marnie »

Kertakaikkisen kaunis aloitus. Tästä tuntuu olevan tulossa hyvin kaunis ficci. Tämä luku oli jotenkin kauniin haikeansuloinen, siinä oli minusta pientä surumielisyyttä koko ajan tuossa tavassa jolla Mirya ajatteli Haldiria ja niiden tunteita toisiaan kohtaan.

Minä en ole ikinä Haldirista välittänyt kummemmin (itse asiassa tämä on vasta toinen siitä kertova ficci jota luen), mutta sen takia minä pidänkin ficeistä; ne avartavat minun näkemystäni sellaisista henkilöistä joita en ole ennen paljon ajatellut - tässäkin minä sain jo monta uutta näkökulmaa Haldiriin. ^^ Minä pidän Haldirista tässä ficissä, sitä on mukava seurata Miryan silmien kautta ja nähdä miten Haldir muuttuu, kun Miryan mielipide Haldirista muuttuu. ^^

(Sellainen asia mikä ei minulle ihan selvinnyt (saatoin lukea liian nopeasti ^^) että onko Mirya ihminen vai haltia? ^^ Alussa viittasit Miryaan ”ihmislapsena”, mutta sitten loppua kohden minusta alkoi tuntua että se on haltia - mutta se on ihminen, eikös? ^^ Piti varmistaa. ^^)

Ja sellainen asia mistä minä erityisesti pidin tässä luvussa oli tuo Haldirin velvollisuudentunto - minä vain pidän sellaisista miehistä jotka tietävät velvollisuutensa, eivätkä anna minkään tulla sen tielle. Että nytkin Haldir on ennen kaikkea vartija, kaikki muu tulee vasta sen jälkeen. ”Minä olen vartija.” Oi. ^^ Niin yksinkertaisesti sanottu, mutta siinä on kaikki mitä tarvitsee tietää. -Hieno piirre Haldirissa. ^^

Minä muuten luen jatkoa, kun saat sitä kirjoitettua. ^^
Look at it this way, Wayne - we will always have Saskatchewan. Shelly, NX

Draamaficcari '05 ja '06, Kommaaja '07 | Viimavaarojen varjo ~ Ei palaisi pohjoiseen Halbarad.
Piratesse
Vitam Piratae Aligo
Viestit: 781
Liittynyt: Su Marras 06, 2005 11:26 pm
Paikkakunta: Shin-Ra HQ

Viesti Kirjoittaja Piratesse »

Minäkin pidin tästä kovin. Haldirista tuli paljon hmm, inhimillisempi hahmo tämän myötä. Kaunista kerrontaa muutenkin
Annatar
Puolituinen
Viestit: 389
Liittynyt: Pe Marras 04, 2005 4:09 pm
Paikkakunta: Rohanin ruohotasangot

Viesti Kirjoittaja Annatar »

Oi kiitos, te ihanat ihmiset :P

Olet oikeassa, Marnie, Mirya on tosiaankin ihminen eikä haltija, vaikka jossain kohdissa saattaakin saada ristiriitaisen käsityksen. Ihmisyyteen viittaavia kohtia oli aluksi enemmän, mutta taisin päätyä karsimaan niitä aika kovalla kädellä... Niinpä jäljelle jäi vain tuo ihmislapsi- kohta ja maininta pyöreistä korvista, jos se nyt ylipäänsä mitään kertoo :wink:

Kiitos vielä palautteesta! :P Alankin tästä muokkailla tekstiä hiljalleen eteenpäin..

(Muoksmuoks: tämä jatkuu siis joskus jos ja kun voitan ketutukseni tätä tekelettä kohtaan ja pääsen kirjoittamisessa yhtään eteenpäin. Loppu on valmis mutta 2. luku junnaa edelleen aika tiukasti paikallaan.)
Viimeksi muokannut Annatar, To Huhti 13, 2006 8:32 am. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Vuoden Draamaficcaaja 2007

Kauniin avan taiteili julietik.

Ruoskatarin (okei, Ruoskattaren ;)) kautta Annatariksi jälleen.
Lilah
Örkki
Viestit: 54
Liittynyt: Pe Huhti 07, 2006 10:01 pm

Viesti Kirjoittaja Lilah »

Tässä oli todella ihana alku, todella avaralta tuntui lukea.(tietää että kuullostaa oudolta :oops: ) Jatka pian, lukijoita löytyy, Paljon!!!

<3<3 Lilah <3<3

Love's such an old fashioned word
Avatar
Andune
Velho
Viestit: 1085
Liittynyt: Ke Joulu 28, 2005 12:08 pm
Paikkakunta: Valimar

Viesti Kirjoittaja Andune »

Onneksi tämän avasin ja luin, sillä olen mykistynyt. Kirjoitustyylisi on sujuvaa ja helppolukuista. Ja noissa repliikeissä ei ole mitään vikana :) Ihanaa kun olet tuonut Haldirista tuollaisen pehmeän puolen. Kun Haldir kertoo Miryalle ajatuksistaan yms, Haldirista tulee mieleen pieni lapsi joka kertoo näkemäänsä painajaista. Varsin ihastuttavaa, jatkoa odotellaan :)
Vuoden Tolkienisti 2007, Vuoden Aragorn 2008 ja 2010 sekä Vuoden Draama-ficcaaja 2009
Annatar
Puolituinen
Viestit: 389
Liittynyt: Pe Marras 04, 2005 4:09 pm
Paikkakunta: Rohanin ruohotasangot

Viesti Kirjoittaja Annatar »

Hui, kiitos kaunis kommenteistanne, Lilah, zilah ja Andune!

Tosi mukavaa että piditte ^^ Tämä ficinalku on ollut todellinen murheenkryyni, mutta enköhän minä jatka tätä vielä joskus. Tosin siihen menee hiukan aikaa.

Lilah, ei ollenkaan :wink:

zilah, kiitos paljon. Kiva nähdä, mitä ajattelet Mary Suesta jatkossa, jos se jää semmoiseksi kuin aluksi olin ajatellut :wink:

Andune, onpa ihanaa että pehmo- Haldir kelpaa. Tuo painajaisvertaus kuulostaa tosi suloiselta. Kiitos :)
Vuoden Draamaficcaaja 2007

Kauniin avan taiteili julietik.

Ruoskatarin (okei, Ruoskattaren ;)) kautta Annatariksi jälleen.
Lilah
Örkki
Viestit: 54
Liittynyt: Pe Huhti 07, 2006 10:01 pm

Viesti Kirjoittaja Lilah »

Haldir on kiva myös mun mielestä tommosena ns. "pehmiksenä".
Se on suloinen!!! Haldir ja Legolas on ihanimmat tyypit koko maailmassa!!! <3<3<3<3<3<3<3<3

Lilah

Love's such an old fashioned word
Lille
Samooja
Viestit: 466
Liittynyt: Ti Touko 02, 2006 4:39 pm
Paikkakunta: Turggune
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Lille »

Jatkuuko ikinä? *inisee*

Tämä oli niin suloinen ja pehmeä, kaunis ja surullinen.<3 Ihana kerronta ja...

Minä, joka olin aina ja pitänyt sydämeni vain itselläni… Miten voisin ikinä tunnustaa kenellekään, että olin kadottanut itseni sinuun?
Sinun kerrontasi on todella kaunista - lopussa meinasit saada minut itkemään ja se on harvinaista.
Tahdon kuulla lisää, tämä oli todella onnistunut ja hieno MS :)<3.
Lopeta totuuden etsiminen ja asetu aloillesi hyvään fantasiaan.
Nerwen
Pikku Eskapisti
Viestit: 1506
Liittynyt: To Touko 18, 2006 6:12 pm
Paikkakunta: Pieni kylä Rohanissa

Viesti Kirjoittaja Nerwen »

Voi että, miten kaunis. Tunteiden muuttuminen oli hienosti kuvailtu, ja se Haldirin ...sanoisinko "itsensä purkaminen" Miryalle. Sanat katoaa jatkuvasti, kun näitä kommentoi. Mutta yhtä kaikki, kaunista ja hyvää kerrontaa.
The Lord of the Rings
is one of those things:
if you like you do:
if you don't, then you boo!


~ J.R.R. Tolkien

Vuoden romance-ficcaaja 2007-2010, Vuoden ficcaaja 2014
Annatar
Puolituinen
Viestit: 389
Liittynyt: Pe Marras 04, 2005 4:09 pm
Paikkakunta: Rohanin ruohotasangot

Viesti Kirjoittaja Annatar »

Huii, kommentteja... Kiitoksia, Fea ja Nerwen! Ihanaa kuulla että piditte tästä ^^

Kyllähän tämän on tosiaan tarkoitus jatkua :wink: Pitäisi tulla ainakin kolme osaa ja ehkäpä liitän loppuun myös Haldirin POV:n. Viikot menevät niin nopsaa ettei näin hataralla päällä pysy mukana. Ja tämän ficin kohdalla tuntuu vastustavan ihan kaikki muutenkin. Kun nyt saisin aluksi sen kirotun koneeni takaisin...

Kiitoksia vielä ihanista kommenteistanne :)
Viimeksi muokannut Annatar, Ma Kesä 12, 2006 5:16 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Vuoden Draamaficcaaja 2007

Kauniin avan taiteili julietik.

Ruoskatarin (okei, Ruoskattaren ;)) kautta Annatariksi jälleen.
Avatar
Keese.
Örkki
Viestit: 14
Liittynyt: Pe Maalis 17, 2006 10:27 pm
Paikkakunta: Jessheim, Norge.

Viesti Kirjoittaja Keese. »

ooh.. :') tippa linssissä. (meinasin oikeasti itkeä Nytkin on herkässä :| ) Ihanasti kerroit ja kuvailit tosi hyvin. Lisää näitä!
So comes snow after fire, and even dragons have their ending. // :P
Lille
Samooja
Viestit: 466
Liittynyt: Ti Touko 02, 2006 4:39 pm
Paikkakunta: Turggune
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Lille »

Jihuu :DD. Näitä turhia viestejä taas... Haldir POW olisi hyvä, kun sitä ajattelee, se sopisi tähän.

Äläkä sinä vaivaudu kiittelemään, minä kiitän sinua :).
Lopeta totuuden etsiminen ja asetu aloillesi hyvään fantasiaan.
Mithrellas
Velho
Viestit: 1099
Liittynyt: Ma Joulu 12, 2005 9:00 pm
Paikkakunta: Minas Ithil

Viesti Kirjoittaja Mithrellas »

Kiinnostava ja kaunis aloitus. Teksti oli minusta sujuvaa ja selkeää ja muutenkin kieli vaikutti rikkaalta ja eloisalta. Tässä oli monia kauniita ilmaisuja ja kielikuvia, kuten vaikkapa hiuksesi valuivat kasvoillesi kuin villi, hopeinen putous. Dialogi toimi hyvin, mutta olen kyllä itse tottunut käyttämään ja näkemään lainausmerkkejä repliikeissä. Niissä on minusta se etu, että näkee selvemmin, milloin hahmon puheenvuoro vaihtuu kertojanääneksi.

Haldir vaikuttaa kiinnostavalta (en olisi ikinä uskonut sanovani näin - minä olen aina pitänyt häntä suurin piirtein tylsimpänä TSH-hahmona). Heräsi kysymys, että mikä hänestä oli tehnyt niin ylpeän ja etäisen, siis miksi hänen näytti olevan niin vaikea ilmaista tunteitaan Miryalle. Tässä mielessä tuo Haldirin näkökulma olisi mukavaa luettavaa. Jutun alussa olin vähän hämmentynyt - olisin ehkä toivonut enemmän taustaa tuolle, mikä sai Miryan mielen muuttumaan Haldirin suhteen. Ehkä siitäkin tulee enemmän jatkossa?
Humor-ficcaaja 2007 ja 2009, Draama-ficcaaja 2010
Annatar
Puolituinen
Viestit: 389
Liittynyt: Pe Marras 04, 2005 4:09 pm
Paikkakunta: Rohanin ruohotasangot

Viesti Kirjoittaja Annatar »

Kiitoksia kommenteista, quendë ja Mithrellas! ^^

quendë, hienoa kuulla että tuo alku kosketti jollakin tasolla :)

Mithrellas, hyvä kun sanoit noista repliikeistä. Yleensä olen laittanut ne kursiivilla, mutta nähtävästi olen tässä unohtanut ne lahjakkaasti. Pitääpä muoksia. Mutta ihana kuulla, että tykkäsit muuten. Jotakin lisätaustaa tulee kyllä vielä, saa nähdä sitten, tyydyttääkö se uteliaisuuttasi :P

Yritän katsoa, jos saisin sen 2. luvun kutakuinkin tyydyttävään kuntoon vielä kesäkuun aikana.

(Ja Fëanorel, ohvi pitää mäkäräiset ja itikat tehokkaasti loitolla ^^)

Edit// Tämä ficci on tällä hetkellä kokonaan tauolla.
Vuoden Draamaficcaaja 2007

Kauniin avan taiteili julietik.

Ruoskatarin (okei, Ruoskattaren ;)) kautta Annatariksi jälleen.
Vastaa Viestiin