Suloisenkatkera valinta, ficlet, G

PG-13 ja sen alle olevat romanceficit.

Valvojat: Likimeya, Andune

Elenya
Örkki
Viestit: 180
Liittynyt: Pe Tammi 13, 2006 6:32 pm

Suloisenkatkera valinta, ficlet, G

Viesti Kirjoittaja Elenya » La Tammi 21, 2006 1:38 pm

Title: Suloisenkatkera valinta
Author: Elenya
Genre: Romance
Pairing: Arwen/Aragorn
Disclaimer: Hahmot ja paikka ovat professori Tolkienin, eivät minun. Olen vain ottanut selville hänen asian tiimoilta tarjoamiaan faktoja ja muotoillut tapahtuman omaan malliini. En ansaitse tällä pikkuficillä vaan kirjoitan sen huvikseni.
Summary: Arwen ja Aragorn kihlaavat toisensa Cerin Amrothin kukkulalla Keskikesän iltana vuonna 2980 Kolmatta Aikaa.
A/N: Ensimmäinen pieni ficintapainen (heh) jonka olen kirjoittanut. Alussa ja lopussa olevat kursivoidut pätkät ovat professorimme käsialaa, ja ne ovat muutenkin ne sanat, joista juttu lähti. Toivoisin palautetta, mutta älkää toki hirttäkö minua. Niin, ja tahdon nyt sitten vielä kiittää tekstin betaajaa eli Samia.


”Kukkulan juurella Frodo tapasi Aragornin joka seisoi hiljaa ja liikkumatta kuin puu; mutta hänen kädessään oli pieni kultainen elanorin kukinto ja hänen silmissään loisti valo. Hän oli jonkin kauniin muiston vallassa; ja Frodo tiesi katsoessaan häntä että hän näki jotakin joka kerran oli tapahtunut tällä samalla paikalla. Sillä julmat vuodet pyyhkiytyivät pois Aragornin kasvoista ja näytti siltä kuin hän olisi ollut valkeissa vaatteissa, nuori ja komea ruhtinas; ja hän lausui sanoja haltiakielellä jollekulle jota Frodo ei nähnyt.”
- J.R.R.Tolkien


Kalpea niphredil katseli kahta hahmoa unenomaisen huuman vallassa, keskikesän valo ja lämpö olivat saaneet kukat hiukan piristymään. Levoton ruoho kuiski kukille alinomaa, mutta utuisessa maailmassaan nämä sulkivat silmänsä nauttiakseen auringon viimesäteistä pienillä kasvoillaan ennen kuin yön sininen viitta hulmahtaisi Unenkukan, Lothlórienin, ylle.
Cerin Amrothin kukkulalla seisoi hopeaan ja valkoiseen pukeutunut ihmismies, jota tietämätön olisi voinut luulla Lännen Saarten haltiaruhtinaaksi. Hänen vieressään oli haltianainen, joka Lórienin kukille oli jo tuttu; Arwen Undómiel, kansansa Iltatähti. Surulliset olivat hänen kasvonsa ja vaikka ne olivatkin ulkoisesti nuoret, olivat huoli ja vakavuus vallanneet ne.
”Hymysi on kaikonnut, vaikka seisomme Lórienin elävän maan kauneudessa”, sanoi mies neidolle. ”Suretko saapuvaa iltaa, vai synkentääkö jokin muu kasvosi?”
Arwen nosti katseensa ja antoi sen lipua miehestä kultaisiin lehtiin jotka havisivat ylhäällä oksistoissa. Tuuli kävi niiden kanssa jotain salattua leikkiä, mutta laantui hetkeksi lentäen kauemmas, kohti auringonlaskua.
”Estel, en haluaisi muistuttaa sinua tästä, sillä sinun surusi on minun suruni. En haluaisi nähdä huolen varjostavan kasvojasi tänä kauniina hetkenä. Pian on kuitenkin lähtösi aika, minä tiedän että odotat päätöstäni. Se on ollut jo kauan sitä mitä toivot, mutta jälleen sydämeni epäilee.”
”Undómiel, minä en odota sinulta mitään”, vastasi mies, mutta käänsi hänkin katseensa pois toisesta. Hetken hiljaa oltuaan hän jatkoi: ”Mieti isäsi sanoja ja surua, jonka sinun valintasi voi saada aikaan. Muista Ihmisten Kohtalo mutta muista myös Satamat”, sanoi Aragorn ja katseli neidon kauneutta. ”Kuin kirkas talviyö”, hän ajatteli.
Neito henkäisi syvään ja liikahti hiukan lähemmäs rakastettuaan. Tuuli oli palannut ja leikitteli nyt molempien hiuksissa.
”Rakastan adaa”, Arwen sanoi hiljaa, laskien kätensä Aragornin rinnalle, sormien tutkiessa kevyen paidan kaunista koristereunusta. Oikea käsi painui miehen sydämelle Arwenin jatkaessa puhettaan.
”Mutta rakastan myös sinua. Enemmän kuin uskotkaan”, hän sanoi ja koitti kiivaasti räpytellä kyyneliä silmistään. Mitä hänellä oli itkettävää, nyt kun Estel oli tässä, kun Estel antoi sormiensa kulkea neidon hiuksiin, kun Estel hengitti hänen kasvoilleen…
Aragorn painoi keveän suudelman haltian poskelle. ”Isälläsi on vain sinut”, hän sanoi ja jatkoi lausettaan melkein heti: ”mutta sinä olet ainoa myös minulle.”
Jos Arwen päättäisi lähteä isänsä kanssa Kuolemattomille Maille, mitä Aragornilla enää olisi? Toki hän nyt kaipasi Gondoriin, mutta ennen kuin se hetki olisi käsillä, hänen olisi opittava paljon ja vaellettava kauas. Oli Arwenin päätös mikä tahansa, Aragornin olisi lähdettävä, ja silti miehen sydän olisi aina siellä missä neitokin.
”Isä antoi äitini mennä Meren taa ja näin kauan on hän täällä asunut. Mutta isä voi seurata häntä, ja olenhan minä täällä. Jos sanot että olen ainoasi, silloin jäät sinä yksin, jos minä lähden. Enkä minä haluaisi jättää sinua, minä…” Neito veti henkeä eikä jatkanut enää. Jälleen hänen katseensa harhaili kultaisiin lehtiin jotka kuiskivat tuulelle auringonsäteiden tehdessä ne entistäkin säihkyvämmiksi.
Aragorn kumartui poimimaan kultaisen elanorin nurmelta ja vei sen haltian suipon korvan taakse. Hänen sormensa koskettivat äärettömän keveästi ja ehkä hiukan arastikin korvanlehteä, seurasivat vähän matkaa korvan kaarta ja silittivät sitten hiuksia välittäen kosketuksellaan mitä suurinta rakkautta. Haltianeidon suljettujen luomien alta valui muutama kyynel, jotka miehen käsi pian pyyhkäisi pois.
Ja sillä hetkellä Arwen tiesi, että Aragorn oli hänen kohtalonsa. Eikö ollut parempi viettää tämän häviävät kuolevaisen vuodet rakastaen tätä, ollen täällä tukena, kuin viedä muisto Länteen – pelkkänä muistona? Sillä muistot ovat vain kuvia, ne eivät tunne tuoksua tai kosketusta, kuin ottaisi mukaansa kauniisti koristellun kirjan täynnä kuvia tuntemattomista henkilöistä, kaukaisesta Aragornista ja Arwenista, siitä Arwenista jota ei enää olisi. Jäljellä olisi vain Undómiel, josta puolet olisi repäisty pois.
Kyyneleet saivat liikutuksen myötä vallan, ja neito kiitti Vardaa siitä, että Estel oli siinä, pyyhkimässä suolaiset pisarat Arwenin poskilta.
”Dúnadan, sinusta pidän minä kiinni ja käännyn pois Hämärästä. Ja siellä kuitenkin on kansani maa ja koko sukuni koti”, Arwen sanoi lisäten viimeisen lauseen hiukan epävarmemmalla äänellä. Tuo epäilys kaikkosi kuitenkin, kun miehen huulet painautuivat neidon omia vasten ja vahvat käsivarret sulkivat tämän syleilyynsä. Suudelma kesti ikuisuuden.
Kun nämä kaksi erkanivat toisistaan, painoi Aragorn Iltatähden käteen sormuksen ja he antoivat toisilleen rakkaudella lupauksen. Hämärän hiipiessä metsään he seisoivat yhä toisiinsa nojaten, ja kummankin mielen valtasi sanaton ilo.
Sormuksessa oli kuvattu kaksi käärmettä ja vihreä jalokivi.

”’Arwen vanimelda, namárië!’, hän sanoi, sitten hän henkäisi syvään ja palasi ajatuksistaan, katsoi Frodoon ja hymyili.
’Täällä on haltiavallan maanpäällinen sydän’, hän sanoi, ’ja täällä asuu minun sydämeni aina, paitsi jos meitä sittenkin odottaa valo niiden synkkien päivien päässä, jotka meidän, sinun ja minun, on vielä taivallettava. Tule kanssani!’ Ja hän otti Frodon käden omaansa ja lähti Cerin Amrothin kukkulalta eikä milloinkaan enää elävänä palannut sinne.”

- J.R.R. Tolkien

The End.

Arawiena
Örkki
Viestit: 118
Liittynyt: Ma Elo 29, 2005 5:37 pm

Viesti Kirjoittaja Arawiena » La Tammi 21, 2006 3:26 pm

Hm. Rakentavaa palautetta minusta ei taida juuri nyt irrota, sillä olen suhteellisen mykistynyt. Ethän kuitenkaan tapa minua sen johdosta? ^^'

Tarina soljuu hyvin eteenpäin ja kuvailu on todella kaunista. Lähes unenomaista. Tunnelma välittyy hyvin lukijalle, enkä saa tästä irti minkäänlaista kritiikkiä vaikka yrittäisin. Kaunis tarina.
You like Sirius/Remus, don't you?

Hermyli
Örkki
Viestit: 153
Liittynyt: Ma Huhti 12, 2004 4:05 pm

Viesti Kirjoittaja Hermyli » La Tammi 21, 2006 3:28 pm

Oioi! Aivan ihanaa kuvailua, josta jäin sanattomaksi. Sinun kannattaa jatkaa kirjoittajan uraasi epäilyksettä. Kaunis tarina, häikäisit minut ^^


Nakki, en ehtinyt kommentoimaan ensimmäisenä x_x

Hitunen
Puolituinen
Viestit: 212
Liittynyt: Ma Loka 31, 2005 7:50 pm

Viesti Kirjoittaja Hitunen » La Tammi 21, 2006 4:59 pm

Hienohan tämä oli! Toden totta... Tarina eteni mukavasti, eikä töksähdellyt. Kuvailu oli myös oikein kaunista.

Jatka toki kirjoittamista ^^

Piratesse
Vitam Piratae Aligo
Viestit: 781
Liittynyt: Su Marras 06, 2005 11:26 pm
Paikkakunta: Shin-Ra HQ

Viesti Kirjoittaja Piratesse » La Tammi 21, 2006 9:05 pm

Kaunis tuokiokuvaus. Kerrot hyvin ja tarina kulkee nätisti eteenpäin. Pidin siitä, miten käytit noita kukkia tuossa tarinassa mukana. Tuli tosi herkkä fiilis niistä ja samalla koko jutusta. Harmi, että oli näin lyhyt, mutta etköhän korjaa sen asian jossain muussa jutussa :)
Vuoden tulokas 2006/ Vuoden Originaalikirjoittaja 2007/2008

Elenya
Örkki
Viestit: 180
Liittynyt: Pe Tammi 13, 2006 6:32 pm

Viesti Kirjoittaja Elenya » La Tammi 21, 2006 9:23 pm

Paljon kiitosta palautteesta, minä suoraan sanottuna olin hyvin hermostunut koko homman suhteen.. Tämä oli 'eka kerta', siis ilman mitään kaksimielistä.

Minua ei ole luotu kirjoittamaan pitkiä juttuja, ainakaan vielä. En osaa tarttua kuin lyhyeen hetkeen, eikä minulla ole kärsivällisyyttä kirjoittaa pitkästi. Mutta ehkä siinäkin voi kehittyä, heh?

Ja kuulen mielelläni lisää kommentteja, jos joku vielä intoutuisi..

Marnie
... has left the building
Viestit: 866
Liittynyt: Pe Huhti 16, 2004 11:02 pm
Paikkakunta: juhannukseen asti Australia

Viesti Kirjoittaja Marnie » Ti Tammi 24, 2006 9:10 pm

Tämä on ehdottomasti niitä ficcejä jonka voisi laittaa Tarun väliin lisälehdiksi, koska se menee niin yksi yhteen kirjan tapahtumien kanssa ja täydentää niitä hienosti. ^^ Sinulla on minusta hyvin tolkienmainen kirjoitustyylikin; kuvaileva, yksityiskohtainen ja kaunis. Ja tämä aiheenvalinta oli muuten ihana, aina kun Tarua lukee niin miettii että mitä Aragorn Cerin Amrothilla seistessään ajatteli, minusta on mukavaa lukea siitä ficci.
Eikö ollut parempi viettää tämän häviävät kuolevaisen vuodet rakastaen tätä, ollen täällä tukena, kuin viedä muisto Länteen – pelkkänä muistona? Sillä muistot ovat vain kuvia, ne eivät tunne tuoksua tai kosketusta, kuin ottaisi mukaansa kauniisti koristellun kirjan täynnä kuvia tuntemattomista henkilöistä, kaukaisesta Aragornista ja Arwenista, siitä Arwenista jota ei enää olisi. Jäljellä olisi vain Undómiel, josta puolet olisi repäisty pois.
Pakko quotata koko tuo kohta, koska se on vain niin kaunista. ^^ Se on ihan totta, ja sen lisäksi uskomattoman kauniisti kirjoitettu. Kun sen sanoo noin, niin ei ole mikään ihme, että Arwen valitsi miten valitsi. -Ja minusta on muuten ihanaa miten elanorin kukka korvan takana ja Aragornin kevyt kosketus sai Arwenin tajuamaan, minne se kuuluu enemmän kuin muualle. Se oli jotenkin niin luonnollisesti kirjoitettu kohta, niin kuin että ”noinhan se tietenkin menee”.

Minä pidin tästä paljon, kiitos kirjoittamisesta. ^^
Look at it this way, Wayne - we will always have Saskatchewan. Shelly, NX

Draamaficcari '05 ja '06, Kommaaja '07 | Viimavaarojen varjo ~ Ei palaisi pohjoiseen Halbarad.

Elenya
Örkki
Viestit: 180
Liittynyt: Pe Tammi 13, 2006 6:32 pm

Viesti Kirjoittaja Elenya » Ti Tammi 24, 2006 9:18 pm

Kiitos kiitos. ^^ Odotan muuten innolla jatkoa siihen Lothírielin ja Éomerin suhteeseen? Luin sen eilen loppuun ja tahdon tietysti lisää..

Avatar
Andune
Velho
Viestit: 1085
Liittynyt: Ke Joulu 28, 2005 12:08 pm
Paikkakunta: Valimar

Viesti Kirjoittaja Andune » Ke Tammi 25, 2006 6:29 pm

*sniff* Ah niin kaunista. Osaat todella kirjoittaa. Mielestäni todella hyvä ficci.
Vuoden Tolkienisti 2007, Vuoden Aragorn 2008 ja 2010 sekä Vuoden Draama-ficcaaja 2009

Annatar
Puolituinen
Viestit: 389
Liittynyt: Pe Marras 04, 2005 4:09 pm
Paikkakunta: Rohanin ruohotasangot

Viesti Kirjoittaja Annatar » La Maalis 04, 2006 12:15 pm

Tässä oli aivan ihana tunnelma -hauras ja unenomainen ja surumielinen samaan aikaan. Kuvailu oli tosi kaunista, ja tätä lukiessa oli pakko ajatella, miten jumalattoman (anteeksi sanavalintani :oops: ) kaunis ja suuri Arwenin ja Aragornin rakkaustarina on.

Tämä lause jäi pyörimään päähän:

”Isälläsi on vain sinut”, hän sanoi ja jatkoi lausettaan melkein heti: ”mutta sinä olet ainoa myös minulle.”

Mahtava ficci. ^^
Vuoden Draamaficcaaja 2007

Kauniin avan taiteili julietik.

Ruoskatarin (okei, Ruoskattaren ;)) kautta Annatariksi jälleen.

Elenya
Örkki
Viestit: 180
Liittynyt: Pe Tammi 13, 2006 6:32 pm

Viesti Kirjoittaja Elenya » La Maalis 04, 2006 12:28 pm

Voi kiitos Andune ja Marianna! Olette ihania karamellipäällysteisiä uuniomenia! Rakastan teitä!

Avatar
Andune
Velho
Viestit: 1085
Liittynyt: Ke Joulu 28, 2005 12:08 pm
Paikkakunta: Valimar

Viesti Kirjoittaja Andune » La Maalis 04, 2006 5:27 pm

Tämä lause jäi pyörimään päähän:

”Isälläsi on vain sinut”, hän sanoi ja jatkoi lausettaan melkein heti: ”mutta sinä olet ainoa myös minulle.”
Olen parantumaton romantikko, ja tuollaisista lauseista tyksin :) Ah niin romanttista.Hyvä Marianna että otit tuon esille :)
Vuoden Tolkienisti 2007, Vuoden Aragorn 2008 ja 2010 sekä Vuoden Draama-ficcaaja 2009

Silvertiggy
Puolituinen
Viestit: 250
Liittynyt: La Maalis 04, 2006 6:25 pm
Paikkakunta: Edoras

Iiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiihana ficci!!

Viesti Kirjoittaja Silvertiggy » La Maalis 18, 2006 1:49 pm

Terve Elenhen!
Kirjoitit mielestäni tosi iiiiiiihanan tarinan!

”Isälläsi on vain sinut”, hän sanoi ja jatkoi lausettaan melkein heti: ”mutta sinä olet ainoa myös minulle."

Tuo oli miunkin mielestäni ihanan lause!!!! :D Ei voi mitään.
Tähän hätään en millään keksi mitään haukuttavaa ym. negatiivista. Positiivista palautetta kyllä tulisi paljon (niinkin paljon että koko loftis tukkeutuisi), joten en sitten jaksa kirjoittaa enempää.

Terv. Eleneán alias Elfina
P.S. Miultakin tullee pian ficci.
Kai. Luulisiin.
Blast off
It's party time
And where the fuck are you?
Where the fuck are you?
Why don't presidents fight the war?
Why do they always send the poor?



Ava made by me.

Elenya
Örkki
Viestit: 180
Liittynyt: Pe Tammi 13, 2006 6:32 pm

Viesti Kirjoittaja Elenya » La Maalis 18, 2006 2:19 pm

Hih, kiitos palautteestasi, sinä pieni karpalomehu. Odotan innolla ficciäsi! ^^

Dalia-chan
Örkki
Viestit: 9
Liittynyt: To Huhti 06, 2006 3:45 pm
Paikkakunta: Turku

Viesti Kirjoittaja Dalia-chan » Pe Touko 05, 2006 3:51 pm

Rakatuin tähän ficciin täydestä sydämmestäni. Tuo oli vaan niin äärettömän suloinen ja hyvin kirjoitettu. Tätä lisää!
Ei ollut turhaa hakea muita ficcejäsi 'Ja katse vastaa katseeseen' jälkeen... Oli ihanaa lukea ficci kirjan kyseisestä kohdasta koska se oli yksi ehdottomista suosikeistani.
Heaven's poisoned wine: unnatural love and more unnatural hate

Vastaa Viestiin