Viimeinen käskynhaltija, G

PG-13 ja sen alle olevat romanceficit.

Valvojat: Likimeya, Andune

Mithrellas
Velho
Viestit: 1099
Liittynyt: Ma Joulu 12, 2005 9:00 pm
Paikkakunta: Minas Ithil

Viimeinen käskynhaltija, G

Viesti Kirjoittaja Mithrellas »

Title: Viimeinen käskynhaltija
Author: Mithrellas
Rating: G
Genre: romance/drama, AU
Disclaimer: Hahmot kuuluvat Tolkienille, enkä tee niillä rahaa.
Summary: Jutun lähtökohtana on, että Arwenia ei ole olemassa, joten Aragorn oli vapaa menemään Éowynin kanssa naimisiin. Tässä se, miten Faramir tuon asian koki.

A/N: Tässä tällainen pieni juttu, jonka kirjoitin muutama viikko sitten. Tämä kävisi yhtä hyvin draamapuolelle, mutta laitan nyt tänne vaihtelun vuoksi, kun teemana kuitenkin on rakkaus. Palautetta saa antaa (ja se on jopa toivottavaa).

Viimeinen käskynhaltija

...vaikka olisit Gondorin autuas kuningatar, yhä rakastaisin minä sinua...

Valkoinen lokki liihotti vaaleansinisellä taivaalla, kaukana kaupungin yläpuolella. Kuinkahan se oli tänne asti eksynyt, tänne kauas vuorten kupeeseen, jonne meren pauhu ei yltänyt? Mutta siellä se kuitenkin lensi, korkealla taivaalla, vapaana mutta yksinäisenä.

Lähteenpihalla seisova hääpari oli kaunis, kauniimpi kuin yksikään niistä, joita Gondorissa oli ennen nähty. Monta silmäparia maan eri kolkista oli saapunut Minas Tirithin kaduille todistamaan, kuinka uusi kuningas astui avioon naapurikansan kauneimman neidon kanssa. Kevyt tuulenvire leyhytti neidon kullankeltaisia hiussuortuvia, kun kuningas vannoi hänelle ikuista rakkauttaan.

Kukaan ei huomannut miestä, joka seisoi kuninkaan varjossa ja mietti, millaista olisi koskettaa noita suortuvia, edes kerran.

Mutta ei, Faramir oli tyytyväinen näin. Éowyn, Rohanin valkea neito oli joutunut kohtaamaan elämässään monta surua ja menetystä, ja saanut lähes surmansa uhmattuaan Angmarin Noitakuningasta Pelennorin kentällä. Kun Faramir oli ensimmäistä kertaa nähnyt Éowynin Parannuksen Tarhassa, sääli oli täyttänyt hänen sydämensä. Siitä lähtien hänen hartain toiveensa oli ollut nähdä neito jälleen onnellisena. Ja nyt toivomus oli täyttynyt, eikä hänellä ollut enää syytä tuntea mitään muuta kuin iloa ja huojennusta.

Mutta ei hänen sydämensä tuntenut helpotusta tai riemua toisten onnen tähden, vaan jotain aivan muuta. Oliko hän rakastunut jo ensisilmäyksellä vai vasta myöhemmin, sillä ei ollut merkitystä. Éowyn oli jo aiemmin suostunut vaimoksi Aragorn Arathornin pojalle, Isildurin perijälle, josta oli tuleva Gondorin uusi kuningas. Mutta Faramir oli saanut tiedon liian myöhään - vasta silloin, kun hänen sydämensä oli jo päätöksensä tehnyt ja järjen varoitushuudot vaimenneet hennoiksi kuiskauksiksi. Tunteet olivat syttyneet nopeasti ja voimakkaina, hukuttaen hänet syövereihinsä kuin suuri aalto aironsa menettäneen ruuhen, ja nyt hän ajelehti virran pyörteissä avuttomana kuin syystuulessa kieppuva puunlehti.

* * *

Faramir seisoi muurilla ja katseli alas suurelle tielle, jota pitkin kuninkaan seurue ratsasti valkeilla hevosillaan. Hän hymyili, sillä kuningatar oli ratsaille noustessaan pudottanut toisen hansikkaistaan, ja kun hän oli ojentanut sen takaisin naiselle, tämän käsi oli nopeasti hipaissut hänen omaansa. Muisto kuningattaren käden lämmöstä ja pehmeydestä viipyili vielä hänen omallaan, eikä hänen ajatuksissaan ollut sillä hetkellä tilaa millekään muulle.

Sellaiset hetket saivat elämän tuntumaan hyvältä, sellaiselta, että hän saattoi joka päivä nousta vuoteestaan tyytyväisenä ja palvella Gondorin valtakuntaa niin kuin parhaiten taisi. Monta vuotta oli Gondor riutunut varjon alla, mutta nyt pimeys oli väistynyt, ja tulevat päivät olivat valoisia ja täynnä toivoa. Maailmassa oli niin paljon hyvää, ettei hän voinut aina olla surullinen ja onneton vain siksi, ettei voinut saada sitä, mitä hänen sydämensä eniten halasi. Tärkeintähän oli, että kuningatar oli onnellinen.

Mutta joskus tuli sellaisia hetkiä, jotka olivat melkein liian tuskallisia elettäväksi. Yksi tällainen oli kuninkaan ensimmäisen lapsen syntymä. Se oli valtakunnassa suuri ilon päivä, jonka kunniaksi kellot raikuivat ja pillipiiparit tapailivat uusia pikkusävelmiä huiluistaan, mutta käskynhaltija ei voinut tähän iloon yhtyä. Monta kyyneltä hän vuodatti, ja yksin hän tiesi, etteivät ne virranneet ystäviä kohdanneen onnen kunniaksi, vaan kateuden vuoksi, ja katkeruuden, joka viilsi sydänjuuria myöten.

* * *

"Miksi et ole ottanut itsellesi vaimoa?" kuningas kysyi ja hänen ilmeensä oli vakava mutta lempeä.

Faramir ei tiennyt, mitä vastata, mutta kun hän katsoi kuningasta, hänen silmänsä eivät paljastaneet mitään. Hän oli nyt jo vuosia onnistunut kätkemään salaisuutensa sydämeensä eikä enää pelännyt sen paljastumista.

"Minä olen antanut sinulle Ithilienin ruhtinaskunnaksesi ja käskynhaltijuuden viraksesi, ja nämä toimet ovat siirtyvä sinulta perillisellesi. Miksi siis elät vielä yksin, vaikka olet viimeinen jäljellä sukulinjastasi, joka on jatkunut katkeamatta jo yli tuhannen vuotta?"

Faramir oli edelleen vaiti. Kuningas odotti hetken, mutta kun vastausta ei kuulunut, hän jatkoi.

"Nimittäin jos syynä on se, että olen antanut sinulle liikaa velvollisuuksia, älä huolehdi. Saat kyllä lomaa, ja voit lähteä kaupungista joksikin aikaa, jos vain tahdot."

"Ei", Faramir kiirehti sanomaan, "näin on hyvä."

"Olet niin tunnollinen tehtäviesi suhteen. Aina olet paikalla, aina minun rinnallani kun sinua tarvitaan, mutta kenties, kenties sinun pitäisi elää myös omaa elämääsi?"

Faramir ajatteli suurta valkoista kartanoaan Emyn Arnenissa, sen pitkiä kolkkoja käytäviä ja tyhjiä kamareita, eikä tuntenut halua vetäytyä sinne murehtimaan yksinäisyyttään ja kaipaamaan niitä onnen hetkiä, joita saattoi kokea vain kuningattaren ollessa lähettyvillä.

Kuningas huokaisi ja pudisti päätään.

"Minä järjestän tanssiaiset keskivuoden päivän ja kymmenennen hääpäiväni kunniaksi. Tiedät, että sinne tulee monia neitoja ympäri Gondorin maan, neitoja, jotka kaikki unelmoivat elämästä Ithilienin suuriruhtinaan ja Gondorin käskynhaltijan puolisona."

Faramir nyökkäsi. Kuningas hymyili ja toivotti hänelle onnea.

* * *

Mutta ei Faramirin sydämestä, tai siitä mitä hänen sydämestään oli jäljellä, löytynyt sinä iltana sijaa kenellekään muulle kuin kuningattarelle. Ihaillen hän katsoi, kuinka Éowyn liiti valkeassa silkkileningissään pitkin Merethrondin tanssilattiaa. Eikä hänen katseensa juuri viipynyt siinä neidossa, jonka vyötäröllä hänen oma kätensä lepäsi, eivätkä hänen korvansa kuulleet tämän eloisaa puhetta saati heleää naurua.

Silti Faramir muistaisi sen illan ikuisesti, sillä muutaman tanssin jälkeen oli kuningas tullut hänen luokseen, pyytänyt hänen partneriaan mukaansa ja jättänyt kuningattaren siihen, Faramirin eteen. Hetkeksi mies oli joutunut hämmennyksen valtaan, voimatta uskoa silmiään, mutta sitten hymy levisi hänen kasvoilleen ja hän kysyi Rohanin valkeaa neitoa tanssiin, ja tämä suostui.

Faramir ei tiennyt sellaista onnea olevan olemassakaan. Oma rakastettu niin lähellä häntä itseään, niin lähellä, että hän tunsi tämän hengityksen ja lämmön omaa vartaloaan vasten. Se tuntui niin oikealta ja niin aidolta, että koko muu maailma menetti merkityksensä. Ehkä huomaamattaan hän painoi neitoa vielä vähän lähemmäs itseään, mutta tämä ei näyttänyt pahastuvan, vaan hymyili ja katsoi miestä, joka nieleksi onnen kyyneliään.

Faramir olisi suonut sen tanssin jatkuvan vaikka ikuisuuksiin asti, mutta tietysti se loppui ja aivan liian pian. Èowyn irrotti otteensa ja käänsi katseensa toisaalle, etsien kuninkaan kasvoja väkijoukon keskeltä. Mutta hänen kätensä oli yhä Faramirin kädessä, huomasipa hän sitä tai ei, ja mies oli päättänyt pidellä sitä niin kauan kuin ikinä voisi. Kun kuningas kiiruhti heidän luokseen, Éowyn vilkaisi äkkiä kättään, sitten Faramirin kasvoja, ja pienen ohikiitävän hetken neidon silmissä välähti ihmetys, mutta sitten kädet irtautuivat ja Éowyn oli poissa.

* * *

Se tummahiuksinen nuori nainen, jonka kanssa Faramir oli aluksi tanssinut (vaikkei hän sitä itse muistanut), oli kutsuttu illalliselle kuninkaan luo pian juhlien jälkeen. Neito oli Lebenninin ruhtinaan keskimmäinen tai nuorin tytär, tai tämän veljen esikoinen, ja tämä oli varsin kaunis ja oppinut. Nainen tunsi hyvin Gondorin historian ja puhui vielä paremmin haltiakieltä ja lausui runoja ulkomuistista. Kuningas myhäili tyytyväisenä koko illallisen ajan, ja myöhemmin Faramir huomasi käyskentelevänsä neidon kanssa linnan puutarhassa.

Neidon nimi oli Adanel ja hän piti laulamisesta. Kuinka sattuikin, sillä kaikki tiesivät miten kovasti Faramir piti musiikista. Tai oli ainakin joskus pitänyt, joskus silloin kun maailma oli ollut täynnä monia pieniä kauniita asioita eikä vain yhtä, joka valtasi kaikki hänen ajatuksensa niin valveen- kuin unenmaillakin.

Faramir istui maassa suuren puun juurella ja kuunteli kuinka Adanel kulki puutarhassa ja lauloi vanhoja lauluja rakkaudesta ja muista maailman ihmeistä. Jos hän ei olisi koskaan tavannut Rohanin valkeaa neitoa, hän nyt ehkä nousisi, menisi Adanelin luo ja pyytäisi tätä vaimokseen. Mutta sen sijaan Faramir odotti, että Adanel tuli hänen luokseen ja istuutui hänen vierelleen. Silloin Faramir kääntyi neidon puoleen.

"Adanel, sinä laulat kauniisti", Faramir sanoi vakavana, "mutta joskus ei kauneinkaan laulu voi parantaa särkynyttä sydäntä. Mene Adanel, ja etsi itsellesi puoliso, jonka rakkautta eivät maailman meret ole hukuttaneet. Sillä minä en voi antaa sinulle sitä mitä etsit."

Silloin Adanel painoi päänsä alas ja puhkesi kyyneliin, mutta ei sanonut mitään, vaan nousi ja kiiruhti pois.

* * *

Lopulta koitti päivä, jolloin kuningas ja käskynhaltija seisoivat Valkean neidon haudalla, ja kumpikin kuvitteli oman surunsa olevan toisen surua suurempi. Kuningas oli elänyt monta vuosikymmentä onnellisena rakkaansa kanssa vain menettääkseen kaiken ennen kuin hänen omat elinvuotensa olisivat lähelläkään loppumistaan, ja ihmiset säälivät ja surivat hänen puolestaan, sillä hänen vanhuudestaan tulisi pitkä ja yksinäinen, ja vain muistot olisivat hänen lohtunaan. Ja muistot olivat myös hänen vierellään seisovan miehen ainoa lohtu, vaikka niitä oli vähemmän, paljon vähemmän, mutta vähemmän oli hänellä jäljellä ikävuosiakin. Ja samalla hänen sydämessään oli syttynyt uusi toivo. Se oli toivo siitä, että hän näkisi rakkaansa pian uudelleen tuonpuoleisessa.

Ja valar suokoon, että kestäisi kauan, monta vuotta tai vuosikymmentä, ennen kuin kuninkaan tie veisi niille maille.

Loppu


A/N: "Sillä minä en voi antaa sinulle sitä mitä etsit" on lainattu leffa-Aragornilta. Koko jutun inspiraationa oli osittain Altarielin ficci nimeltä "Five things that never happened to Faramir and Éowyn" (kohta 3), joka löytyy esim. ff.netistä: http://www.fanfiction.net/s/2103245/1/
Humor-ficcaaja 2007 ja 2009, Draama-ficcaaja 2010
Avatar
athelas
Puolituinen
Viestit: 338
Liittynyt: Ma Joulu 19, 2005 9:00 pm
Paikkakunta: synkmetsä
Viesti:

Viesti Kirjoittaja athelas »

Tämä oli kaunis ja surullinen ja kirjoitat jälleen uskomattoman ihanan selkeästi, mutta samalla korullisesti. Pidän kovasti, vaikka Eowyn kuuluukin ikuisesti Faramirille ja niiden pitää olla ikionnellisia yhdessä.

Toivottavasti ne sitten tapaa tuonpuoleisessa ja saa olla yhdessa. Edelleen olen kuitenkin sitä mieltä, että Eowyn ei sopisi kovinkaan hyvin kuningatareksi tai Aragornille. Ei vaan paljon paremmin Faramirin kauniiksi vaimoksi. :wink:
"Neledh corvath an edhilerain no i venel
Odog an naughírath ne rynd gonui hain
Neder an hírath fírib, barad na ´urth
Mîn an mornhir ne had dûr în
Ned i dalath e-Vordor
Ennas i ngwath dorthar"
Avatar
Andune
Velho
Viestit: 1085
Liittynyt: Ke Joulu 28, 2005 12:08 pm
Paikkakunta: Valimar

Viesti Kirjoittaja Andune »

Kaunista ja surullista. Mutta todellakin, Aragorn ja Eowyn eivät sovi yhteen. Faramir on neidolle oikea mies :)
Vuoden Tolkienisti 2007, Vuoden Aragorn 2008 ja 2010 sekä Vuoden Draama-ficcaaja 2009
Mithrellas
Velho
Viestit: 1099
Liittynyt: Ma Joulu 12, 2005 9:00 pm
Paikkakunta: Minas Ithil

Viesti Kirjoittaja Mithrellas »

Kiitos tuhannesti palautteesta, athelas ja Andune :). Minä jo pelkäsin, ettei kukaan vaivaudu lukemaan tätä juttua. Tämä oli kyllä taas aika pateettinen kyhäelmä, ja oikeastaan minua nauratti kun kirjoitin tätä. Olen kyllä kanssanne samaa mieltä, että Aragorn + Éowyn = väärin, mutta toisaalta Tolkien alunperin suunnitteli että Aragorn ja Éowyn menisivät naimisiin, niin ettei tuo paritus ehkä niin omituinen ole.
Humor-ficcaaja 2007 ja 2009, Draama-ficcaaja 2010
Avatar
athelas
Puolituinen
Viestit: 338
Liittynyt: Ma Joulu 19, 2005 9:00 pm
Paikkakunta: synkmetsä
Viesti:

Viesti Kirjoittaja athelas »

Ei omituinen, mutta silti kammottava, koska Faramir ei saa jäädä yksin. Tuossa se erakoitui täysin omaan menetettyyn rakkauteensa ja yksinäisyyteensä. Ja ilmeisesti käskynhaltiain suku sammui. Ei kai Faramir olisi niin antanut käydä, vaikka rakastikin suuresti Eowyniä.

Ja älä huoli. Kaikki mitä kirjoitat edes sivuten Faramiria tulee kyllä luetuksi ja kommentoiduksi ainakin minun osaltani :D
"Neledh corvath an edhilerain no i venel
Odog an naughírath ne rynd gonui hain
Neder an hírath fírib, barad na ´urth
Mîn an mornhir ne had dûr în
Ned i dalath e-Vordor
Ennas i ngwath dorthar"
Piratesse
Vitam Piratae Aligo
Viestit: 781
Liittynyt: Su Marras 06, 2005 11:26 pm
Paikkakunta: Shin-Ra HQ

Viesti Kirjoittaja Piratesse »

Minäkin sitten ehdin vihdoin ja viimein tämän katsastamaan. Hieno what if- juttu! Nyt vain on niin armoton väsy päällä, etten jaksa tarkemmin analysoida - ehkä myöhemmin, mutta tämä toimi loistavasti. :)
Vuoden tulokas 2006/ Vuoden Originaalikirjoittaja 2007/2008
heiluri
Örkki
Viestit: 18
Liittynyt: Su Huhti 02, 2006 7:16 pm
Paikkakunta: mustamakkaracity

Viesti Kirjoittaja heiluri »

Minusta tämä oli todella kauniisti kirjoitettu. Aragorn + Éowyn on todellakin väärin ja sydämeni melkein riutui Faramirin puolesta... Surullista tosiaan, että Farmir lopulta jäi yksin ja käskynhaltijoiden suku sammui, mutta toisaalta hänelle ei vain ole muuta vaihtoehtoa kuin Éowyn, joten no can do.
Öö eli pidin tästä ja ihanan sujuvaa tekstiä. Kiitos.
Mithrellas
Velho
Viestit: 1099
Liittynyt: Ma Joulu 12, 2005 9:00 pm
Paikkakunta: Minas Ithil

Viesti Kirjoittaja Mithrellas »

Piratesse ja heiluri: kiitos kovasti palautteesta ja ihanaa että piditte. :D

Athelas: Tämä on oikein hyvä pointti:
Ja ilmeisesti käskynhaltiain suku sammui. Ei kai Faramir olisi niin antanut käydä, vaikka rakastikin suuresti Eowyniä.
Minusta on mielenkiintoista miettiä, että kumpi Faramirille lopulta merkitsee enemmän, Éowynin rakastaminen vai velvollisuus Gondorin kansaa kohtaan. Suvun jatkaminenhan on tietysti hyvin tärkeä velvollisuus käskynhaltijalle ja oikeastaan tuntuisi todennäköiseltä, että Faramir olisi mennyt tällaisessa tapauksessa sitten jonkun Adanelin tapaisen naisen kanssa naimisiin. Mutta oikeastaan minulla oli tässä jutussa tausta-ajatuksena se, ettei Faramir halunnut loukata Adanelia, koska tiesi ettei koskaan voisi tarjota tälle hänen ansaitsemaansa vastarakkautta eikä sitten halunnut tehdä Adanelista pelkkää suvunjatkamiskonetta. Mutta oikeastaan toisinkin olisi voinut käydä, ja Faramir olisi voinut opetella rakastamaan jotain toista naista. Mutta se ei vain olisi oikein sopinut tämän jutun tunnelmaan. :)
Viimeksi muokannut Mithrellas, Su Kesä 04, 2006 1:09 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Humor-ficcaaja 2007 ja 2009, Draama-ficcaaja 2010
Haaska
Örkki
Viestit: 38
Liittynyt: Pe Huhti 07, 2006 2:37 pm
Paikkakunta: Jkl

Viesti Kirjoittaja Haaska »

Sujuvaa ja kaunista tekstiä kirjoitit. Eritoten pidin siitä miten kuvailit Faramirin tunteita.
Tai periaatteessa voisin sanoa, että pidin tavastasi käsitellä ja kuvailla ihan kaikkia asioita selkeällä tavalla.
"Wtf, who makes this ugly pink happy stuff?"
Avatar
athelas
Puolituinen
Viestit: 338
Liittynyt: Ma Joulu 19, 2005 9:00 pm
Paikkakunta: synkmetsä
Viesti:

Viesti Kirjoittaja athelas »

^^aivan! Olet nero! Nero joka on ajatellut kaikki kysymykset ja ottanut selvää kaikista "pienistä ja vähäpätöisistäkin" asioista taatakseen selkeät ja pohdiut vastaukset kaikille faneille! :D

Onko pian tulossa uusia? :wink:
"Neledh corvath an edhilerain no i venel
Odog an naughírath ne rynd gonui hain
Neder an hírath fírib, barad na ´urth
Mîn an mornhir ne had dûr în
Ned i dalath e-Vordor
Ennas i ngwath dorthar"
Mithrellas
Velho
Viestit: 1099
Liittynyt: Ma Joulu 12, 2005 9:00 pm
Paikkakunta: Minas Ithil

Viesti Kirjoittaja Mithrellas »

Haaska: Kiitos palautteesta. Mukavaa, että pidit Faramirin tunteiden kuvailusta. Minusta eri hahmojen tunteisiin eläytyminen onkin ehkä kaikkein mielenkiintoisinta fan fictionin kirjoittamisessa. Ja minä tosiaan uhraan aika paljon aikaa siihen, että tekstistä tulisi ymmärrettävää ja selkeää, niin että mukava kuulla, että se onnistui. :)

Athelas: Luulen, että minua voisi luonnehtia paremminkin sairaalloisen Faramir-pakkomielteen omaavaksi henkilöksi kuin neroksi :). Uusia juttuja on kyllä tulossa, oikeastaan kaksikin kappaletta, ja toisesta olisi tulollaan jatkokertomus. Yritän saada ne postattua joskus pääsiäisenä, kun on enemmän vapaa-aikaa.
Humor-ficcaaja 2007 ja 2009, Draama-ficcaaja 2010
Katiainen
Örkki
Viestit: 53
Liittynyt: Ti Loka 26, 2004 2:48 pm

Viesti Kirjoittaja Katiainen »

Voi kuinka kaunista! Kerronta oli sujuvaa ja käytit ihania kielikuvia
hukuttaen hänet syövereihinsä kuin suuri aalto aironsa menettäneen ruuhen, ja nyt hän ajelehti virran pyörteissä avuttomana kuin syystuulessa kieppuva puunlehti.
Ja kyllä minä luulen että se olisi noin mennyt, (Aragorn&Èowyn yhdessä) jos Arwenia ei olisi ollut tai Aragorn ei olisi tavannut häntä.

Et seuraavaksi haluaisi kirjottaa Faramirin, ja Boromirin siinä sivussa, lapsuudesta/nuoruudesta?

Kyllä, pidin tästä kovasti.
Mithrellas
Velho
Viestit: 1099
Liittynyt: Ma Joulu 12, 2005 9:00 pm
Paikkakunta: Minas Ithil

Viesti Kirjoittaja Mithrellas »

Kiitos Katiainen! On aina ihanaa saada palautetta uusilta ihmisiltä. :)

Pitää nyt mainostaa, että olen oikeastaan jo kirjoittanut kaksi juttua Faramirin (ja Boromirin) lapsuudesta. Joutsenprinssin iltasadussa Faramir on 5- ja Boromir 10-vuotias. Tosin veljekset ovat ehkä vähän sivuosassa tuossa jutussa. Valkoisen muurin vanki kertoo puolestaan Denethorin ja Faramirin isä/poika-suhteesta. Faramir on siinä 11-vuotias (tosin melko lapsellinen tuon ikäiseksi, joten hänet voi halutessaan kuvitella vaikka 9-vuotiaaksi. :))

Olen kyllä ajatellut, että voisi joskus kirjoittaa veljeksistä myös teini-ikäisinä tai nuorina aikuisina, mutta tarkempi idea puuttuu toistaiseksi.
tyttö
Örkki
Viestit: 156
Liittynyt: Ti Elo 29, 2006 1:11 pm

Viesti Kirjoittaja tyttö »

Tyttö ei ole aikoihin lukenut mitään näin haikeaa ja surullista... Onneksi Tolkien päätyi tekemään Aragornista ja Arwenista parin. Olisi liian surullista jos kirjassa olisi käynyt näin. Mitä minä voin enää sanoa toistamatta itseäni kun kommentoin ficcejäsi? Sinä tiedät että pidän hahmoistasi, siitä miten kuvailet mitä he tuntevat, juonikehitelmistäsi ja kirjoitustyylistäsi.

Tässä ei ollut mitään ylimääräistä tai korjattavaa. Eniten pidin ehkä tuosta loppukohtauksesta kun Aragorn ja Faramir seisoivat Éowynin haudalla ja kumpikin arveli tuntevansa suurempaa tuskaa kuin toinen. Se on mielettömän kauniisti sanottu ja siinä on... kaikki.

Sinä osaat.
Dragonfly
Örkki
Viestit: 114
Liittynyt: La Joulu 23, 2006 11:07 am
Paikkakunta: Synkmetsä
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Dragonfly »

Oi, tämä oli tavattoman hyvä! Todella kaunista kuvailua, eikä kirjoitusvirheitä ollut nimeksikään. Kappalejaot olivat sopivan pituisia ja selkeälukuisia. Enpä ole aiemmin lukenut mitään tämän kaltaistakaan. Ficci oli kylläkin melko lyhyt, mutta aihekin suppea, eikä kukaan sitä paitsi ole sanomaan, mikä on liian lyhyt ja mikä liian pitkä. :) Kirjoitustyylisi on ihaltava, mutta veikkaanpa että se on myös kovan aherruksen tulosta.

-Essi-
Viimeksi muokannut Dragonfly, Su Maalis 04, 2007 10:32 am. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Vastaa Viestiin