Kuningattaren kaipuu, käskynhaltijan kunnia, VALMIS 3.9.

[Andune]

Ööh, mitähän muuta voisin sanoa kuin että pidin ja paljon Enää ei häiritse niin paljon Faramir/Arwen pairing Arwenille annettakoot anteeksi kömmähdyksensä, ihminen(tai no tässä tapauksessa haltia) on erehtyväinen. Voi vattu, nyt ei tuu hyvää palautetta

[Mithrellas]

Kiitos, Andune. Kunpa minuakaan ei häiritsisi tuo Arwen/Faramir -paritus. Se ei vaan tunnu oikealta ja tämän ficin kirjoittaminen on niin vaikeaa. Mutta jatkoa on kyllä tulossa, ennemmin tai myöhemmin...

[Andune]

Ja asiaa lieventää se, että Arwen kuitenkin ajattelee Aragornia,sillä on niin kova ikävä nyyh

[Mithrellas]

A/N: Tämä luku on aika pitkä, koska olen oikeastaan laittanut kaksi lukua yhteen. Tällä tavoin yritän vihdoin saada tarinaa vähän eteenpäin. Nyt mennäänkin sitten suurin piirtein puolivälissä juttua.

Seitsemäs luku

Faramir oli viimein tavannut Konkarin Kulauksen rakentajamestarin ja keskustellut hänen kanssaan mahdollisista rakennusvirheistä, jotka olisivat voineet olla taannoisen majataloturman syynä. Rakentaja kuitenkin kiisti kaiken ja väitti kiivaasti, että turma oli tihutyön seurausta.
"Varmastikin se oli se vanha Orel ensimmäiseltä tasolta, tiedättehän te hänet. Hänen kapakallaan alkoi mennä huonosti Konkarin Kulauksen avaamisen jälkeen", mies selitti.
Faramir mietti kuumeisesti, miten kertoisi kuningattarelle, että hänestä olisi parasta, jos he eivät enää söisi yhdessä illallista.
"Herra? Voinko tulkita vaikenemisenne myöntymisen merkiksi? Eikö teidän pitäisi lähteä pidättämään sitä ketkua saman tien?"
Faramir pudisti päätään karkottaakseen levottomat ajatuksensa.
"Aivan niin. Kenties olet oikeassa. Häntä varmasti kannattaisi kuulustella. Mutta sinuna en lähtisi jakamaan tuomioita noin innokkaasti. Meillä ei ole muuta näyttöä häntä vastaan kuin sinun epäilyksesi."
Rakentaja murahti, mutta ei alkanut väittää vastaan. Faramir lähetti muutaman sotilaan hakemaan Orelia linnaan kuultavaksi.

Kun Faramir palasi työhuoneeseensa, hän huomasi kirjekuoren pöytänsä päällä. Hänen nimensä oli kirjoitettu sen päälle sirolla ja koukeroisella käsialalla. Se ei selvästikään ollut Éowynin voimakasta ja selkeäpiirtoista käsialaa. Paperissa oli vain muutama lause.

Faramir,

Meidän on tavattava, mutta suojassa uteliailta katseilta ja herkiltä korvilta. Odotan sinua makuukamarissani tänään pimeän tultua. Varmista, ettei kukaan näe, kun kuljet käytävillä.

Arwen

Faramirin kasvoja kuumotti. Makuukamarissa? Oliko se tosiaan ainoa turvallinen paikka koko linnassa? Vai mitä ihmettä kuningattarella oikein oli mielessään? Tämä ei kuulostanut ollenkaan hyvältä. Hän ei mitenkään voisi noudattaa kutsua.

Faramir laski kirjeen pöydälle ja alkoi kirjoittaa vastausta kuningattarelle.

Arvoisa Kuningatar,

Ilmoitan täten mitä nöyrimmin, etten voi noudattaa pyyntöänne. Mielestäni olisi parempi (viimeaikaiset tapahtumat huomioon ottaen), ettemme enää tapaisi toisiamme tahi nauttisi illallista yhdessä, ellei se ole ehdottoman välttämätöntä. Ja minun on vaikea nähdä mitään syytä, miksi se olisi nykyisissä olosuhteissa ehdottoman välttämätöntä.

Kunnioittaen,
Faramir

Kun kirje oli valmis, Faramir huomasi ongelman, jota ei ollut tullut aiemmin ajatelleeksi. Kirje pitäisi viedä kuningattarelle. Ja voisiko hän luottaa siihen, ettei kirjeen toimittaja avaisi sitä, vaan kiikuttaisi sen kuningattarelle yhtään ihmettelemättä, varsinkin kun liikkeellä oli jo huhuja käskynhaltijan eriskummallisesta käytöksestä? Muutamat palvelijat ja palvelijattaret olivat nimittäin tänään katsoneet Faramiria tavallista tarkemmin, ja aivan erityisesti hänen nilkkaansa (jota hän ei kaikeksi onneksi ollut loukannut), ja kääntyneet supisemaan keskenään hänen mentyään. Mutta jos Faramir veisi kirjeen itse, hän joutuisi väistämättä tapaamaan kuningattaren.

Faramir muisti, että Arwenilla oli tapana viettää aikaa puutarhassa kaksosten ja lastenhoitajan kanssa näihin aikoihin iltapäivästä. Hän voisi käydä tervehtimässä kuningatarta nopeasti puutarhassa - siellä ei voisi tapahtua mitään arveluttavaa.

* * *

Faramir kuuli jo kauas kaksosten iloiset äänet, kun nämä harjoittelivat kävelemisen taitoa puutarhan pehmeällä nurmimatolla. Hän kulki ääniä kohti, ja näki Arwenin istumassa penkillä, ja lapset taapertamassa ruohikolla hänen lähellään. Välillä jommankumman tasapaino petti, ja tyttö muksahti maahan, mutta hetken sitä hämmästeltyään lapsi oli taas jaloillaan. Lastenhoitaja Beril seisoi tyttöjen lähettyvillä valmiina säntäämään perään, jos nämä seikkailivat liian kauas aikuisista.

Arwen huomasi Faramirin vasta kun tämä seisoi hänen vieressään, ja näytti lievästi yllättyneeltä. Beril tarkkaili heitä vaivihkaa silmänurkastaan, vaikka teeskentelikin olevansa kokonaan uppoutunut kaksosten touhuiluun.
"Hyvää iltaa, rouva", Faramir sanoi kohteliaasti. "Tulin vain ilmoittamaan, että olen löytänyt sen kirjeen, josta kysyitte."
"Oi, sepä hienoa. Kiitos", Arwen vastasi, ymmärtäen juonen.
Beril kääntyi katsomaan heitä kulmiaan kohottaen.
"Todellakin. Että käskynhaltija itse vaivautuu paikalle moisen pikkuasian vuoksi", nainen totesi hieman vinosti hymyillen.
"No, minä päätin, ettei pienestä kävelyretkestä olisi haittaa. Olen istunut melkein koko päivän pöydän ääressä", Faramir selitti.
"Beril! Eikö sinun pitäisi katsoa Celebwenin perään!" Arwen hihkaisi äkkiä, sillä toinen tytöistä oli harhailemassa kohti ruusupensasta.
Beril kiirehti hakemaan lasta, ja samalla Faramir sujautti kirjelapun Arwenin käteen. Arwen ei odottanut, vaan vilkaisi saman tien, mitä paperissa sanottiin. Hän kurtisti kulmiaan.
"Faramir, meidän pitää pystyä keskustelemaan", hän kuiskasi.
"Mutta että sinun makuukamarissasi!" Faramir supatti takaisin.
"No missä sitten, omassasiko?"
Faramir huokaisi lannistuneena. Tämä ei ollut hyvä aika eikä paikka alkaa väitellä kuningattaren kanssa.
"Hyvä on sitten", hän myöntyi. "Mutta yritetään hoitaa se keskustelu mahdollisimman nopeasti."

Beril toi Celebwenin Arwenin luo ja lähti vuorostaan Gilwenin perään. Arwen otti tytön syliinsä ja kehotti Faramiria istumaan hetkeksi heidän seuraansa. Faramir totteli hetken epäröityään.
"Toivon, että saisimme seuraavaksi pojan", Arwen sanoi hiljaa samalla kun silitteli Celebwenin tummia hiussuortuvia. "Kuningas kaipaa perillistä. Meillä olisi pojalle nimikin jo valmiina: Eldarion. Kolmannen tyttären nimeä Aragorn ei halua edes pohtia."
"No jaa. Ainahan voitte nimetä hänet sisartensa mukaan Elenweniksi", Faramir ehdotti hajamielisesti.
"Mm... Se kuulostaisi hyvältä."
"Vaikka nimen keksiminen on toki isän vastuulla", Faramir muistutti.
"Niin...", Arwen mumisi poissaolevana.
"Äiti! Äiti!" Celebwen hihkui äkkiä innoissaan. "Puu! Kukka!"
"Ihan totta, pikkuinen. Siinä on puu ja siinä on kukka", Arwen kehui. "Ja tuo on pensas."
"Ensas", Celebwen toisti.
Arwen naurahti ja katsahti Faramiria. "Eivätkö he opikin ihmeen nopeasti? Gilwen ja Celebwen oppivat sanomaan minua äidiksi jo muutamia viikkoja sitten. Muistatko muuten, mikä Elboronin ensimmäinen sana oli?"
Faramir mietti hetken. "No, jos kysyisit tuota Éowyniltä, hän sanoisi että se oli 'heppa', mutta ensimmäinen sana, jonka minä kuulin Elboronin suusta, oli 'isi'. Olin juuri ollut pari viikkoa Morgulin laaksossa ja kun palasin, Éowyn oli poikamme kanssa minua pihalla vastassa ja huudahti: 'katso Elboron, se on isi!' Ja Elboron hihkaisi heti perään: 'isi, isi!'"
Arwen nyökkäsi ja hymyili. Celebwen, joka oli katsonut Faramiria tarkkaavaisena koko tämän puheenvuoron ajan, osoitti tätä äkkiä sormellaan ja huudahti iloisena "isi!".
Faramir vilkaisi Arwenia puoliksi järkyttyneenä ja puoliksi nolostuneena. Arwen peitti suunsa kädellään, ei kauhistuksesta vaan estääkseen itseään nauramasta ääneen. Celebwen osoitti edelleen Faramiria ja toisti sanaa "isi".
"Ei, ei", Faramir yritti, "minä olen käskynhaltija, en isäsi. Sano käskynhaltija, Gilwen, käs-kyn-hal-ti-ja!"
Celebwen tapitti Faramiria hämmentyneenä. "Isi?"
Arwen pidätteli nauruaan. Faramir pudisteli päätään toivottomana.
"Elessar on tuskin mielissään huomatessaan, että hänen lapsensa ovat alkaneet kutsua minua isäkseen hänen poissa ollessaan."
"Älä höpsi, Faramir. Celebwen huomaa pian, ettei sinua pidä sanoa isäksi. Ole huoleti."
Faramir ei ollut aivan vakuuttunut, mutta muisti sitten, kuinka Elboronilla oli ollut tapana sanoa kaikkia eläimiä hepoiksi, jopa perhosia, ja rauhoittui. Ehkä Celebwenkin nimittäisi jonkin aikaa kaikkia miehiä isikseen. Faramir katsoi kuitenkin viisaimmaksi toivottaa kuningattarelle hyvää päivän jatkoa ja palata töihinsä. Illalla hän tapaisi kuningattaren uudelleen, mutta ei ruokasalissa.

* * *

Orel oli hermostuneen oloinen, lyhyt ja tanakka mies, mutta hän ei ollut syyllinen majataloturmaan. Faramir näki sen katsottuaan häntä kerran silmiin. Siitä huolimatta Faramir päätti kysellä mieheltä, mitä tämä tiesi tapauksesta ja mitkä olivat hänen arvelunsa sen syistä.
"Tihutyöltä se minustakin vaikuttaa, herra, jos tihutyö nyt on sopiva ilmaus. Harkittu murha olisi minusta parempi sanaparsi."
"Mitä tarkoitat?" Faramir ihmetteli.
"No, kuninkaan oli määrä olla paikalla sinä iltana, mutta hän ei koskaan saapunut. En tiedä miksi."
"Luuletteko siis, että joku olisi halunnut vahingoittaa kuningasta?" Faramir kysyi ja hänen selkäpiitään alkoi karmia. Juttu alkoi vaikuttaa paljon pahemmalta, kuin hän oli aluksi osannut kuvitellakaan.
Orel nyökkäsi.
"Kuka sellaista haluaisi tehdä?" Faramir ihmetteli puoliksi itsekseen.
"Minä en tiedä. Jos tietäisin, kertoisin toki. Minulla ei ole mitään nykyistä kuningasta vastaan, vaikka tämä pitääkin siitä ihmeen piippukessusta."
Faramir kiitti Orelia tiedoista ja antoi hänen mennä.

Vaikutti uskomattomalta, että joku yrittäisi surmata kuninkaan romahduttamalla majatalon katon hänen niskaansa. Toisaalta se oli kyllä loistava tapa saada kuolema vaikuttamaan onnettomuudelta. Ei ihme, että kaartin päällikkö Gaerlín oli keksinyt syyttää Faramiria vallankaappauksen suunnittelusta. Kaupungissa oli selvästi jotain hämäräperäistä tekeillä, ja Faramir alkoi toivoa, että kuningas palaisi pian takaisin kotiin.

* * *

Pimeän tultua Faramir lähti tapaamaan kuningatarta tämän makuukamariin, kuten oli aiemmin päivällä sopinut. Matka käskynhaltijan huoneistosta kuninkaallisten yksityiskamarien luo ei ollut pitkä, sillä ne sijaitsivat linnan samassa kerroksessa, mutta eri käytävällä. Yöllinen linna vaikutti autiolta, ja vain kerran Faramir kuuli vartijan askeleet pääkäytävän toisessa päässä. Faramir ei kuitenkaan pelännyt nähdyksi tulemista, sillä hän oli samooja-aikoinaan oppinut kulkemaan äänettä ja tarvittaessa katoamaan lähes näkymättömiin ympärillä oleviin varjoihin.

Faramir koputti varovasti kuningattaren huoneen ovelle. Arwen ei sanonut avatessaan mitään, mutta viittoi Faramirin peremmälle. Oven saranat eivät narisseet, kun se painettiin kiinni.

Muutama kynttilä toi himmeää valoa muuten hämärään makuukamariin. Ikkunaluukut olivat kiinni ja verhot vielä varmuuden vuoksi niiden edessä. Faramir huomasi yllätyksekseen ja lieväksi järkytyksekseen, että Arwen oli jo vaihtanut yöasuun, jonka päälle tämä oli pukenut ohuen silkkisen aamutakin. Kuningatar asettui yhdelle pienen pöydän ääreen asetetuista nojatuoleista ja pyysi Faramiriakin istuutumaan. Hän katsoi miestä hetken aikaa tiiviisti ja puhui sitten.
"Meistä kuiskitaan hovissa", hän totesi lyhyesti. "Sille on saatava loppu."
"Niin kai", Faramir totesi, "mutta luulen, että valtaapitävistä on aina liikkeellä juoruja. Meidän tehtävänämme on vain kiistää kaikki, jos joku kehtaa esittää väitteitään julkisesti."
Arwen nyökkäsi. "Niin on varmasti parasta, mitä tulee palvelijoihin ja muuhun kansaan. Mutta minun mielestäni meidän pitäisi kertoa totuus Éowynille ja Aragornille, heti kun Aragorn on palannut."
Faramirin ilme muuttui epäuskoiseksi. "En ymmärrä. Miksi meidän pitäisi kertoa heille? Se suudelma oli vahinko ja niin ei olisi missään nimessä pitänyt käydä. Eikö unohtaminen olisi paras tapa päästä siitä eroon?"
Arwen pudisti päätään. "En tiedä sinusta, mutta minä en ainakaan saa sitä tapausta mielestäni. Aviopuolisoiden välillä ei pitäisi olla tämän tyyppisiä salaisuuksia. Ne tulevat ilmi joka tapauksessa, tavalla tai toisella, ennemmin tai myöhemmin."
Faramir mietti asiaa. Hän ei ollut aivan vakuuttunut siitä, että kertominen oli aina parasta. Ei ainakaan, kun puolisona oli Éowyn, joka ei perin pohjin suuttuessaan arkailisi miekan käyttöä.
Arwen tarkkaili Faramiria. "Pelkäätkö, ettei vaimosi enää rakastaisi sinua tästä asiasta kuultuaan?" hän kysyi.
"Tietysti, eikö se ole itsestään selvää?" Faramir vastasi.
Arwen hymähti itsekseen. Ihmiset. Heidän rakkautensa oli niin erilaista.
"Oletko varma? Vaikka kertoisit, että se oli vahinko?"
Faramir nyökkäsi. "Éowyn on niin ehdoton. Hän kieltäytyy aviovuoteesta, mikäli viemäni kukat eivät miellytä häntä."
Arwen nyökkäsi mietteliäästi. "No, sinä tunnet vaimosi paremmin kuin minä. Päätös on toki omasi: kerrotko vai jätätkö kertomatta. Mutta minä aion kertoa totuuden Aragornille."
"Hän varmasti erottaa minut käskynhaltijan virasta", Faramir sanoi.
Arwen kohotti kulmiaan. "Miksi erottaisi? Kyllä hän ymmärtää."
"En olisi siitä niinkään varma. Jos minä saisin tietää jonkun kajonneen vaimooni, karkottaisin hänet maasta välittömästi."
"Vaikka se joku olisi joku ystäväsi, kuten Beregond?"
"Kyllä."
"Vaikka hän pelasti henkesi?"
"Niin."

Arwen nousi tuolilta ja lähti vaeltamaan pitkin kamaria. Asia olikin monimutkaisempi kuin hän oli ensin ajatellut. Ihmismiehet olivat niin tarkkoja kunniastaan tämän tyyppisten asioiden suhteen. Lopulta hän kääntyi taas Faramirin puoleen. "Ehkä on parempi, että yritämme unohtaa tapauksen. Mutta jos Aragorn tai Éowyn alkavat yhtään epäillä, meidän on parasta kertoa totuus. Heidän ei missään nimessä pidä kuvitella, että välillämme olisi jotain muutakin, tai yleensäkään yhtään mitään."
Faramirista kuningattaren päätös tuntui järkevältä, joten hän sanoi olevansa samaa mieltä.

Faramir oli juuri nousemassa tuolilta lähteäkseen, kun Arwen pyysi, että hän jäisi vielä.
"Haluaisin pyytää sinulta palvelusta", hän sanoi.
Faramir ei vastannut, mutta katsoi kuningatarta odottavaisena.
"Minun on ollut vaikea saada unta viime aikoina", kuningatar aloitti, "sillä olen tottunut mieheni läsnäoloon."
Faramir vilkaisi ovea hieman hermostuneesti. "Arwen, minä..."
"Pyytäisin vain, että jäisit tänne siksi aikaa kun olen nukahtanut."
"Ei, Arwen", Faramir sanoi tiukasti. "Minä en ole sinun miehesi."
"En minä niin väitäkään", Arwen sanoi.
"Enkä ymmärrä, miten minun läsnäolosi voisi auttaa sinua nukahtamaan."
"Minua helpottaisi, jos edes joku olisi läsnä silloin kun nukahdan. Joku kenet tunnen ja keneen voin luottaa."
"Miksi et pyydä sitten vaikka seuraneitoasi?" Faramir kysyi.
Arwen tuhahti. "Heillä ei ole minuun sellaista rauhoittavaa vaikutusta kuin sinulla."
"Voin pyytää vartijoita ovesi ulkopuolelle. He varmistavat, että olet turvassa ja voit nukkua rauhassa."
"En minä puhu nyt turvallisuudesta, vaan siitä, että kaipaan jonkun seuraa, jotta voisin nukahtaa."
"En voi jäädä, Arwen. Se olisi väärin."
"En pyydä muuta kuin että istuisit tässä niin kauan, että olen nukahtanut. Onko se liikaa pyydetty? Voit vaikka lukea, jos aikasi käy pitkäksi, mutta minua väsyttää niin etten usko siinä kestävän pitkään."
Faramir katsoi kuningatarta lannistuneena ja huokaisi. "No olkoon menneeksi."

Faramir varoi visusti katsomasta kuningatarta, kun tämä pudotti ohuen aamutakkinsa yltään ja meni vuoteeseen. Hän mietti, oliko haltioiden oikeasti edes tarkoitus nukkua joka yö. Ainakaan Ithilienissä asustava Legolas ja hänen metsähaltiansa eivät näyttäneet tarvitsevan unta ihmisten lailla, ainakaan lehtojen keskeltä kaikuvista yöllisistä ilonpidon äänistä päätellen.
"Faramir?" kuului Arwenin ääni leveästä vuoteesta. "Minun nukahtamistani ei helpota, jos puhiset koko ajan noin tuskastuneena."
Faramir pidätteli henkeään. Arwenilla oli liian tarkka kuulo.
"Etkö voisi hengittää sillä tavalla syvään ja rauhallisesti niin kuin Aragorn?"
"En, koska en ole yhtään rauhallinen", Faramir tokaisi. Hän toivoi, että Arwen päästäisi hänet menemään.
"Ehkä sinun kannattaisi käydä makuulle ja yrittää rauhoittua?" Arwen ehdotti.
"Mitä? Makuulle - lattialleko?"
Arwen naurahti. "Tuolla seinän vieressä on sohva."
Faramir katsoi sohvaa hetken arvioivasti, kohautti harteitaan ja noudatti Arwenin kehotusta. Hän ei oikeastaan tajunnut, miksi totteli Arwenia tällä tavalla. Miksei hän vain avannut ovea ja painellut tiehensä?

Sohva oli vähän kauempana Arwenista kuin tuoli, jolla Faramir oli äsken istunut, ja ehkäpä sen vuoksi hänen oli vähän helpompi olla. Hänen ei tarvinnut maata siinä kauaakaan, kun hänen ajatuksensa alkoivat harhailla ja nukahtaminen oli entistä lähempänä. Äkkiä hän havahtui ja nousi istumaan. Oliko hän torkahtanut? Kuningatar ei ainakaan ollut sanonut mitään pitkään aikaan, joten tämä oli varmaan unessa. Faramir hiipi hiljaa kohti Arwenia, joka todellakin näytti nukkuvan. Faramir käveli vuoteen reunalle ja katseli hetken kuningatarta. Se oli omituisella tavalla rauhoittava kokemus. Ensimmäistä kertaa hän saattoi keskittyä ihailemaan Arwenin kauneutta ilman että tämän terävä katse pääsi lukemaan hänen syvimpiä tuntojaan ja pääsemään niistä perille häntä itseäänkin paremmin. Kamarissa ei ollut pimeää, vaikka kaikki kynttilät olivat nyt sammuneet. Faramirista näytti siltä, kuin valo olisi huokunut itse kuningattaresta.

"Minun pitäisi lähteä huoneesta nyt heti paikalla", Faramir sanoi itselleen. "Mutta ehkäpä minun kuitenkin kannattaisi varmistaa, että kuningatar on todella nukahtanut." Arwen makasi kyljellään, vuoteen reunasta poispäin kääntyneenä. Faramirin katse kiinnittyi mustien hiusten keskeltä pilkottavaan suippokärkiseen korvaan, joka näytti jollain ihmeellisellä tavalla hyvin kauniilta. Ajattelematta asiaa yhtään enempää, hän ojensi kätensä ja hipaisi korvan kärkeä, ainoana tarkoituksenaan vain katsoa, josko Arwen reagoisi siihen.

Heti kosketuksen tuntiessaan Arwen säpsähti ja kääntyi selälleen. Hän loi unisen katseensa suoraan Faramiriin.
"Estel? Sinä olet palannut!" hän huudahti ilostuneena.

* * *

Faramir ei tiennyt, kuinka kauan oli nukkunut, mutta herätessään hän näki ensimmäisenä Arwenin kasvot. Kuningattaren katse oli sekoitus kauhua ja häpeää, ja Faramir ponnahti ylös istumaan. Hän huomasi maanneensa kuningattaren sängyllä.
"Olen niin pahoillani Faramir, olen niin pahoillani", Arwen sanoi ja hänen äänensä värisi pidätetyistä kyynelistä.
Faramir ei kyennyt sanomaan mitään, vaan hän ponkaisi pois sängyltä ja säntäsi ovelle. Hän tempaisi oven auki ja ryntäsi käytävään. Ja sitten hän lamaantui kauhusta. Käytävän päässä nimittäin häämötti pitkän ja tumman miehen hahmo, jonka katse oli suuntautunut suoraan kohti ovesta syöksähtänyttä Faramiria.

Ei ollut epäilystäkään, kuka se oli. Kuningas oli palannut.

[athelas]

EIII!!

Toivoin kokoajan, että tässä ei tapahdu mitään, vaikka nimikin tietysti jo kertoo kaiken..Mutta nyt alkaa tapahtua.

Täytyy kertoa, että pidän tässä kaikesta muusta paitsi parituksesta..

[Mithrellas]

No, no, athelas. Täytyyhän tässä jutussa sentään jotain tapahtua.

Sen verran voin paljastaa, että Arwen ja Faramir pääsevät viettämään huomattavasti vähemmän aikaa keskenään jatkossa, joten ehkäpä paritus sitten häiritsee sinua vähemmän.

Olisi kyllä hauska kuulla enemmän tuosta, että miksi Arwen ja Faramir eivät sinusta sovi yhteen? Nimittäin maailmankirjallisuushan vilisee tällaisia tapauksia, joissa kuninkaan uskollisin ritari/neuvonantaja tms. ottaa ja viettelee kuningattaren. Tai no, oikeastaan minun mieleeni ei tule kuin Lancelotin, Guineveren ja kuningas Arthurin kolmiodraama, mutta silti... Vai onko se vain siksi että näet mieluummin Éowynin ja Faramirin yhdessä?

[Lille]

Vää. Ei näin, eii... Tyhmä Arwen kana tyhmä. Nyt me itketään niin, itketään Faramirin puolesta. *sniif* Fara painuu nyt heti Éowynin luo ja käskee Arskan ymmärtämään.

----
Minun mielipiteeni... Itsessään kirjoituksesi ja tarina on hieno, mutta kun... *sniif* Ymmärrät varmaan?

[melian]

Tää on NIIN koukuttavaa, NIIN koukuttavaa. Kokaiinia. Me haluamme jatkoa.

[Piratesse]

Oivoi, nyt taitaa olla Faramirilla kuumat paikat. Saa välähtää aika hyvin, että saisi selitettyä tuon kovin hyvin Aragornille puhumattakaan Éowynista. huh huh.

Sanopa vaan, päätyivätkö Arwen ja Faramir sitten kuitenkin rakastelemaan? Minulle jäi vähän sellainen olo, etten ole nyt ihan varma, mitä tuossa lopussa tapahtui.

[athelas]

"Olisi kyllä hauska kuulla enemmän tuosta, että miksi Arwen ja Faramir eivät sinusta sovi yhteen? Nimittäin maailmankirjallisuushan vilisee tällaisia tapauksia, joissa kuninkaan uskollisin ritari/neuvonantaja tms. ottaa ja viettelee kuningattaren. Tai no, oikeastaan minun mieleeni ei tule kuin Lancelotin, Guineveren ja kuningas Arthurin kolmiodraama, mutta silti... Vai onko se vain siksi että näet mieluummin Éowynin ja Faramirin yhdessä?"

Muuten minulla ei ole tätä paritusta niin mitään vastaan, mutta kun Aragorn ja Arwen kuuluvat yhteen samoin kuin Eowyn ja Faramir.

Kukaan ei voi päästä niiden väliin ja ja ja..

En osaa jälleenkään pukea itseäni sanoiksi, mutta yritys on kova:D

[Mithrellas]

Kiitos kovasti palautteesta.

Fëanorel: Älä turhaan itke, kyllä tässä ihan hyvin lopulta käy . Tämä on kuitenkin loppujen lopuksi humoristinen juttu.

Melian: Haa, ihanaa koukuttaa ihmisiä . Jatkoa tulee ennemmin tai myöhemmin, toivottavasti ennemmin, näyttää vaan aika kiireiseltä tuo ensi viikonloppu...

Piratesse: Joo, Faramir joutui aika kinkkiseen paikkaan (itsestäkin tuntuu vähän pahalta tuolla tavalla kiduttaa omaa suosikkia). Mitä tulee tuohon kysymykseesi, niin se asia kyllä käy ilmi tulevissa luvuissa, vaikka nuo minun gondorilaiseni eivät välttämättä olekaan kovin suorapuheisia...

Athelas: Ymmärrän kyllä. Minusta itsestäkään Arwen/Faramir ei missään tapauksessa ole oikein, mutta siis, kuten jo alussa sanoin, halusin kirjoittaa tästä parista, kun en ollut oikeastaan yhtään aiempaa ficciä näistä kahdesta löytänyt (mikä on outoa kun ajattelee kaikkia parituksia, mitä on kävellyt vastaan, kuten Faramir/Noitakuningas jne...).

[Lille]

Taidan eläytyä tarinoihin liiaksi . Faramir vain saattuu olemaan niin ihana mies, että sen puolesta täytyy itkeä ja jännittää.

Mutta kyllä, tarina on upea, mutta minä olen minä... ^^'

[athelas]

"(mikä on outoa kun ajattelee kaikkia parituksia, mitä on kävellyt vastaan, kuten Faramir/Noitakuningas jne...)."

Gaah! onneksi olen tältä välttynyt

[Athos]

Mithrellas, olen lukenut ficcin tähän mennessä ilmestyneet osat ja minun on pakko sanoa tämä: en pidä Arwen/Faramirista. Se ei ole oikein luonnollinen paritus. Ja vaikka paritus ei niin hirveästi häiritse, häiritsee se, että Faramir ei ole sellainen, kuin miksi hänet kirjoissa kuvataan, eikä Eòwynkään. Eikä Arwen ja Aragornikin on erilainen kuin miksi kuvittelin hänet kirjojen perusteella. He ovat jotenkin... luonnottomia.
muuten kyllä kirjoitat hyvin, kielikuvat ovat hienoja, eikä ole sellaista kökköä pronominien toistoa.
Juono on sillä tavalla ihan hyvä ja mielenkiintoinen, että luen kyllä seuraavatkin osat, koska olen utelias näkemään, miten käy.

Olen todella pahoillani, mutta ajattelin nyt kuitenkin kirjoittaa sinulle, että jospa sitten pystyisit muokkaamaan hahmojasi. Tai ainakin ajattelemaan, millainen kuva sinulla on heistä.
Ja jos et huomaa mitään väärää tai nurjaa, voit haukkua minut. Tämä on minun mielipiteeni ja minun mielikuvani, eikä sitä kannata ottaa vakavasti.
(Paraskin puhuja. Niin kuin en itse tietäisi miltä tuntuu kun tuntematon alkaa neuvomaan.)

~Syvästä pahoillaan oleva Athos, jonka tarkoitus on vain olla hyödyksi, jotta kirjoittaja voi kehittyä~

[Piratesse]

Anteeksi, en voi itselleni mitään... Minusta on rikkaus, että kaikki eivät näe hahmojen luonteita ja persoonia samalla tavalla. Olisi aika tylsää jos kaikki kirjoittaisivat pilkulleen niin, kuin Tolkien on ne kuvannut. Ficcien riemu on juuri siinä, että hahmoja saa vääntää ihan niinkuin huvittaa. Minä pidän kyllä edelleen näistä Mithrellaksen Faramirista, Arwenista ja Éowynistä.