Kuningattaren kaipuu, käskynhaltijan kunnia, VALMIS 3.9.

PG-13 ja sen alle olevat romanceficit.

Valvojat: Likimeya, Andune

Mithrellas
Velho
Viestit: 1099
Liittynyt: Ma Joulu 12, 2005 9:00 pm
Paikkakunta: Minas Ithil

Viesti Kirjoittaja Mithrellas »

Kiitoksia vaan miljoonasti kommenteistanne. :D Olen lähdössä huomenaamulla matkalle, ja palailen sitten viikonloppuna. Seuraava luku näytti kyllä viimeksi tarkastaessani aika valmiilta, joten voi olla että ehdin laittaa sen näkyviin jo sunnuntaina tai sitten alkuviikosta.

Andune: Minä sitten lopulta otin ja kyllästyin kiertoilmaisuihin. 8) Tuo Bilbo-herran sanonta on yksi ehdottomia suosikkejani ja se tuntui sopivan tähän yhteyteen. Ennen Faramir ei välittänyt varoittaa poikaansa ollenkaan siitä, ettei Ithilien välttämättä ole turvallinen ja nyt sitten kaikki oven ulkopuolella on vaarallista. :roll: Mukavaa, että pidit Éowynistä.

Idwen: Jotenkin tuo Éowynin hahmo on ruvennut selkiytymään päässäni. Tuntuu, että olen lähtenyt hänen kanssaan samoille linjoille kuin tuossa yhdessä aikaisemmassa ficissäni (Ruhtinas Faramir ja puolijärkinen prinssi). Mutta ei ole aavistustakaan, miksi olen tehnyt hänestä juuri tuollaisen... kaipa minä haluaisin itse olla yhtä vahva kuin hän. :?

Nerwen: Hienoa, että tykkäät tästä ficistä ja että Éowyn tuntui sinusta aidolta. :)

Athelas: Juu, Elboron on kyllä ihan kiltti poika, vaikka ei osaakaan aina totella vanhempiaan. Olen siis ajatellut, että se on vähän Faramirin ja Éowynin omaa syytä. He eivät ole vetäneet rajoja tarpeeksi jämäkästi ja jos Elboron käyttäytyy huonosti he lähinnä naurahtelevat, että voi kun se on vielä niin pieni rassu, eikä voi ymmärtää... Mutta tämä kyllä tulee muuttumaan, kuten jo tässä luvussa voitiin nähdä. Faramir yrittää ottaa vähän tiukempaa linjaa jatkossa. Tuo käskynhaltijaksi kouluttaminen oikeastaan tarkoitti ihan sitä, että he yrittäisivät saada pojan tottelevaisemmaksi nyt pienenä. Varsinainen oppi menee sitten isompana paremmin perille. (Lapsipsykologia on sen verran lähellä sydäntäni, että olen ihan huomaamattani alkanut tunkea sitä mukaan ficciin).

Marianna: No pitihän minun laittaa jotain tuosta "isi"-jutusta, vaikkei se nyt niin olennainen juonen kannalta ollutkaan. Aragorn on jämäkkä isukki. Ajattelin, että olisi hyvä jos se pärjäisi sentään lasten kanssa jotenkuten, kun naisten aivoituksia se ei oikein ymmärrä (tai ei ainakaan oman vaimonsa). :)

Piratesse: Hienoa kuulla, että pidit tästä luvusta. Tämä on oikeastaan minun inhokkini kaikista, koska juttu ei tässä etene kunnolla, vaan luku päättyy oikeastaan samaan mistä se alkoikin. :roll: Ai, oletko sinäkin kirjoittanut tuollaisen kirjeenlöytämisjutun johonkin ficciin? Ää, toivottavasti se ei ollut Toisten tähtien alla -ficissä, koska sitten olen varmaan alitajuisesta pöllinyt idean sinulta (muisti pätkii taas). Vaikka toisaalta minusta tuntuu, että tuo totuuden selville saaminen sillä, että lukee jotain toisen yksityistä kirjettä tai päiväkirjaa, on aika tavallista...

No, minä lähden tästä pakkaamaan matkaa varten. Viisi päivää ilman tietokonetta, enpä tiedä kuinka selviän. Mutta jos ei muuta niin ainakin hiirikäteni saa vähän lepoa. :P
Piratesse
Vitam Piratae Aligo
Viestit: 781
Liittynyt: Su Marras 06, 2005 11:26 pm
Paikkakunta: Shin-Ra HQ

Viesti Kirjoittaja Piratesse »

No niin, nyt olen vähän paremmin hereillä ja piti sen verran viime luvusta sanoa, että tuo Elboronin kouliminen on ihan loistava kohta. (kummasti tuli mieleen vuosien takaa ystäväni 3-vuotias, joka oli vauvasta saakka seurannut isäänsä turnajaiskentällä ja osasi jo sen ikäisenä ottaa täydelliset taisteluvalmiusasennot ja hallitsi turnajaiskäytännöt... se malli, se matkiminen...)

ja se minun kirjejuttuni ei ole Toisten Tähtien alla, vaan ihan toisessa jutussa, mikä ei ole vielä näkyvillä... eli älä turhaudu sen takia. :wink:
Vuoden tulokas 2006/ Vuoden Originaalikirjoittaja 2007/2008
Mithrellas
Velho
Viestit: 1099
Liittynyt: Ma Joulu 12, 2005 9:00 pm
Paikkakunta: Minas Ithil

Viesti Kirjoittaja Mithrellas »

Piratesse: Mukava että pidit Elboronin koulimiskohtauksesta. Mallioppiminen jyrää pikkulasten kanssa. :)

No niin, tämä seuraava luku on taas aika kummallinen ja melko pitkäkin, vaikkei tässä(kään) kummempia tapahdu. Mutta pitemmittä puheitta, tässäpä tämä:

Kahdestoista luku

Arwen ja Aragorn istuivat salongissa juomassa teetä. Aragorn täytti piippunsa ja alkoi vedellä siitä henkosia. Arwen yskäisi hieman ja katseli merkitsevästi miestään, joka nojautui mukavasti taaksepäin tuolilla ja sulki silmänsä.
"Avaisitko ikkunan, Estel?" Arwen pyysi.
"Kohta. Poltan vain ensin tämän loppuun", Aragorn totesi hajamielisesti.
"Avaisitko ikkunan juuri nyt. Minä kaipaan raitista ilmaa."
Aragorn kohautti harteitaan ja asteli verkkaisesti ikkunan luo.
"Onko nyt hyvä, arvon rouva?" hän kysyi palattuaan.
Arwen tuhahti. "Ei hyvä, mutta ei niin huono kuin äsken."
Aragorn katseli Arwenia. "Onkohan sinulla nyt taas jotain sydämelläsi?"
Arwen oli hetken hiljaa ja tuijotti miestään ärtyneenä. "En pidä siitä, että poltat piippua."
Aragorn kohotti kulmiaan. "Miksi et?"
"Se haisee pahalle."
"Ei minusta."
"Mutta minusta haisee. Eikö minun mielipiteelläni ole merkitystä?"
Aragorn katseli piippuaan hetken aikaa arvioiden ja otti sitten uudet henkoset.
"No, minä olen polttanut koko ikäni, eikä se sinua ole ennen häirinnyt. Mistä moinen muutos?"
Arwen kohautti harteitaan. "No, Gondorissa on sattumoisin vielä miehiä, jotka eivät ole omaksuneet tällaista epähienoa tapaa."
"Entä sitten?"
"Ajattelin vain, että heidän vaimoillaan on varmaan miellyttävämpää, kun he viettävät aikaa miestensä kanssa. Varsinkin silloin, kun he suutelevat."
Aragorn otti piippunsa suustaan ja oli juuri sanomaisillaan jotain vakavaa, kun huoneen ovi äkkiä tempaistiin auki ja sisään syöksähti valkoiseen mekkoon pukeutunut vaalea nainen. Tulija oli tietysti Éowyn, jonka kasvot punoittivat kiukusta ja kyynelistä.
"Senkin syöjätär!" hän kirkui ja osoitti Arwenia. "Miten sinä kehtasit maata minun aviomieheni kanssa!"
"Valarin tähden! Pidä vähän pienempää ääntä, hyvä rouva!" Aragorn huudahti hätääntyneenä. "Täällä on ikkuna auki ja kaikki."
Aragorn kiirehti sulkemaan ikkunan ja katsoi samalla, vilahtiko puutarhassa uteliaita ihmisiä tai muita korvallisia otuksia. Ketään ei kuitenkaan näkynyt ja hän palasi naisten luo helpotuksesta huokaisten.
Arwen katsoi Éowyniä ilmeettömänä ja täysin liikkumatta. Éowyn sen sijaan näytti siltä, kuin olisi ollut valmis käymään kuningattaren kimppuun: hän puristi käsiään nyrkkiin rystyset valkoisina ja vapisi kauttaaltaan, mutta Aragorn tuli hänen luokseen ja laski kätensä hänen olkapäälleen.
"Éowyn, lienee paikallaan, että me puhelemme nyt hieman."

* * *

Faramir ei muistanut, milloin oli viimeksi itkenyt näin vuolaasti. Silloinkaan, kun hän oli kuullut totuuden isänsä kuolemasta, hän ei ollut joutunut näin pois tolaltaan, mutta tuolloin hänellä olikin ollut Éowyn tukenaan. Mitä hänellä nyt oli jäljellä? Hän oli menettänyt kaikki rakkaansa. Ehkä joidenkin ihmisten ei vain kuulunut olla onnellisia, vaikka he kuinka yrittäisivät elää epäitsekkäästi ja toiset huomioon ottaen.

Äkkiä ovi aukesi. Faramir arveli, että sieltä oli tulossa joku palvelijoista, tai ehkä kuningas, ja hän kätki häpeissään kasvonsa. Hän kuuli askelten lähestyvän ja pysähtyvän aivan hänen viereensä, ja tunsi tulijan käden olkapäällään. Ei se kuningas ainakaan ollut, hänen kätensä olisi tuntunut suuremmalta ja painavammalta.
"Faramir? Anna anteeksi. Minun ei olisi pitänyt suuttua sillä tavalla."
Se oli Éowynin ääni. Faramir hämmästyi niin, että unohti kyyneleensä ja katsoi vaimoaan. Éowyn istui hänen viereensä sohvalle, halasi häntä ja silitti hellästi hänen päätään.
"Kaiken sen jälkeen, mitä olet joutunut kestämään...", Éowyn sanoi hiljaa, "minä rupean raivoamaan sinulle. Anteeksi."
Faramir pyyhki silmänsä kuiviksi kädellään ja katseli vaimoaan ihmeissään. Mitä tämä oikein oli? Miksei Éowyn ollut vihainen? Miksi hän oli oikein tullut takaisin?
"Éowyn? Etkö sinä lähtenytkään?" hän kysyi lopulta.
Nyt oli Éowynin vuoro hämmästyä. "Minne minun olisi pitänyt lähteä?"
"Olin varma, että jättäisit minut ja muuttaisit veljesi luo Rohaniin Elboronin kanssa."
Hämmästys Éowynin silmissä vaihtui epäuskoisuudeksi. "Noinko hyvin sinä tunnet minut, Faramir? Kuvitteletko tosiaan, että olisin jättänyt sinut sellaisen asian vuoksi?"
Faramir nyökkäsi vaisusti.
Éowyn pudisteli päätään. "Miten voit edes kuvitella sellaista? Minähän rakastan sinua ja Elboronia enemmän kuin mitään muuta maailmassa."
Faramir ei osannut sanoa mitään, hän vain katsoi vaimoaan täydellisen hämmennyksen vallassa.
"Olen menettänyt elämässäni niin monta tärkeää ihmistä, etten aio luopua sinusta aivan vähällä", Éowyn totesi. "Olen pahoillani, että suutuin. Minä tapasin äsken kuninkaan ja kuningattaren ja me keskustelimme siitä asiasta, ja ymmärrän sinua nyt paremmin. Sinun olisi pitänyt selittää minulle koko juttu heti silloin kun tulin Emyn Arnenista. Luulitko tosiaan, etten voisi antaa sinulle anteeksi? Eihän se sinun vikasi ole, että kuningatar sai niitä omituisia kohtauksia ja luuli sinua miehekseen. Arwen on todella omalaatuinen nainen, enkä ole koskaan oikein pitänyt hänestä. Ja tämän tapauksen jälkeen pidän vielä vähemmän. Olisin varmaan vähintään huitaissut häntä, ellei kuningas olisi ollut siinä vieressä suojelemassa."
Faramirin silmät kyyneltyivät uudestaan. Éowyn oli niin uskollinen. Niin vääjäämättä hän asettui puolustamaan niitä, joita todella rakasti, ja oli valmis sulkemaan silmänsä kaikilta näiden erheiltä, olivatpa ne miten vakavia hyvänsä.
"Mutta ei se ollut missään nimessä vain kuningattaren syytä", Faramir yritti, koska tunsi itsensä nyt vielä entistä syyllisemmäksi. "Minä olisin hyvin voinut lähteä siitä kamarista ennemmin..."
"Niinpä tietysti. Ja Isildur olisi voinut viskata sen mokoman Sormuksen Tuomiovuoreen heti Dagorladin taistelun tauottua. Mutta miten me voimme ennalta tietää, mihin tekomme, usein vielä niin viattomilta ja vähäpätöisiltä tuntuvat, lopulta johtavat? Älä syytä itseäsi kaikesta pahasta, mitä ympärilläsi tapahtuu, Faramir."
Faramir huokaisi. Mitä hän oli tehnyt ansaitakseen Éowynin kaltaisen vaimon? Hän kietoi kätensä tämän ympärille ja veti tämän syliinsä. Hän tunsi itsensä sillä hetkellä maailman onnekkaimmaksi mieheksi ja toivoi sydämensä pohjasta hyvän onnensa jatkuvan vastakin.

* * *

Oikeudenkäynti lähestyi päivä päivältä. Suurneuvoston jäsenet, ruhtinaat ja sotapäälliköt eri puolilta Gondoria alkoivat saapua kaupunkiin. He olivat kaikki tietämättömiä siitä, mitä oikeudenkäynti koski, sillä kuningas oli halunnut pitää syyn salattuna ja oli onnistunutkin siinä yllättävän hyvin. Mutta kun päivä lähestyi, lisääntyi kuiske, ja erilaiset huhut alkoivat kiertää ensin palvelusväen keskuudessa ja myöhemmin kaupungin kujilla.

Kuningattaren seuraneidit Rían ja Haleth kohtasivat torilla Húrin Avaintenhaltijan sisarentyttären Nerdanelin. Kolmikko alkoi oikopäätä pohtia, mikä mahtoi olla tämän erikoislaatuisen tapahtuman syynä.
"Olen aivan varma, että se koskee kuningatarta", Rían sanoi tietäväisenä. "Rouva Arwen on käyttäytynyt hyvin omalaatuisesti viime aikoina. Hän ei ole edes nauttinut iltapäiväteetä meidän seurassamme."
"Niin juuri", säesti Haleth. "Hän on selvästi allapäin. Ja minulla on omat arveluni hänen huonon tuulensa syistä."
"Mitä arvelet sitten?" Nerdanel uteli silmät innosta laajeten.
"Luulen, että hän on päättänyt lähteä pois. Sinne minne haltiat menevät. Tiedättehän te, no, minä en kunnolla käsitä minne he menevät, mutta joka tapauksessa, pois Keski-Maasta", Haleth selitti. "Mutta kuningas ei salli sitä. Oikeudenkäynnissä päätetään, onko kuningattarella oikeus lähteä. Minusta hänelle pitäisi antaa lupa poistua. Hän on niin kummallinen. En ole oikeastaan koskaan nauttinut hänen seuraneitonaan olosta. Hän on tavattoman ikävää seuraa. Hän ei ole ollenkaan kiinnostunut ihmisistä."
"Ei kiinnostunut ihmisistä?" Nerdanel taivasteli. "Mistä hän sitten yleensä puhuu toisten kanssa?"
"En minä tiedä. Ainakaan meidän kanssamme hän puhui tuskin mitään. Toivottavasti saamme pian uuden, kiinnostavamman kuningattaren, joka puhuu mielellään tärkeistä, ihmisiä koskevista asioista", Rían sanoi.
"Niin juuri, sitä minäkin toivon", Haleth totesi.
Nerdanel näytti kuitenkin mietteliäältä. "Enoni sanoi, että käskynhaltija Faramir on pidätettynä. Tiedättekö te mitään siitä asiasta?"
Rían ja Haleth tuijottivat Nerdanelia hetken aivan hiljaa ja silmät pyöreinä.
"Ei mutta, herra Húrinin täytyy olla erehtynyt", Rían totesi. "Ruhtinas Faramir tekee töitään käskynhaltijan huoneistossa aivan normaalisti. Ei hän ole tyrmässä."
"No, en minä tiedä asiasta tarkemmin. Mutta eikö ole epätavallista, että hän on kaupungissa, vaikka kuningas on myös paikalla. Tavallisestihan hän asuu Emyn Arnenissa, Suuren Virran tuolla puolen. En ole kyllä koskaan käynyt siellä, vaikka sanotaan sen olevan kaunista seutua nykypäivänä", Nerdanel jatkoi.
"Nyt minä sen keksin!" hihkaisi Haleth. "Hän varmasti haluaa päästä eroon vaimostaan, siitä kamalasta Éowynistä, joka ei näytä osaavan päättää onko nainen vaiko sittenkin mies mieluummin. Sen vuoksi ruhtinas on tullut asumaan kaupunkiin. Oikeudenkäynnissä käsitellään varmasti heidän avioeroaan."
"Oi, miten jännittävää!" huusi Rían.
"Minä olen kyllä sitä mieltä, että on jo aikakin, että meidän käskynhaltijamme lähettää sen hirvittävän miekanheiluttelijan takaisin omaan maahansa tuonne pohjoiseen, ja hankkii itselleen sävyisän ja hyvin käyttäytyvän puolison", Haleth totesi.
"Kenetkähän hän valitsee? Onko teillä tietoa, joko hänellä on mielitiettyä?" Nerdanel tiedusteli.
Rían ja Haleth pudistelivat innokkaasti päätään.
"Ei ole. Hän ei varmasti ole vielä päättänyt. Ei nyt vielä, kun avioero ei ole selvä. Arvatkaapa mitä? Minä taidan käydä viemässä hänelle teetä tänään", Rían suunnitteli.
"Mitä?" Haleth kiljaisi ja tuijotti ystävätärtään. "Miksi juuri sinä? Minäkin olen suunnitellut käyväni viemässä hänelle teetä tänään ja myöskin teeleipiä, itse leipomiani teeleipiä."
"Minä teetän itselleni maailman kauneimman leningin Keskikesän tanssiaisiin. Sellaisen joka oikein sädehtii ja kimaltelee kultaisena ja hopeaisena kattokruunujen loisteessa", Nerdanel huokaisi kaukainen katse silmissään. "Ja luulenpa käskynhaltijan suovan minulle mielellään useamman kuin yhden tanssin."
Rían ja Haleth tuijottivat Nerdanelia äkäisesti. "Vai niin sinä suunnittelet. Minäpä en uskokaan, että ruhtinas Faramir välittää maailman kauneimmista leningeistä. Luulen, että hän välittää enemmän makoisista teeleivistä", Haleth intti.
"Höpsis", Rían tokaisi. "Olette aivan hakoteillä. Ruhtinas välittää eniten älykkyydestä. Hän toivoo itselleen älykästä vaimoa, ja sellaisia te kaksi ette todellakaan ole."
"Et ole kyllä itsekään! Suutasi sinä soitat, mutta koska sieltä on viimeksi kuultu yhtäkään järkevää sanaa, sitä minä en muista!" Haleth kiljaisi.
"Varo sanojasi, sinä tyhjäpäinen juorukello! Minä puhun pelkkää asiaa! Ja etkö muista kuinka ruhtinas Faramir hymyili minulle silloin kerran! Niin, minua hän vain katsoi eikä sinua ollenkaan!" Rían kirkui.
"Olkaa te kaksi hiljaa! Te olette pelkkiä kurjia seuraneitejä, pahaisista porvarissuvuista molemmat!" Nerdanel ilkkui. "Minun enoni on sentään suuri ylimys, kaupungin Avaintenhaltija, lähes kuin kuningas itse siis!"

Naiset olivat juuri käymässä toistensa kimppuun, kun kaartinpäällikkö Gaerlín asteli paikalle miehekkäin askelin.
"No? Onkos neideillä jokin hätänä?" hän tiedusteli ja katseli neitoja vuoron perään.
"Nuo koppavat nartut väittävät, että ruhtinas Faramir pitäisi heistä enemmän kuin minusta!" Haleth kiljaisi ja heilautti kättään Ríania ja Nerdanelia kohti.
Gaerlín kohotti kulmiaan. "Vai niin he väittävät. Miksi? Tietääkseni ruhtinas on naimisissa, joten teillä ei pitäisi olla kiistelyn aihetta. Sen sijaan minä puolestani olen edelleenkin poikamies ja etsiskelen itselleni vaimoa, joten jos joku teistä viehättävistä neitokaisista haluaisi..."
Neidit astuivat hieman kauemmas ja vilkuilivat jonnekin muualle vaivaantuneina.
"Mikä teidät oikein sai kinaamaan Faramirista?" Gaerlín tivasi edelleen.
"No, kun hän eroaa vaimostaan. Sitähän se oikeudenkäyntikin koskee", Rian selitti.
Gaerlín naurahti. "Olette saaneet väärää tietoa. Minä satun tietämään oikeudenkäynnin todellisen syyn, olin nimittäin itse pidättämässä ruhtinasta. Häntä epäillään vallankaappauksen suunnittelusta."
"Pöh! Ei varmasti. Ei meidän Faramirimme sellaista suunnittelisi", Nerdanel totesi.
"Niin juuri, minusta tuntuu, että yrität vain loata hänen maineensa, jotta kääntäisimme katseemme itseäsi kohti", Haleth jatkoi.
"Todella halpamaista sinulta, päällikkö Gaerlín Falbornin poika", Rían tokaisi. "Tulkaa tytöt, mennään jatkamaan keskusteluamme jonnekin muualle. Tuo mies etoo minua."
Ja niin kolme ystävätärtä poistui ja katosi viereiselle kujalle, Gaerlínin jäädessä tuijottamaan typeränä heidän jälkeensä.

* * *

Oli oikeudenkäyntiä edeltävä ilta. Elboron oli jo nukkumassa. Éowyn ja Faramir joivat teetä ja söivät vastaleivottuja teeleipiä, jotka kaksi hovineitoa oli ystävällisesti juuri käynyt tuomassa. Neitosten ilmeet olivat kyllä muuttuneet kumman myrtyneiksi, kun Éowyn oli äkkiä astunut esiin huoneen sivulta ja laskenut kätensä pöytänsä ääressä istuvan miehensä harteille.
"En tiedä miksi, mutta minulla on joskus sellainen tunne, etteivät kaikki tämän linnan ja kaupungin naiset oikein pidä minusta", Éowyn sanoi pohdiskellen ja siemaisi teetä.
"Höpsis. Mikseivät he pitäisi sinusta? Sinä olet ihana nainen. Miten kukaan voisi olla pitämättä sinusta?" Faramir sanoi hymyillen.
"No, oli miten oli. Jos joku ei voi sietää minua, se on hänen ongelmansa, ei minun."

Äkkiä huoneen ulkopuolelta kuului askelia. Eräs vartija avasi oven ja ilmoitti, että kuningas Éomer oli juuri ratsastanut sisään kaupungin portista.
"Voi! Minä unohdin tyystin, että kirjoitin heti ensi töikseni hänelle silloin suutuspäissäni, silloin kun olin löytänyt sen Arwenin kirjelapun! Väitin sinua uskottomaksi!" Éowyn huudahti kauhistuneena. "En arvannut, että hän tulisi sen takia tänne asti!"
"Hän tappaa minut!" Faramir huudahti kauhuissaan.
"Menen häntä vastaan ja selitän hänelle koko jutun. Kyllä hän ymmärtää", Éowyn totesi ja kiiruhti ulos kamarista.

Faramir jäi huoneeseen ja käveli hermostuneena ympäriinsä. Hän ei ollut ollenkaan varma siitä, että Éowyn onnistuisi vakuuttamaan veljensä. Vaikka kaikki muut olivatkin olleet yllättävän suopeita häntä kohtaan, Éomer ei taatusti antaisi hänelle anteeksi ihan niin vain. Faramir muisti vieläkin elävästi, kuinka Éomer oli hapuillut miekankahvaansa, kun Faramir oli ilmoittanut vievänsä hänen sisarensa vihille.
"Minulla ei valitettavasti ole antaa myötäjäisiksi muuta kuin uskollinen ystäväni Gúthwinë", oli Éomer tokaissut ja vetänyt miekkansa esiin. Faramir oli seisonut paikallaan säikähtäneenä ja tajuamatta, mitä Éomer oikein aikoi. Rohanin miesten tavat olivat hänelle uppo-outoja. Faramir ei todellakaan olisi edes halunnut viedä jotakuta Éomerin ystävää mennessään, joten miekalla uhkailu oli aivan turhaa.
"Ei sinun toki tarvitse antaa myötäjäisiä. Sisaresi riittää sellaisenaan", oli Faramir kiirehtinyt selittämään. Se ilmeisesti lepytti Éomerin, sillä tämä laittoi miekkansa takaisin huotraan ja hymyili iloisesti. Gúthwinëä Faramir ei ollut vielä tänä päivänäkään tavannut.

Sillä hetkellä ovi tempaistiin auki ja Éomerin hurjistunut hahmo rynnisti huoneeseen. Faramir saattoi vain katsoa, kuinka Éomer kohotti kätensä lyödäkseen häntä, mutta sitten hän ei enää ymmärtänytkään mitään. Hän huomasi nimittäin olevansa Éomerin tiukassa syleilyssä.
"Mitä oletkaan joutunut kestämään, lankoseni!" Éomer parahti ja puristi Faramiria itseään vasten. Faramir mietti, oliko tämä joku uusi rohanilainen tapa saada vihamies hengiltä - kuoliaaksi likistäminen tai jotain sen suuntaista. Mutta sitten Éomer hellitti otteensa ja katsoi Faramiria.
"Miten olet jaksellut, vanha veikko? Näytät aika kalpealta. Vaikka ainahan sinä näytät! Siis ei millään pahalla, mutta ulkoilma tekisi sinulle kyllä hyvää."
"No, ihan hyvin minä kai voin...", Faramir mumisi.
"Minä en todellakaan tajua, mikä siihen Aragorniin on mennyt! Pitäisihän hänen tajuta, että hänen vaimonsa on sellainen! Hurmaa ja sekoittaa jokaisen miehen pään, eikös vain! Ihmettelen, että kestit näinkin kauan, vaikka olit heidän lähin neuvonantajansa. Minä en kestänyt kuin kaksi päivää! Ja se on muuten sitten salaisuus, joten älä kerro kenellekään, älä edes Éowynille."

Sillä hetkellä Éowyn juoksi paikalle hengästyneenä.
"Èomer ei! Pysähdy! Älä satuta häntä, anna hänen olla! Minä rakastan häntä ja hän on hyvä mies, kaikesta huolimatta!"
Sitten Éowyn vaikeni ja katsoi veljeään, joka astui juuri hieman kauemmas Faramirista.
"Etkö sinä lyönytkään häntä?" Éowyn kysyi ällistyneenä.
"No en kai nyt sentään omaa lankoani."
"Luulin, että olisit vihainen, kun hän oli loukannut kunniaani. Millainen veli sinä oikeastaan olet?"
Éomer kohautti harteitaan. "No jaa. En minä ole enää niin kiivas. Lothíriel on kesyttänyt minut."
Éowyn tuijotti häntä vielä hetken, mutta näytti lopulta hyväksyvän tämän selityksen.
"Kuulehan, sisareni. Minä haluaisin vaihtaa miehesi kanssa nyt muutaman sanan aivan kahden kesken. Sopiiko?"
"No, hyvä on. Kunhan et satuta häntä."
"En tietenkään", Éomer vannoi, ja Éowyn uskalsi viimein jättää heidät kahden.

Faramir katsoi Éomeria vieläkin häkeltyneenä. "Sanoitko, että myös sinun ja Arwenin välillä on tapahtunut jotain?" hän kysyi.
"No jaa, en ehkä sanoisi noinkaan. Arwen ei nimittäin tiedä siitä mitään. Mutta kun ensi kerran näin hänet, hän oli minusta kauneinta, mitä olin ikinä nähnyt maan päällä. Hänhän poikkesi Edorasissa matkatessaan häihinsä Minas Tirithiin, ja silloin minä todella toivoin, ettei hän olisi lupautunut Aragornille. Vaikka mitäpä sellainen ylhäinen haltianeito olisi minusta välittänyt, tällaisesta pahaisesta maalaiskuninkaasta!" Éomer huokaisi. "Mutta onneksi tapasin sitten Lothírielin. Hän muistuttaa minua Arwenista...tumma tukka ja harmaat silmät... sanotaan jopa, että hänen suonissaan virtaa ehtaa haltiaverta!"
Faramir kuunteli Éomerin vuodatusta hämmästyneenä ja vähän vaivautuneena. Éomer ei totisesti arastellut kertoa tunteistaan, vaikkei edes tuntenut Faramiria kovin läheisesti. Eivät he yleensä edes tavanneet kuin korkeintaan kahdesti vuodessa.
"En yhtään ihmettele, jos sinäkin hullaannuit kuningattareen!" Éomer julisti vielä.
"En minä hullaantunut häneen", Faramir selitti. "Pikemminkin päinvastoin."
"Oletpa sinä hupaisa veikko, Faramir. Vai että kuningatar hullaantuisi sinuun! Taidatpa syöttää minulle paksua pajunköyttä nyt."
"No en sanoisi että hän oli hullaantunut minuun, mutta hän toisinaan luuli minua Elessariksi ja se sai hänet tekemään muutamia valitettavia asioita."
"No, oli miten oli, olen päättänyt kysyä Aragornilta, josko voisin puolustaa sinua huomisessa oikeudenkäynnissä. Takaan, että kävelet sieltä vapaana miehenä."
"No, ei minulla mitään sitä vastaankaan olisi", Faramir totesi.
Éomer nauroi sydämellisesti, läimäytti Faramiria vielä kerran rohkaisevasti selkään ja asteli ulos huoneesta hyväntuulisesti vihellellen.


A/N: Tiedän, tiedän, Éomer on tässä jutussa ihan sekopää, mutta siitä nyt vain tuli tuommoinen enkä voinut sille mitään. :P
Avatar
Andune
Velho
Viestit: 1085
Liittynyt: Ke Joulu 28, 2005 12:08 pm
Paikkakunta: Valimar

Viesti Kirjoittaja Andune »

Todellakin,Éomer on ihan sekopää! :D
Sillä hetkellä ovi tempaistiin auki ja Éomerin hurjistunut hahmo rynnisti huoneeseen. Faramir saattoi vain katsoa, kuinka Éomer kohotti kätensä lyödäkseen häntä, mutta sitten hän ei enää ymmärtänytkään mitään. Hän huomasi nimittäin olevansa Éomerin tiukassa syleilyssä.
Tässä kohdassa aloin oikeasti nauramaan :) Se on vain jotenkin...joo, olen väsynyt :roll:
Arwen on todella omalaatuinen nainen, enkä ole koskaan oikein pitänyt hänestä. Ja tämän tapauksen jälkeen pidän vielä vähemmän.
Njoo :) Tämmöistä kohtaa minun hieman vaikea lukea asenteella kukaan ei voi olla pitämättä Arwenista...

Mutta mutta, Ríanin, Halethin ja Nerdanelin kinastelu oli toisaalta aika hupaisaa luettavaa ja toisaalta...no, tuo kuinka he puhuivat toivovansa uutta kiinnostavampaa kuningatarta, pisti vähän kiehumaan :)
Arwen&Aragorn yhdessä ikuisesti- liikkeen kannattaja henkeen ja vereen!

Ja minä jo vähän arvasin että kyllä se Éowyn ymmärtää...suloista :)Min en tykkää Gaerlínista...se on leuhka :) Tuo Éomerin huolehtivaisuus langostaan oli kyllä aika...näin juuri sen pitää olla! (minä kyllä ensin luulin että se lyö Faramiria :roll:)
Minä en kestänyt kuin kaksi päivää! Ja se on muuten sitten salaisuus, joten älä kerro kenellekään, älä edes Éowynille.
Minä olin tässä vaiheessa että mitääh :shock: Mitä ne on tehny? Mutta onneksi ei mitään...

Mitähän vielä, hyvä luku, jatkoa odotellaan. Kuinka monta lukua jäljellä?(olen aivan varma että olen kysynyt tätä aiemminkin muttaah :roll:) joo, ja hymiöitä tuli ihan liikaa
Vuoden Tolkienisti 2007, Vuoden Aragorn 2008 ja 2010 sekä Vuoden Draama-ficcaaja 2009
Piratesse
Vitam Piratae Aligo
Viestit: 781
Liittynyt: Su Marras 06, 2005 11:26 pm
Paikkakunta: Shin-Ra HQ

Viesti Kirjoittaja Piratesse »

Mithrellas, sinä pelastit minun iltani! Tämä oli ihana! Nauroin ihan vedet silmissä tälle.

Ensin tuo Arwenin ja Aragornin piipunpolttokeskustelu. Aah, minä todella näin ne sieluni silmin keskustelemassa tuohon sävyyn.
"Valarin tähden! Pidä vähän pienempää ääntä, hyvä rouva!" Aragorn huudahti hätääntyneenä. "Täällä on ikkuna auki ja kaikki."
Aragorn kiirehti sulkemaan ikkunan ja katsoi samalla, vilahtiko puutarhassa uteliaita ihmisiä tai muita korvallisia otuksia.
Tälle repesin oikein huolella. :D Aragorn on hirveän tarkka ja niin äijä. Melkein sanoisin suomalainen mies. :P

Èowyn on kertakaikkisen ihana. Minä olen ihan rakastanut siihen. Oih, Olet tehnyt siitä niin fiksun ja järkevän - ja vielä tuntevan naisen.

oih, minä kyllä pidin Èomeristakin. Ei se minusta nyt niin höpsö ollut, aika velikulta kylläkin. Kaksi päivää... hih. Ainakin se on suora ja sellaisina rohanilaisia pidänkin.



Nuo seuraneidit olivat niin ratkiriemukasta ja kutkuttavaa luettavaa, että taisin nauraa koko sen kohdan ääneen. Ah, ja Gaerlin sai nenilleen. Hähä.
Toivottavasti saamme pian uuden, kiinnostavamman kuningattaren, joka puhuu mielellään tärkeistä, ihmisiä koskevista asioista", Rían sanoi.


...voin vain arvata mitkä asiat noille älykääpiöille on tärkeitä! :lol:
Faramir mietti, oliko tämä joku uusi rohanilainen tapa saada vihamies hengiltä - kuoliaaksi likistäminen tai jotain sen suuntaista.
Naurukuolema. Oi ihanaa. Minä sitten todella rakastan sinun huumoriasi.
Vuoden tulokas 2006/ Vuoden Originaalikirjoittaja 2007/2008
Avatar
athelas
Puolituinen
Viestit: 338
Liittynyt: Ma Joulu 19, 2005 9:00 pm
Paikkakunta: synkmetsä
Viesti:

Viesti Kirjoittaja athelas »

"Faramir ei muistanut, milloin oli viimeksi itkenyt näin vuolaasti. Silloinkaan, kun hän oli kuullut totuuden isänsä kuolemasta, hän ei ollut joutunut näin pois tolaltaan, mutta tuolloin hänellä olikin ollut Éowyn tukenaan. Mitä hänellä nyt oli jäljellä? Hän oli menettänyt kaikki rakkaansa. Ehkä joidenkin ihmisten ei vain kuulunut olla onnellisia, vaikka he kuinka yrittäisivät elää epäitsekkäästi ja toiset huomioon ottaen."

Tämä oli ihana kohta^^ aivan upea.
"Neledh corvath an edhilerain no i venel
Odog an naughírath ne rynd gonui hain
Neder an hírath fírib, barad na ´urth
Mîn an mornhir ne had dûr în
Ned i dalath e-Vordor
Ennas i ngwath dorthar"
Nerwen
Pikku Eskapisti
Viestit: 1506
Liittynyt: To Touko 18, 2006 6:12 pm
Paikkakunta: Pieni kylä Rohanissa

Viesti Kirjoittaja Nerwen »

Mahtavaa! Innostuin jo siitä, että olit tehnyt jatkoa juttuusi. Mutta itse luku... :lol: Ihan jotain ihmeellistä! Ja ne keskustelut tuntuivat vain niin aidoilta... *nauraa* Ja sinun Éomerisi sai minut hymyilemään... Jotenkin mukavan tuntuinen mies. Ainakin täsää kohdassa... No, joka tapauksessa, tämä sai minut erittäin hyvälle tuulelle!
The Lord of the Rings
is one of those things:
if you like you do:
if you don't, then you boo!


~ J.R.R. Tolkien

Vuoden romance-ficcaaja 2007-2010, Vuoden ficcaaja 2014
Mithrellas
Velho
Viestit: 1099
Liittynyt: Ma Joulu 12, 2005 9:00 pm
Paikkakunta: Minas Ithil

Viesti Kirjoittaja Mithrellas »

Kiitoksia vain kommenteista. Hauskaa että huumori toimi. :)

Andune: Arwen joutui vähän huonoon valoon tässä luvussa, mutta nuo ovat edelleenkin noiden hahmojen mielipiteitä, eivät minun (minä pidän Arwenista). Éowynillä on ihan järkevä syy olla pitämättä Arwenista (ainakin nyt) ja nuo seuraneidit puolestaan ovat pelkkiä kateellisia idiootteja. Tuosta Éomerista tuli noin outo, kun kirjoitin tuon kohdan vähän kuin ajatuksenvirtana, sen kummempia pohtimatta. Minä rupean aina kirjoittamaan sekopäähuumoria, kun en ajattele mitä kirjoitan. :) Lukuja on tulossa vielä neljä.

Älkääkä kysykö, mitä tuo "minä en kestänyt kuin kaksi päivää" oli oikein tarkoittavinaan - en tiedä sitä itsekään, eikä sen puoleen kauheasti tee mieli kuvitellakaan... :shock:

Piratesse: Hehe, Aragornillani on Aspergerin syndrooma... Olen kyllä samaa mieltä noiden rohanilaisten suoruudesta. Minä näen heidät semmoisina maalaisjärkeä käyttävinä käytännön ihmisinä, kun taas nuo gondorilaiset ovat enemmän sellaisia asioita suurentelevia ja kaikenlaisia turhiakin pikkuseikkoja pohdiskelevia tyyppejä (eli aivan sattumoisin sellaisia kuin minä itse :wink:). Seuraneideistä kirjoittaminen on niin hauskaa, että oli oikeastaan pakko laittaa tuo kohtaus mukaan, vaikkei se juonen kannalta mitenkään oleellinen ollutkaan.

Athelas: Minä olen yrittänyt pitää Faramir-angstailun minimissään tässä jutussa, kun se ei oikein sovi tämän ficin kepeään yleishenkeen. Mutta tuon minä nyt laitoin mukaan, koska Faramir todella oli hyvin alamaissa. Mukava että pidit tuosta kohdasta. Minä vähän mietin näyttääkö se ihan väkisin hutaistulta.

Nerwen: Kiitos. Éomer on kyllä mukava ja rento miekkonen, ainakin tässä ficissä. Ei se tuosta miksikään muutu, sen verran voin tulevaa paljastaa. :)
Mithrellas
Velho
Viestit: 1099
Liittynyt: Ma Joulu 12, 2005 9:00 pm
Paikkakunta: Minas Ithil

Viesti Kirjoittaja Mithrellas »

No niin. Sitten koittaa viimein se kauan ja hartaasti odotettu oikeudenkäynti. :P Minulla ei ole mitään käsitystä oikeudenkäynneistä Keski-Maassa, itseasiassa vähän epäilen, josko sellaisia edes tavattiin siellä järjestää, mutta tässä ficissä sellainen nyt kuitenkin on. Vaikutteeni tulevat suoraan jenkkiläisistä leffoista ja tv-sarjoista, paitsi että valamiehet eivät tässä ole tavallista kansaa, vaan Suurneuvoston jäseniä, ja syyttäjä ja puolustaja eivät ole alan ammattilaisia vaan eräitä luotettaviksi (?) havaittuja korkea-arvoisia henkilöitä. Niin ja tuomari on tietysti kuningas itse. Puolueetonta varsinkin tässä tapauksessa, eikö? 8)

Tämä on hyvin dialogipainotteista tekstiä, mutta sille ei nyt voi minkään. :?

Kolmastoista luku

Valtaistuinsali oli täynnä toinen toistaan yrmeämmän näköisiä vanhoja tai vähemmän vanhoja herroja. Oli viimein koittanut päivä, jolloin Gondorin kohtalo ratkeaisi. Mitä tekisi kuningas, kun hänellä oli kaksi vaihtoehtoa: noudattaa lakia ja tuomita uskollinen käskynhaltijansa ja ehkä myös oma vaimonsa kuolemaan, tai jättää noudattamatta lakia ja kohdata tyytymättömien kansalaisten ärtymys. Kuningas oli valtiaana vielä tuore, ja tämä tapaus kertoisi, voisiko kansa todella luottaa uuteen isäntäänsä. Oliko laki kaikille sama vai asettuiko kuningas sen yläpuolelle?

Elessar istui valtaistuimellaan melko kalpeana, mutta muuten hänen olemuksensa oli rauhallinen. Hän odotti, kun vartijat saattoivat toisen syytetyistä tuolille, joka oli asetettu maahan salin eteen, jonkin matkaa kuninkaan valtaistuimesta oikealle. Yleisössä oli pelkkiä miehiä. Naisten ei sallittu tulevan seuraamaan tällaista arveluttavaa tapausta käsittelevää istuntoa - ei, vaikka yksi näistä oli nostanut melkoisen äläkän tämän säädöksen kuultuaan.

"No niin, aloittakaamme sitten", jyrähti kuningas, kun kaikki osanottajat olivat asettuneet paikoilleen. Faramir istui syytetyn penkillään ilmeettömänä ja ulospäin tyynenä, mutta todellisuudessa hän oli tuskin koskaan ennen ollut yhtä hermostunut ja peloissaan. Noitakuninkaan taannoinen kohtaaminen Osgiliathissa tuntui lähinnä virkistävältä pikku voimainmittelöltä tähän koettelemukseen verrattuna.
"Gaerlín Falbornin poika on ystävällisesti lupautunut toimimaan syyttäjänä tässä tapauksessa", kuningas kertoi. "Hän edustakoon niitä tahoja, jotka nyt käsiteltävän rikkomuksen havaitsivat ja niin esimerkillisin kuuliaisesti siitä minulle ilmoittivat", kuningas sanoi ja rykäisi. "Joten pyydän Gaerlínia astumaan esiin ja esittämään valmistelemansa kysymykset syytetylle."
Gaerlín marssi aivan Faramirin eteen voitonriemuinen ilme kasvoillaan.
"No niin", hän aloitti jämäkästi. "Kertokaahan meille, Faramir Denethorin poika - jos se todella on nimenne -"
"Vastalause, teidän korkeutenne!" karjaisi puolustaja Éomer eturivistä. "Meillä ei ole mitään syytä epäillä, etteikö hän todellakin olisi käskynhaltija Faramir."
"Niin juuri", kiljaisi muuan punapartainen ja harvinaisen kimeä-ääninen mies salin perukoilta. "Kuulkaa Markin kuningasta! Hänellä on järkeä päässä aivan kuin meidän Faramirillamme!"
"Aivan, aivan. Vastalause hyväksytty", totesi kuningas Elessar. "Jatka Gaerlín, ja yritä pysyä asiassa."
"Hyvä on sitten, teidän korkeutenne", Gaerlín murahti ja kääntyi taas katsomaan Faramiria, tosin hieman synkempänä kuin hetki sitten. "No niin, kertokaapa sitten, ruhtinas, miksi oikein toitte oman kaartinne, Valkoisen Komppanian sotureita Minas Tirithiin noin kuusi viikkoa sitten."
"Koska kuningas oli ottanut osan omista sotilaistaan mukaan rauhanneuvotteluihin, ja mielestäni Linnan kaarti tarvitsi vahvistusta", Faramir selitti ties kuinka monennen kerran.
"Hyvä on", mutisi Gaerlín. "Te ette siis myönnä valmistelleenne salassa vallankaappausta?"
"En myönnä, koska en sellaista todellakaan valmistellut."
"Kertokaapa sitten, mitä teitte sinä iltana, kun majatalon, Konkarin Kulauksen, katto romahti kolmannella tasolla."
"Olin kotona Emyn Arnenissa. Noin 40 ihmistä voi todistaa sen."
Gaerlín puhisi itsekseen ja mietti mitä kysyisi seuraavaksi. Tämä ei nyt mennyt aivan niin kuin hän oli edellisenä iltana kuvitellut. Hänen mielessään käväisi pelko siitä, ettei kuningas ehkä ylentäisikään häntä käskynhaltijaksi sen jälkeen, kun Faramir olisi teloitettu tai teljetty tyrmään loppuiäkseen. Hän kuitenkin kokosi itsensä ja jatkoi.
"Mitä mieltä olette siitä, että kuningas syrjäytti teidät valtiaan paikalta viisi vuotta sitten? Se varmaan kismittää teitä kovasti, eikö vain?"
"Vastalause!" huudahti Éomer. "En ymmärrä mitä tekemistä Gaerlínin kysymyksillä on tämän aviorikosjupakan kanssa."
"Hyväksytty", totesi kuningas. "Minäkään en ymmärrä mihin tämä oikein johtaa. Ei Faramiria vallankaappauksen suunnittelusta syytetä."
Gaerlín tuijotti vuoroon kuningasta ja vuoroon Éomeria. Hänen mielensä täytti karmea kuva käskynhaltijan sauvasta, joka vieri koko ajan kauemmas hänen kätensä ulottuvilta, eikä hän kurkottelustaan huolimatta millään yltänyt siihen.
"Älä väitä ettet tiennyt, Gaerlín. Te kaikki olette varmasti lukeneet tiedotteen, jonka laadin tilaisuudesta", kuningas totesi.
"Ääh", Gaerlín huokaisi. "Kyllä minä sen luin, muistan nyt. Mutta tämä vallankaappauksen suunnittelu on minusta paljon uskottavampi syytös. Nimittäin kuningatar - ei kai hän ikinä voisi ihastua tuollaiseen ihan tavalliseen ihmismieheen niin kuin Faramir."
"Gaerlín? Onko sinulla esittää enempää kysymyksiä Faramirille?" kuningas tiedusteli.
Gaerlín työnsi käden takkinsa taskuun ja veti esiin pienen ryppyisen paperin, johon oli hätäisesti kynäillyt itselleen muistiinpanoja.
"No jaa", hän mumisi. "No tuota. Oletteko te rakastunut kuningattareen?" hän luki paperista.
"En", Faramir vastasi.
Gaerlín oli hetken hiljaa ja silmäili paperiaan. "Huhujen mukaan olisitte suudellut häntä, pitääkö se paikkansa?"
"Vastalause, teidän korkeutenne!" huusi Éomer. "Faramir on suudellut varmaan jokaista ihmistä Gondorissa, niitä hobittejakin, etkös vain? Samvais Gamgi kertoi. Sanoi että se oli hänestä omituista."
"Hylätty. Faramir vastatkoon", kuningas sanoi vakavana.
"Kyllä, minä suutelin kuningatarta", Faramir vastasi.
Yleisöstä kuului lievä kohahdus ja joku mumisi sanat "miksen minä koskaan pääse suutelemaan kuningatarta?"
Gaerlín katseli vielä paperiaan. "No jaa. Sitten viimeinen kysymys: teittekö sen vai ette? Siis ymmärtänette mitä tarkoitan, vaikka en voikaan sanoa sitä ääneen."

Yleisö pidätti henkeään. Neuvostolaisten katseet suuntautuivat Faramiriin. Jopa Éomer oli hiljaa. Faramir tunsi kylmän hien kihoavan otsalleen. Hän oli toivonut viimeiseen asti, että Gaerlín unohtaisi tämän kysymyksen; kaikki oli tähän asti näyttänyt niin lupaavalta. Mutta nyt kysymys oli ilmassa, ja hänen olisi pakko vastata. Mutta jos hän kertoisi totuuden, sen että Arwen oli luullut häntä miehekseen ja vetänyt hänet luokseen vuoteeseen, se olisi hyvin epäedullista kuningattaren kannalta. Hän ei voisi tehdä sellaista Arwenille, ei mitenkään.
"Minä en muista kauheasti siitä yöstä", Faramir totesi lopulta. Se oli oikeastaan totta. Hän ei halunnut muistella sitä yötä, ei ollut koskaan halunnut, koska se oli niin tuskallista.
"Yrittäkää edes", Gaerlín kehotti.
"Vastalause, teidän korkeutenne! Syyttäjä yrittää häiritä syytetyn keskittymistä pakottamalla hänet muistelemaan vaikeita asioita", Éomer kiljaisi.
"Hylätty. Odotan edelleen, että vastaat, Faramir", kuningas virkkoi.
"No, minä muistan vain heränneeni kuningattaren vuoteesta", Faramir sanoi lopulta.
"Siis sinä myönnät olleesi kuningattaren kanssa vuoteessa samaan aikaan kun hän oli siinä?" Gaerlín tarkensi.
"Kyllä."
"No, se riittää minulle", Gaerlín virkkoi. "Tai niin ainakin luulisin. Eikös se sitä tarkoita? En nähkääs ole ehtinyt vielä naimisiin, joten en voi tietää kaikkia yksityiskohtia -"
"Onko sinulla enempää kysymyksiä, Gaerlín?" kuningas tivasi.
"Ei, herra."
"No, eiköhän sitten ole Éomerin vuoro."

Éomer asteli salin eteen ja kumarsi kuninkaalle.
"Teidän korkeutenne! Arvoisat Suurneuvoston jäsenet! Parahin yleisö! Eikö teistäkin tunnu siltä, että tämä oikeudenkäynti on silkkaa ajanhukkaa? Kaikkihan näemme, että Faramir on syytön. Ei hän näytä yhtään syylliseltä. Syylliset hymyilevät aina sillä tavalla viekkaasti, mutta tämä mies on aivan vakava. Joten emmekö menisi oluille? Minä tarjoan."
Salista kuului muutama hyväksyvä murahdus ja siirtyvien tuolien ääniä. Mutta kuningas nosti kätensä ylös.
"Emme ole vielä lopettaneet. Sitä paitsi meidän pitää kuulla myös rouva Arwenin kanta näihin tapahtumiin. Onko sinulla enempää sanottavaa käskynhaltija Faramirin puolustukseksi, Éomer?"
"Tietenkin, tietenkin", Éomer aloitti. "No niin, ruhtinas, kerropa lyhyesti, että kuinka sinä oikein tulit suudelleeksi kuningatarta. Vahinkohan se oli, eikös?"
"Niin, se oli vahinko. Minä jotenkin harhauduin. Yritin suudella häntä otsalle. Ja sitä paitsi, hän ei päästänyt irti, kun olisin vetäytynyt kauemmas", Faramir selitti totuudenmukaisesti.
"Väitätkö siis edelleen, että se oli kuningatar, joka oli ihastunut sinuun?" Éomer kysyi ja kuulosti hämmästyneeltä.
"En. Minä luulen että hän kärsi jonkinlaisesta mielenhäiriöstä sillä hetkellä."
"Sitähän minäkin. Täytyy olla hieman vinksallaan että haluaisi suudella sinua", Éomer naurahti. "Mitenkään sisartani väheksymättä, mutta hän nyt onkin aina ollut vähän kummallinen. Ja mitä siihen kuningattaren viereltä heräämiseen tulee, niin oletkos aivan varma, ettet ole nähnyt unta? Nimittäin tiedän millainen vaikutus rouva Arwenilla on meidän kaltaisiin miehiin, minä itsekin olen... no tuota, ei puhuta siitä nyt... Mutta sinä varmasti olet kuvitellut koko jutun. Sinähän olet muutenkin kova kuvittelemaan kaikenlaista, näet näkyjä katkenneista miekoista, puolituisista ja kuolleista ihmisistä ja näin poispäin, joten varmasti tämäkin on yksi näitä uniasi ja näkyjäsi."
"Öh, tuota, en oikein...", Faramir mumisi epämääräisesti.
"Kiitos, minulla ei ole muita kysymyksiä!" Éomer julisti, kumarsi suurieleisesti ja palasi takaisin paikalleen.

Tämän jälkeen oli kuningattaren kuulemisen vuoro. Vartijat saattoivat häntä kohti syytetyn tuolia. Monen osanottajan pää kääntyi, kun kuningatar lipui paikalle yönsinisessä leningissään, pää painuksissa. Surumielisenäkin hän oli kauneinta, mitä nämä miehet olivat eläessään nähneet. Toki jokainen heistä oli nähnyt valtiatar Arwen Undómielin aiemminkin, mutta tällä kertaa he saivat tuijottaa tätä aivan vapaasti, ilman että heidän puolisonsa (tai äitimuorinsa Gaerlínin tapauksessa) olisi potkaissut heitä sääreen tai tallannut varpaille tai vain hienovaraisesti läimäyttänyt käsilaukulla päin naamaa.

Gaerlín asteli syytetyn eteen aavistuksen epävarmoin askelin. Hän jäi tuijottamaan Arwenia suu hieman avonaisena eikä puhunut mitään.
"Gaerlín? Me odotamme", kuningas virkkoi.
"Öö."
"Niin?"
"Hmm. Minä haluaisin vain sanoa, että te olette todella kaunis, rouva Arwen... Ei, sana 'kaunis' ei riitä kuvaamaan sitä mitä te olette. Te olette aivan...aivan upean ihmeellisen ihana, ja silti vielä sata kertaa enemmän! Kuin kirkkaan tähden loiste kylmässä talvi-illassa, kuin aamuinen kastepisara ruusun terälehdellä, kuin auringon kimallus taivaan sineä heijastavan meren pinnassa, kuin -"
"Gaerlín", kuningas alkoi turhautua. "Onko sinulla esittää kysymyksiä syytetylle?"
"Kyllä. Jos kuningas kuolisi, jos hänelle tapahtuisi...vaikkapa jonkinlainen 'onnettomuus', niin tulisitteko vaimokseni?" Gaerlín kysyi silmät loistaen.
"En", Arwen vastasi lyhyesti.
Gaerlín puhkesi kyyneliin.

Kuningas hieroi otsaansa. "Ilmeisesti syyttäjän puheenvuoro on ohi. Éomer?"
Éomer harppoi kuningattaren luo ja tyrkkäsi Gaerlínin tieltään. Hän kumarsi syvään.
"Minä uskon teidän syyttömyyteenne, oi valtiatar. Te olette liian kaunis ollaksenne syyllinen. Mutta pyydän teitä silti kertomaan, mitä oikein näitte käskynhaltijassa, mitä sellaista hänessä on, mikä meiltä muilta puuttuu? Mikä sai teidät suutelemaan häntä?"
"No, hänellä on niin paljon yhteistä Aragornin kanssa", Arwen sanoi. "Välillä minä kuvittelin että hän todella oli Aragorn. Minä kaipasin miestäni niin kovasti... toivottavasti voitte ymmärtää sen. Sen vuoksi käyttäydyin joskus typerästi. Olen siitä vilpittömän pahoillani. Aivan erityisesti haluaisin pyytää anteeksi Faramirilta kaikkea sitä, mitä tein."
Faramir, joka istui nyt eturivissä Éomerin paikan vieressä, painoi katseensa alas, sillä hän ei tuntenut ansaitsevansa tällaista anteeksipyyntöä. Tuskin kukaan salissa kuitenkaan huomasi tätä, sillä he kaikki tuijottivat kuningatarta silmät ihastuksesta pyöreinä.
"Katsokaa ja kuulkaa häntä, te Gondorin ylimykset!" Éomer jatkoi. "Sanansa ovat kauniit, niin kuin on kaunis ulkomuotonsakin. Voisiko kukaan teistä herroista, kukaan teistä, käsi sydämellä, kuvitella yrittävänsä vetäytyä pois tämän naisen syleilystä, kuten Faramir täällä sanoo tehneensä?"
"Minä voisin", sanoi takarivin parrakas mies hiljaa, mutta häntä ei kuultu. Kaikki muut miehet katsoivat joko häpeissään alas tai näyttivät muuten noloilta.
"Kiitos teille, minulla ei ole muuta sanottavaa", Éomer totesi.

Kuningas huokaisi. "No niin, pitäkäämme puolen tunnin mittainen tauko päätöksen tekoa varten", hän totesi ja alkoi laskeutua valtaistuimelta alas vieviä portaita. Neuvostolaiset jäivät kuitenkin kaikki paikoilleen. "No?" ihmetteli kuningas. "Ettekö lähde tauolle?"
"Minä olen ainakin jo päättänyt", sanoi suuriruhtinas Imrahil.
"Minä myös", virkkoi muuan toinen ruhtinas.
"Täälläkin on jo päätetty."
"Kuten myös. Mutta ei minua odottaminen haittaa, jos kuningatar pysyy tuolla edessä. Häntä on mukava katsella."
Kuningas otti takapakkia ja meni takaisin istumaan. "Onko Neuvostossa joku, joka ei ole päätöstään tehnyt?"
Kukaan ei myöntänyt.
"Hyvä on sitten", kuningas virkkoi. "Pyydän syytettyjä asettumaan tänne eteen kuulemaan tuomionsa."
Faramir ja Arwen nousivat seisomaan ja kävelivät kuninkaan valtaistuimen luo.
"No niin", aloitti kuningas. "Pyydän, että kaikki ne, joiden mielestä nämä kaksi ovat syyllistyneet aviorikokseen ja jotka sen tähden tulisi tuomita siihen rangaistukseen, jonka lakikirja tässä asiassa määrää, nostavat kätensä."
Yksikään käsi ei noussut. Kuninkaan ilme ei värähtänytkään.
"Ja nyt pyydän, että kaikki ne, joiden mielestä nämä kaksi tulisi vapauttaa heille langetetusta syytteestä, nostavat kätensä ylös."
Kaikki nostivat kätensä, paitsi yksi, joka oli niin uppoutunut Arwenin katseluun, ettei ollut kuullut Elessarin puhuvan.
"Hyvä on. Täten julistan kuningatar Arwenin ja käskynhaltija Faramirin syyttömiksi tähän heihin kohdistuneeseen syytteeseen. He ovat vapaita lähtemään ja jatkamaan elämäänsä niin kuin mielivät."

Éomer puhkesi ensimmäisenä hurraa-huutoihin. Muut ottivat juhlinnan vähän hillitymmin. Faramirista tuntui kuin olisi juuri herännyt harvinaisen todentuntuisesta painajaisunesta, helpottuneena, mutta voimatta täysin ymmärtää sen todella olevan ohi. Jostain syystä hänestä tuntui, ettei kaikki oikeudenkäynnissä ollut mennyt aivan lainoppineiden laatimien säädösten mukaisesti, mutta kuka loppujen lopuksi saattoi sanoa, mikä oli oikein ja mikä väärin? Ainakaan ihmiset eivät siihen pystyneet. Oli vain ratkaisuja, jotka olivat vähemmän tai enemmän vääriä kuin toiset.

Heti kun Faramir pääsi ulos salista, Éowyn syöksähti jostain hänen syliinsä ja suuteli häntä ympäröivästä väenpaljoudesta välittämättä.
"Minä tiesin! Minä tiesin, että Éomer järjestäisi sinut ulos sieltä vapaana!" Éowyn kiljui. "Hän oli niin mahtava, paitsi siinä kohtaa, jossa hän väitti minun olevan vinksahtanut, kun pidän sinun suutelemisestasi!"
"Oli mahtava? Kuinka sinä tiedät tuon kaiken?" Faramir kysyi huvittuneena.
"No, eräs ystäväni oli siellä kuuntelemassa."
"Niinkö? Kuka?"
"Dernhelm."
Faramir tuijotti Éowyniä ällistyneenä. "Se parrakas ukko takarivistä? Sinäkö se olit?"
"Tietysti. Satuin löytämään tekoparran ja peruukin yhdestä siivouskomerosta juuri ennen oikeudenkäynnin alkua. Kävin nopeasti laittamassa housut jalkaan ja lainasin tätä yhtä sinun takkiasi, ja sidoin hiukseni ylös ennen kuin laitoin peruukin päähäni. Luulen kyllä, että minua vähän tuijotettiin. Onhan tämä takki vähän iso."
Faramir nauroi iloisesti ja rutisti Éowyniä. "Sinä olet ihmeellinen nainen, Éowyn, tiedätkös sitä? Ihmeellinen ja ihana."

* * *

Kuningas oli helpottunut siitä, että oikeudenkäynti oli viimein ohi. Oikeastaan hänen olisi pitänyt olla kiitollinen Gaerlínille siitä, että tämä oli suoriutunut syyttäjän tehtävästään niin surkeasti. Päällikkö oli hädin tuskin tehnyt mitään oikein. Huolimatta siitä, että kuningattaren ja käskynhaltijan vapautuminen oli kenties yksinomaan Gaerlínin typeryyden ansiota, kuningas oli päättänyt kutsua miehen puhutteluunsa.
"Olen suorapuheinen mies, Gaerlín Falbornin poika", Elessar virkkoi. "Ja siksi totean vain, ettei esiintymisesi tämänpäiväisessä oikeudenkäynnissä tehnyt minuun erityisen suurta vaikutusta, vaikkakin lopputulos oli kannaltani toivottu."
Gaerlín ei sanonut mitään, vaan tuijotti kuningasta jännittyneenä.
"Minua myös suuresti ihmetyttää, miten olet saattanut epäillä käskynhaltija Faramirin suunnitelleen vallankaappausta. En ole koskaan tavannut vähemmän vallanhimoista hänen asemassaan olevaa miestä. Kuinka oikein saitte sellaisen käsityksen?"
Gaerlínin kasvot olivat kalpeat ja hikiset. "No kun..."
"Niin?"
"No kun minun isäni aina sanoi, että Faramir oli jo lapsena ärsyttävä tyyppi. Hän kun palveli Denethoria ja joutui aina vahtimaan sitä hemmoteltua kakaraa, ettei se juoksisi tekemään kepposiaan. Minä luulen, että hänellä on edelleen jonkinlaisia konnankoukkuja mielessään. Ja sitä paitsi, mitä se on tehnyt asemansa eteen, muuta kuin sattunut syntymään käskynhaltijan perheeseen? Minä olen sen sijaan joutunut oikeasti tekemään töitä päästäkseni tähän asemaan."
Kuningas katsoi häntä ankarasti eikä erityisen ystävällisesti. "No, valitettavasti minun on nyt todettava, ettet ole tehnyt asemasi eteen aivan riittävästi töitä. En epäile, ettetkö olisi ahkera ja aikaansaava mies, mutta se ei ole mikään syy katsoa toisia nenänvartta pitkin. Ja mitä tulee käskynhaltija Faramiriin, voin sanoa sinun olevan täysin väärässä hänen suhteensa. Et selvästikään tunne koko miestä yhtään, mitä en yhtään ihmettele, sillä kaikki jotka hänet tuntevat rakastavat häntä syvästi. Mutta mikä vielä tärkeämpää: mitä ihmeen järjettömyyttä, valarin nimeen, se puhe minulle tapahtuvasta onnettomuudesta ja kuningattaren naimisesta oikein oli olevinaan siellä oikeudenkäynnissä? Oletko sinä lopullisesti seonnut päästäsi, hyvä mies?"
Gaerlínin kasvot vaihtoivat väriä lumivalkeasta kirsikanpunaiseen. "No... s-se nyt vain jotenkin lipsahti", mies änkytti. "En minä sitä oikeasti tarkoittanut."
"No se nyt vielä olisi puuttunutkin, että olisit harkinnut jotain tuollaista tosissasi!" kuningas ärjäisi, mutta pakotti itsensä rauhoittumaan. "No niin, olen joka tapauksessa saanut sinusta tarpeekseni. On sinun onnesi, että olen tänään harvinaisen hyvällä tuulella. En siis karkota sinua kaupungista, vaan annan sinulle vielä yhden mahdollisuuden osoittaa arvosi kaartilleni."
"Kiitos ymmärtäväisyydestä, teidän korkeutenne."
"Saat mennä hoitamaan muonavarastoa. Targon onkin jo pitkään kaivannut apulaista perunoita kuorimaan."
Gaerlínin kasvot vaihtoivat taas väriä, tällä kertaa ne olivat jo vähän kauhusta harmahtavat. "Ei, kuningas, älkää. Minä lupaan parantaa tapani, ihan oikeasti. Minä lupaan."
"Hienoa. Mikäli niin teet, minä puolestani lupaan siirtää sinut huoltamaan kaartin kolmannen komppanian aseita, kunhan olet ensin palvellut muonavarastossa kaksi vuotta. Tämä on lopullinen päätökseni. Keskustelumme on päättynyt."
"Mutta, teidän korkeutenne..."
"Hyvästi, Gaerlín. Ja muista, että olen hyvin armelias niin kauan kun hermojani ei ala kiristää."
Gaerlín kumarsi ja luikki pois valtaistuinsalista hartiat lysyssä. Kuningas pudisteli päätään ja ihmetteli, kuinka olikaan tullut nimittäneeksi tuollaisen miehen kaartinsa johtoon. Seuraavaa valitessaan hän päätti kuunnella tarkemmin Faramirin suosituksia, tämä kun tunsi Gondorin armeijan paljon kuningasta paremmin.

Pian Gaerlínin lähdön jälkeen Arwen astui kuninkaan työhuoneeseen. Aragorn huomasi ihmeekseen, ettei nainen näyttänyt järin helpottuneelta, vaikka oli juuri pelastunut kuolemantuomiolta.
"Undómiel?" Aragorn lausahti kummastuneena. "Etkö voi hyvin?"
Arwen huokaisi. "Voin kyllä. Olen iloinen, ettei minun lopulta tarvinnutkaan kertoa totuutta oikeudenkäynnissä... vaikka en ole varma, oliko se oikein."
"Sinä vastasit kaikkiin kysymyksiin täysin asianmukaisesti. Sinun ei tarvitse enää huolehtia siitä asiasta, vaan voimme jatkaa elämäämme siitä mihin se jäi ennen minun lähtöäni rauhanneuvotteluihin. Oikeudenkäynti on pidetty ja päätös tehty, ja ne 'kolme oikeudenystävääkin', jotka jättivät minulle sen kirotun tiedonannon, ovat nyt varmasti hyvin tyytyväisiä, kun toimimme lain mukaan."
Arwen pudisti päätään vaisusti. "Estel, minä pelkään, etteivät he ole lainkaan tyytyväisiä."
"Miten niin, miksi eivät olisi? Minähän olisin murtunut täysin, jos minun olisi pitänyt tuomita sinut ja Faramir kuolemaan. En olisi voinut mitenkään jatkaa kuninkaana sen jälkeen."
"Sitä he varmasti toivoivatkin", Arwen totesi.
Aragorn pudisti päätään tarmokkaasti. "Tuota en jaksa uskoa. On helpompiakin tapoja saada minut pois päiviltäni. Minusta on parempi antaa asian olla. Unohdetaan koko tapaus ja jatketaan elämää tavalliseen tapaan, kuten jo sanoin."
"En tiedä pystynkö siihen, Estel. Minä pelkään. Minä olen nähnyt asioita ennalta, mutta kaikki näkyni eivät ole käyneet toteen."
"Rakkaani, me olemme jo puhuneet niistä. Harvoin näyt käyvät täydellisesti toteen. Sinuna en huolehtisi niistä nyt, en ainakaan tänä iltana. Tule nyt, Undómiel, ja mennään juhlistamaan onnekasta voittoamme."
Arwen huokaisi syvään ja nyökkäsi miehelleen, mutta ei kyennyt hymyilemään.
Avatar
Andune
Velho
Viestit: 1085
Liittynyt: Ke Joulu 28, 2005 12:08 pm
Paikkakunta: Valimar

Viesti Kirjoittaja Andune »

Kivi vierähti sydämeltä. Huhhuh, olipas se :) No, kyllähän minä tiesin kuinka tässä käy mutta silti. Éomer oli aivan ihana! Sopivan sekopäinen ja suorasanainen. Ja minusta oli kiva pikku lisäys että Éowynkin oli oikeudenkäynnissä mukana. Gaerlín...no, voiko pahemmin mokata? Tuskin :) Tuossa vaiheessa minä rupesin hekottamaan itsekseni. Olipas se...*reps*
tai vain hienovaraisesti läimäyttänyt käsilaukulla päin naamaa.
Sana käsilaukku tuntuu vähän....oliko Keski-Maassa käsilaukku? :)

Kuvailut osuivat nappiin, etenkin kun Gaerlín höpötti siitä kuinka kaunis Arwen oli. Ihanaa, juuri näin!
Vuoden Tolkienisti 2007, Vuoden Aragorn 2008 ja 2010 sekä Vuoden Draama-ficcaaja 2009
Lille
Samooja
Viestit: 466
Liittynyt: Ti Touko 02, 2006 4:39 pm
Paikkakunta: Turggune
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Lille »

Kommentit ovat jääneet vähän vähemmälle :oops:... Pahoittelen, kaikki olen kuitenkin lukenut ja pitänyt lukemastani.
Éomer oli aivan ihana! Sopivan sekopäinen ja suorasanainen.
Niinpä, ei mikään kirjan Éomer, mutta mitäs väliä sillä on. Ihana sekopäinen nallekarhu. :D Tai no ei nyt niin sekopäinen, mutta hulvaton kuitenkin.
Ja Éowyn on uskollinen sille Éowynille joka ficissäsi esiintyy ja... Hienoa.
Faramiria voisin tässä alkaa myös ihkuttamaan, kerrassaan ihana ja rakastettava mies. <3

Arght, en saa enempää edes hieman järkeviä ajatuksia tästä... Pahoittelen taas. *mutisee jotain anteeksipyyntöjen ja kehumisen risteytytä* Tiedät kuitenkin että pidän tästä ja Faramir... *sulaa*

:shock: Mikä kommentti. Omg. *luikertaa pois paikalta*

käsilaukusta mainittiinkin jo...
Lopeta totuuden etsiminen ja asetu aloillesi hyvään fantasiaan.
Nerwen
Pikku Eskapisti
Viestit: 1506
Liittynyt: To Touko 18, 2006 6:12 pm
Paikkakunta: Pieni kylä Rohanissa

Viesti Kirjoittaja Nerwen »

Voi että, hienoa taas kerran. Éomerisi on täysin seonnut; mutta hyvällä tavalla. Repesin täydellisesti. Mihin ihmeeseen se arvokas kuningas on hänestä kadonnut? :lol:

Ja sitten tämä:
"Hyvästi, Gaerlín. Ja muista, että olen hyvin armelias niin kauan kun hermojani ei ala kiristää."
Voi reps. Tässä vaan on niin mahtavaa huumoria. Ja Gaerlínin käytös koko 'istunnon' aikana oli jokseenkin omituista... Tuntui, että joku oli sekoittanut jotain ylimääräistä miehen ruokiin aikaisemmin... HP-kirjojen lukijana tuli heti jotkin epämääräiset taiat mieleen...

Käsilaukusta en sinua syytä, alistuin samaan virheeseen itsekin; liian moderneja sanavalintoja.. Mutta mutta. Mitään järkevää ei oikein tule... *häipyy vähin äänin huomatessaan, miten surkeaa palautetta on saanut aikaan*
The Lord of the Rings
is one of those things:
if you like you do:
if you don't, then you boo!


~ J.R.R. Tolkien

Vuoden romance-ficcaaja 2007-2010, Vuoden ficcaaja 2014
Avatar
athelas
Puolituinen
Viestit: 338
Liittynyt: Ma Joulu 19, 2005 9:00 pm
Paikkakunta: synkmetsä
Viesti:

Viesti Kirjoittaja athelas »

Tämä oli ihanan humoristinen ja jotenkin kevyt kappale. Tai siis todella vierähti sesurullisen kuuluisa kivi pois sydämeltä.

Ensin kasaantui hirmuisia asioita kaikkialle ja sitten yhtäkkiä kaikki oli pois pyyhkäisty.

Eomer oli ihana ja piti upean esityksen..

Hienoa..
"Neledh corvath an edhilerain no i venel
Odog an naughírath ne rynd gonui hain
Neder an hírath fírib, barad na ´urth
Mîn an mornhir ne had dûr în
Ned i dalath e-Vordor
Ennas i ngwath dorthar"
Piratesse
Vitam Piratae Aligo
Viestit: 781
Liittynyt: Su Marras 06, 2005 11:26 pm
Paikkakunta: Shin-Ra HQ

Viesti Kirjoittaja Piratesse »

Voi elämä! Pelastit jälleen kerran päiväni (meni hemmetisti kallista työaikaa hukkaan kun joutui säätämään 3h tullissa. Vielä joku päivä menen sinne haulikon kanssa... :evil: )

Tuo oikeudenkäynti oli kertakaikkisen ratkiriemukas! Pidin kovasti myös siitä, että paikalla oli pelkästään miehiä ja nimenomaan vain vanhempia ja arvokkaita henkilöitä. Historiallisesti tulee mieleen juuri nämä niin kovin oikeudenmukaiset oikeudenistunnot, missä aateliset saattoivat karistaa mitkä tahansa syytteet harteiltaan ihan vain sillä, että olivat syntyneet korkeampaan asemaan, vaikka olisi ollut kymmenkunta talonpoikaa todistamassa vastaan... joo, todella oikeudenmukaista. (Ja sitten vielä tuli hassu Monty Pythonin Life of Brianin kivityskuolema-kohtaus tästä hurlumhei tyyppisestä jutusta mieleen. Eikä pelkästään tuosta Èowynistä parran kanssa. :lol:)
Noitakuninkaan taannoinen kohtaaminen Osgiliathissa tuntui lähinnä virkistävältä pikku voimainmittelöltä tähän koettelemukseen verrattuna.
Aikamoinen vertaus. huh. Taisi Faramir-rukalla oli aikalailla vellit housuissa.

Gaerlin oli niin uskomattoman typerä hölmö ettei tosikaan. Kieltämättä alkoi tosiaan tuntua, että se on saanut jotain ylimääräistä ruoassaan - tai sitten se on vain hurjan yksinkertainen (vaikkakin selvästi kunnianhimoinen) tyyppi.
"No, se riittää minulle", Gaerlín virkkoi. "Tai niin ainakin luulisin. Eikös se sitä tarkoita? En nähkääs ole ehtinyt vielä naimisiin, joten en voi tietää kaikkia yksityiskohtia -"
Repeys. Taitaa Gaerlinilta olla elämän perusasiat aika lailla pidetty piilossa. Minun kävi sitä nyt sääliksi. (ja jos äitikin vielä huitonut käsilaukulla - vaikka se käsilaukku- sana tökki minullekin)

Èomer. Ei ole totta! :D Se on niin rento ja höpö. Kyllä, höpö, etten voinut muuta kuin nauraa sille. Kieltämättä itsekin vähän mietin, että mihin se kunnianarvoisa Markin kuningas on kadonnut - ettei olisi ottanut muutaman vahvistavan ennen oikeudenkäyntiä? Tuo emmekö menisi oluille sai minut nauramaan ääneen. Miksi minäkin näen rohanilaiset aika pitkälle tuommoisina. ;)

ja arh, Gaerlin tosiaan sitten mokasi oikein kunnolla. En tiedä miksi, mutta minun kävi sitä oikeasti sääliksi. Yrittää parhaansa, mokaa huolella ja todella saa kärsiä siitä. Ei sentään onneksi menettänyt päätään, vaikken olisi yhtään ihmetellyt, vaikka Aragorn olisikin hermostunut asiasta enemmänkin. Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis ja niin poispäin...

Miksi minusta tuntuu, ettei tämä ole vielä tällä selvä? Se örkkien ja itäläisten säätö häiritsee minua edelleenkin.
Vuoden tulokas 2006/ Vuoden Originaalikirjoittaja 2007/2008
Mithrellas
Velho
Viestit: 1099
Liittynyt: Ma Joulu 12, 2005 9:00 pm
Paikkakunta: Minas Ithil

Viesti Kirjoittaja Mithrellas »

Isot kiitokset taas palautteesta. Enkös minä varoittanutkin, että nämä loppuluvut ovat "hieman" sekopäisiä, kun kirjoitin ne niin kiireellä? No nyt ainakin on varoitettu. :)

Éomerista sen verran, ettei hän ehkä ollut ihan oma itsensä tuossa oikeudenkäynnissä, siis toisin sanoen hän veti hieman yli saadakseen yleisön ja neuvoston puolelleen. Tai jotain sellaista ehkä yritin siinä tavoitella (en ole ihan varma, kirjoittaessa minulta tuntuu välillä menevän joku osa aivoista pois päältä, niin että kun jälkeen päin lukee sitä ihmettelee itsekin, että mitäs kummaa tämä on olevinaan). Gaerlínin oli sitten pakko olla tuollainen rassukka, ettei se vain saisi neuvostolaisia vakuutettua. Itse en ole koskaan erityisemmin pitänyt mistään oikeudenkäyntikohtauksista tv-sarjoissa, joten tästä tuli tämmöistä parodiaa. Mutta olette oikeassa että tämän jutun Éomer on lähinnä jonkinlainen karikatyyri tuosta kirjahahmosta (tosin minun käsitykseni kirjan perusteella on, että hän on aika tunteikas ja vähän mahtaileva tyyppi, ja siitä olen sitten vienyt hahmoa eteenpäin).

Käsilaukku taisi sitten kuitenkin olla liian moderni sanavalinta... Huomasin tuon oikeastaan vasta juuri postatessani enkä jaksanut enää miettiä mitään vaihtoehtoa. Jotenkin minä järkeilin, että jos Keski-Maassa on kerran sateenvarjoja ja selkäreppuja, niin miksei sitten käsilaukkujakin. Kaipa sen voisi sitten muuttaa sateenvarjoksi, mutta jotenkaan se ero ei minun korvaani kuulosta kovin suurelta...

Andune: Kiitoksia vain. Mukavaa että pidit kuvailuista, minusta tuntui, ettei niitä tähän lukuun oikein mahtunut tarpeeksi, kun tuo dialogi vei niin paljon tilaa... :)

Fëanorel: Hienoa että tykkäät Faramirista sellaisena kun olen hänet kirjoittanut. Välillä pelkään että se on liian vässykkä tässä ficissä.
Ja Éowyn on uskollinen sille Éowynille joka ficissäsi esiintyy ja... Hienoa.
Mukavaa että olen onnistunut luomaan itse luomalleni hahmolle uskollisen hahmon. :P Mutta ei, johdonmukaisuus on tärkeä juttu.

Nerwen: Juu, Gaerlín oli aika omituinen. Mutta se nyt vaan kuvitteli löytäneensä hyvän tilaisuuden ujuttaa tuo "Faramir on vallananastaja" -teoria mukaan ja sitten kun se ei onnistunutkaan, hän tavallaan menetti itsevarmuutensa täydellisesti. Ja Arwen vielä pahensi tilannetta. Naiset ovat Gaerlínin heikko kohta, hän kaipaisi kovasti sellaista itselleen, mutta miesparalla ei vain ole mitään käsitystä, miten sellaisen saisi. Jotenkin voisi kuvitella, että sillä on aika semmoiset varautuneet ja kylmät vanhemmat, jotka eivät ole puhuneet mitään miehen ja naisen välisen suhteen saloista... (Heh, taas löydän itseni analysoimasta omia hahmojani...)

Athelas: Sanon vain, että älä vielä hengähdä helpotuksesta. Vielä ehtii tapahtua. :twisted:

Piratesse: Pitäisi varmaan katsoa tuo Brianin elämä joskus uudestaan, en oikein muista siitä leffasta mitään. :) Olin kyllä vähän turhan ankara Gaerlín-paralle. Mutta ehkäpä se tuosta tokenee, kun on jonkin aikaa istunut perunakellarissa. Kyllä minä sen jollekulle varmaan parittaisin, jos kirjoittaisin hänestä vielä. Minulla on muuten sellainen historiallisesti epärealistinen kuvitelma, ettei Gondorissa oikeastaan harrastettu esiaviollista seksiä (koska Tolkien varmaankin vastustaisi sellaista ajatusta - ikään kun hän nyt ei sitten vastustaisi kaikkea muuta, mitä olen tähän ficciini tunkenut...), tai jos harrastettiin, siitä pysyttiin hiljaa. Joten tuo Gaerlínin tietämättömyys voisi olla ihan luonnollista. Ja kyllä, juttu ei todellakaan ole vielä selvä (olisikin selvä, en millään jaksaisi niitä helkkarin itäläisiä :?), mutta seuraavassa luvussa tuleekin sitten selvyyttä asioihin ja vähän liiankin kanssa.
Vastaa Viestiin