Tuulenlapsi, PG-13, KESKEN, ei jatku.

PG-13 ja sen alle olevat romanceficit.

Valvojat: Likimeya, Andune

Andamunda
Örkki
Viestit: 62
Liittynyt: Pe Maalis 31, 2006 4:46 pm

Viesti Kirjoittaja Andamunda »

Oletko itsekin jotenkin tekemisissä hevosten kanssa, kun kerrot niistä noin ammattimaisesti? :)

Tämä luku oli ehkä ficin paras tähän mennessä. Suudelma, oo 8)
Äh, ei minulta nyt irtoa mitään mielekästä kommenttia, menen jatkamaan siivoamista (huomenna rippijuhlat :S)
Kuinka myurä sai housut?

Dalia-chan
Örkki
Viestit: 9
Liittynyt: To Huhti 06, 2006 3:45 pm
Paikkakunta: Turku

Viesti Kirjoittaja Dalia-chan »

Mukavaa lukea jotain romantista kun yleensä luen surullisia ja/tai angstisia tarinoita. En kyllä varmaan lukisi ellet kirjoittaisi niin hyvin. Pystyt niin aidon tuntuisesti kuvailemaan ihmisten tunteita. Éyden on todella mielenkiintoinen hahmo, odotan innolla minne hänen ja Caerin suhde kehittyy.

Virheitä en huomannut, mutta en niitä kyllä pahemmin etsinytkään. Silti plussaa oikein kirjoituksesta ja tarinan sujuvuudesta. Pidän kirjotustyylistäsi erittäin paljon.
Heaven's poisoned wine: unnatural love and more unnatural hate

Elenya
Örkki
Viestit: 180
Liittynyt: Pe Tammi 13, 2006 6:32 pm

Viesti Kirjoittaja Elenya »

Noniin, vihdoin olen saanut tuon viidennen luvun aikaiseksi. Kesken homman aloin muuttelemaan juonisuunnitelmia.. Katsotaan mitä tästä tulee. Luvun alku on lähes sitä mitä pitikin, mutta loput on muuteltua.

Te olette niin hirmu mukavia kun jaksatte lukea ja kommentoida tämän pienen tekstiä ^^ Kiitän kaikkia palautteesta.

Piratesse, kun luin kommenttisi, olin ihan hangon keksinä! Minusta on niin mahtavaa, että pidät tästä. Minun olisi oikeastaan pitänyt kysyä vielä paria asiaa liittyen Rohanin ilotalokäytäntöihin, mutta sitten ne aina haihtuivat. (Huomasin muuten, että jos luen tekstin ääneen, kuulen paljon helpommin kaikki toistot yms. ^^) Kiitos, toivon että tämä seuraavakin luku iskee jotenkin.

Athos, pahoittelen että tässä on kestänyt. En nyt mitenkään siis erityisesti hevosista tiedä, ja kuten olen muistaakseni sanonut, olen käynyt pari vuotta tunneilla mutta se ei oikein ... Niin. Mutta voin sanoa tietäväni hopusista jonkun verran. ^^ (Ja Eydénin suunnitelma ei paljastu ainakaan vähään aikaan. Vaikka täällä joku kyllä arvasikin oikeaan suuntaan.. Jaiks.)

Nighfall, kiitän. Joo, ei se hevosenkoulutus minustakaan kauhean helppoa voi olla. ^^

Marianna, kiitos kiitos ^^ Joo, yhdessä vaiheessa Eydén itse selventää vanhempiensa taustaa ja sellaista. Mutta se siis myöhemmin.

Andamunda, kiitos. (Ja onnittelut rippijuhlien johdosta, vaikka vähän myöhään tässä onnittelenkin.)

Dalia-chan, olen todella otettu siitä, että mielestäsi kuvaan ihmisten tunteita hyvin, sillä joskus minusta tuntuu että teen sen teatraalisesti tai jotain. Hih. Kiitän.

Ja sitten 5. luku.


Huone oli tumma, siellä oli lämmintä sekä ilman että värisävyjen puolesta. Ikkunan eteen oli vedetty kellanpunaiset verhot, ja niiden vieressä oli tummanpunaisilla tyynyillä pehmustettu puinen sohva. Muutamassa tyynyssä oli kuivuneita viiniläikkiä, lattialle oli pudonnut lasi. Viinipullo oli vähän matkan päässä, leveän sängyn vieressä. Sängyllä oli pehmeät, ohuet, väriltään okransävyiset pellavalakanat, seinällä olevalla hyllyllä oli joukko loppuun palaneita kynttilöitä, joista useimmat olivat olleet hyllyn päällä jo pitkään. Yksi kynttilännysistä paloi kituliaasti luoden huoneeseen pehmeää valoa, paljastaen virheettömän, päivettyneen ja kiiltävän ihon muodot. Jos katsoi tarkemmin, hahmotti kokonaisuuden: kaksi ihmisvartaloa lepäsi toistensa sylissä, rintakehät kohoilivat jo sangen rauhallisesti. Hitaasti naisen huulet painoivat laiskan suudelman miehen suulle.
”Pitäisikö minun tulkita hiljaisuutesi ihastuneeksi mykistykseksi vai mikä saa sinut olemaan vaiti?” Naisen ääni oli syvä ja itsevarma. Hän siveli miehen rintakehää ja puhalteli tämän poskelle ja kaulalle kevyitä ilmavirtoja. Mies ei vastannut hetkeen.
”Caer?”
Puhuteltu liikahti hiukan poispäin naisesta, joka kuitenkin tuli lähemmäs miehen puhuessa voipuneella äänellä.
”Totta kai minä olen ihastunut. Tunnen kuitenkin että lepo olisi jossain välissä paikallaan.”
”Sepä harmillista. Jospa minä vähän ravitsen sinua, niin jaksat paremmin”, nainen sanoi. Hän kurotti lattialle, ja otti lautaselta hedelmäpalan. Hän pisti sen hampaidensa väliin ja suuteli miestä samalla kun tämä otti vastaan herkun. Mieheen katsoivat raskaiden luomien ja pitkien ripsien alta ruskeanvihreät silmät. Juuri niiden vuoksi mies oli valinnut naisen. Siitä valinnasta oli aikaa, mutta nainen jaksoi edelleen, kuten nytkin, kysellä Caerilta syitä tähän valintaan.
”Kerro vielä, miksi juuri minä sain sinut tänne.” Nainen puhui matalalla äänellä aivan miehen korvan vieressä – se oli toimivaksi huomattu keino silittelyn ja hyväilyn lisäksi. Caer huokaisi aavistuksen kyllästyneesti.
”Minä valitsin sinut silmiesi takia. Sinulla oli myös kaunis vatsa, viehättävät rinnat ja varsin hyvä käytös.”
”Entä sitten, sen jälkeen? Kun tulit tänne seuraavan kerran ja valitsit minut uudelleen?”
”Muistin rakastelu- ja miellyttämistaitosi.”
Nainen hyrisi; hän oli kuin lämmin ja pehmeä kissa. Joskus hän kehräsi niin voimakkaasti, että saattoi tuntea miten hänen vartalonsa tärisi hienoisesti; kukaan ei tiennyt mistä hän oli oppinut tuon taidon, ja kaikki muut talon tytöt olivat hänelle siitä kateellisia, sillä tämä erikoisuus miellytti miehiä suuresti.
Mutta vaikka nainen painoi vartalonsa miestä vasten, kehräsi ja suuteli tätä hellän vaativasti, mies vain hymyili pintapuolisesti ja vaipui sitten omiin ajatuksiinsa. Hänen mietteensä liisivät jonnekin ulkoilmaan, ja siellä hänen mielensä oli näkevinään paksut, kultaiset suortuvat jotka liehuivat tuulessa, vilkkaat silmät ja nauravaisen, hiukan kiusoittelevan suun. Suun jota hän oli suudellut vain kerran ja joka muun muassa siksi viehätti häntä mitä suurimmassa määrin.

~*~*~

Vaikka takana oli muutama huonosti nukuttu yö ja kotitöiden täyteinen päivä, silti Eydén raahautui töihin Kultavirtaan. Väsyneenä hän oli kömpelö, pelasti koko ajan joitakin tavaroita tippumasta huolimattomuutensa seurauksena, palveli asiakkaita hitaanlaisesti ja haukotteli lakkaamatta. Puolen yön aikoihin olutta tynnyristä laskeva Eydén haukotteli niin, että pelkäsi hajoavansa kahtia. Hän sai työtovereiltaan sekä sääliviä että paheksuvia katseita; kun pitkältä tuntunut työvuoro päättyi, nainen laahusti kotiin silmät puoliummessa ja horjahdellen – ei tietenkään oluen, vaan väsymyksen vaikutuksesta.
Kävellessään hämärien kujien kautta kohti kotiaan, Eydén mietti uneliaassa mielessään samaa asiaa, jonka takia hän oli valvonut viimeisimmät kolme yötä. Suudelma oli saanut hänen päänsä sekaisin – olihan hän ennenkin ollut nuorten miesten kanssa, mutta tämä mies oli aikuinen ja käyttäytyi hyvin ristiriitaisesti. Miksi Caer vaikutti häneen näin? Hän ei tuntenut rakastavansa miestä, ei, se oli jotakin muuta. Mutta se ei ollut hirveän kaukana rakkaudesta. Yhtäkaikki tuo tunne oli vieras mutta jollain tapaa tuttu, ja se tuntui pakottavalta.
Eydén tuli leveämmälle kujalle ja pysähtyi. Tämän kujan varrella oli kaksi ilotaloa, mutta reitti kotiin olisi paljon nopeampi ja suorempi jos kulkisi tästä. Nainen näki miten tulenväristen verhojen takaa kuulsi valoa; katu oli hiljainen, ovenpieliin ripustetut lyhdyt lepattivat silloin tällöin. Eydéniä inhotti ja pelottikin, mutta mitä kummaa oli kätkettynä noihin taloihin, mitä niin hirveää ettei sitä saanut nähdä? Hänen vatsanpohjassaan kutisi pelko ja kiihtymys, väsymys oli kaikonnut hetkeksi. Nainen piiloutui nurkan taakse kuin pieni lapsi, hänen kasvonsa kurkistivat kujalle uteliaasti. Äkkiä kujalla kävi ovi, ja Eydén vetäytyi piiloonsa seuraten kuitenkin tapahtumaa.
Ovesta tuli pitkä mies, joka katsoi taakseen kuin odottaen. Häntä seurasi nainen, joka jäi seisomaan portaille; hänen äänensä kujerteli ja liversi kuin lintusen laulu, mutta toisinaan hän madalsi äänensä pehmeäksi hyrinäksi. Nainen suostutteli miestä jäämään; hän lupasi tälle kerrassaan hävyttömiä asioita, ja niiden kuuleminen sai Eydénin silmät laajenemaan järkytyksestä. Hän sulki korvansa keskustelulta, joka kuuluikin vain vaimeana hänen piilopaikkaansa.
Hetken kuluttua yhdet askeleet lähestyivät kujan päätä. Eydén painautui varjoihin niin pieneksi ja ohueksi kuin ikinä saattoi; pian hän huomasi helpottuneena, että mies oli kävellyt ohi eikä suunnistanut samaan suuntaan kuin hän. Kurkistaessaan kujalle hän näki oven sulkeutuvan, ja paikka oli jälleen oma hiljainen itsensä. Eydén juoksi sen toiseen päähän ja hänestä tuntui kuin hänen hengästyneisyytensä olisi kaikunut seinistä moninkertaisena – aivan kuin itse kuja olisi hengittänyt.
Päästyään kotiin Eydén meni pesuhuoneeseen, joka oli hämärä sillä ikkunat olivat pienet eikä naisella ollut mukanaan kuin yksi kynttilä. Hän kaatoi matalaan vatiin kylmää vettä, polvistui matalan pesupöydän ääreen ja huuhtaisi kasvonsa. Tuvan puolelta kuului vielä tähänkin aikaan ääniä; veljen sävy oli jostain syystä ärtyisä ja Wenmir kuului rauhoittelevan häntä. Eydén nousi ja laittoi oven salpaan; sitten hän riisuutui ja huuhteli kehonsa käyttäen niin pienen määrän vettä kuin mahdollista. Käännettyään tyhjän vadin ylösalaisin kuivumaan nainen kumartui yhden vesiastian luo katselemaan kuvajaistaan.
Veden pinta oli liikkumaton ja tasainen, ja monesti nainen oli ihmetellyt noita kummastelevia kasvoja jotka katsoivat häneen – tottahan hän tiesi että ne olivat hänen kasvonsa, mutta hän ei voinut ymmärtää, miten oli mahdollista että hän oli tässä, mutta jokin osa hänestä oli myös tuolla vesivadissa. Kuva särkyi ja veden pinnalla kulkivat pienet kareet, kun naisen rintojen nipukat koskettivat sitä. Eydén huoahti harmistuneesti ja jäi odottamaan veden tyyntymistä. Kun hänen kasvonsa jälleen ilmestyivät ehjinä näkyviin, hän suipisti huuliaan kuin antaakseen suudelman. Hän toi kätensä kasvoilleen ja seurasi sormillaan kulmakarvoja ja silmäluomien reunoja – sitten hän pani merkille miten hänen rintansa puristuivat käsien välissä niin että niiden väliin tuli kaunis kaari. Hän hymyili kuvajaiselleen, mutta upotti äkkiä kätensä veteen kuin peittääkseen todisteet itsensä ihailemisesta.
Pukeuduttuaan Eydén suuntasi yläkertaan, kuullen yhä veljensä ja tämän vaimon keskustelun, joskin nyt puhe oli hiljaisempaa ja sopuisampaa. Tapansa mukaan Eydén kävi antamassa nukkuvan isänsä poskelle suukon – tänä yönä isä oli varsin rauhallinen eivätkä hänen kasvonsa olleet niin pahassa kivunirveessä kuin esimerkiksi eilen. Siliteltyään hetken vanhuksen poskea nainen peitteli tämän hyvin ja varmisti että tämän selkä oli tukevassa asennossa. Sitten hän hiipi huoneesta ja sulki oven varovasti takanaan. Pian hän jo olikin omassa vuoteessaan, ja vaikka pitikin silmiään kiinni, hän kuitenkin kuunteli talon ääniä. Lapsesta asti hän oli tuntenut olonsa turvallisemmaksi, jos tiesi ettei nukahtaisi viimeisenä. Nyt hän tosin hymyili huvittuneena kuullessaan Wenmirin ja Eyráthin tulevan yläkertaan. Pari puhui matalalla äänellä ja mies tönäisi vaimonsa Eydénin huoneen ovea vasten käytävässä.
”Ajatella että minä en saa tässä talossa edes siinä asiassa tahtoa läpi”, nuori nainen kuuli veljensä sanovan hiljaa. Wenmir kuului kiemurtelevan paikallaan ovea vasten ja hihittävän tukahdutetusti.
”Et saakaan. Sinulla ei ole pontta siihen, kultaseni. Mutta älä huoli, minusta on ihan sama vaikka sinä nyt oletkin hiukan pehmo”, Wenmir sanoi poikkeuksellisen härnäävällä äänellä, josta saattoi kuulla hymyn. Kuului uusi, vaimea tömäys kun mies painoi rimpuilevan naisen kädet ovea vasten.
”Älä käy liian ylpeäksi, nainen”, Eyráth sanoi. Wenmir nauroi mutta kiljahti sitten vaimeasti kun mies nosti hänet olalleen ja kantoi kohti suurta makuuhuonetta. ”Varo lasta!” oli Wenmirin viimeinen selkeä lause, sitten ovi lyötiin kiinni ja Eydén painoi tyynyn korvalleen voidakseen nukkua.

~*~*~

Helle oli kehittänyt merellä ukkosen, joka paisui uhkaavasti siirtyen samalla mantereelle, raivoten niin että julmat jyrähdykset kuuluivat pelottavan kovina Edorasiin asti. Tuo mahtava myrsky lähetti kuitenkin kaupungin ylle pienemmän pilven, joka sekin oli niin raivoisa että ihmiset puhuivat Ossën tulleen mereltä ratsastaen myrskyn harjalla. Vaikka valmistauduttiin tulipalojen sammuttamiseen ja yleiseen sekasortoon, kaikki sujui kuitenkin rauhallisesti eivätkä salamat sytyttäneet mitään. Ensimmäisen kiivaan sadekuuron jälkeen kansa oli jo varsin levollisella mielellä.
Wenmir oli aamupäivällä huonovointinen, joten Eyráth lähetti sisarensa torille; pienen purnaamisen jälkeen veli oli jyrähtänyt että kuka se tässä talossa määrää, johon Eydén oli piikikkäästi että tuskin veli ainakaan kun Wenmirkin piti tätä pehmona.
”Yksikin sana vielä”, Eyráth murahti yllättävän uhkaavasti.
”Mikset mene itse? Näyttäisit oikein suloista naamaa niin saattaisit saada ne kaalinpäät ilmaiseksi.”
Veli tarttui pikkusiskonsa käsivarteen ja katsoi tätä synkästi. Eydén irvisti ja riuhtoi itsensä irti; molemmat paiskoivat ovia poistuessaan tuvasta.

Torilla oli paljon väkeä huolimatta hienoisesta tihkusateesta, joka edelsi kaupunkin verkkaan lähestyvää saderintamaa. Ilmassa oli vihannesten, yrttien, tuoreen leivän, paistetun lihan ja hevosenlannan tuoksu johon sekoittui savuinen aromi. Ostettuaan nipun sipuleita ja varhaisia kaalinpäitä, nainen kääri ne juuttikangaspussiin ja meni ihailemaan korumyyjän pöytää. Eydénillä ei ikinä olisi varaa koruihin, mutta lähes joka kerta torilla ollessaan hän kävi haaveilemassa kaulakorusta, jossa oli vihreä kivi ja muutama kullattu pallo. Korusta oli myös pienempi muunnos, jossa kivi oli pienempi ja palloja oli vain kaksi. Monet muutkin ihmiset kävivät katselemassa koruja, mutta nainen ei huomannut heitä sen suuremmin, ennen kuin joku osti pienemmän kaulakorun, jota hän oli juuri katsellut. Nainen pidätti pettynyttä huokaisuaan. Vilkaistessaan korun ostajaan, hän huomasi että se oli Caer.
”Olisitteko halunnut ostaa tämän?” mies kysyi hiljaisella, rauhallisella äänellään. Hänen kasvoissaan oli hiukka hämmennystä, muttei pahantuulisuutta.
”Ei, en minä sitä”, Eydén ehätti sanoa. ”Tai siis.. Minä vain ihailin sitä. Minulla ei ole varaa siihen”, hän sitten selvensi.
”Harmillista. Tämä olisi sopinut teille. Tulkaa toki”, mies sanoi ja meni hieman kauemmas kojusta ja muista ihmisistä. Eydén seurasi hämillään. Yllättäen mies kääntyi ja ojensi kätensä kiinnittääkseen korun naisen kaulaan. Caerin sormet koskettivat hänen niskaansa, kun hän solmi nauhaa kiinni. Vetäessään kätensä pois hän sipaisi Eydénin kaulaa, vahingossako vai tahallaan, sitä nainen ei tiennyt.
”Mitä tarkoitatte tällä?” hän kysyi ihmeissään. Mies katseli häntä tarkkaavaisesti, kunnes puhui hiljaa.
”Ostin sen ensin erästä toista tarkoitusta varten… Mutta ei sillä väliä. Se sopii pukuusi”, Caer sanoi sinutellen ja viittasi vihreään helmaan. Eydén hymähti.
”Minun silmäni ovat kyllä aivan eri väriä”, hän selitti yhä hiukan kummastuneena. ”En tiedä oikein…”
”Anna kun katson lähempää”, Caer sanoi tarttuen naista kevyesti leuasta. He katsoivat toisiaan sopimattoman läheltä hetken, kunnes mies suuteli naista. Syvään, rauhallisesti, nautiskellen ja huomioiden toisen täydellisesti. Kumpikaan ei huomannut että äkillinen sade oli langennut ja nyt he olivat lyhyessä ajassa jo varsin märkiä.
”Se oli.. se oli kovin mukavaa”, Eydén naurahti ja tuijotteli hiussuortuviensa päästä tipahtelevia pisaroita. ”Voisin.. voisin kovin mielelläni tehdä sen uudelleen.” Hän oli vähällä vetää kätensä suunsa eteen moisesta lauseesta. Eihän tämä ollut tapa jolla hän puhui?
Caer hymähti huvittuneesti. ”Vai niin. Tule tänne sitten.” Mies puhui yhä matalammalla äänellä ja vetäytyi kulman taakse. Eydén tuli aivan lähelle miestä suudellakseen tätä; mutta juuri kun hänen huulensa olivat koskettamaisillaan Caerin suuta, mies väisti häntä ilkikurisesti. Hetken he ikään kuin leikkivät näin, kunnes nainen vei kätensä miehen niskan taakse ja lopetti leikin suudelmaan.
”Ei, nyt minun on mentävä”, nainen huoahti pian, nostaen säkkinsä maasta. ”Tapaammeko me vielä?”
”Illalla.” Mies katsoi häneen pää kallellaan. Eydén ei voinut kieltäytyä.
Lähtiessään kohti kotiaan hän ei nähnyt miten Caer seisahtui uudelleen korupöydän eteen ja valitsi kaulakorun, jossa oli tummia, punertavia kiviä.

Avatar
Lumisusi
Satutäti
Viestit: 1114
Liittynyt: Su Huhti 09, 2006 8:27 pm
Paikkakunta: Mustalaishaltioiden matkassa

Viesti Kirjoittaja Lumisusi »

Rohan + Rakkaustarina = Uskomattoman kaunista.

Sinä osaat kirjoittaa todella hyvin. Teksti on sujuvaa ja mukaansatempaavaa, juoni on kiehtova ja kuvailu todella kaunista. Ja on mukavaa vaihtelua lukea välillä "tavallisista" ihmisistä, eli siis muistakin kuin oikean TSH:n sankareiden (rakkaus)seikkailuista. Ja kun vielä kuvailit hevosten koulutusta, niin sait minut täysin koukkuun.

Eli on siis sanomattakin selvää, että jatkoa odotellaan, ja innokkaasti.
O Elbereth! Gilthoniel!
We still remember, we who dwell
In this far land beneath the trees,
Thy starlight on the Western Seas.


Vuoden Beta 2007, Vuoden Tolkienisti 2008 & 2009, Vuoden Valvoja 2010 & 2014

Kaukokatse
Örkki
Viestit: 30
Liittynyt: Pe Huhti 21, 2006 7:32 pm

Viesti Kirjoittaja Kaukokatse »

Jee, hyvähän tuo oli, vaikka tosiaan vähän pirstaleinen. Ja se oli suloinen se suutelo-kohtaus, mutta siitä puuttui ehkä tunnetta, koska se meni niin nopeasti ja jotenkin itsestään selvästi. Maikäläistä alkoi muuten ärsyttää se portto ihan vietävästi, kuten myös Caer. Aah, en kestä kolmiodraamaa!! Se on niin julmaa :( Ja hirveää. Ja väärin. Ja... Hyvää viihdettä? xD
Sanavalinnassa huomauttaisin tuosta 'pehmosta'. Se ei jotenkin istunut, koska siitä tullee sellainen vaaleanpunainen, kaltakuonoinen ja nappisilmäinen tekokuitu nalle mieleen... No, mutta kai silloinkin lapsilla oli nuket ja nallet, tosin luultavasti luomuversioina.
(Tällä ja 'Toisten tähtien alla' on muuten jokin selittämättömän kummallinen yhdennäköisyys..? Mutta kukapas sitä ei siitä ficistä ottaisi vaikutteita, kun kaiken maailman Vesteinnit hihhuloi pesuhuoneissa nahkahousuissa jotka käyvät aika ajoin liian ahtaiksi... ;D)

Jatka pieni heti kun jaksat!
Miltä tunutisi
jos pitelisit mua lujasti?
Saisin viipymään
kätesi kädelläni pitempään.
Hän kysyy: 'Mitä mietit nyt? Oot pitkään itseksesi hymyillyt.'
Vastaan:'En mitään!'
Kasvot kivea mutta sydän hyppää.

Piratesse
Vitam Piratae Aligo
Viestit: 781
Liittynyt: Su Marras 06, 2005 11:26 pm
Paikkakunta: Shin-Ra HQ

Viesti Kirjoittaja Piratesse »

Anteeksi, nyt minun palautteeni on lähinnä väsyneen hysteeristä hihitystä tuolle Kaukokatseen kommentille. :lol: Melkein tipuin tuolilta...

No niin, kröhöm. Ryhtiä nyt, nainen!

jeps. Tälle on nyt tapahtunut jotain kummaa. Ihan kuin lukisin toista ficciä, missä on vain samat henkilöt. Caer oli niin yllättävä käytökseltään (siis tietenkin miehet etsivät tyydytyksensä jostain, mutta en tiedä miksi minulla vähän tökähti) ja jotenkin se miten se nyt liehitteli Eydeniä, hämäsi todella huolella.

Eyden on ihan Eyden, mutta Caerille on tapahtunut jotain. Ja miksi Eyden suuteli niin innolla Caeria? Tai ylipäänsä otti lahjan vastaan? Joo, tuli ihan sellainen olo, että tässä olisi pitänyt olla ainakin yksi luku välissä, mitä en ole lukenut. Nuo kaksi olivat yhtäkkiä aivan hassuja keskenään.


...ja miksi sinä minulta rohanilaisista bordelleista kysyisit? :P Minähän olen ihan pieni, kiltti ja viaton. Tosin keskiajan, renessanssin ja rokokoon tavoista nyt jotain tiedänkin, mutta rohan?
Vuoden tulokas 2006/ Vuoden Originaalikirjoittaja 2007/2008

Elenya
Örkki
Viestit: 180
Liittynyt: Pe Tammi 13, 2006 6:32 pm

Viesti Kirjoittaja Elenya »

Kiitän ^^ (Kukaan ei voi väittää, että olisin hyppinyt yhtä mittaa koneella tämän takia. Hih. Teillä ei ole todisteita!)

Kiitos, Lumisusi ^^ Kivaa saada uusi lukija, ja hyvä kun tykkäät. (Minulla itselläni on hieman ristiriitaisia tunteita tätä kohtaan :D)

Kaukokatse;
(Tällä ja 'Toisten tähtien alla' on muuten jokin selittämättömän kummallinen yhdennäköisyys..? Mutta kukapas sitä ei siitä ficistä ottaisi vaikutteita, kun kaiken maailman Vesteinnit hihhuloi pesuhuoneissa nahkahousuissa jotka käyvät aika ajoin liian ahtaiksi... ;D)

Khih. En tiedä meinaatko että tuo yhdennäköisyys on huono vai hyvä asia, mutta totta kai sitä ottaa vaikutteita kaikesta mitä lukee. Ja saatte syyttää Piratessea siitä(kin) että olen hurahtanut Rohaniin. Muahaha.
Kirjoitit muuten Vésteinnin pyhän nimen väärin. Mur! Ja sitä paitsi, minä en pistä ollenkaan pahakseni jos Vésteinnin housut ovat vähän väliä ahtaat. Okei, meni offiksi.
Joo, ja se pehmo mietitytti minuakin, mutta.. Toisaalta se mielestäni sopii Eyráthiin erinomaisesti. Sortsi vaan.

Piratesse, ei ihme että tuntui oudolta tuo noiden kanssakäyminen; seuraavassa luvussa sitä kyllä setvitään ja vedetään takaisin. Sen myönnän, että hyvin heiluvaista tästä tulee. Pahoittelen sitä ^^
Ja kysyisin sinulta sitä siksi, että osaat todennäköisesti soveltaa tietojasi Rohaniin. (Sitäpaitsi, muutenkin teet paljon perusteellisempaa tutkimustyötä tarinoihisi kuin minä.)
Entä kuka joskus sanoi että kaikki miehet siellä bordellissa joskus käy? *kakkanauru*

Okei, olen hiukan sekavassa tilassa, sillä kolmen tunnin päästä alkaa Teho-osasto ja kahdeksantoista tunnin päästä istutaan junassa ja kahdenkymmenenyhden tunnin päästä ollaan Ropeconissa. Tutinaa.

Avatar
Andune
Velho
Viestit: 1085
Liittynyt: Ke Joulu 28, 2005 12:08 pm
Paikkakunta: Valimar

Viesti Kirjoittaja Andune »

*hillitöntä hihitystä* Ihanaa, suudelmia,hih :) Mutta luulen tietäväni kelle se toinen koru on...

Tämä oli todella hyvin kirjoitettu luku. Kyllä sitä jatkoa saikin odotella :P Tämä oli jotenkin...suloinen :) (tällä hetkellä tuntuu että kaikki jutut ovat suloisia :roll: ) Sujuvaa tekstiä, ei muuta ansaitse kuin kiitosta! Jatkoa?
Vuoden Tolkienisti 2007, Vuoden Aragorn 2008 ja 2010 sekä Vuoden Draama-ficcaaja 2009

Akime
Örkki
Viestit: 32
Liittynyt: Ma Touko 08, 2006 10:30 am
Paikkakunta: Siellä missä valo on kuollut jo aikaa sitten.

Viesti Kirjoittaja Akime »

Auon täällä suutani miltei sanattomana. Ja ihan vain sen takia, että olet vihdoinkin jatkanut! Ja sen takia, että tämä oli minusta todella hyvä! Suorastaan loistava. Pidin siitä miten kuvailit ilotaloa ja muutenkin... Ööh. en nyt osaa sanoa tästä mitään, muuta. Olen jostain syystä yliväsynyt! *muminaa*

Akime
What are little girls made of?
What are little girls made of?
Violance and anger, and all thing sad;
That's what little girls are made of.

Dalia-chan
Örkki
Viestit: 9
Liittynyt: To Huhti 06, 2006 3:45 pm
Paikkakunta: Turku

Viesti Kirjoittaja Dalia-chan »

Olen hyvin paha ihminen kun tulin kommentoimaan vasta nyt.
Luku ei kyllä ollut paras mitä olet kirjoittanut mutta ei se nyt ihan huonokaan ollut. Se oli aika pirstaleinen, ei tosin mitenkään hirveän häiritsevästi.
Mielikuvani Caerista särkyi. Se ei ollutkaan niin kiltti miltä vaikutti. Niisk!
Oli myös aika söpöä kun Eyden oli niin hämillään Caerin suhteen. Lopuksi pahoittelen vielä kommentini sekavuutta, olen väsy.
Heaven's poisoned wine: unnatural love and more unnatural hate

Andamunda
Örkki
Viestit: 62
Liittynyt: Pe Maalis 31, 2006 4:46 pm

Viesti Kirjoittaja Andamunda »

Katsos, tätähän on jatkettu! En aivan tarkkaan muista noita aikaisempien lukujen tapahtumia, on sen verran aikaa niiden lukemisesta, mutta olkoon.. Tämä luku oli ihana, varsinkin tuo alku vangitsi heti. Ah niin traagista kolmiodraamaa! :'( :D Ja tuo viimeinen suutelokohtaus, ah! Näitä sinun ficcejäsi on niin mukava lukea. Ns. "taattua laatua". :D Eipä tässä sitten muuta kuin jatkoa odotellessa...
Kuinka myurä sai housut?

Narbeleth
Örkki
Viestit: 62
Liittynyt: Ke Syys 27, 2006 9:24 pm
Paikkakunta: Itä-Suomi

Jatkoa?

Viesti Kirjoittaja Narbeleth »

Oi, että, todella hienosti ja elävästi kirjoitettu.
Eydenillä on hauska luonne. :D Tule jotenkin oma itsensä mieleen, ottaen huomioon, että itsekin käyttäydyn kuin kakara joskus. :D
Oih, Cearista tulee mieleen vähän Aragorn Konkarina. Siis ihan vähän.
Pidän hienosta tavastasi kertoa Rohanista.
Tuleeko Jatkoa?
"Missä on ratsu ja ratsumies? Missä on torvi toitottava? Ne haipuivat niinkuin vuorilta sade ja niityiltä tuulen humu.
Päivät painuvat länteen taakse kukkuloiden, varjoihin.
Miten tässä näin kävi?"

Vastaa Viestiin