Auringon laskiessa - Legolas/Tanwen PG-13
Aijai, mie sitten rakastan tätä. Mä en vaan koskaan ole oppinut kutsumaan Legolasta prinssiksi. Kumma juttu. Arwenista mä en kyllä tässä tarinassa pidä sitten ollenkaan. En sitten yhtään. En edes viirun verran. Inhottavaa ;D
Mä olen jäänyt koukkuun ._____. Kirjaimellisesti.
Mä olen jäänyt koukkuun ._____. Kirjaimellisesti.
you really don't scare to be hated? you should.
-
- Moon Child
- Viestit: 604
- Liittynyt: Ma Touko 03, 2004 7:29 pm
- Paikkakunta: Sateenkaaren päässä.
JEEEEEEEEEEEE!!!
Ihanaa jellonat, ihanaa!!!
*halipusuttaa Rodon*
Ihanaa jellonat, ihanaa!!!
*halipusuttaa Rodon*
Viimeksi muokannut yashmine, Pe Elo 06, 2004 8:38 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Rakasta minua kyselemättä.
___
-Vuoden 2005 tulokas-
-Vuoden 2007 Merri-
___
-Vuoden 2005 tulokas-
-Vuoden 2007 Merri-
Hmph. Mun pitää kohta lukea tämä uudestaan, kun en enää muista, mitä siinä tapahtui. Senkin vanukaspallero...
Nyt sitä jatkoa kehiin, tai muuten..!
Hih, tuleepas minulta nyt kehittäviä viestejä.. x)
Nyt sitä jatkoa kehiin, tai muuten..!
Hih, tuleepas minulta nyt kehittäviä viestejä.. x)
Stars are beautiful, but they may not take an active part in anything, they must just look on for ever.
It is a punishment put on them for something they did so long ago that no star now knows what it was.
J.M.Barrie, Peter Pan.
It is a punishment put on them for something they did so long ago that no star now knows what it was.
J.M.Barrie, Peter Pan.
-
- Örkki
- Viestit: 52
- Liittynyt: Su Tammi 04, 2004 7:35 pm
- Paikkakunta: Siellä missä kaikki kadonneet nuppineulat
A/N: Behold what I see! The story has continued!
Joo. Noh, mä en ajattele, kun kirjoitan ja tää on tulos. Varmasti toistaa paljon aiemmin tapahtunutta ja muutenkin, kun en kauheasti pysty sisäistämään aiemmin tapahtunutta. Kaipa kirjoitan piakkoin taas jatkoa, kun tosiaankin haluan itsekin tarinan päätökseen.
Betana toimi nyt Amene, kun rakas Saatana on riparilla, enkä mä tietenkään muistanut sitä ^^;;. Mutta tässä se on! *fanfaari*
***
Luku XVIII
“He eivät edes päästä minua Legolasin luokse!” Arwen voihkaisi jo ties kuinka monetta kertaa. Hän oli jo pitkään itkenyt vihaansa veljiään kohtaan, paiskonut tavaroita, raivonnut täysin asiaan kuulumattomille, ja nyt isä kielsi häneltä pääsyn rakkaansa viereen tämän sairasvuoteelle! Sydämetöntä, julmaa!
“Kuinka he saattoivat, kuinka Elladan ja Elrohir saattoivat!” jatkui voihkinta, vaikka ketään ei ollut edes kuulemassa. Ah, hän oli niin yksin, hänen veljensä olivat kääntyneet häntä vastaan, oi, kuinka yksin hän oli! Ja jos Legolas nyt kuolisi ilman, että Arwen olisi hänen vierellään, hän ei ikinä antaisi isälleen anteeksi.
Mutta Legolas ei voisi kuolla, ei sitten millään. Heidän häihinsä ei ollut enää edes kuunkiertoa. Ajatus häistä sai Arwenin hetkeksi hymyilemään, ajatus siitä, että kaikki katsoisivat häneen ja hän saisi viettää loppuelämansä Legolasin vierellä.
Hetken kestänyt kaunis kuva katosi hänen silmiensä edestä ja korvautui Legolasin värittömillä kasvoilla ja Elrohirin verisillä käsillä. Häneltä pääsi taas syvä voihkaisu, miksi veljet halusivat riistää häneltä onnen ja rakkauden? Miksi he halusivat tuhota hänen toiveensa tulevasta? Ja kuten Arwenin tunteet yleensä heilahtelivat kuin pieni vene meren suurilla aalloilla, nytkin epätoivo korvaantui taas vihalla.
Veljet saisivat vastata teoistaan, he saisivat selittää syyn. Hän ryntäsi heti huoneestaan, aikomuksenaan etsiä kaksoset käsiinsä. Örkkejä! Naurettavaa! Kuinka he olettivat Arwenin uskovan, kun hän itse omin silmin oli nähnyt ja korvillaan kuullut, kuinka veljet olivat uhkailleet Legolasia.
Kuitenkaan hän ei törmännyt Elladaniin tai Elrohiriin, vaan hänen isänsä sattui vastaan.
Tämä yritti hymyillä väsyneesti, se mitä ruhtinas Elrond nyt vähiten toivoi, oli juuri törmätä tyttäreensä, joka muutenkin kieltäytyi jättämästä häntä rauhaan.
“Missä veljeni ovat?” Arwen kysyi, ennen kuin Imladrisin ruhtinas ehti sanoa mitään. “Tahdon tietää miksi he tekivät sen Legolasille.”
Ruhtinas pudisti päätään.
"Arwen, veljesi puhuivat totta, he eivät hyökänneet Synkmetsän prinssin kimppuun,” hän sanoi huokaisten. Arwen katsoi isäänsä kysyvästi.
“Vakuutan sinulle, että kukaan Imladrisista ei voi saada käsiinsä sellaisia örkkinuolia, kuin Legolasiin osuneet. Ja jos haltia olisi ampunut häntä”, Elrond sanoi surullisesti hymähtäen, “Legolas tuskin enää eläisi.”
Arwen kalpeni hieman, mutta nyökkäsi. “Hyvä on isä, lienen heille anteeksipyynnön velkaa”, sillä jopa hänen oli nöyryttävä joskus.
“Mutta silti heidän omatuntonsa ei ole täysin puhdas, jos he kävivät jo aiemmin Legolasin kimppuun”, Elrond sanoi vielä kuin itsekseen. Nyt kuitenkin Arwen nosti taas katseensa ja kertoi isälleen, mitä oli aiemmin kuullut Elladanin ja Elrohirin puhuvan Legolasin kanssa, sen kuinka he olivat uhkailleet häntä. Elrond kuunteli kummastuneesti ja se selitti entisestään miksi hän oli aistinut viime aikoina vihan poikiensa ja prinssin välillä. Tämä kaikki riita kävi siis Arwenin yli.
'Jos vielä kosket sisareemme...' ne sanat antoivat hänelle paljon mietittävää. Taas kerran hän oli unohtanut Tanwenin, nuori tyttö ei ollut vielä saanut suurtakaan sijaa hänen mielessään tai sydämessään.
“Pääsenkö Legolasin luokse?” Arwen kysyi vielä uhmakkaasti kuin pieni lapsi, ennen kuin erosi isästään. Elrond vain pudisti päätään ja tällä kertaa Arwenkaan ei väittänyt vastaan.
Arwen jatkoi viimein veljiensä etsimistä. Tuokio isän kanssa jutellen oli huomattavasti rauhoittanut häntä, eihän hän itseasiassa olisi saattanutkaan uskoa mitään niin kauheaa rakkaista veljistään, vakuutteli hän itselleen. Eivät he sentään tappaa saattaisi. Viimein haltia tuli veljiensä huoneen ovelle ja nosti kätensä kevyeen koputukseen, mutta kukaan ei vastannut. Luultavasti he eivät olleet siellä. Ovi ei kuitenkaan ollut lukossa ja hetkellisestä mielijohteesta Arwen avasi oven hiljaa ja kurkisti huoneeseen. Veljet olivat kuitenkin siellä, molemmat nukkuivat vierekkäin kuten aina, päät toistensa sylissä. Heidän kasvonsa olivat hyvin kalpeat, mutta kuitenkin molemmat näyttivät levollisilta. Arwen astui hiljaa vuoteen viereen ja istui sen reunalle. Hän silitti varovasti toisen nukkuvan veljensä poskea ja tämän mustia hiuksia. Edes hän ei tunnistanut kaksoisveljiään toisistaan. Äkkiä kummatkin veljeksistä avasivat silmänsä, niin hämmästyttävän saman aikaisesti, että nainen säpsähti. Elladanin ja Elrohirin silmissä oli kummastusta.
“Tahtoisin pyytää anteeksi...” Arwen sanoi hyvin hiljaa, mutta tiesi veljiensä kuulevan. “Olin kohtuuton, ette te tekisi mitään niin kauheaa, minun olisi pitänyt uskoa teitä omia veljiäni!” Ja kuitenkaan hän ei maininnut mitään veljeksien syyllisyydestä Legolasin ensimmäiseen onnettomuuteen. Ehkä näin hän saisi heidän luottamuksensa taas puolelleen ja niin paremmin selville syyn tähän. Arwenin mieli ei koskaan ollut täysin vilpitön.
Kaksoset nousivat istumaan vuoteelle ja hymyilivät sitä täysin samanlaista hymyään. Toinen heistä kumartui syleilemään sisartaan.
“Meidän pitää pyytää sinulta anteeksi Arwen, sinä tiedät kyllä”, hän aikoi nyt ilmeisesti tunnustaa heidän tekonsa, mutta Arwen keskeytti:
“Ei veli, älä sano nyt mitään. Se kaikki on edessä, meidän pitää nyt vain odottaa Legolasin paranevan. Kaikki voimamme menevät nyt siihen.” Ja hän tunsi, kuinka Elladanin ja Elrohirin mieliala keveni ja oli iloinen siitä. Teeskennellyllä hyvyydellä hän oli aina saanut veljiltä mitä halusi.
Ja hänen veljensä olivat tosiaankin helpottuneita. Jo pelkästään siitä, etteivät he olleet pystyneet metsässä suojelemaan Synkmetsän prinssiä, saatika heidän aiemmasta teostaan, painoi niin kova syyllisyys, että jokainen ystävällinen sana Arwenilta, se ettei hän ollut syyttämässä heitä kaikesta nyt kun heillä oli harteillaan niin paljon murheita, kevensi heidän mieliään ja sai heidät tuntemaan olonsa paremmaksi.
Joo. Noh, mä en ajattele, kun kirjoitan ja tää on tulos. Varmasti toistaa paljon aiemmin tapahtunutta ja muutenkin, kun en kauheasti pysty sisäistämään aiemmin tapahtunutta. Kaipa kirjoitan piakkoin taas jatkoa, kun tosiaankin haluan itsekin tarinan päätökseen.
Betana toimi nyt Amene, kun rakas Saatana on riparilla, enkä mä tietenkään muistanut sitä ^^;;. Mutta tässä se on! *fanfaari*
***
Luku XVIII
“He eivät edes päästä minua Legolasin luokse!” Arwen voihkaisi jo ties kuinka monetta kertaa. Hän oli jo pitkään itkenyt vihaansa veljiään kohtaan, paiskonut tavaroita, raivonnut täysin asiaan kuulumattomille, ja nyt isä kielsi häneltä pääsyn rakkaansa viereen tämän sairasvuoteelle! Sydämetöntä, julmaa!
“Kuinka he saattoivat, kuinka Elladan ja Elrohir saattoivat!” jatkui voihkinta, vaikka ketään ei ollut edes kuulemassa. Ah, hän oli niin yksin, hänen veljensä olivat kääntyneet häntä vastaan, oi, kuinka yksin hän oli! Ja jos Legolas nyt kuolisi ilman, että Arwen olisi hänen vierellään, hän ei ikinä antaisi isälleen anteeksi.
Mutta Legolas ei voisi kuolla, ei sitten millään. Heidän häihinsä ei ollut enää edes kuunkiertoa. Ajatus häistä sai Arwenin hetkeksi hymyilemään, ajatus siitä, että kaikki katsoisivat häneen ja hän saisi viettää loppuelämansä Legolasin vierellä.
Hetken kestänyt kaunis kuva katosi hänen silmiensä edestä ja korvautui Legolasin värittömillä kasvoilla ja Elrohirin verisillä käsillä. Häneltä pääsi taas syvä voihkaisu, miksi veljet halusivat riistää häneltä onnen ja rakkauden? Miksi he halusivat tuhota hänen toiveensa tulevasta? Ja kuten Arwenin tunteet yleensä heilahtelivat kuin pieni vene meren suurilla aalloilla, nytkin epätoivo korvaantui taas vihalla.
Veljet saisivat vastata teoistaan, he saisivat selittää syyn. Hän ryntäsi heti huoneestaan, aikomuksenaan etsiä kaksoset käsiinsä. Örkkejä! Naurettavaa! Kuinka he olettivat Arwenin uskovan, kun hän itse omin silmin oli nähnyt ja korvillaan kuullut, kuinka veljet olivat uhkailleet Legolasia.
Kuitenkaan hän ei törmännyt Elladaniin tai Elrohiriin, vaan hänen isänsä sattui vastaan.
Tämä yritti hymyillä väsyneesti, se mitä ruhtinas Elrond nyt vähiten toivoi, oli juuri törmätä tyttäreensä, joka muutenkin kieltäytyi jättämästä häntä rauhaan.
“Missä veljeni ovat?” Arwen kysyi, ennen kuin Imladrisin ruhtinas ehti sanoa mitään. “Tahdon tietää miksi he tekivät sen Legolasille.”
Ruhtinas pudisti päätään.
"Arwen, veljesi puhuivat totta, he eivät hyökänneet Synkmetsän prinssin kimppuun,” hän sanoi huokaisten. Arwen katsoi isäänsä kysyvästi.
“Vakuutan sinulle, että kukaan Imladrisista ei voi saada käsiinsä sellaisia örkkinuolia, kuin Legolasiin osuneet. Ja jos haltia olisi ampunut häntä”, Elrond sanoi surullisesti hymähtäen, “Legolas tuskin enää eläisi.”
Arwen kalpeni hieman, mutta nyökkäsi. “Hyvä on isä, lienen heille anteeksipyynnön velkaa”, sillä jopa hänen oli nöyryttävä joskus.
“Mutta silti heidän omatuntonsa ei ole täysin puhdas, jos he kävivät jo aiemmin Legolasin kimppuun”, Elrond sanoi vielä kuin itsekseen. Nyt kuitenkin Arwen nosti taas katseensa ja kertoi isälleen, mitä oli aiemmin kuullut Elladanin ja Elrohirin puhuvan Legolasin kanssa, sen kuinka he olivat uhkailleet häntä. Elrond kuunteli kummastuneesti ja se selitti entisestään miksi hän oli aistinut viime aikoina vihan poikiensa ja prinssin välillä. Tämä kaikki riita kävi siis Arwenin yli.
'Jos vielä kosket sisareemme...' ne sanat antoivat hänelle paljon mietittävää. Taas kerran hän oli unohtanut Tanwenin, nuori tyttö ei ollut vielä saanut suurtakaan sijaa hänen mielessään tai sydämessään.
“Pääsenkö Legolasin luokse?” Arwen kysyi vielä uhmakkaasti kuin pieni lapsi, ennen kuin erosi isästään. Elrond vain pudisti päätään ja tällä kertaa Arwenkaan ei väittänyt vastaan.
Arwen jatkoi viimein veljiensä etsimistä. Tuokio isän kanssa jutellen oli huomattavasti rauhoittanut häntä, eihän hän itseasiassa olisi saattanutkaan uskoa mitään niin kauheaa rakkaista veljistään, vakuutteli hän itselleen. Eivät he sentään tappaa saattaisi. Viimein haltia tuli veljiensä huoneen ovelle ja nosti kätensä kevyeen koputukseen, mutta kukaan ei vastannut. Luultavasti he eivät olleet siellä. Ovi ei kuitenkaan ollut lukossa ja hetkellisestä mielijohteesta Arwen avasi oven hiljaa ja kurkisti huoneeseen. Veljet olivat kuitenkin siellä, molemmat nukkuivat vierekkäin kuten aina, päät toistensa sylissä. Heidän kasvonsa olivat hyvin kalpeat, mutta kuitenkin molemmat näyttivät levollisilta. Arwen astui hiljaa vuoteen viereen ja istui sen reunalle. Hän silitti varovasti toisen nukkuvan veljensä poskea ja tämän mustia hiuksia. Edes hän ei tunnistanut kaksoisveljiään toisistaan. Äkkiä kummatkin veljeksistä avasivat silmänsä, niin hämmästyttävän saman aikaisesti, että nainen säpsähti. Elladanin ja Elrohirin silmissä oli kummastusta.
“Tahtoisin pyytää anteeksi...” Arwen sanoi hyvin hiljaa, mutta tiesi veljiensä kuulevan. “Olin kohtuuton, ette te tekisi mitään niin kauheaa, minun olisi pitänyt uskoa teitä omia veljiäni!” Ja kuitenkaan hän ei maininnut mitään veljeksien syyllisyydestä Legolasin ensimmäiseen onnettomuuteen. Ehkä näin hän saisi heidän luottamuksensa taas puolelleen ja niin paremmin selville syyn tähän. Arwenin mieli ei koskaan ollut täysin vilpitön.
Kaksoset nousivat istumaan vuoteelle ja hymyilivät sitä täysin samanlaista hymyään. Toinen heistä kumartui syleilemään sisartaan.
“Meidän pitää pyytää sinulta anteeksi Arwen, sinä tiedät kyllä”, hän aikoi nyt ilmeisesti tunnustaa heidän tekonsa, mutta Arwen keskeytti:
“Ei veli, älä sano nyt mitään. Se kaikki on edessä, meidän pitää nyt vain odottaa Legolasin paranevan. Kaikki voimamme menevät nyt siihen.” Ja hän tunsi, kuinka Elladanin ja Elrohirin mieliala keveni ja oli iloinen siitä. Teeskennellyllä hyvyydellä hän oli aina saanut veljiltä mitä halusi.
Ja hänen veljensä olivat tosiaankin helpottuneita. Jo pelkästään siitä, etteivät he olleet pystyneet metsässä suojelemaan Synkmetsän prinssiä, saatika heidän aiemmasta teostaan, painoi niin kova syyllisyys, että jokainen ystävällinen sana Arwenilta, se ettei hän ollut syyttämässä heitä kaikesta nyt kun heillä oli harteillaan niin paljon murheita, kevensi heidän mieliään ja sai heidät tuntemaan olonsa paremmaksi.
Viimeksi muokannut Rodo, Ti Marras 23, 2004 1:49 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
- Noradriel
- Yksinäinen susi
- Viestit: 1134
- Liittynyt: Ma Tammi 05, 2004 8:53 am
- Paikkakunta: Lothlórien
*ruttaaa Rodon*
Sin-sinä jatkoin!!
*riehuu ja saa paniikki-kohtauksen*
Pitääkö vielä ahdistella tai jotain muuta, että jatka? *evil me*
Sin-sinä jatkoin!!
*riehuu ja saa paniikki-kohtauksen*
Pitääkö vielä ahdistella tai jotain muuta, että jatka? *evil me*
Let me forget all of the hate, all of the sadness.
Pervoin -05
HP- ficcaaja -06
Aragorn 2009
Avatar by Paperlime
Pervoin -05
HP- ficcaaja -06
Aragorn 2009
Avatar by Paperlime
-
- Moon Child
- Viestit: 604
- Liittynyt: Ma Touko 03, 2004 7:29 pm
- Paikkakunta: Sateenkaaren päässä.
Rodo! Minä rakastan sinua!!! Sie ihanus teit jatkoa!
*hipsuttelee haltioituneena Pahan Sedän olkkarissa*
Ihanaa, että jatkoit! *ruttii Rodon*
Löysin muutamia pieniä kirjoitusvirhetä, mutta se ei haitannut kyllä yhtään tämän lukemista.
*hipsuttelee haltioituneena Pahan Sedän olkkarissa*
Ihanaa, että jatkoit! *ruttii Rodon*
Löysin muutamia pieniä kirjoitusvirhetä, mutta se ei haitannut kyllä yhtään tämän lukemista.
Viimeksi muokannut yashmine, Pe Elo 06, 2004 8:40 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Rakasta minua kyselemättä.
___
-Vuoden 2005 tulokas-
-Vuoden 2007 Merri-
___
-Vuoden 2005 tulokas-
-Vuoden 2007 Merri-
-
- ... has left the building
- Viestit: 866
- Liittynyt: Pe Huhti 16, 2004 11:02 pm
- Paikkakunta: juhannukseen asti Australia
Kuten muutkin, olen myös odottanut jatkoa! Hieno kappale - ja Arwen parka. (<-sarkasmia) Hauskaa lukea Arwenin ajatuksia Legolasin loukkaantumisesta, ja yleensäkin - ja täytyy taas sanoa, että pidän siitä millaiseksi kirjoitat Arwenin. (Elokuva-Arwen kun ei todellakaan kuulu miun suosikkeihini..) Mutta Elladan ja Elrohir ovat ihania!
Look at it this way, Wayne - we will always have Saskatchewan. Shelly, NX
Draamaficcari '05 ja '06, Kommaaja '07 | Viimavaarojen varjo ~ Ei palaisi pohjoiseen Halbarad.
Draamaficcari '05 ja '06, Kommaaja '07 | Viimavaarojen varjo ~ Ei palaisi pohjoiseen Halbarad.
- Fairy tale
- Puolituinen
- Viestit: 270
- Liittynyt: Ke Huhti 28, 2004 6:17 pm
- Paikkakunta: Tukinturku
Aloittelin tätä minäkin joskus tossa lukemaan, mutta tänään löytyi aikaa lukea tuo oikein ajan kanssa. Hyvää ja suht virheetöntä tekstiä, jota on helppo lukea. Tykkään muuten noista haltiakielisistä lausahduksista. Ne tuovat tunnelmaa ja saavat eläytymään.
Yhdestä juonenkäänteestä putosin kärryiltä. *Se nyt ei ole mitään uutta minulta.* Oliko kaksosilla jokin syvempikin tarkoitus, kun he halusivat Legolasin sinne ratsastus- ja metsäretkelle? Miksi juuri sinä päivänä? No, tuo nyt oli pieni sivuseikka, mutta silti. *polkee jalkaa*
Tanwen on hieno hahmo. (Mutta voi minkä teki, kun meni prinssin petiin piehtaroimaan.) Et taida itsekään vielä tietää, miten ficci loppuu, vai??? Jään odottamaan ja pidän peukkuja (en kerro keille)
Yhdestä juonenkäänteestä putosin kärryiltä. *Se nyt ei ole mitään uutta minulta.* Oliko kaksosilla jokin syvempikin tarkoitus, kun he halusivat Legolasin sinne ratsastus- ja metsäretkelle? Miksi juuri sinä päivänä? No, tuo nyt oli pieni sivuseikka, mutta silti. *polkee jalkaa*
Tanwen on hieno hahmo. (Mutta voi minkä teki, kun meni prinssin petiin piehtaroimaan.) Et taida itsekään vielä tietää, miten ficci loppuu, vai??? Jään odottamaan ja pidän peukkuja (en kerro keille)