Thorongil, pohjoisen muukalainen (Epilogi 14.1. VALMIS)

PG-13 ja sen alle olevat romanceficit.

Valvojat: Likimeya, Andune

Mithrellas
Velho
Viestit: 1099
Liittynyt: Ma Joulu 12, 2005 9:00 pm
Paikkakunta: Minas Ithil

Viesti Kirjoittaja Mithrellas »

(Et muuten tainnut huomata laittaa otsikkoon ilmoitusta päivityksestä.)

No niin, johan minä tuota Eórdan/Ciraélia olen odotellutkin... :) Eórdan teki tosiaan aika ikävän tempun mainitessaan Goldwinelle Arwenista, minä jo hetken ounastelin hänen tehneen sen tarkoituksella, ikään kuin kostoksi siitä kun Thorongil vietti niin paljon aikaa Ciraélin kanssa. Mutta onneksi ei sentään.

Okei, no nyt sitten Goldwine tietää Arwenista. Mitä Thorongil oikeastaan nyt pelkää? Sitä että Goldwine paljastaa tämän Ciraélille (olisiko se niin paha asia loppujen lopuksi, pakkohan Ciraélin on se joskus saada selville?) vai että Goldwine saisi jotenkin välitettyä viestin Thorongilin ja Ciraélin yhteisestä yöstä Arwenille? Tuon jälkimmäisen toteutuminen nyt lienee aika epätodennäköistä, koska eihän Goldwine tiedä mitään siitä, kuka tämä haltianeito sitten on ja missä asuu... (Pohdiskelenpa taas omiani unohtaen että olen kirjoittamassa palautetta...)

Ömm, jospa yrittäisin hieman jotain rakentavaakin vaihteeksi. Minusta tuo kohta, jossa Goldwine ilmaantuu Ciraélin kotiin aamuhämärissä, olisi ehkä vaatinut hieman hiomista. Tuo tapa, jolla kuvailit saman tapahtuman vuorotellen Ciraélin ja Thorongilin näkökulmista niin että siinä tuli osittain päällekkäisyyttä ei minusta ollut oikein tarpeen. Kohtauksen kuvauksessa olisi minusta voinut pitäytyä pelkästään Ciraélin näkökulmassa, ja ehkä sitten kun kaikki on ohi, Thorongil olisi voinut kerrata tapahtumia mielessään ja siitä olisi käynyt sitten ilmi tuo Goldwinen tieto. Itse kohtaushan oli kyllä hienosti ajateltu, että siinä tuo Thorongilin piilossa oleva kuninkaallisuus jälleen pulpahti esiin (minä muuten pidän siitä, kuinka olet kuljettanut tuota Thorongilin todellista identiteettiä tässä taustalla koko tarinan ajan, etkä ole päästänyt sitä unohtumaan), mutta silloin kun kirjoittelet tällaisia dramaattisia ja hienoja kohtauksia, varo ettei se mene mässäilyn puolelle.

Pieni nillityskohta:
”Mihin jätit haltianeidon, jos kerran tyydytätte yksinäisyyttänne Ciraélin, kihlattuni, kanssa?”
Minä pysähdyin miettimään, että mitähän tuo "yksinäisyyden tyydyttäminen" oikeastaan on... Mitenkähän yksinäisyys oikeastaan saadaan tyydytetyksi? Olemalla lisää yksin? :P (Okei, älä välitä jos et tajunnut, mutta minä olisin ehkä ilmaissut asian hieman toisin sanoin, esim. "tyydytätte yksinäistä ruumistanne/pakenette yksinäisyyttänne/tyydytätte naisenkaipuutanne".)

Minusta oli kiva, ettei Thorongilin ja Ciraélin välillä tapahtunut mitään, en olisi kyllä osannut muuta kuvitellakaan. Mutta onhan tuossa kummallakin aikamoinen todistelu ulkopuolisille, ja Goldwine ei varmasti ole lavertelematta siitä jokaiselle vastaantulijalle. Odottelen jännityksellä, miten tässä vielä käy. :)
Humor-ficcaaja 2007 ja 2009, Draama-ficcaaja 2010
Nerwen
Pikku Eskapisti
Viestit: 1506
Liittynyt: To Touko 18, 2006 6:12 pm
Paikkakunta: Pieni kylä Rohanissa

Viesti Kirjoittaja Nerwen »

Kiitos jälleen, Mithrellas!

Juu, unohdin tosiaan päivityksen... Lahopääni ei toiminut...

Thorongil pelkää Ciraélin kuulevan tiedosta jotenkin, koska haluaa kertoa asian itse mahdollisimman nätisti...

Tuo päällekkäisyys tosiaan tökkii. Ajatuksesi tuntuu hyvältä -olen kyllä liian laiska korjaamaan koko asiaa. Koetan muistaa seuraavalla kerralla, ja ainahan sitä jotain oppii.

Yksinäisyyden tyydytys -itse koen sen niin, että hakeutuu ihmisten seuraan hanakasti ja tekee vähän kaikenlaista... Goldwinen on tarkoitus tuossa ... miten selitän mielikuvani? En osaa mitään. Niin, Goldwinen on tarkoitus tuossa puhua typeryyksiä ja yrittää liikaa, sillä Thorongilhan ei käyttäydy niin. Tuosta nyt ei saanut mitään selvää, olenko aina noin epäselvä? Kaiketi niin...

Mitään ei tapahtunut -ja taisin lipsauttaa sen jo monta lukua sitten, kun sanoin, että kaikki sellainen jää pois, koska olen itse ehdottoman varma Arwenin ja Aragornin kestävästä rakkaudesta, ja tämä on vain epätärkeä hairahdus... Kaikki on mennyt sen suunnitelman mukaan.

Hum. Ongelmat eivät lopu kesken, voin vakuuttaa.
Kiitos vielä, Mithrellas!
Nightfall
Örkki
Viestit: 192
Liittynyt: Ti Maalis 07, 2006 5:38 pm

Viesti Kirjoittaja Nightfall »

Sainpas tämä viimein luettua x) Huomasin tämän toki jo silloin kun tämä alkoi, mutta jotenkin silloin ei vain kiinnostanut lukea mitään Aragorn-ficcejä, joten annoin tämän olla... Viikonloppuna sitten rupesin tätä lukemaan muutaman luvun päivätahtia, ja eilen sitten luin 7. luvun puolivälistä loppuun asti xD Kerrotaan vielä että kello oli liki puoli yksitoista kun aloitin lukemisen. Ajattelin että luen vain seiskaluvun loppuun ja painun pehkuihin. Sitten iski se lukuhimo, ja tuli sellainen "vielä vähän lisää"-olo. (* "-No mä luen vielä ton seuraavan luvun.." "-No en mä tätä nyt tollaseen kohtaan voi jättää.." " Mä luen varttii vaille asti.."*

Tuo "vielä vähän" jatkuikin sitten 00.05 asti x)

Jos sitten vielä jotain itse ficistä...

On mukavaa vaihteeksi lukea Aragornin nuoruusvuosista (ja muitakin parituksia kuin Aragorn&Arwen). Ciraél tuntuu aika mukavalta, ja siksi vähän surettaa hänen puolestaan, sillä tuo suhde Thorongiliin ei voi päätyä kivasti tuon #¤#&%#! Goldwinen takia *inhoreaktio*, jos Thorongil jää, Goldwine tekee taas jotain (ja jääminen vain pahentaa tilannetta, koska jossain vaiheessa Thorongilin on kuitenkin lähdettävä) ja jos Thorongil lähtee, Ciraél masentuu. (Tästä tulee vielä jotain mielenkiintoista)
Sääli että Icaril kuoli (järkytyin lukiessani sen kohdan, olin ihan että "WHAAAT!!" :shock: ) Sitten tuli palava halu saada tietää mitä tapahtui (Goldwine on takuulla senkin takana..) Inhoan sitä miestä..

Tulipas taas hieno palaute (puolet asioista unohtui ja pompin asioista toiseen). Olen väsynyt -__-

Hei, tästä on siis enää kolme lukua tulossa? No voi kettu, heti se loppuu kun rupean tätä seuraamaan..

Njah, joka tapauksessa, jatkoa odotan ^___^
In this world where feelings are only a hiderance
Shoot and kill me !
Who is using the scale ?
Who is using the abacus ?
Who is playing the Hamelin flute ?
Who is the boy who cried wolf ?
Rather than caring about these things right now, i love you
Avatar
Andune
Velho
Viestit: 1085
Liittynyt: Ke Joulu 28, 2005 12:08 pm
Paikkakunta: Valimar

Viesti Kirjoittaja Andune »

Joo, Goldwine saisi kyllä kertoa Ciraélille että Thorongililla on jo kiikarissa haltianeitonen ja sitten Eórdan voisi astua takavasemmalta (tai etuoikealta, sama se), kertoa Ciraélille tunteensa ja sitten Thorongil voisi toivottaa onnea ja lähteä Arwenin luo....mutta tästä ei taida tulla näin yksinkertaista :D No, ainahan saa haaveilla (tosin, jos tämä hoituisi niin helposti, niin ei olisi mitään jännitystä :P)

Aragorn oli niiiiiiin Aragorn. Ihanaa :) He has got the power :roll:

Hirvittää ajatellakin mitä Ciraélille olisi tapahtunut jos Thorongil ei olisi tullut väliin.
”Se oli kallis. Saat maksaa tästä itselläsi!” Goldwine sihahti.
Tuossa vaiheessa meni kylmänväreet pitkin selkää. Minä vielä nirhaan tuon miehen *mutinaa ja murinaa*

Enää 3 lukua?! Mutta mitä ficciä Aragornista mä nyt luen? :(
Vuoden Tolkienisti 2007, Vuoden Aragorn 2008 ja 2010 sekä Vuoden Draama-ficcaaja 2009
Nerwen
Pikku Eskapisti
Viestit: 1506
Liittynyt: To Touko 18, 2006 6:12 pm
Paikkakunta: Pieni kylä Rohanissa

Viesti Kirjoittaja Nerwen »

Voi voi. Ihanaa, nämä kommentit piristivät. Paljon. *naureskelee itsekseen*

Nightfall: Tuo on yksi parhaista kommenteista mitä voin saada. Olen aina halunnut saada ihmiset lukemaan juuri tuolla asenteella "pakko lukea kun tätä on vielä, ei voi lopettaa"! Voi voi, olen onnellinen... :D ((ja minä en sitten enää koskaan kirjoita kahta voi-sanaa peräkkääin! Toisesta tuli äsken ovi ja toisesta oiv.))

Ihanaa, että olet pitänyt... Et tiedäkään, tämän ansoista taidan kulkea loppupäivän tyhmä hymy naamalla vaikka huoneen siivous on vieläkin kesken. Kiitos erittäin paljon.

Andune, kiitos jälleen. Ei, ei se ihan noin sentään mene... *hihittelee* Kyllä tästä vielä järkevä saadaan. Tai no, itsepähän sanon, mutta silti. Voi että, osaanko minä muka kirjoittaa Aragornin sellaisena kuin hän on? *puistelee päätään* Ei voi olla totta.
Hmm. Sinun ei tarvitse Goldwinelle tehdä mitään, lupaan hoidella sen suunnitelman mukaan, kerrankin. Kaikki muu onkin vähän tai vähän enemmän poikennut alkuperäisestä, mutta tämä pysyy. Tai ei sekään ihan ensimmäisessä ollut, mutta... On se aika kauan jo mielessä ollut.
Kolme lukua ja epilogi, se on se karu totuus... En tiedä mitä alan tehdä, kun tämä on ohi, kehitän kai idean jostain.... Saa nähdä nyt, miten käy.
Piratesse
Vitam Piratae Aligo
Viestit: 781
Liittynyt: Su Marras 06, 2005 11:26 pm
Paikkakunta: Shin-Ra HQ

Viesti Kirjoittaja Piratesse »

No niin, sain vihdoin luettua ajatuksen kanssa ja kykenen nyt jotakin siitä sanomaan. Rakentavan palautteen osalta Mithrellas ehtikin jo tuolla esittämään niitä kohtia, mitä minäkin olisin ottanut esiin.

Ciraelin surun kuvailu on edelleen ollut oiekin hyvää. Ehkä siitä paras osoitus on se, että en tosiaan kyennyt omassa surussani kommentoimaan sitä lainkaan. Ja tunteet, mitä kuvailit, olivat hyvin pitkälle niitä samoja, mitä minä tunsin. :cry:

Minua hämää Goldwine ihan tosissaan. Jos se haluaa Ciraelin, niin miksi se yrittää silloin pilata tytön maineen lopullisesti? Koska silloin jos se ottaisi Ciraelin vaimokseen, sen omakin maine tahrautuisi ja kuitenkin entisaikojen ihmisille kunnia ja maine olivat ne kaikkein tärkeimmät jutut ja niistä piti viimeiseen asti kiinni kaikkein huonoimmissa ja köyhimmissä asemissakin olevat ihmiset. Jotenkin tuollainen käytös on melkein sama kuin ampuisi itseään jalkaan. Mikäli siis se tosiaan haluaisi Ciraelin.

Pidin siitä kohtaa kun Cirael jättää Goldwinen sormuksen sinne lätäkköön ja mies ei meinaa uskoa, että tyttö ihan tosissaan teki niin. Se tuntui todella uskottavalta käytökseltä ja siinä olit saavuttanut hyvin "vanhanaikaista" miehistä ajattelua.

Thorongililta taitaa tässä olla se punainen lanka hukassa aika tehokkaasti. Miksi se menee naimattoman ja nyt vähän hankalassa asemassa olevan naisen luokse yksin ja jää vielä yöksikin? Minä en hahmota sen ajatuksenjuoksua. Nykyaikaisella ajattelulla herttaista, mutta mutta... miten tämän sanoisi, se kuulostaa vain jotenkin kähmäiseltä. Tässä kyllä tullaan taas tähän ihan yleiseen peruskysymykseen, että kirjoitetaanko/luetaanko modernisti ajattelevista ja tekevistä ihmisistä fantasia/historiallisessa ympäristössä vai yritetäänkö saada hahmot ajatusmaailmaltaan ja tekemisiltään myös "oman aikansa" mukaisiksi? Varmasti monelle sellainen nykyaikaisesti toimiva hahmo on ehkä helpompi lukea, mutta minä kaipaan jollain tasolla myös sitä vanhanaikaisempaa ajattelu- ja toimintamallia. Maku- ja valintakysymyshän tämä on ja varmaan 95% ei varmaan edes kiinnitä tähän mitään huomiota. (anteeksi, jaarittelen.)

Mutta sitten, pidin kovasti siitä miten kuvasit Thorongilia Ciraelin silmin kun hän puhui Goldwinen kanssa. Se muutos nuoresta miehestä kokeneeseen, vanhempaan ja kuninkaalliseen hahmoon, oli hieno. Se kuulosti hyvin Tolkienmaiselta ja siinä hetkessä oli myös todella hieno fiilis. Se kulki elokuvamaisesti silmien edessä ja toimi erittäin hyvin.

Eordan taitaa olla myös aikamoinen kuumakalle jos se kerran suutuspäissään menee tekemään mokomia typeryyksiä. Oivoi. Toivottavasti asiat selviävät sen ja Thorongilin välillä ja samoin myös sen ja Ciraelin kanssa.

Nämä nyt ovat tämmöisiä jouluähkyisiä ajatuksia ja toivottavasti saat niistä vähän ruokaa ajatuksille. Jatkoa odottelen edelleen mielenkiinnolla. :)
Vuoden tulokas 2006/ Vuoden Originaalikirjoittaja 2007/2008
Nerwen
Pikku Eskapisti
Viestit: 1506
Liittynyt: To Touko 18, 2006 6:12 pm
Paikkakunta: Pieni kylä Rohanissa

Viesti Kirjoittaja Nerwen »

Voi kiitos, Piratesse!

Mistäs tässä aloittaa? Ihanaa, jos kuvailuni onnistuivat... Ja Goldwine. Hän haluaa Ciraélin muodon vuoksi, koska ei ymmärrä miksi Ciraél hänet jätti silloin vuonna nakki ja muusi. Ja tuota ei ehkä olisi pitänyt sanoa. Ei voi enää mitään, enkä ala enää sitä muuttelemaan.

No, vanhanaikaisuus, niin sanoakseni, on vaikeaa enkä osaa.... Äh. Niin; Thorongil on hukassa tarkoituksella. Vanhanaikaisuus tästä puuttuu ja sitä minä en osaa. Yritin kovasti tehdä tästä edes jotenkin... Tai sitten en. Siitä on ikuisuus, kun kirjoitin tuon ensimmäisen kerran ja en enää muista mitään, kun 13. luku tuntuu olevan pahan onnen luku eikä suostu tottelemaan millään. Tai sitten itsepäiset aivoni ovat tehneet siitä ylitsepääsemättömän.. :roll:

Kuulosti Tolkienmaiselta. Tässä ei tiedä miten päin olisi. Kiitos!

Yritän selvittää kaiken. Tästä taisi sukeutua aikamoinen draama. Alkuajatus on kadonnut, kun tämä alkoi pidetä... Vaikka nämä viimeiset luvut ovatkin kirjoitusasultaan, jos eivät muuten, parempia kuin ne ensimmäiset.

Juu, taisin saada jotain, toivottavasti apua seuraavaan lukuun. Kirjoitan sitä jo kolmatta kertaa uusiksi ja kaikki takkuaa pahasti eikä mikään sovi kenenkään käytökseen. Minulla on lievästi sanottuna ongelma, osaisin jo hyvin kirjoittaa kaksi viiimeistä lukua, mutta tämä täytyy tehdä ensin. Voi itku. En tosiaankaan tiedä, koska saan sen luvun sellaiseen muotoon, joka kelpaisi itselleni. :cry: Olisi ihanaa päästä kirjoittamaan loppua...
Piratesse
Vitam Piratae Aligo
Viestit: 781
Liittynyt: Su Marras 06, 2005 11:26 pm
Paikkakunta: Shin-Ra HQ

Viesti Kirjoittaja Piratesse »

Nerwen-kulta, mikset sinä voisi kirjoittaa sitä loppua jo, jos sinulla on siihen idea? Ei missään ole sanottu, että kaikki pitää kirjoittaa järjestyksessä. Ideat voivat hyvinkin selviytyä siihen 13. lukuun jos kirjoitat vaikka luvun itsellesi ensin ylös. Minä en osaisi kirjoittaa mitään jos minun pitäisi suoraan kirjoittaa alusta A:sta Ö:hön. Sitä saattaa aloittaa keskeltä, lopettaa johonkin, käydä Y:n ja Z:n kautta ja sitten viimeisenä kirjoittaa vaikka alun. Älä anna sen yhden vaikean kohdan tukahduttaa kirjoitusfiilistäsi!

Anteeksi offi. :roll:
Vuoden tulokas 2006/ Vuoden Originaalikirjoittaja 2007/2008
Nerwen
Pikku Eskapisti
Viestit: 1506
Liittynyt: To Touko 18, 2006 6:12 pm
Paikkakunta: Pieni kylä Rohanissa

Viesti Kirjoittaja Nerwen »

Vastaan jo nyt, että itse asiassa niin teinkin.... Eilen illalla oli pakko, ja sainkin ensimmäisen version epilogista kirjoitettua. Voisihan niitä muitakin aloitella, mutta jostain syystä haluan kirjoittaa sen järjestyksessä. Älkää kysykö miksi, muuten olen niin epäjärjestelmällinen... Johtuisikohan vihosta, jossa on edelleen tuo pahanonnen numeron luku kesken?

Sain tästä uutta pontta jatkamiseen. Ehkä luku lopultakin tottelisi, ja tämän tylsyyden keskellä sitä voisi jatkaa. ellen keksi jotain muuta. :wink:

Edittiä: Kiitos tämän ja sen, ettei Fëanorel voinut olla, sain seuraavan luvun miltei valmiiksi, tai siis vihkoon. Enää koneelle; olkaa onnelliset, ehkä ette joudukaan odottamaan niin kauaa. :D Innostuin vähän.
Narbeleth
Örkki
Viestit: 62
Liittynyt: Ke Syys 27, 2006 9:24 pm
Paikkakunta: Itä-Suomi

Viesti Kirjoittaja Narbeleth »

Nyt vasta löysin tarinasti, ja sain loppuun asti luettua, ja olen mykistynyt!
Oi, rakastan näitä jotka kertovat Aragornin menneisyydesta, josta ei paljon kirjoissa puhuta!

Löysin muutamia virheitä, kuten 3.luvussa
Ciraél huokasi. ”On kai parasta ketoa kaikki.”
ja tuo tärähti vain silmään. Mutta muita en kyllä löytänytkään, mutta ahmin tämän sisääni niin nopeasti ja innolla, että en usko niillä olevan niin väliä. ^^ Muut kertokoonsa ne. :wink:

Palaute ei ole kyllä mitään parasta, mutta pakko oli kommentoida.

Yksi lukija lisää ficillesi on ilmestynyt. :D
"Missä on ratsu ja ratsumies? Missä on torvi toitottava? Ne haipuivat niinkuin vuorilta sade ja niityiltä tuulen humu.
Päivät painuvat länteen taakse kukkuloiden, varjoihin.
Miten tässä näin kävi?"
Nerwen
Pikku Eskapisti
Viestit: 1506
Liittynyt: To Touko 18, 2006 6:12 pm
Paikkakunta: Pieni kylä Rohanissa

Viesti Kirjoittaja Nerwen »

Ihanaa, kiitos, Narbeleth!

Nuo virheet ovat kai joitain korjaamatta jääneitä, täytyypä mennä etsimään. Tekee vain pahaa lukea noita ensimmäisiä lukuja, en pidä niistä ollenkaan!

Ja palaute oli aivan sopivaa, ihanaa kun kerroit lukeneesi. Tämä fici on jo melkein lopussaan ja saan äkkiä lisää lukijoita :D Tämä on kivaa.


Toivon, että 13. luku saisi paikan täältä pian, olen jo matkalla kirjoittamaan!
Nerwen
Pikku Eskapisti
Viestit: 1506
Liittynyt: To Touko 18, 2006 6:12 pm
Paikkakunta: Pieni kylä Rohanissa

Viesti Kirjoittaja Nerwen »

A/N: Tässä vihdoin. Olen ollut helisemässä tämän luvun kanssa, ja kirjoitin sen tosiaan kolme kertaa niin, että muutin koko idean täysin. Numero 13 ei ole tämän otuksen luku...Ja tämä on väliluku, joka valmistaa loppuun. Mutta en pidätä teitä enempää ja tässä tämä luku nyt on, monen mutkan kautta.

13.Luku:Todistettavissa

Thorongil kuunteli Eórdanin rauhallista hengitystä huoneen toiselta puolelta. ajatukset piinasivat häntä eikä hän voinut nukahtaa.

Arwen. Thorongil kaipasi neitoa silmittömästi. Hän ei tiennyt, mitä ajatella kaikesta. Hän tunsi itsensä pettäjäksi, muttei voinut karkottaa muistojaan. Elrondin sanat saivat hänet pelkäämään omia ajatuksiaan. Pelkäämään, että hän katui turhaan. Mestari Elrond ei antaisi tytärtään pois mielellään ja mitä takeita oli siitä, että Arwen vielä näiden vuosien jälkeen muistaisi hänet, tavallisen kuolevaisen miehen? Hän oli kuolevainen. Ja Arwenin rinnalla kuin pieni lapsi, niin paljon tätä nuorempi. Saattoiko hän olla Arwenin ainut? Neito oli elänyt kauan, eikä todennäköisesti yksin. Mutta jos hän olisi elänyt yksin… Thorongilin toivo nojautui pariin heiveröiseen mahdollisuuteen. Siihen, että Arwen muistaisi ja että hän olisi tosiaan koko elämänsä viettänyt yksin. Ja jos nekin osoittautuisivat todeksi, Arwen olisi silti saavuttamattomissa. Thorongil tunsi olevansa pahasti eksyksissä Ciraélin ja Arwenin suhteen. Hän piti Ciraélista, joka rakasti häntä, mutta hän rakasti Arwenia, jonka tunteista ei ollut takeita.

Ja nyt Goldwine tiesi. Hän saattaisi kertoa Ciraélille. Se aiheuttaisi melkoisen ongelman, Ciraél todennäköisesti suuttuisi eikä suostuisi kuuntelemaan Thorongilia sen jälkeen. Se ei saisi tapahtua. Ja ainut heikkous, jonka Thorongil itsessään tiesi, oli juuri Arwen. Goldwine oli saanut tietää liikaa, nyt hänellä olisi mahdollisuus kiristää Thorongilia. Ja ketä Thorongil sai kiittää siitä? Eórdania. Miestä, johon hän oli ainoana luottanut tämän ryhmän ihmisistä. Miestä, joka oli suutuspäissään paljastanut tiedon. Ei ilmeisesti kaikkea, mutta tarpeeksi. Ja nyt Eórdan ei uskonut, että mitään ei ollut tapahtunut! Thorongilin pitäisi todistaa se jotenkin. Mahdollisimman pian.
”Arwen… Kaipaan sinua, ja toivon, että muistat minut. Auta minua jaksamaan, rakkaani”, Thorongil kuiskasi pimeyteen.

”Eórdan! Meidän pitää puhua!”
Kaksi päivää myöhemmin Thorongil tunsi olevansa valmis Eórdanin mielipiteen parantamiseen. Aikaa oli kulunut jo liiaksikin, ja nyt oli jo korkea aika tarttua toimeen. Pitäisi yrittää todistaa Eórdanille puhuvansa totta.

Eórdan, joka oli ollut lähdössä huoneesta, kääntyi hitaasti ympäri.
”Niin?” hän kysyi. Thorongil vastasi miehen ärsyyntyneeseen katseeseen tyynesti.
”Kerro minulle, miten voin todistaa puhuvani totta.”
Eórdan tuhahti. Hän käänsi katseensa pois ja pysyi hiljaa. Thorongil käveli hänen luokseen.
”Miten voin helpottaa vihaasi?” hän kysyi.
”Kertomalla totuuden.” Eórdan tuijotteli lattiaan.
Thorongil tarttui miehen leukaan ja pakotti tämän katsomaan silmiinsä.
”Kerroin totuuden. Mitä muuta haluat?” Thorongil kysyi vilpittömästi tutkiskellen Eórdanin sinisiä silmiä. Eórdan ei vastannut. Sitten hän kietoi kätensä Thorongilin kaulaan.

Mitä Thorongil oli odottanutkaan miehen tekevän, ei tätä. Hän halasi miestä takaisin hieman pöllämystyneenä.
”Sanonpahan vain, hillitset itsesi ihmeen hyvin ollaksesi vain tavallinen mies”, Eórdan sanoi hiljaa. Thorongil ei tiennyt mitä sanoa.
”En kuitenkaan tarpeeksi”, hän totesi taputettuaan Eórdania selkään.
”Aivan tarpeeksi. Olet rehellinen. Anteeksi…” Eórdan sanoi ja astui joitakin askelia taemmas, kunnes törmäsi oveen.
”Saat anteeksi, Eórdan. Mutta muista, että kun minä valehtelen, sille on hyvä syy, paljon parempi kuin tällainen. Tässä asiassa varmasti kertoisin totuuden, olisi se mikä tahansa”, Thorongil sanoi hiljaa.
Eórdan hymyili pienesti ennen kuin lähti huoneesta. Thorongil huokasi. Onneksi mitään suurempaa ei ollut tarvittu.

Tuli joulukuu. Thorongil oli kuullut monenmoisia juoruja kylällä, muttei välittänyt niistä. Näiden parin kuukauden aikana hänestä ja Ciraélista oli tullut hyvät ystävät. He tyytyivät keskustelemaan ja tuskin edes koskettivat toisiaan. Thorongil pysyi etäisenä vaikka olikin avoimempi kuin aiemmin. Ihmiset kaduilla eivät edes yrittäneet peitellä tuijotustaan ja pitkiä katseitaan heidän kulkiessaan ohi. Kerran Thorongil kyllästyneenä olikin letkauttanut, että kylän pahin juoruämmä oli kyllä mies, huhu oli nimittäin saanut Goldwinen ansiosta siivet. Ciraél oli naurahtanut kovaan ääneen ja saanut ihmiset tuijottamaan vielä pahemmin.

”Hei, Thorongil!”
Thorongil kääntyi ympäri ja näki tutut kasvot vähän matkan päässä. Ciraél tunki väkijoukon läpi anteeksipyyntöjä vuodatellen. Viileän ilman ansiosta hänen kasvonsa punoittivat hieman. Talven tuuli ei kuitenkaan saanut ihmisiä pysymään poissa torin markkinoilta. Tarjolla oli jos jonkinlaista tarve-esinettä ja ruokatarviketta.
”Hei, Ciraél!” Thorongil tervehti, kun neito pääsi hänen luokseen.
”Täällä on kamalasti väkeä, niin kuin joka vuosi”, Ciraél totesi.
”Täällä kyllä ihmisiä riittää”, Thorongil myönsi.
”Icarililla olisi paljon asiakkaita… Häneltä ostettiin aina kaikenlaista ja hetken meillä oli rikkaat päivät. Samoin oli isän kanssa ennen Icarilia”, Ciraél huokasi hiljaa. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun hän otti puheeksi perheensä.

Verkkaisesti jutellen he pyrkivät pois ihmispaljoudesta. Ciraél hieroi käsiään yhteen.
”Eikö teidän ole kylmä?” hän kysäisi.
”Ei. Olen kokenut kylmempiäkin talvia, ja täällä ei edes ole lunta, niin kuin Pohjoisessa usein.”
”Lunta?” Ciraél kysyi. Hän halusi kuulla ehdottomasti lisää, kun oli nähnyt lunta vain vuorten rinteillä matkan päästä. Thorongil sai selvittää hänelle Pohjoisen kylmästä talvesta, ja Ciraél sai kuulla enemmänkin kuin tarpeeksi. He olivat pienellä sivukadulla, missä ihmisiä ei paljoa näkynyt.
”Eikös Pohjoisessa olekin haltioita? Tunnetteko te heitä?” Ciraél kysyi yllättäen.
”Kyllä Pohjoisessa haltioita on, kuinka niin?” Thorongil kysyi nopeasti. Mitä tämä tarkoitti? Oliko Ciraél saanut kuulla jotain? Hän oli heti varuillaan.
”En tiedä.. Se vain tuli mieleeni. Te tuotte mieleeni haltiat jollain oudolla tavalla. En tietenkään ole koskaan tavannut tai nähnyt haltiaa, mutta… Ymmärrätte kai?”
”Kyllä minä jonkun verran haltioita tunnen”, Thorongil naurahti. Ciraélin silmistä ei paljastunut taka-ajatuksia. Kysymys oli ollut kaikeksi onneksi viaton. Thorongil ei ollut vielä valmis selittämään kaikkea, kun ei ollut varma siitä, kauanko olisi vielä kylässä, tai Rohanissa yleensä.

Goldwine seurasi Ciraélia ja Thorongilia vaivihkaa kauempaa. Thorongil. Miten Goldwine vihasikaan tuota pohjoisen muukalaista, joka oli tullut ja pilannut kaiken. Sotkenut kaiken hänen ja Ciraélin väliltä. Goldwinen kuuluisi nytkin olla Ciraélin vierellä puhelemassa niitä näitä, ei todellakaan tuon muukalaisen. Kaikki oli hänen syytään. Ciraél oli itse pitänyt Goldwinesta tuon muukalaisen tuloon asti. Ciraél oli näyttänytkin sen selkeästi. Goldwine ei tajunnut mitä teki väärin tai eri tavoin kuin tuo muukalainen. Ciraél oli toki osoittanut jättäneensä Goldwinen sikseen jo ennen, kuin Thorongil oli ilmestynyt maisemiin, mutta sen Goldwine halusi unohtaa. Oli helpompaa laittaa kaikki sen muukalaisen syyksi. Hän välttyi seurauksilta, kun saattoi sanoa Thorongilin napanneen hänen morsiamensa. Nyt oli vain käynyt niin, että Ciraél näytti rakastuneen muukalaiseen. Koskaan Goldwinen seurassa ei Ciraél ollut näyttänyt noin onnelliselta kuin nyt. Aluksi oli vain pelannut ties mitä ja sitten jäätynyt. Kaipa Ciraél piti ihastustaan Goldwineen vain nuoruuden hairahduksena.

*

Ciraél oli kuin unessa. Hän sai viettää aikaansa Thorongilin seurassa. Hän hymyili itsekseen ja veti sisäänsä kirpeän raikasta ilmaa.

Hymy hyytyi pian, kun he kääntyivät taas toiselle kadulle toria kohti. Tumma suljettu ovi kaikkien avoimien keskellä ei ollut kovin erilainen, mutta Ciraél kammoksui sitä. Icarilin paja. Paikka, jossa Icaril oli kuollut. Paikka, josta Ciraél oli löytänyt veljensä kuolleena vain pari kuukautta aiemmin. Apupojan ollessa kadonnut, ja poissa oli mokoma vieläkin. Hän epäröi ja lopulta pysähtyi paikoilleen.

Thorongil huomasi Ciraélin epäröinnin ja tajusi, mistä oli kyse.
”Voimme vielä kääntyä takaisin”, hän sanoi hiljaa.
”Ei, Thorongil. Minun täytyy pystyä siihen. Täytyy.” Ciraél hengitti hitaasti pari kertaa ja astui askeleen edemmäs. Hän ei saisi pelätä. Se oli vain tyhjä paja. Ei mitään pelottavaa. Ja Thorongil oli hänen kanssaan.
”Ette sitten katoa minnekään”, hän varmisti.
”En ole lähdössä minnekään”, Thorongil sanoi ja tarttui suojelevasti Ciraélin olkaan. Ciraél tunsi miehen lähellä takanaan. Ei pajalla olisi mitään pelättävää. Vain kohtalon tyhjäksi tekemä rakennus.. Paitsi että hänen veljensä oli murhattu siellä.

Kesti hetken, ennen kuin Ciraél tajusi, mitä oli ajatellut.
”Uskotteko, että hänet murhattiin?” Ciraél vinkaisi. Hän ei voinut jättää sitä kysymättä.
”En tiedä. Mihin hän kuoli? Teidän ei tietenkään tarvitse vastata, jos ette halua”, Thorongil lisäsi kiireesti.
”Joko häntä lyötiin päähän tai hän löi päänsä, samalla seurauksella. Otsassa oli suuri ruhje, ja siitä oli tullut paljon verta.” Ciraél voi pahoin, kun kuva nousi hänen silmiensä eteen sellaisena, kuin hän oli löytänyt veljensä silloin.
”Oliko lähellä mitään esinettä, millä olisi voinut lyödä?” Thorongil kysyi. Hän piti edelleen kättään Ciraélin olalla, ja se sai Ciraélin rauhoittumaan vähän.
”Ei.. Tai oikeastaan, en katsonut. Ajattelin sillä hetkellä kaikkea muuta”, Ciraél myönsi. Miksei hän ollut sellaista ajatellut? Asia, jota hän oli päässään pohtinut turhaan, olisi selvinnyt heti, jos hänen ajatuksensa olisivat toimineet. Nerokasta!
”Miten… tuota.. sen nyt enää selville saa?” Ciraél empi. Aikaa oli kulunut jo paljon.
”Pahoin pelkään, että on mentävä itse pajaan nähdäksemme asian laidan”, Thorongil sanoi. Samalla hetkellä Ciraél näki kaiken kristallinkirkkaana edessään. Hän tiesi tarkalleen, mitä piti tehdä.
”Sitten mennään. Haluan selvittää totuuden”, Ciraél totesi. Muuta keinoa ei ollut, ja hänen pitäisi pystyä siihen. Ciraél otti muutaman askeleen eteenpäin, mutta Thorongil pysäytti hänet.
”Ei nyt, täällä on liikaa ihmisiä. Illalla, kun katselevia silmiä on vähemmän.” Puhuessaan Thorongil vilkuili taakseen.
Ciraél tuijotti miestä ensin kummastuneena. Mies oli taas ottanut kiinni hänen hartiastaan ja ääni oli madaltunut kuiskaukseksi.
”Mitä te oikein..” Ciraél ei saanut kysymystään loppuun, kun Thorongil pyöräytti hänet ympäri niin, että he olivat kasvokkain, ja tarttui häntä olkavarsista.
”Luulen, että joku seuraa meitä. Itse asiassa olen siitä varma. Ja…” Thorongil veti Ciraélin kadunkulman taakse.
Ja tiedän, että…” hän jatkoi ennen kuin veti Ciraélin aivan lähelleen, ”se on Goldwine. Näin hänet tuolla… ” Thorongil supatti Ciraélin korvaan.

Ciraél ei tiennyt, miten suhtautua. Thorongil oli edelleen kumartuneena hänen puoleensa. Ciraél tunsi miehen hengityksen poskellaan ja silmäkulmastaan näki tämän vilkuilevan taakseen. Sitten häntä alkoi naurattaa. Tässä hän, tavallinen nainen, seisoi sen miehen sylissä, jota rakasti, pakoillen kihlattuaan, jota vihasi. Ohikulkijat loivat tavallista omituisempia katseita heihin. Ja Goldwine seurasi, tarkkaili varmasti, mitä he tekivät. Tämä oli todella epätavallista… Ja kaiken lisäksi Ciraél oli lähempänä Thorongilia kuin pitkään aikaan. Mies oli pysynyt melko kaukana, vaikka yöllisen vierailun jälkeen he olivat viettäneet paljon aikaa yhdessä. Tavallisesti moinen tapaus, tai pikemminkin sen seuraukset, olisivat voineet erottaa heidät, mutta se olikin yhdistänyt. Ciraél huomasi Goldwinen vähän matan päässä kävellen muina miehinä, mutta hän loi pitkiä katseita heihin koko ajan.
”Lähdetään ja annetaan olla. Hänen oli pakko näyttäytyä, koska halusi nähdä, mitä tapahtuu. Ja miksi olitte lähellä minua. Surkea varjostaja, kerta kaikkiaan!” Thorongil tuhahti. Aivan kuin häntä olisi ärsyttänyt Goldwinen vakoilutapa. Ciraél tirskahti.
”Mitä te oikein nauratte?” Thorongil kysyi.
Ciraél pudisti päätään. Hän ei itsekään tiennyt, miksi tilanne oli niin naurettava. Se vain oli.

He lähtivät kuin yhteisestä sopimuksesta kävelemään katua eteenpäin.

*

Thorongil ei ihmetellyt, miksi Goldwine seurasi heitä. Mies halusi niin kovasti pitää heidät erillään. Ei siinä mitään, Thorongil ei aikonut tehdä mitään Ciraélin suhteen. Hän oli jostain tyhjästä löytänyt toivonsa Arwenin suhteen jälleen, ja hän ja Ciraél olivat ystäviä. Thorongil vilkaisi selkänsä taa ja hymyili iloisesti ohikulkevalle mummelille, joka paheksuvasti tuijotti heitä ja tuhahteli. Mummelin ilmeen viesti oli selvä; ”ne nuoret!”.

Kun Thorongil käänsi katseensa taas eteenpäin, hän näki Eórdanin vähän matkan päässä. Eórdan ei saisi nähdä heitä yhdessä, koska oli jostain kumman syystä kauhean mustasukkainen Thorongilille.
”Anteeksi, Ciraél, mutta Eórdan on tuolla ja minulla on hänelle eräs asia.. Minun pitää kaiketi mennä…” Thorongil lausahti.
Ciraél loi häneen kummastuneen katseen, ilmeisesti hänen epäröinnistään johtuen.
”Hyvä on, Thorongil, menkää toki. Mutta tulettehan illalla?”
”Illalla? Niin, kyllä, haen teidät, ja jos en ole saapunut pimeäntuloon mennessä, olen syystä tai toisesta jättänyt saapumatta. ”
Ciraél nyökkäsi ja lähti toiseen suuntaan kättään heilauttaen. Thorongil nosti kätensä hetkeksi ilmaan ja huokasi. Eórdan ei toivottavasti huomannut ja saanut taas aihetta suuttumiseen.

*

Ciraél tuijotti ikkunasta pimeään. Hämärä oli laskeutunut jo aikaa sitten, mutta hän ei voinut uskoa, ettei Thorongil tulisi. Miestä ei silti vain kuulunut, ja tuskin tämä enää tulisikaan. Mutta miksi? Oliko jotain tapahtunut? Ciraél ei voinut vain istua paikoillaan. Thorongil ei enää tulisi, hänen olisi silti mentävä. Hän menisi yksin. Nyt, tänä iltana, tai ei koskaan. Hän nousi pöydän viereltä, veti villahuivin harteilleen ja lähti ulos.

Tumma varjo ratsasti pimeyteen. Tähdet loistivat kirkkaina Rohanin yllä. Viileä tuuli pyyhki katuja ja tarttui ratsastajan hiuksiin. Kavioiden tasainen kopina lähestyi nyt jo hiljentynyttä toria. Ratsastaja hyppäsi alas, sitoi hevosensa paaluun ja taputti sitä kaulalle. Sitten hän kulki hitaasti, kuin epäröiden, erään oven eteen.

Ciraél henkäisi syvään ja astui ovelle, veti sen auki ja jäi tuijottamaan pimeyteen. Kesti hetken ennen kuin hänen silmänsä tottuivat huoneen hämärään. Hän astui sisälle. Lattialla oli kerros pölyä ja pian Ciraél erotti ahjon ja pienen pöydän hahmot. Lattialla pöydän vieressä oli tumma läiskä. Ciraél värähti; verta. Hän näki pöydällä jotakin ja meni lähemmäs.

Pöydällä lojui puolivalmis miekka. Sen kahva oli painava, terä oli vielä hiomaton ja tylsä. Kahvan perässä oli jotain tummaa. Sitten jokin muu varasti Ciraélin huomion.

Vaalea lappunen makasi pöydällä viattoman näköisenä. Se oli ilmeisesti ollut miekan alla, eikä Ciraél ollut aiemmin huomannut sitä. Varovasti Ciraél nosti lapun käteensä. Se oli tummalla musteella kirjoitettu kirje, lyhyt, mutta pysäyttävä. Kirje kirposi lattialle, mutta Ciraél saattoi yhä nähdä kirjaimet edessään kuin lappunen olisi edelleen hänen silmiensä edessä. Polvet pettivät Ciraélin alta.

En voinut sille mitään. Minut pakotettiin, ja minulle luvattiin suuria palkkioita, jos sen tekisin. Minulla ei ollut voimaa vastustaa käskyä. Hän uhkaili minua. Hän oli kauhistuttava voimassaan ja hän lupasi maksaa. En olisi tahtonut tehdä tätä, halusin selittää, ja tämä on ainoa keino. Olen jo kaukana, mutta luulen, että pääsen rakkaan työnantajani luokse pian. En piilottanut häntä, ja mies tulee kostamaan. Mutta tämä oli ainoa keino kertoa asian oikea laita. Toivon, että oikea ihminen tämän löytää. Olen niin pahoillani…

Yksinäinen nyyhkäys halkoi ilmaa. Vaikka allekirjoitusta ei ollut, Ciraél tiesi, kuka sen oli kirjoittanut. Apupoika. Hän oli ollut Icarilille rakas, kuin oma poika, jota veli ei koskaan saanut. Liian vanha siihen toki, mutta läheiset he olivat olleet. Ciraél ei voinut uskoa sitä, mutta poika oli tunnustanut. Rehellisyys oli hyvästä, mutta silti Ciraél tunsi kuuman raivon häilähdyksen. Poika oli murhannut miehen, joka aikanaan olisi luottanut elämänsä hänen käsiinsä. Totuus oli karvaampi kuin Ciraél oli uskonut.

*

Thorongil seisoi tallin käytävällä hevosensa karsinan edessä. Hevosten hiljaiset äännähdykset rauhoittivat häntä, mutta hän ei voinut lakata ruoskimasta itseään.

Eórdan oli huomannut hänet pian kylällä ja tullut puhumaan vakava ilme kasvoillaan.
”Thorongil. Hienoa, että löysin teidät.”
”Mitä nyt?” oli Thorongil kysynyt. Hän aavisti pahaa.
”Goldwine. hän sanoi minulle, että olisit Ciraélin kanssa. Olen iloinen, ettet ole.”
Thorongil katseli miestä kulmat kurtussa. Mitä ihmettä?
”Hän pyysi minua avukseen… Ja tuolla hän onkin!”
”Mitä hän teki?”
”Hän kuulemma haluaa tietää, miten läheiset olette. En suostunut sanomaan mitään tai auttamaan häntä. Hän pyysi minua harhauttaman jotenkin.. tuota…” Eórdan vaikeni kasvot häpeästä punoittaen.
”Hetkinen nyt. Hän siis halusi saada minut kiinni jostain Ciraélin kanssa, vaikka hyvin tietää, että olemme vain ystävät. ja tietää vähän muutakin”, Thorongil sanoi luoden katseen Eórdaniin. Hän ei unohtaisi sitä, että mies oli paljastanut hänen salaisuutensa.
”Aivan”, Eórdan nyökkäsi katsomatta häntä silmiin.
”Kiitos, Eórdan, hyvä että kerroit. Älä huoli, olen antanut anteeksi. Halusin vain muistuttaa, että et tekisi mitään vastaavaa enää.”
Eórdan oli nostanut katseensa ja pudistanut päätään.

Sen keskustelun jälkeen Thorongil oli ollut varuillaan, palannut takaisin tänne ja miltei unohtanut Ciraélin. Kun hänen olisi pitänyt lähteä, hän olikin jäänyt, peläten Goldwinen juonivan jotain. Hän oli liian heikko. Liian heikko ollakseen se, kuka hän oli. Ja se, kuka hän ei halunnut olla. Hänen olisi oltava vahva.

Aika kului ja Rohanin talvi alkoi menettää otettaan. Oli vielä viileää, mutta kevät oli jo havaittavissa. Se vain viipyi hieman, mutta oli valmis alkamaan. Thorongil unohti Goldwinen juonet jättäen ne omaan arvoonsa ja vietti aikaansa paljon Ciraélin kanssa. Hän jätti pelon taakseen. Uusi kevät toi uuden toivon. Helmikuun loppu toi mukanaan rauhan.

”Nyt kyllä jo odotatte!” Ciraél huusi naurunsekaisesti hänen takaansa. Thorongil pysähtyi ja Ciraél miltei törmäsi häneen. Neidon suusta pääsi tuhahdus.

He jahtasivat karannutta varsaa. Naapuri oli tullut miltei kyynelehtien pyytämään heidän apuaan, ja he olivat juosseet ympäri ruohotasankoa jo varmasti tunnin.
”Hei! Onko se tuolla?” Thorongil kysäisi nähdessään valkean hahmon edessä.
”On se. Kyllä minä jo tuon veijarin tunnen”, Ciraél tuumasi. Naapuri ilmeisesti turvautui hänen apuunsa varsin usein. Kumpikin lähti hevosta kohti. Se laidunsi vielä kellertävää ruohoa rauhallisena. Pian Thorongil oli sen takana ja Ciraél pääpuolessa, ja ennen kuin eläinparka tajusikaan, Ciraél oli napannut sitä harjasta. Kaksivuotias varsa heitteli päätään ja yritti juosta, muttei päässyt pakoon.
”No niin, tyhmeliini, nyt mennään kotiin”, Ciraél sanoi hevoselle. Kolmikko lähti takaisin kotia kohti hevonen Thorongilin ja Ciraélin välissä.
”Ihmeen kauas se on juossut”, Thorongil totesi.
”Se on tehnyt niin jo koko elinaikansa ajan. Ja joka kerta olen saanut auttaa.” Ciraél läpsäytti hevosta, kun se alkoi hidastella.

Hätääntynyt vanhemmanpuoleinen mies käveli heitä vastaan kasvot säteillen.
”Kiitos! Pelkäsin jo, että se taittaa jalkansa!”
”Niin kuin aina”, Ciraél sanoi Thorongilille niin hiljaa, ettei mies kuullut.



A/N2: Juu, komanneksi viimeinen luku, seuraavissa sitten tapahtuukin kaikenlaista.
Mithrellas
Velho
Viestit: 1099
Liittynyt: Ma Joulu 12, 2005 9:00 pm
Paikkakunta: Minas Ithil

Viesti Kirjoittaja Mithrellas »

Jaa, Goldwine ei sitten ole kertonut Arwenista Ciraélille... Jotenkin sain tästä sellaisen käsityksen, että Goldwine on luopumassa Ciraélista. Jotenkin se tuntui tässä aika kesyyntyneeltä, tyytyy vain vahtaamaan jossain nurkan takana ja levittelemään juoruja (naureskelin tuota "kylän pahin juoruämmä oli kyllä mies" -toteamusta :mrgreen:). Thorongil vaikutti kyllä vähän nössöltä tuossa lopussa, kun ei uskaltanut lähteä Ciraélin luo Goldwinen pelossa...

Minä muuten kuvittelisin Aragornin olleen Arwenin ensirakkaus. Vaikka olihan hänellä siinä odottamista. (Ihan noin sivuhuomautuksena.)

Aika mielenkiintoisesti tässä nyt nousi esiin tuo, että Thorongil pitää Ciraéliä ystävään, kun tämä taas näyttää olevan korviaan myöten rakastunut mieheen. Aika kurja tilanne. Kiinnostava nähdä, kuinka saat tytön pään kääntymään.

Okei, apupoika siis tappoi Icarilin, ja ilmeisesti Goldwinen käskystä, ellei sinulla sitten ole jotain yllätyspahiksia takataskussa. Minua nyt kyllä jäi vähän häiritsemään tuo apupojan kohtalo. Miksi apupoika uskoi, että hänetkin tapetaan? Koska ei kätkenyt ruumista? Oliko sillä nyt niin suurta väliä - olisihan se Icarilin katoaminen kuitenkin huomattu ja ruumiskin ehkä löydetty ennemmin tai myöhemmin? Jos apupoika halusi saada totuuden kerrottua, eikä piitannut hengestään, niin olisi sitten suoraan kirjoittanut siihen lappuun, kuka hänet pakotti surmaan. Mutta oli kyllä mukava saada lisäselvitystä tuohon asiaan.

Ihan hyvä luku tämä oli, vaikka vaati ehkä tavallista enemmän aivotoimintaa. Jatkoa odotellessa. :)
Humor-ficcaaja 2007 ja 2009, Draama-ficcaaja 2010
Avatar
Andune
Velho
Viestit: 1085
Liittynyt: Ke Joulu 28, 2005 12:08 pm
Paikkakunta: Valimar

Viesti Kirjoittaja Andune »

Hih, se jatkui :) (Ja minähän en hypellyt innoissani ylös alas tuolillani kun huomasin että tänne on tullut jatkoa)

No niin, nyt alkaa homma menemään oikein kun Thorongil muistaa Arwenin :P Jaa, minä en vaan pysty kuvittelemaan että Arwenilla olisi ollut aiemmin muita vaikka aikaa olisikin ollut.

Thorongilin ja Eórdanin halaus :roll: Joo, parempi ehkä etten sano mitään oudoista ajatuksistani...

Hyvä että tuota Icarilin kuolemaan selvitettiin enemmän. Tuskin tarvitsee arvailla kuka tämän kaiken takana on? Tosin apupojan kohtalo jäi mietityttämään.

Goldwine jaksaakin sitten olla ärsyttävä kyylä. Varsinainen loinen *mutinaa*
"Kylän pahin juoruämmä oli kyllä mies" sai myös täällä hymyn huulille :)

Hyvä luku, parissa kohtaa oli kyllä hieman epäselvää kuka puhui/mitä tapahtui mutta ei mitään suuria juttuja :) Jatkoa odotellaan.
Vuoden Tolkienisti 2007, Vuoden Aragorn 2008 ja 2010 sekä Vuoden Draama-ficcaaja 2009
Nerwen
Pikku Eskapisti
Viestit: 1506
Liittynyt: To Touko 18, 2006 6:12 pm
Paikkakunta: Pieni kylä Rohanissa

Viesti Kirjoittaja Nerwen »

Kiitokset!

Mithrellas, Goldwine on kyllästynyt koko jupakkaan, ja kuten tässä jokin aika sitten sanoin, hän haluaa Ciraélin vain periaatteen vuoksi. Ja juu, loppu ontuu pahasti, mutten onnistunut parempaan.. olen niin kypsynyt tähän lukuun kirjoitettuani sen niin monta kertaa uudestaan, senhän oli vain tarkoitus kuluttaa aikaa.
Ja Arwenin ensirakkaus on myös itseni mielestä Aragorn, mutta miksei mies voisi miettiä tuollaisia? (Ja minulla on eräs juttu suunniteltuna...)

Juu, Thorongil tietää, mitä Ciraél ajattelee, mutta hän yrittää olla välittämättä ja olla tämän ystävä...
No juu, yritän sotkea tuosta apupojasta jotain seuraaviin loppulukuihin, vaikka se vähän tyhmästi jääkin taka-alalle. Jatkoa tulee pian

Andune, kiitosta. Thorongil ei ole Arwenia unohtanut, ei, ja arveluistasi voin sanoa, että olen hieman pelleillyt hahmojen kanssa viimeiseen lukuun....

Älä sano mitään siitä halauksesta.... ei, se oli mielenhäiriö. Ja arvelen tietäväni, mihin suuntaan ajatelet, vaikken voi olla varma. Mitään sellaista ei ole!!

Apupojasta yritän tosiaan säheltää jotain, saa nyt nähdä.

Jatkoa tulee mahdollisimman pian, koska seuraavan luvun vihkoversio on jo valmis. :D
Vastaa Viestiin