Déjà vu Gondorin aamussa (PG-13), 30. luku 22.6. VALMIS

PG-13 ja sen alle olevat romanceficit.

Valvojat: Likimeya, Andune

Avatar
Andune
Velho
Viestit: 1085
Liittynyt: Ke Joulu 28, 2005 12:08 pm
Paikkakunta: Valimar

Viesti Kirjoittaja Andune » Pe Kesä 15, 2007 9:57 pm

Argh, miksei Beren voi muistaa? Min en oikein innostunut ajatuksesta että Elenwen menisi jonkun Pinnath Gelinin ruhtinaan pojan kanssa naimisiin. Tilanne on kiusallinen kaikille ja sitä toivoisi että asiat selviytyisivät lopullisesti.

*reps* Éowynin ja Faramirin innostus Aragornin ja Arwenin tarinasta oli hupaisaa. Elboron oli suloinen ollessaan hämillään. Raukka todella luuli että tarina oli totta. Tai no, olihan se, muutamaa yksityiskohtaa lukuunottamatta :)

Tällaisia mietteitä tällä kertaa. Haikeilla ja odottavilla fiiliksillä jään odottamaan viimeistä lukua.
Vuoden Tolkienisti 2007, Vuoden Aragorn 2008 ja 2010 sekä Vuoden Draama-ficcaaja 2009

Nerwen
Pikku Eskapisti
Viestit: 1506
Liittynyt: To Touko 18, 2006 6:12 pm
Paikkakunta: Pieni kylä Rohanissa

Viesti Kirjoittaja Nerwen » La Kesä 16, 2007 6:09 pm

Sekavia tunteita, toden totta, nyt ei tiedä tarkalleen mitä ajatella.

No niin. Beren.... toisaalta hänen tilanteensa on omituinen, mutta pidän sitä hyvänä. Jos hänen ja Elenwenin avioliitto ei olisi koskaan ollut mahdollinen, niin eikös se ole sitten parempi näin? Mutta jotenkin ei taas tunnu siltä. Sekavaa, ehkä se on tämä kotiinsaapuminen...

Jostain syystä minusta tuntui, että tämä luku oli jotenkin hajanainen, mutta silti yhtenäinen, omituisella tavalla. Tänään ei tule mistään selityksestä mitään, huomaan. Anteeksi tämä.

Tuo loppu oli kyllä mahtava, se on pakko sanoa. Haltiaprinssi istuu ompelemassa kun nainen tekee urotöitä, aika tarkkaan tuntevat eri sukupuolten käytöstavat.... :roll: Minusta tuo oli jotenkin vain hieno. Ja Elboronin täytyi heti paikata aukko sivistyksessään, voi voi. Hihittelin aika mukavasti. Ihmettelen vain, miten kaikki tästä nyt sitten menee, kun Arwen ja Aragorn saavat tietää että Éowyn ja Faramir tietävät....

Nyt en saa mitään järkevää aikaan, mutta sitä viimeistä *huokaus* lukua odottelen silti.
The Lord of the Rings
is one of those things:
if you like you do:
if you don't, then you boo!


~ J.R.R. Tolkien

Vuoden romance-ficcaaja 2007-2010, Vuoden ficcaaja 2014

Avatar
athelas
Puolituinen
Viestit: 338
Liittynyt: Ma Joulu 19, 2005 9:00 pm
Paikkakunta: synkmetsä
Viesti:

Viesti Kirjoittaja athelas » Su Kesä 17, 2007 4:04 pm

Voi kun kiva luku. Elboronkin on yliveto:

"Eihän haittaa jos teen samalla hieman muistiinpanoja?"

Juu alkaa vissiinkin loppu jo kohta puoleen häämöttää, mutta sittenhän tulee uusi (jossain vaiheessa:D), joohan joohan:D?

Hienoa että Beren voi antaa anteeksi ja Elenwenkin jotenkuten jatkaa elämäänsä, vaikka hän tästä kyllä varmaankin eniten kärsii. Vaikka tietystikkin myös Faramir ja Arwen..

Niin no kyllähän Legolas enemmän Gimlin kanssa kirjassa kaveeraa, mutta jostain (liekkö oma mielikuvitus vaiko ficit?) olen saanut vahvan mielikuvan Aragornin ja Legolasin ystävyydestä..
"Neledh corvath an edhilerain no i venel
Odog an naughírath ne rynd gonui hain
Neder an hírath fírib, barad na ´urth
Mîn an mornhir ne had dûr în
Ned i dalath e-Vordor
Ennas i ngwath dorthar"

Miaplacidus
Puolituinen
Viestit: 307
Liittynyt: La Maalis 03, 2007 12:21 am
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Miaplacidus » Ke Kesä 20, 2007 3:01 pm

Uiks, sen siitä saa kun lähtee lomalle... Ja minä ainakin luen tätä ficciä :)

Minulla on taas vaihteeksi kaksi lukua kommentoitavana... Minulle jäi 28. luvusta ehkä hiukan välilukumainen olo (mulle tulee niitä ihan liian usein). Tuosta luvusta minulle ei kuitenkaan jäänyt mitenkään paljoa sanottavaa.
Hän oli yrittänyt kirjoa hevosta Rohanin nummilla, mutta lopputulos muistutti enemmän lepikössä rymistelevää múmakia.
*Naur* Ihanaa pikkuhuumoria kuitenkin tässäkin:) Silrielistä saa kyllä aika marttyyrin kuvan. Tässä osassa hän onnistui jopa ärsyttämään minua, tuollaiset ihmiset onnistuvat oikeassakin elämässä raivostuttamaan. Legolasista jauhaminen oli kyllä hiukan huvittavaa, vaikkei tämän ficin Legolas minun mielikuvaani sovikaan ;) Mutta tuosta "hän, jonka nimeä emme mainitse" -jutusta voisin sanoa tunnistaneeni alkuperän... luulisin. (Hän-joka-jääköön-nimeämättä/Tiedät-kyllä-kuka?)

29. luvusta sitten. Siitä minä tykkäsin kovastikin. Tuo oli Faramirilta aika naiivia, että hän uskoo Arwenia vain, koska hän onnistui herättämään Berenin. (En ole lukenut sitä "aikaisempaa" tarinaa - vielä - joten puhun vain omasta päästäni.) Éowyn on oikeasti ihanan ymmärtäväinen. Juuri tuo, ettei kukaan ole täydellinen. Tämä luku ei varsinaisesti ollut surullinen, mutta
Samalla hän kuitenkin tiesi, ettei maailmassa todellisuudessa tainnut olla mitään niin kamalaa tai ihanaa, etteikö se olisi jonakin päivänä voinut vaipua unholan syövereihin.
alakuloinen pohjavire tässä kuitenkin oli. Elboron ja hänen taruntietämyksensä oli hauskaa luettavaa x) Arneth ja Arodon... *naur* Sitä viimeistä lukua odotellessa!
Ihminen muistetaan niistä asioista, joista kukaan ei uskalla sanoa hautajaisissa mitään.

Vuoden Tulokas 2008 - Äww, kiitos <3

Mithrellas
Velho
Viestit: 1099
Liittynyt: Ma Joulu 12, 2005 9:00 pm
Paikkakunta: Minas Ithil

Viesti Kirjoittaja Mithrellas » Pe Kesä 22, 2007 4:28 pm

(Voi kamala, tuli vasta äsken mieleen, että onnistuin unohtamaan aivan täysin, että Berenillä oli tässä käsikin murtunut, eikä vain tuota aivovammaa... Näppärästi se kyllä onnistui kirjoittelemaan niitä muistiinpanojakin käsipuolena... Oh well. Ehkäpä se sitten parantui huippunopeasti Aragornin parannustaitojen ansiosta tai jotain...)

No niin, nyt se sitten tulee, loppuhuipennus (tai paremminkin loppulässähdys). Ajattelin jo, että jos jättäisi julkaisun myöhemmäksi, kun kaikki ovat kuitenkin mökeillään, mutta pidän nyt aikataulusta kiinni viimeiseen asti. Ja onhan se vapauttavaa päästä tästä tarinasta viimein eroon.

Leida: Niin no, Elenwen ja Silriel eivät välttämättä ole ficin mielenkiintoisimmat hahmot minunkaan mielestäni, mutta nuo kumpikin olivat sen verran angstisia että heidän tilannettaan piti yrittää vähän korjata. Ja varsinkin Silrielille tekee hyvää löytää joku, joka on kerrankin asioista samaa mieltä hänen kanssaan.

Elboron kyllä muistaa hyvin sen rahansa peltoon kylvänneen miekkosen, ja on nyt päättänyt tehdä jotain asian suhteen. Tosin hänellä on muitakin kiinnostuksen kohteita, joten tuo koululaitoksen perustaminen saa kyllä odottaa jokusen vuoden tai vuosikymmenen... (Oikeasti älytöntä, miten pitkälle minä olen näiden tyyppien elämiä suunnitellut...) En oikeastaan tarkoittanut, että Elboron olisi kirjoittanut Arwenin ja Aragornin tarun, ainakaan sitä lopullista versiota. Kaikkihan varmaan muistavat sen TSH:n esipuheessa olleen maininnan, että Arwenin ja Aragornin taru oli Faramirin pojanpojan (tai tyttärenpojan) Barahirin kirjoittama. ;) Minä kuvittelen Barahirin Elboronin pojaksi, joka luultavasti joskus löysi nuo Elboronin Arnethista ja Aradonista tekemät muistiinpanot isänsä arkistoista ja kirjoitti tarinan niiden pohjalta.

Lisää Faramirin ajatuksia ja näkökulmaa...No, ainakin tuota hänen suhdettaan Bereniin olisi voinut käsitellä vähän paremmin (kun sen piti alun perin olla yksi ficin kantavia teemoja), mutta tuo keskustelu Berenin kanssa osoittautui käsittämättömän vaikeaksi kirjoittaa, joten se valitettavasti joutui typistymään muutamaan lauseeseen.

Andune: No voi sentään, minä kyllä olin jo puoliksi naittamassa Elenweniä Pinnath Gelinin ruhtinaan pojalle, mutta tuo kommenttisi sai minusta harkitsemaan suunnitelmiani uudelleen. Varmaan aika epärealistista, etteivät A & A olisi koskaan kertoneet kenellekään tuota, miten he olivat tutustuneet, mutta noh, joskus on tehtävä omituisia ratkaisuja että saisi tietyt kohtaukset toimimaan...

Nerwen: Ja sinäkään et näytä täysin tyytyväiseltä noihin ratkaisuihin. ;) No, toivottavasti viimeinen luku tyydyttää edes jossain määrin. Hajanainen mutta silti yhtenäinen... No kieltämättä varsinkin tunnelma vaihteli tuossa aika paljon... Se oli aika synkkä tuossa alussa, kun käsiteltiin Elenwenin ja Berenin asiaa, ja sitten kepeä noiden Elboronin edesottamusten aikana. (Ficeilläni on taipuvaisuutta maanis-depressiivisyyteen.) Voin paljastaa, etteivät Arwen ja Aragorn saa ainakaan ihan pian tietää, että Éowyn ja Faramir ovat kuulleet heidän tarinansa. He tulevat vain ihmettelemään, miksi Faramir ja Éowyn aina katsovat heitä jotenkin tietäväisesti hymyillen. :D

athelas: Elenwenille tuo oli kyllä aikamoinen isku, mutta kyllä hän siitä tokenee... Ja uutta sitä ollaan jo pyytelemässä... Heh, no olen kyllä ajatellut pitää vähän taukoa kirjoittamisesta, mutta tuskinpa minä nyt kokonaan olen lopettelemassa, sen verran koukuttavaa tämä puuha kuitenkin on. Toivoisin vaan että täällä olisi vähän enemmän kirjoittajia ja lukijoita...

Miaplacidus: Silrielin on tarkoituskin hieman ärsyttää. :) On jotenkin vapauttavaa kirjoittaa ärsyttäviä hahmoja, kun sellaisia ihmisiä kuitenkin on vaikka kuinka paljon oikeassa elämässä, mutta valitettavasti heidän tekemisiään ei voi sillä tavalla ohjailla kuin ficcihahmojen. Olen suht varma, että Faramir käytti tuota "hän, jonka nimeä emme mainitse" -ilmaisua kirjassakin (tai ainakin jotain sen suuntaista). En olisi sitä muuten käyttänytkään, mutta onhan tuo hauska yhtäläisyys Pottereiden kanssa, ja itse asiassa olen joskus ajatellut, että JKR olisi pöllinyt ilmaisun Tolkienilta, mutta mene ja tiedä.

Olet oikeassa, oli naiivia Faramirilta uskoa, että tuo Arwenin onnistunut Berenin herättäminen todistaisi, ettei Faramir voi olla Elenwenin isä. Mutta Faramir nyt vaan haluaa niin kovasti uskoa siihen, ettei ole Elenwenin isä. Vähän kuin ylläpitääkseen omaa mielenrauhaansa. Faramir on kuitenkin sellainen läpikotaisin siveellinen ja korkean moraalin omaava henkilö, jolle tuo ajatus, että hänellä olisi avioliiton ulkopuolinen lapsi, on liian vaikea kestää. Se on juuri jotain sellaista, mitä hän ei ikinä olisi voinut kuvitella itselleen käyvän, ja sen takia hän ei oikein pysty sitä uskomaan ja tarttuu näin ollen jokaiseen sitä vastaan puhuvaan oljenkorteen.


Tulipa kirjoitettua pitkästi kommentteja, mutta näin vapaalla minulla on aikaa näpyttää kaikki päähän pälkähtävät ajatukset koneelle... Tämä viimeinen luku nyt ei ole mitään elämää suurempaa... Itse asiassa se on aikamoinen sekametelisoppa, mutta no, tämä nyt on joka tapauksessa viimeinen, eli enempää teidän ei tarvitse kärsiä. ;)


Kolmaskymmenes luku
Uudenlaista ystävyyttä

Kevät oli kääntymässä kesäksi, ja kirkkaat auringonsäteet tulvivat sisään kirjaston kapeista ikkunoista, valaisten entisestään paitsi huoneen tomuisia nurkkia, myös siellä istuvan Gondorin kuninkaan mieltä. Aragorn kohotti katseensa kirjastaan ja hymähti nähdessään sivupöydän ääressä istuvan tyttärensä tiukan ilmeen tämän kuulustellessa Bereniltä eilisen läksyä. Poika huokaili tuskaisena.
"Miten sinä voit oikein kuvitella minun muistavan tuollaisia asioita? Eivät ne jääneet mieleeni ennen onnettomuuttanikaan. Emmekö voisi mennä ulos? Emme ole harjoitelleet jousiammuntaa sitten toissapäivän." Poika katsoi kaihoisasti ulos aurinkoiselle pihamaalle.
"Ei tämän pitäisi olla ollenkaan vaikeaa, Beren. Kaikki tuntevat tarinan Maeglinistä, Idrilistä ja Tuorista", Elenwen sanoi ja loi poikaan vaativan katseen.
"Sinä, isä, Elboron ja kuningas eivät ole 'kaikki', Elenwen."

Beren oli tullut muutama viikko sitten vierailulle kaupunkiin, ja Elenwen oli heti ottanut asiakseen auttaa poikaa tämän muistiongelmissa, joita tällä vieläkin jonkin verran oli. Beren oli suostunut sillä ehdolla, että saisi puolestaan opettaa Elenwenille aseenkäsittelytaitoja, eikä tytöllä ollut mitään sitä vastaan. Niinpä Beren ja Elenwen olivat viime päivinä viettäneet paljon aikaa kirjastossa opiskellen vanhoja taruja, tai vakoilemalla palvelijoita ja muistelemalla sitten jälkeenpäin, mitä olivat nähneet. Monet palvelusväen pahimmista juoru-ukoista ja -akoista olivatkin nykyisin varsin harvasanaisia ja varovaisia liikkeissään, ja heitä tuskin näki silloinkaan, kun palvelulle olisi oikeasti ollut tarvetta. Arwenia tällainen järjestely kuitenkin miellytti eikä Aragornkaan pannut lisääntynyttä yksityisyyttä pahakseen.

Aragorn nousi tuolilta ja lähti kirjastosta. Häntä huvitti ajatus siitä, että saattoi täysin huoletta jättää Berenin ja Elenwenin kahdestaan, vailla pelkoa siitä, että näiden päähän sattuisi pälkähtämään minkäänlaisia siveettömyyteen houkuttelevia ajatuksia. Päinvastoin, Aragorn oli huomannut heidän ryhtyneen naljailemaan toisilleen kuin ketkä tahansa sisarukset, ja toisinaan hänen ja Arwenin oli kehotettava nuoria olemaan ihmisiksi ja kohtelemaan toisiaan kunniottavammin.

Käytävän päässä Aragorn oli lähellä törmätä nurkan takaa juoksujalkaa syöksähtäneeseen Isilweniin.
"Hopsansaa!" hän huudahti pysäyttäessään tytön. "Mitä sinulle on sanottu käytävillä juoksemisesta?"
Isilwen oli ottanut tavakseen säntäillä käytävillä paikasta toiseen, vaikka tätä oli monta kertaa toruttu ja kehotettu kävelemään rauhallisesti ja pää pystyssä kuten hienot neidit tekivät.
"Anteeksi, isä. Minä unohdin", tyttö valitteli pää painuksissa, mutta Aragornista tuntui, että neiti katseli alaspäin vain peittääkseen virnistyksensä.
"Minne oikein olet matkalla? Mitä sinulla on kädessäsi? Eihän se vain ole yksi Eldarionin puusotilaista?" Aragorn tivasi.
"Se vei yhden minun nukeistani, koska se halusi leikkiä Arnethia", Isilwen puolustautui. "Joten minä varastin hänen sotilaansa."
"Kuulehan nyt Isilwen. Minä olen aina pitänyt sinua kilttinä tyttönä, mutta olenkohan sittenkin erehtynyt?"
"Entä sitten, isä? Eivät valar kuitenkaan välitä. Minä olen huomannut, etteivät ne rankaise koskaan, vaikka olisin kuinka tuhma."
"Ehkä eivät, mutta minä rankaisen. Nyt tulet mukaani viemään sen sotilaan takaisin Eldarionille. Ja samalla voit pyytää nukkeasi takaisin. Olen varma, että hän antaa sen, kunhan vain pyydät kauniisti."

Noin puolta tuntia myöhemmin Aragorn sai viimein riitapukarit erotettua toisiaan. Hän astui ulos lastenkamarista ja nojasi hetken uupuneena sen ovea vasten. No, hän ei aikonut tällaisen pikku kärhämän latistaa aurinkoista mielialaansa. Olihan aivan normaalia, että sisarukset tappelivat toisinaan keskenään - olivathan Aragornin omatkin leikit kasvattiveljiensä Elladanin ja Elrohirin kanssa olleet välillä rajunpuoleisia.

Aragorn ei ollut nähnyt vaimoaan koko päivänä, joten hän päätti seuraavaksi etsiytyä tämän luo. Hän joutuikin kulkemaan pitkään ympäri linnaa, ennen kuin löysi kuningattarensa eräästä harvoin käytetystä tornikammiosta. Se, mitä hän näki kammiossa kauhistutti häntä kovin.
"Arwen? Mitä ihmettä? Emmekö sopineet, ettemme enää kajoa näihin kapistuksiin muutoin kuin äärimmäisessä hädässä?"
Arwen seisoi keskellä pyöreää huonetta kasvot käsiin haudattuina ja nyyhkytti.
"Miksi sinä katsoit siihen?" Aragorn huudahti.
"En kestänyt enää. Minun täytyi saada tietää. Voi Aragorn. Tämä on niin kauheaa."
"Mitä merkitystä sillä asialla enää on? Siitä on puoli vuotta...", Aragorn puuskahti ja heitti mustan silkkiliinan Palantírin päälle. "Luulin, että olit päättänyt jättää asian sikseen."
"En voinut... näin painajaisia... minun oli pakko saada varmistus", Arwen nyyhkäisi ja pyyhki silmiään valkealla pitsireunuksisella nenäliinallaan.
Se, ettei Aragorn hyväksynyt vaimonsa tekoa, ei suinkaan estänyt hänen uteliaisuuttaan heräämästä.
"No, saitko sitten varmistuksen? Mitä oikein näit?" hän kyseli malttamattomana.
"Tämä on niin kamalaa"; Arwen uikutti. "Se on niin uskomatonta... kun ajattelee kaikkea mitä tapahtui... Jos minä en olisi... Voi jos minä en koskaan olisi katsonut tuohon kiveen ensimmäistäkään kertaa!"

Aragorn astui vaimonsa luo ja asetti kätensä tämän olkapäille. "No, näitpä mitä tahansa, tiedät ettei se muuta meidän rakkauttamme miksikään. Ja mitä Elenweniin tulee, hän on joka tapauksessa minun tyttäreni."
"Tietenkin hän on sinun tyttäresi!" Arwen kiljaisi.
"Mitä? Oikeastiko?"
"Niin... Minä... minä katsoin kivellä uudelleen menneisyyteen, ja näin sen saman näyn kuin sillä ensimmäiselläkin kerralla, yön, jolloin Elenwen sai alkunsa - mutta nyt tajusin, että siinähän olimmekin me, sinä ja minä, enkä minä Faramirin kanssa! Sinä ja Faramir olette niin samannäköiset, ja minä kai katsoin jotenkin väärin silloin ensimmäisellä kerralla, kun olin muutenkin poissa tolaltani..." Arwenin puhe katkesi hetkeksi kun hän painoi päänsä miehensä hartialle ja itki. "Tiedäthän... tämän Anorin Palantírin kuva on niin sumuinen ja epäselvä, kun ne Denethorin palavat kädet tahtovat koko ajan tulla eteen häiritsemään..."
"Vai sillä tavalla", Aragorn mutisi hämmentyneenä. "No, sattuuhan sitä..."
"Sattuuhan sitä! Ajattele, me olisimme välttyneet kaikilta niiltä vaikeuksilta, jotka meitä viime syksynä vainosivat, jos en olisi..."
"No, no, kaikkihan erehtyvät joskus."
"Tämä on kauheaa... Meidän on heti kerrottava kaikille, että se oli erehdystä! Beren ja Elenwenkin voisivat aivan hyvin -"
Aragorn kohotti kätensä. "Seis siihen paikkaan, arvon rouva! Meillä ei ole mitään syytä kertoa tästä kenellekään. Kaikkein vähiten Berenille ja Elenwenille. Ei ole tehokkaampaa tapaa varmistaa, etteivät he kajoa toisiinsa, kuin uskotella, että he ovat sisaruksia. Meidän olisi pitänyt keksiä käyttää tätä menetelmää alusta asti. Kenties sitä voisi hyödyntää Isilwenin kohdalla sitten, kun hän alkaa osoittaa kiinnostuksen merkkejä vastakkaista sukupuolta kohtaan...", Aragorn totesi ja hieroi leukaansa miettiväisesti.
"Oletko tosissasi, Aragorn? Luuletko, että saisimme pidettyä tämän salassa?"
"No, miksi emme saisi? Olemmehan menestyksekkäästi salanneet yhtä sun toista, kuten vaikkapa sen, kuinka me kaksi tutustuimme toisiimme. Isilwen-parka kuvittelee vieläkin, ettei minulla ja Arnethilla ole mitään yhteistä."
"Niin... Mutta eikö meidän silti pitäisi kertoa Berenille ja Elenwenille? Heillä on oikeus tietää."
"Kuulehan, Arwen. Anna minun selittää, mitä oikeasti ajattelen tästä asiasta. Beren ja Elenwen ovat ystävystyneet ja vaikuttavat onnellisilta yhdessä. Elenwen on viimein saanut itselleen 'järkevää tekemistä', kuten hänellä on tapana sanoa. Hän saa opettaa Bereniä muistamaan, ja toisaalta Beren opettaa hänelle miekkailua ja jousiammuntaa, joissa hän on yllättävän hyvä ollakseen tyttö. Ehkäpä saamme Éowynille vielä manttelinperijän, Gondorin aseneidon."
"En ole siitä ajatuksesta ollenkaan yhtä innoissani kuin sinä, Aragorn. Kohta Beren vielä yllyttää hänet kanssaan örkkijahtiin."
"Höpsis. Berenissä on tarpeeksi herrasmiestä ollakseen houkuttelematta naista niin vaaralliseen työhön", Aragorn vastasi naurahtaen. "Yritän vain sanoa, etten muista, koska olisin nähnyt Elenwenin viimeksi yhtä hyväntuulisena ja reippaana, ja samaa voisin sanoa Berenistäkin, kun ottaa huomioon, miten masentunut hän on ollut sen loukkaantumisensa jälkeen. Mutta mitä luulet tapahtuvan heidän ystävyydelleen, jos he yhtäkkiä saavatkin tietää olevansa vapaita menemään naimisiin? Luulen, että he tuntisivat olonsa melkoisen kiusaantuneiksi, kun kumpikin omalla tahollaan kuvittelisi toisen odottavan naimisiinmenoa, vaikka tuskin kumpikaan sitä tällä hetkellä oikeasti haluaa. He ovat vielä hyvin nuoria, ja luulen heidän olevan iloisia, kun heidän ei tarvitse vielä miettiä perheen perustamista. Muutaman vuoden kuluttua tilanne voi olla toinen, ja silloin olen valmis kertomaan heille totuuden. Sen jälkeen he saavat itse päättää, mitä tekevät."
"Olet luultavasti oikeassa, Aragorn", Arwen sanoi mietteliäästi. "Heillä on nyt aikaa oppia tuntemaan toisensa ilman tausta-ajatuksia ja muita odotuksia, ja sellainen ystävyys olisi hyvä perusta avioliitolle, jos he siihen ratkaisuun lopulta sattuisivat päätymään."
"Ja etkö äskettäin juuri puhunut siitä, kuinka paljon pidät nykyisestä järjestelystä, kun palvelijat eivät ole koko ajan korva ovessa kuuntelemassa, mitä puhumme?"
"Pidän tietenkin. Minusta on ihanaa, että Beren ja Elenwen pitävät palvelusväen kurissa ja nuhteessa. Nämä eivät ole uskaltaneet juoruta edes siitä, kuinka tavatonta on, että poika ja tyttö ovat keskenään pelkästään ystäviä."
"Niin, eivätkä juoruakaan mikäli haluavat välttyä joutumasta Berenin muistikirjan sivuille. Sattumalta kuulin, että Elboron suunnittelee kirjoittavansa kokonaisen kirjan Berenin tekemien muistiinpanojen perusteella. Tai ainakin sen jälkeen, kun on saanut kasviopillisen tutkielmansa valmiiksi. Tiedä vaikka tämä koko selkkaus päätyisi vielä jonakin päivänä jälkipolvien ihmeteltäväksi."
Arwen valahti kalpeaksi. "Valar meitä sellaiselta kohtalolta suojelkoot!"

* * *

Emyn Arnenin eteishallissa kävi kova hyörinä. Tindóriel juoksenteli ympäriinsä hihkuen ja laulaen, Silriel nyki isänsä hihaa, Éowyn suoristi Elboronin viitan solkea ja Legolas seisoi ovella lievä hymynkare huulillaan, mutta muuten katse utuisen kaukaisena kuten aina.

Silriel katseli Legolasia ihaillen ja kääntyi vielä kerran isänsä puoleen. "Isä, ole niin kiltti! Enkö minä todellakaan saa lähteä heidän kanssaan? Minusta olisi niin ihana päästä käymään Synkmetsässä tutkimusmatkalla. Se olisi varmasti hurjan mielenkiintoista. Kasveja ja muuta sellaista..." Silrielin katse lankesi jälleen vaaleaan metsähaltiaan siihen tapaan, ettei ollut epäilystäkään, mitä tyttö piti huomattavasti kasveja mielenkiintoisempana tutkimuskohteena.
"Olen sanonut jo monta kertaa, että olet liian nuori niin pitkälle vaellukselle. Itse asiassa ihmettelen vieläkin, kuinka oikein suostun päästämään Elboronin sellaiselle matkalle. Siellä voi olla vaarallista."
"Arvoisan suuriruhtinaan ei tarvitse kantaa huolta", Legolas puuttui puheeseen. "En aisti minkäänlaista uhkaa. Retkestämme tulee turvallinen ja onnistunut."

Haltian aistimukset eivät koskaan olleet oikein riittäneet vakuuttamaan Faramiria, mutta Elboronin silmät loistivat ja nuorukaisen koko olemus puhkui sellaista intoa ja tarmoa, ettei Faramir mitenkään voinut katua päätöstään.
"Ja mihin tahansa vaikeuksiin minä matkallani päädynkin, en ikinä voisi sekaantua mihinkään niin kiusalliseen, kuin mihin sinä isä olet joskus onnistunut itsesi sekoittamaan", nuorukainen julisti reippaasti.
"Elboron on varmasti mitä oivallisinta matkaseuraa, kun lähden tervehtimään isääni ja kansaani kotiseudulleni", Legolas jatkoi. "Hänet tullaan ottamaan vastaan mitä kunnioittavimmin. Haltiaveri virtaa tässä nuoressa miehessä vahvana." Legolas kumarsi syvään Elboronin suuntaan. Elboron hymyili, mutta muut kohottelivat kulmiaan.
"Elboronissako vain on haltiaverta?" Silriel kysyi ihmetellen.
"Toki teissä kaikissa on ripaus haltiaa", Legolas sanoi ja kumarsi heille muillekin, mutta vain pienesti. "Elboronissa se sen sijaan virtaa erityisen vahvana", Legolas tarkensi. "Salohaltiain verta, aistin sen tulevan Dol Amrothin kunnia-arvoisan suvun puolelta."
Faramir nyökkäsi. "Vanhat tarut kertovat enoni, suuriruhtinas Imrahilin, polveutuvan Mithrellas-nimisestä metsähaltiasta."
"Ne tarut ovat täynnä viisautta", Legolas lausui.
"Olen varma, että Synkmetsässä kasvaa todella paljon kaikenlaista mielenkiintoista, mikä on ihmisten tietämyksestä päässyt jo unohtumaan. Kun palaan, kirjoitan tutkielman, joka toivottavasti herättää kiinnostusta kaikissa Gondorin oppineissa", Elboron selitti noin kymmenennen kerran sinä päivänä.
"Kuulostaa hyvältä suunnitelmalta", Faramir virkkoi kymmenennen kerran sinä päivänä. "Kunhan myös pysyt siinä, etkä ilmaannu takaisin haltiamorsian kainalossasi."
Elboron hämmentyi. "Haltiamorsian? Miksi kummassa minulla olisi haltiamorsian kainalossani, kun olen kerran lähdössä tutkimaan puita ja kasveja enkä etsimään itselleni vaimoa?"
"Niin, niin tietenkin. Miksipä tosiaan olisi. Olet aivan oikeassa, Elboron", Faramir myönteli ja oli tyytyväinen siitä, että poika näytti pysyneen edes jossakin suhteessa omana itsenään.
"Älkää huolehtiko turhia, herra Faramir. Takaan, että isäni surmauttaisi Elboronin välittömästi, jos tämä rohkenisi vietellä jonkun kansamme neidoista", Legolas heläytti huolettomasti.
"Tuo vasta rauhoittikin kummasti", Faramir mutisi itsekseen.
"Mutta, isä? Enkö minä todellakaan voisi päästä heidän mukaansa? Minä kyllä jaksaisin patikoida, olen siitä ihan varma, enkä valittaisi yhtään, vaikka alkaisi sataa ja minun hiukseni kastuisivat!"
"Silriel - vastaus on ei. Kuinka monta kertaa se pitää sanoa?" Faramir katsoi tyttöä ankarasti ja vilkuili epäluuloisena Legolasia, johon Silrielin katse oli edelleen kiinnittynyt.

He siirtyivät verannalle, Elboron heilautti repun selkäänsä ja hyvästeli jokaisen perheenjäsenensä yksi kerrallaan. Éowyn vuodatti muutaman kyyneleen ja vannotti Elboronia palaamaan kotiin turvallisesti ja yhtenä kappaleena.
"En minä usko meneväni kappaleiksi kovin helposti", Elboron rauhoitteli äitiään.
Silriel alkoi nyyhkyttää, epäilemättä ei niinkään isoveljen lähdön vuoksi, vaan koska hartaimmatkaan anelut eivät näyttäneet saavan isää pyörtämään päätöstään.
"Älä sure, pikkusisko", Elboron lohdutti. "Kyllä sinä voit vielä jonakin päivänä päästä Synkmetsään. Jos matkani onnistuu hyvin, saatan lähteä sinne myöhemmin yksin uudestaan, kenties tarkentaakseni tutkielmaani ja kerätäkseni siihen lisäaineistoa, ja ehkä voisin sitten ottaa sinut mukaani apulaiseksi, jos olet riittävän vanha."
Silriel mutristi suutaan. "Höh, ai sinun kanssasi kahdestaan? En minä nyt sentään niin kamalasti sinne halua!"
Elboron pudisteli päätään ihmetellen. "Naiset", hän mumisi.
"Ihmiset", Legolas heläytti.

Sitten Elboron ja Legolas laskeutuivat verannan portaat, ja lähtivät astelemaan kohti kartanon valkeaa porttia. Silriel juoksi muutaman askeleen heidän peräänsä, mutta pysähtyi sitten ja kääntyi kannoillaan, ja suuntasi kiukkuisesti takaisin taloon Tindóriel kintereillään.

Faramir ja Éowyn seisoivat rinnakkain verannalla, katsellen kuinka heidän esikoispoikansa astui portista ulos, ja katosi sitten laaksoon johtavaa tietä reunustavien lehmusten varjoihin. Éowyn huokaisi haikeana, ja painoi päänsä miehensä rinnalle. Faramir halasi vaimoaan ja suukotti tämän hiuksia. Tuulen suhina lehvistöissä ja pikkulintujen väsymätön sirkutus olivat ainoat pihamaalla kuuluvat äänet.

"Olen alkanut ymmärtää, mitä Legolas tarkoittaa sillä haltiaverellä”, Faramir totesi lopulta, rikkoen hiljaisuuden.
"Niinkö?" Éowyn sanoi ja katsoi miestään yllättyneenä.
"Se ainakin selittäisi, miksi Elboron on joskus vähän omituinen."
"Niin... Haltiathan ovat hieman omituisia. Ainakin metsähaltiat kuten Legolas", Éowyn myönsi.
"Vaikka toisaalta on kummallista ajatella, että yhdellä metsähaltialla voisi olla niin suuri vaikutus siihen, millainen ihminen Elboronista on tullut."
"Sitä Mithrellasiako tarkoitat?"
"Niin. Outoa ajatella, että jollakin Mithrellasilla voisi olla vaikutusta siihen, millaisia ihmisiä me olemme ja millaista elämää me vietämme."
"Todellakin! Omituinen ajatus kerta kaikkiaan", Éowyn nauroi. Sitten hän tarttui miehensä käteen ja johdatti tämän takaisin sisään Valkoiseen Kartanoon.

Loppu
Humor-ficcaaja 2007 ja 2009, Draama-ficcaaja 2010

Nerwen
Pikku Eskapisti
Viestit: 1506
Liittynyt: To Touko 18, 2006 6:12 pm
Paikkakunta: Pieni kylä Rohanissa

Viesti Kirjoittaja Nerwen » Pe Kesä 22, 2007 6:25 pm

Loppuuko tämä nyt tähän? Ei ole reilua, olisin voinut lukea vielä vaikka kuinka.. Mutta kuitenkin onnittelen tämän loppuunsaattamisesta. Koko ficci on ollut mahtava. (kaikki eivät ole mökillä, meillä ei ole mökkiä! kerrankin siitä on iloa...)

Hmmh, mitäs tästä osasta sanoisi? Ihanan kepeä, sai naureskella mukavasti. Jotukut kommentit olivat aivan mahtavia...
"Hopsansaa!" hän huudahti pysäyttäessään tytön. "Mitä sinulle on sanottu käytävillä juoksemisesta?"
Aivan ihana. Sulin. :lol: Jotenkin voin kuvitella tuon tilanteen niin elävästi....

No, sattuuhan sitä. Tuota voisi alkaa toistellakin... :roll:

Legolas ja hänen haltiaverensä. Voin arvata, että jos Silriel olisi lähtenyt mukaan Synkmetsään, hän olisi pettynyt kovasti. Tai siis, lue tuo niin että hän ei olisi pärjännyt.

Kiitos ihanasta ficistä ja onnea sen loppuun saamisesta. Tämän järkevämpää ei saa aikaan, aurinko pehmitti pään.
The Lord of the Rings
is one of those things:
if you like you do:
if you don't, then you boo!


~ J.R.R. Tolkien

Vuoden romance-ficcaaja 2007-2010, Vuoden ficcaaja 2014

Avatar
Leida
Puolituinen
Viestit: 385
Liittynyt: Pe Tammi 19, 2007 8:55 pm

Viesti Kirjoittaja Leida » Su Kesä 24, 2007 1:25 pm

Ihan ensiksi, tuon viimeisen luvun perään on eksynyt sellainen sana kuin loppu. Mitenkä se on mahdollista? Lienee varmasti erehdys. ;) Ei vaan, ihana loppu ihanalle ficille. Tästä viimeisestä luvusta jäi sellainen lämmin tunnelma. Ole ylpeä, olet varmasti nähnyt paljon vaivaa tämän ficin kanssa. Tai ainakin, kun minä näin jälkeenpäin mietin, että millainen määrä henkilöitä ja juonenkäänteitä ficciin on mahtunut, niin kyllä niissä on varmasti mennyt aikaa. Mutta sinun henkilösi tuntuvat uskomattoman eläviltä ja ihanilta ja sinulla on taito tehdä niistä kaikista, jopa sivuosissa olevista niin omia persooniaan, ettei niitä vahingossakaan sekoita toisiinsa. Ja juonenkäänteet sitten. Olet saanut luontevasti käsiteltyä keskimaaficissä alkoholismia ja perheväkivaltaa, aika kunnioitettava saavutus. Ja vaikka sinun tyylisi on sellainen kepeä niin tekstistä löytyy myös syvyyttä ( olen varmasti sanonut tuon saman monta kertaa ennenkin ;)), eikä minulle ainakaan tullut sellainen olo, että noita asioita olisi käsitelty erikoisemmin huumorilla. Tosin omien mielikuvieni Arwenia en edelleenkään saa kytkettyä noihin asioihin, mutta ei se suuremmin häirinnyt.

Ei se ole älytöntä, että sinä olet suunnitellut noiden tyyppejen elämiä pitkälle eteenpäin, se on valtavan hienoa. Et viitsisi vähän vihjaista, että miten elämä tulee Elboronia heittelemään. ;) Vai aiotko sinä kirjoittaa herrasta vielä? Se olisi kyllä vielä parempaa.

Viimeisessä luvussa tirskahtelin tuolle Elboronin kasviopilliselle tutkielmalle ja Silrielin touhotukselle. Sekä tietenkin tuolle lopun Mithrellas keskustelulle. Ovela veto. :) Mutta kauheaa, että tämä on nyt tässä. Minä olisin myös lukenut vielä vaikka kuinka paljon, mutta loppu mikä loppu. Onnittelut minunkin puolestani ficin onnellisesta loppuunsaattamisesta. Haluan myös ilmoittaa, että jos (tai kun) jotakin uutta kirjoitat, niin täältä löytyy takuulla uskollinen lukija. :D
Whoever said you can't fool an honest man wasn't one.
-Terry Pratchett: Making money

Vuoden Draama-ficcaaja 08, kommari 09, EpäLotR-ficcaaja 10

Avatar
Andune
Velho
Viestit: 1085
Liittynyt: Ke Joulu 28, 2005 12:08 pm
Paikkakunta: Valimar

Viesti Kirjoittaja Andune » Ti Kesä 26, 2007 5:11 pm

Se loppui....ei ole reilua. Minä jo ehdin ajatella että Elenwen ja Beren rakastuvat uudelleen...tosin, kai se voisi olla vielä mahdollista, sitten joskus tulevaisuudessa.

En oikein tiedä mitä sanoisin...
"Hopsansaa" Jotenkin tuo oli niin sopivaa Aragornille :D

Elboron ja hänen kasviopillinen tutkielmansa. Silrieliä kävi surku mutta samalla tilanne oli koominen.
"Höh, ai sinun kanssasi kahdestaan? En minä nyt sentään niin kamalasti sinne halua!"

Kaikki loppui hyvin, vaikka tätä olisi kyllä lukenut mielellään pidemmällekin, sitä haluaisi vielä seurata näiden henkilöiden elämää ja tapahtumia (osasimpa taas selittää asian epäselvästi)

No, mitä tässä nyt voisi sanoa muuta. On ollut ilo lukea tätä ficciä, harmi että se päättyy. Toivottavasti kuitenkin laitat pian uutta tuotosta esille :)
Vuoden Tolkienisti 2007, Vuoden Aragorn 2008 ja 2010 sekä Vuoden Draama-ficcaaja 2009

Avatar
athelas
Puolituinen
Viestit: 338
Liittynyt: Ma Joulu 19, 2005 9:00 pm
Paikkakunta: synkmetsä
Viesti:

Viesti Kirjoittaja athelas » Ti Kesä 26, 2007 6:54 pm

Ihana loppu ja taas hienosti kaikki langanpäät tuli vedettyä yhteen taidokkaasti. Ja oikeastaan kaikilta osilta onnellinen ja onnistunut loppu, vaikka Siriel jäikin nuolemaan näppejään Leego-yrityksissään:D

Niin tuo oli kovin mukavaa tuo Elenwenin ja Berenin ystävyys ja sisaruus tavallaan, kun tytöllä on vain siskoja, niin kyllä tuo hyvää tekee. En kylläkään täysin yhdy Aragornin mietteisiin ja järkeilyihin, vaan minusta on melkeinpä kovin julmaa jättää kertomatta:D

Kokonaisuutena pidin kovasti ja tietynlainen jännitys oli koko ajan havaittavissa, mikä oli kovin mieluisaa:D Ja sitä seuraavaa odottelen, vaikka lomaile tietenkin ihan rauhassa, kunhan et kokonaan katoa:D
"Neledh corvath an edhilerain no i venel
Odog an naughírath ne rynd gonui hain
Neder an hírath fírib, barad na ´urth
Mîn an mornhir ne had dûr în
Ned i dalath e-Vordor
Ennas i ngwath dorthar"

Mithrellas
Velho
Viestit: 1099
Liittynyt: Ma Joulu 12, 2005 9:00 pm
Paikkakunta: Minas Ithil

Viesti Kirjoittaja Mithrellas » Ke Kesä 27, 2007 10:37 pm

Kiitos vain kommenteistanne. Ihanaa, että jaksoitte kommentoida niin ahkerasti loppuun asti. Olihan tässä urakkaa niin kirjoittajalle kuin lukijallekin: 155 sivua ja 72 063 sanaa. :D Siis selvästi pisin sepustus, mitä olen ikinä kirjoittanut. Deleted scenes -tiedostollekin tuli mittaa 45 sivua. Sisältö sitten olikin mitä oli. Itse pidän suurimpana saavutuksenani sitä, että sain synnytettyä Faramirille nuo lapset (hah, mihin se sitä Éowyniäkin muka tarvitsee... :P). Minun on nyt vaikea kuvitella hänelle minkään muunlaista perhettä. Eli en varmaankaan enää koskaan pysty lukemaan mitään vaihtoehtoisia näkemyksiä hänen perheensä koostumuksesta.

Nerwen: Kiitos, kiitos. Hauska että löysit mökittömyydestä hyviäkin puolia. :) (Minunkaan vanhemmillani ei ole mökkiä, enkä ole kyllä sellaista itsekään aikeissa hankkia.) Olet kyllä oikeassa, ettei se Silriel olisi sellaisella matkalla pärjännyt ollenkaan. Se nyt on vaan sellainen hupsu tytönhupakko, jonka on hyvä joutua välillä pettymään ja huomata, ettei isäkään ole ihan kaikkeen taivuteltavissa. (Faramir on niin monesti muulloin antanut Silrielille periksi).

Leida: Kiitos vaan kehusta. Minusta tuntuu että tässä ficissä tapahtui liikaakin, mutta minulla nyt vain on sellainen tyyli... En keksisi mitään sanottavaa, ellei minulla olisi 101 juonenkäännettä takataskussa. Alkoholi ja perheväkivalta taisi tulla mukaan vain siksi, että halusin laittaa mukaan jotain omakohtaista. Sääli että siihen piti uhrata tuo Arwen, mutta en missään tapauksessa olisi voinut käyttää Éowyniä tai Faramiria, ja juoppo Aragorn olisi varmaan herättänyt vielä enemmän vastalauseita kuin juoppo Arwen... Ja kuten jo vihjaisin, Elboronia olen ajatellut aika paljonkin, mutta en nyt vielä lupaa mitään uutta ficciä. Tuo Mithrellas-viittaus oli niin kökkö kuin olla voi, mutta kirjoitin lopusta tuollaisen jo heti ensimmäiseen raakaversioon, ja se jotenkin juuttui tuohon, ts. en keksinyt mitään parempaakaan. Ja se on myös viittaus siihen, että Elboron muistuttaa näistä hahmoista eniten minua itseäni, paitsi että minulla ei ole hänen rohkeuttaan. (Haa, pääsinpäs sanomaan Elboronista saman kuin mitä Tolkien sanoi itsestään ja Faramirista. :D)

Andune: Kiitos sinullekin. Minä nyt päädyin tässä siihen, että koska Beren ja Elenwen ovat joka tapauksessa liian nuoria menemään naimisiin (21-v. on kai nuorin Tolkienin hahmo, joka on naimisiin päätynyt), niin heidän on parempi olla vielä siveellisesti pelkkiä ystäviä tässä vaiheessa. No, huono selitys, mutta en voinut muuttaa Berenin mieltä niin nopeasti, kun se vasta 2. viimeisessä luvussa sanoi, ettei rakasta Elenweniä kuin ystävänä. Mutta onhan tämä lopetus aika tyly, kun romanssista kertova tarina päättyykin siihen, ettei tiedetä saivatko he toisensa vai eivät... :P Mutta minun alkuperäinen suunnitelmani oli, että he eivät saa toisiaan, siis että he pysyvät ystävinä lopun ikäänsä, vaikkeivät olekaan sisaruksia. Tuon Arwenin ja Aragornin mahdollista tulevaa avioliittoa koskevan keskustelun lisäsin vasta luettuani nuo 2. viimeisen luvun kommentit.

athelas: Kiitos. Minä tosiaan pyrin siihen, että kaikki ongelmat saisivat jonkinlaiset ratkaisut. Silriel kyllä jäi paitsi Legolasiaan, mutta toisaalta hän sai Elenwenistä ystävän, joka ehkä auttaa häntä viisastumaan ja kypsymään. Niin, tuo että Elenwen sai Berenistä "veljen", on tosiaan hyvä pointti, vaikka onhan Elenwenillä pikkuveli (Eldarion), joka tosin on vähän turhan pieni ystäväksi vielä tässä vaiheessa. En kyllä usko Aragornin ja Arwenin pystyvän pitämään tuota salaisuuttaan kovinkaan kauaa, mutta toisaalta en usko sen paljastumisella olevan kauheasti vaikutusta Elenwenin ja Berenin suhteeseen. Enkä minä ole täältä mihinkään katoamassa. Lupaan edelleen kommentoida ainakin suurinta osaa draama/romance -puolen ficeistä. Kirjoittamisessa tulee olemaan hieman taukoa, vaikka saatan kyllä jonkin pikkuficin tässä jossain vaiheessa julkaista.


Ja tätä viimeistä lukua ja muuta ficciä saa toki edelleen kommentoida. Minun innokkuuteni julkaista kirjoituksiani on nimittäin hyvin riippuvainen palautteen saamisesta....
Humor-ficcaaja 2007 ja 2009, Draama-ficcaaja 2010

Miaplacidus
Puolituinen
Viestit: 307
Liittynyt: La Maalis 03, 2007 12:21 am
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Miaplacidus » Ke Kesä 27, 2007 11:43 pm

(Minä innostun kommentoimaan aina silloin, kun ei oikeasti olisi aikaa...)

Niin, mitäs se "loppu"-sana siellä lopussa teki? ;) No joo. Viimeistä lukua on minusta aina hankala kommentoida. Ja tämä luku oli lyhyempi, kuin tässä muut (näin mutu-tuntumalla, en lähtenyt mittailemaan x)).

Olihan tässä jollain lailla "raaka" lopetus, mutta minä tykkäsin siitä:) En ole niitä romanttisimpia ihmisiä (vaikka joskus höttöhattaraa luenkin), joten tälläinen on piristävää. (Eikä se tietenkään sulje pois jatko-osien mahdollisuutta *köhvinkköh*)

Huomasin muuten, että tuossa "hopsansaa"-kohdassa luin ensin Eldarionin Elboroniksi... Piti vähän aikaa tuijotella, että miten tuossa noin kävi. Ei pitäisi lukea väsyneenä. Arwenin palantíriin tuijottelu alkaa käydä vähän ärsyttäväksi, mutta jätän nipottamatta, koska tämä on viimeinen luku :)
Arwen valahti kalpeaksi. "Valar meitä sellaiselta kohtalolta suojelkoot!"
Hih.

Legolastakin hiukan loppukevennykseksi :) Silriel oli aika hauska. Ja lopun Mithrellas-viittaus oli kyllä ovela veto ;) Rupesi naurattamaan varsinkin ensimmäisellä kerralla. Tämän epäselvän sepustuksen tarkoituksena oli kuitenkin sanoa, että minä tykkäsin, ja luen lisääkin, jos sitä tulee (ja voisin kahlata sitä vanhempaa tuotantoasi läpi). Kiitos.
Ihminen muistetaan niistä asioista, joista kukaan ei uskalla sanoa hautajaisissa mitään.

Vuoden Tulokas 2008 - Äww, kiitos <3

tyttö
Örkki
Viestit: 156
Liittynyt: Ti Elo 29, 2006 1:11 pm

Viesti Kirjoittaja tyttö » La Kesä 30, 2007 10:47 pm

Anteeksi, minulta on jäänyt viimeiset luvut kommentoimatta vaikka tapani mukaan olen ne lukenut heti kun sinä olet ne postannut. On ollut melkoinen loftis-tauko eikä tarmoa ole riittänyt.

En nyt erittele ja analysoi viimeisiä tapahtumia (vaikka ah-niin-hieno kirjoituksesi sellaisen kohtelun ansaitsikin) vaan ilmoitan tylsänä ihmisenä lukeneeni loppuun ja pitäneeni todella todella todella kovasti. Hyvin sait jutun kuljetettua loppuun asti.

Tätä olisi voinut lukea ikuisuuksiin. Täällä yksi varma lukija ficeillesi :)

Mithrellas
Velho
Viestit: 1099
Liittynyt: Ma Joulu 12, 2005 9:00 pm
Paikkakunta: Minas Ithil

Viesti Kirjoittaja Mithrellas » Ke Heinä 04, 2007 9:55 pm

Kiitos kovasti kommenteistanne, Miaplacidus ja tyttö! :) Ja hienoa kuulla, että olette kiinnostunut lukemaan juttujani jatkossakin. (Minä yritän kovasti pitää lomaa kirjoittamisesta, mutta aivoni eivät ole vielä oikein käsittäneet sitä, vaan suunnittelevat tarmokkaasti uuden ficin juonikuvioita varsinkin silloin, kun pitäisi töissä lukea jotain tylsää... :roll:)

Miaplacidus: Juu, tuo viimeinen luku tosiaan taisi olla jonkin verran lyhyempi. En vain keksinyt tuon enempää asiaa, kun lähes kaikki oleellinen oli periaatteessa jo käsitelty. Ja ainahan sitä on jätettävä mahdollisuus jatko-osille. En tosiaan halunnut kirjoittaa sellaista epilogia, jossa olisi selitetty, miten kaikille lopulta elämässään kävi (osittain siksi, etten ole niillä asioilla vaivannut päätäni, paitsi eräiden henkilöiden kohdalla). Ja arvaa vain, kuinka monesti olen onnistunut kirjoittaessani sekoittamaan Elboronin ja Eldarionin. (Toinen kompastuskivi on ollut Beren ja Bergil.) Ja minä lupaan, ettei Arwen tule enää koskaan katsomaan palantíriin minun jutuissani. ;) En vain keksinyt, miten muutenkaan hän olisi voinut saada tuon "totuuden" selville.

Tyttö: Kiva että kerroit lukeneesi. Ei tosiaan haittaa vaikka et ehtinytkään kommentoimaan. On mukava tietää, että luit tämän loppuun asti ja että pidit. :)

Olen leikkinyt viime päivinä The Sims 2 Bodyshopilla ja tein yhtenä iltana eräänlaiset versiot noista Faramirin kolmesta vanhimmasta lapsesta, sen ikäisinä kuin ne ovat tässä ficissä (Elboron nuori aikuinen ja Beren ja Silriel teinejä). Tässä (/EDIT linkki poistettu) ne ovat järjestyksessä Elboron, Beren ja Silriel. Vähän hassun näköisiä tietysti, ja Elboronilla pitäisi olla suoremmat hiukset kuin Berenillä, mutta valitettavasti nuo ovat parhaat mustat pitkät miesten hiukset, mitä olen onnistunut löytämään. Silrielin hiukset näyttävät kauheilta, mutta en ole naisillekaan löytänyt oikein nättejä vaaleita ja aaltoilevia hiuksia. (Voi muuten olla, että yritän jatkossa tehdä enemmänkin kuvitusta tähän tai seuraavaan ficciini noiden Simssien kanssa.)

/EDIT poistin linkin kuvaan, koska ne pahvinaamat alkoivat nolottaa. Hieman parempi yritys on löydettävissä Tutkimusmatka rakkauteen -ficin yhteydestä.
Viimeksi muokannut Mithrellas, To Loka 18, 2007 11:31 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Humor-ficcaaja 2007 ja 2009, Draama-ficcaaja 2010

tyttö
Örkki
Viestit: 156
Liittynyt: Ti Elo 29, 2006 1:11 pm

Viesti Kirjoittaja tyttö » Ke Heinä 04, 2007 10:18 pm

Oih! Pakko vielä kommentoida, että ihanat nuo sims-kuvat Elboronista, Berenistä ja Silrielistä!
Ovat melko lailla juuri sen näköiset millaisiksi heidät kuvittelinkin :D Näyttävät ihan sisaruksilta, sopivasti kuitenkin "samannäköisiä" keskenään. Hieno idea kuvittaa heidät simssillä :o

Mithrellas
Velho
Viestit: 1099
Liittynyt: Ma Joulu 12, 2005 9:00 pm
Paikkakunta: Minas Ithil

Viesti Kirjoittaja Mithrellas » Su Heinä 29, 2007 11:03 pm

Kiva, että tykkäsit, tyttö. :D Ovathan ne aika nukkemaisen näköisiä noin - pitäisi osata photoshoppailla niin saisi parempaa jälkeä.

Joka tapauksessa, olen käyttänyt kahden viikon kesälomani ensimmäisen viikon mitä hyödyllisimmin. Tein Simssien avulla tällaisen suht kaamean "esittelyvideon" tästä ficistä. Sen voi katsoa täältä. Kuvan laatu on kauhea, niin ettei noista hahmoista saa oikein selvää, mutta kiva, jos joku jaksaa sen katsoa. :)

Täältä saman voi katsoa Windows Media Playerilla (kuva on vähän parempi).
Humor-ficcaaja 2007 ja 2009, Draama-ficcaaja 2010

Vastaa Viestiin