Déjà vu Gondorin aamussa (PG-13), 30. luku 22.6. VALMIS
Lähetetty: Ke Marras 29, 2006 9:12 pm
Title: Déjà vu Gondorin aamussa
Author: Mithrellas
Rating: PG-13
Genre: romance/drama/humor
Disclaimer: Keski-Maa ja osa hahmoista kuuluvat Tolkienille, enkä tee niillä rahaa.
Pairings: Arwen/Aragorn, Beren/Elenwen, Faramir/Éowyn
Summary: Eletään vuotta 22 N. A. Arwen angstailee, Aragorn ihmettelee, Faramir puuhastelee yhtä sun toista ja Éowyn arvelee olevansa ainoa selväjärkinen. Ja vain yksi huomaa uhkaavana kytevän romanssin.
A/N: Minun on jo pitkän aikaa tehnyt mieli kirjoittaa jatkoficci Faramirin ja Aragornin lapsista ja tässä sitä nyt olisi tulollaan, jos kansaa vain kiinnostaa. Tämä on ikään kuin jatkoa Kuningattaren kaipuu, käskynhaltijan kunnia -jutulle, mutta sitä ei välttämättä tarvitse lukea ennen tätä. Jonkin verran viittauksia tuohon ficciin toki on, mutta yritän selittää ne auki, jos niiden ymmärtäminen on tarpeellista juonen kannalta. Arwen on sitten tässä ficissä aivan kauhea, koettakaa kestää. Otan myös mielelläni vastaan kritiikkiä ja parannusehdotuksia. Faramirin tytärten nimet ovat Idwenin käsialaa, kiitokset hänelle niistä.
Koska noita lapsia on päässyt siunaantumaan melko monta, laitan selvyyden takia heti tähän alkuun nuo perheenjäsenten nimet ja iät.
Faramir 59 v.
Éowyn 47 v.
Elboron 21 v.
Beren 17 v.
Silriel 14 v.
Tindóriel 6 v.
Aragorn 111 v.
Arwen 2801 v.
Gilwen 19 v.
Celebwen 19 v.
Elenwen 17 v.
Isilwen 9 v.
Eldarion 4 v.
Ensimmäinen luku
Korvike
Faramirin askeleet kaikuivat linnan tyhjillä käytävillä. Päivän työt oli vihdoin saatu valmiiksi, yhtä lukuun ottamatta: hän oli aikeissa kirjoittaa vaimolleen Éowynille, joka hoiti suuriruhtinaan kotia Emyn Arnenilla Faramirin itsensä toimiessa Gondorin väliaikaisena valtiaana.
Kuningas oli poissa, oli ollut jo pitkään, lähes vuoden. Tämä oli lähtenyt pohjoiseen Arnoriin katsoakseen miten kansa siellä jaksoi sekä poistaakseen erään alueelle ilmaantuneen ongelman. Suurin osa dúnedainista oli jättänyt pohjoiset asuinsijansa aikapäiviä sitten - viimeistään Sormuksen sodan aikana, ja Elessar oli valtaan tulonsa jälkeen nähnyt kovasti vaivaa saadakseen sen osan kuningaskuntaansa jälleen asutetuksi. Nyt sodasta oli kulunut jo neljän kolmatta vuotta, mutta Arnorin metsät olivat yhä harvaan asuttuja. Sinne olivat hakeutuneet lähinnä erakkoelämää haikailevat tai henkilöt, jotka syystä tai toisesta tunsivat, ettei heidän läsnäolonsa Gondorissa ollut suotavaa. Pohjoisten maiden johtajana toimi kuninkaan poissa ollessa eräs Elessarin luotettavaksi tietämä mies: hänen vanha samoojatoverinsa Hírvegil, Halbarad Pettämättömän Käden serkku.
Reilu vuosi sitten kuningas oli tarkastellut pohjolan tapahtumia palantírinsa kautta ja huomannut jotain sangen arveluttavaa. Nimittäin eräs kuninkaan ja käskynhaltijan hyvin tuntema mies, Linnan Kaartin entinen päällikkö, sittemmin muonavaraston aputyömiehenä mainetta niittänyt Gaerlín Falbornin poika, oli nähty Arnorin vuorilla lietsomassa ihmisiä jonkinasteiseen kapinaan Hírvegiliä vastaan. Gaerlín nimittäin oli kuin olikin yksi näistä seikkailunhaluisista uskalikoista/ongelmiaan raukkamaisesti pakoilevista henkilöistä, jotka olivat päättäneet lähteä hakemaan uusia haasteita elämäänsä villistä pohjoisesta. Elessar ei sietänyt kapinanlietsojia, olkoonkin että asialla oli pelkkä muonavaraston apulainen. Niinpä hän pakkasi varusteensa, valitsi parhaat soturinsa turvajoukkoihinsa ja käänsi katseensa kohti pohjoista.
"Sitä paitsi on jo liian kauan siitä, kun pääsin katsomaan armasta synnyinmaatani", oli hän virkkanut. "Kuinka sydämeni halajaakaan taas Rivendelliin, näkemään sen kauniit metsät ja virrat ja vanhat sukulaiseni Elladanin, Elrohirin ja Celebornin."
"Voi, minun täytyy päästä mukaan. En ole nähnyt isoisääni ja veljiäni moneen vuoteen!" oli kuningatar Arwen parahtanut.
"Mutta entä lapset, rakkaani? Minne me voisimme heidät jättää? Emme voisi mitenkään ottaa heitä mukaan, sillä Isilwen ja Eldarion ovat liian pieniä niin pitkälle matkalle."
Ja niin oli kuningas lähtenyt sotilaineen ja Arwen jäänyt yksin Linnaan viiden lapsensa kanssa. Onneksi käskynhaltija Faramir oli aina valmiina silloin kun kaivattiin sijaisisää tai aviomiehen korviketta.
Faramir istui työpöytänsä ääreen, otti esiin tyhjän paperin, kynän ja mustepullon. Oikeastaan hän olisi mieluummin käynyt nukkumaan kuin ryhtynyt tähän puuhaan, mutta edellisestä kirjeestä oli vierähtänyt jo viikko, ja Faramir oli luvannut kirjoittaa joka päivä. Hänen työnsä vain oli niin vaativaa, ettei mihinkään muuhun tahtonut löytyä aikaa. Ei sillä, että Gondorissa olisi ollut sen kummempia ongelmia tällä hetkellä. Kahinointia idän ja etelän kanssa oli viime vuosina ollut vähän, ilmanhaltijat olivat olleet suosiollisia, sadot runsaita ja kansa tyytyväistä. Mutta kuningatar Undómiel... Tämä haltiarouva oli käynyt kuukausi kuukaudelta vaikeammaksi ja omalaatuisemmaksi. Arwen oli alusta asti itkeskellyt Aragorninsa perään, mutta mitä pidemmäksi tämän poissaolo venyi, sitä enemmän kuningattaren suruun oli alkanut sekoittua myös jonkinasteista vihamielisyyttä. Tämä oli jostakin keksinyt, että Aragornilla olisi toinen nainen pohjoisessa, joku niitä Rivendellin laulavia haltianeitoja (tai "keijukaisia", kuten Arwen heitä halventavasti nimitteli) tai ehkä jonkun vanhan samoojakaverin sisar tai tytär. Faramir oli parhaansa mukaan yrittänyt vakuuttaa, ettei kuningas ollut lainkaan jalkavaimoja pitävää miestyyppiä, mutta kuningatar oli vakaasti päättänyt sulkea korvansa järjen ääniltä. Tämä oli jopa yrittänyt taivutella Faramirin katsomaan palantírista, mitä Aragorn pohjoisessa puuhaili. Tämä vaihtoehto ei houkutellut käskynhaltijaa, sillä kuningas oli vienyt Orthancin palantírin mennessään, ja jättänyt kaupunkiin vain sen, joka oli aikanaan ollut Denethorin käytössä, ja jonka pinnassa oli tämän jokseenkin traagisen poismenon jälkeen yleensä näkynyt vain vanhan miehen kädet liekkien ympäröiminä. Arwen oli lopulta antanut periksi ja lakannut pyytelemästä tätä palvelusta, mutta vain tullakseen löydetyksi eräänä päivänä kalpeana ja vapisevana Ecthelionin tornin palantírin katseluun varatusta salaisesta kammiosta. Arwenilla ei olisi ollut oikeutta katsoa näkykiveen eikä siihen vaadittavaa mielenlujuuttakaan, ja mitä hän oli onnistunut kivestä näkemään, sitä hän ei kenellekään suostunut kertomaan.
Tänäänkin Faramir oli illallisen jälkeen kuunnellut Arwenin murheita ainakin parin tunnin ajan, heti sen jälkeen kun oli käynyt lukemassa kruununperilliselle iltasadun ja toivottamassa tälle hyvää yötä.
Faramir huokaisi ja yritti puhdistaa mielensä kuningattareen liittyvistä ajatuksista edes siksi aikaa, että saisi kirjeensä kirjoitetuksi.
"Rakas Éowyn", hän mutisi samalla kun kynä piirsi vastaavat sanat paperiin.
Ovi narahti. Faramir vilkaisi taakseen ja näki pienen tytön seisomassa oven raossa, vaaleansinisessä yöpuvussaan, valkeat kasvot hiilenmustien hiusten kehystäminä.
"Etkö lukisi minullekin iltasatua?" tyttö kysyi pienellä äänellä.
Faramir hymähti. "Eikö äitisi sanonut sinun olevan jo kyllin vanha lukeaksesi itse?"
Tyttö nyökkäsi, mutta totesi ujosti: "Minusta se tarina on kivempi silloin, kun sinä luet."
"Vai niin. No, onkos sinulla kirja mukanasi?"
Tyttö nyökytteli kiivaasti ja ojensi kirjaa Faramiria kohti. "Lúthien ja Beren!"
"Taasko? Eikö se ole vähän liian pelottava tarina?"
"Ei yhtään! Ja minä haluan kuulla sen uudestaan. Se on niin ihana. Minä olen vähän kuin Lúthien, enkö olekin? Paitsi ettei minulla ole puhuvaa koiraa, vaikka sellaisen minä kyllä haluaisin. Tiesitkö muuten, että minun isosiskon nimeksi piti tulla Lúthien, mutta äiti ei halunnut? Voi kun siitä olisi tullut, koska se on paljon nätimpi nimi kuin Elenwen, ainakin minusta."
Faramir hymisi jotain epämääräistä tytön juttelulle. "Mutta etkö kuuntelisi tänä iltana vaihteeksi tarinaa sellaisesta hassusta puolituisesta, joka lähti etsimään Lohikäärmeen aarretta?"
Tyttö pudisteli päätään. "En! Se on poikien tarina. Minä tahdon kuulla Berenistä ja Lúthienista!"
"No hyvä on. Sait minut ylipuhutuksi", Faramir totesi naurahtaen. "No, tulehan sitten. Mennään tuonne sohvalle."
Faramir ei olisi mitenkään voinut kieltäytyä tytön pyynnöstä. Isilwen oli kuninkaan neljäs tytär, ja luultavasti lapsista se, joka oli saanut vanhemmiltaan kaikkein vähiten huomiota. Kuningas ja kuningatar olivat toivoneet hartaasti poikalasta sen jälkeen kun heidän esikoisensa, kaksoistyttäret Gilwen ja Celebwen olivat syntyneet. Kuningatar olisi toki voinut hallita Gondoria, mutta kaksosten tapaus oli ongelmallinen, sillä parantajien sekaannuksen vuoksi oli jäänyt epäselväksi, kumpi tyttäristä oli vanhempi. Joten jos poikalasta ei syntyisi, jouduttaisiin tuleva hallitsija melkoisen ikävällä tavalla arpomaan. Seuraava lapsi Elenwen oli kuitenkin jälleen ollut tytär. Kului monta vuotta, ja näinä odotuksen vuosina kasvoi myös kuninkaan pelko siitä, ettei miespuolista perillistä todellakaan saataisi, ja kun Arwen sitten vihdoin synnytti uuden lapsen, oli heidän pettymyksensä lähes sanoin kuvaamaton, kun tulokas oli jälleen tyttö. Arwen oli sanonut kärsineensä aivan turhaan, ja Aragorn oli käyttäytynyt kun mitään lasta ei olisi ollutkaan. Éowyn oli ollut yhdessä vaiheessa niin raivoissaan kuningasparin kiittämättömyyden vuoksi, että oli (Faramirin tietämättä) käynyt ehdottamassa, että mikäli Isilwen ei kelpaisi heille, hän ottaisi mielellään lapsen kasvattityttärekseen. Kuningas ja kuningatar luonnollisesti kieltäytyivät jyrkästi myöntymästä tällaiseen tarjoukseen ja sanoivat rakastavansa lasta yhtä paljon kuin muitakin tyttäriään. He eivät tietenkään olleet julmia eivätkä epäoikeudenmukaisia vanhempia, eikä Faramir uskonut Isilwenin kärsineen erityisemmin asemastaan, mutta kuitenkin hänestä tuntui, että lapsi jollakin tavalla aavisti, ettei hänen syntymänsä ollut ollut vanhemmille iloinen ja toivottu tapahtuma.
Onneksi viisi vuotta myöhemmin kuningatar oli synnyttänyt pojan, ja kaikki huolet karisivat pois kuninkaan harteilta, kellojen soitto raikui halki kaupungin ja koko kansa juhli kuninkaan perillisen syntymää kolme yötä ja päivää.
Isilwen oli nyt yhdeksänvuotias, mutta ikäisekseen varsin pienikokoinen, niin että tämä muistutti Faramiria hänen omasta tyttärestään Tindórielistä, vaikka tämä oli vasta viiden. Tai kuuden. Kauhu kouraisi äkkiä Faramirin vatsanpohjaa - hän oli unohtanut, että tytön syntymäpäivä oli ollut tällä viikolla. Hän soimasi itseään ääneti, mutta joutui työntämään asian pois mielestään Isilwenin kivutessa sohvalle hänen viereensä.
Isilwen kuunteli tarkkaavaisesti koko ajan, kun Faramir luki tarinaa. Faramir jätti jälleen lukematta sellaiset kohdat, jotka arveli pienelle lapselle liian pelottaviksi, kuten sen kun ihmissudet kävivät syömässä Finrod Felagundin sotureita Tor-in-Gaurhothin tyrmässä. Eikä Isilwen näyttänyt asiasta pahastuvan - hän halusikin kuulla vain Huanista ja Lúthienista.
"Kunpa sinä olisit minun isäni", Isilwen kuiskasi jälleen kerran, kun he olivat pääsemässä tarinan loppuun, eikä Faramir vieläkään oikein tiennyt, kuinka hänen olisi pitänyt suhtautua tällaiseen toiveeseen.
Ovi aukesi jälleen, ja nyt sisään lipui itse kuningatar hopeanväriseen aamutakkiinsa kääriytyneenä.
"Isilwen? Mitä tämä on? Sinun ei pitäisi häiritä käskynhaltijaa näin myöhään illalla. Enkö ole jo monta kertaa niin sanonut?"
"Tästä ei todellakaan ole vaivaa...", Faramir aloitti, mutta Arwen nosti kätensä osoittaakseen, ettei hyväksyisi minkäänlaisia vastaväitteitä.
"Isilwen, nyt heti omaan huoneeseen ja nukkumaan. Olet sitä paitsi jo liian iso kuuntelemaan iltasatuja. Osaat lukea lempitarinasi itsekin."
Isilwen otti kirjan ja laskeutui sohvalta. "Kyllä, rouva äiti", hän vastasi kuuliaisesti. "Minä menen omaan huoneeseeni nukkumaan."
Sitten Isilwen niiasi kuningattarelle ja Faramirille, ja käveli pois huoneesta hienojen neitien tapaan kiirehtimättä ja sivuilleen vilkuilematta - tapaan jonka hän oli oppinut jäljitellessään vanhimpien sisartensa käyttäytymistä.
"Olen todella pahoillani tästä. Isilwen on aina ollut hieman vaikea lapsi", Arwen totesi katsoessaan tyytymättömänä nuorimman tyttärensä perään.
"Minusta hän on mitä hyvätapaisin nuori neiti eikä ollenkaan vaikea."
Arwen pyöräytti silmiään. "No, te miehet ette vain kunnolla ymmärrä lapsia ja sitä mikä on heidän parhaakseen. Mutta Faramir, ei puhuta tästä nyt. En saa oikein nukutuksi. Enkö voisi vähän aikaa puhella kanssasi Aragornista? En ehtinyt aiemmin tänään kertoa aivan kaikkea sitä, mikä mieltäni painaa. Mitä luulet, koskakohan hän oikein palaa? Hän sanoi olevansa poissa korkeintaan vuoden, ja nyt se on melkein kulunut."
Faramir hieraisi unisia silmiään ja ryhdistäytyi. Tästä tulisi pitkä yö.
A/N: "Rouva äiti" sanonnan nappasin Piratessen Häkkilinnusta. Oli vaan pakko kun se on niin mainio.
Author: Mithrellas
Rating: PG-13
Genre: romance/drama/humor
Disclaimer: Keski-Maa ja osa hahmoista kuuluvat Tolkienille, enkä tee niillä rahaa.
Pairings: Arwen/Aragorn, Beren/Elenwen, Faramir/Éowyn
Summary: Eletään vuotta 22 N. A. Arwen angstailee, Aragorn ihmettelee, Faramir puuhastelee yhtä sun toista ja Éowyn arvelee olevansa ainoa selväjärkinen. Ja vain yksi huomaa uhkaavana kytevän romanssin.
A/N: Minun on jo pitkän aikaa tehnyt mieli kirjoittaa jatkoficci Faramirin ja Aragornin lapsista ja tässä sitä nyt olisi tulollaan, jos kansaa vain kiinnostaa. Tämä on ikään kuin jatkoa Kuningattaren kaipuu, käskynhaltijan kunnia -jutulle, mutta sitä ei välttämättä tarvitse lukea ennen tätä. Jonkin verran viittauksia tuohon ficciin toki on, mutta yritän selittää ne auki, jos niiden ymmärtäminen on tarpeellista juonen kannalta. Arwen on sitten tässä ficissä aivan kauhea, koettakaa kestää. Otan myös mielelläni vastaan kritiikkiä ja parannusehdotuksia. Faramirin tytärten nimet ovat Idwenin käsialaa, kiitokset hänelle niistä.
Koska noita lapsia on päässyt siunaantumaan melko monta, laitan selvyyden takia heti tähän alkuun nuo perheenjäsenten nimet ja iät.
Faramir 59 v.
Éowyn 47 v.
Elboron 21 v.
Beren 17 v.
Silriel 14 v.
Tindóriel 6 v.
Aragorn 111 v.
Arwen 2801 v.
Gilwen 19 v.
Celebwen 19 v.
Elenwen 17 v.
Isilwen 9 v.
Eldarion 4 v.
Ensimmäinen luku
Korvike
Faramirin askeleet kaikuivat linnan tyhjillä käytävillä. Päivän työt oli vihdoin saatu valmiiksi, yhtä lukuun ottamatta: hän oli aikeissa kirjoittaa vaimolleen Éowynille, joka hoiti suuriruhtinaan kotia Emyn Arnenilla Faramirin itsensä toimiessa Gondorin väliaikaisena valtiaana.
Kuningas oli poissa, oli ollut jo pitkään, lähes vuoden. Tämä oli lähtenyt pohjoiseen Arnoriin katsoakseen miten kansa siellä jaksoi sekä poistaakseen erään alueelle ilmaantuneen ongelman. Suurin osa dúnedainista oli jättänyt pohjoiset asuinsijansa aikapäiviä sitten - viimeistään Sormuksen sodan aikana, ja Elessar oli valtaan tulonsa jälkeen nähnyt kovasti vaivaa saadakseen sen osan kuningaskuntaansa jälleen asutetuksi. Nyt sodasta oli kulunut jo neljän kolmatta vuotta, mutta Arnorin metsät olivat yhä harvaan asuttuja. Sinne olivat hakeutuneet lähinnä erakkoelämää haikailevat tai henkilöt, jotka syystä tai toisesta tunsivat, ettei heidän läsnäolonsa Gondorissa ollut suotavaa. Pohjoisten maiden johtajana toimi kuninkaan poissa ollessa eräs Elessarin luotettavaksi tietämä mies: hänen vanha samoojatoverinsa Hírvegil, Halbarad Pettämättömän Käden serkku.
Reilu vuosi sitten kuningas oli tarkastellut pohjolan tapahtumia palantírinsa kautta ja huomannut jotain sangen arveluttavaa. Nimittäin eräs kuninkaan ja käskynhaltijan hyvin tuntema mies, Linnan Kaartin entinen päällikkö, sittemmin muonavaraston aputyömiehenä mainetta niittänyt Gaerlín Falbornin poika, oli nähty Arnorin vuorilla lietsomassa ihmisiä jonkinasteiseen kapinaan Hírvegiliä vastaan. Gaerlín nimittäin oli kuin olikin yksi näistä seikkailunhaluisista uskalikoista/ongelmiaan raukkamaisesti pakoilevista henkilöistä, jotka olivat päättäneet lähteä hakemaan uusia haasteita elämäänsä villistä pohjoisesta. Elessar ei sietänyt kapinanlietsojia, olkoonkin että asialla oli pelkkä muonavaraston apulainen. Niinpä hän pakkasi varusteensa, valitsi parhaat soturinsa turvajoukkoihinsa ja käänsi katseensa kohti pohjoista.
"Sitä paitsi on jo liian kauan siitä, kun pääsin katsomaan armasta synnyinmaatani", oli hän virkkanut. "Kuinka sydämeni halajaakaan taas Rivendelliin, näkemään sen kauniit metsät ja virrat ja vanhat sukulaiseni Elladanin, Elrohirin ja Celebornin."
"Voi, minun täytyy päästä mukaan. En ole nähnyt isoisääni ja veljiäni moneen vuoteen!" oli kuningatar Arwen parahtanut.
"Mutta entä lapset, rakkaani? Minne me voisimme heidät jättää? Emme voisi mitenkään ottaa heitä mukaan, sillä Isilwen ja Eldarion ovat liian pieniä niin pitkälle matkalle."
Ja niin oli kuningas lähtenyt sotilaineen ja Arwen jäänyt yksin Linnaan viiden lapsensa kanssa. Onneksi käskynhaltija Faramir oli aina valmiina silloin kun kaivattiin sijaisisää tai aviomiehen korviketta.
Faramir istui työpöytänsä ääreen, otti esiin tyhjän paperin, kynän ja mustepullon. Oikeastaan hän olisi mieluummin käynyt nukkumaan kuin ryhtynyt tähän puuhaan, mutta edellisestä kirjeestä oli vierähtänyt jo viikko, ja Faramir oli luvannut kirjoittaa joka päivä. Hänen työnsä vain oli niin vaativaa, ettei mihinkään muuhun tahtonut löytyä aikaa. Ei sillä, että Gondorissa olisi ollut sen kummempia ongelmia tällä hetkellä. Kahinointia idän ja etelän kanssa oli viime vuosina ollut vähän, ilmanhaltijat olivat olleet suosiollisia, sadot runsaita ja kansa tyytyväistä. Mutta kuningatar Undómiel... Tämä haltiarouva oli käynyt kuukausi kuukaudelta vaikeammaksi ja omalaatuisemmaksi. Arwen oli alusta asti itkeskellyt Aragorninsa perään, mutta mitä pidemmäksi tämän poissaolo venyi, sitä enemmän kuningattaren suruun oli alkanut sekoittua myös jonkinasteista vihamielisyyttä. Tämä oli jostakin keksinyt, että Aragornilla olisi toinen nainen pohjoisessa, joku niitä Rivendellin laulavia haltianeitoja (tai "keijukaisia", kuten Arwen heitä halventavasti nimitteli) tai ehkä jonkun vanhan samoojakaverin sisar tai tytär. Faramir oli parhaansa mukaan yrittänyt vakuuttaa, ettei kuningas ollut lainkaan jalkavaimoja pitävää miestyyppiä, mutta kuningatar oli vakaasti päättänyt sulkea korvansa järjen ääniltä. Tämä oli jopa yrittänyt taivutella Faramirin katsomaan palantírista, mitä Aragorn pohjoisessa puuhaili. Tämä vaihtoehto ei houkutellut käskynhaltijaa, sillä kuningas oli vienyt Orthancin palantírin mennessään, ja jättänyt kaupunkiin vain sen, joka oli aikanaan ollut Denethorin käytössä, ja jonka pinnassa oli tämän jokseenkin traagisen poismenon jälkeen yleensä näkynyt vain vanhan miehen kädet liekkien ympäröiminä. Arwen oli lopulta antanut periksi ja lakannut pyytelemästä tätä palvelusta, mutta vain tullakseen löydetyksi eräänä päivänä kalpeana ja vapisevana Ecthelionin tornin palantírin katseluun varatusta salaisesta kammiosta. Arwenilla ei olisi ollut oikeutta katsoa näkykiveen eikä siihen vaadittavaa mielenlujuuttakaan, ja mitä hän oli onnistunut kivestä näkemään, sitä hän ei kenellekään suostunut kertomaan.
Tänäänkin Faramir oli illallisen jälkeen kuunnellut Arwenin murheita ainakin parin tunnin ajan, heti sen jälkeen kun oli käynyt lukemassa kruununperilliselle iltasadun ja toivottamassa tälle hyvää yötä.
Faramir huokaisi ja yritti puhdistaa mielensä kuningattareen liittyvistä ajatuksista edes siksi aikaa, että saisi kirjeensä kirjoitetuksi.
"Rakas Éowyn", hän mutisi samalla kun kynä piirsi vastaavat sanat paperiin.
Ovi narahti. Faramir vilkaisi taakseen ja näki pienen tytön seisomassa oven raossa, vaaleansinisessä yöpuvussaan, valkeat kasvot hiilenmustien hiusten kehystäminä.
"Etkö lukisi minullekin iltasatua?" tyttö kysyi pienellä äänellä.
Faramir hymähti. "Eikö äitisi sanonut sinun olevan jo kyllin vanha lukeaksesi itse?"
Tyttö nyökkäsi, mutta totesi ujosti: "Minusta se tarina on kivempi silloin, kun sinä luet."
"Vai niin. No, onkos sinulla kirja mukanasi?"
Tyttö nyökytteli kiivaasti ja ojensi kirjaa Faramiria kohti. "Lúthien ja Beren!"
"Taasko? Eikö se ole vähän liian pelottava tarina?"
"Ei yhtään! Ja minä haluan kuulla sen uudestaan. Se on niin ihana. Minä olen vähän kuin Lúthien, enkö olekin? Paitsi ettei minulla ole puhuvaa koiraa, vaikka sellaisen minä kyllä haluaisin. Tiesitkö muuten, että minun isosiskon nimeksi piti tulla Lúthien, mutta äiti ei halunnut? Voi kun siitä olisi tullut, koska se on paljon nätimpi nimi kuin Elenwen, ainakin minusta."
Faramir hymisi jotain epämääräistä tytön juttelulle. "Mutta etkö kuuntelisi tänä iltana vaihteeksi tarinaa sellaisesta hassusta puolituisesta, joka lähti etsimään Lohikäärmeen aarretta?"
Tyttö pudisteli päätään. "En! Se on poikien tarina. Minä tahdon kuulla Berenistä ja Lúthienista!"
"No hyvä on. Sait minut ylipuhutuksi", Faramir totesi naurahtaen. "No, tulehan sitten. Mennään tuonne sohvalle."
Faramir ei olisi mitenkään voinut kieltäytyä tytön pyynnöstä. Isilwen oli kuninkaan neljäs tytär, ja luultavasti lapsista se, joka oli saanut vanhemmiltaan kaikkein vähiten huomiota. Kuningas ja kuningatar olivat toivoneet hartaasti poikalasta sen jälkeen kun heidän esikoisensa, kaksoistyttäret Gilwen ja Celebwen olivat syntyneet. Kuningatar olisi toki voinut hallita Gondoria, mutta kaksosten tapaus oli ongelmallinen, sillä parantajien sekaannuksen vuoksi oli jäänyt epäselväksi, kumpi tyttäristä oli vanhempi. Joten jos poikalasta ei syntyisi, jouduttaisiin tuleva hallitsija melkoisen ikävällä tavalla arpomaan. Seuraava lapsi Elenwen oli kuitenkin jälleen ollut tytär. Kului monta vuotta, ja näinä odotuksen vuosina kasvoi myös kuninkaan pelko siitä, ettei miespuolista perillistä todellakaan saataisi, ja kun Arwen sitten vihdoin synnytti uuden lapsen, oli heidän pettymyksensä lähes sanoin kuvaamaton, kun tulokas oli jälleen tyttö. Arwen oli sanonut kärsineensä aivan turhaan, ja Aragorn oli käyttäytynyt kun mitään lasta ei olisi ollutkaan. Éowyn oli ollut yhdessä vaiheessa niin raivoissaan kuningasparin kiittämättömyyden vuoksi, että oli (Faramirin tietämättä) käynyt ehdottamassa, että mikäli Isilwen ei kelpaisi heille, hän ottaisi mielellään lapsen kasvattityttärekseen. Kuningas ja kuningatar luonnollisesti kieltäytyivät jyrkästi myöntymästä tällaiseen tarjoukseen ja sanoivat rakastavansa lasta yhtä paljon kuin muitakin tyttäriään. He eivät tietenkään olleet julmia eivätkä epäoikeudenmukaisia vanhempia, eikä Faramir uskonut Isilwenin kärsineen erityisemmin asemastaan, mutta kuitenkin hänestä tuntui, että lapsi jollakin tavalla aavisti, ettei hänen syntymänsä ollut ollut vanhemmille iloinen ja toivottu tapahtuma.
Onneksi viisi vuotta myöhemmin kuningatar oli synnyttänyt pojan, ja kaikki huolet karisivat pois kuninkaan harteilta, kellojen soitto raikui halki kaupungin ja koko kansa juhli kuninkaan perillisen syntymää kolme yötä ja päivää.
Isilwen oli nyt yhdeksänvuotias, mutta ikäisekseen varsin pienikokoinen, niin että tämä muistutti Faramiria hänen omasta tyttärestään Tindórielistä, vaikka tämä oli vasta viiden. Tai kuuden. Kauhu kouraisi äkkiä Faramirin vatsanpohjaa - hän oli unohtanut, että tytön syntymäpäivä oli ollut tällä viikolla. Hän soimasi itseään ääneti, mutta joutui työntämään asian pois mielestään Isilwenin kivutessa sohvalle hänen viereensä.
Isilwen kuunteli tarkkaavaisesti koko ajan, kun Faramir luki tarinaa. Faramir jätti jälleen lukematta sellaiset kohdat, jotka arveli pienelle lapselle liian pelottaviksi, kuten sen kun ihmissudet kävivät syömässä Finrod Felagundin sotureita Tor-in-Gaurhothin tyrmässä. Eikä Isilwen näyttänyt asiasta pahastuvan - hän halusikin kuulla vain Huanista ja Lúthienista.
"Kunpa sinä olisit minun isäni", Isilwen kuiskasi jälleen kerran, kun he olivat pääsemässä tarinan loppuun, eikä Faramir vieläkään oikein tiennyt, kuinka hänen olisi pitänyt suhtautua tällaiseen toiveeseen.
Ovi aukesi jälleen, ja nyt sisään lipui itse kuningatar hopeanväriseen aamutakkiinsa kääriytyneenä.
"Isilwen? Mitä tämä on? Sinun ei pitäisi häiritä käskynhaltijaa näin myöhään illalla. Enkö ole jo monta kertaa niin sanonut?"
"Tästä ei todellakaan ole vaivaa...", Faramir aloitti, mutta Arwen nosti kätensä osoittaakseen, ettei hyväksyisi minkäänlaisia vastaväitteitä.
"Isilwen, nyt heti omaan huoneeseen ja nukkumaan. Olet sitä paitsi jo liian iso kuuntelemaan iltasatuja. Osaat lukea lempitarinasi itsekin."
Isilwen otti kirjan ja laskeutui sohvalta. "Kyllä, rouva äiti", hän vastasi kuuliaisesti. "Minä menen omaan huoneeseeni nukkumaan."
Sitten Isilwen niiasi kuningattarelle ja Faramirille, ja käveli pois huoneesta hienojen neitien tapaan kiirehtimättä ja sivuilleen vilkuilematta - tapaan jonka hän oli oppinut jäljitellessään vanhimpien sisartensa käyttäytymistä.
"Olen todella pahoillani tästä. Isilwen on aina ollut hieman vaikea lapsi", Arwen totesi katsoessaan tyytymättömänä nuorimman tyttärensä perään.
"Minusta hän on mitä hyvätapaisin nuori neiti eikä ollenkaan vaikea."
Arwen pyöräytti silmiään. "No, te miehet ette vain kunnolla ymmärrä lapsia ja sitä mikä on heidän parhaakseen. Mutta Faramir, ei puhuta tästä nyt. En saa oikein nukutuksi. Enkö voisi vähän aikaa puhella kanssasi Aragornista? En ehtinyt aiemmin tänään kertoa aivan kaikkea sitä, mikä mieltäni painaa. Mitä luulet, koskakohan hän oikein palaa? Hän sanoi olevansa poissa korkeintaan vuoden, ja nyt se on melkein kulunut."
Faramir hieraisi unisia silmiään ja ryhdistäytyi. Tästä tulisi pitkä yö.
A/N: "Rouva äiti" sanonnan nappasin Piratessen Häkkilinnusta. Oli vaan pakko kun se on niin mainio.