Déjà vu Gondorin aamussa (PG-13), 30. luku 22.6. VALMIS

PG-13 ja sen alle olevat romanceficit.

Valvojat: Likimeya, Andune

Piratesse
Vitam Piratae Aligo
Viestit: 781
Liittynyt: Su Marras 06, 2005 11:26 pm
Paikkakunta: Shin-Ra HQ

Viesti Kirjoittaja Piratesse » La Joulu 16, 2006 7:05 pm

Minäkin luin tämän, mutta olotila ei ole suopea kommentoimiselle. Yritän myöhemmin paremmalla fiiliksellä.
Vuoden tulokas 2006/ Vuoden Originaalikirjoittaja 2007/2008

Marnie
... has left the building
Viestit: 866
Liittynyt: Pe Huhti 16, 2004 11:02 pm
Paikkakunta: juhannukseen asti Australia

Viesti Kirjoittaja Marnie » La Joulu 16, 2006 8:24 pm

Kakkosluvun aloitus sai virnistelemään - minä näin sieluni silmillä Faramirin saavan raivarin siitä että hänen paperinsa on menty sotkemaan siitä hyvästä järjestyksestä :P missä hän niitä pitää… :p Elboron tuntuu aivan ihanalta hahmolta - minä olen aina tykännyt tällaisista tyypeistä jotka ovat uteliaita ja haluavat oppia uutta. Éowyn taitaa olla välillä pallo hukassa poikansa kanssa. ^^ Ihana muuten miten paljon Faramirin lapset odottavat isäänsä takaisin, niiden ikävä näkyy tuosta hössötyksestä hyvin.

Aivan hengästyttävä lapsikatras, muuten. :D Ne ovat ihania. ”Örkkijahtiin vuorille… ei kun yrttejä keräämään.” Mmmph. ^^

Onko Bergil muuten Beregondin Bergil? ^^ Ja muuten kiva että Beren muistuttaa Boromiria - tosin minua mietityttää että millaisena sinä Boromirin näet, kun eri ihmiset näkevät sen niin kovin eri tavoin ^^, mutta joka tapauksessa minusta on valtavan mukavaa että jossakin Faramirin lapsissa on pikkuisen sen veljeä.

Sinun huumorisi on muuten ihanaa. ”Kuuluukohan Makuukamarin salatut ilot parannustietoon vai ajanvietteeseen”, ja että se jää toiseksi Taka-Haradin pussirottien rinnalla.. voi pojat. ^^ Elboronin tuleva vaimo on varmasti onnessaan. x)

Kolmosluvusta, minä pidän sinun Samistasi, ja se tuntui ihan Tolkienin Samilta. ^^ Se sen kommentti palantireista tuntui mukavan maalaisjärkiseltä, tai siis hobittimaiselta. (Pitääkö Celeborn hauskaa näkykivellä? x) )

Mukavaa että Aragorn tykkää edelleen eräelämästä ja liikkumisesta huomaamattomana. Se sai hymyilemään, minä olen aina tykännyt valtavasti Konkarista, Elessar on sitten taas ollut minulle sellainen niin ja näin -hahmo (ja minähän podin 15 vuotta sitten ahdistusta siitä että miten Aragorn selviää kuninkaana kun se ei enää voi istuksia pomppivassa ponissa ja juoda olutta silloin kun huvittaa… ^^). Mukavaa ettei se ole menettänyt sitä kaikkea aseman myötä.

Aragorn olisi kyllä mieluusti leikkinyt pojan kanssa hieman ruokasotaa, mutta ei toisaalta halunnut aiheuttaa vaimolleen hermoromahdusta.
Ihana. ^^ Samoin kuin Arneth.

Arwen ja Aragorn - niiden suhde, siis - herätti minun uteliaisuuteni; lähinnä niin että miksi Arwen epäilee Aragornin rakkautta. En tiedä juontuuko tämä jo siitä edellisestä ficistäsi, vai onko tämä uutta, mutta utelias minä olen joka tapauksessa mitä Arwenilla on meneillään.
Look at it this way, Wayne - we will always have Saskatchewan. Shelly, NX

Draamaficcari '05 ja '06, Kommaaja '07 | Viimavaarojen varjo ~ Ei palaisi pohjoiseen Halbarad.

Annatar
Puolituinen
Viestit: 389
Liittynyt: Pe Marras 04, 2005 4:09 pm
Paikkakunta: Rohanin ruohotasangot

Viesti Kirjoittaja Annatar » La Joulu 16, 2006 10:05 pm

Alkaa olla taas vähän myöhä aivonystyröille, mutta jätänpä jotakin merkkiä lukemisestani.

Tämä luku selvensi ihan mukavasti Aragornin ja Arwenin tilannetta sekä niiden pääkoppia :) Jostain syystä empatiani ja eläytymiskykyni ovat toisinaan katkolla Aragornin suhteen (Herra ei yleensä ole ihan ensimmäisenä lempihahmolistallani, eli saattaa johtua siitäkin.) mutta tämä sai lamppua vilkkumaan enemmän. Arwenin tilanteeseen on hitusen helpompi asettua... vaikka kävi varsinkin aikaisemmin vanhempien pettymyksen takia hirveä surku niitä tyttöjä. Mutta tässä tuli kyllä aika selväksi että pariskunta rakastaa ihan yhtä lailla tyttöjäänkin, vaikka ei aina niitä kaikkia ihan ymmärräkään -mikä on varmaan ihan normaalia vanhemmilta lastensa suhteen : P

Minä pidin muuten myös Samista ja sen puheenvuorosta tuossa, se kuulosti niin aidosti Samvaisilta. Aragornin ajatuksille Faramirista puolestaan irtosi muutama hihityskin.

Aragornin ajatukset Arwenista ja kuvaukset sen rakkaudesta vaimoaan kohtaan olivat ihania ^^ Tykkäsin myös siitä, miten Aragorn kertoi sitä satua Isilwenille. Odotan muuten mielenkiinnolla sitä, millaiseksi riiviöksi aiot tuon naisenalun kirjoittaa jatkossa. Minä kun ihan oikeasti pidän siitä :wink:

Tämä oli tosiaan hitusen rauhallisempi luku kuin edelliset -ja hyvä niin. Tykkäsin tästä, eikä juuri nyt tule nillittämistäkään mieleen.


Ja kiitti, tuo biisi jäi soimaan päähän.
Vuoden Draamaficcaaja 2007

Kauniin avan taiteili julietik.

Ruoskatarin (okei, Ruoskattaren ;)) kautta Annatariksi jälleen.

Avatar
Andune
Velho
Viestit: 1085
Liittynyt: Ke Joulu 28, 2005 12:08 pm
Paikkakunta: Valimar

Viesti Kirjoittaja Andune » Su Joulu 17, 2006 12:23 pm

Minun on jo monta päivää pitänyt lukea tämä luku mutta ekalla kerralla en ehtinyt ja sitten olen unohtanut :roll: Mutta niin, nyt siihen palautteeseen.

Niin kuin edellä on jo sanottu, tämä oli rauhallinen luku. Aragorn...on ihan Aragorn :) Aragornin sanat Arwenille lopussa oli sulattavaa luettavaa. Minä voin kuvitella miehen sanovan noin vaimolleen :) Hih

Osaksi kävi sääliksi Aragornia. Tuli vaikutelma että tämä tuntee syyllisyyttä kun ei näytä riittävän tyttärilleen. Toisaalta, kun kerran isukki on poissa niin Faramir-setä on hyvä korvike :)

Sam oli ihana ja aivan kuin suoraan kirjan sivuilta. Tuo Ukon sananlasku tuntui todella sellaiselta mitä Ham olisi voinut toistella muiden unohtumattomien sananlaskujen muassa :)

Pitemmittä puheitta, seuraavaa lukua odotellessa.
Vuoden Tolkienisti 2007, Vuoden Aragorn 2008 ja 2010 sekä Vuoden Draama-ficcaaja 2009

Mithrellas
Velho
Viestit: 1099
Liittynyt: Ma Joulu 12, 2005 9:00 pm
Paikkakunta: Minas Ithil

Viesti Kirjoittaja Mithrellas » Ti Joulu 19, 2006 10:19 pm

Hei vaan ja kiitos palautteesta.:D Jatkoa tälle jutulle on tiedossa vasta perjantaina tai lauantaina, kun on tässä kaikenlaista kiirettä. Mutta voi olla, että postaan sitä seuraavan luvun sitten jo joskus joulunpyhinä. Mutta tässä nyt "hieman" vastinetta kommentteihinne:

Tyttö: Kiitos, mukava kuulla että tykkäsit noin paljon. :) Tämä oli ensimmäinen kerta, kun yritin kirjoittaa jotain Aragornin näkökulmasta ihan tosissani (minusta tuntuu ettei tuo lopputulos edelleenkään tee oikeutta kirjan Aragornille, mutta millainen teksti sille puolijumalalle sitten voisi oikeutta tehdäkään...). Mielenkiintoinen tulkinta tuosta Arneth-tytöstä. Se on hyvinkin mahdollista, ettei Aragorn mielellään puhu suoraan itsestään tai tuntemuksistaan, varsinkaan omalle lapselle. Arwenia en edelleenkään voi puolustaa muulla kuin sillä, että hän ei todellakaan ole oma itsensä tässä jutussa, ja sille on syynsä.

Tuota Samin puheenvuoroa jouduin vielä muokkaamaan jälkikäteen, en ollut siihen tyytyväinen (sitä paitsi siinä oli kirjoitusvirhekin). Ei ole ihan helppoa saada noin persoonallisia hahmoja kuulostamaan itseltään...

Nerwen: Ihanaa palautetta, kiitos. Minä nauroin kippurassa tuolle sinun "hyvä ettei Aragorn ole tässä mikään omituinen hiippari" -kommentillesi, koska, noh... voi olla että me saamme vielä noita hiipparikohtauksia tässäkin ficissä. :P Mutta tiedätkös kun minä näen Aragornin sellaisena, että se minkä se itsestään näyttää ulkopuolisille on joko sitä pöyhkeilevää kuningasta tai omituista hiipparia, mutta sisältä se on paljon herkempi, mitä kukaan Arwenia lukuun ottamatta ei oikeastaan huomaa. Joten jos kaikki käy hyvin, sinä varmaan pidät Aragornista aina, kun kirjoitan asioista hänen näkökulmastaan, mutta et silloin kuin kirjoitan hänestä jonkun toisen näkökulmasta.

Mukava jos pidit loppukohtauksesta, minä kun en oikein osaa kirjoittaa romantiikkaa. Tulee aina sellainen fiilis, että pöh mitä siirappia! Isilwen... no, oikeastaan sanoisin vieläkin, että tässä jutussa keskitytään enemmän noihin Faramirin lapsiin, mutta Isilwenilläkin on tässä roolinsa, mutta ei ehkä niin suuri kuin tästä alusta voisi päätellä. Elenwen on puolestaan perinyt vaaleat hiuksensa Galadrieliltä ja Celebrianilta, hän tulee siis tietyssä mielessä enemmän äitiinsä kuin isäänsä.

Piratesse: Kommentoi vaan sitten kun siltä tuntuu (jos siis haluat, ei mitään pakkoa). :wink:

Marnie: Kiitokset taas pitkästä analyysistä. :) Paljon mahdollista, että ne paperit olivat Faramirin mielestä ihan hyvässä järjestyksessä, mutta onneksi hän on hyvin anteeksiantavainen vanhinta poikaansa kohtaan. :) Bergil ja Borlas ovat tosiaan Beregondin poikia - mitä sitä turhia keksimään omia sivuhahmoja, kun niitä on tarjota kirjan puolestakin. (Tuo Borlas on ehkä vähän semicanonia, mutta onpahan nyt kuitenkin mukana, kun en jaksa itse noita nimiä keksiä.)

Jos totta puhutaan Beren muistuttaa aika monta muutakin ihmistä kuin Boromiria, mutta Boromir on tietysti se, ketä Faramir ensimmäisenä ajattelee. En ole siis ajatellut Bereniä minään Boromirin kopiona, joten jos tuo poitsu ei miellytä sinua jossain suhteessa, voit ajatella että se muistuttaa siinä enemmän jotain muuta kuin Boromiria (esim. isoisäänsä Éomundia). Jos haluat tietää, niin minä näen Boromirin sellaisena melko kunnianhimoisena ja kärsimättömänä tyyppinä, joka ei oikein viihdy isoissa porukoissa, paitsi tietysti silloin kun hän saa olla pomo. :P

Se Celeborn joka tuossa kolmannessa luvussa esiintyi, oli sama hyypiö kuin Lórienin arvoitus -ficissäni. Eli Gondorin soltut mielessä. :P Arwenin ja Aragornin ongelmista - no, oikeastaan tuo edellinen ficci päättyi siten, ettei heillä pitänyt enää koskaan olla mitään ongelmia, joten siinä mielessä niillä ei ole juurikaan tekemistä edellisen ficin tapahtumien kanssa. Nuo Arwenin ongelmat selkenevät kuitenkin sitten myöhemmin tässä ficissä. Kaiken lähtökohtana on kuitenkin se, että hän on uhrannut kuolemattomuutensa Aragornin takia, ja minusta se tuntuu niin isolta jutulta, että hän varmaan aina välillä joutuu miettimään, että oliko se nyt tämän kaiken arvoista. Se että Aragorn todella rakastaa häntä on tietysti hänelle mielettömän tärkeää, koska jos näin ei olisi, Arwenin uhraukselta olisi pohja pois. Aragorn ei kuitenkaan ole antanut mitään varsinaista aihetta epäilyksille (hänellä ei siis ole ollut mitään peliä toisten naisten kanssa tms.)

Annatar: Kiitos. Olenkin jo varmaan selittänyt tarpeeksi noista huomioistasi edellisissä vastineissa, joten en ala nyt niitä toistamaan. Mukava jos olet tykästynyt Isilweniin. Minäkin pidän hänestä (ei siis ole luvassa riiviötä). :)

Andune: Kiitos sinullekin. Mukava jos Aragornini tuntui onnistuneelta. :) Hän kyllä tosiaan tuntee jossain määrin syyllisyyttä siitä, ettei riitä kaikille. Oikeastaan olen ajatellut sellaisen eron Aragornin ja Faramirin välille, että edellinen ottaa tavallaan omatkin tarpeensa huomioon valintoja tehdessään (mikä on hyvinkin terveellistä), kun taas jälkimmäinen pyrkii uhraamaan itsensä muiden hyväksi. (Ja tämä on kirjasta, eikös olekin? :P)
Humor-ficcaaja 2007 ja 2009, Draama-ficcaaja 2010

Avatar
Andune
Velho
Viestit: 1085
Liittynyt: Ke Joulu 28, 2005 12:08 pm
Paikkakunta: Valimar

Viesti Kirjoittaja Andune » To Joulu 21, 2006 8:17 am

Mithrellas kirjoitti:(Ja tämä on kirjasta, eikös olekin? :P)
No en oikein osaa sanoa, mutta taitaapi olla :P
Vuoden Tolkienisti 2007, Vuoden Aragorn 2008 ja 2010 sekä Vuoden Draama-ficcaaja 2009

Mithrellas
Velho
Viestit: 1099
Liittynyt: Ma Joulu 12, 2005 9:00 pm
Paikkakunta: Minas Ithil

Viesti Kirjoittaja Mithrellas » Pe Joulu 22, 2006 9:08 pm

Andune, Faramirin kohdalla ajattelin sitä Osgiliathin sotaretkea eräänlaisena osoituksena itsensä uhraamisesta. Mutta kyllähän se Aragornkin tarkemmin ajatellen oli aika uhrautuva, mutta toi tavallaan omaa erinomaisuuttaan esiin Faramiria enemmän.

Ja sitten jatkoa. No niin, nyt on varmaan niin, että kaikki KKKK:n lukeneet pikku-Sherlockit, Nerwen mukaan lukien, alkavat tämän luvun jälkeen aavistaa, mihin minä tässä ficissä tähtään. Olen nyt tätä miettinyt ja ajatellut pyytää, ettei siitä spekuloitaisi kovin paljon täällä foorumilla, jotta jännitys säilyisi niillä, jotka KKKK:ta eivät ole lukeneet (mutta minulle voi toki lähettää kysymyksiä ja kommentteja myös yksärillä). Jos ette käsittäneet mitä tarkoitan, unohtakaa koko juttu. :)

Pidemmittä selittelyittä, tässäpä tämä neljäs luku.


Neljäs luku
Käskynhaltijan poika, kuninkaan tytär

Emyn Arnenin ruhtinaspari vietti iltapäivää kartanonsa salongissa: Éowyn koruompeleensa ääressä ja Faramir käyden läpi joitakin viimeaikaisia kirjeitä.
"Äh, en ikinä saa tehtyä yhtä sievää jälkeä kuin kuningatar. Tai Silriel sen puoleen. Itse asiassa epäilen, että Tindórielkin ohittaa minut kohta taidoissaan", Éowyn puuskahti katsoessaan työtään.
"No no, rakkaani. Minusta se on aivan yhtä sievää kuin muidenkin työt - en näe niissä mitään eroja."
"No, se nyt ei todista mitään... Mutta kuulehan, kuten jo äsken sanoin, minusta sellainen käytös ei ole aivan normaalia. Siis tarkoitan sellaista intoa järjestellä esineitä ja tavaroita. Onhan Elboron toki aina ollut hieman eriskummallinen - muistatko hänen puuhevoskokoelmansa ja sen kuinka hän järjesteli niitä erilaisiin asetelmiin ja sai kamalan raivokohtauksen, jos joku meni siirtämään niistä yhtä? Mutta silti. Että hän käyttää vapaa-aikaansa siivoamiseen - sitä en kerta kaikkiaan kykene ymmärtämään."
"Minusta meidän kannattaisi sulkea Elboron joku päivä sinun vaatekomeroosi. Luulisin hänen tekevän siellä ihmeitä."
"Pöh!"
"Mitä? Ainahan sinä valitat, ettet löydä mitään päälle pantavaa. Varmaan löytäisit paremmin, jos vaatteesi olisivat järjestyksessä."
"Äh, sinä et taas ymmärrä... Eikä sinun kanssasi voi näköjään puhua mistään asiasta ilman että lyöt sen leikiksi. Minä olen huolissani esikoisestamme. Eihän hänellä ole edes ystäviä, kun tekee työtä kaiket päivät. Pelkään että hän joutuu vanhempana katumaan, kun huomaa haaskanneensa nuoruusvuotensa kirjojen järjestelyyn ja muuhun sisällä istumiseen. Olen kuullut hänen haaveilevan tutkimusmatkailusta. Minusta se voisi olla hyvä idea."
"Kenties."
"Lupaatko harkita sitä?"
"Lupaan", Faramir sanoi. Kahdenkymmenen vuoden kuluttua, hän lisäsi itsekseen.
"Hyvä. Ja seuraavaksi voitkin selittää, miksi sinulla on pieni vuorellinen kuningattarelta saapuneita kirjeitä työhuoneesi lipaston alimmassa laatikossa. Minulla on syyni epäillä, ettei niissä käsitellä pelkästään valtiollisia asioita. Eiväthän sellaiset muutenkaan ole kuningattaren vastuulla."
Faramir hätkähti ja kohotti katseensa kirjeestä, mutta saman tien ulko-ovelta alkoi kuulua ääniä.
"Se on Beren!" Éowyn huudahti. "Minä menen häntä vastaan. Mutta älä luulekaan, että unohtaisin tämän aiheen. Me palaamme siihen vielä."
"No, sitä en olisi rohjennut toivoa hurjimmissa kuvitelmissanikaan."

* * *

Beren käveli kohti salonkia, jossa isä odotti häntä. Hän oli varuillaan, sillä tiesi hyvin tehneensä vastoin isänsä toiveita lähtiessään sotilaiden mukana vuorille örkkijahtiin. Isän mielestä Beren oli sellaiseen vielä liian nuori, eikä hän tainnut hyväksyä örkkijahteja muutenkaan. Berenin mielestä se oli omituista. Vaikka örkkejä oli vähän, ne olivat silti pahoja ja saattaisivat aiheuttaa vahinkoa ihmisille. Mutta isän mielestä niiden jahtaaminen oli pelkkää maineen ja kunnian perässä juoksemista eikä missään nimessä sellaista, minkä vuoksi kannatti vaarantaa oma henkensä.

Beren oli aina pitänyt miekkailuharjoituksista ja jousiammunnasta, ja häntä ärsytti, ettei hän olisi saanut koskaan laittaa taitojaan testiin todellisessa tilanteessa. Helppoahan isällä ja äidillä oli, kun he olivat saaneet tehdä suuria tekoja sodassa ja heitä ihailtiin vielä tänäkin päivänä niiden tekojen ansiosta. Miksei Berenkin saisi yrittää jotain vastaavaa? Elboronista tulisi jonakin päivänä käskynhaltija ja Ithilienin suuriruhtinas, siis kaikin puolin merkittävä mies, mutta mitä Berenistä koskaan tulisi, ellei hän saisi niittää mainetta sankariteoilla? Beren ei ollut koskaan oppinut kirjaviisautta niin helposti kuin isoveljensä, ja oli sen tähden joutunut alituisesti isänsä moittimaksi. Isän mielestä Beren oli laiska ja jukuripäinen, vaikka tämä oli aivan oikeasti yrittänyt parhaansa opetellessaan Númenorin kuninkaiden nimiä ja valtakausia ja muuta tällaista tietoa, jonka hyötyä todellisessa elämässä saattoi vain ihmetellä. Beren harjoitteli paljon mieluummin vihollisten jäljittämistä, sotastrategioita ja aseenkäsittelyä, mutta tietysti nämä ainoat asiat, joissa hän oli menestynyt veljeään paremmin, olivat isän mielestä turhaa ajanhukkaa, tai siltä ainakin vaikutti.

Faramir laski kirjeet käsistään, kun Beren astui huoneeseen, ja pyysi poikaa istuutumaan.
"Tervetuloa kotiin, Beren", Faramir lausui.
"Kiitos", Beren vastasi.
"Kuulin, että olet ollut jahtaamassa örkkejä Varjovuorilla. Olenko ymmärtänyt oikein?"
"Olet", Beren vastasi, tietäen varsin hyvin etteivät mitkään valheet tai selitykset auttaisi tässä tilanteessa.
"Oletan myös, että olet tietoinen siitä, mitä mieltä minä olen sellaisesta ajanvietteestä."
"Ei se ole ajanvietettä, isä. Örkit ovat pahoja ja vaarallisia. Miksei niitä siis saisi tappaa?"
"Örkit eivät ole aiheuttaneet mitään harmia Ithilienin asukkaille moniin vuosiin. Vaikka lähetänkin toisinaan samoojia partioimaan vuorille, en ole kehottanut heitä tappamaan elleivät örkit aiheuta heille suoranaista vaaraa. Tiedät hyvin, etten hyväksy minkäänlaisen olennon tappamista pelkästään huvin vuoksi. Eikä örkkejä kannata ärsyttää turhan päiten - ne ovat pahoja ja vaarallisia, kuten sanoit, mutta myös äärimmäisen kostonhimoisia."
Beren huokaisi raskaasti. "Mutta en minä halua vain maata kotona jouten. Minä haluan tehdä jotain tärkeää!"
"Sinulle ei olisi yhtään pahitteeksi, jos ottaisit hieman mallia Elboronista ja opettelisit joitakin suuriruhtinaan ja käskynhaltijan tehtäviä."
"Ääh, mitä hyötyä siitä muka on? Isoveljestä se käskynhaltija tulee eikä minusta."
"Noin minullakin oli tapana ajatella."
Isä katsoi poikaansa vakavana ja hieman surumielisenä. Beren laski katseensa. Hän ei ollut tullut ajatelleeksi, että Elboronille voisi tapahtua jotain. Se vaikutti niin epätodennäköiseltä, kun tämä vietti melkein koko aikansa sisällä kirjojen parissa.
"No, en minä usko että minä koskaan joutuisin...", Beren mutisi puoliksi itsekseen.
"Koskaan ei voi olla täysin varma mistään. Muista se, Beren. Ja nyt - koska olet tarkoituksella ollut noudattamatta minun kieltoani, joudun määräämään sinulle rangaistuksen. Olen miettinyt asiaa, ja päättänyt, että saat lähteä Elboronin kanssa Minas Tirithiin järjestämään Kuninkaallista Arkistoa. Elboron on kehittänyt erittäin nerokkaan aineiston luokittelujärjestelmän, ja olen suositellut sitä myös kuninkaan käyttöön. Saat lähteä sinne hänen avukseen järjestelemään kirjoja ja pergamenttikääröja. Niin, tiedän kuinka paljon inhoat sellaista työtä, mutta eihän se muuten mikään rangaistus olisikaan."
Berenin sydän hypähti. Minas Tirithiin? Sehän tarkoitti... Aivan niin, hän pääsisi taas tapaamaan Elenweniä... Kuva kuninkaan vaaleakutrisesta tyttärestä nousi taas elävänä hänen mieleensä. Hän muisti kolme kuukautta sitten järjestetyt illalliskutsut, ja niiden aikana vaihdetut ujot katseet, hän muisti salaisen kävelyretken keskellä yötä pimeässä puutarhassa, tytön kuunvalon hopeoimat hiussuortuvat ja aran ensisuudelman kultaoksaisen puun alla.
Isän katse terävöityi. "No? Odotin kuulevani vaikerointia ja valitusta siitä, että rangaistus on sietämättömän julma ja mahdoton kestää, mutta sen sijaan näytät melkeinpä...tyytyväiseltä?"
"Eh, niin, se on todella kamala rangaistus, isä", Beren kiirehti selittämään. Hänen pitäisi näyttää nyreää naamaa, ettei isä vain alkaisi harkita toisenlaista rangaistusta. Hän halusi Minas Tirithiin, oli tehtävä siellä kuinka kamala hyvänsä. "Minä vain ajattelin, että rikkomukseni vakavuuden huomioon ottaen olisit saattanut keksiä jotain vielä ankarampaa. Kuten vaikkapa teekutsujen leikkimisen Tindórielin kanssa puutarhassa kaikkien kaartin sotilaiden nähden."
Faramir naurahti. "No, no. En minä sentään mikään hirviö ole, edes vihaisena. No tämä asia on sitten selvä. Minä ilmoitan kuninkaalle, että olette tulossa kolmen päivän kuluttua."

* * *

Aragorn oli jättänyt hetkeksi valtaistuinsalin ja poikennut katsomaan, mitä hänen vaimonsa ja lapsensa parhaillaan puuhasivat. Gilwen, Celebwen ja Isilwen istuivat kuningasparin oleskeluhuoneessa kirjontatöidensä ääressä. Gilwen ja Celebwen olivat perineet äitinsä kiinnostuksen käsitöiden tekemiseen ja olivatkin siinä jo lähes yhtä taitavia. Isilwen puolestaan ihaili kovasti vanhempia sisariaan ja yritti tehdä parhaansa oppiakseen heidän taitonsa. Aragorn oli tyytyväinen, etteivät hänen tyttärensä aiheuttaneet sen enempää vaivaa tai huolenaiheita. He osasivat kaikki käyttäytyä esimerkillisesti, jopa pieni Isilwen, kunhan häntä siitä toisinaan muistutettiin.

Aragorn löysi Elenwenin huoneestaan kirjoittamassa kirjettä jollekin toisaalla asuvalle ystävättärelleen. Hän tervehti isäänsä hymyillen tyytyväistä mutta salaperäistä hymyään.
"Taas kirjeen parissa, niinkö?" Aragorn kysyi.
Elenwen nyökkäsi. "Minulla on niin paljon kerrottavaa hänelle, että ihmettelen kuinka edes saan kaiken siirrettyä paperille. Käteni ei ole riittävän nopea ajatuksilleni."
"Sehän on mukavaa", Aragorn virkkoi. "Mutta ehkä sinun pitäisi valita vain kaikkein tärkeimmät asiat kerrottavaksi. Niin minä yleensä teen, kun kirjoitan kirjettä."
"Hmm... Ehkä niin. Ja voinhan kertoa loput sitten kun taas tapaan hänet."
"Niin juuri."

Aragorn lähti huoneesta pohdiskellen, kuka Elenwenin kirjeystävä oikeastaan mahtoi olla. Luultavasti Dol Amrothin Eiliniel, ruhtinas Elphirin tytär. Tämä taisi olla ainoa kaukaisempien maiden tyttäristä, jotka vierailivat joskus kaupungissa. Saattoihan kyseessä tietysti olla Ithilienin Silrielkin, vaikka tämä olikin jonkin verran Elenweniä nuorempi ja lapsellisempi.

Eldarion juoksi Aragornia vastaan käytävällä iloisesti nauraen. Poika oli näköjään taas karannut hoitajiltaan. Aragorn nappasi innosta hihkuvan pojan käsivarsilleen.
"No, pikku vipeltäjä? Ollaankos sitä karkumatkalla?"
Arwen ilmaantui paikalle harmistuneena ja puhisten. "Hyvä, sait hänet kiinni. Hänestä on tullut mahdottoman nopea. Kanna hänet takaisin kylpyhuoneeseen, yritän saada hänet kylvetetyksi."
"Ei, ei kylpyyn! Saippua menee silmiin!" Eldarion vinkaisi.
"Sinun täytyy pitää silmät kiinni silloin kun pestään hiuksia", Aragorn opasti poikaansa.
"Minulle tulee kylmä kun tulen pois ammeesta", Eldarion vaikersi.
"Höpsis! Mikä mies se tuollaisesta tulee, jos pientä palelemista pelkää? No niin, mennäänpäs nyt, että saadaan poika puhtaaksi. Mitäs sanoisit jos isi tulisi mukaan auttamaan?"
"Joo, kivaa! Arvaa mitä isi, minulla on yksi uusi puulaiva - leikitäänkö sillä Umbarin merirosvoja?"
"Kyllä, kapteeni!" vastasi Aragorn nauraen ja alkoi laulaa: Viisitoista vainaan arkulla viru - hei hiio hoi, ja rommia pullo! Muut oli tappanut viina ja piru - hei hiio hoi, ja rommia pullo!
"Aragorn", sanoi Arwen ankaralla äänellä. "Et kyllä hoilaa noin rumia pojan kuullen!"
"Anteeksi... taisivat vain vanhat muistot palata hetkeksi mieleeni...", Aragorn pahoitteli, mutta jatkoi merirosvolaulun hyräilyä heidän kulkiessaan kohti kylpyhuonetta.

Kylvyn jälkeen Aragorn totesi, että olisi aika palata töiden pariin. Tai ainakin heti sen jälkeen, kun hän olisi käynyt vaihtamassa ylleen kuivat vaatteet. Merirosvojen hyökkäys oli lopulta äitynyt melkoisen hurjaksi.
"Sanoinko jo, että Faramirin pojat ovat tulossa järjestelemään arkistoa ylihuomenna?" Aragorn kysäisi vaimoltaan ennen lähtöään. "Elboron on kuulemma etevä sellaisessa puuhassa ja tekee sitä mielellään, ja Beren on puolestaan mukana jonkinlaista rangaistusta kärsimässä."
"Hmm...", Arwen hymisi itsekseen tavalla, joka kertoi siitä, ettei tämä ollut asiasta erityisen mielissään, mutta tiesi ettei hänen mielipiteensä tulisi muuttamaan tilannetta miksikään.
"Onko sinulla jotain tätä järjestelyä vastaan?"
"Ei, ei suinkaan."
"Minusta tämän linnan arkisto totisesti olisi järjestämisen tarpeessa - jos jotain tarvitsee, sen löytäminen on vuosien työn takana. Ajattelepa vain kuinka kauan Galdalfiltakin kesti löytää ne Isildurin muistiinpanot Sormuksesta, ja miten asiat olisivat menneet, jos arkisto olisikin ollut järjestyksessä."
"Totta. Mutta Aragorn... Se poika... se Beren on minusta aina ollut vähän arvaamaton. En oikein pidä hänestä."
"No, minä huolehdin, ettei hän pääse liikuskelemaan linnassa omin päin. Sitä paitsi hänhän on kärsimässä rangaistusta. Oletan sen merkitsevän sitä, että pojan on pysyttävä tiiviisti isoveljensä valvonnassa arkiston seinien sisäpuolella."
"Toivotaan, että asia on niin."

* * *

Elenwen hymyili sulkiessaan ja sinetöidessään kirjeensä. Beren oli lähettänyt hänelle viestin saapumisestaan, ja Elenwen oli jo alkanut pohtia, kuinka he voisivat järjestää tapaamisensa salassa. Oikeastaan oli aika hölmöä, etteivät he voineet seurustella keskenään vapaasti, koska eihän siinä sinänsä ollut mitään pahaa, ei ainakaan Elenwenin mielestä. Mutta jostain syystä äiti oli taannoisen illallisjuhlan jälkeen ottanut tyttärensä puhutteluun ja pakottanut lupaamaan, ettei tämä vain rupeaisi "herättelemään turhia toiveita" käskynhaltijan nuoremmassa pojassa. Äiti oli nähtävästi pistänyt merkille nuorten ruokapöydässä vaihtamat pitkät katseet ja tehnyt niiden perusteella omat tulkintansa. Elenwen ei voinut ymmärtää, miksi asia piti ottaa noin vakavasti. Eihän hän ollut Berenin kanssa naimisiin menossa, ei ainakaan vielä. Äiti oli selittänyt, etteivät käskynhaltijoiden pojat ja kuninkaiden tyttäret koskaan menneet naimisiin - se oli joku hölmö ikiaikainen perinnäistapa, jonka oli tarkoitus estää kuninkaiden ja käskynhaltijoiden sukulinjoja sekoittumasta. Käskynhaltijoiden poikiahan olisi voitu syyttää vallananastuspyrkimyksistä, sillä kuninkaan ainoan pojan kuollessa olisi valta siirtynyt tyttärelle, ja näin käydessä varsinainen käskyvalta olisi herkästi ajautunut aviomiehen käsiin.

Elenwenin mielestä tällainen selitys oli suorastaan vainoharhainen. Olisi todella epätodennäköistä, että Beren koskaan pääsisi niin lähelle valtaistuinta, sillä se edellyttäisi todella monen ihmisen ennenaikaista kuolemaa. Elenwen arveli, että äiti oli tällainen vain silkkaa jääräpäisyyttään. Tämä ei vain olisi halunnut lapsensa kokevan rakkauden tuomaa onnea näin nuorena, kun oli itse joutunut odottamaan avioliittoaan niin pitkään. Vanhemmat saattoivat joskus olla niin käsittämättömän lapsellisia ja ymmärtämättömiä.

Elenwen tarkisti, että reitti oli selvä ja syöksähti sitten linnan pihalle ja sieltä alas kuudennelle piirille, jossa eräs Gwenel-niminen ystävällinen nuori nainen asui. Tämä oli ahkerassa kirjeenvaihdossa erään Ithilienissä asuvan sotilaan kanssa, ja oli luvannut toimittaa Elenwenin kirjeet saman lähetin mukana kuin omansa. Gwenelin sulhanen palveli suuriruhtinaan kaartissa, ja toimitti mielellään Elenwenin kirjeet toverilleen Berenille, ja tämän kirjeet puolestaan Gwenelin kautta Elenwenille. Niin typerää kuin se olikin, heidän oli turvauduttava tällaiseen järjestelyyn, koska tavallisen postin kautta kulkiessaan kirjeet olisivat tietysti paljastaneet kaiken kummankin vanhemmille. Elenwenin mielestä käskynhaltija Faramir vaikutti mukavalta ja reilulta mieheltä, minkä vuoksi hän oli aluksi arvellut, ettei tällä varmaankaan olisi mitään poikansa ja Elenwenin seurustelua vastaan ja että Elenwenin äiti oli ainoa este. Mutta Beren oli ollut toista mieltä. "Et sinä tunne minun isääni ", oli hän kirjoittanut. "Hän vain esittää mukavaa. Oikeasti hän on tyranni, joka nauttii saadessaan kieltää minulta kaiken vähänkin hauskan. Olen aivan varma, että hän laittasi minut viideksi vuodeksi kotiarestiin, jos saisi tietää meistä. Meidän pitää olla varovaisia, Elenwen. Kenenkään ei pidä saada tietää meistä, ei ainakaan ennen kuin olemme tarpeeksi vanhoja muuttamaan jonnekin muualle ja elämään kahdestaan juuri sellaista elämää kuin me itse haluamme, piittaamatta siitä, mitä vanhempamme meiltä odottavat."

Niin kai se sitten oli, Elenwen mietti. Kunpa vanhempien ei tarvitsisi aina olla niin vaikeita. Oppisivatkohan nämä koskaan ymmärtämään lapsiaan? Olivatkohan he koskaan edes yrittäneet?


A/N: Merirosvolaulun sanat ovat Robert Louis Stevensonin Aarresaaresta.
Humor-ficcaaja 2007 ja 2009, Draama-ficcaaja 2010

Avatar
Andune
Velho
Viestit: 1085
Liittynyt: Ke Joulu 28, 2005 12:08 pm
Paikkakunta: Valimar

Viesti Kirjoittaja Andune » Pe Joulu 22, 2006 10:40 pm

Elenwen ja Beren....aww :)

Mitähän tässä nyt sitten sanoisi...Beren on todella Boromirin kaltainen. Paitsi että Bereniä kiinnostaa aseiden ja sodankäynnin lisäksi myös muuan tähtityttö :roll: Tästähän voi kehittyä vielä vaikka mitä :D

Aragorn ja Eldarion ja Umbarin meritaistelu, hih! Aragorn on juuri sopivan lapsenmielinen että on aina valmiina leikkimään jälkikasvunsa kanssa.

Tunnen olevani sukulaissielu Éowynin kanssa, eipä munkaa vaatekaappi kovin hyvässä järjestyksessä ole :roll: (tässä tällaisena välikommenttina)

Tässä luvussa oli ihanaa keveyttä. Tämä vain oli...no, hyvä luku :D Mitähän vielä....no, eivätköhän muut handlaa tämän rakentavan palautteen paremmin kuin minä, joten jään odottamaan seuraavaa lukua.
Vuoden Tolkienisti 2007, Vuoden Aragorn 2008 ja 2010 sekä Vuoden Draama-ficcaaja 2009

Piratesse
Vitam Piratae Aligo
Viestit: 781
Liittynyt: Su Marras 06, 2005 11:26 pm
Paikkakunta: Shin-Ra HQ

Viesti Kirjoittaja Piratesse » La Joulu 23, 2006 12:35 am

No niin, olen taas kykenemään kommentoinnin jaloon taitoon, mutta siinä onnistuminen on sitten taas jo aivan eri juttu.

Totesin tätä ja edellistä lukua toista kertaa lukiessani, että sana "herttainen" puski monesti mieleen. Jep. Kirjoitat jotenkin herttaisesti ja niin, että tekstiä on jatkuvasti erittäin mukava lukea ja siinä pysyy luvusta toiseen kevyt tunnelma (jopa silloin kun mennään vakavissa ja hankalissakin aiheissa).

Sain melkein hysteerisen hihityskohtauksen Gaerlinin kohtalon suhteen. Oivoi, olisi pitänyt arvata, että käytät Celebornia samalla lailla kuin siinä Humor-ficissäsi.

Vaikka taannoin harmittelit sitä, ettet saa oikein Aragornista kunnolla otetta ja eroa Faramiriin, niin nyt minusta olet varsin hyvin onnistunut siinä. Herra vaikuttaa varsin Aragornmaiselta. (voi hitsi kun olikin hankala sana... :roll: ) Minä pidin kirjassa myös Konkarista enemmän kuin Elessarista ja jotenkin tuo Konkari tulee nyt Aragornista läpi. Mukava ja leppoisa tyyppi, vaikka ei ihan samalle aaltopituudelle naisten kanssa pääsekään. En moiti siitä, harvempi mies hallitsee naisten ymmärtämistä - varsinkaan tyyppi, joka on kuitenkin samoillut lähes yksin maita ja mantuja suuren osan ikäänsä.

Pidin myös miten kuvaat sekä A/A:n ja F/E:n liittoja. Kummatkin ovat pitkään kestäneitä, kypsiä ja tasaväkisiä suhteita unohtamatta kuitenkaan hahmojen perimmäisiä luonteita. Hahmojen keskeiset dialogit, sanailut tuntuvat hyviltä ja luontevilta. Sinä taisit joskus kommentoida minulle, että hahmoni tuntuvat oikeilta ihmisiltä ja minä voinen palauttaa saman sanoman sinulle. ;)

Olen sanonut tämän jo aikaisemminkin, mutta pidän huumoristasi ihan valtavasti. Suorastaan kadehdin tapaasi ujuttaa keskusteluihin, hahmojen ajatuksiin ja kerrontaan pieniä lauseita ja ilmaisuja, jotka nostattavat hymyn huulille tai aiheuttavat pieniä nauruntyrskähdyksiä.

Neljännessä luvussa minulla taisi olla jatkuvasti kieroontunut hymynvire naamalla. Arvaan jo mihin tämä menee... :P Alun Faramirin ja Èowynin keskustelu oli aivan mahtava. Voinen sanoa, että sisällöltään osaksi samansukuisia keskuteluja täälläkin on käyty, joten koko homma tuntui niin todelta - ja kotoisalta. Ihanaa, että pitkässä parisuhteessa, jossa on vielä lapset mukana, parin keskeinen lempeä huumori ja pieni ystävällinen "näykkiminen" on säilynyt. Tosin odotan jännityksellä kirjeenvaihdosta käytävää keskustelua.

Minä pidän Berenistä. Herra tuntuu jotenkin hieman Boromirin sukulaissielulta jollain tavoin. Tuntuu siihen vielä niin sopivalta, ettei nuori herra oikein välitä opiskeluista ja ne tuottavat vaikeuksia. Mihinkäs suuret sankarit tarvitsisivat vuosilukuja ja historiaa? :lol:
"Ääh, mitä hyötyä siitä muka on? Isoveljestä se käskynhaltija tulee eikä minusta."
"Noin minullakin oli tapana ajatella."
Tämä oli kohta, mikä sai minun sydämeni värähtämään. Oi. Todella kosketti syvältä. Sait menneet ja Boromirin kuoleman kauniisti mukaan. Samoin se, kuinka kuvaat sitä, miten Faramir ei haluaisi edes örkkejä tapettavan turhan takia - no, se tuntui aivan kirjan Faramirilta. Sinä olet sisäistänyt sen hahmon hyvin (ja lisännyt siihen sitä ihanaa sählää, mihin me kaikki olemme rakastuneet).
Hän muisti kolme kuukautta sitten järjestetyt illalliskutsut, ja niiden aikana vaihdetut ujot katseet, hän muisti salaisen kävelyretken keskellä yötä pimeässä puutarhassa, tytön kuunvalon hopeoimat hiussuortuvat ja aran ensisuudelman kultaoksaisen puun alla.
Valuin sulana vahana lattialle. IHANA kohta! (Minä taidan olla edelleen aika tunneherkässä tilassa.)

Ja hih, salaista kirjeenvaihtoa. Eivät nämä kirjeet sentään bordellien kautta kulje. :lol: (Hei, onko tuo Eiliniel Dol Amrothin Elphirin tytär Tolkienin mukaan vai onko hän sinun hahmosi? Poikahan tuolla herralla on, mutta jäin ihan miettimään tätä.) Minulla tosiaan oli oma teoriani noista kahdesta lapsesta, mutta tätä todella odotan mielenkiinnolla, miten asiat sotken näiden kanssa.

Loppupuolelta en voinut kuin hykerrellä Aragornille, Arwenille ja Eldarionin kylvylle. Tämänkin sain taas filminauhana silmieni eteen. Eldarionkin vaikutti hilpeältä kakaralta ja onnistuin hetkeksi voittamaan lapsi-inhoni tässä kohtaa. :)
Vuoden tulokas 2006/ Vuoden Originaalikirjoittaja 2007/2008

Marnie
... has left the building
Viestit: 866
Liittynyt: Pe Huhti 16, 2004 11:02 pm
Paikkakunta: juhannukseen asti Australia

Viesti Kirjoittaja Marnie » La Joulu 23, 2006 12:04 pm

Minä pidän Berenistä. ^^ Tiedätkö, minusta on valtavan hieno idea että Berenin isäsuhde tuntuu siitä tavallaan samanlaiselta kuin Faramirin ja Denethorin suhde tuntui Faramirista (tai ainakin lukijoista); että Faramir tuntuu Berenistä väheksyvän sen taitoja eikä arvosta niitä eikä sitä. Niinpä. ^^ Ja sitten taas on helppoa ymmärtää miksi Faramir ei ole taisteluiden kannalla - ei sen jälkeen mitä Boromirille kävi. Ja Faramiriin sopii myös se, ettei se pidä tarpeettomasta verenvuodatuksesta, ei edes silloin kun kyseessä on örkit (minulle tuli mieleen yksi örkkifluffyficci jossa kaksi marssilla olevaa örkkiä keskusteli vaimoistaan ja lapsukaisistaan ja sitten haltiat yhtäkkiä hyökkäsi ja tappoi kaikki.. ^^) Ja Berenistä huomaa että se on nuori ja rauhan aikana kasvanut, minulle tuli ainakin mieleen että nuo ajatukset ovat sellaisen pojan ajatuksia jonka ei ole koskaan tarvinnut nähdä sotaa ja pelätä omien läheistensä hengen puolesta ja kaupunkinsa puolesta.

Voi, Faramir on hyvä isä. ^^ Minä tykkään valtavasti noista kohdista joissa Faramir on tekemisissä kenen tahansa lapsensa kanssa, koska se tuntuu ymmärtävän niitä niin saumattomasti ja osaa suhtautua oikealla tavalla jokaiseen, miten erilaisia tahansa ne ovatkaan.

Ei ihme että Elenwenistä Arwenin selitys siitä miksi kuninkaantyttäret ei nai käskynhaltijan poikia kuulostaa vainoharhaiselta ^^ mutta olisihan se oikeasti herkullinen ajatus että Boromirin veljenpoika pääsisi hallitsemaan Gondoria... ^^ Nuo viimeiset lauseet olivat muuten suloisia, se on niin universaali ajatus. ^^

(Ai niin, piti vaan sanoa että jos minä olen ainoa joka ei ole KKKK:ta lukenut (onneksi siinä on vielä tuo neljäs K :p) niin spekulointi ei haittaa minua ollenkaan, minä hyvin harvoin luen toisten kommentteja kuitenkaan. ^^) (Jaa niin, mutta voihan tätä lukea sellaisetkin jotka ei vaan kommentoi. Ei sitten mitään. ^^)
Look at it this way, Wayne - we will always have Saskatchewan. Shelly, NX

Draamaficcari '05 ja '06, Kommaaja '07 | Viimavaarojen varjo ~ Ei palaisi pohjoiseen Halbarad.

Nerwen
Pikku Eskapisti
Viestit: 1506
Liittynyt: To Touko 18, 2006 6:12 pm
Paikkakunta: Pieni kylä Rohanissa

Viesti Kirjoittaja Nerwen » La Joulu 23, 2006 5:25 pm

Minäkin sain sen luettua, ja aion olla hiljaa.... Jos edes mitään tulisi mieleen. Pää on tyhjä.

Éowynin tuskailu koruompeleen suhteen oli jotenkin epätavallista. Osaan kyllä kuvitella hänet siihen, mutta kuvittelisin, ettei hän moisesta välitä... Ehkä se on taas näitä kieroonkasvaneita eikä millään muutettavia ajatuksia TSH:n henkilöihin... Ja aivan turha välikommentti...

Hum. Beren muistuttaa juuri ihanasti Boromiria... Ja kuten Piratesse sanoi, tämä isän ja pojan keskustelu veti menneet mukaan hienolla tavalla. Ja Faramir on helläsydäminen pohjimmiltaan kun ei pistä Bereniä leikkimään.. suloista.

Tämäpä käy mielenkiintoiseksi Elenwenin ja Berenin kannalta. He ovat suloisia... Ja jostain syystä nyt saan paremman otteen Arwenin ajatuksiin. Ehkä olen oppinut hieman sopeutumaan siihen, että henkilöt kuitenkin ovat joka ficissä hieman erilaisia eivätkä käsitykseni ole niitä ainoita.

Pakko mainita vielä tuo kylpyhetki. Tämä otus naurahti Aragornille aika pahasti.... Toisaalta hänet on hankala kuvitella tuhon, mutta pystyin siihen silti hyvin. Ja tuo laulu tosiaan sopii tuohon, vaikkei Keski-Maasta kotoisin olekaan.

Ylipitkä kommentti, mutta toivottavasti ei liian pitkä ja sisällötön. Ja käytän ihan liikaa suloinen-sanaa.

Annatar
Puolituinen
Viestit: 389
Liittynyt: Pe Marras 04, 2005 4:09 pm
Paikkakunta: Rohanin ruohotasangot

Viesti Kirjoittaja Annatar » La Joulu 23, 2006 10:32 pm

Mitähän osaisin tästä taas sanoa... taidan toistaa aika lailla jo sanottuja asioita. Kaikki tässä käydyt keskustelut oli todentuntuisia ja omalla laillaan hauskojakin; samoin tuo tapa, jolla lapset näkee vanhempansa ja vanhemmat lapsensa. Sitten taas hahmot olivat kivasti omankaltaisiaan, sellaisia kuin niiden kuvittelee olevan.

Erityisesti tykkäsin tuosta Éowynin ja Faramirin kirjekeskustelusta ja siitä, miten Aragorn leikki merirosvoja Eldarionin kanssa. Ja yleensäkin tykkään siitä, miten kuvaat nuo kaikki hahmot lastensa kanssa.
Mielenkiinnolla myös odottelen, miten tuo Berenin ja Elenwenin juttu etenee.

Tämä oli ihan kiinnostava ja sujuva luku, mutta pää tuntuu kumisevan taas vaihteeksi täydellisen tyhjänä... :roll: Ehkä tykkäsin tuosta edellisestä luvusta hitusen enemmän, vaikka tässä olikin enemmän huumoria.

(Ja tosiaan, minun pitäisi myös lukea tuo neljän koon juttusi loppuun.)
Vuoden Draamaficcaaja 2007

Kauniin avan taiteili julietik.

Ruoskatarin (okei, Ruoskattaren ;)) kautta Annatariksi jälleen.

tyttö
Örkki
Viestit: 156
Liittynyt: Ti Elo 29, 2006 1:11 pm

Viesti Kirjoittaja tyttö » Ti Joulu 26, 2006 6:36 pm

Tyttökin lukaisi ja tykkää lujaa. Ihanaa saada tähän vähän romantiikkaa uuden parin osalta mukaan.

((Liian tyhjä olo syvä-analyysien tekemiseen, halusin vain ilmoittaa lukeneeni uuden luvun ja fanittavani edelleen.))

Avatar
athelas
Puolituinen
Viestit: 338
Liittynyt: Ma Joulu 19, 2005 9:00 pm
Paikkakunta: synkmetsä
Viesti:

Viesti Kirjoittaja athelas » Ti Joulu 26, 2006 8:29 pm

Voi kun kiva *kiva kiva*

Kun nyt sitten on tälläinen uusi. Niin, minun mielikuvissani ei Faramir kuitenkaan ole tuollainn lutuinen "reppana", vaikka uhrautuja kuitenkin. Mutta pidän tästä sinun versiostasi Faramirista.

Ja nuo lapset ovat sekopäisiä, mutta mitä muutakaan voi odottaa tuolla vanhempiyhdistelmällä:D
"Neledh corvath an edhilerain no i venel
Odog an naughírath ne rynd gonui hain
Neder an hírath fírib, barad na ´urth
Mîn an mornhir ne had dûr în
Ned i dalath e-Vordor
Ennas i ngwath dorthar"

Mithrellas
Velho
Viestit: 1099
Liittynyt: Ma Joulu 12, 2005 9:00 pm
Paikkakunta: Minas Ithil

Viesti Kirjoittaja Mithrellas » To Joulu 28, 2006 11:56 pm

Heipsan ja kiitokset kommenteista. Minä muuten luulen, että voitte unohtaa sen, mitä sanoin viimeksi KKKK:n tapahtumiin liittyvästä spekuloinnista. Jos haluatte viitata johonkin tuon ficin tapahtumaan, niin sen kun viittaatte. En tiedä onko täällä Marnien lisäksi muita sellaisia lukijoita, jotka eivät tuota ole lukeneet, mutta jos on, niin he voivat tietysti jättää muiden kommentit lukematta, jos haluavat pitää jännitystä yllä.

Andune: Kiitos. Mukava että pidit. Oikeastaan minusta on ruvennut tuntumaan, että Beren on sittenkin enemmän Faramirin kuin Boromirin kaltainen... Tai ehkä hän onkin ihan itsensä kaltainen. No sen näemme sitten joskus kun ficci saa lopullisen muotonsa. :)

Piratesse: Oi voi, tuo palautteesi sai minut taas aivan sanattomaksi. Ihanaa että satut pitämään tästä jutusta noin paljon. Ja että nuo hahmot tuntuvat oikeilta ihmisiltä... silloin kun sanoin noin sinun hahmoistasi ajattelin siihen tapaan että "toisin kuin minun hahmoni". Mutta hyvä jos tässä ne tuntuivat aidoilta.

Ja arvaa jouduinko miettimään pääni puhki tuota, että kuinka Beren ja Elenwen ovat kirjeenvaihdossa keskenään. Puhumattakaan siitä kun päästään tapailemaan... Tuollainen salarakkaus ei ole kyllä kovin helppoa kirjoittajallekaan. :roll: Eiliniel on ihan hatusta vedetty hahmo, mutta en nyt nähnyt mitään syytä, miksei Elphirillä olisi voinut olla tytärkin. Tuo Eiliniel-nimi pomppasi silmään Silmarillionista tai KTK:sta, mutta en kyllä muista enää yhtään kenelle se kuului

Marnie: Joo, Berenin ja Faramirin isä-poika-suhde on tässä ficissä aika tärkeässä roolissa, ja sillä tavalla, että Faramir joutuu vielä miettimään uudelleen suhdettaan omaan isäänsäkin. Ja ehkäpä hän vielä oppii siitä jotain uutta. Oi, tuo örkkifluffyficci kuulostaa mukavalta (et sattumoisin muista osoitetta?)

Nerwen: Éowyn koruompelemassa on kyllä hieman outo ajatus, myönnän. Mutta Éowyn ja Arwen ovat ystäviä, ja tekevät varmaan yhdessäkin jonkin verran käsitöitä, ja varmaan Éowynistä tuntuu vähän kurjalta, kun ei saa tehtyä yhtä hienosti kuin Arwen... Niin, tiedän kyllä mitä tarkoitat tuolla, etteivät hahmot aina istu omiin mielikuviin. Minun on tosi vaikea lukea nykyään muiden ficcejä Faramirista, kun aina tuntuu ettei se ihan tuollainen ole jne. Mutta koeta kestää näiden minun hahmojeni kanssa. :)

Annatar: Kiitos. Mukava että pidit noista vanhempi-lapsi vuorovaikutuskohtauksista. Niiden kirjoittaminenkin on hauskaa...

Tyttö: Kiitos vain. Romantiikka luvassa lisää seuraavassa luvussa. :wink:

Athelas:: Kiitos. Mukava nähdä sinuakin täällä pitkästä aikaa. Hih, ei Faramir minunkaan mielikuvissani ole lutunen reppana. Mutta ehkäpä se on kypsempään ikään ehdittyään hieman päässyt pehmenemään tai jotain. :D

On mennyt vähän pitempään tämän jatkon kanssa kuin aluksi ajattelin, kun innostuin muokkaamaan tuota viidettä lukua aika tavalla, mutta laitan nyt viimein että päästään eteenpäin. Tässä saattaa sitten olla typoja tai jotain muuta häikkää kieliasussa, koska olen kirjoitellut tätä ilman Wordin oikolukua ja suurin osa tekstistä on ihan tuoretta. (Virheistä saa huomauttaa, koska käyn mielelläni korjaamassa ne pois).

Viides luku
Kahdenlaista rakkautta

Beren nosti syliinsä ison pinon paksuja harmaakantisia opuksia ylimmältä hyllyltä. Samalla hänen päälleen lennähti melkoinen kasa pölyä ja hämähäkinseittejä, ja hän sai sellaisen aivastelukohtauksen, että oli lähellä menettää tasapainonsa ja horjahtaa alas jakkaralta.

Beren huokaisi raskaasti. Hän ja Elboron olivat olleet järjestelemässä Kuninkaallista Arkistoa aamupäivästä asti eikä hän ollut ehtinyt nähdä Elenweniä edes vilaukselta. Tyttö oli ehdottanut kirjeessään, että he voisivat tavata puutarhassa kahdeksannen tunnin lyödessä, mutta että heidän pitäisi varoa visusti, ettei kukaan näkisi heitä yhdessä. Beren oli melko varma, että tapaamisen hetki olisi pian käsillä, sillä seitsemännen tunnin kellojen soitosta oli jo aikaa.

Beren kantoi kirjat pöydälle, jossa Elboron järjesteli niitä pinoihin niiden käsittelemien aiheiden mukaan, tehden samalla merkintöjä suureen muistikirjaan. Beren puhisi turhautuneena.
"Me emme kyllä ikipäivänä saa tätä valmiiksi. Näitä kirjoja ja papereita ja pergamentteja on varmaan tuhansia ja taas tuhansia. Kuka näitä edes koskaan lukee? Emmekö voisi kutsua joitakin palvelijoita kantamaan nuo kirjat alas hyllyltä? Minä en millään jaksaisi. Ja täällä on pölyä ja hämähäkkejä. Ja minä inhoan hämähäkkejä."
"Tiedät hyvin, ettei tuollaisella vaikerruksella ole mitään vaikutusta minuun", Elboron totesi nostamatta katsettaan. "Olen luvannut isälle pitäväni huolta siitä, että kärsit rangaistuksesi asianmukaisella tavalla ja sen lupauksen aion myös pitää."
"Sinä teet kaiken aina täsmälleen niin kuin isä pyytää, etkä välitä mistään muusta yhtään mitään. En tajua, miten voitkin olla noin tavattoman tylsä."
Elboron hymähti. "En ymmärrä, miten se, etten näe mitään syytä uhmata järkevää käskyä, tekee minusta tylsän."
"Äh, et sinä tajua ikinä mitään. Kuule, enkö minä voisi pitää pienen tauon? Tarvitsisin vähän raitista ilmaa."
Elboron vilkaisi kohti etelään antavia korkeita, kapeita ikkunoita, joiden tomuisten ruutujen läpi auringonsäteet pääsivät vain vaivoin. Isot pölyhaituvat tanssivat ikkunoista lankeavissa valokaistaleissa.
"Hmm. Voisimme todellakin pitää vähän taukoa", Elboron totesi. "Ulkona näyttää olevan varsin kaunista. Voisimme käydä hieman jaloittelemassa linnan pihalla. Ilma lienee niin lämmin, ettemme tarvitse viittojammekaan."
"Öh, ei sinun tarvitse välttämättä tulla. Sinä varmaan jäisit mielelläsi järjestelmään näitä homei- houkuttelevan mielenkiintoisia mestariteoksia."
"Totta. Mutta olen luvannut isälle ja kuninkaalle, että pidän sinua silmällä."
"No niinpä tietysti!" Beren voihkaisi. "Sinun mielessäsi ei varmaan ikinä käy sellainen ajatus, että voisit tehdä jotain ihan oman pääsi mukaan."
"Minähän teenkin tässä oman pääni mukaan, ja se sanoo, että minun pitää valvoa sinua. No, mennäänkö sitten vai jatketaanko töitä?"

Beren sai veljensä seuraamaan itseään puutarhaan, vaikka Elboron olisikin mielellään jäänyt katselemaan etupihan muurilta kuinka "hänen kansansa, ainakin jonakin päivänä" ahersi arkisissa puuhissaan kaupungin alemmilla piireillä. Beren käveli puutarhan keskimmäistä hiekkakäytävää pitkin, vilkuillen välillä kohti länsitornia, jossa Elenwenin kamari sijaitsi. Elboron sen sijaan pysähtyi katselemaan yhtä mallornpuuta otsa rypyssä.
"Käsittämätöntä kuinka ne voivat kasvaa tällaisessa paikassa näin isoiksi ja korkeiksi", hän totesi pohdiskellen. "Eikä aikaakaan ole varmasti kulunut kuin reilut 20 vuotta siitä kun se istutettiin. Todella erikoislaatuista."

Beren ei vastannut mitään. Äkkiä hänen aistinsa jännittyivät, sillä kaupungin kello alkoi lyödä kahdeksannen tunnin alun merkiksi. Siinä samassa pojat huomasivat pienen mustatukkaisen tytön säntäävän linnan ovesta ulos puutarhaan. He tunnistivat tämän Isilweniksi, kuninkaan neljänneksi tyttäreksi ja vaihtoivat ihmettelevän katseen. Mutta tyttö säntäsi suoraan Elboronin luo ja alkoi puhua:
"Voi, Elboron, olisitko niin kiva ja tulisit käymään sisällä? Minä olen juuri lukemassa yhtä kirjaa, joka kertoo sellaisesta númenorilaisesta merimiehestä, ja minä en oikein kunnolla käsitä yhtä kohtaa siitä. Voisitko tulla selittämään?"
"Mitä kohtaa et käsitä?" Elboron kysyi liikahtamatta paikaltaan.
"No... että miksi sen vaimo oli niin vihainen. Sinä varmaan osaisit selittää, koska olet niin hurjan viisas. Minä toisin sen kirjan ulos, mutta kun isä on kieltänyt - ne voivat likaantua ja mennä pilalle ulkona."
"Hmm..."
"Ole niin kiltti Elboron. Minä tiedän, että sinä olet hirveän viisas ja osaat selittää tällaiset asiat paremmin kuin kukaan muu. Paremmin kuin minun isäni - tai sinun."
Elboron vilkaisi Bereniä.
"Mene vain", pikkuveli kehotti hieman kärsimättömänä. "Minä istun tässä penkillä odottamassa sen aikaa."
Elboron tarkkaili veljeään vielä hetken, mutta kohautti lopulta harteitaan, ja antoi tytön tarttua käteensä ja johdattaa hänet linnaan.

Beren istui penkillä, vilkuillen kiivaasti ympärilleen. Elenweniä ei näkynyt, mutta äkkiä hänen takanaan kasvavan puun takaa kuului "psst" eikä Berenin tarvinnut jäädä miettimään, kuka siellä mahtoi olla. Hän loikkasi penkiltä puun taakse ja jäi tuijottamaan Elenweniä hetkellisen ihastuksen vallassa, huomaamatta edes tervehtiä tyttöä. Tämä oli kauniimpi kuin hän oli muistanutkaan.
"Beren, tule nopeasti - pelkään että meitä tarkkaillaan ikkunasta. Älä vain käänny katsomaan!" Elenwen supatti hätäisesti. "Tule, kierretään näiden ruusupensaiden toiselta puolelta. Tiedän erään paikan, missä meitä ei nähdä."

Elenwen otti Bereniä kädestä ja johdatti tämän aivan puutarhan taaimmaiselle laidalle, jota reunustavan pensasaidan takana kohosi Mindoilluinin jyrkkä, kivinen rinne. Siellä Elenwen kääntyi kohti linnan pohjoista siipeä, jossa palvelusväen asunnot ja varastot sijaitsivat. Tyttö avasi oven, ja hetken aikaa he kulkivat pitkin kapeaa soihtujen valaisemaa käytävää. Elenwen otti yhden soihdun seinältä ja kääntyi alas vieville kapeille portaille, joiden päässä hän viimein avasi oven ja johdatti pojan sisään. Huone oli pieni ja lähes pimeä: vain kapea ikkuna katonrajassa toi sinne hieman päivänvaloa.
"Missä me olemme?" Beren kysyi.
Elenwen kohautti harteitaan. "Luulen, että tämä on jokin hylätty varastohuone tai kellari. Satuin löytämään tämän yhtenä päivänä kuljeskellessani ympäriinsä. Ajattelin, että tästä paikasta voisi olla hyötyä."
"Ja Isilwen kai harhautti tarkoituksella Elboronin pois tieltämme?"
Elenwen nyökkäsi hymyillen. "Isilwen on ihana pikkusisko. Tekee kaiken mitä vain keksin pyytää yhtään kyselemättä."
Beren naurahti. "Olisipa minullakin tuollaisia pikkusiskoja."
"Onhan se kurjaa, että me joudumme juonimaan tällä tavalla. Eikä meillä nytkään ole paljon aikaa."
"Et tunne minun veljeäni", Beren hymähti. "Saa vähintään tunnin luennon, jos erehtyy mainitsemaan sanan 'Númenor' hänen seurassaan. Hän on jopa pahempi kuin isä siinä suhteessa. Ja sitä paitsi - minusta tämä piilottelu on tavallaan hauskaakin... ettei kukaan muu kuin me tiedetä tästä."
"Niin... on ihanaa kun on oma salaisuus."
Hetkeksi nuoret vaikenivat ja vilkuilivat toisiaan hieman ujosti soihdun ja pienen ikkunan hämärästi valaisemassa kammiossa. Beren vaihteli painoa jalalta toiselle ja antoi katseensa vaeltaa pitkin huonetta, jossa ei tosin ollut paljonkaan katseltavaa Elenwenin lisäksi. Hän oli kotona kuvitellut, että kaappaisi tytön heti ensitöikseen syliinsä ja peittäisi tämän kasvot intohimoisiin suudelmiin, mutta nyt kun tämä seisoi ihan elävänä ja oikeana siinä hänen edessään, hän uskalsi hädin tuskin katsoa tyttöä silmiin.

Hiljaisuus ahdisti Bereniä ja hän oli juuri avaamaisillaan suunsa todetakseen jotain kammion seinien värin ankeudesta, kun Elenwen kohotti kätensä ja sipaisi hänen hiuksiaan. Beren värähti ja jännittyi. "Nyt minun varmaan pitäisi suudella häntä, ettei hän pidä minua ihan nahjuksena", hän mietti ja sydän hänen rinnassaan alkoi hakata entistä kiivaammin.
"Hämähäkinseittiä", Elenwen sanoi.
"Mitä? Missä?" Beren älähti yllättyneenä.
"Sinun hiuksissasi."
"Minun hiuksissani?"
"Niin. Tässä kohtaa", Elenwen sanoi ja kosketti uudelleen Berenin hartialle putoavaa suortuvaa. Beren kohotti kätensä ja haroi hiuksiaan voimakkaasti. Hän inhosi hämähäkinseittejä, varsinkin jos joutui kosketuksiin niiden kanssa.
"Ei siinä enää ole, minä otin sen pois", Elenwen huomautti.
"Ai... Niinkö? Ai niin, tosiaan. Äh, minun olisi kyllä pitänyt sitoa hiukseni siivoamisen ajaksi niin kuin Elboron neuvoi. Mutta en viitsinyt, kun minua ärsyttää, kun se on aina neuvomassa ikään kuin tietäisi kaiken kaikesta tässä maailmassa."
"Minusta sinulla on kyllä ihanat hiukset...", Elenwen totesi.
"Niin sinullakin", Beren kiirehti sanomaan. Hän tunsi pakottavaa tarvetta puhua, kun ei oikein uskaltanut tehdä muutakaan. "Minä olen aina pitänyt vaaleista hiuksista enemmän kuin mustista. Aika hassua, että sinun hiuksesi ovat vaaleat, kun kaikilla muilla teidän perheessä on tummat...", Beren puheli samalla kun kosketti varoen tytön hiuksia. Ne tuntuivat ihmeellisen sileiltä ja pehmoisiltä kädessä, aivan kuin silkiltä.
"Niin... Äiti sanoi että olen perinyt ne isoäidiltäni Celebrianilta ja isoisoäidiltäni Galadrielilta", Elenwen kertoi.

Beren pysähtyi katsomaan tyttöä suoraan silmiin. Hän tuli nyt ensimmäistä kertaa ajatelleeksi, että Elenwen oli oikeastaan osaksi haltia, vaikka tällä ei tainnutkaan olla näiden kuolemattomuutta. Näiden kauneus hänellä kyllä oli, siitä Beren oli varma. Hänen kätensä viipyi Elenwenin suortuvilla ja puoliksi tahtomattaan hän siirsi niitä syrjään sen verran, että saattoi nähdä tytön korvan kärjen olevan hieman suippo, vaikka ei yhtä selvästi kuin äidillään. Elenwenin posket punehtuivat hieman ja hän vetäisi Berenin siirtämät suortuvat takaisin korvan eteen.
"Minua nolottavat nuo korvat. Haluaisin olla aivan tavallinen", hän sanoi hiljaa, katse maahan luotuna.
"Minusta ne ovat kauniit", Beren sanoi. "Minusta sinun ei tarvitse olla tavallinen. Minä pidän sinusta juuri tuollaisena. Ja ajattele... sinun oikea nimesi on Lúthien... sinä olet oikeastaan haltia, ja minä olen ihminen. Mitä jos me olemmekin tietämättämme ne tarujen Beren ja Lúthien, jotka ovat jotenkin oudosti palanneet uudelleen Keski-Maan kamaralle?"
"Niin...", mietti Elenwen. "Vaikka se kyllä olisi aika omituista..."

* * *

"Hmm... Merimiehen vaimo", luki Elboron katsoessaan suurikokoista kirjaa, jota Isilwen ojensi hänelle. Nuorukainen nosti kirjan varoen syliinsä, ikään kuin se olisi ollut vastasyntynyt lapsi. Hän istahti kirjan kanssa Isilwenin vuoteen laidalle, ja tyttö kiipesi hänen viereensä. "Isällä on tästä pelkkä lyhennelmä", Elboron kertoi. "Onpa hienoa nähdä tämä teos kokonaisuudessaan... tämä on vanha ja arvokas kirja."
"Se on minun äitini lempikirja, ja minä haluaisin tietää, mitä siinä kerrotaan. Olen kyllä yrittänyt lukea sitä, mutta se on minusta aika vaikea... Miksihän se Erendis oli aina niin vihainen sille miehelleen Aldarionille, kun se kävi merimatkoilla? Minä en oikein ymmärtänyt sitä."
"No, Erendishän pelkäsi kuolemaa. Hänen mielestään mies tuhlasi heidän kallisarvoista yhteistä aikaansa, kun oli niin paljon poissa", Elboron selitti hieman poissaolevana, hyväillen kirjan nahasta valmistettujen kansien sileää pintaa ja seuraten sormenpäällään kultaisella värillä kirjoitettua otsikkoa. Elboron avasi kirjan ja nuuhkaisi sitä. "Oh! Tämä kirja tuoksuukin aivan Númenorilta!" hän huudahti ihmetellen.
Isilwen katseli Elboronia miettiväinen ilme kasvoillaan. "Hmm... minusta ne kaksi ovat ihan kuin isä ja äiti... nekin aina riitelevät, kun isä käy matkoilla..."
Elboron naurahti. "Voi ei, eihän kuningas Elessar matkustele ollenkaan niin paljon kuin Tar-Aldarion. Erendishän vihastui mieheensä niin, että antoi tälle vain yhden lapsen, tyttären nimeltä Ancalimë, josta tuli Númenorin ensimmäinen naiskuningatar. Sinun äitisi lienee ainakin lasten lukumäärästä päätellen paljon anteeksiantavaisempi miehelleen kuin Erendis."
Isilwen katseli Elboronia hämmentynyt ilme kasvoillaan. Tyttö ei ollut aivan varma siitä, oliko ymmärtänyt, mitä nuorukainen jutteli. Mutta Elboron selaili kirjaa kiinnostuneena, käännellen sivuja äärimmäisen varoen, eikä näyttänyt kiinnittävän paljonkaan huomiota siihen, minkä ikäiselle lapselle selitti tarinaa. Hän katseli ihaillen taidokasta kirjoitusta, lukujen koristeellisia alkukirjaimia ja usein eri värein piirrettyjä kuvia, jotka peittivät kokonaisen sivun siellä täällä kirjaa.
"Mutta miksi se Aldarion aina lähti, vaikka tiesi, ettei Erendis pitänyt sellaisesta?"
"No, se nyt vain sattui rakastamaan merielämää ja haltiaystäviään Keski-Maassa."
"Ai enemmän kuin vaimoaan ja sitä Ancalimëä?"
"Niinpä kai. En minä tiedä. En ole pohtinut tarinaa tuosta näkökulmasta. Tiesitkö muuten, että Aldarion rakasti kamalasti puita? Puista sai nimittäin rakennettua laivoja, joilla hän pääsi merille. Mutta Aldarion myös muisti istuttaa uusia puita niiden tilalle, jotka oli kaadettu hänen laivojaan varten. Ohoo, täällä on kuvakin yhdestä Númenorin metsästä. Ihmeellistä kerta kaikkiaan... Voi kun olisin joskus päässyt vähän kävelemään ja katselemaan tuollaiseen paikkaan..."
"Isä ei varmaan rakasta minua ja äitiä, kun se aina lähtee niille matkoille...", Isilwen mutisi itsekseen, laskien katseensa kohti kengänkärkiään.

Sillä hetkellä kuningatar Arwen ilmaantui huoneen oviaukkoon. Elboron vaistosi tämän läsnäolon ja nosti katseensa äkisti kirjasta. "Arvon rouva", hän lausui, nousi seisomaan ja kumarsi syvään.
"Istu alas, Elboron", Arwen sanoi ja purjehti huoneeseen. "Isilwen? Mitä tämä oikein merkitsee? Miksi olet täällä käskynhaltijan pojan kanssa?"
"Elboron kertoo minulle Aldarionista ja Erendisistä", Isilwen kertoi.
"Vai niin. Minä luulin, että hänen tehtävänään oli järjestää arkistoa ja vahtia veljeään, ei opettaa tarujen tuntemusta kuninkaan tyttärelle." Arwen siirsi katseensa nuorukaiseen ja katseli tätä ikään kuin arvioiden, oliko tämä tosiaan riittävän pätevä suorittamaan hänelle annettuja tehtäviä.
"Olette oikeassa, arvoisa rouva", Elboron sanoi nopeasti. "Olen harhautunut tehtävästäni. Korjaan virheeni välittömästi."
"Hyvä on", kuningatar lausui.
Elboron laski kirjan hieman vastahakoisesti sängyn päälle, luoden siihen pitkän silmäyksen ja miettien, koska mahtaisi nähdä tämän kalliin aarteen uudelleen. Mutta lopulta hän kääntyi, kumarsi vielä toisen kerran kuningattarelle ja kiiruhti ulos kamarista.

* * *

"Elenwen?"
"Niin?"
"Minä vain ajattelin... että tuota, muistatko kun silloin kerran kirjoitin, että minusta olisi ihana pidellä sinua sylissäni?"
"Muistan."
"Mutta en silloin voinut, kun olit niin kaukana. Mutta nyt olet siinä lähellä, ja oikeastaan, jos totta puhutaan, minun tekisi vieläkin mieli pitää sinua sylissäni. Joten... jos sinulla ei ole mitään sitä vastaan niin..."
Elenwen naurahti ja kietoi saman tien käsivartensa pojan kaulan ympärille, painaen päänsä tämän hartialle. Beren henkäisi yllättyneenä, mutta veti tytön tiukemmin syleilyynsä. Hän ei ollut ennen pidellyt tyttöä tällä tavalla, ja hän mietti, mahtoiko tämä tuntea, kuinka sydän hänen rinnassaan pomppi villisti kuin pussirotta Haradin takamailla, sikäli kun nämä eläimet nyt osasivat pomppia (Beren ei ollut veljensä tapaan perehtynyt pussirottatietouteen). Elenwen tuntui Berenistä niin ihanalta hänen vartaloaan vasten, että hän olisi voinut pitää tätä sylissään vaikka koko loppupäivän. Hän hautasi kasvonsa tytön hiuksiin ja nuuhki niiden suloista tuoksua. Voi kun hän voisi viedä tytön kotiinsa ja pitää siellä rinnallaan koko loppuelämänsä!

Yllätyksekseen Beren huomasi huultensa lähtevän vaeltamaan tytön päälaelta kohti tämän otsaa, ja hipaisevan ohimennen nenänpäätä ennen kuin ne löysivät määränpäänsä ja painuvat tytön huulia vasten. "Omituista", mietti Beren hämmentyneenä. "Suutelenko minä häntä ihan oikeasti?". Mutta vaikka hänen mielensä vielä epäröi, hänen ruumiinsa tuntui tietävän hyvinkin selvästi, mitä oikein tahtoi.

Hetken kuluttua Beren irrottautui tytöstä saadakseen vedettyä hieman ilmaa keuhkoihinsa. Elenwen tuijotti poikaa posket punoittaen, ällistynyt ilme kasvoillaan.
"Umm... anteeksi, tiedän ettei tuosta ollut puhe, mutta kun...", Beren mutisi hämillään.
"Et kai sinä lopettanut jo tuohon?!" Elenwen huudahti.
"En tietenkään!" Beren kiirehti rauhoittelemaan ja alkoi varmemmaksi vakuudeksi suudella tyttöä uudelleen. Elenwenin sormet puolestaan löysivät pojan niskan, ja ne sivelivät sitä ja leikkivät sieltä löytyvillä hiussuortuvilla, mikä ei ainakaan vähentänyt Berenin kiihtymystä. Lopulta hänen oli pakko lopettaa. Hän huohotti astuessaan taaksepäin ja otti toisella kädellä tukea seinästä.
"Anteeksi, Elenwen, mutta minä... tuota minä en voi... pitää varmaankin lopettaa ennen kuin..."
"Ennen kuin mitä?" tyttö kysyi ihmetellen.
"Ennen kuin... tuota, pyörryn onnesta. Kuule... pitäisiköhän meidän lähteä takaisin ihmisten ilmoille? Minulla ei ole mitään käsitystä siitä, kauanko olemme jo olleet täällä."
"Voi kamala! Olet oikeassa. Meidän pitää kiiruhtaa."

Beren oli juuri ehtinyt takaisin penkille istumaan, kun Elboron palasi linnasta.
"Huh, minä en kyllä varmaan koskaan totu tuohon kuningattareen...", Elboron mutisi. "Pelottava nainen. Ja sinäkö olet istunut koko ajan siinä samassa paikassa? Ja näköjään vielä samassa asennossakin kuin lähtiessäni?"
"Kyllä vain. Olen tässä vain istunut ja pohtinut sitä, kuinka kaunista luonto oikeastaan on. Ei ihme, että Silriel on aina puolustelemassa kasveja niin innokkaasti", Beren vastasi hyväntuulisena.
"Vai niin... Ja minneköhän sinun viittasi on sitten kadonnut?"
"Minun...viittani?" Beren nousi penkiltä ja vilkuili hädissään ympärilleen. Voi kamala, ei kai se vain pudonnut sinne varastoon jossakin vaiheessa, kun tunnelma oli käynyt kuumemmaksi? Elboron tarkkaili pikkuveljeään terävä katse tummissa silmissään, ja Berenin kasvoja kuumotti. Hän nousi penkiltä, kääntyili ympäriinsä ja kurkisti vielä penkinkin taakse.
"Näytät hätääntyvän epäilyttävän kovasti viittasi puuttumisesta, vaikka mikäli oikein muistan, se lojuu vieläkin arkistohuoneessa yhden tuolin selkänojalla", Elboron huomautti.
"Öh... ai niin. Niinpä tietysti. Ajattelin vain, että ehkä se oli pudonnut kun me kävelimme tänne tai jotain..."
"Niin varmaan. Vaistoan sinussa jotain epäilyttävää, enkä tule unohtamaan sitä. No, palatkaamme sitten takaisin kirjojen ääreen. Olemme tuhlanneet aikaa jo riittämiin."

Beren seurasi isoveljeään kuuliaisesti takaisin ummehtuneeseen arkistoon, mutta oli nyt huomattavasti paremmalla tuulella kuin vielä hetki sitten. Elboron kohotteli kulmiaan pikkuveljensä viheltelylle ja reippaalle puuhastelulle, mutta ei kyennyt arvaamaan, mikä Berenin mielialaa oli niin kohottanut. Ehkäpä se tosiaan johtui hetken oleskelusta auringossa tai siitä, että tämä oli vihdoin ymmärtänyt, miten tärkeää työtä he tekivät. Olipa Elboron itsekin paljon paremmalla ja työteliäämmällä tuulella tauolla käynnin ansiosta. Harvoinpa sitä sai tilaisuuden pitää Merimiehen vaimoa sylissään.
Viimeksi muokannut Mithrellas, To Tammi 04, 2007 10:31 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Humor-ficcaaja 2007 ja 2009, Draama-ficcaaja 2010

Vastaa Viestiin