Iltatähti ja Haltiakivi ( 5. LUKU 23.11.)

PG-13 ja sen alle olevat romanceficit.

Valvojat: Likimeya, Andune

Surkusiipi
Örkki
Viestit: 129
Liittynyt: Ke Touko 24, 2006 3:39 pm
Paikkakunta: Loskaoja
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Surkusiipi »

Höm höm... *raapustaa muistikirjaan* ´Muista pitää kasvit loitolla...`
Silvertiggy
Puolituinen
Viestit: 250
Liittynyt: La Maalis 04, 2006 6:25 pm
Paikkakunta: Edoras

3. luku, VASTA

Viesti Kirjoittaja Silvertiggy »

Rating: pysyy edelleen samassa >> G
Summary: Arwenin ja Aragornin viimeiset jäähyväiset ennen miehen lähtöä.
A/N: Aikaisemmin olen tämän julkaissut yksikseen nimellä "Viimeiset jäähyväiset", mutta ajattelin nyt, että tämä sopii tähän väliin hyvin ^^ Tykkään itse tästä aika paljon :)

A/N2: Ja tässä välissä kiitos Surkusiivelle, joka on betaillut näitä ja neuvonut, vaikkei näitä ole kuin kolme vasta.. :p : DD


¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤


3. luku
Viimeiset jäähyväiset



Kirkas auringonvalo puikkelehti puiden välistä luoden niille pitkät varjot. Viileä tuuli puhalsi avoimesta ikkunasta sisään ja toi samalla mukanaan pari syksyn kullanruskeiksi ja -keltaisiksi värjäämää lehteä. Kaunis haltianeito seisoi ikkunan ääressä ja antoi kolean henkäyksen puhaltaa kasvoilleen. Hän nojasi eteenpäin kuin valmistautuen ottamaan vastaan puhurin, joka kylmänä puhalsi syksyisessä ilmassa . Tämä neito, Arwen, katseli murheellisena ikkunasta ulos. Jos olisit nähnyt hänen kasvonsa, olisit huomannut heti, että hän oli jonkin liikuttavan muiston vallassa; muiston, jota ei voisi ikinä unohtaa.

Tuuli puhalsi uudemman kerran, mutta nyt se oli kylmempi; ei enää niin ihanan vilpoisa, jokin sen kalseudessa sai Arwenin palaamaan melkein vuoden ajassa taaksepäin samaan huoneeseen, samoihin surullisiin hetkiin.

Oli se päivä, jolloin oli hänen ja Estelin viimeinen ilta yhdessä; seuraavana päivänä tämän pitäisi lähteä pitkälle ja vaikealle matkalle Saattueen kanssa. Arwen saattoi melkein tuntea Aragornin kosketuksen omalla kädellään, joka lepäsi samalla paikalla kivisellä ikkunalaudalla kuin silloin. Haltia selasi mielessään läpi keskustelun, jonka he silloin kävivät.


"Undómiel, rakkaani, tänään kohtaamme sen hetken, jolloin tiemme erkanevat toisistaan ja meidän täytyy heittää hyvästit toisillemme."

"Mutta Elessar", Arwen sanoi, "olen kansani ennalta näkemisen lahjan vuoksi saanut näyn; jos lähdet nyt, emme enää ikinä näe toisiamme ja osastani on tuleva surullisempi kuin kenenkään muun Keski-Maan haltian. Mutta jos päätät jäädä kanssani, voimme olla yhdessä koko elämäsi ajan."

Arwen kohdisti nyt jo lasittuneet silmänsä Aragornin harmaisiin, paljon nähneisiin silmiin. Aragorn katsoi ensin haltiaa ja suuntasi sitten katseensa ulos ikkunasta Rivendellin talviseen metsään, missä lumi- ja jääpeitteiset puut kimaltelivat kauniisti kuun ja tähtien valossa. Hän huokaisi syvään ja sanoi ulos yhä katsellessaan:

"Mutta minun on pakko lähteä, Arwen. En voi jäädä pois matkalta, en nyt, kun minulla on mahdollisuus saada haltuuni se, mitä kerran lähdin pakoon. Sitä paitsi minun on autettava Frodoa, autettava Keski-Maata tuhoamaan pahuuden voimat lopullisesti"

Hän kääntyi katsomaan Arwenia ja suuteli tätä hellästi otsaan. Sitten hän vetäytyi taemmas ja katsoi rakastaan suoraan syvälle sinisiin, tähtien valoa heijastaviin silmiin.

"Voi Arwen, totisesti, toivon koko sydämeni pohjasta, että voisin jäädä tänne luoksesi.”

Molemmat tiesivät, että jälleennäkemisen toivo oli hyvin pieni. Arwen tiesi, että Aragorn oli valintansa tehnyt mutta yritti vielä taivutella häntä jäämään.

"Estel, sydämeni ei voisi sietää sitä tuskaa ja kaipuuta, jos jäisit palaamatta taistelusta. Et voi jättää minua nyt."

"Vaan luulenpa, että minun on pakko. En näe muuta vaihtoehtoa päästäkseni takaisin Kuninkaiden Kaupunkiin", Aragorn sanoi.

Ensimmäinen kyynel valui Arwenin silmäkulmasta poskelle ja hän painoi päänsä alas. Yhä useammat seurasivat sitä alkoivat virrata hänen kalpeilla poskillaan. Aragorn nosti varovasti Arwenin pään ylös ja katsoi häntä jälleen silmiin.

"Oi ihana Iltatähti, kaunein maailmassa, viimein ja kuitenkin taas meidän on erottava".

Aragorn siirsi katseensa Arwenin sinisistä silmistä kuuhun ja jatkoi:

"Ilta on jo pitkällä. Minun pitäisi-"

"Älä sano enempää", Arwen sanoi, "tiedän kyllä. Ja huomenna puolen päivän aikaan et enää ole täällä".

He katsoivat hetken aikaa toisiaan kuin jatkaen keskustelua mielessään, sanomatta mitään. Viimein Aragorn kumartui suutelemaan Arwenia huulille.

"Namárië Undómiel", hän kuiskasi haltian korvaan ja käveli pois huoneesta.


Arwen palasi menneisyydestä, kun voimakas tuuli puhalsi häntä hieman taaksepäin. Neidolle tuli kylmä, joten hän sulki ikkunan ja meni istumaan sängylle, joka sijaitsi huoneen toisella laidalla. Istuuduttuaan Arwen otti sänkynsä päädystä säänpieksemän viitan, jonka Aragorn oli hänelle jättänyt. Kun hänen kätensä koskivat siihen, hän sai seuraavanlaisen näyn.


Taivas oli synkkiä pilviä täynnä. Aragorn makasi maassa Gondorin sotavarustus yllään ja hänen ympärillään oli monia gondorilaisia ja rohanilaisia sotilaita, jotka taistelivat örkkejä vastaan. Aivan Aragornin edessä saisoi mahtava kolmimetrinen peikko täysissä varusteissa. Peikko oli iskemässä Aragornia valtavalla miekallaan. Mutta juuri, kun se olisi osunut maaliinsa, näky loppui. Arwen säpsähti hereille unikuvasta. "Ei!" hän hengähti; ja silloin neito päästi kaiken surunsa ja tuskansa ja murheensa valloilleen ja antoi useiden kirkkaiden kyynelten norua pitkin kasvojaan ja pudota viimein hänen syliinsä. Haltianeito meni makuulle vuoteeseen käsissään Aragornin viitta; ja siinä hän itki itsensä levottomaan uneen, missä oli Aragorn, hänen valittunsa.


A/N2: Kiitos. :)
Viimeksi muokannut Silvertiggy, Ma Huhti 09, 2007 5:20 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Blast off
It's party time
And where the fuck are you?
Where the fuck are you?
Why don't presidents fight the war?
Why do they always send the poor?



Ava made by me.
Nerwen
Pikku Eskapisti
Viestit: 1506
Liittynyt: To Touko 18, 2006 6:12 pm
Paikkakunta: Pieni kylä Rohanissa

Viesti Kirjoittaja Nerwen »

Pidin jälleen.. Ja tämähän oli sitten aivan sama kuin se samalla nimellä yksinään kulkeva ficci?

Tässä oli kaunis ja haikea tunnelma. Arwenin näkökulmasta osaat kirjoittaa hyvin ja elävsäti, osaisin hyvin kuvitella Arwenin tuohon tilanteeseen, joskin vain, jos mukaan lisätään hippunen leffa-Arwenia. Jostain syystä jaksan aina sanoa, jos huomaan, että juttu on leffan päälle rakennettu.. Tätä se ei tietenkään haitannut ja on hyväkin, että niitä on. (jos kukaan tajusi mistään mitään... :roll: olen niin hyvä selittäjä)

Alussa, ihan ensimmäisessä sanassa on virhe, joka hiukan haittasi, koska oli heti alussa, ja sitten ajatteli vain niitä virheitä. Mutta mitäs me, kun niitä oli vain yksi!

Mukava osa, hienoa kirjoittamista. Jatkoa?
The Lord of the Rings
is one of those things:
if you like you do:
if you don't, then you boo!


~ J.R.R. Tolkien

Vuoden romance-ficcaaja 2007-2010, Vuoden ficcaaja 2014
Mithrellas
Velho
Viestit: 1099
Liittynyt: Ma Joulu 12, 2005 9:00 pm
Paikkakunta: Minas Ithil

Viesti Kirjoittaja Mithrellas »

Tämäkin luku oli nättiä tekstiä, pidin kuvailusta ja muutenkin tapa jolla kirjoitat tätä on varsin herkkä ja elegantti. Minusta on kiva, miten kerrot tätä Arwenin ja Aragornin tarinaa ikään kuin täydennyksenä kirjalle ja on mukava kuulla asioista Arwenin näkökulmasta.

Huomasin yhden kesken jääneeltä vaikuttavan lauseen (tuon 1. sanassa olevan typon lisäksi): Sitä paitsi minun on autettava Frodoa, autettava Keski-Maata tuhoamaan"

Jos jotain kaipaisin lisää, niin ehkä voisit hieman rohkeammin kirjoittaa tähän jotain omaasi, kun tuntuu että ideasi noudattavat kirjaa tai leffaa aika tarkkaan. (On tietysti ihan hyvä pyrkiä olemaan mahdollisimman uskollinen lähdeteoksille, mutta mitä jos kirjoittaisit vaikka loppuun luvun Arwenin ja Aragornin elämästä sodan jälkeen? Se olisi minusta kiinnostavaa...) Tässä luvussa tuo Arwenin näky lopussa oli minusta hyvä idea (ja se oli kauniisti ja eläväisesti kuvattu). Minusta Arwen olisi hyvinkin voinut nähdä joskus tuollaisia näkyjä, vaikkei sitä suoraan missään sanottukaan.
Humor-ficcaaja 2007 ja 2009, Draama-ficcaaja 2010
Silvertiggy
Puolituinen
Viestit: 250
Liittynyt: La Maalis 04, 2006 6:25 pm
Paikkakunta: Edoras

Viesti Kirjoittaja Silvertiggy »

Oi, tuhannet kiitokset teille, Nerwen ja Mithrellas! Hienoa, että jaksatte kommentoida, edelleen :)
Nerwen kirjoitti:Alussa, ihan ensimmäisessä sanassa on virhe
-Oho, ä jäänyt tuonne heilumaan.. Katsos kun kopioin tekstin ja sitten se jäi ja ja ja.. *mutisee ja korjaa tilanteen*
Mithrellas kirjoitti:Huomasin yhden kesken jääneeltä vaikuttavan lauseen (tuon 1. sanassa olevan typon lisäksi): Sitä paitsi minun on autettava Frodoa, autettava Keski-Maata tuhoamaan"
Voi voi voi voi, lause jäänyt kesken :shock: : DD *mutisee tuplasti ja keksii lauseeseen lisäystä*

¤¤¤¤
Ja jatkoa tähän perään, 4. luku, nyt :D

Rating: G
Summary: Haltianeitomme muistelee rakastaan ja heidän viimeisiä jäähyväisiä ennen Saattueen lähtöä Rivendellistä.
A/N: Tämä.. no, nyt omaani mukaan soppaan :D Aika oudolta tuntui itsestäni, kun luin läpi :p Nähdään, mitä yleisö tykkää :D Joo, alkaa. paisti että EDIT: Laulu on Enyan kappale Only Time. No niin, jatkakaamme.


¤¤¤

4. luku
Arwenin suru




Who can say where the road goes,
Where the day flows, only time
And who can say if your love grows,
As your hearth chose, only time



Siitä oli jo aikaa, kun Aragorn oli lähtenyt ja jättänyt hänet Rivendelliin. Nyt Arwen istui isänsä talon kauniissa puutarhassa, jossa lumenvalkoiset kukat peittivät maata ja puut kukkivat. Mutta puutarhassa oleskeleva haltianeitonen oli murheinen kaiken ympärillä olevan kauneuden keskellä. Hän mietti ja ajatteli asioitaan, joita oli kokenut rakkaansa ollessa poissa.

Oli kulunut jo neljä kuukautta. Päivät olivat madelleen pahemmin kuin koskaan: tunti tuntui kymmeneltä ja päivä reilulta viikolta. Kaikki odotus oli Arwenista turhaa ja hän oli turhautunut, kun ei kyennyt tekemään muuta kuin olemaan. Arwen ei tiennyt mitään Aragornista. Mitään viestejä ei ollut tullut Rivendelliin Saattueen tilasta. Neito ei tiennyt, minne heidän niin erilaiset tiensä johtaisivat loppujen lopuksi, Valoon vai Varjoon, mutta sen Arwen oli huomannut, että rakkautensa Gondorin kruununperijää kohtaan oli kasvanut ja voimistunut eron aikana.


Who can say why your heart sights,
As your live flies, only time
And who can say why your heart cries
when your love lies, only time



Useana iltana hän oli itkenyt surun ja murheen kyyneliä, onnetonta elämäntilaansa ja nukahtanut mielessään vain yksi asia: Aragorn ja hänen paluunsa. Rakkaus on sokea, kuten sanotaan, ja myös Arwenin voisi sanoa olleen sokea kaikille ja kaikelle hänen ympärillään oleville. Vain Aragorn oli mahtunut hänen ajatuksiinsa viimeaikoina. Arwen oli ollut niin epätoivoinen, Elrondin talon väki ei voinut katsoa häneen, niin surullinen hän oli.


Who can say when the roads meet,
That love might be, in your heart
and who can say when the day sleeps,
and the night keeps all your heart
Night keeps all your heart...



Pari kertaa metsässä kävellessään Arwen luuli kuulleensa Aragornin tulevan puiden välistä. Juostessaan onnellisena ääntä kohti hän huomasi, että äänen aiheuttaja olikin vain jokin metsän eläin tai tuuli. Kerran, kun näin tapahtui, Arwen heittäytyi suruissaan maahan ruohon ja kukkien sekaan ja saattoi olla siinä jopa tunnin sekavassa mielentilassa.

Arwenin suru ja masennus menivät lopulta liian pitkälle. Lopulta hän sairastui melko vakavasti. Hänen ruumiinsa oli kylmä. Kädet tärisivät ja kylmä hiki valui usein hänen kasvoillaan. Elrond oli hyvin huolestunut tyttärensä tilasta. Arwen puhui isälleen ja kertoi tälle sairauden todennäköisestä syystä ja painajaisista, joita hän näki, ja he keskustelivat asioista vakavasti.


Who can say if your love groves,
As your heart chose, only time
And who can say where the road goes
Where the day flows, only time



Arwenin sairaus kesti vajaat kaksi viikkoa, minkä jälkeen hänet päästettiin jälleen jaloittelemaan. Häntä oli kehotettu olemaan ajattelematta ikävyyksiä, ajattelemaan onnellisia hetkiä Aragornin kanssa. Sen Arwen myös teki, mutta silti tietty surumielisyys palasi. Muttei enää niin voimakkaasti.

Arwen istui edelleen puutarhassa. Sairaus ei ollut lähtenyt aivan kokonaan: Arwen tunsi aina palelevansa, mutta silti hän oli jo hyvässä kunnossa. Neito oli juuri unelmoimassa Aragornia ja parin jälleentapaamista, kun eräs palvelijoista keskeytti hänen ajatuksensa.

"Anteeksi, arvon neito", tämä aloitti. "Ulkona alkaa olla jo aika kylmä. Tulisitteko sisälle?"

"Vala suojelkoon sinua", Arwen kuiskasi melkein olemattomalla äänellä ajatellen rakastamaansa miestä. Sitten hän nyökkäsi palvelijalle, nousi ja lähti kävelemään hajamielisesti, ajatuksissaan.

¤¤¤
Viimeksi muokannut Silvertiggy, Ke Loka 17, 2007 9:01 am. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Blast off
It's party time
And where the fuck are you?
Where the fuck are you?
Why don't presidents fight the war?
Why do they always send the poor?



Ava made by me.
Nerwen
Pikku Eskapisti
Viestit: 1506
Liittynyt: To Touko 18, 2006 6:12 pm
Paikkakunta: Pieni kylä Rohanissa

Viesti Kirjoittaja Nerwen »

Tämä osa oli hieno, joskin hieman lyhyt....

Mikä kappale tässä oli mukana, vai olinko vain sokea enkä nähnyt missään nimeä? Sanat olivat ihanat. :D Pidin niistäkin, vaikka yleensä ne tulee loikattua yli. Tänään ei tullut.

Kuvasit Arwenin surua hienosti. Tosin tuossa, kun Elrond ja Arwen puhuivat keskenään, olisin kaivannut tätä keskustelua mukaan, edes hieman valotusta siihen.

Tänään eivät aivot toimi tämän paremmin, olen pahoillani huonosta kommentista, mutta luin tämän osan kuitenkin... :roll:
The Lord of the Rings
is one of those things:
if you like you do:
if you don't, then you boo!


~ J.R.R. Tolkien

Vuoden romance-ficcaaja 2007-2010, Vuoden ficcaaja 2014
Mithrellas
Velho
Viestit: 1099
Liittynyt: Ma Joulu 12, 2005 9:00 pm
Paikkakunta: Minas Ithil

Viesti Kirjoittaja Mithrellas »

Minusta oli tosi kiva, että kirjoitit tällaista omaa juttua. (Vaikka tuosta Arwenin sairaudesta tuli jotenkin vähän leffa mieleen, eikö siinä ollut jotain "Arwen on kuolemaisillaan" -juttuja vai olenko kuvitellut koko jutun?) Mutta joka tapauksessa minä pidin tästä, ja minusta on varsin uskottavaa ajatella, että Arwen olisi kärsinyt jonkin tuollaisen sairauden, ja sitten toipunut, mutta ei aivan entiselleen (ainakaan ennen Aragornin paluuta). Arwenin sairaus oli hyvin kuvattu, ja tämä oli muutenkin kauniisti kirjoitettu ja mukavaa luettavaa, vaikka vähän lyhyt. Tuon kappaleen sanoihin en kiinnittänyt huomiota, mutta kyllähän sen voisi aina alussa ilmoittaa, että mikä oli kyseessä...
Humor-ficcaaja 2007 ja 2009, Draama-ficcaaja 2010
Silvertiggy
Puolituinen
Viestit: 250
Liittynyt: La Maalis 04, 2006 6:25 pm
Paikkakunta: Edoras

Viesti Kirjoittaja Silvertiggy »

Kiitos jälleen kerran kommenteistanne!
Nerwen: Laulun nimi tosiaan unohtui.. Sehän on Enyan Only Time. Kiva, että valinta oli hyvä.
Tuo vuoropuhelu kaivelee itseänikin nyt, kun mainitsit, mutta anti olla.

Mithrellas: Itse asiassa en ajatellut leffan Arwen on kuolemaisillaan -juttua ollenakaan. Ajattelin vain, että tämän kipeä rakkaus Aragorniin saisi hänetkin kipeäksi.


Viides luku on jotenkin mystisesti hävinnyt, ja nyt se täytyy kirjoittaa uudestaan koneelle, joten uutta lukua saa odotella, luultavasti melko kauankin.
Blast off
It's party time
And where the fuck are you?
Where the fuck are you?
Why don't presidents fight the war?
Why do they always send the poor?



Ava made by me.
Avatar
Noradriel
Yksinäinen susi
Viestit: 1134
Liittynyt: Ma Tammi 05, 2004 8:53 am
Paikkakunta: Lothlórien

Viesti Kirjoittaja Noradriel »

Vaikka en itse ihan hirveä fani tälle parille olekaan, pidän tästä valtavasti.

Arwenin ja Aragornin tarina on TSH:n kauneimpia tarinoita, se on täysin totta. Yksi maailman kauneimmista rakkaustarinoista. (Ehkä melkein ylitse Romeon & Juliankin) Ja sinä olet saanut siitä kaiken oleellisen jo. Rakkauden, ihastuksen, katkeruuden, eron, menetyksen pelon, toivon... Ja sitä minä niin rakastan tässä.

Vaikka osat ovat lyhyitä, ei se enempä tarvitsekaan. Ja parissa luvussa nuo kappaleet... Ne sopiva kuin suklaa suuhun. Antavat hieman... herkemmän vaikutelman tarinasta, ja luovat tunnelmaa.

Tuo Arwenin sairaus oli mukava lisä. (Mukava ja mukava...) Se painotti kuinka Arwen suree sillä aikaa, kun Aragorn on sodassa.


Jatkoa haluan, kun tähän jäi koukkuun. ^^
Let me forget all of the hate, all of the sadness.

Pervoin -05
HP- ficcaaja -06
Aragorn 2009


Avatar by Paperlime
Silvertiggy
Puolituinen
Viestit: 250
Liittynyt: La Maalis 04, 2006 6:25 pm
Paikkakunta: Edoras

Viesti Kirjoittaja Silvertiggy »

Kiitos myös sinulle, Noradriel. Hienoa saada uusi lukija. :)

Ja nyt tuleekin aika pitkänb tauon jälkeen uutta, kun otin itseäni niskasta kiinni ja tein tämän valmiiksi. Iso kiitos jälleen Surkusiivelle *halaa*

Rating: PG-13, tuon seuraavan takia.
Warnings: Hahmon kuolema
Summary: Aragorn saapuu Théodenin kanssa Dunhargiin, siinäpä teille summarya :D
A/N: Tykkään itse joten kuten, ihan ok :D Jäi taas aika lyhyeksi, toivottavasti ei haittaa. Ihan omaa taas teille kerron, rakkaat lapset, ja tämä perustuu leffaan, kyllä. Älkää hirttäkö siitä hyvästä.

========
========

5. luku
Kuiskaus tuulesta


Synkkä ilma enteili jonkin sortin rajuilmaa. Kylmä tuuli tuiversi illalla Dunhargissa, rohirrimin linnakkeessa, vasten sinne saapuvien ratsastajien synkeitä kasvoja. Théoden ihmetteli miestensä ilmeitä, olihan sentään Helmin Syvänteen taistelu Sarumanin uruk-hai -joukkoja vastaan voitettu. Aragorn ratsasti kuninkaan rinnalla, haltia Legolas sekä kääpiö Gimli taas hänen toisella puolella valkoisen hevosen selässä. Pian he saapuivat ylös johtavalle, mutkittelevalle tielle, jonka varrella púkelmiesten patsaat katsoivat tulijoita, joillain tiukka, toisilla taas pelottava ilme kasvoillaan. Kun Aragorn ohitti patsaan, hän tunsi jonkinlaista kunnioitusta sitä kohtaan, kuin nämä olisivat olleet miehen omia esi-isiä.

Kun Théodenin saattue oli päässyt ylös, Dúnadan nousi ratsailta ja sitoi Bregon, uljaan ruskean hevosensa kiinni parin metrin päähän muista miehistä ja ratsuista ja alkoi hoivata sitä silittelemällä, ja antoi sille syötävää niin paljoin kuin löysi. Yhtäkkiä lähes koko matkan puhaltanut kylmä tuuli muuttui suloisen lämpimäksi tuulahdukseksi ja muutti suuntaa niin, että se puhalsi nyt samoojaa suoraan kasvoille. Aragorn tunsi lämmön valtaavan itsensä ja nautti siitä. Sitten hän kuuli heikon äänen, kuin salaisen kuiskauksen, jota tuuli kantoi mukanaan.

"Valar suojelkoon sinua."

Miehet Aragornin ympärillä huudahtelivat toisilleen tähän tapaan: "Kuulitteko tekin tuon vai olenko lopultakin päästäni vialla?" "Minä ainakin kuulin!" "Taisi olla jonkin sortin haltiakieltä, kuulosti niin kauniilta ja sointuvalta ja..." "Minä en ainakaan saanut mitään tolkkua siitä."
Vaistonomaisesti Aragorn kääntyili katsoen ympärilleen etsien puhujaa, mutta eihän hän etsimäänsä nähnyt. Mies istuutui alas ottaen piipun esille repaleisen viittansa kätköstä, vajoten omiin ajatuksiinsa. Hän sai osakseen lukuisia katseita, sillä hän todellakin näytti siltä, kuin olisi kadonnut toiseen maailmaan jättäen ruumiinsa siihen paikkaan. Sillä Aragorn ei liikkunut juurikaan, vain poltti piippuaan ja katsoi eteenpäin tyhjyyteen, miettien. Eikä hän sinä päivänä puhunut enää kenenkään muun kuin Legolasin kanssa, yömyöhään.

************

Aurinko lämmittää kaikkia sen alla eläviä ihmisiä. Kaikkialla näkyy onnellisia kasvoja, hymyileviä suita, parhaimpiinsa pukeutuneita ihmisiä. Mutta kaksi hahmoa loistaa ylitse muiden. Kaksi pitkää hahmoa muiden keskellä, Kuninkaiden kaupungissa. Siinä ovat Iltatähti ja Haltiakivi. He katselevat toisiaan rakastuneesti, syleilevät ja suutelevat toisiaan hellästi. Lyhyen hetken päästä ympärillä olevista ihmisistä osa taputtaa ja hurraa, toiset nauravat taikka itkevät. Sitten ihmiset tervehtivät uutta Kuningatartaan, ja Aragorn Elessar ja Arwen Undómiel, Minas Tirithin uusi kuningaspari tervehtii kansaansa. Ja tuolla hetkellä he tosiaan säteilevät, yhtä kirkkaasti, iloisesti ja onnellisesti kuin itse aurinko. Ja he hymyilevät.
Yhtäkkiä kaikki katoaa ja Aragorn on yksin keskellä makuuhuonetta, jossa ei ole muita ihmisiä. Miehen katsoessa ikkunasta ulos hän huomaa sen, miksi huoneessa on niin pimeää; ulkona on hirmuinen myrsky. Lehtiä lentää ilmassa kymmenittäin ja tuuli koettelee kaikkea mikä on vielä sillä hetkellä enemmän tai vähemmän tukevasti kiinni maassa. Samassa viereisestä huoneesta kuuluu naisen kimeää huutoa, kiljaisu, ja sitten hiljenee. Kuningas juoksee huoneeseen niin nopeasti kuin kykenee. Mies huudahtaa ääneen kun näkee järkytyksekseen Arwenin makaamassa lattialla liikkumattomana. Veritahroja on kaikkialla. Aragorn järkyttyy entisestään, kun näkee, mistä kaikki veri on peräisin; haltian mahaan oli pistetty syvä haava miekalla. Ja mikä pahinta, tuo maha oli kasvanut merkittävästi viime kuukausien aikana.
Aragorn rojahtaa voimattomana polvilleen alas maahan ruumiin viereen haudaten murheen murtamat kasvonsa kämmeniensä taakse ja itkee. Hän itkee, manaa ja kiroaa sen päivän, jona kaiken tämän tekijä syntyi. Sitten mies kumartuu syleilemään kuningatartaan vielä viimeisen kerran ja painaa hellän, pitkän suudelman tämän kolealle otsalle. Kyyneleet valuvat miehen poskilta haltian kylmenneen ruumiin päälle.


Aragorn säpsähti hereille tästä karmeasta unikuvasta henkeään haukkoen. Hän istui hetken vuoteessaan huohottaen, yrittäen tasaannuttaa hengityksensä normaaliksi. Onnistuttuaan tässä mies kävi takaisin makaamaan, mutta ei saanut nukutuksi ihanan mutta samalla karmean unensa takia. Niinpä hän päätti lähteä ulos virkistymään ja ajattelemaan joitain ihan muita ajatuksia.

Mies puki kevyen yöpaitansa päälle lämpimämpää vaatetta ja astui ulos teltasta. Kuunsirppi loisti kilpaa tähtien kanssa valaisten kolkkoa maisemaa kauniisti. Vaikka yö oli edennyt jo pitkälle, ulkona ei ollut kovin kylmä. Aragorn lähti kävelemään miettimättä sen tarkemmin sitä, minne menisi. Hän sytytti mukaan ottamansa piipun ja puhalteli jo pian savurenkaita ilmaan. Hänen päässään myllersi satoja ajatuksia ja kysymyksiä, ja kaikki ne liittyivät tavalla tai toisella Arweniin. Poltettuaan piipullisen (se totta vie tapahtui nopeasti) hän asettui kohtalaisen pehmeälle nurmelle makaamaan.

Miehen pää oli hajota huolesta, jota hän tällä hetkellä tunsi Rivendellin haltiakaunotarta kohtaan. Olisiko hän kunnossa? Entä mestari Elrond? Tai muut läheisensä Rivendellissä? Entä jos Rivendelliin olisikin hyökätty? Mutta miten? Odottaisiko haltianainen sodan loppumista, jotta voisi nähdä rakastettunsa jälleen? Vai aikoisiko Arwen jättää Keski-Maan ja seurata haltioille annettua tarjousta lähteä Valinoriin ja elää siellä ikuisesti? Entä jos? Miksi? Koska? Miten? Parin viime viikon ajan Aragorn oli pystynyt pitämään ajatukset muualla kuin Rivendellissä. Hän koki vauhtia, hurmaa ja vaarallisia tilanteita Helmin Syvänteessä, mutta tämänpäiväiset tapahtumat saivat miehen ajatukset taas hennon, tummakutrisen haltianaisen puoleen, eikä mikään kääntänyt niitä pois tästä.

Aragorn oli vain maannut paikallaan ja katsellut koko ajan kirkkaammilta tuntuvia tähtiä ja ajatellut. Paikallaan olemisesta hänelle alkoi tulla kylmä ja niinpä mies nousi hitaasti ylös ja päätti sytyttää jonkinmoisen nuotion lämmittääkseen itseään, sillä takaisin telttaan ja nukkumaan Aragorn ei vielä haluaisi. Hän keräsi riittävästi materiaalia lähiympäristöstä ja istuikin jo hetken päästä pienen puunrungon päällä, piippu jälleen kädessään, ja katseli nyt liekkien lepatusta.

Myös Legolas oli herännyt kesken yöuniensa ja lähtenyt ulos katselemaan tähtiä. Haltia huomasi jostain tulevan valoa ja meni katsomaan, mikä sen lähde oli. Pian hän näkikin edessään pienen tulen ja Aragornin hahmon ja käveli tämän luokse. Mies ei ollut kuullut ystävänsä tuloa, niin samooja kuin olikin.

"Sinulla on kova ikävä häntä, eikö?" Legolas kysyi saaden toisen säpsähtämään. Haltia katsoi miestä ja näki kysyvän ilmeen.
"En seisonut kovinkaan kaukana sinusta silloin", Legolas selvensi. "Myös minä, kuten moni muukin, tunsin tuulen lämmön. Sitten kuulin sen kuiskauksen, joka kulki läpi Dunhargin. Tunnistin äänen Rivendellin valtiattaren omaksi. Katsahdin sinuun ja tiesin heti varmaksi sen aavistuksen; silmäsi paljastivat sinut."
Hetkeksi kahden toveruksen välille laskeutui syvä hiljaisuus, jonka rikkoi vain nuotin aiheuttamat tulen räiskyvät äänet.
"Se oli.. Se oli Arwenin ääni", Aragorn lähes kuiskasi tuijottaen tulen liekkien tanssia. "Iltatähteni.."

Legolas huomasi toverinsa hajamielisyyden, sillä kun mies yritti kohentaa nuotiota, hän ei edes katsonut sitä, tökki kepillä onnistuneesti vain maata. Haltia istuutui miehen viereen tämän oikealle puolelle. Kohta Aragorn huokaisi ja puhui jälleen: "Tämä vain on niin raskasta. Joudun jatkuvasti olemaan erossa rakkaastani ja pelätä hänen puolestaan, varsinkin nyt."

Samooja kertoi ystävälleen unestaan ja sanoi pelkäävänsä jotain tapahtuvan; olihan hänellä sukujuuriensa kautta tullut pienoisia ennaltanäkemisen taitoja. Legolas kuunteli ja mietti mitä sanoisi seuraavaksi. Sitten hän laski kätensä miehen olkapäälle. "En ole koskaan ollut rakastunut yhtä syvästi kuin sinä Undómieliin, enkä voi kuvitella huoltasi hänestä. Mutta tämän kerron: mikään ei enää tule teidän vahvan rakkautenne väliin, paitsi ehkä isänsä, joka aikoo viedä hänet Kuolemattomille Maille."

Aragorn murehti vieläkin, mutta halasi silti ystäväänsä, mitä Legolas ei osannut odottaa. Hän silti otti halauksen vastaan tietäen, että mies saisi lohtua luotettavan ja vanhan toverin luota.

"Kiitos", Aragorn sanoi hiljaa, nousi ja lähti takaisin teltalleen jättäen Legolasin vielä nuotion äärelle.

Unestaan huolimatta hän nukkui loppuyön hyvin, ystävänsä lohdutuksen voimin.


Epilogi

Rivendellin ruhtinatar oli yhä nukkumassa, mutta palvelijatar ei välittänyt siitä rynnätessään sisään neidon huoneeseen. Laulellen iloisesti haltiakielellä hän avasi huoneen isoimman ikkunan verhot ja sisälle tulvi auringon kirkkaita esisäteitä. Niihin Arwen heräsi. Haltia nousi istumaan vuoteessaan ja hieroi unisia silmiään. Palvelijatar kääntyi nopeasti katsomaan neitoa ja huomasi tämän hieman kärttyisän ilmeen.

"A-anteeksi, valtiatar", hän sopersi. "En olisi saanut rynnätä sillä tavalla.." Puhuessaan palvelijatar poistui ja sulki oven perässään.

Haltianainen nousi vuoteestaan ja käveli verkkaisesti ikkunan luo. Aurinko paistoi kirkkaana Arwenin väsyneitä kasvoja kohti. Oli aamu, hyvin varhainen sellainen. Miksi Alamé oli herättänyt hänet näin aikaisin? Tätä miettiessään Arwen heräili ja puki päivävaatteet ylleen.

Hetken kuluttua palvelijatar, Alamé, palasi takaisin.
"Olen... hirveän pahoillani siitä äskeisestä", hän pahoitteli ensitöikseen. "Olin vain niin innoissani."

Arwen huomasi, että haltialla oli jotain hyvin tärkeää kerrottavana. "Istu", hän sanoi ystävällisesti ja Alamé istuutui hänen viereensä sängyn reunalle. Huomattuaan valtiattarensa kysyvän ilmeen hän jatkoi sepustustaan kehottamatta.

"Vähän ennen kuin minut lähetettiin teidän luoksenne, tänne Rivendelliin saapui sanansaattaja Gondorista." Tämän kuultuaan Arwenin sydän löi ylimääräisen kerran ja varsinainen kiinnostus asiaa kohtaan heräsi.
"Kerro toki lisää", hän sanoi ja yritti kuulostaa rauhalliselta kuitenkaan onnistumatta siinä kovin hyvin. Alamé jatkoi ja kertoi, mitä lähetti oli tullut kertomaan: Sauronin armeija oli lyöty ja monien vuosikymmenien jälkeen Kuningas palaisi jälleen valtaistuimelleen Minas Tirithiin.

Jos Arwen äsken oli ollut vain kiinnostunut, niin nyt hänen sydämensä täyttyi riemusta. Hän halasi Alaméa - oikeastaan rutisti tästä ilmat pihalle - ja ilon ja onnen kyyneleet alkoivat vieriä hänen poskilleen. Palvelijatar ei hämmästellyt tätä ollenkaan, vaan halasi ja iloitsi toisen puolesta, sillä hän oli yksi niistä palvelijattarista, jotka olivat auttaneet Gondorin ja Minas Tirithin lipun ompelemisessa.

Viimein Arwen hellitti otteensa ja kuivasi kyyneleensä. Hänen hymynsä oli niin säteilevä, että sillä olisi saatu kaikki allapäin olevat olennot jälleen iloitsemaan.

"Kai isäni tietää tästä?" haltianainen sai lopulta kysytyksi.
"Totta kai, juuri Herran puheille sanansaattaja nimenomaan vaati."
"Voi, minun on päästävä hänen luokseen!" Arwen sanoi ja kiirehti etsimään Mestari Elrondia.

Haltia löysi isänsä ruokasalista aamiaista nauttimasta. Arwen lähes juoksi suoraan tämän luokse ja halasi tätä.

"Voi, isä, eikö olekin ihanaa!"

***

Niin kävi, että toukokuun ensimmäisenä päivänä lähtivät Arwen Kaunis ja Elrond Puolihaltia kohti Minas Tirithiä. Matkalla heidän saattueeseensa liittyivät Valtiatar Galadriel ja Valtias Celeborn ja heidän väkeään sekä Elladan ja Elrohir, Elrondin pojat.
Blast off
It's party time
And where the fuck are you?
Where the fuck are you?
Why don't presidents fight the war?
Why do they always send the poor?



Ava made by me.
Mithrellas
Velho
Viestit: 1099
Liittynyt: Ma Joulu 12, 2005 9:00 pm
Paikkakunta: Minas Ithil

Viesti Kirjoittaja Mithrellas »

Kiva että sait tämän kirjoitettua valmiiksi. Eivät ne leffavaikutteet minusta mikään huono juttu ole, pääasia että kirjoittaja tiedostaa, minkä pohjalta on juttuaan kirjoittamassa (eikä esim. väitä kirjoittavansa bookverseä silloin kun suurin osa ideoista on selvästi leffasta). Tässä luvussa tuo leffa ei minusta mitenkään erityisen voimakkaasti edes näkynyt, enkä olisi luultavasti huomannut mitään, jos et olisi siitä maininnut. ;)

Luulin, että Arwen kuoli tuossa oikeasti. :shock: Aika järkyttävä uni tosiaan. Kukahan tuollaistakin haluaisi kuningattarelle tehdä? Joku joka ei halua kuninkaan linjan jatkuvan ilmeisesti. Karmeudestaan huolimatta minä tavallaan kuitenkin tykkäsin tuosta kohdasta. Olit kirjoittanut sen aika jännästi tuollaisen ulkopuolisen katselijan silmin. Pidin tyylistä, mutta en ole varma, oliko se paras mahdollinen valinta Aragornin unen kuvaamiseen, koska unet yleensä nähdään omasta näkökulmasta eikä ulkopuolisen silmin (siis silloin kun unennäkijä itse on mukana tapahtumissa). Vaikka toisaalta unissa melkein mikä tahansa on mahdollista.

Mukavaa, että Legolas osasi lohduttaa Aragornia. Pidin tuosta hienostuneesta tavasta, jolla hahmot puhuttelivat toisiaan, enkä vain tässä kohdassa vaan koko ficissä.

Epilogi oli hyvä. En muista lukeneeni koskaan sellaista ficciä, jossa tuota Sauronin tuhoa olisi kuvattu Arwenin näkökulmasta, tai tarkemmin sanottuna sitä, miltä hänestä tuntui kun sai tietää Sauronin tuhosta. Arwen varmasti oli riemuissaan, mutta Elrond ehkä vähän haikeakin. Minusta tuo Arwenin ilo oli uskottavasti kuvattu.

Kaikkiaan mukava juttu Arwenista ja Aragornista. :)
Humor-ficcaaja 2007 ja 2009, Draama-ficcaaja 2010
Nerwen
Pikku Eskapisti
Viestit: 1506
Liittynyt: To Touko 18, 2006 6:12 pm
Paikkakunta: Pieni kylä Rohanissa

Viesti Kirjoittaja Nerwen »

Mukavaa, että sait jatkettua tätä. Kaunis lopetus.

Mutta itse luku. Se uni oli pelottava. Onneksi tiedämme, että se oli vain unta.
Tämä oli minusta kivasti sanottu: ...ja ajattelemaan joitain ihan muita ajatuksia. En tiedä mikä siinä on, mutta se on vain kiva lause. Varmasti moisen unen jälkeen tekeekin mieli ajatella jotain ihan muuta.

Ja sait kivasti esiin Legolasin ja Aragornin ystävyyden. Siinä oli jotain samaa kuin itse kirjan sanoissa on.

Ja tuo epilogi, voin hyvin ajatella Arwenin reagoineen juuri noin. Se oli hyvä ja kaunis lopetus tälle ficille. Kiitos tästä, ja anteeksi omituinen palaute. (se johtuu tästä lauantaista...)
The Lord of the Rings
is one of those things:
if you like you do:
if you don't, then you boo!


~ J.R.R. Tolkien

Vuoden romance-ficcaaja 2007-2010, Vuoden ficcaaja 2014
Vastaa Viestiin