Matkalla kanssasi (PG, omc/ofc, 41. Luku 4.9. Valmis)

PG-13 ja sen alle olevat romanceficit.

Valvojat: Likimeya, Andune

Nerwen
Pikku Eskapisti
Viestit: 1506
Liittynyt: To Touko 18, 2006 6:12 pm
Paikkakunta: Pieni kylä Rohanissa

Viesti Kirjoittaja Nerwen »

Ja se on perjantai taas. Hyvä laittaa uusi luku kun on loma... En pidä tästä luvusta koovin paljoa, tuntuu että siitä puuttuu jotain mutten todellakaan tiedä mitä sille tehdä. Kai minulla on vain hirveä kiire päästä eteenpäin... Joten koettakaa kestää....

Luku 14: Miten rauha säilytetään

Tunnelma oli aamulla hyvin vaivaantunut, kun perheet kömpivät ulos vaunuista aamiaiselle. Oli väärin, että juuri sinä aamuna kukin oli varautunut, sillä aamu oli kirkas ja kuulas, mukavan viileä ja tuulta ei ollut nimeksikään. Kukaan ei siitä osannut nyt nauttia. Edellinen ilta painoi raskaana ja hiljaisena jokaisen hartioita.

Elimar oli kertonut Anirielille suunnitelmasta, jonka mukaan Halgor oli kysynyt Elimarilta hänen vanhempaa tytärtään. Niin ei tietenkään ollut tapahtunut. Elimar ja Helmir olivat puhuneet ilmeisesti jo asiasta melko kauan. Joka tapauksessa koko juttu oli ollut virhearvio. Ensimmäisenä siltä illalta oli romahtanut Aniriel, suuttunut isälleen kunnolla ja juossut pois. Kun häntä oli lähdetty etsimään, hän oli kertonut mieltään painaneen asian, jota Elneriel ei vieläkään tahtonut uskoa. Armel oli luhistunut maahan ja itkenyt ääneen pitkän aikaa, eikä kukaan ollut saanut häntä rauhoittumaan. Lopulta hän oli lopettanut ja paennut vaunuihin.

Elneriel ei ollut saanut unta yöllä. Hän oli miettinyt, miltä Anirielistä oli mahtanut tuntua säilyttää niin hirveää salaisuutta. Hän oli varma, ettei olisi itse moiseen pystynyt. Nähdä oman isän olevan syyllinen äidin kuolemaan... Juttu oli hirveä.

Aniriel oli ilmeisesti tehnyt sovinnon isänsä kanssa sillä he puhuivat keskenään aivan kuten tavallisestikin, hieman vähemmän vain. Tuntui, kuin heikko rauha olisi voinut hajota palasiksi koska tahansa. Perheet sopivat pikaisesti lähdöstä ja kiipesivät sitten takaisin vaunuihin.
”Miksi tässä näin kävi?” Mideriel kysäisi istahdettuaan alas.
”Voi kulta, me selvisimme ihmeen kauan vailla riitoja tai erimielisyyksiä”, Myreth naurahti, ”mutta voi hyvänen aika, kun sen piti tapahtua, niin se sitten sattuikin kuin itse valar olisivat suuttuneet!”
”Äiti, ei se nyt ihan noin suurta ollut!” Elneriel hymähti.
”Anirieliä tuo jupakka tuntui auttaneen”, Myreth totesi olkiaan kohauttaen.
”Niin se varmasti tekikin”, Mideriel totesi palmikkoaan näpräten.

Perheiden nuoret olivat tehneet sanattoman sopimuksen: Anirielin purkauksesta ei puhuttu ollenkaan tai kerrottu muille. Vain Aniriel oli puhunut asiasta isälleen, mutta se oli perheen sisäinen asia eikä oikeastaan olisi kuulunut muille. He olivat kuin eivät olisi kuulleetkaan, mitä oikeasti tapahtui kangaskauppiaan vaimon kuoliniltana. Elneriel vaihtoi hiljaisen katseen Miderielin kanssa. Ei ollut heidän asiansa kysellä tai ihmetellä. Toisaalta ihmetys nousi väkisin pintaan. Tie rahisi vaunujen alla, kun he jatkoivat matkaansa eteenpäin.

Sinä päivänä ei paljonkaan pysähdelty. He söivät hyvin pienet ateriat varoja säästäen, pysähtyen vain siksi aikaa kuin oli pakko. Iltaan tultaessa he pysähtyivät ensimmäisen kerran kunnolla ja tekivät leirin vähän matkan päähän tiestä niin kuin oli tapana. Elnerieliä alkoi pikkuhiljaa väsyttää leirin raskas ilmapiiri, kukaan ei puhunut toiselle kuin muutaman sanan kerrallaan. Elnerielin oli tehtävä jotain.
”Mikä teitä kaikkia vaivaa?” hän kysyi suureen ääneen nähdessään, että kaikki olivat hetken kuuloetäisyydellä.
Elnerielin sanoilla oli suurempi vaikutus kuin hän oli ajatellutkaan. Jokainen lopetti sen, mitä oli ollut tekemässä ja kääntyi häneen päin. Tavallisesti sellaisessa tilanteessa Elneriel olisi pyrkinyt pakenemaan paikalta, mutta nyt hän oli niin kyllästynyt murjottamiseen ja tunsi ihmiset, joille puhui.
”Miksi teemme näin? Mikä on syy sille, että kaikki vain ovat hiljaa ja kyräilevät toisiaan? Miksi emme voi toimia niin kuin olemme tähän asti tehneet? Onko väärin näyttää tunteensa niin kuin eilen kävi? Miksi?” Elneriel katsoi jokaista vuoronperään etsien vastausta kasvoista ja ilmeistä. Mitään ei tapahtunut, hiljaisuus tuntui soivan ja Elneriel pelkäsi jo tehneensä suuremmanlaatuisen virheen.

Sitten Halgor nousi seisomaan siitä, missä oli polvillaan ollut ja asteli Elnerielin taakse.
”Olen aivan samaa mieltä. Miksi?” hän kysyi ja tarttui Elnerieliä olasta katsellen toisia hänen selkänsä takaa.
”Kiitos”, Elneriel kuiskasi. Hän ei ollut enää yksin. Halgor puristi olkapäätä kevyesti vastaukseksi.
”Kaipa minä olen selityksen velkaa teille kaikille”, Elimar huokasi ja nousi seisomaan kuin Halgor hetkeä aiemmin.
”Minun ja Helmirin”, hän viittasi Halgorin isään, ”ajatuksena on jo hetken aikaa ollut sopimus heidän poikansa ja vanhemman tyttäreni välillä. Ei siis niin kuin sanoin, että... No, Aniriel ilmaisi mielipiteensä eilen”, hän hymähti ja näytti hämmentyneeltä. ”Olemme sopineet asian ja haluan ilmoittaa sen myös teidän tietoonne. Olen asiasta hyvin järkyttynyt, mutta asia on nyt hoidettu.”

¤

Sanoja seurasi hetken hiljaisuus, jonka aikana Halgor ehti tajuta, miten lähellä Elnerieliä oikeastaan olikaan ja veti äkkiä kätensä pois. Onneksi kaikkien muiden huomio oli kiinnittynyt Elimariin. Mies katseli vaivaantuneena kanssakulkijoihinsa, silmissään raskas ilme.
”Asia on kai sitten siinä?” Helmir kysyi osoittamatta kysymystä erityisesti kenellekään. Myöntävä mumina riitti vastaukseksi ja tunnelma keveni hieman. Nyt toimia säesti taas hiljainen keskustelu.
”Kiitos, Elneriel”, Armel tuli sanomaan. Hän soi hymyn ystävälleen, ja tällä kertaa se oli aito.
”Eipä tuossa mitään… En vain jaksanut enää. Jotain oli pakko tehdä”, Elneriel vastasi. Hänen niskansa punoitti hieman. Halgor siirtyi hieman kauemmas kiireesti ja oli törmätä lähellä seisoviin vaunuihin. Hän sai osakseen kaksi hämmästynyttä katsetta.
”Halgor?”
”Anteeksi, ei tässä mitään… Minä vain…” Halgor selitteli saadessaan tasapainonsa takaisin, osaamatta jatkaa lausettaan järkevästi.
”Sinä vain. Elneriel, käyttäytyykö täällä joku oudosti?” Armel kysäisi hymynkare huulillaan.
”En ole aivan varma tuosta… Tarkoitatko Halgoria? ” Elneriel loi ilkikurisen katseen Halgoriin, joka joutui nyt ottamaan tukea vaunuista, sillä jalat olivat pettää. Hän kirosi itseään syvään ennen kuin irrotti ja yritti kasata itsensä.

Miksi tässä näin piti käydä? Halgor manasi itseään mielessään yhä. Moista ei saisi unohtumaan, ja hän oli varma että Armel vetäisi omat mielipiteensä saman tien. Kaipa hän selviäisi, jos välttäisi kaikkea omituista tulevaisuudessa.

¤

Aika kului taas nopeammin, kun jännitys oli purettu. Kaikki käyttäytyivät kuten tavallisesti ja puhelivat toisilleen lämpimästi. Aneth näytti vakavalta koettaessaan selittää jotain Myrethille, ja Helmir veisteli jotain miesten mielestä kovinkin hauskaa vähän matkan päässä. Armel oli Elnerielille kiitollinen siitä, että tämä oli tehnyt jotain, mutta tiesi myös, että olisi itse tehnyt saman jossain vaiheessa. Seurue valvoi hieman tavallista myöhempään puhuen ja rakentaen rauhaa jälleen. Armel muisti suunnitelmansa. Vaikka ajatus naimakaupasta olikin hylätty, hän voisi silti toteuttaa aikeitaan Halgorin suhteen. Koska Aniriel oli kieltäytynyt, ehkä hänellä oli mahdollisuus. Häviävän pieni, mutta mahdollisuus kuitenkin.

Nuorukainen oli käyttäytynyt varsin oudosti aikaisemmin. Armel uskalsi jo epäillä Halgorin vakuutusta siitä, että hän ja Elneriel olivat vain ystäviä. Yleensä nuorukainen puhui aina totta, mutta kaikki merkit viittasivat nyt siihen, että hän oli valehdellut. Armel itse ei enää nähnyt Elnerieliä ystävänä. Jos se neitokainen oli tehnyt jotain, minkä sai Halgorin pään kääntymään, ei häntä voinut enää ystävänä kunnioittaa. Ystävä olisi huomannut Armelin yrittämisen ja kannustanut häntä siinä, ei vietellyt toista itselleen. Armel ei käsittänyt, mikä Halgoria vaivasi, miksi tämä ei nähnyt hänen kauneuttaan ja sitä, että hän tosiaan piti nuorukaisesta. He olivat jo hyviä ystäviä. Miksi Halgor ei nähnyt? Vai eikö hän halunnut nähdä? Armel katsoi, miten nytkin nuorukainen vain nauroi Elnerielin ja Miderielin kanssa tummat silmät loistaen. Elneriel lausahti jotain hyväntuulisesti hymyillen ja Halgor nyökkäsi. Mideriel pudisteli päätään muka kyllästyneenä. Anirielkin liittyi keskusteluun, ja Armel yritti rauhoitella itseään. Nyt ei saisi suuttua.
”Armel, miksi istut siellä yksin?” Aniriel huudahti. Armel väläytti hymyn ja siirtyi sisarensa luokse.
”Kunhan mietiskelin”, hän totesi rauhallisesti.

Kun Halgor, Mideriel ja Elneriel alkoivat taas puhua ja Armel sai tilaisuuden, hän supatti Anirielille, mitä oli keksinyt.
”Keksin suunnitelman. Mutta tarvitsen sinua sen toteuttamiseen”, hän kuiskasi. Pienellä juonella hän saisi keploteltua Halgorin itselleen. Ensimmäistä kertaa Armel oli tosissaan pilan suhteen. Nyt piti vain ottaa selvää muutamasta asiasta. Jos ne olisivat niin kuin Armel kuvitteli, hänellä olisi loppu valmiina.
The Lord of the Rings
is one of those things:
if you like you do:
if you don't, then you boo!


~ J.R.R. Tolkien

Vuoden romance-ficcaaja 2007-2010, Vuoden ficcaaja 2014
Mithrellas
Velho
Viestit: 1099
Liittynyt: Ma Joulu 12, 2005 9:00 pm
Paikkakunta: Minas Ithil

Viesti Kirjoittaja Mithrellas »

Jaahas, Armel ryhtyy juonittelijaksi. En ole oikeastaan kauhean yllättynyt. Ehkä tuo hänen päätöksensä, ettei voi pitää Elnerieliä enää ystävänään, tuli aika äkkiä, mutta toisaalta se on kyllä ihan ymmärrettävääkin, varsinkin kun hän kuvittelee Elnerielin tarkoituksella vietelleen Armelin ihastuksen kohteen. Tuo että todellinen ystävä olisi kannustanut toista yrityksissään oli minusta tosi hyvä pointti.

Jos nyt jotain tähän lukuun olisin kaivannut, niin minusta tuota Halgorin ja Anirielin pakkonaittamista oltaisiin voitu käsitellä enemmän, siis lähinnä sitä, mitä mieltä nuo muut aikuiset sellaisesta suunnitelmasta oikein ovat. Jotenkin minusta tuntui, että tässä tuo keskinäinen kyräily muuttui yllättävän helposti leppoisaksi jutusteluksi, riitti kun Elneriel vain pyysi heitä lopettamaan ja siihen se sitten myös päättyi, ilman että tuota eripuraa aiheuttavaa asiaa olisi varsinaisesti käsitelty. Tai siis, selittihän Elimar asian niin kuin se oli, mutta minusta olisi ollut mukava kuulla, mitä nuo muut aikuiset sellaisesta suunnitelmasta ajattelevat. Olisin ehkä odottanut jonkinlaista paheksuntaa Elimarin ja Helmirin aikeita kohtaan, vaikka onhan tietysti mahdollista, että muut olisivat pitäneet sitä hyvänäkin ideana.

Halgor käyttäytyi tosiaan hieman omituisesti. :D Miksi hän niin kovasti hermostui siitä, että törmäsi melkein vaunuun? Tai siis, ymmärrän että hän oli hämmennyksissä huomattuaan ajautuneensa niin lähelle Elnerieliä, mutta varsinkin tämän lauseen kohdalla minä en ole ihan varma, tarkoittaako Halgor sitä kompurointiaan vai Elnerieliä kohtaan osoittamaansa "hellyyttä": Moista ei saisi unohtumaan, ja hän oli varma että Armel vetäisi omat mielipiteensä saman tien. Katsos kun minulla on sellainen taipumus, että jos jonkin asian voi ymmärtää kahdella tavalla, minä onnistun aina ymmärtämään sen sillä väärällä tavalla. ;)

Mielenkiintoinen luku oli tämäkin. :)
Humor-ficcaaja 2007 ja 2009, Draama-ficcaaja 2010
Avatar
Leida
Puolituinen
Viestit: 385
Liittynyt: Pe Tammi 19, 2007 8:55 pm

Viesti Kirjoittaja Leida »

Mielenkiintoista, jotakin eripuraa minä ihmisten välille olin jo vähän odotellutkin. On varmasti aika hermoja raastavaa olla 24/7 saman porukan kanssa, jota ei kuitenkaan suuremmin tuntenut ennen matkalle lähtöä.

Minusta Armelin ja Elnerielin välit eivät ole mitenkään erikoisen lämpimät olleet missään vaiheessa, joten minusta oli aika luonnollista, että Armel tulkitsi asiat noin. Kiva nähdä miten se saa suunnitelmansa toimimaan ja onko Anirielista apuriksi. Toisaalta minusta Halgor vaikuttaa suunnilleen halveksivan Armelia, joten enpä tiedä onko tytöllä suuremmin toivoa.

Armel otti minusta aika rauhallisesti tuon totuuden äitinsä kuolemasta. Tai tottakai se on jo äitinsä kuolemaan sopeutunut, mutta luulisi, että sen käsitys isästään olisi heilahtanut päälaelleen ja sen olisi vaikea tulla toimeen tämän kanssa. Siis vahingossa tai tahallaan, niin Elimar tappoi kuitenkin vaimonsa, luulisi, ettei se ole tyttärelle millään muotoa helppo asia käsittää. Minä vain ajattelin, että tuo olisi pyörinyt Armelin mielessä ja vähäpätöisemmät asiat, kuten juonet Halgoria kohtaan, olisivat väistyneet hetkiseksi sivuun. Olisi ollut kiva tietää, mitä Aniriel puhui isänsä kanssa, kun näiden kahden välit kerran paranivat. Varmasti Anirielista tuntuu helpottuneelta, kun sen ei enää tarvitse kantaa tuota hirveää salaisuutta mukanaan.

Elneriel oli tosiaan rohkea ottaessaan tuon asian puheeksi. Usein oikeassa elämässä tuntuu käyvän niin, että kaikki vain kyräilevät kunnes ongelma unohtuu jonnekin taka-alalle. Ja Halgor oli aika sympaattinen. ;)

Jep, seuraavaa lukua sitten taas odottelemaan. ;)
Whoever said you can't fool an honest man wasn't one.
-Terry Pratchett: Making money

Vuoden Draama-ficcaaja 08, kommari 09, EpäLotR-ficcaaja 10
Nerwen
Pikku Eskapisti
Viestit: 1506
Liittynyt: To Touko 18, 2006 6:12 pm
Paikkakunta: Pieni kylä Rohanissa

Viesti Kirjoittaja Nerwen »

Kiitos, Mithrellas. Olet oikeassa, tuota Armelin juttua olisi voinut lykätä helposti ja mietin sitä juuri tänään. Myöhäistä oli kuitenkin jo... Kukaan ei huomaa, että olen harvinaisen jälkiviisas. Hyvä että tuo kannustaminen kuulostaa aidolta...

Ja tiesinhän minä tämän. Jotain puuttui, mutta se vain häälyi inhottavasti tuossa juuri mielessä muutei kuitenkaan, enkä osannut sille mitään tehdä. Mutta olet täysin oikeassa, sillä kyräily loppui liian helpolla. olisi pitänyt selitellä hieman lisää. Ensi lukuun lupaan silti jotain aikuistenkin taholta.

Halgor tarkoitti molempia. Sekä kompurointiaan että sitä, että hän oli heti rientänyt Elnerielin tueksi. Armel huomaa molemmat... ja osaa ajatella.

Leida, kiitos. Se tässä olikin osaideana, kyllä niitä riitoja väkisin syntyy kun samasssa porukassa on tarpeeksi pitkään. Itsellänikin on muistoja moisesta... :roll:

Armelin ja Elnerielin välit eivät juu ole kovin hyvät olleet koskaan, sen verran erilaisia ovat. Eikä Halgor kovin suuresti Armelista pidä niiden menneiden vuosien takia, joten olet oikeassa siinä.

Totuus.. otettiin aika rauhallisesti. Ihmeen rauhallisesti, ja tietenkin huomaan sen nyt kun siitä on mainittu. Eipä sitä kaikkea voi... Mutta katsotaan nyt, mitä tässä teen. Ajattelin jättää tuon Anirielin ja hänen isänsä keskustelun pimentoon, kukin tehköön omat mielipiteensä siitä.

Elnerielissä on rohkeutta, joka hänen vain pitää löytää. Halgor... niin no. :roll:
The Lord of the Rings
is one of those things:
if you like you do:
if you don't, then you boo!


~ J.R.R. Tolkien

Vuoden romance-ficcaaja 2007-2010, Vuoden ficcaaja 2014
Nerwen
Pikku Eskapisti
Viestit: 1506
Liittynyt: To Touko 18, 2006 6:12 pm
Paikkakunta: Pieni kylä Rohanissa

Viesti Kirjoittaja Nerwen »

Tiistai jälleen... Sanon jo näin etukäteen, että perjantain luku voi olla myöhässä, sillä kaikenlaista kiirettä vielä tuntuu tässä löytyvän, saan ehkä tuon osan koneelle (ironista, vihossa minulla on jo yli 20 lukua...) tänään muuta en tiedä saanko sen postaamiskuntoon... Ja tämä luku on aika hajanainen, jos saan sanoa.

Luku 15: Suunnitelmia

”Kerrassaan käsittämätöntä käytöstä!” Aneth pihahti Myrethille juuri kun Elneriel meni heidän luokseen.
”En ymmärrä miksi hän menee sanomaan moista… Tämä on kauheaa!” Aneth katseli surkeana poikaansa, joka näytti sillä hetkellä varsin tavalliselta.
”Mitä nyt?” Elneriel kysyi.
”Elimar. Hän sanoi tyttärelleen, että Halgor oli pyytänyt hänen kättään. Halgor ei ikinä… anteeksi”, Aneth lopetti kesken tajutessaan, mitä oli puhumassa.
”Älä huoli, Aneth. Kaikki on selvitetty nyt”, Myreth yritti, turhaan.
”Huolin! Helmir ei yhtään välitä pojastaan, kun suostuu tuollaiseen! Ja sitä paitsi, olen huomannut, että Halgor viihtyy varsin hyvin Armelin seurassa, ei Anirielin. Miehet!”
Tai pikemminkin Armel viihtyy Halgorin seurassa, Elneriel ajatteli väsyneesti. Hän oli huomannut sen kyllä.
”Miehet eivät ikinä tajua asioita oikein. Jos minä en rakastaisi häntä…” Aneth loi hellän ja päivittelevän katseen Helmiriin vähän matkan päässä.
Elneriel pyöräytti silmiään. Aneth kävi tuollaiseksi kiihtyessään. Ja niin tapahtui ilmeisesti melko usein.
”Aneth, rauhoituhan nyt jo. Kaikki on ohitse. Halgor on turvassa moiselta”, Myreth sanoi huvittuneesti.
”Niin kai… Seuraavalla kerralla kun minulla on syytä epäillä jotain, minä aion puhua Helmirin kanssa pitkään. Ja minä päätän asioista!”
Elneriel loi väsyneen katseen äitiinsä, joka vastasi siihen huvittuneesti hymyillen.

¤

Oli kulunut kaksi viikkoa siitä, kun seurue oli kulkenut Rohanin Aukosta Eriadorin puolelle. Halgor oli oppinut rauhoittumaan ja pysymään kyllin kaukana Elnerielistä välttääkseen kaikkea typerää sattumasta. Halgor huokasi tyytyväisenä senhetkiseen tilaansa, sillä aina kun he olivat pysähdyksissä, joko Armel tai hänen äitinsä oli heti läsnä kyselemässä kaikenlaista. Armel roikkui hänen vierellään taas. Hän kyseli omituisia asioita, liittyen yleensä Elnerieliin tai Halgoriin itseensä. Vain harvoin pysähdyksissä tavattiin Armel eri paikasta kuin Halgor. Halgor oli turhaan yrittänyt etsiä tilaisuutta antaa koru Elnerielille.

”Elneriel, minä en kestä enää”, Halgor valitti kun oli yksi harvoista niistä hetkistä, kun Armel ja Aneth olivat jossain toisaalla.
”Mitä nyt?”
”Armel!” Halgor ei enää voinut olla hiljaakaan. Hän tiesi Elnerielin ja Armelin olevan jo hyviä ystäviä, mutta hänen oli puhuttava jollekulle.
”Mitä hänestä?” Elneriel kysyi.
”Hän… Voi ei.” Halgor ei saanut asiaansa esille ennen kuin Armel ilmestyi näkyviin.
”Niin. Luulen ymmärtäväni, mitä tarkoitat”, Elneriel tuumasi hiljaa katsellessaan, miten Armel asetteli huulilleen hurmaavan hymyn ennen kuin saavutti heidät.
”Täällähän te olette! Ihmettelin jo, mihin te katositte”, Armel sanoi.
”Emme me kadonneet minnekään, Armel”, Elneriel vastasi tyynesti pieni hymy kasvoillaan. Halgorista tuntui kuin äskeistä keskustelua ei olisi edes käyty.
”Kyllä, lähditte kauemmas sen jälkeen, kun minä lähdin. Kas kun ette julkisesti kuhertelekaan.”
”Armel! Mistä olet moista päähäsi saanut?” Elneriel nauroi moittiessaan Armelin pilaa. Halgor pystyi juuri ja juuri pakottamaan hymyn kasvoilleen, mutta ei voinut estää kiukun ja nolostuksen punaa nousemasta poskille. Hän tiesi antaneensa Armelille merkin jostakin ja manasi sitä mielessään.
”Halgor?” Armel kysyi.
”Mitä niin?”
”Ei yhtään mitään.”

¤

Armel ei ollut saanut paljonkaan selville kahden kuluneen viikon aikana. Aniriel oli suostunut auttamaan, mutta menestyi huonommin. Silti etuna oli se, että he kuulivat erilaisia mielipiteitä ja eri tavoin, sillä Anirielin korviin kiiri paljon sellaista, mitä Armel ei koskaan olisi kuullut.

Sen sijaan hän oli miettinyt isäänsä. Yhden typerän riidan tähden äiti oli kuollut. Aivan kuin riitoja ei olisi ollut tarpeeksi! Ennen tätä tapaturmaa Elimar oli ollut varsin helposti suuttuvaa tyyppiä, ja riitoja oli ollut useita kertoja viikossa. Elimar ei ollut mennyt naimisiin rakkaudesta, vaan avioliitto oli ollut järjestetty.

Armel pisti merkille Halgorin punastumisen samalla kun yritti kadottaa isänsä mielestään. Oli totta, että tuo nuorukainen näytti ajatuksensa liian selkeästi. Jotain oli toden totta sittenkin tekeillä. Elneriel oli viattoman ja tavallisen oloinen sen sijaan, että Halgor käyttäytyi kuin aasi. Armel katui ajatuksiaan, sillä ainakaan seurueen mukana kulkeva aasi ei ollut ollenkaan tyhmä. Oli väärin sanoa Halgoria aasiksi. Ehkä Elneriel ei tiennyt tai ei osannut lukea Halgorin kasvoja ja eleitä niin hyvin kuin Armel.
”Halgor?” Armel kysäisi. Elneriel kääntyi nuorukaiseen päin ja poikaparka punehtui entisestään. Armel ei voinut estää ilkikurista hymyä.
”Mitä niin?” Halgor kysyi ja kokosi itsensä. Elneriel katsoi vuoroin heitä kumpaakin kulmat kurtussa.
”Ei yhtään mitään”, Armel sanoi ja pudisti kevyesti päätään. Hänellä oli hauskempaa kuin aikoihin. Pilat olivat jääneet vähemmälle matkan alkaessa, mutta se muuttuisi pian. Vain hieman järjestelyjä vielä, ja kaikki olisi valmista. Tällä suunnitelmalla oli tärkeä tarkoitus ja sitä ei voisi mikään pilata. Sen jälkeen Halgorin olisi pakko hyväksyä hänet. Armel loi haastavan, arvoituksellisen katseen Halgorin sinisiin silmiin. Nuorukainen vastasi katseeseen hieman hämillään ennen kuin käänsi kasvonsa jopa miltei ujosti pois. Elneriel oli unohtunut täysin.

¤

Elneriel katseli hämmentyneenä Armelia ja Halgoria. Armel loi pitkän katseen nuorukaiseen ja Halgorin posket olivat edelleen yllättävän punakat. Jotain oli nyt tekeillä, ja Elneriel ei voinut olla estämättä kateuden pistosta. Hänet oli jälleen jätetty ulkopuolelle, mutta ennen se ei ollut tuntunut tältä. Elneriel uskoi tietävänsä, miksi Aniriel oli ollut niin kauhuissaan siitä, että joutuisi naimisiin Halgorin kanssa. Kaikki johtui Armelista. Hänellä ja Halgorilla oli jotain tekeillä toistensa kanssa. Elneriel ei asiaan kuulunut. hän näki Miderielin kirjailemassa vaunujen toisten vaunujen luona hieman kauempana.
”Anteeksi, taidan lähteä tästä”, Elneriel totesi ja kääntyi jo puoliksi pois.
”Mihin sinä nyt?” Armel kysyi.
”Tuonne vain. En taida olla aivan asioiden tasalla, mutta jätän teidät, niin voitte puhua.” Elneriel käänsi selkänsä ja oli jälleen lähdössä, mutta Armel pysäytti hänet taas.
”Miten niin? Puhua?”
”Puhua”, Elneriel vastasi rauhallisesti, ” koska minun seurassani ette ilmeisesti voi.”
”Miksi emme voisi?” Armel katsoi häneen harmaat silmät selällään.
”Ei tuo nyt siltä näytä”, Elneriel sanoi hymyillen.
”Totta kai me puhua voimme”, Armel sanoi ja viittasi Elnerieliä jäämään.
”Hyvä on”, Elneriel puuskahti ja astui ne muutamat ottamansa askeleet takaisin. Halgor katseli jonnekin hänen ohitseen ja Armel näytti mietteliäältä.
”Olin nimittäin juuri sanomassa, että mitä pitäisitte pienistä juhlista?” Armel tuumi.
”Juhliako nyt pitäisi? Minkä vuoksi?” Halgor kysyi liittyen taas keskusteluun.
”Olemme jo puolimatkassa ja matka on sujunut oletettua nopeammin, ja miksi kuljettaa viiniä turhaan mukana?”
”Viiniä?” Elneriel ihmetteli.
”Vanhemmat ostivat sitä Edorasista”, Armel kertoi.
”Mutta miksi juhlia täällä tyhjyyden keskellä?” Halgor kysyi, ”Miksi emme voisi juhlia isommin Briissä, siellä on kunnon ruoka ja katto pään päällä!”
”Täällä, täällä. En näe syytä miksi odottaa”, Armel intti.
”Minä en näe mitään syytä juhlalle. Ja meinaatko sinä rosvota viiniä?” Elneriel kysyi. Armelin ehdotuksessa oli jotain varsin omituista.
”Mikään ei toki estä sinua kysymästä asiaa, mutta me emme ole mukana”, Halgor sanoi.
”Aivan.” Elneriel oli samaa mieltä. Asiassa ei ollut järjenhippuakaan.
”Hyvä on”, Armel luovutti huokaisten.

¤

Suunnitelman toteutumista saisi siis odottaa. Elneriel ja Halgor olivat olleet niin kovasti juhla-ajatusta vastaan, ettei Armel viitsinyt puhua asiasta kenellekään. Sillä välin suunnitelmaa voisi parannella ja hioa valmiiksi pienintä yksityiskohtaa myöten. Armel halusi kaiken onnistuvan. Aniriel ei ollut saanut tietää mitään Miderieliltä eikä liioin kuullut mitään muutakaan mielenkiintoista. Ilmeisesti Elneriel ei tiennyt, sillä kaikki viittasi siihen. Toisaalta asia helpotti, mutta nyt Armel ei saisi nähdä niin suurta kateutta Elnerielin silmissä kuin olisi voinut nähdä. Armelista oli mukavaa olla kaunis, suosittu ja kadehdittu. Nyt Elneriel surisi vain sitä, että jäisi ulkopuolelle, eikä kokisi suurtakaan kateutta – ellei hän peittänyt ajatuksiaan Halgoria paremmin.

”Aniriel?” Armel kuiskasi vieressään makaavaa myttyä kohti ja tökkäsi sitä.
”Mm..?”
”Oletko hereillä?” Armel kysyi hiljaa.
”Nyt ainakin”, Aniriel mutisi ja vääntäytyi silmiään hieroen istumaan.

He nukkuivat hyvän sään vuoksi ulkosalla vaunujen muodostaman ympyrän sisällä, ja hevosten vaimea ääntely kuului sieltä, missä ne olivat sidottuina. Armel olisi voinut vaikka vannoa, että joku niistä kuorsasi. Hän oli kyllästynyt tuijoteltuaan hetken taivasta ja haudottuaan suunnitelmaa mielessään. Nyt kaikki pitäisi vain jakaa Anirielin kanssa.
”… ja sitten sinä kiinnität huomion itseesi jotenkin”, Armel lopetti.
”Se kuulostaa toimivalta. Mutta miten herätän huomion?” Aniriel supatti.
”Leikit pyörtyväsi kaadut tai jotain sellaista… Niin että saat Elnerielin ja isän oikean paikkaan”, Armel totesi.
”Isäkinkö?”
”Niin. Hänen on nähtävä, koska sitten.. tiedät kyllä!”
Aniriel nyökkäsi. ”Minä siis vain houkuttelen heidät sopivaan paikkaan?”
”Niin.” Armel katseli ympärilleen toivoen, että kaikki muut tosiaan nukkuisivat niin kuin näytti.
”Kävisikö se, että ihmettelen, missä sinä olet? En muuten varmaan saa Elnerieliä luokseni, tai ainakin rohkenen epäillä tuota”, Aniriel tuumi.
”No niin.”
”Jos suunnitelma toteutetaan tarpeeksi myöhään, Mideriel on jo nukkumassa. Koska Mideriel on poissa, ja niin sinä ja Halgorkin, kaikki sopii. on aivan luontevaa, että menen puhumaan Elnerielin kanssa”, Aniriel suunnitteli.
”Olet nero”, Armel hymyili.
”Sh!” Aniriel hyssytti ja vilkuili toisiin päin.
”No, se on sitten siinä. En usko että voimme suunnitella yhtään tämän paremmin nyt”, Armel totesi.
”Miten aiot saada Halgorin luoksesi?” Aniriel kysyi.
”Tiedän senkin jo, älä huolehdi siitä, siskoseni”, Armel vakuutti ilkikurisesti hymyillen. Siihen hän ei tarvitsisi apua.
The Lord of the Rings
is one of those things:
if you like you do:
if you don't, then you boo!


~ J.R.R. Tolkien

Vuoden romance-ficcaaja 2007-2010, Vuoden ficcaaja 2014
Mithrellas
Velho
Viestit: 1099
Liittynyt: Ma Joulu 12, 2005 9:00 pm
Paikkakunta: Minas Ithil

Viesti Kirjoittaja Mithrellas »

No jopas. Salaperäisiltä kuulostavat nuo siskosten suunnitelmat. Höm. Tämä luku oli ehkä hieman vaikeaselkoinen tai sitten en vain oikein kyennyt keskittymään kunnolla. Ehkä tässä oli hieman liikaa dialogia ja liian vähän selventävää kuvailua tai jotain, en ole varma. Mutta ei tämäkään mikään huono luku missään tapauksessa ollut. Oli mukava seurata taas hetken tuota Armel/Halgor/Elneriel -kolmiodraaman kehittymistä. Ehkä Armel on oikeassa tuossa, ettei Elneriel osaa tulkita Halgorin elehdintää oikein. Vähän harmillista, sillä minä pidän Armelista aina vain vähemmän ja vähemmän (siis harmillista on se, ettei tuo Elneriel/Halgor näytä oikein kehittyvän mihinkään suuntaan).

Tuo alku... Minusta oli kiva nähdä Anethin päivittelevän tuota tilannetta, mutta toisaalta olisin pitänyt siitä vielä enemmän jos hän olisi puhunut suoraan miehelleen, eli yrittänyt käsitellä asian jotenkin hänen kanssaan. Koska luulisin tuon asian kuitenkin jotenkin vaikuttavan heidän suhteeseensa.

Mutta joo, tämä ei ole kummoinen palaute, mutta yritän sitten ensi kerralla sanoa jotain järkevääkin...
Humor-ficcaaja 2007 ja 2009, Draama-ficcaaja 2010
Narbeleth
Örkki
Viestit: 62
Liittynyt: Ke Syys 27, 2006 9:24 pm
Paikkakunta: Itä-Suomi

Viesti Kirjoittaja Narbeleth »

Olipas se luku, ja loppui taas liian jännästi. ^^

Armel, inhoan sitä ihmistä kokoajan vain enemmän... Miks se oikein noin kiihkeästi Halgor-parkaa yrittää, vaikka Halgor ei välitä pätkääkään hänestä?Omituinen, kyllä kai sen luulis tajuavan, jos kerran niin Halgorin tuntee. ^^

Äh, inhoan väärinkäsityksiä, ja siksipä odotan että tilanne on mahdollisimman nopeasti ohi ja että Halgor ja Elneriel vihdoinkin saavat toisensa. ^^

Kiva luku silleen, kuten kaikki aikaisemmat, mutta salamyhkäisempi.

Jatkoa :wink:
Viimeksi muokannut Narbeleth, To Touko 24, 2007 5:21 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
"Missä on ratsu ja ratsumies? Missä on torvi toitottava? Ne haipuivat niinkuin vuorilta sade ja niityiltä tuulen humu.
Päivät painuvat länteen taakse kukkuloiden, varjoihin.
Miten tässä näin kävi?"
Avatar
Leida
Puolituinen
Viestit: 385
Liittynyt: Pe Tammi 19, 2007 8:55 pm

Viesti Kirjoittaja Leida »

Tämä oli taas varsin mukava luku, mutta olen samaa mieltä Mithrellasin kanssa siitä, että jotain vaikeaselkoista tässä oli. En kuitenkaan osaa oikein eritellä, että mitä. Minä jouduin muistuttamaan itselleni, että kuka nyt on naimisissa kenenkin kanssa, ennen kuin sain selvää tuosta ensimmäisestä kappaleesta, mutta se taisi olla lähinnä minun huonomuistisuuttani.

Juu, Armel taitaa hautoa nyt jotakin ikävää. Hassu se on, kun kuvittelee juonittelemalla voittavansa Halgorin itselleen. Minä kyllä pidän tuosta, että sisarukset vetävät yhtä köyttä ja hillitystä olemuksestaan huolimatta Aniriel on valmis auttamaan Armelia. Vaikka ei niiden suunnitelma kyllä oikein hyväksyttävältä vaikuta.

Ilmeisesti Elneriel ei tiennyt, sillä kaikki viittasi siihen. Toisaalta asia helpotti, mutta nyt Armel ei saisi nähdä niin suurta kateutta Elnerielin silmissä kuin olisi voinut nähdä. Armelista oli mukavaa olla kaunis, suosittu ja kadehdittu. Nyt Elneriel surisi vain sitä, että jäisi ulkopuolelle, eikä kokisi suurtakaan kateutta – ellei hän peittänyt ajatuksiaan Halgoria paremmin.

Okei, Armelilla on varsin ilkeitä ajatuksia. Se siis oikein toivoo, että Elniriel joutuisi kärsimään mahdollisimman paljon. Armelin tuumailut ovat ilkeitä, mutta tietyllä tavalla ne ovat myös tosi inhimillisiä. Armel on juuri sellainen tyyppi, jota ei paljon haluaisi livenä tuntea (vaikka kyllä tuonkaltaisia kävelee vastaan), mutta siitä on tosi mielenkiintoista lukea, kun se on omalla tavallaan niin särmikäs hahmo. Voisi ajatella, että jos se on elänyt hemmoteltuna aika helppoa elämää ja saanut suunnilleen kaiken mitä on halunnut, niin se ei voi sietää sitä, ettei saakaan Halgoria tuosta noin vain sormiaan napsauttamalla. Minusta se on niitä tämän ficin hienoiten luotuja hahmoja.

Ihan mielenkiinnosta, sinä kirjoitat ilmeisesti aika paljon käsin? Minua jostain syystä kiinnostaa tällaiset jutut. ;) Itse kirjoitan käsin vain äkillisen inspiraation iskiessä tai jos mieleen tulee joku tyyliin yksittäinen lause, jonka haluan laittaa ylös. Tai kun suunnittelen jotakin uutta. Minua häiritsee, kun kynä ei liiku yhtä nopeasti kuin ajatus. Joo, takaisin asiaan. Pitiköhän minun vielä jotakin sanoa... Niin, ei ihme, ettei Halgor halua lähestyä Elnerieliä, kun Armel roikkuu kimpussa kuin takiainen. Ja ei tosiaan ihme, että Halgorin pinna alkaa kiristyä.

Sellaista tällä kertaa ja jatko tulee varmasti luettua sitten, kun sen saat tänne (kiirettä ei tietenkään ole). ;)
Whoever said you can't fool an honest man wasn't one.
-Terry Pratchett: Making money

Vuoden Draama-ficcaaja 08, kommari 09, EpäLotR-ficcaaja 10
Nerwen
Pikku Eskapisti
Viestit: 1506
Liittynyt: To Touko 18, 2006 6:12 pm
Paikkakunta: Pieni kylä Rohanissa

Viesti Kirjoittaja Nerwen »

Tuhannet kiitokset jälleen! Osaan aina innostua kommenteista... Ja ehkä, jos kirjoitusinto saapuu, voin jatkaa tänään, näkee sitten.

Mithrellas, kiitosta. Tämä luku on melkoisen viimeistelemätön, jos näin voisi sanoa. En pidä siitä yhtään. Noh, toivon, että saan seuraavasta hieman paremman aikaan...

Armel on jossain määrin oikeassa siinä, ettei Elneriel tajua Halgoria oikein niin kuin hän voisi tajuta. Juttu kehittyy tässä varsin pian, lupaan sen. Ensi luku vielä jännitystä tuon suunnitelman suhteen ja sitten alkaa tapahtua vähän enemmän.

Narbeleth, kiitos. Armel tietää, ettei Halgor hänestä erityisesti välitä, mutta jaksaa silti yrittää. Hän on tottunut saamaan sen, mitä haluaa.

(Sinun kannaltasi) valitettavasti tämä ficci menee toivomaasi vasta viimeisessä luvussa täysin.

Leida, kiitoksia. Tämä luku taitaa olla vaikeaselkoinen, ja kuten sanottu, en pidä siitä yhtään. Se on hajallaan ja vähän tuollainen... mutta ohipa sekin. Se ei sentään ole ylipitkä... Yritän etsiä jostain optimismia, vaikka pessimisti olenkin.

En tiedä, onko Armelin suunnnitelma kovin ikävä, sen näkee jokainen sitten... Itse asiassa tuo kuvitelma ei ole kovin harhassa, sillä (ainakin joidenkin lukemieni juttujen mukaan) tietyssä tilanteessa olisi heidän lähes pakko mennä naimisiin.

Armel taitaa olla aika ilkeä ihminen. Hän ei toivo Elnerielin kärsivän varsinaisesti, mutta nauttisi enemmän jos tietäisi, että Elneriel pitää Halgorista ja näyttäisi kateutensa. Hyvä jos hän silti pysyy inhimillsyyden rajoissa, välillä tuntuu että saatan heittää jotain yli. Juuri tuo kaiken saaminen tässä taustalla onkin - Armel ei ole tottunut häviämään eikä siis luovuta.

Kirjoitan käsin kaiken. :wink: En osaa kirjoittaa ihan uutta tekstiä koneelle, koska jotenkin pelkään sen katoavan tai jotain... jos sen tekee käsin, ei voi kadottaa sitä, ja sitä paitsi jos kirjoittaa koneelle, ei voi kirjoittaa illalla sängyssä, kun inspiraatio saapuu (yleensä keksin silloin parhaat ideatkin...). Kaikki ensin käsin ja sitten hienosäätö koneella.
The Lord of the Rings
is one of those things:
if you like you do:
if you don't, then you boo!


~ J.R.R. Tolkien

Vuoden romance-ficcaaja 2007-2010, Vuoden ficcaaja 2014
Nerwen
Pikku Eskapisti
Viestit: 1506
Liittynyt: To Touko 18, 2006 6:12 pm
Paikkakunta: Pieni kylä Rohanissa

Viesti Kirjoittaja Nerwen »

Hum. Tämä tässä, onneksi vielä jotakuinkin aikataulussa. En tiedä mitään sen hyvyydestä ja lyhyenpuoleinenkin se on, mutta koettakaa kestää. Teksti on paranemassa, vaikka itse sanonkin....

Luku 16: Päätöksiä

Idässä seisovat vuoret ja mustainmaaksi kutsuttu alue jäivät kauaksi seuraavien viikkojen aikana. Tie tuntui jatkuvan loputtomiin, sillä se näkyi edessä ja takana niin pitkälle kuin silmä kantoi. Vain vuorten katoaminen selän takaa osoitti sen, että he ylipäätään liikkuivat. Eräänä iltana noita vuoria ei enää näkynyt, ja sinä iltana Emir levitti taas karttansa esiin.
”Olemme miltei matkan puolivälissä”, hän totesi, ”jossakin täällä”, hän osoitti sormellaan melko suurta kaistaletta tiestä, ”muutaman päivän kuluttua tulemme joelle, tuonne noin, ja siitä on enää noin viikon matka Briihin.”
”Selkeää, mutta niinhän se taitaa olla”, Helmir naurahti.
”Matkaan kuluu vielä varmaankin kuukausi. Onneksemme talvi ei ehdi edellemme, niin kuin pelkäsimme aluksi”, Elimar sanoi karttaa tuijotellen.
”Nyt meidän ei tarvitse varautua lumimyrskyynkään”, Helmir totesi pirteästi ja sai muut miehet hörähtämään nauruun. Halgor hymähti jaksamatta huvittua kommentista.

Halgor oli seurannut keskustelua tarkasti sivusta koko sen ajan. He olivat jo matkan puolivälissä ja edenneet paljon nopeammin kuin kukaan oli odottanutkaan. Oli vasta keskikesän aika, Halgor ei ollut aivan varma päivästä, sillä hän oli seonnut laskuissaan viime päivien aikana. Oikeastaan tieto ei ollut edes kovin tärkeä. Jokainen heistä oli tyytyväinen nopeasta etenemisestä, sillä lähdöstä oli kulunut vasta pari kuunkiertoa. Aika tuntui silti paljon pidemmältä, ja Halgorin oli vaikea ajatella aikaa, jolloin hän ei vielä tuntenut Elnerieliä. Neito seisoi vähän matkan päässä Armelin ja Anirielin kanssa näyttäen melko kyllästyneeltä. Mideriel ilmestyi heidän luokseen vaunujen takaa ja sanoi jotakin, mille Elneriel nauroi makeasti, Armel vähän hillitymmin ja Aniriel tyytyi virnuilemaan. Elnerielin ruskeat silmät säteilivät hänen nauraessaan. Halgor huomasi, ettei neito enää ollut niin laiha kuin aluksi oli ollut. Ehkä ystävät ja hyvien ihmisten seura olivat saaneet hänet voimaan paremmin. Halgor oli jo aiemmin ihmetellyt, miksei neito syönyt äitinsä mahtavia keitoksia. Myreth oli loistokokki.

”Ja taas tuo poika on muissa maailmoissa!”
”Niin tuntuu olevan.”
Halgor käännähti miehiin päin.
”Jäikö minulta jotain väliin?” hän kysyi typerästi.
”Vain se, että aasi lähti lentoon ja katosi”, Helmir hymähti, ”ei mitään kovin tärkeää, ei ollenkaan.” hän vaihtoi katseen muiden miesten kanssa Halgorin tuijottaessa häntä.

¤

Armel oli päättänyt saattaa suunnitelman toteen lähipäivinä. Hän aloittaisi isästään, joka oli aina ollut helppo taivutella. Aniriel oli luvannut puhua naisille juhla-ajatuksesta. Ehkä sen joen jälkeen olisi mahdollisuus järjestää juhlat, ja siellä kaiken olikin määrä tapahtua. Armel ei tarkkaan tiennyt, miten pitkä matka tuolle joelle oli, mutta se ei haitannut. Hän voisi kysyä Halgorilta seuraavan tilaisuuden tullen. Nuorukaisella ei ollut aavistustakaan, mitä tulisi tapahtumaan. Pahaa-aavistamattomat matkatoverit nytkin vain puhuivat jostakin joutavasta. Armel piilotti hymynsä kädenselkänsä taa peläten jonkun näkevän.
”Aniriel, huomenna me puhumme juhlista”, hän supatti sisarelleen.
”Hyvä on. En vieläkään tajua sinun tarkoitustasi, mutta sopiihan se.”
”Jos suunnitelma onnistuu, me voimme…”
”Niin. Mutta miten aiot tehdä sen?” Aniriel keskeytti.
”Minulla on suunnitelmani, näet sitten, siskokulta. Älä huoli siitä, muista vain oma osuutesi.” Armel loi rauhoittavan katseen Anirieliin. Sisko huokasi.
”Mutta olisi hienoa tietää…”
”Muutama päivä. Aniriel, muutama päivä.”

Hetken kuluttua Emir aloitti jokailtaisen tarinansa, tällä kertaa jotakin kääpiöistä ja heidän aarteensa varastamisesta, kun Keski-Maassa vielä oli lohikäärmeitä. Armel saattoi vain kuunnella tarinaa ihmeissään. Hän ei voinut uskoa, miten paljon tarinoita Emir muisti. Pimentyneessä illassa kuului vain kirjantekijän rauhallinen ääni ja tulen rätinä, kun se heitti kipinöitä ilmaan.

¤

Elneriel kuunteli isänsä tarinaa kiinnostuneena, mutta hänen mielenkiintonsa herpaantui ja jostain syystä hän kiinnitti huomionsa Halgoriin. Tämä näpräsi jotain taskussaan hieman hermostuneena. Halgor ei keskittynyt kuuntelemaan vaan kasvot kielivät hänen olevan syvissä mietteissä. Elneriel keskittyi taas tarinaan ihmetellen nuorukaisen käytöstä.

”No niin, se olikin tämän illan osalta tässä”, Emir lopetti hetken kuluttua. Kukaan ei hetkeen sanonut mitään, kuten tavallista, tarinan jälkeen. Seurue sulatteli kuulemaansa ennen kuin vetäytyi vaunuihin nukkumaan tai alkoi keskustelun uudelleen. Mideriel peitti haukotuksen kädellään ja hiljaisuus raukesi. Elimar nousi venytellen ylös ja kohensi tulta. Helmir räpytteli silmiään kuin pöllö ja nousi hänkin. Pikku hiljaa seurue alkoi valmistautua yöpuulle. Myreth lähti vaunuja kohti Anethin kanssa hiljakseen keskustellen, Aniriel hieroi silmiään. Elnerielkin nousi seisomaan ja samassa Halgor oli hänen luonaan.
”Jos jaksat, minulla on asiaa sinulle, kun muut ovat menneet”, hän kuiskasi ja oli jälleen poissa. Elneriel katsahti Armeliin päin vaivihkaa. Neito sanoi jotain sisarelleen eikä näyttänyt huomanneen tapahtunutta. Elneriel huokasi helpotuksesta tietämättä itsekään tarkalleen, miksi. Halgor istui hieman kauempana tuleen tuijotellen.

”Tuletko jo?” Mideriel kysyi Elnerieliltä havahduttaen tämän.
”Ai… En ihan vielä. Minun pitää… käydä tarpeillani”, hän keksi nopsaan.
”Käy sitten, minä voin odottaa.” Mideriel keräsi helmojaan istuutuakseen.
”Ei, mene vain. Minä tulen sitten perästä. Ei minua tarvitse odottaa”, Elneriel sanoi niin vakuuttavasti ja rauhallisesti kuin pystyi, ja katsoi, kuinka Mideriel nyökkäsi hieman hämmästyneesti ja meni vaunuihin. Kun sisar oli mennyt, Elneriel hävisi vaunujen taa vähän matkan päähän odottamaan, että kaikki muut paitsi Halgor olisivat lähteneet ja todella käydäkseen tarpeillaan.

Kun hän palasi vaunujen luo, miltei kaikki olivat jo menneet yöpuulle. Elimar sammutteli tulta ja Halgor istui paikoillaan kumaraan painuneena. Muut olivat poissa. Elneriel pysyi vaunujen takana, koska Elimar olisi jäänyt, jos olisi nähnyt hänet. Elimar ei luottanut kehenkään eikä olisi taatusti jättänyt heitä kahden. Joskus mies oli hieman vainoharhainen. Nyt hän kuitenkin vain toivotti Halgorille hyvät yöt ja katosi perheensä vaunuihin. Elneriel odotteli vielä hetken ja meni Halgorin luo.

”Olet sentään vielä täällä. Ehdin jo luulla, että olisit mennyt nukkumaan”, Halgor totesi huomattuaan hänet. Hänen ilmeestään näki, että hän ei olisi pahastunut, jos Elneriel olisi mennyt nukkumaan.
”Sinulla oli asiaa”, Elneriel muistutti tarpeettomasti.
”Niin… Niin oli.” Halgor nousi seisomaan vaivalloisesti Elnerielin vierelle. Elneriel odotti vaiti, että nuorukainen sanoisi asiansa. Häntä väsytti.
”Niin.” Halgor rykäisi. ” Tämä.” Halgor ojensi nyrkissään jotain, otsa hermostuneessa rypyssä. Elneriel sai käteensä jotakin painavaa.
”Mikä se on?” hän kysyi ja katsoi nuorukaiseen ihmeissään.
”Ole hyvä, Elneriel. Toivon, että pidät siitä”, Halgor sanoi ja pakotti hymyn huulilleen.
Elnerielin kädellä lepäsi hopeinen koru, jonka keskelle oli upotettu sininen kivi. Sama koru, johon hän oli ihastunut Rohanissa.

¤

Halgor tunsi itsensä typeräksi. Hän ei tiennyt alkuunkaan, miksi oli ostanut korun ja miksi antoi sen Elnerielille juuri nyt. Hänen kätensä tärisivät.
”Voi Halgor!” Elneriel huokasi ja siveli ihastuneena korun kaiverrusta etusormellaan. ”Ei sinun olisi pitänyt!”
”Etkö pidä siitä?” Halgor tunsi olonsa eksyneeksi ja hän puri huultaan.
”Totta kai pidän! Se on ihana! Kiitos”, Elneriel vakuutti ja halasi Halgoria säteillen. Halgor jähmettyi paikalleen hetkeksi, ennen kuin tajusi vastata eleeseen kietoen kätensä toisen ympärille kömpelösti.
”Kiitos. Olet kultainen, vaikka en ymmärräkään, miksi annoit tämän korun minulle”, Elneriel naurahti.
Sitä sinä et saa ikävä kyllä tietää, Halgor ajatteli mielessään. Hän ei ollut valmis kertomaan. Ehkä joskus myöhemmin, mutta ei nyt. Elneriel näytti viehättävältä hämärässä, leveä suu hymyyn kääntyneenä.
”Menen nukkumaan nyt. Kiitos vielä, ja hyvää yötä, Halgor”, Elneriel sanoi ennen kuin lähti. Halgor ei tiennyt, mitä olisi voinut tapahtua, jos neito ei olisi silloin lähtenyt pois. Hän ei olisi varmastikaan pystynyt seisomaan aloillaan kovinkaan kauaa. Hän tunsi vieläkin Elnerielin kädet ympärillään ja hänen oli vaikea hengittää. Elneriel oli lähtiessään lausunut hänen nimensä. Koskaan se ei ollut kuulostanut yhtä hienolta.

”Valar minua auttakoot, minua raukkaa”, hän kuiskasi yötaivaalle. Kevyt tuuli siveli hänen kasvojaan niin kuin vain kesäyön tuuli tekee, ja leikitteli hänen hiuksissaan hetkisen. Halgor hengitti tuulta syvään seisoen paikoillaan ihmeen onnellisena, huolimatta erämaasta ympärillään, yöstä tai sen pedoista.
The Lord of the Rings
is one of those things:
if you like you do:
if you don't, then you boo!


~ J.R.R. Tolkien

Vuoden romance-ficcaaja 2007-2010, Vuoden ficcaaja 2014
Avatar
Leida
Puolituinen
Viestit: 385
Liittynyt: Pe Tammi 19, 2007 8:55 pm

Viesti Kirjoittaja Leida »

Minusta tämä oli erittäin hyvä luku. Monin paikoin kaunista kuvailua ja luonnollista dialogia. Minusta sinä kirjoitat jotenkin mukavan elämänmakuista dialogia, jota on hauska lukea. Minä itse olen viime aikoina havainnut, että on erittäin vaikeaa kirjoittaa persoonallista dialogia. Mutta minä pidän sinun dialogistasi kovasti.

Tuo, että Armel päätti aloittaa taivuttelun puhumalla isälleen, joka oli aina ollut helppo taivutella, oli uskottava ajatus. Tottakai se on helppo taivutella, jos se antaa kaiken periksi tyttärelleen. Mahtaakohan se tuntea huonoa omatuntoa siitä, että sen tyttäret joutuivat kasvamaan äidittöminä? Tuosta tuli muuten mieleen, että miten se ei näytä olevan yhtään huolestunut siitä, että nuoret tietävät totuuden sen vaimon kuolemasta. Luulisi, että se pelkää näiden kertovan vanhemmilleen ja sitten tulisi hiukan mutkia matkaan.

Tuo oli ihana kohtaus, kun Halgor viimein saa annettua korun Elnirielille. Se on tosissaan jotenkin eksyksissä, kuten taisit tekstissä osuvasti sanoakin. Minusta olet kuvaillut hyvin sen hämmentyneitä fiiliksiä tässä luvussa.
Kevyt tuuli siveli hänen kasvojaan niin kuin vain kesäyön tuuli tekee.
Tämä piti ihan lainata, kun se on niin kauniisti sanottu. Minä pidän kauheasti luonnon kuvauksista ja rakastan sellaista pehmeää tuulta, joka vain kiemurtelee ympärillä, eikä kaivaudu luihin ja ytimiin.
Whoever said you can't fool an honest man wasn't one.
-Terry Pratchett: Making money

Vuoden Draama-ficcaaja 08, kommari 09, EpäLotR-ficcaaja 10
Nerwen
Pikku Eskapisti
Viestit: 1506
Liittynyt: To Touko 18, 2006 6:12 pm
Paikkakunta: Pieni kylä Rohanissa

Viesti Kirjoittaja Nerwen »

Kiitos kovasti, Leida. En jaksanut taaskaan jättää vastaamista myöhemmälle...

Pitkästä aikaa onnistuin jonkun luvun kanssa. Tuon dialogin kanssa nyt on niin ja näin... Tässäkin luvussa jossain kohdissa se tuntui tökkivän, mutta hyvä jos pidät.

Elimar tosiaan on pahoillaan siitä, että tyttäret ovat joutuneet kasvamaan ilman äitiään. hmm. Tuo toinen kysymys on varsin hyvä. Mutta Elimar kaiketi uskoo, että asia unohdetaan, jos hän ei puhu siitä.

Kiitos noista kehuistasi, kiemurtelin täällä lukiessani... :roll:
The Lord of the Rings
is one of those things:
if you like you do:
if you don't, then you boo!


~ J.R.R. Tolkien

Vuoden romance-ficcaaja 2007-2010, Vuoden ficcaaja 2014
Avatar
Andune
Velho
Viestit: 1085
Liittynyt: Ke Joulu 28, 2005 12:08 pm
Paikkakunta: Valimar

Viesti Kirjoittaja Andune »

Pahoillani että palaute tulee myöhässä, en ole ollut oikein lukutuulella.

14. Luku
Armel juonittelee, tästä ei seuraa hyvää. Halgor on suloisen epävarma :D

Armel ei hätkähtänyt kovinkaan paljon kuullessaan totuuden äitinsä kuolemasta. Olisin odottanut ehkä hieman suurempaa reaktiota.

15. Luku

Nyt jäi askarruttamaan nuo siskosten suunnitelmat. Mitä mitä juuri?

Pidin aluksi Armelista hieman, mutta en oikein enää. Tämä on "rakkaudessaan" sokea (vai onko rakkaus oikea sana, omistamisenhaluinen?) Sääli jos hän pilaa Elnerielin ja Halgorin välit.

16. Luku

Suloista, Halgor antoi viimein tuon salaperäisen korun Elnerielille. Toivottavasti tämä päättyy hyvin :)
Emir kertoi hyvän tarinan ;)

Oikeasti, nyt alkoi todella kiinnostamaan mitä Armel ja Aniriel oikein suunnittelemat Halgorin pään menoksi. Pieniä aavistuksia mutta vaikea sanoa kunnolla etukäteen.

Anteeksi, mutta nyt ei tule kummoistakaan palautetta :( Hävettää...
Vuoden Tolkienisti 2007, Vuoden Aragorn 2008 ja 2010 sekä Vuoden Draama-ficcaaja 2009
Mithrellas
Velho
Viestit: 1099
Liittynyt: Ma Joulu 12, 2005 9:00 pm
Paikkakunta: Minas Ithil

Viesti Kirjoittaja Mithrellas »

Tämä oli tosiaan helpommin luettava luku kuin tuo edellinen. (Täytyy kyllä myöntää, että Emir ja Elimar menevät edelleen minun päässäni sekaisin, siis nimiensä puolesta.) Minusta on kiva, että olet kiinnittänyt huomiota noihin maantieteellisiin seikkoihinkin ja matka-aikoihin. Realistisilta kuulostavat näin asioihin tarkemmin perehtymättömän korviin. Rupesin miettimään tuota, kun todettiin että he ovat puolimatkassa ja sitten että matkaa on kuukausi jäljellä, vaikka lähdöstä on kaksi kuukautta, mutta hehän tosiaan taisivat viettää Rohanissa aika kauan aikaa, eikä Briin pysähdys varmaan ole yhtä pitkä. Olet tosiaan ottanut kaiken huomioon näiden aikataulujenkin suhteen. (Ja veit siinä sivussa minulta hyvän nillittämisen aiheen. ;))

Tuo Armelin juoni kyllä herättää kiinnostusta... Vai jotain tekemistä juhlien kanssa... jostain syystä olen muistavani jonkin maininnan viinistä. Koettaakohan Armel jotenkin hyödyntää Halgorin heikkoa viinapäätä tässä asiassa? Kuulostaa aika hurjalta.

Minä vähän vierastan tuota tarpeilla käynnistä puhumista tämän tyyppisissä jutuissa. Minä en oikeastaan halua tietää, miten ne hoitivat nuo seikat, peseytymisen ym. tuollaisella matkalla, ja jotenkin niistä puhuminen rikkoo tuota matkan idylliä... :P Joo, mutta ymmärrän ettei Elnerielillä varmaan ollut kovin monta muutakaan kunnon syytä jäädä pihalle muiden jälkeen.

Halgor oli tuossa lopussa aivan ylisuloinen. :D Hän vaikuttaa olevan melkoisen hämmennyksissä omien tunteidensa kanssa. Minäkin tykkäsin tuosta lopusta, viimeiset lauseet olivat tosi kauniita.

Juu, lupaavalta vaikuttaa. Jatkoa sitten vaan. :)
Humor-ficcaaja 2007 ja 2009, Draama-ficcaaja 2010
Nerwen
Pikku Eskapisti
Viestit: 1506
Liittynyt: To Touko 18, 2006 6:12 pm
Paikkakunta: Pieni kylä Rohanissa

Viesti Kirjoittaja Nerwen »

Andune, kiitos. Tuo Armelin reaktio taisi kyllä jäädä aika pieneksi :roll: , mutta mitä sille nyt enää tekisin? Suunitelman tarkoitus paljastuu seuraavassa luvussa, ja tuo "välien pilaaminen"... noh, ensi luvussa sitten... En uskalla paljastella liikoja, pysykööt salassa haittaako Armelin juoni mitään mitenkään. Lupaan, että juttu päättyy hyvin, niin kuin toivoit. Sen verran tässä tilanteessa voi kai lohduttaa... :roll:

Mithrellas, kiitos. Niitä karttoja on tullut tutkittua ja ne ovat heittäneet pari kertaa ajaukseni ylösalaisin, kyllä se sen verran tarkkaan pitää katsoa. :wink: Tuo puolimatka tarkoitti lähinnä sitä matkan puoliväliä, ei sitä, että aikaa kuluisi vielä yhtä paljon. (Ja Briihin matkaa oli kuukausi, ei perille...) Olet aivan oikeassa tuossa, että seurue vietti Edorasissa melko pitkän ajan. Olen mennyt näiden kanssa niin pitkälle että merkkaan päivämäärätkin tarkkaan ylös aina kun se vaihtuu...

Armelin suunnitelma liittyy läheisesti juhliin ja viiniin, kyllä vain. En tiedä osaako hän ottaa muiden ajatuksia huomioon suunnitelmansa kanssa.

Tarpeilla käyminen oli itselleni juuri Elnerielin pakokeino tilanteesta, johon oli paha selittää mitään muuta järkevää. Itsekin mieluiten heittäisin sen asian ajattelemisen hukkaan, mutta tuossa tilanteessa päätin sen mainita.

Hyvä että pidit lopusta. Itse pidin sitä (suoraan sanoen) aika tönkkönä, mutta menihän se noinkin. :D
The Lord of the Rings
is one of those things:
if you like you do:
if you don't, then you boo!


~ J.R.R. Tolkien

Vuoden romance-ficcaaja 2007-2010, Vuoden ficcaaja 2014
Vastaa Viestiin