Matkalla kanssasi (PG, omc/ofc, 41. Luku 4.9. Valmis)

PG-13 ja sen alle olevat romanceficit.

Valvojat: Likimeya, Andune

Nerwen
Pikku Eskapisti
Viestit: 1506
Liittynyt: To Touko 18, 2006 6:12 pm
Paikkakunta: Pieni kylä Rohanissa

Matkalla kanssasi (PG, omc/ofc, 41. Luku 4.9. Valmis)

Viesti Kirjoittaja Nerwen »

Author: Nerwen
Rating: Arvelisin että PG, ei kuitenkaan varma.
Pairing: OMC/OFC
Genre: Romance, draama
Warnings: (Pienimuotoinen) kolmiodraama
Disclaimer: Maailma ja sivuhenkilöt ovat ylijumala Tolkienin, omia hahmojani ovat päähenkilöt ja heidän sukunsa sekä tämä tarina. En tee tällä rahaa, kunhan omaksi ilokseni väsäilen…
Summary: Kun muuan gondorilainen perhe kuulee Annúminasin jälleenrakentamisesta, he päättävät lähteä sukunsa entisille kotiseuduille. Perheen isän toimesta myös kaksi muuta perhettä saavat kuulla asiasta ja päättävät lähteä asuttamaan pohjoisen kaupunkia. Pitkän matkan jälkeen he ovat vihdoin perillä Arnorin kaupungissa, eikä ongelmilta matkalla tai sen jälkeen säästytä. Silti kahden perheen vesat alkavat tuntea jotain toisiaan kohtaan…
Feedback: Mitä mieluimmin otan vastaan kaikenmoista palautetta, uskokaa tai älkää.
A/N: niin, uusi ficci taas. Se kynä ei pysy poissa kädestä, vaikka mitä muuta tekisin eikä olisi aikaakaan. :roll: Toivon että tämä ei ole ihan surkea tai mitään... Yritin ottaa tähän alkuun vaikutteita keskustelusta, jossa pohdittiin Minas Tirithin käytännön toimintaa, mutta en tiedä miten hyvin onnistuin eri tasojen asukkaiden ja toimien suhteen. Kertokaa, jos olette ihan päinvastaista mieltä kuin kirjoitukseni.


Tässä kaivattu lista perheistä, jokaisen syntymäaika ja ikä sekä nimi.

Perhe 1;
Emir, kirjantekijä, 50-56v. s. 4.1.3001 K.A.
Myreth, 51-57v. 2.2.3000 K.A.
Elneriel, 20-26v. s. 9.3. 10 N.A.
Mideriel, 14-21v. s. 21.7. 15 N.A.

Perhe 2;
Elimar, kangaskauppias, 53-59v. s. 5.3.2998 K.A.
(Irel, äiti, kuollut aiemmin)
Aniriel, 23- 29v. s. 9.9.6 N.A.
Armel, 18-24v. s. 13.11.11 N.A.

Perhe 3;
Helmir, seppä, 56-62v. s. 8.9.2995 K.A.
Aneth, 46-52v. s. 11.11.3005 K.A.
Halgor, 26-32v. s. 6.5.3 N.A.


Ja sitten kuitenkin suhteellisen lyhyt prologini, olkaapa hyvät.


Prologi

Gondorissa kerrottiin, että Fornostin tuhosta olisi selvinnyt kuusi ihmistä, númenorilaista verta, vain sen tähden, että he olivat olleet Gondorissa tuhon aikoihin, vuosina 1974 ja 1975 Kolmatta Aikaa.

Vasta kihlautunut pari oli Gondorissa juhlimassa kihlaustaan. Pitkän välimatkan takia he viipyivät kauan ja vain onnistuneen sattuman kautta saivat kuulla kaupungin tuhoutuneen. Niin pitkä matka jäi tekemättä, ja pari joutui jäämään Gondoriin, surren ystäviään ja sukulaisiaan sekä kaupunkia, jota ei enää ollut. Angmar oli vallannut Fornostin eikä enää ollut Pohjoisessa valtakuntaa, sillä Arnorin rappeutumisen vuoksi hyljätty Annúminas oli tyhjillään. Ja Annúminasista oli molempien suku lähtöisin.

Myös toinen pari oli tuohon aikaan Gondorissa. He olivat olleet mies ja vaimo jo vuosien ajan, ja olivat päättäneet muuttaa Gondorin maahan pysyvästi. Etelän ilmaston ja Arnorin rappeutumisen vuoksi muutto oli ollut heistä paras vaihtoehto. Fornostin kohtaloa he eivät surreet, koska ei kaupunki enää ollut heidän kotinsa, ja he saivat tietää asiasta vasta kun tieto oli yleisenä puheenaiheena Gondorin päivällispöydissä.

Kaksi nuorta miestä lähetettiin vasten tahtoaan pitkälle matkalle apua hakemaan. He olivat kumpikin vasta kolmannella kymmenellä, ja viimeiset, jotka ehtivät pois tuhon alta Fornostista. Arnor tarvitsi apua, mutta viestinviejät olivat liian hitaita pitkällä matkalla, eikä apu ikinä ehtinyt paikalle. Näiden nuorten miesten ansiosta pareista ensimmäinen sai kuulla tuhosta, eikä lähtenyt turhaan pohjoista kohti uuvuttavalle matkalle. Myöhemmin nämä nuoret miehet jäivät Gondorin maahan, sillä mikä olisi ajanut heidät takasin, kun ei ollut paikkaa johon palata; Fornost oli tuhottu ja vanhempiensa Annúminas tyhjillään.

Nykyään heidän jälkeläisensä yhä elivät Gondorissa, Minas Tirithin kaupungissa, ja jokaisessa heistä virtasi pieni pisara númenorilaista verta. Läpi Kolmannen Ajan vaikeuksien osa suvusta selvisi hengissä, ja Neljännellä Ajalla suku pääsi takaisin Arnoriin.

Nuo jälkeläiset elivät aivan tavallista elämää kolmessa tavallisessa perheessä, ja jotkut heistä paloivat halusta nähdä Annúminas tai Fornost jälleen loistossaan. Kun Neljännen Ajan alussa kuningas Elessar ilmoitti Annúminasin uudelleenrakentamisesta, nuo perheet päättivät yksissä tuumin lähteä siirtolaisiksi sukunsa alkuaikojen kotiin. Pitkä matka etelän Gondorista pohjoiseen, Evendimin järven rannalle rakennustöihin ei saanut heitä perääntymään, sillä vihdoin sukujen kaukaisesta haaveesta tulisi totta.
Viimeksi muokannut Nerwen, Ti Syys 04, 2007 6:56 pm. Yhteensä muokattu 41 kertaa.
The Lord of the Rings
is one of those things:
if you like you do:
if you don't, then you boo!


~ J.R.R. Tolkien

Vuoden romance-ficcaaja 2007-2010, Vuoden ficcaaja 2014
Avatar
Andune
Velho
Viestit: 1085
Liittynyt: Ke Joulu 28, 2005 12:08 pm
Paikkakunta: Valimar

Viesti Kirjoittaja Andune »

Erinomainen idea. Innolla jään odottamaan seuraavia lukuja. Prologi oli hieman lyhyt, mutta eipä se haitannut, olennainen tuli selväksi :) Mielenkiinnolla jään odottamaan jatkoa :)
Vuoden Tolkienisti 2007, Vuoden Aragorn 2008 ja 2010 sekä Vuoden Draama-ficcaaja 2009
Marnie
... has left the building
Viestit: 866
Liittynyt: Pe Huhti 16, 2004 11:02 pm
Paikkakunta: juhannukseen asti Australia

Viesti Kirjoittaja Marnie »

Tämä on nerokas idea ficille, tuntuu tosi mielenkiintoiselta. ^^ Minä muistan tämän Angmarin hyökkäyksen tuolloin 1974-> aika hämärästi mutta minulle on jostain jäänyt mielikuva että dunedain ja haltiat olisi sitten myöhemmin ajaneet pahikset sieltä pois (mutta kaupunki toki tuhoutui siitä huolimatta ajan saatossa) - - äh, en edes tiedä miksi tuosta mainitsin, mutta siis, odotan tätä ficciä suurella mielenkiinnolla, minä olen aina ollut kiinnostunut pohjoisesta ja sinne sijoittuvia ficcejä ei hirveästi ole. ^^ En varmaan pääse joka lukua kommentoimaan erikseen, mutta halusin tässä nyt vain sanoa että tulen kyllä seuraamaan tätä. ^^
Look at it this way, Wayne - we will always have Saskatchewan. Shelly, NX

Draamaficcari '05 ja '06, Kommaaja '07 | Viimavaarojen varjo ~ Ei palaisi pohjoiseen Halbarad.
Mithrellas
Velho
Viestit: 1099
Liittynyt: Ma Joulu 12, 2005 9:00 pm
Paikkakunta: Minas Ithil

Viesti Kirjoittaja Mithrellas »

Huh, sinä olet sitten tehnyt vähän taustatyötä? ;) Onko tämä juttu sijoittumassa siis kokonaan tuonne Arnoriin? Kuulostaa haastavalta ja samalla mielenkiintoiselta ficin aiheelta. Tuosta pohjoisesta kun on niin vähän mitään kirjoitettu. Tämä prologi pohjustaa ficciä hyvin. Tosin tuo, että yksi pariskunta olisi lähtenyt juhlistamaan kihlajaisiaan Gondoriin asti kuulosti ehkä hieman epäuskottavalta (mutta ei se haittaa - minusta on kiva, että sinä olet ylipäänsä vaivautunut selittämään, miksi nuo kuusi ihmistä sattuivat selviytymään Fornostin tuhosta.)

Ilmaus "toisella kymmenellä" muuten viittaa ikävuosiin 10:n ja 20:n välissä, ja minun mielikuvissani nimenomaan noihin alkuvuosiin, 11-13-vuotiaisiin. En ehkä menisi sanomaan sen ikäisiä "nuoriksi miehiksi".

Joka tapauksessa tässä oli minusta hyvin selvitetty tuota päähenkilöiden sukutaustaa. Näkee että olet tosiaan perehtynyt aiheeseen, etkä kirjoittele pelkkää "ajatuksenvirtaa". Kiinnostuksella odotan jatkoa. :)
Humor-ficcaaja 2007 ja 2009, Draama-ficcaaja 2010
Nerwen
Pikku Eskapisti
Viestit: 1506
Liittynyt: To Touko 18, 2006 6:12 pm
Paikkakunta: Pieni kylä Rohanissa

Viesti Kirjoittaja Nerwen »

Yritän nyt jotenkin kiittää teitä kommentoineita, vaikka tämä tuntuu tällä hetkellä kaikkea muuta kuin järkevältä.

Andune; kiitos. Tuo prologi tosiaan on lyhyt, mutta siitä ei kovinkaan paljon pidempää aikaiseksi saanut.

Marnie, kiitos sinullekin. Itse asiassa jostain olin lukevinani, että apu ei tullut ajoissa tai jotain sinnepäin, jos nyt muistan lainkaan oikein. Ja hobitithan väittivät, että Konnusta olisi tuohon taisteluun lähetetty jousihobitteja...
Itsekin halusin pohjoisesta kirjoittaa, ja kun aiheen keksin, niin en malttanut pysyä siitä erossa edes sen vertaa, että Thorongil olisi valmis. Tämä idea tuli joskus joulun aikoihin siis, jos muistan oikein...
Ei haittaa, jos et kaikkia osia erikseen pääsisi kommentoimaan, ja miten se voisi haitatakaan?

Mithrellas, kiitoksia. Juu-u, taustatyötä on tullut tehtyä jo joulusta asti, tutkin karttoja ja höpötin itsekseni niin lahjakkaasti että äiti luuli minun puhuvan puhelimessa... :roll: Tämä sijoittuu enimmäkseen perheiden matkaan, mutta kyllä siellä Arnorissakin aika paljon ollaan, tosin vasta tämän loppupuolella.
Tuo kihlajaismatka nyt on tuollainen, jotain oli keksittävä... Koska tuolloinhan ei mitään lomamatkoja varmaan kauheasti järjestetty...
Ja sitten tajuan tuon "toisen kymmenen" vasta nyt kun asia tuli esille! Ja tästä ei ole pitkään kun jollekulle selitin sen, että se on juuri niin kuin sinä sanoit. Noh, pikkumoka, korjaan tuon sitten kun tämä pilapäivä on ohitse.
Pelkää ajatuksenvirtaa en tosiaankaan voi sanoa kirjoittavani :lol: Olen kehitellyt sukuja hiukan tarkemminkin, tosin vain lähelle, mutta näettehän sitten myöhemmin :wink:

Kiitos vielä kommenteista!
The Lord of the Rings
is one of those things:
if you like you do:
if you don't, then you boo!


~ J.R.R. Tolkien

Vuoden romance-ficcaaja 2007-2010, Vuoden ficcaaja 2014
Avatar
Leida
Puolituinen
Viestit: 385
Liittynyt: Pe Tammi 19, 2007 8:55 pm

Viesti Kirjoittaja Leida »

Mielenkiintoinen aihe tosiaan. Minä en tiedä pohjoisesta erikoisen paljon, mutta minuakin se on jollakin tavalla kiinnostanut ja luen tätä varmasti suurella mielenkiinnolla. Tosin kaikkein eniten minua kiinnostavat aina henkilöt ja odotan innolla, että koska heihin päästään tutustumaan. Minusta prologi oli hyvä ja lyhyen ytimekäs, eipä sitä olisi sen enempää tarvinnut ruveta jaarittelemaankaan, jos tarkoitus kerran oli selventää tarinan historiaa. Vaikuttavasti sinä olet jaksanut asioihin paneutua, kun olet tällaiseen projektiin käynyt käsiksi.

Jep, eli minä tulen varmasti lukemaan ja odottelen jo innolla ensimmäistä lukua. :wink:
Whoever said you can't fool an honest man wasn't one.
-Terry Pratchett: Making money

Vuoden Draama-ficcaaja 08, kommari 09, EpäLotR-ficcaaja 10
Nerwen
Pikku Eskapisti
Viestit: 1506
Liittynyt: To Touko 18, 2006 6:12 pm
Paikkakunta: Pieni kylä Rohanissa

Viesti Kirjoittaja Nerwen »

Kiitoksia Leida, kommentista. En nyt juuri jaksa/malta enempää, sitli arvostan kommenttiasi, kuten kaikien muidenkin.

Sillä tässä tulee se ensimmäinen luku. Varoitan sitten äärimmäistä tylsyyttä ensimmäisissä kolmessa luvussa, joissa esittelen kolme perhettä... Mutta olkaapa hyvät.


Luku 1: Kirjantekijän perhe

Minas Tirith, vuosi 29 Neljättä Aikaa. Kaupungin kolmannella tasolla oli päivä muiden joukossa. Harvinaisen kaunis kevätilma oli houkutellut ihmisiä ulos. Valkeat poutapilvet purjehtivat ympäri taivaankantta ja saatettiin sanoa, että talvi oli jäänyt taakse. Ilmassa oli selvä kevään tuoksu. Muuan neito istui perheensä talon edessä, puisella penkillä kirjaa sylissään kannatellen. Hän liikahti vain kääntäessään sivua tai siirtäessään kastanjanruskeita hiuksia kasvoiltaan, kun kevyt kevättuuli niitä kosketteli.

Elneriel havahtui kirjastaan kuullessaan askeleet kadulta. Hänen isänsä oli tullut kotiin, ja kumma kyllä jo aamupäivällä.
”Isä, mitä oikein on tapahtunut?” Elneriel kysyi nähdessään isänsä kasvolla kiihtyneen ilmeen. Hän näki liekin isänsä silmissä, ja yleensä se liekki liittyi johonkin arvokkaaseen löytöön, kuten historialliseen kirjaan. Yksi Gondorin taitavimmista kirjantekijöistä saattoi tuoda kirjoja kotiin, jos sai siihen luvan, ja joskus Elneriel ehti lukaista niitä.
”Suuria uutisia, tyttäreni. Mutta nyt ei ole aikaa”, isä vain totesi, riensi sisään ja hetken kuluttua taas ulos. Elneriel katseli kummastellen isänsä perään kadulle, mutta avasi taas kirjansa ja alkoi lukea.

Elneriel oli siis kirjantekijän tytär ja asui Minas Tirithissä, Gondorin Valkoisessa Kaupungissa, vanhempiensa ja viisi vuotta nuoremman sisarensa kanssa. Hän oli juuri täyttänyt 20 vuotta joitakin viikkoja aiemmin. Hänen hiuksensa olivat kastanjanruskeat, ja ne ulottuivat vyötäisille. Hänen silmänsä olivat hieman tummemman ruskeat. Elneriel ei pitänyt itseään kovinkaan kauniina, muttei myöskään jaksanut välittää. Hän oli hieman keskimittaa pidempi ja siroluinen. Liian usein hän sai kuulla, että häntä pitäisi lihottaa hieman, eihän kukaan ottaisi nälkäkurkea vaimokseen. Elneriel tuhahti puhujille ja yritti unohtaa moiset sanat siinä kovinkaan hyvin onnistumatta. Hän luki osaksi paljon myös siitä takia, ja tunsi kiinnostusta erityisesti vanhoja, tosiperäisiä tarinoita kohtaan. Isänsä aseman ansiosta hän oli saanut käsiinsä kirjoja, joita ei olisi muuten välttämättä edes nähnyt. Elneriel pysyi yleensä syrjässä eikä halunnut huomiota osakseen, hänelle riitti hänen oma huomionsa. Hän sai muutenkin kuulla tarpeeksi ulkonäöstään, sekä tahattomasti että tahallisesti lausuttuja huomioita, joten miksi hän olisi hinkunut moista lisää? Ehkä juuri näistä syistä Elnerielin paras ystävä oli hänen sisarensa, joka jaksoi välillä työntää sisartaan eteenpäin.

Elneriel oli äärettömän kuuliainen ja piti aina tiukasti kiinni säännöistä. Hänen vanhempansa olivat tästä ylpeitä, sillä nuorempi sisar ei ollut yhtä tunnollinen, vaan hurjapäinen ja utelias. Kaikki, jotka perheen tunsivat, sanoivat, että Elneriel oli kuin isänsä ja nuorempi Mideriel kuin äitinsä.

Huokaisten Elneriel sulki tummakantisen kirjan ja astui sisälle äitinsä kutsuttua hänet syömään. Myreth-äiti oli hymyilevä ja lempeä ihminen häivä punaista ruskeissa hiuksissaan, eikä aina jaksanut ymmärtää mikä tarinoissa perheen muita jäseniä kiehtoi. Hän omasi loistavan keittotaidon ja rakasti juhlia ja seuraelämää toisin kuin syrjään vetäytyvät mies ja vanhempi tytär. Sen sijaan perheen nuorimmainen oli tässä äitinsä kaltainen, hän piti juhlista ja rakasti huomion keskipisteenä oleilua. Perheen naiset nauttivat nyt pienen lounaan, sillä isä-Emir oli palannut töihin.

Elneriel näykki ruokaansa, sillä hänen ei ollut nälkä ja isän käytös mietitytti häntä. Harvoin isän saattoi nähdä niin kiihdyksissään. Viimeksi sama ilme oli käväissyt isän kasvoilla vuosia sitten, kun hän oli löytänyt jonkin arvokkaan asiakirjan hyllyn perukoilta. Itse Kuningas oli pitänyt löytöä arvokkaana, ja palkinnut silloisen kirjantekijän hyvin. Niin elämä kulki, isä saattoi koska tahansa löytää jotakin, ja kaikki saattoi muuttua täysin. Tosin tällä kertaa Elnerieliä arvelutti, mikä oli ollut niin tärkeää, että isän piti tulla kotiin käymään aikaisemmin. Niin ei ollut käynyt koskaan ennen, ainakaan niin pitkään kuin Elneriel saattoi muistaa. Yhdessä he keräsivät astiat ja sitten Elneriel haki kirjansa ja meni jälleen ulos. Niin kauniina päivänä ei vain voinut istua sisällä.

Päivät kuluivat aina samalla tavoin. Elneriel voisi kertoa vain pienellä virhemahdollisuudella, miten elämä jatkuisi päivästä toiseen. Aamulla herätys, aamiainen, oleskelua ja enimmäkseen lukemista, lounas, oleskelua jälleen, joskus Elneriel ja Mideriel kävelivät kaupungilla lounaan jälkeen, sitten kun isä saapui kotiin, he söivät. Niin kuluivat päivät tässä talossa, vaan eipä Elneriel tiennyt, että kauan eivät päivät enää olisi samanlaiset.

Elneriel havahtui jälleen askeliin pihatiellä, ja huomasi nukkuneensa auringon lämmittämällä penkillä kirja sylissään. Isä oli viimein kotona, ja nyt hän saisi kuulla uutiset. Elneriel venytteli ja seurasi isäänsä talon viileyteen.
”Isä, joko voitte kertoa?” hän kysyi kärsimättömänä.
”Tyttöseni, tyttöseni. Kuulet kyllä, kun sen aika on”, isä hymyili ja syleili tytärtään pikaisesti.
Elneriel vastasi eleeseen, muttei voinut olla huokaamatta. Hän joutuisi odottamaan vielä aterian yli.

Kun he olivat aloittaneet ruokailun, Elneriel loi jännittyneen katseen sisareensa. Mideriel ei tiennyt mitään isän kotona käynnistä, sillä hän oli ollut ulkona. Pikkusisar katsoi häntä ihmeissään. Elneriel huokasi ja luovutti. Ilmeisesti pikkusisar ei nähnyt pieniä merkkejä vanhemmissaan, isän ilmettä ja omituista tyytyväistä hymyä, äidin hidasta ja mietiskelevää ateriointia. Jotain oli tekeillä, jotain suurempaa kuin kirja tai kirjoitus. Jotain suurempaa kuin edes kasa kirjoja, siitä Elneriel olisi voinut mennä takuuseen.

Vasta kaikki olivat syöneet, isä alkoi puhua ja Elneriel sai kuulla odottamansa uutiset.
”No niin, tyttäret, istukaahan vielä hetki.” Isän pyyntö oli tarpeeton, sillä kumpikaan ei ollut liikahtanut. Elneriel yritti rauhoittua parhaansa mukaan.
”Kuulin tänä aamuna eräältä ystävältäni, joka työskentelee Kuninkaalle, että itse Kuningas oli puhunut meille läheisestä asiasta, jos sukumme historiaa ajatellaan.” Isä naurahti nähdessään lastensa hämmentyneet ilmeet. Mideriel tuijotti isäänsä kulmat koholla ja Elneriel yritti kaivaa mielestään kaiken, mitä historiasta tiesi.
”Haluatteko arvata? Voin antaa vihjeitä. Miltä kuulostaisi Eriador, Arnor, Nenuial-järven ranta…”
”Annúminas!” Elneriel huudahti isäänsä tuijottaen. Jo hänen ollessaan nuorempi Annúminas oli ollut isälle läheinen aihe, ja hän oli opettanut tyttärilleen sen historiaa hyvin innokkaana. Isän puolen suku oli monen mutkan kautta asunut joskus tuossa kaupungissa. He olivat númenorilaista verta, paitsi että Myreth-äidin äiti oli alkujaan rohanilainen. Isä oli pitänyt hyvin tärkeänä sitä, että tyttäret tietäisivät edes jotain Annúminasin kaupungista ja sen vaiheista. Elneriel oli aina ollut sisartaan kiinnostuneempi oppimaan asioita, ja niin oli myös historian suhteen. Hän oli imenyt kaiken tiedon itseensä ja muisti enemmän kuin sisarensa. Isä hymyili tyytyväisenä tyttärensä teräväpäisyydestä.
”Aivan, Annúminas. Kuningas Elessar on päättänyt jälleenrakentaa kaupungin. Ja yhdessä äitinne kanssa olemme päättäneet palata sukuni juurille. Se ei ole kuitenkaan vielä lopullinen päätös”, hän lisäsi nähdessään tytärtensä ilmeet.
Elneriel tuijotti isäänsä. Miten hän voisi lähteä? Isä oli erittäin hyvän aseman saavuttanut mies, monen sukupolven jälkeen hän oli saanut korkeimman mahdollisen kirjantekijänviran koko Minas Tirithissä, ja nyt hän päätti tuosta vain lähteä puolivalmiiseen kaupunkiin mantereen toiselle laidalle. Olkoonkin, että kaupunki oli ollut hänen isiensä koti. Ja Elneriel joutuisi jättämään kaupungin, jota oli aina rakastanut ja ihannoinut.
”Emme myöskään lähde yksin. Tunnen etäisesti kaksi muuta perhettä, joiden juuret ovat Annúminasissa ja Fornostissa, ja he saattaisivat olla halukkaita lähtemään myös. Käyn puhumassa asiasta huomenna”, isä jatkoi.
Elneriel pudisti päätään ja siirsi katseensa Miderieliin. Tämä loi häneen pelokkaan mutta suostuvaisen katseen.
”Isä voimmeko mennä?” Mideriel kysyi sitten.
”Menkää toki. Odotan kuulevani, mitä mieltä olette, ja toivon teidän olevan myötämielisiä.”

Elneriel ja Mideriel nousivat ja lähtivät huoneeseensa. Kumpikin tiesi, että sanoisivat he mitä tahansa, päätös oli jo tehty. He lähtisivät, sen verran kumpikin isäänsä tunsi.
”No, mitä mieltä olet?” Mideriel kysyi suljettuaan huoneen oven.
”En oikein tiedä. Olisi hienoa lähteä ja nähdä Annúminas, mutta tämä kaupunki… Tämä on sentään Kuninkaan kaupunki!”
”Minä olen valmis lähtemään. Ja sitä paitsi Kuninkaan kartano rakennetaan Annúminasiin, jos kerran et voi olla hänestä erossa. Ja voisin löydä vetoa, että hän käy siellä. Kontu, hobittien maa, on nimittäin aivan lähellä.” Miderielin äänestä kuulsi nauru.
”Mistä sinä sen tiedät? Siis sen, että Kuninkaan kartano..?” Elneriel ihmetteli kuulematta sisarensa kiusoittelua.
”Kuulin ystävältäni ja yhdistelin tietojani itse. En ole typerä”, Mideriel ilmoitti.
”Tiedän minä sen”, Elneriel tuhahti.
”No, me lähdemme joka tapauksessa, enkä edes ymmärrä mitä pahaa lähtemisessä on. Sinulla ei ole miestä, ei moniakaan ystäviä…” Mideriel katsoi sisartaan kulmat koholla.
”Ei ole miestä eikä ystäviä, mutta epäröin silti. Matka on pitkä ja vihaan suuria muutoksia.”
”Älä viitsi. Tämä on toki suuri muutos, mutta hyvä sellainen. Ja se tuntuu helpommalta, jos olet myötämielinen!” Mideriel intti ja tökkäisi sisartaan käsivarteen.
”Se on kyllä totta. Yritän tottua ajatukseen”, Elneriel huokasi.
”Hienoa! Nyt voimme mennä kertomaan isälle”, Mideriel sanoi ja hyppeli ulos ovesta ilostuneena siitä, että oli taas saanut sisarensa myöntymään johonkin.

Elneriel seurasi hiukan hitaammin miettien, mitä matka voisi vielä saada aikaan. Tie oli pitkä ja kuoppainen, eikä Eriadorin kaikissa kolkissa ollut paljoakaan asutusta. Hän yritti ajatella asian hyviä puolia mutta tunsi epäonnistuvansa siinä. Entä toiset perheet? Hyvällä onnella hän saisi ystäviä, ja huonoa hän ei uskaltanut edes ajatella. Jos kaikissa muissa perheissä olisi vain kurittomia pikkupoikia, jotka haukkuisivat häntä ja leikkisivät hänen kustannuksellaan, tai sitten neitoja, jotka vetäytyisivät omiin oloihinsa ja kuiskaillen häntä vihaisivat, matkasta ei tulisi mitään. Elneriel karisti moiset ajatukset ja kuuli Miderielin päässeen isänsä luokse.
”Isä, me suostumme lähtöön ja kannatamme ajatustanne täysin.”
Elneriel yritti unohtaa tunteen, joka käski miltei huutaen häntä kieltämään sisaren sanat. Mihin hän olikaan suostunut?


A/N: Tässä tämä nyt sitten on. Toivon, ettei pikkuvirheitäkään löydy, sillä minun piti tehdä pari muutosta tähän, ja ilmoittakaa jos löydätte jotain epäsopivaa... :?
Viimeksi muokannut Nerwen, La Kesä 13, 2009 12:01 pm. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
The Lord of the Rings
is one of those things:
if you like you do:
if you don't, then you boo!


~ J.R.R. Tolkien

Vuoden romance-ficcaaja 2007-2010, Vuoden ficcaaja 2014
Avatar
Andune
Velho
Viestit: 1085
Liittynyt: Ke Joulu 28, 2005 12:08 pm
Paikkakunta: Valimar

Viesti Kirjoittaja Andune »

Olisin laittanut tämän palautteen jo aiemmin mutta kun Loftis kenkkuili.

Tämä oli erittäin selkeä luku, olit esitellyt kaikki perheenjäsenet hyvin ja selkeästi. Tekstissä oli pari lausetta joita olisi voinut miettiä hieman tarkemmin (siis sanajärjestystä ja sanojen muotoja) mutta eivätpä ne juurikaan häirinneet.

Emirin ammatti herätti mielenkiinnon. Kirjantekijä, mieleen tuli kirjuri ja kirjastonhoitaja. Hyvä että olet keksinyt omaperäisen ammatin, esimerkiksi sotilas tai seppä olisi ollut helppo vaihtoehto. Elneriel ja Mideriel tuntuvat olevan luonteenpiirteiltään kuin yö ja päivä. Minusta perheestä tekee tiiviimmän juuri se, että Elneriel on kuin isänsä ja Mideriel kuin äitinsä. Se jotenkin yhdistää :)

Okei, ilmaan heitettyjä ajatuksia. Mielenkiinnolla jään odottamaan seuraavaa lukua ja tietoa muista perheistä :)
Viimeksi muokannut Andune, Ke Huhti 04, 2007 4:55 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Vuoden Tolkienisti 2007, Vuoden Aragorn 2008 ja 2010 sekä Vuoden Draama-ficcaaja 2009
Marnie
... has left the building
Viestit: 866
Liittynyt: Pe Huhti 16, 2004 11:02 pm
Paikkakunta: juhannukseen asti Australia

Viesti Kirjoittaja Marnie »

Hieno aloitus ja ensimmäisen perheen esittely, jokaisesta jäsenestä ehti jo tässä ensimmäisessä luvussa saada jonkinlaisen kuvan, ja jokainen tuntui kivasti omanlaiseltaan persoonalta. Minä pidin Myrethista, minusta on aina kivaa kun ficeissä on myös iäkkäämpiäkin henkilöitä eikä kaikki keskity nuoriin ja nätteihin ihmisiin ^^ ja muutenkin pidin tästä että tämä perhe on ihan tällainen tavallinen työläisperhe (vaikkakin hyvässä asemassa, kirjantekijä on varmasti ollut todella arvostettu ammatti Minas Tirithissakin). Kirjoja rakastavana ihmisenä lisäksi tunsin suuria sympatioita Elnerielia ja sen isää kohtaan, minä pidän ihmisistä jotka pitää kirjoista ^^

Äsh, vähän lyhyt ja höpsö kommentti, mutta pidin kovasti tästä luvusta. ^^ Ja hienoa päästä lukemaan Annuminasin uudelleenrakentamisesta!
Look at it this way, Wayne - we will always have Saskatchewan. Shelly, NX

Draamaficcari '05 ja '06, Kommaaja '07 | Viimavaarojen varjo ~ Ei palaisi pohjoiseen Halbarad.
Mithrellas
Velho
Viestit: 1099
Liittynyt: Ma Joulu 12, 2005 9:00 pm
Paikkakunta: Minas Ithil

Viesti Kirjoittaja Mithrellas »

Lupaava alku. Minusta on ihan hyvä juttu, että aluksi perehdytään henkilöihin. Varsinkin Elnerielistä sai tästä luvusta hyvän käsityksen, vaikka tietysti hahmoista varmaan aina paljastuu uutta kun juttu etenee.

Liian usein hän sai kuulla, että häntä pitäisi lihottaa hieman, eihän kukaan ottaisi nälkäkurkea vaimokseen. Minä pidin tästä kohdasta, varsinkin tuon sanan "nälkäkurki" vuoksi, se on jotenkin vekkuli. :P Minusta tuossa tuli hyvin esiin tuon ajan kulttuuri, koska nykymaailmassa laihuutta ihannoidaan oikeastaan vailla mitään rajaa. Mutta voisi ajatella, että Keski-Maassa tervettä pyöreyttä pidettiin hyvänä asiana. (Tosin Tarusta saa minusta vähän sellaisen kuvan, että Tolkien ihannoi hoikkuutta ja väänsi vitsiä tukevista ihmisistä.)

Mietin tuossa, että millaiseksi sinä näet kirjantekijän työnkuvan (taitaa olla ihan epäolennaista juonen kannalta, mutta ajattelin silti ottaa puheeksi)? Koska itse mistään mitään tietämättömänä kuvittelisin kirjantekijän sellaiseksi käsityöläiseksi, joka sitoo kirjoja (mikä sinänsä taisi vaatia melkoista ammattitaitoa tuohon aikaan) eikä niinkään pengo kirjastoja ja arkistoja. ;) Mutta sinänsä kiva ajatus, että Elneriel on isänsä kautta päässyt tutustumaan kirjojen maailmaan. Eihän niitä muuten tuohon aikaan kauheasti nurkissa pyörinyt. Tuossa, kun kuvasit Elnerielin päiväohjelmaa, mielessä kävi, että eikö tytön tarvinnut tehdä ollenkaan kotitöitä? Perhe ei kuitenkaan vaikuta niin korkea-arvoiselta, että heillä olisi kovasti palvelusväkeä, vai millaiseksi olet heidän tilanteensa kuvitellut?

Tämä oli kieliasultaan minusta tosi hyvää tekstiä, eikä minun silmiini osunut erityisiä virheitä. Mutta koska saatat olla asiasta kiinnostunut, poimin pari lausetta joihin kiinnitin lukiessani huomiota.
Hän luki osaksi paljon myös siitä johtuen
Oikeastaan sanaa "johtuen" pitäisi välttää tässä merkityksessä (tämä kerrottiin meille lukion kolmannella ;)). Eli käytä sen sijaan esim. ilmaisua "vuoksi" tai "takia" eli " Hän luki paljon myös sen vuoksi." (Sanan "osaksi" voi minusta jättää pois.)
itse Kuningas oli puhunut meille läheisestä asiasta sukumme historiaa ajatellen.
Tämä lause oli minusta vähän monimutkaisesti rakennettu. Saman voisi sanoa suorasanaisemmin esim. "itse Kuningas oli puhunut asiasta, joka on meille läheinen sukumme historian vuoksi."

Mutta heti alusta huomasi sinun kehittyneen edelleen Thorongilin ajoista. Kuvailut olivat hienoja, ja varsinkin tuo ensimmäinen kappale teki vaikutuksen. Mielenkiinnolla odotan jatkoa. :)
Humor-ficcaaja 2007 ja 2009, Draama-ficcaaja 2010
Avatar
Leida
Puolituinen
Viestit: 385
Liittynyt: Pe Tammi 19, 2007 8:55 pm

Viesti Kirjoittaja Leida »

Mielenkiintoiselta vaikuttaa edelleen. Minusta on mukava, että esittelet perheet kunnolla ensin, koska ilmeisesti henkilöitä tulee olemaan jonkun verran. Paljon kivempi jatkaa lukemista, jos hahmoja ei sekoita toisiinsa.^^ Tästä ensimmäisestä perheestä sai heti hyvän käsityksen ja jokaisen sen jäsenen luonnne nousi esiin. Minä pidin perheen tunnelmasta ja erityisesti tuosta isästä (Emirkö se oli?). Kirjantekijän ammatti kuulostaa kiehtovalta.

Minusta oli varsin luonnollista, että Elneriel epäröi lähtöä, vaikkei sillä suuremmin ystäviä kaupungissa olisi ollutkaan, koska olihan kyseessä sentään koko elämän mullistava tapahtuma. Ja tuskinpa Minas Tirithin tapaista kaupunkia on helppo tuosta noin vain jättää jälkeensa, varsinkin jos on siellä koko elämänsä asunut. Mideriel taas oli yllättävän helposti valmis jättämään entisen elämänsä taakseen, mutta ehkä se johtui siitä, että hän tuntui varsin valovoimaiselta luonteelta ja oli kyllästynyt tasaiseen elämäänsä.

Sellaista. Minä pidin kovasti ensimmäisestä perheestä ja mielelläni tutustuisin seuraavaankin. :wink:
Whoever said you can't fool an honest man wasn't one.
-Terry Pratchett: Making money

Vuoden Draama-ficcaaja 08, kommari 09, EpäLotR-ficcaaja 10
Nerwen
Pikku Eskapisti
Viestit: 1506
Liittynyt: To Touko 18, 2006 6:12 pm
Paikkakunta: Pieni kylä Rohanissa

Viesti Kirjoittaja Nerwen »

Kiitos ja kiitos, ihanaa että tätä luetaan :D

Andune; kiitosta... Voin kai nyt kertoa sen ammattijutun kun tuli esille. Ensin piti hänestä tehdäkin kirjastonhoitaja, mutta otin "vähän" vaikutteita siitä eräästä keskustelusta, ja se vaihtui tuohon (kiitos rakkaan isäni, joka alkoi puhua kirjanpainajista tuskaillessani ongelmaa...)

Kuu ja päivä? ei tuota ehkä olisi kuulunut esille ottaa kommentistasi, muttaah... se kuitenkin kuulosti kivalta. (oletan silti että tarkoitit yötä ja päivää....) Tämä meni nyt vähän hukkaan, mutta kiitos joka tapauksessa...

Marnie; kiitos. (aloitanko vastauskommentit liian tylsästi?) Tuossa oli tarkoituskin vähän kertoa parheistä ennen kuin mitään tapahtuu, koska haluan oppia virheistäni ja edellisen pitkän ficin alku... juuh. Ja näiden perheiden oli tarkoitus olla ihan tuiki tavallisia :D

Mithrellas, kiitos sinullekin. Huuh, onnistuin näistä kommenteista päätellen tämän aloittamisessa... Nyt kun sanoi tuon laihuusjutun, niin tajusin ottaneeni mallia nykypäivästä... Vihaan sitä, että kaiken pitää olla niin laihaa ja mukamas hirmu kaunista. Alitajunnastani varmaan....

Kirjantekijän työnkuva.. hmm. Ensinnäkin, sitoo kirjoja varmastikin, kirjoittamaan joutui varmaan myös, käsityöläinen nimenomaan. Totta kai saa esille ottaa, ja tämä on vain oma mielipiteeni... Ja tietysti Elneriel tutustui kirjoihin isänsä kautta, koska kuten sanoit, eivät kirjat voineet olla jokaisen ulottuvilla. Ja päiväohjelma. Hupsis.... Luulin jo onnistuneeni, mutta ei niin voi aina olla. Jotain unohtuu. Ihan ensimmäisessä versiossa Elneriel pääsi/joutui tiskaamaankin, mutta otin sen pois, tämä olisi paisunut ja muutenkin. Ehkä niitä pitää hiukan lisätä juttuun...

Totta kai kiinnostavat nuo pienetkin virheet, ehdottomasti! (osaltaan perfektionistinen kirjoittaja herää). Juu, otan nuo huomioon ja ehkä korjaan tämänkin luvun... Ei, korjaan varmasti.

Leida, kiitokset. Perheet pitää esitellä kunnolla sattuneesta syystä, johon viittasinkin jo tuolla ylempänä... Ja luonteita olikin tarkoitus vähän kuvata, hienoa jos pidit. Emirhän se, oikein :wink:

Kyllä, jotenkin noin minäkin sen näin, tuon lähdön vaikeuden.

Kiittelen ihan liikaa, mutta sanon vielä kerran, kiitos :wink: Ette tiedä miten nämä piristävät!
The Lord of the Rings
is one of those things:
if you like you do:
if you don't, then you boo!


~ J.R.R. Tolkien

Vuoden romance-ficcaaja 2007-2010, Vuoden ficcaaja 2014
Avatar
Andune
Velho
Viestit: 1085
Liittynyt: Ke Joulu 28, 2005 12:08 pm
Paikkakunta: Valimar

Viesti Kirjoittaja Andune »

Mitäs vit....kuu ja päivä?!! :D Sori, meikä on taas sekoillut, yötä ja päivää tarkoitin (ja tämähän ei ollut turha viesti :roll: )
Vuoden Tolkienisti 2007, Vuoden Aragorn 2008 ja 2010 sekä Vuoden Draama-ficcaaja 2009
Nerwen
Pikku Eskapisti
Viestit: 1506
Liittynyt: To Touko 18, 2006 6:12 pm
Paikkakunta: Pieni kylä Rohanissa

Viesti Kirjoittaja Nerwen »

A/N; juu, minulla on tylsää. Pitäisikö tehdä niin kuin tein edelliselläkin kerralla, etten kirjoittaisi lukuja etukäteen valmiiksi? Sillä aina kun on tylsää, niin haluan laittaa uuden luvun... Täytyy kehittää jokin tietty päivä tai jotain.... Mutta kumminkin, vaikka pääsiäisen kunniaksi toinen luku jo nyt. Tämä on sitten aika lyhyt...

Luku 2: Kangaskauppiaan perhe

Kangaskauppiaan puodissa neljännellä tasolla oli aivan tavallinen päivä. Armel kuuli isänsä puhuvan kiihtyneenä aukinaisen oven edessä, ilmeisesti jonkin asiakkaan kanssa. Ihme vain, etteivät he puhuneet kankaista tai hinnoista. He puhuivat matkasta.

Armel oli kangaskauppiaan kahdesta tyttärestä nuorempi. Hän asui kolmisin isänsä ja vanhemman sisarensa kanssa äitinsä kuoltua kolmetoista vuotta aikaisemmin, Armelin ollessa vain kuusivuotias. Syytä kuolemaan ei vieläkään tiedetty, hänet oli vain löydetty yläkerran ikkunan alta kuolleena, helmat repaleisina. Isä sanoi hänen vain pudonneen, mutta Armel ei uskonut tähän. Muuta selitystä ei kuitenkaan ollut, joten hänen täytyi tyytyä siihen. Repaleista pukua ei ollut koskaan selitetty mitenkään, ja Armel jollakin omituisella tavalla tiesi asian liittyvän kuolemaan. Tapahtumasta ei paljoa kotona puhuttu, sillä se oli vaikuttanut jokaiseen heistä.

Tyttäristä vanhempi, Aniriel, oli sulkeutunut täysin äitinsä kuoltua. Hän ei enää näyttänyt tunteitaan eikä nauranut niin kuin lapsena. Ennen äitinsä kuolemaa Armel saattoi muistaa onnellisen tytön, häntä neljä vuotta vanhemman, joka hymyili usein. Niin ei ollut enää ollut pitkään aikaan. Ulkonäöltään nämä kaksi olisivat voineet olla kaksoset, sillä heillä kummallakin oli vaaleat, äidiltä perityt hiukset ja isän kivenharmaat silmät. Kuka tahansa saattoi sanoa heistä kumpaakin kauniiksi valehtelematta ollenkaan. Aniriel ei niinkään välittänyt tästä, mutta Armel nautti täysin siemauksin. Hän käytti ominaisuuttaan hyväkseen ollenkaan miettimättä. Hän rakasti olla huomion keskipisteenä ja sydäntensärkijän roolissa. Silti sisaruksilla oli tapana kehitellä pieniä juonia varsinkin lähellä asuvien nuorten miesten pään menoksi. Suurimmat suunnitelmat eivät koskaan tulisi käymään toteen, mutta monet pienemmät olivat saaneet nähdä päivänvalon. Naapuruston miehet olivat oppineet vuosien aikana pysymään heistä kaukana. Tyttöjen isä vain nauroi kepposille ja oli kasvattanut tyttärensä kaukana pahuudelta äitinsä kohtalon tähden. Hän halusi pitää tyttärensä luonaan mahdollisimman pitkään, koska heidän mentyään naimisiin hän jäisi yksin.

”Minun pitää keskustella tästä perheeni kanssa. Käykö teille, että tapaamme myöhemmin?” Armel höristi korviaan. Mistä isä halusi puhua? Jotain oli tekeillä.
”Se sopii erinomaisesti. Kävisikö teille tämän viikon lopulla? Ja voisitteko ystävällisesti ilmoittaa asiasta eteenpäin?” Vieraan sävy oli ystävällinen, mutta hän puhui nopeaan ja ilmeisesti hänellä oli kiire.
”Kyllä, viikonloppu sopii mainiosti. Ja ilmoitan asiasta kyllä, mahdollisimman pian. He ovatkin tänään juuri sopivasti tulossa illalliselle.”
”Kiitos. Minun on kyllä nyt mentävä. Tapaamme siis viikon lopulla!”
Lausuttuaan tervehdyksen isä tuli sisään ja joutui tyttärensä kysymystulvan alle.
”Mistä me keskustelemme? Mitä Halgorille ja hänen perheelleen pitää kertoa? Olemmeko me lähdössä jonnekin?” Armel oli aina osannut kysyä isältään asiat niin, että sai niistä tietää. Nyt hän ei tosin onnistunut kovin hyvin, mutta oli epätavallista kuulla isänsä puhuvan lähes vieraan kanssa lähdöstä johonkin.
”Rauhoituhan. Kutsu Aniriel tänne niin kerron”, isä rauhoitteli tytärtään.
Armel huudahti sisarelleen, joka ilmestyi pian ovensuuhun.
”Niin?”
”Isällä on jotain kerrottavaa!” Armel vinkaisi. Aniriel näytti hieman hämmästyneeltä ja astui lähemmäs. Sen ilmeikkäämpänä ei häntä yleensä nähty.
”Istuutukaahan nyt alkajaisiksi”, Elimar-isä kehotti. Hän oli selvästi hermostunut ja innoissaan yhtä aikaa. Kun molemmat tyttäret olivat löytäneet tuolit alleen, hän avasi suunsa miettien, mitä sanoa.
”Tuota noin. Mitä sanoisitte, jos lähtisimme Annúminasiin?”
”Annúminasiin?” Armel huudahti. ”Eikö se muka olekaan autio?” Hän ei ollut uskoa tätä todeksi. Annúminasiin. Hekö lähtisivät Minas Tirithistä? Pois, ja vieläpä hyvin kauas. Armel ei edes tiennyt aivan tarkkaan, miten kauas, mutta pohjoiseen kuitenkin.
”Se on autio”, Aniriel sanoi hiljaa. Hän tuijotti isäänsä herkeämättä silmät suurina.
”Kuningas aikoo jälleenrakentaa sen ja muuan asiakkaani oli saanut tietää asiasta. Ja kun sukumme kerran on sieltä kotoisin, niin miksi emme lähtisi?” Isä katseli heitä yrittäen suostutella kumpaakin myöntymään matkaan.
Kumpikaan tyttäristä ei sanonut sanaakaan.
”Muistakaa, että äitinnekin suku oli kotoisin Pohjoisesta. Vanhat haarat kohtaavat teissä. Miltä kuulostaa?”
”Ei…” Aniriel sanoi hiljaa. Armel oli täysin samaa mieltä. Olisi hulluutta lähteä pitkälle matkalle lähes tuntemattomaan.
”Tuttavaperheemme on myös kotoisin samoilta seuduilta. Uskon heidänkin lähtevän. Ja lisäksi asiakkaani, kirjantekijäkö hän oli, lähtee myös perheineen.”
Armel alkoi miettiä. Kyllä he lähteä voisivat, varsinkin kun toisia lähtisi myös. Ja varsinkin tuttavaperheen pojan, Halgorin, takia Armel voisi lähteä. Matka voisi laukaista jotain, minkä hän oli valmis käyttämään hyväkseen. Ja olisihan hienoa palauttaa suku kotiin, niille sijoille joille se kuuluu. Hän saisi osakseen kunniaa vanhempana ja tulevien lastensa keskuudessa.
”Minä suostun, isä.” Armel oli äkkiä täysin varma asiastaan. Kyllä hän halusi lähteä. Sittenkin.
”Hyvä on. Minulle ei taida jäädä valinnanvaraa”, Aniriel sanoi vinosti ja ilottomasti hymyillen.
”Hienoa, asia on sitten hoidossa. Nyt täytyy sitten saada vain Helmir uskomaan, että lähtö kannattaa. Autatteko?” isä kysyi.
Armel nyökkäsi ponnekkaasti, Aniriel hieman hitaammin. Armel halusi tuttavaperheen lähtevän mukaan. Hiljalleen hän alkoi innostua ja unohtaa matkan rasituksen ja sen, että kaupunki ei olisi vielä valmis heidän sinne saapuessaan. Lähtö saattaisi olla hyvä asia.
Viimeksi muokannut Nerwen, Ma Huhti 30, 2007 2:21 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
The Lord of the Rings
is one of those things:
if you like you do:
if you don't, then you boo!


~ J.R.R. Tolkien

Vuoden romance-ficcaaja 2007-2010, Vuoden ficcaaja 2014
Avatar
Andune
Velho
Viestit: 1085
Liittynyt: Ke Joulu 28, 2005 12:08 pm
Paikkakunta: Valimar

Viesti Kirjoittaja Andune »

Luvun lyhyys ei haitannut, sopiva esittelyluku. Minua alkoi heti mietityttämään tyttöjen äidin kuolema. Kenties kuulemme tästä vielä lisää? :)

En oikein keksi tästä mitään sanottavaa. Jatkoa jään odottamaan mielenkiinnolla :)
Vuoden Tolkienisti 2007, Vuoden Aragorn 2008 ja 2010 sekä Vuoden Draama-ficcaaja 2009
Vastaa Viestiin