Matkalla kanssasi (PG, omc/ofc, 41. Luku 4.9. Valmis)

PG-13 ja sen alle olevat romanceficit.

Valvojat: Likimeya, Andune

Nerwen
Pikku Eskapisti
Viestit: 1506
Liittynyt: To Touko 18, 2006 6:12 pm
Paikkakunta: Pieni kylä Rohanissa

Viesti Kirjoittaja Nerwen »

Kiitos oikein paljon, ja tata viestia kirjoitankin ihan jossain muualla kuin siella kotona.

Kiitos, Andune. Voi, jotenkin arvasin reaktiosi. Kylla, Elnerielin taytyy lahtea juuri nyt. Tama on se pidempi versio tarinastani, mutta oletin sen myos olevan parempi (muuten tama olisikin loppunut tahan.) :? No juuh, kylla tama tasta viela lahtee.

Halgorin ajatuksiin yritin saada jotain "vanhempaa" ajattelua... Ja aika monimutkainen tasta taisi tulla. :roll:

Mithrellas, kiitosta. Ehka tama kaanne oli hieman suuri, mutta uskon teidan kestavan sen. Elneriel ehka kayttaytyy omituisesti, mutta kaikkeen on syynsa. Toivottavasti... Kylla se siita. (ja korjaan noihin ne oikeat kirjaimet sitten kun tulen takaisin, aat ovat arsyttavia :x ) Ja olet ihan oikeassa, avioliitto Halgroin kanssa olisi helpottanut asiaa, mutta he eivat tajunneet sita. Ehka hahmoni ovat hiukan liiankin tyhmia joskus. Emiria en ymmarra minakaan, mutta nain oli sen mentava. Myonnan tuon. Ja tama on epailyttavaa, olet oikeassa.

Kylla, tiedan, Halgroin olisi pitanyt osata ajatella eri tavoin, mutta halusin haneenkin jotain epataydellista. Ja noinhan vanhaan aikaan ajateltiin, ellen ole ihan vaarassa.

Armel osaa olla kunnollinenkin, ja naissa tilanteissa se kay ilmi. Ajattelin, etta Emirin taidot liittyisivat muihin kuin saatavilla oleviin toihin. Se oli ehka hiukan typeraakin, mutta...

Elneriel tosiaan alkoi tajuta, etta han kuulluu Halgorille, mutta sitten kavikin nain. Ja ensi luvussa toivon mukaan se selvenee hiukan. Jos oikein muistan, se menee niin.

Sulatletavaa tuli aika paljon, tajusin sen itsekni, mutta sitten onkin pidempi sulattelemistauko. En ole kotona... :( Ja solmut aukeavat seuraavien kymmenen luvun aikana. Ei tama mitaan paisunut, ei... Noh, toivottavasti siella ei huokaista, etta niinko kauan pitaa lukea viela... Tama paisui.
Viimeksi muokannut Nerwen, Ma Heinä 30, 2007 5:58 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
The Lord of the Rings
is one of those things:
if you like you do:
if you don't, then you boo!


~ J.R.R. Tolkien

Vuoden romance-ficcaaja 2007-2010, Vuoden ficcaaja 2014
Avatar
Leida
Puolituinen
Viestit: 385
Liittynyt: Pe Tammi 19, 2007 8:55 pm

Viesti Kirjoittaja Leida »

Ensinnäkin hieno juttu, että tämä paisui. ;) Tai minä ainakin jaksan lukea tätä vaikka kuinka pitkään. Juu, sinä kehittelet taas mielenkiintoisia juonenkäänteitä. Nyt on tosiaan kiva nähdä, että miten tämä tästä ratkeaa. Tykkäsin kovasti tästä(kin) luvusta. :)

Minäkin tykkäsin vauva-ajatuksista ja kyllä myös tuosta Halgorin ajatuksesta siitä, ettei lapsi ole poika. Eihän se nyt kovin tahdikas ajatus ollut, mutta minä pidän aina siitä, kun hahmot käyttäytyvät inhimillisesti ja tuo tosiaan tuntui luonnolliselta ajatukselta Halgorille, kun noita poikia tosiaan varmaan arvostettiin enemmän. Ja olihan Halgorilla sentään älliä olla sanomatta ajatustaan ääneen. :) Mutta Halgor on kyllä ollut niin ymmärtäväinen ja odotellut tuota Elnerieliä vuosikausia, että jossakin asiassa on kiva saada siihen vähän särmääkin.

Minusta tämä oli aika kiehtova juonenkäänne, mutta toisaalta minulla ei ole missään vaiheessa ollut Halgorista ja Elnerielistä mitään pakkomiellettä, kun minä pidän myös siitä Armel-neitokaisesta aika tavalla. Nyt tuota alkua lukiessa alkoi kyllä tuntua, että kyllä Halgorin on se Elneriel saatava ja sitten sinä repäisit ja hankit Elnerielille sulhasen ihan muualta. Jännä juttu, että sekin on muuten seppä. Ja kun nyt siitä sulhasesta tuli puhe, niin minusta se on erittäin epäilyttävä kaveri. Onko se ihan huvikseen matkustanut lomailemaan Minas Tirithistä Annuminasiin vai minkä takia se edes oli kaupungissa, jos sen aikomus on kuitenkin edelleen asua Minasissa? Vai onko se kuullut perheen ongelmista Minas Tirithiin asti ja kehittänyt siellä suunnitelmansa ja matkustanut sitten paikan päälle vain Elnerieliä varten?

Tosiaan, se mikä minua vähän häiritsi oli se, että luulisi koko ajan kasvavassa kaupungissa riittävän kyllä työtä. Jos ei kirjan tekemistä niin sitten jotain muuta, kun taisihan siltä Emiriltä talojen rakennuskin sujua. Sen kyllä ymmärrän, että sen oli vaikea ottaa apua vastaan ystäviltään, mutta olisi voinut luulla sen hiukan ihmettelevän tuon tuntemattoman miekkosen motiiveja varsinkin kun oma tytär on kysymyksessä. Tai no, mistäs minä tiedän, että oliko tämä kosija Emirille edes tuntematon.^^ Harvat ihmiset ovat varmasti niin epäitsekkäitä, että ovat valmiita uhraamaan oman onnensa perheen vuoksi, mutta toisaalta Elnerielin ajattelutapa kyllä sopii keskimaan ajatusmaailmaan minusta jollakin tavalla. Mutta miten ne voivat lähteä jo seuraavana aamuna? Eikö niiden pitäisi mennä naimisiin ensin?

Ja nyt Halgor ei luovuta, vaan taistelee, jookos. ;)
Whoever said you can't fool an honest man wasn't one.
-Terry Pratchett: Making money

Vuoden Draama-ficcaaja 08, kommari 09, EpäLotR-ficcaaja 10
Nerwen
Pikku Eskapisti
Viestit: 1506
Liittynyt: To Touko 18, 2006 6:12 pm
Paikkakunta: Pieni kylä Rohanissa

Viesti Kirjoittaja Nerwen »

Kiitos Leida. Sait minut iloiseksi tällä viestilläsi. (ihanaa käyttää ä:tä... :D näin aiheen vierestä. )

Hyvä jos pidät siitä, että tämä paisui. Siitä tulikin todella pitkä... vähän päälle 40 lukua, ja viimeiset vieläkin kesken. Ei sen ihan niin pitänyt olla alunperin...

Hyvä että Halgor on sinusta inhimillinen. Pelkään välillä tehneeni siitä liiankin täydellisen, ja minusta tuo ajatus sopi hiukan muuttamaan kuvaa. Ja antamaan sitä vanhanaikaisuuttakin, kuten tuolla ylempänä taisin sanoa.

Kiehtova juonenkäänne. Pidän noista sanoista, kiitos. On vaikea vastata seuraaviin, koska se kertoisi ehkä liikaa. Ajatuksena oli että tuo epäilyttävä tyyppini oli Annúminasissa jollain asiallaan, ja törmäsi siten ongelmaan. Ja sitten seuraavissa luvuissa lisää, hän on hieman omituinen ja sitä kautta tuli tähänkin kuvioon mukaan.

No niin, kyllä sitä työtä tuolla olisi ollut riittämiin. :roll: Ja kyllä Emir jossain määrin rakentamisessakin auttamaan pystyi, vaikka ei taitavimmasta päästä ollutkaan. Ja Emir käyttäytyy niin oudosti jopa itseään vastaan, ettei oikein tiedä mitä tekee. Toivon tuon selityksen riittävän.... Ja Elnerielin hakijalla on kiire, hänellä on omat tarkoituksensa nopeaan lähtöön.

Ei Halgor luovuta, ei, mutta luopua hänen täytyy silti jostakin. Huomenna lisää.

//Tämä luku tulee nyt päivän myöhässä, mutta eilen Loftis temppuili enkä päässyt tänne ja sitten aika kuluikin liian nopeasti... Mutta joka tapauksessa. Mielestäni aika hyväkin luku, mutta lyhyt, niin lyhyt. Ja Armelia liian vähän.

Luku 31: Ikävä

Vasta aamulla Armel sai kuulla Elnerielin lähteneen. Hän oli nähnyt tiellä hiljalleen katoavat vaunut, vaitonaisen Myrethin menevän taloonsa ja itkevän Miderielin pihassa.
”Elneriel on mennyt”, Mideriel oli sanonut ja lohduttomasti itkien kertonut kaiken. Elneriel oli lähtenyt vieraan matkaan, kun tuo vieras oli kuullut ongelmista jostakin ja sen jälkeen istunut iltaa Emirin kanssa muutaman kerran. Elneriel oli tehnyt lopullisen päätöksen itse, eikä Armel ollut uskoa sitä. Hän itse ei olisi suostunut vaan ollut itsekäs. Ja sitä paitsi, jos Halgor ja Elneriel olisivat menneet naimisiin, tilanne olisi ollut sama, mutta onnellisempi; ilmeisesti kukaan ei ollut vain tajunnut asiaa. Armel ei tahtonut uskoa tapahtunutta, mutta kun hän myöhemmin näki Halgorin kotinsa portailla itään tuijottaen, hänen oli pakko uskoa. Elneriel oli nyt poissa, matkalla takaisin Gondoriin. Hänen ystävänsä oli lähtenyt Annúminasista iäksi. Osaksi vasta nyt Armel tajusi, että Elneriel oli ollut hänelle tärkeä. Pisin ystävyyssuhde kehenkään perheen ulkopuoliseen, ellei Halgoria laskettu, oli Armelilla ollut Elnerielin kanssa. Vaikka Armel oli ollut kateudesta vihreä ja vihainen liian monesti, Elneriel ei ollut hylännyt häntä, vaan ottanut yhä joukkoon. Nyt häntä ei enää nähtäisi Annúminasin kaduilla.

Armel ei edes tajunnut, että Halgor oli nyt jäänyt yksin.

¤

Halgor ei ollut nähnyt Elnerieliä enää. Hän oli vain nähnyt vaunut hyvin kaukana ja sitten jäänyt pihalleen tietäen, että Elneriel oli poissa. Hänen rakkaansa oli viety pois hänen luotaan. Tuijotellessaan itään ja padotessaan tunteitaan Halgor äkkiä muisti nimen Amthor. Mies oli kuin olikin tuttu. Hän oli seppä, hieman Halgoria vanhempi, ja hän oli ostanut heidän talonsa Minas Tirithissä uuden vaimonsa kanssa. Mies oli jo naimisissa! Viha ja ikävä saivat lopulta vallan Halgorissa vaikka hän oli yrittänyt taistella vastaan. Hän meni kirjantekijän ovelle hetken mielijohteesta ja hakkasi sitä tunteidensa vallassa, ikään kuin se olisi tuottanut hänelle kaiken sen tuskan.

Hetken kuluttua Myreth tuli avaamaan ihmeissään. Hänen kasvoiltaan näkyivät pettymys ja suru kummastuksen takaakin, ja Halgor oli varma ettei hän ollut tyytyväinen tilanteeseen.
”Halgor, luulin jo karhun tulleen ovelle sitä hajottamaan! Mitä nyt?”
”Saanko puhua Emirille? Onhan hän kotona?” Halgor kysyi.
”Toki. Kolmas ovi vasemmalla”, Myreth sanoi päästäen Halgorin sisään. Sitten hän lähti keittiöön viereisestä ovesta. Halgor harppoi ohi Miderielin ja entisen Elnerielin huoneen ilmeisesti työhuoneen ovelle ja avasi sen koputtamatta. Emir katsahti häneen ihmeissään kirjahyllyn luota.
”Kuinka te saatatte seistä siinä kaiken sen jälkeen noin rauhallisena, kaiken sen jälkeen, mitä olette tehnyt?” Halgor huudahti ennen kuin Emir ehti hämmästykseltään avata suutaan.
”Mitä ihmettä?” Emir kysyi hieman hämillään.
”Lähetitte Elnerielin pois! Se mies on naimisissa, kuuletteko? Naimisissa!”
”En ole siitä ylpeä, Halgor, ja miehen vaimo on saattanut kuolla. Rauhoitu nyt”, Emir sanoi rauhallisesti ja tyynnytellen. Halgor raivostui enemmän.
”Amthor on hullu, joka kerää naisia silti ympärilleen jollain käsittämättömällä keinolla ja on tunnettu siitä, vaikka on vain neljä vuotta minua vanhempi! Häneen ei voi luottaa, hän on hullu!” Halgor tiuskahti. ”Elneriel joutuu keittiöpiiaksi tai miehen toveriksi vaimon ollessa tarpeeksi suostumaton! Kyllä minä hänen maineensa tunnen, ja se mies on maineensa veroinen!”
”En usko tuota, Halgor. Vaimo saattaa hyvin olla kuollut”, Emir toisti.
”Saattaa elää yhtä hyvin”, Halgor puuskahti.
”Elneriel suostui itse. En pakottanut häntä siihen, tarjosin vain vaihtoehdon…”
”Ja Elneriel koki sen ainoaksi! Hän teki sen teidän tähtenne, perheensä tähden, ja on liian hyvä teille!” Halgorin ääni kohosi jälleen hänen keskeyttäessään.
”Kuules nyt, nuori mies.” Nyt Emir oli jo selvästi suutahtanut. ”Elneriel teki valintansa itse ja kunnioitin sitä. Ja hän on aina jäänyt toisten varjoon, minun pieni tyttöni, hän ei viihdy juhlissa ja miehet eivät häneen katso. Kuka hänet olisi täältä hakenut, ennen kuin hän jää vanhaksi piiaksi? Kuka hänet olisi täältä ottanut?”
”Minä!” Halgor huusi. ”Minä, ja hän oli siihen suostuvainen, ja pelkäsi vain kertoa muille! Olisin pyytänyt häntä teiltä tänään, tänään, jos ette olisi… jos tätä kaikkea ei olisi tapahtunut!” Halgor oli päättänyt sen, mutta kaikki oli nyt tuhottu. Kaikki oli valunut pois kuin vesi sormien välistä, eikä hän saisi sitä takaisin. Emir tuijotti häntä hetken kuin kivettyneenä ja lysähti sitten tuoliinsa otsa syvissä rypyissä.
”Miksi ette kertoneet aiemmin?” hän sai kysyttyä.
”Elneriel ei suostunut! Hän ei koskaan kertonut syytä, mutta pelkään hänen pelänneen jotakin”, Halgor sanoi rauhallisemmin. ”Ja nyt kaikki on hukassa, poissa, Elneriel ei palaa ja kaikki on pilalla. Minä olin typerä, minä viivyttelin liian kauan.” Hänen äänensä katosi hiljaisuuteen ja äsken vallan saanut viha katosi lähes jäljettömiin. Hän käänsi katseensa lattiaan ja Emir nousi tuolistaan, käveli hänen luokseen ja laski kätensä hänen olalleen.
”Olen pahoillani, poikaseni, pahoillani niin ettet tiedäkään. Jos olisin tiennyt tästä…”
”Minä olin myöhässä. Kaikki on minun syytäni. Jos en olisi totellut häntä, jos olisin vain toiminut heti, pyytänyt hänen kättään aiemmin, hän olisi täällä… hän olisi minun vaimoni… minä en olisi yksin, kaikki on minun syytäni! Hän ei olisi voinut lähteä...” Halgor oli turta ikävästä, joka oli äkkiä hyökynyt yli.
”Ei, Halgor, ei. Kukaan yksin ei ole syyllinen, mutta suurin syy on minun. Aloitin kaiken, kun edes harkitsin tarjousta. Kun edes harkitsin, puhuako. Kun sitten puhuin, valitsin väärin. Niin, sitä minä pelkäsin. Että tekisin aivan väärin. Niin olen nyt tehnyt.” Emir huokasi raskaasti ja unohtui katsomaan ulos ikkunasta käsi yhä Halgorin olalla.

¤

Elneriel istui vaunuissa matkalla kohti itää ja etelää. Hän oli vaihtanut jo pari tuntia kestäneen matkan aikana vain muutaman sanan kummallisen Amthorin kanssa ja istui vaunuissa yksin hiljaa, voimatta katsoa taakseen. Vaunut olivat katetut ja pienehköt. Elneriel mietti kaikkea sitä, mitä oli ehtinyt Amthorista kuulla.

Viikkoa aiemmin Emir oli ensi kertaa tavannut gondorilaisen miehen majatalossa. Mies oli itse asiassa puhunut hänelle Elnerielistä, jota oli jo tarkkaillut hetken verran ja oli kuullut perheen ongelmastakin. Hän halusi auttaa ja olisi halunnut Emirin puhuvan Elnerielille saman tien, mutta Emir oli kieltäytynyt ja ollut varsin epävarma. Hän ei tiennyt, mitä tehdä. Miehet olivat tavanneet vielä pari kertaa sen jälkeen, ja lopulta Emir oli päättänyt puhua ja antaa Elnerielin päättää asiastaan itse. Nyt Elneriel istui matkalla kohti Minas Tirithiä, kaupunkia, jota hän ei ollut uskonut enää kodikseen kutsuvansa. Mitä iloa oli ollut lähdöstä Annúminasiin, kun hän oli alusta asti ollut lähtöä vastaan, ja kun heti piti lähteä takaisin? Mukanaan vain muistot ja ikävä. Niin, Elnerielin oli ikävä Annúminasiin. Vain tuskaa tälle hetkelle olivat viimeiset vuodet nyt, ne vuodet, jotka olivat olleet hänen elämänsä parhaat. Elneriel varjeli muistojaan ja muisteli rakkaidensa kasvoja. Miderielin iloiset ja suloiset kasvot, jotka olivat aina häntä auttamassa ja tukemassa, vanhempien ystävälliset ilmeet ja huolehtivat ja suojelevat eleet, jotka Elneriel ja Mideriel olivat osakseen saaneet. Halgorin komeat ja selkeäpiirteiset kasvot, rakastava katse ja hellyys häntä kohtaan. Elneriel saattoi vielä muistaa Halgorin äänen ja kosketuksen tunnun ja tuoksun. Hän tiesi, että kauaa nuo muistot eivät pysyisi kirkkaina, ellei hän pitäisi niitä hyvin. Muisto siitä, miltä tuntui olla Halgorin lähellä ja vain puhua. Muisto siitä, kuinka hän oli opetellut uimaan Halgorin ja Miderielin kanssa. Muisto Armelista ja Anirielistä, sillä hekin olivat olleet Elnerielin ystäviä kaikesta huolimatta. Muisto Halgorin suunnitelmasta rakentaa oma talo ja viedä Elneriel sinne mukanaan… Kyyneleet eivät pysyneet enää poissa. Oliko Elneriel loppujen lopuksikaan valinnut oikein? Monia kertoja hän oli kärsinyt siksi, ettei ollutkaan ollut itsekäs. Ehkä tämä oli jälleen sellainen kerta, Elneriel ajatteli räpytellen kyyneliä silmistään. Äkkiä hän tajusi, että jos hän olisi mennyt Halgorin vaimoksi, kaikki olisi ollut samoin. Hänen perheellään olisi ollut yksi suu vähemmän ja elo olisi helpottunut. Elneriel oli ulvahtaa ääneen. Hän oli ollut typerä, typerä, hän voisi olla nyt kotona jos hän olisi keksinyt sen hieman aiemmin. Elneriel alkoi sättiä itseään itkien entistä enemmän, vuolaammin kuin koskaan ennen elämänsä aikana.

Vasta myöhään illansuussa Amthor pysäytti vaunut tien sivuun ja kömpi vaunuihin Elnerielin luokse.
”Tehdäänpä muutama asia sitten selväksi”, hän aloitti istuessaan Elnerielin viereen. Miehellä oli matala ja hivenen ylpeä ääni ja hänen silmissään oli outo kiilto.
”Niin?” Elneriel kysyi. Hänestä tuntui, että hänen piti sanoa jotain.
”Olemme nyt jo pitkän matkan päässä Annúminasista ja sinun on turha enää yrittää karkaamista.”
”En ole aikonut karata”, Elneriel sanoi hieman kummissaan. Mies oli vähintäänkin omituinen.
”En pyytänyt sinua puhumaan. Mutta et yritäkään karata. Se on nyt turhaa. Ja sitten toinen asia; minä en aio mennä naimisiin kanssasi. Minulla on vaimo kotona. Saat auttaa häntä talon töissä.”
Elneriel henkäisi, muttei sanonut mitään. Tämä oli typerää. Oliko mies vailla mieltä, kun moisia höpötteli? Hän katui yhä enemmän, että koskaan lähtenyt Annúminasista, missä häntä sentään rakastettiin. Nyt hän oli yksin erämaassa, tämän miehen armoilla, joka selvästi oli vailla jäkeä.
”Sinä olet nuori, koskematon ja varmasti hyvä kotitöissä. Olen nähnyt sinun kantavan vettä ja äitisi ruokia kehutaan erinomaisiksi. Sen tähden sinä olet täällä.” Amthor loi haastavan katseen Elnerieliin.
Elneriel tunsi pientä mielihyvää siitä, ettei ollut kaikkea mitä mies kuvitteli. Hän ei ollut koskematon enää, eikä kovin taitava kokkikaan. Luulkoot mitä luuli, Elneriel päätti ja pysyi hiljaa. Mies oli varmasti hullu, vailla mieltä tai ajatusta järkevyydestä.
”Kun menemme kotiin, tottelet minun ja vaimoni sanaa sitä kyseenalaistamatta. Onko selvä?”
”On toki”, Elneriel sanoi ja nielaisi palan kurkustaan.
”Ja jokainen rikkomus tietää maksua.”
”Selvä on”, Elneriel sanoi. Hän ei ymmärtänyt, mikä puoliörkki mies ajatuksineen mahtoi olla, ja häntä alkoi pikku hiljaa pelottaa koko touhu.

//Fuu-edit iski, koska hänellä oli kaksinaismoralistisia vaikeuksia sen kanssa, että täällä Romancessa laitettiin kiitosviestiä ja ficin uusia lukuja peräkkäin, mutta Fanartissa sitä ei saanut tehdä: siispä yritän nyt mahdollisuuksien mukaan yhdistellä näitä kommentteja, oli admininkin ohjeistus. Saa valittaa, jos järjestely häiritsee, mutta toisaalta siun ei tarvitse kantaa huoltakaan, ja jätetään vanhat luvut tuolta nyt rauhaan. : D
(iskipä puheripuli) Peace. ^^
The Lord of the Rings
is one of those things:
if you like you do:
if you don't, then you boo!


~ J.R.R. Tolkien

Vuoden romance-ficcaaja 2007-2010, Vuoden ficcaaja 2014
Mithrellas
Velho
Viestit: 1099
Liittynyt: Ma Joulu 12, 2005 9:00 pm
Paikkakunta: Minas Ithil

Viesti Kirjoittaja Mithrellas »

Huijui, kylläpä tämä käy synkäksi. Aika kaukaa se Amthor kyllä lähti uutta kotiorjatarta hakemaan... Emir oli kyllä aivan täysi typerys antaessaan Elnerielin tuollaisen miehen matkaan. Nuo "saattaahan se vaimo olla kuollut" -puheet herättivät ihmetystä - olisi luullut Emirin ottavan asiasta selvää ennen kuin suostuu mihinkään, tai siis onhan tuo nyt ihan itsestään selvää, ettei miehellä olisi missään nimessä pitänyt olla vaimoa, jos se oli rehdein aikein liikkeellä. No, joka tapauksessa hyvä, että Halgor sai Emirin tajuamaan asioiden todellisen laidan, mutta silti minua vähän ärsytti, kun miekkoset tyytyvät vain päivittelemään tilannetta sen sijaan että olisivat loikanneet hevostensa selkään ja hakeneet Elnerielin takaisin...

Minusta on kuitenkin kiinnostava nähdä sinun kirjoittavan noin ilkeästä tyypistä kuin Amthor. Tai no, olihan sinulla jo Thorongilissa se loistava Goldwine, mutta Amthor tuntuu vielä kauheammalta. Sinä kirjoitat hyviä pahiksia. :D Mietin vain, mitä tarkoitat tuolla koskemattomuudella... Minä olen ollut siinä käsityksessä, etteivät Elneriel ja Halgor olisi ehtineet ihan niin pitkälle...

Tämä oli erilainen, mutta hyvä luku. Toivottavasti jatkoa tulee pian.
Humor-ficcaaja 2007 ja 2009, Draama-ficcaaja 2010
Avatar
Andune
Velho
Viestit: 1085
Liittynyt: Ke Joulu 28, 2005 12:08 pm
Paikkakunta: Valimar

Viesti Kirjoittaja Andune »

Synkkää synkkää. Tosin vähän helpotusta toi että Elneriel jää piiaksi. Tosin tuossa "koskemattomassa" oli paha kaiku (ja jos ymmärsin sen oikein niin kaikki Elnerielin viattomuus on tipotiessään. Missä välissä se ehti tapahtua?) Toivottavasti Elnerielin toimenkuvaan kuuluu vain tuo ruuanlaitto yms yms.

Meitsi symppaa vaihteeksi Halgoria 8) Oli jotenkin suloista että tämä meni räyhäämään Emirille. Menetetty rakkaus, traagista ja toimii aina.

Elneriel ymmärsi vihdoin. Vähän liian myöhään tosin (tämä oli näitä kohtia missä tekisi mieli sanoa että mitä minä sanoin)

Voih, toivottavasti tässä käy vielä hyvin. Olen muuten samaa mieltä Mithrellasin kanssa, sinä todella osaat kirjoittaa hyviä pahiksia (ei yhtään haittaisi vaikka Amthor saisi saman kohtalon kuin Goldwine :roll:)
Vuoden Tolkienisti 2007, Vuoden Aragorn 2008 ja 2010 sekä Vuoden Draama-ficcaaja 2009
Avatar
Leida
Puolituinen
Viestit: 385
Liittynyt: Pe Tammi 19, 2007 8:55 pm

Viesti Kirjoittaja Leida »

Onpas tämä nyt, minä en oikein tiedä, että mitä sanoakaan. Mielenkiintoista kyllä, ei siinä mitään. Emirin pisteet laskee minun silmissäni kohisten. Pitäisi sitä nyt sen verran tyttärestään välittää, että ottaa selvää siitä minkälaisiin oloihin tämä joutuu. Ja luulisi, että se olisi herättänyt epäilyksia, että miekkosella oli niin kiire saada Elneriel mukaansa. Kun eikös se nyt luonnollisempaa olisi ollut, että Elneriel olisi asunut häihin asti kotonaan. Halgorista pidin kovasti tässä luvussa, mukava nähdä, että sekin menetti kerrankin malttinsa. Muutenkin Emirin ja Halgorin keskustelu oli hauskaa luettavaa. Ja hei, minä arvasin, että sillä, että Amthor on seppä, on merkitystä. ;)

Okei, nyt minua kiinnostaa, että kiikuttaako tämä Amthor (joka minustakin vaikuttaa mielenkiintoiselta ) Elnerielin Minas Tirithiin asti vai pelastetaanko se matkan varrella. Jotenkin tuntuu, että Amthorilla on muutakin mielessä Elnerielin varalle kuin pelkkä ruoanlaitto, vai miksi se muuten raahasi piian mukaansa noin kaukaisesta kolkasta? (Minä vain heittelen ilmaan näitä mieleen tulevia kysymyksiä, ei tarvitse vastata, jos se spoilaa tulevia lukuja.)

Armel oli mukava. ;) Armel ei edes tajunnut, että Halgor oli nyt jäänyt yksin. Pidin tuosta lauseesta ja se oli hienosti sijoitettu yksittäiseksi kappaleeksi.

Tällaista tällä kertaa ja luonnollisesti jatkoa odottelen taas innostuksella. ;)
Whoever said you can't fool an honest man wasn't one.
-Terry Pratchett: Making money

Vuoden Draama-ficcaaja 08, kommari 09, EpäLotR-ficcaaja 10
Nerwen
Pikku Eskapisti
Viestit: 1506
Liittynyt: To Touko 18, 2006 6:12 pm
Paikkakunta: Pieni kylä Rohanissa

Viesti Kirjoittaja Nerwen »

En osaa olla vastailematta. Mutta laitan sitten seuraavan luvun kanssa tämän samaan, jos ei kommentteja tule enempää... Ja yritän tehdä samoin tulevaisuudessakin.

Mithrellas, kiitos. Itse asiassa Amthor oli Annúminasissa muilla asioilla, muta sitten törmäsikin tälläiseen. Ei hän varta vasten lähtenyt, ehei.

Emir luuli miehen olevan naimaton ja ajatteli, että vihdoin joku oli valmis naimaan hänen tyttärensä. Ja ratkaisu tuokin, hakea Elneriel saman tien kotiin.. olisi se voinut toimiakin. :D Mutta päätin tyytyä tuohon.

Ilkeä tyyppi, ehkä Amthor on juuri sitä. Loistava Goldwine, kuinka kehtaat sanoa noin? :roll: Ei muuten, mutta itseäni ärsyttää kuinka viimeistelemätön hahmo se on. Ihanaa että pidät näistä "pahiksistani".

Koskemattomuudella tarkoitin juuri koskemattomuutta. Saanen lainata omaa tekstiäni tuolta hiukan kauempaa; Siellä, pehmeällä hiekalla, kivien ja järven suojelemana Elneriel sai tuntea, että toinen todella rakasti. Ja tuo oli siis luvusta 30.

Nämä kommentit saavat minut tuntemaan itseni typeräksi. Aloin juuri vihata tätä juttua ja sitten saan tällaisia kommentteja... *huoh*

Andune, kiitosta. Juuh, en minä Elnerielistä sentään vaimoa tehnyt. Muuten tämän jatkamisessa ei olisi mitään järkeä, noin sivumennen sanoen. Ja tuo koskemattomuus-juttu, siihen vastasin hieman ylempänä. (Olen laiska enkä jaksa kopioida taas.)

Hyvä jos pidät Halgorista. :D Menetetty rakkaus, toden totta. Ja olen huomannut sen toimivan. Toivon vain, ettei tämä ollut mikään hirveä klisee.

Elneriel ymmärsi, juu. Jotenkin saan outoa mielihyvää siitä, että saan kiduttaa hahmojani. :roll: Juuri sopivasti liian myöhään tajuaa jonkin tärkeän seikan tms. Olen ehkä outo.

Hyvin.. No, mikä on kenellekin hyvin. En sano mitään lopusta vielä. Liian aikaista. :wink: Ihanaa, että "pahiksista" picetään. Jotenkin minusta silti tuntuu siltä, että heillä ei koskaan ole motiivia.

Leida, kiitoksia. Emir on tässä kohtaa aika tumpelo, ei oikein tiedä itsekään mitä tekee ja toimii ennen kuin ajattelee. Ja epäilyksien luulisi heräävän, mutta ei tuo huomannut Elnerielin ja Halgorin juttuakaan.

Seppä-jutulla toden totta oli merkitystä. :wink:

Saatpa nähdä, kuinka tuossa Elnerielin jutussa käy. Se saattaa olla ennalta-arvattavaakin, mutta kaikki ei todellakaan ole... Tai ainakin luulen niin, ette tiedä mitä on tulossa...*salaperäinen hymy* Ja ehkä Amthorilal on mielessä muutakin. Se selviää varsin pian.

Kerrankin Armel oli mukava, juuh. Ja tulee olemaan entistä mukavampi kun loppua kohti mennään. :)
The Lord of the Rings
is one of those things:
if you like you do:
if you don't, then you boo!


~ J.R.R. Tolkien

Vuoden romance-ficcaaja 2007-2010, Vuoden ficcaaja 2014
Avatar
Andune
Velho
Viestit: 1085
Liittynyt: Ke Joulu 28, 2005 12:08 pm
Paikkakunta: Valimar

Viesti Kirjoittaja Andune »

"Siellä, pehmeällä hiekalla, kivien ja järven suojelemana Elneriel sai tuntea, että toinen todella rakasti"

:shock: No niin, en ole ilmeisesti ollut kovin skarpissa kunnossa lukiessani koska en ymmärtänyt tuota...offaus päättyy...
Vuoden Tolkienisti 2007, Vuoden Aragorn 2008 ja 2010 sekä Vuoden Draama-ficcaaja 2009
Avatar
Fuu
norppa
Viestit: 948
Liittynyt: Ke Helmi 18, 2004 8:12 pm
Paikkakunta: syli

Viesti Kirjoittaja Fuu »

En osaa olla vastailematta. Mutta laitan sitten seuraavan luvun kanssa tämän samaan, jos ei kommentteja tule enempää... Ja yritän tehdä samoin tulevaisuudessakin.
Laitanpas tämän nyt ihan erikseen: tarkoitus siis ei todellakaan ole estää vastaamasta ihmisten kommentteihin, vaan kyseessä on puhtaasti tuplapostaamisen välttäminen ^^ (vaikka eihän se todellakaan ole mitään floodaamista tällaisissa tapauksissa)
Kiitos kuitenkin hirveästi oma-aloitteisuudesta, ja jos nyt unohtuu laittaa samaan niin ei se mitään, saisi ainakin töetä. :D
(no niin, menen häiritsemästä asiallista topikkia)
you spin me right round, baby, right round
like a record, baby, right round round round


Vuoden Ilopilleri 2005-2009, vuoden Humor-ficcaaja 2010. Pörr.

captainfuu.tumblr.com
captainfuu.deviantart.com
Nerwen
Pikku Eskapisti
Viestit: 1506
Liittynyt: To Touko 18, 2006 6:12 pm
Paikkakunta: Pieni kylä Rohanissa

Viesti Kirjoittaja Nerwen »

Andune, olin juuri tulossa tänne korjaamaan tuohon, että sitä kohtaa olisi toden totta voinut selventää jotenkin. Ja off ei ole kovinkaan pahasta... :lol:

Fuu Hououji, sinulle minun piti alun perin vastata kun tätä viestiä aloin kirjoittaa...

Voi, tiedän että kommentteihin saa vastata ja olen vain iloinen että minua ohjeistetaan (olen huomannut, että noita tuplaposteja on tässä topikissa aika paljon.), mutta voisin kyllä tehdä sen jokaisen luvun alussakin... :roll: Yritän parhaani. Etkä sinä mitään häiritse, teet vain sitä mitä pitää, eikös?

Ja siitä sitten tällainen turha viesti saman tien... :lol:

/Ja uusi luku jälleen. Hieman lyhyehkö ehkä, mutta nyt enemmän Armelia.


Luku 32: Kaksi yksin – kolmas keinot keksii

Elneriel ja Amthor saapuivat Edorasiin noin kuukauden matkan jälkeen. Elneriel oli onnistunut välttelemään Amthoria kaikkialla paitsi Briissä. Mies oli alkanut väkivaltaiseksi juotuaan aivan liikaa. Yhteisen ajan perusteella Elneriel saattoi sanoa miestä hulluksi. Hän pelkäsi itsekin menettävänsä järkensä, Briissä muistot olivat vyöryneet hänen ylitseen ja tien päällä hän kaipasi kotiin tai pois Amthorin läheltä. Elneriel oli itkenyt matkan kuluessa enemmän kuin koko siihenastisen elämänsä aikana.

Mutta nyt he olivat Edorasissa. Muistot piinasivat Elnerieliä jälleen, ja kun hän ja Amthor olivat torilla, hän löysi korukojun aivan samasta paikasta kuin missä se oli edellisellä kerralla ollut. Kuin mikään ei olisi muuttunut muutaman vuoden aikana. Eukko katseli häntä kojun takaa, kun hän itse katseli pöytää surumielisesti. Se paikka, josta Halgor oli korun hänelle ostanut, oli tyhjä. Koru roikkui hänen vaatteidensa alla piilossa Amthorilta ja Elnerielin aarteena.
”Minä muistan neidon”, vanha nainen sanoi äkkiä.
”Anteeksi?” Elneriel sanoi. Hän oli ollut ajatuksissaan.
”Minä muistan teidät. Herra osti neidolle korun täältä.” Eukko kumartui edemmäs.
”Niin. Niin!” Elneriel sanoi äkkiä kiihkeästi. Hän ei tiennyt miksi oli äkkiä niin innoissaan, mutta oli mukavaa, että vanha nainen muisti niin tarkasti.
”Joko olette herran kanssa naimisissa?” eukko kysäisi sitten.
”Mitä? Ei, en ole.” Elneriel pudisti päätään. Mitä ihmettä? Hän ei käsittänyt, mistä nainen puhui.
”Voi. Olen pahoillani. Herra näytti pitävän teistä kovasti.”
”Muistatteko te noin hyvin kaiken?” Elneriel kysyi. Sitten hän nojautui lähemmäs. ”Itse asiassa minut myytiin puoliksi omasta tahdostani. Perheellä oli ongelmia, enkä saanut sitä jota rakastin.” Elneriel räpytteli jälleen kyyneleet pois. Hän ei vieläkään tajunnut kunnolla, ettei palaisi koskaan kotiin.
”Älkäähän nyt. Teillä näyttää olevan kova ikävä. Toivon teille kaikkea hyvää.”
”Kiitos. En tarkoittanut, minä vain…” Elneriel yritti selittää tukahduttaen kyyneleensä.
”Mies tulee.”
”Mitä?” Elneriel kysyi ja vilkaisi olkansa yli. Amthor toden totta käveli heitä kohti.
”Kuinka tiesitte?” Elneriel kysyi hiljaa.
” Hän katseli teitä kauempaa”, nainen sanoi ja vetäytyi piiloon kojuunsa. ”Tuo mies ei ole hyvä.”
”Kuinka niin?” Elneriel ihmetteli.
”Hän on käynyt täällä ennenkin”, nainen sanoi ja vetäytyi piiloon. Amthor katsoi Elnerieliä oudosti ja veti sitten mukaansa. Taas oli lähdettävä eteenpäin.

¤

Armel oli kuukauden aikana tajunnut, että Elneriel ei tulisi enää takaisin. Hän oli järkytyksestään toipunut ja ehtinyt ajatella asiaa. Hän oli myös saanut tilaa itselleen Halgorin rinnalla. Nuorukainen oli miltei heti Elnerielin lähdön jälkeen alkanut rakentaa taloa niemenkärkeen. Nyt tuo talo oli valmis ja Halgor vasta muuttanut. Silti Armel oli jo ehtinyt usein olla siellä Halgorin seurana. Yhtä usein kuin Miderielkin. Mideriel ja Halgor surivat yhä Elnerieliä.

Mutta uusi lehti oli kääntynyt, sen tiesivät kaikki. Armelin aika voisi olla nyt. Hän oli jo saavuttanut paikan Halgorin ystävänä, mutta voisiko hänestä olla enempään? Kun Elneriel ei tulisi takaisin. Elneriel oli ollut poissa jo kuukauden päivät ja muutaman ylikin, aika saattoi olla jo kypsä. Halgorin kasvoilta oli saanut suru ja hiljaisuus asuinsijan. Se oli vain komistanut nuorukaista, ja Armel katseli häntä usein salaa, toivoen ettei Halgor huomaisi. Armel olisi tahtonut upottaa sormensa Halgorin paksuihin hiuksiin ja suudella huulia. Hän vain pelkäsi, että aika ei olisi vielä kypsä. Elneriel oli yhä liian lähellä – ehkä. Armelin pitäisi ehkä odottaa vielä, mutta hän ei kestänyt. Hän oli jo pakahtumaisillaan.

Pilvet kerääntyivät uhkaavina taivaalle, kun Armel otti takkinsa ja lähti Anirielin luokse. Ehkä Aniriel suostuisi auttamaan häntä jotenkin, tai edes antamaan mielipiteensä. Armel koputti puiseen oveen ja pian Aniriel tuli avaamaan Niriel sylissään. Armel tervehti kumpaakin hymyillen ja Aniriel pyysi häntä astumaan sisään.
”Mitenkäs maa nyt makaa, siskoseni?” Aniriel kysyi, kun he istuivat keittiön pöydän molemmin puolin ja Niriel oli päästetty lattialle. Elcar ei ollut kotona, ja toisaalta Armel oli siitä onnellinen. Hän halusi puhua vain siskolleen.
”Kaikki hyvin. Halgor ja Mideriel kaipaavat edelleen Elnerieliä kovasti. Aloin jo ihmetellä, kuunkierron on Elneriel ollut poissa ja he eivät halua elää elämäänsä. Tämä oli tietysti järkytys, mutta…”
”Ikävä, Armel, ikävä. Muistat kai äidin? Tilanne on Halgorille lähes sama. Nyt se vain on katkerampaa, koska hän tietää Elnerielin elävän”, Aniriel sanoi.
”Muistanhan minä äidin”, Armel huokasi. Ehkä hänen toiveensa oli mahdoton.
”Halgorille asia ei ole ollenkaan helppo. Hän oli riidellyt Emirin kanssa heti Elnerielin lähdettyä, muistanet?”
”Muistan”, Armel sanoi. ”Minä en olisi sitä Halgorista uskonut.” Se ei todellakaan ollut Halgorin tapaista. Hän oli ollut epätoivoinen. Armelin kävi sääliksi nuorukaista.
”Niriel on näköjään kasvanut kovasti”, hän sanoi sitten, hetken piinaavan hiljaisuuden jälkeen.
”Onko? Minä en huomaa sitä ollenkaan, mutta olenkin hänen kanssaan koko ajan”, Aniriel sanoi katsellen tytärtään hellästi.
”Kyllä hän on kasvanut.” Sitten Armel käänsi katseensa ikkunaan miettien, miten ottaa puheeksi Halgorin ja asiansa.
”Tuota, Aniriel, voisitko auttaa eräässä asiassa..?” hän kysyi sitten.
”Niin?”
”Sano, joko voin mennä puhumaan Halgorille hänestä ja minusta.”
”Et ole siis vieläkään luovuttanut?” Aniriel ihmetteli ja pudisti päätään. Sitten hän pysähtyi ja jäi miettimään.
”Armel, minusta sinun on aika puhua. Pian. Olet odottanut kauan, ehkä olisi aika saada vastaus. Sinun pitää avautua. Kyllä, pian, huomenna ehkä.”
”Oletko sitä mieltä?” Armel innostui.
”Olen. Olet odottanut aikasi.” Aniriel kaappasi sanojensa päätteeksi Nirielin lattialta ja torui tyttöä, joka oli alkanut nakertaa matonkulmaa.
”Ihanaa, että olet samaa mieltä kuin minä. Sinuun voin luottaa”, Armel sanoi, nousi ylös ja halasi sisartaan ja tämän tytärtä yhtä aikaa. Niriel inisi likistyttyään äitinsä ja tätinsä väliin. Armel irrotti naurahtaen.
”Luulen, että menen nyt”, hän sanoi sitten.
”Hyvä on. Jos mieltäsi painaa jokin, tule toki kertomaan minulle”, Aniriel sanoi ja paransi Nirielin asentoa.
”Kiitos, Aniriel. Olet paras sisko, minkä voin saada”, Armel sanoi hymyillen, käveli eteiseen ja lähti. Hänen päätöksensä oli nyt tehty.

¤

Ikkunaa vasten löivät suuret pisarat ja kolistivat kattoa. Halgor tuijotti ulos sateeseen. Ikkuna oli läpimärkä ja siitä tuskin näki ulos. Ilma oli aivan harmaa ja ulkona ei näkynyt ainuttakaan eksynyttä sielua. Järven pinta lainehti ja pisarat rikkoivat sen pinnan. Ukkonen jyrähti. Hetki tuntui enteilevän kuolemaa ollen yhtä aikaa kaunis ja karmiva.

Halgor istui oman talonsa keittiössä, hän oli saanut talon juuri sinne mihin oli halunnutkin, pienen niemen kärkeen. Talo tuntui tyhjältä, vaikka hän oli tottunut olemaan yksin. Jos Elneriel olisi ollut siellä, talo olisi ollut lämmin ja sopiva kahdelle. Nyt se tuntui liian suurelta ollakseen vain hänen. Elneriel oli olut poissa runsaan kuukauden ajan, ja tuo kuukausi oli ollut Halgorin elämän pisin. Hän ei ollut juuri viettänyt aikaansa Annúminasista saamiensa ystävien kanssa ja oli yksinäisempi kuin koskaan ennen. Olihan hänellä vielä Armel ja Miderielkin, mutta silti hän tunsi olevansa yksin. Elneriel oli poissa, ja ei palaisi. Silti jokin toivon kaltainen eli yhä Halgorin sydämessä. Hän ei tahtonut uskoa, ettei tapaisi Elnerieliä koskaan. Hän kyllä näkisi rakkaansa vielä. Ikävä oli ottanut vallan jo usein, ja hän oli valvonut pitkään yöhön moneen kertaan pystymättä rauhoittumaan. Ajatuskin Elnerielistä sen lieron käsissä… Suuri salama löi järven yllä ja valaisi koko maiseman silmänräpäykseksi. Heti sen jälkeen kuului korvia huumaava jyrinä kuin jättiläiset olisivat heitelleet kiviä taivaankannelle. Ja koputus.

Halgor joutui miettimään hetken, oliko kuullut harhoja. Sitten ovelta kuului ääni uudelleen ja Halgor nousi ylös ja käveli ovelle. Hän mietti, kuka ovella mahtoi olla. Kuka olisi ulkona tällaisessa säässä? Sitten hän päätti avata oven.

Neito näytti kostonjumalattarelta seistessään keskellä sadetta, välittämättä pistelevistä pisaroista tai ukkosesta aivan yläpuolellaan. Vaaleat hiukset valtoimenaan, puolimärkinä, näyttivät hohtavan esiin tasaisesta harmaudesta. Tuuli oli kova ja repi hiuksia ja hihoja joka suuntaan. Hetken oli sanoinkuvaamattoman hiljaista ja he vain katselivat toisiaan. Sitten valkea salama repi taivaankannen kahtia ja ukkonen jyrähti kovemmin kuin kertaakaan ennen. Tuuli varasti hetkeksi pisarat, mutta sitten ne alkoivat hakata maahan entistä pistävämmin. Myrsky oli aivan heidän yläpuolellaan. Salama iski jälleen järven yllä.

”Elneriel on poissa. Huolitko minut nyt?” Armel kysyi. Astuessaan eteenpäin hän näytti taas kutistuvan omaksi itsekseen. Halgor ei osannut kuin viitata neidon sisään sateesta.
Viimeksi muokannut Nerwen, La Elo 04, 2007 2:27 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
The Lord of the Rings
is one of those things:
if you like you do:
if you don't, then you boo!


~ J.R.R. Tolkien

Vuoden romance-ficcaaja 2007-2010, Vuoden ficcaaja 2014
Avatar
Leida
Puolituinen
Viestit: 385
Liittynyt: Pe Tammi 19, 2007 8:55 pm

Viesti Kirjoittaja Leida »

Minä tykkäsin jostakin syystä erityisen kovasti tästä luvusta. Aluksi minua vähän häiritsi, että Halgor ei sitten lähtenyt sinne Elnerielin perään, niin kuin puolittain luulin hänen tekevän, mutta toisaalta, hirveän helpostihan ihmiset jäävät itsekseen murehtimaan tekemättä asioille mitään. Halgor ei vielä ole tuntunut sellaiselta suurelta toiminnan ihmiseltä tähän mennessä, joten minä jopa sanoisin, että tuo käytös jollakin lailla sopii hänen luonteeseensa. Minä sain jotenkin hirmuisen elävän mielikuvan Halgorista istumassa yksin mökkinsä ikkunassa.

Oli tosi kiva lukea Armelista kerrankin näin paljon ja minusta tuo Armelin tulo Halgorin luo oli kuvattu aivan ihanasti. Siis sinä kuvasit tuota myrskyä tosi hienosti. Ja minusta Armel ja Halgor kyllä sopisivat edelleen yhteen ja minä olin iloinen, kun Halgor ei läimäyttänyt ovea Armelin nenän edestä kiinni. Tosin Elnerieliähän tässä käy sääliksi. Tuo oli kyllä kauhean kiva, että otit mukaan sen saman torimyyjän, jolta Halgor osti korunsa. Siinä tuli itselle sellainen mukava tunne, että tuon kaverinhan minä jo tunnenkin. Mutta muuten, nyt ei kyllä Elnerielin kannalta kovin valoisalta näytä. Ja sillä on pitkä matka palata kotiin, jos se sen vielä onnistuu tekemään.

Minä poimin muutaman virheen.
aika saatto olla jo kypsä. Saattoi sanasta uupuu i-kirjain. Elneriel oli poissa, ja ei palaisi Voisiko tämän sanoa, että Elneriel oli poissa, eikä palaisi. Kuulostaisi jotenkin sujuvammalta niin. Lihan hänellä vielä Armel ja Miderielkin Ja tuosta kai puuttuu ensimmäinen O.^^ Ja nyt minä tunnen itseni ihan turhasta nipottajaksi, mutta ajattelin, että jos haluat saada nuo korjattua, häiritsemästä muuten hienoa tekstiä.

Minua on alkanut tosissaan kiinnostamaan, että kuinka onnellinen loppu tälle tarinalle tulee. Kun tuntuu siltä, että tätä alkaa olla vaikea lopettaa niin, että kaikille jäisi hyvä mieli, mutta eihän sille välttämättä ole tarvettakaan. Kunhan se ei vain mene niin, että Halgor ottaa Armelin korvikkeeksi ja hylkää tämän kuitenkin Elnerielin tähden ja murskaa Armelin sydämen. Joo, okei, ehkä minun pitää malttaa katsoa, että mihin sinä päädyt. Jatkoa siis ja kiitos hyvästä luvusta. ;)
Whoever said you can't fool an honest man wasn't one.
-Terry Pratchett: Making money

Vuoden Draama-ficcaaja 08, kommari 09, EpäLotR-ficcaaja 10
Mithrellas
Velho
Viestit: 1099
Liittynyt: Ma Joulu 12, 2005 9:00 pm
Paikkakunta: Minas Ithil

Viesti Kirjoittaja Mithrellas »

Kauhealla rajuilmalla se Armel sitten lähti Halgoria riiustelemaan :D. Ei voinut sen vertaa odottaa, että se menisi ohi... Mutta ei, tuo loppu oli kyllä tosi hieno, vaikka tuo Armelin ilmestyminen yhdessä ukkosen kanssa antoi kyllä aika pahaenteisen vaikutelman. :) Jotenkin korppikotkamainen hän minusta kyllä on, iskee heti kyntensä kun toinen on haavoittuvaisimmillaan. Minusta tuo kuukausi, jonka hän antoi Halgorin olla rauhassa, on kyllä melko lyhyt aika enkä oikein usko, että Halgor olisi siinä ajassa ehtinyt käsitellä menetystään kovinkaan pitkälle.

Halgor rakensikin sen mökkinsä sitten aika nopeasti. Ehkä hän pyrki pakenemaan suruaan töitä paiskimalla... Tosin aika kurjaahan hänen sitten oli istua siellä yksikseen. Minä en oikeastaan yllättyisi, jos hän nyt kelpuuttaisi Armelin... olisi ainakin jonkinlaista seuraa hänellä.

Kiva että tuo torieukko oli taas mukana. Hänestä sai vähän sellaisen ennustajaeukkomaisen vaikutelman, vaikka hän taitaa vain olla kova tarkkailemaan kaikkea ympärillään olevaa. Elnerieliä käy kyllä sääliksi. Toivon tosiaan, että hänen kävisi tässä lopulta hyvin, vaikka aika kauhealta se nyt hänen osaltaan näyttää.

Sinulla oli hienoja vanhanaikaisia sanontoja tässä luvussa, nimittäin nuo kiviä heittelevät jättiläiset ja tuo ”Mitenkäs maa nyt makaa, siskoseni?”. Ne tuntuvat sopivan tuon ajan ihmisten suuhun ja ajatuksiin.

Tuo Anirielin vaavi oli söpö. ;)

(Juu, ja minultakin oli tosiaan tainnut jäädä rekisteröimättä se yksi lause Elnerielistä ja Halgorista - joko unohdin sen tai sitten tulkitsin sen jotenkin toisin. Hyvä ettei Elnerielin ainakaan tarvitse neitsyyttään menettää sille hirviölle, vaikka laiha lohtuhan se on...)
Humor-ficcaaja 2007 ja 2009, Draama-ficcaaja 2010
Nerwen
Pikku Eskapisti
Viestit: 1506
Liittynyt: To Touko 18, 2006 6:12 pm
Paikkakunta: Pieni kylä Rohanissa

Viesti Kirjoittaja Nerwen »

Leida, kiitosta. :D Juuh, ei Halgor sitten sinne perään lähtenyt, vaan jäi muhimaan liemeensä, jos näin voisi sanoa... Ja kyllä, eipä hän kovin toimivainen ihminen loppujen lopuksi ole. Hyvä jos mielikuvia syntyy, voin vain hymyillä kun kuulen (luen) tuollaista.

Armelista tulee vähän enemmän tässä vaiheessa, väkisinkin. Hyvä että pidät tästä, niin ajattelinkin. Tuo myrsky itse asiassa syntyi myrskyn aikana; kirjoitin kohtauksen ensimmäisen kerran viime keväänä, olin juuri pyöräillyt sateessa koulusta kotiin ja sitten alkoi vielä ukkostaa. Seisoin pihalla sateessa omasta tahdostani ja sitten kirjoitin tuon... Eikä Halgor nyt sentään kehtaa Armelia pois lähettää.

Ja Elnerielin tilanne ei kyllä kovin hyvä ole.

Kiitos, kun laitoit nuo virheet ylös. Sen siitä saa kun kirjoittaa ties kuinka pitkään yhteen menoon ja word kun ei tuollaisia virheitä huomaa jos sana on oikea sana virheenäkin. Korjaan nuo saman tien. (Ja selitykseni oli jälleen kerran harvinaisen sekava. Kiitos kumminkin.) Haluan todella saada virheet pois, vihaan kirjoitusvirheitä...

Tulet näkemään sitten, onko kaikki hyvin, kun tämä loppuu. En sano mitään tässä vaiheessa, en vielä. Jonkinmoista onnellista minä ajattelin, mutta saa nähdä mihin tuo menee.

Mithrellas, kiitos. :lol: Rajuilmalla juuri, mitä sitä turhia enää odottelemaankaan. Pahaenteinen vaikutelma, niin, ehkä jossain määrin. Ja korppikotkaakin hänestä löytyy, olen huomannut itse saman. Kuukausi on lyhyt aika, vaikka onkin pitkä. Yritän olla sanomatta mitään, mikä kertoisi liikaa. :roll:

Halgor rakensi mökin nopeaan, juuri siksi koska hän purki ajatuksiaan työn touhussa. Joskus työskentely on hyvä keino unohtaa. En tullut maininneeksi sitä tässä, mutta niin minä sen ajattelin. Ja saatte nähdä, kuinka tässä vielä Armelin suhteen käy. Paha kirjoittaa mitään, kun ei saisi spoilata.

Torieukko oli pakko tunkea mukaan ja sainpa jotain tapahtumiakin aikaan sielläpäin. Jossain vaiheessa ajattelinkin tehdä hänestä ennustajan, mutta ajatus ei sopinut Tolkienin maailmaan niin hyvin, joten hän jää vain hämäräperäiseksi naiseksi joka on vähän omituinen. Elnerielin osa on ainakin tässä vaiheessa surullinen.

Hyvä jos pidit noista sanonnoista... :D Ja kiviä heittelevät jättiläiset ovat osittain Hobitista, niitähän on siinä tarinassa... Mutta mielestäni se sopi tuohon kohtaan.

Ja se lause toden totta taisi olla vähän liian hämärä. Olisi voinut selventää jotenkin... Mutta kai se nyt noinkin menee.
The Lord of the Rings
is one of those things:
if you like you do:
if you don't, then you boo!


~ J.R.R. Tolkien

Vuoden romance-ficcaaja 2007-2010, Vuoden ficcaaja 2014
Avatar
Andune
Velho
Viestit: 1085
Liittynyt: Ke Joulu 28, 2005 12:08 pm
Paikkakunta: Valimar

Viesti Kirjoittaja Andune »

:x Armelista tulee todella mieleen korppikotka, eikö tämä voisi jättää Halgoria rauhaan? Kuukausi on melko lyhyt aika, minä jo puoliksi odotin että mies olisi läimäissyt oven kiinni Armelin nenän edestä.

Torimummo tietää asioita, pelottavaa. Nyt jäi sitten mietityttämään että mitä Amthor (meinaan kirjoittaa sen aina Amroth:roll:) on oikein tehnyt kun torimummo hänet tunsi.

Myrsky oli upea. Miksi täällä ei koskaan ole tuollaisia? (Hullu ihminen, olen aina fiiliksissä kun on kunnon rajuilma)

Ei kai tässä muuta tällä erää. Jatkoa odotellen :)
Vuoden Tolkienisti 2007, Vuoden Aragorn 2008 ja 2010 sekä Vuoden Draama-ficcaaja 2009
Nerwen
Pikku Eskapisti
Viestit: 1506
Liittynyt: To Touko 18, 2006 6:12 pm
Paikkakunta: Pieni kylä Rohanissa

Viesti Kirjoittaja Nerwen »

Andune, kiitosta. Eihän se Armel voi olla käyttämättä tilaisuutta hyväkseen. Ja kuukausihan on yllättävän lyhyt aika, ainakin näinä päivinä...

Torimummo tietää todella jotakin, ja Amthorin maine on kiirinyt kauas. Se ei jäänyt vain Gondorin seppien tietoon, ei, hän on ollut muuallakin. Tosin en taida viitata enää Rohaniin sen suuremmin, ikävä kyllä. Kai se riittää, että hänet tunnetaan.

Minäkin pidän myrskyistä, on hauskaa mennä ulos seisomaan ja kastumaan ja kuuntelemaan... Vaikka se on jollain tavalla pelottavaakin. Sen takia tuo Armelkin tuolla...
_________________

Huh, meinasin jo melkein unohtaa, että tänään on tiistai. Mutta en onneksi ihan kokonaan, eli uutta pukkaa. :roll: Jostain syystä minä pidän tästä osasta.

Luku 33: Käsky ja sopimus

Elneriel ja Amthor olivat viimein perillä Minas Tirithissä. Amthor johti Elnerielin seppien kortteliin ja kauhukseen Elneriel totesi talon olevan se, jossa Helmir, Aneth ja Halgor olivat asuneet. Hän vaikersi vahingossa ääneen. Oli jo tarpeeksi järkyttävää olla perillä, olla jälleen Valkoisessa Kaupungissa, mutta nyt vielä tämäkin. Häntä kidutettiin kaikilla mahdollisilla tavoilla, mitä hän oli tehnyt ansaitakseen sen?
”Onko jokin vialla?” Amthor kysyi heti.
”Ei, ei ole…” Elneriel koetti vakuuttaa. Hän voi huonosti.
Mies uskoi häntä ja avasi oven. ”Irhel! Olen kotona!” hän huudahti. ”Toin sinulle uuden apulaisenkin.”
Noin Amthorin ikäinen nainen astui eteiseen. Elneriel vain juuri ja juuri näki hänet seisoessaan ulkona. Nainen oli lyhyt, paljon Elnerieliä lyhyempi, melko tukeva, ja hänen kasvonsa olivat ystävälliset, joskin väsyneet. Amthor tervehti naista halauksella.
”Ja taas uusi tyttö. eikö kaksi lisäkseni ole muka tarpeeksi?” Irheliksi kutsuttu nainen kysyi ja katsahti arvioiden Elnerieliin.
Amthor seurasi vaimonsa katsetta ennen kuin puhui.
”Hänen perheellään oli ongelmia, ja minä ajattelin… Kerron myöhemmin.”
”Mikäs sinun nimesi on?” Irhel kysyi.
”Elneriel Emirin tytär”, Elneriel sanoi ja niiasi.
”Käytös ainakin on hyvää. No niin, Elneriel, seuraa minua.” Irhelin sävy oli ennemmin käskevä kuin pyytävä. Elneriel seurasi tottelevaisesti kuin koira.
”Sinä asut täällä tyttöjen kanssa”, Irhel sanoi ja avasi oven erääseen huoneeseen.
Elneriel kurkisti sisään. Huone oli pieni ja vailla ikkunaa. Sinne oli levitetty kaksi patjaa ja yhdellä seinällä oli huoneen ainoat huonekalut: kolme kapeaa kaappia vieretysten. Irhel astui huoneeseen, avasi yhden kaapin ja otti sieltä esiin patjan. Hän laski sen edellisten viereen ja piteli selkäänsä noustessaan ylös.
”Sinä nukut tässä”, hän sanoi ja otti kaapista täkin. ”Tuo kaappi on sinun tavaroillesi. Ahdas tämä huone tietysti on, mutta ette ole täällä muuten kuin yönne. Päivät kuluvat muualla talossa. Ja nyt minun pitää hankkia uusi varapatja…” Irhel huokasi.
Elneriel katseli ympärilleen. Irhel ei ollut mukavin hänen tapaamansa ihminen, mutta tuntui silti miltei sydämelliseltä Amthorin seuran jälkeen.
”Ja minä en kerta kaikkiaan käsitä miksi hän laahasi sinut mukaansa. Hänellä on jo enemmän seuraneitoja kuin itse Kuningattarella, mikäli huhut ovat totta!” Irhel katsahti häneen nopeasti. ”No niin, töihin sitten. Saat auttaa Merlasia ruuan kanssa.”

Puolta tuntia myöhemmin Elneriel kattoi pöytää, ilmeisestikin Merlas-nimisen neidon kanssa, joka taisi olla häntä hieman nuorempi. Neito ei ollut sanonut sanaakaan koko aikana, vaan jatkanut tyynesti kastikkeen tekoa Elnerielille nyökättyään. Hetken kuluttua hän oli työntänyt Elnerielin käteen leivän ja veitsen edelleen mitään sanomatta. Elneriel ajatteli, että tämän oli oltava mykkä. Neito oli lyhyt, sopusuhtainen ja hänellä oli pitkät tummat hiukset. Hänen silmänsä olivat siniset ja ilmeikkäät, kuten Elneriel sai huomata.

Pöytä katettiin kahdelle. Vain Irhel ja Amthor söisivät siinä, ja ”tytöt”, niin kuin Irhel sanoi, söisivät omassa pikku sopessaan. Toinen vanhoista palvelusneidoista osoittautui toveriaan puheliaammaksi, ja puhuikin kaikkien edestä. Aterian aikana Elneriel uskoi kuulleensa varmasti puolet Narhel-neidon elämästä.

¤

Halgor ja Armel istuivat Halgorin keittiössä. Oli alkutalvi ja lumi juuri satanut. Armelin kysymyksestä oli kulunut kuukausi, ja nyt he edelleen puivat tapahtunutta, ties monennettako kertaa jo. Halgor katseli ulos valkeaan maisemaan muistellen myrskyn aikana käytyä keskustelua.

”Halgor, miksi et suostu? Hän on mennyt.” Niin oli Armel sanonut.
Halgor olisi halunnut sanoa, että Elneriel tulisi takaisin, mutta ei voinut. Hän ei itsekään enää jaksanut uskoa siihen, ja monesti hän oli katsellut kaiholla järven nyt jähmettyneitä aaltoja. Armelin kysymys oli järkeväkin, miksi hän istuisi yksin, mutta Halgor ei halunnut vastata.
”Armel, minä en tiedä.”
”Halgor, tahdon vastauksen. Sinä kiertelet”, Armel oli tuhahtanut armoa antamatta.
”Et tiedä miten vaikeaa tämä on. Minä en vain voi”, Halgor oli sanonut ja samalla huomannut Armelin värisevän.
”Sinähän jäädyt, olet läpimärkä.”
”Ei tämä mitään”, Armel oli sanonut. Halgor oli tarttunut hänen käsiinsä. Ne olivat olleet jääkylmät.

”Halgor, kuunteletko, mitä minä sanon?” Armel kysyi.
Halgor havahtui kuin unesta ja katsoi neitoon.
”Et siis kuunnellut”, Armel huokasi katsoen häntä kiinteästi silmiin. ”Toivon, että kuuntelisit nyt hetken verran. Ole niin kiltti, Halgor.”
”Minä kuuntelen”, Halgor lupasi.
”En ymmärrä sinua. En vain ymmärrä. Minä olen tässä vieressäsi, ollut jo monia vuosia, ja olisi sinulla muitakin, mutta sinä et näe ketään. Olen pahoillani, että painostan, mutta tätä menoa elämäsi pysähtyy. Olet unohtunut ajatuksiisi liian usein ja katsot yhä taaksepäin. Elämäsi on edessäsi, ei takana, eikä mennyt tule takaisin. Elneriel ei tule luoksesi, hän ei pääse. Mutta minä olen tässä, Halgor. Sinun on alettava katsoa eteenpäin. Olen huolissani sinusta.”
Halgor katseli neitoa hetken vaiti. Tämän harmaat silmät kuvastivat sitä huolta, jota neito itse oli kuvannut, mutta ne eivät katsoneet häntä samoin kuin Elnerielin silmät. Jotain puuttui. Armel piti hänestä, ja piti häntä komeanakin, mutta oli kuitenkin vain enemmän toverin kaltainen. Armel ei rakastanut.
”Kiitos, Armel. Ymmärrän, mitä tarkoitat”, Halgor sanoi vakavasti ja tarttui neidon käsiin pöydällä. Armel katsoi häntä vaaleat kulmat hieman koholla. Neito oli toki kaunis, vaaleine hiuksineen ja suloisine kasvoineen. Armelin rinnalla Elneriel oli mitättömän näköinen, mutta hänen silmissään asui jokin mikä teki hänestä kauniimman.
”Sinun pyynnössäsi on vain yksi ongelma, Armel.”
”Mikä niin?” Armel kysyi.
”Minä en rakasta sinua etkä sinä minua.”
”Mitä?”
”Näen sen. Sinä välität, olet ystävä, mutta sinä et todella rakasta. Näet minut edessäsi, komeana, olet ystäväni, ja luulet rakastavasi. Mutta ei, Armel, rakkaus on jotain muuta.” Halgor puristi Armelin käsiä ja Armel hänen käsiään.
”Minäkö olen luullut koko ajan? Kumpi meistä tietää minusta paremmin?” Armel kysyi närkästyneen näköisenä.
”Olet luullut sen tähden, että siitä on niin kauan, kun joku on osoittanut rakkauttaan sinuun. Isäsi ei näytä rakkauttaan niin selvästi kuin äitisi olisi näyttänyt. Isäsi ei tunne sinua yhtä hyvin, Armel, kuin äitisi.” Halgor ei tiennyt miksi tiesi sen, mutta hän tiesi silti tietävänsä.
”Olen kuullut sanottavan noin ennenkin. Täti, joka on myös kuollut nyt, opasti minua ja Anirieliä nuorena. Hän sanoi aivan samoin…” Armel empi. Halgor silitti hänen käsiään rohkaistakseen, mutta ei irrottanut katsettaan toisen silmistä.
”Haluatko kuulla jotakin? Olet kuullut sen jo monia kertoja, mutta haluaisin sanoa sen.”
”Sano pois”, Armel kehotti.
”Sinä olet kaunis. Kelpaat kenelle tahansa. Minä en kuulu heihin, minä olen päätökseni tehnyt. Kelpaat kenelle tahansa, kunhan vain selviät minusta. Sinä löydät jonkun, olet kaunis ja viisaskin. Ja tiedät sen itse. Löydät jonkun, jota osaat rakastaa oikeasti”, Halgor sanoi tarkoittaen jokaista sanaansa sydämestään.
”Halgor…” Armel räpytteli silmiään nolostuneena. ”Kukaan ei ole koskaan sanonut mitään noin ...kaunista minulle.”
Halgor hymyili.
”Ehkä minun on paras lähteä. Kiitos, Halgor”, Armel sanoi ja nousi seisomaan irrottaen otteensa Halgorin käsistä. Halgor nousi myös ja saattoi Armelin ovelle.
”Takkisi”, Halgor sanoi nostaessaan takin naulasta.
Armel otti sen vastaan hymyillen ja jäi seisomaan Halgoriin päin.
”Kiitos”, hän sanoi ja hipaisi Halgorin huulia omillaan, tuskin koskettaen, ennen kuin lähti ulos.

Halgor jäi ovenpieleen, katselemaan Armelin menoa. Hiljalleen alkoi jälleen putoilla hiutaleita. Ne olivat suuria ja putosivat hitaasti ja harvaan. Ilma oli hiljainen ja maisema koskemattoman valkoinen. Armelin jalanjäljet katosivat lumeen. Halgor ei voinut olla ajattelematta, että Elneriel ei enää saisi kokea sellaista talvea. Gondorin talvet olivat leudompia eikä lunta tullut. Elneriel oli kaukana poissa, ehkä juuri saapunut Minas Tirithiin, jos Amthor oli pitänyt kiirettä. Elneriel oli sen hirviön käsissä eikä hänellä ollut tietä pois. Äkkiä Halgor tajusi kyyneleen kulkevan poskeaan alas. Olisi ollut helpompaa, jos Elneriel olisi kuollut. Silloin hänen ei tarvitsisi miettiä, että neito oli jonkun muun kuin hänen.

¤

Armel astui sisälle hiljaiseen taloon. Elimar oli puodissaan, joten kotona ei ollut ketään. Vaikka Armel oli juuri saanut vastauksen, joka ei häntä suoraan sanottuna miellyttänyt, hän ihmeekseen tajusi, ettei ollut vihainen. Hän itse oli ollut typerä. Halgor oli ollut ystävällinen ja selittänyt hänelle totuuden, saanut hänet ymmärtämään. Halgor oli ollut oikeassa. Armel tajusi nyt itsekin, että näki Halgorissa vain tavoittelemisen arvoisen nuorukaisen, joka sattui olemaan hänen ystävänsä. Armel tajusi olevansa onnekas. Joku muu olisi voinut heittää hänet ulos tai olla tyly. Mutta ei Halgor, joka edelleen suostui ystäväksi.

Ovelta kuului koputus. Armel ei laskenut takkiaan naulaan vaan avasi oven takki yhä kädessään. Ovella oli Mideriel.
”Tulisitko kävelylle?” Mideriel kysyi tervehdittyään.
”Voisinhan minä ehkä tullakin. Eihän tässä parempaakaan tekemistä ole”, Armel sanoi ja veti takin uudelleen ylleen.
”En ole nähnyt sinua vähään aikaan”, Mideriel sanoi, kun he lähtivät tietä eteenpäin.
”On ollut aika hiljaista. En ole käynyt muualla kuin Halgorin ja Anirielin luona. Entä sinä?” Armel kysyi.
Mideriel huokasi. ”Yksinäistä. Mutta Halgorin kanssa minäkin olen ollut, ja ystävieni. Kuinkas sinä ja Halgor muuten..?”
”Ystäviä vain. Tajusin, että se ei ollut oikeasti mitään. Olen elänyt luulossa aika kauan. Ja Halgor itse auttoi minua ymmärtämään sen.”
Mideriel näytti hivenen helpottuneelta huomatessaan sen.

Hiljalleen puhellen he kävelivät torille. Ihmisiä oli ulkona muutama, kun lumisade oli jälleen tauonnut. Helmir seisoskeli pajansa ulkopuolella ilmeisesti taukoa pitäen ja tervehti heitä nyökäten. Kaksi Miderielin toveria seisoskeli kaivon luona. Elimarin puodista tuli ulos nainen nyyttiä kantaen. Armel ja Mideriel pyyhkivät lumen eräältä penkiltä ja istuivat alas.
”Annúminas on lähes valmis”, Mideriel sanoi.
”Kyllä. Se on kasvanut melkoisesti siitä viidestä ja puolesta talosta, jotka olivat täällä kun saavuimme”, Armel vastasi. Nyt taloja taisi olla jo yli sata, ja Annúminasin liepeillä oli monia maatiloja. Kuninkaan kartano oli jo lähes valmis, se saatettaisiin valmiiksi keväällä, viimeisenä. Sitten Annúminasia voisi kutsua jo valmiiksi, ja kesän alussa järjestettäisiin juhlat, joihin Kuningas perheineen saapuisi. Armel odotti tuota juhlaa jo nyt.
”Harmi, ettei Elneriel ole täällä. Kaipaan häntä joka päivä” Mideriel huokasi hieman vastentahtoinen sävy äänessään.
”Niin. Olisi hienoa jos hän vielä pääsisi kotiin”, Armel sanoi empien.
”Se on mahdotonta”, Mideriel sanoi, ”mutta en voi kiistää, ettenkö toivoisi sitä silti. ”
The Lord of the Rings
is one of those things:
if you like you do:
if you don't, then you boo!


~ J.R.R. Tolkien

Vuoden romance-ficcaaja 2007-2010, Vuoden ficcaaja 2014
Vastaa Viestiin