Valon voitto (Faramir/Éowyn, one-shot, PG)

PG-13 ja sen alle olevat romanceficit.

Valvojat: Likimeya, Andune

Avatar
Leida
Puolituinen
Viestit: 385
Liittynyt: Pe Tammi 19, 2007 8:55 pm

Valon voitto (Faramir/Éowyn, one-shot, PG)

Viesti Kirjoittaja Leida »

Title: Valon voitto
Author: Leida
Genre: Romance
Pairing: Faramir/Éowyn
Rating: PG
Disclaimer: Tolkien omistaa kaiken ja rahallista hyötyä tästä ei minulle heru.
Summary: Kaikki toivomme oli matkannut itään. Niin minä olin luullut, mutta nyt näin, että osa toivosta oli jäänyt ja seisoi minun vierelläni ja varjosti hennolla kädellään silmiään kuin olisi niin tekemällä nähnyt aina sotakentälle ja epätoivon keskipisteeseen saakka.

A/N: Tämän ficin idea syntyi aivan hetken inspiraatiosta. Minulla ei ole ollut mitään tarkoitusta kirjoittaa Faramirista ja Éowynista (en ole uskaltanut). Kuitenkin myöhään illalla, kun olin jo ikään kuin nukkumassa, mieleeni pujahti eräs lause ja tietysti oli pakko nousta ja kirjoittaa se muistiin. Sitten seurasi toinenkin lause ja niin minä kirjoitin vielä reilusti puolen yön jälkeen ja vilkuilin toisella silmällä epätoivoisena kelloa, koska tiesin, että seuraavana aamuna olisi mentävä töihin viideksi. Ja sitten minä uskalsin pistää aikaansaannokseni teidän kiusaksenne. :) Kommentteja anelen.


Valon voitto

Minun ruumiini, joka kauan oli heittelehtinyt kuumeen kourissa, oli terve, sillä itse kuningas oli tullut ja ojentanut kätensä ja vetänyt minut houreista takaisin elävien tielle. Parantajien huomassa minä vahvistuin niin, että sain voimia kävellä Parannuksen Tarhan puutarhassa. Askeleeni johtivat pian itäiselle muurille ja siinä minä seisoin kaukaisuuteen katsellen, etsien merkkiä viestintuojasta, vaikka tiesinkin, että oli liian aikaista toivoa uutisia. En nähnyt muuta kuin taistelun jäljiltä turmeltuneen maan palaneine rakennuksineen, ja se oli näky, jota en olisi halunnut mieleeni tallettaa.

Minun ruumiini oli parantunut, mutta epätoivo painoi sydäntäni kuin rautainen alasin.

Mutta kun seisoin muurilla sydän huolesta raskaana ja tähyilin itään, näytti elämä minulle, kuinka synkimmälläkin hetkellä voi löytää toivonsäteen. Sillä minä näin hänet, neidon pukeutuneena hohtavan valkoiseen, ja hohtavan hän tuntui itsekin kuin jää, josta aurinko heijastuu. Sillä hetkellä, niin mahdottomalta kuin se tuntuukin, minä unohdin täysin sodan ja sen huolet, kansani tuhon ja epätoivon. Minä katselin neitoa ja ihastelin kauneutta, jota tämä hohkasi ympärilleen ja näin, että neidon silmissä asui suru, niin viiltävä, että se oli halkaista sydämeni.

Minä olin luullut, ettei sydämeeni mahtunut enää enempää surua. Sen täyttivät kuvat poisnukkuneesta isästä, kaukana kotoa kaatuneesta veljestä ja Sauronin ikeen alle puristetusta Gondorin kansasta. Mutta jokin vihlaisi vielä syvemmällä sisimmässäni kuin koskaan aikaisemmin, kun näin, kuinka epätoivo kalvoi neitoa ja miten hänen hymynsä oli kylmä, niin kuin hänen sydämessään ei olisi tarpeeksi hehkua sitä lämmittämään.

Kaikki toivomme oli matkannut itään. Niin minä olin luullut, mutta nyt näin, että osa toivosta oli jäänyt ja seisoi minun vierelläni ja varjosti hennolla kädellään silmiään kuin olisi niin tekemällä nähnyt aina sotakentälle ja epätoivon keskipisteeseen saakka. Ja niin hänen kuin minunkin ajatukseni kulkivat kuninkaan mukana, joka ratsasti joukkojensa kärjessä kohti ratkaisua.

Minun rakkauteni syttyi neitoa kohtaan, jonka kauneutta verhosi kylmä verho ja toivoin näkeväni hänen poskillaan elämänilon punan, mutta sellaista niille ei syttynyt. Neito näytti siltä kuin olisi halunnut huhuilla kuoleman kynnyksensä yli, vaikka se häälyikin jo nurkan takana.

Katsellessani neitoa minä kirosin näitä aikoja, jolloin naisten piti kasvaa epätoivoon ja pelkoon, odottaa kotona sydän huolesta kipeänä, kun miehet kaatuivat taistelukentillä. Millaista tuskaa aiheuttikaan se, että oli aina tuomittu jäämään katsomaan taisteluun marssivien miesten perään ja odottamaan huonoja uutisia, sillä hyviä tuskin koskaan oli. Mietin kuinka kylmä ja katkeroitunut minusta olisi tullut, jos en olisi saanut mahdollisuutta tehdä omaa osaani taistelussa pahaa vastaan, ja värisin ajatuksesta. Ymmärrettyäni kaiken tämän en voinut syyttää neitoa siitä, että hän oli ratsastanut taisteluun, että hän viimeisen koetuksen koittaessa ei ollut suostunut jäämään sivuun. Vihollista oli syyttäminen siitä katkeruudesta, jota hänen kasvonsa heijastivat.

Siinä muurilla seisoessamme jäytävä epätietoisuus yhdisti meitä molempia. Kalpeaa neitoa, jonka hiukset valuivat vaaleina suortuvina selkää pitkin ja minua, Gondorin käskynhaltijaa, joka kohtalon oikusta olin jäänyt pois tuosta viimeisestä taistelusta. Enkä neitoa katsoessani osannut olla siitä kokonaan pahoillani. Jos jossakin halusin viettää viimeiset tämän valtakunnan päivät, se oli tässä hänen vieressään, häälyipä päittemme yllä kuinka raskas pelon pilvi hyvänsä. Meillä molemmilla oli omat surumme painolastinamme, mutta me katselimme itään ja odotimme viestiä. Pelkäsimme pahinta, emmekä edes uskaltaneet toivoa hyvää.

Neidon epätoivo oli niin sydäntä riipaisevaa, etten voinut olla säälimättä häntä. Se näkyi hänen jokaisesta askeleestaan ja liikkeestään ja alati se välkkyi hänen silmissään. Olisin halunnut lohduttaa häntä, mutta havaitsin, että hän oli luonut ympärilleen kuoren, josta kaikki lohduttavat sana kimposivat pois. Hän ei halunnut sääliä, enkä minä halunnut sitä hänelle antaa, sillä se on lahja, jota vain harvat osaavat arvostaa. Rakkauteni minä halusin laskea hänen jalkojensa juureen, mutten voinut, sillä hän oli sokea kaikelle muulle paitsi omalle epätoivolleen ja olisi huomaamattaan potkinut sen tomuksi maahan.

”Minun sydämeni on surusta kipeä”, hän sanoi kerran ja tuijotti itään, jossa hän oli alati ajatuksissaan, kun ei voinut olla oikeasti.

”Niin minunkin”, minä vastasin ja näin hänen kääntävän päänsä ja katsovan minuun aivan kuin olisi juuri ymmärtänyt jotakin. Hetkeksi suru väistyi hänen silmistään ja niistä loisti lämmin hehku. Ja kun viiltävä tuuli ajoi meidät alas muurilta seinien suojaan, hän kulki edeltäni ja hänen askelissaan oli hapuilevaa kepeyttä.

Kun viestintuoja toi kaupunkiin ilosanoman, oli se liian suuri mahtuakseen sydämeeni. Minä katsoin vieressäni seisovan neidon kalpeisiin kasvoihin ja hänen hymystään ymmärsin, ettei kaikki loppuisikaan. Minusta tuntui tyhjältä, mutta vähitellen ilo hiipi mieleeni ja liikkeisiini niin, että pian se täytti minut kokonaan. Ja niin minä luulin sen tekevän myös neidolle, mutta tuokion kuluttua käsitin, että hänen ajatuksensa vaelsivat yhä kuninkaan mukana. Mutta minä en saanut ajatuksistani pois valkoisissa kulkevaa neitoa ja niin menin ja avasin sydämeni hänelle toivoen, että pakkanen olisi hänen sydämestään väistynyt niin, että hän saattaisi sitä ymmärtää.

Ja viimein neidon sydän suli minulle, ja minä vannoin, etten tukahduttaisi hänen elämänliekkiään, joka sitkeänä oli noussut tuhkasta. Minun rakkauteni ei vangitsisi häntä, ei rakentaisi häkkiä hänen ympärilleen, vaan antaisi hänen kulkea vapaana. Hänen vahvaa henkeään ei enää poljettaisi routaiseen maahan niin, että se saisi jääkuoren ympärilleen.

Vaikka me olimme voittaneet, oli murheella vielä sijansa neidon sydämessä niin kuin minunkin sydämessäni, sillä menestyksestämme oli maksettu kova hinta. Minä olin menettänyt isäni ja neito miehen, jota rakasti isänään. Ja kyyneliä vuodatettiin noille menetyksille, mutta ne olivat puhtaita kyyneliä. Katkeruutta niissä ei ollut, sillä sen me jätimme taaksemme. Ja me tiesimme, että kaikki tätä maailmanaikaa kohtaavat surut me tästä lähtien halusimme kokea yhdessä. Vähitellen suru haipui haikeaksi kaipaukseksi, eikä se estänyt onnea. Onnellisuus levittäytyi ympärillemme niin kuin huovan lämpö ympäröi nukkujan kylmänä yönä.

”Éowyn, rakkaani”, minä kuiskasin, ja minun sanani olivat toivoa täynnä.

Loppu
Whoever said you can't fool an honest man wasn't one.
-Terry Pratchett: Making money

Vuoden Draama-ficcaaja 08, kommari 09, EpäLotR-ficcaaja 10
Mithrellas
Velho
Viestit: 1099
Liittynyt: Ma Joulu 12, 2005 9:00 pm
Paikkakunta: Minas Ithil

Viesti Kirjoittaja Mithrellas »

Sinä se et turhaa aikaillut uuden ficin julkaisun kanssa :). Hieno juttu. Ja hienoa varsinkin, että kirjoitit Faramirista ja Éowynistä. On varmaan hurjaa, jos inspiraatio iskee tuolla tavalla myöhään yöllä, ja aamulla pitäisi nousta töihin, mutta sinä olet vielä sen verran nuori, että varmaan pysyt tolpillasi lyhyilläkin yöunilla. ;)

Sitten itse ficciin. Tuo lause, joka sinua inspiroi, oli todella kaunis. (Miksei minun päähäni koskaan yhtäkkiä pälkähdä tuollaisia lauseita?) Se olisi hyvin voinut olla peräisin TSH:sta. Muutenkin pitää taas ihailla tuota tyyliäsi, joka on kuvaileva ja "runollinen", mutta ei liian rönsyilevä, tai sellainen erilaisilla korulauseilla itsetarkoituksellisesti mässäilevä kirjoitustapa. Pidän kovasti noista kielikuvistasikin, jotka ovat selkeitä mutta eivät silti ollenkaan tavanomaisia tai kliseemäisiä.

Seuraavaa lausetta korjaisin hieman: Minun rakkauteni syttyi neitoa kohtaan, jonka kauneutta verhosi kylmä verho. Verhoavassa verhossa on toistoa, ja toisaalta tuo "jonka" pitäisi seurata välittömästi sanaa "neitoa". (En ole tosin ihan varma, onko se niin tarkkaa, jos siihen yksi sana tulee väliin, mutta parempi se minusta olisi ilman sitä sanaa. Vaikka joskus lauseen muotoilu toisella tavalla voi olla hankalaa.)

Tällaisesta tekstistä on vaikea nostaa esiin mitään yksittäistä, erityisen onnistunutta kohtaa, mutta tämä osui silmiini:
Minun rakkauteni ei vangitsisi häntä, ei rakentaisi häkkiä hänen ympärilleen, vaan antaisi hänen kulkea vapaana. Hänen vahvaa henkeään ei enää poljettaisi routaiseen maahan niin, että se saisi jääkuoren ympärilleen.
Minusta tuo on niin totta ja osuvasti sanottu. Mutta kuinka hyvin Faramir sitten lopulta onnistui siinä? Minä olen tuota joskus miettinyt, koska tavallaan luulen Éowynin kuitenkin joutuneen elämään tietyllä tavalla rajoitetusti, varsinkin sitten kun heillä oli lapsia. Mutta eipä sellaista elämää varmaan kuitenkaan voi verrata siihen, mitä se oli Gríman aikaan Meduseldissa.

Myös tämä
Onnellisuus levittäytyi ympärillemme niin kuin huovan lämpö ympäröi nukkujan kylmänä yönä.
oli minusta todella suloisesti sanottu.

Aiheeltaan tämä ficci oli aika tavanomainen, eli ts. tuosta É:n & F:n rakastumisesta on kirjoitettu ficcejä pilvin pimein... En tosin ole niitä kovin montaa jaksanut lukea, koska tarina kuitenkin on jo kerrottu kirjassa, eikä se siis siinä mielessä välttämättä vaadi ficcareiden täydennystä. Mutta toisaalta voin ymmärtää, että tämä on kauneudessaan sellainen aihe, joka varmasti inspiroi monia kirjoittamaan omaa versiotaan. Tämä ficci tuntui noudattavan uskollisesti tuota kirjan versiota. Sen Finduilasin tähtiviitan olisi ehkä voinut vielä mainita, koska jostain syystä pidän kirjassa kauheasti siitä kohdasta. Sitä, miksi se Éowynin sydän sitten yllättäen kääntyi Aragornista Faramirin puoleen, on minusta kiinnostavaa miettiä, ja tavallaan olisi ollut hauskaa, jos sitä olisi pohdittu tässä ficissä. Tuo loppuosa ficistä oli minusta ehkä aavistuksen kiirehtien etenevä, ja siihen olisi ehkä voinut vielä mahduttaa jotain tuosta Éowynin mielenmuutoksesta.

Toivottavasti saat pian uudestaan tällaisia inspiraatiota, että pääsen taas lukemaan uutta. :)
Humor-ficcaaja 2007 ja 2009, Draama-ficcaaja 2010
Nerwen
Pikku Eskapisti
Viestit: 1506
Liittynyt: To Touko 18, 2006 6:12 pm
Paikkakunta: Pieni kylä Rohanissa

Viesti Kirjoittaja Nerwen »

Juu, nyt luin tämän sitten saman tien. Ja kaunis oli, oikein kaunis. Etkä ole yksin noiden yöjuttujen kanssa. :lol: Täällä on yksi samanlainen, kirjoittaa (näin lomalla varsinkin) aina yöllä..

Mutta asiaan. Kuten Mithrellas totesi, näitä ficcejä tästä on paljon, mutta tämä oli lukemisen arvoinen. Sinulla on ihania vertauksia ja kuvia. Kuten tuo lopun lause huovan lämmöstä, ihana... Ja niitä ei oikein voi olla liikaa, tässä ne olivat ihanan luontevia eivätkä "pakkopullaa" niin sanoakseni.

Oli mukavaa lukea asiasta juuri Faramirin näkökulmasta, se sopi tähän hyvin ja selvitti tilannetta hänen päänsä sisällä. Tämä oli kaunis, totean yhä edelleen...
The Lord of the Rings
is one of those things:
if you like you do:
if you don't, then you boo!


~ J.R.R. Tolkien

Vuoden romance-ficcaaja 2007-2010, Vuoden ficcaaja 2014
Avatar
Leida
Puolituinen
Viestit: 385
Liittynyt: Pe Tammi 19, 2007 8:55 pm

Viesti Kirjoittaja Leida »

Mithrellas: Kiitos paljon pitkästä kommentistasi. Olet oikeassa tuosta lauseesta, se töksähtää noin. Minun täytyy yrittää muokata sitä. Kiva, että pidät tästä tyylistä. Minä jotenkin tulen kirjoittaneeksi one-shotteja aina tällaisella tyylillä, mutta jos teksti on vähänkin pidempi, niin sitten muuttuu tyylikin. ^^ Tavallaan on älytöntä kirjoittaa ficciä aiheesta, jonka Tolkien on kertonut paremmin kuin kukaan muu osaisi, varsinkin kun ei tuo siihen edes suuremmin omaa näkökulmaansa, mutta minä jotenkin tarvitsin oman versioni. Minäkin pidän siitä tähtiviitasta, se olisi kyllä voinut sopia tähän. Tuo Éowynin mielenmuutos on mielenkiintoinen asia, mutta minä en sitä oikein voinut pohtia, kun tämä kuitenkin oli Faramirin näkökulmaa. Ja olet kyllä oikeassa tuosta loppuosasta. Nyt kun minä luen sen sillä silmällä, niin ehkä se on hitusen kiirehtivä oloinen, mutta silti se minusta tuntuu edelleen sanovan sen, mitä minä halusin siinä sanoakin. Ehkä minun olisi pitänyt sanoa se pidemmin. ;)

Mielenkiintoinen juttu tuo tosiaan, että kuinka kahlituksi Éowyn myöhemmin tunsi itsensä vai tunsiko ollenkaan. Faramir on luultavasti joutunut kuitenkin edelleen ratsastamaan sotaretkille toisinaan ja Éowyn on joutunut jäämään kotiin. Enkä minä oikein usko, että se on katsonut kodin hoidon ja lapsista huolehtimisen koko elämäntarkoituksekseen. Mutta kyllähän se tosiaan on eri asia elää niin kuin elää Griman hengittäessä niskaan. Ja sodan jälkeen ilmapiiri on ollut iloisempi. Minä en tosiaan tiedä ja taidan lopettaa pohdiskeluni tähän ennen kuin tästä tulee mammuttiviesti.

Nerwen: Kiitoksia kommentistasi. Yöllä kirjoittamisessa tosiaan on oma viehätyksensä, tosin siitä tekstistä voi olla sitten ihan eri mieltä seuraavana aamuna. ;) Ei tämä enää niin hirveästi muistuta sitä yöllistä versiota, se vaati jostakin syystä paljon läpikäymistä ennen kuin olin edes jotenkin tyytyväinen. :) Hienoa, että pidit Faramir näkökulmasta. Minä aina kiroilen sitä, miten se voi olla niin vaikea hahmo kirjoittaa, vaikka toisaalta minä tunnen olevani kovinkin sinut sen kanssa. Mutta tämä on kyllä mielestäni tähän asti onnistunein Faramirini.
Whoever said you can't fool an honest man wasn't one.
-Terry Pratchett: Making money

Vuoden Draama-ficcaaja 08, kommari 09, EpäLotR-ficcaaja 10
Ada

Re: Valon voitto (Faramir/Éowyn, one-shot, PG)

Viesti Kirjoittaja Ada »

Lukiessani minulle tuli mielikuva, jossa Faramir kertoo tätä tarinaa vanhuksena lämpöisen takan äärellä keinutuolissa kiikkuen lapsenlapsilleen, jotka kuuntelevat herkeämättä silmät loistaen. Mielikuva, jossa hän halusi opettaa heille, että toivoaan ei kannata koskaan heittää menemään, että aina löytyy jokin ilonkin aihe, että aina kannattaa ja pitää yrittää. Tosi herttaista. :)

Faramirin selostuksesta tulee todella ilmi se, miten raskaita asioita hän on viimeisen vuoden aikana saanut kokea. Tappio Osgiliathissa synkistämässä mieltä, rauniot muistuttamassa siitä - eikä Pelennorin kenttien näkykään varmaan mielialaa kohentanut. Olit hyvin oivaltanut, että Faramirille ei oltu kerrottu koko totuutta Denethorista. Olin jo itsekin hetken että mitä ihmettä. Onneksi tuli Parannuksen Tarhasta hiljattain luettua pätkä, joten seikka muistui mieleen. Kuvailit Éowynin piinaavaa odotusta todentuntuisesti. Ulkopuolisen, vieläpä ventovieraan silmin hän taisi olla aika etäinen ja sulkeutuvan oloinen. Kylmä jääkuori, kuten itse kuvailit.
Pelkästään uutisten odottaminen mahtoi olla tuskastuttavaa, etenkin näiden kahden kohdalla, he kun olisivat varmasti lähteneet mukaan taistelemaan ilman haavoittumisiaan. Mielissään ei varmaan muuta liikkunutkaan kuin tapahtumat Morannonilla. Osanottaminen taisteluun olisi ollut kunnia-asia molemmille, etenkin Éowynille, luulisin.
Tieto Mordorin tuhosta oli suuri asia. Kiva, ettet ollut järjestänyt jotain suuria voitonjuhlia tai muuta vastaavaa, jossa ihmiset nauravat ja tanssivat ja juovat sydämenä kyllyydestä. Inhimillisempää minusta, ettei sitä pystynyt edes iloitsemaan täysin rinnoin, vaan ilo tuli pikkuhiljaa. Asia oli varmasta vaikea sisäistää monien epävarmojen vuosien jälkeen.

Teksti pitää alusta loppuun saman linjan, se on kauttaaltaan tosi kaunista, herkkää ja vähän dramaattistakin, juuri sellaista mitä tykkään lukea ihan hirveästi. Käytät paikoin tosi kauniita tapoja ilmaista ja kuvailla, kuten rakkauden potkiminen tomuksi maahan ja kylmä hymy, jota varten ei ollut tarpeeksia hehkua lämmittämään sitä. Myös loppupuolella oleva Ja kun viiltävä tuuli ajoi meidät alas muurilta seinien suojaan on tekstin parasta antia. Juuri tällaisia hienovaraisia ja ei niin suoria tapoja kuvata asioita. Jättenättiä. :)
Avatar
Leida
Puolituinen
Viestit: 385
Liittynyt: Pe Tammi 19, 2007 8:55 pm

Re: Valon voitto (Faramir/Éowyn, one-shot, PG)

Viesti Kirjoittaja Leida »

Kiitoksia oikein kovasti, Ada. :) Ihanaa saada kommenttia. Oli aika jännä kokemus lukea tämä itsekin pitkästä aikaa uudestaan. Olet oikeassa siinä, että tämä on melkoisen dramaattista tekstiä. Minulla oli jossain vaiheessa tapana kirjoittaa one-shotteja suunnilleen tällaisella tyylillä, mutta sitten tämä korulauseinen kirjoitustapa alkoi häiritä minua ja yritin tietoisesti siirtyä yksinkertaisempaan tyyliin. Nyt en varmasti enää edes osaisi kirjoittaa näin. Tuo mielikuva jonkin olit saanut Faramirista oli minustakin tosi herttainen, ihanaa, jos tämä ficci toi sen sinun mieleesi. Ja kiva, että sinä toit sen minun mieleeni. ;) Oli hauska lukea noita tekstistä saamiasi mietteitä Faramirista ja Éowynista. Kiitos vielä! :)
Whoever said you can't fool an honest man wasn't one.
-Terry Pratchett: Making money

Vuoden Draama-ficcaaja 08, kommari 09, EpäLotR-ficcaaja 10
Avatar
Andune
Velho
Viestit: 1085
Liittynyt: Ke Joulu 28, 2005 12:08 pm
Paikkakunta: Valimar

Re: Valon voitto (Faramir/Éowyn, one-shot, PG)

Viesti Kirjoittaja Andune »

Vau, tämä oli upea. Ensinnäkin hahmot olivat todella todentuntuisia ja kuvailit Faramirin kautta molempia hahmoja hienolla tavalla. Jollain tapaa tämä valotti Éowynin hahmoa entisestään, ikäänkuin syvensi sitä mitä hänestä jo tiesin. Lähinnä juuri hänen tuntemaansa epätoivoa ja synkkyyttä mikä huokui hänestä niin, että Faramir sen saattoi nähdä.

Tämä ficci sisälsi paljon loistavia kuvauksia etten edes ala lainaamaan niitä. En oikein keksi mitään sanottavaa kun tekisi mieli vain kehua ja kehua ja kehua. Pidin tästä valtavasti. Minulle tämä oli eräänlainen tunnelmapala, sillä tunnelma jos mikä oli tässä ficissä upea.

Ja muuten, tunnetusti parhaat ideat syntyvät yöllä, juuri kun on aikeissa mennä nukkumaan :)
Vuoden Tolkienisti 2007, Vuoden Aragorn 2008 ja 2010 sekä Vuoden Draama-ficcaaja 2009
Avatar
Leida
Puolituinen
Viestit: 385
Liittynyt: Pe Tammi 19, 2007 8:55 pm

Re: Valon voitto (Faramir/Éowyn, one-shot, PG)

Viesti Kirjoittaja Leida »

Kiitos, Andune! :D Minkään kuuleminen ei ficeistä puhuttaessa ikinä tunnu niin hienolta kuin sen, että hahmot ovat todentuntuisia. Kiva kuulla että pidit. Ja tämä taisi tosiaan olla tällainen tunnelmapala, sitä minun one-shottini taitavat hyvin pitkälti olla. Kiva jos tämä valotti Éowynia lisää. Ja parhaat ideat tosiaan monesti syntyvät yöllä, niin minulle kävi sattumalta eilenkin (tai no, se oli kyllä myöhäistä iltaa) ja päädyin kirjoittamaan lisää Éowynista (ja Grímasta). Täytyy vähän silmäillä sitä, että tuntuuko se tänään ihan roskalta, vaikka eilen siinä oli olevinaan jokin idea. :)
Whoever said you can't fool an honest man wasn't one.
-Terry Pratchett: Making money

Vuoden Draama-ficcaaja 08, kommari 09, EpäLotR-ficcaaja 10
Avatar
Fuu
norppa
Viestit: 948
Liittynyt: Ke Helmi 18, 2004 8:12 pm
Paikkakunta: syli

Re: Valon voitto (Faramir/Éowyn, one-shot, PG)

Viesti Kirjoittaja Fuu »

Tässä siivouksen jälkeen ja töiden alkua odotellessa eksyin jotenkin lukemaan tämän, ja kun aloitin, teksti tempaisi minut heti mukaansa ja piti lujasti otteessaan loppuun asti. Tässä oli niin vangitsevaa kuvailua ja riipaisevan todellisia tunteita, että oikein nousi pala kurkkuun. Hrr. Toisaalta Faramir oli toivonsa ja rakkautensa syttyessä jollain lailla entistäkin sympaattisempi ja lämpimämpi hahmo, ihanalla tavalla vastapainoinen epätoivoiselle ja kylmälle Éowynille. ^^ Ja loppu oli jotenkin liikuttava, se miten kaksi suurien surujen painamaa ihmistä löytää toisensa... Pidin kovasti.
Yksittäisiä kauniita lauseita en osaa edes lainata, niitä oli niin paljon. Tyydyn siis kiittämään kovasti tästä ficistä, se oli upeasti kirjoitettu ja todella lämmitti mieltä. ^^
you spin me right round, baby, right round
like a record, baby, right round round round


Vuoden Ilopilleri 2005-2009, vuoden Humor-ficcaaja 2010. Pörr.

captainfuu.tumblr.com
captainfuu.deviantart.com
Avatar
Leida
Puolituinen
Viestit: 385
Liittynyt: Pe Tammi 19, 2007 8:55 pm

Re: Valon voitto (Faramir/Éowyn, one-shot, PG)

Viesti Kirjoittaja Leida »

Voi ihanaa kuulla, että tämä lämmitti mieltä, Fuu Hououji. :) Sinun kommenttisi lämmitti minun mieltäni myös oikein kovasti. Ihanaa kuulla, että koit hahmot noin tässä tekstissä ja että se kelpasi muutenkin. Kiitos kamalan paljon kommentista. :)
Whoever said you can't fool an honest man wasn't one.
-Terry Pratchett: Making money

Vuoden Draama-ficcaaja 08, kommari 09, EpäLotR-ficcaaja 10
Avatar
Miuku
Örkki
Viestit: 62
Liittynyt: Ke Joulu 16, 2015 9:16 am

Re: Valon voitto (Faramir/Éowyn, one-shot, PG)

Viesti Kirjoittaja Miuku »

Joo löysin taas jonku ikivanhan ficinpätkän mut pakko sanoo et tää oli ihana! Jotenki just sellanen tyyli ja kaikki! Mä rakastan tätä (Faramir ja Eowyn on mun suosikki canon pareja Keski-Maasta)
Hassu turhankin puhelias olento
Vastaa Viestiin