Tutkimusmatka rakkauteen (PG, Elboron/ofc) 26.1. VALMIS

PG-13 ja sen alle olevat romanceficit.

Valvojat: Likimeya, Andune

Nerwen
Pikku Eskapisti
Viestit: 1506
Liittynyt: To Touko 18, 2006 6:12 pm
Paikkakunta: Pieni kylä Rohanissa

Viesti Kirjoittaja Nerwen » Su Loka 28, 2007 6:17 pm

:lol:

Voi että sentään, naureskelin hyväntahtoisesti noille entvaimoille. Ihania! Sinä toden totta osaat, enttimäisempiä enttejä (entvaimoja, anteeksi) saa hakea. Tuo puhe ja mietiskely ja aivan kaikki. :roll: Se vain muistutti minua niin paljon Puuparrasta. Ja heillä oli ihanat nimetkin. Hymyilen kuin mikäkin, mutta ne olivat oikeasti mahtavia.

Taidan nyt edetä lopusta alkuun, mutta eihän sillä ole väliä? Tuo uiminen. Minä hihittelin myös ajatukselle tuhahtelevasta Calendesista... Voi sentään, Elboron taitaa tehdä itselleen aika ongelman tuosta avioliitosta. Eihän se sitten edes tunnu tavoittelemsen arvoiselta, jos sitä tuolla lailla ensin välttelee. Toivon mukaan löytyy se joku, joka pystyy muuttamaan Elboron mielen....

Ja sitten, on ihan pakko enkä voi tälle mitään, mutta mainitsenpahan vain, että se on Annúminas, ei Annûminas.... :wink: Minä taidan olla pahemman luokan nillittäjä. Anteeksi.

Jatkoa sitten vain, palan halusta tietää lisää Elboronille sattuneista välikohtauksista. :)
Viimeksi muokannut Nerwen, La Marras 17, 2007 6:23 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
The Lord of the Rings
is one of those things:
if you like you do:
if you don't, then you boo!


~ J.R.R. Tolkien

Vuoden romance-ficcaaja 2007-2010, Vuoden ficcaaja 2014

Avatar
Leida
Puolituinen
Viestit: 385
Liittynyt: Pe Tammi 19, 2007 8:55 pm

Viesti Kirjoittaja Leida » Su Loka 28, 2007 7:55 pm

Tämä ficci tuntuu eroavan Deja Vu:sta aika tavalla noine polveilevine kuvailuineen, jotka eivät siis minusta ole mitenkään huono juttu. Joskin kyllä nautin myös tuosta sinun dialogistasi tietysti kauhean paljon. Minä muuten katselin vasta nyt kunnolla tuota kuvaa, jonka sinä olet Faramirin lapsista tehnyt ja täytyy sanoa, että minun mielikuvissani Beren näyttää enemmän Elboronilta ja Elboron Bereniltä. Luulen, että se tulee siitä, että minä olen aina ajatellut Elboronilla hennommat kasvonpiirteet kuin Berenille ja tuolla ensimmäisenä vasemmalta olevalla kaverilla on aika voimakkaat kasvonpiirteet tai sitten tuo otsan paljaaksi jättävä hiustyyli tekee sen. :)

Joo, sitten itse luvusta.

Alku oli ihana, Elboron lekottelemassa puun oksalla selkä runkoa vasten.Tuo uintiretki oli myös mukavaa luettavaa samoin kuin Elboronin jokseenkin pessimistiset ajatukset tulevasta avioliitostaan. Minä sain taas ihan elävän kuvan tuosta, kun Elboron kelluu vedessä ja Calendes seisoo kädet puuskassa rannalla. No joo, vaikka vaimo Elboronin elämän keikauttaisikin päälaelleen, niin tuskinpa se sentään estäisi hänen uintiretkiään. Minusta on kyllä mielenkiintoista, että miten tässä Calendes-asiassa sitten loppujen lopuksi käy.

Jos puilla olisi silmät, niin olisiko Elboron koskaan ryhtynyt tutkimaan niitä? Hän sai uteliaista silmäpareista tarpeekseen jo pelkästään ihmisten seurassa. Minusta tämä oli kauhean oivaltava lause ja kertoo jotenkin paljon Elboronista. Ja kyllähän Elboron varmasti kotikonnuilla ollessaan kiinnittää ihmisten huomiota, kun kuitenkin sattuu olemaan Faramirin perijä, eikä se Elboronin luonteella varmaankaan ole aina helppoa.

Hulvaton tuo entvaimojen kohtaaminen ja Elboron-paran hämmennys. Minä tyrskähtelin siellä täällä, erityisesti tuo kuvio, että Elboronin tutut ja turvalliset tutkimuskohteet ovatkin heränneet eloon, kyllä nuori ruhtinaamme tunsi varmasti olonsa jotensakin petetyksi. Ihania nuo entvaimojen nimet, erityisesti tuo Kaarnahammas. Ja tuo yksilö, joka väitti kietoneensa kadonneet vaatteet ylleen samalla tavalla kuin ne olivat olleet Elboronilla. Ja miten Elboron joutui piirtämään jokaisesta neitokaisesta muotokuvan. ;) Piristi päivääni, kiitosta.
Whoever said you can't fool an honest man wasn't one.
-Terry Pratchett: Making money

Vuoden Draama-ficcaaja 08, kommari 09, EpäLotR-ficcaaja 10

Mithrellas
Velho
Viestit: 1099
Liittynyt: Ma Joulu 12, 2005 9:00 pm
Paikkakunta: Minas Ithil

Viesti Kirjoittaja Mithrellas » La Marras 03, 2007 5:07 pm

Heipsan ja kiitos kommenteista. Vihdoin tässä jutussa päästään eteenpäin...

Andune: Hmm. No oikeastaan minusta tuntuu, että sikäli mikäli Elfwine tarkoituksella antoi Elboronille häiriintyneen hevosen, hän toimi ehkä enemmän hetken mielijohteesta kuin että olisi oikeasti halunnut satuttaa serkkuaan. Elfwine on ihan okei kaveri, mutta me ei ehkä tässä ficissä päästy näkemään sitä ihan parhaimmillaan. Tuo, miksei Elboron tiennyt enteistä oli hyvä pointti, ja mietin kuumeisesti, miten sen selittäisin. (Nimim. kirjoittaa ensin hauskan välikohtauksen ja miettii vasta jälkeenpäin, onko siinä järkeä.) Nimittäin kyllähän Elboron varmasti tietää tarinan Rautapihan puhdistamisesta. Joten sanotaan nyt niin, että Elboron on kuullut enteistä, mutta hän on kuvitellut ne Sarumania vastaan taistelleet otukset aivan erilaisiksi, enemmän ihmismäisiksi, eikä sen vuoksi osannut yhdistää noita entvaimoja entteihin. Hobittien kertomuksia Puuparrasta ja kumppaneista Elboron ei ehkä sitten ole ottanut aivan todesta.

Nerwen: Kiitos, noita entvaimoja oli kyllä varsin hauska kirjoittaa, vaikka pahaa pelkään ettei Tolkien mielessään niitä aivan tuollaisiksi kuvitellut... :D Mutta minusta oli hauska tehdä niistä tuollaisia enttimäisiä. Eikä tuo nillitys mitään haittaa, päinvastoin, en olisi muuten varmasti huomannut koko juttua ellet olisi huomauttanut. Huomasin että loppuficissäkin nuo aksenttimerkit vaihtelevat miten sattuu, en ole näemmä vaivautunut tarkistamaan oikeaa kirjoitusasua. (En kyllä muutenkaan ole noiden aksenttimerkkien ystävä.)

Leida: Hmm, joo siitä kuvasta sen verran, että tavallaan ymmärrän, että kuvittelet Elboronille hennommat kasvonpiirteet, mutta kyllä tuo Elboron kuitenkin vastaa aika hyvin omaa nykyistä mielikuvaani hänestä. Minä jotenkin kuvittelen Númenorin ihmiset vähän tuollaisiksi (kuten myös haltiat) "jyrkkäpiirteisiksi". Muiden lasten osalta tuo kuva kyllä vaatisi muutoksia, jos vain ehtisin ne joskus toteuttaa... Mutta mielikuvissani Berenillä on melko pyöreät ja leppoisat kasvot, toisin kuin siinä aiemmassa kuvassa, jonka joskus heistä tein. En tiedä, miksi tein Berenistä silloin sellaisen, koska muistaakseni Deja vu:ssakin mainitsin, että hänellä on pyöreähköt kasvot... No, eipä sillä nyt sen suurempaa väliä ole, minun puolestani lukijat saavat kyllä kuvitella hahmoni sen näköisiksi kuin itse haluavat. Minusta on vain antoisaa yrittää konkretisoida noita omia mielikuviani tuon Simssin kanssa.

Tuo valtiaan ammatti ei kyllä Elboronin luonteelle ole paras mahdollinen, mutta toisaalta hänellä on vielä melkein 50 vuotta aikaa valmistautua siihen. Entvaimoista oli minustakin hauska kirjoittaa, vaikka kuten jo Nerwenille totesin, eivät ne varmaan ihan sellaisia olleet kuin miksikä Tolkien ne entvaimot kuvitteli. Enkä myöskään ole niin varma siitä, että ne olisivat päätyneet piileskelemään tuonne Arnorin korpiin. Kaarnahammas puolestaan on niitä nimiä, jotka keksin lennosta kirjoittaessani ja siksi siitä varmaan tulikin niin hyvä. ;)


Sitten luku kahdeksan. Olen odottanut alusta asti, että pääsisin postaaman tämän, koska... no enpä taidakaan alkaa tästä turhia paljastelemaan. Lukekaa ja tehkää omat päätelmänne.


Luku 8
...jossa tehdään tuttavuutta

Tie se oli. Ihmisten tekemä tie.

Elboron tuijotti yllättävää ilmestystä antaessaan hengityksensä tasaantua. Hän oli juossut pitkään kohti itää päästyään livistämään entvaimojen puisista kourista, eikä ollut pitänyt matkallaan kuin yhden hengähdystauon. Nyt aurinko oli laskenut puiden latvojen tasalle, ja Elboron löysi edestään tien. Se oli selvästi vielä käytössä: kavioiden painaumat ja rattaiden pyörien jättämät urat näyttivät tuoreilta. Minne se vei? Elboron katsoi karttaansa, mutta Fornostin pohjois- tai itäpuolelle ei ollut merkitty ainuttakaan kylää saati tietä. Hän päätteli, että jos lähtisi kulkemaan tietä etelään päin, hän päätyisi todennäköisesti ennen pitkää Fornostiin, sillä minnekään muualle tie tuskin voisi johtaa. Mutta entä jos hän lähtisi kohti pohjoista? Mitä siellä mahtoi olla?

Fornostiin oli varmasti ainakin parin päivän kävelymatka, joten jos hän aikoi sinne, hänen kannattaisi leiriytyä pian yöksi jonnekin tien varteen. Toisaalta lähettyvillä saattaisi olla kylä, sillä kovin paljon kauemmas Fornostista sellaista ei kannattaisi rakentaa, jos nyt oli järkevää rakentaa sitä näinkään suuren välimatkan päähän. Kylästä voisi saada lämpöisen yösijan, mikä olisi mukavaa vaihtelua monen luonnon armoilla vietetyn yön jälkeen. Elboron lähti verkalleen astelemaan tietä pitkin kohti pohjoista. Ei hän kovin pitkään aikonut kulkea, mutta päätti kuitenkin uteliaisuuttaan vilkaista, mitä muutaman seuraavan mutkan takaa paljastuisi.

Hän oli ehtinyt ottaa vain muutaman askeleen eteenpäin, kun kuuli takaansa hevosen kavioiden kopsetta. Hän katsahti olkansa yli, ja näki tumman huppupäisen miehen suuren ruskean ratsun selässä. Hetken Elboron mietti, mahtoiko mies olla vaarallinen. Hän tarkisti vaistomaisesti, että Taikasurma oli yhä tallella huotrassaan.

Ratsumies pysähtyi päästyään Elboronin kohdalle.
"Kuka te olette?" kysyi terävä ääni.
"Olen tutkimusmatkailija", sanoi Elboron, yrittäen katsoa miestä, jonka silmät olivat hupun varjostamat. "Olen hieman eksyksissä. En löydä tätä tietä kartastani."
"Kylämme on pieni ja merkityksetön", tokaisi ratsastaja, mutta hänen äänensä oli hieman pehmentynyt. "Tarvitsetteko yösijan?"
"Ehkä, jos teillä on sellainen tarjota. Yöt ovat täällä kylmiä", sanoi Elboron epävarmasti. Hän ei tiennyt, oliko viisasta ottaa vastaan yösija noin epämääräisen näköiseltä ratsumieheltä. Ajatus lämpöisestä tuvasta tuntui kuitenkin houkuttelevalta.
Ratsastaja hymähti. "Kuka olette ja mistä tulette? Ette varmaankaan ole lähimailta. Kesä on täällä vasta lopussa, ja monien täkäläisten mielestä ilmat ovat nyt parhaimmillaan."
"Olen Elboron Faramirin poika Gondorista."
"Gondorista?" ratsumies toisti ja tämän ääni oli jälleen kylmempi. "Kuinka olette tänne asti eksynyt?"
"Olen tutkimusmatkalla. Olen tutkinut Gondorin puita, ja päätin laajentaa tutkimustani koskemaan myös Arnorin kasvustoa. Sen vuoksi olen nyt jo monen viikon ajan samonnut näitä pohjoisen metsiä, tehden muistiinpanoja eri puulajeista."
Ratsumies tuijotti häntä hetken, lievästi epäuskoisena, kuten ihmiset yleensä kuultuaan Elboronin matkan tarkoituksen. "Vai sellaisella asialla", virkkoi mies. "No, minä olen Eresgal Erfaronin poika, ja olen metsästäjä."

He lähtivät kulkemaan tietä pitkin ja pian puiden lomasta alkoi pilkottaa valoja. Eresgal laskeutui ratsunsa selästä kylän ensimmäisen mökin kohdalla. Hän avasi portin ja pyysi Elboronia astumaan pihamaalle.
"Tässä on talo, joka on ollut kotini jo yli kolmen vuosikymmenen ajan. Odottakaa hetki, niin käyn viemässä ratsuni talliin."

Elboron asteli hitaasti pitkin pihapolkua kohti ruskean mökin ovea. Piha oli pieni, osittain pensasaidan, osittain tiheän kuusimetsän ympäröimä. Etupihalla kasvoi valkeita kukkia, ja sivummalla näytti olevan marjapensaita, vaikkei Elboron hämärässä kunnolla ympäristöä nähnytkään. Hän mietti, millaista oli ollut asua kolme vuosikymmentä näin pienessä talossa. Eivätkö ihmiset käyneet ahdistuneiksi, kun tilaa oli niin vähän?

Mies palasi ja he astuivat talon ovesta sisään hämärään eteiseen, jossa kumpikin riisui matkaviittansa. Sitten Eresgal avasi tuvan oven, ja kehotti Elboronia varomaan matalaa yläkarmia astuessaan sisään.

Elboron huomasi olevansa pienessä kyökissä. Kaikkialla oli hämärää, sillä huonetta valaisi vain kaksi ruokapöydälle asetettua kynttilää. Hän erotti toisella seinällä olevan harmaan ruokapöydän, jonka kummankin puolen oli asetettu kaksi pitkää penkkiä. Vastakkaisella seinällä oli pieni sohva, joka oli verhoiltu vaalealla kankaalla. Huoneen päädyssä olivat uuni ja liesi, sekä komeroita ruokaa ja astioita varten. Perällä oli ovi, joka ilmeisesti johti makuukamariin.

"Istukaa", kehotti Eresgal heilauttaen kättään ruokapöydän suuntaan. Elboron asettui ikkunan puoleiselle penkille, ja Eresgal häntä vastapäätä. Mies vilkaisi kohti tuvan perällä olevaa ovea, ja pudisti päätään.
"Erindis!" hän karjaisi äkkiä niin kovaa, että Elboron säpsähti. Eresgal puhisi ja mulkoili kohti ovea. Kohta se raottui, ja huivipäinen nuori nainen astui siitä kyökkiin.
"Missä illallinen viipyy? Olen matkannut monta tuntia, ja meillä on tänään vieras", Eresgal tokaisi.
"En odottanut sinua vielä", tyttö vastasi.
"Kuulit varmasti minun saapumiseni, ja olisit joka tapauksessa voinut aloittaa ruuan valmistuksen auringon painuessa mailleen, niin kuin aamulla kehotin."
Erindis nyökkäsi. Hän siirtyi komeron luo, ja alkoi ottaa sieltä tarvikkeita illallisen valmistusta varten.

"Hän on mahdottoman uppiniskainen. Lopettaa työnteon heti kun katoan näköpiiristä", Eresgal huoahti ja pudisteli päätään.
Elboron nyökkäsi. Hän tiesi, etteivät kaikki piiat hoitaneet tehtäviään kunnolla. Hänen sisäpiikansa kotona unohti tuon tuostakin tuoda sopivan lämpöistä vettä aamupesua varten. Eresgalin piika vaikutti muutenkin huonotapaiselta, kun julkesi sinutella isäntäänsä.

"Kertokaapa vielä kerran, mikä teidät oikein ajoi näille kulmille", Eresgal kehotti.
Elboron kertoi jälleen tutkimusmatkastaan, ja nyt hieman enemmän vaelluksistaan Annúminasin ja Fornostin ympäristöissä. Hän jätti mainitsematta entvaimot, jotka tietysti viime kädessä olivat syynä siihen, miksi hän oli päätynyt juuri näille nurkille. Hän ei vieläkään ollut aivan vakuuttunut siitä, etteivät nämä otukset olleet olleet vain liiallisen puiden parissa vietetyn ajan ja päähän kohdistuneen iskun aiheuttamia harhanäkyjä.
"Elboron Faramirin poika...", totesi Eresgal mietteliäänä, ja nojautui toiseen käteensä tarkastellessaan Elboronia lähempää. Tämä laski vaistomaisesti katseensa ja säpsähti huomatessaan, että mieheltä puuttui kokonaan vasen käsi ranteesta alaspäin. Hän ihmetteli, ettei ollut huomannut vammaa aiemmin.
"Ettehän te vain ole käskynhaltija Faramirin poika?" jatkoi Eresgal.
"Olen kyllä. Hän on minun isäni", Elboron mumisi yrittäen olla tuijottamatta miehen vammautunutta kättä.
"Ette kuitenkaan perillinen?"
"Olen", Elboron sanoi miettien, oliko heidän välttämättä käytävä läpi koko hänen perhetaustansa ja elämänhistoriansa. Mitä väliä niillä oli? Enemmän häntä olisi kiinnostanut kuulla, kuka mies oikein oli, miten tämä oli loukannut kätensä, ja miten oikein päätynyt asumaan keskelle tällaista valarin hylkäämää korpea.
"Te siis olette paitsi käskynhaltijan perillinen, myös tutkimusmatkailija?"
"Niin."
"Hmm...", mies hieraisi leukaansa terveellä kädellään. "Te tunnette sitten myös kuningas Aragornin?"
"Toki. Tosin me sanomme häntä kuningas Elessariksi, Haltiakiveksi. Hänellä on haltiakivi, joka auttoi häntä parantamaan isäni ja äitini, kun he olivat loukkaantuneet sodassa."
"Niin", mies mumisi hajamielisesti ja tuijotti Elboronia terävä ja tutkiva katse silmissään. "Kuningasko teidät lähetti tänne?"
Elboron hämmentyi. "Ei, miksi olisi? Ei hän ole erityisen kiinnostunut tutkimuksistani."
"Niin... niin, tietenkin", mies mumisi ja naurahti hieman väkinäisesti.

Piika tuli nyt pöydän ääreen pidellen kahta puukulhoa käsissään. Hän asetti ne miesten eteen puisten lusikoiden kera. Elboron tuijotti hetken kulhon sisältöä, ja tunnisti sen nokkoskeitoksi. Elboron oli aina inhonnut nokkoskeittoa. Hän ei ollut koskaan edes maistanut sitä, koska arveli nokkosten polttavan suuta ja sisuskaluja samalla tavalla kuin ne polttivat kättä, jos niihin koski. Eresgal oli jo tarttunut omaan lusikkaansa ja kauhoi kulhon sisältöä ahnaasti suuhunsa. Elboronin ällistykseksi piikatyttökin istui pöytään Eresgalin viereen, ja alkoi syödä. Elboron ei ollut koskaan nähnyt piian syövän samassa pöydässä, samaan aikaan isäntänsä kanssa. Tavat taisivat täällä pohjoisessa olla melkoisen erilaiset kuin heillä kotona.

"Puuttuuko jokin?" Eresgal kysyi kurkottaessaan kohti keskellä pöytää olevaa leipäastiaa, jossa oli muutamia kuivia limpun palasia.
"Ei, ei toki...", Elboron mutisi ja päätti, että hänenkin olisi rohjettava syödä. Hän ei halunnut tehdä huonoa vaikutusta tähän tuiman oloiseen mieheen. Hän maistoi keittoa varovasti. Se ei polttanut suuta lainkaan ja maistui melko hyvältä.

Illallisen jälkeen Erindis ryhtyi puhdistamaan kulhoja, ja Eresgal alkoi viimein kertoa jotain itsestään.
"Vaikkette ehkä usko, niin minä tunsin kuninkaan aikoinaan. Olemme saman heimon jäseniä, dúneidainia, pohjoisen samoojia, kuten joskus sanotaan."
Elboron nyökkäsi innokkaasti. "Te olette siis Arnorin dúnadaneja. Minä olen tosin luullut heimonne jäsenten muuttaneen Gondoriin, tai asuvan Fornostissa tai Annúminasissa tätä nykyä."
"Niin, se on totta. Niistä, jotka lähtivät sotaan, suurin osa jäi sille tielleen, kuka kaatuneena, kuka haluten jäädä päällikkömme Aragornin luo. Ne meistä, jotka eivät kyenneet sotaan, jäivät sen sijaan tänne pohjoiseen." Eresgal kohotti vammautunutta kättään. "Minun oli jäätävä, sillä mitä hyötyä käsipuolesta olisi sodassa ollut? Jäin siis vaimoni kanssa tänne Metsäkylään, ja täällä olemme kasvattaneet pienen perheemme. Minä viihdyn täällä. En kaipaa ihmisten vilinää ympärilleni. Toki joudun silloin tällöin vierailemaan Fornostissa ja Briissäkin asti kauppoja tekemässä, myydäkseni pyytämieni eläinten lihoja ja turkkeja", mies selitti. "Lisäksi tyttäreni nai briiläisen kankaanvärjääjän, ja käyn toisinaan tapaamassa hänen perhettään."

Elboron nyökkäsi. Hän alkoi luottaa mieheen enemmän, vaikka ei toisaalta voinut olla ajattelematta, että Beren Yksikätinen oli aikanaan lähtenyt jahtaamaan Morgothin sutta ilman toista kättään. Olihan tosin niinkin, että Beren Yksikätisen tapaiset miehet olivat harvassa, ja vaikka Eresgal olikin urheina tunnettuja pohjoisen samoojia, ei hänen rohkeutensa sentään välttämättä esiaikojen sankareiden tasolle yltänyt.

"Erindis, saat luovuttaa kamarisi vieraallemme seuraavaksi yöksi. Nukut itse tuossa kyökin sohvalla", Eresgal komensi piikaansa.
"Ei se ole tarpeen", kiirehti Elboron toteamaan väliin. "Minä voin hyvin yöpyä tuossa sohvalla." Ajatus vieraan naisen vuoteessa nukkumisesta tuntui hänestä vähintäänkin arveluttavalta, vaikka kyseessä olikin pelkkä palvelijatar.
"Sohva on teille liian pieni", totesi Eresgal.
"Ei se haittaa. Olen nukkunut monta yötä taivasalla, ja siihen verrattuna sohvanne on ylellisyyttä."
"No, teette tietenkin kuten haluatte", Eresgal sanoi sitten ja haukotteli. "Päivä on ollut pitkä, ja minun on painuttava pehkuihin. Lähden huomenna jo varhain, mutta älkää te turhaan kiirehtikö ylösnousun kanssa."

Sitten Eresgal poistui keittiöstä eteiseen, josta pääsi toiseen talon makuukamareista. Erindis puuhasi Elboronille petiä sohvalle mitään puhumatta, ja saatuaan työnsä valmiiksi katosi omaan kamariinsa kyökin perällä olevasta ovesta.

* * *

Elboron käänsi kylkeä. Väsymyksestään huolimatta hän ei saanut unta. Asiaa ei auttanut, että hänen oli vedettävä jalkansa koukkuun, jotta olisi mahtunut makaamaan sohvalla. Mökki oli lämmin ja äänetön. Ulkoakaan ei kuulunut ääniä, ei edes puiden lehtien vaimeaa havinaa tai pöllöjen huhuilua - ääniä, joihin Elboron oli tottunut nukkuessaan taivasalla. Sohva narisi, kun hän kääntyi kyljeltä toiselle, ja hän mietti mahtoiko ääni kuulua kamareihin asti. Aika mateli hitaasti eteenpäin. Nukahtaisikohan hän ollenkaan tänä yönä?

Keitä nämä ihmiset oikein olivat? Miksi he asuivat tällaisessa paikassa, keskellä erämaata? Olkoonkin, että he olivat asuneet täällä vuosikymmeniä, kenties vuosisatoja esi-isiensä joskus päättäessä perustaa turvapaikan tänne pimeän kuusimetsän uumeniin. Ehkä tämä oli tarjonnut suojan vihollisten katseilta. Ehkä örkit ja muut vihulaiset eivät löytäneet näin syrjäistä paikkaa. Tunsiko kuningas tämän kylän? Mitä jos kuningas itse oli syntynyt juuri täällä, samanlaisessa mökissä kuin tämä?

Elboron ravisti päätään. Hänen oli saatava mielikuvituksensa kuriin, jos halusi nukkua. Hänen ei pitäisi ajatella niin paljon. Hänen pitäisi olla enemmän niin kuin Beren, jonka mieli sammui samalla hetkellä, kun pää kosketti tyynyä.

Lopulta Elboron sai tarpeekseen jalkojensa koukistelusta, ja päätti siirtää sohvan patjan lattialle. Hän halusi nukkua, ja oli liian väsyksissä välittääkseen, mitä Eresgal ajattelisi siitä, että etelän ruhtinas oli joutunut nukkumaan lattialla hänen luona yöpyessään.

* * *

Elboron sai elämänsä herätyksen. Hän havahtui hämmästyneeseen vingahdukseen, ja siihen kun jotain painavaa mätkähti hänen päälleen. Kauhuissaan hän ponkaisi istualleen, ja näki Eresgalin piian siirtyvän kauemmas hänestä ja kömpivän jaloilleen. Ei mennyt kauaa, kun Elboron tajusi, mitä oli tapahtunut. Tyttö oli kompastunut hänen jalkoihinsa astuessaan ulos makuukamarinsa ovesta ja onnistunut kaatumaan suoraan hänen päälleen. Elboron tunsi punan leviävän kasvoilleen. Tyttö näytti olevan vähintään yhtä hämillään ja vetäytyi kiireesti kauemmas pää painuksissa.
"Suo anteeksi. En huomannut teitä", tyttö mutisi, kasvot kadonneina tummien suortuvien alle. "Tulin laittamaan puuropadan tulelle."
"Niin. Tietenkin", Elboron mumisi. Tupa oli täynnä päivänvaloa. Aamu mahtoi olla jo pitkällä. "Minä, tuota...", Elboron aloitti, koska ei kestänyt vaivaantunutta hiljaisuutta. "Minä päätin nukkua lattialla, koska sohva oli liian pieni", hän selitti ikään kuin se ei olisi jo käynyt selväksi. Tyttö piiloutui ruokakomeron uumeniin ja etsi sieltä jotakin pitkään ja hartaasti. Elboron alkoi touhuta patjaa takaisin sohvaan, ja tajuttuaan toikkaroivansa ympäriinsä pelkissä alushousuissa, hän vetäisi hätäisesti tuolin selkänojalle illalla jättämänsä tunikan ylleen.

"Onko Eresgal jo lähtenyt?" Elboron kysyi, havahduttuaan siihen, että oli tuijottanut pelkkään pellavaiseen yöpaitaan verhoutuneen Erindisin puurokattilan hämmennystä kauemmin kuin olisi ollut terveellistä.
"Hän lähti jo varhain", kuului lyhyt vastaus, joka miltei hukkui puuron porinaan.

Elboron nyökkäsi, mikä oli aika turhaa, koska Erindis seisoi edelleenkin selin häneen. Hän tuijotti tyttöä hämmentyneenä. Miksei tämä ollut pukenut ylleen mitään säädyllisempää? Eikö tämä tajunnut, että hänen vartalonsa ääriviivat suorastaan paistoivat ohuen, virttyneen yöpaidan läpi?

"Tuota... Voisinko peseytyä jossakin?" Elboron henkäisi lopulta. Tupa oli alkanut tuntua hyvin kuumalta, ja hänen oli päästävä sieltä ulos.
Piika heilautti päätään kohti talon takapihaa. "Tuolla takapihalla on kaivo, jolla voitte peseytyä. Tuokaa samalla ämpärillinen vettä tupaan, jollei siitä ole liikaa vaivaa."
"Ei suinkaan. Minä palaan kohta."

Kiitollisena pakomahdollisuudesta Elboron kiirehti kaivolle juoksujalkaa. Siirrettyään raskaan kaivon kannen syrjään, hän heitti köyden päässä olevan sangon alas ja odotti, kun se täyttyi vedestä. Hän kiskoi ämpärin ylös ja vetäisi tuninkan yltään. Hän vilkuili ympärilleen. Naapuritalo jäi pensasaidan taakse, eivätkä Eresgalin talon keittiön ikkunat antaneet tähän suuntaan. Hän uskalsi siis riisua housunsakin ennen kuin kaatoi sangollisen jääkylmää vettä päälleen.

Hän toisti saman kolme kertaa, ja huokaisi. Kylmä vesi teki hyvää. Hän ei ymmärtänyt, mikä häneen oli mennyt. Miksi hän oli ryhtynyt tuijottamaan moista piikatyttöä sillä tavalla? Eihän hän kotonakaan kiinnittänyt palvelijattariin mitään huomiota, paitsi jos nämä jättivät tehtävänsä hoitamatta.

"Kas, onko Eresgalilla vieraita?" kuului pirteä ääni pensasaidan takaa, ja naisen kasvot ilmestyivät sen ylle. Elboron oli huudahtaa järkytyksestä, ja kääntyi kauhuissaan hapuilemaan maasta housujaan. Hän veti ne hätäisesti ylleen ilman että kuivasi itseään ensin - se olisi muutenkin ollut mahdotonta, koska hän oli kiireessä unohtanut pyyheliinansa sisään mökkiin. Saatuaan tuninkansakin ylleen hän vilkaisi kohti puhujaa vyötään kiinnittäen.

"Meillä päin käy harvoin vieraita", selitti naapurin rouva aidan takaa. Tällä oli pyöreät kasvot, kastanjanruskeat kiharaiset hiukset, ja pienet, kirkkaat silmät. "Mistä päin te oikein tulette?"
"Öh, Gondorista. Olen tutkimusmatkalla, ja Eresgal tarjosi minulle yösijan."
"Sepä mukavaa", nainen kommentoi ja katseli Elboronia uteliaana. "Onko Eresgal kotosalla? Minulla olisi hänelle kannullinen maitoa."
"Ei, hän, tuota, lähti jo varhain."
"Niinkö?" rouva sanoi ja kohotti kulmiaan liioitellusti. "Lähti, ja jätti teidät kahden tyttärensä kanssa?"
"Mi-? Ei, ei talossa ole kuin hänen piikansa."
"Höpsis. Erindis on hänen tyttärensä. Te olette tainnut jo ehtiä tutustua häneen."
"Ei, ei tuota...", Elboron mutisi sanojen juuttuessa hänen kurkkuunsa. Mitä nainen oikein kuvitteli? Elboron tuijotti, kun rouva lähti merkitsevästi hymyillen astelemaan pitkin aidan viertä. Elboron kiirehti takaisin etupihalle, ja näki naisen tulevan Eresgalin portista, maitokannu käsissään. Tämä porhalsi tarmokkaasti suoraan Eresgalin ovelle ja pyysi Elboronia avaamaan hänelle oven.

"Huomenta, Erindis", nainen huudahti astuttuaan kyökkiin. Erindis oli juuri annostelemassa puuroa kulhoihin, Elboronin lieväksi järkytykseksi edelleen hiukset vapaina roikkuen ja pelkkä yöpaita päällään. "Toin teille maitoa."
"Kiitos, Gwenneth", Erindis lausahti. "Jätä se siihen pöydälle."

Gwennethin katse kiersi kyökkiä, ja pysähtyi sohvaan, joka näytti vähintäänkin epäilyttävältä sen jälkeen, kun Elboron oli huolimattomasti nostanut patjan sen päälle. Huopa lojui vielä keskellä lattiaa.
"Minä jo ehdinkin odottaa maitoni kanssa, että koska täällä oikein suvaitaan herätä", Gwenneth sanoi vinosti hymyillen. "No, en ehdi jäädä pidemmäksi aikaa, ompelukerho kokoontuu näet tänään luonani. Olisi kyllä mukavaa jos sinuakin näkisi joskus joukossamme, Erindis."
"Äh, taidan jättää sen väliin. Olen menossa mustikkaan."

Nainen ei esittänyt vastaväitteitä vaan poistui tyytyväisen näköisenä. Erindis huokaisi kuuluvasti oven kolahdettua Gwennethin perässä. Elboron seisoi keskellä keittiötä, täydellisen hämmennyksen halvaannuttamana.

Erindis kääntyi katsomaan häntä. "No, toitteko veden?" hän kysyi kulmiaan kohottaen.
"Öh, pieni hetki vain!" Elboron huudahti ja riensi jälleen ulos ovesta. Matkalla kohti kaivoa hän pudisteli päätään ja muistutti itselleen jälleen kerran, miksi oli turvallisempaa yöpyä taivasalla kuin vieraiden ihmisten nurkissa.
Humor-ficcaaja 2007 ja 2009, Draama-ficcaaja 2010

Avatar
Andune
Velho
Viestit: 1085
Liittynyt: Ke Joulu 28, 2005 12:08 pm
Paikkakunta: Valimar

Viesti Kirjoittaja Andune » La Marras 03, 2007 7:31 pm

Voi Elboronia :D Erittäin sympaattista.

Eresgal on mielenkiintoinen hahmo. Oli hienoa että olit kirjoittanut tällä tavalla Pohjoisen dúnedainista, jäi kuva (joka tuskin on kovin väärä) että kaikki tästä kansasta eivät muuttaneet kaupunkeihin vaan jäivät asumaan yhä samalle paikalle. Toit kuvauksillasi pientä katsantoa oloista, missä Elboronin ajatusten mukaan, Aragornkin on todennäköisesti syntynyt.

Minulle oli aluksi hieman epäselvää, kuka Erindis oli. Mutta kun selvisi tämän olevan Eresgalin tytär, kävi neitoa hieman sääliksi. Eresgal vaikutti ehkä aavistuksen katkeroituneelta (tai sitten nämä ovat vain jotain omia juttujani) kertoessaan ettei käsipuolesta olisi kuitenkaan sodassa mitään hyötyä. Ja jos isä on katkera ja surullinen, ei tyttärelläkään helppoa ole. Mietin vain mitä Eresgalin vaimolle on tapahtunut.

Elboronin aamu-toilailut olivat huvittavaa luettavaa. Mies ei ole ilmeisesti oikein vieläkään kunnolla tajunnut että nyt ei olla enää Gondorissa missä kaikki on siveellistä. Tuli vain mieleen nuorukaisen ajatuksista koskien Erindisin yöpaitaa.

Ja noiden aamusessioiden johdosta allekirjoittaneella alkaa mielikuvitus vaihteeksi laukkaamaan koskien erästä nuorta herraa ja nuorta neitiä :roll:

Jatkoa!
Vuoden Tolkienisti 2007, Vuoden Aragorn 2008 ja 2010 sekä Vuoden Draama-ficcaaja 2009

Nerwen
Pikku Eskapisti
Viestit: 1506
Liittynyt: To Touko 18, 2006 6:12 pm
Paikkakunta: Pieni kylä Rohanissa

Viesti Kirjoittaja Nerwen » Su Marras 04, 2007 5:45 pm

Mukava luku. Pahoittelen etukäteen, jos palaute on vähän outo, en oikein nukkunut viime yönä ja olen edelleen väsynyt... :roll:

Tuo kylä. Kuvasit sitä kivasti, samoin Eresgalia ja Erindisiä. Kiinnostavia otuksia kumpikin, ja nyt sait minut palamaan halusta saada lukea lisää. Ja ihanaa, he ovat dúnedainia. Vielä kiinnostavampaa. Ja otit Aragornin mukavasti tähän mukaan. Minä jo vinkaisin, kun luin tämän: Mitä jos kuningas itse oli syntynyt juuri täällä, samanlaisessa mökissä kuin tämä?
Niinpä. Noita kyliä taatusti oli, ja minusta on todella harmi, ettei niitä näy kartoissa tai ettei niiden sijaintia mainita tarkemmin.

Ja Erindisin ja Elboronin yhteinen aamu sai hymyn huulille. Elboron, Elboron. :lol: Hän tosiaan taisi saada elämänsä herätyksen. Ja kun hän oli ulkona pesullaan... Voi ei, mikä myötähäpeän määrä kun se naapurin nainen ilmestyi kuvaan. Ja lupausta tulevasta tässä mitä ilmeisimmin on. Se sohvan epäilyttävältä näyttäminen... voin kuvitella sen niin hyvin.

Jatkoa kaipailen, sait minut kiinnostumaan noista uusista henkilöistä kunnolla.
The Lord of the Rings
is one of those things:
if you like you do:
if you don't, then you boo!


~ J.R.R. Tolkien

Vuoden romance-ficcaaja 2007-2010, Vuoden ficcaaja 2014

Mithrellas
Velho
Viestit: 1099
Liittynyt: Ma Joulu 12, 2005 9:00 pm
Paikkakunta: Minas Ithil

Viesti Kirjoittaja Mithrellas » Ma Marras 05, 2007 9:08 pm

Kiitos kommenteista. Päätin tässä ilmoittaa, että Faramirin lapsista Simssillä tehty kuva (EDIT: Linkki pois - en tykkää kuvasta enää) on saanut hieman päivitystä. Ainakin Beren on nyt minusta fiksumman näköinen, eikä niin halolla päähän lyöty kuin tuossa edellisessä. Elboronista yritin tehdä vähän kiltimmän näköisen, mutta silmät ovat nyt liian isot. No, ehkä minä vielä joskus jaksan hioa tuota kuvaa.

Andune: Joo, pohjoisen dúnedainista ei nyt kai niin kauheasti tietoa olekaan, enkä minä kyllä taustatyötä varsinaisesti asiasta tehnytkään. Mutta kuvittelen heidän elelleen aika vaatimattomissa olosuhteissa. Olet kyllä ihan oikeilla jäljillä Eresgalin ja Erindisin suhteen. Tuo heidän isä-tytär-suhteensa on oikeastaan aika tärkeä ficin juonta ajatellen, joten en nyt tässä pui sitä sen enempää. Eresgalin vaimon kohtalo tulee myös paljastumaan jossain vaiheessa ficciä. Eivätkä nuo tuolla kylässä tosiaan niin tarkkoja ole etiketin suhteen, kuin mitä Gondorin seurapiireissä ollaan, vaikka toisaalta olen kyllä ajatellut Erindisin muutenkin melko huolettomaksi tyttöseksi (mutta en siis sillä tavalla, että hänellä olisi jatkuvasti miesvieraita tms. ;)).

Nerwen: Minusta on oikeastaan tosi hauska kirjoittaa Elessar tähän tietyllä tavalla mukaan. Mukavaa, että nämä uudet henkilöt herättivät mielenkiintosi. En kyllä oikeastaan ihmettele sitä yhtään, koska itsekin kaipaan välillä jotain muuta kuin tuota pelkkää Elboronia. (Yhden henkilön näkökulmasta kirjoittamisen haittapuolena on se, että siihen tuppaa kyllästymään, tai ainakin minulle on käymässä niin.) Tuo naapurin rouvan ilmaantuminen juuri passeliin aikaan oli jotain sellaista, mitä minä en vain voinut jättää kirjoittamatta. Ja muistin juuri, etten huomannut varoittaa tämän luvun aluksi paljaasta pinnasta. :D Sitähän oli melkeinpä enemmän kuin edellisessä luvussa.
Viimeksi muokannut Mithrellas, Ke Marras 28, 2007 11:45 am. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Humor-ficcaaja 2007 ja 2009, Draama-ficcaaja 2010

Avatar
Leida
Puolituinen
Viestit: 385
Liittynyt: Pe Tammi 19, 2007 8:55 pm

Viesti Kirjoittaja Leida » Ti Marras 06, 2007 1:45 pm

Oi, tämä oli kauttaaltaan todella ihana luku, aina tuosta alusta (Tie se oli. Ihmisten tekemä tie. Täällä syntyy naurunpyrskähdys tuosta oivasta havainnosta) loppuun ja Elboronin viimeisiin ajatuksiin vedenhakumatkallaan. Tuollaiset pienet kylät ja kyläyhteisöt ovat aina jotenkin viehättäneet minua ja sinä olit tässä kuvannut osuvasti tuota kotoista tupaa että tuota tunnelmaa, joka poikkeaa niin paljon Elboronin kotioloista. Minusta on jotenkin kiehtova kuvio, että ylelliseen elämään tottunut Elboron on vähän häkellyksissään tällaisessa tilanteessa, mutta kai sille tekee ihan hyvää nähdä, että miten tavalliset ihmiset elävät. Jos oikein muistan, niin sehän ihmetteli jo Silrielin uuden kodin pienuutta, puhumattakaan sitten pienestä mökistä, joka ei käsitä kuin tuvan ja pari kamaria. Ja tuo tupa pihamaineen oli ihanasti kuvattu samoin kuin tuo kyläidylli ompelukerhoa ja maitoa tuovia emäntiä myöten.

"Olen tutkimusmatkailija", sanoi Elboron
Minä naurahdin tälle Elboronin tavalle esitellä itsensä. Ja ei kyllä yhtään kummastuta, että ihmiset pitävät tuota sen puiden tutkimista vähän outona, näiden kun on varmaan tehtävä ihan oikeita töitä saadakseen leipänsä pöytään, kun taas Elboronilla on aikaa puuhastella tällaisten asioiden parissa. Minne Elboronin hevonen muuten jäi, mainittiinko se aikaisemmissa luvuissa? Eipä siitä kyllä metsässä rämpiessä kauheasti iloa ole.

Mielenkiintoisia uusia hahmoja. ;) Minä taisinkin jo mainita, että arvasin tuon Erindisin olevan Eresgalin tytär ja pelkäsin, että Elboron nolaa itsensä kutsumalla sitä piiaksi, mutta onneksi ei. Minä koin jo tarpeeksi myötähäpeää tuon peseytymissession ja levälleen jätetyn patjan johdosta. Erindis vaikutti tosiaan kiinnostavalta tytöltä ja minuakin jäi kiinnostamaan tuo hänen suhteensa isään (siis juuri tuo illallisen valmistamatta jättäminen ja sitten taas Eresgalin valittelut uppiniskaisuudesta), joten kiva, jos sillä on osansa ficissä. Eresgal oli myös kiehtova hahmo, minusta on jostakin syystä tosi mukavaa, että se on metsästäjä. Ja, jos se on kätensä takia joutunut jäämään syrjään muiden lähtiessä Aragornin avuksi, niin ei ihme, ettei se suhtaudu kauhean sydämellisesti Gondoriin. Aika rauhallisesti se tuntui kuitenkin suhtautuvan siihen, että Gondorin käskynhaltijan perijä sattui osumaan sen pienelle mökille.

Tämä luku oli tosiaan kerrassaan ihana. :D Minä jään nyt innolla odottamaan, että mitä seuraavaksi tapahtuu.
Whoever said you can't fool an honest man wasn't one.
-Terry Pratchett: Making money

Vuoden Draama-ficcaaja 08, kommari 09, EpäLotR-ficcaaja 10

Mithrellas
Velho
Viestit: 1099
Liittynyt: Ma Joulu 12, 2005 9:00 pm
Paikkakunta: Minas Ithil

Viesti Kirjoittaja Mithrellas » La Marras 10, 2007 6:49 pm

Kiitos Leida.

Tuo "ihmisten tekemä tie" varmaan kuulosti vähän hassulta, mutta voisihan siellä metsässä periaatteessa olla vaikka karhujen tallomia polkuja tms., ja sen takia Elboron pisti merkille että tämä oli selvästi ihmiskätten työtä. Tuota kyläelämää on minustakin kiva kuvailla, ihan vaihtelun vuoksi, vaikka sellaisesta ei nyt varsinaisesti omaa kokemusta olekaan (mikä voi aiheuttaa hölmöjä asiavirheitä). Muistat oikein, Elboron tosiaan piti jo Silrielin kotitaloa pienenä, kun siellä oli "vain" kolme vieraskamaria.

Elboron tosiaan on sellainen joutilas "aatelinen", jolla on sekä aikaa että rahaa tämän tyyppisiin harrasteisiin. Leipänsä eteen raatamaan joutuvat eittämättä kohottelevat kulmiaan hänen tutkimuspuuhilleen. Luulen, että koska Elboron ei ole aivan sinut sen tulevan käskynhaltijan tehtävänsä kanssa, hän mieluummin esittelee itsensä tutkimusmatkailijaksi kuin käskynhaltijan perilliseksi.

Elboron jätti hevosensa Fornostiin, koska liikkuu mieluummin jalkaisin tuolla metsiköissä, se mainittiin lyhyesti edellisessä luvussa. Todellisuudessa taisin vain haluta eroon siitä hevosesta, kun itse en hepoista mitään tiedä, mitä joskus nähnyt laitumella käyskentelemässä. ;)

Eresgal on minustakin mielenkiintoinen hahmo, ja tuo hänen jokseenkin ongelmallinen suhteensa Erindisiin tullaan kyllä käsittelemään tässä ficissä. Tuo Elboronin saapuminen oli oikeastaan Eresgalille melko iso juttu, mutta en nyt taida puhua siitä sen enempää, ettei juoni paljastu heti alkuunsa. ;)


Tämä seuraava luku saattaa myöskin aiheuttaa myötähäpeän tuntemuksia, mutta koettakaa kestää. :)


Luku 9
...jossa Elboron kantaa kortensa kekoon

"No, mitä sitten odotitte? Totta kai te herätitte Gwennethin uteliaisuuden. Te olette jännittävintä, mikä kyläämme on kohdannut sen jälkeen, kun Amontórin lehmä karkasi ja upposi suohon kaulaansa myöten. Tarvittiin viisi miestä ja kaksi hevosta kiskomaan elikko kuiville. Siitäkin on jo melkein kaksi vuotta."
"Mutta ettekö ole huolissanne? Teidän maineenne? Te olette viettänyt osan yöstä kahdestaan tuntemattoman muukalaisen kanssa", Elboron totesi pöydän toisella puolella istuvalle Erindisille.
Tämä kohautti harteitaan. "Gwennethillä on viime vuosina ollut ihan tarpeeksi juoruamista jo siitä, että vietän suuren osan vuodesta yksin mökissä ilman tuntemattomia muukalaisia tai mitään muutakaan miesseuraa, ja kehtaan vielä nukkua niin pitkään kuin haluan, enkä viitsi aina sitoa hiuksiani tai huivia päähäni."

Elboron hymyili, vaikka todellisuudessa hänen oli vaikea jakaa Erindisin huoleton suhtautuminen tällaiseen etikettivirheeseen, tai etikettirikokseen suorastaan. Gondorissa hänen yöpymisestään yksinäisen naimattoman naisen luona olisi kehkeytynyt skandaali. Skandaalisi siitä vielä puhkeaisikin, jos huhut kiirisivät Gondoriin asti. Äiti pyörtyisi ja isä tekisi hänet perinnöttömäksi. "Minun täytyy ajatella mainettani", totesi Elboron vakavana lusikoidessaan aamupuuroaan. "Olen oikeastaan melkein kihloissa, ja jos tämä tuleva morsiameni saa tietää..." Elboronin pitelemä lusikka jäi puolitiehen. Mitä hän oikeastaan pelkäsi? Jos Calendes saisi tietää, tämä varmasti saisi hysteerisen kohtauksen, ja toivuttuaan siitä kieltäisi koskaan edes tavanneensa sellaista rietastelevaa hunsvottia kuin Elboron, eikä tällä ollut kerrassaan mitään sellaista käännettä vastaan.
"No, en minä jaksa uskoa, että meidän kyläämme ravistelevat vähäpätöiset juorut ehtisivät sinne kauas etelään, mistä te tulette", Erindis totesi kaataessaan lisää maitoa puuronsa sekaan. "Ja vaikka ehtisivätkin, ne tulisivat taatusti muuttamaan muotoaan joksikin muuksi matkan aikana, ja teidän olisi helppo kieltää ne joutumatta edes valehtelemaan. Tietäisittepä, millaisia juoruja meidän korviimme kantautuu sieltä etelästä päin."
"Millaisia sitten?" Elboron kysyi pahaa aavistaen. Ehkä täällä päin huhuttiin jo, että Elboronin ja Calendesin häät vietettäisiin Mindolluinin huipulla, minne olisi kutsuttu sata harpunsoittajaa Dol Amrothista ja kärrätty kaksisataa tynnyrillistä olutta Edorasista.
"No, sanotaan, että kuningas aikoo naittaa kaksostyttärensä eräille kaksoisveljeksille, jotka asuvat Annúminasissa. Hän näet ajattelee, että olisi liian julmaa erottaa niin samanhenkiset sisarukset toisistaan, ja siksi vain kaksoisveljekset tulevat kyseeseen aviomiehiä etsittäessä", Erindis selitti.
"Niinkö? Minä en ole kuullutkaan", Elboron sanoi liiankin innokkaasti, helpottuneena siitä, etteivät huhut koskeneet häntä itseään.
"No, eihän siinä sinänsä mitään erikoista ole, mutta ne kaksoisveljekset vain sattuvat olemaan vasta kolmen vuoden ikäisiä. Kuninkaan tyttärethän elävät ainakin kaksi kertaa niin pitkään kuin tavallisen kansan miehet, minkä vuoksi kuningas ei anna heidän avioitua vielä moneen vuosikymmeneen. Se on aika omituista, mutta jos kuningas haluaa välttämättä naittaa tyttärensä kaksosille, niin tuskin hän sellaisia meidän pitkäikäisemmästä heimostammekaan tulisi löytämään. En ainakaan ole kuullut, että pohjoisessa asuisi naimaikäisiä dúnedain-kaksoisveljeksiä."
"Niin... Toivon kyllä, ettei tuo huhu pidä paikkaansa, sillä veljeni..." Elboron lopetti lauseen kesken. Mistä alkaen hän oli harrastanut juoruamista?
"Mitä hänestä?"
"No, tuota. Hän on tavallaan aikeissa mennä naimisiin kuninkaan kolmannen tyttären kanssa, kunhan vain tämän vanhemmat sisaret, ne kaksoset siis, avioituisivat ensin. Tiedäthän sen säännön, ettei nuoremman tyttären ole soveliasta avioitua ennen kuin vanhemmat tyttäret ovat astuneet miehelään."
"En ole koskaan kuullut moisesta säännöstä."
"No, ainakin Gondorin ylimystölle sellainen tapa tuntuu olevan tärkeä. Luulen vain Berenin ehtivän karata Elenwenin kanssa useampaan kertaan, jos virallinen lupa mennä naimisiin koittaisi vasta kolmen vuosikymmenen päästä."
"Te varmaan tunnette hyvin kuningasperheen arkea. Ompelukerhon naiset ovat kuninkaallisista tavattoman kiinnostuneita. Useat heistä kävivät katsomassa kuningasta ja tämän perhettä silloin kun nämä vierailivat Annúminasissa."
"Kävittekö te katsomassa heitä?"
"En."

Äkillinen hiljaisuus laskeutui keittiöön. Kumpikin oli tyhjentänyt puurokulhonsa jo aikaa sitten, mutta keskustelu oli vienyt heidät mukanaan. Elboron ei tohtinut kysyä, miksei Erindis ollut matkustanut perheineen katsomaan kuningasta Annúminasiin. Tytön ilme näytti äkkiä kylmenneen, ikään kuin tämä olisi muistanut, kenen kanssa keskusteli ja katsonut viisaammaksi vaieta. Elboron tunsi kuitenkin tiettyä tyytyväisyyttä siitä, että oli onnistunut juttelemaan näinkin pitkään vastakkaista sukupuolta olevan henkilön kanssa, ilman että oli kovin pahasti sekaantunut sanoissaan tai alkanut puhella kummia. Elboronilla oli taipumusta seota sanoissaan naisväen seurassa. Hän muisti aina, kuinka oli yksissä tanssiaisissa onnistunut kerrankin tanssittamaan erästä tyttöä tallomatta kertaakaan tämän varpaille, ja oli sitten pilannut kaiken alkamalla selittää tytölle seikkaperäisesti, miten puut lisääntyivät. Tyttö oli kalvennut ja sännännyt vanhempiensa luokse, ja Elboron oli joutunut koko illan kestämään tytön isän murhaavia katseita, tajuamatta lainkaan miksi. Myöhemmin hän oli tullut ajatelleeksi, että oli ehkä unohtanut mainita tytölle puhuneensa nimenomaan puiden lisääntymisestä, mutta ei kai sen mitään olisi pitänyt muuttaa? Naisten kanssa ei vain koskaan oikein voinut olla varma, mistä oli sopiva puhua ja mistä ei.

Elboron nousi pöydästä Erindisin alkaessa korjata astioita, ja siirtyi tarkistamaan, että hänen matkatavaransa olivat kaikki pakattuna reppuun. Hän oli loppujen lopuksi viihtynyt hyvin Eresgalin pienessä mökissä, ja jokin pieni osa hänessä - se osa, jota Elboron ei oikein koskaan ymmärtänyt ja jos ymmärsikin, ei kuunnellut - toivoi, että voisi yöpyä siellä vielä muutaman yön. Tämä olisi kuitenkin mahdollista vain siinä tapauksessa, että Eresgal palaisi kotiinsa. Erindisilläkin oli varmasti maineensa, sanoi hän itse mitä hyvänsä, eikä Elboron tahtonut uhata sitä viettämällä aikaansa hänen seurassaan ilman kolmatta osapuolta.
"Kauanko isänne on poissa?" Elboron kysyi Erindisiltä, joka parhaillaan tiskasi puurokulhoja puhtaaksi.
Tyttö kohautti harteitaan. "Voi olla viikkojakin."
"Todellako? Mihin hän on mennyt?"
Erindis viivytteli vastaustaan. "Metsälle, ja sitten myymään saalistaan."
"Ja te elelette täällä yksinänne, hoitaen kaikki talon työt?"
"Tietysti. Kuka muu ne tekisi?"
"Eikö talosta huolehtiminen ole raskasta työtä?"
"Eipä erityisemmin ja olen sitä paitsi tottunut siihen. Eihän isä muutenkaan pysty juuri mihinkään kätensä, tai paremminkin sen puuttumisen vuoksi."

Elboron katseli Erindisiä ihmetellen. Tämä ei näyttänyt juuri Tindórieliä vanhemmalta, ja ajatus siitä, että tämä teki kaikki talon työt, tuntui käsittämättömältä. Ei sillä, että Elboron olisi kunnolla osannut arvioida, miten paljon työtä tällaisen mökin hoitamisessa oli, mutta se tuntui joka tapauksessa liian suurelta työmäärältä nuorelle naiselle.
"Eikö isänne ole ajatellut palkata teille aputyövoimaa?"
"Luuletteko meillä olevan varaa piikojen pitämiseen?" Erindis naurahti hivenen katkeralta kuulostavaan sävyyn. "Eikä tässä sitä paitsi niin kovasti työtä ole: ruuanlaittoa, siivoamista, kasvimaan ja puutarhan hoitoa, pyykkäämistä, parsintaa ja sen sellaista. Eläimiä meillä ei ole isän hevosta lukuun ottamatta. Saamme maitoa ja kananmunia naapureilta vastineeksi isäni pyytämistä eläimistä sekä jauhoista ja muista tavaroista, joita hän tuo mukanaan Fornostista. Ainoa työ, josta en ollenkaan pidä, on puiden kaataminen, sahaus ja hakkaaminen polttopuiksi. Se on raskasta työtä, mutta isäni ei oikein pysty auttamaan niissä kätensä vuoksi."
"Minä voisin auttaa." Sanat olivat karanneet Elboronin suusta ennen kuin hän edes ymmärsi, mitä oli sanonut. Totuus oli, että mitä tahansa Erindis olikin sanonut töidensä määrästä, Elboronista se ei ollut kuulostanut vähäiseltä.
"Haluaisitte hakata halkoja, niinkö?" Erindis kysyi ja vilkaisi vesipaljun äärestä Elboronia.
Tämä nyökkäsi. Elboron ei ollut ikinä pilkkonut puita, mutta jos se oli raskasta työtä, sen täytyi soveltua hänelle paremmin kuin Erindisille.
"Oletteko varma? Te olette ruhtinas, eikä isänne varmastikaan hyväksyisi, että likaatte kätenne niin raskaassa ja rahvaanomaisessa puuhassa."

Elboron yritti kuvitella, mitä isä sanoisi, jos hän yrittäisi selittää, että halusi auttaa köyhää metsämökin tyttöä puiden pilkkomisessa. Tuskinpa isä siihen mitään sanoisi. Hän olisi liian ällistynyt puhuakseen.
"Ei hän varmaankaan kieltäisi minua auttamasta. Hänestä meidän valtaapitävien velvollisuus on auttaa kansaamme", Elboron mutisi, mihin Erindis kohautti harteitaan.
"No, hakkuupölkky ja puut ovat tuolla takapihalla liiterin vieressä", Erindis sanoi. "Odotahan, niin minä näytän."

Elboron seurasi Erindisiä takapihalle, jossa pieni kaltevakattoinen puuliiteri nökötti, suuri pino puunkappaleita vieressään. Erindis avasi vajan oven, otti sieltä kirveen ja ojensi sen Elboronille.
"Me sahasimme nämä puut kappaleiksi isän kanssa pari päivää sitten, ja olen odottanut tilaisuutta saada ne pilkottua. Asettakaa valmiit klapit tänne liiteriin entisten päälle", Erindis opasti.
Elboron nyökkäsi. Hän otti epävarmasti maasta yhden puunpalan ja asetti sen hakkuupölkylle. Hän oli nähnyt klapeja - palvelijat asettelivat niitä takkoihin ja uuneihin kylminä talvipäivinä. Hän tarkasteli maasta noukkimaansa koivun rungon palaa. Hänen pitäisi ensin halkaista se, ja sitten vielä kertaalleen kumpikin puolisko, niin tuloksena olisi neljä sopivankokoista klapia. Selkeä ratkaisu mielessään Elboron heilautti kirveen vauhdikkaasti ilmaan, ja tunsi kuinka se lipesi hänen käsistään ja putosi kolahtaen jonnekin hänen taakseen.
"Hups", hän mumisi ja kääntyi saman tien hakemaan kirvestä yrittäen samalla kätkeä häpeästä punottavat kasvonsa. Erindis ei nauranut, mutta Elboron oli melko varma siitä, että tämä oli pyyhkäissyt kasvojaan vain peittääkseen niille hiipineen hymyn.
"Takaan ettei kirves pahastu, vaikka puristaisitte sitä hieman lujemmin", Elboron kuuli Erindisin hymähtävän hänen valmistautuessaan uuteen yritykseen.

Toisella yrityksellä kirves pysyi Elboronin käsissä, mutta hän tuli iskeneeksi sillä niin lujaa, että terä upposi syvälle hakkuupölkkyyn, ja kaiken lisäksi noin tuuman verran ohi pilkottavasta puunkappaleesta. Hän joutui ponnistelemaan toden teolla saadakseen sen irti, eikä Erindis enää pyrkinyt pidättelemään hymyään.

Kolmas yritys onnistui, ja Elboron sai helpotuksekseen puun halkaistua, vaikka toisesta halosta tulikin kaksi kertaa toisen paksuinen.
"Oikein hyvä", Erindis kehui, ikään kuin lasta, joka oli pukeutunut ensimmäistä kertaa ihan itse, joskin nuttu oli mennyt nurinpäin. "Miten on? Luuletteko pystyvänne jatkamaan tästä omin päin? Eikä minun tarvitse pelätä, että telotte itsenne?"
"Enköhän minä selviä", Elboron sanoi hämillään, ja valmistautui halkaisemaan toisen haloista.

Se todella oli raskasta työtä. Vaikka ilma ei ollut kuuma, Elboron alkoi pian hikoilla, ja hetken aikaa rehkittyään hän päätti pitää pienen hengähdystauon järjestämällä pilkkomansa klapit varastoon. Varmuuden vuoksi hän ujutti niitä vanhojen alle, jottei Erindis olisi huomannut, miten erikokoisia niistä oli tullut. Sitten hän taas jatkoi puiden pilkkomista sinnikkäästi, kunnes Erindis ilmaantui katsomaan hänen työnsä edistymistä. Tyttö nyökkäsi hyväksyvästi katsoessaan pienentynyttä puukasaa. "Tämä riittää tältä erää", hän sanoi. "Tulkaa syömään. Olette varmasti ehtinyt rehkiä itsenne näännyksiin." Elboron ei esittänyt vastalauseita. Hänellä todellakin oli nälkä, ja jano sitäkin enemmän.

"Mitä varten nuo ovat?" Elboron kysyi katsoessaan suuria koreja, jotka Erindis oli asettanut eteiseen oven viereen.
"Lähden pian mustikkametsälle, kunhan olen saanut syötyä."
"Aiotteko kerätä nuo kaikki täyteen?"
"Aion. Minun on kiirehdittävä, ennen kuin Gwenneth ystävättärineen poimii metsän tyhjäksi. Sitä paitsi olen luvannut viedä korillisen isoäidilleni ja toisen tädilleni. Hekin asuvat täällä kylässä."
"Minä voisin auttaa. Mustikoita minä osaan poimia. Olen poiminut niitä ateriaksi vaeltaessani näissä metsissä."
Erindis pysähtyi katsomaan Elboronia hieman ihmettelevä katse silmissään. "Olette innokas auttamaan", hän totesi.
Elboron tunsi jälleen punastuvansa. Hän ei oikein tiennyt itsekään, miksi halusi auttaa, mutta se vain tuntui tärkeältä. "No, olenhan teille kiitollisuudenvelassa siitä hyvästä, että olen saanut yöpyä täällä. Haluaisin hyvittää sen jotenkin. Jos otatte mieluummin rahaa, niin kyllähän sekin käy."
"Älkää höpsikö. Minä tiedän sen verran, ettei kuninkaan virkamiehiltä pyydetä maksua kestityksestä. Ja kuninkaan virkamieshän te olette, ellette ole puhunut meille täyttä palturia."
"No, ehkä olen, mutta en minä häntä täällä palvele. Haluaisin, että kohtelisitte minua kuin ketä tahansa eksynyttä tutkimusmatkailijaa, koska mitään muuta minä en täällä ole. Näen, että tarvitsette apua, ja minä tahtoisin tarjota sitä, jos vain suostutte ottamaan sen vastaan."
Erindis katsoi Elboronia tutkiva katse tummanvihreissä silmissään. Lopulta hän kuitenkin nyökkäsi. "No, en minä ole niin ylpeä, että kieltäytyisin avusta, jota tarvitsen. Yksin minulla kestäisi noiden korien täyttämisessä pitkälle iltaan asti."

* * *

Elboron joutui pian huomaamaan, että suuren tuohikorin täyttäminen mustikoilla oli yllättävän paljon raskaampi urakka, kuin kourallisen poimiminen välipalaksi. Mustikanvarvut peittivät männikkömetsää niin pitkälle kuin katse kantoi, ja ne olivat niin täynnä marjoja, että mättäät sinersivät matkojen päähän. Elboron kääri hihansa ja pyyhkäisi otsaansa. Hän ei enää valittanut pohjoisen viileydestä - metsässä oli tukahduttavan kuuma. Hyttysparvet inisivät verenhimoisina hänen korvanjuuressaan. Hän oli kuvitellut mustikanpoiminnan olevan helppoa ja rattoisaa puuhaa halonhakkuun rinnalla, mutta ei ollut siitä enää niinkään varma.

Kori ei ollut vielä edes puolillaan. Hän mietti, miten pitkällä Erindis oli urakassaan. Tällä oli kaksi koria täytettävään. Elboron oli vaeltanut poimiessaan kauemmas neidosta, ja nousi hetkeksi seisaalleen tähyilläkseen, missä tämä nyt uurasti. Hän näki tytön hieman alempana metsässä: tämä oli pukeutunut ruskeaan mekkoon ja verhonnut tummat hiuksensa vihreällä huivilla, minkä vuoksi tätä oli vaikea erottaa puiden lomasta. Elboron painoi kädellä rintaansa. Hänen sydämensä oli hypähtänyt kummallisesti hänen katsellessaan neitoa.

Elboron tarttui koriinsa ja kiipesi pitkin ylösviettävää maata, ja laskeutui sitten taas maahan löytäessään hyvän marjapaikan. Hänen oli asetuttava maahan polvilleen, sillä mustikat olivat niin matalalla, että kumartelu olisi pian saanut hänen selkänsä kipeytymään. Marjojen poimintaa sanottiin naisten työksi, eikä Elboron ihmetellyt sitä yhtään. Se oli niin hidasta, raskasta ja pikkutarkkaa puuhaa, että mies jättäisi mieluummin mustikat metsään kuin näkisi sellaisen vaivan.

Elboron tunsi itsensä tyytyväiseksi nähdessään korinsa hiljalleen täyttyvän. Pian hän veisi sen Erindisin luo, ja saisi katsella tämän kiitollista hymyä. Ajatellessaan sitä hän alkoi itsekin hymyillä. Hän toivoi Erindisin kehuvan hänen suoritustaan. Hän oli tarkoituksella poiminut mustikat huolella, tarkistaen ettei joukkoon eksyisi lehtiä tai huonoja marjoja.
"Ruhtinas?" Erindis kutsui alempaa metsästä. Hän ei ilmeisesti nähnyt Elboronia puiden takaa. Tämä totesi korinsa olevan jo riittävän täynnä, nosti sen maasta ja alkoi kiirehtiä alas rinnettä tytön äänen suuntaan. Samalla hetkellä kun Erindisin kasvot ilmaantuivat puiden takaa, Elboron kuitenkin onnistui astumaan puunjuuren päälle ja hänen nilkkansa vääntyi kipeästi. Hän menetti tasapainonsa alamäessä ja kaatui, mustikkakorin pudotessa ja levittäessä kaiken sisältönsä sammaleiseen maahan.

Oli hyvin vähällä, ettei Elboron puhjennut kyyneliin nähdessään vaivalla noukkimiensa marjojen vierivän korista sammalikkoon. Hän kömpi vaivalloisesti istumaan. Hänen nilkkaansa koski kuin se olisi ollut tulessa.
"Hupsis! Oletteko kunnossa?" kysyi paikalle kiiruhtanut Erindis huolestuneen näköisenä.
"Mustikat... Kori oli täynnä..."
"No, ei niillä ole väliä. Loukkasitteko itsenne?" Erindis kysyi vilkaisten Elboronin nilkkaa, jota tämä piteli kaksin käsin.
"Ei tämä mitään", Elboron voihkaisi. "Olen ihan kunnossa."
"Hmm. Meidän on paras palata kylään", Erindis totesi nostaessaan pudonneen korin ja noukkiessaan osan maahan vierineistä mustikoista siihen takaisin.
"Ei, minun pitää täyttää se kori uudelleen", Elboron sanoi päättäväisesti ja nousi maasta, helpottuneena siitä, että nilkka tuntui kantavan ja kipu hieman hellittävän. Hän otti korin Erindisiltä ja suuntasi kohti lähintä mätästä.
"No, hyvä on. Kerätään se sitten yhdessä täyteen. Omani ovat jo täynnä."

Korin täyttäminen ei kestänyt kauan siitä huolimatta, että Elboronin huomio herpaantui mustikoista tuon tuostakin. Hän ei voinut olla tarkkailematta, kuinka Erindisin hoikat sormet kävivät läpi mustikanvarpuja, poimien marjat nopeasti ja siististi, ja siirsivät ne sitten vierellä odottavaan tuohikoriin. Hän nosti katseensa tytön kasvoihin, tarkkaili niiden keskittynyttä ilmettä ja ihaili korkeita poskipäitä ja suoraa nenää. Erindis näytti oikeastaan hyvin samalta kuin kuninkaan tytär Isilwen, vain nukkavierut vaatteet ja ruskettuneempi hipiä erottivat nämä pohjoista samoojainverta suonissaan kantavat neidot toisistaan. Erindis vilkaisi Elboronia kysyvänä, huomattuaan tämän tuijotuksen, mutta tämä laski katseensa nopeasti maahan ja jatkoi mustikoiden poimimista.

Kun Elboron laski täyden korin päälle vielä yhden kourallisen marjoja, Erindis katsahti häneen hymyillen.
"Hyvä. Sitten lähdetään. Aurinko on jo matalalla."

Se oli totta. Aurinko oli siirtynyt kauas länteen, ja pitkiä varjoja taakseen heittävät männyt loistivat sen säteissä kullanpunaisina. Elboron otti kaksi koria käsiinsä, jättäen kolmannen Erindisille. Hänen nilkkansa aristi, kun he kulkivat pitkin kylälle vievää polkua, mutta hän yritti olla näyttämättä sitä tytölle. Hetki oli liian kaunis tärvättäväksi ajattelemalla niin vähäpätöistä asiaa kuin kipua.


A/N: Tuo suohon vajonnut lehmä -juttu kuulostaa minusta ihan sellaiselta, kuin olisin napannut sen jostakin, mutta en vain saa päähäni mistä. Jos joku huomaa käyttäneensä tuollaista omassa ficissään, niin kiitokset hänelle.
Humor-ficcaaja 2007 ja 2009, Draama-ficcaaja 2010

Avatar
Leida
Puolituinen
Viestit: 385
Liittynyt: Pe Tammi 19, 2007 8:55 pm

Viesti Kirjoittaja Leida » Su Marras 11, 2007 6:07 pm

Tiedätkö, minä pidän tästä ficistä luku luvulta enemmän. Ja Elboronista myös.

Tästä luvusta tuli sellainen kotoisa tunnelma (ei sillä, että tämä edes etäisesti muistuttaisi minun kotiolojani, vaan niin kuin yleisesti). Ihana kyläidylli jatkui. :) Erityisesti jäivät mieleen nuo ompelukerhon naiset, jotka juoruilivat kuninkaallisista. Siinä on varmaan puitu tuntikausia Arwenin leningin leikkausta ja Aragornin vaatteiden väriä noin niin kuin muun muassa. Samoin tuo suohon uponnut lehmä ainoana uutisaiheena sai hymyn kohoamaan kasvoille. Minusta tuo lehmäjuttu tuntui vähän tutulta, mutta se ehkä johtuu lähinnä siitä, että jossakin kirjassa, jonka luin ajat sitten ja jonka nimeä en enää muista, nostettiin joskus lehmää ojasta.

Ihanan... (minusta tuntuu, että käytän tajuttoman paljon sanaa ihana kommenteissa ja tsekkasin mitä vaihtoehtoja word antaa sille, mutta ei sille kyllä ole ihan saman sävyistä synonyymia. Ihastuttava on aika lähellä, mutta se on jotenkin typerän kuuloinen minun suustani tai näppikseltäni) Niin, siis ihanan luonnollista keskustelua Elboronin ja Erindisin välillä. Ja tässä luvussa siis jotenkin erikoisen hyvin huomasi sen, kuinka eri yhteiskuntaluokista nuo kaksi tulevatkaan. Kun Elboron ei osaa edes puita pilkkoa ja Erindis ei taas näytä pitävän sitä kovin kummana, että tekee kaikki talon työt. Mutta jos tässä näiden kahden välillä johonkin pidemmälle päädytään, niin eri käsitykset voivat kolauttaa vielä päänsä yhteen. Minusta oli jotenkin suloista tuo, kun Elboron piilotteli niitä erikokoisia halkojaan muiden alle. Sellainen pikkuseikka, joihin oikeassa elämässä törmää vähän väliä, mutta joita ei yleensä ikinä oteta kirjoitettaessa huomioon.

Mikähän tuossa kuninkaassa hiertää näiden Eresgalin ja Erindisin mieltä... Minä olen jotain aavistavinani. Ja Eresgal kiinnostaa minua hirveästi edelleen. Missä sattumuksessa se on menettänyt kätensä? Ja miten se uskalsi jättää tyttärensä ja Elboronin kahden? (Ei tarvitse vastata, minä vain pohdiskelen ääneen. ;))

Odottelen edelleen innokkaasti jatkoa. :)
Whoever said you can't fool an honest man wasn't one.
-Terry Pratchett: Making money

Vuoden Draama-ficcaaja 08, kommari 09, EpäLotR-ficcaaja 10

Avatar
Andune
Velho
Viestit: 1085
Liittynyt: Ke Joulu 28, 2005 12:08 pm
Paikkakunta: Valimar

Viesti Kirjoittaja Andune » Su Marras 11, 2007 6:33 pm

Hih :D Voi Elboronia, ei kai tämä vain ole rakastumassa Erindisiin ;) Se olisi kyllä aika ihanaa...ja tietäisi varmasti mielenkiintoisia juonenkäänteitä. Mutta mutta, keskitytäänpäs nyt tähän lukuun ennen kuin aletaan spekuloimaan tulevaa.

Minusta oli hieno teko Elboronilta, että tämä tarjoutuu auttamaan töissä, enemmän tai vähemmän hyvällä menestyksellä. Tuo Elboronin ja Erindisin aamuinen keskustelu oli luontevaa ja rentoa.
Tuo "tavallaan aikeissa mennä naimisiin"-herätti mielenkiinnon. Eikös Beren unohtanut rakastaneensa Elenweniä? Onko minulta mennyt joku ohi vai takerrunko nyt lillukanvarsiin?

Tuo juoru Kuninkaan kaksoistyttäristä oli aika raaka :D Kamalaa jos tuo olisi totta, miltä neidoista tuntuisi kun kuulisivat että tulevat sulhaset ovat nyt kolmevuotiaita.

Elboronin nilkanloukkaaminen laittaa mielikuvituksen laukkaamaan. Mistä sitä ikinä tietää, vaikka se olisi nyrjähtänyt vähän pahemmin ja miehen pitäisi jäädä vähän pidemmäksi aikaa Eresgalin ja Erindisin luo...

Jatkoa jään odottelemaan mielenkiinnolla
Vuoden Tolkienisti 2007, Vuoden Aragorn 2008 ja 2010 sekä Vuoden Draama-ficcaaja 2009

Nerwen
Pikku Eskapisti
Viestit: 1506
Liittynyt: To Touko 18, 2006 6:12 pm
Paikkakunta: Pieni kylä Rohanissa

Viesti Kirjoittaja Nerwen » Ma Marras 12, 2007 4:23 pm

Ihana ihana ihana luku. Hymyilen aikalailla typerästi...

Kuten Leida tuolla sanoi, tämä luku oli jotenkin tunnelmaltaan kodikas, ja siinä oli mukavan arkinen sävy. Kaikki lehmän nostamiset (tuo kuulostaa minullekin tutulta, mutta en saa päähäni mistä se johtuu.), ompelukerhot ja halonhakkuut... Ja Elboron oli jotenkin suloinen. Puhuessaan itsestään siinä alussa ainakin, ja Berenistä ja Elenwenistä ja muista... jotenkin tuntuu että hän paljastaa aika paljon. Mutta elämme toivossa, että he tutustuvat vieläkin paremmin... Kun ne kaksi jäävät kahdestaan pidemmäksi aikaa. Kieroutunut ilme taisi vallata naamani, kun Erindis meni sanomaan, että hänen isänsä voi olla poissa viikkoja.

Mutta Elboronin halonhakkuu (ja minä kirjotin ensin että halunhakkuu. tänään ei ole oikein hyvä päivä...) oli hupaisaa. Ennemmin hupaisaa, nyt ei iskenyt ihan niin paha myötähäpeä kuin viimeksi. Ihmeen hyvin Edrindisin pokka piti, minä olisin varmaan tuossa vaiheessa jo kiemurrellut naurusta.

Ja sitten tuo mustikkametsä, ja tietysti Elboron loukkasi jalkansa. Se herättää mielenkiintoa vieläkin paremmin. Nyt vain odotan jatkoa, mitä seuraavaksi mahtaakaan tapahtua.
The Lord of the Rings
is one of those things:
if you like you do:
if you don't, then you boo!


~ J.R.R. Tolkien

Vuoden romance-ficcaaja 2007-2010, Vuoden ficcaaja 2014

Mithrellas
Velho
Viestit: 1099
Liittynyt: Ma Joulu 12, 2005 9:00 pm
Paikkakunta: Minas Ithil

Viesti Kirjoittaja Mithrellas » La Marras 17, 2007 6:01 pm

Kiitokset kommenteista jälleen. :)

Leida: Juu, minä kyllä luulisin, että keski-ikäiset naiset tykkäävät juoruta kuninkaallisista Keski-Maassakin, vaikka juorulehtiä tietysti ei ollutkaan saatavilla niin kuin nykypäivänä. Mutta ainahan sitä voi keksiä osan itse. Ja varsinkin nyt kun parin lapset alkavat olla naimaikäisiä, niin maaperää juoruille on yllin kyllin. Luokkaero Elboronin ja Erindisin välillä on kyllä suuri, kuten niin monissa rakkaustarinoissa, mutta minusta tuntuu ettei sitä kovin usein katsota siitä näkökulmasta, että mitä jalosukuinen mies ei osaa tehdä. Itse en usko, että Elboronilla olisi kovin paljon kokemusta käytännön töistä, kuten vaikka tuosta halonhakkuusta. Siihen kyllä saattaa vaikuttaa myös se kirjatoukan elämä, jota hän on viettänyt. Tuo erikokoisten halkojen piilottelu oli sellaista, mitä minä kuvittelin itseni luultavasti tuossa tilanteessa tekevän, joten Elboronkin joutui sitten niin tekemään. :) Ja saathan sinä ennakoida tulevaa. Lopullinen ratkaisu saadaan sitten ficin lopussa.

Andune: Tosiaan, Berenin ja Elenwenin suhde on jäänyt vähän noin niin kuin pimentoon tässä ficissä, mutta paljon on kyllä ehtinyt tapahtua niiden 10 vuoden aikana, jotka Deja vu:n lopusta ovat ehtineet vierähtää. Olen kuvitellut, että vaikka B ja E Deja vu:n lopussa jäivätkin pelkiksi ystäviksi, he olisivat kuitenkin sitten jossain vaiheessa pikkuhiljaa alkaneet rakastaa toisiaan uudestaan. Minusta se vaikutti kai niin todennäköiseltä, etten vaivautunut edes selittämään sitä tässä ficissä, vaikka olisi tietysti pitänyt. (Ja Beren ja Elenwen eivät nyt sitten todellakaan ole sisaruksia, tai vaikka olisivatkin, siitä ei jakseta enää välittää. Minä en nimittäin jaksa enää välittää, olen niin kyllästynyt siihen ajatukseen Arwen/Faramirista. :?). Minä muuten olen kohtuuvarma, että se juoru kuninkaan tytärten naittamisesta kolmevuotiaille oli ihan tuulesta temmattu.

Nerwen: Elboron todellakin tuli kertoneeksi Erindisille tuossa hieman liikaa. Mutta kuvitellaan että se oli vain vähän pyörryksissä, kun pääsi vihdoin juttelemaan rauhassa jonkun vastakkaista sukupuolta olevan ei-sukulaisen kanssa. Sama syy oli varmaan taustalla noissa vähän poskelleen menneissä halonhakkuissa ja mustikkareissuissakin. ;)


Kymmenes luku, eli nyt ollaan sitten puolivälissä tätä ensimmäistä osaa Elboronin tarinasta. Tämä luku olisi ehkä kaivannut vähän enemmän muokkaustyötä ennen postaamista, mutta menköön nyt tällaisena. Otsikko on hömelö, ja se havainnollistaa hyvin sitä, ettei tässä luvussa tapahdu mitään. :)


Luku 10
...jossa salamyhkäisyys sen kuin syvenee

Elboron ei ollut ikinä maistanut mitään niin herkullista, kuin se lämmin mustikkapiiras, jonka Erindis oli hetki sitten loihtinut uunista. Se voitti mennen tullen kermaa pursuavat vadelmaleivokset ja kirsikkatortut, joita kotona aina nautittiin iltapäiväteen yhteydessä. Elboron kertoi tämän Erindisille, joka hymyili vaatimattomasti.
"Olette kohtelias", hän sanoi.
"Tarkoitan sitä todella. Kokkimme pitäisi saada reseptisi."
"Älä edes unelmoi siitä", Erindis naurahti. "Resepti kulkee suvussamme, eikä isoäitini luovuttaisi sitä ulkopuolisille, vaikka kuningas itse sitä vaatisi, enkä sen puoleen minäkään, jotten saisi isoäitini ikuista vihaa niskaani. Hän ei ole niitä naisia, jotka pelkäävät näyttää kiukkuaan. No, älkää toki kursailko, vaan ottakaa lisää. Harvoin me saamme teidän veroisianne vieraita, ja silloin kun saamme, tarjoamme tietysti parasta, mitä meillä on. Ja sitä paitsi, ilman teidän apuanne minä istuisin vieläkin metsässä täyttämässä korejani."

Elboron hymyili, vaikka hänestä tuntui, että oli tuskin nopeuttanut paljoakaan Erindisin poimintaretkeä. Erindisiin oli varmaan tehnyt suuremman vaikutuksen se, että hän oli ylipäänsä tarjonnut apuaan.

Elboron katsoi taas sohvalla lojuvaa reppuaan. Hän tiesi, että hänen olisi lähdettävä pian. Hän ei mitenkään voisi jäädä toiseksi yöksi kahdestaan Erindisin kanssa, olipa hänen metsässä loukkaamansa nilkka miten kipeä hyvänsä. Syötyään toisen piirakanpalan loppuun, hän nousi pöydästä ja asteli hieman nilkuttaen reppunsa luo.
"Kiitän teitä vieraanvaraisuudestanne", hän lausui, "mutta nyt minun on viimein jatkettava matkaani."
"Nytkö? Kohta on yö", Erindis sanoi ihmeessään.
"Tiedätte, etten voi jäädä. Se olisi sopimatonta. Asia olisi toinen, jos isänne olisi kotona."
"Te voitte nukkua hänen huoneessaan. En minä näe siinä mitään sopimatonta."
"Naimattoman nuoren miehen ei ole sopiva viettää aikaa kahdestaan naimattoman nuoren naisen kanssa ilman kolmannen osapuolen valvontaa", toisti Elboron miltei sanatarkasti lukemastaan kirjasta nimeltä Opas avioliittoa harkitseville kunniallisille nuorille miehille.
"Olette viettänyt koko päivän minun seurassani ilman ketään ulkopuolista näköpiirissä Gwennethin lyhyttä visiittiä lukuunottamatta. Minä luulen, että jos aikomuksenne olisi tehdä jotakin sopimatonta, olisitte jo tehnyt sen."
"No, sillä mitä minä aion tai en aio tehdä ei ole mitään merkitystä. Vain se, mitä muut ihmiset kuvittelevat minun aikovan, on tärkeää."
"Entä teidän nilkkanne? Olette nilkuttanut siitä asti, kun kaaduitte metsässä. Teinä en lähtisi vaeltamaan noin kipeän jalan kanssa minnekään."
"No, ei tämä niin kipeä ole...", Elboron mumisi. "Minä vain varon astumasta sille, ettei se tulisi vielä kipeämmäksi. Kyllä minä eteenpäin pääsen."
"Entä jos pyydän Gwennethin tänne yöksi? Olen varma, että hän tulisi seuraksemme enemmän kuin mielellään, varsinkin jos lupaatte kertoa hänelle kaiken itsestänne, ja kaiken minkä tiedätte kuninkaasta ja hänen perheestään."
"Öh, niin... Hänen läsnäolonsa tietenkin muuttaisi tilanteen", Elboron mutisi miettien samalla, kumpi oikeastaan olisi ikävämpi vaihtoehto: jättää mökki ja nukkua taivasalla kylmässä yössä, vai keskustella uteliaan Gwennethin kanssa. Erindis taisi kuitenkin tulkita hänen epäröintinsä suostumukseksi, ja oli pian astellut ulos mökistä ja palannut naapurinrouvan kera takaisin.

"Teitte todellakin oikein, kun kutsuitte minut paikalle", Gwenneth ilmoitti pyyhältäessään keittiöön. "Erindis sanoi, että olette nyrjäyttänyt nilkkanne, ettekä pysty jatkamaan matkaanne. Annahan kun katson sitä."
"Se on aivan kunnossa. Ei se ole kovinkaan kipeä", Elboron sanoi ja vetäytyi hieman kauemmas sohvalla, jolle oli istunut odottaessaan Erindisiä takaisin.
"Miehet! Eivät inahdakaan, vaikka saisivat kirveestä selkäänsä, mutta auta armias kun heidän vammojaan yrittää hoitaa...", Gwenneth jupisi tarttuessaan Elboronin jalkaan ja vetäessään kengän ja sukan tarmokkaasti pois.
"Öh, se on tämä toinen jalka", Elboron sanoi, ja kumartui riisumaan siitä kengän itse.
Gwenneth otti läheiseltä seinustalta jakkaran sohvan viereen ja asetti Elboronin jalan sen päälle. Hän tarkasteli nilkkaa, koetteli sitä seuraten Elboronin ilmeitä, mutta tämän helpotukseksi se ei koskenut kovinkaan paljon, eikä tämän tarvinnut ponnistella pitääkseen itsensä ilmeettömänä. Lopulta Gwenneth astui kauemmas ja pyysi Erindisiä tuomaan kylmää vettä ja liinan.
"Teidän olisi pitänyt laittaa nilkka kylmään heti paikalla", hän sanoi Elboronille. "Se olisi auttanut kipuun. Mutta nilkkanne ei näytä pahasti loukkaantuneelta. Pitäkää sitä koholla, niin siihen ei koske niin paljon."

Elboronista tällainen vouhotus moisen pikkuvamman vuoksi tuntui liialta. Hän yritti ottaa liinan Gwennethin kädestä ja sitoa sen itse nilkkansa ympärille, mutta tämä ei päästänyt siitä irti.
"No, höpsis, antakaa minun! Olettepa te kaino mieheksi", Gwenneth naurahti kastaessaan rievun vedessä ja kietoessaan sitä Elboronin nilkan ympärille. "Pitäkää jalkaanne koholla ja kastakaa riepua vedessä, jotta nilkkanne pysyisi kylmänä. Sillä tavoin kivun pitäisi hellittää."
Sitten Gwenneth istui Erindisin viereen pöydän ääreen, ja otti palan vastaleivottua mustikkapiirakkaa.

"Gwenneth tietää yhtä sun toista parantamisesta", Erindis kertoi. "Häntä yleensä pyydetään apuun, kun joku kyläläisistä loukkaa itsensä."
"Täytyyhän jonkun sentään ottaa selvää näistä asioista", Gwenneth totesi. "Minulla on ollut aikaa perehtyä parannustietoon, nyt kun poikanikin on jo maailmalla."
Erindis ei sanonut siihen mitään. Tupaan laskeutui hiljaisuus, jonka Elboron yllätyksekseen rikkoi:
"Minne kauas poikanne lähti?"
"Tuonne kylän pohjoislaidalle. Hänellä on siellä oikein sievä keltainen talo ja pieni omenatarha. Vaimo ja kaksi lastakin hänellä jo on."
"Sehän on mukavaa", Elboron totesi. Hän oli luullut pojan muuttaneen vähintään Briihin.
"Niin se aika rientää", Gwenneth huokaisi kaihoisasti. "Tuntuu kuin Halarod olisi vasta eilen ollut sylilapsi. No, mutta entä te? Ettekö te todellakaan ole naimisissa, vai teeskentelettekö vain olevanne vapaa liikkumaan ympäri Keski-Maata, vai kenties ette teeskentele vaan olette aivan rehellisesti karkumatkalla?"
Siinä oli monta vaihtoehtoa Elboronin pohdittavaksi, ja hänestä tuntui, että niissä kaikissa oli enemmän tai vähemmän totuuden siementä mukana. Hänen oli vaikea päättää, mitä vastaisi, kunnes muisti taas matkansa virallisen tarkoituksen. "Olen vain tutkimusmatkalla. Tutkin miten pohjoinen elinympäristö vaikuttaa puiden kasvuun ja ulkomuotoon", hän toisti ties kuinka monennen kerran.
"Ja nämä tutkimuksenneko pitävät teitä niin kiireisenä, ette ette ole ehtinyt ottaa vaimoa?"
"Niin, luultavasti..."
"Gwenneth, älä utele vieraaltamme kaikkea hänen kotiasioistaan", Erindis sanoi hieman huvittuneeseen sävyyn. "Ruhtinaalla on oma elämänsä Gondorissa, eikä se kuulu meille."

Gwenneth jatkoi vielä pitkään kyselemistään Gondorista, lähinnä kuningasperheen jälkikasvusta sen jälkeen, kun oli huomannut, miten vastahakoinen Elboron oli kertomaan omista asioistaan. Elboron ei olisi mielellään juorunnut kuningasperheen asioistakaan, mutta olihan hänen jotakin vastattava Gwennethin uteluihin. Kun nukkumaan menon aika koitti, Elboronille valmistettiin vuode Eresgalin huoneeseen, ja Gwenneth puolestaan asettui sohvalle, joka sopi paljon paremmin hänen mittaiselleen naiselle kuin Elboronille.

* * *

Seuraava aamu valkeni hämäränä ja sateisena. Naiset eivät suostuneet kuuntelemaan Elboronin melko ponnettomia vihjailuja, että hänen pitäisi ehdottomasti jatkaa matkaansa. Elboron ei oikeastaan itsekään ollut kovin pahoillaan, että joutui vielä jäämään. Hän oli alkanut viihtyä mökissä, siitäkin huolimatta, että sana salaperäisen muukalaisruhtinaan vierailusta oli tuntunut leviävän kylässä kuin tarttuva tauti. Yksi jos toinenkin kyläläisistä poikkesi päivän mittaan Erindisin luona etsimässä parannusta uteliaisuuteensa, monenmoiset verukkeet selityksinään. Monet heistä väittivät juuri muistaneensa olevansa velkaa Eresgalille, ja toivat mukanaan erilaisia ruokatarvikkeita, kuka vastakirnuttua voita, kuka kananmunia, marjoja tai läheisesti purosta aamulla pyydettyä kalaa.
"Ainakaan minun ei tarvitse miettiä, mitä tehdä ruuaksi lähipäivinä", lausahti Erindis kun tupa oli hetkeksi hiljentynyt, ja vilkaisi Elboronia hymyillen tuttua, hieman arvoituksellista hymyään. Elboronin sydän hypähti, ja hän huomasi hymyilevänsä Erindisille takaisin.
"No, minä lähden noutamaan vettä. Tämä kala on paras valmistaa pian", Erindis jatkoi, ja viittoi Elboronia pysymään paikoillaan, kun tämä aikoi kaivolle Erindisin sijaan. "Lepuuttakaa te vain jalkaanne", hän sanoi ja riensi ovesta.

"Ylpeä ja omapäinen tyttö", virkkoi Gwenneth Erindisin mentyä. "Touhukas jos sille päälle sattuu, mutta hyvin kylmäsydäminen. Ei perusta miehistä lainkaan."
Elboron ei ollut varma, miksi Gwenneth kertoi tämän hänelle, mutta hän kuunteli silti sekä kiinnostuneena että yllättyneenä tällaisesta väitteestä.
"Antoi rukkaset pojalleni", jatkoi Gwenneth tuhahtaen. "Ei kuulemma halunnut jättää käsipuolta isäänsä yksin mökkiin. Pötypuhetta, sanon minä. Kyllä hänen isälleen olisi apua löytynyt, ja olihan poikani päättänyt jäädä kylään asumaan. Erindis olisi voinut poiketa isänsä luona milloin tahansa. Hän on vain alkanut pitää itseään kovin tärkeänä ja korvaamattomana sen jälkeen, kun hänen äitinsä kuoli."
Gwenneth ei ehtinyt jatkaa pidemmälle, kun Erindis jo saapui vesisaaveineen takaisin kyökkiin. Elboron ei tiennyt, mitä ajatella Gwennethin puheista. Hänestä Erindis ei vaikuttanut lainkaan ylpeältä tai kylmäsydämiseltä, ja vielä vähemmän naiselta, joka haluaisi uhrata elämänsä raajarikon isänsä palvelulle. Oli tosin totta, ettei Elboron ollut oppinut Erindisistä juuri mitään näinä hänen seurassaan viettäminään päivinä. Tyttö oli ollut Elboroniakin haluttomampi kertomaan itsestään ja perheestään.

* * *

Sade jatkui vielä toisenkin päivän, eikä Elboron välittänyt enää edes vihjailla pois lähtemisestä. Gwenneth piti heille edelleenkin seuraa, mutta ei enää puhunut Erindisistä pahaa, jos tämä sattui poistumaan mökistä hetkeksi. Elboron istui suurimman osan päivästä sohvan reunalla, katsellen naisia, kun nämä kävivät läpi vanhoja vaatteita, paikaten niitä, jotka vielä olivat heidän mielestään kelvollisia pidettäväksi, ja heittäen loput koriin odottamaan leikkausta matonkuteiksi. Elboronin oli vaikea nähdä eroa näiden paikattavaksi kelpaavien ja matonkuteiksi päätyneiden riepujen välillä. Surkeita ryysyjä ne olivat, ja naisten huolellinen työskentely niiden parissa sai Elboronin sydämen täyttymään säälistä. Kotona moiset rievut olisi kärrätty silmää räpäyttämättä pihan perälle poltettaviksi. Tuskin niitä olisi kehdattu lahjoittaa edes köyhille.

Elboronin vierailun neljäs päivä koitti jälleen aurinkoisena, ja sen jälkeen kun oli pilkkonut loput polttopuut ja syönyt päivällistä, hän päätti lähteä kulkemaan hieman lähimetsiin. Olihan hän monta kertaa sanonut olevansa tutkimusmatkalla, joten säilyttääkseen uskottavuutensa hän oli päättänyt mennä katsastamaan lähialueiden puustoa. Hän huomasi kuitenkin pian, ettei hänellä ollut enää tyhjää paperia muistiinpanojen tekoa varten. Hän katseli hetken aikaa harvinaisen suurta katajaa, yrittäen päättää, miten jatkaa tästä eteenpäin. Hänen ei tehnyt mieli lähteä kylästä vielä lopullisesti, ja miksi hänen olisi pitänytkään? Hänellä oli siellä mukava yösija, ja hän oli jo huomannut kylää ympäröivässä metsässä kasvavan runsaasti tutkimisen arvoisia puita. Jos hän vain saisi hankittua paperia, hän voisi helposti jatkaa tutkimusaineistonsa keruuta täällä päin vielä pitkään.

Lopulta hän päätti, että lähtisi käymään Fornostissa. Samalla kun hakisi paperia itselleen, voisi hän hoitaa Erindisinkin asioita; kenties tuoda hänelle ruokatarvikkeita, sokeria, jauhoja, ja mitä tämä nyt ikinä näkisi tarpeelliseksi.

Kerrottuaan suunnitelmastaan Erindisille, tyttö ei kuitenkaan näyttänyt kovin ilahtuneelta.
"Fornostiin? Mitä te sieltä etsitte?"
"Paperia. Muistiinpanojani varten. Ne ovat erittäin tärkeitä tutkimukseni kannalta", Elboron selitti. "Oikeastaan ajattelin myös selvittää, saisinko teetettyä itselleni uusia vaatteita. Menetin vaihtovaatteeni, kun puhuva puu, öh, tuota, no, minä vain jotenkin hukkasin ne matkallani."
"Tuletteko vielä takaisin?" Erindis esitti kysymyksen huolettomaan sävyyn, mutta järjesteli samalla ruokakomerossa olevia purnukoita sen sijaan että olisi katsonut Elboronia. Se oli hyvä, sillä kysymys sai Elboronin hämilleen.
"Kyllä.. aionhan minä tulla... Täällä päin kasvaa todella mielenkiintoisia puita." Neidoista puhumattakaan, hän lisäsi mielessään, mutta ravisteli päätään saman tien. Kaikenlaista hänkin meni ajattelemaan.
"Tarvitsetteko hevosta? Amontórilta voisitte varmaan saada sellaisen lainaksi, ainakin, jos suostutte hoitamaan joitakin hänen ostoksiaan Fornostissa."
"Kuulostaa hyvältä. Minä voisin hoitaa teidänkin ostoksenne. Mitä oikein tarvitsisitte?"

Erindis kielsi aluksi tarvitsevansa mitään, mutta Elboronin jatkaessa ja vannoessa, että hän toisi Erindisille joka tapauksessa lahjaksi ainakin sokeria, tämä suostui luettelemaan listan tarvikkeista, joista oli puutetta.
"Meillä ei ole kovin paljon rahaa tällä hetkellä", neito sanoi vältellen Elboronin katsetta ja vilkuillen kohti hyllyllä nököttävää peltipurkkia, jonka Elboron arveli sisältävän heidän rahavaransa.
"Minä hankin, mitä tarvitsette. Älkää huolehtiko maksusta. Olette kestinnyt minua niin hyvin viime päivinä, että ansaitsette ne lahjaksi."
"En tahdo ottaa vastaan almuja", Erindis sanoi selvästi loukkaantuneena.
"Ne ovat lahja. Minä pyydän, että suostutte ottamaan ne vastaan. Ja... minua ilahduttaisi kovasti, jos leipoisitte taas sitä herkullista mustikkapiirakkaanne. Tuon teille siihen tarvitsemanne ainekset. Mustikoitahan teillä jo on."
Erindis huokaisi lannistuneena, mutta hymyili pienesti. Elboron hyvästeli hänet hymyillen, ja lähti mökistä kohti kylän keskellä asuvan Amontórin taloa.

* * *

Matkalla Fornostiin monenlaiset asiat alkoivat pyöriä Elboronin päässä. Hän ei voinut lakata pohtimasta Erindisiä, sitä, kuka ja millainen tämä oikeastaan oli. Ja mitähän Erindis mahtoi hänestä ajatella? Oliko Erindisistä mukavaa, että Elboron oli eksynyt heidän luokseen, vai toivoiko hän tämän jo lähtevän tiehensä ja jättämään hänet ja isänsä rauhaan? Ehkä tyttö oli mielissään, kun Elboron oli päättänyt poistua muutamaksi päiväksi. Jos oli, ei tämä ollut sitä kovin selvästi ainakaan näyttänyt. Pikemminkin Erindis oli näyttänyt pahastuneelta, kun Elboron oli kertonut, minne oli menossa. Ehkä tyttö piti Elboronin seurasta, ja oli toivonut, että tämä jäisi mökkiin.

Enemmän kuin mitään muuta, Elboron halusi nähdä Erindisin hymyilevän. Hänen hymynsä oli mietteliäs, mutta se oli aito, ei teeskennelty, niin kuin se, joka usein ilmaantui Gondorin neitojen kasvoille silloin kun heille lausui kohteliaisuuden. Jos Erindisiä kehui, sai kiitokseksi aidon hymyn, sellaisen, että itseäkin alkoi hymyilyttämään.

Elboron hädin tuskin näki, minne ratsasti, niin uppoutunut hän oli Erindisin ajattelemiseen. Onneksi tie oli suora ja hyvin hoidettu. Varmajalkainen tamma, jonka Amontór oli Elboronille lainannut, tallusti laiskasti eteenpäin. Elboron arveli, että se olisi varmaan osannut astella turvallisesti Fornostiin asti, vaikka hän olisi nukahtanut sen selkään.

Mitä Gwenneth oli tarkoittanut sanoessaan Erendisiä kylmäsydämiseksi naiseksi, joka ei välittänyt miehistä? Erindis oli antanut rukkaset Gwennethin pojalle eikä ilmeisesti välittänyt muista kylän nuorukaisista sen enempää tai muuten hän olisi varmasti jo solminut avioliiton. Erindis oli niin viehättävä ja taitava kaikissa kodin askareissa, että olisi varmasti päässyt jo naimisiin, jos vain olisi halunnut.

Elboron pohdiskeli asiaa ja tuli ajatelleeksi äitiään, joka oli aikanaan, hyvin samaan tapaan kuin Erindis huolehti isästään, joutunut huolehtimaan raihnaisesta enostaan, kuningas Théodenista. Äiti oli haaveillut paremmasta elämästä, uneksinut ylhäisestä aviomiehestä, joka veisi hänet pois kurjuuden keskeltä ja ympäröisi hänet kaikella kauniilla ja yltäkylläisellä, mitä paitsi hän oli synkässä lapsuudenkodissaan jäänyt. Sanottiin, että Éowyn oli ihastunut Aragorniin, Gondorin tulevaan kuninkaaseen, nähdessään tämän ensimmäistä kertaa. Aragorn oli ollut salaperäinen, mutta ylhäiseltä vaikuttava muukalainen, ja Éowyn oli uskonut, että Aragornista tulisi hänen tiensä vapauteen. Niin ei kuitenkaan ollut käynyt, sillä Aragorn oli kääntänyt selkänsä Éowynille ja jatkanut matkaansa.

Ehkä Erindis tunsi samoin kuin äiti oli tuntenut. Ehkä hänkin haaveili pääsystä pois salaperäisen, jalosukuisen muukalaisen kanssa. Ei hän tietenkään sanoisi sitä suoraan. Eiväthän naiset koskaan sanoneet sellaisia asioita suoraan. Mitä enemmän Elboron asiaa ajatteli, sitä enemmän hänestä alkoi tuntua, että Erindis varmasti haluaisi pois Metsäkylän köyhästä ja vaikeasta elämästä. Elboron muisti vielä, miten Eresgal oli tyttärelleen puhunut. Se ei ollut ollut isällistä ja huolehtivaista puhetta, vaan pikemmin Eresgal oli kohdellut tytärtään kuin ilmaista piikaa. Erindis varmasti haaveili salaa paremmasta elämästä. Hän ei kuitenkaan aikonut kelpuuttaa ketä tahansa miestä puolisokseen, niin epätoivoinen hän ei ollut. Hän odotti tietynlaista miestä. Sen vuoksi hän oli antanut rukkaset Gwennethin pojalle.

Oliko Elboron sitten sellainen mies, jonka Erindis kelpuuttaisi? Elboron toivoi, että oli. Olihan hän rikas ja ylhäinen. Eikä hän tekisi niin kuin kuningas Elessar oli aikoinaan tehnyt. Hän ei jättäisi neitoa itkemään peräänsä.

Metsä alkoi harventua ja tie levetä Fornostin häämöttäessä lähempänä. Elboron havahtui hetkeksi ajatuksistaan. Mitä ihmettä hän oli oikein pohtinut? Oliko hän suunnitellut avioliittoa Erindisin, metsämökin tyttären kanssa? Hän oli varmaan menettänyt hetkeksi järkensä. Erindis oli ilmiselvästi täysin sopimaton hänen puolisokseen. Käskynhaltija tarvitsi vaimon korkea-arvoisesta ylimyssuvusta, vaimon, joka oli omaksunut etikettisäännöt äidinmaidostaan. Erindis oli kyllä ensimmäinen nainen, jonka kanssa Elboron oli pystynyt keskustelemaan luontevasti, ja jota hän uskalsi katsoa silmiin, ja jolle hän uskalsi hymyillä, mutta samalla hän tiesi, ettei hänellä voisi olla yhteistä tulevaisuutta Erindisin kanssa. Hänen ei kannattanut ajatella asiaa sen enempää, saati ryhtyä murehtimaan sen vuoksi. Erindis oli yhtä kaukana hänen maailmastaan, kuin hänen ensirakkautensa, Númenorin myötä merenpohjaan vajonnut kuningatar Tar-Míriel.
Humor-ficcaaja 2007 ja 2009, Draama-ficcaaja 2010

Nerwen
Pikku Eskapisti
Viestit: 1506
Liittynyt: To Touko 18, 2006 6:12 pm
Paikkakunta: Pieni kylä Rohanissa

Viesti Kirjoittaja Nerwen » La Marras 17, 2007 6:22 pm

Vaikka tässä ei paljon mitään tapahtunutkaan, tämä oli silti hyvä luku.

Elboron jaksaa sitten olla tarkka sääntöjensä kanssa. Ja Gwennethin sanat saivat minutkin hämilleni. Kylmäsydäminen? :shock: Nyt tekisi mieleni saada tietää lisää. Vai oliko Gwenneth vain vihainen poikansa takia? Tuohon ei tarvitse vastata, minä vain pohdin, mutta... Kylmäsydäminen ei tunnu sopivan mihinkään. Kuinka moni kylmäsydäminen olisi käyttäytynyt noin ventovierasta kohtaan? Saitpas tämän nyt mielenkiintoiseksi tehtyä.

Vai että piti sen Elboronin sitten kumminkin lähteä. Palaahan hän sentään vielä? Taatusti, kun ne ostokset ja hevonen kerran... mutta sinä voit kehittää siihen mitä tahansa. :roll: Elboron on suloinen edelleen, toivon hänelle parasta.

Elboronin ajatukset äidistään olivat jotenkin hienoja. Ja koko tuo loppupohdiskelu muutenkin. Vaikka ajatukset olivat kyllä välillä ihmeen tylyjä niin Éowyniä kuin Aragorniakin kohtaan. (Älä kysy mistä tuo ajatus tuli, mutta... se vain tuntui siltä.) Mutta tuo, miten hän ajatteli Erindisistä ja hänen samankaltaisuudestaan äitinsä kanssa oli hieno kohta. Ja se, miten Elboron toivoi olevansa sellainen mies, jonka Erindis kelpuuttaisi... Kyllä niillä jotain sähköä siellä on. Tosin tuo sen kappaleen viimeinen lause jäi potuttamaan. Eikö se Elboron nyt tajua..! Juu, olen puolueellinen, tiedän. :roll:

On tosiaan harmi tuo asemaero, mikä heillä on. Lopetuslause oli hauska, jätit hymyn huulilleni....

Ja jatkoa odotan liian paljon. (koska se seuraava viikonloppu on..?) :wink:
The Lord of the Rings
is one of those things:
if you like you do:
if you don't, then you boo!


~ J.R.R. Tolkien

Vuoden romance-ficcaaja 2007-2010, Vuoden ficcaaja 2014

tyttö
Örkki
Viestit: 156
Liittynyt: Ti Elo 29, 2006 1:11 pm

Viesti Kirjoittaja tyttö » Su Marras 18, 2007 8:09 pm

Laiskasta kommentoimisesta (oikeastaan kommentoimattomuudesta) huolimatta seurailen tätä edelleen innokkaasti.

Elboronin hetket Erindisin luona tuntuvat ihanan kiireettömiltä ja idyllisiltä. Minusta tämä uusin lukukin oli mukavaa luettavaa vaikkei kovin tapahtumarikas ollutkaan, minusta on vain hyvä että Elboron sulattelee maalaistyttöä kohtaan heränneitä tunteitaan ihan rauhassa eikä hötkyile, se ei olisikaan kovin Elboronmaista...
Minulle jäi juuri sellainen olo että nuo Gwennethin vähän ikävät puheet johtuivat vain siitä, ettei Erindis huolinut hänen poikaansa eikä ketään muutakaan kylän nuorukaisista. En jotenkin näe häntä "kylmäsydämisenä". Hieman varovaisena ehkä.
Tähän asetelmaan tuo mukavaa jännitettä tuo Elboronin paperinostomatka. Herran mietelmät tuossa lopussa olivat sympaattista ja söpöä luettavaa :) Tämän järkevämpää kommenttia ei nyt taida irrota.

Avatar
Andune
Velho
Viestit: 1085
Liittynyt: Ke Joulu 28, 2005 12:08 pm
Paikkakunta: Valimar

Viesti Kirjoittaja Andune » Su Marras 18, 2007 8:13 pm

Elboronin ajatukset olivat ihanaa luettavaa kunnes mies alkoi liiaksi pohtimaan asemaansa. Onko sillä nyt niin väliä onko se vaimo joku ylhäisöneito Gondorista tai pohjoisen dúnedainia :roll:

Mutta, mitä enemmän luen, sitä suurempi kutina minulla on siitä, että tästä Elboronin ja Erindisin jutusta vielä jotain tulee...toivottavasti olen oikeassa :)

Gwennethin sanat vähän yllättivät, mutta luulenpa että Elboronin ajatukset ovat lähempänä totuutta. Tätä kyllä lukisi vaikka kuinka monta lukua tähän perään, jää nyt kaikki asiat mietityttämään.

Kun nyt (ainakin minusta) on melko selvää että Elboron on katsellut Erindisia (tietämättään?) vähän sillä silmällä, niin tuo on aivan ihanaa, että Erindis on ainoa neito jonka kanssa Elboron pystyy keskustelemaan ilman, että hän alkaa selittämään omiansa tai punastumaan. Toivottavasti tuo vierailu vielä vähän pitkittyy, pakkohan nyt jotain on tapahtua, heh.

No niin, sunnuntai-ilta eli mitään järkevää ei oikein tahdo irrota. Odotan kyllä jatkoa melkoisella mielenkiinnolla. Kuinka tässä nyt koko viikon selviää ennen seuraavaa lukua...
Vuoden Tolkienisti 2007, Vuoden Aragorn 2008 ja 2010 sekä Vuoden Draama-ficcaaja 2009

Vastaa Viestiin