Lothlórienin kevät (FF-10 -ficci, 7. luku 19.9. valmis)

PG-13 ja sen alle olevat romanceficit.

Valvojat: Likimeya, Andune

Avatar
Andune
Velho
Viestit: 1085
Liittynyt: Ke Joulu 28, 2005 12:08 pm
Paikkakunta: Valimar

Re: Lothlórienin kevät (FF-10 -ficci, 2. luku 16.7.)

Viesti Kirjoittaja Andune »

Ok, myönnän, huokailin monta kertaa tätä lukiessani. Tämä oli hyvin kirjoitettu kuvaus Arwenin ja Aragornin tutustumisvaiheesta. Oli jotenkin ihanaa lukea miten Arwen ajattelee Aragornia virkistävänä sateena. Itselleni tuli flashbackina oma runoni Arwenista jossa on vähän samanlainen vertaus Aragorniin :) Kivaa että joku muukin ajattelee asiat samalla tavalla.

Tässä vaiheessa on pakko lainata eräs kohta tuolta, joka on todella hienosti sanottu, ja osuvasti:
"He eivät vielä nähneet toisiaan siltä kuvalta, minkä olivat itselleen toisesta luoneet."

Siis vau, mistä sinä keksitkin noita. Hienoa hienoa.

Minua hieman hymyilytti Arwenin katuminen seuraavana päivänä "lipsahduksensa" takia. Tuo on jotenkin niin inhimillistä, kaikki kärvistely siitä tuliko sanottua liikaa vai liian vähän, mitä jos nyt välit menevät pilalle jne. Minulla on ehkä vähän turhan syvään juurtunut kuvitelma haltioista täydellisinä (joita he eivät tietenkään ole) olentoina joita eivät tuollaiset tilanteet juuri saa punastelemaan tai epäröimään. Tämä on siis erittäin hyvä tehokuuri minulle :D

Nyt jään taas innolla odottamaan seuraavaa lukua!
Vuoden Tolkienisti 2007, Vuoden Aragorn 2008 ja 2010 sekä Vuoden Draama-ficcaaja 2009
Nerwen
Pikku Eskapisti
Viestit: 1506
Liittynyt: To Touko 18, 2006 6:12 pm
Paikkakunta: Pieni kylä Rohanissa

Re: Lothlórienin kevät (FF-10 -ficci, 2. luku 16.7.)

Viesti Kirjoittaja Nerwen »

Andune, kiitos. :D Runossasi samanlainen sade-vertaus? huu. Näin ihan offina, onko se täällä Loftiksessa (pelkään siinä tapauksessa lukeneeni sen joskus, vaikka en itse muistakaan, ja sitten tuo on tullut jostain alitajunnasta ilman että olen itse tajunnut ettei se ole oma ajatukseni)? Voihan se tietty olla, että ajatellaan samalla tavalla (toivottavasti :wink: ).

Tuo lainaamasi lause on niitä, mitä minä jäin tuijottamaan postatessani ja ihmettelin, mistä se sinne on tullut. Joskus tuntuu, etten ole voinut kirjoittaa kaikkea, mikä tekstissä on. Tuo lause on ehdottomasti yksi niistä, en ymmärrä miten olen voinut keksiä tuollaisen.

Minustakin haltiat ovat liian täydellisiä (ja heihin on kamalan vaikea samaistua). Jotenkin kuitenkin sain Arwenin tekemään jotain tuollaista... Kiva, jos avasi silmiä.

Kiitos vielä.
The Lord of the Rings
is one of those things:
if you like you do:
if you don't, then you boo!


~ J.R.R. Tolkien

Vuoden romance-ficcaaja 2007-2010, Vuoden ficcaaja 2014
Mithrellas
Velho
Viestit: 1099
Liittynyt: Ma Joulu 12, 2005 9:00 pm
Paikkakunta: Minas Ithil

Re: Lothlórienin kevät (FF-10 -ficci, 2. luku 16.7.)

Viesti Kirjoittaja Mithrellas »

Olitpa sovittanut hienosti tuon sanan "sade" tähän teemaksi. (Minä luultavasti kuittaan tuon sanan mainitsemalla jossain sivulauseessa, että sinä päivänä satoi.) Mutta tässä olit kuljettanut sitä mukavasti mukana vähän kahdessa eri merkityksessä, todellisena sateena ja sitten vertauskuvallisesti. Minä tykkäsin tuosta Tinúviel-jutusta, että vaikka Arwen oli kyllästymiseen asti saanut kuulla kohteliaisuuksia siitä kuinka paljon hän näytti Lúthienilta, Aragorn oli ainoa, joka todella sekoitti hänet Lúthieniin. Se oli jotenkin hienosti oivallettu. Vaikka toisaalta tuntuu vähän hassulta ajatella, että juuri se olisi saanut Arwenin ihastumaan Aragorniin, siis se saisi Arwenin vaikuttamaan vähän turhamaiselta. Oikeastaan minulle on kyllä aika arvoitus, että miksi Arwen rakastui Aragorniin, Tolkien oli jotenkin epämääräinen näissä asioissa. Mutta minusta on kiva, että sinä pohdit näitä asioita tässä ficissä.

Onko tämän ficin Aragorn kuitenkin se sama Thorongil, joka seikkaili aiemmissa ficeissäsi, vai oletko lähtenyt hänen kanssaan tavallaan puhtaalta pöydältä? Jotenkin minusta vaan koko ajan tuntuu, että Aragorn on tässä ficissä huolissaan niistä naisseikkailuistaan, eikä hän oikein uskaltaisi kertoa niistä Arwenille vaikka pitäisi. Vai mikä muu se Aragornin pahin virhe sitten voisi olla? Ei Tolkien ainakaan minun muistini mukaan maininnut Aragornin tehneen virheitä. ;) Minulle tulee väkisinkin mieleen jotain Finduilasiin liittyvää, mutta jos minä olisin Aragorn, en kyllä kertoisi, eihän hän ollut silloin vielä kihloissa. Pahoittelen, että vedän nyt nämä vanhat ficcisi tähän mukaan, mutta en vaan unohtaa niitä millään, sinun Aragornisi kuulostaa niin samalta tässä kuin niissäkin. :P

Tuo Arwen katumassa sanojaan ja hermoilemassa isän suhtautumisesta kuulosti kyllä minustakin aika ihmismäiseltä, siis kuin keneltä tahansa nuorelta naiselta eikä melkein 3000-vuotiaalta haltialta, mutta miksei rakastuminen voisi tehdä haltiastakin tuollaista. :) Tuo Andunen lainaama lause oli kyllä todella hieno ajatus. Siinä on kyllä kielioppivirhe, eli pitäisi lukea "jonka" eikä "minkä".

Mutta nyt taidan siirtyä odottamaan, että mikä tuo Aragornia piinaava virhe sitten mahtaa olla ja miten Arwen siihen mahtaa reagoida. :)
Humor-ficcaaja 2007 ja 2009, Draama-ficcaaja 2010
Nerwen
Pikku Eskapisti
Viestit: 1506
Liittynyt: To Touko 18, 2006 6:12 pm
Paikkakunta: Pieni kylä Rohanissa

Re: Lothlórienin kevät (FF-10 -ficci, 2. luku 16.7.)

Viesti Kirjoittaja Nerwen »

Mithrellas, kiitos. :D Tuo sateen vertauskuvallinen osuus ei ollut oikeastaan suunniteltu, se vain tuli sinne jotenkin vaivihkaa... Mutta oli siellä kumminkin. No juu, itse asiassa jonkinlaisena tavoitteena tämän suhteen voisin pitää sen selittämistä, miksi Arwen rakastui. Tosin en tiedä, pääsenkö tuohon tavoitteeseen vai meneekö se vain "sinne päin"-yritelmäksi.

Kuten taisin tuonne varoituksiin tai johonkin kirjoittaa, minulla on edelleen se sama ongelma edellisten ficcien suhteen. Toisin sanoen tämä Aragorn on edelleen se, joka Thorongilina sai aikamoisen sopan aikaan. :roll: Ja totta on, ettei Tolkien tainnut mistään herran virheistä huudella. Varoituksiin voisi kai lisätä "omat erikoiset sivupolut TSH:n henkilöiden elämässä" Turhaan pyytelet anteeksi vanhojen tekstien muistelua, koska ne tuntuvat olevan väkisinkin mukana, kun minusta on kyse.

Haltioista on vaikea saada otetta, mutta toivon mukaan tuo Arwenin juttu ei muutu liiankin ihmismäiseksi... Hyvä, jos se vielä menee tunteiden piikkiin. Ja voi ei. Lisää pahoja tapoja: kirjoitan silloin tällöin "mikä" vain siksi, että se kuulsotaa mielestäni paremmalta, vaikka on väärin. Ja sitten siitä tulee automaattista... Pitäisi varmaan pyrkiä eroon siitä(kin, noiden yhdistelyiden lisäksi). Täytyypä käydä vaihtamassa se oikein.
The Lord of the Rings
is one of those things:
if you like you do:
if you don't, then you boo!


~ J.R.R. Tolkien

Vuoden romance-ficcaaja 2007-2010, Vuoden ficcaaja 2014
Avatar
Leida
Puolituinen
Viestit: 385
Liittynyt: Pe Tammi 19, 2007 8:55 pm

Re: Lothlórienin kevät (FF-10 -ficci, 2. luku 16.7.)

Viesti Kirjoittaja Leida »

Tämä oli taas todella, todella kaunista tekstiä.

Tässä ficissä on minusta ollut sellainen vähän pysähtynyt tunnelma, mikä sopii tosi hyvin Lothlórieniin. Tuntuu siltä, ettei päivällä ja kellonajalla ole mitään merkitystä, ei säälläkään, vaan Lothlórienissa kaikki on juuri niin kuin pitääkin. Toisaalta rauhallinen tunnelma ei välttämättä nosta jännitettä Aragornin ja Arwenin välille yhtä tehokkaasti kuin intensiivisempi tunnelma mahdollisesti tekisi. Mutta ainakin tässä luvussa, kun Aragorn ja Arwen tuntevat toisaalta olevansa toveruksia, niin se sopii hyvin. On kyllä mielenkiintoista lukea heidän suhteensa kuvausta. Aragornin tunteet Arwenia kohtaan tuntuvat miehelle itselleen melkoisen selviltä, mutta hänelle hankaluus piilee olosuhteissa ja Arwenin saavuttamattomuudessa. Arwen taas vaikuttaa ihmettelevän omia tunteitaan aivan kuin ne eivät olisi ikinä ennen olleet näin vaikeita ymmärtää (ehkeivät olekaan, sitä se rakastuminen kai teettää haltiallekin :)).

Jos Mithrellaksen on vaikea olla ajattelematta sinun aikaisempia ficcejäsi tätä lukiessa, niin minun taas on vaikea yhdistää niitä tähän. Tämä on tähän asti ollut niin rikkumattoman tolkienmaista, että on vaikea kuvitella Aragorn siksi samaksi, joka aiheutti kauhean hullunmyllyn Gondorissa. Mutta sinänsä se tuo tähän tarinaan mielenkiintoista ristiriitaa, joten pidän kyllä ajatuksesta. :) Ja Aragornin salaisuudet tuovat sellaisen särön tuohon noiden kahden yhdessä viettämään aikaan. Ja no, toisaalta kyllä tämä luonteeltaan ja olemukseltaan tuntuu juuri siltä samalta Aragornilta, josta olet aikaisemminkin kirjoittanut. Se on ehkä tuo arvokas ympäristö, mikä hämää. :)

Tykkään kovasti sinun Arwenistasi ja minusta on luonnollista, että hän mietiskeli puheitaan myöhemmin. Hän kuitenkin oli arvokas, eikä mitenkään punastellut tai sekoillut sanoissaan puhuessaan Aragornille. Hän tosiaan oli samalla haltiamainen, mutta ei täydellinen. Tykkäsin siis. Ja tuo Andunen jo lainaama lause oli kyllä tosi hieno ja tietysti siellä oli monia muitakin kauniita ajatuksia. Ja olit tosiaan tuonut hienosti sateen myös vertauskuvana mukaan. Jotenkin minusta on niin ihanaa ajatella, että Aragorn on se virkistävä sade, jota Arwen tarvitsee. Tulee elävästi mieleen sellainen lämmin kesäinen sadekuuro, joka ropisee maahan, kun aurinko on vielä puolittain näkyvissä ja tosiaan virkistää, ei kylmetä tai kastele läpikotaisin. Ja vielä jotenkin niin hieno ajatus, että ihminen on tätä haltialle. :)

Hyvä hyvä. :) Jään odottelemaan seuraavaa!
Whoever said you can't fool an honest man wasn't one.
-Terry Pratchett: Making money

Vuoden Draama-ficcaaja 08, kommari 09, EpäLotR-ficcaaja 10
Nerwen
Pikku Eskapisti
Viestit: 1506
Liittynyt: To Touko 18, 2006 6:12 pm
Paikkakunta: Pieni kylä Rohanissa

Re: Lothlórienin kevät (FF-10 -ficci, 2. luku 16.7.)

Viesti Kirjoittaja Nerwen »

Leida, kiitos. :D

Mahtavaa, jos tuo tunnelma tosiaan on sinusta pysähtynyt. Lothlórienin tavoittelu ei ole ollut helppo tehtävä, olen liia nhimnien kirjoittamana haltiamaasta, mutta näköjään edes yritykseni on uskottava. Jännitettä tuo tunnelma ei kyllä ole luonut, mutta toivon mukaan sekin muuttuu tämän edetessä (eli sen pitäisi muuttua, mutta saa nyt nähdä miten hyvin onnistuu). Aika hyvin kiteytit tuon Aragornin ja Arwenin tilanteen, juuri noin. :)

No hyvä, jos tämä toimii yksikseenkin ilman että koko ajan mielen takana välkkyvät edelliset raapustukseni... Mutta kuten Mithrellakselle totesin, ne vanhat ovat aika paljon läsnä tässä ja toisaalta en pidä siitä yhtään (se tekee lukemisen vaikeaksi, koska sitten pitäisi lukea kaikki, jotta yksityiskohdat voi ymmärtää täysin). Ja eihän tämä Aragorn taida täsmälleen sama olla, hän on joutunut elämään pari kuukautta Mordorin rajoilla/takana tässä välissä :wink: Kivaa, jos Aragorn ei ole muuttunut liikaa, vaikka ei aina suostukaan tottelemaan enää kehittelemiäni juonia niin kuin joskus.

Tätä taisin juuri tarvita tähän väliin, hyvä, jos Arwen on edelleen kuitenkin haltia! Pelkään koko ajan, että hänestä tulee liian ihmismäinen. Kivaa, jos pidät hänestä. Ja vielä hienompaa, jos se sadevertaus toimi, juuri tuollaista kesäsadetta minä sinne yritinkin saada. :)

_________________

Okei, nyt pelottaa. Tämä luku on taas kamalan lyhyt, mutta siihen on turha yrittääkään tunkea lisää. Aluksi tässä kohtaa piti olla "valo", mutta en saanut sitä toimimaan, joten tämä osa tuli jo nyt. "Liikaa", olkaa hyvä.

3. Luku: Totuuden hetki (liikaa)

Arwen nautti olostaan. Hänen oli hyvä näin, Estelin kanssa Lothlórienin kauniissa metsässä. He viettivät aikaa yhdessä, viihtyivät toistensa seurassa ja olivat tutustuneet toisiinsa. Arwen huomasi pitävänsä miehestä hetki hetkeltä enemmän, vaikka syyt olivat häneltä itseltäänkin piilossa. Hän saattoi kuitenkin jo myöntää – tosin vain itselleen – että ei ollut koskaan ennen tuntenut näin. Hän ei ollut ennen nauttinut siitä, miten joku toinen nauroi, kun tämän nauraessa kasvot tuntuivat muuttuvan, heittävän pois sen kuoren, jonka vuodet ja tuntemattomat koettelemukset olivat luoneet. Hän oli huomannut usein katseensa kuin varkain viipyvän miehessä, tämän kasvoissa ja olemuksessa. Kaiken aikaa hän oli varmempi siitä, että juuri hänen Estelinsä olisi se kauan Gondorissa kaivattu kuningas. Mies oli kuin tehty tätä tarkoitusta varten, kokemaan paljon elämänsä aikana ja voittamaan esteet. Arwen ei tiennyt, miten hän näki sen, mutta hän näki sen yhtä kaikki.

Estel oli kuninkaallinen; pitkä, komea, päättäväinen ja asiansa tunteva, mutta osasi myös peittää sen taitavasti. Aragorn osasi olla myös huomaamaton kuin kuka tahansa. Arwen tiesi, että miehessä oli paljon enemmän, kuin kukaan osaisi päältä päin sanoa. Hän ei osannut sanoa miehestä poikkipuolista sanaa. Rehellinen, kohtelias, rauhallinen ja tilanteen kuin tilanteen tämä näytti hallitsevan.

Arwen ei olisi voinut kuvitella parempaa perillistä Gondorin istuimelle, vaikka hän olikin saanut tuntea miehen vasta hetken.

*

Lothlórienissa ajan laskeminen muuttui muutaman päivän jälkeen lähes mahdottomaksi, se oli vaikeaa jopa Rivendellissä varttuneelle. Päivät seurasivat toistaan valon loistaessa kultaisille kukille, jotka peittivät metsän puita. Haltiat lauloivat ja soittivat, ja Aragorn kulki pehmeällä, vihreällä nurmella Arwenin kanssa. Muita haltioita hän ei paljon edes tavannut, mitä nyt oli vaihtanut muutamia sanoja silloin tällöin. Valtiasta ja Valtiatarta hän ei ollut nähnyt ollenkaan sitten sen, kun hän oli saapunut Kultaiseen Metsään. Elämä soljui rauhallisesti eteenpäin ja kaikki uhka tuntui kadonneen, jos se joskus oli edes ollut olemassa. Jokainen päivä oli edelleen enemmän kuin unelmakaan oli antanut uskoa, sillä jokaisen päivän Aragorn sai viettää Arwenin kanssa. Sää oli kauniimpi kuin yhtenäkään keväänä hänen eläessään, tai sitten se johtui itse paikasta. Yleensä oli valoisaa ja aurinkoista, taivas kirkas, mutta välillä kevyt sade tuli tuoden mukanaan viileyttä ja sopivaa vaihtelua.

Sinä aamupäivänä Aragorn ja Arwen kävelivät päämäärättä, hiljaa jutustellen, kuten oli jo tullut tavaksi, Lórienin kultaisten puiden alla.
”Kerro minulle viimeisistä vuosistasi, Estel. Olemme puhuneet jo paljosta muusta, mutta niistä olet vaiennut.”
”Vain siksi, että on liikaa asioita, joita en haluaisi muistaa.” Tätä hetkeä Aragorn oli pelännyt. Ja lykännyt sitä tietoisesti, sillä hän ei edelleenkään ollut valmis kohtaamaan jälleen sitä, mitä oli tullut tehneeksi. Oli ollut liian helppoa vain puhua jostakin muusta ja kääntää puheenaiheet toisaalle, niin kuin hän oli monesti Gondorissa ja Rohanissa tehnyt. Enää hän ei voisi kuitenkaan siirtää asiaa, vaikka olisi halunnut. Salaisuuksien piti käydä ilmi, muuten he eivät voisi täysin luottaa toisiinsa. Salaisuudet vain tekisivät heidän välinsä tätäkin hankalammiksi, ja voisivat aina paljastua ikävin seurauksin. Itse asiassa salaisuuksilla taisi olla taipumus paljastua.
”Minä vietin ensin vuoden verran pohjoisessa, ja lähdin sitten etelään, ensin Rohaniin ja sitten Gondoriin. Sain ja menetin ystäviä, ja vihamiehiä, ja opin tuntemaan monia ihmisiä. Heidän tapansa, toiveensa ja pelkonsa kuuluvat nyt minullekin. Uskon tietäväni, mikä minua Gondorissa odottaa, jos tulevaisuuteni vie minut sinne uudelleen.” Hän epäröi.
”Siitä on varmasti hyötyä, että tunnet ihmiset”, haltianeito totesi, kun Aragorn ei jatkanut.
”Toivon niin. Kuljin myös Anduinin itäpuolella, Mordorin mustan maan rajoilla, mutta siitä en tahdo puhua. Voit kuvitella Mordorin lähellä lepäävät maat ja niiden asukit. Sitten lähdin kohti Imladrisia, ja sinua, mutta löysinkin sinut hieman aikaisemmin. Mutta… ” Tässä se oli. Arwenin silmät eivät kuvastaneet mitään muuta kuin sitä, että neito kuunteli jokaista sanaa. ”Mutta jatkaakseni Gondorista… minä tein jotain hyvin hirveää, enkä ole mistään teostani yhtä pahoillani kuin tästä.”
”Sinun ei ole pakko kertoa minulle, Estel”, Arwen lausahti. Miten houkutteleva tuo tarjous olikaan, mutta sitä ei voisi hyväksyä. Tämä asia voisi käydä ilmi myöhemmin, ja silloin Arwen kokisi
itsensä kaksi kertaa petetyksi. Se oli pakko kertoa. Aragorn pudisti päätään.
”Kyllä on, Arwen. Sinä pidit minut järjissäni niiden vuosien aikana, muisto sinusta pelasti minut, joten olen velkaa sen, että kerron myös siitä puolesta, josta et tiedä. Minä… olen ihminen. En kertaakaan unohtanut sinua, mutta…” Äkkiä ei enää ollut sanoja, joilla jatkaa.
Arwenin harmaat silmät olivat kysyvät. ”Mutta..?”
Asiaa oli mahdotonta pitkittää enää yhtään. ”On jotain, mitä sinun pitää kuulla ennen kuin voit sanoa, että tunnet minut. Sanon sen suoraan, suoremmin kuin ehkä toivoisit, mutta en halua jättää mitään sattuman varaan. Sinulla on oikeus tietää totuus. En halua salata sinulta mitään, enkä varsinkaan asioita, jotka voisivat tulla esiin myöhemmin ja kokisit minun tehneen vääryyttä sinua kohtaan kaksin verroin. Tahdon olla rehellinen sinulle, Arwen. Toivon, että osaat edes jossakin vaiheessa, myöhemmin, arvostaa sitä että puhun näin. Et joudu kuulemaan sitä valmistautumatta.”
”Minä olen valmis.”
Ei, et ole, Aragorn mietti. Katse säilyi edelleen luottavaisena, ei epäillyt ollenkaan niin kuin olisi pitänyt. Hän voi pahoin, mutta enää ei voisi vaieta: hän oli jo aloittanut. Aragorn hengitti syvään ja sulki silmänsä.
”Gondorin käskynhaltija Ecthelionin pojan Denethorin vaimo Finduilas mitä luultavimmin kantoi neljä kuunkiertoa minun lastani.”

*

Arwen tuijotti hetken Aragorniin. Hän ei tahtonut ymmärtää kuulemaansa, käsittää sitä, minkä oli kuullut. Mutta Estel puhui totta; katsoi häneen surullisin silmin ne avattuaan, sanojen soidessa heidän välillään. Katse miltei aneli. Ymmärrystä? Anteeksiantoa? Ei ikinä. Ei ikinä tämän jälkeen. Arwen tunsi käsiensä tärisevän. Tieto alkoi hiljalleen tuntua jossakin.
”Minä… minä harkitsin Keski-Maahan jäämistä sinun takiasi. Sinun takiasi, vain kuullakseni tämän? Ei, Aragorn. Jätä minut yksin. En tahdo nähdä sinua.” Arwen käänsi selkänsä miehelle ja taisteli sisällään riehuvaa sotaa vastaan. Mies, johon hän oli uskonut voivansa luottaa, oli tehnyt hänelle näin… Miten Aragorn oli saattanut puhua hänen kanssaan, katsoa häntä silmiin?
”Arwen… olen niin pahoillani.” Tuskin tuntuva kosketus Arwenin olalla ja karhea ääni pyysi kääntymään, kuuntelemaan.
”Etkö kuullut, mitä sanoin? Mene pois”, Arwen sanoi viileästi.

Askeleet perääntyivät Lórienin vihreällä nurmella ja häipyivät pois. Arwen tunsi kyyneleet poskillaan. Häneen sattui pahemmin kuin koskaan aiemmin. Miten Aragorn oli voinut tehdä sen hänelle? Tämä oli liikaa, liikaa. Ei tuollaista voisi antaa anteeksi. Ei edes niille silmille, ei niille kasvoille. Voisiko Arwen enää ikinä ajatella miestä ilman, että hän tuntisi olonsa likaiseksi? Sama mies, joka oli ollut osana aviorikoksen tekemisessä, oli puhunut ja kulkenut hänen kanssaan Lothlórienissa jo muutaman viikon! Ajatus oli liikaa. Hänen oli niin paha olla.

Tästä miehestäkö hän ei ollut löytänyt mitään pahaa? Olisi jo sellaisen ajatuksen tullessa arvata, että jotakin pahaa oli salassa, piilotettuna lähes täydellisyyden alle. Niin oli aina, oli kyse sitten kenestä tahansa. Arwen ei enää tiennyt, mitä hän tunsi. Kaikkea tuntui vain yksinkertaisesti olevan liikaa.



A/N: ja tuo alkuperäinen sekoilu Finduilasin kanssa löytyysitten ficistäni Thorongil, pohjoisen muukalainen Gondorissa (viewtopic.php?t=5368), jos edes on tarpeen muistuttaa. :roll:
The Lord of the Rings
is one of those things:
if you like you do:
if you don't, then you boo!


~ J.R.R. Tolkien

Vuoden romance-ficcaaja 2007-2010, Vuoden ficcaaja 2014
Avatar
Andune
Velho
Viestit: 1085
Liittynyt: Ke Joulu 28, 2005 12:08 pm
Paikkakunta: Valimar

Re: Lothlórienin kevät (FF-10 -ficci, 3. luku 29.7.)

Viesti Kirjoittaja Andune »

Voih, minua käy niin sääliksi Arwenia hänen pettymyksensä tähden. Toisaalta minusta oli hienoa että Aragorn pystyi "kohtaamaan pelkonsa" ja kertomaan totuuden senkin uhalla, ettei Arwen kestäisi totuutta. Niin kuin tässä näytti käyvän. Onneksi tiedämme jo, miten asiat lopulta menivät, joten siinä asiassa minulla on mielenrauha.

On varmasti melko karvasta kuulla tuollaista rakastamaltaan mieheltä. Kyllä, olen sitä mieltä että Arwen jo tässä vaiheessa rakastaa Aragornia, vaikka ei vielä sitä tahtoisi itselleen myöntää. Minua vain mietityttää, kumpi ryhtyy ensimmäisenä hieromaan sovintoa ja miten se kaikki käykään. Joten jännitystä on ilmassa :)

Jatkoa siis!
Vuoden Tolkienisti 2007, Vuoden Aragorn 2008 ja 2010 sekä Vuoden Draama-ficcaaja 2009
Mithrellas
Velho
Viestit: 1099
Liittynyt: Ma Joulu 12, 2005 9:00 pm
Paikkakunta: Minas Ithil

Re: Lothlórienin kevät (FF-10 -ficci, 3. luku 29.7.)

Viesti Kirjoittaja Mithrellas »

Jee, tämä oli hyvä luku, tykkään tuollaisesta draamasta. Tuossa oli kiva kontrasti, kun alku oli niin leppoisaa ja onnellista ja sitten kaikki muuttui.

Arwenin sijassa minä olisin kyllä lyönyt Aragornia. :D Vaikka tämä valmistelikin Arwenia tosi kauniisti, niin kyllä se totuus silti kuulosti aika häijyltä. Varsinkin kun hän korosti tuota, että Finduilas odotti hänen lastaan (tai saattoi odottaa). On mielenkiintoista, että hän päätti paljastaa sen syrjähyppynsä tuolla tavalla, korostaen sen vakavia seurauksia, sen sijaan että olisi vaikka sanonut erehdyksessä hairahtuneensa rouvasnaisen vuoteeseen yhdeksi yöksi. Mutta Aragornille kyllä sopii tuollainen suoruus ja rehellisyys, ei sitten jää kauheasti tilaa kysymyksille.

Mutta kyllä tuo varmasti oli kamala isku Arwenille, kun hän oli tähän asti nähnyt Aragornin sellaisena täydellisyyden ruumiillistumana. Mutta toisaalta tuo on jotain sellaista, joka tapahtuu kaikille ennen pitkää, koska eihän täydellisiä ihmisiä ole, ennemmin tai myöhemmin heistä paljastuu jotain ikävää, mutta se on vain kestettävä ja opittava hyväksymään. Mutta voin kyllä hyvin ymmärtää Arwenia, kun hän nyt on vihainen.

Minusta olit kaiken kaikkiaan kirjoittanut tuon kohtauksen todella hyvin, ottaen huomioon kummankin osapuolen tunteet ja ajatukset, vaikka omat sympatiani olivat kyllä tässä enemmän Arwenin puolella.

Sinulla onnellisella tämä FF10 näyttää edistyvän hienosti, kun olet jo puolivälissä. ;) Minulla valmistuminen on vielä hamassa tulevaisuudessa. No en taida nyt keksiä oikein järkevää sanottavaa, joten siirrynpä tästä odottelemaan seuraavia lukuja.
Humor-ficcaaja 2007 ja 2009, Draama-ficcaaja 2010
Nerwen
Pikku Eskapisti
Viestit: 1506
Liittynyt: To Touko 18, 2006 6:12 pm
Paikkakunta: Pieni kylä Rohanissa

Re: Lothlórienin kevät (FF-10 -ficci, 3. luku 29.7.)

Viesti Kirjoittaja Nerwen »

Andune, kiitos. Arwenia varmaan tässä eniten käy sääliksi. Oikeastaan tämä oli toinen niistä jutuista, jonka takia halusin niin kovasti tämän ficin kirjoittaa - Aragorn kertomassa totuuden. Tämän idea on ollut olemassa melkein yhtä kauan kuin itse syrjähyppykin. :roll: Ja tässä ficissä no taas tämä, että kaikki tietävät lopputuloksen... Mutta jotenkin minä vaan löydän itseni sellaisten tarinoiden kimpusta.

Olen samaa mieltä tuosta, etät kyllä Arwen jo rakastaa, vaikka itse ei asiaa taida tajuta, tai ei ainakaan sanoa vielä edes itselleen. Ja ratkaisu tullaan näkemään aikanaan (tietysti).

Mithrellas, kiitos. Nyt sitä draamaa sitten tosiaan tuli... Kiva, jos tuo kontrasti toimi, se ei kuulunut itse asiassa suunnitelmaan, mutta kun luvusta tuli liian lyhyt, piti laittaa sinne jotain lisää, enkä ollut varma, miten hyvin se ratkaisu toimi. Itse asiassa en koskaan edes ajatellut, että Aragorn kertoisi sen jotenkin muuten kuin nimenomaan tuon seurauksen kautta. Jotenkin sen sai luontevimmin esille noin (en olisi saanut häntä selittelemään muulla tavoin, luulen), ja sitten siinä on tämä puoli, että mikään ei jää epäselväksi. Eikös Aragorn asian niin tahtonutkin ilmaista :wink:

Niinpä, täydellistä ihmistä ei ole ja Arwen sai huomata sen aika rajua tietä. Totta kai hän on vihanen - tämä juontaa osittain juurensa siitä, mitä Thorongil ajatteli Gondorissa (muistaakseni se meni niin, että mies ajatteli, että jos Arwen suuttuu, tämä sentään tuntee jotakin, ja olisihan sekin sentään pieni lohtu).

Luulen, että tällaisissa tilanteissa ne sympatiat tuppaavat olemaan sen petetyn puolella...

FF10 edistyy, mistä itsekin olen hiukan ihmeissäni, koska tätä ei ole jostain syystä ollut ollenkaan helppoa kirjoittaa. Ja minulla on oletukseni, minkä takia, mutta toivotaan, että tämä nyt kääntyy vielä helpompaan päin (nyt on aika toiveikas olo).
The Lord of the Rings
is one of those things:
if you like you do:
if you don't, then you boo!


~ J.R.R. Tolkien

Vuoden romance-ficcaaja 2007-2010, Vuoden ficcaaja 2014
Avatar
Leida
Puolituinen
Viestit: 385
Liittynyt: Pe Tammi 19, 2007 8:55 pm

Re: Lothlórienin kevät (FF-10 -ficci, 3. luku 29.7.)

Viesti Kirjoittaja Leida »

Minä taas täällä hännänhuippuna. Joka tapauksessa tykkäsin oikein kovasti tästä uusimmasta luvusta. Aragronin tapa kertoa asiasta oli jotenkin niin dramaattinen. Se oli hänelle ihan ehdottoman luonteenomainen, ei mitään selittelyä tai yrityksiä kaunistella asiaa, vaan puhdas raaka totuus, mutta oli tämä: ”Gondorin käskynhaltija Ecthelionin pojan Denethorin vaimo Finduilas mitä luultavimmin kantoi neljä kuunkiertoa minun lastani.” kyllä aika hätkähdyttävä lause. Tykkäsin myös oikein kovasti Aragornin ajatuksista tuossa ennen kuin hän kertoi Arwenille. Hieno kohta tuo, missä Arwen sanoo olevansa valmis ja Aragorn ajattelee yksinkertaisesti, että et ole.

Tämän luvun kohtaukseen tulee kauheasti painoarvoa, kun on lukenut sen ficin, jossa kaikki tapahtuu ja lukijana tietää niin paljon enemmän kuin Arwen, joka ei tosiaan kuule muuta kuin tuon aika kauhean totuuden. Ja koska on lukenut sen aikaisemman ficin ja sen aikana väistämättä miettinyt, että mitähän Arwen mahtaisi ajatella, jos saisi tietää, niin oli hienoa viimein lukea se kohtaus, kun Arwen sai tietää. Arwen reagoi minusta luonteenomaisesti. Hän tuntee ja tieto koskettaa häntä yhtä syvältä kuin ketä tahansa muutakin, mutta hän ei riehu ja huuda, vaan on kylmä ja viileä. Käy sääliksi Arwenia ja samalla voin kuvitella, miten kamalalta Aragornista tuntuu, kun hän kääntyy ja kävelee pois. Tai miten kamalalta hänestä tuntuu jo ennen kuin hän kertoo Arwenille, koska täytyyhän hänen tietää mitä siitä seuraa. Sekin kertoo taas siitä, millainen ihminen Aragorn on. Hyvin moni olisi jättänyt noin vaikean asian kertomatta.

Tämä oli taas hienoa luettavaa. Nyt odotan entistä suuremmalla innolla jatkoa, jos mahdollista. Tykkään hirveän paljon sinun Aragornistasi. :)
Whoever said you can't fool an honest man wasn't one.
-Terry Pratchett: Making money

Vuoden Draama-ficcaaja 08, kommari 09, EpäLotR-ficcaaja 10
Avatar
Celeb
Velho
Viestit: 823
Liittynyt: To Kesä 05, 2008 12:41 pm
Paikkakunta: Rivendell
Viesti:

Re: Lothlórienin kevät (FF-10 -ficci, 3. luku 29.7.)

Viesti Kirjoittaja Celeb »

Aaaaaaws! *sulaminen* <3
Aivan ihana tunnelmaficci, vaikka tuossa viimeisessä kappaleessa tulikin tuo tyhmä, tyhmä Finduilassekoilu esiin. Ara kuuluu Arwenille, ei sen kuuluisi olla Finduilasin kanssa! >___< (Ja vähän Legsielle, mutta se ei kuulu tähän.) Btw, olen lukenut myös Thorongil-ficcisi, ne olivat ihania. : )
Tämä viimeisin kappale potki minut kommentoimaan, kun menit ja jätit sen kesken ihan liian kamalaan paikkaan. *anelee jatkoa*

Mutta siihen itse asiaan, eli kommenttiin. En nyt välttämättä saa itsestäni mitään järkevää irti, mutta yritetään. saat hahmot jälleen kerran toimimaan loistavasti. Miten saatkin Aragornista noin Aragornmaisen? Erityisesti tuo jo mainittu lause ”Gondorin käskynhaltija Ecthelionin pojan Denethorin vaimo Finduilas mitä luultavimmin kantoi neljä kuunkiertoa minun lastani.” oli niin hänen suuhunsa sopiva. Arwen jäi minulle astetta etäisemmäksi, mutta voi voi. Keskityn muutenkin ficeissä eniten suosikkihahmoihini, joten voimme syyttää minua yrityksenpuutteesta. *punast* Siitä samaisesta syystä Aragorn saa sympatiani puolelleen. Aina se mies vaan on kantamassa vastuunsa niin täydellisesti kaikista tekemisistään...

Pilkkua viilatakseni kaikki Lórienin haltiat eivät asuneet puissa, mutta kyllä Arwen saattoi hyvinkin viettää yönsä fletillä. (Tai talanilla, anygays. :roll: ) Ör. Ei kai minulla enempää asiaa ollutkaan. JATKOA! ._____. Jooks?
Kurkkaa ficcilistaustani tai runonurkkaustani.

Vuoden tulokas 2009, Kälätäti 2010 ja Ilopilleri 2014!
Kiitos, ihanaa! <3


Coolin Eksentrinen ja Lievästi Epäröimätön Bandiitti.

NUORI JA VIRIILI 2K17
Nerwen
Pikku Eskapisti
Viestit: 1506
Liittynyt: To Touko 18, 2006 6:12 pm
Paikkakunta: Pieni kylä Rohanissa

Re: Lothlórienin kevät (FF-10 -ficci, 3. luku 29.7.)

Viesti Kirjoittaja Nerwen »

Kiitokseni :D

Leida, kiitos. Juu, tuosta koko hommasta taisi loppujen lopuksi tulla aika dramaattinen (yhdessä vaiheessa pelkäsin jo, että siitä tuli liian dramaattinen, mikä olisi tehnyt siitä laimean). Ja voi, jos Aragorn tosiaan oli oma itsensä siinä, voin olla vain totaalisen tyytyväinen. Jotenkin juuri sellaisena minä näen hänet; haluaa kertoa totuuden yrittämättä selitellä/puolustella liikoja.

Uskon, että edellisen lukeminen antaa tälle jotenkin uuden tason, mutta tämän kohtauksen idea tosiaan syntyi juuri siitä, kun Thorongil mietti, miten Arwen reagoisi. Ja hienoa, jos tuo viileys oli häntä - välillä kärsin edelleen siitä, että Arwen on haltia. Haltiat ovat vaikeita. :roll: Hienoa, jos aloit ajatella sitä, miltä heistä tuntuu, koska se jotenkin jäi tästä pois, vaikka sen ehkä olisi voinut kirjoittaa.

Ihanaa, jos tykkät Aragornista tässä. :D Jatkoa voisin uskaltaa luvata vielä viikonlopun aikana, haluan jatkaa tätä ennen kuin lähden koneen ulottumattomiin.

Celeb, kiitosta. Tunnelmaficci taitaa kuvata tätä aika hyhvin, koska tämä tosiaan koostuu pienistä palasista. Ja olen muuten ihan samaa mieltä, Aragorn on Arwenin. Se Finduilasjuttu, en enää edes tiedä, mistä se tuli (ja jossain vaiheessa olin jo sitä mieltä, että sen kirjoittaminen oli todellakni väärin). Kivaa, jos olet tykännyt Thorongil-ficeistäni. Hmm, joskus luku on suorastaan pakko jättää tuonkaltaiseen kohtaan.

Aragorn... hän vain on. En tiedä, mitä minä teen, mutta on ihanaa kuulla jos hän muistuttaa sitä, ketä hänen pitääkin. Arwen onkin paljon vaikeampi tapaus, haltioita on mielestäni vaikea kirjoittaa, ja hän on saattanut jäädä kylmäksi sen takia.

Minä olen olettanut, että lähes kaikki lórienin haltiat asuivat puissa.. noh, aina oppii jotain uutta. Minun kuvani on kuitenkin se, että Arwenin flet on jossain lähellä Galadrielin ja Celebornin asumusta, koska hän on Galadrielin tyttärentytär.

_________________

Jatkankin nyt saman tien, kun sain uuden luvun kuntoon ja jaksan olla innoissani tästä. Tämä luku, "liian vähän", on ensimmäinen songfic, jonka julkaisen. Kappale on Within Temptationin The Heart of Everything, jonka lyriikoiden tajusin sopivan tähän paremmin kuin hyvin. Kappale löytyy mm. http://www.youtube.com/watch?v=MWDuAReDQYA

4. Luku: Kaiken ydin (liian vähän)

Mitä se mies oli kuvitellut? Voivansa kertoa kaiken, pyytää ja saada anteeksi, noin vain? Kuin se olisi niin helppoa.

Arwen oli vihainen.

Itselleen, häntä kauhistutti se, että hän oli saattanut luottaa. Ja Aragornille. Mies olisi varmasti voinut pysyä uskollisena nämä vuodet. Arwen oli luullut, että voisi luottaa. Hän oli antanut usean vuosikymmenen lipua ohitse tuota miestä ajatellen. Isä oli ehkä sittenkin ollut oikeassa. Haltia ja ihminen, se ei voisi olla ikinä totta. Edellisillä kerroilla, tarinoissa toisten rakkaudesta, tie oli ollut vaikea. Tätäkö se tarkoitti? Arwen oli tehnyt kauhean virheen uskoessaan, että se voisi onnistua. Että hän voisi olla kuin Lúthien Tinúviel, saada kuolevaisen. Hän ei enää edes kyennyt muistamaan, milloin oli alkanut tuntea näin. Kukkien kulta hänen yläpuolellaan tuntui liian kauniilta, kun hän nosti katseensa niitä kohti. hän halusi pois, ehkä siihen Lórieniin, jossa hän oli kerran kulkenut tietämättäkään koko Aragornista. Tämä kaikki oli vain yhtä suurta virhettä.


For the pain and the sorrow caused by my mistakes
Won't repent to a mortal whom is all to blame
Now I know I won't make it
There will be a time we'll get back our freedom
They can't break what's inside

Arwen nojasi puuhun, sulki silmänsä ja koetti hengittää rauhallisesti. Hänen sisällään kuitenkin kiehui. Hän oli lähes kolme vuosikymmentä pitänyt ajatuksensa tuon miehen luona, odottanut ja luottanut. Se oli joskus tuottanut surua, ja oli totta, että hänen hymynsä oli kadonnut noiden vuosien kuluessa. Hän oli hiljalleen tajunnut, että se johtui miehestä. Ihmisestä. Mutta se oli kuitenkin ollut hänen oma virheensä. Hän oli luullut, että ihmiselämä voisi olla hänelle tarpeeksi. Miten typerältä se tuntuikaan nyt, kun totuus oli vihdoin hänen silmiensä edessä, paljastettu, ruma ja liian todellinen. Totuus, juuri sitä se oli.

Ihmiselämä ei ollut tarpeeksi. Se oli aivan liian vähän. Hän oli haltia, haltiana vapaa. Ja vihasi verisesti tilannetta, johon oli itsensä nyt saattanut. Hän alkoi jälleen ymmärtää jotakin: tarujen haltioiden vihan. Hellittämättömän ja anteeksiantamattoman.

I'll face it 'cause it's the heart of everything

Muutamat sanat olivat saaneet maailman sortumaan, kauniit kuvitelmat oli revitty riekaleiksi muutamassa silmänräpäyksessä. Mutta Arwen tiesi, että se piti kohdata. Tässä oli nyt se, joka erotti hänet Aragornista. Aragorn oli vain mies, vain ihminen. Ihmisen elämä oli kaiketi liian lyhyt pitkään odottamiseen, jota heiltä kahdelta vaadittiin. Siitä kaikki johtui. Se suru ja tuska, jota hän koki nyt Aragornin tekojen – teon – tähden. Se kiukku, jota hän tunsi. Kaikki johtui vain siitä, että hän oli tuudittanut itsensä uskomaan, että ihminen voisi olla todella jotain muuta kuin ne itsekkäät tarinoiden ihmiset, jotka himoitsivat rikkauksia ja eldarin ikuista elämää. Ei, ihminen ei muuttunut, ei voinut olla muuta kuin oli; ahne ja itsekäs. Ihminen oli liian erilainen; elämä oli heille kai liian lyhyt haltian luottamuksen pitämiseksi. Miten Aragorn voisi luulla selittävänsä tämän kaiken?

Open up your eyes
Save yourself from fading away now, don't let it go
Open up your eyes
See what you've become, don't sacrifice
It's truly the heart of everything

Eikö mies nähnyt, että oli hetkessä tehnyt kaiken tyhjäksi? Eikö mies voinut avata silmiään totuudelle, sille, mitä hänestä oli äkkiä tullut? Samanlainen kuin muista, itsekäs kuin Númenorin ihmiset, ikuista elämää itselleen havitelleet. Arwenin teki mieli huutaa ääneen. Tämä ei ollut oikein!

Vaan silti se oli totuuden ydin. Arwen oli haltia, Aragorn ihminen.

Oli pakko kohdata tosiasiat. Aragorn oli ihminen. Ihmiset tekivät virheitä. Haltiatkin tekivät, ja Aragorn oli Arwenin virhe. Tämä typerä tunne, jota hän oli huomannut kantaneensa sisällään jo pitkään, luottamus, jonka hän oli antanut liian helposti vain hyvää uskoen, ikään kuin miehessä ei voisi olla vikaa.

Mutta eikö Aragorn nähnyt sitä? Ehkä nytkin mies kehtasi jossakin päin Lothlórienia käyskennellessään toivoa anteeksiantoa. Toivottavasti mies oli jossakin mahdollisimman kaukana, Arwen ei halunnut kohdata tätä juuri nyt. Ei ehkä enää ikinä.

Ja vaikka hän oli vihainen, hän tunsi samalla järjetöntä kipua. Tuskaa, jonka Aragornin teko oli aiheuttanut. Miksi tuon miehen olikaan pitänyt kutsua häntä Tinúvieliksi? Se oli sekoittanut Arwenin mielen. Mutta Arwen tiesi, että tuska johtui siitä, että hän todella välitti. Todella välitti, jollakin tasolla jopa rakasti. Tuntui järjettömän pahalta, että Aragorn oli saattanut tehdä niin. Arwen oli kuitenkin uskonut miehen hyvyyteen. Hetken verran Arwen halusi etsiä Aragornin käsiinsä.

Stay with me now I'm facing my last solemn hour
Very soon I'll embrace you on the other side
Hear the crowd in the distance, screaming out my faith
Now their voices are fading, I can feel no more pain

I'll face it 'cause it's the heart of everything

Se tunne katosi kuitenkin pian. Nyt hän tunsi olevansa eksynyt, poluttomalla taipaleella yksin, ilman apua. Hän ei tiennyt, mitä ajatella, ajatuksia oli liikaa, ja ne kuitenkin keskittyivät yhteen. Aragornin sanat soivat hänen päässään edelleen, niin kuin ne olivat soineet heti lausumisen jälkeen.
”Gondorin käskynhaltija Ecthelionin pojan Denethorin vaimo Finduilas mitä luultavimmin kantoi neljä kuunkiertoa minun lastani.”

Niin Estel oli sanonut. Murskannut kaiken, mitä Arwen oli tohtinut ajatella heidän välilleen hetkien häipyessä menneisyyteen. Se tuntui edelleen uskomattomalta. Arwen tiesi nyt, että se, mitä heidän välillään olisi voinut olla, ei tulisi koskaan olemaan mitään. Toivo, siitä he olivat puhuneet, ja Arwen oli sanonut jotain hyvin typerää. Se, mikä on miehestä mahdotonta, ei ehkä ole sitä hänestä itsestään? Nyt hän tiesi, miksi Aragorn oli tiennyt kaiken mahdottomaksi. Ja hän lähtisi pois, pois Keski-Maasta. Hän olisi toisaalla, mutta ei antaisi kuitenkaan Aragornin unohtaa vääryyttä, jonka tämä oli tehnyt. Hän muistelisi Aragornia ja antaisi muistojensa vaeltaa miehen luokse kuin kaukaisen lämmön.

Mitä ihmettä mies oli oikein ajatellut?

Open up your eyes
Save yourself from fading away now, don't let it go
Open up your eyes
See what you've become, don't sacrifice
It's truly the heart of everything

Arwen kaipasi kunnon selitystä. Miten, ennen kaikkea miksi asiat olivat menneet niin. Hän ei voinut ymmärtää, miten Aragorn oli antanut sen tapahtua. Se Aragorn, jonka hän oli luullut oppineensa tuntemaan, ei olisi antanut sen tapahtua. Ei ikinä. Viimeiset viikot, joiden aikana he olivat tutustuneet toisiinsa, olivat luvanneet enemmän kuin tämän. Karvaan pettymyksen ja petetyksi tulemisen tunteet olivat viimeiset, joita Arwen oli odottanut tuntevansa.

Hänen teki mieli kysyä mieheltä, näkikö tämä mitä oli tehnyt. Teki mieli huutaa miestä avaamaan silmänsä ja katsomaan, mitä oli tehnyt. Katsomaan totuutta silmiin niin kuin mies oli pakottanut hänet sitä katsomaan. Katso, hän sanoisi, katso. Katso, mitä sinusta on tullut sen hyvän sijaan, mitä sinusta olisi voinut tulla.

Open up your eyes
Open up your eyes

Arwenin jalat pettivät. Hän putosi istualleen mallorn-puun alle pehmeälle nurmelle osaamatta enää ajatella yhtään mitään.

Tunteita oli liian paljon. Hän ei tiennyt, mikä niistä oli suurin. Hän rakasti, vihasi, oli kiukkuinen ja surullinen, epätoivoinen ja tahtoi ulos tästä tilanteesta.

Open up your eyes
Save yourself from fading away now, don't let it go

Open up your eyes
See what you've become, don't sacrifice
It's truly the heart of everything

Mitä ihmettä hän voisi tehdä? Tämä kaikki sai hänet hajoamaan palasiin. Hän oli saanut karvaimman kautta kokea, miten ihminen oli aivan liian vähän haltialle. Miten se oli onnistunut aiemmin, muille, sitä hän ei voinut ymmärtää. Jos se oli todella näin vaikeaa, hän ei voinut ymmärtää.
The Lord of the Rings
is one of those things:
if you like you do:
if you don't, then you boo!


~ J.R.R. Tolkien

Vuoden romance-ficcaaja 2007-2010, Vuoden ficcaaja 2014
Mithrellas
Velho
Viestit: 1099
Liittynyt: Ma Joulu 12, 2005 9:00 pm
Paikkakunta: Minas Ithil

Re: Lothlórienin kevät (FF-10 -ficci, 4. luku 6.8.)

Viesti Kirjoittaja Mithrellas »

Meinasin unohtaa kommentoida tätä... Joo, kiva että olit laittanut linkin tuohon kappaleeseen. En kyllä oikein välitä tuon tyyppisistä lauluista, kuulosti liikaa joltakin melulta, joka soi taustalla nuorisofarkkuliikkeissä. Sanat kyllä sopivat Arwenin tilanteeseen, vaikka jos olisin nähnyt pelkästään nämä sanat, en varmaan olisi osannut yhdistää niitä mihinkään, ovat ne kuitenkin sen verran abstraktit. Voisin melkein sanoa, että ficci olisi toiminut yhtä hyvin ilman noita sanoja. Minulla kun on tapana jättää ne lukematta songficeissä, kun ne tuntuvat katkaisevan itse tarinan.

Tämä oli hyvin intensiivistä ja vaikuttavaa tekstiä, täynnä tunnetta. Sen takia minun on jälleen kauhean vaikea keksiä mitään sanottavaa tästä... Olit käsitellyt Arwenin tunteita uskottavasti ja monipuolisesti. Mukava, että olit vetänyt nuo Númenorin ihmisetkin tähän mukaan. Vaikka toisaalta luulisi Arwenin muistavan, etteivät kaikki heistä olleet ahneita ja havitelleet eldarin elämää. ;) Mutta tuo oli kyllä ihan kiva rinnastus, että tuo sitten selittäisi sen, miksi Aragorn hairahtui. Haltiat eivät sitten Arwenin tiedon mukaan ilmeisesti koskaan sortuneet aviorikoksiin... Vaikka itse rohkenen tuota kyllä epäillä.

Äh, no en nyt millään keksi mitään järkevämpää sanottavaa. Mutta olit joka tapauksessa kuvaillut Arwenin tunteita hienosti. Siirryn odottelemaan seuraavaa lukua. :)
Humor-ficcaaja 2007 ja 2009, Draama-ficcaaja 2010
Nerwen
Pikku Eskapisti
Viestit: 1506
Liittynyt: To Touko 18, 2006 6:12 pm
Paikkakunta: Pieni kylä Rohanissa

Re: Lothlórienin kevät (FF-10 -ficci, 4. luku 6.8.)

Viesti Kirjoittaja Nerwen »

Mithrellas, kiitos. Itse asiassa kuuntelin tuon kappaleen tänään pitkästä aikaa ja aloin ihmetellä, miten päädyin tunkemaan sen tähän, mutta oletan, että se on nuo lyriikat; won't repent to a mortal, whom is all to blame taisi tehdä sen... Ymmärrän hyvin sen, että lyriikat jäävät lukematta, itselläni käy kovin usein samalla tavalla, olen lukenut vain muutaman ficin, missä ne toimivat ja on pakko lukea. Mutta tulipahan kokeiltua tätäkin :)

Númenorin ihmiset ovat siellä A/A:n tarun yhden kohdan takia, siellä aika lopussa (juuri ennen Aragornin kuolemaa) Arwen sanoo jotain siihen suuntaan, että vihdoin ymmärtää ihmisten halun ikuiseen elämään, vaikka ennen piti heitä vain ahneina houkkina. En nyt muista ihan tarkalleen, mutta jotenkin noin se meni... Ehkä Arwenin kuitenkin olisi pitänyt muistaa nekin, jotka eivät sitä ikuista elämää hinkuneet. :roll: Ja minäkin kyllä uskon, että haltiat hairahtuivat samoin kuin ihmisetkin, mutta otetaan nyt huomioon, missä tilanteessa Arwen oli ja mitä tunsi. :wink:
The Lord of the Rings
is one of those things:
if you like you do:
if you don't, then you boo!


~ J.R.R. Tolkien

Vuoden romance-ficcaaja 2007-2010, Vuoden ficcaaja 2014
Avatar
Suetus
Örkki
Viestit: 156
Liittynyt: Pe Elo 07, 2009 9:24 pm
Paikkakunta: Siellä jossain maailman laidalla

Re: Lothlórienin kevät (FF-10 -ficci, 4. luku 6.8.)

Viesti Kirjoittaja Suetus »

Luinkin nyt vasta tämän kun neljäs luku oli ilmestynyt jotenpa luin kaikki luvut samalla kertaa =). Eli minusta ensimmäinen kappale oli kaunis jossa kerrottiin Arwenin ja Aragornin onnesta. Sitten palattiin ajassa taaksepäin ja kerrottiin Aragornin ja Arwenin alkuvuosista. Viimeisessä kappaleessa minun kävi Arwenia todella sääliksi. Miten Aragorn oli saattanut :evil: ? Mutta ehkä tuo vielä rakkaudeksi muuttuu. Kirjoitustapasi on todella kaunis ja rauhallinen eikä kirjoitusvirheitä löytynyt. Jatkoa odotellen :D
little piece of heaven

Vuoden 2010 Frodo :3
Vastaa Viestiin