Paluu Keski-Maahan (PG 13)

PG-13 ja sen alle olevat romanceficit.

Valvojat: Likimeya, Andune

Jade Michaelis
Örkki
Viestit: 20
Liittynyt: Ma Marras 09, 2009 1:21 pm
Viesti:

Paluu Keski-Maahan (PG 13)

Viesti Kirjoittaja Jade Michaelis »

Title: Paluu Keski-Maahan
Author: Jade Michaelis
Rating: PG 13
Genre: romance, Action/Adventure
Warnings: Väkivalta, verisyys, tarkkakuvailu
Disclaimer: Osa hahmoista on Tolkienin ja osa minun. Omat hahmoni perustuvat henkilöhahmoihin. Eli kavereihini.
Summary: Aragon on Gondorin kuningas ja naimisissa Arwenin kanssa. Heille syntyy kaksi lasta. Tarina kertoo Aragornin jälkeläisten vaiheista.
A/N: Tarina on aloitettu keväällä 2003, joten olin silloin 14 w, omasta mielestä teksti paranee edetessään.

Esipuhe

Tämä kirja on jatkoa J.R.R. Tolkienin kirjalle Taru sormusten herrasta. Olen joutunut lainaamaan Tolkienin tekstiä yhdessä kappaleessani. Lainaus on otettu Aragornin ja Arwenin tarusta. Kirjoittaessani kirjaa olen yrittänyt olla uskollinen Tolkienin kirjalle. Olen kuitenkin tietoinen tarinoiden välisistä ristiriidoista. Olen kirjoittanut tarinaan uniani, saatoin öisin matkustaa Keski-Maahan. Kirja kertoo Sormuksen Sodan jälkeisestä ajasta. Mukaan on tullut uusia hahmoja. Tolkienin kirjan kartta käy myös tähän kirjaan. Aloin kirjoittaa tätä tarinaa, koska innostuin Tolkienin Taru sormusten herrasta. Olen lukenut ja pohtinut hänen muitakin kirjoja. En olisi varmaan pystynyt kirjoittamaan tätä kirjaa jos en olisi saanut tukea ystäviltäni, vanhemmiltani, sukulaisiltani ja äidinkielen opettajalta. Sain myös lukijoiltani rakentavaa palautetta. Tämän tarinan kirjoittaminen vaati työtä. Välillä kirjoitin itseni umpikujaan enkä tiennyt miten jatkaa. Eteenpäin kuitenkin päästiin ajanmittaan. Olen aina ollut kova kirjoittamaan. Opin tuntemaan Tolkienin tarun vasta 14 -vuotiaana. Olen lukenut Taru sormusten herrasta useaan kertaan. Taru on hyvin koskettava. Tarinani on osittain surullinen, mutta huumoria ja rakkauttakin löytyy. Toivon ettei tarinaani oteta vitsinä. Olen yrittänyt tehdä tarinasta mahdollisimman todenmukaisen. Sain ystäviltäni ideoita tarinaani. Tarinani kertoo enimmäkseen ihmisistä ja haltioista. Kääpiöistä ei kerrota eikä heitä esiinnyt tarinassani kovinkaan monessa kohdassa. Arvostan toki melkein kaikkia Keski-Maan kansoja paitsi Ithilienin samoojia ja villi-ihmisiä.
Haltiat ovat kaunista kansaa, heidän kulttuurinsa on mielenkiintoinen. Haltioiden lisäksi olen kiinnostunut Dúnedainesta, he ovat vaeltavaa kansaa eli samoojia. Dúnedainit tuntevat myös erämaan kasveja ja osaavat käyttää niitä rohtoina. He elävät tavallisia ihmisiä pidempää.
Olen kuvitellut Keski-Maan kauniiksi ottamatta huomioon sen karuja paikkoja. Keski-Maassa on myös pimeitä ja pelottavia paikkoja. Sellaisia paikkoja on esimerkiksi Moria ja Mordor.



”Et Eärello Endorenna
utúlien Sinome maruvan
ar Hildinyat tenn’ Ambar-metta”



”Olen tullut Suurelta Mereltä
Keski-Maahan. Tässä paikassa
minä asun ja minun jälkeläiseni
kunnes maailma loppuu.”
Viimeksi muokannut Jade Michaelis, Ma Marras 09, 2009 2:06 pm. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
Jade Michaelis
Örkki
Viestit: 20
Liittynyt: Ma Marras 09, 2009 1:21 pm
Viesti:

Re: Paluu Keski-Maahan

Viesti Kirjoittaja Jade Michaelis »

Paluu Keski-Maahan

Legolas ratsasti pientä metsätietä pitkin, hänen oli tarkoitus tavata ystävänsä. Illan pimetessä hän saapui sovittuun paikkaan, hobitit katsoivat varovasti tulijaa, mutta Legolas huomasi heidät ja sanoi: ”Tulkaa esiin.”
”Se on Legolas,” Sam sanoi.
Hobitit tulivat hänen luokseen iloisina.
”Eikö muita ole vielä tullut?” Legolas kysyi.
”Ei, täällä olemme vain me,” Merri sanoi.
”Vai niin.”
Äkkiä metsästä kuului oksan raksahdus, Legolas viritti jousensa. Hobitit olivat hänen takanaan peloissaan, yllättäen kuului ääni, joka sanoi, ”Älä osoita sillä minua!”
Legolas laski jousen ja Pippin kysyi peloissaan: ”Miksi laskit aseesi?”
”Se on Gimli.”
”Gimli?” Pippin toisti.
”Tule esiin,” Legolas sanoi.
Gimli tuli lähemmäs saattuetta ja hobitit huomasivat sen toisiaan olevan Gimli.
”En olisi uskonut näkeväni sitä päivää kun sinä osoitat minua jousellasi,” Gimli sanoi.
”Olen pahoillani.”
”Suotta.”
”Kiitos.”
”Mutta tämä kyllä muistetaan.”
”Luulin jo sinun muuttuneen.”
”Minunko? Me kääpiöt emme koskaan muutu.”

”Meidän on jäätävä yöksi tähän,” Legolas sanoi.
”Lähdemmekö me huomenna Minas Tirithiin?” Merri kysyi.
”Lähdemme.”
”Näemme vihdoin Aragornin,” Pippin sanoi.
”Niinhän me näemme.”
”On mukavaa tavata hänet pitkästä aikaa,” Gimli sanoi.
”Eihän siitä ole kuin muutama vuosi,” Legolas sanoi.

Saattue jäi yöksi Gondorin rajan ulkopuolelle. Aamulla he heräsivät aikaisin ja lähtivät kohti Minas Tirithiä. Legolas talutti hevostaan, sillä muilla ei ollut ratsuja. Viimein he saapuivat Minas Tirithin portille, he ratsastivat sisään portista ja katselivat ympärilleen. Ihmisiä tungeksi heidän ympärillään. Saattue lähti nousemaan Kuninkaan Talon suuntaan. Kun tulivat Kuninkaan Talon pihaan vartija pysäytti heidät.
”Millä asioilla liikutte?” vartija kysyi.
”Anna heidän tulla, he ovat vieraitani,” kuului Aragornin ääni.
Vartija kääntyi Aragornin suuntaan ja sanoi: ”Kuten haluatte, valtias.”
Vartija päästi saattueen kulkemaan, he katsoivat Aragornia ja tulivat hänen luokseen.
Aragorn toivotti heidät tervetulleeksi: ”Tervetuloa Minas Tirithiin.”
”Tämä on kunnia,” Legolas sanoi ja astui Aragornin eteen, hän oli osoittamassa Aragornille kunniaa, mutta Aragorn sanoi: ”Nouse ylös, ystäväni.”
Legolas katsoi hetken Aragornia ja nousi seisomaan, Legolas ja Aragorn halasivat. Aragorn katsoi Legolasia ja sanoi: ”Olet aina tervetullut Gondoriin.”
Aragorn oli kyllästynyt kuninkaana oloon ja hän kaipasi vaihtelua. Hän kaipasi sydämessään vanhaa elämäänsä, kun hän oli ollut vielä tavallinen samooja. No, eihän Aragorn ollut koskaan tavallinen samooja ollutkaan vaan Isildurin perillinen maanpaossa.

Illalla he menivät ratsastamaan Legolas, Gimli, Arwen, Sam, Merri, Pippin, Aragorn ja muutama Gondorin ratsumiestä. He ratsastivat kaikessa rauhassa, kunnes Legolas aisti örkkejä ja samassa örkit hyökkäsivät hukkiensa selässä.
Legolas huusi: ”Hukkia!”
Aragorn sanoi Arwenille: ”Ratsasta pois turvaan.”
Arwen oli vastahakoinen ja sanoi: ”En jätä sinua.”
Sitten Arwen ratsasti kovaa vauhtia metsään, hän huusi mennessään hevoselleen: ”Nopeammin, noro lim, noro lim.”
Hobitit yrittivät juosta taistelukentältä piiloon, Arwen huomasi heidät ja ratsasti heidän luokse ja sanoi: ”Nopeasti.”
Kun Arwen oli saanut hobitit hevosensa selkään, hän ratsasti kiireesti pois.

Aragorn, Legolas, Gimli ja Gondorin ratsumiehet taistelivat urheasti, mutta eräs örkki lähestyi Aragornia epäilyttävästi sivulta.
Legolas huusi: ”Aragorn, varo!”
Samassa örkin tikari upposi Aragornin lantion oikealle puolelle, kun örkki kiskaisi tikarin irti, Aragorn vajosi maahan polvilleen. Legolas juoksi Aragornin luokse ja oli valppaana, hän ampui jokaisen örkin, joka lähestyi häntä ja Aragornia, kunnes örkkejä oli niin paljon ettei hän pystynyt ampumaan niitä kaikkia. Gondorin ratsumiehet eivät pystyneet auttamaan Legolasia, sillä heilläkin oli ongelmia örkkien kanssa. Eräs hyeenaratsastaja viritti jousensa jossa oli musta nuoli ja ampui Legolasia solisluun alapuolelle takaapäin. Legolas joutui pudottamaan jousensa ja hän vaipui maahan kivun voimasta, Gimli näki tapauksen ja kiiruhti apuun. Aragorn oli maassa polvillaan Legolasin vieressä.
Aragorn kysyi Legolasilta: ”Kävikö pahasti?”
Legolas vastasi: ”En tiedä. Siihen koskee. Entä itsellesi?”
Aragorn oli hetken hiljaa, kunnes hän sanoi hiljaa: ”Siihen koskee ja se kirvelee hieman.”
Legolas katsoi Aragornia ja sanoi: ”Sinähän vuodat verta.”
”Niin vuodan.”
Lopulta kun kaikki örkit oli tapettu, Gimli jäi ihmettelemään Aragornia ja Legolasia. Aragorn hivuttautui lähemmäs Legolasia ja katsoi nuolta, joka oli lävistänyt Legolasin solisluun vierestä. Hän näki Legolasin silmistä tuskan. Legolas sanoi: ”Ota se pois.”
Aragorn nosti Legolasin hartiat polviensa päälle ja tarttui nuoleen verenvuodostaan huolimatta, ”Tämä sattuu sitten. Oletko valmis?”
”Olen,” Legolas vastasi epävarmalla äänellä.
Legolas irvisti kun Aragorn katkaisi nuolen ja veti sen pois Legolasin haavasta.

Samaan aikaan Arwen ratsasti heitä kohti kahden hobitin kanssa, hän kauhistui nähdessään Aragornin vuotavan verta. Legolas olisi halunnut katsoa Aragornin haavaa, mutta Aragorn ei antanut, hän painoi kädellään haavaansa saadakseen verenvuodon loppumaan. Aragorn ei pystynyt nousemaan hevosensa selkään, hevonen huomasi sen ja se laskeutui maahan makaamaan, jotta Aragorn pääsisi satulaan, kyseinen hevonen oli ollut Aragornilla kauan.
Legolas aristi vielä olkapäätänsä, hän ei kykenisi käyttämään joustaan pitkään aikaan. Tunnin ratsastuksen jälkeen Arwen huomasi muutamia asioita Aragornissa, tämä oli alkanut heiketä. Arwen kulki koko matkan ajan Aragornin vierellä, hän tosin kertoi Legolasille Aragornin heikkenemisestä.

Minas Tirithissä Legolas katsoi Aragornin haavaa, siihen oli ilmestynyt valkoiset reunat ja se vuoti vielä verta. Legolas meni kertomaan Arwenille tämän huoneeseen.
Legolas aloitti: ”Arwen...”
Arwen oli huolissaan ja halusi heti tietää Aragornin kunnosta, niinpä Legolas kertoi asian suoraan: ”Aragorn on myrkytetty ja hän vuotaa edelleen verta.”
Arwen sanoi surullisesti: ”Ei!”
Legolas oli pahoillaan, mutta pyysi Arwenia seurailemaan Aragornia. Legolas kertoi tarkasti Arwenille, miten pitäisi toimia: ”Aragorn ei saa liikkua, hänen tulisi levättävä vaikka vuoteella, se hidastaa myrkyn etenemistä siksi aikaa kun minä etsin Athelasia, Kuninkaan miekkaa, joka kasvaa täällä jossain. Se hidastaa puolestaan myrkyn etenemistä, kunnes hän saa siihen vasta-ainetta. Haavaa pitäisi myös painaa jotta verenvuoto lakkaisi,” Legolas sanoi vielä. ”Tulen niin pian kuin pääsen.”
”Mutta Legolas et sinäkään ole täysin kunnossa,” Arwen sanoi.
”Tiedän, mutta mieluimmin minä kuolen kuin hän.”

Sillä välin kun Legolas oli etsimässä Athelasia Aragornin oireet pahenivat, hän alkoi hikoilla eikä hän ollut kuin osittain tajuissaan. Arwen istui Aragornin vuoteen vieressä, huoneen ovi oli raollaan ja pieni tyttö kurkisti siitä varovasti, myös hän oli huolissaan Aragornista. Tyttö lähti isänsä luokse, joka oli yksi niistä Gondorin ratsumiehistä joita oli ollut Aragornin mukana ratsastamassa.
Tytön nimi oli Fridia, hän kysyi isältään: ”Mitä siellä ratsastus reissulla oikein tapahtui?”
”No, me ratsastimme ihan rauhassa ilta hämärässä, kunnes haltiaruhtinas Legolas aisti örkkejä. Ratsastimme vielä vähän matkaa ja örkit hyökkäsivät. Niillä oli hyeenat ratsuinaan. Kun kuninkaaseemme osui örkin tikari, tämä kaatui maahan silloin Legolas juoksi kuninkaamme avuksi, mutta sai itse örkin nuolesta. Sitten Gimli tuli avuksi ja huolehti heistä molemmista. Kunnia kuuluu Legolasille ja Gimlille kuninkaamme hengissä pitämisestä. Hän oli saattanut kuolla taistelu kentälle ilman Gimliä ja Legolasia. Legolas suojeli Elessaria hengellään ja oli vähällä kuolla itsekin ilman Gimliä.”
”Entä Kuningatar Arwen? Missä hän oli?” Fridia kysyi.
”Elessar oli käskenyt kuningatar Arwenia ratsastamaan turvaan. Ne kaksi hobittia olivat pääsivät turvaan Arwenin hevosen selässä,” isä selitti.

Arwen ei poistunut Aragornin luota hetkeksikään. Aragornin oireet ja kivut olivat pahentuneet, Arwen yritti saada Aragornin juomaan vettä ja saikin hänet ottamaan pienen ryypyn.
Ilta alkoi pimetä eikä Legolasia kuulunut takaisin.
Gimli tuli kysymään Arwenilta: ”Miten hän voi?”
Arwen sanoi huolissaan: ”Oireet vain pahenevat ja hän heikkenee. Pelkään hänen puolestaan.”

Legolas oli läheisessä metsässä etsimässä Athelasia. Kun Legolas vihdoin löysi kasvin oli jo melkein yö, hän toivoi pääsevänsä ajoissa takaisin Minas Tirithiin.
Aragornille oli noussut korkea kuume, Arwen piti Aragornin kättä kädessään ja yritti saada kuumetta laskemaan kylmällä vedellä kastellulla kankaanpalalla, jonka hän oli laittanut Aragornin otsalle. Kun Legolas ratsasti kiireesti takaisin Minas Tirithiin. Minas Tirithin portinvahti ei aikonut päästää Legolasia portista.
Legolas sanoi nopeasti: ”Minulla on kiire.”
Portinvahti mulkaisi: ”Niin varmaan. Niin kuin kaikilla muillakin.”
”Hei! Tajuatko jos en pääse portista kuninkaasi saattaa kuolla,” Legolas sanoi äkkipikaisesti.
”Hyvä on. Mene sitten.”
Kun Legolas oli päässyt portista, hän kiiruhti huoneeseen, jossa Arwen oli Aragornin kanssa, Legolas katsoi Aragornia, joka oli kalpea.”
Legolas puhui Aragornille kovalla äänellä: ”Aragorn. Kuuletko minua?”
Aragorn vastasi hiljaisella äänellä: ”Legolas.”
Legolas katkaisi Athelasia ja kostutti sitä vedellä. Sitten hän painoi sen Aragornin haavaan, se kirveli, mutta kipu alkoi helpottaa.
He peittelivät Aragornin lämpimästi ja antoivat tämän levätä, Arwen ei olisi halunnut lähteä Aragornin luota, mutta Legolas vaati sitä.

Arwen kysyi Legolasilta huoneen ulkopuolella: ”Selviääkö hän?”
Legolas sanoi huolestuneena: ”En tiedä. Arwen, hän tarvitsee haltiarohtoja.”
Arwen sanoi surullisesti: ”Mutta haltiat asuvat niin kaukana Gondorista. Lórien on lähin haltiamaa, mutta sieltä tänne on pitkä matka.”
Legolas sanoi: ”Niin hän ei kestäisi sitä, eikä Athelas pysty kovinkaan kauan hidastamaan myrkyn etenemistä. Aragorn saattaa kuolla.
Merri kuunteli salaa nurkan takana, hän kuuli Arwenin sanovan: ”Rakastan Aragornia niin paljon etten kestäisi hänen kuolemaa tällä tavalla.”
Merri meni Samin luokse.
Sam kysyi: ”Mitä sait selville?”
Merri aloitti surkealla äänellä: ”Huono juttu. Aragorn voi kuolla pian.”
Sam oli kauhuissaan ja sanoi: ”Ei voi olla totta. Merri muistatko kun emme luottaneet häneen aluksi, mutta nyt hän on meille tärkeä.”
”Totta kai minä muistan.”


Aamulla Aragorn ei enää puhunut eikä pitänyt silmiään auki.
”Lähetetään sana Synkmetsään,” Legolas sanoi.
”Hyvä idea,” innostui Gimli.
”Mutta se voi olla liian myöhäistä,” Arwen sanoi surullisesti.
Portinvahti tuli saliin, jossa Legolas, Arwen ja Gimli keskustelivat. Vahti tuli Legolasin luokse ja sanoi: ”Eräs nainen haluaisi tavata teidät.”
Legolas sanoi: ”En nyt ehdi. Tämä on tärkeämpää.”
”Mutta asia on tärkeä,” portinvahti sanoi.
Legolas lähti katsomaan mitä asiaa naisella oli.
Kun Legolas oli portilla hän näki naisen, joka istui valkoisen hevosen selässä. Naisella oli päällään haltiaviitta, hän oli peittänyt päänsä viitan hupulla. Legolas mietti: ”Hänen täytyy olla haltia.”
Lopulta Legolas oli tämän vieressä ja nainen laskeutui hevosensa selästä ja katsoi Legolasiin.
Legolas tunnisti naisen ja sanoi iloisesti: ”Sílvë. Oletko se sinä?”
Sílvë laski hupun hitaasti niskaansa ja vastasi: ”Olen. Legolas sinä tunnistit minut.”
”Mitä sinä täällä teet? Eikö sinun pitäisi olla kotona.”
”Niin no, sain viestin ja tulin tänne. Viestissä sanottiin, että kuningas Elessar on haavoittunut pahasti. Pitääkö se paikkansa?”
”Pitää, onko sinulla rohtoja?”
On, viestissä pyydettiin tuomaan niitä.”
”Keneltä sait viestin?”
”En tiedä. Onko sillä jotain väliä.”
”Ei, mutta tule Aragorn tarvitsee rohtoja muuten hän kuolee,” Legolas sanoi ja otti Sílvëä kädestä kiinni ja johdatti hänet huoneeseen, jossa Aragorn oli.
Sílvë ja Legolas astuivat huoneeseen, jossa Arwen ja Aragorn olivat. Sílvë otti rohdot esiin ja kastoi niitä veteen sitten hän painoi rohdolla Aragornin haavaa, Arwen kuunteli Aragornin raskasta hengitystä.
Aragornin kuume alkoi laskea hitaasti, Legolas peitteli Aragornin ja sanoi: ”Hän nukkuu nyt, kipu on poissa.” Legolas ja Sílvë lähtivät ulos huoneesta ja jättivät Arwenin miehensä luokse.

Legolas puhui Sílvën kanssa huoneen ulkopuolella: ”Sílvë, kiitos että tulit luoksemme.”
”Legolas, minä olen kaivannut sinua kovasti.”
Sílvë tuli lähemmäs ja laski kätensä Legolasin olkapäälle, Legolas älähti.
”Mikä sinun on?” Sílvë kysyi huolestuneena.
”Kai minun pitää kertoa sinulle.”
”Kertoa mitä?”
”Sílvë, minä haavoituin örkin nuolesta.”
”Mitä?! Oletko kunnossa?” Sílvë kysyi huolestuneena.
Legolas vastasi: ”Minulla on kaikki hyvin, älä ole huolissasi.”

Seuraavana aamuna Aragorn oli jo jalkeilla, Arwen oli onnellinen nähdessään miehensä olevan kunnossa.
Arwen meni Sílvë luokse ja kysyi: ”Miten osasit tulla tänne niin sopivasti?”
”Sain viestin.”
”Millä kielellä viesti oli kirjoitettu?”
”Ihan yleiskielellä,” Sílvë vastasi ja käveli pois.
Arwen jäi ihmettelemään kuka viestin oli lähettänyt.

Legolas oli lähdössä Gimlin kanssa ratsastamaan.
Sílvë tuli Legolasin luokse ja sanoi: ”Minä tulen mukaan.”
Legolas aloitti: ”Sílvë, koeta ymmärtää en voi ottaa sinua mukaan. Jäisit tänne Arwenin kanssa.”
”Miksi?”
Legolas ei enää vastannut Sílvëlle.

Metsässä Gimli ja Legolas ratsastelivat rauhassa. Aurinko paistoi ja oli lämmintä. Legolasista oli ihanaa päästä metsään. Äkkiä kaikki ihanuus katosi kun Legolas aisti vaaran, he kulkivat vielä jonkin matkaa, kunnes etelän samoojat hyökkäsivät, he sitoivat Legolasin ja Gimlin eri puihin köysillä. Huppupäinen mies tuli Legolasin luokse ja kysyi kovalla äänellä: ”Kuka olet?”
Legolas vastasi: ”Legolas Synkmetsästä.”
”Miksi sinulla on kääpiö seuralaisena?” mies kysyi.
”Hän on ystäväni.”
”Mistä tulette?”
”Se ei kuulu teille.”
Mies painoi Legolasin solisluuta niin, että Legolasiin sattui,
hänälähti ja sanoi: ”Gondorista.”
Mies kysyi: ”Mitä asiaa teillä oli Gondoriin?”
Mies painoi Legolasin haavaa kovempaa, Legolasiin sattui kovasti. Gimli ei voinut muuta kuin katsoa vierestä.
Äkkiä Gimli sanoi: ”Antakaa hänen jo olla.”
Mies vieläkään päästänyt irti, Legolas huusi tuskissaan.
Éowyn ratsasti paikalle ja tuli miehen viereen, joka painoi yhä Legolasin haavaa. Èowyn otti kiinni miehen kädestä ja sanoi: ”Faramir, älä satuta häntä.”
Faramir ei päästänyt vieläkään irti, Legolasiin sattui yhä.
Èowyn jatkoi: ”Ole kiltti, hän ei ole tehnyt mitään väärää.”
Lopulta Faramir päästi irti, Legolas huokaisi helpotuksesta.
Faramir kysyi Éowynilta: ”Tunnetko hänet?”
Éowyn vastasi: ”Tunnen, hän oli Helmin Syvänteessä ja hän on Aragornin ystävä. Ole kiltti ja päästä heidät.”
Faramir päästi Gimlin ja Legolasin menemään. Gimli ja Legolas ratsastivat takaisin Minas Tirithiin.
Sílvë oli heitä vastassa, hän katsoi Legolasia ja sanoi pelästyneenä: ”Legolas, sinä vuodat verta. Mitä tapahtui?”
”Tapasimme etelän samoojia.”
”Anna minun sitoa se.”
Jade Michaelis
Örkki
Viestit: 20
Liittynyt: Ma Marras 09, 2009 1:21 pm
Viesti:

Eldarion

Viesti Kirjoittaja Jade Michaelis »

Eldarion

Aamulla Gondoriin tuli avunpyyntö Rohanista, Aragorn oli päättänyt lähteä avuksi. Myös Legolas ja Gimli lähtivät mukaan. Sílvë yritti myös mukaan, mutta Legolas ei halunnut ottaa Sílvëä mukaan,
hän sanoi Sílvëlle: ”Sílvë en voi ottaa sinua mukaan, siellä on liian vaarallista. En halua, että sinulle tapahtuu jotain pahaa.”
”En halua jäädä tänne,” Sílvë valitti, mutta Legolas ei kuunnellut.
Gimli, Legolas ja Aragorn lähtivät mukanaan heillä oli ratsumiehiä.

Arwen ja Sílvë kävelivät linnan puutarhassa, Sílvë katseli Arwenia. Arwen oli haltian näköinen, mutta kuitenkin kuolevainen, hän oli jättänyt kansansa ikuisenelämän saadakseen Aragornin. Yllättäen Sílvë kysyi: ”Rakastatko Aragornia?”
”Rakastan,” Arwen vastasi.
”Mutta miksi ihminen, joka on kuolevainen?”
Arwen vastasi: ”Et tiedä hänestä kaikkea, hän ei ole pelkästään ihminen, Aragornissa on myös haltianverta.”
”Mutta hän on Isildurin perillinen.”
”Niin on, entä sitten.”
”Miten sinä ja Aragorn tutustuitte toisiinne?”
”Aragorn tuli Lórieniin ja näin hänet siellä, isäni ei hyväksynyt liittoamme. Aragorn on tosin velipuoleni, mutta emme ole sukua toisillemme, hän on isäni kasvatti.”
”Sílvë, kerron sinulle salaisuuden.”
”No kerro.”
”Kerron kyllä, mutta et saa kertoa siitä kenellekään. Lupaa minulle.”
”En kerro kenellekään.”
”Minä odotan lasta Aragornille.”
”Tietääkö hän?”
”Ei vielä.”
”Sinun täytyy kertoa hänelle.”
”Kerron kun saan tilaisuuden.”

Seuraavana aamuna taistelu oli päättynyt. Paljon miehiä oli kaatunut, mutta vihollinen oli voitettu. Ainakin toistaiseksi. Aragorn, Legolas ja Gimli saattoivat lähteä takaisin Gondoriin. Sílvë näki jo kaukaa heidän tulevan, pitkä hame ja pitkät vaaleat hiukset hulmuten hän juoksi portaita, jotka veivät portille, hän oli ikionnellinen Legolasin paluusta. Legolas laskeutui hevosensa selästä ja Sílvë halasi häntä.
Legolas kysyi Sílvëltä: ”Eihän ole ollut tylsää.”
”Ei ollenkaan, ”Sílvë vastasi kirkkaalla äänellään.
Legolas lähti taluttamaan hevostaan talliin, Sílvë seurasi perässä.
Legolas asetti hevosensa talliin ja alkoi harjata sen hohtavan valkoista karvaa.
”Legolas, kuule minulla on salaisuus.”
”Mikähän se on?” Legolas kysyi vähän uteliaana.
”Voin kertoa, mutta lupaa ettet kerro muille et ainakaan Aragornille.”
”Lupaan, mutta kerro jo.”
”Hyvä on, Arwen odottaa lasta.”
”Tietääkö Aragorn?”
”Ei vielä, mutta Arwen lupasi kertoa pian.”
Legolas ja Sílvë lähtivät ulos tallista, Legolas katsoi taivaalle ja näki auringon laskevan, Sílvë lähti nukkumaan huoneeseensa, Legolas jäi vielä ulos muurille seisoskelemaan.

Vihdoin Arwen ja Aragorn saivat olla kahden, kuu valaisi heitä muurilla. Oli rauhallista ja heinäsirkat soittivat soittoaan, Arwen suuteli Aragornia. Pusun jälkeen Aragorn hymyili Arwenille, Legolas seuraili heitä kauempaa.
Arwen kosketti korua, joka oli Aragornin kaulassa, Arwen oli antanut sen Aragornille ennen Sormuksen sotaa. Silloin Aragorn otti hellästi kiinni Arwenin kädestä ja sulki sen kämmeniinsä, he olivat hetken hiljaa sitten Arwen sanoi lempeällä äänellä: ”Aragorn, minä odotan lasta.”
”Mutta sehän on hienoa,” Aragorn sanoi ja halasi Arwenia. Arwen oli tyytyväinen Aragornin reaktioon, hän antoi vielä hyvänyön suudelman Aragornille. Sitten he lähtivät nukkumaan.

Aamu alkoi sarastaa ja aurinko nousi kukkuloiden takaa, Aragorn seisoi yksin muurin päällä ja mietti ääneen: ”Miksi juuri tämä on minun kohtaloni?
Kaupungissa olen kuin lintu häkissä, en saa kai enää milloinkaan olla vapaa kuin taivaanlinnut.” Arwen käveli hitaasti Aragornin taakse ja sanoi haltia kielellä: ”Kukaan ei ole valinnut kohtaloaan itse. On vain yritettävä hyväksyä oma kohtalonsa.”
Aragorn otti Arwenia kädestä kiinni, Arwen nojautui Aragornin rintaa vasten ja sanoi: ”Minä rakastan sinua.”
Aragorn silitti Arwenin tummia hiuksia.

Legolas oli tallissa satuloimassa hevostaan, hän oli lähdössä ratsastamaan. Kun Sílvë oli herättyään tullut ulos, hän näki Legolasin ratsastavan Minas Tirithistä poispäin. Sílvë lähti juosten Legolasin perään. Legolas laukkasi jonkin matkaa, Sílvë juoksi Legolasin kiinni. Lopulta Sílvë juoksi Legolasin vierellä. Legolas pysäytti hevosensa ja Sílvëkin pysähtyi, Legolas katsoi Sílvëä ja sanoi: ”En ole koskaan ennen nähnyt sinun juoksevan hevosen vauhtia.” Sitten hän tuli alas ratsailta ja nosti Sílvën hevosensa selkään, Legolas alkoi taluttaa hevostaan. Sílvë hymyili ja katseli metsiä, lopulta hän sanoi: ”Legolas minä kaipaan kotiin.”
”Mikset lähde?”
”En halua lähteä ilman sinua,” Sílvë sanoi.
Legolas talutti hevostansa ja Sílvën sen mukana niitylle, joka oli vihreä ja siellä kasvoi kukkia. Tuuli puhalsi heinikossa ja aurinko paistoi lämpimästi. Sílvë laskeutui alas hevosen selästä, Legolas istuutui niityn keskelle niin, että pää vain näkyi, Sílvë keräsi kukkia. Legolas nousi ylös ruohikosta ja meni Sílvën luokse ja sanoi: ”Voisimme pian lähteä kotiin.”
Sílvë hymyili ja halasi Legolasia, Legolas sai myös pusun.
Sitten he ratsastivat yhdessä takaisin Minas Tirithiin.
Hobitit suunnittelivat paluuta Kontuun, he lähtisivät seuraavana aamuna, Sam pakkasi tavaroitaan. Pippin istui tuolilla ikkunan ääreesä ja mietti Kontua, aurinko laski ja alkoi hämärtää. Minas Tirithin kadut tyhjenivät ihmisistä.

Kun aamu valkeni hobitit tekivät lähtöä kotiin, he olivat pakanneet mukaan ruokaa. Aragorn, Arwen, Gimli, Legolas ja Sílvë hyvästelivät heidät ja sitten he lähtivät kohti Kontua. Kun he olivat kävelleet vähän matkaa Minas Tirithistä poispäin, he pysähtyivät ja kääntyivät katsomaan Minas Tirithiä. Sitten he lähtivät vaeltamaan kotiin päin. Arwen katsoi heidän peräänsä, mutta lopulta hobitit katosivat näkyvistä.
Sílvë käveli Minas Tirithin kaduilla, hän herätti ihmisissä ihmetystä, sillä harvemmin haltioita nähtiin Gondorissa. Sílvën pitkät vaaleat hiukset liehuivat tuulessa. Hänellä oli päällään metsänvihreä pitkä mekko. Sílvë seisoi muurilla katsellen maisemia, päivä alkoi pimetä illaksi, hän ihaili auringonlaskua. Legolas tuli Sílven taakse ja laski kätensä Sílvë olkapäälle, he olivat hetken hiljaa. Legolas silitti Sílvën vaaleita hiuksia. Lopulta aurinko laski ja tuli yö, Legolas ja Sílvë lähtivät nukkumaan.

Yön pimeimpänä hetkenä Arwen synnytti pojan. Aragorn ei ollut paikalla kun tämä tapahtui, poika kapaloitiin vaatteisiin.
Aamulla Aragornille valkeni, mitä yöllä oli tapahtumut, hän ei ollut vihainen vaan hyvin onnellinen. Aragornilla oli poika ja kaunis vaimo. Arwen nimesi pojan Eldarioniksi Elrondin mukaan. Arwen oli onnellinen Aragornin kanssa, mutta hän kaipasi kuitenkin isäänsä. Sílvë meni kertomaan Legolasille Eldarionista, ”Legolas, Arwen synnytti pojan viime yönä.”
Legolas vain hymyili ja sanoi: ”Niin, Sílvë mitä jos lähtisimme kotiin.”
”Se olisi ihanaa.”
”Lähtekäämme siis kotiin.”
Legolas meni Aragornin luokse ja sanoi: ”Minä ja Sílvë olemme päättäneet lähteä kotiin.”
”Koska lähdette?”
”Huomenna.”
”Minä en teitä voi estää lähtemästä. Tehkää kuten haluatte.”
”Vaikka lähden pois täältä en siltikään unohda ystävyyttämme.”
”Toivokaamme, että Gondorin ja Synkmetsän välillä on rauha ja luja ystävyys.”
”Niin,” Legolas sanoi ja lähti pois.

Aamulla aikaisin Legolas oli satuloimassa hevostansa, Sílvë oli hyvästelemässä Arwenia ja pikkuista Eldarionia. Kun Sílvë oli hyvästellyt heidät, hän meni talliin, jossa Legolas odotti häntä hevosten kanssa, Sílvë nousi hevosensa selkään ja sitten lähdettiin. Sílvë ja Legolas ratsastivat vierekkäin, matka Synkmetsään oli pitkä, he yöpyivät ensimmäisen yön Onodlóssa. Seuraavan yönsä Sílvë ja Legolas viettivät Hämypuron laaksossa, seuraavana iltana he saapuivat Synkmetsään. Synkmetsä oli kaunis ja rauhaisa paikka, Legolas oli onnellinen päästessään kotiin, sillä metsänhaltiat eivät viihdy ihmisten kaupungeissa ja Sílvë oli iloinen saadessaan miehensä kotiin. Metsässä oli lämmintä eikä siellä huomannut ajan kulua, linnut lauloivat puissa. Legolas ajatteli Gimliä, joka oli varmaan jäänyt kaipaamaan häntä.
Jade Michaelis
Örkki
Viestit: 20
Liittynyt: Ma Marras 09, 2009 1:21 pm
Viesti:

Kutsu

Viesti Kirjoittaja Jade Michaelis »

Kutsu

Kului aikaa ja Eldarion oli varttunut 15 kesäiseksi, Rohanin Eómer oli rakastunut Dol Amrothin tyttäreen Lothírieliin ja saanut hänet vaimokseen.
Lothírielistä tuli Rohanin kuningatar, heille syntyi poika Elfwine. Aragornin ja Eómeri pojat olivat suunnilleen saman ikäiset. Eómer pyysi Aragornia tuomaan poikansa Rohaniin, Aragorn kysyi pojaltaan Eldarionilta: ”Lähtisitkö kanssani Rohaniin?”
”Voisin minä lähteäkin.”
”Haluan sinun tapaavan Eómerin pojan.”
”Milloin lähdemme?”
”Huomenna.”

Aamulla Aragorn etsi poikaansa ja löysikin hänet tallista laittamassa hevostaan.
”Olet aikaisin hereillä,” Aragorn sanoi.
”Halusin olla valmis lähtöön.”
”Ei meillä ole mitään kiirettä,” Aragorn sanoi ja lähti tallista,
hän meni Arwenin luokse ja sanoi: ” Minä ja Eldarion olemme lähdössä.”
”Olkaa varovaisia.”
”Emme me kahden. Otan mukaani muutaman sotilaan.”
”Minä odotan sinua täällä,” Arwen sanoi ja halasi Aragorniam
he katsoivat toisiaan silmiin ja sitten Aragorn ja Arwen suutelivat,
he erkanivat toisistaan nopeasti, koska kuulivat Eldarion tulevan.
Eldarion tuli huoneeseen ja kysyi: ”Joko lähdetään?”
”Ihan pian,” Aragorn vastasi ja katsoi Arwenia,
sitten hän lähti huoneesta Eldarionin kanssa.

Aragorn otti poikansa lisäksi mukaansa sotilaista, heitä oli kaksikymmentä miestä Aragornin ja Eldarion lisäksi. He lähtivät kohti Rohania, kun he saapuivat Rohaniin Èomer oli heitä vastassa poikansa Elfwinen kanssa, Èomer ja Aragorn tervehtivät toisiaan.
”Siitä on jo pitkä aika kun viimeksi tapasimme,” Eómer sanoi.
”Useampi vuosi,” Aragorn sanoi.
”Miten asiat ovat Gondorissa?”
”Ei mitään erityisempää.”
”Tässä on poikani Elfwine,” Èomer sanoi ja poika kumarsi Aragornille.
”Ja tässä on poikani Eldarion,” Aragorn sanoi, Eldarion kumarsi Èomerille.
Pojat lähtivät kahdestaan sisälle, Aragorn ja Èomer tulivat heidän perässään sisälle vähän myöhemmin.
”Olisi hyvä jos poikamme ystävystyisivät, se voisi taata rauhan maidemme välille,” Eómer sanoi.
”Olet oikeassa.”
Heitä vastaan tuli kaunis vaaleahiuksinen nainen, hän tuli heidän luokseen ja niiasi Aragornille ja Éomerille.
”Tässä on vaimoni Lothíriel,” Éomer sanoi.
”Ilo tavata.”
”Olen iloinen siitä, että olette saapuneet maahamme,” Lothíriel sanoi.
”Olisitte ottaneet Kuningatar Arwenin mukaanne,” Éomer sanoi.
”Valitettavasti hän ei halunnut tulla.”
”No, joskus toiste sitten. Olisin niin mielelläni jutellut hänen kanssaan,” Èomer sanoi.
”Tiedän.”
”Olen iloinen tulostanne,” Lothíriel sanoi.
Aragorn nyökkäsi Lothírielille.

Aragorn ja Eldarion viipyivät Rohanissa muutaman päivän ennen kuin lähtivät takaisin Gondoriin.
Jade Michaelis
Örkki
Viestit: 20
Liittynyt: Ma Marras 09, 2009 1:21 pm
Viesti:

Yannamírë

Viesti Kirjoittaja Jade Michaelis »

Yannamírë

Legolas ja Sílvë olivat asuneet Synkmetsässä jo useamman vuoden, kun eräs haltioista sanoi Legolasille: ”Metsämme rajan yli on tullut kääpiö.”
Haltiat katselivat tuota kääpiötä puun latvuskerroksista, Legolaskin oli katsomassa, mutta hän tunnisti kääpiön. ”Se oli Gimli,” Legolas laskeutui alas puusta muiden haltioiden ihmeeksi.
Legolas sanoi: ”Gimli, mitä ihmettä sinä täällä teet?”
”Tulin kertomaan sinulle erään asian,” Gimli sanoi.
Legolas kääntyi katsomaan haltioita ja sanoi : ”Hän on ystäväni.”
Sitten Legolas kääntyi katsomaan taas Gimliä ja kysyi: ” Mitä asiaa sinulla on minulle?”
”Arwen on saanut tyttölapsen.”
”Miten Eldarion?”
”Hän on kasvanut, On jo minun mittainen.”
”Minun täytyy käydä joskus Gondorissa, jos menen sitten kun Aragornin tytär on vanhempi. Onko tytöllä jo nimi?”
”On, hänen nimensä on Yannamírë. Sinä varmaan tiedät mitä se on yleiskielellä, koska nimi on haltiaa.”
”Niin tiedän, Aragornin tyttären nimi on yleiskielellä Jalokivi.”
”Kaunis nimi.”
”Mukavaa kun tulit käymään täällä, monet haltiat tosin säikähtivät sinua,” Legolas sanoi.
”Anteeksi.”
”Ei se mitään, täällä ei vain nähdä kääpiöitä kovinkaan usein.”
”Voinko yöpyä täällä? Huomenna minun on lähdettävä. Olen menossa kotiin, mutta halusin tulla käväisemään täällä,” Gimli selitti.
”Voit toki. Sinulla on huomenna pitkä koti matka edessäsi.”

Aamulla Gimli oli lähdössä, Legolas lähti saattamaan häntä metsän rajalle.
Rajalta Gimlin oli jatkettava matkaansa yksin, Legolas jäi katsomaan Gimlin perään. Sitten Legolas palasi metsään.

Vuodet vierivät Eldarion oli jo 18 kesäinen ja Yannamírë oli 12 kesäinen
Aragorn oli opettanut Eldarionia miekkailemaan ja lisäksi kieliä. Eldarion osasi eri kansojen kieliä ja puhetapoja, Yannamírë puhui sujuvasti haltiaa ja yleiskieltä. Eldarionilla on puolipitkät ja tummat hiukset, Yannamírë oli kaunis ja hänellä oli pitkät ja tummat hiukset, heillä molemmilla oli siniset silmät.

Legolas oli lähdössä Gondoriin katsomaan Aragornia, Arwenia ja heidän lapsiaan, kun hän saapui Minas Tirithiin, Aragorn ja Eldarion olivat häntä vastassa.
Aragorn ei ollut enää yhtä nuori kuin vuosia sitten, he lähtivät ruokasaliin, jossa Arwen ja Yannamírë liittyivät seuraan. Yannamírë oli kaunis, Legolasin ihmetykseksi Yannamírë tervehti häntä sanoin: ”Mae govanen.”
Legolas katsoi tyttö kauan ja ihmetteli miten sujuvasti hän puhui haltiaa, aivan kuin olisi ollut haltia.

Syötyään he lähtivät, Legolas meni ulos ja näki Yannamírë seisovan muurilla, Legolas meni hänen luokseen ja kysyi haltia kielellä: ”Miten sinä puhut haltiaa noin sujuvasti?”
”Isäni ja äitini puhuvat haltiaa, isäni puhuu joskus yleiskieltä vartijoiden kanssa.”
”Se on hyödyllinen taito.”
”Taidat olla isäni hyvä ystävä.”
”Niin olen.”
Yannamírë kysyi Legolasilta: ”Mihin haltioihin sinä kuulut?”
Legolas vastasi: ” Laiquendeihin.”
”Kiva nimitys, olet siis viherhaltia.”
”Mistä tiedät?” Legolas kysyi ällistyneenä.
”Isäni opetti minua tunnistamaan haltioita.”
”En uskonut kaksitoista kesäisellä olevan tuollaisia taitoja,” Legolas sanoi ja lähti.

Legolas meni Arwenin luokse ja sanoi: ”Olet kasvattanut tyttäresi hyvin, hänellä on hyvät tavat ja on varmasti nimensä veroinen.”
”Mukavaa, että olet sitä mieltä,” Arwen sanoi.
”Missä Eldarion on?”
”Hän on varmaan ulkona.”
”Haluaisin jutella hänen kanssaan.”
”Juttelitko jo Yannamírën kanssa?”
”Juttelin.”
Legolas lähti etsimään Eldarionia, ja löysikin hänet tallista. Eldarion oli lähdössä ratsastamaan mustalla hevosellaan, hän oli satuloimassa sitä.
Legolas kysyi: ”Oletko lähdössä ratsastamaan?”
Eldarion vastasi: ”Olen.”
”Saanko lähteä mukaasi.”
”Samapa tuo.”
Legolas satuloi nopeasti hevosensa ja oli valmis lähtemään.

Legolas ja Eldarion ratsastivat metsän reunassa
Eldarion kysyi Legolasilta: ”Onko totta, että juoksitte aikoinaan örkkilauman perässä kun etsitte ystäviänne.”
”On, Isäsi on siis kertonut sinulle Sormuksen sodasta.”
”Kyllä, hän on kertonut. Eikös teillä ollut kääpiökin matkassa?”
”Oli.”
”Mikä hänen nimensä on ja missä hän on nyt?”
”Hän on Gimli, Hän on varmaankin kotonaan juuri nyt.”

Legolas ja Eldarion ratsastivat Minas Tirithiin päin.
”Oletko hyvä miekkailemaan?” Eldarion kysyi.
”En kehu itseäni, mutta olen sotinut. Käytän mielelläni jousta,” Legolas vastasi.
”Isäni on opettanut minua miekkailemaan.”
Eldarion ja Legolas tulivat takaisin Minas Tirithiin, he veivät hevosensa talliin. Eldarion jätti hevosensa talliin ja lähti, tallipojat huolehtivat hevosesta, mutta Legolas halusi itse harjata hevosensa. Myöhemmin samana iltana Aragorn tuli Legolasin luokse, hän oli hieman synkän näköinen, hän sanoi: ”Taistelu on tulossa, örkit ovat tulleet maamme rajan yli.”
Legolas oli hiljaa, mutta katsoi Aragornia vakavana. Sitten hän kysyi: ”Mitä aiot tehdä?”
”En voi muuta kuin lähteä rajalle.”
”Minä tulen mukaasi.”
”Oletko varma? Entä Sílvë?”
”Kyllä hän ymmärtää.”
”Olen koonnut joukkoja.”
”Koska aiotte lähteä?”
”Kahden päivän päästä.”

Kun tuon päivän aamu sarasti lähti Aragorn joukkoineen, Legolas ratsasti Aragornin rinnalla. Arwen jäi lasten kanssa kotiin, Eldarion olisi halunnut lähteä isänsä mukaan, mutta Arwen ei antanut poikansa lähteä noin suureen taisteluun.
Taistelu kesti päivän verran, Gondorin sotilaat voittivat taistelun örkkejä vastaan. Joukot palasivat takaisin Gondoriin, Aragornin nähdessään Arwen näki, että jotain kamalaa oli tapahtunut, hän kysyi haltia kielellä: ”Mitä on tapahtunut?”
”Legolas on kadonnut.”
”Mitä?” Arwen kysyi pelästyneenä.
”Jouduimme eroon taistelussa, mutta etsimme häntä taistelun jälkeen. Emmekä me löytäneet häntä. Kentällä on edelleen miehiä etsimässä häntä.”
”Et kai usko hänen kuolleen?”
”En tietenkään.”

Myöhemmin illalla Legolasia etsineet miehet palasivat Gondoriin, yksi miehistä tuli Aragornin luokse ja sanoi: ”Valtias, tuon huonoja uutisia. Haltiaruhtinas on kuollut.”
”Onko sinulla todisteita?”
”On, tässä on hänen jousensa,” mies näytti Aragornille katkennutta jousta. Sitten mies lähti.
Arwen tuli Aragornin luokse, Aragorn sanoi hänelle: ”En usko Legolasin kuolleen.”
”Mutta heillä oli todisteita.”
”Mitä minä sanoin Sílvëlle?”
”Älä sano vielä mitään, odotetaan vähän aikaa.”

Seuraavana päivänä yksi portinvahdeista näki kaukana yksinäinen ratsastajan, ratsastaja tuli Minas Tirithin porttia kohti. Kun ratsastaja tuli lähemmäksi portinvahti tunnisti hänet haltiaksi, portinvahti huusi: ”Avatkaa portti!”
Portti avattiin ja valkoisen hevosen selässä oli haltia, hän makasi hevosen kaulalla. Portista päästyään hevonen pysähtyi ja haltia sanoi: ”Ne tulevat.”
Sitten hän putosi hevosen selästä kivetylle kadulle. Miehet nostivat Legolasin paareille ja veivät Parannuksen Puutarhaan, Aragorn istui yksin suuressa salissa, portinvahti tuli hänen luokseen ja sanoi: ”Haltiaruhtinas on tullut takaisin.”
”Onko hän kunnossa?”
”Ruhjeilla.”
”Voit mennä.”
Aragorn huokasi helpotuksesta sotilaan lähdettyä, hän oli iloinen siitä, että Legolas oli tullut takasin.

Aamulla Legolas heräsi Parannuksen Puutarhassa, nainen tuli hänen luokseen ja kysyi: ”Kuinka voitte?”
”Ihan hyvin.”
”Hyvä,” nainen sanoi ja oli lähdössä.
Äkkiä Legolas otti kiinni naisen kädestä ja sanoi: ”Minun on päästävä Elessarin luokse.”
”Miksi? Ei se nyt käy, teidän on levättävä.”
”Minun täytyy tavata hänet.”
Nainen ei kuunnellut häntä, sillä hän luuli Legolasin hourailevan. Puolenpäivän aikoihin Aragorn tuli Legolasin luokse, hän istui nukkuvan Legolasin viereen tuolille, Legolas heräsi siihen, hän oli iloinen nähdessään Aragornin vierellään.
Aragorn kysyi häneltä: ”Miten voit?”
”Aika hyvin.”
”Mukava kuulla.”
”Onneksi tulit tänne, minulla on sinulle asiaa.”
”Kerro.”
”Valitettavasti asiani on ikävä.”
”Ei se mitään. Kerro minulle.”
”Ne tulevat.”
”Mitkä?”
”Sotilaita varjoista.”
”Mistä tiedät?”
”Minä näin ne.”
”Montako?”
”Määrää en tiedä, mutta suuren armeijan verran.”
Aragorn nousi nopeasti tuolistaan ja oli lähdössä, Legolas kysyi häneltä: ”Minne menet?”
”Jos sotilaat tulevat tänne kaupunkia on puolustettava.”
”Anna minun lähteä mukaasi.”
”Ei, sinun on levättävä,” Aragorn sanoi ja lähti.

Aragornin ihmeeksi sotilaat eivät hyökänneet Gondoriin vaan menivät Mordoriin. Tapahtuma sai Aragornin epäilemään Mordorin tyhjyyttä, Legolas toipui taistelusta hyvin ja hän halusi palata Synkmetsään rakkaan Sílvënsä luokse, hän oli ollut Minas Tirithissä noin kaksi viikkoa. Legolas hyvästeli Aragornin, Arwenin, Eldarionin ja Yannamírën ja lähti matkaan ratsain.

Lopulta Legolas saapui Synkmetsään ja Sílvë oli häntä vastassa. Legolas ja Sílvë halasivat, ”Mitä Gondoriin kuuluu?” Sílvë kysyi.
”Näimme suuren armeijan marssivan Mordoriin.”
”Näitkö Aragornin poikaa?”
”Näin.”
Sílvë kysyi: ”Minkälainen Eldarion nykyään?”
”Hän on itsevarma.”
”Entä hänen tytär?”
”Yannamírë on kaksitoista kesäinen, hän puhuu haltiaa sujuvasti ja on hyvin kiltti.”
”Ihanaa, että olet kotona.”

Aragornilla oli lahja tyttärelleen, hän pyysi Yannamírën luokseen ja sanoi: ”Ojenna kätesi ja sulje silmäsi.”
Yannamírë sulki silmänsä, Aragorn laittoi tyttärensä otsalle haltioiden otsakorun ja hopean värisen huivin hänen päähänsä, niin, että otsa ja osa hiuksista jäi näkyviin. Sitten hän laittoi Yannamírën kämmenelle sormuksen, jossa oli vihreä hiottukivi.
Aragorn sanoi: ”Voit avata silmäsi.”
Yannamírë katsoi sormusta, joka oli hänen kädessään ja sanoi: ”Se on ihana, mutta miksi annat minulle lahjoja.”
”Koska olet tärkeä minulle.”
”Kyllä minä sinua rakastan ilman lahjojasikin isä.”
”Tiedän.”

Yannamírë tunnistettiin sormuksesta, koska kenelläkään toisella ei ollut samanlaista, Eldarion ei saanut vielä mitään, koska isänsä kuoleman jälkeen hän perisi paljon. Yannamírë oli yksinäinen, sillä hänen veljensä Eldarion oli häntä paljon vanhempi. Yannamírëllä ei ollut oman ikäistä seuraa, hän eli eristettynä muista ikäisistään. Toki hän tapasi isänsä vieraita, kuten Legolasin.
Yannamírë opetteli puhumaan haltiaa, hän kuunteli myös vieraiden tarinoita muista kansoista. Yannamírë ja Eldarion olivat kuin yö ja päivä.
Aragorn otti Yannamírëlle hovinaisen, joka oli se sama tyttö, joka oli pelastanut Aragornin hengen, tyttö oli varttunut naiseksi, hänen nimensä oli Fridia. Yannamírë kävi usein ratsastamassa Fridian kanssa, he kävivät keräämässä kukkia niityiltä kaupungin ulkopuolelta. Eldarion tuskin tapasi siskoaan muualla kuin ruokasalissa, kun koko perhe oli syömässä. Silloinkin Yannamírë oli hiljaa, koska hän kunnioitti hyviä tapoja ja hän halusi miellyttää isäänsä.
Yannamírë piti isältään saatua huivia päässään ja otsakorua sen alla, hän rakasti vanhempiansa ja veljeänsä.

Yannamírë kysyi isältään: ”Milloin Legolas tulee taas Gondoriin?”
”En tiedä, Riippuu siitä päästääkö Sílvë häntä lähtemään.”
”Kuka on Sílvë? Yannamírë kysyi.
”Hän on Legolasin kihlattu.”
”Miksei hän päästäisi?”
”Luulen, että Sílvën mielestä Legolas on jo matkannut ympäri Keski-Maata tarpeeksi.”
”Eikö niin, että sinä ja Legolas olette tunteneet toisenne jo kauan?”
”Olemme. Tutustuimme Rivendellissä Elrondin talossa, Aragorn vastasi.”
”Haluaisin tietää mitä tapahtui sen jälkeen kun lähditte Rivendellistä?”
”Gandalfin menetimme Moriassa, mutta hän tuli takaisin luoksemme Fangornin metsässä, Boromir kuoli örkkin nuoliin Suuren virran rannalle putousten lähelle. En ymmärrä, miksi haluat tietää menneisyydestä?”
”Olen vain kiinnostunut.”
”Menneisyyteni on julma, mutta olen minä saanut rakkauttakin äidiltäsi Arwenilta.”
Anna anteeksi isä, minä en tiennyt.”
”Älä välitä, tyttäreni.”

Aragorn lähti Yannamírën huoneesta, hän meni huoneeseensa. Yöllä menneisyys palasi Aragornin mieleen, ensin äidin kuolema sitten Boromirin ja Haldirin. Isäänsä Aragorn ei tuntenut, hänen isänsä oli kuollut örkki jahdissa, kun hän oli ollut pieni. Aragornin äiti vei hänet Rivendelliin, Elrond otti hänet kasvatikseen. Myöhemmin äiti kuoli. Tämän jälkeen Aragorn vaelsi vuosia yksin erämaassa. Välillä hän oli vieraillut Rivendellissä. Menneisyys näytti synkemmältä kuin tulevaisuus, menneisyyteen mahtuu muutama mukavakin asia kuten Arwenin tapaaminen.

Aamulla Sílvë oli ratsastamassa metsässä, hän ratsasti vahingossa etelän samoojien leiriin, Sílvë lähti pelästyneenä laukkaamaan pois. Osa samoojista nousi hevostensa selkään ja lähtivät perään, Sílvë laukkasi karkuun ja katseli taakseen, kun hän käänsi päänsä meno suuntaan oli jo liian myöhäistä. Sílvë löi päänsä puunoksaan ja putosi hevosensa selästä, hänen hevosensa jatkoi laukkaamista ja etelän samoojat seurasivat sitä. Hevonen johdatti samoojat pois Sílvën läheltä. Kun samoojat huomasivat kadottaneensa kohteen, he lähtivät takaisin leiriinsä. Hevonen palasi maassa makaavan Sílvën luokse.
Eräs mies ratsasti metsässä ja näki yksinäisen kauniin hevosen,
hän ratsasti lähemmäs ja hänen ihmetyksekseen aivan hevosen vieressä makasi haltia, mies laskeutui hevosen selästä ja tuli lähemmäs, hän nosti Sílvën maasta ja kantoi hänet leiriinsä, Sílvën hevonen seurasi perässä.
Mies laski Sílvën maahan ja peitti hänet viitallaan, sitten mies lähti etsimään polttopuita. Kun mies palasi leiriin hän teki nuotion löytämistään puunoksista, hän katseli Sílvë ja ihmetteli hänen kauneutta.

Ilta alkoi hämärtää, Sílvë nousi istumaan ja nähdessään miehen hän säikähti.
Mies istui nuotion toisella puolella ja sanoi: ”Älä pelkää, en tee sinulle pahaa.”
”Missä olen?” Sílvë kysyi yleiskielellä.
”Olet Metsävirralla.”
”Kuka olette?” Sílvë kysyi epävarmana.
”Olen Agalos.”
”Minä olen Sílvë.”
”Mikä olet? Kun olet noin kaunis.”
”Olen haltia.”
”En koskaan ennen ole nähnyt haltiaa, olen kuullut vain taruja haltiakuninkaista.”
”Mistä sitten oikein tulet? Et taida olla samooja.”
”Tulen Briistä. Olen nähnyt samoojia ja he ovat vaarallista väkeä.”
”Me haltiat emme käy Briissä, koska olemme mieluiten kotimetsissämme.”
”Mitä tapahtui ennen kuin löysin sinut maasta hevonen vierelläsi?”
”Jouduin etelän samoojien takaa ajamaksi,” Sílvë nousi seisomaan ja sanoi. ”Kiitos huolen pidostasi, mutta minun on lähdettävä. Legolas huolestuu jos en palaa.”
”Sanoiko Legolas?”
”Sanoin.”
”Luulin hänen olevan vain taru, kuulin tarinoita sormuksen viejästä ja hänen ystävistään.”
”Se on totta.”
”Sano sinä muistanko nimet ja rodut oikein.”
”Hyvä on.”
Agalos alkoi luetella nimiä: ”Gimli kääpiö, Boromir ihminen, Frodo hoditti ja sormuksen viejä, Sam, Merry, Pippin myös hobitteja, Legolas haltia, Gandalf velho ja Aragorn ihminen.”
”Sinä muistat nimet ihan oikein.”
”Missä he ovat nykyään? Tiedätkö?”
”Tiedän, Legolas on Synkmetsässä, Aragorn on Gondorissa, hobitit ovat Konnussa, Gandalf on poissa, Gimli on kotonaan ja Boromir on kuollut, mutta nyt minun täytyy lähteä, kiitos,” Sílvë sanoi, hän nousi hevosensa selkään ja hävisi metsään.
Jade Michaelis
Örkki
Viestit: 20
Liittynyt: Ma Marras 09, 2009 1:21 pm
Viesti:

Rohan

Viesti Kirjoittaja Jade Michaelis »

Rohan

Yannamírë halusi lähteä Minas Tirithistä katselemaan Keski-Maata. Arwen ei olisi halunnut antaa tyttärensä lähteä, mutta Yannamírë oli päättäväinen ja halusi välttämättä lähteä, hän satuloi hevosensa ja lähti. Yannamírë kulki muutamia viikkoja Keski-Maassa ja saapui lopulta Rohaniin, häntä vastaan tuli Rohanin ratsastajia. He eivät pitäneet siitä, että Yannamírë ratsasti luvatta heidän maillaan, he veivät Yannamírën kuninkaansa eteen, hänet vietiin suureen saliin, jonka tuki pylväisiin oli kaiverrettu hevosten kuvia. Sali oli hieman hämärä. Yannamírë seisoi hiljaa keskellä salia kuninkaan edessä., kuningas kysyi häneltä: ”Kuka olet ja millä oikeudella ratsasta maillamme?”
”Nimeni on Yannamírë ja minä tulen Gondorista.”
”Mitä asiaa sinulla on tänne?”
”Olen matkannut eri puolilla Keski-Maata ja päädyin tänne.”
”Sinulla on kauniit vaatteet ja olet haltian näköinen. Kuka sinä todella olet?”
Silloin Yannamírë nosti katseensa ylös ja katsoi kuningasta silmiin, lopulta hän vastasi:-
”Olen prinsessa Yannamírë Elessarin tytär.”
Kuningas katsoi häntä ihmeissään ja kysyi: ”Elessarin?”
”Niin, Kuulitte aivan oikein.”
Kuningas viittoi muille salissa oleville poistumiskäskyn, lopulta Yannamírë ja kuningas olivat kahdestaan suuressa salissa, oli hetken hiljaisuus.
Kuningas sanoi hänelle: ”Anna anteeksi. En tuntenut teitä.”
”Mutta ettehän te tunne minua.”
”En teitä, mutta isänne kyllä.”
”Haluaisin kysyä teiltä erästä asiaa, mutta en tiedä rohkenenko?”
”Kysyi vain.”
”Hyvä on. Kuka te olette?”
Olen Éomer Éomundin poika.”
”Oletteko te se sama Éomer, joka auttoi Gondoria Sormuksen sodassa?”
”Olen.”
”Olen pahoillani, että tulin maahanne luvatta.”
”Ette ole tehnyt mitään pahaa. Olette tuonut luokseni vain hyvää.”
”Mitä tarkoitatte?”
”Täällä käy harvoin Gondorin väkeä. Mitä isällesi muuten kuuluu?”
”Ihan hyvää, hän on hieman kiireinen.”
”Sinä olet uskomattoman kaunis. Olette perinyt äitinne kauneuden.” ”Kiitos.”
”Miksi te olette täällä eikö teidän pitäisi olla Minas Tirithissä?”
”Sain isältäni luvan lähteä pois. Halusin nähdä Keski-Maata ja päädyin tänne.”
”Jää toki tänne joksikin aikaa.”
”Mielelläni.”
Éomer viittoi luokseen palvelijan ja käski tämän näyttää Yannamírëlle huoneen, jossa hän saisi levätä.

Yannamírë oli Rohanissa muutaman päivän. Sitten hän jatkoi matkaansa, hän ei halunnut mennä vielä takasin Minas Tirithiin. Keski-Maan metsät voittivat kaikki Minas Tirithin puutarhat joissa hän oli ollut. Metsässä oli hiljaista eikä siellä kuulunut vartioiden huutoja tai päälliköiden jotka jakoivat käskyjä alaisilleen. Yannamírë kaipasi omaa rauhaa ja hiljaisuutta. Metsä, jossa hän käveli oli hyvin kaunis. Metsän puut olivat kukassa ja siellä leijui ihana kukkien tuoksu, hänen pitkät tummat hiukset lepattivat tuulessa kun tuuli puhalsi metsässä hänen ohitseen. Yannamírën otsalla oli koru, jossa hohti kirkas jalokivi, hänet sattui näkemään muutama vaeltava ihminen, he pysähtyivät katsomaan Yannamírëä tämän kävellessä heidän ohi. Miehet eivät voineet uskoa silmiään nähdessään Yannemírën, sillä hän oli niin kaunis. Miehet eivät voineet uskoa häntä todelliseksi. Yannamírë ei huomannut miehiä, jotka katselivat häntä paksun puun takaa. Miehet antoivat Yannamírën mennä rauhassa ohitseen, sillä miehet olivat oppineet, että se mikä on kaunista voi olla myös hyvin vaarallista. Tämä varoitus annettiin usein haltioista, sillä he olivat uskomattoman kauniita, mutta myös vaarallisia.

Yannamírë palasi takaisin Gondoriin, hän saapui Minas Tirithin portille. Kun Yannamírë oli viemässä hevostaan talliin hänen äitinsä Arwen tuli häntä vastaan, hän halasi tytärtään ja sanoi: ”Ihanaa, että tulit takaisin. Olen kaivannut sinua.”
”Minäkin olen kaivannut sinua.”
”Missä sinä olet ollut?”
”Rohanissa.”
”Rohanissa astiko?”
”Niin, tapasin Éomerin.”
”Onko Rohanissa kaikki hyvin?”
”On.”

Kului kuukausi ja Aragorn halusi lähteä Gondorista ratsastamaan erämaahan, hän jätti kuninkaan tehtävät poikansa hoidettaviksi, mutta Aragorn muistutti poikaansa siitä, että hän olisi poissa vain vähän aikaa. Aragorn lähti Gondorista yksin, mutta hänen oli tarkoitus tavata Gimli ja Legolas matkallaan. Aragorn tapasi Gimlin sovitussa paikassa, he tervehtivät toisiaan.
”Tulithan sinä vihdoin,” Gimli sanoi.
Aragorn hymyili hänelle, Gimli nousi Aragornin hevosen taakse ja sanoi: ”Sitten kun ollaan Synkmetsässä minä menen sitten Legolasin hevosen selkään. Kiitos vaan.”
Aragorn vastasi tuohon: ”Sinä se sitten jaksat.”
”No, Legolasin hevonen ravaa pehmeämmin kuin sinun.”
”Legolasilla on haltia hevonen,” Aragorn sanoi nauraen.
”Se on kyllä totta, mutta nyt mennään Synkmetsään.”
Legolas istuskeli korkealla puun latvassa ja näki jo kaukaa Gimlin ja Aragornin tulevan, hän laskeutui ketterästi alas puusta ja lähti heitä vastaan. Legolas saapui ratsain Synkmetsän rajalle heitä vastaan.
Aragorn ja Legolas tervehtivät toisiaan ja sitten Aragorn sanoi: ”Hauska nähdä sinuakin.”
”Minne päin aiomme lähteä?”
”Emme ole vielä päättäneet,” Aragorn vastasi.
”Eräs henkilö haluaisi tavata sinut.”
”Niinkö? Kuka?”
”Yeliné.”
”En taida tuntea häntä.”
Hän haluaisi myös lähteä mukaamme.”
”Vai niin. Tuleeko Sílvëkin mukaan?”
”En tiedä.”
”Onko vielä muita jotka haluavat lähteä mukaamme?” Aragorn kysyi.
”Galadmir olisi lähdössä myös.”
”Meitä on siis aika monta.”
”Mitä tarkoitat?” Gimli kysyi.
”Hobititkin tulevat mukaan,” Aragorn vastasi.
”Kaikki kolmeko? Gimli kysyi.”
”Kaikki.” Aragorn vastasi.

Sitten he lähtivät yhdessä Synkmetsän rajan yli ja Legolas johdatti heidät kohti haltioiden asuinpaikkaa. Yeliné ja Galadmir olivat heitä vastassa, kun Yeliné näki Aragornin hän hymyili Legolasille, he laskeutuivat hevostensa selästä. Legolas tervehti Yelinéä ja sitten hän esitteli Aragornin ja Yelinén toisilleen.
”Mukava tavata teidät,” Yeliné sanoi Aragornille.
”Tämä on kunnia,” Aragorn sanoi nyökäten kohteliaasti.
”Haluaisin lähteä mukaanne.”
”Tiedän, Legolas kertoi minulle.”
”Ottaisitteko te minut mukaanne?” Yeliné kysyi.
”Minun täytyy keskustella Legolasin kanssa,” Aragorn vastasi ja lähti Yelinén luota.
Yeliné katsoi Galadmiriä ja kysyi: ”Pääsenköhän minä mukaan?”
”En tiedä,” Galadmir vastasi.
”Minä haluaisin päästä mukaan.”
”Varmaan te pääsettekin.”

Aragorn ja Legolas keskustelivat, Aragorn kysyi Legolasilta: ”He molemmat olisivat siis lähdössä?”
”Niin, he haluaisivat lähteä mukaamme,” Legolas vastasi.
”Ottaisitko sinä heidät mukaasi?”
”Saattaisin ottaakin.”
”Otammeko me heidät mukaamme?”
Kuunneltuaan tuota keskustelua Gimli otti kantaa: ”Otetaan heidät mukaamme.”
Legolas ja Aragorn kääntyivät katsomaan Gimliä, Aragorn sanoi Gimlille: ”Otetaan heidät sitten mukaamme.”
Aragorn meni Yelinén luokse ja sanoi: ”Pääsette mukaamme.”
”Kiitos.”
”Mitä mieltä olet Hobiteista?”
”En ole koskaan nähnyt Hobitteja.”
”Nyt tulet sitten näkemään.”
”Mitä tarkoitatte?” prinsessa kysyi.
”Seuraamme liittyy kolme hobittia.”
”Milloin lähdemme?”
”Hyvin pian, meidän ei ollut tarkoitus jäädä tänne, mutta tapaamisemme tuli minulle yllätyksenä.”

He lähtivät hieman myöhemmin ratsain Synkmetsästä, Legolasin lisäksi Synkmetsästä lähti heidän mukaansa Galadmir, Yeliné ja Sílvë.
Sílvë ja Legolas ratsastivat vierekkäin valkoisilla hevosillaan, Yeliné halusi ratsastaa mahdollisimman lähellä Aragornia, häntä kiinnosti Gondorin kuulumiset, Gimli istui Legolasin selän takana. Vähän ennen iltaa saattue näki hobitit tienristeyksessä. Sam tönäisi Pippiniä ja sanoi: ”Katsokaa tuolla on liikettä.”
”Mutta sehän on Aragorn,” Pippin sanoi iloisena.
Merri tuijotti hölmistyneen näköisenä tulijoita.
Kun tulijat tulivat lähemmäs, Sam ihmetteli heidän määrää, Hän kysyi: ”Miksi teitä on noin monta?”
”Mukaamme lähti muutama ylimääräinen,” Aragorn vastasi.
”Kai esittelet meidät.”
”Tässä on Yeliné ja Galadmir.”
”Ilo tavata,” Pippin sanoi, sitten Merri ja Pippin kumarsivat syvään.
”Minne päin lähdemme?” Sam kysyi. ”Voisimmeko me leiriytyä Lórienin lähelle?”
”Hyvä idea,” Gimli sanoi innostuneena.
”Mennään sitten sinne,” Legolas sanoi.

Saattue otti hobitit mukaansa ja lähti Lórieniin päin.
Myöhään illalla he leiriytyivät Suuren virran rannalle Lórienin lähettyville, he istuivat nuotin ääressä hiljaa, kunnes Galadmir kysyi Legolasilta: ”Miten sinusta ja Gimlistä tuli ystäviä?”
”Se on pitkä tarina.”
”Minne lähdemme huomenna?” Yeliné kysyi.
”Lähipäivinä tulemme ylittämään Sumu-vuoret,” Aragorn vastasi.
”Siellähän näkee luolia,” Gimli sanoi.
”Joudumme ehkä yöpymään luolassa,” Legolas sanoi.
”Luolassa? Oletko tosissasi?” Sílvë kysyi.
”Olen.”
”Mutta siellähän on pimeää.”
”Niin on, mutta saisimme sieltä suojaa.”
”Se on totta,” Galadmir sanoi.
”Kuulitko Merri? Me pääsemme luolaan,” Pippin sanoi innoissaan.
”Ei siellä mitään kivaa ole,” Merri sanoi.
”Ei kivaa, mutta jännittävää.”
”Teidän on paras pysyä kaukana harmeista,” Legolas sanoi.
Merri ja Pippin eivät vastanneet hänelle.
He jakoivat vahtivuorot, Aragorn otti ensimmäisen vahtivuoron. Muut menivät nukkumaan, Aragorn istui yksin nuotion ääressä. Puolen yön aikoihin hän herätti Legolasin ja sanoi: ”Sinun vahtivuorosi.”
Legolas nousi istumaan ja sanoi: ”Olet väsynyt. Mene nukkumaan.”
”Niin minä menenkin.”
Aragorn istuutui puun viereen ja kietoi viitan ympärilleen. Sitten hän alkoi nukkua, Legolas käveli nuotion lähellä ja katseli pimeyteen, hän kuunteli metsän ääniä. Metsästä ei kuulunut mitään vaaran merkkejä.

Aamulla saattue alkoi heräillä, Aragorn nousi aikaisin. Merri ja Pippin nukkuivat vielä. Sam oli noussut laittamaan nuotiota. Auringon noustessa he jatkoivat matkaansa, he lähtivät kohti Sumu-vuoria. Gimli oli innoissaan, koska hän tiesi saattueen yöpyvän seuraavan yön luolassa, saattue kapusi mäkeä ylös Aragornin johdolla. Gimli ja Legolas tulivat viimeisenä. Aragorn etsi polkua jota olisi helppo kulkea, Yeliné katseli hänen tekemisiään ja kysyi: ”Kuinka sinä muistat polkujen paikat?”
”Olen kulkenut tästä,” Aragorn vastasi.
”Ai niin, sinähän olet samooja.”
Aragorn ei sanotut tuohon mitään.
Merri kysyi: ”Milloin pidetään tauko?”
”Joko sinua väsyttää?” Gimli kysyi.
”Vähän.”
”Meidän on jatkettava iltaan jos aiomme päästä mahdollisimman pitkälle,” Aragorn sanoi.
”Onko mitenkään mahdollista pitää taukoa?” Merri kysyi.
”Yritä nyt vielä jaksaa vähän aikaa.”
”Sinä senkin valittaja,” Sam sanoi vihaisesti Merrille.
”No minkäs minä sille voin.”

Saattue jatkoi matkaansa vielä jonkin verran, kunnes Aragorn kysyi: ”Vieläkö te haluatte pitää tauon?”
”Haluamme,” Merri vastasi.
”Hyvä on, jäämme tähän.”
He jäivät lepäämään tasaiselle paikalle.,Sam laski reppunsa maahan ja huokasi: ”Ei olisi pitänyt ottaa näin paljon astioita mukaan.”
”Kauanko olemme täällä?” Legolas kysyi.
”En tiedä vielä, mutta Hobittien saatava levätä,” Aragorn vastasi.
”Missä vietämme ensi yön?” Pippin kysyi.
”Luolassa,” Gimli vastasi matalalla äänellään.
Sílvë ei sanonut mitään vaikka hän ei pitänytkään luolassa nukkumista hyvänä ajatuksena.
Aurinko alkoi laskea. Aragorn sanoi: ”Meidän on lähdettävä nyt jos aiomme etsiä itsellemme suojaa yöksi.”

He jatkoivat matkaansa niin pitkää, kunnes aurinko laski ja tuli pimeää, hobitteja alkoi väsyttää ja he halusivat päästä nukkumaan. Oli jo melkein pimeää kun Gimli löysi luolan.
”Täällä on luola,” Gimli kertoi innoissaan.
”Pääsemme vihdoin nukkumaan,” Sam sanoi.
Aragorn katsoi epäilevästi luolaan ja sanoi: ”Meillä ei taida olla muuta vaihtoehtoa kuin yöpyä täällä.”
”Aivan,” Gimli sanoi.
Legolas ymmärsi Aragornin huolen, hänen mielestään luolassa oli jotain epätavallista. Sílvë ei olisi halunnut astua luolaan, mutta hänen täytyi.

Saattue kävi nukkumaan, mutta jotain outoa tapahtui puolen yön aikoihin, Legolas heräsi keskellä yötä, hän kuuli luolapeikon pimeässä. Legolas herätti nopeasti ja hiljaa muut, he painautuivat luolan seinämiä vasten ettei luolapeikko huomasi heitä. Pippin oli saanut typerän idean päähänsä, hän otti luolan lattialta kiven ja ajatteli heittää sen. Luolapeikko menisi ääntä kohti ja ehkä lähtisi.
Merri kysyi häneltä kuiskaten: ”Mitä sinä oikein aiot?”
Pippin ei kuunnellut Merriä vaan heitti kiven, se lensi suoraan Aragornin jalkojen juureen ja luolapeikko kuuli sen. Aragorn painautui luolan seinämää vasten, luolapeikko tuli hänen viereensä. Aragorn pysytteli hiljaa, hän ei voinut edes hengittää. Luolapeikko kuitenkin huomasi hänet, peikko tarttui Aragorniin suurella kädellään ja nosti hänet ilmaan. Sitten peikko paiskasi hänet luolanseinään. Luolapeikko otti maasta moukarinsa ja valmistautui lyömään sillä Aragornia, Legolas viritti jousensa pimeässä ja ampui luolapeikkoa selkään. Peikko lähti ulos luolasta meluten kovalla äänellä.
Legolas meni Aragornin luokse ja kumartui hänen puoleensa,
Gimli katsoi järkyttyneenä luolapeikon runtelemaa ystäväänsä.
Yeliné kysyi pelästyneenä: ”Onko hän elossa?”
”On,” Legolas vastasi ja käänsi katseensa Pippiniin, Pippin tiesi tehneensä väärin.
Legolas sanoi hänelle: ”Olisit voinut tapaa hänet tuolla sinun tempullasi.”
”Olen pahoillani.”
”Meidän on lähdettävä täältä, luolapeikko voi palata,” Galadmir sanoi. Galadmir katseli ympärilleen ja hän näki Samin pelokkaat kasvot.
Sílvë kysyi: ”Legolas, lähdetkö sinä?”
”En tahdo jättää ystävääni,” Legolas vastasi.
”Meidän on lähdettävä,” Galadmir sanoi.
”Menkää te. Minä jään tänne.”
”Hyvä on, me lähdemme.”
”Odottakaa meitä Kahlaamolla muutama päivä.”
”Me odotamme.”
”Pärjäättekö te?”
”Yritämme löytää polun.”

Legolas katsoi heidän peräänsä, kunnes he hävisivät sumuun. Legolas istui luolanlattialle Aragornin viereen ja ajatteli: ”Olisi tältäkin vältytty jos Pippin ei olisi keksinyt mitään typerää.”
Saattue jatkoi nyt matkaa Galadmirin johdolla.
Sam kysyi Sílvëltä: ”Uskotko heidän tulevan Kahlaamolle?”
”Uskon ainakin, että Legolas tulee.”
Gimli puuttui keskusteluun ja sanoi: ”Kyllä he tulevat.”
Saattue jatkoi matkaansa etsien polkua Kahlaamolle, mutta heidän oli pidettävä tauko ja etsittävä sopiva paikka yöpymistä varten, he jäivät yöksi tasaiselle alueelle metsän suojaan. Sam oikaisi itsenä pehmeälle sammalikolle ja nukahti, yöllä oli rauhallista eikä ympäristöstä kuulunut uhkaavia ääniä. He nukkuivat pitkään, aurinko oli jo korkealla kun he heräsivät, heidän oli jatkettava matkaa Kahlaamolle ja jäätävä sinne odottamaan Legolasia ja Aragornia.

Aamulla he jatkoivat matkaansa metsässä. Maasto muuttui tasaisemmaksi ja helppo kulkuisemmaksi. Kun saattue lopulta saapui Kahlaamolle oli jo pimeää, he sytyttivät nuotion ja lepäsivät. Ilta alkoi muuttua yöksi ja Sílvë huomasi liikettä vähän kauempana, hän viritti jousensa, muttei ampunut. Pimeästä metsästä kuului ääni joka käski Sílvëä: ”Älä ammu.”
Sílvë laski jousensa ja katsoi pimeyteen, pian nuotion valoon ilmestyi kaksi hahmoa.
”Miten saitte meidät kiinni?” Galadmir kysyi.
”Huomaan ettet tunne näitä seutuja,” Aragorn vastasi.
”Nyt en ymmärrä.”
”Tulimme polkua pitkin. Ette ilmeisesti löytäneet sitä,” Legolas sanoi.
”Löysimme jonkun polun ja tulimme sitä pitkin tänne,” Galadmir sanoi.
”Taisimme tulla eri polkuja, sillä en löytänyt jälkiänne,” Aragorn sanoi.
”Voi olla hyvin mahdollista tai sitten te kaksi olette nopeampia kulkemaan kuin me.”
”Aragorn on samooja jos hän vaikka löysi lyhyemmän polun,” Gimli puuttui keskusteluun.
”Sekin on hyvin mahdollista,” Galadmir sanoi.
”Hienoa, että olemme taas koossa täysilukuisena,” Sam sanoi.
Aragorn huomasi Pippinin ja sanoi: ”Sinusta ei ole kuin harmia. Olisit voinut tappaa minut typerällä tempullasi.”
”Anteeksi,” Pippin sanoi nolona.
”Saat anteeksi, mutta älä enää tee tuota temppuasi koskaan.”
”En tee.”
”Hyvä.”
He jakoivat vahtivuorot keskenään, Galadmir aloitti ja muut menivät nukkumaan.

Aamulla saattue heräsi aikaisin ja lähti jatkamaan matkaansa, heidän oli tarkoitus olla seuraava yö Rivendellissä, he saapuivat Rivendelliin keskipäivällä, Rivendelliin jääneet haltiat ottivat heidät vastaan mielissään. Heille tarjottiin Rivendellissä ruokaa ja yösija, Sam oli mielissään nähdessään taas haltioita. hänellä riittäisi taas jotain uutta kerrottavaa kotiväelle. Sam kuljeksi Rivendellin kauniissa puutarhassa, hän näki Aragornin istuvan yksin puutarhassa, Sam ei kuitenkaan uskaltanut mennä häiritsemään häntä. Sílvë ja Legolas olivat kahden kauempana muista.
”Miksi jäit Aragornin luokse?” Sílvë kysyi Legolasilta.
”En voinut jättää häntä sinne yksin.”
”Miksi et antanut minun jäädä kanssasi?”
”Pelkäsin luolapeikon palaavan ja halusin sinun pääsevän turvaan.”
Sílvë oli mielissään vastauksesta ja antoi pusun Legolasin poskelle.

Seurue vietti aikaa Rivendellissä pari päivää, heidän eron hetki oli lähellä, Galadmir oli päättänyt jäädä Rivendelliin ja Aragornin oli lähdettävä Gondoriin. Sílvë ja Legolas palaisivat Synkmetsään, mutta Yeliné halusi lähteä Gondoriin, hän sanoi Aragornille: ”Haluaisin tulla käymään Gondorissa.”
”Miksi?”
”En ole koskaan käynyt siellä ja haluaisin nähdä ihmisiä.”
”Päätös on sinun. En voi estää sinua tulemasta.”
”Minä tulen mukaasi,” Yeliné sanoi ja lähti.

Aamulla Legolas kävi hyvästelemässä Aragornin: ”Me lähdemme nyt.
Minäkin lähden pian.”
”Tapaammeko vielä?” Legolas kysyi.
”Uskoisin niin.”
”Tulen käymään Gondorissa taas jossain vaiheessa.”
”Sitten me tulemme vielä tapaamaan.”
”Jää hyvästi,” Legolas sanoi ja lähti.
Legolas ja Sílvë lähtivät Rivendellistä, ”Minne Yeliné jäi?” Sílvë kysyi.
”Hän lähti Gondoriin Aragornin kanssa.”
”Vai niin. Onneksi sinä et lähtenyt Gondoriin.”
”Mitä tarkoitat?”.
”Minä en viihdy Gondorissa.”
”Ymmärrän, mutta minä lupasin Aragornille, että tulen käymään Gondorissa.”
”Minun on kai sitten tultava mukaasi. En aio päästää sinua yksin.”

Myöhemmin Legolasin ja Sílvën lähdettyä hobitit tekivät lähtöään takaisin Kontuun,he lähtivät Itä-länsi-tietä pitkin kun taas Aragorn ja Yeliné lähtivät Pohjois-etelä-tietä pitkin Gondoriin. Gimli puolestaan lähti omille teilleen ja näin ystävykset erosivat. Aragorn ja Yeliné saapuivat muutama päivä lähdön jälkeen Gondoriin, Minas Tirithin portilla kuului huuto: ”Kuningas on palannut!”
Aragorn ja Yeliné ratsastivat sisälle portista, He ratsastivat Kuninkaan Talon eteen. Sitten Aragorn laskeutui alas ratsailta, Arwen tuli hänen luokseen ja he halasivat, Yeliné katsoi heitä ja hymyili.
Sitten Aragorn kääntyi Yelinéen päin ja pyysi häntä tulemaan luokseen. Yeliné tuli Aragornin viereen ja Aragorn esitteli heidät toisilleen: ”Arwen, tässä on Yeliné, hän on Synkmetsästä. Yeliné tässä on vaimoni Arwen.”
”Ilo tavata teidät,” Yeliné sanoi.
”Mukava nähdä välillä Synkmetsän väkeä täällä.”

Sitten he lähtivät sisälle taloon. Yannamírë tuli heitä vastaan. nähdessään isänsä Yannamírë hymyili.
Aragorn sanoi Yelinélle: ”Tässä on tyttäreni Yannamírë.”
Yannamírë niiasi kauniisti Yelinélle ja sitten hän lähti.
”En tiennytkään, että teillä on tytär.”
”On meillä poikakin,” Arwen sanoi.
”Missä hän on nyt?”
”En tiedä, hän varmaankin tällä hetkellä hieman kiireinen.” ”Ymmärrän.”
Aragorn jätti Arwenin ja Yelinén kahdestaan, he menivät kahdestaan rauhalliseen paikkaan keskustelemaan, Arwen halusi tietää Synkmetsän kuulumiset. Yeliné kysyi Arwenilta: ”Oletko onnellinen täällä?”
”Olen, minulla on ihana mies ja lapsia.”
”Kuulin, että jätit isäsi miehesi takia. Pitääkö se paikkansa?”
”Se on totta, mutta minä olen onnellinen täällä.”
”Minä palaan muutaman päivän päästä takaisin Synkmetsään.”
”Miksi sinä muuten tulit tänne?”
”En ole koskaan aiemmin käynyt täällä.”
”Haluaisitko nähdä kaupunkia?”
”Mielelläni.”
”Minä voin esitellä sinulle kaupunkia.”
”Se olisi hienoa.”

Arwen lähti esittelemään kaupunkia Yelinélle, he kulkivat kaupungin valkoisia kivikatuja. Yeliné katseli ympärilleen, hän näki ihmisten tekevän töitään ja lasten leikkivän kaupungin kaduilla.
Yeliné sanoi Arwenille: ”Täällä on hyvin kaunista.”
”Niin minustakin, vaikka Sormuksen sota aiheutti täällä paljon tuhoa.”
”Se sota oli suuri, mutta onneksi se on nyt mennyttä.”
Arwen ei sanonut mitään, he kävelivät pitkin kaupunkia ja juttelivat.
Tuli ilta ja kadut tyhjenivät ihmisistä. Valot sammuivat talojen ikkunoista.

Seuraavana päivänä Yelinén oli määrä lähteä Gondorista, Yeliné, Aragorn ja Arwen keskustelivat.
Yeliné sanoi heille: ”Toivon, että tulisitte käymään Synkmetsässä.”
”Minä tulisin mielelläni.” Arwen sanoi.
”Minun on valitettavasti lähdettävä takaisin Synkmetsään.”
”Olen iloinen, että tulit tänne,” Arwen sanoi.
”Tämä oli kunnia.”
Yeliné kävi hyvästelemässä Eldarionin ja Yannamírën. Sitten Arwen lähti saattamaan Yelinéä talliin, Yeliné nousi hevosensa selkään, hän sanoi vielä Arwenille: ”Oli mukava tavata teidät.”
”Olen iloinen tapaamisestamme.”
Sitten Yeliné lähti. Hän ratsasti Minas Tirithin portista ja lähti Synkmetsään päin.
Jade Michaelis
Örkki
Viestit: 20
Liittynyt: Ma Marras 09, 2009 1:21 pm
Viesti:

Arwenin suru

Viesti Kirjoittaja Jade Michaelis »

Arwenin suru

Vuodet olivat kuluneet Eldarion oli täysi-ikäinen ja Aragorn tunsi vanhuuden lähestyvän ja tiesi että hänen pitkät elinpäivänsä lähenivät loppuaan. Silloin Aragorn sanoi Arwenille:-" Viimein, oi Iltatähti, kaunein ja kaikkein rakkain, viimein haipuu maailmani. Katso! Olemme kylväneet ja niittäneet ja nyt lähestyy maksun aika
Arwen tiesi mitä hän tarkoitti ja oli jo aikoja nähnyt sen ennalta, mutta suru oli silti liian raskas.
Hän sanoi:- Tahdotko siis valtias ennen aikojasi jättää kansasi jolle sinun sanasi ovat elämä
En ennen aikojani, sillä jos en lähde nyt on minun pian lähdettävä pakon kautta. Ja poikamme Eldarion on mies ja kuninkaaksi kypsä.

Sitten Aragorn meni Kuninkaitten Taloon Hiljaiselle Kadulle ja asettui pitkälle vuoteelle joka hänelle oli aikaa sitten valmistettu. Siellä hän jätti hyvästit Eldarionille ja antoi tämän käsiinsä Gondorin siipikruunun ja Arnorin valtikan.
Ja sitten kaikki lähtivät Arwenia lukuun ottamatta ja hän seisoi yksin Aragornin vuoteen vierellä. Ja huolimatta kaikesta viisaudestaan ja suuresta suvustaan, ei hän kyennyt pidättämään pyyntöä, että Aragorn viipyisi vielä hetken. Arwen ei vielä ollut päiviinsä uupunut ja näin hän sai maistaa kuolevaisuuden katkeruutta, jonka oli ottanut päälleen.
Oi Undómiel. Raskas on tämä hetki, mutta se lankesi meille sinä päivänä jolloin kohtasimme valkeiden koivujen alla Elrondin puutarhassa, jossa kukaan ei enää kulje. Ja Cerin Amrothin kukkulalla kun me hylkäsimme niin Varjon niin kuin Hämäränkin. Hyväksyimme tämän kohtalon. Rakastettuni mene itseesi ja kysyi:- tahtoisitko todella että odottaisin kunnes kuihdun ja suistun korkealta istuimeltani miehuutta ja järkeä vailla. Ei Arwen, minä olen viimeinen númenorilaisista ja Esiaikojen viimeinen kuningas eikä minulle ole annettu ainoastaan kolminkertaista Keski-Maan ihmisten elinikää vaan myöskin se armo että saan lähteä oman tahtoni mukaan ja antaa lahjan takaisin. Sen tähden nukun minä nyt.
En minä sinua lohduta, sillä ei ole lohtua tähän tuskaan maan piirien sisällä. Viimeisistä viimeinen valinta on edessäsi. Voit katua ja mennä Satamiin ja viedä kauas länteen muiston yhteisistä päivistä jotka ikuisesti säilyvät tuoreina mutta pelkkänä muistona tai alistua Ihmisten kohtaloon. Aragorn sanoi.
Ei valtias tuo valinta on aikaa mennyt. Ei ole enää laivaa joka minut sinne veisi ja minun on alistuttava Ihmisten Kohtaloon haluan eli en menetykseen ja hiljaisuuteen. Mutta sanon sinulle númeronilaisten kuningas, että vasta nyt käsitän minä kansasi tarinan ja heidän lankeemuksensa. Halveksuin heitä kieroina houkkina, mutta vihdoin säälin minä heitä. Sillä jos tämä tosiaan on kuten eldar sanovat, Yhden lahja ihmisille on katkera vastaan ottaa. Arwen sanoi.
Katkeralta se tuntuu, mutta älkäämme antako kukistaa itseämme viimeisessä koitoksessa. Kun me kerran hylkäsimme Varjon ja hylkäsimme Sormuksen. Surua on lähtö täynnä, mutta ei epätoivoa. Katso! Emme ole ikuisiksi ajoiksi sidotut maan piiriin ja sen tuolla puolen on enemmän kuin muisto. Hyvästi. Aragorn sanoi.

Estel, Estel! Huusi Arwen ja Aragorn tarttui hänen käteensä ja suuteli sitä ja vaipui uneen. Silloin paljastui kuninkaan suuri kauneus, niin että kaikki jotka jälkeenpäin tulivat sinne katsoivat häntä ihmeissään, sillä he näkivät, että hänen nuoruutensa sulo, miehuuden uljaus ja iän viisaus ja kuninkaallisuus olivat sekoittuneet toisiinsa. Ja siinä makasi kauan ihmisten kuninkaitten loiston kuvana kunniassa, joka ei ennen maailman murtumista himmennyt."

Arwen lähti talosta ja valo hänen silmistään sammui. Hänen kansastaan näytti, että hänestä oli tullut harmaan ja kylmä kuin talvinen tähdetön ilta.
Arwen hyvästeli Eldarionin, Yannamírën ja kaikki rakkaansa. Sitten hän lähti pois Minas Tirithin kaupungista. Eldarionista tuli kuningas eikä hän juurikaan välittänyt sisarestaan. Yannamírëä ei nähty pitkään aikaan, sillä hän suri isänsä kuolemaa omissa oloissaan. Isän rakkaus oli ollut kaikki mitä Yannamírëllä oli ollut, hän oli rakastanut isäänsä paljon.

Faramir tiesi Aragornin kuolemasta. Nyt hänellä oli siis mahdollisuus toimia, hän otti miehensä mukaan ja lähti kohti Gondoria.
Yannamírë oli lähdössä ratsastamaan Fridian kanssa, he ratsastivat Synkmetsän lähellä. Yannamírë halusi poimia kukkia. Fridia jäi hevosten luokse siksi aikaa kun Yannamírë keräsi kukkia. Faramir miehineen oli lähistöllä, he huomasivat Yannamírën ja Fridian. Miehet kävivät Fridian kimppuun ja tappoivat hänet. Faramir meni itse Yannamírën luokse ja osoitti tätä miekallaan, Yannamírë pudotti keräämänsä kukat.
Faramir sanoi hänelle: ”Olet Aragornin tytär. Tunnistan nuo siniset silmät ja tuon sormuksen missä vain.”
Faramir piti miekkansa terää tytön kaulalla, Yannamírë pyysi: ”Älä tapa minua. Ole kiltti.”

Legolas oli lähistöllä ja näki samoojat, hän näki myös Faramirin ja Yannamírën. Legolas ratsasti Yannamírën taakse ja viritti jousensa, hän tähtäsi sillä Faramiria.
Faramir sanoi Legolasille: ”Sinä taas. Älä puutu tähän.”
Legolas vastasi: ”Jos tapat hänet tämä kuuluu myös minulle.”
Onneksi muut samoojat olivat kauempana, he eivät kuulleet kyseistä keskustelua. Legolas sanoi Yannamírëlle: ”Kiipeä hevoseni selkään,”
Yannamírë kiipesi. Legolas osoitti edelleen jousellaan Faramiria. Yllättäen Legolas lähti laukkaan hevosellaan ja Faramir jäi ihmeissään katsomaan Legolasin ja Yannamírën perään.
Yannamírë kysyi Legolasilta haltia kieleltä: ”Minne viet minut?”
”Synkmetsään.”

Legolas ja Yannamírë saapuivat Synkmetsään. Sílvë oli vastassa, hän ihmetteli nähdessään Yannamírën Legolasin mukana. Legolas laskeutui hevosensa selästä ja halasi Sílvëä ja sanoi: ”Sílvë. Minun täytyy keskustella Yannamírën kanssa.”
”Ymmärrän.”
Legolas ja Yannamírë lähtivä, he menivät rauhalliseen paikkaan keskustelemaan.
Legolas sanoi: ”Sinut on vietävä kotiin isäsi huolestuu.”
Silloin Yannamírë purskahti itkuun.
Legolas kysyi: ”Mikä sinun tuli?”
Yannamírë vastasi itkien: ”Isäni on kuollut.”
”Mitä?”
”Hänen kuolemasta on jo kulunut kuukausi.”
”Miksi en ole saanut tietää tästä?”
”En tiedä.”
”Entä äitisi?”
”Hän on lähtenyt.”
”Ja veljesi on nyt kuningas,” Legolas sanoi aavistaen, mitä Arwenille oli tapahtunut, hän oli kuollut suruun.
”Niin.”
”En voi lähettää sinua takaisin Gondoriin. Odota täällä minun on keskusteltava Sílvën kanssa.”
Kun Yannamírë kuuli tuon nimen hän kysyi: ”Oletko sinä Legolas?”
”Olen. Etkö muista minua? No et tietenkään, koska olet nähnyt minut vain kerran aikaisemmin.” Legolas sanoi vielä, ”Odota täällä palaan pian.”

Legolas meni Sílvën luokse, Sílvë kysyi häneltä: ”Miksi toit Yannamírën tänne?”
”Faramir oli tappaa hänet.”
”Lähetä hänet takaisin Gondoriin, hänen vanhemmat varmaan kaipaavat häntä jo.”
”En voi lähettää häntä takaisin.”
”Mikset?”
”Koska hänellä ei ole enää vanhempia, Aragorn on kuollut ja Arwen on ties missä.”
”Eikö hänen veljensä voisi huolehtia hänestä?”
”En usko, sillä Eldarionia kiinnostaa vain valta, hän ei edes välitä sisarestaan.”
”Mitä me sitten teemme?”
”Sílvë, tämä voi olla typerä ajatus, mutta mitä jos me kasvatamme hänet omanamme,” Legolas ehdotti varovasti.
”Mutta sehän on hienoa.”
”Niinkö, mutta meidän on keksittävä hänelle uusi nimi jotta häntä ei tunnisteta.”
”Miten olisi Elenna?”
”Se on hyvä nimi.”
”Miten vanha hän on?”
”Hän on neljätoista kesäinen.”
”Niin nuori, eihän häntä voi missään nimessä lähettää veljensä luokse.”
”Tiesin, että ymmärtäisit,” Legolas sanoi ja halasi Sílvëä.

Legolas ja Sílvë menivät huoneeseen, jossa Yannamírë oli. Kun he tulivat huoneeseen Yannamírë nousi seisomaan ja tervehti heitä: ”Mae govanen.”
Sílvën silmät hohtivat ilosta, sillä hän näki ensimmäisen kerran Yannamírën. Sílvë sanoi Yannamírëlle: ”Puhut niin kauniisti kieltämme.”
Legolas sanoi: ”Emme voi lähettää sinua takaisin Gondoriin. Jäisitkö tänne kasvatti tyttäreksemme?”
”Jään mielelläni,” Yannamírë vastasi ja halasi ensin Legolasia ja sitten Sílvëä.
”Sinun täytyy vaihtaa nimesi, jottei sinua tunnistettaisi Aragornin tyttäreksi.”
”Annamme sinulle nimeksi Elenna,” Sílvë sanoi.
”Se on ihana nimi. Se tarkoittaa yleiskielessä Tähteä,” Yannamírë sanoi.
”Tästä lähtien olet Elenna, muista älä kerro kenellekään olevasi Aragornin tytär. Ihan sinun oman turvallisuutesi takia,” Legolas sanoi.
”Äitisi nimi oli Iltatähti. Olkoon nimesi muisto hänestä,” Sílvë sanoi.

Elennaa ei erottunut puhetavaltaan haltioista, hän puhui kuin haltia. Elennalla ei ollut suippoja korvia, mutta hänellä oli yhtä tummat hiukset ja siniset silmät kuin äidillään. Tummista hiuksista hänet erotettiin muiden haltioiden joukosta.
Elenna tutustui erääseen haltiaan hänen nimensä oli Isilwen, he ratsastivat ja puhuivat paljon keskenään. Elenna muisti Legolasin sanat: "Muista älä kerro kenellekkään olevasi Aragornin tytär."
Legolas opetti Elennalle jousiammuntaa ja miekkailua, ne olivat kaikkien viherhaltioiden tärkeimpiä taitoja. Sílvë letitti Elennan hiukset samalla tavalla kuin muillakin Viherhaltioilla oli. Elenna vietti Sílvën ja Legolasin luona onnellista elämää.

Minas Tirithissä Eldarion oli yksin ja hallitsi maataan, Faramir saapui yöllä Gondoriin, hän halusi kostaa, koska hän luuli Aragornin aikoinaan tappaneen hänen veljensä Boromirin. Eldarion oli huoneessaan ja Faramir tuli samaan huoneeseen, Eldarion kysyi:- ”Mikä oikeus sinulla on tunkeutua huoneeseeni?”
Faramir sanoi: ”Isäsi tappoi veljeni.”
”Tuo on valetta.”
Faramir tuli lähemmäs, Eldarion käänsi selkänsä Faramirille ja sanoi osoittaen ovea: ”Jos sinulla ei ole tärkeämpää asiaa. Ole hyvä ja mene ulos tai kutsun vartijan.” Silloin Faramir iski Eldarionia tikarilla kolmesti niin, että tämä kaatui lattialle.
Sitten Faramir lähti, hetkeä myöhemmin vartija tuli huoneeseen ja löysi kuninkaansa verisenä lattialta. Eldarion oli vielä elossa, hän otti Barahirin sormuksen sormestaan ja ojensi sen vartijalle. Eldarion sanoi vartijalle: ”Anna tämä sormus sisarelleni Yannamírëlle.”
Sitten hän kuoli.

Vartija ei tiennyt mistä lähtisi etsimään Yannamírë, joka oli kadonnut Gondorista jokin aika sitten. Vartija lähti etsimään tuota Keski-Maasta tyttöä. Kerran hän sattui ratsastamaan Synkmetsän laitamilla, Silvë Legolas olivat ratsastamassa ja he huomasivat vartijan, joka tuli heitä kohti. Vartija pysäytti hevosensa ja kysyi: ”Hyvät haltiat. Sattuisitteko te tietämään missä on Yannamírë Elessarin tytär?”
”Mitä haluat hänestä?” Legolas kysyi.
”Minulla olisi hänelle viesti.”
”Keneltä viesti on?”
”En tiedä, voinko kertoa sitä teille.”
”Voit sinä kertoa meille,” Sílvë sanoi.
”Olemme ottaneet hänet kasvatti tyttäreksemme,” Legolas sanoi.
”Hän on turvassa.”
”Sitten hän minä voin kertoa teille,” Vartija sanoi.
”No, millainen viesti? Minä kerron sen hänelle,” Legolas sanoi.
”Eldarion on kuollut. Ennen kuolemaansa hän käski minua antamaan sormuksensa sisarelleen Yannamírëlle.”
Sitten vartija kaivoi sormuksen taskustaan ja ojensi sen Legolasille.
Legolas katsoi sormusta ja sanoi: ”Tämähän on Barahirin sormus. Kiitos, että toi sormuksen. Kerron Yannamírëlle suru uutisen.”
”Kiitos, Minun on nyt palattava takaisin Gondoriin,” Vartija sanoi ja lähti.
Sílvë kysyi: ”Mitä ihmeellistä tuossa sormuksessa on?”
”Mieleeni muistui minun ja Aragornin ensi tapaaminen. Tämä sormus oli silloin hänellä, se on varmasti hyvin tärkeä Elennalle.”
Sílvë kysyi: ”Legolas, kerrotko sinä viestin Elennalle?”
”Kerron.”
Jade Michaelis
Örkki
Viestit: 20
Liittynyt: Ma Marras 09, 2009 1:21 pm
Viesti:

Suru-uutinen

Viesti Kirjoittaja Jade Michaelis »

Suru-uutinen

Elenna oli Legolasia ja Sílvëä vastassa, Legolas ja Elenna menivät Elennan huoneeseen. Legolas sanoi hänelle: ”Sulje silmäsi ja ojenna toinen kätesi.”
Elenna teki näin, Legolas laittoi sormuksen Elennan kämmenelle ja sanoi: ”Voit avata silmäsi.”
Elenna katsoi sormusta ja sanoi: ”Tämä on veljeni sormus.”
”Niin on.”
”Mistä sait sen?”
”Vartija toi sen tänä aamuna, Elenna tiedätkö mitä se merkitsee?”
”En.”
”Elenna veljesi on kuollut. Tuo sormus on nyt sinun.”
”Kuollut?”
”Olen pahoillani.”
”Jätä minut rauhaan, haluan olla yksin,” Elenna sanoi itkien.
Legolas lähti huoneesta, Sílvë odotti ulkopuolella ja kysyi: ”Miten hän suhtautui?”
Legolas vastasi: ”Hän itkee. Sílvë, ymmärrätkö mitä tämä merkitsee?”
”En.”
”Hän on orpo.”
”Onhan hänellä meidät.”

Elenna itki vuoteellaan, hän piti kädessään sormusta. Kyseinen sormus oli ollut hänen isänsä lämpimässä ja turvallisessa kädessä.
Kaikki tuttu ja turvallinen oli kadonnut hänen elämästään. Isilwen koputti oveen ja astui sisään, hän näki Elennan istuvan vuoteellaan itkien. Isilwen tuli lähemmäs ja kysyi: ”Mikä sinun on?”
”Veljeni on kuollut. Minulla ei ole enää sukulaisia ja olen orpo.”
”Kaikki kääntyy varmasti parempaan päin. Ajattele, että juuri Legolas ja Sílvë ottivat sinut kasvatikseen,” Isilwen sanoi.
”Isäni oli tuntenut Legolasin vuosia. Siinä ei ole minulle mitään uutta.”
”Kuka on isäsi?”
”En voi kertoa sitä sinulle.”
”Ei sinun ole pakko, mutta sinulla on hyvät kasvatti vanhemmat ja sen lisäksi sinulla on muisto veljestäsi ja isästäsi.”
”Niin, he molemmat ovat kantaneet tätä sormusta,” Elenna sanoi ja näytti sormusta Isilwenille.
Elenna oli lopettanut itkemisen ja asiat tuntuivat olevan paljon paremmin kuin hän oli kuvitellut, Barahirin sormus oli Elennan arvokkain ja salaisin aarre mitä hänellä oli.

Legolas ja Sílvë keskustelivat.
”Meidän on kasvatettava hänet ja kerrottava hänelle myöhemmin hänen asemastaan,” Sílvë sanoi.
”Niin, onneksi Aragorn oli tarkka tyttärensä tavoista. Elenna kuuntelee mitä hänelle puhutaan eikä hän ole kovinkaan vaikea lapsi,” Legolas sanoi.
Elenna oli tällä välin lähtenyt huoneestaan, Sílvën ihmeeksi hän löysi Elennan lukemassa kirjaa, johon oli kirjoitettu haltialla Sormuksen sodasta. Sílvën nähdessään Elenna nousi seisomaan ja tervehti Sílvëä sanoilla: ”Mae govanen.”
Sílvë tuli Elennan luokse ja kysyi: ”Osaatko sinä lukea tuota kirjoitusta?”
”Osaan, isäni opetti.”
”Isäsi on sitten opettanut sinulle hyödyllisen taidon. Kovinkaan monet ihmiset eivät osaa lukea tuota tekstiä,” Sílvë sanoi lempeällä ja rauhallisella äänellä.
Sílvë lähti huoneesta, jossa Elenna luki.

Legolas oli tallissa satuloimassa hevostaan, Sílvë tuli hänen luokseen ja kysyi: ”Minne olet lähdössä?”
”Minun täytyy lähteä käymään Lórienissa neuvotteluissa. Sota on tulossa.”
”Lähdetkö taas sotaan? Älä mene minä pyydän.”
”Minun täytyy. Pärjäätkö Elennan kanssa kahden?”
”Pärjään, mutta tule pian kotiin.”
”En minä vielä sotaan lähde. Tulen käymään täällä ennen sotaa.”
Sitten Legolas nousi valkoisen hevosensa selkään ja ratsasti pois Synkmetsästä. , Sílvë jäi katselemaan hänen perään.

Legolas ratsasti Lórieniin, sinne oli kokoontunut haltioita, jotka miettivät pitäisikö lähteä sotaan. Legolas oli sillä kannalla, että sotaan oli lähdettävä. Kokous kesti kaksi päivää, lopulta haltiat päättivät lähteä sotaan. Haltiat alkoivat kerätä joukkojaan örkkejä vastaan., Legolas ratsasti takaisin Synkmetsään, hän meni Sílvën luokse ja sanoi: ”Olemme päättäneet lähteä sotaan. Tulin kertomaan sen sinulle.”
”Legolas, älä mene. Sodassa on niin paljon kuolemaa, jää luokseni kotiin.”
”En voi jäädä. Pian minun on lähdettävä, lupaan palata.”
”Voinko luottaa lupaukseesi? Sillä jos kuolet, kuolen minäkin sydänsuruihin.”
”Voit luottaa.”
”Koska lähdet? Toivon silti ettet lähtisi.”
”Lähden huomenna aikaisin aamusta. En minäkään kaipaa sotaa kuten tiedät, jäisin mielelläni luoksesi kotiin, mutta en voi.”

Aamu koitti ja Sílvë nukkui vielä, Legolas seisoi hetken Sílvën vuoteen vieressä ja katsoi Sílvën rauhallisia kasvoja. Legolas antoi hellän pusun Sílvën poskelle ja lähti talliin satuloimaan hevostaan, hän ei olisi halunnut jättää Sílvëä yksin. Legolas nousi hevosensa selkään ja lähti. Synkmetsän rajalla hän loi viimeisen katseen kotiinsa. Legolas ratsasti sotaa kohti, kohti tuskaa ja kurjuutta. Sotaan lähti myös ihmisiä, kääpiöitä, haltioita ja samoojia.
Legolasin lähdettyä Sílvë heräsi, hän meni talliin. Legolasin hevonen oli poissa. Siitä Sílvë tiesi Legolasin lähteneen. Siitä päivästä asti Sílvë valvoi yönsä toivoen, että Legolas palaisi kotiin kunnossa.

Sodassa örkkejä oli paljon vastassa, mutta onneksi ihmiset, haltiat ja kääpiöt olivat liittoutuneet yhteen. Sota kesti kauan. Monet ihmiset kuolivat väsymykseen, taistelu kesti viisi päivää ja viisi yötä. Tuo aika oli Sílvëlle ja varmasti monelle muullekin tuskaa. Lopulta vihollinen lyötiin lopullisesti, monia oli kaatunut. Nyt oli rauha Keski-Maassa, Legolas ratsasti kotiin Synkmetsään. Sílvë oli häntä vastassa, Legolas laskeutui hevosensa selästä viimeisillä voimillaan ja sanoi: ”Sílvë...”
Sitten Legolas kaatui maahan kasvoilleen, Sílvë oli kauhuissaan, hän laskeutui polvilleen Legolasin viereen ja käänsi Legolasin niin, että kasvot olivat ylöspäin, Legolasin silmät olivat kiinni, Sílvë alkoi huutaa: ”Tulkaa joku auttamaan!”
Haltia nimeltä Isil tuli auttamaan, hän tuli Sílvën ja Legolasin luokse. Isil kysyi: ”Oliko hän sodassa?”
”Oli.”
Isil tutki Legolasin kyljet, hän ei kuitenkaan löytänyt mitään, hän sanoi Sílvëlle: ”Hän ei ole haavoittunut.”
”Onneksi. Mikä hänen on?”
”Luulen, että hän on väsynyt.”

Isil nosti Legolasin ylös maasta ja kantoi hänet huoneensa vuoteelle.
Sitten hän jätti Legolasin ja Sílvën kahdestaan, Legolas lepäsi vuoteellaan, Sílvë istui tuolilla Legolasin vuoteen vieressä.
Jonkin ajan kuluttua Legolas avasi silmänsä ja katsoi Sílvëä, hän sanoi: ”Sílvë.”
”Olen tässä,” Sílvë sanoi ja tarttui Legolasin käteen.
”Mitä tapahtui?”
”Etkö muista?”
”En.”
”Kutsui minua nimelläni ja kaaduit eteeni.”
”Väsyttää.”
”Oletko kunnossa?” Sílvë kysyi huolestuneena.
”Olen, minua vain väsyttää.”
”Lepää,” Sílvë sanoi ja nousi tuolistaan, hän antoi pusun Legolasin otsalle ja lähti.

Elenna oli metsässä juoksentelemassa Isilwenin kanssa, heillä oli hauskaa. Aurinko paistoi ja oli lämmintä, Elenna ja Isilwen kiipeilivät puissa. Kun Elenna palasi kotiin hän löysi Sílvën istuskelevan yksin ulkona portailla, Elenna näki heti Sílvëstä, että jotain oli vialla.
Hän kysyi: ”Mikä hätänä?”
”Olen huolissani Legolasista.”
”Onko jotain tapahtunut?” Elenna kysyi huolestuneesti.
”Legolas palasi sodasta.”
”Onko hän kunnossa?”
”On, mutta hän on hyvin väsynyt.”
”Kyllä hän piristyy.”
”Toivon niin.”

Elenna lähti kuuntelemaan muiden haltioiden juttuja, hän sai selville, että sota oli kestänyt viisi yötä ja viisi päivää. Elenna meni kertomaan sen Sílvëlle: ”Sílvë. Kuulin juuri, että sota kesti viisi päivää ja viisi yötä. Ei ihme jos Legolas on väsynyt.”
”Voi, minkälaiseen rääkkiin Legolas oikein lähti. En olisi saanut päästää häntä.”
Legolas lepäsi kaksi päivää. Sitten hän nousi vuoteeltaan ja tuli Sílvën luokse. Sílvë istui synkän näköisenä portailla, Legolas laski kätensä Sílvën olkapäälle ja sanoi: ”Miksi surra enää kun kaikki on hyvin.”
Tämän kuultuaan Sílvë nousi seisomaan ja halasi Legolasia, Sílvë sanoi: ”Olin huolissani sinusta.”
”Olen kunnossa.”

Elenna oli kasvanut, hän oli jo 15 kesäinen. Elenna oli kasvanut pituutta, mutta hän oli lyhyt haltioihin verrattuna. Legolas ja Sílvë viettivät paljon aikaa yhdessä, Sílvë hoiti mielellään haltioiden hevosia. Aina kun hän tuli talliin hevoset alkoivat hirnuivat iloisesti. Sílvë kävi välillä yksin ratsastelemassa niityllä, metsissä oli turvallista liikkua, sillä örkkejä ei enää ollut. Sen sijaan samoojia oli metsissä. Osa samoojista oli haltioiden ystäviä kuten pohjoisen samoojat. Pohjoisen samoojia ei ollut kovinkaan montaa jäljellä. Faramir halusi löytää Aragornin tyttären ja tappaa hänet, hän halusi tappaa kaikki Isildurin perilliset.
Jos Faramir löytäisi Elennan se olisi ollut Isildurin suvun loppu.
Elenna ei kuullut yleiskieltä pitkään aikaan, koska haltiat käyttivät sitä harvoin. Eikä Synkmetsässä käynyt ulkopuolisia. Kovinkaan monet eivät osanneet Synkmetsään, haltiat asuivat niin metsän suojassa. Joka sinne ensi kertaa yritti eksyi. Sen takia haltiat saivat elää rauhassa, ilman innokkaita katselijoita. Kovinkaan monet ihmiset eivät olleet nähneet haltioita. Haltiat eivät ole arkoja, mutta heitä voi luulla aroiksi, haltiat ovat kaikkea muuta kuin arkoja.

Legolas ratsasti Synkmetsän rajalla, hän näki ratsumiehiä. He eivät olleet samoojia. Legolas piiloutui ja seuraili heitä. Miehet keskustelivat yleiskielellä, Legolas ei tiennyt mitä miehet aikoivat tai etsivät. Miehet ratsastivat Legolasin ohi eivätkä huomanneet häntä. Kun miehet olivat ratsastaneet ohi. Yksi miehistä käänsi päänsä ja näki Legolasin, hän sanoi toisille kovalla äänellä:” Tuolla on haltia.”
Legolas lähti juoksemaan miehistä poispäin, miehet lähtivät perään. Legolas juoksi ketterästi metsässä, toinen miehistä viritti jousensa ja ampui, mutta se ei osunut. Joukon komentaja sanoi nuolen ampuneelle miehelle: ”Älä ammu. Oletko hullu?”
Miehet pysähtyivät, he eivät nähneet Legolasia missään. Miehiä oli neljä, kolmas miehistä kysyi: ”Miksi hän juoksi pois?”
Neljäs vastasi: ”Olisitko sinä hullu ja jäisit jos joku yrittäisi apua sinua?”
”En, miksi ammuit?” mies kysyi toiselta mieheltä.
”Luulin, että hän hyökkää.”
”Toivottavasti ei osunut,” Eräs miehistä sanoi.
He ratsastivat vielä katsellen paikkoja, mutta eivät löytäneet haltiaa, muttaNuoli löytyi puusta.
Mies sanoi toiselle miehelle: ”Sinun ampumis taidoillasi ei osuta edes maaliin saatikka haltiaan.”
Miehet lähtivät, Legolas ihmetteli keitä miehet olivat ja miksi yksi heistä oli yrittänyt osua häneen. Onneksi ei osunut, Legolas palasi kotiin, Sílvë oli tallissa. Hän toi hevosensa talliin ja tervehti Sílvëä. Sílvë kysyi: ”Missä olit?”
”Metsässä.”
”Vai niin.”

Legolas, Isil ja kaksi muuta haltiaa lähti ratsastamaan, he ratsastivat Raurosin putouksille, he halusivat vaellella muuten vaan. Sílvë jäi Synkmetsään. Raurosin putoukset olivat melkein kahden päivän kävelymatkan päässä, mutta haltiat ratsastivat sinne päivässä. Haltiat pystyttivät leirin jonkin matkan päähän putouksesta, yöllä taivas oli pilvetön ja tähdet loistivat. Legolas istuskeli kalliolla ja katseli tähtiä.

Kun seuraava päivä koitti. Isil tunsi jonkin olevan vinossa, hän ei kuitenkaan luottanut tunteeseen. Jonkin ajan päästä samoojat hyökkäsivät haltioiden kimppuun. Legolas nousi hevosensa selkään, hän ampui muutaman samoojan, mutta samoojia oli enemmän. Yksi samoojista viilsi miekallaan pitkän haavan Legolasin kylkeen, Legolas putosi selälleen maahan tajuttomana. Samoojat tappoivat Isilin, Kaksi muuta haltiaa selvisivät pienillä naarmuilla. Lopulta samoojat vetäytyivät, Legolas makasi maassa elottomana. Eloonjääneet haltiat luulivat hänen kuolleen, he jättivät Isilin ja Legolasin metsään. Kaksi muuta haltiaa puhuivat: ”Meidän on kerrottava Sílvëlle.”
”Niin on, hän varmaan kuolee suruun,” Toinen sanoi.
Sitten he lähtivät.

Myöhemmin Legolas tuli tajuihinsa, hän ei pystynyt nousemaan ylös. Legolas katseli ympärilleen, hän ei nähnyt eikä kuulut ketään. Legolas ajatteli olivatko kaikki muut kuolleet, hän näki vain Isilin ruumiin kauempana. Legolas ajatteli: ”Tähänkö hänet jätettiin yksin kuolemaan.”
Hän makasi sammaleen päällä, Legolas ei voinut muuta kuin maata paikoillaan, hän laski kätensä ylävatsansa päälle ja vavahtui. Legolas nosti kätensä ja katsoi, käsi oli veressä. Haava oli iso ja se tulehtuisi hoitamattomana.

Kaksi muuta haltiaa ratsastivat takaisin Synkmetsään, Sílvë oli vastassa, hän ihmetteli kun hän ei nähnyt Legolasia tulokkaiden joukossa. Sílvë kysyi eräältä haltialta: ”Missä Legolas on?”
Haltia sanoi synkkänä: ”Legolas...on kuollut.”
”Mitä? Ei!”
”Olen pahoillani,” haltia sanoi.
”Missä?”
”Raurosin putousten lähellä.”

Sílvë ei voinut uskoa Legolasin kuolleen, hän päätti lähteä Raurosin putoukselle. Kun hän saapui Raurosin putoukselle, hän näki Isilin ruumiin. Hän ratsasti kauemmas, kunnes hän näki Legolasin makaavan maassa. Sílvë laskeutui nopeasti hevosensa selästä ja juoksi Legolasin luokse, hän laskeutui polvilleen Legolasin viereen ja sanoi: ”Legolas!?”
Legolas avasi silmänsä ja katsoi Sílvëä, ”Sílvë.”
Sílvë katsoi Legolasin haavaa ja sanoi: ”Älä liiku.”
”Sílvë, ihanaa, että olet täällä.”
”Onko sinulla kipuja?”
”On, en pysty liikkumaan.”
”Ei sinun tarvitse.”
Sílvë peitti Legolasin viitallaan, Ilta alkoi pimetä. Sílvë kysyi Legolasilta: ”Miten he saattoivat jättää sinut tänne?”
”He luulivat kai minun kuolleen.”
Sílvë katsoi Legolasin haavaa ja sanoi: ”Haavasi on aika iso.”
”Tiedän ja tunnen sen.”
Oli melkein yö ja Sílvë teki nuotion, hän sanoi Legolasille: ”Nuku,”
vähän ajan päästä Legolas nukahti, Sílvë valvoi koko yön Legolasin vieressä, hän pelkäsi Legolasin kuolevan.

Aamulla Legolas heräsi Sílvë vierellään ja hän katseli Sílvëä, joka nukkui istuen hänen vieressä, Legolas ei kyennyt edelleenkään nousemaan.
Sílvë heräsi ja kysyi: ”Miten voit?”
”En pysty nousemaan.”
”Kuka teki tämän sinulle?”
”Etelän samoojat.”
Sílvë silitti Legolasin poskea kädellään, Legolas sanoi: ”Onneksi tulit luokseni.”
”En voinut uskoa sinun kuolleen.”
”Tiedän,” Legolas sanoi ja otti Sílvën kädestä kiinni.
”Meidän on päästävä Synkmetsään, mutta sinä et voi ratsastaa.”

Sílvë ja Legolas joutuivat olemaan monta päivää Raurosin putouksella, kunnes Legolasin haava alkoi parantua. He viipyivät putouksilla kuusi päivää, kuudentena päivänä Legolas oli jo niin hyvässä kunnossa, että hän pystyi nousemaan jaloilleen. Hän halasi Sílvëä ja sanoi: ”Pelkäsin jääväni yksin.”
Sílvë hymyili ja kysyi: ”Miksi etelän samoojat hyökkäilevät haltioiden kimppuun. Ennen heitä ei ole juurikaan näkynyt.”
”En tiedä. Jos tämä johtuu Faramiristä, koska vein Elennan hänen ulottuviltaan. Juuri kun hänellä olisi ollut mahdollisuus tappaa hänet.”

Legolas ja Sílvë ratsastivat Synkmetsään päin, Legolas ei ollut kuitenkaan vielä täysin kunnossa. Sílvë päätti ettei anna Legolasin lähteä kotoa muutamaan päivään. Legolas ja Sílvë saapuivat Synkmetsään, monet haltiat olivat ihmeissään, koska sana Legolasin kuolemasta oli levinnyt haltioiden keskuudessa. Sílvë oli sitä mieltä, että Legolasin oli levättävä vielä, Legolas kysyi: ”Missä Elenna on? Onko hän kunnossa?”
Yksi naishaltia vastasi: ”Elenna on ratsastamassa metsässä.”

Elenna ratsasti metsässä ja näki metsässä yksinäisen samoojan, joka oli pohjoisen samooja, Elenna tunnisti samoojan tämän hupusta, mutta hän ei kuitenkaan mennyt lähelle. Vaan seuraili samoojaa kauempaa. Elenna oli epävarma ihmisten suhteen, sillä koskaan ei tiedä kuka on ystävä ja kuka vihollinen. Kun samooja lähti vaeltamaan pois Synkmetsästä, ei Elenna enää seurannut häntä. Elenna lähti kotiin, hän huomasi saapuessaan Sílvën tulleen kotiin. Elennan oli ollut myös vaikea uskoa Legolasin kuolleen, Sílvë kertoi Elennalle löytäneensä Legolasin. Elenna oli iloinen siitä ettei Legolas ollut kuollut.

Muutaman päivän päästä Legolas oli toipunut hyvin ja haava oli melkein parantunut. Legolas käveli metsässä. Oli rauhallista ja valoisaa, Sílvë liittyi Legolasin seuraan ja sanoi: ”Ihanaa, että olet kotona.”
Legolas hymyili ja katsoi Sílvëä, joka nauroi iloisesti. Elenna oli taas jossain muualla, Legolas ja Sílvë saivat olla kahden.
Jade Michaelis
Örkki
Viestit: 20
Liittynyt: Ma Marras 09, 2009 1:21 pm
Viesti:

Arwenin veljet

Viesti Kirjoittaja Jade Michaelis »

Tämä kappale voisi olla mahdollinen, vaikka kirjassa sanotaan, ettei kukaan palannut Harmasta satamista.


Arwenin veljet

Eräänä kauniina päivänä Elladan ja Elrohir saapuivat yllättäen Synkmetsään, he herättivät ihmetystä haltioissa, sillä he olivat Eldarin kansaa. Elladan ja Elrohír olivat tulleet etsimään Arwenin ja Aragornin lapsia, he tulivat Synkmetsään, koska eivät olleet löytäneet Arwenia, Aragornia tai heidän lapsiaan Minas Tirithistä. Ja Legolas oli Aragornin lähin ja luotettavin ystävä, Elrohír ja Elladan tulivat Legolasin luokse ja tervehtivät häntä: ”Mae govanen.”

Elladan kysyi: ”Tiedätkö sinä missä on sisaremme lapset ovat?”
Legolas vastasi: ”Poika Eldarion on kuollut.”
”Entä tytär?” Elrohír kysyi.
”Tytär on täällä,” Legolas vastasi.
”Muistuttaako hän Arwenia?” Elladan kysyi.
”Hänellä on Arwenin kasvot ja Aragornin tahdonvoima.”
”Miksi tulitte tänne?”
”Isämme Elrond käski meidän tulla hakemaan Arwenin lapset Harmaisiin satamiin,” Elrohír vastasi.
”Ei käy, ette voi viedä häntä pois Keski- Maasta.”
”Miksemme?” Elladan kysyi.
”Yannamírë kuuluu tänne, häntä ei voi viedä aivan vieraaseen maahan jossa tuttua on vain kieli mitä hänen äitinsä puhui.”
”Onko tyttären nimi Yannamírë?” Elrohír kysyi.
”On, mutta olen kieltänyt häntä käyttämästä tuota nimeä.”
”Miksi?” Elladan kysyi.
”Turvallisuuden takia, Faramir on yrittänyt tapaa hänet.”
”Onko Keski-Maassa taas Isildurin perillisten vainoojia?” Elrohír kysyi.
”On, mutta olihan Aragornillakin toinen nimi ettei häntä tunnistettu.”
”Niin, me kutsuimme häntä Esteliksi,” Elladan sanoi.
”Mikä on hänen tämän hetkinen nimi?” Elrohír kysyi.
”Elenna.”
”Sehän on Tähti yleiskielellä,” Elrohír sanoi.
”Niin on, Arwenin mukaan.”
”Arwen oli meidän rakas Iltatähtemme,” Elladan sanoi.
”Saammeko me tavata hänet?” Elrohír kysyi.
”Saatte.” Legolas sanoi.
”Missä hän on?” Elladan kysyi.
”Huoneessaan, luulen ettei hän tunne teitä. Elenna ei ole koskaan nähnyt teitä, ei hän muistanut minuakaan vaikka olen käynyt Minas Tirithissä häntä katsomassa,” Legolas sanoi.
”Meidän kerrottava hänelle keitä me olemme,” Elladan sanoi.

He menivät Elennan huoneeseen, hän katsoi heitä ihmeissään. Elenna ei tuntenut Elladania eikä Elrohíriä, Elladan katsoi tyttöä kauan. Elenna näytti tosiaan Arwenilta, Elenna nousi ja tervehti heitä: ”Mae govanen.”
Elladan esitteli itsensä ja veljensä: ”Minä olen Elladan ja tässä on veljeni Elrohír. Olemme äitisi veljet.”
”Miksi olette tulleet tänne?” Elenna kysyi.
”Tulimme katsomaan sinua,” Elrohír vastasi.
Elenna nousi nopeasti ylös seisomaan, hänen metsänvihreä hameen helma heilahti, Elenna kysyi: ”Mistä tulette?”
”Harmaista satamista,” Elladan vastasi.
Elenna mietti hetken sitten hän sanoi: ”Äitini kertoi minulle kerran Harmaista satamista. Haltioita lähti sinne kerran,kovinkaan moni heistä ei palannut takaisin Keski-Maahan.”
”Se on totta,” Elrohír sanoi.
”Anteeksi, mutta haluaisin lähteä metsään kävelemään,” Elenna sanoi ja lähti.

Legolas, Elladan ja Elrohír jäivät huoneeseen.
Elladan kysyi: ”Emmekö me voisi viedä häntä kotiin?”
”Tämä on hänen kotinsa,” Legolas vastasi.
”Isämme Elrond ei usko hänen olevan turvassa täällä,” Elrohír sanoi.
”Elenna on tuvassa täällä. Synkmetsän rajoja vartioidaan hyvin.”
”Mutta onko hän täysin turvassa täällä? Harmaissa satamissa Kuolemattomilla mailla hän olisi täysin turvassa,” Elladan sanoi.
”Elenna on turvassa täällä. Ette voi viedä Isildurin perillistä pois Keski-Maasta,” Legolas sanoi.
”Mitä sitten kun Elenna on täysi-ikäinen?” Elrohír kysyi.
”Hän lähtee varmaan vaeltelemaan erämaahan,” Legolas vastasi.
”Et kai päästä Elennaa lähtemään,” Elladan kysyi.
”Miksi en päästäisi, ei häntä voi vangita kammioon. Elenna on kuin isänsä hän ei pysy paikoillaan ja hän kaipaa metsää.”
”Pyydän älä päästä häntä lähtemään,” Elrohír pyysi.
”Elenna osaa varmasti jo täysi-ikäisenä tehdä omat päätöksensä,” Legolas sanoi.
”Jos emme saa häntä mukaamme saamme kai tulla häntä tänne katsomaan,” Elladan kysyi.
”Minun puolestani, mutta tulkaa ennen kuin hän on täysi-ikäinen sillä sitten häntä on vaikea löytää erämaasta.”
”Tulemme kun voimme,” Elrohír sanoi.
”Tulimme turhaan Keski-Maahan,” Elladan sanoi.
”Ette turhaan. Näitte siskonne tyttären ja tiedätte hänen voivan hyvin,” Legolas sanoi.
”Niin, mutta nyt meidän on lähdettävä takaisin Harmaisiin satamiin. Näkemiin,” Elrohír sanoi.
Haltiat lähtivät kohti Harmaita satamia, he toivoivat, että olisivat saaneet Elennan mukaansa.

Sílvë oli tallissa ruokkimassa hevosia, Elenna tuli talliin ja kysyi Sílvëltä: ”Tiedätkö mitä Elladan ja Elrohír halusivat täältä?”
”En tiedä, sitä sinun on kysyttävä Legolasilta,” Sílvë vastasi.
Elenna meni kysymään Legolasilta: ”Mitä ne haltiat halusivat?”
”He olisivat halunneet viedä sinut Kuolemattomille Maille.”
”En halua lähteä pois Keski-Maasta.”
”Tiedän, sinun ei tarvitse lähteä jos et halua.”

Vuosi oli kulunut Elenna oli 16 kesäinen, Sílvë ja Legolas kävelivät metsässä. Joitain ihmisiä oli metsässä ratsastamassa, he huomasivat Sílvën ja Legolasin. Legolas luuli heitä ensin pohjoisen samoojiksi, mutta erehtyi. Miehet olivat aseistettuja ja he tulivat Legolasia ja Sílvëä kohti. Onneksi Sílvëllä ja Legolasilla oli jouset mukana, miehiä oli tusina. Heillä oli jouset aseinaan, Legolas huomasi miesten virittävän jousensa. Miehet ampuivat Legolasia ja Sílvëä kohti, Legolas käski Sílvëä juoksemaan, he molemmat juoksivat miehiä karkuun, kunnes Sílvëën osui. Hän kaatui maahan, nuoli meni käsivarresta läpi. Legolas piiloutui puiden taakse, miehet eivät huomanneet Sílvëä, joka makasi maassa. Miehet ratsastivat pois, Legolas juoksi Sílvën luokse.
Hän laskeutui Sílvën viereen ja sanoi: ”Sílvë?”
Legolas näki nuolen lävistäneen Sílvën käsivarren, Nuoli ei ollut samoojien, se oli Gondorin sotilaiden nuoli. Sílvë kysyi: ”Keitä ne miehet olivat?”
”Nuolen perusteella he ovat Gondorista.”
Sílvën käsi oli kipeä, Legolas ei uskaltanut koskea nuoleen, hän nosti Sílvën syliinsä ja kantoi kotiin. Eräs toinen haltia hoiti Sílvën käden,
kun nuoli oli otettu irti, Legolas sitoi Sílvën haavan.

”Metsässä ei ole enää turvallista liikkua, meidän on tiukennettava rajojen valvontaa. Enää yksikään samooja tai ihminen ei saa tulla metsän tälle puolelle,” Legolas sanoi haltioille.
Legolas meni myös Elennan luokse ja sanoi: ”Sinä et enää liiku metsässä yksin. Onko asia selvä?”
”On.”

Ihmisiä ei enää liikkunut Synkmetsässä, Etelän samoojat olivat rauhattomia. He vaeltelivat Keski-Maassa sinne tänne. Gondorissa oli vaikeuksia. Ei ollut kunigasta ja monet uskoivat Elessarin tyttären kuolleen, toivo hiipui. Haltiat pelkäsivät etelän samoojien löytävän heidän asuinpaikkansa, joka oli syvälle metsän keskellä. Eräänä päivänä ryhmä pohjoisen samoojia tuli Synkmetsän lähelle. He olivat heikossa kunnossa, haltiat seurailivat heitä. Samoojat olivat väsyneitä ja osalla heistä oli haavoja, haltiat keskustelivat siitä pitäisikö heitä auttaa.
Legolas meni Sílvën luokse ja kysyi: ”Mitä mieltä sinä olet pitäisikö pohjoisen samoojia auttaa?”
”Mitä mieltä sinä olet?” Sílvë kysyi.
”En haluaisi jättää heitä omanonnensa nojaan.”
”Mikset?”
”Minusta se on väärin, he tarvitsevat apua.”
”Mene sitten auttamaan heitä. Sílvë sanoi.
”Tuletko mukaan?”
”Tulen.”
Legolas, Sílvë ja muutama muu haltia kävelivät hitaasti samoojia kohti, osa samoojat tunsivat olonsa uhatuiksi ja tarttuivat miekkoihinsa ja jousiinsa. Silloin muut pysähtyivät ja vain Legolas jatkoi kävelemistään samoojia kohti. Osa samoojista virittivät jousensa, mutta Legolas jatkoi kävelemistä, hän tervehti yhtä samoojaa haltia kielellä, sanoin: ”Mae govanen. Mellon.”
Muiden haltioiden ihmeeksi samooja vastasi Legolasin tervehdykseen ja näytti kädellään merkin, että jouset voitiin laskea. Samoojat laskivat jousensa ja miekkansa alas. Samooja käveli Legolasia kohti ja kysyi haltia kielellä: ”Mitä haluatte meistä?”
”Emme halua teiltä mitään, mutta haluamme auttaa teitä.”
”Ystävällistä,” samooja vastasi.
”Toimme teille ruokaa.”
”Miten voimme hyvittää apunne teille.”
”Auttakaa meitä sitten kun me tarvitsemme apuanne.”
Sílvë tuli seisomaan Legolasin viereen ja kysyi: ”Mitä teille on tapahtunut?”
”Jouduimme etelän samoojien kanssa vastakkain, heitä on paljon enemmän kuin meitä. Meitä on aivan liian vähän Keski-Maassa,” samooja sanoi.
”Tulkaa luoksemme lepäämään,” Legolas sanoi.
Haltiat ja samoojat lähtivät kohti haltioiden asuinpaikkaa, heidän saapuessaan sinne Legolasin isä tuli Legolasin luokse ja kysyi hieman ärtyneenä: ”Legolas, mitä tämä tarkoittaa? Tuot samoojia luoksemme.”
”Osa heistä on heikossa kunnossa ja he ovat ystäviämme. Etkö näe he ovat pohjoisen samoojia?” Legolas vastasi isälleen.
”Toivottavasti tiedät mitä teet? Isä vastasi hänelle ja lähti.
Haltiat hoitivat samoojia ja antoivat heille ruokaa. Elenna tuli ihmeissään katsomaan samoojia, hän ei koskaan ennen ollut nähnyt Synkmetsässä ihmisiä haltioiden luona.
Elenna tuli lähemmäksi ja yksi samooja katsoi häntä kauan, samooja nousi seisomaan ja käveli kohti Elennaa, hän kumarsi Elennalle osoittaakseen kunnioituksensa. Sitten hän sanoi: ”Te poikkeatte kaikista täällä näkemistäni haltioista. Mikä teidän nimenne on?”
”Elenna.”
Legolas näki mitä oli tapahtunut ja hän tuli Elennan viereen, samooja katsoi taas Elennaa ja sanoi: ”Te muistutatte erästä tuntemaani miestä.”
”Ketä?” Legolas kysyi.
”Aragorn Arathornin poikaa, mutta et varmaankaan ole hänelle mitään sukua.”
Elenna oli hiljaa, hän ei uskaltanut sanoa mitään. Legolas meni samoojan kanssa kauemmas keskustelemaan, hän kysyi samoojalta: ”Kuinka paljon se antaisi teille toivoa jos tietäisitte Aragornin perillisen olevan elossa?”
”Paljon.”
”Näet helposti ystäviesi piirteitä heidän lapsissaan.”
”Niin näen.”
”Mutta mikset pitänyt sanomaasi mahdollisena.”
”Koska tietääkseni kumpikaan Aragornin perillisistä ei selvinnyt hengissä.”
”Entäpä jos minä sanon, että tuo tyttö on Aragornin tytär.”

Samooja meni hiljaiseksi eikä voinut millään uskoa tuota todeksi.
”Onko hän todella?” samooja kysyi ja katsoi samaan aikaan Elennaa.
”On, usko minua.”
”Mutta eihän Aragornilla ollut Elenna nimistä tytärtä.”
”Ei niin, mutta Elennan oikea nimi on Yannamírë. Olemme vain antaneet hänelle uuden nimen ettei häntä tunnistettaisi liian helposti.”
”Kiitos sinulle tämä tieto antoi meille paljon toivoa.”
”Pyydän, että lupaat minulle yhden asian.”
”Minkä?”
”Ettet kertoisi muille Yannamírën olevan elossa.”
”Minä lupaan.”
Samoojat lähtivät aikaisin seuraavana aamuna jatkamaan matkaansa.
Jade Michaelis
Örkki
Viestit: 20
Liittynyt: Ma Marras 09, 2009 1:21 pm
Viesti:

Viimeinen toivo

Viesti Kirjoittaja Jade Michaelis »

Viimeinen toivo

Vuodet kuluivat Elladan ja Elrohír tulivat Synkmetsään katsomaan Elennaa, hän oli nyt 18 kesäinen. Elladan ja Legolas lähtivät keskustelemaan. Elenna ja Elrohír jäivät kahden, Elrohír katseli Elennaa ja lopulta hän kysyi: ”Mitä aiot tehdä kun olet täysi-ikäinen?”
”Lähden erämaahan vaeltelemaan. Muusta en tiedä vielä.”
Yllättäen Elenna kysyi, ”Tunsitko isäni?”
”Tunsin, hän oli isäni kasvatti.”
”Isäni ei halunnut kertoa minulle menneisyydestään.”
”Isälläsi oli hyvä syy olla kertomatta.”
”Mikä?”
”Isäsi äiti toi hänet Rivendelliin, koska Aragornin isä oli kuollut, eikä hän olisi enää ollut turvassa Gondorissa. Elrond otti hänet kasvattipojakseen.”
Legolas ja Elladan tulivat, Elladan ja Elrohír viipyivät pari päivää Synkmetsässä. Legolas ja Elladan olivat keskustelleet ihmisten levottomuudesta, Legolas oli huolissaan metsän rajoista, ihmiset olivat käyneet haltioiden kimppuun rajalla.

Parin päivän päästä Elladan ja Elrohír lähtivät takaisin Harmaisiin satamiin. Legolas ja Sílvë jättivät Elennan Synkmetsään, he ratsastivat metsässä. Samassa metsässä olivat myös Faramir ja Èowyn, heillä oli mukanaan ratsumiehiä. Legolas ja Sílvë ratsastivat aika läheltä heitä. Legolasia kiinnosti etelän samoojat, koska hän halusi tietää miksi samoojat olivat hyökänneet haltioiden kimppuun. Faramir huomasi heidät ja antoi miehilleen hyökkäys käskyn, Sílvë viritti jousensa ja ampui yhtä samoojaa. Samooja putosi kuolleena hevosen selästä. Faramir ampui Legolasia ja eräs toinen mies Sílvëä, he osuivat. Legolas ja Sílvë putosivat hevostensa selästä, Faramirin nuoli osui Legolasin alavatsaan. Toisen samoojan nuoli osui Sílvëä lantioon. Legolas ja Sílvë makasivat maassa, Èowyn oli kauempana kun hän tuli paikalle hän näki Legolasin ja Sílvën makaavan maassa. Èowyn katsoi Faramiriä, hän meni Legolasin ja Sílvën luokse, Èowyn huusi Faramirille: ”Mitä olet tehnyt?”
Faramir vastasi: ”He yrittivät hyökätä kimppuumme.”
”En usko, että he hyökkäisivät kimppuumme.”
”Haltioihin ei ole luottamista.”

Èowyn katsoi Sílvëä ja Legolasia ja sanoi: ”Tulkaa joku auttamaan he kuolevat.”
”Sitten kuolevat.”
”Miten voit olla noin julma? Faramir kuuntele minua. Minä rakastuin kunnon mieheen en tappajaan. Miten sinusta on tullut tuollainen.” Faramir kokosi miehiään, kaksi hänen miehistään raahasivat Èowynin pois Sílvën ja Legolasin luota Legolas näki hämärästi kuinka Èowyniä vietiin. Sitten hän meni uudelleen tajuttomaksi.

Joukko pohjoisen samoojia näki kaksi haltiaa makaamassa maassa tajuttomina. Kaksi samoojista nosti Legolasin ja Sílvën hevostensa selkään. Samoojat veivät heidät luolaan, jossa he laskivat heidät viittojen päälle makaamaan. Yksi samoojista repäisi Legolasin nuolen irti ja sitoi haavan. Legolas makasi viitan päällä edelleen tajuttomana. Sitten samooja repäisi Sílvën nuolen irti. Sílvë huusi tuskissaan, hän oli ollut osittain hereillä ja kun nuoli repäistiin hän tuli täysin tajuihinsa. Sílvë katsoi miestä, joka oli repäissyt nuolen irti. Miehellä oli tumman vihreä viitta. Sitten Sílvë katsoi vieressään makaavaa Legolasia ja kysyi: ”Mikä hänen on?”
Samooja vastasi: ”Hän on vain tajuton. Saanko sitoa haavasi?”
”Et, sidon sen itse.”
”Kuka olet?”
”Olen Sílvë.”
”Entä ystäväsi?”
”Hän on Legolas. Legolas ei ole ystäväni vaan kihlattuni.”
”Onko hän tosiaan Legolas?” samooja kysyi ihmeissään.
”On.”
”Sitten olemme tavanneet. Legolashan oli Aragornin ystävä. Aragorn oli aikoinaan päämiehemme.”
”Et siis halua pahaa meille?” Sílvë kysyi varovasti.
”En tietenkään.”
”Olimme huolissamme kun näimme teidän makaavan metsässä. Mitä oikein tapahtui?”
”Etelän samoojat hyökkäsivät kimppuumme, he ovat oleskelleet rajoillamme jo kauan ja hyökkäilleet haltioiden kimppuun.”
”Omituista.”
”Niin on, emme ymmärrä miksi he kiusaavat meitä.”
”Tiedätkö sinä mitään Aragornin tyttärestä Yannamírëstä? Täällä on liikkunut huhuja siitä, että hän olisi elossa.”
”Legolas kertokoon sinulle mitä tietää.”
”Haluatko jotain syötävää?” samooja kysyi ystävällisesti.
Sílvë tiesi, että pohjoisen samoojiin voi luottaa,”Ottaisin vettä kiitos.”
Samooja lähti.

Sílvë katseli Legolasia, joka makasi hänen vieressään edelleen tajuttomana, Sílvë istui Legolasin vieressä odottaen.
Samooja toi Sílvëlle vettä ja lähti taas, Sílvë kaatoi astiasta vettä varovasti Legolasin huulille. Sitten hän joi itse astiasta.
Legolas avasi silmänsä jonkin ajan kuluttua, hän näki Sílvën ja sitten luolan katon. Legolas kysyi: ”Missä olemme?”
”En tiedä, olemme jonkinlaisessa luolassa. Täällä on pohjoisen samoojia.”
Legolas nousi istumaan, hän katseli ympärilleen. Legolas huomasi Faramirin ampuman nuolen olevan poissa ja haava oli sidottu.
Sama samooja tuli heidän luokse ja sanoi: ”Olette herännyt.”
”Niin olen, miten löysitte meidät?”
”Se oli ihan sattumaa. Me vaeltelimme metsässä. Kuulimme ääniä ja tulimme katsomaan, emme nähneet muita kuin teidät makaamassa maassa,” samooja selitti. ”Tiedätkö sinä, onko Aragornin tytär elossa?”
”Kyllä hän on elossa.”
”Hyvä, Isildurin suku ei siis ole vielä sammunut.”
”Niin hän saattaa olla Gondorin kansan viimeinen toivo, mutta Faramir vainoaa häntä.”
”Onko hän turvassa? Tietääkö hän isästään?”
”Hän on turvassa ja hän tietää kenen tytär hän on. Valitettavasti Faramir tappoi hänen veljensä.”
”Mitä? Tappoiko Faramir Gondorin valtaistuimen perijän?”
”Tappoi. Saimme viestin yhdeltä Gondorin sotilaalta.”
”Kovat ajat ovat olleet Gondorissa. Kansa on jälleen ilman johtajaa. Aragornin tytär on heidän ainoa toivonsa, toivottavasti tyttärellä ei ole yhtä vaikeaa menneisyyttä kuin isällään.”
”Mistä tiedät Aragornin menneisyydestä?”
”Aragorn kuului heimoomme, hän oli heimoveljeni.”
”Meidän on lähdettävä, kiitos avustanne,” Legolas ja Sílvë hyvästelivät samoojat ja lähtivät kohti kotia.

Matkalla Sílvë sanoi: ”Samoojat ovat outoa väkeä. Miten Aragorn pystyi olemaan heidän kanssaan? Hän ei ollut yhtä outo.”
”Samoojat saattavat tuntua oudoilta, mutta osa heistä on silti kunnollisia ihmisiä.”

Matkalla he tapasivat Èowynin metsässä, Èowyn oli ihmeissään nähdessään heidät, hän puhui kuiskaten: ”Oletteko kunnossa? Olen pahoillani siitä mitä mieheni teki teille. Onneksi olette elossa.”
Legolas sanoi: ”Emme olisi elossa ilman pohjoisen samoojia.”
”Olisin jäänyt auttamaan, mutta Faramir vei minut pois luotanne.”
”Tiedätkö miksi samoojat ovat hyökänneet haltioiden kimppuun?”
”En tiedä, mieheni haluaa niin kovasti tappaa Aragornin tyttären.
Onko Aragornin tytär elossa? Pelkään Faramirin onnistuvan.”
”Voin kertoa sen vain jos lupaat olla kertomassa sitä Faramirille.”
”Minä lupaan.”
”Aragornin tytär on elossa, mutta hänen nimeään en voi sinulle kertoa.”
”Kiitos tiedosta. Toivottavasti hän ottaa paikkansa Gondorissa tai hänen jälkeläisensä.”
Legolas ja Sílvë jättivät Èowynin metsään ja lähtivät kotiin Synkmetsään.
Jade Michaelis
Örkki
Viestit: 20
Liittynyt: Ma Marras 09, 2009 1:21 pm
Viesti:

Hyvästit

Viesti Kirjoittaja Jade Michaelis »

Hyvästit

Vuodet kuluivat, Elenna oli nyt täysi-ikäinen ja hän halusi lähteä erämaahan vaeltelemaan. Sílvë ja Legolas hyvästelivät Elennan, tämän lähtiessä erämaahan, hän liittyi pohjoisen samoojiin, mutta ei kertonut heille oikeaa nimeään. Sílvë ja Legolas jatkoivat elämäänsä Synkmetsässä, Sílvë meni talliin aamulla ruokkiakseen hevoset, hän näki Legolasin istuvan tallin katolla. Legolas oli ajatuksissaan eikä huomannut Sílvëä. Synkmetsän rajat olivat rauhoittuneet eikä enää tarvinnut pelätä samoojien hyökkäyksiä rajoilla. Etelän samoojat olivat jossain muualla. Legolas ei lähtenyt enää kovinkaan kauas Synkmetsästä, Sílvë katseli Legolasin kauniita kasvoja. Näytti siltä, että Legolas oli nukahtanut tallin katolle, hän kiipesi tallin katolle Legolasin viereen. Legolas havahtui ja katsoi Sílvë, joka oli hänen vieressään. Sílvë sanoi: ”Luulin sinun nukahtaneen.”
”En nyt sentään nuku keskellä päivää.”
”Mitä sinä teet tallin katolla, se on aika outo paikka.”
”Olin ajatuksissani. Onko tallin katto sinusta outo paikka? Minusta täällä on hyvät näkymät,” Legolas sanoi.
”Se on totta täältä näkee kauas, mutta olet aika näkyvällä paikalla.”
”Olen huolissani Elennasta. Häntä ei ehkä olisi pitänyt päästää lähtemään. Elladan ja Elrohír pyysivät etten päästäisi Elennaa lähtemään.”
”Kyllä hän pärjää, hän on Aragornin jälkeläinen ja muistuttaa isäänsä.”
”Olet oikeassa. Elenna pärjää kyllä.”

Elenna oli vaeltelemassa muiden samoojien kanssa, eräs samooja oli ihmetellyt Elennan ja Aragornin yhdennäköisyyttä, mutta Elenna oli vakuuttanut hänelle ettei ole mitään sukua kenellekään kuninkaalle.
Samooja uskoi häntä. Pohjoisen samoojat yöpyivät metsässä, oli melkein yö kun alkoi kuulua merkillisiä ääniä. Etelän samoojat hyökkäsivät pohjoisen samoojien kimppuun. Etelän samoojia oli enemmän, Faramir oli ilmeisesti suunnitellut taistelua jo kauan. Monta samoojaa kuoli molemmista heimoista. Elenna haavoittui etelän samoojan miekasta, hän juoksi metsään. Metsässä oli pimeää eikä Elenna nähnyt kunnolla eteensä, hän vain juoksi ja juoksi. Elenna ei uskaltanut katsoa taakseen. Lopulta hän ei enää jaksanut juosta, Elenna kaatui maahan ja veti viimeisillä voimillaan tummanvihreän viitan päälleen. Faramir oli huomannut Elennan paon, hän lähti jäljittämään Elennaa. Elennaa oli helppo seurata, koska hän vuoti verta ja sitä löytyi suurista kivistä joista hän oli ottanut tukea.
Faramir seurasi jälkiä, mutta yllättäen jäljet loppuivat, hän ei huomannut Elennaa, joka makasi maassa viitta päällään. Elenna oli maastoutunut. Faramir lähti ja Elenna jäi maahan makaamaan. Etelän samoojat ja henkiin jääneet pohjoisen samoojat lähtivät, Elenna jäi yksin erämaahan.

Seuraavana päivänä Elennan ohi ratsasti haltia. Haltia huomasi Elennan makaavan maassa, hän laskeutui alas hevosensa selästä. Haltia nosti varovasti viittaa. Haltian ihmeeksi viitan alla oli nainen.
Haltia nosti Elennan syliinsä ja nosti hänet hevosensa selkään, haltia hypähti kevyesti hevosen selkään ja lähti laukkaan. Haltia saapui Lórieniin Elennan mukanaan. Muut haltiat ihmettelivät, miksi ihminen oli tuotu Lórieniin. Haltiat levittivät viitan sammaleen päälle ja Elenna laskettiin siihen lepäämään, hänen haavansa puhdistettiin ja sidottiin. Kun Elenna avasi silmänsä ja näki haltian, joka oli tuonut hänet Lórieniin. Elenna kysyi: ”Kuka olet?”
”Olen Handír Haldírin poika. Entä sinä?” Haltia esittäytyi.
”En voi kertoa kuka olen.”
”Mikset? Olet turvassa täällä.”
”Olenko?”
”Olet, näytät tutulta. Olemmeko tavanneet aikaisemmin?”
”En ole nähnyt sinua aikaisemmin.”
”Muistutat Galadrielin tyttären tytärtä Arwen Undómieliä.”
”Hän on äitini.”
”Oletko tosiaan Elessarin tytär?””
”Olen, oikea nimeni on Yannamírë, mutta käytän nimeä Elenna, koska en voi kertoa kenellekään oikeaa nimeäni. Minut yritetään tappaa.”
”Älä huoli en tapa sinua.”
”Tunsitko isäni?”
”En, mutta isäni tunsi hänet. He taistelivat yhdessä Helmin Syvänteensä örkkejä vastaan.”
”Missä isäsi on nyt?”
”Hän kuoli Helmin Syvänteen taistelussa.”
”Olen pahoillani. En tiennyt.”
”Ei se mitään.”
”Miten pohjoisen samoojille kävi? Ovatko he elossa?”
”En tiedä, en löytänyt muita kuin sinut. Kyllä heidän on oltava elossa. Pohjoisen samoojia ei lyödä niin helposti. Mitä sinä teit heidän kanssaan?”
”Kuulun heihin. Isäni oli heidän päämiehensä.”
”Aiotko palata Gondoriin?”
”En tiedä vielä.”
”Olet Gondorin ainoa toivo,” Handír sanoi.
”Miten niin ainoa toivo?”
”Olet Elessarin tytär ja Gondorin valtaistuimen perijä. Sinun on otettava paikkasi Gondorissa.”
”En voi nousta valtaistuimelle.”
”Jos sinä et nouse anna jälkeläisesi nousta Gondorin valtaistuimelle.”
”Mutta nainen ei voi saada noin suurta asemaa.”
”Olet unohtanut asemasi. Olet kuninkaan tytär ja sinä vain kuljeksit samoojien kanssa vaikka sinun pitäisi olla Gondorissa.”
”En voi mennä takaisin, minut yritetään tappaa. Minun veljeni tapettiin jo, en halua samaa kohtaloa.”
”Ymmärrän, anteeksi jos painostin sinua. Kuka teidät muuten kasvatti?”
”Legolas ja Sílvë. He ovat isäni ystäviä, mutta minun on lähdettävä nyt.”
”Hyvä on, vien sinut Lórienin rajalle.”
”Kiitos.”

Sitten Elenna lähti erämaahan, Handírin äiti Glóredhel kysyi: ”Kuka tuo ihminen oli?”
”Hän oli Elenna ja hän on Elessarin tytär,” Handír sanoi.
”Todellako? Luulin hänen kuolleen.”
”Niin minäkin. Elenna on hyvin kaunis.”
”Taidat olla rakastunut häneen.”
”Niin taidan olla, hän on niin ihmeellinen.”
”Et taida saada häntä. Sitä paitsi Elenna on sukua Galadrielille.”
”Haluaisin silti tavata hänet vielä.”
”Luulen että tapaatte vielä.”
Jade Michaelis
Örkki
Viestit: 20
Liittynyt: Ma Marras 09, 2009 1:21 pm
Viesti:

Gondor

Viesti Kirjoittaja Jade Michaelis »

Gondor

Elenna käveli eräämaassa, hän etsi tovereitaan, mutta ei löytänyt heitä, hän päätti palata Synkmetsään. Elenna saapui Synkmetsään myöhään yöllä ja hän oli hyvin väsynyt matkasta. Legolas ja Sílvë saivat tietää hänen tulostaan seuraavana aamuna.
Sílvë meni Elennan luokse ja kysyi: ”Kävelitkö tänne asti?”
”Kävelin.”
”Miten sinä jaksoit?”
”Jaksoin vain.”
Sílvë lähti huoneesta, hän luki mielellään kirjaa. Legolas istuskeli taas tallin katolla katsellen muiden haltioiden tekemisiä, hän näki haltian ratsastavan Synkmetsään. Legolas hyppäsi alas tallin katolta ja meni tapaamaan miestä.
”Olen Angred,” Mies esittäytyi.
”Tervetuloa Synkmetsään,” Legolas sanoi.
”Tulin tapaamaan Elennaa.”
”Hän on huoneessaan. Saanko kysyä mitä asia koskee?”
”Minä haluaisin vain puhua hänen kanssaan.”

Legolas saattoi Angredin Elennan huoneen ovelle, hän tapasi Elennan tämän huoneessa. Angred esittäytyi hänelle, myöhemmin samana päivänä Elenna ja Angred lähtivät ratsastamaan, he ratsastivat ulos Synkmetsästä. Elenna ja Angred pysähtyivät läheiselle niitylle. Elenna laskeutui hevosensa selästä, Angred laskeutui myös.
”Halusit puhua minulle jostain,” Elenna sanoi.
”Niin, haluaisin viedä sinut takaisin Gondoriin.”
”Minä en halua takaisin.”
”Sinun on tultava takaisin.”
”Ei! Et voi pakottaa minua.”
Elenna käänsi selkänsä Angredille, Angred löi Elennaa niskaan ja hän kaatui tajuttomana maahan, hän nosti Elennan hevosensa selkään ja lähti ratsastamaan Gondoriin. Elennan oma hevonen palasi ilman ratsastajaa Synkmetsään. Legolas näki hevosen, hän meni Sílvën luokse ja sanoi: ”Jotain on tapahtunut, Elennan hevonen tuli yksin takaisin.”
”Mitä aiot tehdä?”
”Minun on löydettävä hänet. Tuletko mukaan vai jäätkö tänne?”
”Tulen mukaan.”
He juoksivat talliin, samaan aikaan Angred oli päässyt Gondorin portille, Faramir oli häntä vastassa.
”Tässä tyttö. päästätkö tyttäreni nyt menemään?” Angred kysyi.
”Päästän, anna tyttö minulle,” Faramir sanoi mielissään.
Faramir otti syliinsä tajuttoman Elennan ja vei hänet kammioon, hän laski Elennan kammion lattialle ja lähti. Faramir lukitsi oven perässään.

Legolas ja Sílvë ratsastivat niitylle jossa Elenna ja Angred olivat pysähtyneet, Legolas laskeutui hevosensa selästä ja tutki jälkiä. Paikalta lähti vain yhden hevosen jäljet, hän vie Elennan Gondoriin. Legolas sanoi Sílvëlle ja nousi nopeasti satulaan.
”Miksi?” Sílvë kysyi.
”En tiedä, mutta se selviää pian.”
Legolas ja Sílvë ratsastivat laukaten Gondoriin päin, heidän hevosensa ovat nopeita ja voimakkaita muuten matka olisi kestänyt kauemmin. Illalla heitä vastaan tuli Angred tyttärensä kanssa. Legolas pysäytti heidät ja kysyi: ”Missä Elenna on?”
”Faramirillä.”
”Luulin voivani luottaa sinuun, mutta oli väärässä. Miksi teit sen?” Legolas kysyi vihaisena.
”Faramir piti tytärtäni vankinaan ja hän suostui päästämään tyttäreni vain jos tuon hänelle Elennan,” Angred selitti.
”Tiedätkö kuka Elenna on?” Legolas kysyi.
”Sinun ja Sílvën tytär,” Angred sanoi epävarmalla äänellä.
”Ei, hän on kuningas Elessarin tytär. Minä ja Sílvë vain kasvatimme hänet.”
”En tiennyt.”
”Faramir aikoo varmasti tappaa hänet ja se on Isildurin suvun loppu.”
”Miten haltia voi alistua tuollaiseen tekoon,” Sílvë sanoi ja katsoi ankarasti Angrediä.
”Anteeksi, en tiennyt. Voinko auttaa teitä jotenkin,” Angred sanoi katuen tekoaan.

Elenna heräsi kammiossa, siellä oli pimeää, hän hakkasi ovea ja huusi: ”Päästäkää minut ulos!”
Kukaan ei kuullut, Faramir tuli hetkeä myöhemmin kammioon ja katsoi Elennaa, sitten hän sanoi: ”Sinä olet siis viimeinen Isildurin perillinen.”
Elenna ei vastannut, Faramir sanoi: ”Nyt olet minun eikä kukaan voi estää minua. Saat elää pari päivää ennen kuin tapan sinut, mutta jos miellytät minua saat elää.”
”En aio miellyttää sinua koskaan.”
”Sitten kuolet.”
”Miksi teet tämän minulle?”
”Isäsi tappoi veljeni.”
”Ei, se on vale.”
”Noin sanoi veljesikin.”
”Tunsitko veljeni?”
”En, mutta minä tapoin hänet.”
”Sinä. Ei,” Elenna sanoi kauhuissaan.
”Minä,” Faramir sanoi. Sitten hän lähti ulos ja lukitsi oven perässään.
Elenna laskeutui polvilleen kammion lattialle ja itki.

Legolas ja Sílvë saapuivat Minas Tirithiin, Legolas halusi puhua Faramirille. Legolas ja Sílvë pääsivät Faramirin juttusille.
Legolas sanoi: ”Faramir. Miksi haluat Elennan?”
”Haluan tappaa hänet,” Faramir sanoi tunteettomasti.
”Sinä et saa tappaa häntä,” Sílvë sanoi ja viritti jousensa.
”Päästä hänet.”
”Hyvä on,” Faramir sanoi peläten tulevansa ammutuksi.
Faramir johdatti Legolasin ja Sílvën kammion ovelle, Sílvë osoitti Faramiriä edelleen jousellaan. Faramir avasi oven ja Legolas näki Elennan istuvan polvillaan lattialla, Sílvë laski jousensa ja meni Elennan luokse ja samassa Faramir paiskasi oven kiinni ja lukitsi sen.
Legolas, Sílvë ja Elenna jäivät pimeään kammioon. Èowyn kysyi Faramiriltä: ”Onko Elenna kammiossa? Saanko jutella hänen kanssaan?
”Kyllä, hän on kammiossa. Voit puhua hänen kanssaan.”
”Miksi sinä vangitsit hänet? En ymmärrä sinua enää. Tulit joskus toimeen Aragornin kanssa ja nyt haluat surmata hänen tyttärensä. Mikä sinuun on mennyt? Olet henkesi velkaa Aragornille ja näinkö sinä kiität häntä? Tappamalla hänen lapsensa. Tiedän mitä teit silloin eräänä yönä. Sinä menit Minas Tirithiin ja tapoit Eldarionin. Miten voit elää tuon asian kanssa?”
”Ole hiljaa. Sinä et mene Elennan luokse etkä näe häntä enää koskaan,” Faramir sanoi vihaisena.
Èowyn lähti huoneesta, hän kuitenkin meni Elennan luokse vaikka Faramir oli häntä kieltänyt. Èowyn ei voinut antaa Faramirin tappaa Elennaa, hän ei voinut sietää tappamista ilman syytä. Èowyn meni kammion ovelle ja avasi sen, hänen ihmeekseen kammiossa oli myös Sílvë ja Legolas. Éowyn päästi heidät ulos.
Sílvë sanoi: ”Meidän on päästävä pois täältä.”
”Olet oikeassa, mutta mistä?” Legolas sanoi.
Eówyn sanoi: ”Seuratkaa minua.”
Hän johdatti heidät pois kellarista ja näytti heille pakotien.
Legolas, Sílvë ja Elenna ratsastivat kotiin yön piemydessä.

Legolas ja Sílvë olivat onnellisia Synkmetsässä, Elenna lähti jälleen vaeltelemaan. Góredhel tuli Synkmetsään, hän kysyi Elennaa, mutta Elenna oli lähtenyt vaeltelemaan.
Legolas keskusteli Góredhelin kanssa: ”Mikä tuo sinut Synkmetsään?”
”Minulla oli asiaa Elennalle, mutta kun hän ei ole täällä. Haluaisin
mielipiteesi eräästä asiasta.”
”Mistä asiasta?”
”Poikani Handír on rakastunut Elennaan.”
”Niinkö? Milloin he ovat tavanneet?” Legolas kysyi.
”Handír toi Elennan tajuttomana Lórieniin.”
”En ole tiennyt asiasta.”
”Mitä mieltä olet asiasta? Poikani Handír on rakastunut Elennaan.”
”Pitääkö Elenna hänestä? En voi pakottaa häntä ottamaan poikaasi miehekseen.”
”Ymmärrän.”
”Minun puolestani Elenna saa valita kenet tahtoo.”
”Sinulla ei kuitenkaan ole mitään liittoa vastaan.”
”Ei, Elenna on täysi-ikäinen ja hän tehköön omat valintansa.”
”Hyvä.”
Sílvë tuli heidän luokse, kun Góredhel näki Sílvën hän sanoi: ”Mae govanen. Minun on lähdettävä.”
Góredhel lähti Synkmetsästä, Sílvë kysyi Legolasilta: ”Kuka tuo haltia oli?”
”Hänen nimensä on Góredhel.”
”Mitä hän halusi?” Sílvë kysyi ja painautui Legolasin rintaa vasten.
”Hänen poikansa Handír on rakastunut Elennaan.”
”Niinkö? Missä he ovat tavanneet?”
”Lórienissä,” Legolas vastasi ja silitti kädellään Sílvën poskea.
”Mitä mieltä sinä olet jos Handír kosii Elennaa?”
”Elenna päättäköön itse. Tiedätkö mitä?”
”No.”
”Minä rakastan sinua.”
”Niin minäkin sinua.”
Sitten Legolas suuteli Sílvëä. Sílvë kietoi kätensä Legolasin ympärille.

Siléssa huusi: ”Sílvë!”
Sílvë sanoi Legolasille: ”Minun on mentävä.”
Sílvë juoksi taloon, Legolas jäi katselemaan hänen perään.
”Missä sinä olet ollut?” Siléssa kysyi.
”Olin Legolasin kanssa ulkona.”
”Sinä ja Legolas olette aikamoinen pari.”
”Minä rakastan häntä ja hän minua.”
”Legolas on aina ollut mukava haltia.”
”Hän on ihana.”
”Miksi Legolas toi tänne ihmistytön tietämättäsi?”
”Tarkoitat Elennaa, Legolasin oli pakko tuoda hänet tänne muuten Elenna olisi tapettu.”
”Miksi joku olisi tappanut tuollaisen onnettoman tytön.”
”Elenna ei ole onneton tyttö vaan Isildurin perillinen,” Sílvë sanoi vihaisella äänen sävyllä.
”Anteeksi, en tiennyt,” Siléssa sanoi alistuneena.
Monet haltiat osittivat kunniaa Sílvëlle, koska hän oli Legolasin kihlattu, Legolasilla oli Synkmetsässä paljon vaikutusvaltaa.

Elenna vaelteli erämaassa, hän oli lähellä Lórienin rajaa. Handír näki hänet ja pyysi Elennaa tulemaan kanssaan Lórieniin. Handír tarjosi Elennalle yösijan. Seuraavana päivänä Elenna käveli Lórienin metsässä ja Handír liittyi hänen seuraansa, he kävelivät metsässä jonkin aikaa. Sitten Handír sanoi: ”Elenna minun on kerrottava sinulle eräs asia.”
Elenna oli hiljaa katsoi Handíriä silmiin, Handírin mielestä tilanne oli hieman tukala, hän jatkoi: ”Minä rakastan sinua. Tulisitko vaimokseni?”
”Tämä tuli niin äkkiä. Tarvitsen aikaa miettiä,” Elenna sanoi pelästyneenä.
Päivät kuluivat ja Handír odotti vastausta, Elenna halusi lähteä Synkmetsään. Handír olisi halunnut lähteä mukaan, mutta Elenna kielsi häntä lähtemästä.
Handírin äiti Góredhel kysyi pojaltaan: ”Miten meni? Suostuiko hän?”
”En tiedä, Elenna aikoo lähteä. Pelkään ettei hän välitä minusta.”
”Et voi painostaa häntä kanssasi avioon, hän tarvitsee aikaa.”
”Toivottavasti olet oikeassa.”

Elenna saapui Synkmetsään, hän oli pelästynyt. Legolas näki sen hänen kasvoiltaan, Legolas kysyi: ”Mitä on tapahtunut?”
”Handír kosi minua.”
”Suostuitko?”
”En ole vielä kertonut valintaani. Mitä minä teen? En halua avioon Handírin kanssa,” Elenna sanoi surullisesti.
”Mikset?”
”En tiedä, se ei vain tunnu oikealta.”
”Älä sure. Sinun ei tarvitse mennä avioon hänen kanssaan. En painosta sinua avioon.”
”Kiitos, mutta mitä sanon Handírille?”
”Minä voin puhua hänelle. Ole ihan rauhassa.”
Jade Michaelis
Örkki
Viestit: 20
Liittynyt: Ma Marras 09, 2009 1:21 pm
Viesti:

Häät

Viesti Kirjoittaja Jade Michaelis »

Häät

Synkmetsässä vietettiin Elennan ja Firgonin häitä. Häälahjaksi Firgon antoi Elennalle Haltiatähden, joka symboloi ikuista rakkautta ja kuolemattomuutta. Koru kimalsi Elennan kaulassa hopeisessa ketjussa. Hän oli hyvin kaunis hääpäivänään. Elannan siniset silmänsä hohtivat ilosta.
”Olet yhtä kaunis kuin äitisi,” Firgon sanoi.
Elenna hymyili eikä sanonut mitään. Häiden jälkeen he lähtivät Rivendelliin. He asettuisivat pian asumaan uuteen kotiinsa. Elenna ja Firgon ratsastivat valkoisilla hevosilla Synkmetsän rajan yli. Heillä oli valkoiset vaatteet päällään. Elennan otsalla oli otsakoru, jonka hänen isänsä Elessar oli hänelle antanut lahjaksi. Sílvë ja Legolas jäivät Synkmetsään. Elenna oli lähtenyt heidän luotaan pois lopullisesti. Hän asuisi tästä lähtien Rivendellissä.

Pian häiden jälkeen Synkmetsän kuningas lähetti viestin Lórieniin. Legolasin oli vietävä tuo viesti ja Sílvë joutui jäämään Synkmetsään. Hän ei kuitenkaan halunnut jäädä yksin kotiin. Sílvë olisi halunnut lähteä mukaan, mutta Legolas sanoi hänelle, ”Sílvë, sinun tarvitsee olla vain kaksi päivää ilman minua. Tulen niin pian takaisin kuin pääsen. Vien vain viestin.”
”Matka on silti vaarallinen.”
”Tiedän, mutta olen kulkenut tuota tietä aikaisemminkin.”
”Ole varovainen.”
Legolas lähti, hän ratsasti nopeasti hevosellaan. Sílvë kuitenkin pelkäsi pahinta.

Legolas laukkasi metsätiellä, hän muisti, mitä oli luvannut Sílvëlle. Matkalla Legolas joutui kuitenkin taisteluun. Muutamat miehet haastoivat hänet miekkailuun. Miehet olivat etelän samoojia, mutta heitä oli vain kolme. Legolas voitti heidät helposti, mutta hän ei tappanut miehiä vaan jatkoi kiireesti matkaansa. Legolas vei viestin nopeasti perille, mutta hänen oli annettava hevosensa levätä vähän aikaa. Ennen kuin Legolas lähti koti matkalle. Hän tiesi Sílvën odottavan häntä kotona.

Elenna tutustui Rivendelin ympäristöön, hän käveli valkeiden koivujen alla jotka olivat Elrondin puutarhassa. Siellä oli paljon muistoja. Elenna muisti äitinsä puhuneen valkeista koivuista. Täällä siis oli Elenna vanhemmat tapailleet toisiaan. Elenna viihtyi puutarhassa, hän istuskeli usein valkeiden koivujen alla. Rivendell oli rauhallinen paikka. Siellä saattoi kuulla veden porisevan purossa. Puutarhasta tuli hänen lempi paikkansa.

Legolasin hevonen oli levännyt ja Legolas oli lähdössä kotiin Sílvën luokse. Hän nousi hevosensa selkään ja lähti Lórienistä. Legolas laukkasi taas tuota samaa metsätietä pitkin. Sílvë odotti jo Legolasia kotiin. Legolas saapui myöhään yöllä Synkmetsään. Sílvë oli vielä valveilla. Kun hän näki Legolasin tulevan kotiin. Sílvë oli onnellinen nähdessään Legolasin olevan aivan kunnossa. Legolas ja Sílvë lähtivät yhdessä nukkumaan. Vuosi vierähti ja Elenna tuli käymään Synkmetsässä. Hän tuli kertomaan Sílvëlle ja Legolasille odottavansa lasta.
”Vihdoin saatte perillisen,” Legolas sanoi.
”Niin, jos lapseni on poika. Hän voi nousta Gondorin valtaistuimelle,” Elenna sanoi.
”Se on totta,” Sílvë sanoi.
”En siltikään tiedä vielä, olenko itse valmis palaamaan Gondoriin.”
”Mitä Firgon pitää asiasta?”
”Hän odottaa innolla lapsen syntymää.”
”Faramir yrittää varmaan tappaa sinut, jos hän saa tietää, että olet elossa ja odotat perillistä,” Legolas sanoi.
”Tiedän, valitettavasti lapselleni on säädetty kohtalo.”
”Ymmärrän. Toivottavasti hän on poika, sillä Gondor on heikkenemässä.”
Elenna viipyi yön Synkmetsässä ja hän jutteli menneisyydestään Legolasin ja Sílvën kanssa.
”Muistan kun toit minut tänne. Olin silloin neljätoista kesäinen,” Elenna sanoi.
”Niin olit. Faramir yritti tappaa sinut silloin,” Legolas sanoi.
”Hän tappoi ystäväni Fridian.”
”Onneksi hän ei tappanut sinua,” Sílvë sanoi.
”Niin, muuten se olisi ollut Isildurin suvun loppu,” Legolas sanoi.
He kävelivät puutarhassa kolmestaan. Ilta alkoi pimetä ja he päättivät lähteä nukkumaan. Aamulla Elenna oli lähdettävä takaisin Rivendelliin. Legolas ja Sílvë jäivät Synkmetsään.

Jonkin ajan kuluttua Elenna synnytti pojan. Pojalla ei ollut suippoja korvia ja hän sai nimekseen Angrélas. Legolas ja Sílvë saivat viestin Synkmetsään pojan syntymästä. Valitettavasti Angélasille oli määrätty kohtalo, hänen kohtalonsa oli tulla Gondorin kuninkaaksi. Legolas ja Sílvë tulivat Rivendelliin katsomaan perillistä. Angrélasilla oli siniset silmät. Legolas ja Sílvë viettivät yönsä Rivendellissä. Legolas käveli salissa jossa oli pidetty Elrondin neuvonpito. Monet saattueen jäsenet olivat lähteneet omille teilleen. Legolas näki haltioiden olevan onnellisia Rivendellissä, vaikka Elrond ei enää asunut siellä. Elrond oli lähtenyt Harmaisiin satamiin eikä ollut palannut. Sílvë tuli Legolasin luokse ja katsoi hänen miettiviä kasvoja. Hän kysyi, ”Mitä mietit?”
”Uskon, että joudumme sotaan Gondoria vastaan.” Legolas sanoi synkästi.
”Faramir tuskin luopuu vallastaan kovin helposti.”
”Olet oikeassa, mutta sota ei ole vielä ajankohtainen.”
”Ei niin.”
”Angrélasin on ensin vartuttava ja hänen tulee tietää kohtalostaan.”
”Jos Gondoriin tulee rauha, silloin Synkmetsäkin saa rauhan. Olemme olleet hyökkäyksien kohteena ja rajamme ovat olleet levottomat.”
”Olet oikeassa. Toivon myös samoojien rauhoittuvan.”
”Sodassa kuolee monia. Et kai sinä mene sinne? Sílvë kysyi, hänen äänessään kuului surua.
”Älä vielä mieti sotaa. Uskoisin sodan tulevan sitten kun Angélas on täysi-ikäinen.”
”Ensi kerralla kun lähdet sotaan minä tulen mukaan.”
”Oletko tosissasi?” Legolas kysyi ällistyneenä.
”Olen.”
Legolas ja Sílvë viipyivät Rivendellissä muutaman viikon. Sitten he lähtivät takaisin Synkmetsään.

Synkmetsän rajat olivat edelleen levottomat. Haltioiden onneksi he asuivat syvällä metsän keskellä jossa oli turvallista. He kuitenkin pelkäsivät samoojien löytävän heidät. Pohjoisen samoojat tiesivät, missä haltiat asuivat, mutta heistä ei ollut vaaraa. Heitä ei nähty pitkään aikaan. Monet luulivat heidän kadonneen, mutta pohjoisen samoojat asuivat ja vaeltelivat erämaissa. He tarkkailivat Gondoria Gondorilaisten huomaamatta.

Kului muutama vuosi ja Angrélas oli kasvanut 8 kesäiseksi nuorukaiseksi. Hänellä oli tummat puolipitkät hiukset. Elenna ja Firgon opettivat Angrélasille kieliä. Hän omaksui nopeasti yleiskielen. Haltia kieltä hän oli puhunut jo nuoresta asti. Firgon käytti hyvin vähän yleiskieltä. Jotkut haltiat eivät koskaan käyttäneet tuota kieltä, vaikka sitä osasivatkin.

Synkmetsässä Legolas harjoitti taitojaan. Sílvë seuraili Legolasia kauempaa. Legolas harjoitti taistelutaitojaan, hän oli nopea ja vaarallinen näky. Sílvë kysyi Legolasilta, ”Opettaisitko minulle taistelutaitoja?”
”Voin minä opettaakin.”
Sílvë oli tarkka jousiampuja. Legolas opetti hänelle lähitaistelu taitoja.
Hän kokeili ensimmäistä kertaa Legolasin veitsiä. Ne olivat kevyet ja tehokkaat. Sílvë oppi nopeasti käyttämään niitä, mutta silti hän käytti mielellään joustaan. Elämä jatkui samanlaisena kuin ennenkin. Sílvë hoiti hevosia, hän pystyi melkein tulkitsemaan niiden ajatuksia. Haltiat pitivät hevosistaan hyvää huolta. Sílvë ratsasti usein yhdellä pienellä metsäpolulla. Metsässä puut olivat kauniita ja niiden lehdet hohtivat auringon paisteessa. Sílvë pelkäsi ajatuksissaan tulevaa sotaa, hän pelkäsi tapahtuvan jotain kauheaa. Sílvë ei kumminkaan kertonut Legolasille ajatuksistaan.

Kun Angrélas oli varttunut 18 kesäiseksi. Firgon opetti pojalleen Angrélasille miekkailua. Angrélas vietti vielä iloista elämää eikä hän tiennyt tulevaisuudestaan. Elenna oli silti huolissaan tulevaisuudesta. Hän oli kumminkin onnellinen Firgonin kanssa. Elenna synnytti pian toisen lapsen, lapsi oli tyttö. Yannamírë nimesi tyttärensä Yvanneksi. Tytöllä oli suipotkorvat ja siniset silmät. Yvannen olessa vielä pieni lähti hänen veljensä Angrélas erämaahan vaeltelemaan ja oppimaan samoojilta.

Yöllä Angrélas ja muita samoojia nukkui. Angrélas kuuli unissaan hevosen kavioiden äänen, hän nukkui levottomasti. Angrélas heräsi aikaisin aamulla, ettei aurinko ollut vielä noussut. Hän meni yövahdin luokse. Vahti oli yksi samoojista. Samooja kysyi Angrélasilta, ”Miksi olet valveilla? Ei ole sinun vahtivuorosi.”
”Tiedän, mutta en saanut unta. Kuulin hevosten laukkaavan. Ne ovat jossain tässä lähellä.”
”Sinulla on tarkka kuulo.” Samooja sanoi hänelle ystävällisesti.
”Meidän on lähdettävä aikaisin aamulla muuten meidät voidaan löytää.”
”Hyvä on. Lähdemme aamun koitteessa.”
Kun aamu vihdoin koitti Angrélas herättili tovereitansa. He olivat nopeasti lähtö valmiina. Samoojat lähtivät kohti koillista.
Ryhmä Rivendellin haltioita saapui paikalle jossa samoojat olivat yöpyneet. Yksi haltioista laskeutui alas hevosensa selästä, hän tutki jälkiä ja sanoi, ”Samoojat ovat lähteneet kohti koillista.”
Haltiat lähtivät seuraamaan samoojien jälkiä. Pian haltiat saavuttivat heidät hevosillaan. Haltiat ympäröivät samoojat ja virittivät jousensa. Haltiat olivat valmiina tappamaan samoojat. Yksi haltia huusi nopeasti muille haltioille, ”Älkää ampuko! He ovat pohjoisen samoojia!”
Samoojien onneksi haltiat laskivat jousensa.
”Luulimme teitä etelän samoojiksi,” yksi haltia sanoi.
”Tietääkseni etelän samoojat eivät vaella näin pohjoisessa,” Angrélas sanoi.
Haltiat tunnistivat Angrélasin samoojien joukosta.
Angrélas kysyi haltioilta haltia kielellä, ”Onko jotain uutta Rivendellistä?”
”Ei, mutta muista tiesi käy pian sotaan. Palaa Rivendelliin,” haltia sanoi.
Angrélas hyvästeli samoojat ja lähti Rivendelliin haltioiden mukana. Haltiat olivat tuoneet hänelle mukanaan hevosen.

Angrélas saapui Rivendelliin. Legolas, Sílvë, Firgon ja Elenna olivat häntä vastassa. Angrélas tervehti heitä ja kysyi, ”Miksi minut on tänne kutsuttu?”
”On aika nousta sotaan Gondoria vastaan,”Firgon sanoi pojalleen.
”Olemme kutsuneet haltioita ja kääpiöitä avuksi. Haltiat tulevat, mutta kääpiöistä en ole aivan varma,” Legolas sanoi.
”Koska hyökkäämme?” Angrélas kysyi.
”Niin pian kun on mahdollista,” Sílvë sanoi.
”Voimmeko me hyökätä noin vain?” Angrélas kysyi huolissaan.”
”Emme ole niin hulluja, että hyökkäisimme noin vain taisteluun,” Legolas sanoi.
”Faramirillä voi olla vakoilijoita jotka kertovat hänelle tietoja,” Elenna sanoi.
”Lähtekäämme huomenna kohti Gondoria,” Firgon sanoi.
”Minä tulen mukaan.”
”Ei, sinun on jäätävä tänne Yvannen kanssa.”
”Hyvä on, minä jään,” Elenna sanoi.
”Minne kokoamme joukkomme?” Angrélas kysyi.
”Gondorin lähelle. Sotilaiden on määrä saapua sinne huomenna keskipäivään mennessä,” Firgon sanoi.
”Nyt nukkumaan jotta jaksamme nousta aikaisin huomen aamulla.”

Ennen kuin Elenna ja Angrélas lähtivät nukkumaan. Elenna pyysi Angrélasin luokseen ja antoi hänelle Barahirin sormuksen ja sanoi, ”Tämä sormus on merkki siitä, että olet Isildurin perillinen. Isäni ja veljeni ovat aikoinaan tätä sormusta kantaneet. Nyt on sinun vuorosi.”
Sormuksen saatuaan Angrélas halasi äitiään ja sanoi, ”Kiitos.”
Jade Michaelis
Örkki
Viestit: 20
Liittynyt: Ma Marras 09, 2009 1:21 pm
Viesti:

Hyökkäys Gondoriin

Viesti Kirjoittaja Jade Michaelis »

Hyökkäys Gondoriin

Legolas, Sílvë, Firgon ja muita Rivendellin haltioita lähti ratsain kohti Gondoria. He kulkivat noin 70 hengen ryhmässä. Illalla he saapuivat Gondorin lähelle. Legolas ja muut pysähtyivät. He jäivät suojaiseen paikkaan odottamaan muita. Gondorissa ei osattu epäillä mitään. Angrélas kokosi joukkoja Gondorin pohjoisella puolella. Legolasin ihmeeksi Gimli saapui muiden kääpiöiden joukossa. Legolas meni juttelemaan Gimlin kanssa, hän sanoi Gimlille, ”Rakas ystäväni.”
”En uskonut enää näkeväni sinua,” Gimli sanoi.
”Enkä minä sinua.”
”Maahamme on kantautunut kummallisia huhuja.”
”Millaisia?”
”Viimeisin huhu oli tieto, joka kertoi Elennan saaneen pojan.”
”Se on totta.”
”No, missä poika on?”
”Tuolla,” Legolas sanoi ja osoitti Angrélasia.
”Tuo mieskö tuolla?” Gimli kysyi ja katseli ihmeissään Angrélasia.
”Hän. Angrélas on Firgonin ja Elennan poika.”
”Hän ei näytä Aragornilta.”
”Ei näytäkään.”
”Onko hänellä Barahirin sormus?”
”On, Elenna antoi sen hänelle.”
”En millään malta odottaa tulevaa sotaa,” Gimli sanoi.

Gondorissa Èowyn oli lähdössä, hän kaipasi omaa rauhaa. Èowyn jätti Faramirin yksin Gondoriin. Hän itse lähti käymään veljensä luona Rohanissa. Faramir ei tiennyt Angrélasin tulosta Gondoriin. Angrélasilla oli nyt noin 300 sotilasta, 75 Rivendellin haltiaa, 81 Lórienin haltiaa, 85 Synkmetsän haltiaa, 23 pohjoisen samoojaa ja 45 kääpiötä. Illan pimetessä joukko sotilaita lähestyi Gondoria. Nyt Gondorilaiset saattoivat hähdä heidät vartiotorneistaan. Yö oli hiljainen. Legolasin mielestä oli liian hiljaista, hän tarkkaili valppaana ympärilleen, mutta ei nähnyt mitään uhkaavaa vaaraa. He lepäsivät ja nukkuivat yön. Heidän oli noustava ennen auringon nousua.

Haltiat olivat hereillä ensimmäisenä sitten samoojat ja lopuksi kääpiöt. Minas Tirithin torninvartijat huomasivat heidät. Siitä syntyi metakka. Sotilaita varustettiin ja aseistettiin. Sotilaita alkoi asettui muurille hyökkäys valmiuteen. Se ei haitannut Angrélasin sotilaita, sillä he olivat valmiita taisteluun. Sotilaat lähtivät hyökkäämään kohti Minas Tirithin muuria Angrélasin johdolla. Gondorin sotilaat ampuivat heitä kohti nuolia, mutta se ei Angrélasin sotilaita haitannut. Haltiat olivat nimittäin tarkkoja jousiampujia. Kääpiöt pääsivät sisään Gondoin portista hakkaamalla avausmekanismin rikki. Angrélas johti joukkonsa sisälle Minas Tirithiin. Legolas ja Sílvë kiipesivät muurille. Sílvë käytti taidokkaasti joustaan ja Legolas sapellejaan. Muurilla olleet Gondorin sotilaat hyökkäsivät heitä kohti. Sílvë ampui muutaman sotilaista. Yksi sotilaista yritti hyökätä Sílvën kimppuun takaapäin, mutta Legolas huusi. ”Sílvë, varo!”
Sílvë ei ehtinyt torjua sotilaan hyökkäystä. Legolas juoksi Sílvën ja sotilaan väliin. Hän sai selkäänsä sotilaan keihään terän, hän joutui ottamaan tukea vieressä olevasta seinästä. Sílvë katsoi Legolasia pelästyneenä. Legolas vajosi hitaasti polvilleen ja sitten kyljelleen maahan.
”Legolas?!” Sílvë sanoi pelästyneenä ja laskeutui polvilleen Legolasin vierelle.
Haltioita tuli heidän avukseen, he eivät päästäneet Gondorin sotilaita Sílvën ja Legolasin lähettyville. Legolas katsoi Sílvëä ja sanoi vaivalloisesti, ”Sílvë,jätä minut. Pelasta itsesi.”
”En halua jättää sinua,” Sílvë sanoi ja nosti Legolasin pään polviensa päälle.
”Sinun täytyy. Mene ennen kuin hän tappaa sinut.”
”Kuka?”
”Fa…ra...mir,” Legolas sanoi tuskissaan. Sitten hän meni tajuttomaksi.
Sílvë laski varovasti Legolasin pään pois polviensa päältä, hän otti Legolasin veitset ja lähti raivoissaan taistelemaan. Sílvë tappoi muutamia Gondorin sotilaita. Yksi sotilas yritti tappaa maassa haavoittuneena makaavan Legolasin tikarilla, mutta Sílvë esti miestä tappamasta. Hän osoitti miestä kaulaan Legolasin toisella veitsellä. Mies pelästyi ja lähti karkuun. Sílvë puolusti Legolasia, mutta jossain vaiheessa hänen oli lähdettävä muurilta alas auttamaan muita haltioita. Faramir kuoli taistelussa haltian nuoleen. Kun taistelu oli ohi saattoi Angrélas nousta valtaistuimelle. Asiat olivat nyt niin kuin piti olla. Sílvë palasi muurille, missä Legolas oli haavoittunut. Hänen ihmeekseen Legolas ei ollut muurilla. Isilwen tuli Sílvëä vastaan portaissa jotka johtivat alas muurilta.

Sílvë kysyi hätääntyneesti, ”Oletko nähnyt Legolasia?”
”Olen,” Isilwen sanoi.
”Missä hän on? Onka hän kunnossa?”
”Hänen kunnostaan en tiedä, mutta häntä viedään Synkmetsään.”
Isilwen näki Sílvën kasvoilta pelon ja huolen.
”Olet huolissasi. Minä tiedän miltä sinusta tuntuu, ”Isilwen sanoi.
”Minun on lähdettävä Synkmetsään.”
”Legolasin takiako?”
”Niin juuri.”
”Mitä oikein tapahtui?”
”Legolas pelasti minut.”
”Miltä?”
”Yksi Gondorin sotilasta tuli minua kohti keihään kanssa ja Legolas onnistui jotenkin pelastamaan minut, mutta sai itse keihäänkärjen selkäänsä,”Sílvë selitti.
”Kamalaa.”
”Niin on, olen hyvin huolissani hänestä.”
”Jos lähdet nyt Synkmetsään, voinko minä tulla mukaasi?” Isilwen kysyi.
”Voit, lähdetään heti. Asiat täällä Gondorissa ovat nyt hyvin,” Sílvë sanoi ja lähti hakemaan hevostaan. Isilwen ja Sílvë lähtivät ratsastamaan kohti Synkmetsää. Sílvë pelkäsi Legolasin kuolleen. He saapuivat myöhään yöllä Synkmetsään. Siléssa tuli Sílvëä vastaa.
”Tulit varmaankin etsimään Legolasia. Hänen hoitamisensa on minun vastuullani,” Siléssa sanoi.
”Miten hän voi?” Sílvë kysyi.
”Vaikea sanoa, mutta Legolasilla on hyvät mahdollisuudet selvitä.”
”Mihin keihäänkärki osui?”
”Lapaluuhun.”
”Onko haava paha?”
”Haava ei ole syvä, mutta jos kärki olisi osunut selkärankaan hänellä ei olisi toivoakaan selvitä.”
”Haluaisin nähdä Legolasin.”
”Valitettavasti minua on kielletty päästämästä teitä hänen luokseen,” Siléssa sanoi kunioittavasti.
”Miksi?”
”Legolas tarvitsee lepoa.”
”Miltä Legolasin kasvot näyttävät?”
”Hän on kalpea.”
”Onko hän hereillä?”
”Ei, olen pahoillani.”
”Puhuuko hän?”
”Joitain sanoja, mutta niistä ei saa selvää. Yhdestä sanasta olen aivan varma,” Siléssa sanoi rauhallisella äänen sävyllä.
”Mistä?”
”Hän kutsuu sinua nimelläsi.”
”Legolas tarvitsee minua. Minun on nähtävä hänet.”
”Voin kysyä, saisitko nähdä Legolasin huomenna.”
”Voisitko? Se olisi ystävällistä. Kiitos.”
”Ole rauhassa. Kaikki järjestyy.”
”Toivon niin.”

”Mitä muuten tapahtui?”
”Legolas pelasti minut, mutta ei voinut pelastaa itseään,” Sílvë sanoi surkeana.
”Legolas pelasti sinut, koska hän rakastaa sinua.”
”Mistä tiedät?”
”Minä ja Legolas olemme ystäviä, vain ystäviä.”
”En tiennyt, mutta ei se haittaa. En kiellä sinua olemasta hänen ystävänsä. Voisimmeko mekin olla ystäviä?”
”Olen mielelläni ystäväsi.”
”Rakastaako Legolas minua tosissaan?”
”Rakastaa. Sílvë haluatko tietää miksi, Legolas pelasti sinut?”
”Kerro.”
”Hän uhrasi itsensä pelastaakseen sinut. Rakkaus vaatii uhrauksia.”
”Tiedän, muttei tällaistä,” Sílvë sanoi surullisena.
”Minun on nähtävä hänet,” Sílvë sanoi ja lähti.
Aamu alkoi valjeta. Sílvë istui vuoteellaan miettien Siléssan sanoja, "Rakkaus vaatii uhrauksia."
Lopulta hän nukahti.

Sílvë nukkui pitkään ja kun hän heräsi oli jo melkein puolipäivä. Sílvë meni Siléssan luokse ja kysyi, ”Saanko nähdä Legolasin?”
”Saat. Tule näytän, missä hän on,” Siléssa sanoi.
Sílvë astui valoisaan ja avaraan huoneeseen. Huoneen keskellä Legolas makasi vuoteella. Hänet oli peitelty vaalealla peitolla. Legolas näytti nukkuvan, mutta hän ei nukkunut. Hän oli tajuton. Sílvë jäi istumaan Legolasin vuoteen vieressä olevalle tuolille. Siléssa oli Sílvën kanssa. Hän kääntyi katsomaan Siléssaa ja sanoi itkuisena, ”Näin ei pitänyt käydä.”
”Olen varma siitä, että Legolas paranee.”
”Hänen täytyy, mitä teen jos hän kuolee. En kestäisi sitä.”
”Älä vaivu epätoivoon. Sinun on oltava vahva.”
”Saisinko olla kahden Legolasin kanssa?”
”Saat,” Siléssa sanoi ja lähti huoneesta.
Sílvë katsoi Legolasin kasvoja ja sanoi, ”Näin ei pitänyt käydä. Legolas, ole kiltti ja herää. Minä pyydän.”
Legolas ei liikahtanutkaan, hän vain makasi selällään vuoteellaan.
Legolasilla oli päällään valkoinen paita jonka kauluksessa oli napit. Kaksi ylintä nappia oli auki. Paidan alla oli valkoisesta kankaasta tehty side, joka näkyi kauluksesta. Siléssa tuli huoneeseen ja sanoi, ”Nyt sinun on lähdettävä.”
Sílvë nousi tuolista ja käveli kohti ovea. Ovelta hän vilkaisi vielä Legolasiin päin.

Angrélas oli nyt Gondorin kuningas ja Elenna otti oman nimensä käyttöön. Hän oli nyt taas Yannamírë. Yannamírën oli nyt turvallista käyttää omaa nimeään, hän tuli tervehtimään poikaansa Gondoriin. Kun Yannemírë sai kuulla Legolasin haavoittumisesta. Hän halusi heti lähteä Synkmetsään. Hänen tyttärensä Yvanne jäi Gondoriin siksi aikaa. Yannamírë lähti ratsain Synkmetsään. Hän saapui seuraavana päivänä Synkmetsään, koska oli laukannut melkein koko matkan, hän oli levännyt vähän aikaa yöllä. Yannamírë saapui yksin hänellä ei ollut muita seuralaisia. Hän oli hieman väsynyt matkasta, mutta ei antanut sen häiritä itseään. Sílvë oli hieman ihmeissään nähdessään Yannamírën.
”Mikä sinut tänne toi?” Sílvë kysyi.
”Kuulin Legolasin haavoittuneen, onko hän kunnossa?” Yannamírë kysyi huolissaan.
”En ole varma hänen kunnostaan.”
”Mitä tarkoitat?”
”Legolas makaa tajuttomana vuoteellaan,” Sílvë sanoi epätoivoisena.
”Onko haava paha?”
”En ole nähnyt haavaa, mutta tiedän mikä häneen osui.”
”Mikä häneen osui?”
”Keihäänkärki.”
”Ei kai mennyt läpi.” Yannamírë kysyi järkyttyneenä.
”Ei.”
”Hyvä, mitkä ovat hänen mahdollisuudet selvitä?”
”Kuulemma hyvät, koska kärki ei katkaissut selkärankaa.”
”Voinko olla yötä täällä?”
”Voit.”
Ilta alkoi pimetä ja Sílvë ja Yannamírë menivät nukkumaan. Sílvëä ei nukuttanut, koska hän oli huolissaan Legolasista. Hän valvoi vuoteellaan istuen. Kyynel valui Sílvën poskea pitkin. Hän oli väsynyt, mutta ei kuitenkaan voinut nukkua. Keskellä yötä hän nousi ja lähti kävelemään puutarhaan. Yö oli lämmin ja kuu paistoi taivaalla. Sílvë käveli puiden alla ja mietti. Näytti siltä kuin hän olisi ollut vaipumassa epätoivoon. Sílvën toivo horjui juuri tällä hetkellä. Hän oli niin väsynyt, että nukahti istumaan puuta vasten. Aamulla auringon paiste herätti Sílvën. Hän nousi seisomaan ja katseli ympärilleen, mutta ei nähnyt muita. Sílvë meni Legolasin huoneen ulkopuolelle ja näki Siléssan.
Hän kysyi, ”Saanko nähdä Legolasin?”
”Mene vain katsomaan.”
Sílvë meni sisälle huoneeseen. Hän istui taas vuoteen vieressä olevalle tuolille ja puhui Legolasille, ”Ole kiltti ja herää. Minun takiani.”
Legolasin silmäluomi värähti. Sílvë huomasi sen ja ajatteli, ”Hän kuulee puheeni.”
Hän sanoi taas, ”Legolas, ole kiltti ja herää.”
Legolas avasi silmänsä ja katsoi Sílvëä. Hän sanoi, ”Sílvë.”
”Sinä heräsit,” Sílvë sanoi onnessaan.
”Voitimmeko me?”
”Voitimme. Angrélas on nyt Gondorin kuningas.”
”Hyvä,” Legolas sanoi ja yritti nousta istumaan.

”Älä nouse. Sinun täytyy levätä,” Sílvë sanoi ja esti häntä nousemasta
”Missä olen?” Legolas kysyi.
”Synkmetsässä.” vastasi.Sílvë
”Mitä minä täällä teen? Minunhan pitäisi olla Gondorissa.”
”Lepää nyt. Sattuuko haavaasi?”
”Vähän.”
”Miksi pelastit minut?”
”Koska minä rakastan sinua. Enkä halunnut, että sinulle tapahtuu mitään pahaa.”
”Minä haen Siléssan tänne ja kerron, että olet herännyt.”

Sílvë kertoi Siléssalle huoneen ulkopuolella, ”Legolas on herännyt.”
”Sinä toit hänet takaisin,” Siléssa sanoi iloisesti.
”En minä vaan ääneni.”
Siléssa ja Sílvë tulivat huoneeseen. Sílvë meni istumaan vuoteen vieressä olevalle tuolille. Siléssa tuli lähemmäksi ja sanoi, ”Sitä ollaan vihdoin herätty, mikä on vointi?”
”Ihan hyvä.”
”Minun täytyisi puhdistaa haavasi ja laittaa puhdas side.”
”Niin sinun sitten kai täytyy.”
”Tulen pian takaisin,” Siléssa sanoi ja lähti huoneesta.
”Onneksi olet elossa,” Sílvë sanoi.
”Kauanko olin tajuttomana?” Legolas kysyi.
”Pari päivää.”
”Niin kauan.”
”Yannamírë on muuten täällä myös.”
”Miksi?”
”Hänkin oli huolissaan sinusta.”
”Eikö Yannamírën pitäisi olla poikansa luona Gondorissa. Tuliko hän yksin?”
”Niin kai pitäisi, mutta ei ole. Hän tuli tänne yksin.”
”Voinko puhua hänen kanssaan?”
”Voit, mutta myöhemmin.”

Siléssa tuli huoneeseen. Hän sanoi Sílvëlle, ”Menisitkö ulkopuolelle?
Et välttämättä halua nähdä haavaa.”
”Minä jään.”
Siléssa auttoi Legolasin istumaan vuoteelle ja riisui valkoisen paidan, joka oli Legolasin päällä. Paidan alta paljastui valkoisesta kankaasta tehty side. Siléssa avasi siteen. Sílvë oli Legolasin vieressä ja katsoi haavaa. Haava oli pyöreä. Se ei ollut kovin syvä, mutta silti pahan näköinen. Siléssa hautoi haavaa lämpimässä vedessä, jonka sekaan oli laitettu rohtoja. Sitten hän kuivasi haavan ja sitoi sen puhtaalla kankaalla. Siléssa ja Sílvë asettivat Legolasin jälleen
makuuasentoon.
”Nyt sinun on levättävä,” Siléssa sanoi ja lähti.
Sílvë jäi Legolasin luokse.
”Minä kaipasin sinua,” Sílvë sanoi.
”Oletko sinä kunnossa?”
”Olen, en saanut naarmuakaan.”
”Hyvä. En voisi antaa anteeksi itselleni jos sinulle tapahtuisi jotain.”
”Kaikki on hyvin, mutta nyt sinun täytyy levätä,” Sílvë sanoi ja lähti.

Legolas nukahti uudelleen pian Sílvën lähdön jälkeen.
Sílvë tapasi Yannamírën ulkona.
Yannamírë kysyi, ”Miten Legolas voi?”
”Hän on hereillä.”
”Hienoa. Legolas voi ilmeisesti hyvin.”
”Hän haluaisi tavata sinut.”
”Niinkö? Tuletko mukaan?”
”Voin minä tulla.”
Iltapäivällä Sílvë ja Yannamírë menivät Legolasin huoneeseen. Legolas oli hereillä. Yannamírë kysyi, ”Oletko kunnossa?”
”Olen, mutta mksi et ole poikasi luona Gondorissa ja minne jätit tyttäresi?”
”Olin huolissani sinusta. Yvanne on Gondorissa Angrélasin ja Firgonin kanssa.”
”Muutatko Gondoriin?”
”En voi, koska Firgon haluaa asua Rivendellissä.”
”Et ole muuttunut yhtään.”
”Miksi olisin? Hienoa, että olet kunnossa. Sota oli aika rankka.”
”Yannamírë, uskon että lapsesi saavat olla rauhassa vainoajilta,” Sílvë sanoi.
”Toivon niin,” Yannamírë sanoi.

Gondorissa Yvanne istui veljensä vieressä suuressa salissa. Angrélas keskusteli isänsä kanssa tärkeistä asioista. Yvanne oli vielä nuori, mutta hyvin kaunis ja hänen silmänsä hohtivat sinisinä. Häntä ei kiinnostanut aikuisten asiat ja hän päätti lähteä tutkimaan kaupunkia. Kaupungin ihmiset katselivat häntä. Yvannella oli päällään merensininen pitkä mekko, jonka helma laahusti maata. Hän katseli kauniita taloja. Yvanne muisti kuulleensa valkoisesta puusta ja halusi tietää, oliko puu todella olemassa. Hän meni linnanpihalle ja näki siellä valkoisen puun. Puussa oli kukkia ja se näytti hyvin hoidetulta. Yvanne kulki linnanpihalla ja katseli maisemia. Piha, jossa hän oli sijaitsi korkealla. Kaupunki oli rakennettu moneen eri tasoon jyrkkää vuorenrinnettä vasten. Hän ei ehtinyt olla ulkona kovinkaan kauan, kun hänen isänsä Firgon tuli häntä sieltä hakemaan. Firgon oli ristiriidassa itsensä kanssa, koska hän oli halunnut muuttaa Gondoriin, mutta kuitenkin hän halusi asua Rivendellissä. Firgon rakasti vaimoaan ja lapsiaan. Hän yritti suunnitella asiat perheen eduksi. Firgon ja Yannamírë halusivat lapsilleen mahdollisuuden elää rauhassa. Angrélas oli perinyt kuninkuuden Yannamírën isältä. Kuninkaalla oli paljon tehtäviä ja hänen oli tiedettävä maansa hyvinvoinnista. Tosin Gondorissa asiat olivat nyt paremmin kun kansalla oli johtaja.

Synkmetsässä Yannamírë teki lähtö Gondoriin. Legolas oli parempaan päin. Yannamírëllä oli pitkä matka edessään, mutta nyt hänellä ei ollut niin kiire kuin tullessaan Synkmetsään. Iltapäivällä Yannamírë saapui Gondoriin ja tapasi siellä miehensä ja lapsensa.
Firgon kysyi häneltä, ”Miten Legolas?”
”Hän toipuu. Missä Angrélas ja Yvanne ovat?”
”Sisällä.”
”Firgon. Olen miettinyt jäämmekö me tänne asumaan vai palaammeko me Rivendelliin?” Yannamírë kysyi.
”En ole vielä päättänyt.”
Yannamírë lähti sisälle ja löysi Angrélasin ja Yvannen suuresta salista. Minas Tirithissä oleminen toi Yannamírën mieleen paljon muistoja menneisyydestä.
Firgon, Yannamírë ja heidän tyttärensä Yvanne palasivat Rivendelliin.
Jade Michaelis
Örkki
Viestit: 20
Liittynyt: Ma Marras 09, 2009 1:21 pm
Viesti:

Arwína

Viesti Kirjoittaja Jade Michaelis »

Arwína

Kului vuosi ja Yvanne oli nyt 7 kesäinen. Yannamírë odotti jälleen lasta. Yvannella oli tummat hiukset ja siniset silmät. Hänellä oli hyvä ystävä Nerýa. He juoksivat metsässä ja heillä oli hauskaa. Yannamírë synnytti toisen tyttö lapsen maaliskuun ensimmäisenä päivänä. Perheessä oli nyt poika ja kaksi tyttöä. Yvanne oli iloinen lapsen olevan tyttö. Yannamírë nimesi tyttärensä äitinsä mukaan Arwínaksi. Arwínalla oli vaalea iho ja taivaansiniset silmät. Firgon oli ylpeä vaimostaan. Lapset olivat kauniita. Legolas ja Sílvë saivat tiedon Synkmetsään lapsen syntymästä.

He lähtivät kahdestaan ratsastamaan metsään. Illalla he tekivät leirin metsään. Täysikuu loisti yöllisellä taivaalla. Legolas ja Sílvë istuivat vierekkäin nuotion ääressä. Sílvë nojasi Legolasin olkaa vasten. He olivat hiljaa. Legolas silitti Sílvën vaaleita hiuksia.,Sílvë sulki silmänsä ja nukahti Legolasia vasten. Legolas antoi Sílvëlle hellän pusun poskelle ja peitti hänet viitalla. Sílvë nukkui Legolasiin nojaten. Legolas valvoi vielä, hän kuunteli metsän ääniä. Sitten hän nukahti. Aamulla he heräsivät auringon nousuun. Sílvë ja Legolas jatkoivat matkaansa. He näkivät outoja jälkiä maassa. Legolas laskeutui hevosensa selästä tutkimaan niitä, hän sanoi Sílvëlle hämmästyneenä, ”Nämä jäljet ovat Mordorin sotilaiden.”
”Mitä?”
”Ne ovat liikkeellä taas.”
”Ei, Keski-Maassa piti olla rauha.”
”Niin minäkin luulin, mutta taisin olla väärässä. Pahuus ei lepää koskaan.”

Rivendellissä oli rauhallista, haltiat elivät rauhassa metsässä. Yvanne luki ja ratsasteli. Häntä ei kiinnostanut sodat eikä sukunsa historia. Yvanne kulki hienoissa vaatteissa ja viihtyi puutarhassa. Hän rakasti hevosia. Yvannella oli valkoinen tamma. Arwína oli vielä pieni. Yannamírën mielestä Arwína oli Arwenin näköinen. Yvanne rakasti sisartaan ja veljeään. Hän oli usein veljensä luona Minas Tirithissä. Siellä Yvanne oli oppinut paljon taitoja, mutta miekkaan hän ei koskenutkaan. Yvannea kiinnosti ihmiset ja heidän tapansa, hän oppi yleiskieltä ollessaan Minas Tirithissä. Yvanne istui veljensä valtaistuimen oikealla puolella. Vieraat ihmettelivät tytön kauneutta. Yvanne puhui harvoin vieraiden kuullen. Angrélas oli huolissaan nähdessään Mordorin yllä mustia pilviä. Mordorissa oli jotain tekeillä. Angrélas lähetti Yvannen Rivendelliin, koska hän oli huolissaan sisarensa turvallisuudesta. Angrélas pelkäsi sotaa Mordoria vastaan.
Mordorista ei kuitenkaan nähty tulevan sotilaita, mutta Angrélasilla oli epäilyksensä, hän tutki asiakirjoja Mordorista. Samalla hän huomasi hänen sukunsa olleen jo kauan sodassa Mordoria vastaan. Sauron oli aikoinaan tappanut Elendilin. Mitään suurta vaaraa ei vielä ollut. Mordorissa ei tapahtunut mitään suurta ja näkyvää. Elämä jatkui normaalisti.

Käydessään Rivendellissä Angrélas oli rakastunut naiseen, jonka nimi oli Vilýssa. Vilýssa oli kaunis ja hänellä oli tummat hiukset. Angrélas kävi usein Rivendellissä Vilýssan takia, he viettivät aikaa yhdessä jutellen. Yannamírë näki Angrélasista tämän olevan rakastunut. Yannamírë keskusteli asiasta poikansa kanssa.
”Olet tainnut löytää rakkauden.”
”Niin olen. Minä rakastan Vilýssaa.”
”Olisitko valmis ottamaan hänet rinnallesi valtaistuimellesi?”
”Olen.”
”Toivottavasti tiedät mitä teet.”
”Tiedän. Minä rakastan häntä,” Angrélas sanoi ja lähti.
Hän tapasi Vilýssan puutarhassa. Vilýssa niiasi Angrélasille kunnianosoitukseksi. Angrélas polvistui Vílyssan eteen ja otti hänen kädestä kiinni ja kysyi, ”Tulisitko vaimokseni?”
Vilýssa nosti Angrélasin suorille jaloille ja halasi häntä. Sitten hän kuiskasi Angrélasin korvaan, ”Suostun.”
Angrélas halasi Vilýssaa.

Kului vuosia. Arwína oli 10 kesäinen ja hänellä oli kauniit taivaansiniset silmät. Hän käytti ruusunpunaista pitkää mekkoa. Mekko oli muuten musta paitsi kaulus ja hihat olivat ruusunpunaiset. Arwína oli kauniimpi kuin sisarensa Yvanne ja hän oli kiinnostunut sukunsa historiasta. Hän tutki sukuaan koskevia vanhoja asiakirjoja. Arwína oppi hyvin nuorena kirjoittamaan ja lukemaan. Hän oli aivan erilainen kuin sisarensa. Hän halusi oppia miekkailemaan ja ampumaan jousella. Arwína luki asiakirjoja ja häntä alkoi kiinnostaa eräs henkilö Elessar. Hän tutki sukupuita ja huomasi äitinsä olevan Elessarin tytär. Hän kyseli äidiltään:
”Äiti, Minkälainen Elessar oli?”
”Tarkoitat Aragornia. Minua kohtaan hän on aina ollut mukava ja kiltti.”
”Oliko hänen nimensä Aragorn?”
”Oli.”
”Johtiko hän saattuetta?”
”Hän johti saattuetta, koska Gandalf käski häntä.”
”Kuka oli Gandalf?”
”Velho, mutta nyt sinä kyselet ihan liikaa,” Yannamírë sanoi ja lähti.

Arwína ja hänen ystävänsä Emmírë keskustelivat paljon kahdestaan, hän oli välillä vähän kateellinen Arwínalle. Eräänä päivänä Firgon toi Arwínalle valkoisen tamman, mutta se ei kelvannut Arwínalle.
”Isä, minä haluan orin.”
”Miksi tamma ei käy?”
”Ei, minä haluan valkoisen orin.”
”Ei, en uskalla antaa sinulle oria. Ne ovat liian hurjia.”
Arwína otti sisarensa Yvannen valkoisen tamman ja lähti ratsastamaan läheiseen metsään. Hevonen laukkasi kauniisti metsässä ja totteli Arwínan jokaista käskyä. Hän kehittyi koko ajan paremmaksi ratsastajaksi, sillä hän ratsasti usein sisarensa hevosella. Firgon opetti hänelle miekkailua, Arwína käsitteli miekkaa kädessään taitavasti. Hän harjoitteli yksinään puutarhassa monet päivät kehittyäkseen hyväksi miekkailijaksi. Yannamírë katseli hänen tekemisiään puutarhassa ja huomasi tyttärensä kehittyvän aina vain paremmaksi.

Kului muutama vuosi ja Arwína oli 12 kesäinen, Yvanne oli 19 kesäinen eli melkein täysi-ikäinen. Arwína käsitteli aseita taitavasti. Hän halusi silti tietää Aragornista.
”Kerro minulle Aragornista,” Arwína pyysi äidiltään.
”Minä en osaa kertoa hänestä, mutta jos haluat tietää hänestä sinun on kysyttävä hänen tovereiltaan.”
”Keneltä?”
”Legolasilta. Hän asuu Synkmetsässä.”
”Pitääkö minun lähteä Synkmetsään asti?”
”Ei, mutta jos haluat tietää enemmän on sinun keskusteltava Legolasin kanssa.”

Mordorin yllä oli varjo, se alkoi uhmata Gondoria. Angrélas oli huolissaan maastaan, hän alkoi koota joukkoja ja lähetti viestejä haltioille tulevasta sodasta. Legolas puhui siitä Sílvëlle.
”Varjo on noussut Mordorista,” Legolas sanoi huolestuneena.
”Mutta Sauronhan kukistettiin.”
”Toivottavasti Hän ei palaa takaisin.”
”Jos sota tulee sinä lähdet taas ja jätät minut tänne.”
”Sinä tiedät etten halua sotia, mutta jos sota tulee minun on lähdettävä sinne.”
”Minä tulen mukaasi. Tapahtui mitä tahansa.”
”Rauhoitu. Katsotaan nyt miten tilanne kehittyy. Emme tiedä vielä tuleeko sota.”
”Odottamalla tilanne voi pahentua.”

Kului aikaa ja Mordoriin oli kerääntynyt suuri sotajoukko. Arwína oli 14 kesäinen ja hänen sisarensa Yvanne oli 21 kesäinen. Arwína käsitteli miekkaa ja jousta taitavasti. Hän oli hyvin kaunis ja rohkea. Yannamírë kutsui Arwínan luokseen, hän näytti tyttärelleen huotrassa olevaa miekkaa.
”Arwína tämä on sinulle,” Yannamírë sanoi pitänen huotraa jossa miekka oli.
”Mutta minulla on jo miekka.”
”Tämä ei ole mikä tahansa miekka. Tämä on Aragornin miekka.”
”Onko miekalla nimeä?”
”On, sen nimi on Andúril.”
Arwína katseli miekkaa, joka oli huotrassaan. Sitten hän kysyi, ”Miksi annat minulle Aragornin miekan?”
”Olet osoittanut olevasi tämän miekan arvoinen. Sinä muistutat Aragornia.”
”Luulin, että veljeni muistuttaa häntä.”
”Sinä muistutat häntä eniten. Kukaan ei ole tämän miekan kahvaan koskenut hänen jälkeensä.”
”Eikö kukaan?” Arwína kysyi hämmästyneenä.
”Ei kukaan. Sinun kohtalosi on ottaa tämä miekka ja vetää se huotrastaan.”
Arwína otti huotran käsiinsä ja veti miekan ulos, miekka oli kiiltävä ja kevyt.
”Tämä on kevyt.”
”Niin, haltiat ovat sen tehneet.”
”Tämä miekka on hieno.”
”Tuo miekka oli Aragornille hyvin tärkeä. Joten käsittele sitä sen mukaisesti.”
”Pidän tästä miekasta hyvää huolta,” Arwína sanoi ja lähti.
Hän meni juttelemaan Emmírën kanssa puutarhaan. Emmírë huomasi miekan ja kysyi, ”Oletko saanut uuden miekan?”
”Olen, tämä on Aragornin miekka Andúril.”
”Mitä? Saitko sinä Aragornin miekan?”
”Sain.”
”Näytä sitä. Vedä se ulos huotrasta.”
Arwína veti miekan huotrastaan. Emmírë katsoi miekkaa ja sanoi, ”Sinä ja miekka olette yhdessä pelottava näky.”
”Mielestäni tämä miekka on hieno.”

Legolas oli metsässä ratsastamassa, hän näki maassa outoja jälkiä. Legolas laskeutui hevosensa selästä ja katsoi jälkiä lähempää. Jäljet olivat örkkien. Legolasin kasvoille nousi huoli. Örkit olivat tulleet takaisin Kesi-Maahan. Sota pahuutta vastaan oli tulossa.
Legolas lähti nopeasti Synkmetsään, Hänen oli varoitettava muita haltioita örkeistä.
Sílvë oli Legolasia vastassa ja kysyi, ”Mikä hätänä?”
”Örkit ovat liikkeellä,” Legolas vastasi hypätessään alas hevosensa selästä.
”Mitä?”
”Näin niiden jälkiä.”
”Missä?”
”Lähellä rajaa.”
”Eiväthän ne löydä tänne? Eiväthän?”
”Saattavat ne löytää. Rajan vartiointia on tiukennettava.”

Rivendellissä Arwína kuunteli salaa haltioiden keskustelua, hän kuuli örkkien tulleen takaisin Keski-Maahan. Arwína halusi nähdä ne. Kun tuli ilta hän meni talliin ja otti sisarensa hevosen ilman lupaa ja lähti Rivendellin rajan yli salaa. Kukaan ei huomannut hänen lähtöään ennen aamua. Arwína ratsasti metsätiellä aamun valjetessa. Hänellä oli mukanaan miekkansa Andúril. Metsässä hän laskeutui hevosensa selästä ja talutti sitä pientä polkua pitkin. Arwína tuli mäen päälle ja hän näki maassa jälkiä. Hän päätteli jälkien olevan örkkien. Arwína seurasi jälkiä vähän matkaa ja lopulta hän näki leirin, jonka keskellä oli nuotio. Nuotion ympärillä oli örkkejä. Örkit huomasivat Arwínan, koska hän oli kirkkaassa päivän valossa. Örkkejä oli yhdeksän. Ne olivat jääneet lepäämään mäen päälle. Örkit nousivat seisomaan ja kävelivät hitaasti Arwínaa kohti. Arwína päästi hevosen irti ja laittoi kätensä miekan kahvalle.
Yksi örkeistä tuli häntä kohti hitaasti ja kysyi inhottavalla ja karmivalla äänellä, ”Kuka olet nainen?”
”Olen Arwína Elessarin perillinen,” Arwína sanoi itsevarmalla äänellä.
”Tappakaa!” örkki huusi ja samassa örkit juoksivat Arwínaa kohti.
Arwína veti Andúrilin huotrastaan. Örkkit juoksivat häntä kohti. Arwína surmasi miekallaan muutamia örkkejä. Örkit säikähtivät Arwínan voimaa ja rohkeutta. Miten tuo pieni ihmisnainen pystyi vastustamaan örkkejä. Muutamat örkkit pääsivät pakenemaan Arwínaa. Hän oli tyytyväinen saavutukseensa. Arwína vihelsi sisarensa hevosta ja tuli hänen luokseen. Hän nousi hevosen selkään ja jatkoi matkaansa.

Rivendellissä Firgon ja Yannamírë etsivät Arwínaa. He kyselivät kaikilta tyttärestään, mutta kukaan ei ollut nähnyt häntä. Yannamírë oli huolissaan Arwínasta, hän pelkäsi tyttärensä lähteneen sotaan, joka oli tulossa. Pahuus oli taas valloillaan Mordorissa. Keski-Maan kansat valmistautuivat sotaan pahuutta vastaan. Arwína oli päättänyt lähteä sotaan. Angrélas näki tornistaan, kuinka varjo nousi Mordorista. Sota oli lähellä. Mustainmaan sotilaita kerääntyi Gondorin rajan läheisyyteen. Angrélas oli huolissaan tulevasta sodasta. Hänen oli kerättävä sotajoukkoja puolustaakseen kuningaskuntaansa.
Mordorin joukot olivat valmiita hyökkäykseen. Minas Tirithissä valmistauduttiin tulevaan sotaan. Sotajoukkoja oli koottu ja he olivat valmiit puolustamaan maataan pahaa vastaan. Mordorin sotajoukkoja alkoi marssia Gondorin rajan yli kohti Minas Tirithiä.

Synkmetsässä Legolas oli päättänyt lähteä Angrélasin avuksi Gondoriin. Sílvë halusi lähteä mukaan, mutta Legolas sanoi hänelle, ”Minun on lähdettävä Gondoriin.”
”Minä tulen mukaasi.”
”Niin tulet, mutta jos tulisit myöhemmin Gondoriin.”
”Hyvä on jos niin tahdot,” Sílvë sanoi pettyneenä.
Legolas ja muita haltioita lähti aamulla kohti Gondoria. Sílvë jäi Synkmetsään, mutta hän lähti pian Legolasin jälkeen. Sílvën mukana oli muutamia haltioita. He ratsastivat toista reitti Gondoriin, mutta reitti valinta osoittautui huonoksi, koska Sílvë ja hänen seuralaisensa joutuivat mustainmaan sotilaiden väijytykseen. Haltiat taistelivat sotilaita vastaan, mutta sotilaita oli enemmän. Sotilaat tappoivat osan haltioista. Sílvën he pudottivat hevosensa selästä. Yksi sotilas tuli ja löi Sílvën tajuttomaksi. Pieni osa haltioista pääsi pakenemaan. Mustainmaan sotilaat katselivat ympärilleen ja puhuivat keskenään, ”Meidän on päästävä Synkmetsään.”
”Niin, mutta emme osaa sinne,” eräs sotilaista sanoi.
”Joku noista voi varmaan kertoa meille reitin,” toinen sotilas sanoi.
He etsivät kuolleiden joukosta haltiaa, joka oli kunnossa. Yksi sotilaista näki Sílvën maassa ja katsoi häntä. Sitten sotilas huusi, ”Täällä on haltia, joka on elossa.”
Muut sotilaat tulivat katsomaan haltiaa, joka makasi maassa tajuttomana. Yksi heistä sanoi, ”Otetaan tuo. Se ei ole haavoittunut.”
Kaksi sotilasta sitoivat Sílvën ja sitten he lähtivät. He veivät Sílvën pimeään luolaan, joka oli sotilaiden piilopaikka.

Gondorissa Legolas tapasi haltiat, jotka olivat selvinneet väijytyksestä. Hän kysyi, ”Missä Sílvë on?”
”Mustainmaan sotilaat saivat hänet,” yksi haltioista sanoi.
”Mitä? Ei,”Legolas sanoi kauhistunut ilme kasvoillaan.
”Olen pahoillani.”
”Missä?”
”Lähellä Ylä-Solaa,” haltia sanoi ja lähti.
Legolas mietti hetken ja meni Angrélasin luokse. Angrélas katsoi Legolasia ja näki tuskan Legolasin kasvoilla, hän kysyi, ”Mikä nyt on?”
”Joukkojamme on tapettu pohjoisessa ja Sílvë oli siellä.”
”mmärrän. Sinä haluat lähteä etsimään tuota Sílvëä.”
”Niin haluan. Sílvë on minulle hyvin tärkeä.”
”Toivottavasti löydät hänet.”
Legolas poistui huoneesta ja otti hevosensa tallista. Sitten hän lähti toivoen löytävänsä Sílvën.

Sílvë heräsi luolassa jonne hänet oli viety sidottuna. Yksi sotilaista tuli hänen viereensä ja sanoi käskevällä äänellä, ”Ylös siitä.”
Sotilas nosti Sílvën ylös ja talutti hänet toiseen luolassa olevaan huoneeseen. Huoneessa oli kaksi Mustanmaan sotilasta. He katsoivat Sílvëä ja sitten toinen sotilaista tarttui Sílvëä kaulasta. Sotilas sanoi, ”Kerro meille miten pääsemme Synkmetsään.”
”En.”
Siitä sotilas suuttui ja hakkasi pari kertaa Sílvëä luolan seinää vasten ja sanoi uudelleen, ”Kerro.”
”En.”
Sotilas paiskasi Sílvën luolanlattialle ja potkaisi häntä vatsaan. Sitten sotilas sanoi, ”Kerro meille tai muuten kuolet.”
”En kerro teille mitään.”
”Sehän nähdään.”
Sitten sotilaat nostivat Sílvën seisomaan ja toinen sotilaista löi Sílvëä useita kertoja alavatsaan. Sitten toinen sotilaista kysyi, ”Joko kerrot?”
”En,” Sílvë vastasi uhmakkaasti.
”Niinkö?” toinen miehistä kysyi.
Miehet nostivat Sílvën pöydälle ja laittoivat kahleet hänen käsiin ja jalkoihin. Sílvën vastustelusta huolimatta. Toinen miehistä otti esille tikarin. Sílvë katsoi kauhuissaan tikaria, joka oli miehen kädessä. Mies viilsi tikarilla Sílvën kylkeen pitkän haavan. Sílvëën sattui, mutta hän ei antanut kivulle valtaa vaan pysyi kovana. Mies kysyi jälleen, ”Kerro, miten pääsemme Synkmetsään?”
”En.”
Sitten vieressä oleva mies sanoi toiselle miehelle, ”Viillä seuraava syvemmälle.”
Mies viilsi syvemmän haavan Sílvën kylkeen. Sílvëllä oli tuskia, mutta siltikään hän ei suostunut kertomaan tietä Synkmetsään. Sílvë tiesi tämän olevan ainoa keino, jolla hän voisi suojella kansaansa tuholta ja kärsimykseltä. Sotilaat hakkasivat Sílvëä ja tekivät hänen olonsa tuskalliseksi. Sílvën vaatteet olivat veren peitossa. Hän ei enää tiennyt, miten kauan hän kestäisi tuota rääkkiä.
Miehet ihmettelivät Sílvën kovapäisyyttä. He menivät kauemmas Sílvëstä ja keskustelivat keskenään hiljaisella äänellä, ”Tuo haltia on kovapäinen.”
”Niin on, mutta meidän on saatava tietoomme miten pääsemme Synkmetsään,” mies sanoi toiselle.
”Aivan. Miten voimme laatia hyökkäys suunnitelman jos emme tiedä miten pääsemme lähellekään kohdetta?”
”Meidän on saatava tietoja.”
Huoneeseen saapui kolmas mies. Mies katsoi hetken Sílvëä ja sanoi, ”Tuo näyttää tutulta.”
”Oletko nähnyt hänet aikaisemmin?”
”Tuo haltian on yhden saattueen jäsenen ystävä tai jotain sinnepäin.”
”Kuka saattueen jäsenistä on vielä elossa?”
He miettivät hetken aikaa ja sanoivat yhteen ääneen, ”Legolas.”
Kun Sílvë kuuli tuon nimen hän sanoi, ”Ette löydä häntä.”
”Ei meidän tarvitse löytää häntä, koska hän tulee tänne.”
”Ja kun hän tulee me tapetaan se,” toinen miehistä sanoi inhottavalla äänellä.
”Ei!”

Legolas ratsasti muutaman muun haltian kanssa saman paikan ohi, missä haltioita oli tapettu. Hän näki metsän reunassa ruumiita. He etsivät Sílvëä ruumiiden joukosta, mutta eivät löytäneet. Hän pysähtyi suuren kiven viereen ja löysi Sílvën nuoliviinin. Legolas otti viinin mukaansa. Aivan kiven vierestä lähti jäljet. Hän seurasi niitä. Legolas päätyi luolansuulle ja katsoi jälkiä. Hän päätteli jäljistä, että sotilaita oli ainakin kolmekymmentä. Legolas lähti hakemaan muita haltioita, jotka olivat hänen kanssaan ratsastaneet. Haltiat palasivat luolansuulle. He astuivat luolaan Legolasin johdolla. Mustainmaan sotilaat hyökkäsivät haltioita kohti, mutta sotilaat eivät tienneet kuka haltioista oli Legolas. Haltiat tappoivat Mustainmaan sotilaita päästäkseen eteenpäin. Legolas meni peremmälle luolaan etsimään Sílvëä.
Hän kuuli Sílvën huutavan ja seurasi ääntä. Legolas syöksyi huoneeseen jossa oli kaksi sotilasta ja Sílvë. Hänen perässä tuli kaksi haltiaa samaan huoneeseen. Haltiat tappoivat sotilaat. Legolas tuli Sílvën viereen ja irrotti kahleet. Sitten hän nosti Sílvën syliinsä, ”Sílvë?”
”Legolas, minä kuolen,” Sílvë sanoi ja meni tajuttomaksi.
”Ei, et saa,”Legolas sanoi ja lähti ulos luolasta Sílvëä kantaen.
Ulkona Legolas kietoi viittansa Sílvën ympärille sitten hän antoi Sílvën hetkeksi Vanýra nimisen naishaltian syliin. Legolas nousi hevosensa selkään ja Vanýra nosti Sílvën Legolasin syliin. Legolas pyysi hevosensa laukkaan ja toivoi saavansa Sílvëlle apua mahdollisimman pian. Hän laukkasi nopeasti, mutta tien risteyksessä hän pysäytti hevosensa ja mietti ääneen, ”En ehdi Synkmetsään, mutta Rivendell on lähempänä.”
Legolas kääntyi tielle, joka veisi Rivendelliin. Hän laukkasi kovaa vauhtia ja saapui lopulta Rivendelliin. Legolas laskeutui hevosensa selästä ja otti tajuttoman Sílvën syliinsä. Ulkona oli haltioita ja he katsoivat ihmeissään Legolasia, joka kantoi sylissään veristä haltiaa. Legolas katsoi haltioita ja pyysi, ”Auttakaa.”
Firgon tuli Legolasta vastaan ja katsoi Legolasin sylissä olevaa Sílvëä. Hän kysyi Legolasilta, ”Mitä on tapahtunut?”
”Hän joutui Mustainmaan sotilaiden väijytykseen.”

Firgon otti Sílvën Legolasin sylistä ja kantoi hänet pois. Legolas ei voinut muuta kuin katsoa Firgonin perään. Yannamírë tuli Legolasin luokse ja sitten hän sanoi Legolasta katsoessaan, ”Legolas, sinä olet ihan veressä. Oletko kunnossa?”
”Olen. Minulla ei ole mitään.”
”Kenen verta tuo sitten on?”
”Sílvën,” Legolas vastasi surullisella äänen sävyllä.
”Mitä? Onko hänelle tapahtunut jotain?”
”Sílvë joutui Mustainmaan sotilaiden väijytykseen.”
”Missä sinä olit?”
”Olin Gondorissa poikasi luona. Minun on nähtävä Sílvë.”
”Rauhoitu, Firgon kertoo sinulle varmasti Sílvën voinnista.”
”Kiitos.”

Aika kului ja lopulta Firgon tuli Legolasin luokse, Legolas katsoi Firgonin kasvoja ja kysyi, ”Miten hän voi?”
”Olen puhdistanut haavat, mutta en ole vielä varma hänen tilastaan.” ”Miten niin et ole varma?” Legolas kysyi hieman ärtyneenä.
”Sílvë voi aika hyvin, mutta olen huolissani haavojen parantumisesta.”
”Saanko nähdä hänet?”
”Saat.”
Legolas lähti Sílvën luokse, Sílvë makasi selällään vuoteella. Legolas istui hänen viereensä ja silitti kädellään Sílvën kalpeaa poskea. Legolas sanoi Sílvëlle kuiskaten, ”Minun olisi pitänyt olla kanssasi.”
Yannamírë tuli huoneeseen ja katsoi kauempaa Legolasia, joka istui Sílvën vieressä pää painuksissa. Hän tuli Legolasin viereen ja laski kätensä tämän olkapäälle ja sanoi, ”Tule.”
Legolas ei vastannut vaan katsoi Sílvëä haikeana. Sitten hän nousi seisomaan ja lähti Yannamírën kanssa huoneesta.

Tuli ilta ja Firgon hoiti Sílvëä, hän katsoi haavoja ja huomasi niissä jotain merkillistä. Niissä ei ollut merkkejä parantumisesta. Haavojen reunat olivat muuttuneet valkoisiksi. Silloin Firgon tajusi vakavan asian ja lähti juosten etsimään Legolasia. Legolasin löydettyään hän sanoi, ”Sílvë on…”
”On mitä?”
”Hänet on myrkytetty,” Firgon sanoi lopulta sanottua.
”Mitä?” Legolas kysyi hädissään ja lähti juosten Sílvën luokse.
Legolas oli hyvin huolissaan Sílvëstä. Katsoessaan haavoja hän totesi myrkyn olevan samaa, jolla Aragorn yritettiin aikoinaan tappaa.
Sílvëlle oli noussut korkea kuume.
”Voinko minä tehdä jotain?”
”Et, sinun on nyt pysyttävä Sílvën kanssa,” Firgon vastasi ja lähti.

Gondorissa oli menossa sota, Angrélas puolusti maataan pahuudelta. Mordorin sotilaita oli tuhansia, mutta Gondor pysyi silti lujana. Monia sotilaita kuoli. Mordorin sotilaat tulittivat Minas Tirithiä katapulteilla. Minas Tirithin puolustus oli sortua, mutta onneksi Lórienista tuli haltioita ihmisten avuksi. Arwína saapui Minas Tirithiin veljensä luokse. Kun Angrélas huomasi sisarensa hän kysyi, ”Mitä sinä täällä teet?”
”Tulin avuksi.”
”Et saisi olla täällä.”
”Miksen?”
”Täällä on liian vaarallista. Tule.”
Angrélas johdatti Arwínan pois muurilta, he menivät sisälle pieneen rakennukseen.
”Pysy täällä niin olet turvassa.”
”Mutta minä haluan taistella.”
”En voi antaa sinun taistella.”
”Minä osaan käsitellä miekkaa.”
”Silti jotain voi tapahtua.”
”Minä en jää tänne,” Arwína sanoi korottaen ääntään.
”Arwína lupaa minulle, että pysyt täällä. Sinulle ei saa tapahtua mitään,” Angrélas sanoi ja lähti.
Arwínaa harmitti hänen veljensä sanat. Hän ei siltikään aikonut jäädä toimettomaksi vaan lähti taistelemaan. Arwína näki veljensä olevan muurilla, hän juoksi portaita pitkin ylös muurille. Yksi sotilas yritti tappaa Angrélasin takaapäin, mutta Arwína juoksi ja esti sotilasta puukottamasta veljeänsä. Hän oli raivoa täynnä ja monet mustainmaan sotilaat saivat surmansa hänen miekastaan. Monet Gondorin sotilaat katselivat ihmeissään tuota nuorta keskenkasvuista tyttöä, joka taisteli taidokkaasti. Gondorin sotilaat saivat rohkeutta katseltuaan Arwínan toimintaa. Sen ansiosta Gondor voitti sodan. Ne Mordorin sotilaat, jotka olivat vielä jäljellä pakenivat. Sodan jälkeen Angrélas esitteli sisarensa vaimolleen Vílyssalle.
”Vílyssa, tässä on sisareni Arwína.”
”Ilo tavata.”
”Hauska tutustua.”
”Olet hyvin rohkea noin nuoreksi,” Vílyssa sanoi. Sitten hän kääntyi Angrélasin puoleen ja kysyi, ”Angrélas, montako sisarusta sinulla on?”
”Kaksi siskoa.”
”Ja heidän nimet ovat?” Vílyssa kysyi odottavaisena.
”Arwína ja Yvanne. Annetaan Arwínan toki levätä. Hän on varmasti väsynyt.”

Angrélas näytti Arwínalle huoneen, jossa hän voisi levätä. Arwína jäi huoneeseen yksin. Hän istuutui huoneessa olevalle sängylle ja veti Andúrilin huotrastaan. Arwína puhdisti miekkansa taistelun jälkeen, koska muisti miekan olleen tärkeä Aragornille. Hetken päästä hän lähti huoneesta. Arwína meni tasanteelle jossa valkoinen puu oli. Hän katsoi puuta, joka oli kukassa. Valkoinen puu kukoisti jälleen. Arwína seisoi yksin Minas Tirithin korkeimmalla tasanteella. Hänen viittansa ja pitkät tummat hiukset lepattivat tuulessa.
Angrélas tuli hänen luokseen ja sanoi, ”En odottanut näkeväni sinua täällä. Miksi tulit tänne sodan keskelle?”
”Halusin nähdä örkkejä ja Gondorin.”
”Olen pahoillani kun en uskonut taitoihisi. Sinun ansioistasi me voitimme. Sinä loit miehiimme uskoa.”
”Ainakin sinä uskot minuun.”
”Olet vahvempi kuin luulin.”
”Oliko tuo kohteliaisuus?”
”Oli,” Angrélas sanoi nauraen.
Angrélas oli iloinen nähdessään sisarensa hymyilevän.

”Täältä näkee hyvin kauas. Onko tuo kaupunki tuolla Osgiliath?” Arwína kysyi osoittaen sormellaan kaupunkia, joka näkyi vähän matkan päässä.
”On.”
”Tunnetko Gondorin historiaa?”
”En kovinkaan hyvin.”
”Näetkö tuon tasaisen kentän Minas Tirithin ja Osgiliathin välissä?”
”Näen, entä sitten?”
”Tuolla aukiolla oli suuri taistelu kolmannen ajan lopussa.”
”Mistä tiedät tuon kaiken?” Angrélas kysyi ja käänsi päänsä sisareensa päin.
”Olen lukenut.”
”Olet vielä hyvin nuori, mutta tietosi ovat sitä luokkaa kuin olisit elänyt ainakin tuhat vuotta.”
”Oletko todella sitä mieltä?”
”Olen, mutta nyt minun on mentävä hoitamaan asioita,” Angrélas sanoi kohteliaasti ja lähti.
Arwína käveli valkoisen puun lähellä ja katseli ympärilleen. Hän mietti, ”Tällä paikalla Aragorn oli kruunattu kuninkaaksi.”

Arwína käveli sisälle Kuninkaan taloon, hän tapasi siellä ihmisiä jotka katsoivat häneen hieman oudoksuen. Yksi heistä pysähtyi ja kysyi kohteliaasti, ”Kuka te olette?”
”Olen Arwína,” Arwína vastasi kauniilla äänellään.
”Etsittekö jotain?” mies kysyi.
”En.”
”Ette saisi liikkua täällä ilman kuninkaan lupaa.”
”Miksen saisi? Olen Angrélasin sisar.”
Tuon kuultuaan mies kumarsi ja poistui sanomatta mitään.

Rivendellissä Legolas oli Sílvën luona. Sílvë makasi edelleen korkeassa kuumeessa ja Legolas oli hyvin huolissaan. Legolas oli masentunut ja näytti siltä kuin hän olisi hajonnut varjoihin. Yannamírë oli huolissaan heistä molemmista. Legolas ei ollut syönyt muutamaan päivään. Yannamírë tuli huoneeseen ja sanoi, ”Legolas sinun on syötävä jotain. Muuten et jaksa.”
”Ei nyt.”
”Kuuntele minua. Et ainakaan auta Sílvëä paranemaan jos et syö. Noin sinä vain pahennat asioita.”
Legolas ei vastannut Yannamírëlle. Yannamírë tiesi, miltä Legolasista tuntui. Hän tiesi myös sen ettei Legolas jaksaisi tuolla menolla olla Sílvën luona. Firgon tuli takaisin ja laittoi Sílvën haavoihin joitain rohtoja.
”Onko Sílvëllä mahdollisuuksia selvitä?” Legolas kysyi.
”Aika kertoo sen. Onko kaikki hyvin?”
”On.”
”En usko sinua. Olet kalpea.”
”Minä voin ihan hyvin.”
Firgon ei enää väitellyt asiasta Legolasin kanssa vaan lähti ulos huoneesta. Legolas istui yksin Sílvën vuoteen vieressä, hän piti Sílvëä kädestä. Käsi oli veltto. Legolas piinasi itseään tapahtuneesta.

Yannamírë tuli Legolasin luokse ja kysyi, ”Onko kaikki varmasti hyvin?”
”On, mutta minun olisi pitänyt olla Sílvën kanssa.”
”Syy ei ole sinun. Et voinut tietää.”
”Minä pyysin Sílvëä tulemaan myöhemmin Gondoriin. Vastuu tästä on minun.”
”Rauhoitu, syy ei ole sinun. Et voinut tietää Mustainmaan sotilaiden suunnitelmista.”
”Tämä on väärin. Minun piti pitää Sílvëstä huolta.”
”Rauhoitu, Legolas kuuntele minua. Sinun täytyy levätä muuten et jaksa.”
Legolas rauhoittui ja Yannamírë vei Legolasin pois Sílvën huoneesta. Hän sanoi Legolasille huoneen ulkopuolella, ”Nyt sinun on syötävä jotain ja sitten lepäät.”
Legolas lähti kävelemään käytävää pitkin. Yannamírë katsoi hänen peräänsä. Yannamírë ymmärsi Legolasin tuskan. Sílvën eloonjääminen oli epävarmaa ja Legolas tiesi sen. Hänen oli vaikea antaa itselleen anteeksi tapahtunutta.
Myöhemmin samana iltana Yannamírë löysi Legolasin nukkumasta. Se oli helpotus. Yannamírë peitti Legolasin huovalla. Legolas oli nukahtanut tuolille ikkunan ääreen.

Aamulla Firgon meni hoitamaan Sílvën haavoja. Kun Firgon oli lähdössä huoneesta Sílvë avasi silmänsä. Hän nosti varovasti päätään Firgonin suuntaan ja kysyi, ”Missä Legolas on?”
”Hän varmaan nukkuu vielä.”
”Haluaisin nähdä hänet.”
”Kyllä sinä näet hänet, mutta nyt sinun on levättävä,” Firgon sanoi ja lähti huoneesta.
Herättyään Legolas meni katsomaan Sílvëä. Hän astui hiljaa huoneeseen. Legolas ei osannut odottaa näkevänsä Sílvëä hereillä. Hän tuli sängyn viereen, ”Olet herännyt.”
”Niin olen,” Sílvë sanoi ja halasi Legolasia.
”Onko kaikki hyvin?”
”Kylkeni on arka, mutta muuten kaikki tuntuu olevan hyvin.”
”Hyvä, olen pahoillani siitä kun lähetin sinut vaaraan,” Legolas sanoi katuen.
”Et voinut tietää. Älä kiusaa itseäsi tuolla asialla.”
Legolas otti Sílvën käden käteensä, ”Kätesi ovat kylmät. Voitko varmasti hyvin?”
”Voin ihan hyvin.”

Sílvëlle tuli yllättäen kipuja, hän alkoi hengittää hyvin nopeasti. Legolas kysyi häneltä huolestuneena, ”Onko kaikki hyvin?”
”Sattuu,” Sílvë sai sanottua ja oksensi verta.
Legolas lähti juosten huoneesta, hän näki Yannamírë ulkona. Legolas juoksi Yannamírën luokse ja kysyi hädissään, ”Missä Firgon on?”
”Puutarhassa. Onko jotain sattunut?”
”Sílvë oksensi verta,”Legolas vastasi ja juoksi puutarhaan päin.

Puutarhassa Firgon istui tuolilla lukien kirjaa. Legolas juoksi kovaa vauhtia häntä kohti. Firgon kysyi, ”Onko jokin hätänä?”
”On, Sílvë oksensi verta. Mitä se merkitsee?”
”Myrkky heikentää häntä.”
”Voitko tehdä jotain?” Legolas kysyi toiveikkaana.
”En tiedä. En ole tavannut tuota myrkkyä aikaisemmin.”
”Minä olen.”
”Missä?”
”Ystäväni Aragorn yritettiin tappaa tuolla samalla myrkyllä.”
”Selvisikö hän?”
”Selvisi.”
Legolas ja Firgon juoksivat Sílvën huoneeseen. Sílvë matkasi vuoteella tajuttomana. Firgon katsoi Sílvën haavoja ja sanoi, ”Minun on lähdettävä hakemaan rohtoja.”
Hän lähti huoneesta ja Legolas jäi Sílvën luokse. Legolas puhui Sílvëlle, ”Näin ei pitänyt käydä.”
Vastaa Viestiin