Paluu Keski-Maahan (PG 13)

PG-13 ja sen alle olevat romanceficit.

Valvojat: Likimeya, Andune

Jade Michaelis
Örkki
Viestit: 20
Liittynyt: Ma Marras 09, 2009 1:21 pm
Viesti:

Finwël

Viesti Kirjoittaja Jade Michaelis »

Finwël

Arwína teki lähtöä Gondorissa. Angrélas ja Vílyssa hyvästelivät hänet. Arwína lähti kohti Rohania. Hän ratsasti metsässä ja kuuli hevosen hirnuvan epätoivoisesti. Arwína ratsasti ääntä kohti ja näki haavoittuneen hevosen makaavan maassa, hän laskeutui hevosen selästä ja käveli hitaasti hevosta kohti. Hevonen oli komea valkoinen ori. Hevonen yritti nousta ja lähteä karkuun, mutta Arwína puhui hevoselle haltia kielellä rauhoittavia sanoja ja hevonen rauhoittui. Hän pääsi aivan hevosen viereen ja katsoi sen haavoja. Äkkiä Arwína huomasi puun takana olevan naisen. Arwína sanoi kovalla äänellä, ”Tulkaa esiin.”
Nainen tuli puun takaa Arwínan luokse, ”Kuinka te pystytte rauhoittamaan tuon hevosen?”
”Puhumalla sille haltia kieltä.”
”Kuinka te osaatte haltia kieltä.”
”Asun Rivendellissä.”
”Kuka te olette?”
”Arwína Firgonin tytär.”
”Minun äitini kertoi minulle, kuinka hänen isänsä oli nähnyt miehen tekevän samalla tavalla Rohanin kuninkaan pojan hevoselle.”
”Minkälainen mies?”
”Hänen nimeään en muista, mutta hän nousi Gondorin valtaistuimelle Sormuksen sodan jälkeen.”
”Oliko hän Aragorn?”
”En ole varma. Minkälainen tuo sinun kutsumasi Aragorn oli?”
”Hän oli samooja ja hän kantoi Barahirin sormusta.”
”Sitten se oli hän.”
Arwína oli hiljaa hymyili. Nainen kysyi häneltä, ”Mistä sinä tiedät hänen nimensä?”
”Minun äitini on hänen tyttärensä.”
”Todellako? Mitä muuten aiot tehdä tuolle hevoselle?”
”Haluaisin viedä sen kotiin Rivendelliin.”
”Et onnistu viemään sitä niin kauas, koska se on heikossa kunnossa. Rohan on tuossa lähempänä. Jos tulisit minun luokseni Rohaniin. Siellä on ihmisiä, jotka osaavat hoitaa hevosia.”
”Mikä teidän nimenne on?”
”Fréda.”
”Nyt minä muistan sen miehen, mutta jos sinä olet sukua hänelle olet kuninkaallinen.”
”Veljeni on Gondorin kuningas.”
”Sittenhän sinun pitäisi tulla kuninkaamme vieraaksi ei minun. Minun kotini on liian vaatimaton ja pieni.”
”Minä tulen sinun vieraaksesi. Kenenkään ei tarvitse tietää minun suvustani.”
”Hyvä on. Jos te niin tahdotte, mutta entä jos joku kysyy minulta teistä?”
”Sanokaa hänelle, että olen teidän ystävänne tytär.”
”Hyvä on.”
”Onko sinulla lapsia?”
”On, minulla on tytär, joka on vielä nuori. Mieheni kuoli jokin aika sitten.”
”Olen pahoillani.”
”Tyttäreni ilahtuu varmasti nähdessään teidät.”
”Mikä hänen nimensä on?”
”Elén.*” (* lausutaan Eleen)
”Kaunis nimi.”
Arwína teki mukanaan olleesta köydestä orille riimut. He lähtivät kävellen kohti Rohania.
He saapuivat Rohaniin ja Fréda näytti orille sopivan tallipaikan tallistaan. Frédan ystävä tuli hoitamaan hevosta. Elén tuli ulos talostaan ja halasi äitiään. Hän katsoi ihmeissään Arwínaa, mutta hetken päästä tämä tarttui Arwína käsivarteen ja ohjasi hänet sisälle taloon.

Gondorissa Vilýssa oli saanut pojan. Poika sai nimekseen Fínwël. Angrélas oli ylpeä pojastaan, hän rakasti vaimoaan Vilýssaa paljon. Yannamírë sai kuulla poikansa saaneen perillisen. Hän oli iloinen tapahtuneesta, mutta myös surullinen Legolasin ja Sílvën takia, koska Sílvë makasi edelleen kuoleman kourissa. Myrkky heikensi häntä. Firgon oli kuitenkin onnistunut valmistamaan rohdoista lääkettä, joka parantaisi Sílvën, mutta sen vaikuttaminen kestäisi aikakin päivän eivätkä he tienneet, miten kauan Sílvë vielä eläisi. Legolas oli masentunut ja pelkäsi pahinta. Hän pelkäsi menettävän Sílvën. Sílvë oli hänelle hyvin rakas. Sílvëlle oli annettu lääkettä ja hänen kasvoillensa oli palannut väri, mutta silti hän makasi vuoteella tiedottomana. Päivät kuluivat ja Legolas istui Sílvën vuoteen vieressä. Eräänä aamuna Sílvë vihdoin heräsi. Hän nousi istumaan vuoteelleen ja herätti Legolasin, joka nukkui tuolissa hänen vuoteensa vieressä.
”Herää,” Sílvë sanoi ja tönäisi Legolasia.
”Mitä?” Legolas kysyi vielä unisena.
”Herätys.”
Silloin Legolas heräsi ja katsoi Sílvëä ihmeissään. Hän sanoi, ”Olet herännyt. Ihanaa.”
Legolas halasi Sílvëä ja melkein itki onnesta.

Arwína yöpyi Rohanissa, hän tutustui Eléniin ja heistä tuli ystävät. He hoitivat yhdessä Arwínan valkoista oria. Kun ori tuli kuntoon Arwína oli lähdössä pois Rohanista. Se harmitti Eléniä, koska heistä oli tullut hyvät ystävät. Elén tuli Arwínan luokse, ”Oletko lähdössä?”
”Olen.”
”Tuletko joskus takasin?”
”En tiedä.”
”Toivon, että tulisit.”
”En tiedä minne kohtaloni minua johdattaa.”
”Minä tulen mukaasi.”
”Jää tänne äitisi kanssa.”
”Miksi?”
”Hän tulee surulliseksi jos lähdet.”
”Tapaammehan me vielä?”
”Tapaamme,” Arwína vastasi ja lähti.

Rivendellissä Legolas ja Sílvë olivat lähdössä Synkmetsään. Matkalla kotiin Sílvë kysyi Legolasilta, ”Miten sodassa kävi? Onko Gondori vielä olemassa?”
”Gondor voitti. Minä en ollut sillä, koska oli sinun kanssasi.”
”Miten pääsit lähtemään Gondorista?”
”Angrélas päästi minut lähtemään ja toivoi, että löytäisin sinut.”
Sílvë ja Legolas palasivat Synkmetsään.
Jade Michaelis
Örkki
Viestit: 20
Liittynyt: Ma Marras 09, 2009 1:21 pm
Viesti:

Tapaaminen

Viesti Kirjoittaja Jade Michaelis »

Tapaaminen

Legolas lähti Synkmetsästä, hän ratsasti läheisessä metsässä ja näki metsässä leirin. Legolas meni katsomaan kenen leiri se oli. Hän näki nuotion valossa viittaan kääriytyneen hahmon. Legolasin nähdessään hahmo nousi seisomaan. Hahmo oli nuori nainen, hän otti pari askelta naista kohti. Silloin nainen veti miekkansa huotrastaan.
Legolas sanoi naiselle, ”Rauhoitu. En tee sinulle mitään pahaa. Haluan vain jutella.”
”Puolustaudu, ”nainen sanoi hänelle ja hyökkäsi Legolasia kohti. Legolas väisti miekkaa ja samassa hän otti valkoiset veitsensä esiin. Siinä he nyt taistelivat. Legolas ei halunnut vahingoittaa naista, koska tämä oli hyvin nuori. Nainen antoi Legolasille ihmeteltävää. Legolas ei ollut koskaan taistellut niin nuoren ja taitavan kanssa. Legolas tunsi olevansa välillä alakynnessä. Hän tunnisti naisen taistelu tavasta jotain tuttua. Legolas perääntyi naisesta kauemmaksi ja esitti kysymyksen, ”Missä olet oppinut taistelemaan noin?”
”Se ei kuulu sinulle,” nainen vastasi ja hyökkäsi suoraan Legolasia kohti. Legolas hyppäsi yllättäen roikkumaan yläpuolella olevaan puunoksaan. Nainen oli hänen edessään alhaalla. Nainen sanoi hänelle, ”Tule alas vai pelkäätkö minua?”
”Miksi me taistelemme?”
Nainen oli hiljaa.
”Rauhoitu, minä en halua sinulle mitään pahaa. Haluan vain jutella kanssasi.”
Legolasin ihmeeksi nainen kysyi, ”Mitä haluat tietää?”
”Sinun nimesi,” Legolas vastasi ja laskeutui alas puusta.
Miekka oli edelleen naisen kädessä ja se näytti tutulta. Legolas sanoi hänelle, ”Sinulla on Andúril. Mistä olet saanut sen?”
Nainen laittoi miekkansa nopeasti huotraansa, joka oli hänen vyöllään.
Sitten hän istuutui nuotion ääreen. Legolas meni istumaan hänen viereensä.
”Kertoisitko minulle missä olet oppinut miekkailemaan noin?”
”Isäni opetti minua.”
”Mikä hänen nimensä on?”
”Firgon.”
”Vai olet sinä hänen tyttärensä.”
”Niin olen.”

”Taistelet kuin ystäväni Aragorn.”
”Kuka sinä oikein olet ja miten olet voinut tuntea Aragornin?”
”Nimeni on Legolas ja Aragorn oli ystäväni.”
”Sinut minä olen jo kauan halunnut tavata.”
”Mikä sinun nimesi on?”
”Olen Arwína,” nainen vastasi ja otti viittansa hupun pois päästään.
”Olet Arwenin näköinen.”
”Tunnet varmaan veljeni Angrélasin.”
”Niin tunnen ja tunnen myös vanhempasi. Sinulla oli minulle jotain asiaa.”
”Niin oli. Haluaisin, että kertoisit minulle Aragornista.”
”Mitä haluaisit tietää?”
”Minkälainen hän oli.”
”Aragorn oli hyvin mukava, mutta välillä hiljainen. Me olimme hyviä ystäviä.”
Miten te tapasitte? Arwína kysyi.
”Kertoisitko minulle saattueesta.”
”Meidän johtajamme oli velho nimeltä Gandaf. Sitten meitä muita oli minä, Aragorn, Gimli, Sam, Frodo, Merri, Pippin ja Boromir. Gandalf katosi Moriassa sen takia Aragorn joutui johtamaan meitä, koska hän tunsi tien Lórieniin.”
”Oliko Aragorn mielestäsi hyvä johtamaan saattuetta?”
”Oli, vaikka meillä olikin välillä erimielisyyksiä, mutta nekin pystyttiin sopimaan sovussa.”
”Mistä sinä muuten tiedät, että olen Arwenin näköinen? Oletko nähnyt hänet?”
”Olen nähnyt Arwenin ja olen jutellutkin hänen kanssaan. Arwen oli hyvin kaunis ja hän oli valmis antamaan kuolemattomuutensa Aragornin vuoksi.”
Siinä nuotion ääressä Arwína ja Legolas keskustelivat keskiyöhön asti, kunnes Arwína nukahti. Legolas jäi leiriin yöksi. Arwína oli vihdoin saanut tietää ne asiat jotka oli halunnut.

Kului aikaa muutama kuukausi. Kun koitti hyvin erityinen päivä. Päivä oli kaunis ja lämmin. Sílvë oli Legolasin kanssa. Legolas oli tavallista hermostuneempi. Sílvë huomasi Legolasin olevan hermostunut, mutta Legolas ei halunnut myöntää sitä. Legolas lähti ystäviensä kanssa rauhalliseen paikkaan. Sílvë vain katsoi Legolasin ja hänen ystäviensä perään. Sílvë tapasi Siléssan puutarhassa. He tervehtivät toisiaan ja Sílvë kysyi, ”Onko tänään jotain erityistä?”
”Ei minun tietääkseni. Miten niin?”
”Legolas on tänään hermostuneempi kuin tavallisesti.”
”Miksi muuten kysyt tuota minulta?”
”Koska sinä tunnet Legolasin. Olet hänen ystävänsä.”

Myöhemmin päivällä Sílvë käveli yksin aukiolla jossa haltiat yleensä keskustelivat toistensa kanssa, mutta nyt aukiolla oli tavallista hiljaisempaa. Kun hän käveli ohi haltiat kääntyivät katsomaan häntä. Sílvë näki Legolasin olevan kahden ystävänsä kanssa aukiolla. Legolas käveli hitaasti Sílvën luokse ja Sílvën ihmeeksi hän polvistui Sílvën eteen. Aukiolla olevat haltiat kääntyivät katsomaan heitä. Legolas oli hetken hiljaa ja sitten hän kysyi, ”Sílvë, minä rakastan sinua. Tahtoisitko tulla vaimokseni?”
Sílvë nosti Legolasin jaloilleen ja vastasi, ”Tahdon.”
Sitten Legolas ja Sílvë halasivat. Ympärillä olevat haltiat alkoivat taputtaa käsiään.
Muutama päivä tämän jälkeen vietettiin upeat häät. Sílvëllä oli yllään kaunis metsänvihreä mekko ja hänen päässään oli seppele, joka oli punottu metsän kukista.

Arwína palasi Rivendelliin, Firgon oli mielissään nähdessään tyttärensä palanneen. Yvanne ei tosin pitänyt erämaassa vaeltavasta sisarestaan. Eräänä päivänä Lórienin haltia tuli Rivendelliin. Haltian nimi oli Tinwé, hän oli surullisen näköinen. Arwína näki erään Lórienin haltian ja Ithílin keskustelevan. Häntä alkoi kiinnostaa mistä oli kyse. Ithíl jätti haltian yksin istumaan puutarhaan. Ithíl tuli Arwínan luokse.
Ithíl sanoi Arwínalle, ”Tiedän, että haluat todistaa olevasi samanlainen kuin Aragorn oli. Nyt sinulla olisi siihen mahdollisuus.”
”Mitä tarkoitat mahdollisuudella?”
”Haluaisitko sinä lähteä etsimään Tinwén kadonnutta tytärtä?”
Arwína mietti hetken. Sitten hän vastasi, ”Kyllä minä voin lähteä, mutta haluan ensin jutella Tinwén kanssa.”

Arwína meni Tinwén luokse ja tervehti häntä. Sitten hän kysyi, ”Kertoisitko minulle mitä tyttärellesi on tapahtunut?”
”Hänet siepattiin.”
”Miten?”
”Olimme Lórienin rajan ulkopuolella ja jouduimme ihmisten takaa ajamiksi. He tappoivat mieheni ja ryöstivät tyttäremme.”
”Mikä on tyttäresi nimi on?”
”Melyanna.”
”Minkä ikäinen hän on?”
”12 kesäinen.”
”Lähden etsimään häntä.”
”Sinä? Sinäkin olet vielä niin nuori.”
Ithíl tuli paikalle ja hän oli kuullut osan keskustelusta. Ithíl sanoi, ”Tinwé, Anna Arwínalle mahdollisuus.”
”Minkä ikäinen sinä olet?”
”14 kesäinen.”
”Miten sinä muka pystyt auttamaan Melyannaa?”
Arwína oli hiljaa. Ithil huomasi Arwína olevan nyt vaikeassa tilanteessa. Hän sanoi Arwínan puolesta, ”Ikä ei ole este ja ulkonäkö voi pettää.”

Tinwé halusi kuitenkin puhua Ithílin kanssa kahden kesken.
”Miten Arwína voi muka auttaa?”
”Arwína osaa käyttää miekkaa ja hän on ollut jo yhdessä sodassa.”
”Tuo ei todista mitään.”
”Tunsitko Aragornin?”
”Miten hän nyt tähän liittyy?”
”Vastaa minulle. Tunsitko hänet?”
”Tunsin tai ainakin tiesin hänestä, mutta mitä hän tähän liittyy?”
”Arwína on Aragornin perillinen. Hän muistuttaa Aragornia.”
”Miten se on mahdollista? Luulimme Lórienissa suvun sammuneen kauan sittten.”
”Toinen Aragornin lapsista jäi eloon.”
”Miten todistat hänen olevan Aragornin kaltainen?”
”Arwína käsittelee miekkaa samalla tavalla kuin Aragorn.”
”Miten se on mahdollista?”
”Syytä ei tiedetä. Jotkut uskovat Aragornin tahdonvoiman tulleen takaisin.”
”Nuo riittävät todisteiksi. Toivottavasti hän löytää tyttäreni.”
”Kiitos, että annat hänelle mahdollisuuden.”
Ithíl ja Tinwé tulivat Arwínan luokse ja Tinwé sanoi hänelle, ”Toivottavasti löydät tyttäreni.”
”Kiitos luottamuksestasi.”
”Tule tätä kautta takaisin kun olet löytänyt Melyannan.” Ithíl sanoi.
”Minä tulen.”

Seuraavana aamuna Arwína teki lähtöä. Hän satuloi valkoisen hevosensa. Sitten hän lähti aamun valjetessa. Auringonsäteet hohtivat Arwínan hiuksissa. Päivä oli kaunis ja aurinkoinen. Arwína ratsasti kohti Rohania. Hän saapui Rohanin portille. Ennen porttia Arwína peitti päänsä viittansa hupulla. Portinvartija katsoi kauan vieraan näköistä hahmoa, mutta päästi hänet kuitenkin portista. Ilta pimeni ja Arwína seuraili ihmisten tekemisiä. Hän oli pimeällä kujalla ja näki Elénin. Elén ei kuitenkaan huomannut Arwínaa. Arwína veti ohi kävelevän Elénin pienelle kujalle ja tukki hänen suunsa nopeasti. Elén säikähti, mutta Arwína kuiskasi hänelle hiljaa, ”Älä huuda.”
Sitten Arwína otti kätensä pois Elénin suulta.
”Mitä sinä täällä teet?”
”Tarvitsen apuasi.”
”Mihin?”
”Tiedätkö, onko tänne tuotu Lórienin haltia?”
”On täällä joku outo tyttö, mutta en tiedä onko hän haltia.”
”Voisinko nähdä hänet?”
”Minä näytän hänet sinulle.”
”Missä hän on?”
”Eräällä kujalla. Hän on arka eikä päästä ketään lähelleen.”

Elén johdatti Arwínan pienelle pimeälle kujalle. Kujan perällä erottui hahmo, joka istui kyyryssä. Hänen hartioillaan oli vanha ja kulunut viitta.
Arwína katsoi Eléniä ja kysyi, ”Oletko varma, että se on hän?”
”Olen.”
Arwína lähestyi hitaasti hahmoa kohti. Hahmo sanoi hänelle korostamattomalla yleiskielellä, ”Mene pois. Älä tule lähemmäs.”
Arwína kysyi haltia kielellä, ”Oletko Lórienistä?”
Kuultuaan haltiakieltä tyttö katsoi pitkään Arwínaa ja kysyi, ”Kuka olet?”
”Olen Arwína ja tulin hakemaan sinut pois täältä.”
Tyttö nousi seisomaan ja käveli hitaasti Arwínan luokse. Hän näki tytön kirkkaat siniset silmät.
Arwína katsoi Eléniä, ”Voimmeko me tulla luokseni yöksi?”
”Voitte.”

Arwína ja Elén veivät tytön taloon sisälle. Tyttö oli palellut kylmässä.
Elén toi tytölle huovan. Arwína kysyi tytöltä haltia kielellä, ”Onko nimesi Melyanna?”
”On, mutta mistä sinä tiedät nimeni?”
”Äitisi lähetti minut etsimään sinua.”
”Miten aiot saada minut ulos kaupungista?”
”Kyllä minä keksin jotain.”
”Jos katoan täältä minua aletaan etsiä. Yksi mies toi minut tänne väkisin ja hän vahtii minua. Mies ei päästä minua kotiinsa, koska olen liian erikoinen. En kuulu tänne.”
”Miksi sinua etsittäisiin?”
”Haltioita ei nähdä täällä juurikaan ja siksi he ovat harvinaisia,” Elén vastasi.
”Onneksi pääsin portista. Se yksi portinvahti katsoi minua todella tarkkaa,” Arwína sanoi.
Arwína otti hupun pois päästään. Melyanna katsoi häntä ihmeissään ja sanoi, ”Minä luulin sinua ihmiseksi, mutta sinulla on suipotkorvat.”
”Minussa on haltiaakin.”
Fréda toi Arwínalle ja Melyannalle ruokaa ja juotavaa.
”Teidän on levättävä yön yli,” Fréda sanoi.
Melyanna oli iloinen päästessään sisälle lämpimään, sillä yöt olivat alkaneet viiletä.
Frédan ja Elénin talo oli pieni ja ahdas, mutta kaikki mahtuivat kuitenkin sisälle nukkumaan.

Arwína heräsi aikaisin aamulla. Hän huomasi olevansa ensimmäinen hereillä. Arwína herätti vieressään nukkuvan Melyannan ja Elénin. Elén herätti äitinsä ja pyysi tätä tekemään heille ruokaa. Arwína ja Elén keskustelivat. He yrittivät keksi keinon, jolla Melyanna saataisiin ulos kylästä. Sitten Arwína keksi ja hän kysyi Eléniltä, ”Olisiko sinulla lainata viittaa?”
”On, mutta mitä sinä sillä teet?”
”Puemme Melyannan viittaan ja hupulla voi peittää hänen korvansa.”
”Toimiiko se?”
”Pääsinhän minä portista tänne joten, miksi emme pääsisi ulos samalla tavalla.”
”Tuohan on hyvä idea.”
”Aiotteko te lähteä tänään?” Fréda kysyi.
”Aiomme.”
”Kai te syötte ennen lähtöä?”
”Äiti, totta kai he syövät.”
Kun he olivat syöneet Fréda toi Arwínalle viitan ja kysyi, ”Käykö tämä?”
”Käy.”
”Mutta tuohan on isän vanha viitta.”
”Annan sen nyt Melyannalle lainaan. Hänen on päästävä täältä,” Fréda sanoi.
”Kiitos, että autatte minua,” Melyanna sanoi.

Arwína puku Melyannan viittaan. Sitten he lähtivät ulos Arwínan hevosen luokse.
”Onko sinulla ori?” Melyanna kysyi katsoen hohtavan valkoista hevosta.
”On.”
”Se on upea.”
”Me lähdemme nyt,” Arwína sanoi ja nosti Melyannan hevosen selkään. Sitten hän nousi selkään itse.
”Onhan viitta tiukasti ympärilläsi?”
”On.”
”No, sitten mennään,” Arwína sanoi ja komensi hevosensa raviin.
Arwínan oli kuitenkin pakko pysäyttää hevosensa portilla.
Vahti katsoi heitä tarkasti, mutta päästi heidät ulos portista. Portin jälkeen Arwína komensi hevosensa laukkaan. Kun he olivat tarpeeksi kaukana Edorasista Arwína hidasti vauhtia.
Melyanna oli iloinen päästessään ulos kylästä ja hän sanoi, ”Se onnistui! Minne me muuten menemme nyt?”
”Rivendelliin.”
”Miksi?”
”Lupasin Ithílille tulla Rivendellin kautta.”

Yksi Rohanin miehistä oli kuitenkin huomannut Melyannan paon. Hän otti muutamia miehiä mukaansa ja lähti Arwínan perään. Miehet löysivät Arwínan hevosen jäljet Rohanin aukiolta.
Illalla miehet alkoivat saavuttaa Arwínaa ja Melyannaa. Pian miehet olivat aivan perässä. Arwína yritti saada hevoseensa vauhtia, mutta hevonen alkoi olla väsynyt.
”Ota ohjat,”Arwína sanoi ja ojensi ohjat Melyannalle.
”Mitä sinä aiot?” Melyanna kysyi.
”Älä minusta huoli. Ratsasta vain pois.”
”Mitä oikein aiot?” Melyanna kysyi, mutta Arwína ei vastannut hänelle. ”Et kai vaan aio taistella.”
”Kyllä.”
”Pysähdynkö?”
”Älä missään nimessä. Jatka vain matkaasi,” Arwína sanoi ja hyppäsi pois hevosen selästä.
Hänen takaa tuli Rohanin miehiä ja he ihmettelivät Arwína temppua.
”Aiotko vastustaa meitä?” eräs miehistä kysyi.
”Aion.”
”Et pärjää meille,” toinen miehistä sanoi.
Miehet laskeutuivat hevostensa selästä ja vetivät miekkansa huotrastaan. Nähdessään Arwínan miekan miehet olivat hieman ihmeissään, mutta hyökkäsivät kuitenkin Arwínaa kohti. Arwína ei haavoittanut miehiä, mutta torjui heidän hyökkäyksensä. Miehet olivat hieman peloissaan, sillä he eivät voineet uskoa nuoren tytön pystyvän vastustamaan heitä. Taistelun lopuksi Arwína piti miekkaansa yhden miehen kaulalla. Miehet olivat peloissaan ja nousivat hevosten selkään. Sitten he ratsastivat kiireesti pois.

Melyanna palasi takaisin. Hän pelkäsi löytävänsä Arwínan kuolleena, mutta Melyannan onneksi Arwína oli elossa ja haavoittumattomana. Melyanna ratsasti Arwínan viereen ja Arwína nousi ketterästi hevosen selkään. Hän otti ohjat Melyannalta ja sitten he jatkoivat matkaansa.
”Miten sinä tuon teit?” Melyanna kysyi ymmällään.
”Osaan käsitellä miekkaa ei sen kummempaa,”Arwína vastasi. Hän ei olisi halunnut selittää Melyannalle asioita itsestään tai suvustaan.

Hetkeä myöhemmin Arwína ja Melyanna saapuivat Rivendelliin. Ithíl oli iloinen nähdessään Arwínan.
”Tiesin, että onnistuisit. Oliko matkalla ongelmia?” Ithíl kysyi.
”Oli, muutama Rohanin mies lähti perään,” Arwína vastasi.
”Näytätte kuitenkin selvinneen heistä.”
”Isäni on varmaan raivoissaan minulle,” Arwína sanoi.
”Miten niin?”
”Lähdin sanomatta.”
”Mutta sinähän suoritit tehtävän kunnialla. Hänen pitäisi olla ylpeä sinusta.”
”Isäni mielestä minun pitäisi olla kuin Yvanne.”
”Olet parempi kuin Yvanne. Usko pois isäsi on vielä joskus ylpeä sinusta.”
”Niinkö luulet?”
”Uskon niin. Haluatte kai päästä lepäämään. Matkanne on ollut pitkä,” Ithíl sanoi ja lähti.

Seuraavana aamuna Arwína ja Melyanna tekivät lähtöään Rivendellissä. Heidän oli päästävä Lórieniin vielä samana päivänä. Melyanna sai lainaksi yhden Rivendellin valkeista hevosista. Arwína ja Melyanna lähtivät kohti Lórieniä. He saapuivat illalla Lórieniin. Lórienin rajalla he tapasivat joukon haltioita. Haltiat pysäyttivät Arwínan ja Melyannan. He vaativat heitä laskeutumaan alas hevosen selästä. Yksi haltioista oli Handir. Handir katsoi Arwínaa ja kysyi, ”Keitä te olette ja mitä asiaa teillä on Lórieniin?”
”Minä olen Lórienin haltia.” Melyanna vastasi.
”Niin näytätte olevan, mutta kuka on seuralaisenne?”
”Olen Aragornin perillinen,”Arwína vastasi itsevarmalla äänellä.
”Luuletteko, että uskoisin teitä?”
Arwína ei vastannut mitään. Haltiat ottivat heidät mukaansa ja veivät Lórieniin Galadrielin luokse.

jatkuu...
Vastaa Viestiin