Tarina, jota ei koskaan ollut

PG-13 ja sen alle olevat romanceficit.

Valvojat: Likimeya, Andune

Lizlego
Samooja
Viestit: 513
Liittynyt: Ma Tammi 05, 2004 5:05 pm
Paikkakunta: Syntimaa, Pohjoinen Suomi
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Lizlego »

Vau! Tuossa oli synkyyttä ja epätoivoa, joka sai ihoni kananlihalle, mutta en ole varma ymmärsinkö oikein kaiken mitä tuossa tapahtui tai sanottiin! Sori, että kesti näin kauan kommentoida, mutta olin viikon poissa kiinteästä nettiyhteydestä eivätkä loftiksen sivut vieläkään tahdo toimia minulle kunnolla. :cry: Jatkoa tämä kaipaa ja ehkä hieman sellaista hempeää romantiikkaa, joka antaisi taas Éowynille uskoa ja toivoa.

Newra
Hassu pieni otus
Viestit: 1347
Liittynyt: Su Tammi 04, 2004 9:31 pm
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Newra »

o.O
Huih. Toivottavasti se todella oli unta (:
Hrr. *etsii oikeita sanoja* ymn. Minä rakastan tätä tarinaa *nauraa*
Tuo oli tummaa tekstiä, vaikuttavaa, luin sen muutaman kerran läpi (:
Ja hän otti Frodon käden omaansa ja lähti Cerin Amrothin kukkulalta eikä milloinkaan enää elävänä palannut sinne.

Runoilija 05 Valvoja 06 Loftisficcaaja 07 08


långsamt genom rummen går hon ut

Laura
Örkki
Viestit: 140
Liittynyt: Su Tammi 04, 2004 4:10 pm

Viesti Kirjoittaja Laura »

Kiitos kaikille, kommentit ovat aina toivottuja *vieno hymy*


Heräsin omaan huutooni, kyyneleet valuivat silmistäni kuin pienet joet.
Olin rikkonut Kartanon painostavan hiljaisuuden, mutta tuskin kukaan oli kuullut.
Ulkona oli pimeää, kuu loi yksinäiset kasvonsa Edorasin ylle, ikkunasta tulvi pieniä valonsäikeitä jotka loivat utuisen maiseman huoneeseen.
Painajaisen tapahtumat palasivat vähitellen mieleeni, en halunnut uskoa niitä, mutta mieltäni varjosti kuitenkin epäilys.
Nostin molemmat jalkani sängyn laidan ulkopuolelle ja nojasin käsilläni polviini.
Käteni kannattelivat päätäni, jossa monet tunteet taistelivat toisiaan vastaan; taistelu oli loputon.
Katsahdin vatsaani, puku peitti ihoni, mutta tiesin pistokohdassa olevan pieni punainen jälki, se oli ollut siinä jo aikaisemminkin.
Nousin seisomaan, pidin sängystä kiinni etten kaatuisi.
Tärisin hieman; unen seurauksia, pohjaton pelko sekä epäilys.
Seisoin siinä, keskellä huonettani katsoen ulos häkistä jonne minut oli suljettu.
Tunsin, etten saanut henkeä, tukahdutettuna ja vailla ilmaa kuolisin.
Kävelin ovelle ja avasin sen, käytävä oli varjojen vallassa, vain muutaman kuunsäteet pystyivät vastustamaan niitä ja työntyivät avoimista ikkunoista sisälle.
Inhosin pimeyttä, sitä kuinka se päivä päivältä valtasi aina vain enemmän tilaa itselleen.
Kylmä ilma uppoutui kaikkialle, hengityksen mukana sydämeen jossa se aiheutti kuolemaa.
Kävelin käytävällä kiirehtien, halusin pois tästä kuoleman tartuttamasta paikasta.
Saavuin ovelle, jossa silmäni olivat kohdanneet Gondorin miehen katseen.
Avasin oven ja katsoin pimeää salia, pöydillä olevat kukat olivat kuihtuneet, tulisijassa ei roihunnut tuli.
Astiat olivat yhä pöydällä, kuin odottamassa, että joku korjaisi ne pois.
Ohut valojuova valaisi kuninkaan istuimen, aivan kuten ennenkin, mutta nyt valojuova oli melkeinpä ehtynyt.
”Westu, Théoden, hál”, kuiskasin.
Saatoin nähdä sielunisilmin kuinka vieraat olivat kohottaneet maljansa kuninkaalle, mutta saatoin kuvitella viisaan velhon, kuinka hän olisi epäillyt nostaa maljaansa tälläisinä aikoina.
Hän oli viisas, viisaampi kuin muut, ymmärsi todellisen uhan.
Hän tiesi heikkoudet, näki syvälle sieluun, kauas merten taakse.
Avasin raskaan puuoven sekä astuin ulos.
Kylmä ilma tervehti minua tulvahtaen kasvoilleni sekä sisään tyhjään saliin.
Kävelin kylmät kiviraput alas, mutta jätin oven auki.
Oli hiljaista, Edoras nukkui rauhallisen tietämättömänä kaukaisuudessa loistavista sadoista soihduista sekä muutamista leireistä, jotka kuhisivat örkkejä.
Maa oli kylmä, lämpö oli lähtenyt tuulten mukana kauas pois, turvaan.
Muutamat hevoset hirnahtelivat levottomasti talleissa, ne aistivat minut, tunsivat läpikotaisin surullisen hahmoni.
Kävelin alas talleille tuuli seuralaisenani, avasin haan ja astuin sisään.
Arod, hyvin kaunis hevonen, tulinen luonne.
Se kaipasi ratsastajaansa, miestä joka oli sen pelastanut tuomalla tänne.
Kävelin uljaan ratsun luokse, se näki ja aisti minut.
Kosketin kädelläni varoen sen harjaa, sitten sen turpaa.
Kuiskasin hevoselle sanoja, helliä sanomia joissa kerroin ettei sen tarvitsisi olla hätääntynyt.
Se rauhoittui, oli hetken hiljaa, vain sen hengitys kuului.
Muutkin hevoset rauhoittuivat, kenties ne olivat kuulleet sanani, aistineet tutun hahmoni.
Silitin hevosen turpaa ja painoin pääni sen kaulaa vasten.
”Tulkaa esiin varjoista, Gondorin mies, älkääkä enää ikinä astuko pimeyteen”, sanoin ja käänsin päätäni.
Hetken oli hiljaista ja sen pienen hetken ajan epäilin, oliko mies sittenkään seinien varjoissa.
Mies astui varjoista, kuunvalo läikehti hänen vaatteillaan.
Hetken aikaa olin täysin mykistynyt, hän näytti olevan hämmästynyt.
”Tarkka on kuulonne, Rohanin kaunein kukka”, hän sanoi ystävällisesti.
”Säästäkää kohteliaisuutenne, en tarvitse niitä”, vastasin ja nostin käteni pois hevosen kaulalta.
Hänen puhetapansa oli vieras, ja jos en olisi nähnyt hänen kasvojaan, olisin luullut häntä toiseksi.


Seuraavassa osassa onkin sitten enemmän toimintaa.
I heard the trains are running late
And I laugh out loud
My life is a mess
I have gone too far
In my lifelessness .

Newra
Hassu pieni otus
Viestit: 1347
Liittynyt: Su Tammi 04, 2004 9:31 pm
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Newra »

*huokaa*
Ihana!
*ei tiedä mitä sanoisi, ettei toistaisi itseään*
Minä pidän paljon tälläisestä, kuvailusta, kiehtovasta, ihanasta...
Ihana. Yksikertaisesti ihana.
Ja hän otti Frodon käden omaansa ja lähti Cerin Amrothin kukkulalta eikä milloinkaan enää elävänä palannut sinne.

Runoilija 05 Valvoja 06 Loftisficcaaja 07 08


långsamt genom rummen går hon ut

Niénor
Samooja
Viestit: 481
Liittynyt: To Maalis 04, 2004 9:31 pm

Viesti Kirjoittaja Niénor »

vasta nyt tämä tuli luettua..*mutisee kirouksia koululle*
aivan ihana tarina..jotenkin minulla tämä meni kuin unen siivillä..ehkä tässä oli unen sävyä,en tiedä..
*huokaa*

ihanaa kuvailua,semmosta kiehtovaa..no, lyhyestä virsi kaunis.
Kohtalon valtias

"How do you pick up
the threads of an old life?
How do you go on
when in your heart
you begin to understand
there is no going back"


Ken Follett - TAIVAAN PILARIT

Avatar
Balacenia
Puolituinen
Viestit: 354
Liittynyt: Ma Tammi 05, 2004 12:51 pm
Paikkakunta: Black Pearl, jossain päin Caribian merta

Viesti Kirjoittaja Balacenia »

Oi, tämä on ihana, aivan ihana (miten minulla on sellainen tunne, että olen sanonut noin ennenkin?)
Toivottavasti jatkat pian
Do you like me now?

Pilipili-pom

Zaria kastoi itsensä Balaceniaksi.

Noirre
Örkki
Viestit: 32
Liittynyt: Ti Helmi 03, 2004 7:32 pm
Paikkakunta: Jyväskylä
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Noirre »

Noirre iskee jälleen "Kehittävän Palautteen" kanssa ^__~

Teksti oli niin pitkä, että en kyllä ala nyt siteeraamaan sitä sen enempää. Luettelen vain yleisimmät mokat, jotka teit.
  • 1. Uusi virke (tai pari virkettä) aina uudella rivillä. Miksi kummassa? Se tekee tekstistä ensinnäkin katkonaista ja toisekseen hankalaa seurata. Kunnon kappalejaot ja yhteen pöltköön kirjoitettu teksti kunniaan.

    2. Teskti junnaa alussa paikallaan. Minusta ensimmäisen luvun voisi suoraan sanottuna poistaa, siinä ei tapahdu/paljasteta mitään, mitä ei seuraavista luvuista käy ilmi.

    3. SSTLAS (Samojen Sanojen Toisto Lyhyen Ajan Sisällä). Teksti alkaa tökkimään. Sinulla on selvästi suuri ja moniulotteinen sanavarasto, kyätä sitä! Ei "pimeä yö ja pimeä taivas" vaan pimeä yö ja hiilenmusta taivas. Tätä rataa, nee?

    4. Informaatiotulva päähenkilön tunteista. Lukija jää jumiin Éowynin päähän liian pitkiksi ajoiksi kerrallaan, varsinkin ensimmäisissä kahdessa kappaleessa. Osasyynä siihen, että teksti junnaa paikoillaan. Lisää äksöniä! :)

    5. Välillä sorrut liian pitkiin, monipilkullisiin lauserakenteisiin. Teet selvistä päälauseista pilkulla sivulauseita ja rasistat lukijan aivoja. Moneen otteeseen virkkeesi olisi voinut ongelmitta katkaista lyhyemmiksi korvaamalla pilkun pisteellä. Varo tällaista, se on ehdottomasti teksitn suurin puute.

    6. Sinullakin on puheenvuoroissa pilkkua psiteen tilalla ^__~ (yleinen moka teksteissä, joita olen täällä lukenut). Eli, tuo lainausmerkkien ulkopuolinen pilkku tulee vain silloin, kun smaan henkilön puheenvuoron keskelle erotetaan irallinen lisäys, kuten esim:

    "Älkää koskeko minuun, Käärme", Éowyn sanoi ja veti kätensä inhoten pois tämän otteesta, "saatte minut voimaan pahoin."
...And that concludes my list.

Eli, tästä lähtien varo jättämästä tapahtumia liian pitkäksi aikaa paikoilleen tai henkilön pään sisään. Näytä asioita, älä kerro niistä. Varo myös niitä pitkiä virkkeitä, harjoittele kappalejakoa. Silloin tekstistä tulee paljon sujuvampaa, ja luen mielelläni lisää ^__^ Käytät kaunista kieltä ja selvästikin sinulla on potentiaalia.

*menee viuhtomaan karttakeppinsä kanssa muualle toivoen,e ttei järkyttänyt tätä luovaa sielua kuulsotamalla töykeältä, mikä ei suinkaan ollut tarkoitus*
Osoitemuistiossani on vanhan Talon osoite. Siellä asuu Sankareita.

Lizlego
Samooja
Viestit: 513
Liittynyt: Ma Tammi 05, 2004 5:05 pm
Paikkakunta: Syntimaa, Pohjoinen Suomi
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Lizlego »

Minä olen kyllä ihan eri mieltä Noirren kanssa. Juuri tuo pään sisällä pyöriminen ja tunteista jauhaminen (jos sitä sanaa haluaa käyttää) tekee tästä tekstistä hyvän eikä sellaista kevyttä äksön-ficciä, jota ei jaksa pirukaan lukea.

Newra
Hassu pieni otus
Viestit: 1347
Liittynyt: Su Tammi 04, 2004 9:31 pm
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Newra »

Hei Liz, kun kysyin Lauralta tästä ficistä, hän sanoi, että sinä päätät, julkaisetko jatkoa. Tiedätkö, onko Laura jatkanut tätä?
Lukisin niin mielelläni lisää.
Ja hän otti Frodon käden omaansa ja lähti Cerin Amrothin kukkulalta eikä milloinkaan enää elävänä palannut sinne.

Runoilija 05 Valvoja 06 Loftisficcaaja 07 08


långsamt genom rummen går hon ut

Laura
Örkki
Viestit: 140
Liittynyt: Su Tammi 04, 2004 4:10 pm

Viesti Kirjoittaja Laura »

Kiitos vain kommenteista, niitä oli ihan mukava lukea näinkin pitkän tauon jälkeen.

Inspis ei ole iskenyt minuun, angsti ei innosta eikä tuo aika, juuri ennen pahinta sotaa jne. sitä ei vain voi kirjoittaa iloisesti.

Pahoittelen.
I heard the trains are running late
And I laugh out loud
My life is a mess
I have gone too far
In my lifelessness .

Eadig
Örkki
Viestit: 12
Liittynyt: La Tammi 01, 2005 2:06 pm
Paikkakunta: Rohan

Viesti Kirjoittaja Eadig »

Joo, kyllä se vaan niin on että kirjotat ihan älyttömän kauniisti <3 Saanks mieki sulta nimmarin? :wink:
Kuva

...I wish I could hold you closer...

Laura
Örkki
Viestit: 140
Liittynyt: Su Tammi 04, 2004 4:10 pm

Viesti Kirjoittaja Laura »

Tietenkin saat nimmarin vaikka tuskin teet sillä mitään^^
Kiva kuulla, että pidit tästä vanhasta tarinasta.
I heard the trains are running late
And I laugh out loud
My life is a mess
I have gone too far
In my lifelessness .

Daewen
Örkki
Viestit: 17
Liittynyt: Ke Loka 26, 2005 7:04 pm
Paikkakunta: Lórien

Viesti Kirjoittaja Daewen »

Kaunista, niin kaunista <3
Voi, siitä on jo pitkä aika, kun tätä on jatkettu :cry:
Toivoisin todella jatkoa seuraavan! Jos vain millään voisit *puppyeyes* :)
Namárië!

Narbeleth
Örkki
Viestit: 62
Liittynyt: Ke Syys 27, 2006 9:24 pm
Paikkakunta: Itä-Suomi

Jatkathan?

Viesti Kirjoittaja Narbeleth »

Jatkathan?
Ihanasti kirjoitettu, todella elävän tuntuinen tarina.
Eowyn on aina ollut lempinaishahmoni Tolkienin teksteissä, ja olet todella hyvin tuonut Tolkienin luoman hahmon luonteen esille ficissäsi.
*taputtaa*
jatkoa pliis. :wink:
"Missä on ratsu ja ratsumies? Missä on torvi toitottava? Ne haipuivat niinkuin vuorilta sade ja niityiltä tuulen humu.
Päivät painuvat länteen taakse kukkuloiden, varjoihin.
Miten tässä näin kävi?"

Laura
Örkki
Viestit: 140
Liittynyt: Su Tammi 04, 2004 4:10 pm

Viesti Kirjoittaja Laura »

Enpä kyllä taida jatkaa.

Nyt kun lueskelin tuota ficciä, niin teki mieli nauraa sille, miten huono se on. Ehkä se eli jonkinmoisen nousukauden, mutta tuli alas nopeammin kuin vuoristoradan vaunu ilman jarruja. Eli jatkoa tuskin koskaan syntyy, en ole kirjoittanut lotria ikuisuuksiin, eikä inspista synny. Ainoat kirjoitukset, jotka olen viime vuosien aikana luonut, ovat olleet äidinkielen kursseille. Että niin.

Tuohan ficci nyt sattuu olemaan enemmän sitä elokuvaa kuin kirjaa (jota kyllä yritin yhdistää, mutta Aragornin ja Eowynin välillä on enemmän jotain elokuvassa, sattumalta), joten jos nyt saisin jonkinmoisen kipinän (olkoot sitten miten heikko tahansa) kun telkkariin pamahtaa nuo leffat. Ja onhan tulossa vielä pitkä joululoma, edellinen meni vahvasti koulun parissa, joten ehkä pyhitän tämän nyt sitten johonkin muuhun. Kuten vaikka kirjoittamiselle. Taidan luoda tuon ficin kokonaan uudelleen ja jos hyvin käy, niin siitä tulee parin vuoden välin (ja toivottavasti henkisen aikuistumisen) jälkeen vielä parempi.
Ehkä teen niin, ehkä en. En lupaa mitään.

Kiitos vielä ihmisille, jotka ovat jaksaneet käydä tätä lukemassa, ja erityisesti niille, jotka ovat kuluttaneet hieman aikaansa ja kommentoineet. Se merkitsee tälle neidille paljon :>
I heard the trains are running late
And I laugh out loud
My life is a mess
I have gone too far
In my lifelessness .

Vastaa Viestiin