MS: Kohti maailmaa, PG-13

[Elenloth]

Title: Kohti maailmaa
Genre: Romance/Mary Sue
Rating: PG-13
Pairing: Legolas/Cordelein
Warning: Jonkinasteista söpöstelyä
Summary: Synkmetsän prinssi on lähdössä pitkälle matkalle.
A/N: Taas yksi näitä Elenin "tämän-voisi-sovittaa-TSH:hon"-ficcejä. Ja kyllä, te näitte sen päivän jolloin minä kirjoitan Legolaksesta. Tosin käännän esiin uuden puolen hänestä.

-----

KOHTI MAAILMAA

----

Synkän metsän valoisimmassa osassa asuu haltioita, harmaahaltioita enimmäkseen. Heitä hallitsee Thranduil, ja heidän joukkonsa vähenee vuosi vuodelta, sillä vaikka vain jotkut myöhemmin Synkmetsään muuttaneet haltiat olivat joskus nähneet Meren, heitä matkusti sinne jatkuvasti. Monet talanit ikivanhoissa tummissa puissa olivat tyhjiä, niiltä ennen kaikunut laulu ja elämän äänet olivat iäksi lähteneet.

Tänään, kun auringon ensimmäiset, vielä hennot säteet yrittävät tunkeutua läpi tiheitten oksien, istuu aivan haltioitten asuinalueen reunalla maassa puun juurella kaksi hahmoa. He nojaavat toisiinsa, kastanjanruskeat ja hopeanvaaleat hiukset sekoittuvat. Näyttää kuin ne hehkuisivat tummaa puunrunkoa vasten.

Nainen nousee paremmin istumaan, hän on lähes nukahtanut ja valunut maata kohti. Synkmetsän prinssi Legolas irrottaa muutaman puusta pudonneen roskan tämän tummista hiuksista ja suutelee naista ohimolle.
"Cordelein? Nukutko sinä?" hän kysyy hellästi.
"En varsinaisesti." Haltianainen nousee seisomaan ja suoristaa tunikaansa. "Olen vain hivenen väsynyt."
"Olen pahoillani, kun valvotin sinua melkein koko yön."
"Valarin tähden, melamin, olisin kyllä sanonut jos olisin halunnut nukkua. Sitä paitsi samanlainen valvominen kelpaisi pidempäänkin, jos se teidän korkeudellenne vain sopii", Cordelein kiusoittelee kutitellen miehen otsaa ruohonkorrella.
"Meidän korkeudellemme sopii", Legolas vastasi nyppäisten häiritsevän ruohonkorren pois ja vetäisten naisen syliinsä ja suudellen tätä intohimoisesti. Cordelein vetäytyy kuitenkin pian irti.
"Onko sinun todella pakko lähteä niin pian?" Cordelein kysyy alakuloisesti. Tieto Legolasin lähestävästä lähdöstä varjostaa hellimpiäkin hyväilyjä.
Mies ei vastannut hänen kysymykseensä vaan alkoi hyräillä hiljaa.

"Maailma kutsuu kulkijaa,
monet tiet minua odottaa,
pimeys kokoontuu päittemme ylle
ja valon aika on vastata uhkaan.
Kohti maailmaa
nyt tieni vie."

Puitten tiheitten oksien välistä tunkeutuu auringonsäde kuin kultainen siunaus valaisten parin. Legolas lopettaa laulun.
Cordelein suoristautuu miehen sylissä ja katsoo tämän vakaviin harmaisiin silmiin. "En ole ennen kuullut tuota laulua."
"Et varmasti, sillä se on itse kirjoittamani."
Nainen naurahtaa. "Taas uusi puoli sinussa. Olen tuntenut sinut parisataa vuotta ja aina vain yllätät minut."
"Sinä minut myös, välillä." Legolas jatkaa laulua. Kultainen valo on nyt enää muisto vain.

"Kohti maailmaa
jossa vaaroja, iloja kohtaamaan tulen,
kenties kuolemankin.
Vaan läpi varjojenkin,
jos vain voin,
palaan luoksesi takaisin.
Heti kun voin."

Cordeleinin silmissä on kyyneliä. Legolas tuijottaa kaukaisuuteen.

"Tahdon nähdä maita kaukaisia,
kenties suuren Merenkin
jonka satamista lähtevät
laivat jotka eivät palaa.
Mutta minä palaan luoksesi jos vain voin,
kun olen maailman kohdannut.
Nyt olen tarpeeksi kodista saanut,
lähden kohti maailmaa,
mutta lupaan aina vain,
palaan luoksesi takaisin."

Legolasin soinnukas ääni haipuu ja häviää, ja nousee sitten uudelleen kun mies on kuivannut rakastettunsa kyyneleet. "Älä itke, kaikista rakkain, se ei sovi sinulle, olet kauniimpi hymyillessäsi. Ja minä palaan jos voin. Heti kun voin."

Cordelein nyyhkäisee kerran mutta päättää sitten olla vahva. Hän kuivaa kyyneleensä ja katsoo yhä kostein silmin mieheen, yrittäen hymyillä. Hän tietää ettei voi lähteä mukaan, hänellä on velvollisuutensa täällä ja tämä on Legolasin tehtävä.

Puitten raoista tunkeutuu lisää auringonsäteitä, mutta ne eivät katoa vaan valaisevat ja lämmittävät toistensa syleissä lepäävää haltiapariskuntaa. Legolas tuudittaa naista sylissään kuin lasta, tarvetta puhumiseen ei ole. Tähän hetkeen ei ole sanoja. Silloin kun tuntee oikein kovasti, molemmat tuntevat, sanat vain pilaisivat hetken, sillä ihminen tai haltia pystyy ilmaisemaan paljon enemmän eleillä ja kosketuksella kuin koskaan sanoilla, sillä ihmiset, sen paremmin kuin haltiatkaan, eivät puhu enkelten kaiken kertovilla kielillä. Siksi sanat ovat tarpeettomia. On vain oltava, yhdessä.

Jonkin ajan, minuutin, tunnin, viikon, vuoden, vuosisadan päästä, he eivät osaa sanoa miten kauan he vain olivat ja nauttivat toistensa läheisyydestä, alkaa kuulua vaimeaa lähestyvien kavioiden ääntä. Se on niin vaimeaa ettet sinä tai minä sitä kuulisi, maata peittävän tiheän sammalen takia, mutta haltioilla on tarkat korvat.

Legolas nousee ylös pudistellen vaatteitaan, kuten myös Cordelein. Pian näkyviin ilmestyy muutama haltia, Legolasin kanssa matkaan lähteviä sekä niitä jotka ovat tulleet saattamaan Cordeleinin kotiin, Haltiakuninkaan Kaupunkiin.

He olivat tulleet tänne yhdeksi yöksi, yhdeksi katkeran lyhyeksi yöski ollakseen yksin kahdestaan. Nyt oli aika vuorovetten tulla ja jokaisen joutua oman kohtalonsa tielle.

Legolas ottaa vaiti reppunsa maasta ja kutsuu hevosensa, ja Cordeleinin hevosen, luokseen viheltämällä. Ne tulevat metsästä esiin ja he nousevat vaiti niiden selkään. Kumpikaan ei ilmaise tunteitaan vähääkään, kasvot ovat tyynet, Cordeleinin tosin hivenen punareunaiset.

Legolas ratsastaa miestensä eteen, nostaa toisen kätensä ilmaan ja huutaa jäähyväiset hänelle, tai kenelle tahnsa haltialle, harvinaisen kiihkeällä tavalla.
"Kohti maailmaa nyt lähden, mutta jos voin, luoksesi palaan takaisin!"
Prinssin huuto herättää jotakin hänen kumppaneittensa sydämissä ja hekin huudahtavat. Cordelein nostaa kätensä hyväisiksi: Legolas katsoo häneen kerran ja kääntää sitten hevosensa ja ratsastaa pois. Niin nopeasti etteivät hänen kumppaninsa onnistu tavoittamaan häntä vielä pitkään aikaan.

Cordeleinkin kääntää hevosensa, kohti kotia.


----

Palautetta? Teen tähän vielä äärilyhyen epilogin, luultavasti jo huomenna.

[Tricardon]

Upea. Kaunis. Tuonlaista tekstiä minäkin haluaisin osata kirjoittaa.

[Firithostwen]

tämä oli nätti. Laulu oli tosi hieno, sussahan elää runosielu

[Elenloth]

Juu, niin asuu. Mutta tuo runo on kyllä yksi huonoimmista koskaan .

Kiitos palautteesta!

[athelas]

Tosi ihana sadannenkin kerran jälkeen! Ihania ilmauksia
"Yksin kahdestaan"
"enkeltenkieli"

ihania!

[Lilah]

Oi kuinka ihanaa... Laulun sanat olivat mukavan lempeät ja koskettavat.
Tosin on hieman surullista kun Legolas lähti *nyyh...
(kokoaa itsensä)

Laitappas jatko tulemaan!!

Lilah

[Nerwen]

Kerrassaan ihana, kaunis... Mitä muuta voisi sanoa? no, sen ainakin huomasin, että kirjoitusvirheitä ei ollut yhtäkään. Hienoa! Tämä oli koskettava pikkuficci... Ei rakentavaa palautetta taaskaan, en osaa kuin kehua, valitan, jos se häiritsee.(!)