Sivu 1/1

Sammakkoyö (Éowyn/Faramir, PG)

Lähetetty: La Kesä 12, 2010 4:43 pm
Kirjoittaja Leida
Title: Sammakkoyö
Author: Leida
Genre: Draama/romance
Pairing: Faramir/Éowyn (Gríma/Éowyn)
Rating: Olisiko vaikka PG? Sanotaan niin.
Disclaimer: Kaikki kuuluu Tolkienille minun sanailuani lukuunottamatta ja rahaa tällä ei tehdä.
Summary: Gríma on poissa silmistä, vaan ei mielestä.

A/N: Ja FF10-haaste jatkuu. Kahdeksas ficci elikkäs Sammakkoyö sanasta 05. rakastavaiset. Olen kirjoittanut Grímasta aika paljon niin, että uudet ficit ovat natsanneet vanhoihin, mutta tässä ficissä eletään sellaisessa todellisuudessa, että Éomer ei ole yllättänyt Grímaa ahdistelemasta Éowynia (kuten tapahtuu ficissäni Taistelu). Vaikeinta tässä ficissä oli 1. saada kiinni Faramirin hahmosta 2. päättää, että voivatko sammakot vaakkua vai kurnuttavatko ne vain ja 3. kirjoittaa runo hevosista ja vapaudesta. Elän kommenteista (ja jäätelöstä). :)

Sammakkoyö

Kultaisen kartanon salissa ei ollut enää muita kuin he kolme. Muut olivat toivottaneet hyvää yötä ja vetäytyneet yöpuulle. Pöydällä paloi yksi suuri kynttilä, joka heijasti valoaan pylväiden kullasta ja – Faramir olisi voinut vannoa – Éowynin oljenvaaleista hiuksista. He olivat istuneet jo pitkään pöydän ääressä ja jutelleet. Éomer ja Éowyn olivat kertoneet tarinoita lapsuutensa ajalta ja Faramir oli kuunnellut niitä ahnaasti kuin pieni lapsi iltasatua. Hän halusi kuulla siitä Éowynista, jota hän ei ollut tuntenut. Éowynista, joka oli sama kuin se neito, joka nyt istui hänen vierellään, mutta ei kuitenkaan sama. Ja hän halusi nähdä Éomerin ja Éowynin muistelevan yhdessä, nauravan yhdessä. Hän halusi nähdä Éowynin nauravan. Hän ei tuntenut itseään ulkopuoliseksi, vaikka ei ollutkaan elänyt tapahtumia, joista Éowyn ja Éomer kertoivat – pikemminkin sisarukset avasivat hänelle ikkunoita kuin sulkivat niitä.

Éomer oli asettunut pöydän toiselle puolelle. Hän oli heittänyt kruununsa pöydälle, mutta se oli jättänyt painauman hänen vaaleisiin hiuksiinsa. Hän raaputti hajamielisesti puukollaan pois pöydälle valunutta kynttiläntalia. Hän vaikutti rentoutuneemmalta nyt, kun arvokkaimmat vieraat – Aragorn, Lórienin ja Rivendellin väki - olivat jatkaneet matkaansa. Faramir istui niin lähellä Éowynia, että heidän jalkansa koskettivat toisiaan ja hän tunsi jännitteen heidän välillään. Välillä heidän kätensä etsiytyivät toistensa luo. Faramirin koko ruumista kihelmöi, kun hän kosketti Éowynin kättä pöydän alla. Éowynin sormet olivat jäntevät ja ohuet, mutta vahvat, kun Éowyn puristi ne hänen kätensä ympärille.

”Se oli hieno päivä”, sanoi Éomer kertoessaan päivästä, jolloin hänet oli nimitetty Markin marsalkaksi. ”Eno tuntui olevan enemmän oma itsensä kuin pitkään aikaan. Muistan, että sanoin jotakin, luultavasti jotakin aivan liian mahtipontista, ja hän jopa nauroi ja taputti minua selkään. Mutta sitten Gríma tuli paikalle ja –” Éomerin lause katkesi. Éowyn näytti siltä kuin myrskypilvi olisi ajelehtinut poutataivaalle. Faramir katsoi sisaruksesta toiseen ja sitten ulos ikkunasta pimeälle yötaivaalle. Tämä ei ollut sen illan ensimmäinen eikä toinen tarina, joka oli keskeytynyt mainintaan Grímasta ja vajonnut synkkyyteen. Ei Éomer eikä Éowyn tuntunut olevan halukas keskustelemaan Gríma Kärmekielestä ja Faramir kunnioitti heidän tahtoaan. Mitä enemmän hän miehestä kuuli, sitä enemmän hän tunsi inhoa tätä kohtaan; Gríma tuntui varjostaneen Kultaisen kartanon ja Éowynin elämää aivan liian kauan ja aivan liian vahvasti.

”Kärmekieli tuntuu pilaavan tarinan kuin tarinan”, Faramir sanoi puhuen kevyesti mutta vakavasti. ”Mutta ei anneta hänen pilata tätä iltaa.”

”Kärmekielellä on sellainen vaikutus”, Éomer sanoi kiihkeästi ja tuli paloi hänen silmissään. Faramir muisti, mitä hänelle oli kerrottu Éomerin hurjuudesta Pelennorin taistelussa. Kun Éomer oli luullut sisarensa makaavan kuolleena tuolla kentällä, oli tämä ollut kuin kuoleman vasalli. Synkästä tulesta hänen silmissään oli puhuttu ja Faramir uskoi nyt näkevänsä heijastuksen juuri noista liekeistä Éomerin lausuessa Gríma Kärmekielen nimen.

”En usko, että pystymme kertomaan yhtään iloista tarinaa Kärmekielestä”, Éomer jatkoi, mutta silloin Éowyn alkoi nauraa. Sekä Faramir että Éomer katsoivat häneen hämmästyneinä ja Faramirin sydän hypähti, kun Éowynin nauru helisi korkeaa kattoa kohti.

”Ehkä sittenkin pystymme”, Éowyn sanoi, ”muistin juuri... Muistatko, Éomer, kun piilotit sammakoita hänen vuoteeseensa?”
Éomer virnisti leveästi. ”Se on totta”, hän sanoi. ”Sitä en ollenkaan muistanut. Olin silloin ehkä... mitä, kahdentoista? Éowyn oli kahdeksan, mutta hän ei piilottanut sammakoita kenenkään vuoteeseen.”
”Vain koska en halunnut kiusata viattomia eläinparkoja”, Éowyn sanoi ja hymyili. Faramir rakasti sitä, miten hymy syttyi hänen kasvoilleen.

”Ne sammakkoparat olivat tuosta altaasta, johon virtaa vesi hevosenpäästä”, Éomer nyökäytti päällään ulko-ovea kohti. Hän tarkoitti allasta, johon suihkusi lähde hevosenpään muotoon kaiverretusta kivestä ja josta vesi sitten virtasi alas puroon. ”Silloin sieltä kuului aina sammakkojen vaakkumista iltaisin ja niitä loikki siellä niin paljon, ettei minulle tuottanut suurtakaan vaivaa pyydystää muutamaa. Harkitsin ensin vieväni ne Éowynin vuoteeseen... No, en harkinnut”, hän perääntyi, kun Éowyn heitti häneen salamoivan katseen. ”En olisi uskaltanut. Minä siis kauhoin taskuni täyteen sammakoita ja livahdin Gríman huoneeseen. Osan sammakoista livautin hänen lakanansa alle, osan tyynyn alle. Sitten hiippailin tieheni ja jäin jonkin matkan päähän odottamaan. Se oli melko pitkä odotus, koska Gríma tuli vasta myöhään huoneeseensa, mutta se palkittiin.” Éomer virnisti ilkikurisesti. ”Hetken päästä kuului kauheaa huutoa ja tömistystä, en ollutkaan tiennyt, että Grímasta saattoi lähteä sellainen ääni. Enkä ollut tiennyt, että hän pelästyy niin helposti. Tai sitten hän poti sammakkokauhua. Joka tapauksessa kepponen onnistui yli odotusten. Gríma säntäsi ulos huoneesta vaatteet nurinperin päällään ja kasvot valkoisina kuin lakana. Paha vain, että hän huomasi minut, koska olin hiipinyt oven lähelle kuuntelemaan. Enkä voinut juuri todistella syyttömyyttäni, koska minua nauratti niin paljon, etten saanut sanaa suustani. Tietysti hän kanteli enolle. Sain muistaakseni selkääni, mutta se oli sen arvoista. Gríma pelästyi niin.”

”Minäkin kuulin Gríman huudon”, Éowyn sanoi edelleen hymyillen. ”Ja se olin minä, joka pelastin ne sammakkoparat, joita Gríma ei ollut tallonut hengiltä ja kuljetin ne takaisin veden äärelle.”

Veli ja sisar virnistelivät toisilleen. Heidän ilmeensä olivat niin samanlaiset ja kuitenkin niin erilaiset. Faramirilla ei ollut vaikeuksia kuvitella heitä kahtena seikkailunhaluisena pikkulapsena – jotakin siitä hengestä heijastui edelleen heidän kasvoiltaan, vaikka kuluneiden vuosien murheet olivatkin kovettaneet niitä. Sota oli vienyt Éowynilta paljon, mutta isoveljensä hän oli saanut pitää. Faramir tunsi nykyisin niin tutun surun vihlaisun – hänellä ei ollut enää veljeä, jonka kanssa muistella lapsuutta.

”Minä taidan mennä nukkumaan”, Éowyn sanoi ja kiskotteli käsivarsiaan katonharjaa kohti. ”Yö tekee kohta tilaa aamulle.”

Hän oli oikeassa. Oli yön pimein aika, suden hetki, mutta pian itäisellä taivaalla alkaisi kajastaa valoa. He nousivat kaikki pöydästä, Éowyn toivotti hyvää yötä ja lähti huonettaan kohti. Faramir ajatteli, että se oli sama huone, johon tämä oli kahdeksanvuotiaana kuullut sammakoita säikähtäneen Gríman huudot ja hymyili ajatukselle.

”Faramir, aiotko sinäkin vetäytyä nukkumaan? Minä taidan pistäytyä ulkona, tarvitsen hiukan raitista ilmaa. Haluatko liittyä seuraani?” Éomer kysyi. Hän oli poiminut kruununsa pöydältä ja asetti sen päähänsä. Se jäi hiukan vinoon, mutta Faramirista tuntui, että Éomerin ilme muuttui sen myötä, vakavoitui hiukan.
”Minä liityn seuraasi”, Faramir sanoi.

Vartijat kivisillä istuimilla ryhdistäytyivät, kun heidän kuninkaansa ja hänen vieraansa ilmestyivät kivitasanteelle keskellä yötä. Yöilmassa oli purevuutta ja Faramir kaipasi viittaa. He kävelivät vesialtaan luo ja jäivät katsomaan mustaa vettä. Yksikään sammakko ei vaakkunut, mutta jossakin lauloi yksinäinen yölintu. Lähteen vesi solisi hiljaa taustalla.

”Onko Éowyn puhunut Kärmekielestä?” Éomer kysyi äkisti. Hän tuijotti edelleen veteen.
Faramir rypisti kulmiaan. ”Ei kovin paljon.”
”Gríma, hän... hän himoitsi Éowynia. Jos hänen suunnitelmansa olisi onnistunut, olisivat kaikki Markin miehet kuolleet ja hän olisi saanut Éowynin omakseen. Vuosikaudet hän seuraili Éowynin jokaista askelta kiilto silmissään.” Éomerin ääni oli kivenkova.
”Eikä kukaan huomannut mitään?”

”Faramir, jokainen Markin mies katseli Éowynin perään. Ei ollut päätä, joka ei olisi kääntynyt, kun hän kulki ohi.” Éomer katsoi häntä syrjäkarein. ”Mutta minä kyllä huomasin, mitä Grímalla oli mielessään”, hän jatkoi. ”Jos se olisi ollut minun päätökseni, niin olisin häätänyt Gríman tiehensä jo kauan aikaa sitten. Tai päättänyt hänen kurjan elämänsä.” Hänen äänensä värähti vihasta. ”Sen lisäksi, että Gríma ajoi kuningas Théodenin turmioon, syyti hän myrkkyä myös Éowynin korviin. Varmasti harkittuja sanoja Rohanin kuningashuoneen menetetystä kunniasta ja senhetkisestä alennustilasta. Ja tietysti Éowynin omasta kurjasta kohtalosta ja siitä, että hän ei voinut ratsastaa tekemään urotekoja ja palauttamaan huoneemme kunniaa, hän saattoi vain katsella kaiken kuihtuvan. Kun sitten Aragorn tuli, hän oli kaikkea sitä, mitä... mitä Aragorn on ja mitä Rohanin hovi ei sitä nykyä ollut. Ei ole ihme, että Éowyn tunsi mitä tunsi.”

”Tiedän”, Faramir sanoi hitaasti. ”Minä tiedän. Siitä me olemme puhuneet.”
”Minä näin, miten Gríma katseli Éowynia, mutta en ymmärtänyt, kuinka hän vaikutti sisareeni. Silmäni avautuivat vasta, kun näin Éowynin makaavan Pelennorin kentällä. Kuolleena... tai niin minä silloin luulin.”
”Se mahtoi olla hirveä hetki”, Faramir sanoi hiljaa.
”Se oli kuin pahin painajaiseni todeksi tulleena.” Éomer katsoi poispäin. Faramir ei olisi halunnut ajatella näkyä, mutta se ajelehti väistämättä hänen mieleensä: Éowyn makaamassa maassa vihollisten ruumiiden keskellä kauniina ja surullisen kalpeana.
He katselivat puhumatta tummaa lampea. Viima hytisytti Faramiria. Hetken päästä Éomer avasi jälleen suunsa. ”Halusin sinun vain tietävän, kuinka arka aihe Gríma Éowynille on –”

”Mitä sinä siitä tiedät?” kysyi kärkevä ääni Faramirin ja Éomerin takaa. Faramir kääntyi nopeasti. Soliseva vesi oli peittänyt Éowynin askelten äänen. Neito seisoi muutaman askeleen päässä heistä, hänen pukunsa ja kullankeltaiset hiuksensa erottuivat vaaleina läikkinä yössä. Éowynin silmät olivat tiiviisti heissä ja vaikkei hänen ilmettään voinutkaan nähdä pimeässä, Faramir tunsi silti olonsa pikkupojaksi, joka oli tavattu pahanteosta. Éowyn vilkaisi veljeään ja katsoi sitten suoraan Faramiriin. ”Kävele minun kanssani, Faramir”, hän sanoi.

Faramirkin katsahti Éomeria, mutta kun mies ei sanonut mitään, hän asteli Éowynin vierelle. Läheltä katsottuna neidon kasvot näyttivät kalpeilta. He kävelivät vaiti lammen viertä, eivät kivettyä polkua, vaan ruohikossa sen vieressä. Yökaste pisaroi Éowynin puvun helman.

”Silloin Parannuksen tarhassa, kun tuli yö ja pimeää ja toivotonta, minä istuin vuoteeni reunalla ja toivoin, että olisin ollut vielä puutarhassa ja että olisin voinut kävellä siellä koko yön sinun kanssasi”, Éowyn sanoi. Hän katsoi Faramiriin ja vaikkei Faramir nähnyt kunnolla hänen silmiään, hän tunsi Éowynin katseen. ”Minun ajatukseni kulkivat silloin samoja polkuja”, hän sanoi. ”Vaikka epätietoisuus ei väistynyt, ei yöllä eikä päivällä, niin sydämeni keveni, kun pitkän yön perästä tuli vihdoin aamu ja saatoin taas tavata sinut.”

Éowyn nyökkäsi. ”Mitä minun suurisuinen veljeni sanoi sinulle?” hän kysyi.
Faramir epäröi. ”Hän puhui Grímasta.”
”Siitä käärmeestä puhutaan aivan liikaa”, Éowyn puuskahti.
”Jollet tahdo puhua hänestä, Éowyn –”
”Minun täytyy”, Éowyn keskeytti, ”kyllä minun täytyy. On vain niin vaikeaa... Ne päivät, ne pimeät, synkät päivät. Gríma puhui kauheita asioita ja niinä synkkinä päivinä ne levisivät ajatuksiin kuin myrkky. Hän kuiskaili korviini, teki päivistä painajaisia ja öistä päiviäkin synkempiä. Missä päin kartanoa liikuinkin, hänen silmänsä löysivät minut aina. Minun oli pysyttävä lähellä enoa, en tohtinut jättää häntä pitkäksi aikaa yksin, ja silloin myös Gríma oli aina lähettyvillä.” Hänen äänensä sai samaa sävyä kuin ensimmäisinä päivinä hänen puhuessaan Faramirille ja se raastoi Faramirin sydäntä. Kuin halla olisi purrut kesäyönä. Hän hapuili Éowynin kättä, löysi sen ja puristi sitä lujasti. Éowynin sormet kietoutuivat Faramirin sormien lomaan.

”Hän suuteli minua kerran.”

Faramir oli kompastua ruohikkoon ja vetää Éowynin mukaansa. Hän vakautti askeleensa ja veti syvään henkeä. Éowyn seisahtui ja kääntyi häneen päin. ”Olin pysähtynyt nojaamaan käytävän seinään ja silmäni olivat suljetut. Oli ilta ja olin lopen väsynyt, mutten halunnut mennä nukkumaan. Tiedäthän, ne synkät yöt. Sitten hän... hän tuli ja suuteli minua ja minä... minä löin häntä. En kertonut Éomerille. Hän olisi tappanut Gríman ja vaikkei se ainakaan olisi tehnyt maailmasta huonompaa paikkaa, niin hän olisi rikkonut kuninkaan lakia. En voinut antaa sen tapahtua. Eno taas oli jo niin Gríman vallassa, että olisi ollut hyödytöntä puhua Grímaa vastaan.”

”Voi Éowyn.” Faramir silitti Éowynin pehmeitä hiuksia pois hänen otsaltaan. Suuttumus kupli hänen suonissaan.
”Mitä sinä ajattelet nyt, Faramir?” Éowyn nosti päänsä ja katsoi häneen.
”Ajattelen, että maailma on ollut sinulle liian kova. Ja ajattelen, että kaiken sen jälkeen, mitä Gríma teki, hänen annettiin silti elää. Ja että, jos tämän maailman hyvät ihmiset pystyvät sellaiseen anteeksiantoon, niin Gríman kaltaisten myrkyllä ei ole vaikutusta heidän suonissaan.”

”Niin”, Éowyn sanoi hiljaa ja puristi lujemmin Faramirin kättä. Jossakin alhaalla laitumella hirnahti hevonen, sen ääni kantoi heidän korviinsa, vaikkeivat he nähneet sitä. He katsoivat molemmat äänen suuntaan.
”Hevoset yöllä tuovat aina minun mieleeni erään laulun”, Éowyn sanoi hitaasti. ”Yhden suosikeistani. Théodredilla oli tapana laulaa sitä.” Hän alkoi laulaa ensin ääni väristen, mutta hiljalleen voimistuen:

Harmaa hevonen hävisi illan hämärään.
Yön harsomaisissa huuruissa se juoksi kuin tuuli,
hiljainen, hurja aave.
Ja kun aurinko syntyi taas uudelleen.
aamu-usvasta se ilmestyi kyljet kohoillen,
mutta vielä väsymättä laukaten
ja kaikki, jotka näkivät sen, sanoivat:
siinä menee vapaus.

”Se on kaunis laulu”, Faramir sanoi, ”ja ymmärrän, miksi pidät siitä niin paljon.”
Éowyn kohotti katseensa häneen. ”Niin, luulen, että ymmärrät”, hän sanoi hitaasti. Sitten hän värähti, kun tuuli pyöri heidän ympärillään.
”Sinä palelet”, Faramir sanoi. ”Ota minun viittani.” Hän kohotti kätensä antaakseen viittansa Éowynille, mutta hänen kätensä tapasivat vain tyhjää siinä missä viitan soljen olisi pitänyt olla. Viitta roikkui tuolinselkämyksellä hänen huoneessaan.

Éowyn naurahti. ”Lämmitä minua”, hän sanoi ja tuli lähemmäs. Faramir kietoi kätensä Éowynin kapean mutta vahvan varren ympärille. Veri sykki kuumana hänen suonissaan, kun hän puristi Éowynin syliinsä ja hautasi hetkeksi kasvonsa Éowynin hiuksiin, joita tuuli taivutti. Välittämättä siitä, että Éomer saattoi vielä olla ulkona ja katsella heitä, Faramir käänsi Éowynin päätä ja suuteli häntä pitkään.

Idässä punersi jo, kun he palasivat kartanoon. Éomer oli jo mennyt, mutta kun Faramir lopen uupuneena aikoi viimein kaatua vuoteeseensa, hänen sydämensä löi tyhjää, kun tyynyn alta ponkaisi sammakko. Se istui keskellä hänen vuodettaan ja kurnutti. Faramir antoi hengityksensä tasaantua – toisin kuin Gríma, hän ei pelännyt sammakoita. Hän pyydysti sammakon käsiinsä, käveli ulos ja vapautti eläimen lampeen, jonka pinnalla auringon ensimmäiset valonsäteet jo kimaltelivat. Hän istui ruohikkoon välittämättä sen kosteudesta ja katsoi aamunkajoa ja Éowynin laulun sanat soivat hänen mielessään.

Sammakon kurnutus kiiri kuorona taustalla.

Re: Sammakkoyö (Éowyn/Faramir, PG)

Lähetetty: Su Kesä 13, 2010 12:24 pm
Kirjoittaja Nerwen
Ihana fic. Kerta kaikkiaan ihana.

Aloitan taas hahmoistasi - ne ovat jälleen kerran aivan upeita, tapasi kuvata henkilöitä on ihan omaa luokkaansa ja Éomerisi ja Éowynisi ovat sulattaneet sydämeni. Heidän suhteensa näkyi tässä ficissä todella hyvin, mielestäni paremmin kuin milloinkaan TSH:ssa, ja oli hienoa, miten nostit esiin sen hetken kun Éomer näki sisarensa kentällä, luullen tämän kuolleen. Nuo kaksi tosiaan ovat sisko ja veli. Éomer on edelleen ihanan simppeli - jotenkin maanläheinen ja vakaa ihminen. Ja Faramir oli tässä myös oikein onnistunut, olit saanut hänen kauttaan tavoitettua hänen ja Éowynin rakkauteen jotain samaa kuin TSH:ssa heidän välillään on - en tiedä, tuliko se noista kosketuksista heidän välillään vai mistä, mutta tämän ficin Faramir tunteineen oli ihan TSH:n Faramir. Mahtavaa. Rakastuin siihen tapaan, jolla hän hän kuvasi Éowynia, ja edelleen ne pienet kosketukset - kädet pöydän alla - sulattivat sydämeni. Ihanaa.

Sammakot. Hih. Ihana tarina jälleen sisarusten lapsuudesta, ja onneksi sentään Grímaankin liittyi jotian kertomisen arvoista ettei kaikki vain jäänyt synkkyyteen ja hiljaisuuteen hänen nimensä mainitsemisen jälkeen. Voi Éowyn rukkaa, kun tuollainen mies häneen iski silmänsä. Mutta ne sammakot hän kyllä taisi ansaita. Suloinen käytännön pila, joka on helposti kuviteltavissa ja aito, enkä silti olisi itse osanntu keksiä mitään tuollaista.

Tämän ficin kieli on kaunista ja tuo mieleen alkuperäisteoksen. Tämä kohta oli aivan upea: Oli yön pimein aika, suden hetki, mutta pian itäisellä taivaalla alkaisi kajastaa valoa. Kaunis, kaunis. Taisivat nuo kolme tosiaan innostua puhelemaan, kun noin kauan viihtyivät jalkeilla, muuten :wink:

Tuo Éomerin kertomus ulkona on uskomattoman tunnelmallinen, olet onnistunut kaappaamaan hänen mielenliikkeensä ja vihansa todella hienosti. Olen lukenut viime aikoina liikaa tekstejä, joissa tunnetaan mutta tunne ei näy tekstissä - tämä on ihana poikkeus, kun tässä se tunnelma välittyy niin hyvin kaikesta, samoin kuin henkilöiden tunteet.

Éowyn ja Faramir kävelyllä, oi. Tuo kohtaus oli todella kaunis ja hienosti tehty, ja jotenkin Éowynin paljastus sai sen merkityksen, joka sille Eowynilla oli. Ja tuo laulu oli kaunis myös. Todella rohanilainen tapa nähdä vapaus, niin sanoakseni :) Ja sitten Éowyn Faramirin sylissä, ihana, ihana kohta *sulaa* Se toi niin mieleen TSH:n ja sen muurikohdan.

Sammakko Faramirin sängyssä, hih.. Miksi minun kiero mieleni ajatteli heti, että joku on sen sinne laittanut, ja sitten tulin miettineeksi että jospa Éomer näkikin siskonsa ja Faramirin suudelman ja tämä halusi vähän näpäyttää tulevaa lankoaan... :lol: Noh, nuo ovat niitä omia jatkopäätelmiäni vain.

Tykkäsin tästä ihan älyttömästi ja ihanaa että Rivendell-osastollakin on edes tämän verran elämää (tunnen jostain syystä syyllisyyttä siitä, että täällä on ollut monta kuukautta aivan hiljaista :roll: ). Kiitos kauniista ficistä.

Re: Sammakkoyö (Éowyn/Faramir, PG)

Lähetetty: Ti Kesä 22, 2010 10:35 pm
Kirjoittaja Mithrellas
Jaaha, iltasatuja Faramirille. No, onhan tuo sivusta kuuntelukin tapa kaivaa tietoa Éowynin nuoruuden toilailuista. :) Éomerhan olisi tuossa voinut heittäytyä oikein pirulliseksi ja luetella kaikki Markin miehet, joiden kanssa Éowynillä saattoi ehkä olla jotain tekemistä tai sitten ei. :D Mutta nähtävästi et sitten kuitenkaan halunnut lähteä aivan tuolle linjalle. (Jee, hyvin alkoi taas tämä kommentti. No katsotaan, mitä tästä tulee vai tuleeko mitään.)

Tuli mieleen tuosta Éomerin kruunusta, että mahtoivatko Rohanin kuninkaat edes pitää kruunua, ja jos pitivät, niin pitivätkö ne kuitenkaan sitä joka päivä aamusta iltaan? Jotenkin minun on vaikea kuvitella Éomer kruunupäiseksi, paitsi ehkä jossain seremonioissa. Sinänsä kyllä ihan hyvä yksityiskohta tuo kruunun riisuminen. Éomer ei varmaan kauheasti välittänyt tuollaisista koristuksista ja riisui ne yltään heti kun se oli mahdollista.

Minä aina toivon, ettei Gríma olisi ollut niin ruma. Koko hahmo olisi ollut mielenkiintoisempi, jos se olisi ollut komeampi. Toisaalta Tolkien ei varmaan halunnut keksiä Annataria uudelleen. Mutta silti. Faramirilla olisi ollut enemmän syytä heittäytyä mustasukkaiseksi. No niin, pikku-Éomerin jäynä oli minusta kyllä aika kesy, kun ajattelee miten paljon hän ilmeisesti jo tuolloin inhosi Gríma-setää. Mutta Éomer oli varmaan kiltti poika eikä mikään pahantekijä. Ehkä Kultaisessa Kartanossa oli niin tiukka kuri, ettei Éomer uskaltanut mitään pahempaa, siis vaikkapa sellaista, jossa Gríma-setä olisi voinut hieman satuttaa itseään. Sinänsä ehkä vähän yllätyin siitä, että Gríma pelästyi sammakoita noin paljon – olen aina kuvitellut sen miehen aika sammakkomaiseksi, minkä perusteella voisi luulla hänen olevan ihan kotonaan sammakoiden valloittamassa vuoteessa. Tuosta sammakkojen vaakkumisesta en ole ihan varma, mutta näin kyllä jokin aika sitten yhden Tao Taon jakson, jossa ne vaakkuivat, ja siinä mielessä minun mielikuviini vaakkuminen sopii.

Tuo Éowynin eläinrakkaus oli suloista... Ei ole ainakaan mikään pyörtyilevä neitonen, joka ei siedä sammakoiden kaltaisia limanuljaskoja lähettyvillään. Hei, miksi se Éomer nyt taas laittoi kruunun päähänsä, kun ne lähtivät happea haukkaamaan? Oliko siellä ulkona yöllä liikkeellä paljonkin alamaisia, jotka eivät millään olisi tunnistaneet herraansa ilman kruunua vai suojasiko se kruunu mukavasti päälakea petolliselta yöviimalta? ;)

Minusta oli kyllä hyvä, että Éomer kertoi Grímasta Faramirille. Kuten tuostakin jo kävi ilmi, asia on varmaan Éowynille aika arka, enkä tosiaan olisi kuvitellut hänen voivan puhua siitä Faramirille ainakaan kovin pian. On siis mukavaa, että isoveli otti asian hoitaakseen. Vihjaako Éomer muuten, että jos Grímaa ei olisi ollut, Éowyn ei olisi karannut Pelennorille? Se on aika mielenkiintoinen ajatus kylläkin, en ole sitä ennen pohtinut. Oikeastaan siinä tapauksessa Faramirin pitäisi kiittää Grímaa siitä, että tämä ahdisteli Éowyniä, koska muutenhan F ja É eivät ehkä olisi koskaan tavanneet.

Ja Faramir se luuli olevansa ensimmäinen mies, joka suuteli Éowyniä. :P Niin ne luulot karisevat kun toinen käy tutummaksi. Noh, onneksi Éowyn teki pian selväksi, ettei se suudelma ollut kuitenkaan ihan vapaaehtoinen. Mitähän Faramir olisi tehnyt, jos Gríma olisi vielä ollut maisemissa? Olisi varmaan miekat kohta kalisseet.

Tuo laulu oli todella kaunis. Mukavaa että päätit yrittää sen kirjoittamista, koska se on tosi onnistunut. Tekisi mieli sanoa siitä jotain enemmän, mutta en vaan oikein keksi mitään... Faramirin kommentti laulun jälkeen oli minusta ehkä vähän hassu, vähän kuin se olisi puhunut lapselle, joka oli juuri näyttänyt hänelle piirustuksen. Ehkä se olisi voinut kehaista vaikka Éowynin lauluääntä tai sanoa jotain muuta romanttisempaa.

Lopetus niputti ficin mukavasti yhteen. Tulkitsin sen samoin kuin Nerwen, eli että Éomer oli nähnyt jotain ja ajatteli, että Faramiria piti pikkuisen rangaista. Onneksi viaton luontokappale ei liiskaantunut. :)

Tämä oli ihan mukava ficci, eikä tämä kommentti taaskaan tee sille oikeutta, mutta en nyt osaa oikein eläytyä noiden hyveellisten pikku TSH-pulmusten ajatuksiin. Joka tapauksessa mukava nähdä, että olet taas päässyt kirjoitusvireeseen. :)

Re: Sammakkoyö (Éowyn/Faramir, PG)

Lähetetty: Ma Syys 06, 2010 4:20 pm
Kirjoittaja Andune
Ihanaa, ihanaa. Faramir ja Éowyn ovat jälleen kerran vallan ihastuttava pariskunta.

Luin ennen tätä toisen Grímaa käsittelevän ficcisi, tuon "Myrkytetty kieli". Täytyy sanoa että syntyi aika vahva ja mielenkiintoinen kontrasti. Toisaalta Gríma tuntuu välillä inhimilliseltä ja vähän surkuteltavalta tapaukselta, mutta sisarusten muistoissa hän on vain läpeensä paha ja inhottava. Gríman maine on ja tulee pysymään mustana.

Sammakko-tapaus toi kyllä hymyn huulille, lähinnä siksi että tuo pila on niin Éomermainen. Pidin valtavasti tuosta lapsuuden muistelu-hetkestä. Ja hienoa, ettei Faramir silti tuntenut itseään ulkopuoliseksi vaikka hän joutuikin vain kuuntelemaan vierestä.

Ja ääh, voisin rutistaa Éomeria tuon juttutuokion johdosta. Ihanaa isoveljen suojelevaisuutta. Vaikka tietysti Éowyn saapuu paikalle ja hieman pääsee taas läksyttämään veljeään.
Olin aika yllättynyt Éowynin paljastuksesta. En olisi äkkiseltään kuvitellut, että Grímalta olisi löytynyt rohkeutta moiseen, olen aina ajatellut että hän on pysynyt suosiosta varjoissa ja tarkkaillut kauempaa. Mutta toisaalta, miksipä ei.
Tuo laulu oli kyllä nätti, myös mukavaa huomata etten ole ainoa joka niitä silloin tällöin ficeissään viljelee. Muutenkin, koko tuo tilanne ja tunnelma (tähän sydämiä). "Lämmitä minua" ja tämä täällä kehrää. Sammakko on helppo kuvitella Éomerin kostoksi. Taisi samalla vähän testata, ettei Faramirista vaan lähde yhtä kovaa ääntä kuin Grímasta muinoin...

Eli joo, pidin jälleen varsin paljon :)

Re: Sammakkoyö (Éowyn/Faramir, PG)

Lähetetty: La Loka 02, 2010 11:32 am
Kirjoittaja Leida
Jos minä vihdoin saisin kiitettyä kommenteista. Pahoitteluni siitä, etten ole saanut sitä aikaisemmin aikaan, mutta tärkeitä kommenttinne ovat taas yhtä kaikki olleet. :)

Nerwen: Kiva kun tykkäsit. :) Ja ihanaa, että hahmot upposivat sinulle. Éowynia ja Éomeria olen kirjoittanut niin paljon viime aikoina, että ne olivat aika helppoja, mutta Faramir oli pirullisen vaikea tässä ficissä enkä ollut siihen missään vaiheessa tyytyväinen (siksi se ei puhu paljon mitään. :D). Luin sitä muurikohtaa tätä kirjoittaessani, joten hauskaa, että se tuli sinulle mieleen. Yritin tietoisesti kaapata Éowynin ja Faramirin suhteeseen sitä samaa TSH:maista tunnelmaa, koska tuntuu, että olen itsekin liukunut siitä välillä aika kauas. Jos sinusta tosiaan tuntui siltä, että olin saanut tavoitettua heidän välilleen samaa tunnelmaa kuin TSH:ssa, niin olen niin iloinen, että tekisi mieli hyppiä ilmaan, koska sitä tosiaan nimenomaan tavoittelin. Olit aika lailla oikeassa sammakkopäätelmiesi kanssa - Éomer on ikuinen pikkupoika. :) Kiitos kovasti.

Mithrellas: Kiitos. Hyviä pointteja. Rohanin kuninkaat (tai ainakin Théoden) kai käyttivät lähinnä jonkinlaista otsaripaa, jos muistan oikein. Mutta käytetään nyt kruunua sen synonyymina sitten tässä, kun se kuulostaa hienommalta. :D Symbolit ovat tärkeitä ihmisille ja se kruunu varmaan symboloi Éomerille sitä kuninkuutta hyvin konkreettisesti tuossa aivan uran alussa. Ehkä se olisi itse unohtanut olevansa kuningas, jos se ei olisi pitänyt sitä päässään... No joo, tai sitten se pelkäsi, että joku käy kähveltämässä sen pöydältä, jos se jää siihen yöksi. Olisihan siitä tullut aivan erilainen jännite, jos Gríma tosiaan olisi ollut kohtalokkaan komean näköinen. Ja sinänsä, kyllä minusta Tolkienin olisi ollut mahdollista luoda sellainen Gríma, mutta kun ei luonut niin ei luonut. Éomer varmaan haluaa ajatella, että Éowyn ei olisi lähtenyt sotaan, jos Grímaa ei olisi ollut. En tiedä, mikä totuus sitten olisi ollut. En näe Éomeria pahantekijänä, kepposten tekijänä kylläkin ja minusta olisi ollut aika kauheaa, jos se olisi vaikka sivellyt portaat rasvalla, jotta Gríma liukastuisi ja löisi päänsä tai jotain vastaavaa. Ja joo, se Faramirin repliikki Éowynin laulun jälkeen on ihan kauhea, olen niin samaa mieltä. Mutta en oikein saanut Faramirista kiinni tässä ficissä ja tuossa repliikissä se näköjään konkretisoituu.

Andune: Kiitos. Joo, syntyyhän näistä kahdesta ficistä aikamoinen kontrasti. Éomer on minusta niin mustavalkoinen ihminen, ja Éowyn ehkä myös, etteivät he pysty ajattelemaan mitään myönteistä Grímasta. Ja sen jälkeen mitä Gríma heille henkilökohtaisesti aiheutti, niin eipä se ihme olekaan. Minäkin näen Gríman ensisijaisesti varjoissa hiippailevana, mutta minun Grímani menettää itsekontrollisinsa Éowynin lähellä, ainakin toisinaan. Siksi siis näen tuon tilanteen hyvin mahdollisena. :)

Re: Sammakkoyö (Éowyn/Faramir, PG)

Lähetetty: Su Kesä 26, 2011 5:17 pm
Kirjoittaja Melody
Mielestäni genre menee enemmän juuri romancen puoleen. Oon iloinen että luin tämän,
viehättävää kerrontaa. Sammakoiden vaakkuminen hieman häiritsi, joka vaihtui kurnutukseksi lopussa.
Kirjoitit kaikki henkilöt eloon, etenkin Éowyn on vahva persoona ja puhuu kauniisti. Kerroit, että Faramirin
hahmosta oli vaikea saada kiinni. Vähän vaisu hän oli, mutta ei liikaa moitteen sijaa. Fic soljuu mukavasti
eteenpäin, saan tunteen että kirjoittaminen on sujunut alunperinkin hyvin. Pituutta on juuri sopivasti, ja
ottaen huomioon että tätä lukee netissä, on välilyönnit tehneet tehtävänsä. Ihana lausahdus lyhyydessään:
”Yö tekee kohta tilaa aamulle.” Kun Éomer laittaa kruunun päähänsä, kohta on elävä. Lopusta hieman
ihmettelin, miten sammakko on päässyt Faramirin vuoteeseen tyynyn alle. Viihdyin tämän parissa.

Re: Sammakkoyö (Éowyn/Faramir, PG)

Lähetetty: To Heinä 07, 2011 6:23 pm
Kirjoittaja Leida
Jean-Luc Crétier, voi kiitos! Ihanaa saada kommenttia, kun on jo vajonnut siihen uskoon, että nämä osastot ovat täysin kuolleita eikä kukaan kirjoita mitään uutta tai lue vanhoja tekstejä. Olen samaa mieltä siitä, että Faramir on vähän vaisu tässä. Faramir on minulle aina vaikea, koska se on hahmona ultimate suosikkini ja olen (ollut) siksi niin lähellä sitä, etten oikein osaa kirjoittaa siitä. Tämän ficin kirjoittamisen aikaan se oli myös tottumuksen puutetta. Olin kirjoittanut paljon Éomerista ja Éowynista (ja Kärmekielestä ja Rohanista yleensäkin) ja ne sujuivat kuin luonnostaan, mutta Faramirista en saanut kunnolla otetta. Sikäli kuin muistelen, niin kirjoittaminen taisi tosiaan sujua aika soljuvasti eli lienet siinä oikeilla jäljillä. Ja Éomer taisi tosiaan vähän avittaa sitä sammakkoa lopussa. Kiitos vielä. :)

Re: Sammakkoyö (Éowyn/Faramir, PG)

Lähetetty: Su Tammi 26, 2014 10:15 pm
Kirjoittaja Beowulf
Olen tainnut tämän lukea joskus aiemminkin, mutta nyt vasta pääsen kommentoimaan. Aivan upea ficci, ja todella hieno aihevalinta! Tunnelma oli jotenkin mystinen, toisaalta surullinen mutta samalla myös leppoisa kolmikon istuessa pöydän ääressä. Éomer oli mahtava pikkupoika, ja voin hyvin kuvitella hänet piilottamassa sammakoita Griman sänkyyn. Sopi hyvin tämän hahmon persoonalle. Ja Éowyn ajatteli sammakkoparkoja, ettei antanut Kärmekielen talloa niitä.

Faramirin ja Éowynin keskustelu lopussa oli kaunista kuvailua, ja sammakkojekku lopussa jotenkin kruunasi kokonaisuuden. Hienoa ettei Éomer kuninkuudestaan huolimatta ole gondorilaisten tapaan hyvin sellainen muodollinen ja jäykkä hahmo, vaan on säilyttänyt sen oman rentoutensa ja persoonansa asemastaan huolimatta. Tästä tykkään kovasti rohanilaisissa hahmoissa.

Re: Sammakkoyö (Éowyn/Faramir, PG)

Lähetetty: La Loka 11, 2014 11:00 pm
Kirjoittaja Leida
Beowulf, kiitos kommentista! Kommentista kiittäminen melkein vuosi jälkikäteen on jo vähän noloa. :d Olen ollut turhan epäaktiivinen Loftiksessa viime aikoina. Mutta arvostan kommentteja kovasti edelleen, joten tämän lukeminen lämmitti mieltä. :) Ja näillä kolmella hahmolla on edelleen omat kolonsa sydämessäni, oli siksi ihan hauskakin palata hetkeksi tähän ficciin. Kiitos! :)

Re: Sammakkoyö (Éowyn/Faramir, PG)

Lähetetty: Su Syys 18, 2016 3:26 pm
Kirjoittaja Miuku
Tää ficci on ikivanha mut satuin lukeen ja täytyy vaa sanoo et tää on hieno! Pitäs varmaa itekki joskus koittaa kirjottaa joku ficci tänne.. Kohta vuoden täällä ollu ja yhtäkää ficcii en oo saanu julkasukuntoon edes :P