Eräänä päivänä eväsretkellä (Mary Sue/Legolas PG-13)

PG-13 ja sen alle olevat romanceficit.

Valvojat: Likimeya, Andune

Vendince
Puolituinen
Viestit: 309
Liittynyt: Ma Kesä 03, 2013 9:01 pm
Paikkakunta: Mielikuvitusmaassa haltioiden kanssa

Eräänä päivänä eväsretkellä (Mary Sue/Legolas PG-13)

Viesti Kirjoittaja Vendince »

Title: Eräänä päivänä eväsretkellä
Author: Swamppe
Rating: PG
Pairing: Mary sue (Elena) / Legolas
Genre: Romance, Mary Sue, hieman Fluff sekä AU ja Chanslash
Warnings: Sopii oikeastaan kaikille, mutta jos meno muuttuu rajummaksi, ikäraja on PG-13 (siksi laitoin sen jo otsikkoon)
Disclaimer: Eli en omista Tolkienin hahmoja, minä vain käytän niitä ficcieni kirjoittamiseen. En hyödy tästä rahallisesti.
Summary: Tyttö nimeltä Elena menee eräänä päivänä metsään ja joutuu haltioiden maailmaan, Keskimaahan. Tuo törmää Legolakseen, ja on pian kauhean ihastunut/rakastunut. Sitten tapahtuu yhtä jos toista ihmeellistä :roll:

A/N: Tätä ei ole betaluettu, eli virheitä voi olla, mutta uskon ettei ole. Kävin nimittäin jokaisen sanan läpi ennen julkaisua :D

Pyydän, antakaa palautetta, koska tämä on minun ensimmäinen ficcini ja haluaisin kehittyä paljon. Tarvitseeko kuvailua olla enemmän? Menikö joku pieleen? Mitkä sanat muuttaisitte toisiksi jos muuttaisitte? Kommenttien avulla (niiden rakentavien) voin siis nähdä virheeni paremmin ja tietysti jos piditte tästä, olisi kiva kuulla se. <: Niin ja otsikko on sitten kamala, mutta minulla ei ole minkäänlaista mielikuvitusta niiden suhteen. Enjoy!

Ps. Elena on minun toinen nimeni, joten kirjoitan tavallaan itsestäni. :D luonne on sen mukainen, tai pyrkii olemaan. Ulkonäkö on samanlainen kuin minulla, eli normaalipituinen, hoikka, vaaleahiuksinen, vihreäsilmäinen. Niin ja antakaa anteeksi tämän lyhyys, aika loppui kesken :|

Osa 1. Eli kun piknikistäni tulikin suuri seikkailu Keskimaassa


Sinä kesäisenä päivänä elämäni muuttui. Totaalisesti. Olin kävelemässä tutussa metsässä iloisesti laulellen. Minulla oli kädessäni eväskori, joka oli kukkuroillaan erilaisia herkullisia piknik-ruokia. Aioin mennä puron viereen piknikille. Saattaa kuulostaa oudolta, mutta jos olisit ollut siellä silloin, se ei olisi enää ollenkaan outoa.

Puro oli kaunis. Se solisi iloisesti ja sen vesi oli kristallinkirkasta. Istahdin heinikon keskelle. Ympärillä tuoksui vahvasti kukille ja metsälle. Levitin heinikkoon sini,-valkoruudullisen liinan ja otin esille ruoat. Kuuntelin puron iloista ääntä ja äkkiä minun teki mieli hyräillä Taru Sormusten herrasta-In Dreams-kappaletta.

Silloin mieleeni tuli, että metsässä olisi siihen aikaan kesästä jo mustikoita. Nousin ylös ja kävelin eläinten tekemää polkua pitkin poispäin purosta. Kohta näin jo mättään täynnä ihania, sinisiä marjoja. Riensin hymyillen sen luokse ja aloin kerätä mustikoita käsiini. Yhtäkkiä takanani rasahti kuiva oksa. Käännähdin varoivaisesti katsomaan tulijaa. Se oli iso, ruskea eläin. Kauhu levisi nopeasti sydämestäni koko kehooni ja lamautti minut.

"Nyt ei saa liikkua", ajattelin. Karhu katseli minua tutkimattomilla ruskeilla silmillään. Metsä näytti äkkiä vanhalta ja pelottavalta, synkältäkin. Tajusin hengittää siinä vaiheessa, kun oloni alkoi käydä tukalaksi. Mustikat olivat tipahtaneet maahan. Ajattelin, että ehkä karhu säikähtäisi puhettani ja lähtisi tiehensä. "Kiltti karhu", sopersin. Eläin kallisti hieman päätään uteliaan näköisenä. "En ole tehnyt sinulle tai metsälle mitään pahaa. Ikinä. Mitä jos et söisi minua?" kuiskin. Karhu avasi hieman leukojaan haistellakseen ilmaa.

Samassa se kavahti säikähtäneenä taaksepäin ja tömisteli ryskeen saattelemana tiehensä. Hämmästykseni oli siinä vaiheessa suuri. Mitä kontio oli mahtanut säikähtää? Sen verran minäkin ymmärsin, ettei ainakaan minua ja puheitani. Äkkiä tulin hirveän tietoiseksi katseesta selässäni. Käännyin hitaasti katsomaan katselijaani. Suustani purkautui hiljainen inahdus, kun edessäni olikin vihreisiin pukeutunut suippokorvainen mies, jonka jousi nuolineen osoitti suoraan minuun.

"Kuka olet? Mistä tulet?" tuo kysyi oudolla murteella. "Saat selittää myöhemmin. Tule nyt vain mukaani", mies jatkoi. Miehen sanat oli osoitettu enemmänkin käskyksi, ei pyynnöksi. Nyökkäsin hitaasti ja suljin avonaisen suuni. Näytin varmaan kohtalaisen säikähtäneeltä tapahtumiin katsoen. Mies meni taakseni ja tökkäisi minua jousellaan. Oli siis käveltävä eteenpäin. Sillä hetkellä olin ärsyttävän tietoinen takana astelevasta miehestä ja minua osoittavasta jousesta. Tietysti karhu säikähti tuommoista ilmestystä. Mies vaikutti metsän tuntevalta ja taitavalta metsästäjältä. Ja ne suipot korvat. Minä olin nähnyt sellaisia vain elokuvissa. Haltioilla. Kävelin päämäärästä tietämättömänä eteenpäin ja väistelin epätasaisia kohtia kävellessäni. Muutaman kaatuneen puun yli jouduin hyppäämään.

***

Pitkän ajan käveltyämme metsässä, joka alkoi harventua, oli edessämme jyrkkiä kallioita. Kallioiden välistä kuljimme jonkinlaisen joen luo. "Ei täällä metsässä tälläistä pitäisi olla", mietin. Kivien pitäisi näkyä kauas, sillä ne olivat niin korkeita, enkä ollut koskaan nähnyt kodistani sellaista korkeaa kohtaa metsässä. Joessa oli kohtalaisen matala, kapea kaistale, josta saattoi kävellä joen yli. Mies, tai haltia, tökkäisi minua jousellaan vaativasti. "Täytyykö minun mennä tuosta? Kengät kastuvat", kysyin valittaen. Mies tuhahti. "Entä sitten. Tuo on ainoa reitti", hän totesi. Ainoa reitti? Minne? Päässäni pyöri monia kysymyksiä, mutta astuin kuitenkin veteen.

Se oli sopivan lämmintä, joten uskalsin astua toisenkin askeleen. Kohta olin vedessä melkein polviani myöten ja mies takanani tuli perääni. Farkut ja kengät kastuivat inhottavasti ja eteneminen oli hidasta. Vastarannalle oli pitkä matkakin ja vesi syveni polviini asti. Hampaita yhteen purren kiskoin jalkojani eteenpäin. Vangitsijalleni vedessä kävely ei tuottanut liiemmin ongelmia. Hän oli varmasti kulkenut tästä ennenkin.

Pääsin kuitenkin vastarannalle asti ja lysähdin maahan puuskuttaen. Haltia tuli myös rannalle ja ravisteli vähän lahkeitaan. Kiinnitin ensimmäistä kertaa huomiota tuon vaatteisiin. Ne olivat miltei kokonaan vihreät, ainoastaan vyö, kengät ja nuolikotelo ja sen hihna olivat ruskeita. "Nouse ylös. Matka jatkuu", tuo sanoi käskevällä äänellä. En voinut olla huomaamatta miehen uteliaita katseita suuntaani aina välillä. Punastuin hieman, ja käännyin katsomaan poispäin miehestä. "Minua väsyttää. Kauanko on vielä matkaa.. sinne?" kysyin. Nousin kuitenkin ylös kiviseltä rannalta.

"Jokuinen virsta", tuo vastasi. Virsta? Mikä sekin oli olevinaan? Miksei haltia edes voinut puhua kilometreistä.. Ei tälläinen typerä nuori tyttö tiennyt sellaisia maantieteellisiä perusasioita, kuinka pitkä virsta on. Mutta arvelin sen olevan muutaman kilometrin. Jatkoin kävelyä, tällä kertaa hieman nopeammin, sillä halusin kävelyn vain loppuvan. Mielestäni oli tyystin pyyhkiytynyt, että minun pitäisi olla puolentunnin kuluttua kotonani ja piknik-korini ruokineen oli jäänyt puron varteen.

Kävelin vain eteenpäin, tietämättä yhtään minne olin kävelemässä. Ja haltia takanani tiesi. Ajattelin, että olisi noloa kysyä, mikä päämäärä oli, sillä antaisin typerän kuvan itsestäni. Vaikka sen olin jo varmaankin itsestäni antanut. Mietittyäni hetken, rohkaisin mieleni ja kysyin. Mies naurahti kepeästi. "Et tiedä? Rivendelliin, haltioiden kaupunkiin, jonka johtaja on herra Elrond", tuo kertoi. Äänessä oli selvästi ylpeyttä. Mutta sitten tajuntaani iskostui eräs tosiasia. Eihän Rivendelliä, haltioden asuinsijaa, ollut oikeasti olemassa. Se nimittäin sijaitsi Keskimaassa, joka oli vain erään suuresti arvostetun kirjailijan tuotos..

Matka loppui yllättäen, ja olimme jyrkästi alas viettävällä kivisellä polulla. Alhaalla oleva näkymä oli salvata henkeni. En osaisi sanoin kuvata, millainen kaupunki oli. Siellä oli paljon rakennuksia, joka kertoi suuresta asukasmäärästä. Ne olivat toinen toistaan kauniimpia ja sadunomaisempia, valkoisia taloja. Portaikkoja, pylväitä ja polkuja oli paljon. Tiet risteilivät rakennusten lomassa, ja niiden varrella oli mitä kauniimpia puita. Tunnistin nuo puut Mallorn-puiksi, haltioiden pyhiksi puiksi. Joukossa oli myös mitä eksoottisimpia kasveja. Kaikkein korkeimmalla kaupungissa, oli rakennus, johon mentiin pitkää kivisiltaa pitkin. Tuo rakennus, kartano tai palatsi, oli niin kaunis, että muut talot näyttivät melkein arkisilta sen rinnalla. Se oli rakennettu kallioden lomaan.

Haltia antoi minun katsella näkymää hetken, ja pyysi minua sitten jatkamaan ystävällisemmällä äänensävyllä. Hän näytti ylväältä, kauniilta, ja erittäin ylpeältä edessä avautuvasta näkymästä. Kasvot olivat symmetriset ja vailla epäkohtia. Otsa oli korkea ja kasvot ovaalin muotoiset. Hänellä oli korkeat poskipäät ja hiukset olivat pitkät sekä mustat. Korvat tulivat esiin niiden lomasta kauniina ja suippoina. Minut valtasi halu tutkia korvia lähempää, kosketella niitä. Mutta en tietenkään voinut tehdä mitään sellaista. Käännähdin katsomaan muualle, kun mies tajusi katseeni. Haltia yritti näyttää ilmeettömältä ja vakavalta, mutta silmissä paistoi hämmennys. Ehkä hän mietti, mistä olin tullut ja kuka olin. Ja miten hän selittäisi tuloni haltioiden luo.
Viimeksi muokannut Vendince, Pe Heinä 12, 2013 10:03 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Elämä on liian tärkeää otettavaksi vakavasti.

..., mutta jospa olenkin vain oman mielikuvitukseni luomus.

Herätetään loftis henkiin Vuoden Aragorn 2014
Saphire
Samooja
Viestit: 420
Liittynyt: La Maalis 02, 2013 12:51 am
Paikkakunta: Siellä, mihin kukaan muu ei eksy!
Viesti:

Re: Eräänä päivänä eväsretkellä (Mary Sue/Legolas PG-13)

Viesti Kirjoittaja Saphire »

Tämä oli hyvin kiinnostava tarinan alku. Kuvailu oli onnistunut paremmin kuin hyvin ja kerronta oli sujuvaa. Virheitä en tosiaan löytänyt. Eli suoraan sanottuna osaat kirjoittaa hyvin.
Jatkoa odotellaan
Vuoden originaali 2014~
Saphire tekee paluun vuosia jälkeen.. :'D
Vendince
Puolituinen
Viestit: 309
Liittynyt: Ma Kesä 03, 2013 9:01 pm
Paikkakunta: Mielikuvitusmaassa haltioiden kanssa

Re: Eräänä päivänä eväsretkellä (Mary Sue/Legolas PG-13)

Viesti Kirjoittaja Vendince »

Saphire kirjoitti:Tämä oli hyvin kiinnostava tarinan alku. Kuvailu oli onnistunut paremmin kuin hyvin ja kerronta oli sujuvaa. Virheitä en tosiaan löytänyt. Eli suoraan sanottuna osaat kirjoittaa hyvin.
Jatkoa odotellaan
Voi kiitos, kiitos kiitos :D kerkesin jo ajatella että tätä ei kommentoitaisi mitenkään.. :) mutta ei, muutaman tunnin päästä ficciä oltiinkin jo kommentoitu! <:

Jatkoa tulee huomenna tai tänään, riippuu mihin vaiheeseen pääsen kirjoittamisessa, mutta aloitan nyt toisen osan.

muoks. josta ei tietenkään tule mitään koska en nyt oikein ole tässä maailmassa: liikaa haaveilua haltioista ja Keskimaasta.. Taidan jatkaa kirjoittamista huomisen puolella, koska en tässä tilassa voi kirjoittaa kunnollista jatko-osaa. :D :D
Elämä on liian tärkeää otettavaksi vakavasti.

..., mutta jospa olenkin vain oman mielikuvitukseni luomus.

Herätetään loftis henkiin Vuoden Aragorn 2014
Vendince
Puolituinen
Viestit: 309
Liittynyt: Ma Kesä 03, 2013 9:01 pm
Paikkakunta: Mielikuvitusmaassa haltioiden kanssa

Re: Eräänä päivänä eväsretkellä (Mary Sue/Legolas PG-13)

Viesti Kirjoittaja Vendince »

A/N: Noniin, jatkoa tulee :) En ole oikeastaan tyytyväinen tähän, mutta tämä saa asiat rullaamaan eteenpäin mukavasti ja Legolas ja Elenakin kohtaavat toisensa :wink:

Taaskaan en osannut otsikoida kappaletta :)

Palautetta taaskin saa/pitää antaa!




Osa 2. Elrondin talossa kuullaan hämmästyttävä tarina kohtaamisesta ja satukirjasta






Haltia vei minut alas kivistä liuskaa kaupunkiin, ja saavuimme avonaisille kaariporteille. Kaupungissa ei näköjään liiemmin odotettu hyökkäyksiä, vaikka porteilta vartijat löytyivätkin. Tosin muistin lukeneeni, että Rivendellin joki oli jollain tavalla erityinen, ja se huuhtoisi kaikki viholliset tiehensä. Korkeitten kallionseinämien suojaama laakso oli siis täysin turvattu maasta käsin hyökkääviltä, eikä taivaalla paljon haltioiden vihollisia näkynyt. Ja olihan kaupunki täynnä voimakkaita ja taitavia miekan ja jousen käyttäjiä. Haltia nyökkäsi tervehdykseksi vartijoille ja kävelimme porteista kaupunkiin. Tunsin vartijoiden katseet selässäni. Enää haltiamies ei uhannut minua aseellaan, mikä oli helpottavaa, sillä kaikki varmasti pitäisivät minua jonain rikollisena tai vähintäänkin vaarallisena jos olisin kokoajan aseella uhattuna. Hymähdin ajatukselle ja uskalsin hymyillä hiukan. Olisihan tämä kaikessa outoudessaan ja kamaluudessaan ihmeellinen kokemus, ja olin haaveillut Rivendelliin pääsystä siitä lähtien kun sain käsiini Taru Sormusten herrasta-elokuvat. Ja maisemat ainakin olivat upeat.

Kävelimme eteenpäin kohti isoa kartanoa. Silloin tällöin saatoin nähdä kauniita haltioita arkisissa tekemisissään, ja sain noiden tahoilta hämmästyneitä katseita. Kuulin kartanon suunnalta hiljaista laulua kauniilla haltiakielellä. Minut valtasi halu oppia tuota salaperäistä kieltä. Olin ajatellut opiskella sitä, mutta se oli jäänyt vain ajatukseksi. "Menemme lordi Elrondin taloon", haltia kertoi. "On parempi, että minä hoidan puhumisen. Puhu vasta kun pyydetään", tuo jatkoi kohteliaalla äänensävyllä, ja katsoi minua ehkä hieman liiankin pitkään, ennen kuin jatkoi kävelyään. Vasta kun mies oli kääntynyt poispäin minusta, tajusin vastata: "Selvä.."

Kartanon eteisaula oli koristeellinen mutta hillitty. Vaalean marmoriset sävyt hallitsivat tilaa.Aula oli hyvin korkea ja ylemmät kerrokset olivat avonaiset aulaan. Esimerkiksi toisesta kerroksesta saattoi katsella alas ensimmäiseen kerrokseen. Kerroksia taas oli ainakin neljä, nopeasti vilkaistuani ylös. Haltia vei minua käytävällä eteenpäin, ja vähän väliä näin avonaisia ovia, jotka veivät toisiin huoneisiin. Noissa huoneissa näin joitakin haltioita, jotka tekivät töitä kartanonherralle. Näin myös suuren salin, jonka keskellä oli pisin pöytä mitä olin koskaan nähnyt. Siellä varmaankin lordi Elrondin vieraat söivät illallista haltioiden ympäröiminä.

Uteliaasti vilkuilin kaikkialle, mihin vain suinkin saatoin katsoa. Kaikesta koristeellisuudesta ja kauneudesta huolimatta kartanossa vallitsi melkein käsin kosketeltava surumielisyys. Se sai minutkin hieman epävarmaksi, vaikka yritinkin vaikuttaa rohkealta ja päättäväiseltä.

Käytävällä kävellessämme tajusin, etten edes tiennyt tuon haltian nimeä. "Mikä sinun nimesi on?" kysyin. Haltia käännähti katsomaan minua ja hymyili. "Camthalion, neiti", tuo vastasi. Minäkin hymyilin hiukan. "Minun on Elena", kerroin. Camthalioniksi esittäytynyt haltia nyökkäsi hyväksyvästi nimelleni. Ajatus mielessäni sai minut nauramaan, sillä nimeni taisi olla ainoa asia mikä ei ollut outoa haltioiden mielestä. "Menemmekö Elrondin luokse?" kysyin sitten. Vaikka olinkin jo ymmärtänyt, että minua ei oltaisi viety arvostetuimman haltian ja Rivendellin korkeimman Herran taloon ilman hyvää syytä. "Lordi Elrondin, korjaan. Kutsukaa Valtiastamme aina sillä tavoin. Se on silkka etikettisääntö sekä kohteliaisuus. Ja kyllä, menemme tapaamaan lordi Elrondia", mies kertoi.

Pysähdyimme vaalean puuoven eteen. Camthalion koputti oveen kolmesti, ja kohta tummahiuksinen haltia tuli avaamaan oven. Minut nähdessään haltia näytti peittelemättömän yllättyneeltä. "Herrani, tässä on", Camthalion aloitti, mutta haltia keskeytti hänet käden heilautuksella. "Tulkaa toimistooni", hän kehoitti ja viittilöi meitä sisään. Epävarmoin askelin tulin huoneeseen, joka oli varsin yksinkertainen. Huonetta hallitsi suuri kirjoituspöytä, ja seinähyllyt olivat erilaisia kirjoja ja papereita täynnä. Pöytää vastapäätä oli kaksi nojatuolia, ja Elrond ohjasi minut istumaan toiseen niistä. Haltia itse istui kirjoituspöytänsä taakse. Vasta siinä vaiheessa kunnolla tajusin, että istuin haltia Elrondia vastapäätä. "Noniin, kertokaa minulle, mistä oikein on kyse?" Elrond kehoitti. Seisomaan jäänyt Camthalion alkoi kertoa tarkasti alusta alkaen miten oli metsässä törmännyt karhuun ja lyhyeen tyttölapseen. "Mitä? Minäkö lyhyt tyttölapsi?!" mielessäni kävi. Mutta olin enemmän keskittynyt tuijottamaan jalkoihini, ja likaisiksi menneitä kenkiäni. Elrond nyökki ymmärtämisen merkiksi, mutta näytti hämmentyneeltä.

"Kertoisitteko mikä nimenne on? Ja osaatteko sanoa mistä olette.. öh.. kotoisin?" tuo kysyi suunnaten lauseensa minulle. Mies tutki minua katseellaan, kun nostin päätäni ja rykäisin hiljaa. "Elena, lordi Elrond", sanoin. "Ja kyllä minä osaan, mutta te ette kuitenkaan usko", jatkoin. Elrond kohotti toista kulmakarvaansa, ja se näytti todella.. hilpeältä. Elokuvassa Elrondin näyttelijä oli tehnyt tismalleen samalla tavalla.

"Kertokaa, olkaa hyvä. Tämä on tärkeää", Elrond kehoitti. Mies nojasi pöytään kyynärpäillään ja katseli minua omasta mielestäni liian tarkasti. Ikään kuin tuo haluaisi nähdä kaiken mielestäni. Ei kannattaisi varmaankaan valehdella tässä tilanteessa. Nielaisin ja aloin kertoa, kuinka olin mennyt eväsretkelle aivan toisessa maailmassa, ja törmännyt karhuun. Kerroin kuinka siinä vaiheessa metsä muuttui. Ja takanani olikin ollut haltia, joita en uskonut olevan olemassakaan. Kerroin myös, että maailmassani haltiat ja Keskimaa olivat olemassa vain kirjan kansien välissä.

Camthalion ja Elrond näyttivät hämmästyneiltä. Elrondin kummatkin kulmat olivat kohonneet ylös, ja rypyt otsalla syventyneet. Silmät tuijottivat minua täysin räpsymättä. Kuumotus levisi nopeasti kasvoilleni, ja yritin peittää sitä laskemalla päätäni. "Satukirjan hahmoja?!" Camthalion henkäisi. Minun oli pakko naurahtaa hermostuneesti. " Mutta se kirja tekee kyllä teille kunniaa. Se on parhain kirja mitä olen koskaan lukenut", kerroin huvittuneesti. Haltiat olivat vieläkin hämmästyneen näköisiä, mutta Rivendellin Valtias tajusi poistaa hämmästyksen kasvoiltaan, ja ne olivat taas ilmeettömät, tosin suupielet kohosivat hiukan puheilleni.

"Uskomatonta", Camthalion puhui. Elrond katsoi nyt toiseen haltiaan ja rykäisi. "Tämä tieto jääköön tämän huoneen seinien sisälle, eikö niin?" tuo kysyi vaativasti. Camthalion nyökkäsi ja kumarsi sitten kohteliaasti. "Jos sallitte, menen nyt. Toivotan hyvää tulevaisuutta, lady Elena", tuo sanoi. Lady Elena.Se kuulosti liian hienolta minun korviini.. Elrond nyökkäsi haltialle, että tuo voisi poistua ja katsoi sitten minua. "Olkaa hyvä ja kertokaa lisää maailmastanne. Ja siitä.. satukirjasta", tuo pyysi.

****

Kerrottuani kaiken mahdollisen, joka ei järkyttäisi liikaa arvon haltiamme mieltä, Elrond ohjasi minut vierassiipeen, ja pyysi kahta palvelijaa paikalle. Kuulin kun Elrond hiljaa pyysi palvelijaa tuomaan minulle sopivammat vaatteet, ja palvelija hetken minua hämmästeltyään meni tiehensä. Toinen palvelija katosi johonkin huoneeseen, ja jonkin ajan kuluttua tuli sieltä lakanapinon kanssa.

"Teidän on varmaankin parasta olla täällä jonkin aikaa, kunnes saamme ongelman ratkaistua", Elrond sanoi, kuulostaen nyt etäisemmältä, ikään kuin olisi miettinyt jotain oikein kovasti. Nyökkäsin vastaukseksi, mutta sitten toinen palvelijoista kutsui minua vaatteita kantaen. Hän ohjasi minut kylpyhuoneen tapaiseen tilaan, jossa oli pesuallas ja peili sekä hyllyjä, joissa oli tuoksuvia öljyjä ja muita purkkeja.

"Tässä on neidille sopivia vaatteita päälle pantavaksi. Laitetaan nuo oudot vaatteet neidin päältä säilöön, että neiti voi sitten ne halutessaan löytää huoneestaan", tuo puheli. Olimme kaksin suljetussa huoneessa, ja minua nolotti riisuutua hänen edessään. Palvelija, joka siis oli naispuolinen haltia, auttoi päälleni pitkähelmaisen mekon, joka kaikessa yksinkertaisuudessaan oli varsin sievä.

Lantion kohdalla oli ruusukirjailua ja mekko oli väriltään haalean vihertävä. Ihasteltuani mekkoa jonkun aikaa peilistä, käännyin palvelijan puoleen hymyillen. "Tämä on ihana", ylistin hymyillen. Palvelija laittoi omat vaatteeni kasaan ja kertoi, että ne pitäisi ensin pestä, mutta saisin ne kyllä takaisin. "Sietää ollakkin, neiti, sillä tuo on lordi Elrondin tyttären nuoruudessa käyttämiä pukuja", tämä kertoi. Menin sanattomaksi. Arwenin käyttämä mekko? Hänen rinnallaan olisin todella arkisen näköinen mekossa. "Laitetaas vielä neidin kauniit hiukset, niin ollaan sopivasti puettu lordi Elrondin taloon", tuo sanoi ja alkoi harjata hiuksiani pitkin, voimakkain vedoin.

Palvelijan laitettua hiukseni ja pyyhkäistyä muutaman kerran mekkoa ja korjailtuaan sen asentoa, olin viimein valmis. Astuin huoneesta vienosti hymyillen. Yllätyksekseni törmäsin käytävällä vaaleaan miespuoliseen haltiaan. Ensimmäinen ajatukseni oli, että onpa jumalaisen kaunis haltia, haltiaksikin, ja toinen, että voi ei: olin törmännyt Legolas Viherlehteen. Sillä hänet minä kyllä tunsin. Legolas oli salaa haaveilemani haltia, ja kuvittelin monta kertaa omassa maailmassani, kuinka tapaisin Legolaksen. Ja nyt minä onneton törmäsin häneen. "Anteeksi", meiltä kummaltakin pääsi yhtä aikaa suusta. Legolaksen kauniin siniset silmät tuikkivat iloisesti.

"Teillähän on päällänne lady Arwenin mekko", tuo tokaisi. Punastuin hiukan. Palvelija kuitenkin selitti nopeasti syyn. Vilkaisin Legolasta, ja katseemme kohtasivat. Silloin vatsaani lehahti perhosia, ja tunsin jonkin uuden, oudon tunteen tuikkivan sydämessäni. "Se näyttää yhtä upealta teidän yllänne, neiti", Legolas kehui. Hymyilin yhä vain. "Vaikka lady Arwen onkin kaunein haltioista ja ihmisistä maan päällä", tuo jatkoi pilke silmäkulmassaan.

A/N: Juuh, nämä lukuni eivät ole sitten mitään ihanteellisen pituisia. Mutta koittakaa ymmärtää että aina ei kärsivällisyys riitä ja haluan pätkiä luvut sopivista kohdista. Tässä luvussa ei mitään ihmeellisempiä tapahtunut, mutta tosiaan, halusin vain esittelyt nopeasti alta pois. Sen jälkeen toiminta voi alkaa :)
Viimeksi muokannut Vendince, Su Heinä 14, 2013 11:49 am. Yhteensä muokattu 4 kertaa.
Elämä on liian tärkeää otettavaksi vakavasti.

..., mutta jospa olenkin vain oman mielikuvitukseni luomus.

Herätetään loftis henkiin Vuoden Aragorn 2014
Saphire
Samooja
Viestit: 420
Liittynyt: La Maalis 02, 2013 12:51 am
Paikkakunta: Siellä, mihin kukaan muu ei eksy!
Viesti:

Re: Eräänä päivänä eväsretkellä (Mary Sue/Legolas PG-13)

Viesti Kirjoittaja Saphire »

Ihanaa jatkoit!
Tälläkertaa luku oli hiukan lyhyt mutta laatu pysyi hyvänä. Huvitti nuo kuvailut Elrondin eleistä jne. Muutaman virheen kyllä tälläkertaa löysin:

jossain kohdin siellä oli sellainen sana kuin teenpäin. Olisi varmaan pitänyt olla eteenpäin.

Tulimme kaariporteille, jonka ovet olivat avonaiset. Tuossa ei ollut virheitä, mutta lause oli jotenkin tönkkö. olisi ehkä ollut parempi muodossa tulimme avonaisille kaariporteille.

Kirjoitat sinä loppujenlopuksi kuitenkin paljon vähemmän virheitä kuin minä joten niptus loppuu tähän.
Jatkoa odotellaan :D
Vuoden originaali 2014~
Saphire tekee paluun vuosia jälkeen.. :'D
Vendince
Puolituinen
Viestit: 309
Liittynyt: Ma Kesä 03, 2013 9:01 pm
Paikkakunta: Mielikuvitusmaassa haltioiden kanssa

Re: Eräänä päivänä eväsretkellä (Mary Sue/Legolas PG-13)

Viesti Kirjoittaja Vendince »

Saphire kirjoitti:Ihanaa jatkoit!
Tälläkertaa luku oli hiukan lyhyt mutta laatu pysyi hyvänä. Huvitti nuo kuvailut Elrondin eleistä jne. Muutaman virheen kyllä tälläkertaa löysin:

jossain kohdin siellä oli sellainen sana kuin teenpäin. Olisi varmaan pitänyt olla eteenpäin.

Tulimme kaariporteille, jonka ovet olivat avonaiset. Tuossa ei ollut virheitä, mutta lause oli jotenkin tönkkö. olisi ehkä ollut parempi muodossa tulimme avonaisille kaariporteille.

Kirjoitat sinä loppujenlopuksi kuitenkin paljon vähemmän virheitä kuin minä joten niptus loppuu tähän.
Jatkoa odotellaan :D
Kiitos taaskin <:

muokkasin tuon virheen pois ja muutin sen lauseen paremmaksi :)
Elämä on liian tärkeää otettavaksi vakavasti.

..., mutta jospa olenkin vain oman mielikuvitukseni luomus.

Herätetään loftis henkiin Vuoden Aragorn 2014
Avatar
Tindis
Puolituinen
Viestit: 275
Liittynyt: Su Joulu 02, 2012 11:02 am
Paikkakunta: Hämeenlinna

Re: Eräänä päivänä eväsretkellä (Mary Sue/Legolas PG-13)

Viesti Kirjoittaja Tindis »

Minä tykkään tästä, mutta yksi virhe paistaa tekstistä koko ajan: tuo- ja nuo-sanojen käyttö hän- ja he-sanojen sijaan. Esim.
Silloin tällöin saatoin nähdä kauniita haltioita arkisissa tekemisissään, ja sain noiden tahoilta hämmästyneitä katseita.
Ja sana "piknik" ei vain kuulosta tässä niin hyvältä että sitä (minun mielestäni) kannattaisi käyttää niin usein.

Ai minä? Karmea nipo? Kyllä, mutta minkäs teet... :lol:
Ja vielä: tämä tosiaan on kiva ficci ja jatkoa odotellaan.
~Stupid book. I need to sleep, but I can't stop reading you.
Vuoden Legolas 2014
ja virallinen Saunatonttu :3
Vendince
Puolituinen
Viestit: 309
Liittynyt: Ma Kesä 03, 2013 9:01 pm
Paikkakunta: Mielikuvitusmaassa haltioiden kanssa

Re: Eräänä päivänä eväsretkellä (Mary Sue/Legolas PG-13)

Viesti Kirjoittaja Vendince »

Anteeksi nyt vaan kovasti mutta tämän ficin taso suoraan sanottuna tippui johonkin hyvin alas omasta mielestäni. Eli jatkoa ei ehkä tule vähään aikaan.. Lukekaa sitten vaikka sitä toista pidempää ficciäni, jota jatkan, koska pidän siitä enemmän :)

Saatan kyllä vielä jossain vaiheessa tehdä kolmannen osan, jonkinlainen idea siitä on jo kehitteillä, mutta en nyt tiedä.. :roll:
Elämä on liian tärkeää otettavaksi vakavasti.

..., mutta jospa olenkin vain oman mielikuvitukseni luomus.

Herätetään loftis henkiin Vuoden Aragorn 2014
Vendince
Puolituinen
Viestit: 309
Liittynyt: Ma Kesä 03, 2013 9:01 pm
Paikkakunta: Mielikuvitusmaassa haltioiden kanssa

Re: Eräänä päivänä eväsretkellä (Mary Sue/Legolas PG-13)

Viesti Kirjoittaja Vendince »

Osa 3. Päivällisiä ja vähän illallisiakin


Legolas jatkoi matkaansa ja jäin haaveilemaan käytävälle, kunnes palvelijat ohjasivat minut huoneeseeni. Se oli riittävän suuri leveälle vuoteelle, pöydälle ja yksinkertaiselle kaapille. Ikkunat oli reunustettu kevyillä pitsiverhoilla ja vuoteen päällä oli koristeellinen tilkkupeitto. Oikeastaan vasta silloin tajusin, mitä oikein oli tapahtunut. Järkyttyneenä istahdin sängylle ja aloin hieroa käsiäni toisiinsa kuten minulla oli tapana. ”Mitä ihmettä oikein tapahtui.. Näenkö unta?” mietin itsekseni.

Olin jo nipistämässä itseäni, kun ovi aukeni yllättäen ja näin Legolasin ovensuussa virnistelemässä. ”Teillä on erikoinen tapa viettää vapaa-aikaa: itseänne nipistelemässäkö te olette, vai oliko minun tapaamiseni niin unenomaista?” hän sanoi kujeilevasti pilke silmissään ja olin vähällä pyörtyä säikähdyksestä. ”Mi-minä.. Ei! Käsitit väärin, minä luulin vaan että tää on unta.. tai siis unohda..” mutisin ja Legolas nauroi minulle. Kuvitteli varmaan että uneksin hänestä.. Ja pyh! Taino, olihan siinä pikkuisen totuuttakin. Mutta ei Legolas silti saanut luulla niin. Se oli noloa.

”Ainiin, minun piti ilmoittaa teille että lordi Elrond on kutsunut teidät päivälliselle perheensä kanssa.. Odotas, ennen kuin sanotte mitään, ymmärtäkää, että se on suuri kunnia joka vain läheisille ja arvovieraille suodaan. Kumpaa te edustatte?” Legolas kysyi nyt vakavan utelias ilme kasvoillaan ja se sai minut hymyilemään. ”Sitä saat miettiä.. Nytkö siis? Kai mä sitten tuun”, vastasin ja Legolas kohotti kulmiaan. ”Teillä on outo murre.. Tuletteko kaukaakin?” ”Juu.. Niin kaukaa, että et tiedä sitä paikkaa tai miten vaan. Mutta älä teitittele minua, jooko?” vastasin kysymyksellä ja Legolas nyökkäsi. ”Minä tunnen monet kaukaisetkin maat.. Mutta kuten tahdot.”

Hän ohjasi minut käytävää pitkin ruokasalia päin, itseasiassa oli hyvä että hän oli siinä, muuten olisin varmasti eksynyt. Miten ihmeessä joku pystyi asumaan niin sokkeloisessa talossa? Ihmettelinkin sitä ääneen ja se sai Legolasin täydelliset huulet huvittuneeseen hymyyn. ”Sitten sinä et ole varmaan käynyt kääpiöiden valtakunnissa?” ”Enpä juuri.” ”Se selittääkin kaiken”, haltia vitsaili ja osoitti sitten suuria lasiovia edessämme. ”Tässä se on. Ruokasali siis. Teidän jälkeenne, neiti”, hän sanoi jo vakavaan sävyyn ja hymyilin pienesti hänen edelleen kävellessäni. Laitoin huomioon suuren pituuseroni: olin kuvitellut haltiat suurinpiirtein samankokoisiksi kuin ihmiset. Kaikki varmasti pitivät minua aivan lapsena..

”Vau”, pääsi suustani tahattomasti kun kävelin ruokasalin ovista. Salin katto oli korkealla, seiniä pitkin kiersi kullalla koristettuja pylväitä ja suuret kuvioidut ikkunaruudut antoivat runsaasti valoa huoneeseen. Tunnelma oli kuin jostain sadusta. Tai no, tunsin jo olevani sadussa. Vasta sitten tajusin salissa olevat, montakymmentä ylvästä haltiaa istui suuren pöydän ääressä ja katseli minua hämmästyneenä. ”Tuota.. Minä olen Elena. Hei”, vingahdin ja haltioiden silmät pyöristyivät yhä enemmän (ja se oli paljon, koska haltioiden silmät olivat tavallisesti kapeat, kuin kissoilla). Hetken kuluttua lordi Elrond kuitenkin pelasti minut huomaavaisesti pyytämällä istumaan alas. Tein työtä käskettyä ja kävelin hitaasti pöydän ääreen, jossa oli vielä vapaata tilaa. Legolas meni istumaan lordi Elrondin läheisyyteen. Ilmeisesti se oli jokin haltioiden kulttuurisääntö. Eikä sitä tarvinnut ihmetellä. Legolashan oli Haltioiden Kuninkaan poika!


************


Päivällisen jälkeen poistuin huoneeseeni, kun kukaan ei tuntunut huomaavan minua. Se oli vaikeaa, koska tietenkin eksyin melkein heti. Käytävät olivat täysin samanlaisia pieniä eroja lukuunottamatta. Ja niitä oli paljon. Muistin kyllä portaat joiden ohi olin kulkenut, mutta kaikki muu oli jäänyt Legolasin ihanien silmien varjoon. Taisin katsella niitä sen sijaan että olisin keskittynyt katsomaan mihin kuljen. Tyhmä minä, menin heti ihastumaan ensimmäiseen haltiaprinssiin jonka tapasin. Yritin vakuutella itselleni, että se oli ihan okei, koska kukaan ei tietenkään saisi tietää siitä, mutta silti jokin nipisti sisälläni. Pelkäsin, että jos joutuisin takaisin kotiin, olisin liian kaukana unelmieni haltiaprinssistä. Sydämeni tulisi tietenkin vielä särkymään.

Turhautuneena kävelin eteenpäin ajattelematta mihin kuljin, ja löysin seuraavalta käytävältä oven, jonka takaa pääsi ulkoilmaan. Se oli vain yksinkertainen parveke, joskin varsin sievä, mutta sieltä näki kauas kaupunkiin. Ihailin sitä kaikkea aivan sanattomana. Rakennuksia oli paljon, mutta silti kaikki näytti sulautuvan harmonisesti yhteen ympäröivän luonnon kanssa. Haistoin raikkaan, mutta makean tuoksun ilmassa. Tuoksu kantautui vuorenrinteiden niittyjen kukista ja eksoottisten puiden kukinnoista.

”Mitä te siellä teette, lady Elena?” kysyi miesääni takaani käytävästä ja käännähdin nopeasti ympäri katselemaan lordi Elrondin neuvonantajan kysyviä, tummia silmiä. ”Eh.. Mä eksyin. Täällä on liikaa käytäviä..” selitin ja miehen silmät tuikkivat peitellystä huvittuneisuudesta. ”Olisitte pyytäneet jotakuta saattamaan teidät huoneeseenne, lady”, tämä torui ja painoin pääni häpeästä. Että osasi olla vaikeaa. ”Kukaan ei oikein tuntunut välittävän..”

”Mutta prinssi Legolas tuli hetki lähtönne jälkeen takaisin ja ihmetteli, minne ehditte kadota. Lordi Elrond ja prinssi olivat huolissaan teistä”, haltia kertoi. Mutristin huuliani ja vedin hihoja käsieni peitoksi. ”Oli miten oli, saatan teidät nyt huoneeseenne ja kerron heille että löydyitte, jos sopii?”

”Ai, kiitos, ja joo, kyllä se on ihan okei”, sanoin ja sitten mies ohjasi minut käytäviä pitkin huoneeseeni. Ovella tuo vielä muistutti, että jos tarvitsen jotakin, minun pitäisi vain soittaa oven vieressä olevaa kelloa. Sitten haltia sulki oven ja olin yksin. Silloin olin melko tyytyväinen olooni, olin mukavan kylläinen ja väsymys alkoi painaa silmäluomia. Viitsimättä riisua vaatteitani, menin leveälle katossängylle makaamaan ja annoin lempeän unen vapauttaa minut typeristä ajatuksistani.


***********

Loppujen lopuksi nukuin niin pitkään, että en herännyt ovelta kuuluviin koputuksiin. Kohta ovi kuitenkin avattiin varovaisesti ja joku palvelijoista tuli huoneeseen järjestelemään. Hetkeen en tiennyt, missä olin, mutta sitten mieleni selkeytyi ja hymisin jotain läpsäisten samalla käden kasvojeni peitoksi. Minulla oli kuuma. ”Paljonko kello on?” kysyin käheällä äänellä ja palvelijaparka näytti kauhean pelästyneeltä. ”Oh neiti, te heräsitte. On jo illallisaika, mutta teillä ei ole minkäänlaista kiirettä, Herrani sanoi että teitä ei saisi herättää”, tämä kertoi.

Mitä? Kun katsoi ulos, ei ainakaan saanut selvää ajankohdasta. Oli vielä aivan valoisaa. ”Mmhh..”, puhahdin ja nousin hitaasti vuoteesta, samalla venyttelin käsiäni ja haukottelin makeasti. Pikainen vilkaisu peiliin kertoi, että näytin väsyneeltä, mutta kohtalaisen siistiltä ja enempää miettimättä lähdin kävelemään ruokasalia kohti. Palvelija kiiruhti perääni ja selitti, että hänet neuvottiin ohjaamaan minut oikeaan paikkaan. Siitä olikin apua.

Kiitin palvelijaa ohjauksesta ja tämä kertoi asioita, jotka olivat merkkinä minulle oikean reitin löytymisestä. Nämä olivat esimerkiksi maalaus seinässä, avonainen oviaukko, portaikko tai pieni lohkeama marmorilattiassa. Tällä kertaa ruokasali oli valaistu himmein valoin ja haltioilla oli yllään erilaiset, pidemmät kaavut. Tajusin, että olin tosiaan myöhässä, ja häpesin nuhjuista ulkomuotoani hiukan. Kukaan ei tuota onneksi tuntunut huomaavan, ja istuin pöytään. Haltiat juttelivat hiljaisesti ja katseeni kohtasi siniset silmät pöydän toisesta päästä. Legolas tuntui etsivän minusta jotain merkkiä mielialastani tai jotain. Hänen katseensa pyyhkäisi ryppyisen hameeni ja pörröiset hiukseni ja mies hymyili tietäväisesti. Luuli olevansa itse täydellisyyden ruumiillistuma. Mieleni teki näyttää hänelle kieltä, mutta se olisi varmaan ollut turhan rohkeaa käytöstä prinssiä kohtaan, vaikka luulen että Legolas ei olisi siitä pahastunut. Söin hitaasti, pala kerrallaan ja ihmettelin taas sitä, että haltiat söivät käsin ja tarjolla oli pääosin kasvispitoisia ruokia. Salaatteja oli runsaasti, samoin hedelmiä ja leipää. Mukana syötiin myös jonkinlaista lintua, luulen. Mutta se oli ymmärrettävää, kun otti huomioon, että kansa eli niin läheisessä suhteessa ympäröivään luontoon.

Saliin saapui haltioita, joilla oli mukanaan soittimia, ja nämä alkoivat soittaa kaunista huilumusiikkia ja kohta kuoro lähti soittoon mukaan. Se oli hienointa mitä olin koskaan nähnyt. Jälkiruoka tarjoiltiin pöytään, ja se oli ihanan kultaisiksi paistettuja täytettyjä omenoita ja hunajaa. Pöytään tarjoiltiin myös viiniä ja minullekin sitä kaadettiin, ja se oli outoa. Ymmärsin kyllä että heidän kulttuurinsa oli erilainen, mutta he luultavasti pitivät minua vielä lapsena. Silti sain juoda viiniä. Mutta ei se haitannut lainkaan, ja kohteliaisuudesta maistoin juomaa muiden kohottaessa lasinsa lordi Elrondin mukana. Se oli yhtä aikaa kirpeää, makeaa, lämmintä ja kylmää, ja alkoholi tuntui kurkussa asti. Pieninä kulauksina se kuitenkin tuntui aika hyvältä.

Illallinen päättyi viimein, ja huomasin illan jo pimenneen. Pieni määrä alkoholia sai minut hyvälle tuulelle, mutta tarvitsin raitista ilmaa ja etsiydyin terasille. Siellä tapasin Legolasin katselemasta iltaan valmistautuvaa suunnatonta kaupunkia, jota tuhannet valot koristivat. ”Hei”, sanoin hiljaa ja kävelin haltian vierelle. Tämä vilkaisi minua mutta ei sanonut mitään. Hiljaisuutta jatkui vielä hetken. ”Pidätkö näkemästäsi?” mies kysyi yllättäen. ”Pidän, kaupunki on kaunis”, vastasin hänelle. Legolas hymyili. ”Olen nähnyt paljon haltioiden kaupunkeja ja ennen pidin kotiani Synkmetsää kaikkein kauneimpana paikkana, mutta nyt olen viimein löytänyt Rivendellistä sen kaiken kauneuden, jonka elävä olento voi maailmaan rakentaa”, hän kertoi haikeana.

”Minä tiesin että olet Synkmetsästä. Ja sinä olet Synkmetsän prinssi”, paljastin äkisti. Se tuntui oikealta. ”Kuinka? Minä.. Ajattelin pitää sen salassa, en halunnut puhua asiasta täällä. Kertoiko joku siitä sinulle?” viherhaltia kysyi. ”E-ei.. Ei kukaan kertonut. Mutta Legolas, kuten jo kerroin, olen tullut kaukaa ja tuskin ymmärtäisit kuinka kaukaa. On asioita joita en saa kertoa, koska lupasin lordi Elrondille niin. Mutta minä tiedän Keskimaasta paljon, tulevaisuudestanne myös”, vastasin melkein kuiskaten ja pidin miehen katseen omassani. ”En ymmärrä.. Voit kyllä luottaa minuun”, hän vakuutti ja soin hänelle haikean hymyn. ”Haluaisinkin kertoa, mutta se vain.. Ei, minun ei olisi pitänyt alkaa puhua tästä. Unohda”, sopersin nolona. Toivottavasti Legolas ei nyt kuvitellut, etten luota häneen. Päätin korjata asian. ”Minä luotan sinuun kyllä. Olen pahoillani, Legolas.”

”Ei se mitään. Ymmärrän kyllä, että jos asia on sellainen, minkä on pysyttävä salaisuutena, ette lordi Elrondin kanssa halunneet kertoa siitä monille. Kuinka moni siitä tietää?” hän kysyi ja käänsi katseensa kaupunkiin. ”Minun ja lordi Elrondin lisäksi hänen neuvonantajansa ja yksi rajavartija”, kerroin empimättä. Kysymys oli outo, mutta kai Legolasilla oli oikeus tietää.

”Mutta.. Tahtoisitko sinä näyttää minulle vielä miten pääsen huoneeseeni. Luulen että eksyisin yhä yksin”, mutisin ja Legolas vilkaisi minua. ”Sopiihan se”, tämä sanoi ja lähdimme terassilta. Käytävällä kuulin takaani hiljaisen naksahduksen, kun Legolas sulki ovet. ”Odota”, hän pyysi ja hidastin tahtia. ”Noin pieneksi sinä olet varsin vikkeläjalkainen”, haltia vitsaili ja nauroimme kumpikin.

Hän saattoi minut huoneeni ovelle, toivotti pilke silmäkulmassaan makoisat yöunet ja meni. Hiljaa avasin oven ja huoneessa riisuuduin hiukan kireästä mekosta ja pukeuduin pellavaiseen yöasuun, joka oli jätetty sängynpäätyyn. Sitten kömmin silkkisten lakanoiden väliin ja rentoutin kehoni. Nukahdin ajatuksissani eräs sinisilmäinen haltiaprinssi. Tuo haltia tulikin myös uniini, utuisena ja kaukaisena kaikui hänen helisevä naurunsa ja haltian silmät tuikkivat unessa luonani.

A/N: Mitä!? Jatkoin tätä, vaikka tämä oli ensin se ficci jonka ajattelin jättää odottamaan jatkoaan :) anteeksi mahdolliset k-virheet+minä surkimus en keksinyt otsikkoa..

Kommenttia ihmiset? C:
Elämä on liian tärkeää otettavaksi vakavasti.

..., mutta jospa olenkin vain oman mielikuvitukseni luomus.

Herätetään loftis henkiin Vuoden Aragorn 2014
sagitta
Aktiivipallero
Viestit: 584
Liittynyt: La Maalis 09, 2013 12:16 pm

Re: Eräänä päivänä eväsretkellä (Mary Sue/Legolas PG-13)

Viesti Kirjoittaja sagitta »

Nyt kun vihdoin pääsin tänne Rivendell-osastolle, voisin kommentoida hieman.

Sujuvaa tekstiä, jota on helppo ja mukava lukea.
Pidin myös jaksotuksestasi, sitä kautta oli helpompi seurata tarinaa.
Olit tuonut hahmollesi myös mukavia (ja samalla inhimillisiä) maneereja.

Myönnän vaikka itse haaveilenkin asuvani Keski-Maassa, niin yleensä karsastan ideaa sekoittaa meidän ja Tolkienin maailmaa.
Tämä tosin johtuu siitä, että minusta haltiat kuolisivat jo pelkästä järkytyksestä, jos joutuisivat maapalllolle.(Se on heille liian julma paikka.)
Ja ihmiset tuhoisivat Keski-Maan kauneuden alta aikayksikön...
Lukiessani alkua, minulle tuli hieman sellainen Liisa Ihmemaassa olo. Luulin muuten sitä esnimmäistä haltiaa Legolasiksi.
Ja aluksi ajattelin, että Elena otetaan vangiksi ja Leggy pelastaa sen, mutta parempi näin päin. :D

Oli kiva, että otit haltioiden pituuden huomioon. Olen nimittäin tarkastellut noita mittoja ja (jos olen ymmärtänyt ne oikein) Valinorissa asuvat haltiat olivat n. 2,5 metrisiä!
Voi olla että tämä tulee esille myöhemmissä osissa, mutta missä ajassa ollaan liikkeellä.
Tällä tarkoitan esim. kuinka lähellä Sormusten Sota on jne.

Ei kait tässä muuta! :)
Jatkoa!?
Life and Death have been in Love longer than words can describe.
Life sends Death countless gifts
And Death keeps them forever...


Vuoden Palautteenantaja 2014
Vendince
Puolituinen
Viestit: 309
Liittynyt: Ma Kesä 03, 2013 9:01 pm
Paikkakunta: Mielikuvitusmaassa haltioiden kanssa

Re: Eräänä päivänä eväsretkellä (Mary Sue/Legolas PG-13)

Viesti Kirjoittaja Vendince »

Kiitos kovasti sagitta!

Nuo jaksotukset on minustakin tosi hyvä juttu, koska on helpompi kirjoittaa ja lukea. (ja ei tarvitse kirjoittaakaan niin paljon :wink: )

off-varoitus: Minä oon haaveillut kanssa siitä paljon ja lisäks niinkin hulluja haaveita on syntynyt että Keskimaa olis oikeesti tämän maapallon historiaa joka olis vaan jääny unohduksiin ja haltiat olis menneet piiloon o__o

Aika-asia: Ööh.. ajattelin että tämä sijoittuisi aikaan, jossa Arwen ei ole tuolla Rivendellissä, onko se sitten mennyt Arskansa luo vai onko jossain kyläilemässä, en tiedä. Tämä siksi että minun on hankala kirjoittaa hyvää tekstiä jos siinä on liikaa henkilöitä. Ja Arwen nyt itsessään on aika hankala tyyppi. Tämä voisi sijoittua johonkin rauhalliseen välivuoteen, josta ei niinkään ole kirjoitettu tai se ei ole mitenkään merkittävä kaiken kannalta. Toisaalta en halua kirjoittaa ajasta, jossa haltiat on kaikki ihan angstisia ja tahtoo lähteä Valinoriin, joten ennen Sormuksen sotaa tämä on varmaan sitten tarkoitus olla. Tai Sormuksen sodan ajalla, vuosi ennen kuin Gandalf ja muut saapuu Rivendelliin. Tyhmät ajatukseni taisivat karata, mutta sovitaan että se on tuo jälkimmäinen, mihin aikaan tämä sijoittuu.

Jatkoa tulee sitten kun tulee, eli sitten kun saan inspiraatiota ja aikaa samaan pakettiin.
Elämä on liian tärkeää otettavaksi vakavasti.

..., mutta jospa olenkin vain oman mielikuvitukseni luomus.

Herätetään loftis henkiin Vuoden Aragorn 2014
Vastaa Viestiin