Kuin lunta olisi hiuksissaan (PG-13, fluff, Mary Sue)

PG-13 ja sen alle olevat romanceficit.

Valvojat: Likimeya, Andune

Vendince
Puolituinen
Viestit: 309
Liittynyt: Ma Kesä 03, 2013 9:01 pm
Paikkakunta: Mielikuvitusmaassa haltioiden kanssa

Kuin lunta olisi hiuksissaan (PG-13, fluff, Mary Sue)

Viesti Kirjoittaja Vendince »

Title: Kuin lunta olisi hiuksissaan
Author: Vendince
Rating: PG-13
Pairing: ei ole vielä kehitteillä, mutta jossain vaiheessa saattaa tulla Ireth/ ?
Genre: söpöilyä ja romantiikkaa, melko kevyt luettava.
Warnings: ei ole mutta PG-13 suosittelen. Tarinan alussa on kuolema, mutta se ei ole mitenkään järkyttävä :)
Disclaimer: Tolkien omistaa maailman, mistä kirjoitan ja kaikki muut hahmot, paitsi minun itse keksimäni hahmot. En hyödy kirjoittamisesta rahallisesti.
Summary: Eli tämä on (tarkoitus on tehdä tästä kasvutarina) ficci kahdesta orvosta lapsesta, joiden menneisyys ja sukujuuret ovat arvoitusten peitossa. Yllättäen lapset saavat tietoa perheestään, ja he löytävät itsestään jotain aivan uutta.

A/N: Itse niin pidän noista sisarusten välisistä kinasteluista ja keskusteluista, ne ovat niin suloisia (vaikka itse sanonkin) mutta joo, pidemmittä puheitta tarinaan:

PS. Edelleenkin sitä palautetta saa antaa!



Kuin lunta olisi hiuksissaan




Prologi





Ihmisten kaupungissa asui kaksi erikoista lasta, tyttö ja poika, Ireth ja Alwë nimeltään. Lasten hiukset olivat vitivalkeat, ja lapset kuin lumesta ja jäästä muodostuneet. Noiden sydämet kuitenkin olivat viattomat ja mielet lämpimät, rakkautta täynnä. Aika ajoin he miettivät vanhempiaan surren, toistaan tukien. Mutta muun ajan he viettivät lapsuuden iloista nauttien. Tämä on heidän tarinansa.




Osa 1. Sinä yönä kuu ei valaissut Minas Tirithiä



Yö oli jo pitkällä. Muurin harjalla norkoili tylsistyneen näköinen, haarniskaan pukeutunut vartija. Tuo vartija odotti odottamistaan, että pääsisi vahtivuorostaan. Koko yönä ei ollut sattunut mitään tavallisuudesta poikkeaa. Ja sää oli melkein hyytävän kylmä. Tuuli kuiski ja pauhui talojen nurkissa ja mustat pilvet taivaalla kielivät lähestyvästä rajuilmasta. Oliko pitkästä aikaa tulossa lunta? Jos olisi, aamun koittaessa kaupungin lapset saisivat leikkiä valkoisella hangella. Heidän vanhempansa kiiruhtaisivat lakaisemaan porttiensa pielestä lumen, ja jokaisen suu höyryäisi pakkasesta. Hymyillen tuo yksinäinen vartija muisteli omaa lapsuuttaan. Nyt nuo onnen ajat olivat muisto vain.

Vartijan mieli hapuili unen rajamailla, mutta hänen silmänsä tarkkailivat tottuneesti ympäristöä. Korkealta muurinharjanteelta oli selvä näkymä alas. Mutta alkoi sataa. Taivas tiputti lunta alas hirveällä voimalla. Vartija kiskoi hupun päähänsä. Kylmä ja viima saivat hänet hytisemään kylmissään. Hän kirosi, ettei ollut ottanut lämmintä vaatetusta tunikansa lisäksi. Nahkaiset housut eivät paljolti kylmää pidätelleet. Äkkiä vartija ei nähnytkään alas porteille. Hän yritti tähyillä lumisateeseen, mutta ymmärsi sen pian turhaksi. Eikä myrsky lakkaisi vähään aikaan.

Alhaalla porteilla oli toinen vartija. Kylmä ulottui hänenkin luokseen, mutta sade ei häntä kastellut. Hän oli muurinharjanteen alla ja istui nuokkuen tuolissaan. Vahtivuorolla nukkumisesta saisi rangaistuksen, jonka muistaessaan vartija havahtui unestaan myrskyn pauhuun.

Muurinharjalla hytisevä vartija-poloinen yritti yhä vain tunnollisesti tähyillä porteille. Aivan kuin pyryn seassa olisi näkynyt tumma hahmo? Ja tuo hahmo liikkui porteille päin. Vartija laskeutui nopeasti portaat alas sisäpihalle, ja kertoi näkemästään toiselle vartijalle. Yhdessä nämä avasivat vaivoin pikkuoven portissa, josta juuri ja juuri ihminen sopi kulkemaan. Tämä ovi oli tarkoitettu yksittäisiä matkalaisia vastaanottamaan. Vartijat katselivat pimeyteen, josta ilmestyi huppupäinen hahmo. Lähemmäs tultuaan hahmo osoittautui kantavan jotakin. Hetken käveltyään hahmo kaatui yllättäen maahan.

Toinen vartijoista juoksi tuon hahmon luokse auttaakseen hänet ylös. Tämän luokse päästyään vartija huomasi, että tulija oli nainen. Ja naisella oli sylissään kaksi pientä viittoihin käärittyä lasta. Nainen hengitti enää vaivoin. "Nouskaa, saatte turvapaikan ja yösijan kaupungista", vartija kehoitti. Nainen kohotti katseensa mieheen ja kuiskasi kolme sanaa: Ireth ja Alwë. Sitten tuo vaipui maahan hengittämättä enää yhtäkään henkäystä. Lapset alkoivat itkeä vaimealla äänellä. Kauhistunut vartija kiskoi lapset naisen syleilystä ja kiiruhti viemään nämä kaupunkiin. Hän kehoitti toista vartijaa tuomaan naisen ruumiin kaupungin sisäpuolelle ja sulkemaan sitten portin. Vartijan mieleen pinttyi ainiaaksi tuon naisen silmät. Ne olivat pelkoa täynnä. Pelkoa, rasitusta ja suunnatonta nälkää.



Kaksitoista vuotta myöhemmin, kun lapset olivat neljätoistavuotiaita.



Ireth kampasi varovaisesti veljensä lumenvalkoisia hiuksia. Veljen iho oli kalpea, mutta poskilla paistoi terve puna. "Sisko, en minä rikki mene. Kampaa kunnolla", veli käski siskoaan. "Et, Alwë. Mutta minä haluan olla varovainen. Ettei yksikään valkea hius mene hukkaan. Ne ovat niin erityiset", Ireth sanoi hymyillen ja rutisti veljeään takaapäin. Alwën helisevä nauru täytti huoneen. "Itse olet erityinen, senkin pöhkö", Alwë kiusoitteli. Ireth ponkaisi sängyltä tyyny mukanaan ja paiskasi sillä veljeään vatsaan. "Miksi sinä olet aina tuollainen kun minä olen sinulle hellä?" tyttö kyseli. Alwë hymyili toiselle. "Ehkä se on minun tapani osoittaa hellyyttä, siskoseni", tuo vastasi arvoituksellisesti. Sisarukset hymyilivät toisilleen hetkisen, mutta vakavoituivat sitten. "Anna minun nyt hoitaa tämä loppuun", Ireth pyysi, kohottaen kampaa kädessään. Alwën nyökättyä vastaukseksi sisar ryhtyi taas kampaamaan veljensä hiuksia, varovaisesti kuten aina.


Aurinko nousi korkealle taivaalle ja valaisi Valkean kaupungin. Ihmiset työskentelivät kukin tahoillaan. Oli kevät, ja vettä tippui räystäältä maahan. Ireth istui veljensä kanssa koulussa tuntia kuuntelemassa. He kävivät yhdessä orpolapsille tarkoitettua koulua, jossa heitä opettettiin kirjoittamaan ja lukemaan. Opettajina toimivat opettajattaret, joilla oli kova kuri. Jokainen oppilas istui suorassa penkillään opettajaa katsellen, opetellen hänen ohjauksessaan kirjaimia ja numeroita. Ireth itse oli valinnut vapaaksi aineekseen haltioiden kielen, quenyan. Ehkä hän pääsisi aikuistuttuaan tulkiksi haltioiden luokse. Mutta tyttö lähtisi vain, jos Alwëkin saisi lähteä. He olivat erottamattomat. He istuivat pöytänsä ääressä vierekkäin täysin samanlainen ilme kasvoillaan ja kuuntelivat opetusta.

"Sisar, etkö tahtoisi tehdä pientä jäynää opettajattarelle. Syylänenä kaipaisi minusta hiukan näpäytystä", Alwë kuiski Irethille kun heillä oli vapaa tunti. Ireth pudisti heti tottuneesti päätään. "Ei, Alwë. Emme saa joutua enää ongelmiin. Sinua pidetään muutenkin silmällä", tyttö vastasi tiukasti. Alwë näytti hiukan pettyneeltä, mutta ilkikurinen hymy palasi taas hetken kuluttua pojan kasvoille. "Mennään sitten hakemaan vähän syötävää, minun on nälkä", tuo ehdotti. Irethin kasvoille kohosi kauhistunut ilme, kun hän käsitti mitä veli tarkoitti. "Emme me voi varastaa! Me emme ole niin kuin muut orvot. Meidän täytyy käyttäytyä", Ireth sanoi jälleen kerran. "Veli, jos sinä aiheutat minulle vielä ongelmia, en puhu sinulle, ja tiedät että tarkoitan mitä sanon", Ireth jatkoi ja veti kädet puuskaan syliinsä. Alwë nyki hihaansa lannistuneena ja kääntyi toiseen suuntaan istumaan.

Muut lapset tekivät jotain kilttiä omissa nurkkauksissaan. Jokunen kovaääninen poika riehui lähellä huoneen ovea. Vapaalla tunnilla lapset näet laitettiin suljettuun ikkunattomaan huonseeneen. Huoneessa oli toinen tila, jossa vahti syylänenäinen vanha eukko, joka oli kuulu ilkeydestään. Irethiä kammotti vanhan naisen kasvot, eikä hän useinkaan tohtinut katsoa naista silmiin. Alwë oli usein jekuttamassa tuota vanhaa eukkoa, jota muualla Judithiksi kutsuttiin, kun haluttiin olla kohteliaita. Mutta eukon selän takana tuota kutsuttiin aina Syylänenäksi tai keppieukoksi.

Ireth oli hiukan synkällä päällä riideltyään veljensä kanssa. Yleensä hän oli se joka voitti, mutta ei se tuntunut yhtään hyvältä. Miksei Alwë voinut olla kiltti ja hyväkäytöksinen niin kuin sisarensa? Asia sai Irethin suutuksiin hyvin monesti. Mutta ei nyt. Nyt Ireth halusin halata veljeään tiukasti ja pyytää anteeksi. Niin tyttö tekikin. Hän rutisti veljeään heikosti ja painoi poskensa tuon yläselkään. Alwë värähti hiukan, mutta rauhoittui kun tajusi siskon halaavan häntä. Joskus Alwë oli kamalan herkkä. Vaikka poika esittikin kovaa naamaa jokaiselle jota ei tuntenut läheisesti. "Anteeksi", tyttö kuiskasi. Alwë hymähti hänelle ja kääntyi tyttöön päin. "Saat anteeksi. Minun pitäisi huomioida sinut enemmän eikä aina olla tekemässä pahojani. Mutta se on.. vaikeaa", poika myönsi. Ireth niiskautti nenäänsä, sillä hänellä oli hiukan nuhaa, mutta hymyili veljelleen. "Niin kyllä pitäisi", tyttö naurahti. Hymyilevät kaksoset nousivat ylös, sillä kello kilahti seuraavan tunnin alkamisen merkiksi. Päivä olisi vielä pitkä, ja siihen mahtuisi taatusti kaikenlaista.


*********


Alwë ja Ireth kävelivät käsi kädessä Valkoisen kaupungin katua pitkin. Oli markkinapäivä. Tori olisi täynnä iloisia ihmisiä ostoksia tekemässä. Torin laidalla saisi nähdä taitavia esityksiä, joita jotkut köyhät esittivät lantteja ansaitakseen. Ireth tahtoisi antaa aina omista säästöistään esiintyjien hattuun, mutta Alwë kielsi häntä. He eivät olleet mitään rikkaita itsekkään, vaikka tekivätkin illat töitä majatalossa kaikkea inhottavaa tehden. Siitä palkaksi lapset saivat muutaman lantin viikossa, ja se riitti heille.

Orpojen kodista he saivat katon päänsä päälle ja lämpimän ruoan kahdesti päivässä. Aamulla lapset ostivat leipää ja jakoivat sen keskenään syöden sen sitten Palatsia tähyillen. Kumpaakin kiinnosti suuresti, miltä tuolla ylempänä näyttäisi. Talonpojat ja köyhät laitettiin alimpiin kerroksiin asumaan. Ensimmäisellä tasanteella oli sotilaiden koteja ja tupia, toisella tasanteella oli tori ja heidän kotinsa. Niiden lisäksi oli vielä viisi tasannetta, joista ylimmässä asui Valkoisen Kaupungin hallitsija, Gondorin kuningas Aragorn, Elessarina ja haltiakivenäkin tunnettu mahtava mies. Alwë oli aina halunnut päästä tapaamaan kuningasta itseään ja osoittaa alamaisuutensa ja uskollisuutensa, vaikkei syntyperältään kaupungista ollutkaan. Mutta tuota tilaisuutta ei varmaankaan koskaan tulisi. Kuninkaat ja suurmiehet eivät välitä orvoiksi jääneistä lapsista toisen tasanteen orpokodissa. Olisi typerää luulla semmoisia.

Yhtäkkiä kuitenkin Ireth käännähti katsomaan taakseen ja nyki Alwëa hihasta. "Katso! Tuolta tulee sotilaskulkue: ja se merkitsee vain yhtä asiaa, - joku korkea-arvoinen henkilö on tulossa!" Ireth huudahti. Tyttö alkoi suoristaa pellavaista mekkoaan, ikään kuin se olisi huonosti. Hyi miten turhamaista! Alwë kuitenkin katsoi. Ja sotilaat käskivät tehdä tietä, joten sisarukset siirtyivät sivuun käytävältä. Kohta näkyviin tuli ruskea hevonen ja sen ratsastaja. Ja Alwë ei saanut sanaa suustaan nähdessään tuon ratsastajan. Siinä ratsasti ylväällä ratsullaan itse Kuningas Elessar!

Elessar näki edessään käytävällä kaksi valkotukkaista lasta, ja noiden lasten näkeminen ihmetytti kuningasta. Miten noiden hiukset olivatkin noin nuorella iällä aivan vaaleat, väriä vailla. Kuningas nyökkäsi noille kohteliaasti, ja lapset kumarsivat hermostuksissaan vähän liian matalalle. Hymy kohosi tämän viisaan Hallitsijamme kasvoille. Sitten kohtaaminen oli ohi. Elessar vartioineen ratsasti alas kaupungista. Hän oli matkalla tapaamaan Rohanin käskynhaltijaa Faramiria. Ja tuota tapaamista Elessar odotti kovasti, sillä hän näkisi vanhan ystävänsä, tämän kauniin vaimon ja noiden nopeasti varttuvat lapset.

"Itse Kuningas Elessar!" Ireth henkäisi, kun kulkue oli mennyt. Lapset katselivat suurin silmin käytävälle, ikään kuin odottaen vielä näkevänsä vilauksen Hallitsijasta. Ireth oli hieman hermostuksissaan. Eikö Elessar ollutkin katsonut heitä kummastuneena, ihmetellen? Ireth oli nähnyt kuninkaan kasvoilla ihmetyksen. Ainahan kaikki ihmettelivät tyttöä ja hänen veljeään, mutta että paljon nähnyt kuningaskin! "Itse Kunigas Elessar", Alwë toisti hiljaa. Mitä veli nytkin mietti? Tuo näytti hämmentyneeltä. "Herätys, veli, Kuninkaan kulkue meni jo!" sisko kiusoitteli veljeään. Virnistys kohosi kummankin huulille. Sitten he lähtivät yhä käsi toistensa kädessä kävelemään toria kohti. Ehkä he näkisivät hienoja tuliesityksiä. Ja ehkä Ireth voisi ostaa itselleen jostakin kojusta sievän, näkinkengistä tehdyn korun. Sellaisen Ireth oli aina haaveillut saavansa.
Viimeksi muokannut Vendince, Ma Heinä 29, 2013 2:42 pm. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
Elämä on liian tärkeää otettavaksi vakavasti.

..., mutta jospa olenkin vain oman mielikuvitukseni luomus.

Herätetään loftis henkiin Vuoden Aragorn 2014

Vendince
Puolituinen
Viestit: 309
Liittynyt: Ma Kesä 03, 2013 9:01 pm
Paikkakunta: Mielikuvitusmaassa haltioiden kanssa

Re: Kuin lunta olisi hiuksissaan (PG-13, fluff, Mary Sue)

Viesti Kirjoittaja Vendince »

Toinen osa on tekeillä, ja löysinpä googlesta kaksi kuvaa, jotka kuvaavat hyvin Irethiä ja Alwëa:

Ireth:

https://encrypted-tbn1.gstatic.com/imag ... MHkgnCoR1F

Alwë:

https://encrypted-tbn1.gstatic.com/imag ... j5ZKjB_3iQ

Toivottavasti linkit nyt toimivat! ja nuo on tosiaan anime-versiot heistä :)

____________________________________________________________________________

muoks muoks muoks!


Löysin vielä heistä sopivat kuvat, joissa he ovat aikuisia c:

Alwë (tuon ilme on muuten ihan kamalan pelottava minusta o.o ) :

http://25.media.tumblr.com/tumblr_mamqv ... o1_500.jpg

Ireth:

http://images.ados.fr/1/medias/photo/80 ... mg-img.jpg

Löysin myös aika täydellisen kuvan heidän äidistään, joten laitan senkin tähän :) :

http://25.media.tumblr.com/tumblr_md8i0 ... o1_500.jpg
Viimeksi muokannut Vendince, Ti Heinä 16, 2013 1:33 pm. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
Elämä on liian tärkeää otettavaksi vakavasti.

..., mutta jospa olenkin vain oman mielikuvitukseni luomus.

Herätetään loftis henkiin Vuoden Aragorn 2014

Saphire
Samooja
Viestit: 420
Liittynyt: La Maalis 02, 2013 12:51 am
Paikkakunta: Siellä, mihin kukaan muu ei eksy!
Viesti:

Re: Kuin lunta olisi hiuksissaan (PG-13, fluff, Mary Sue)

Viesti Kirjoittaja Saphire »

Olen hyvin huono kommentoimaan tämän tyylistä tekstiä, mutta yritetään. Virheitä ja häiritseviä lauseita ei taaskaan ollut. Hyvä niin. Juonta tässä ei vielä oikein ollut, mutta tarina kulki sujuvasti eteenpäin ja vaikutti täysin normaalilta arjelta (jota ficeistä enää harvoin löytää). Pienet yksityiskohdat kuten vapaat aineet ja juorut olivat mukavaa luettavaa.

Sisaruksille olit luonut ihanan ystävyyssiteen sekä luonteet. Ulkonäön poikkeavuus muista oli hieno yksityiskohta. (kuvia en saanut kännykällä aukaistua -.-)

Jatkoa pian kiitos
Vuoden originaali 2014~
Saphire tekee paluun vuosia jälkeen.. :'D

Vendince
Puolituinen
Viestit: 309
Liittynyt: Ma Kesä 03, 2013 9:01 pm
Paikkakunta: Mielikuvitusmaassa haltioiden kanssa

Re: Kuin lunta olisi hiuksissaan (PG-13, fluff, Mary Sue)

Viesti Kirjoittaja Vendince »

Kiitos Saphire! Jatkoa tulee pian <: Tuossa ensimmäisessä osassa ei ollut oikein selkeää juonta sen takia, että halusin sen menevän noin :)
Viimeksi muokannut Vendince, Ma Heinä 15, 2013 3:20 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Elämä on liian tärkeää otettavaksi vakavasti.

..., mutta jospa olenkin vain oman mielikuvitukseni luomus.

Herätetään loftis henkiin Vuoden Aragorn 2014

Vendince
Puolituinen
Viestit: 309
Liittynyt: Ma Kesä 03, 2013 9:01 pm
Paikkakunta: Mielikuvitusmaassa haltioiden kanssa

Re: Kuin lunta olisi hiuksissaan (PG-13, fluff, Mary Sue)

Viesti Kirjoittaja Vendince »

Osa 2. näkinkenkäkoru



"Katso Alwë, tuota korua!", Ireth henkäisi. Tytön edessä, myyntipöydällä, oli kaunein näkinkengin koristeltu riipus, mitä Ireth oli koskaan nähnyt. Siinä oli valkoinen helmi, varmasti mereltä asti tuotu. Ireth ei voinut lakata ihastelemasta korua. Sellaisen hän oli aina halunnut saada. Mutta veli oli enemmän kiinnostunut aseista, joita myytiin viereisessä kojussa. "Alwë, kuunteletko sinä?" Ireth tiuskaisi.
Veli käänsi nopeasti katseensa aseista sisareensa, joka näytti hiukan suutahtaneelta. "Mi-mitä?", Alwë kysyi, mutta nähdessään mihin tyttö oli silmänsä iskenyt, hän vuorostaan suuttui. "Se on liian kallis, Ireth", hän mutisi ja katsahti taas aseisiin. "Ja mehän tulimme vain katselemaan, etkö muista?" hän jatkoi harmistuneena. Mutta nähdessään Irethin ilmeen hän tajusi sulkea suunsa. Siskolta ei itku ollut kaukana. Kyllähän Alwë oli kuullut tytön kertovan haaveissaan, kuinka hän joskus ostaisi tuollaisen korun. Alwën mielestä se oli silkkaa turhuutta, mutta hän ei halunnut saada siskoaan itkemään. Ja koru oli kaunis, se Alwën täytyi myöntää.

Ireth päästi veljensä kädestä ja niiskaisi. "Minä menen nyt, jää sinä vain tänne katselemaan noita typeriä aseita, jotka eivät muuta saa kuin harmia aikaiseksi", tyttö sanoi vielä käheällä äänellä ennenkuin ryntäsi tiehensä. Alwën mieli synkistyi. Tottahan hän olisi halunnut siskollensa ostaa vaikka koko torin tyhjäksi, elleivät he olisi orpoja ja vielä köyhiä. Mutta silti. Poika tuli ajatelleeksi, että hän kyllä saattaisi luopua omista säästöistään, olihan Ireth ostanut heille ruokaa jo koko kevään ajan hänen säästäessä omaan miekkaan. Alwë katseli aseita haikeana, miettien Irethin sanomaa. Aseilla tosiaan saatiin usein ainoastaan harmia ja murheita aikaiseksi. Mutta loppuisivatko sodat koskaan jos niissä taisteltaisiin vain nyrkein? Alwë ei oikein uskonut sellaiseen. Hän vilkaisi vielä kerran kumpaankin kojuun, ja teki päätöksensä.

Ireth istui kivisellä aidalla, joita oli siellä täällä rajaamassa liuskaa, josta pääsi alemmille tasanteille. Kyyneleet tipahtelivat tytön mekolle, jättäen siihen märkiä läikkiä. Miten Alwë saattoikin olla sellainen! Joskus tytöstä tuntui, että Alwë ei välittänyt muista kuin itsestään. Taatusti veli oli nytkin katselemassa itselleen asetta, jolla voisi sitten heilutella ja leikkiä sotilasta. Ja Ireth oli tehnyt niin paljon veljensä hyväksi, puhunut tämän puolesta, kun tämä on tehnyt pahojaan ja antanut ostamastaan ruoasta osan pojalle. Uusi nyyhkytysten aalto värisytti tytön kehoa. Tätä Ireth ei antaisi anteeksi pitkään aikaan.

Etsittyään siskoaan jonkin aikaa Alwë oli jo valmis luovuttamaan ja menemään kotiin. Irethin anteeksianto oli nyt tärkein asia pojalle. Mutta hän näki tytön viimein istuvan kädet sylissään itkemässä. Alwë oli hirveän pahoillaan siskon puolesta. Hän hiipi tytön luokse ja halasi tätä hellästi. "Ireth", hän aloitti. "Mene pois Alwë, haluan olla yksin", tyttö kuiskasi nyyhkytysten lomasta. Alwë painoi päänsä tytön päätä vasten ja ojensi tälle kankaanpalaseen käärityn lahjansa. Ireth heilautti kädellään pojan kättä pois, mutta nähdessään nyytin tyttö otti sen käteensä. Itku laantui. Sisko avasi lahjan ponnettomasti ja hitaasti, mutta otettuaan sen esille, hänen kätensä pysähtyivät.

"Voi Alwë!" Ireth huudahti. Pojan kasvoille levisi tyytyväinen hymy. Hän inhosi lahjomista, mutta ei kai tätä lahjomiseksi laskettukaan. "Ireth-rakas, annatko sinä minulle anteeksi ajattelemattomuuteni? Tiesin kyllä että se koru on sinulle tärkeä", Alwë kysyi hiljaa ja hyppäsi aidan yli tytön luo. Ireth katsoi poikaa kyynelsilmin, hymyillen kauniisti. "Anteeksi itsellesi että kiivastuin niin. Mutta tämä on kyllä kaunein lahja mitä olen ikinä saanut", tyttö sanoi ja ponnahti äkkiä pojan syliin. Alwë ei voinut muuta kuin kietoa kätensä rakkaan sisarensa ympärille ja hymyillä. Hän kuivasi Irethin kyynelet peukalollaan ja sisarukset katselivat toisiaan hymyillen pitkän ajan.

"Saanko laittaa sen kaulaasi?" poika kysyi siskonsa silmiin katsoen. Ireth nyökkäsi ja ojensi korun pojalle. Alwë avasi ketjun varovaisesti, ja ihmetteli taidokkaasti tehtyä lukkoa. Sitten hän pyysi sisartaan kääntymään selin ja asetti korun tämän kaulalle. Hän sulki lukon ja käänsi sitten siskonsa itseään päin tämän hartioista katsoakseen korua. "Se on kaunis", Alwë sanoi. Sisaren hymy sai hänetkin hymyilemään, ja pian he juoksivatkin kotia kohden käsi kädessä. Siitä oli tullut heille jonkinlainen tapa, koska he halusivat olla toistensa lähellä niin paljon kuin mahdollista.


******


Pitkään aikaan ei Ireth korua kaulastansa ottanut, ja ne harvat, jotka olivat hänen ystäviään, ihastelivat sitä ja kadehtivat Irethiä. Tyttö ei voinut olla tuntematta ylpeyttä saadessaan pitää sitä kaulassaan. Hän ja Alwë eivät olleet pitkään aikaan kinastelleet, ja kaikki oli hyvin heidän välillään. Arki soljui samankaltaisena, vaikka heillä olikin nyt entistä enemmän töitä majatalossa kevään kauppiaiden ja matkalaisten tultua kaupunkiin. Ireth, tapansa mukaan, piti veljensä poissa pahanteosta vain vaivoin. Mutta ehkä Alwë oli viimekertaisen riidan myötä tullut hieman järkiinsä.


Ireth istui kylpypaljussa ja pesi itseään. Lämmin, tuoksuva vesi sai hänen olonsa raukeaksi. Kerran kahdessa kuukaudessa saivat orpolapset peseytyä talon paljussa, jos vain hakivat itse pesuvetensä. Ireth tarkasteli käsiään, jotka olivat raskaan työn myötä arpiintuneet. Kuninkaan lapsilla tuskin olisi sellaisia käsiä. Hän hankasi huolellisesti kaiken lian vartaloltaan ja nautti jokaisesta hetkestä.

Kylpeminen oli tytön lempipuuhaa quenyan opiskelun lisäksi. Hän tuli ajatelleeksi, että olisi jännittävää jos hänen opettajansa olisi oikea haltia. Ireth ei ollut koskaan nähnyt haltioita, vaikka kaupungissa niitä vierailikin aika ajoin, ja kuninkaan sanottiin olevan haltioiden suuri ystävä. Voi kun tytöllä ja hänen veljellään olisi mahdollisuus päästä haltioiden kaupunkiin Rivendelliin tai Lothlorieniin opiskelemaan! Se oli Irethin suurin haave nyt, kun hän oli saanut näkinkenkäkorun veljeltään. Ireth vilkaisi nopeasti tuolille, johon hän oli riisunut korunsa.

Peseydyttyään Ireth kuivasi itsensä suureen pyyhkeeseen ja puki ylleen kuluneen pellavamekkonsa ja esiliinansa. Hän otti näkinkenkäkorun käteensä ja tarkasteli sen helmeä. Äkkiä tyttö huomasi yhden simpukankuoren takana pientä tekstiä. Vaikka hän ei ollut kovin hyvä lukemaan, osasi hän kuitenkin lukea nimiä. Ja nuo nimet jotka tyttö luki, saivat hänen sydämensä hypähtämään. Simpukankuoreen oli kaiverrettu Irethin ja Alwën nimet!

"Alwë! Tule katsomaan!" hän huusi samantien, ja kohta veli tulikin hieman häpeillen kylpyhuoneeseen. Nähtyään, että sisarella oli vaatteet yllään, poika rentoutui huomattavasti. "Tule katsomaan mitä tänne on kirjoitettu!" Ireth henkäisi. Alwë meni tytön viereen ja otti näkinkenkäkorun käteensä. Nimet luettuaan pojan posket kalpenivat. "Miten? Tuskin se on kuulunut ennen jollekkin, jolla on ollut samat nimet kuin meillä.." hän kysyi hiljaa.

Orpolasten hoitaja kiiruhti hätistämään Alwëa sisarensa kimpusta. "Mitä tämä on olevinaan? Poika, ulos ja heti! Ja tyttö laskee veden pois että toiset voivat kylpeä myös!" nainen meuhkasi. Alwë lähti huoneesta katsoen Irethiä ilmeellä, että halusi tytön juttelevan kanssaan myöhemmin. Hoitaja jäi vahtimaan tytön työtä ja kyseli: "Mitä se veljesi täällä oikein teki? Ei pojilla ole lupa tulla tänne, kun tytöt ovat kylpemässä", hän muistutti. Hoitajan nimi oli Amelie, ja hän oli usein kohtuullisen kiltti, mutta naisen suuttuessa kukaan ei halunnut olla hänen lähellään. "Minulla.. Minulla oli vain hänelle asiaa. Anteeksi", Ireth kiiruhti sanomaan ja laski vettä hitaasti likakaivoon lattiassa.


Tehtyään työnsä Ireth kiirehti veljensä luo. Poika oli parhaillaan siivoamassa huonettaan, jonka hän jakoi monen muun orvon kanssa. "Puhutaan nyt heti, myöhemmin ei ole mahdollisuutta, kun on niin paljon tekemistä. Jätä se siivous hetkeksi", tyttö kehoitti. Alwë laski harjan kädestään ja pyyhkäisi otsaansa. "Minä vähän mietin.. Sen on täytynyt kuulua meille tai perheellemme", Alwë sanoi hiljaa. Ireth nyökkäsi hänelle. "Niin onkin. Mutta miten se on tänne joutunut? Ja mikä ihmeellinen sattuma että juuri me ostimme sen!" tyttö henkäisi.

Alwë istahti vuoteensa vierelle ja Ireth tuli hänen viereensä. "Niin.. Onkohan se ollut äidillämme ja sitten hän on myynyt sen kauppiaalle tai kadottanut sen", poika arveli. Ireth otti veljensä kädet omiinsa. "Saamme sen selville vain menemällä sen kauppiaan luokse jolta tämän ostimme", tyttö sanoi. "Tehdään se heti huomenna", Alwë jatkoi hänen lausettaan. He katsoivat toisiaan sanattoman ymmärryksen merkiksi ja erosivat, mennen tekemään töitä omille tahoilleen.


*****


Seuraavana päivänä sisarukset lähtivät toria kohti aikomuksenaan löytää tuo korun myynyt kauppias. Alwë oli hiukan väsynyt eilisen päivän toiden takia, mutta tehtävä sai hänet virkeäksi. Aamu oli vielä varhainen, sillä heillä oli vapaata aikaa vain aamusta, päivällä heidän täytyisi mennä auttamaan lihakauppiasta tämän puodissa. Se oli likaista puuhaa, mutta he saivat siitä mukavasti tienestejä ja lihakauppias oli mukava mies. Ireth ei eläinten teurastuksiin osallistunut, piti vain sillä aikaa tiskiä avoinna. Alwën osaksi jäi siis avustaa kauppiasta teurastuspuuhissa. Veren näkeminen ei poikaa hätkähdyttänyt, mutta peloista kimeänä huutavat eläimet saivat hänet voimaan pahoin. Usein hänen pitikin pitää vähän aikaa taukoa työstä, ja rauhoittaa mielensä.

Ireth odotti kauppiaan näkemistä innoissaan. Tietysti oli olemassa mahdollisuus, että kauppias oli jo lähtenyt kaupungista, mutta hän osasi olla silti toiveikas. Ajatus siitä, että he saisivat uutta tietoa perheestään oli jännittävä. Heillä ei ollut muuta perintöä äidistään kuin ystävällisen, heistä jonkin aikaa huolehtineen vartijan piirtämä kuva. Se oli epätarkka ja kulunut, mutta se toi lohdutusta lapsille. Heidän äidillään oli ollut upeat mustat, laineikkaat hiukset ja siniset silmät, aivan kuin kaksosilla. Kasvonpiirteet olivat aivan kuin Irethillä, ja tyttö muistutti päivä päivältä enemmän äitiään.

Lapset saapuivat torin laidalle. Kohtalaisen laaja, kojujen täyttämä aukea alkoi heräillä uuteen päivään. Myyjät asettelivat erilaisia myytäviään esille. Jokunen asiakas käyskenteli jo myyntipöytien seassa tuotteita katsellen. Alwë ohjasi sisarensa kojun luokse, josta näkinkenkäkoru oli ostettu. Alwën ja hänen sisarensa suureksi helpotukseksi sama miespuolinen myyjä oli pöydän takana odottelemassa. "Huomenta!" Alwë tervehti myyjää. Tuo tervehti heitä iloisesti ja kysyi, haluaisivatko he ostaa jotakin. "Emme tällä kertaa, mutta me tarvitsisimme tietoa tähän ostamaani koruun liittyen", poika kertoi. Samalla hän näytti näkinkenkäkorua lähempää myyjälle.

"Kertokaa vain miten voin auttaa, niin katsotaan osaanko vastata", myyjä puheli ystävällisesti melko pitkää partaansa sivellen. Mies ojensi kättään korua kohti, ja Alwë antoi sen hänelle. Hetken korua tarkasteltuaan ja kääneltyään kauppias katsahti lapsiin. "Tai älkää toki. Arvaan, että haluatte kysyä, mistä olen saanut tämän korun", mies sanoi. Hämmästyneet kaksoset nyökkäsivät vastaukseksi. "Noh, se ei ole pitkä tarina. Tulkaa tänne ja istukaa mukavasti niin minä kerron samalla kun laitan myytäviäni esille", ukko puheli. Irethin johdolla Alwë tuli kojun toiselle puolelle ja he istuutuivat jauhosäkkien päälle.

"Noh, olin merenrantakaupungissa, jonka nimi on Pelargir, ja jossa on Kuninkaan laivastoa ja joka on varsin suuri kaupunki. Olin myymässä siellä korujani ja kankaitani, kun eräänä iltana luokseni saapui nainen. Nainen myi minulle tämän korun, ja kertoi, että hänen täytyi myydä se saadakseen rahaa kaupungista pakenemiseen. Enempää hän ei kertonut. Arvaan, että tunnette tämän naisen?" mies selitti. Alwë katsahti siskoonsa kasvot innosta loistaen. "Saatamme tunteakkin. Minkä väriset hiukset tuolla naisella oli? Entä silmät?" poika kyseli. Nyt kauppias kääntyi heihin päin ja hetken mietittyään vastasi: "Luulen.. Luulen että mustat. Ja silmät olivat selvästi siniset. Sen minä muistan, sillä ne jäivät mieleeni siitä tapaamisesta."

Ireth henkäisi kovaan ääneen, ja mies kohotti kulmiaan ihmeissään. "Kyllä me.. tunsimme hänet. Hän oli äitimme", Alwë sanoi, ja tunsi kuinka kyynel valui hänen poskelleen. Mies kumartui heidän tasolleen ja katsoi heitä murheellisen ymmärtäväisesti. "Ymmärrän. Pahoitteluni.." hän sanoi ja äkkiä hän rutisti lapsia syliinsä ja silitti heidän päitään. Alwë purskahti äkillisesti itkuun, joka kuului varmasti kauas. Pideltyään lapsia sylissään, kunnes nämä rauhoittuivat, kauppias nousi ja hymyili heille.

"Hän myi minulle myös toisen esineen", hän kertoi. Hetken pengottuaan tavaroitaan mies nosti pienestä korurasiasta hopeisen sormuksen. "Tämän hän myös myi minulle. Se on luultavasti arvokas, ja pidin sitä tallessa siltä varalta, että joku varakas asiakas haluaisi jotain erityistä. Mutta nyt olen tullut siihen päätökseen, että se kuuluu teille. Olkaa hyvät vain", tuo kertoi ja laittoi sormuksen Alwën kouraan. Lapset katselivat miestä hämmentyneinä, ja kiittivät häntä vuolaasti. Hyvästeltyään kauppiaan ensin lämpimästi, sisarukset lähtivät torilta työhönsä.

Lihakauppiaan puodin edessä Alwë pysähtyi tarkastelemaan sormusta. Se oli liian iso hänen sormeensa, mutta hän saattaisi pitää sitä ketjussa kaulallaan. Sormus oli hyvin kaunis ja koristeellinen. Siihen oli upotettu kaunis, valkoinen helmi. Ireth löysi sormuksen sisäpinnasta Alwën nimen. Korut olivat lahja heidän äidiltään, ja se sai heidät hämmentyneiksi ja haikeiksi. Kuinka paljosta heidän äitinsä olikaan joutunut luopumaan, päästäkseen pakoon.. mitä? Siitä lapsilla ei ollut aavistustakaan.


A/N: tällä kertaa tälläinen <: kommenttia! Ainiin, tässä on tietoa siitä Pelargirista, jos jotakuta mietityttää. Se oli siis oikeasti Keskimaan meren rannalla, ja siitä on myös Kontuwikistä kirjoitettu. Päädyin siihen kun halusin liittää tarinaan meren rannalla sijaitsevan kaupungin, ja tuo oli ensimmäinen mitä onnistuin löytämään.

http://wiki.kontu.info/Pelargir
Viimeksi muokannut Vendince, Su Heinä 14, 2013 9:41 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Elämä on liian tärkeää otettavaksi vakavasti.

..., mutta jospa olenkin vain oman mielikuvitukseni luomus.

Herätetään loftis henkiin Vuoden Aragorn 2014

Saphire
Samooja
Viestit: 420
Liittynyt: La Maalis 02, 2013 12:51 am
Paikkakunta: Siellä, mihin kukaan muu ei eksy!
Viesti:

Re: Kuin lunta olisi hiuksissaan (PG-13, fluff, Mary Sue)

Viesti Kirjoittaja Saphire »

Et sinä voi lopettaa tähän :cry: !
Tuli oikeasti halu tietää, mitä oli tapahtunut.

Ficin juoni alkoi erottua ja enemmän yksityiskohtia tulla esiin. Virheistä on turha edes mainita. Eihän niitä ole. Kehuskelua voisin jatkaa vaikka maailman tappiin, mutta on kamala väsy.

Jatkoa odotetaan silmät kiiluen :D
Vuoden originaali 2014~
Saphire tekee paluun vuosia jälkeen.. :'D

Vendince
Puolituinen
Viestit: 309
Liittynyt: Ma Kesä 03, 2013 9:01 pm
Paikkakunta: Mielikuvitusmaassa haltioiden kanssa

Re: Kuin lunta olisi hiuksissaan (PG-13, fluff, Mary Sue)

Viesti Kirjoittaja Vendince »

Saphire kirjoitti:Et sinä voi lopettaa tähän :cry: !
Kyllä vain voin! ja oli pakko koska alkaa olla myöhä ja tuo oli niin sopiva kohta lopettaa.. :)

Niin tosiaan, juonikin alkaa löytyä! :mrgreen:

Minuakin väsyttää, pitää varmaan mennä tänään aikaisemmin nukkumaan kuin eilen (minä typerys menin nukkumaan vasta 00.25, ja herätin varmasti koko talon kun rymistelin alakertaan rättiväsyneenä) :oops:

Kiitos jälleen kommentistasi!

Jatkoa olen jo tekemässä. <:
Elämä on liian tärkeää otettavaksi vakavasti.

..., mutta jospa olenkin vain oman mielikuvitukseni luomus.

Herätetään loftis henkiin Vuoden Aragorn 2014

Vendince
Puolituinen
Viestit: 309
Liittynyt: Ma Kesä 03, 2013 9:01 pm
Paikkakunta: Mielikuvitusmaassa haltioiden kanssa

Re: Kuin lunta olisi hiuksissaan (PG-13, fluff, Mary Sue)

Viesti Kirjoittaja Vendince »

Osa 3. Lumihiutaleita






Vuosi oli kulunut nopeasti. Lapset tekivät työtä ja opiskelivat ahkerasti, ja kesän koittaessa he saivat töitä Valkoisen kaupungin niityiltä. Työhön kuului lampaiden paimentamista ja vahtimista. Heidän seuranaan oli hiukan heitä vanhempi poika, jonka nimi oli Fingon. Ireth oli usein huomannut pojan katselevan häntä. Tämä sai tytön hermostuneeksi ja hiljaiseksi. Alwë taas nautti vastuusta täysin rinnoin. Hän oli kaiken aikaa jakelemassa muka tärkeitä tehtäviä muille, kun itse istui kivellä ja nojasi paimensauvaansa. Ireth keräsi aikansa kuluksi kukkia ja illan koittaesssa, kun he vaihtoivat vahtivuoronsa vanhempien miesten kanssa, Ireth vei kukat orpokotiin ja valmisti niitä yön hämärässä voiteita ja salvoja. Tyttö vei purkitetut voiteensa myytäväksi erääseen puotiin, ja lapset ansaitsivat jälleen lisää rahaa. Heillä ei siis ruuasta ollut pulaa. Ja kun koitti seuraavat markkinat, Alwë sai ostaa itselleen ensimmäisen oikean miekkansa.

Mutta kesä kääntyi hiljalleen syksyksi ja alkoi sadonkorjuu. Orpokodin lapset käskettiin pelloille auttamaan heinän kokoamisessa lyhteiksi. Työ oli rankkaa ja päivät pitkiä, eikä lasten annettu pitää montaa taukoa. Niin heille ei jäänyt aikaa miettiä omia sukujuuriaan. Koruja he varjelivat hengellään, eivätkä laskeneet niitä kaulastaan kovinkaan monesti. Kaiken lisäksi kesän lyhyen loman loputtua oli heidän käytävä taas kolme päivää viikossa koulua. Mutta Ireth oppi yhä enemmän haltioiden kieltä, ja alkoikin käyttää sitä niin usein kuin vain voi. Se sai Alwën hiukan suuttuneeksi, sillä eihän hän ymmärtänyt yhtään mitä sisko puhui, jos tämän suusta pääsi vain haltiankielisiä sanoja. Irethin opettaja laittoi merkille tytön kehityksen, ja eräänä iltapäivänä hän kutsui tytön puheilleen. Sinne Ireth oli nyt matkalla.

Koulu oli miltei tyhjä. Opettajatar otti Irethin vastaan hymyillen. "Hyvää iltaa, rouva Líndal", Ireth tervehti ja niiasi syvään. Opettajatar pyysi tytön istumaan luoksensa. "Pyysin sinut tänne, sillä olen huomannut huiman kehityksesi quenyan opiskelussa", nainen aloitti rauhalliseen tapaansa ja katsoi Irethiä silmiin. Tyttö ei ymmärtänyt yhtään, mitä opettajatar ajoi takaa. "Niinpä, pitkän pohdinnan jälkeen, olen päättänyt antaa sinulle mahdollisuuden opiskella haltioiden opetuksessa", hän jatkoi ja nousi tuoliltaan. Ireth henkäisi hämmästyneenä. "Tietysti teillä täytyy olla hoitajanne suostumus", nainen tarkensi.

Ireth ei saanut sanaa suustaan. "Minä.. tietysti.. Siis.. Äh, kuulkaa siis.." hän sopersi ja opettajatar naurahti tytön hermostukselle. Viimein Ireth kokosi itsensä jotakuinkin rauhalliseen tilaan ja oli valmis vastaamaan. "Voitteko kuvitella: Se on ollut suurin haaveeni siitä lähtien kun aloitin tämän kielen opiskelun! Tietysti minä suostun. Ja hoitajanikin suostuu, ainakin luulen niin. Mutta on olemassa yksi ongelma", hän sanoi ja piti pienen tauon. Opettajatar pyysi häntä kertomaan tuon ongelman. "Alwë. Alwë on se ongelma. Hänestä minä en voi erota, eikä hän minusta. Hänen olisi tultava mukaan", Ireth kertoi hiljaa laskien katseensa.

Hän nosti sen kuitenkin katsoakseen opettajatarta. "Se.. Se ei luultavasti ole ongelma. Tai on, mutta saamme sen järjestettyä. Veljesi voi jatkaa opiskelua haltioiden luona, sillä useat heistä osaavat puhua meidän kieltämme. Ja hän voi opiskella sotilaaksi, tai oppineeksi, kummin vain tahtoo", rouva Líndal vastasi ja meni pöytänsä ääreen, ottaen sieltä jonkin paperin. "Vie tämä hoitajallesi. Kun hän on täyttänyt lomakkeen, tuo se takaisin minulle. Ja Ireth, minä pidän sinusta kovasti. En ehkä haluaisi luovuttaa sinua toiseen opetukseen, mutta haluan turvata tulevaisuutesi. Tämä on tilaisuus, jollaisesta monet muut orvot voivat vain haaveilla", hän sanoi ystävällisesti ja ojensi paperin tytölle. Hetken he katselivat toisiinsa, mutta halasivat sitten toisiaan lämpimästi. "Minäkin pidän sinusta. Sinusta on tullut näiden vuosien aikana kuin sisar minulle. Kiitos", tyttö sanoi ja lähti huoneesta.


********


"Vai sillä tavalla!", hoitaja huudahti ensin terävästi, mutta kohta tuo oli jo halaamassa hämmentynyttä tyttöä. "Onnittelut. Olen hyvällä päällä tänään, ja kyllä, minä suostun", hän naurahti. Ireth ei voinut olla hypähtämättä ilosta. Hän ojensi paperin naiselle, ja pyysi mennä Alwën luokse. Hoitaja kertoi, että poika oli mennyt ulos jokin aika sitten.

Ireth löysi veljensä harjoittelemasta miekkailua puisilla miekoilla, kenenpä muunkaan kuin Fingonin opastuksessa. Nuo olivat olevinaan hyvätkin ystävät, eikä tyttö voinut olla huomaamatta, kuinka veli vietti aikaa hänen kanssaan yhä vähemmän. "Alwë!" tyttö huusi. Pojat lopettivat leikkinsä ja kohta veli tuli hengästyneenä siskonsa luokse.

"Mitä nyt?" tuo kysyi, eikä vaikuttanut lainkaan kiinnostuneelta siskoonsa. "Minulla on asiaa. Voitko tulla kanssani istumaan johonkin?" Ireth kysyi. Alwë kohautti olkiaan ja huiskutti kättään hyvästiksi ystävälleen. Sisarukset kävelivät jonkin matkaa, kunnes menivät istumaan tynnyrien päälle. "Quenyan opettajanihan kutsui minut tänään keskustelemaan kanssaan", Ireth aloitti. Alwë katseli maata jalkojensa alla, ja tyttö yritti turhaan saada katsekontaktia veljeensä. "Hän kertoi, että oli järjestänyt minulle oikean haltian opettajaksi. Rivendellissä", tyttö jatkoi. Nyt Alwë katsahti kauhistuneena siskoonsa.

"Ei se käy päinsä. Et sinä voi lähteä", poika esteli. Ireth tuhahti suuttuneena. "Miksi sinä olet lähtöä vastaan? Minä tahdon mennä", hän huokaisi. Poika laittoi kädet puuskaan syliinsä ja potkaisi pikkukiveä kengänkärjellään. "En halua joutua eroon sinusta, sisko. Sinä olet minun perheeni, ymmärräthän sen?" hän sanoi käheästi. Ireth nojasi veljensä olkaan ja otti tämän leuasta kädellään kääntääkseen pojan katsomaan itseään. "Sinä tulet tietysti minun mukaani. Opettajatar sanoi että hän järjestää sinulle opetusta siellä. Ajattele, voit opiskella haltioiden opetuksessa sotilaaksi tai kirjanoppineeksi!" Ireth puheli.

Alwë kiskaisi itsensä vapaaksi siskon otteesta. "Ei. En tahdo lähteä. Meillä on täällä ihan kaikki tarvittava", poika vastasi. Ireth hypisteli mekkonsa helmaa turhautuneena. "Alwë. Kerro oikea syy, miksi emme voisi turvata tulevaisuuttamme haltioiden opetuksessa. Voimme kyllä palata tänne aikuisina", hän tivasi. Ireth heilutteli jalkojaan ja potki kantapäitään tynnyriä vasten. Veli nousi yhtäkkiä seisomaan ja katseli Irethiä nojaten seinään hänen takanaan, niin että sisko oli hänen käsivarsiensa välissä.

"Minä..", hän aloitti tuskaisella äänellä. "Minä olen.. rakastunut. Ireth, en tahdo lähteä. En voi lähteä.." hän kertoi kiivaasti. Ireth nojautui taaksepäin veljensä luota ja katseli tämän tuskaisia kasvoja hämmentyneenä. "Siksi sinä siis olet viettänyt niin paljon aikaa poissa", hän henkäisi. Poika nyökkäsi. "Kuka on tämä tyttö?" sisko kysyi veljeltään kepeällä äänellä. "Hän.. Ei, en voi kertoa. Mutta joka tapauksessa en haluaisi lähteä. Anna minun miettiä asiaa", Alwë mutisi. Tyttö nyökkäsi veljelleen hyväksyvästi ja sipaisi tämän hiuksia pois pojan kasvojen edestä. "Totta kai sinä saat miettiä. Aseta asiat siihen järjestykseen, mitkä ovat sinulle tärkeitä. Minä olen joka tapauksessa hyväksynyt jo lähdön ja aion lähteä", Ireth sanoi ja siirsi veljensä käden tieltään. Hän nousi tynnyrin päältä ja lähti orpojen taloa kohti hymy huulillaan. Alwë katseli hänen peräänsä tutkimaton ilme kalpeilla kasvoillaan.


Tuli ilta, ja lapset ryhtyivät nukkumaan kukin huoneissaan. Ireth ei saanut unta. Kuu loisti tummalla yötaivaalla ja muutama pilvenhattara lipui sen ohitse. Kuunvalo sai huoneen näyttämään aavemaiselta. Äkkiä Ireth kuuli läheltään puulattian natinaa. Hän kääntyi katsomaan äänen suuntaan, mutta ei onnistunut näkemään mitään pimeässä nurkkauksessa. "Kuka siellä?" tyttö kuiskasi. Kukaan ei vastannut. Ireth tiesi, että huoneen ovi sijaitsi tuossa nurkassa, ja kuka vain olisi saattanut tulla hiljaa huoneesen. Hän tuli rauhattomaksi. "Kuulin kyllä että siellä on joku", hän kuiski pimeyteen. Viereisissä sängyissä nukkuvat lapset kääntyilivät jo hiukan levottomina, mutta pysyivät unessa. Ääni toistui, ja kohta nurkkauksesta ilmestyi tumma hahmo. "Kerro kuka olet tai sytytän valon", Ireth uhkasi ja siirsi kätensä yöpöydällä olevalle kynttilälle.

Hahmo astui askeleen lähemmäs. Silloin Ireth tunsi tulijan. Alwë. Hän nousi vuoteestaan vain ohut yöpuku ja kaapu yllään ja meni veljensä luokse. "Jos sinulla on asiaa, kutsu minua äläkä ole vain hiljaa", hän mutisi. Alwë käännähti ovelle päin ja hiipi tuonne. Poika katosi ovesta ulos ja Ireth seurasi häntä yrittäen olla mahdollisimman varovainen. Mikä ihme oli saanut veljen heräämään keskellä yötä ja tulemaan sisarensa luokse? Sitä Ireth ei tiennyt, mutta hän aikoi kysyä sitä heti turvalliseen paikkaan tultuaan, jossa he voisivat puhua, joskin hiljaisella äänellä.

"Alwë, mitä tämä on olevinaan?" tyttö kysyi veljeltään vihaisesti. Alwë katseli ikkunasta ulos pimeälle kadulle. Ireth meni tämän viereen ja tönäisi poikaa kevyesti. "Sinä olisit voinut herättää kaikki! Entä jos olisit joutunut ongelmiin tyttöjen huoneessa olemisesta keskellä yötä?!" hän kuiskasi ja katsoi hänkin ulos. "Itsehän sinä siellä mekastit.." poika puolustautui ja katsahti nopeasti sisareensa, jonka kalpea iho hohti hiukan yön pimeydessä. Ireth tuhahti hiljaa ja nojasi käsillään ikkunanpieleen. "Miksi kutsuit minut tänne?" hän kysyi. Alwë katseli jälleen pimeälle kadulle. "En tiedä. Jokin pitää minua hereillä. Jokin.. Ikään kuin odottaisin jotain tapahtuvan", hän kertoi. Ireth kohotti kummastuneena kulmiaan. "Tunnen samoin. Mutta mitä se voi olla?" hän kuiski veljelleen. Alwë kääntyi siskoonsa päin ja otti tämän olkapäistä kiinni. "Sisar, minä tahdon mennä ulos. Jokin kutsuu minua menemään", hän henkäisi.

Ireth katsoi veljeensä, tai sitä osaa veljestä, jonka hän pystyi näkemään kelmeässä kuunvalossa. Kuu katosi pilvien taakse, jättäen kaksoset vieläkin syvempään pimeyteen. "Niin minuakin. Mutta ovet ovat lukossa", hän totesi. Alwë naurahti ja kulki eteiseen. "Etkö todella tiennyt, että talossa on toinenkin reitti ulos? Se ei ole koskaan lukittuna, mutta se on sisäpuolelta säpissä niin että kodittomat eivät keksi paikkaa täältä. Tule, se on kellarissa", hän kertoi ja nauroi käheästi.

Sisarukset nappasivat kenkänsä eteisestä ja Ireth sytytti kynttilän saadakseen lisää valoa. Alwë meni keittiönurkkaukseen ja nosti painavan kellarinkannen lattiassa. Hän otti kynttilän siskoltaan ja lähti laskeutumaan puisia, pölyn peitossa olevia portaita alas. Ireth tuli hetken kuluttua hänen perässään, varoen osumasta harhaan. Perässään hän sulki kannen lattiassa, sillä jos hoitaja heräisi kesken yön ja tulisi syömään keittiöön, -ja sitä hän tuntui tekevän, ei hän saisi löytää avonaista kellarinluukkua ja kaksosten tyhjiä sänkyjä.

Jännitys kipristeli kummankin vatsassa, ja viimein he tulivat pienen ikkunattoman oven luokse, joka oli suljettu sisältäpäin. Kellarin lattialla vilisti aika ajoin mustia rottia, joita Ireth pelkäsi ja inhosi. Mutta kohta kaksoset olivat viileässä ulkoilmassa. He sulkivat oven hiljaa ja lähtivät kävelemään alemmas kaupunkiin. "Minne me menemme?" tyttö uskalsi viimein kysyä vähän kuuluvammalla äänellä. Alwë asteli varmoin askelin eteenpäin, alempaa tasannetta kohti. "Muurille. Vartijat nukkuvat taatusti, kyllä sinne voi mennä", poika kertoi ja katseli nyt pilvien peittämää yötaivasta. "Mutta miksi?" Ireth kysyi ja otti veljeään kädestä. Öinen katu oli hiukan pelottava, ja tytön tuli pian kylmä. "Minusta vain tuntuu, että meidän täytyy mennä sinne. Ja miksei sinne, kun emme muutakaan hyvää paikkaa keksi. Ja haluan jo ymmärtää tämän oudon tunteen", hän kertoi ja katsoi siskoonsa hymyillen. Sisar puristi veljensä kättä hieman tiukemmin ja yhdessä he jatkoivat kävelyään.

"Shh.. Tuo vartija on hereillä", Alwë kuiskasi. Ireth oli painautunut mahdollisimman pieneksi heinäkärryjen taakse. Alwë kurkki kärryjen alta porteille päin. Äkkiä poika kiskaisi siskonsa kädestä ja lähti juoksemaan portaita kohti, jotka veivät ylös muurille. Ireth ei voinut kuin juosta veljensä mukana. Vartija oli mennyt portista ulos tarkastuskierrokselle. Kaksosten hengitys alkoi huuruta, ja ilma kylmeni kaiken aikaa. Ylhäällä muurilla ei heidän helpotuksekseen ollut vartijaa. Ehkä tämä oli mennyt herättämään seuraavan vahtivuorossa olevan.

Alkoi tuulla. Vaativan oloinen, kylmä puhuri suhisi heidän ympärillään. Lapset pitelivät toisiaan käsistä ja katselivat ylös taivaalle. Miltei mustat pilvet olivat kerääntyneet tasangon ylle. "Tulee myrsky", Alwë sanoi ja tunsi sisällään kummaa odotusta. Pian hän tunsi räjähtävänsä, ja hän katsoi sisareensa jonka näki kokevan samat tuntemukset kuin itsellään. "Mitä tämä on, veli?" Ireth kuiskasi hätääntyneenä. "En tiedä, sisko, en tiedä!" poika henkäisi. Tuuli leikki heidän pitkillä valkoisilla hiuksillaan ja Irethin kaapu heilui viiman mukana. Alwë ei voinut olla kiinnittämättä huomita siihen, ettei siskolla ollut paljoa yllään. "Sinähän palellut vielä", hän mutisi ja sulki sisaren syliinsä.

Yhtäaikaisesti he katsoivat taivaalle, ja silloin mustat pilvet alkoivat laskea maahan valkoisia hiutaleita. "Lunta!" Ireth henkäisi ihastuneena. Koko heidän pitkien elinvuosiensa aikana ei lunta ollut satanut. Kerrottiin, että se oli harvinaista Gondorissa ja Keskimaassa muutenkin. Veli ja sisar katselivat näkymää ihatuksissaan. Kohta nuo pienet valkoiset hiutaleet laskeutuivat heidän iholleen. Silloin kevyt sade muuttui kunnon myrskyksi. Tuuli vinkui ja suhisi ja hiutaleet iskeytyivät kovina heidän iholleen. "Alwë, minun on kylmä!" Ireth yritti huutaa, mutta kaikki äänet karkasivat tuulen mukaan. He laskeutuivat muurille istumaan ja halasivat toisiaan peloissaan. "Ireth!" Alwë sai huudettua hampaiden kalinan lomasta. "Sinä olet ihan kylmä ja valkoinen!" hän kiljui tuuleen. Ireth puristi veljeään entistä tiukemmin itseään vasten. "Sinä olet myös", hän kuiskasi veljensä korvaan, ennen kuin kumpikin vajosi pimeyteen.


*****


Koko yöstä eivät lapset muistaneet enää enempää, mutta aamulla kaksoset heräsivät kellarista. He huomasivat kylmettyneensä pahasti. "Sinä saat kyllä melkoisen kuumeen viimeöisen takia", Alwë naurahti. "Mitä tapahtui?" tyttö kysyi ja sisarukset katselivat toisiaan hämmentyneinä. "Ja milloin me olemme tänne joutuneet?" hän jatkoi Alwën pudistellessa päätään. "En tiedä sisko, mutta meille ollaan varmasti kamalan vihaisia tämän jälkeen. Sanotaan, että minä kävelin unissani ja sinä lähdit minun perääni, mutta kun et saanut minua vietyä sänkyyn ennenkuin olin pudonnut kellariin, jäit luokseni nukkumaan", poika naurahti. Ireth arveli, ettei se menisi heidän hoitajalleen läpi, mutta sillä ei olisi hänen puolestaan mitään väliä. Ja aina he voisivat uhata naista sillä, että kertoisivat kaikille hänen syövän öisin kansalaisten verovaroilla hankittuja ruokia. Kaksosten heleä nauru täytti huoneen.

A/N: Tälläistä tällä kertaa. Virheistä en ota selvää, joten kertokaahan jos löydätte jotakin. Ja muutenkin kommentti on tervetullutta. <:
Viimeksi muokannut Vendince, Ti Heinä 16, 2013 1:25 pm. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
Elämä on liian tärkeää otettavaksi vakavasti.

..., mutta jospa olenkin vain oman mielikuvitukseni luomus.

Herätetään loftis henkiin Vuoden Aragorn 2014

Saphire
Samooja
Viestit: 420
Liittynyt: La Maalis 02, 2013 12:51 am
Paikkakunta: Siellä, mihin kukaan muu ei eksy!
Viesti:

Re: Kuin lunta olisi hiuksissaan (PG-13, fluff, Mary Sue)

Viesti Kirjoittaja Saphire »

Tämähän alkaa käydä yhä jännittävämmäksi :D
Irethin tunteen kuullessaan pääsevänsä haltioiden opetukseen oli tarttuva ja alkoi hymyilyttää. Tämä luku oli muutenkin aivan erityisen ihana, sillä hahmojen luonteet ja mieltymykset alkoivat selkiytyä. Tämä on vain niin viihdyttävää luettavaa eikä sellaisia 'hetkinen?' kohtia tule vastaan. Loppu oli jännittävä.*Haluaa tietää mitä tapahtui ja keneen Alwë on rakastunut!*

Lopun mitätön nillitys:
eikös niijata kirjoiteta niiata?
Ei se tuolla kuitenkaan paljoa häirinnyt

Jatkoa pian kiitos ^^
Vuoden originaali 2014~
Saphire tekee paluun vuosia jälkeen.. :'D

Vendince
Puolituinen
Viestit: 309
Liittynyt: Ma Kesä 03, 2013 9:01 pm
Paikkakunta: Mielikuvitusmaassa haltioiden kanssa

Re: Kuin lunta olisi hiuksissaan (PG-13, fluff, Mary Sue)

Viesti Kirjoittaja Vendince »

Saphire kirjoitti:Lopun mitätön nillitys:eikös niijata kirjoiteta niiata? Ei se tuolla kuitenkaan paljoa häirinnyt
Juu, kyllä se varmaankin kirjoitetaan :) kiitos taas kommentista! vastauksia saat ainakin johonkin asiaan ensi luvussa :wink:
Elämä on liian tärkeää otettavaksi vakavasti.

..., mutta jospa olenkin vain oman mielikuvitukseni luomus.

Herätetään loftis henkiin Vuoden Aragorn 2014

Vendince
Puolituinen
Viestit: 309
Liittynyt: Ma Kesä 03, 2013 9:01 pm
Paikkakunta: Mielikuvitusmaassa haltioiden kanssa

Re: Kuin lunta olisi hiuksissaan (PG-13, fluff, Mary Sue)

Viesti Kirjoittaja Vendince »

A/N: neljäs luku jo valmis! kommenttia taaskin saa/pitää antaa <:


Osa 4. Lähdön hetki lähestyy



Rangaistuksetta kaksoset eivät yöllisen tempauksensa jälkeen jääneet. Hoitajatar määräsi heille siivottavaksi koko talon, sen ajaksi kun nämä sairastivat eivätkä voineet käydä koulua tai mennä töihin. Siivoamassa nuhainen Ireth oli silläkin hetkellä. Hän harjasi tuvan lattiaa saippuaisella juuriharjalla ja lauloi hiljaa. Alwë järjesti keittiönurkkauksen kaappeja ja valmisti samalla ruokaa orpokodin lukuisille lapsille. Hoitajatar oli kadonnut tiehensä jokseenkin tyytyväisenä siihen, ettei hänen tarvinnut tehdä töitä moneen tuntiin ennen kuin lapset tulisivat koulusta. "Alwë", Ireth aloitti. "Olen miettinyt kuumeisesti sitä yötä ja yrittänyt muistaa mitä tapahtui, mutta en vain millään saa sitä mieleeni", hän jatkoi.

Alwë pysäytti työskentelynsä ja nojasi astiakaappia vasten koko painollaan. "Niin. Minäkään en muista mitään sen jälkeen kun myrsky alkoi", poika tokaisi. Hän niisti nenäänsä kuuluvasti ja hetken kuluttua mutisi: "Minusta tämä rangaistus on kyllä aivan liikaa. Emme parane ikinä jos joudumme hiki niskassa paiskimaan töitä." Ireth nauroi ja pudisti päätään. Hänen kiinni sidotut hiuksensa irtosivat hiusnauhasta, ja tyttö nappasi nauhan ja sitoi sen käteensä. "Voi olla. Mutta oikeastaan tämä on vain meidän parhaaksemme. Onhan tämä talo kuitenkin kotimme. Ja terveinä joutuisimme tekemään tätäkin raskaampaa työtä majatalossa", tyttö järkeili ja jatkoi lattian hankaamista. Alwë ryhtyi myös työhönsä. "Mutta en kestä enää kauaa jos en saa mennä ulos", poika tuhahti. Ireth virnisti tietäväisesti, mutta tätä veli ei tietenkään nähnyt. Sitä tyttöä Alwë varmasti halusi tavata, kuinkas muutenkaan.

Lasten istuessa ruokapöydässä muiden orpojen seurassa, hoitajatar otti puheeksi sisarusten Rivendelliin lähdön. "Lähtö on ensi keväänä. Menette sinne jonkun saattueen seurassa, eihän lapsia voisi erämaahan kaksin päästää", nainen puheli. Orvot katselivat toisiaan kummastuneina, ja hoitajatar kiirehti kertomaan, mistä oli kyse. Irethin vieressä istuva pieni punatukkainen ja pisamanaamainen tyttö niiskaisi. Ireth katsahti tyttöön, joka tuijotti häntä suurin, kostein silmin. "Lähdettekö te pois?" tyttö kysyi.

Irethin kävi tyttöä sääliksi ja hän tuli murheelliseksi, sillä nämä lapset olivat kuin pienempiä sisaruksia hänelle. Monet illat hän oli istunut näiden sänkyjen vieressä ja kertonut heille iltasatuja, vaikka lapset osasivatkin nämä jo ulkoa. "Kyllä me lähdemme. Mutta te pärjäätte kyllä täällä. Minua tulee teitä kova ikävä", hän sanoi osoittaen viimeisen lauseensa kaikille lapsille. Punatukkainen tyttö, Maríe, alkoi itkeä hiljaa. Hoitajatar katseli lapsia myötätuntoisesti. "Älkää huoliko. Minä olen kyllä täällä niin kauan kuin minussa henki pihisee", hän yritti lohduttaa, mutta sai aikaan vain vaivautuneita katseita. Kyllähän kaikki tiesivät, että Ireth ja Alwë olivat olleet kaikkina vuosina ne, jotka todella huolehtivat pienemmistä.

Ruokailun jälkeen Ireth ja Alwë saivat vihdoin luvan mennä ulos hetkeksi. "Mutta ette sitten tartuta jokaista lasta kahden korttelin säteellä. Orpokotia ei katsottaisi hyvällä", hoitajatar komensi. Vakuutettuaan naiselle, että he varmasti pysyisivät vähintään metrin kauempana muista lapsista, he kiskoivat kuluneet kenkänsä jalkaan ja ryntäsivät ulos ovesta. Auringon valo häikäisi heidät äkillisesti. Kaduille satanut lumi oli jo miltei sulanut pois, ja jäljelle jäänyt oli vain likaista loskaa. Alwë sanoi menevänsä tapaamaan Fingonia, ja Ireth päätti viedä sen paperin opettajalleen.

Tullessaan koululta takaisin Ireth näki äkkiä Alwën ja jonkun toisen viittaan pukeutuneet henkilön keskustelemassa. Ireth piiloutui nopeasti viereisen talon taakse, ja kurkki sieltä veljeään ja toista henkilöä. Ehkä tässä oli se tyttö johon Alwë oli sanonut rakastuneensa! Ja toden totta, veli kurotti halaamaan henkilöä. Irethillä oli hiukan syyllinen olo vakoilusta, mutta näky sai hänet unohtamaan tämän. Nyt kun vain näkisi tuon henkilön kasvot... Ireth jäi odottamaan pitkäksi aikaa, kunnes Alwë ja tuo toinen lähtivät kävelemään kauemmas. Hän seurasi noita hiljaa piilotellen isojen esineiden ja aitojen takana. Kaksikko pysähtyi sivukujalle ja kohta nuo olivat jo toistensa syleilyssä. Irethin sydän pamppaili jännityksestä. Hän kurkotti eteenpäin nähdäkseen paremmin, ja silloin Alwë riisui henkilöltä hupun. Ireth hämmästyi nähdessään lyhyet, ruskeat hiukset ja kappaleen siroa sivuprofiilia. Aivan yhtäkkiä Ireth tajusi katselevansa veljeään ja poikaa, jotka halailivat toisiaan. Tytön mielessä pyöri monia ajatuksia, mutta hän poistui äkkiä paikalta ja meni kotiinsa.

"Olitpa sinä ulkona kauan", Ireth huomautti ja katsoi veljeään tiiviisti. Ihan kuin hän olisi nähnyt pojan kasvoilla häivähdyksen heleää punaa. "Niin.. Kävin katsomassa asekojusta itselleni miekantuppea, mutta sopivaa ei oikein löytynyt", tuo selitti. Ireth tiesi veljensä valehtelevan, ja hän suuttui hiukan. Kumpa poika tietäisi, että hänen valkoinen valheensa ei ollut mennyt läpi.. "Miksi hän ei ole kertonut olevansa kiinnostunut pojista sillä tavalla?" Ireth mietti.

Hän kuitenkin ymmärsi, että Alwë saattaisi hävetä tuota asiaa. Ehkä hänen "ystävänsä" oli sitä mieltä että asia piti pitää Irethiltäkin salassa. "Ja onhan se vähän outoa. Kahden miehen, tai tarkemmin pojan, välinen rakastaminen", Ireth mietti. Nämä ajatukset mielessään Ireth alkoi korjata työpukuaan, johon oli tullut ilkeän näköinen reikä. Alwë katosi huoneeseensa, eikä poistunut sieltä koko iltana.

"Ireth, mikä sinulla on? Et ole puhunut minulle viime aikoina kuten yleensä. Ja vältteletkin minua", Alwë kysyi. Ireth yritti näytellä keskittyvänsä enemmän astioiden kolisteluun pesualtaassa. Tosiasiassa Ireth pohti parhaillaan, miten hänen tulisi suhtautua veljeensä. "Ei mikään. On vain vähän kiireitä", Ireth vastasi, katse vedessä lojuvissa lautasissa. Alwë hieraisi tuskastuneena hiuksiaan ja tuli siskonsa viereen vaatien tuota katsomaan itseensä. "Sinä olet outo", poika sanoi ja kääntyi sitten lähteäkseen. "Ja sinä olet typerä, kun et muka pysty kertomaan minulle asioistasi! Me olemme aina jakaneet kaiken, pienistä asti. Nyt tuntuu kuin sinä et haluaisi olla enää kanssani", Ireth mutisi hiljaa.

Alwë pysähtyi kääntyi katsomaan sisartaan murheellisesti. "Tahdon minä olla kanssasi. Mutta tarvitsen omaa tilaa. Emme ole enää pikkulapsia, Ireth", hän sanoi. Yhtäkkiä sisko heitti pesuharjan kädestään ja käännähti poispäin veljestään. "Sinä et voinut silti kertoa.. Kertoa, että rakastat miehiä niinkuin toiset naisia.." hän kuiskasi pettymystä tihkuvalla äänellä. Hämmästys kuvastui pojan kasvoilta, eikä hän saanut vähään aikaan sanaa suustaan. "Mutta Ireth.." hän yritti, saaden siskonsa ryntäämään tiehensä. Epäuskoa täynnä oleva valkotukkainen poika meni sisarensa perään.

"En minä rakasta miehiä", hän mutisi siskonsa huoneen ovella. Tyttö oli peittänyt kasvonsa vuoteeseensa. Hänen suunnaltaan kuului hiljaista puhetta, jota veli ei onnistunut kuulemaan. Äkkiä Ireth käännähti katsomaan veljeään. "Sinä valehtelet. Minä näin kun sinä syleilit sitä ruskeatukkaista poikaa!" tyttö huusi. Hämmästys Alwën kasvoilla oli entistä suurempi. "Ireth! Ethän sinä siis ole nähnyt hänen kasvojaan! Se ´poika´ oli itseasiassa lyhyttukkainen tyttö. Minervan hiukset ovat palaneet tulipalossa aikaisemmin", Alwë kertoi. Nyt oli Irethin vuoro hämmästyä. "Tyttö..?" hän kysyi epävarmalla äänellä. Alwëa alkoi naurattaa, ja hän nauroi pitkään sisarensa hämmentyneelle ilmeelle. "Niin. Hänen nimensä on Minerva. Salasin hänen tapailunsa, koska pelkäsin sinun olevan mustasukkainen ja Minervan vanhemmat eivät hyväksyisi rakkauttamme, jos saisivat tietää. Hän on erään arvostetun merikapteenin tytär", poika kertoi hymyillen.

Ireth tunsi häpeän punan kohoavan poskilleen. "Anteeksi.. Minä olin ihan typerä kun vedin sellaisia johtopäätöksiä niin äkkiä. Ja anteeksi että välttelin sinua, en vain jotenkin osannut suhtautua koko asiaan", hän jatkoi. Alwë nauroi, ja veljen ilo sai tytönkin hymyilemään hiukan. "Nyt ymmärrän, miksi et halunnut lähteä Rivendelliin", hän jatkoi. Alwë vakavoitui ja katseli häpeissään istuvaa sisartaan. "Minä olen jo tehnyt päätökseni. En saattaisi erota sinusta edes ensirakkauden tähden. Ja luulen, etten koe juttuamme edes kauhean vakavaksi. Se on vain sellaista viatonta halailua ja katseilta piileskelyä. Ja niin.. Lähden mukaasi, Ireth", Alwë sanoi ja menis sisarensa luokse. He katsoivat toisiaan silmiin.

"Mutta tuntuuko sinusta, että olemme riidelleet tavallista enemmän viime aikoina?" Ireth kysyi. Alwë nyökkäsi. "Nuoruutemme vuodet alkavat kääntyä aikuisuuden murheisiin", hän jatkoi siskonsa lausetta ja nämä ottivat toistensa käsistä alakuloisesti hymyillen. "Lupaan, että en enää suutu pienistä asioista sinulle", Ireth kuiskasi ja kaksoset painoivat päänsä vastakkain. "Minä puolestani lupaan jättää lapsuuden pilat ja vahingonilon taakseni ja kuunnella sinua enemmän", veli lupasi. Pitkään he olivat siinä hiljaa ja kuuntelivat toistensa rauhallista hengitystä. He olivat yhtä, sisarukset, joita edes tuli tai jää ei voisi erottaa. Ei edes kylmyys, joka oli asettunut asumaan kummankin sydämeen heidän tietämättään. Ja tuo kylmyys janosi lunta, jäätä ja myrskyä.


********


Syksy kääntyi talveksi, joka oli pitkästä aikaa kylmä niin kuin pohjoisessa. Kylmä tuuli puhalsi hyyytävästi ja aamuisin niityt olivat jäästä kohmeessa. Puiden oksilla kimalteli pieniä jäätyneitä pisaroita. Kaksoset tekivät joskus öisiä retkiä hyisille tasangoille. He olivat keksineet muurin vieressä olevan talon kellarista salaisen käytävän, josta pääsi pois kaupungista. Silloin he pyörivät kohmeisessa pellossa ja katselivat kylmää tähtitaivasta. Oli taas tälläinen yö.

"Täällä on kaunista", Ireth henkäsi monet kerrat. "Ja kylmää", veli jatkoi. Sisarukset istuivat käsi kädessä taivasta katselemassa. "Joskus tälläiset hetket saavat minut kaipaamaan jotakin.. Jotakin, josta en ota selvää", poika kuiskasi. Taivaan äärettömyyden edessä lapset tunsivat olevansa jotain hyvin pientä ja mitätöntä. Ja silti niin erityistä. He punoivat toistensa hiuksiin lettejä ja lauloivat yhdessä. He istuivat hiljaa yhdessä. He olivat yhtä. Tähdet tuikkivat kylminä ja kaukaisina ja kuu katseli lapsiansa ylhäällä taivaalla. Vain Valar tiesivät, millainen noiden lasten kohtalo tulisi olemaan.

Oli keskitalven päivä. Kylmyys tuntui nurkissa, eikä sitä päässyt kunnolla pakoon paksujen vaatteidenkaan alle. Aurinko paistoi, mutta sen lämpö ei yltänyt maahan asti. Sinä päivänä oli kaksosten yhteinen syntymäpäivä. Se päivä, jolloin he myös muistivat kuollutta äitiään. Nämä kävelivät käsi kädessä alas kaupungista ja menivät kaupungin porteista niitylle, jossa oli monia hautoja. Heidän äitinsä ei ollut saanut omaa hautaa, sillä hänen kuollessaan oli talvi eikä maahan voinut kaivaa mitään. Niinpä hänestä oli jäljellä vain hautauurna, joka oli keväällä haudattu niityn laidalle.

Haudalle oli pystytetty risti, jossa ei ollut kuolleen nimeä. Ainoastaan kuolinpäivä oli kaiverrettu valkoiseksi maalattuun puuhun. Mutta lapset tiesivät sen olevan heidän äitinsä hauta. He veivät sinne pienen lyhdyn joka vuosi. Samalla he muistelivat sitä aikaa, kun he olivat pieniä ja heistä huolehtinut vartija oli vienyt heidät tuolle samaiselle paikalle ja kertonut heidän äidistään. Mies oli ojentanut lapsille kuvan heidän äidistään. Kyyneleet olivat kastelleet lasten lämpöiset kaavut, ja yhdessä he olivat sytyttäneet ensimmäistä kertaa kynttilän vanhempansa haudalle. Sitten he olivat menneet pois ja jättäneet kynttilän palamaan lohduttomana ja yksinäisenä.

Kyyneleet purkautuivat nytkin Irethin sinisistä silmistä. Alwë halasi häntä ja puhui hänelle lohduttavin sanoin: "Sisar, meillä on vielä toisemme. Ja äiti on varmasti matkannut Mandosin saleihin ja päässyt ikuiseen rauhaan. Kuivaa kyyneleesi sisko-rakas." mutta hänen äänensä värisi liikutuksesta. Ireth katsoi veljeensä. "Minä haluan luvata äidille, että etsimme isämme", hän kuiskasi. Alwën ilme synkkeni entisestään. "Emme tiedä isästämme yhtään mitään. Enkä tiedä haluanko mennä etsimään jotain, miltä äitimme on halunnut suojella meitä.." hän sanoi ikään kuin itsekseen. Sitten he olivat hiljaa, ja katselivat valkoista ristiä toisiinsa tukien.

Illalla he juhlistivat syntymäpäiväänsä. Ireth oli saanut luvan tehdä kakun, koska lapset lähtisivät keväällä pois. Talo oli täynnä iloista mieltä, hieman haikeuttakin. Kaikki lapset kävivät halaamassa kaksosia ja toivottamassa näille onnea. Viimein koitti hetki, kun Ireth laski kakun pöydälle. Siinä paloi viisitoista kynttilää. Sisarukset katsahtivat toisiinsa ja yhtä aikaa he puhalsivat kynttilät sammuksiin, kumpikin salaisia toiveitaan mielessään hokien.


*******

Pitkä talvi kului ja lopulta väistyi. Purot solisivat jälleen iloisina. Metsät alkoivat vihertää ja kukat kukkia. Oli kuin uusi alku olisi koittanut maailmaan. Sellainen kevät oli. Ihmiset tulivat iloisiksi, mutta kiireisiksi, ja kevään kunniaksi järjestettiin monia juhlia. Eläimet pääsivät ulos ensi kertaa, ja saivat syödä tuoretta, vihreää ruohoa. Yrttienvalmistajat kiirehtivät etsimään ensimmäisiä yrttejä keväisestä luonnosta. Kaupungissa koitti suursiivouksen aika. Vanhat pölyttyneet ullakot tyhjennettiin ja siivottiin ja ikkunat pestiin. Lattiat hangattiin puhtaaksi ja uuninhormit nuohottiin kuntoon.

Kaksosilla oli siis paljon tekemistä. Mutta aika kului ja koitti hetki, jolloin he alkoivat pakata matkatavaroita. He valitsivat huolella tavarat pitkää matkaa varten, joka tehtäisiin ratsain. Heille oli järjestetty saattue, joka veisi heidät Rivendellin rajoille asti ja menisi sieltä sitten asioilleen Briihin. Ireth puki ylleen housut pitkästä aikaa ja sen päälle paksun tunikan kylmyydeltä suojaamaan. Hän puki myös ylleen matkaviitan, joka yltti miltei maahan asti. Selkäänsä tyttö veti täyteen ahdetun reppunsa. He olivat jakaneet yhdessä Alwën kanssa ruokatarvikkeet ja muut tarpeelliset tavarat tasaisesti reppuihinsa. Alwë oli pukeutunut jokseenkin samoin, mutta vyötäröllään hänellä oli miekkansa, jota poika käytti jo varsin taitavasti. Irethillä ei ollut turvanaan muuta kuin teroitettu tikari joka roikkui tupessa hänen vyöllään.

Lähdön aika tuli, ja kaksoset hyvästelivät itkien kaikki orvot. He loivat viimeisen silmäyksen lapsuudenkotiinsa, ja lähtivät sitten talleja kohti. Siellä heidän saattueensa jo olikin. Seurue koostui pääosin miehistä, mutta joukossa oli myös tummatukkainen ja kokeneen soturin näköinen nainen. Heillä kaikilla oli syynsä lähteä matkalle, mutta noista syistä ei juuri puhuttu. Lapset saivat kaksi ruskeaa ponia ratsastettavikseen. Valmistelujen ja järjestelyjen päätteeksi he sitten viimein nousivat satuloihinsa ja lähtivät kaupungista. Alwë katsoi taakseen, ja silloin hän näki ylhäällä sijaitsevan palatsin. Tuon ylvään rakennuksen tornit kohosivat korkeuksiin ja liput liehuivat. "Hyvästi", hän kuiskasi ja käänsi kaupungille selkänsä.

"Osaatko sinä käytelläkkin tuota miekkaasi?" kysyi Alwën vierellä ratsastava punapartainen mies. Alwë hymyili ja katsahti mieheen. "Osaan toki", hän sanoi ylpeänä. Poika sai osakseen hyväksyvän nyökkäyksen, mutta miehen ilme oli vakava. "Paras onkin. Nämä seudut eivät ole vielä turvallisia, vaikka vihollisia harvemmin näkeekin. Ja sinulla on vielä siskosi huolehdittavanasi. Pidä hänet aina lähelläsi, sillä muutoin et voi häntä suojella", mies varoitti. Alwë nyökkäsi hiljaa. Siskosta hän aikoisi pitää huolen, jos mistään. Erämaa ei sopinut Irethin kaltaiselle viattomalle, nuorelle tytölle.

A/N2: Unohdin melkein lisätä, että en ole ihan varma laitettiinko Keskimaassa haudalle ristinmuotoinen hautakivi/muu, mutta semmoinen siellä nyt on <:
Viimeksi muokannut Vendince, To Heinä 18, 2013 4:19 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Elämä on liian tärkeää otettavaksi vakavasti.

..., mutta jospa olenkin vain oman mielikuvitukseni luomus.

Herätetään loftis henkiin Vuoden Aragorn 2014

Saphire
Samooja
Viestit: 420
Liittynyt: La Maalis 02, 2013 12:51 am
Paikkakunta: Siellä, mihin kukaan muu ei eksy!
Viesti:

Re: Kuin lunta olisi hiuksissaan (PG-13, fluff, Mary Sue)

Viesti Kirjoittaja Saphire »

Jatkoa! *huutaa hurraata ja viskoo paperia ympäri huonetta*
Tämä luku oli jälleen todella hyvä. Minulla on jo epäilyksiä kaksosten isästä (joita en tosin kerro). Ei kirjoitusvirheitä. Kielikuviat olivat kauniita ja osaat käyttää niitä selvästi todella hyvin.
Swamppe kirjoitti:Ei edes kylmyys, joka oli asettunut asumaan kummankin sydämeen heidän tietämättään. Ja tuo kylmyys janosi lunta, jäätä ja myrskyä.
Aivan ihana lause ^^
Alwën ihastus oli hauska väärinkäsitys. Odotan innolla lukua Rivendellistä, vaikka matkakin on ensin matkattava.

Ja ei, Keskimaassa ei varmaankaan ole ristin muotoisia hautoja, koska kristittyjäkään sielä ei ole, eikä siten myöskään ristille naulittua Jeesusta. Ei tuo töppö tosin tuola yhtään haitannut, sillä ei ristin muotoisia hautakiviä nykyään kovin suoralta kädeltä rinnasteta kristinuskoon.
Jatkoa odotellaan :D
Vuoden originaali 2014~
Saphire tekee paluun vuosia jälkeen.. :'D

Vendince
Puolituinen
Viestit: 309
Liittynyt: Ma Kesä 03, 2013 9:01 pm
Paikkakunta: Mielikuvitusmaassa haltioiden kanssa

Re: Kuin lunta olisi hiuksissaan (PG-13, fluff, Mary Sue)

Viesti Kirjoittaja Vendince »

Saphire kirjoitti:Jatkoa! *huutaa hurraata ja viskoo paperia ympäri huonetta*
Tämä luku oli jälleen todella hyvä. Minulla on jo epäilyksiä kaksosten isästä (joita en tosin kerro). Ei kirjoitusvirheitä. Kielikuviat olivat kauniita ja osaat käyttää niitä selvästi todella hyvin.
Kiitoa taaskin! <: nämä sinun kommentit piristää suuresti päivää ja saa minut kirjoittamaan lisää!

Itselläni on jonkinlainen kuva kaksosten isästä ja se on aika.. monimutkainen juttu :mrgreen: pitää miettiä mitens saan hänet ujutettua ficciin :roll:

itse olin vähän epävarma tuosta Alwën ihastus-selkkauksesta, mutta hyvin se tuonne kuitenkin upposi muun tekstin sekaan.. :)
Elämä on liian tärkeää otettavaksi vakavasti.

..., mutta jospa olenkin vain oman mielikuvitukseni luomus.

Herätetään loftis henkiin Vuoden Aragorn 2014

Vendince
Puolituinen
Viestit: 309
Liittynyt: Ma Kesä 03, 2013 9:01 pm
Paikkakunta: Mielikuvitusmaassa haltioiden kanssa

Re: Kuin lunta olisi hiuksissaan (PG-13, fluff, Mary Sue)

Viesti Kirjoittaja Vendince »

A/N: Noniin, nyt viimein tämä luku on valmistunut. Otsikko on minusta kamala mutta se kuvaa tätä kappaletta aika hyvin. Enjoy! :)


Osa. 5 Antaudumme maailmalle


Matka kulki halki Rohanin kesyttömien tasankojen, asuttamattoman erämaan jatkuessa silmänkantamattomiin. Kulkue ratsasti nyt hitaasti, mutta varmasti, ainoana halunaan päästä hyvälle yöpymispaikalle ennen pimeän tuloa. Joskus he löysivät pienempiä metsiä ja metsästivät siellä, mutta usein heillä ei ollut aikaa pysähtyä. Niinpä kulkue ratsasti monta tuntia yhtä matkaa. Sää oli tuulinen ja ilma viileä. Öisin heidät saattoi yllättää sade. Silloin he kiskoivat huput tiukasti päihinsä ja kyyhöttivät yhdessä kasassa nuotion äärellä. He saattoivat kuulla, kuinka hukat ulvoivat hämärillä nummilla.


*****

Kuljettuaan kymmenen päivää yhtä mittaa he viimein saapuivat pieneen kylään Rohanissa. Kylä oli koruton ja suurin osa siellä asuvista hankki elantonsa viljelemällä maata. Matkalaiset vuokrasivat hevosilleen tallin ja menivät kylän ainoaan majataloon. Majatalo oli suuri hirsinen rakennus kylän keskellä. Seurue hajosi majataloon sisälle päästyään ja ystävälliseksi, mutta vähäsanaikseksi osoittautunut naissoturi, joka oli lasten holhoaja matkan ajan, vei kaksoset pöytään illallistamaan. Hän kutsui tiskin takana työskentelevää emäntää luokseen ja tilasi heille syötävää. Sitten hän, -hänen nimensä oli Katarina, mutta häntä sanottiin Kataksi, kääntyi lasten puoleen. "Kun olette syöneet, menette suorinta tietä nukkumaan. Minä huolehdin matkaruokien ostosta ja sellaisesta. Menen varaamaan teille huoneen", hän kertoi ja nousi sitten seisomaan odottamatta vastausta. Naisen mentyä sisarukset katsahtivat toisiinsa väsyneinä. "Voisin nukkua seuraavan päivän yhtä soittoa. En ole oikein saanut unta viime aikoina", Alwë mutisi hiljaa. Ireth naurahti veljen puheille ja sanoi: "Et ole ainoa. Mutta sinun ei ihan totta tarvitsisi huolehtia minusta sillä tavalla. Tuskin kukaan syö minua suihinsa sillä aikaa kun nukut!"

Majatalo oli äänekäs paikka siihen aikaan illasta. Talossa oli paljon matkalasia ja jonkin verran paikallisia iltaa viettämässä. Jotkut katselivat peittelemättömän uteliaina pöydän ääressä kaksistaan istuvia sisaruksia. Alwë ei voinut olla kiinnittämättä huomiota joidenkin miesten julkeisiin katseisiin ja naisten ilkeisiin vilkaisuihin. Olivathan he erikoinen näky, mutta tuollainen käytös alkoi käydä pojan hermoille. Miten he saattoivat katsella hänen sisartaan, hänen ainoata sisartaan, sillä tavalla?! Irethän oli vasta lapsi..Tosin, naiseksi parhaillaan muuttumassa.

Suuttumus kohosi pojan mieleen ja hän puristi kätensä nyrkkiin sylissään. Ireth sen sijaan näytti olevan autuaan tietämätön ympärillään odottavasta vaarasta. Alwë aikoi pitää sisarestaan huolen matkan aikana, eikä tuollainen käynyt päinsä. "Miksemme voineet valita vähän syrjäisempää pöytää. Inhottaa olla tällä tavoin suojattomana katseilta", poika jupisi. Ireth katsahti vasta silloin ympärilleen, ja kohtasi monta katsetta. Hän käänsi päänsä veljeensä ja kuiskasi: "Älä viitsi, Alwë. Emme me edes ole täällä kauaa. Mikähän Katalla kestää?" Jälleen yhtä huoleton ja sinisilmäinen. Alwë pohti, mahtaisiko sisko koskaan oppia, ettei tuntemattomiin saattanut luottaa täällä, eikä missään muuallakaan. Varmasti haltioidenkin luona tyttö olisi valmis ystävystymään kenen tahansa juopon lastensieppaajan kanssa. Ja Alwëlla olisi jälleen toinen vahdittavanaan..

Pojan mietteet katkesivat naissoturin tullessa takaisin pöytään, kolpakkoa ja kahta pienempää juomamukia kantaen. Hän antoi mukit sisaruksille ja alkoi itse hörppiä täyteen laskettua kolpakkoaan. Samalla nainen naurahti: "Älkää huoliko, en minä humalaan itseäni ajatellut juottaa. Mutta kurkkuni on kuiva matkan jälkeen," Ireth hymyili viatonta hymyään ja Alwëkin piristyi hiukan soturin tultua takaisin. Katarina oli mukava nainen, johon saattoi luottaa. Eikä hän kysellyt turhia. Muutenkin matkalaiset olivat pitäneet asiansa omana tietonaan. Kaksi heistä oli menossa samaa matkaa, kolme omia teitään, yksi jäisi matkasta ennen Rivendelliä, ja sitten olivat naissoturi ja kaksoset. Ainakin mitä Alwë oli kuunnellut sivusta.

Heidän syötyään ateriansa Kata meni kysymään varattua huonetta, jolloin joku majatalon väestä ohjasi heidät yläkertaan pieneen huoneeseen, jossa oli kaksi sänkyä valmiiksi laitettuina. Hyvät yöt toivotettuaan naissoturi lähti huoneesta jättäen kaksoset kaksin huoneeseen. "Minä en kyllä jaksa olla enää valveilla, menen heti nukkumaan", Ireth sanoi ja haukotteli sanojensa tueksi makeasti. Alwë ei vaivautunut vastaamaan, käänsi vain katseensa kun sisko vaihtoi yöpuvun ylleen. Sitten tyttö meni vuoteeseensa. Hetken ajan vallitsi hiljaisuus, joka oli oudon vaivaannuttava. "Joskus minusta tuntuu, että tämä on niin lopullista. Että emme enää palaa takaisin. Ja jos palaamme, emme enää koskaan samanlaisina", Ireth pohti ääneen. Alwë pysähtyi miettimään tytön lausetta. Äkillinen surumielisyys valtasi hänen mielensä.

"Niin. Mutta jos olisimme jääneet.. Olisimme silti muuttuneet. Emme saa mennyttä aikaa takaisin, vaikka haluaisimme. Ainoa joka minun elämässäni pysyy, olet sinä", hän sanoi ja kääntyi lauseen loppuun päästyään katselemaan sisarensa kauniita kasvoja, jotka olivat hymyn kehystämät. Kohta tuo hymy hyytyi. "Mutta.. Alwë, minä pelkään. Pelkään, että maailma ei olekaan sellainen niin kuin kuvittelin, ja että jonain päivänä minut kiskaistaan todellisuuteen.." tyttö kuiskasi, ja hänen äänensä särkyi. Nopeasti poika meni siskonsa vuoteen vierelle ja otti tytön peitteellä lepäävän käden omaansa. Hän katseli sisartaan rakastavasti ja hymyillen, hieman epävarmana tämän suorasukaisuudesta. Sillä vaikka kaksoset olivatkin toisilleen läheiset, he vaikenivat omista tunteistaan. "Ei, sisar. Se on juuri sellainen kuin sinä sen ympärilläsi näet olevan. Jos näkemyksesi maailmasta muuttuu, muuttuu myös osa sinua. Mutta mikään ei mene rikki sisälläsi, sillä minä en anna niin tapahtua", poika henkäisi ja he katselivat toisiaan hiljaa. Sitten Irethin poskelle vieri yksinäinen kyynel. Alwë kiirehti pyyhkäisemään kyyneleen sormellaan, ja hetken mietittyään hän kysyi: "Haluatko, että laulan sinulle?" Tyttö nyökkäsi varovaisesti ja nousi istumaan vuoteellaan. Alwë istahti hänen vierelleen ja mietti hetken laulun sanoja. Kohta poika alkoi laulaa käheällä äänellään:

"Ruusun terälehdet kuihtuneet
lammen pinta hetken väräjää
ohi on tuo hetki suloinen
mennyt on tuo maailma
kaunis, puhtoinen.

Niin on ohi lapsuus
nuoruus, kukoistus
mielessään vain kauneus
joka kerran loisti
silmistänsä noista.

Lähtenyt on maailmaan
lapsi kaunis, viaton
jonka silmät sinisenä
loistaa sielun autiutta.

Ja sanoo lapsi maailmalle:

"Miksi? Minä pelkään."

Kuka kertois hälle:

"Et nuoruuttasi kadottanut,
siitä kasvoit pois
Sovi eivät jalkoihisi
lapsenkengät nuo
Edessäsi vain on
elämäsi uusi
Siis tartu käteen maailman
ja kulje tiesi, polkusi."

Sillä lopulta on maailma
kuin peili sielustas
Et ympäriltäs kauneutta
sokeudelta näe
Siis katso, tunne kuuntele
näe hyvyys elämän
myös pahuus maailman
niin kuin on ollut, oleva.

Katso veljes silmiin samanlaisiin
niin itses nähdä voit
ehkä hänkin pelkää, ehkä ei
Mut' niin on tarkoitettu
ettei murhe, taakka
yksin harteitasi paina
vaan elämän, hetken
veli kanssas kulkee, vaeltaa.

Siis mikset voisi rakastaa
nauraa, iloita
kun kukin onnen hetki
on pian ohi, murtunut?"


Loppuun päästyään Alwë ei voinut enää pidätellä kyyneleitä, ja hänen äänensä särkyi viimeisessä säkeessä. Pitkän hiljaisen hetken kuluttua hän katsoi sisartaan ja näki, että Ireth katseli häntä hymyillen, kyyneleet myöskin silmissään. "Voi Alwë.." hän aloitti liikuttuneena. "Kukaan ei ole laulanut minulle, eikä varsinkaan mitään noin kaunista", hän jatkoi ja kumartui halaamaan veljeään. "Mutta on aika nukkua. Emme tiedä mitä huominen tuo tullessaan, mutta olen valmis ottamaan sen kaiken vastaan: sinun kanssasi", tyttö sanoi. Alwë nyökkäsi ja vastasi: "Niin minäkin. Hyvää yötä, sisko." Sitten hän meni vuoteeseensa ja kohta sisarukset sulkivatkin silmänsä ja antautuivat unen maailmalle.

A/N2: ja taas sitä kommenttia jos vain suinkin pystytte kirjoittamaan. Anteeksi että sitä Rivendelliä ei vielä tullut, mutta ensi luvussa on luvassa. :wink: tämä oli tälläinen matkantekoluku. <:
Elämä on liian tärkeää otettavaksi vakavasti.

..., mutta jospa olenkin vain oman mielikuvitukseni luomus.

Herätetään loftis henkiin Vuoden Aragorn 2014

Avatar
Tindis
Puolituinen
Viestit: 273
Liittynyt: Su Joulu 02, 2012 11:02 am
Paikkakunta: Imladris

Re: Kuin lunta olisi hiuksissaan (PG-13, fluff, Mary Sue)

Viesti Kirjoittaja Tindis »

Tästä viestistä ei varmaan löydy rakentavaa, mutta kommenttia tästä ficistä pitää antaa.
Tämä ficci on jotenkin kaunis, hyvällä tavalla epäselkeä, sellainen... Utuinen. Varsinkin viimeisin luku. Ireth tuntuu viattomuudessaan olevan samanlainen kuin eräs tuntemani tyttö ja Alwë on juuri sellainen...noh...ritari-tyyppinen. Aina suojelemassa puhtoista prinsessaa, tosin tässä tapauksessa siskoaan. Olet minusta onnistunut saamaan hahmoistasi realistisia mutta kuitenkin hiukan salaperäisiä. Onnistunut ficci.
~Stupid book. I need to sleep, but I can't stop reading you.
Vuoden Legolas 2014
ja virallinen Saunatonttu:3

Vastaa Viestiin