Kuin lunta olisi hiuksissaan (PG-13, fluff, Mary Sue)

PG-13 ja sen alle olevat romanceficit.

Valvojat: Likimeya, Andune

Vendince
Puolituinen
Viestit: 309
Liittynyt: Ma Kesä 03, 2013 9:01 pm
Paikkakunta: Mielikuvitusmaassa haltioiden kanssa

Re: Kuin lunta olisi hiuksissaan (PG-13, fluff, Mary Sue)

Viesti Kirjoittaja Vendince »

Luku. 8 Unia?



Viimein oli aika lähteä kohti ensimmäistä oppituntia. Ireth oli niin innoissaan, että tuskin malttoi pysyä paikoillaan majatalon emännän pakatessa tytölle eväitä. Alwë ei moisesta piitannut, vaikka häntäkin salaa jännitti hiukan. Sitten sisarukset pukivat ylleen kouluvaatteet ja lähtivät kävelemään Katarinan johdolla koulua kohti. Reitti sinne mutkitteli kaupungin katuja pitkin, mutta koulu oli onneksi lähellä majataloa. Rakennuksen edustalla oli pieni suihkulähde ja kivisten portaiden päässä oli suuri tammiovi, ristikkoikkunat ja koristeelliset pylväät parveketta kannattelemassa. Ovi aukesi ja Mederith-niminen haltianainen astui ulos leveästi hymyillen. Naisen hymy oli ystävällinen ja silmät tuikkivat tämän tutkiessa sisaruksia. ”Tervetuloa Alwë ja Ireth! Tulkaa vain peremmälle” hän toivotti ja avasi ovea siirtyen tieltä. Katarina taputti kaksosia selkään ja työnsi heidät eteenpäin. Hän soi vielä Mederithille hymyn ja sanoi sitten hyvästinsä, pitkä palmikko vain heilui naisen kävellessä poispäin.

”Hyvää huomenta opettaja”, kaksoset sanoivat yhdestä suusta sisälle käveltyään. Mederith ohjasi heidät huoneeseen, jonka seiniä kiersi lukuisat kirjahyllyt ja jonka keskellä oli tammisia kirjoituspöytiä, samoin kuin huoneen edessä. Luokkahuone oli valoisa ja kotoisan oloinen. ”Ensimmäinen oppitunti alkaakin heti: Kutsukaa minua vain Mederithiksi tai Med'iksi”, nainen pyysi soinnukkaalla äänellä ja käveli oman kirjoituspöytänsä luokse. Kaksoset huomasivat, että luokan perällä oli neljä muutakin pöytää, jotka olivat tyhjiä. ”Varmaan huomasitte, että täällä on muitakin työpisteitä. Kyllä, teillä on luokkatovereita, jotka nyt ikävä kyllä ovat muualla, minun täytyy esitellä heidät myöhemmin”. Alwë ja Ireth nyökkäsivät, eikä Mederith vieläkään lakannut hymyilemästä säteilevästi. ”Op.. Siis Mederith, missä me saamme istua?” Alwë kysyi varovaisesti ja haltianainen naurahti iloisesti. ”Tuossa edessä, olkaa hyvät vain!” Mederith osoitti etummaisia pöytiä ja meni seinustalla olevan täpötäyden hyllykön luokse, alkaen sitten poimia sieltä ison pinon kirjoja. ”Oletan, että osaatte lukea ja kirjoittaa?” hän kysyi. Kaksoset vastasivat myöntävästi. Sen verran Alwëkin oli viitsinyt panostaa, että osasi lukea ja vieläpä varsin sujuvasti. ”Hyvä, saattekin aloittaa lukemalla nämä kirjat”, Mederith sanoi hiukan enemmän opettajamaisesti. Alwë katsoi kirjapinoa kauhistuneena. Noin paljon kirjaimia ja sanoja..

”Minun täytyy mennä toimistooni, mutta osaatte varmasti aloittaa jo. Kirjat voitte lukea missä järjestyksessä tahdotte, mutta muistakaa: minä otan kyllä selvää siitä, että osaatte jokaisen sanan noiden kansien välissä”, nainen kertoi iloisesti ja lähti. Kaksoset katsahtivat toisiinsa hämmentyneinä. ”Tässähän on ainakin kolme kirjaa kummallekkin! Hän ei edes kertonut, kuinka kauan meillä on aikaa..” Ireth parahti ja selasi kirjojen sivuja. ”Rivendellin Historiaa, Haltiakielen ensi askelet, Haltioiden Kulttuuri kautta aikojen..” Alwë luetteli. ”Minä ainakin luen tämän historiasta kertovan. Sinua varmaan kiinnostaa tuo kielen opiskeluun liittyvä”, hän jatkoi hajamielisesti alkaen jo selata valitsemaansa kirjaa. ”Niin. Onkohan tämä jokin testi? Hän ei vaikuttanut tiukalta, mutta saattoihan olla, että opimme vielä tuntemaan opettajamme paremmin”, sisko arvuutteli ja Alwë kohotti olkapäitään. ”En tiedä. Mutta kun opettaja käskee, me teemme käskyjen mukaisesti.. Eikö niin?” ”Kyllä.” ”No ala lukea sitten, siskorakas”, Alwë mutisi ja istui mahdollisimman mukavasti työpöytänsä ääreen. Ireth teki työtä käskettyä ja avasi kirjansa ensimmäisen sivun. Siinä komeili haltiakielen ensimmäinen kirjain ja alla oli yhteiskielellä kirjoitettu minkälaisia merkityksiä kirjaimella oli ja sen ääntämyksistä.

Kaksoset lukivat jonkin aikaa kirjoihinsa uppoutuneina, kun ovi yllättäen aukesi ja luokkaan tupsahti neljä nuorta haltiaa ja opettaja Mederith. ”Alwë ja Ireth! Läpäisitte testin! Voitte laittaa ne kirjat jo pois”, Mederith nauroi ja muut oppilaat hymyilivät kaksosille tietäväisesti. Olivat varmasti joutuneet saman pilan kohteiksi aikaisemmin. ”Mut.. Eikö meidän pidäkään lukea näitä kirjoja?” Ireth hämmästeli silmät suurina ja posket punehtuneina. Alwënkin korvat punoittivat hiusten alla piilossa. ”Ei tietenkään! Enhän minä nyt sentään hupsu ole! No no, esitellääs nyt itsemme joka ikinen” opettaja tirskui tyttömäisesti ja kaksoset hämmästyivät yhä enemmän. Tämä oli aivan toista kuin he olivat kuvitelleet. ”Minä olen Bessy”, toinen haltiatytöistä esitteli ja hymyili. Toinen tytöistä näytti hieman ujommalta ja toinen oli selvästi rohkea ja tiesi miten uusien ihmisten ja haltioiden kanssa oltiin. ”Minä olen Alyssa”, toinen kertoi ja pojat esittelivät toisensa Ainioniksi ja Alyanaksi, nuo olivat sisaruksia. ”Me olemme Alwë ja Ireth”, Ireth kertoi ja muut nyökkäilivät. ”Hyvä! Nyt kun olemme esittäytyneet, voitte kaikki mennä paikoillenne -Ja kaksoset tuovat kirjat pöydälleni”, Mederith sanoi ja kaikki tottelivat, Alwë kantoi kirjapinon luokan eteen ja meni sitten paikalleen. Salaa hän toivoi, että mikään ei menisi enää tätä oudommaksi. Toista oli ollut Minas Tirithissä, jossa syylänenäiset eukot olivat alati valmiina antamaan keppiä pienestäkin virheestä ja opiskelu tehtiin nenä kiinni kirjassa.

Mederith antoi ensin tehtävät toisille oppilaille ja tuli sitten tarkemmin kyselemään sisaruksilta, mitä nämä osasivat. Alwë ei vielä osannut sanoa, mitä halusi ryhtyä opiskelemaan, mutta haltianainen neuvoi häntä opiskelemaan soturin koulutuksessa tarvittavia oppiaineita. ”Minä luulen, että se kiinnostaisi minua. En vain ole vielä aivan varma”, Alwë myönsi. Ireth vilkaisi veljeään kysyvästi. Kyllähän Alwë oli varma asiasta. Soturiksi poika halusi, oli aina halunnut.


***************

Päivä kului ja yhtäkkiä tunnit olivat loppuneet. Kaksoset olivat ehtineet tutustua muihin paremmin päivän aikana, ja luokkatoverit olivat vaikuttaneet mukavilta. Opettaja Mederith oli ihmeellinen nainen. Tämä otti kaiken niin ihailtavan rennosti, mutta samalla hän huokui auktoriteettiä, joka vain piilotteli säteilevän naisihmisen kuoren alla. Kukaan tuskin uskalsi väittää tuolle naiselle vastaan. Ja hän oli hyvä opettaja. Niin hyvä, että ensimmäisen päivän aikana sisarukset oppivat melkein liikaa uusia asioita, jos se vain oli mahdollista. Mutta nyt he kävelivät majataloa kohti ja kantoivat mukanaan uusia kirjojaan ja sulkakyniään sekä pientä mustepulloa. ”En osaa sanoa yhtään mitään ja samaan aikaan tahtoisin sanoa jotain”, Alwë nauroi ja Ireth hymyili veljelleen. ”Se oli kyllä uskomatonta. Jos kaikki koulupäivät ovat tuollaisia, minä käyn oikein mielelläni koulussa”, tyttö vastasi. Katarina oli heitä ovella vastassa. ”Noh, tutustuitteko kunnolla opettajatar Mederithiin?” tämä kyseli silmät tuikkien ja kaksoset nyökkäsivät. ”Meidän ei varmaan tarvitse kertoa mitään?” Alwë kysyi vastaukseksi. Hymyillen Katarina vei lapset majataloon ja kolmikko söi yhdessä päivällistä jutellen mukavia.


*************

Sää oli selvästi viileämpi illan viimein saapuessa ja pimeä laskeutui aikaisin. Nukkumaan mennessään Ireth unohti äidin korun kaulaansa. Hän otti sinä iltana unirohdon, koska tunsi olevansa levoton ja tahtoi saada unta. Veli toivotti siskolleen hyvät yöt ja puhalsi kynttilät sammuksiin. Aika kulu. Vähän väliä Ireth kuuli veljensä kääntyilevän pimeässä. Tyttö rohkaistui hiukan ja kysyi: ”Alwë? Etkö saa unta?” Alwën suunnalta kuului vaimea huokaisu. ”En oikein. Entä sinä? Unirohdonhan pitäisi vaikuttaa jo”, poika vastasi. ”En tiedä miksi en saa unta. Olen levoton. Alwë, minä en tahtoisi pelätä, mutta tämä on samanlaista kuin vuosi sitten talvella, muistatko?” tyttö kysyi kuiskaten ja hetken vallitsi syvä hiljaisuus. ”Minäkin tunnen sen. Meidän on nukuttava, oli miten oli. Tahdotko tulla viereeni?” Alwë kysyi varovaisesti. Hetken päästä poika kuuli kahinaa ja Irethin vaimeat askelten äänet tytön tullessa lähemmäs. ”Me emme saa nukahtaa nyt, entä jos tapahtuu jotain kamalaa, emmekä tiedä siitä jälkeenpäin niin kuin silloin”, Ireth kuiski ja Alwë mietti asiaa. ”Olet oikeassa. Ei herätetä Katarinaa, emme voi kertoa tästä hänelle. Tule tänne.”

Ireth kömpi veljensä lämpöiseen vuoteeseen ja sisarukset ahtautuivat vierekkäin kapealle sängylle. Alwën mielessä käväisi vain hetken, että he tekivät jotain kiellettyä, mutta toisaalta, kukaan ei ollut näkemässä. Ja oli typerää kuvitella heidän tekevän jotain muuta kuin nukkuvan, he olivat sentään sisaruksia. Joskus Alwë vihasi 'sääntöjä', joita ihmiset laativat hirveän innokkaasti. ”Minä en jaksa enää valvoa. Hyvää yötä sisko”, Alwë mutisi ja painoi poskensa Irethin hentoa lapaluuta vasten. Lopultakin uni rentoutti heidät molemmat.


**********

Ireth näki unta. Mutta tämä uni oli erilainen, koska Alwë oli siinä myös. Poika katsoi sisartaan yhtä hämmästyneenä kuin Ireth oli. Sitten he kiinnittivät huomionsa unimaisemaan. Kaksikko oli metsän keskellä, oli yö ja sää oli kylmääkin kylmempi. Heidän edessään oli lampi, lammen ympärillä ikivanhoja puita. Yötaivasta näkyi vain pieni kaistale puiden lomasta. Äkkiä metsästä syöksähti peura, jota kaksoset säikähtivät hirveästi ja huusivat. Eläin ryntäsi heitä päin ja he olivat aivan varmoja kauheasti törmäyksestä, mutta peura menikin vain läpi heidän kehoistaan. Silloin he tajusivat katselevansa jotakin, joka ei ollut unta vaan totisinta totta ja vain he olivat kulkeneet paikalle uniensa kautta. Sitä he eivät tienneet, missä ajassa olivat ja missä tuo paikka sijaitsi, mutta heillä ei ollut aikaa pohtia sitä.

Puiden lomasta juoksi lisää paniikkiin ajautuneita eläimiä. Karhuja, susia, metsäpeuroja, lintuja. Jokainen noista tuntui pakenevan jotakin. ”Alwë?” Ireth kuiskasi veljelleen ja puristi tämän vaaleaa kättä. ”Mennäänkö katsomaan? Tämä on vain unta”, poika kysyi, ja Ireth nyökkäsi suu tiukkana viivana. Heillä oli mielessään niin paljon kysymyksiä, mutta yhteenkään ei löytynyt vastausta. Niinpä he vain kävelivät poispäin lammesta puiden sekaan. Yönkasteinen heinikko painui paljaiden jalkojen alla, sillä heillä oli yllään vain paidat, joita nämä käyttivät nukkuessaan. Alwë katseli ympärilleen varovaisena. Unessa ei voinut koskaan tietää, mitä seuraavaksi tapahtuisi. ”Shh.. Taidan kuulla jotain”, hän kuiskasi äkisti. Edestäpäin kuului puhetta, sanoja joita Alwë ei ymmärtänyt. Ireth puristi veljensä sormia tiukemmin omillaan. Varoen he hiipivät leveärunkoisen tammen taakse. Alwë hivutti päätään hitaasti niin, että saattoi nähdä mitä edessä oli. Näky sai hänet haukkomaan henkeään.

Puun juurella oli nainen, viitta ympärillään. Naisella oli sylissään mytty, josta kohosi vaalea lapsen käsi. Naisen pitkät, mustat hiukset olivat takkuiset ja hän näytti sairaalta. ”Alwë...” Ireth kuiskasi. ”Mitä siellä on?” poika ei osannut sanoa. Miksi he olivat tulleet unessa tähän paikkaan. Ja miten? Hän pelkäsi, ettei osaisi päästää irti unimaisemasta. Tuo nainen.. ”Ei mitään. Lähdetään.” Alwë mutisi ja työnsi siskoaan kauemmas. ”Mutta..” ”Mene, Ireth. Tulen perässä.” poika käski. ”Minne? Minne sinä menet?!” Ireth vaati tietää, mutta Alwë sulki tytön suun ja katsoi siskoaan silmiin. Hän näki pelkoa niissä. Tai ehkä hän näki vain itsensä. ”Luota minuun. Mene sinne mistä uni alkoi. En viivy kauan.” poika sanoi ja jätti siskonsa.

Hän käveli tarkoituksellisesti väärään suuntaan, kiertäen lammen ja naisen välistä. Ireth ei onneksi seurannut häntä. Alwën mielessä muodostui outoja ajatuksia. Mitä jos nainen näkisi hänet. Jos hän todella saisi nähdä.. Itsensä. Sillä poika ei ollut tyhmä. Unella oli jokin merkitys, se oli näky jostain, joka oli mennyt kauan aikaa sitten. Hän kiitti mielessään siitä, että tämä mahdollisuus oli syntynyt. Unen avulla Alwë saattaisi saada yhteyden menneisyyteensä.

Hän kiersi kaukaa ja silti niin läheltä, että näki naisen hiipiessään puiden takaa. Tämän kasvot olivat kalpeat, sen Alwë näki. Mutta niissä oli myös kauneutta, joka oli vain piilossa väsymyksen ja lian alla. Lapsen käsi heilui ja laskeutui myttyyn. ”Äiti..” kuului jostakin ja Alwë säikähti. Sitten hän näki Irethin seisomassa naisen takana. Ei, hän ei voinut..

”Ireth!” Alwë huusi ja tyttö nosti katseensa naisesta ja katsoi suoraan veljeään silmiin. Miksi Alwë ei halunnut hänen näkevän? Äiti.. Hän näki lapsen, jonka kasvot muistuttivat etäisesti hänen omiaan. Alwë viittoi tyttöä menemään kauemmas. Mikä veljeä vaivasi? Ei nainen häntä näkisi. Ireth kuitenkin meni ja tuli veljensä luokse. ”Alwë, mitä sinä yrität? Hän ei näe meitä.” ”Minä.. Ei, katso hän tuijottaa meitä! Hän näkee meidät ja kuulee myös”, poika huudahti. Nainen tosiaan katsoi kaksosia silmät säikähdyksestä pyöreinä. ”Oletteko te henkiä?” tämä kysyi varoen.

”Henkiä? Emme. Me olemme unessa. Tai siis..” Ireth naurahti hermostuneena. ”Keitä te olette?” nainen kysyi vaativasti. ”Menkää pois, ette saa lapsiani!” tämä näytti jo huomattavan hermostuneelta noustessaan seisomaan. Nainen horjui hetken paikallaan ja tiukensi sitten otettaan lapsista. Meistä. ”Ei! Anna meidän selittää”, Alwë pyysi. ”Menkää pois..” nainen vaati vihaiseen ääneen. Ireth oli jo itkemäisillään, kunnes hän tajusi viimeisen tilaisuutensa tulleen. ”Äiti.. Sinä olet meidän äiti..!” ”Älä jätä meitä uudestaan..” hän aneli kyynelsilmin.

”Te ette ole minun lapsiani”, nainen vakuutti ja vilkaisi syliinsä. ”Emme niin, tai olemme.. Me tulimme unessa luoksesi, äiti”, Alwë mutisi. Nainen-äiti, nosti katseensa ja siristi silmiään nähdäkseen paremmin hämärässä valossa. Hetken hän oli aivan hiljaa, niin että saatoimme kuulla toistemme kiivaan hengityksen. ”Miksi?” hän kysyi. ”Emme tiedä”, Alwë vastasi ja pudisti päätään, laskien katseensa. ”Miksi te sanoitte, että en saa jättää teitä.. Uudelleen?”

”Sinä kuolet.. Tulevaisuudessa. Sinun on mentävä Minas Tirithiin, tai muuten kaikki ei mene niin kuin se on meidän ajassamme mennyt”, Alwë kertoi. Hän vilkuili vaivihkaa naisen syliin, mutta ei onnistunut näkemään itseään. Ireth oli tarttunut pojan käteen ja puristi sitä nyt epätoivoisesti taistellen samalla suolaisia kyyneleitä vastaan. Naisen silmät tummenivat, mutta ilme oli kysyvä. ”Sinne on niin pitkä matka. Olen heikko.”

”Mutta me luotamme sinuun”, Ireth hymyili vaisusti. ”Pystyit siihen, joten pystyt yhäkin”, hän jatkoi. Äiti näytti liikuttuvan. ”Te olette se kaikki, mitä minulla on. Rakastan teitä..” ”Me kaipaamme sinua niin, äiti”, lapset sanoivat ja sitten lapset menivät äitinsä luokse ja kietoivat kätensä hänen ympärilleen, yrittäen samalla saada kiinni jostain, joka oli heiltä jo kauan aikaa sitten viety. Kaikki se rakkaus, kaikki se kaipaus ja suru purkautui kyyneleinä lasten silmistä ja he viipyivät siinä hetken. Aikaa kului, mutta Alwën oli kuitenkin pakko muistuttaa: ”Ireth, meidän on herättävä pian.” Tyttö nyökkäsi, ja kaksoset päästivä äidistään hitaasti irti. Samalla hetkellä uneen tunkeutui ääniä heidän todellisuudestaan. ”Herätkää!”



************

Katarina ravisteli lapset hereille hiukan vihaisena. ”Aurinko on jo noussut ja teidän on herättävä”, hän sanoi käskevästi ja vilkuili kaksosia, jotka avasivat hitaasti uniset silmänsä ja näyttivät väsyneiltä. Hän ihmetteli, miksi he kumpikin nukkuivat Alwën vuoteessa. ”Mmmh..” Alwë mutisi ja käänsi kylkeä. Ireth näytti jotenkin pettyneeltä ja surulliselta. Hetken kuluttua tuo kuitenkin nousi ja meni etsimään vaatteitaan. ”Teillä on vain hiukan aikaa syödä, kunnes teidän on lähdettävä kouluun”, Katarina muistutti ja kääntyi sitten. ”Ennen sitä saatte tulla kertomaan minulle, mitä tämä oikein tarkoittaa”, hän sanoi ja lähti.

”Luuletko, että olemme vaikeuksissa?” Ireth naurahti väsyneesti. ”En usko, luultavasti hän vain kyselee jotain. Kerrotaan, että sinua pelotti. Sehän on totta”, poika vastasi. He pukivat päälleen nopeasti ja kiirehtivät alakertaan. Katarina odotti heitä nurkkapöydässä, jonka yllä aurinko paistoi pyöreästä ruutuikkunasta. Lapset ottivat hiukan leipää ja hedelmiä ja istuivat sitten pöytään. Katarina oli hetken hiljaa ja tarkasteli lapsia otsaansa rypistäen. ”Olen huolissani teistä”, hän viimein sanoi. Kaksoset nostivat katseensa naiseen ja yrittivät näyttää viattomilta. ”Tiedän.. Minun ei kuulu tietää, mitä lordi Elrondin talossa tapahtui, mutta olen huoltajanne ja vastuussa teistä. Olette olleet hiukan poissaolevia viime aikoina. Se unirohtokin.. Otit sitä eilen, Ireth”, hän jatkoi hiljaa ja pudisti sitten päätään. Lapset pysyivät hiljaa. ”Ette siis halua kertoa mitään?” nainen tuhahti ja antoi katseensa vaeltaa hitaasti ympäri salia. ”Ei siitä ole kyse”, Alwë korjasi. ”Me emme voi puhua siitä, mitä on ja ei ole tapahtunut. Olemme ihan kunnossa kumpikin, sen lupaan”, hän sanoi ja Ireth nyökkäsi vahvistukseksi. Katarina huokaisi ja naurahti hiljaa. ”Syökää nyt kunnolla, minun täytyy mennä”, nainen kehoitti ja nousi pöydästä. Sanaakaan enää sanomatta hän harppoi majatalon ovelle ja lähti. Ireth huokaisi. ”On kurjaa, kun emme voi kertoa hänelle siitä. Katarina on meille aina niin kiltti”, tyttö mutisi.


************

”Herra, kuningas Elessar on saapunut”, palvelija ilmoitti lordi Elrondille, joka istui jälleen kirjoituspöytänsä äärellä. ”Kutsukaa hänet tänne”, lordi Elrond vastasi automaattisesti, mutta mielessään hän arvuutteli, miksi Aragorn oli tullut vierailemaan aivan yllättäen. Palvelija nyökkäsi ja poistui hiljaa Herransa työhuoneesta. Tämän mentyä Elrond nousi ja meni huoneen toiselle puolelle ja siirsi purppuran verhon sivuun. Sen takana oli ovi, joka oli vain kartanonherran käytössä. Sen takana taas oli käytävä, josta hän pääsisi nopeasti ja huomiota herättämättä huoneistoonsa ja muihin kartanon osiin. Elrond avasi oven ja sytytti soihdun nähdäkseen eteensä. Hän suuntasi kulkunsa huoneistoaan kohti.

Aragorn käveli verkkaisin askelin Kartanon käytävällä. Hän nautti siitä muistojen tulvasta, joka häntä oli vastassa. Hän tunsi sen kodikkaan tuntemuksen, jota vain Kartano Minas Tirithin palatsin lisäksi saattoi hänelle tarjota. Kartanossa tosin ei ollut niin harmaata ja synkkää. Hän kyllä piti kodistaan, mutta sitä ei oikein voinut kodikkaaksi kutsua. Hän kun oli koko ikänsä elänyt ja viihtynyt luonnon keskellä. Vihdoinkin hänen sydämessään oli kauan odotettu rauha. Tänne eivät kuningaskunnan huolet yltäneet, ne olivat pyyhkiytyneet pois pitkän matkan aikana ja viimeistään silloin, kun hän oli jälleen saapunut Rivendelliin, jossa oli kasvanut ja saattanut nähdä sen kukoistuksen muuten kuin sielunsa silmin.

Elrond ehti takaisin työhuoneeseensa juuri, kun Aragorn saapui. Hän oli käynyt pikaisesti ehostautumassa tärkeän vieraan takia, vaikka tiesi ettei sillä ollut juurikaan väliä Aragornin seurassa. Ja olihan hän kuitenkin tarkka tyylistään ja pukeutumisestaan. ”Tervetuloa Rivendelliin, Aragorn”, Elrond sanoi muodollisesti ja hymyili sitten. ”Kiitos. Ilokseni saan todeta, ettei Rivendellin kauneus ole muuttunut laisinkaan, eikä varsinkaan huonoon suuntaan”, Aragorn naurahti ja miehet silmäilivät toisiaan etsien merkkejä jostain uudesta. ”Sama kuin ennenkin”, Aragorn vitsaili ja Elrond naurahti. ”Tietysti, sinä taas näytät enemmän, tuota, avioituneelta”, Elrond köhäisi ja käveli pöytänsä luo siirtääkseen turhia papereita sivuun. ”Niinkö? Näkeekö sen niin selvästi!” Aragorn nauroi. Sitten hän vakavoitui. ”Tulooni on syykin”, mies sanoi vakavana. Elrond katsahti kiinnostuneena ihmismieheen. ”Kerro, ole hyvä”, hän kehoitti.

”Istuisimmeko ensin?” Aragorn kysyi ja Elrond myöntyi. He istuivat pöydän molemmille puolin. ”En tahtonut kertoa tätä kirjeillä”, Aragorn aloitti ja piti pienen tauon. ”Minulla on odotettuja uutisia. Arwen ja minä saamme lapsen”, hän jatkoi innostuneena. Elrondilla kesti hyvän aikaa tajuta tuo yksinkertainen lause. Sitten haltia nosti katseensa ihmiseen ja hymy levisi tämän kasvoille yltäen aina silmiin asti saaden ne tuikkimaan tähtien lailla. ”Tämä.. En osannut odottaa. E-en tiedä mitä sanoa.. Onnea!” Elrond huudahti ja tarttui Aragornin käteen puristaen sitä isällisesti. ”Kiitos. Arwen luonnollisesti tarvitsee minut lähelleen näinä päivinä, joten en voi viipyä kauan”, Aragorn vastasi. Kun Elrond oli kutakuinkin päässyt rauhalliseen tilaan, hän ehdotti: ”Noh, mitä jos juhlistaisimme tätä kaikkea vaikka tuopillisilla?”


A/N: Kääks! Tämä on nyt vihdoin täällä.. :roll: Olen vieläkin todellatodella pahoillani, ettei luku ilmestynyt ajallaan. Seuraavaa lukua kirjoitan ajan mukaan pikkuhiljaa, joten sanoisinko että se tulee viikon/kahden päästä. Tästä on hyvä jatkaa. c-:
Elämä on liian tärkeää otettavaksi vakavasti.

..., mutta jospa olenkin vain oman mielikuvitukseni luomus.

Herätetään loftis henkiin Vuoden Aragorn 2014
Saphire
Samooja
Viestit: 420
Liittynyt: La Maalis 02, 2013 12:51 am
Paikkakunta: Siellä, mihin kukaan muu ei eksy!
Viesti:

Re: Kuin lunta olisi hiuksissaan (PG-13, fluff, Mary Sue)

Viesti Kirjoittaja Saphire »

Ihana jatko! Vitsit, jos opettajat tekisivät tuollaista meille oppilaille xD
Tuo uni oli jännä lisä tarinaan ja jättää lukijan odottamaan selitystä ja jatkoa tarinaan. Juuri sitä minäkin tässä odottelen :D
Rakentava palaute hukkui nukkumattomiin öihin, joten koitan keksiä jotain parempaa seuraavaan lukuun!
Vuoden originaali 2014~
Saphire tekee paluun vuosia jälkeen.. :'D
Vendince
Puolituinen
Viestit: 309
Liittynyt: Ma Kesä 03, 2013 9:01 pm
Paikkakunta: Mielikuvitusmaassa haltioiden kanssa

Re: Kuin lunta olisi hiuksissaan (PG-13, fluff, Mary Sue)

Viesti Kirjoittaja Vendince »

Saphire: Niinpä! :) Sitä oli hauska kirjoittaa. Hyvä että tuo uni oli hyvä juttu (hyvähyvä), koska olin siitä aika epävarma. Sen takia tämän kirjoittaminenkin hankaloitui kun en yhtään tiennyt, mitä seuraavaksi. Ja jatkoa odotan minäkin, haluan saada tämän päätökseen.. 8)
Elämä on liian tärkeää otettavaksi vakavasti.

..., mutta jospa olenkin vain oman mielikuvitukseni luomus.

Herätetään loftis henkiin Vuoden Aragorn 2014
Aiwendil
Samooja
Viestit: 417
Liittynyt: Ma Maalis 04, 2013 3:57 pm
Paikkakunta: Ent'asumus

Re: Kuin lunta olisi hiuksissaan (PG-13, fluff, Mary Sue)

Viesti Kirjoittaja Aiwendil »

I'm back again!

Edelleen, pidän näistä kaksosista ja pidän tästä tähänastisesta tarinasta ja juonesta ja odotan innolla sitä, mihin se johtaa. Ei kritisoitavaa, eli ei kirjoitusvirheitä tai muitakaan. Oikein hyvin kulkee eteenpäin ja tämä viimeisin uni oli varsin mielenkiintoinen. Samoin Ara Rivendellissä. Miksi? Minä haluan tietää.. Eli jatkuuko tämä vielä? Olisi kiva saada tietää, mitä tapahtuu seuraavaksi.
"I do not have a poetic bone in my body
and I don't want to say you left -
but my heart is no longer in my chest."

Kälätäti 2014 Kiitos kaunis!
Vendince
Puolituinen
Viestit: 309
Liittynyt: Ma Kesä 03, 2013 9:01 pm
Paikkakunta: Mielikuvitusmaassa haltioiden kanssa

Re: Kuin lunta olisi hiuksissaan (PG-13, fluff, Mary Sue)

Viesti Kirjoittaja Vendince »

Kiitos kommentista. c:

Tämä jatkuu jos jatkuu, en lupaa mitään, mutta yritän. Oon tarvinnut pidemmän tauon tämän kanssa, koska inspiraatio karkas kuuhun. ._. Siis toisin sanoen oon yrittänyt luoda jotain ja sitä valmista tekstiä jo on (eli en oo niin laiska ollut.. :oops: ), mutta en ole siihen tyytyväinen enkä kehtaa mitään julkaista, vielä. Mutta! Minäpä keskityn nyt tähän ja yritän saada sen kirjoitusblockini häädetyksi. Sitten kun alan taas kirjoittelemaan niin se varmaan sujuukin ihan eri tavalla.
Elämä on liian tärkeää otettavaksi vakavasti.

..., mutta jospa olenkin vain oman mielikuvitukseni luomus.

Herätetään loftis henkiin Vuoden Aragorn 2014
Vastaa Viestiin