Kuin lunta olisi hiuksissaan (PG-13, fluff, Mary Sue)

PG-13 ja sen alle olevat romanceficit.

Valvojat: Likimeya, Andune

Saphire
Samooja
Viestit: 420
Liittynyt: La Maalis 02, 2013 12:51 am
Paikkakunta: Siellä, mihin kukaan muu ei eksy!
Viesti:

Re: Kuin lunta olisi hiuksissaan (PG-13, fluff, Mary Sue)

Viesti Kirjoittaja Saphire »

Tämä luku oli ihana ja pidän tyylistä, jolla kirjoitat tätä. Alwën huolet ovat täysin ymmärrettäviä ja hän on selvästi kasvamassa lapsesta aikuiseksi. Laulu oli koskettava. Ei taaskaan virheitä jne-, Jatkathan pian?
Vuoden originaali 2014~
Saphire tekee paluun vuosia jälkeen.. :'D
Vendince
Puolituinen
Viestit: 309
Liittynyt: Ma Kesä 03, 2013 9:01 pm
Paikkakunta: Mielikuvitusmaassa haltioiden kanssa

Re: Kuin lunta olisi hiuksissaan (PG-13, fluff, Mary Sue)

Viesti Kirjoittaja Vendince »

Voi kiitos Tindis! c:

Minusta tämän ficin kirjoittaminen on kivaa juuri sen takia että se on vähän tämmöinen... sadunomainen? utuinen? <: tai siis tykkään kirjoittaa sellaisella tyylillä.

Nuo luonteiden kuvailut oli aika osuvia, sellaisia kaksoset tosiaan ovat. :) mutta mietin tässä viimeisimmässä luvussa, että Alwë kuvittelee, että hänen siskonsa ei ymmärrä mitään ympärillä olevasta vaarasta ja on aina yhtä sisisilmäinen, mutta tosiasiassa hän ei ole. Ehkäpä Alwë ei tunnekkaan siskoaan niin hyvin, ja eihän hän sentään osaa lukea toisen ajatuksia. :roll:

Saphire, kiitos sinullekkin!

Alwë tosiaan on kasvamassa aikuiseksi, ja tässä ficissä on aiheenakin kaksosten kasvutarina. Mietin pitkään tuota laulua, että laitanko sen tuohon kokonaisuudessaan vai laitanko kahteen osaan, että julkaisisin vain ensimmäisen osan.. mutta näin siinä nyt kävi. Joskus minun runot/laulut lähtee vähän käsistä (ne menee ylitunteellisiks tai sellasiks..) mutta tämän kuitenkin uskalsin julkaista :lol: kiva että pidit!

Jatkoa tulee. <:
Elämä on liian tärkeää otettavaksi vakavasti.

..., mutta jospa olenkin vain oman mielikuvitukseni luomus.

Herätetään loftis henkiin Vuoden Aragorn 2014
Vendince
Puolituinen
Viestit: 309
Liittynyt: Ma Kesä 03, 2013 9:01 pm
Paikkakunta: Mielikuvitusmaassa haltioiden kanssa

Re: Kuin lunta olisi hiuksissaan (PG-13, fluff, Mary Sue)

Viesti Kirjoittaja Vendince »

A/N: voi että kun olen sitten huono keksimään otsikkoja. Mutta uusi luku on viimein valmis. 8)

Osa. 6 Rivendell



Matka jatkui aina vain, päivät vierivät ja puiden lehdet puhkesivat täyteen loistoonsa. Kulkue olisi pian hajonnut, sillä he olivat jo aivan haltioden kaupungin lähettyvillä. He leiriytyivät Viimapään lähistölle, ja söivät siellä niukan ateriansa. Samalla joku miehistä, joka oli kiertänyt paljon maata, kertoi haltioiden kaupungista lapsille. Nämä kuuntelivat ihmeissään, kun mies kertoi haltioiden laulavan lakkaamatta ja syövän ainoastaan kasvisruokaa. "Eivätkö he todella syö lainkaan lihaa? Miksi" Alwë kysyi hämmästyneenä. Ympärillä istuskelevat aikuiset nauroivat makeasti. "Eivät. Haltiat näes ovat niin lähellä luontoa, että heistä tuntuisi väärältä tappaa luontoon kuuluvia eläimiä. Ja heillä on kasveja, josta he saavat jopa parempaa ravintoa kuin me ihmiset lihasta. He eivät tarvitse lihaa", hän kertoi ja silmäili hämmentyneen näköisiä kaksosia.

"Ja veikkaampa, että vuoden siellä olon jälkeen tekään ette laita suuhunne yhtäkään lihapalaa", hän arvuutteli ja nauroi taas. Alwë suutahti hieman. "Minä aion kasvaa mieheksi, ja miehet syövät lihaa!" hän puuskahti. Seurue vilkuili toisiaan huvittuneena ja Irethkin hymyili salaa. "Mitä haltiat sitten ovat? Eiväthän he kaikki suinkaan ole naisia!" tumma ihmismies kysyi, ja sai punan kohoamaan nuorukaisen poskille. "Aivan sama, mutta lihan syöntiä en lopeta. Ja lopettakaa tuo turhanpäiväinen naureskelu", hän puuskahti ja siirtyi sivummalle mököttämään. Joku huusi hänen peräänsä: "Kuten sanotaan, nauru pidentää ikää!" Silloin Ireth ei voinut olla enää nauramatta, ja hän taipui kaksin kerroin nauraessaan.

Kului seitsemän päivää ja iltapäivä kääntyi illaksi. Kulkue ei enää pysähtynyt leiriytymään, sillä he lähestyivät jo Rivendellin kahlaamoa. Erämaa näytti lohduttomalta ja autiolta, eikä mistään voinut päätellä haltioiden kaupungin olevan vain pienen matkan päässä. Mutta he ratsastivat paljon käytetyllä polulla, josta saattoi päätellä kaupungin olevan lähellä."Alwë?" Ireth kuiskasi veljelleen illan hämärässä. Alwë ratsasti sisarensa vieressä ja oli keskittynyt katsomaan eteensä. "Mitä?" poika vastasi ja vilkaisi siskoaan. Ireth oli pukeutunut viittaansa, mutta hän oli vaihtanut housunsa pellavaiseen, vaaleanruskeaan mekkoon ja samanväriseen kirjailtuun takkiin. "Olemme jo lähellä", Ireth totesi. Poika nyökkäsi ja kysyi: "Odotatko sinä sitä?" Ireth naurahti pienesti ja vastasi hilpeästi: "Enemmän kuin mitään muuta! En voi lainkaan hahmottaa mitä tulemme kohtaamaan, mutta jotain kaunista se on." Alwë ei vastannut, hän oli kääntänyt taas katseensa tiehen ja ympäristöön. Hämärä sai pojan aina hiukan varovaiseksi. Heidän edessään ratsastavien miesten puhe kuului vaimeana, ja Katarina oli jättäytynyt heidän taakseen viimeiseksi. Odotus tuntui kasvavan joka askeleella, joka oli lähempänä tulevaa. Ja silloin he kaikki viimein näkivät sen: Rivendellin kahlaamon, jossa vesi virtasi alati lakkaamatta koskaan, ja jonka kerrottiin olevan haltioiden lumottu joki. Kukaan ei puhunut, he vain ratsastivat virran ääreen ja kohta ensimmäinen ratsukko astui sameaan, kylmään veteen.

Irethiä pelotti hiukan ratsastaa kahlaamon yli, mutta hän puristi urheasti hevosensa ohjaksista, kun vahva ruskea tamma eteni puuskuttaen vastarantaa kohti. Alwë tuli heti hänen perässään. Leveän virran ylitettyään kulkue jatkoi matkaansa eteenpäin, kohti solaa, joka viimein johdattaisi heidät kaupunkiin. Ilta pimeni yhä vain, ja kohta miehet sytyttivät soihtuja valoa antamaan. Ireth villkuili Alwëa, mutta veljen tyynen rauhallisilta kasvoilta ei voinut nähdä, mitä veli ajatteli. "Kohta näette sen", Katarina totesi vakavana. "Menemme heti majataloon nukkumaan, mutta aamun koittaessa näette kaupungin paremmin. Voin viedä teidät katsomaan sitä samalla kun ilmoittaudutte opettajallenne ja kartanoon", hän jatkoi.

Ireth henkäisi jännityksestä. "Menemmekö me kartanoonkin?! Sehän on lordi Elrondin koti!" hän kysyi ihmeissään, ja nainen hymyili. "Kyllä. Kaikki Rivendelliin saapuvat saattueet ja kulkueet ilmoittautuvat kartanoon, lordi Elrondille itselleen", hän kertoi ja katsahti sisarusten hämmentyneisiin kasvoihin. "Antakaa minun hoitaa puhuminen. Ja yrittäkää näyttää normaaleilta, vaikka se kaikki varmasti saakin teidät hämmästyneiksi. Siten annatte itsestänne paremman kuvan lordille", hän jatkoi ja sisarusten nyökättyä hiljaa kääntyi katsomaan tietä.

Kulkue ratsasti solassa hiljaisuuden vallitessa. Soihtujen valo heitti aavemaisia varjoja vuorenseinämiin. Solassa kulki hiekkainen polku, joka muuttui kohta kivetykseksi, jossa oli lehden muotoisia kuvioita. Ja yhtäkkiä kulkue saapui leveälle kiviliuskalle, joka vei alas hämärään, valojen täyttämään kaupunkiin. Hämärässäkin saattoi erottaa, että kaupunki oli hyvin kaunis. Ireth ohjasi ratsunsa varovaisesti kiviselle polulle ja laskeutui edessä kulkevan saattueen perässä. Alwë ja Katarina tulivat hänen perässään, eikä kukaan sanonut sanaakaan. He tulivat alas, josta lähti polku korkealle muurille. Matkalaiset ratsastivat uupuneina portin luokse, jolla odotti kolme haltiasoturia heidän tuloaan. Haltioilla oli vakavat, tyynet ilmeet kasvoillaan, ja he viittoivat kulkuetta jatkamaan, samalla kun yksi haltioista nousi ratsunsa selkään ja lähti johtamaan heitä. Kaksoset katselivat hämmentyneinä haltioiden kauniita kasvoja ja suippoja korvia. Sillä nyt ne näkivät tuon salaperäisen kansan edustajia ensimmäistä kertaa elämässään. Ja kaupunki sai heidät tuntemaan hämmennystä ja hiljaista odotusta. He saattoivat kuulla, kuinka haltioiden kuoro lauloi hiljaa hämärässä, jotakin tuntematonta, kaunista haltiankielistä laulua. Ireth ymmärsi sanan sieltä ja toisen täältä, ja hän ymmärsi, että laulu laulettiin heidän tulonsa takia.

Majatalo oli kodikas, hämärästi valaistu rakennus, joka oli kokonaan kivestä rakennettu, kattoa myöten. Hetki sitten matkalaiset olivat vieneet hevosensa talleille, ja varmistettuaan, että nämä saisivat hyvää hoitoa, he olivat kulkeneet hämärässä majatalon luokse. Nyt he seisoivat majatalon sisäänkäynnillä ja yksi ihmismiehistä ilmoitti heidät sisään ja varasi heille huoneet. Sitten Majatalon emäntä, hieman tukevahko, kaunis haltianainen, johdatti heidät pöytiin ja tarjosi heille juotavaa sekä kevyttä syömistä. Alwë laittoi merkille että heille tarjottiin vain hedelmiä ja leipää. Hän kohotti kulmiaan siskonsa katseen kohdatessaan, ja he hymyilivät äänettömälle vitsilleen. Mutta hedelmät olivat varsin maukkaita, ja pian he olivatkin kylläisiä, ja sitäkin unisempia. Katarina vei heidät heidän huoneelleen ja kehoitti: "Nyt saatte nukkua pitkään, mutta auringon ollessa korkeimmillaan meidän on mentävä ilmoittautumaan. Nukkukaa nyt siis."Sitten hän sulki oven perässään, ja kaksoset katsahtivat toisiinsa väsyneinä. "Hyvää yötä, Alwë. Puhutaan aamulla tästä kaikesta", Ireth toivotti ja meni vuoteensa luo.

**

Aamu koitti ja ikkunoista loisti sisään kirkasta auringonvaloa, joka sai Irethin aukaisemaan silmänsä. Hän vilkaisi ympärilleen ja näki, että Alwë oli vielä sikeässä unessa. Sitten tyttö peitti kädellään suunsa haukotuksensa tukahduttaakseen ja katsahti hajamielisesti huonetta. Hän tunsi olonsa pian tarpeeksi virkeäksi noustakseen, ja noustessaan tiputti peittonsa lattialle. Hiljaa tyttö hymähti kömpelyydelleen ja meni huoneen ainoan ikkunan luokse katselemaan auringon valaisemaa katua ja rakennuksia majatalon ympärillä. Muuta hän ei onnistunut kunnolla näkemään, mutta tiesi taloja olevan myöskin laakson rinteillä, ja että majatalo sijaitsi kaupungin pääportin läheisyydessä.

Hän näki kaduilla kiireettömästi käveleviä haltioita, miehiä ja naisia, jotka olivat pukeutuneet vihreään ja ruskeaan, hyvin arkisesti, aivan kuin alempi luokka saattoi pukeutua. Ireth oli kuvitellut haltioiden olevan rikkaita ja täydellisiä, ja että kaikki pukeutusivat kultaan ja hopeaan ja silkkiin, mutta totuus olikin toinen. Haltiat myös näyttivät tekevän aivan tavallisia askareita, kantavan ruokaa koreissa ja vievän pyykkiä pestäväksi. Tyttö piti ajatuksesta, sillä hän ei enää tuntenut oloaan niin vieraaksi uudessa paikassa. Alwën vuoteesta kuului hiljainen voihkaisu, kun poika heräsi ja aurinko häikäisi hänen unisia silmiään. "Hyvää huomenta", Ireth toivotti ja nauroi perään, sillä veli katseli häntä hieman hämmentyneenä. "Hetkeksi jo unohdin, että olemme täällä.." poika sanoi, ja hänen äänensä oli käheänä unesta. "Minä en, en voisi unohtaa. Tuntuu niin uskomattomalta olla täällä, kaikki on ihan kuin sadusta ja haltiat ovat uskomattoman kauniita", tyttö vastasi pieni hymy huulillaan. Alwë nyökkäsi ja nousi vaivalloisesti sängyltään, mennen pesemään kasvonsa vesiastialle.

Kuivattuaan kasvonsa ja kätensä, Alwë puki ylleen housut ja hieman helmasta lyhyeksi käyneen, mutta siistissä kunnossa olevan tunikan. Vyötärölleen hän sitoi asevyönsä, mutta hetken mietittyään asetti siihen roikkumaan vain veitsensä. Sitten poika nosti katseensa sisareensa, joka myös oli pukeutumassa. Hän punastui hieman nähdessään tytön ilman yläosaa, Ireth ei näyttänyt huomanneen pojan katsetta. Nopeasti Alwë laski katseensa paljaisiin jalkoihinsa. Hän oli laittanut merkille, että Ireth ei tosiaan ollut vartalonsa huomioiden enää mikään lapsi, ja jostain syystä se tieto pelotti Alwëa. Ehkä hän pelkäsi, ettei aina tulisi olemaan siskolleen yhtä läheinen kuin nyt oli.

"Meidän varmaan pitäisi mennä aamiaiselle", Ireth totesi pukeutuessaan. Alwë puki sukat ja kengät jalkaansa ja Ireth viimeisteli asunsa huivilla, jonka hän heilautti harteilleen. Sitten kaksoset sijasivat vuoteensa ja menivät yläkerran käytävään. Käytävässä heidän lisäkseen oli muutama vieras ihmismies, ja nämä katsahtivat lapsiin näiden tullessa huoneestaan. Alwë otti siskonsa kädestä ja ohjasi tämän kivisille kierreportaille, jotka veivät majatalon aulaan ja ruokailutiloihin. Aulassa heitä tervehti sama haltia kuin heidän tullessaan, ja nainen ohjasi heidät syömään. Ireth kiitti haltianaista ja yhdessä kaksoset istuutuivat pöytänsä ääreen ja alkoivat syödä leipiä ja hedelmiä hiljaisina. Ruokailutilassa ei juuri muita ollut, jokunen tavallisen näköinen haltia ja yksi ihmismies, jonka Ireth tunnisti heidän saattueensa kuuluneeksi. Nämä juttelivat yhdessä, luultavasti olivat tekemässä kauppaa.

"Nämä haltioiden hedelmät ovat hyviä, mutta erikoisia", Ireth sanoi ja katsahti poissaolevan oloiseen veljeensä, joka katseli muualle. Alwë kääntyi katsomaan sisartaan ja sanoi: "Niin. Nämä ovat varmaankin juuri niitä outoja ruokia, joita vain haltiat kasvattavat täällä kaupungissaan. Eikö Katarina sanonutkin, että haltiat joidenkin tarinoiden mukaan ovat tuoneet ne mukanaan merten takaa." Ireth vilkaisi uudelleen hedelmiä ja unohti nielaista palasen, jota oli pureskellut. "Sittenhän.. En voi uskoa että meille suodaan tälläinen kunnia!" Ireth henkäisi. Veli nauroi hänelle. "Luultavasti nämä ovat heille ihan arkista syötävää. Mutta silti, onhan tämä hienoa", hän sanoi kepeästi ja lopetti sitten ruokailunsa. "Minulla ei ole oikein nälkä. Sisko, syö nopeasti, että ehdimme ulos tutkimaan paikkoja", Alwë pyysi ja Ireth nyökkäsi tälle. Hän nielaisi viimeisen palansa ja pyyhki sitten kätensä esiliinaansa. "Noniin, mennään nyt sitten", tämä sanoi ja kaksoset riensivät ovelle jännityksen kipristellessä kummankin vatsassa. Uusi , auringon valaisema maailma avautuisi heille oven avautuessa.

Valon täyttämä kuja oli päällystetty samalla kivellä kuin kaupunkiin johtava polku. Rakennukset olivat vaaleita väriltään ja niissä oli yksityiskohtia, joita Minas Tirithissä ei nähnyt. Kaksoset kävelivät leveällä kadulla eteenpäin, kunnes tulivat suuren torin laitaan. Heidän edesssään oli suihkulähde, jonka aiheena oli kaksi joutsenta. Joutsenten alusta oli koristeellinen ja linnut yksityiskohtaista, kaunista työtä. Niiden suista pulppusi altaaseen kristallinkirkasta vettä. Ireth ja Alwë eivät kuitenkaan tienneet, mitä nämä linnut olivat. "Voi kuinka kaunista!" Ireth henkäisi ja meni suihkulähteen reunalle katselemaan. Alwëkin meni, ja lapset katselivat lähdettä pitkään ihmeissään. Sitten he katsahtivat ympärillä aukeavaan toriin, jossa oli iloisen värisiä myyntikojuja ja paljon tavaraa myytävänä. Tori oli aivan täynnä kauppaa käyviä haltioita.

Alwë laittoi merkille, että haltioita yhdisti heidän pituutensa, sillä kaikki haltiat olivat pitkiä varreltaan ja useampi myös hoikkia ja hätkähdyttävän kauniita. Monilla oli pitkät hiukset, jotka oli laitettu huolellisesti. Vaatteet olivat arkisia, mutta silti yksityiskohtaista, osaavaa käsityötä. Ja silti he näyttivät kaikki aivan omanlaisiltaan. Suurimman osan hiukset olivat joko mustia tai vaaleita, ja haltioiden korvat tulivat esiin hiusten seasta terävinä kärjistään. Sitten hän katsahti vierelleen, jossa Ireth oli hetki sitten seissyt. Tyttö oli kadonnut väkijoukon sekaan. "Voi ei! Miten saatoin jättää sisaren vahtimatta?! Jotenkin osasin odottaa tätä, ei edes yllätä, että sisko karkaa heti ulos päästyään!" Alwë mietti ja katsoi tarkasti ympärilleen tyttöä kuitenkaan näkemättä. Hän lähti siihen suuntaan, johon arveli sisarensa lähteneen ja työntyi väenpaljouden keskelle. Hän kurkotti päätään, mutta pitkät ja harteikkaat haltiat estivät häntä näkemästä kovinkaan pitkälle. Jotkut katsoivat Alwëa viileän kiinnostuneina, ilmeisesti hänen hiuksiensa ja hätääntyneen ilmeensä takia. Kuitenkin Alwën katse tavoitti siskonsa juttelemasta mustahiuksiselle naiselle. "Ireth!" Alwë huusi vihoissaan ja kiirehti sisarensa luokse.

"Hei Alwë, minä kysyin juuri mitä ne suihkulähteen linnut ovat, ja Ilda kertoi että ne ovat joutsenia. Alwë, voitko kuvitella! En ole eläissäni nähnyt yhtään joutsenta!" Ireth selitti innostuneena, mutta vakavoitui veljensä tuiman ilmeen huomattuaan. "Ireth.. Et saisi kadota tuolla tavalla! Hyvä kun edes löysin sinut.." Alwë mutisi ja vilkaisi haltianaiseen, Ildaan. Nainen näytti miettivän jotain. "Nyt minä muistan, mistä tunnen nimenne! Sisareni on teidän tuleva opettajanne, Mederith! Hauska tavata sinuakin, Alwë", haltia sanoi sointuvalla äänellä. Alwë hämmästyi naisen ääntä, mutta kokosi itsensä sekunneissa ja hymyili. "Sepä vasta yllätys! Tervehdys, Ilda, minä olen Alwë. On kunnia tavata sisareni opettajan sukulainen", poika sanoi kohteliaasti ja kumarsi aavistuksen verran. Haltia näytti ilahtuvan, mutta nauroi heleästi. "Voi, älkää minulle kumartako, olen aivan tavallista väkeä", hän sanoi ja kaksoset hämmästyivät hiukan. He olivat tottuneet nöyrtymään ja kumartelemaan kaikkien aikuisten edessä, rangaistusten pelossa. "Se ei ole täällä tapana, te olette aivan saman arvoisia kuin aikuisetkin. Mutta korkea-arvoisille haltioille teidän, ja kaikkien muidenkin tulee kumartaa", Ilda opasti. Kaksoset nyökkäsivät, ja Alwë ajatteli, että tulisi olemaan vaikeaa oppia kaikkia haltioiden tavoin tehtäviä asioita, kaikki oli niin erilaista ihmisten kaupungeissa. Ihmisillä oli tiukat arvojärjestykset, ja lapset olivat kuin orjia siinä järjestyksessä. Täällä näytti olevan toisin, ja se ilahdutti poikaa. Hän ei ollut koskaan oppinut kunnolla nöyrtymään lihavien vanhojen ukkojen edessä, vaan oli aina tuntenut ärtymystä nähdessään näiden nauttivan asemastaan.

"Sisareni kertoi opetuksenne alkavan viikon vaihtuessa. Teidän tulisi silloin olla valmiina majatalonne edessä kello kahdeksan, ja Mederith tulee hakemaan teitä sieltä", Ilda kertoi ja kaksoset nyökkäsivät vastaukseksi. "Mutta menkää nyt tutkimaan kaupunkia, älkää kuitenkaan liian kauas", Ilda kehoitti hymyillen ja Ireth kehui vuolaasti kaupunkia. Hymy kohosi Alwënkin huulille. Rivendellissä olisi myös tuttuja ja turvallisia asioita, mutta kaikki uusi levittäytyi heidän ympärilleen. Ja täällä he saisivat viettää monta pitkää vuotta! Hyvästeltyään uuden tuttavansa, kaksoset kääntyivät ja kuljeskelivat torin laitaan hitaasti, myytäviä ihmetellen. Sitten Alwë muisti, että heidän piti tavata Katarina majatalolla. Hän muistutti siitä sisarelleen, ja yhdessä he kiirehtivät majataloa kohti.

Kun sisarukset saapuivat majatalolle ja kohtasivat Katarinan, tämä kertoi heille, että heidän täytyisi lähteä heti ilmoittautumaan kartanoon. Ireth vilkaisi hermostuneena vaatetustaan, mutta Alwë rohkaisi tyttöä sanomalla, että sisar oli pukeutunut aivan sopivasti. Hän ei voinut olla hymähtämättä siskonsa turhamaisuudelle. Tai kenties Ireth oli vain epävarma itsestään. Kuitenkin, he lähtivät kiireesti kartanoa kohti pääkatua pitkin kävellen. Katarina selitti nopeasti, mitä heidän tulisi tehdä, ja minkälaisia tervehtimistapoja ja kohteliaisuuksia käyttää korkea-arvoisten haltioiden seurassa.

Katarina vei heidät kartanolle kivisiltaa pitkin, ja Ireth henkäisi hermostuneena, kun näki ettei sillassa ollut lainkaan kaiteita tai reunoja. Alwë puristi häntä kädestä rohkaisevasti. "Hyvin se menee, ole vain aivan rauhallinen", Alwë neuvoi, vaikkei itsekään voinut olla jännittämättä tulevaa kohtaamista. Heille ei kerrottu, keitä he näkisivät, mutta se voisi olla mitä vain. Jännittävintä oli ajatus, että he voisivat nähdä lordi Elrondin itse kodissaan. Alwë vilkaisi kartanoa uudelleen. Siinä oli korkeita torneja ja rakennus oli suunnattoman kaunis ja hienosti rakennettu, ja se veti vertoja jopa Minas Tirithin hienolle palatsille. Tai tietysti haltioiden korkea-arvoisimpien johtajien koti olisi upea, kaunis ja miten vain pystyi ylistämään edessä näkyvää.

Heidät otettiin vastaan ovilla viileän kohteliaasti, ja siististi pukeutunut haltia vei heidät eteenpäin. Alwë huomasi pitävänsä siskonsa kädestä liiankin kovaa, ja hellitti otettaan. Katarina käveli määrätietoisesti heidän edellään miekankahvaansa kädellään nojaten. Naisesta näki, että hän oli kouluttautunut soturi, ja harva uskaltaisi kyseenalaistaa hänen taitonsa. Heidät johdatettiin suurille puisille oville, jotka haltia avasi ja viittoi heitä tulemaan huoneeseen. Alwë laittoi merkille huoneessa olevat neljä haltiaa, pitkän pöydän ääressä ja virallisen näköisinä. "Tervetuloa Rivendelliin, matkalaiset. Minä olen Erestor ja mies vieressäni on Glorfindel. Olette tulleet ilmoittautumaan tänne tulonne", tumman ruskeat hiukset omaava haltia aloitti kuuluvalla äänellä, josta huokui arvovalta.

Alwë ja Ireth kumarsivat miehille, ja niin teki Katarinakin. "Kiitoksia, arvon herrat", nainen aloitti. "Minä olen Katarina, ja seuralaiseni ovat Alwë ja Ireth", hän jatkoi esitellen itsensä ja kaksoset. Kolmas haltioista, siihen asti hiljaa pysynyt haltia katseli heitä tummien kulmiensa alta arvioivasti, mutta ei liian tiiviisti. Hänellä oli koristeelliset vaatteet ja hiuksista osa oli sidottu taakse koristeellisen korun avulla. Neljäs haltia oli ovensuussa odottava vartija. "Saanen esitellä itseni, olen Elrond, Rivendellin kartanon herra ja kaupungin lordi", esitteli kolmas itsensä ja lapsilla kesti hetki tajuta, kuka heidän edessään todella oli. Alwë sai harkintakykynsä ensiksi takaisin. "Tämä on kunnia, lordi Elrond", hän sanoi ja lapset kumarsivat yhä syvempään. Hymy kareili miehen kasvoilla, ja vaikka se oli hyvin huomaamaton, näkyi se lapsille selvästi.

"Kertokaa, mikä tuo teidät kaupunkiin", Erestor pyysi ja asetti sulkakynänsä valmiiksi nyökäten Katarinalle. "Olen saattamassa lapsia kaupunkiinne, herra. Tulemme Minas Tirithistä, ja lasten on määrä opiskella haltioiden opetuksessa täysi-ikäisyyteensä saakka", nainen kertoi. Papereihinsa syventynyt Glorfindel nosti katseensa muiden mukana tarkastelemaan kaksosia. "Niin, aivan. Saimme tiedon tulostanne kevääksi, mutta emme arvanneet sen koittavan näin pian", Erestor sanoi tuoden julki peitellyn, jo kadonneen hämmennyksen haltioissa.

Elrond tarkasteli kaksosia, ei julkeasti, vaan tarkastellen lasten kasvoja ja olemusta. Katarina laittoi sen merkille, mutta ei antanut sen häiritä. Kartanon herralla oli lupa katsella vieraitaan. Hän kuitenkin hämmentyi siitä, kuinka lordi Elrond ei peitellyt uteliaisuuttaan. Mies kun oli usein niin pidättyväinen ja varovainen, vaikka häntä sanottiinkin lämminsydämiseksi johtajaksi. "Selvä on, olen kirjannut teidät kaupungin vieraisiin. Toivottavasti viihdytte kaupungissamme, on ilo ottaa teidät vastaan, lady Katarina, ja toivotan puolestani hyviä opiskeluvuosia teille, Ireth ja Alwë", Erestor sanoi ja Glorfindel jatkoi, ettei heitä tarvittu enää ja he voisivat poistua. Kun he olivat jo kulkemassa ovesta, takaa kuuluva ääni yllätti Katarinan: "Anteeksi, suotteko minulle keskusteluhetken lasten kanssa, lady Katarina?" Elrond kysyi. Katarina ja lapset kääntyivät katsomaan kartanonherraa, joka pyöritteli sulkakynää sormissaan ja katsoi heihin. Erestorilla ja Glorfindelillä ei näyttänyt olevan vastausta outoon pyyntöön, miesten silmät eivät onnistuneet peittelemään hämmästystä Katarinalta. "Tuota.. Kyllä se sopii", Katarina vastasi kummissaan, ja Elrond nyökkäsi. Katarina näki kaksosten ilmeistä, että nämäkin olivat ihmeissään.

Elrondin pyyntö oli yllättänyt Alwën. Mitä asiaa Rivendellin lordilla heille oli? Elrond nousi tuolistaan kaapu heilahtaen. Hän tuli hymyillen heidän luokseen ja meni ovesta pyytäen lapset mukaansa. Katarinakin tuli, mutta toisen oven luokse tultuaan Elrond avasi sen ja käännähti naissoturiin päin. "Suokaa anteeksi, lady Katarina, mutta haluaisin keskustella lasten kanssa yksityisesti", haltia kertoi, ja Katarinan hämmennys kasvoi. "Minulle annettiin tehtäväksi huolehtia lasten hyvinvoinnista, enkä haluaisi päästää heitä silmistäni näin pian, mutta teemme kuten tahdotte, lordi Elrond", Katarina sanoi ja Elrond naurahti. "Niin. Minun talossani tehdään kuten tahdon.. Mutta asia ei kestä kauan, saatte kulkea vapaasti kartanossa sillä välin, lady Katarina", Elrond sanoi ja viittoi samalla lapset huoneeseen, joka oli hieman sotkuinen työhuone.

Huoneen keskellä oli tummasta puusta tehty kirjoituspöytä ja seiniä kiertävät hyllyt olivat täynnä kirjoja ja pergamentteja. Alwë kuuli, kun haltia sulki oven perässään. "Istuutukaa", Elrond kehoitti ja lapset istuivat vierekkäisiin tuoleihin pöytää vastapäätä. "Suokaa anteeksi tämä salaperäisyys, teitä ihmetyttää varmasti mitä asiaa minulla voi teille olla. En voinut kertoa mitään vielä hetki sitten, sillä tämä asia ei kuulunut edes huoltajanne kuultavaksi", mies aloitti ja istui itsekin. Hän teki tilaa pöydälle papereistaan ja nojasi sitten kyynärpäillään pöytään. "Olette siis kaksoset?", hän kysyi utelias pilke silmissään. "Kyllä, herra", Alwë vastasi. "Teidän erikoinen ulkonäkönne ja nimenne kiinnittivät huomionne. Ja Ireth, voisitko näyttää sitä korua kaulassasi minulle?" Elrond kertoi kohteliaasti osoittaen lopun tytölle. Tämä oli hämmentynyt, mutta riisui korunsa ja ojensi sen kartanonherralle. Elrond käänteli korua käsissään, kiinnittäen sitten huomionsa nimiin, jotka oli kaiverrettu koristeellisen simpukan sisäpuolelle.

"Voitteko kertoa korusta enemmän?" haltia kysyi, ja Alwë nyökkäsi. "Minä ostin sen torilta sisarelleni, ja vasta myöhemmin huomasimme nimet simpukassa. Kysyimme korun myyjältä, kuka oli myynyt sen hänelle, ja selvisi että olimme saaneet sen äidiltämme", poika selitti. Elrond katsahti lapsiin hämmästyneenä. "Sitten minun on täytynyt tuntea teidän äitinne", hän henkäisi kuin itsekseen. Lapset eivät saaneet sanaa suustaan. He olivat kuvitelleet, että lähtemällä Minas Tirithistä he olisivat entistä kauempana totuutta vanhemmistaan, mutta nyt Rivendellin kartanonherra ja ylhäisin haltia, lordi Elrond, oli kertonut tunteneensa heidän äitinsä. "Hänen nimensä oli Faelwen, jos muistan oikein. Tapasin hänet rannikolla, mutta en ymmärrä miten se on mahdollista, sillä tapaamisesta on aikaa jo liian kauan edes kahdeksi ihmisen elinajaksi", lordi Elrond sanoi.

A/N: Huhhuh kun tästä tuli pitkä o__o kommenttia <:
Elämä on liian tärkeää otettavaksi vakavasti.

..., mutta jospa olenkin vain oman mielikuvitukseni luomus.

Herätetään loftis henkiin Vuoden Aragorn 2014
Saphire
Samooja
Viestit: 420
Liittynyt: La Maalis 02, 2013 12:51 am
Paikkakunta: Siellä, mihin kukaan muu ei eksy!
Viesti:

Re: Kuin lunta olisi hiuksissaan (PG-13, fluff, Mary Sue)

Viesti Kirjoittaja Saphire »

Ei saa lopettaa! Se on vastoi sääntöjä ja lakeja >.<
Luku oli kaikin puolin onnistunut ja tahdon lukea lisää. Loppu jäi jännittävään/kiinnostavaan kohtaan. Ei kirjoitusvirheitä tai vastaavaa. Pituus tässä oli todella hyvä kiitoksia siitä.
Irethin ennakkoluulot haltioista ja todellisuus oli hyvä yksityiskohta ja oivallus. Alwën pelot sisaruksien "hiljattaisesta etääntymisestä" sopivat luonteeseen ja ovat täysin aiheellisia nekin.
Rakentava palaute ei ole minua nähnytkään, joten jään odottelemaan jatkoa :D
Vuoden originaali 2014~
Saphire tekee paluun vuosia jälkeen.. :'D
Vendince
Puolituinen
Viestit: 309
Liittynyt: Ma Kesä 03, 2013 9:01 pm
Paikkakunta: Mielikuvitusmaassa haltioiden kanssa

Re: Kuin lunta olisi hiuksissaan (PG-13, fluff, Mary Sue)

Viesti Kirjoittaja Vendince »

Saphire: Ei suinkaan :wink: Jännitystä elämään! Mutta kiitos kommentistasi.

A/N: Inspiraation ja kirjoitusvimman iskiessä ei auttanut kuin alkaa luomaan uutta lukua näinkin nopeasti. Tämä luku jää ehkä vähän kesken, mutta halusin aloittaa ensi luvussa sitten sen varsinaisen arjen, tämä on tällänen väliluku, joka saattaa avartaa hieman näkemyksiä lasten vanhemmista. 8)



Luku. 7 Painajainen


Alwë ja Ireth kävelivät syrjäisellä kadulla Rivendellissä. Heidän ilmoittautumisensa päätyttyä Katarina oli antanut heidän tutkia kaupunkia naisen hoitaessa itse omia asioitaan. Mutta kaksoset eivät kyenneet kuin kävelemään eteenpäin käsi kädessä. Jokin oli muuttunut heissä, ja he tunsivat sen. "Faelwen", Alwë kuiskasi.

Jokin aika sitten he olivat vielä istuneet lordi Elrondin työhuoneessa, ja kuulleet mitä kartanonherralla oli sanottavana. Kerrottuaan tunteneensa heidän äitinsä, haltian silmät olivat sumenneet tämän yrittäessä muistella kohtaamista. Ehkä mies oli myös miettinyt mahdollista syytä heidän äitinsä pitkään elämään. Alwë oli kertonut heidän äitinsä kuolleen neljätoista vuotta sitten, ja Elrond oli osoittanut pahoittelunsa ja hieman hajamielisenä alkanut tutkia kirjojaan. Kohta mies oli tullut takaisin ja katsahtanut lapsiin merkitsevästi. "Tähän kirjaan minä kirjoitin kohtaamisesta, tämä on päiväkirjani. En yleensä lue vanhoja kirjojani, mutta tämä on varmasti tärkeää teille kummallekin, enkä tohdi jättää lukematta, jos kirja pitää sisällään jotain tärkeää", puolhaltia oli sanonut ja sitten aukaissut päiväkirjansa keskiaukeamalta. Mies selasi kirjaa hiljaisuuden vallitessa, katsoen ilmeisesti päivämääriä kirjan sivujen yläreunoissa. Kohta hän oli pysäyttänyt sivujen kääntelyn ja sanonut: "Tässä se on." Mies luki hitaasti kirjoittamansa ääneen vilkaistuaan, ettei se sisältänyt mitään liian henkilökohtaista.


"Päiväkirjani.

Tänään saavutimme rannikkokaupungin, Pelargirin. Pysyin suunnitelmissani käydä kauppaa merenkävijöiden kanssa, sillä heidän tuotteensa ovat erinomaista laatua. Päädyimme neuvonantajani kanssa vuokraamaan kaksimastoisen, sopivan pienen laivan kauppatavaroiden kuljettamisen helpottamiseksi. Laivan kapteeni on luotettava, kokenut merenkävijä, mutta samaa en voi sanoa miehistöstä. Olen usein huomannut näiden katselevan salaa miehiäni, eivätkä heidän katseensa ole ystävällisiä. Pelkään kapinaa, vaikka miehistö tuskin pystyisi vahingoittamaan kaksikymmenpäistä haltiajoukkoa, tarvitsemme heitä kaikkia, jotta pysyisimme aikataulussa. Mieleni halajaa kotiin, lasteni luokse. Elladan ja Elrohir tarvitsevat nykyään paljon kaitsemista, heidän nuoruutensa liekki ajaa heidät seikkailuihin, joista monet ovat enemmän salaisia minulle. En pidä sellaisesta. Mutta asiasta toiseen. Iltapäivän kuluessa tapasin erikoisen naisen satamassa. Erikoisen naisesta tekivät hänen palavan siniset silmänsä ja yönmustat hiuksensa. Iho oli kalpea ja nainen hoikka varreltaan. Yllätyksekseni hän pyysi minulta suojelusta, ja kertoi pakenevansa pahoja miehiä. Tietysti otin naisen vastaan, ja vein hänet laivalle. Tarjosin hänelle syötävääkin, mutta hän kieltäytyi, sanoen että oli jo syönyt. Jostain syystä en voinut uskoa sitä, sillä näin hänen silmistään, että hän valehteli. Hänen koko olemuksensa kertoi jännityksestä. En tohtinut kysellä enempää siitä, keitä hän pakeni, eihän asia olisi minulle kuulunutkaan. Mutta hän ottikin asian itse puheeksi. Se meni suunnilleen tällä tavalla: "Hyvä herra, ette uskokaan kuinka suuren pelastuksen olette minulle suoneet. Ne pahat miehet olisivat saaneet minut pian kiinni, ellen olisi löytänyt teitä. Tiesin heti, että voisin luottaa haltioiden joukon johtajaan, ja odotin pitkään voidakseni puhua kanssanne. Ihmettelette varmaankin miksi pyysin teiltä suojelusta, mutta syy on monimutkainen ja liian salainen kenellekkään kerrottavaksi." Hänen puheessaan oli erikoinen sävy, ja tyydyin vain nyökkäämään hyväksyvästi. Näin pelon hänen silmistään ja kerroin, että hän voisi luottaa minuun. Hänen ilmeensä kertoi helpotuksesta, mutta hän oli silti sulkeutunut, eikä näyttänyt todellisia ajatuksiaan. "Pahuus ajaa niiden miesten tekoja, enkä voi kuin paeta. Haluan suojella itseäni sellaiselta. Herra, jos voisin, lähtisin täältä, kauas, mutta en kykene sellaiseen. Hän pakottaa minut jäämään kerta toisensa jälkeen, enkä pysty vastustamaan sitä miestä. Ei, älkää kysykö, ketä, mutta hänen voimansa on kahlinnut minut ja pelkään häntä liikaa sanoakseni vastaan. Enempää en voi kertoa, mutta kiitän vielä kerran, kun tarjositte minulle turvapaikan, herra", hän sanoi ja lähti. Mieleeni jää varmasti ikuisesti ne silmät, ei jäänyt arvailujen varaan, että hän oli peloissaan. Ja pelon seassa oli kuitenkin tahtoa vastustaa. Ihailtavaa rohkeutta."

Elrond lausui pysähtyen aika ajoin hetkeksi miettimään kirjoittamaansa. Sitten hän katsahti lapsiin hämmentyneenä. "En käsitä, mitä tästä voisi saada irti, mutta toivottavasti kirjoittamastani on hyötyä teille. En voi kuin arvailla syytä siihen, mitä äitinne pelkäsi ja mikä hän oli. Sillä siitä tapaamisesta minä muistan, että aistin hänessä jotain kummallista. Vanhaa taikuutta, luulisin", Elrond sanoi. Lapset olivat nojanneet päitään alas kyyneleensä peittääkseen, mutta Alwë nosti katseensa puolhaltiaan. "Kiitos, herra. Siitä oli apua enemmän kuin arvaattekaan. Sillä nyt saatamme käsittää paremmin, mikä ajoi äitimme Minas Tirithiin. Hän pakeni.. Jotain pahaa", poika sanoi ja pyyhki kyyneleensä hihaansa. Sanattomasta sopimuksesta Alwë ja Ireth vaikenivat omista oudoista tuntemuksistaan sinä talvena, kun he menivät muurinharjalle Valkoisessa kaupungissa. "Jos tämä oli tässä, voitte mennä, mutta pyydän, kertokaa minulle mikäli saatte uutta tietoa", kartanonherra sanoi vaimeasti ja ohjasi lapset käytävään, jossa heidän huoltajansa Katarina odotti. Nainen ei paljastanut hämmästystään, nähdessään lasten kyyneleiset kasvot ja Elrondin tutkimattoman ilmeen. Huoneen sisäpuolella puhutut asiat eivät kuuluneet hänelle.


*******

Ireth vilkaisi varovaisesti kaksoisveljeensä, joka oli ensimmäistä kertaa sanonut ääneen äitinsä nimen. "Faelwen", Ireth sanoi kokeilevasti ja huomasi pitävänsä nimestä. "Hän olisi taatusti ylpeä meistä", Ireth sanoi kuin itsekseen. "Mutta Alwë, minä tunnen että kaikki ei ole kohdallaan", tyttö mutisi ja kohtasi veljensä katseen. "Ei olekkaan. Enää koskaan. Me emme voi kertoa äidistä kenellekkään, sillä on selvää, että hänessä oli vanhaa taikuutta, ja jos oli, se sama taikuus virtaa meidänkin veressämme. Emme ole.. normaaleja, Ireth", Alwë sanoi ja sylkäisi viimeiset sanat suustaan, ei tosin sisarensa nimeä, ikään kuin ne olisivat likaisia. "Tiedän", Ireth sanoi ääni käheänä. Hänen olisi tehnyt mieli itkeä, mutta kyyneleitä ei tullut. He kävelivät kiviaidan luokse ja istuutuivat sille, katsellen vuoren taakse katoavaa aurinkoa. Rivendellissä yö tulisi muutaman tunnin aiemmin kuin kotona, Ireth tuli ajatelleeksi.


*******

Nukahdettuaan viimein, Ireth näki levottomia unia. Jossain vaiheessa hänen unensa muuttuivat painajaiseksi.

Mustahiuksinen nainen juoksi hämärää kujaa pitkin. Jostain kuului lokkien kirkunaa, mutta nainen ei kuullut sitä hengitykseltään. Hän vilkaisi taakseen, ja näki pahojen miesten lähestyvän. Nainen kiristi vauhtiaan, mutta ei jaksanut enää taistella väsymystä vastaan. Hän kaatui kivetykselle vaimean huudahduksen purkautuessa hänen huuliltaan. Hän ei saattanut taistella enää. Miesten kasvoja ei näkynyt mustien viittojen ja huppujen alta, mutta hän tiesi näiden katselevan häntä halveksivasti. "Etkö vieläkään ota opiksesi? Herran kärsivällisyyttä ei kannata koetella, nainen", yksi sanoi ja toiset tarttuivat häneen ja kiskoivat ylös. Miehet veivät naisen hevostensa luo. Kukaan ei taaskaan tullut auttamaan, kukaan ei välittänyt. Mutta siihen nainen oli jo tottunut. Hän oli yksin pelkonsa kanssa. Leikki alkaisi taas alusta. Naisen kasvot muuttuivat vähä väliä Irethin kauhistuneiksi kasvoiksi. Hän yritti huutaa, mutta miehet peittivät hänen suunsa hupulla, joka heitettiin hänen päänsä ylitse. Oli vaikea hengittää.

Hänet paiskattiin kylmälle lattialle. Hänen edessään seisoi uhkaavana mies, joka oli myös verhonnut itsensä viitoin. Miehellä oli kädessään veitsi, jota hän puristi purkaakseen vihaansa. "Faelwen", tämä lausui kuin nimi olisi pahakin kirous. Hän asteli naisen luokse ja puristi kädellään tämän leukaa. Se sattui. "Voinet arvata mitä seuraa, kun olet jälleen uhmannut minua. Sinä kiittämätön narttu et ikinä opi, ettet pysty pakenemaan minua. Et pysty pakenemaan itseäsi, typerys", mies sanoi ja nauroi kolkosti. "Sinä olet typerys, sitä sinä olet. Jollet olisi silmissäni edes sen vähän arvoinen että tulet kantamaan lapseni, olisit jo kuollut", hän jatkoi ja viilsi veitsellään naisen poskeen syvän viillon. Sitten hän vielä potkaisi naista kipeästi, ja kääntyi lähteäkseen. "Sulkekaa hänet huoneeseensa", ääni sanoi vielä, kunnes pimeys tavoitti naisen, ja Irethin yhtä aikaa.

Uni muuttui. Hän istui muurinharjalla ja katseli myrskyä edessään. "Mitä tämä on, veli?" Ireth kysyi ja katsoi veljeensä, mutta tämän tilalla olikin mustaviittainen mies. "En ole veljesi, typerys", hän sanoi ja kohotti kätensä taivasta kohti. Mies huusi tuuleen outoja sanoja ja kohta myrsky räjähti uuteen voimaansa. Se tavoitti Irethin kasvot ja hänen oli kylmä. Mies hänen vieressään ei lämmittänyt häntä niin kuin Alwë olisi tehnyt. "Kuka sinä olet?!" hän kiljui tuuleen, mutta kukaan ei vastannut. Tyttö oli yksin. Yhtäkkiä hän näki orpokodin hoitajan itkevän edessään. "Ireth, Alwë on kuollut", nainen totesi ja yhtäkkiä hän ei enää itkenyt, vaan näytti vihaiselta. "Sinä et suojellut häntä, typerys!" Ireth näki Alwën verisenä edessään, poika ei enää hengittänyt. "Alwe!" Ireth yritti huutaa mutta ääni ei kantautunut myrskyn läpi. Hän oli yksin.


Ireth heräsi omaan huutoonsa. Alwë ja Katarina häljyivät hänen näkökentässään, ennen kuin se tarkentui. Tyttö katseli hämmentyneenä kahta ihmistä, jotka olivat hänen luonaan. "Minä.. olin yksin", Ireth sopersi ja Alwë puristi hänen kättään tiukemmin. "Sinä et ole koskaan yksin, minä olen kanssasi", Alwë kuiskasi ja Ireth pyyhki kyyneleitään kämmeniinsä. "Mutta entä jos sinua ei enää ole?" tyttö kuiskasi hätäisenä ja vilkuili hämärää huonetta. Oli varmasti vielä yö. Alwë ja Katarina katsahtivat huolestuneina toisiinsa. "Ireth, se oli vain unta. Minä olen aina tässä", Alwë rauhoitteli. Katarina yskäisi vaivaantuneena. "Alwë, huolehtisitko siskostasi sen aikaa kun haen hänelle juotavaa. Ja Ireth, minäkin olen aina kanssasi. Et sinä ole yksin", Katarina sanoi vakavana. Ireth ei voinut uskoa sitä. Vielä hetki sitten Alwë oli ollut kuollut. Hän ei voinut uskoa, että se oli ollut vain unta. Katarinan mentyä Ireth katsoi veljeensä. Hän näki Alwëssa samoja piirteitä kuin äidissä, mutta hänessä oli myös jotain muuta. Alwën kasvot olivat muuttumasta lapsen pyöreydestä teräväpiirteisiksi ja komeiksi. Nenä oli suora ja kapea ja poskipäät korostuivat selvästi, eri tavalla kuin Irethillä, jonka kasvot oliva malliltaan enemmän pyöreät ja pehmeät. Hän saattoi jo nähdä, millainen veli tulisi olemaan aikuistuttuaan.

"Alwë, unessa oli äiti. Ja minä näin.. myös isän. Sinä kuolit", Ireth kuiskasi, peläten, että joku muukin kuulisi hänen sanansa. Hän ei enää voinut luottaa majatalon muihin asukkaisiin. Ne miehet olivat enemmän kuin epäilyttäviä. Onneksi hänellä oli Alwë. Ja tietysti Katarina. "Haluatko.. Kertoa jotain siitä?" veli kysyi varoen. Ireth nyökkäsi. "Isä oli paha, äiti yritti paeta isää. Sitten olin muurilla Valkoisessa kaupungissa ja sinä et ollutkaan vierelläni, vaan isä. Minä en nähnyt hänen kasvojaan mutta hän oli pelottava. Ja hän huusi myrskyyn jotain outoja sanoja.. Sitten orpokodin hoitajatar syytti minua sinun kuolemastasi", hän kertoi yhtenä ryöppynä ja värähti pelosta. Alwë oli mennyt vakavaksi. "Silti se oli vain unta, minä olen tässä enkä ikinä jätä sinua, sisko-rakas", poika mutisi ja hieroi siskonsa kättä omiinsa. Käsi oli kylmä, Ireth oli luultavasti vilustumassa. Poika ei tajunnut, että hänenkin kätensä olivat kylmät, ja hänkin oli kalpea kuin ei olisi koskaan aurinkoa nähnyt.

Katarina tuli takaisin kannua ja mukeja kantaen. Nainen pyysi Irethiä juomaan, ja Ireth joi, huomaten, että juoma lämmitti hänen kurkussaan ja maistui makealle. Hänen olonsa kävi raukeaksi, ja pian tyttö nukahtikin, näkemättä lisää unia. "Haluatko sinäkin?" Katarina kysyi Alwëlta, joka istui lattialla sisarensa sänkyyn nojaten. "Ei sinun tarvitse vahtia häntä enää, minä voin. Ja hän nukkuu aamuun asti näkemättä unia. Tämä on haltioiden juomaa, joka toimii unilääkkeenä", nainen kertoi ja silitti pojan olkaa rauhoittavasti. Alwë kääntyi katsomaan häntä hämmentyneenä. "Minä lupasin.. Mutta, jos sinä voisit.. Voisitko todella?" poika kysyi arkaillen. Katarina hymyili. "Totta kai, juo vain", hän sanoi ja ojensi toisen mukin pojalle, joka otti sen vastaan kiitollisena ja joi. Sitten tämä hiipi takaisin omaan vuoteeseensa ja kiskoi peiton jäntevän vartalonsa peitoksi. "Hyvää yötä", Katarina kuiskasi, mutta lapset olivat jo unessa. Sitten hän kantoi nojatuolin ikkunan eteen ja katseli yötaivasta miettien samalla, millaisia unia Ireth oli mahtanut nähdä ja oliko sillä yhteyksiä siihen, että lordi Elrond halusi puhua näiden kanssa. Lapset oliva koko illan olleet hiljaisia ja jotenkin järkyttyneen oloisia. Mutta heidän asiansa eivät kuuuluneet naiselle, ja hän antoi olla. Hänelläkin oli omat salaisuutensa, jotka eivät kuuluneet muille.

Alwë heräsi ensimmäisenä kaksosista, sillä Katarina oli antanut hänelle juomaa vähemmän kuin Irethille. Poika puki ylleen ja katseli siskoaan hiljaisena. Kohta heidän ovensa avattiin avaimella, joista toinen oli heillä, joten tulija oli Katarina, niinkuin olikin. Nainen huikkasi hiljaa hyvät huomenet ja meni sitten avaamaan verhot. Huoneeseen tulvi pehmeää auringonvaloa, ja Katarina kehui hyvää säätä. Alwë vain nyökkäsi. Hän ei ollut pitkään aikaan nukkunut niin makeasti, mutta eniten hän iloitsi siitä, että Ireth oli saanut unta. Haltioiden unirohdot olivat tehokkaita, ja Alwë halusi osoittaa kiitollisuutensa jollekkin. "Kiitos", Alwë sanoi ja katsoi naissoturia. Tämä oli palmikoinut hiuksensa pitkälle ruskealle letille ja sitonut sen mustalla nauhalla. Naisella oli jälleen yllään miesten vaatteet. "Ole hyvä vain. Huomenta Ireth", Katarina huikkasi kun Ireth osoitti heräämisen merkkejä. "Mmmmh.." tyttö mutisi ja haukotteli. "Huomenta", hän sanoi, ja Alwë tunsi helpostusta kuullesaan siskonsa äänen. Tyttö vaikutti aivan rauhalliselta, mutta Alwë tiesi totuuden.

Kaksoset söivät Katarinan kanssa aamiaisensa, jonka jälkeen Katarina pyysi heidät mukaansa talleille. He kävelivät katua ylöspäin, kunnes tulivat talleille, jonka vieressä laidunsivat heidän ruskeat tammansa yhdessä muiden hevosten kanssa. "Hei neitokainen, miellyttääkö uusi kotisi?" Alwë sanoi omalle ratsulleen, joka hörähti lapset nähtyään. Toinen tamma tuli toisen seuraksi. "Alwë, meidän pitää nimetä heidät. Eihän hienot neidit voi olla ilman nimiä!" Ireth kikatti ja he istahtivat nurmelle miettimään sopivia nimiä. "Miten olisi Blaise ja Blanda?" Alwë kysyi ja nappasi maasta heinänkorren suuhunsa. "Sopii. Kuulitteko neidit, nyt teillä on hienot nimet", tyttö ilmoitti ja nousi silittelemään omaa ratsuaan, Blandaa. "Mutta minun neidilläni on kyllä kauniimpi nimi", tyttö kiusoitteli. "Et voi olla tuota mieltä! Blaise-nimi on hienostunut ja juuri sopiva hienolle neidille, sitäpaitsi se on kyllä kauniimpi!" poika huudahti ja Ireth hyökkäsi hänen kimppuunsa kutittamaan häntä. "Hihihi, Ireth, lopeta!" hän kiljui. "Sinähän hihittelet kuin mikäkin tyttö! Sano, että Blanda on kauniimpi nimi, niin lopetan", Ireth sanoi ja hänen pitkät sormensa kutittivat Alwëa pojan herkimmistä kohdista. "Ireth! Sinä olet kieroohh-H!.. Hyvä on, Blanda on kauniimpi nimi!" poika huusi ja Ireth lopetti kaatuen pojan syliin. Hetken hiljaisuus vaivaannutti heidät, ja Ireth siirtyi pois Alwën päältä. "Siitäs sait! Kuulitko Blanda, nimesi on paljon kauniimpi kuin siskosi, mutta ei se haittaa, olette yhtä hienoja", tyttö ei malttanut olla kehaisematta ja kumpikin nauroi. Hevoset katselivat heitä hiukan sivummalta kummastuneina ihmislasten käytöksestä.

Katarina katseli lapsia syrjässä oman hevosensa luona tyytyväisenä päätökseensä ottaa nämä mukaan mielialan kohottamiseksi. Hän hymyili kaksosten puuhille, ja pudisti päätään näiden leikeille, kummatkin olivat mieleltään vielä aivan lapsellisia. Ja Katarinan puolesta nämä saivat pysyäkin sellaisina. Neljätoista vuotta orpokodissa on varmasti rajoittanut lasten huoletonsa lapsuutta, Katarina ajatteli huolissaan. Hän oli alkanut kiintyä kaksosiin, jotka osasivat olla hiljaa ja tuntuivat luottavan naiseen. Hän itse ei oikeastaan kaivannut lapsia, ei ainakaan tässä tilanteessaan. Mutta jos hän joskus jälkikasvua saisi, hän haluaisi kaksosten kaltaisia, kilttejä ja hyväkäytöksisiä lapsia. Hänen hevosensa Orion hörähti hänen vieressään ja nainen jatkoi ratsunsa harjan sukimista. Rauhoittava rouskutus täytti ilman kymmenien hevosten syödessä, ja lasten nauru sekoittui ääniin. Katarina tunsi olonsa hyväksi, kuten aina haltioiden kaupungissa ollessaan. Mutta nyt siihen oli toinenkin syy. Hän halusi pitkästä aikaa tuntea kuuluvansa johonkin, eikä kaivannut uusille matkoille. Ehkä hänen mielensä oli viimein päättänyt asettua ja nuoruuden hurjuus alkoi kadota taidon ja kokemusten karttuessa.



************


Irethin ensimmäinen oppitunti lähestyi uuden aamun jälleen koittaessa. Lämmintä ja aurinkoista säätä riitti ihan kuin kaupunki sijaitsisi etelässä, ei pohjoisessa niin kuin Rivendell todellisuudessa oli. Mutta laakson ilmasto oli kostea ja lämpötila sopiva, oikein otollinen laajemmille hedelmäpuu-viljelmille rinteillä. Haltiat saivat juomavetensä lukuisista puroista, joita risteili kaupungin läpi virraten lopulta maan alle ja jokeen. Ireth ei ollut nähnyt lisää painajaisia unirohdon turvattua hänen yönsä, ja pian tyttö olikin valmis unohtamaan rohdot. Hän odotti jo malttamattomana ensimmäistä oppituntiaan, ja harjoitteli ahkerasti haltiakieltä, lukien samalla muistiinpanojaan. Sillä aikaa Alwë ja Katarina viettivät aikaa harjoitellen miekan käyttöä. Katarina sai huomata, että vaikka pojan liikeradat eivät olleetkaan sulavia vaan hyvin karkeatekosia, poika oli jo taitava miekkailija. Treeni myös vahvisti pojan lihaksia, ja Alwë olikin iltaisin aivan puhki väsymyksestä. Näissä merkeissä viikko sitten läheni loppuaan, oli jo sunnuntai-aamu. Sinä päivänä Katarina oli kehoittanut heitä pitämään vapaata kaikesta ylimääräisestä, arki kun alkaisi viikon vaihtuessa. Niinpä lapset olivat ensin käyneet talleilla hevosiaan katsomassa ja sitten lähteneet tutkimaan kaupunkia, josta ei tuntunut millään loppuvan uudet, hienot asiat.

He kävelivät pääkatua pitkin alas pientä lampea kohti, jossa saattoi peseytyä, kun meteli kauempana porteilla kiinnitti heidän huomionsa. Kaksoset kiinnostuivat nopeasti ja juoksivat alas kovaa vauhtia. He tulivat paikalle juuri kun porteista astui ihmis-sotureita. Heidän jäljessään ratsasti hevosellaan ruskeaan asuun ja viittaan pukeunut mies. "Alwë.." Ireth henkäisi eivätkä lapset saaneet muuta sanotuksi. Heidän edessään oli itse kuningas Aragorn.

Vartijat puhuivat nopeasti jotain sotilaiden kanssa, jotka näyttivät enemmän samoojilta kuin kuninkaan sotilailta arkisissa asuissaan ilman haarniskojaan. Miehet vaikuttivat hyväntuulisilta, mutta väsyneiltä. Lapset astuivat lähemmäs kulkuetta ja silloin Aragorn näki heidät. Jos joku olisi väittänyt nähneensä kummastuksen miehen kasvoilta, se olisi väärä arvio, Aragorn oli enemmänkin säikähtänyt. Ellei hän olisi nähnyt omin silmin, että lapset olivat eläviä, hän olisi saattanut luulla heitä kummituksiksi tai vastaaviksi. Sillä hän muisti nähneensä nuo samat lapset aiemmin kaupungissaan, kun oli lähtenyt tapaamaan Faramiria ja tämän perhettä. Mitä nämä nyt tekivät Rivendellissä, liian pitkän matkan päässä Minas Tirithissä, että nämä olisivat voineet sieltä omin avuin tulla. Lapset katselivat Aragornia vähintäänkin yhtä hämmästyneinä. He kumarsivat syvään miehen ohittaessa heidät, ja Aragorn näki että nämä olivat vain entistä kalpeampia ja oudompia. Siniset silmät tuijottivat tiiviisti kuningasta. Aragorn käänsi katseensa, ensimmäistä kertaa pitkään aikaan hän ei vain kestänyt katsella heitä silmiin. Nuo kaksi olivat liian suuri arvoitus Aragornin selvittää, mutta heistä hän halusi tietää lisää. Ehkä Elrond voisi valaista asiaa hänelle, Valtias kun oli yleensä selvillä kaikista vieraistaan.

"Nyt menee jo oudoksi!" Alwë naurahti pienesti kulkueen mentyä. "Sano muuta.. Kuningas Elessar!" Ireth henkäisi ja kaksoset katsahtivat toisiinsa sanattomina. Heille oli tapahtunut liikaa outoja asioita viime aikoina, että he saattaisivat ymmärtää enää mitään. "Kuningas on lordi Elrondin hyvä ystävä, niin sen täytyy olla", Alwë totesi. "Mutta miksi kuningas Elessar vaivaantuisi itse matkustamaan pitkän matkan ystävänsä luokse, kun he voivat pitää yhteyttä kirjein?" Ireth arvuutteli. Kumpikaan ei tiennyt, että Aragorn oli lähtenyt matkalle saadakseen tuntea itsensä vapaaksi kaikista velvollisuuksistaan. Tuo tunne oli harvinainen Kuninkaan mielessä.

A/N: ~Kommenttiaaa~ <:
Viimeksi muokannut Vendince, Ti Elo 06, 2013 10:55 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Elämä on liian tärkeää otettavaksi vakavasti.

..., mutta jospa olenkin vain oman mielikuvitukseni luomus.

Herätetään loftis henkiin Vuoden Aragorn 2014
Saphire
Samooja
Viestit: 420
Liittynyt: La Maalis 02, 2013 12:51 am
Paikkakunta: Siellä, mihin kukaan muu ei eksy!
Viesti:

Re: Kuin lunta olisi hiuksissaan (PG-13, fluff, Mary Sue)

Viesti Kirjoittaja Saphire »

Nipotus 1/1: Se on Elrohir, Ei Alrohir :D

Muuten luku on kaikin puolin hyvä ja etenkin pituus teki vaikutuksen. Painajainen ja Elrondin kertomus toivat hienoista valaistusta asiaan ja kiva ajatella, että päiväkirjoja kirjustettaisiin Keskimaassakin. Aragornin ilmestyminen Rivendelliin oli tuskin sattumaa tai sivuseikka tässä tarinassa, joten lisää miettimistä tulossa.

Jatkathan pian?
Vuoden originaali 2014~
Saphire tekee paluun vuosia jälkeen.. :'D
Vendince
Puolituinen
Viestit: 309
Liittynyt: Ma Kesä 03, 2013 9:01 pm
Paikkakunta: Mielikuvitusmaassa haltioiden kanssa

Re: Kuin lunta olisi hiuksissaan (PG-13, fluff, Mary Sue)

Viesti Kirjoittaja Vendince »

Vaikka kuinka yrittää kirjoittaa ilman virheitä niin niitä silti tulee minullekkin.. eli oli tarkoitus kirjoittaa Elrohir muttakun.. korjasin tuon, kiitos kun huomautit :)

Minäkin tykkään ajatuksesta, että Keskimaassa kirjoitettaisiin (sanahirviö o__o) päiväkirjoja. Ja se sopi tuohon.

Kiitos kommentistasi jälleen Saphire!

Aragornin tuloa en kommentoi :wink: siihen liittyy sekin että Arska halusi vähän vapaata. <: muu selviää myöhemmin.
Elämä on liian tärkeää otettavaksi vakavasti.

..., mutta jospa olenkin vain oman mielikuvitukseni luomus.

Herätetään loftis henkiin Vuoden Aragorn 2014
Aiwendil
Samooja
Viestit: 417
Liittynyt: Ma Maalis 04, 2013 3:57 pm
Paikkakunta: Ent'asumus

Re: Kuin lunta olisi hiuksissaan (PG-13, fluff, Mary Sue)

Viesti Kirjoittaja Aiwendil »

Sainpa senkin luettua, tietokone ei kuollut kesken kaiken. :) Kuten aina, kun luen hyvää tekstiä, virnuilen täällä kuin Irvikissa. Oikein loistavaa, minä pidin siitä valtavasti. Mutta jos kerran Aragorn tuli Imladrisiin, mihin Arwen jäi? Se jäi hieman... häiritsemään. Kai se nyt vaimonsa mukaan ottaisi, vaikka menisikin lomalle, menihän se sentään Arwenin isän luo. Mutta, kuten sanoit (vai sanoitko?), asia selviää myöhemmin.
Ireth ja Alwë ovat oikein mukavia lapsia. Irethin painajainen oli mielenkiintoinen. Ja Alwë rakastunut mieheen... Se olisi ollut mukava juttu (minä rakastan slashia), mutta eihän se haitannut ollenkaan, että se olikin nainen.
Rakentava palaute kasvatti siivet ja juoksi pois. Kirjoitusvirheitä en löytänyt, enpä tosin etsinytkään. Ireth ja Alwë ovat aitoja, eivät liian epänormaaleja vaikka jotain outoa niissä/heissä onkin. Nimet ovat kivat. Meni tosin alussa hieman sekaisin, että kumpi nyt on kumpi, mutta nyt se on jo selvä. Loistavaa, Vendince, kertakaikkiaan. :) Jatkoa odotellessa..? Ja toivottavasti sait selvää tästä kommentista... -Aiwendil
"I do not have a poetic bone in my body
and I don't want to say you left -
but my heart is no longer in my chest."

Kälätäti 2014 Kiitos kaunis!
Vendince
Puolituinen
Viestit: 309
Liittynyt: Ma Kesä 03, 2013 9:01 pm
Paikkakunta: Mielikuvitusmaassa haltioiden kanssa

Re: Kuin lunta olisi hiuksissaan (PG-13, fluff, Mary Sue)

Viesti Kirjoittaja Vendince »

Kiitos Aiwendil! Hyvä että tietokone ei kuollut. :) Joo itsekin mietin että olis ihanaa jos Alwë olis miehiin päin, mutta ehkäpä se ei vielä tiedä mitä tuntee kun on noin nuori :wink: Pyrinkin pitämään lapset mahdollisimman tavallisina/normaaleina, vaikka ne onkin aika epänormaaleja ihmislapsia. Hyvin sain selvää kommentistasi. :lol:

Jatkoa kirjoittelen. <:
Elämä on liian tärkeää otettavaksi vakavasti.

..., mutta jospa olenkin vain oman mielikuvitukseni luomus.

Herätetään loftis henkiin Vuoden Aragorn 2014
Vendince
Puolituinen
Viestit: 309
Liittynyt: Ma Kesä 03, 2013 9:01 pm
Paikkakunta: Mielikuvitusmaassa haltioiden kanssa

Re: Kuin lunta olisi hiuksissaan (PG-13, fluff, Mary Sue)

Viesti Kirjoittaja Vendince »

Jatkoa tulee, mutta sillä saattaa kestää, ja kestääkin. Nyt olen liian kiireinen kirjoittamaan mitään, mutta viikonloppuina yritän saada edes jotain aikaiseksi. En uskalla luvata mitään.

Sille jollekkin joka uutta lukua odottaa: olen pahoillani :oops:
Elämä on liian tärkeää otettavaksi vakavasti.

..., mutta jospa olenkin vain oman mielikuvitukseni luomus.

Herätetään loftis henkiin Vuoden Aragorn 2014
Saphire
Samooja
Viestit: 420
Liittynyt: La Maalis 02, 2013 12:51 am
Paikkakunta: Siellä, mihin kukaan muu ei eksy!
Viesti:

Re: Kuin lunta olisi hiuksissaan (PG-13, fluff, Mary Sue)

Viesti Kirjoittaja Saphire »

Myönnettäkööt, että kaikki inhoavat tällaista jankkausta/offia/spämmiä/kaikkea mahdollista, mutta lukaisin tämän uudelleen läpi ja olen sellaisissa tärinöissä, että jos sitä jatkoa ei kohta tule, niin räjähdän, ja sinulta puuttuu yksi uskollinen lukija/kommentoija. Alwëko miehiin päin? Liian houkutteleva ajatus/mielikuva.
(onpas nyt paljon /- merkkejä/symboleita o.O)
Vuoden originaali 2014~
Saphire tekee paluun vuosia jälkeen.. :'D
Vendince
Puolituinen
Viestit: 309
Liittynyt: Ma Kesä 03, 2013 9:01 pm
Paikkakunta: Mielikuvitusmaassa haltioiden kanssa

Re: Kuin lunta olisi hiuksissaan (PG-13, fluff, Mary Sue)

Viesti Kirjoittaja Vendince »

offioffi.

Anteeksi Saphire että tässä kestää! d: tänään olen kuitenkin kirjoittanut jo puolet seuraavasta luvusta, loput huomenna tai ylihuomenna. Jatkoa ei siis onneksi enää tarvitse kauaa odottaa. Ja kiitos vielä kovasti kun olet tätä jaksanut kommentoida näinkin ahkerasti c--:

offioffi.
Elämä on liian tärkeää otettavaksi vakavasti.

..., mutta jospa olenkin vain oman mielikuvitukseni luomus.

Herätetään loftis henkiin Vuoden Aragorn 2014
Saphire
Samooja
Viestit: 420
Liittynyt: La Maalis 02, 2013 12:51 am
Paikkakunta: Siellä, mihin kukaan muu ei eksy!
Viesti:

Re: Kuin lunta olisi hiuksissaan (PG-13, fluff, Mary Sue)

Viesti Kirjoittaja Saphire »

And off again...
Huomenna tai ylihuomenna? (mennyt jo kaksi kuukautta :D)
Vuoden originaali 2014~
Saphire tekee paluun vuosia jälkeen.. :'D
Vendince
Puolituinen
Viestit: 309
Liittynyt: Ma Kesä 03, 2013 9:01 pm
Paikkakunta: Mielikuvitusmaassa haltioiden kanssa

Re: Kuin lunta olisi hiuksissaan (PG-13, fluff, Mary Sue)

Viesti Kirjoittaja Vendince »

<off> Kylläkyllä. :wink: sunnuntaina tulee. Ja anteeksi..! *häpeää nurkassa* Kaikki varmaan tietää mitä koulukiireet aiheuttaa..? <off>
Elämä on liian tärkeää otettavaksi vakavasti.

..., mutta jospa olenkin vain oman mielikuvitukseni luomus.

Herätetään loftis henkiin Vuoden Aragorn 2014
Ezellohar
Puolituinen
Viestit: 344
Liittynyt: Ma Marras 18, 2013 4:06 am
Paikkakunta: Minas Tirith

Re: Kuin lunta olisi hiuksissaan (PG-13, fluff, Mary Sue)

Viesti Kirjoittaja Ezellohar »

Tää on kyllä niin jännittävä tarina, ihan kihisen innosta!
Kerronta on tarkkaa ja tapahtumat järkevässä järjestyksessä. Ja jokaisessa luvussa tulee niitä jännittäviä juonenkäänteitä! ;)
Uujea, jatkoa odotellessa!
"The Ring! Is it not a strange fate that we should
suffer so much fear and doubt for so small thing?"

- Boromir

.::Vuoden Tulokas 2014::.
Vastaa Viestiin