Varjoissa kerran (PG-13, Théodred/Éowyn, oneshot)

PG-13 ja sen alle olevat romanceficit.

Valvojat: Likimeya, Andune

Nerwen
Pikku Eskapisti
Viestit: 1506
Liittynyt: To Touko 18, 2006 6:12 pm
Paikkakunta: Pieni kylä Rohanissa

Varjoissa kerran (PG-13, Théodred/Éowyn, oneshot)

Viesti Kirjoittaja Nerwen »

Author: Nerwen
Rating: PG-13
Pairing: Éowyn/Théodred
Genre: Romance, draama
Warnings: 17 vuoden ikäero (Éowyn 13/19/24 v. ja Théodred 30/36/41 v.), serkukset
Disclaimer: Maailma ja henkilöt ovat ylijumala Tolkienin, en tee tällä rahaa. Ilokseni väsäilen.
Summary: Théodred oli hänelle opettaja, serkku ja rakastettu.
Feedback: Elän palautteesta, kyllä vain. Kaikenmoista otan vastaan.
A/N: Nerwen is back in business! Tämän yhden oneshotin verran tosin vain. Ja tätä onkin sitten kirjoitettu, voi pyhä lehmä, olen repinyt hiuksiani näiden parintuhannen sanan eteen kaksi vuotta. Eipä ole koskaan ennen mennyt näin lyhyeen tekstiin niin kauan. :? Mutta tässä se yhtä kaikki on, idea, joka oli saatava ulos, ja näillä näkymin viimeinen TSH-ficcini (mutta koskaan ei saa sanoa ei koskaan).


Varjoissa kerran

Olen tyhjä, yksin, pimeässä. Huoneen tummat seinät pitävät minulle seuraa kun suren.

Rakastin sinua aina salaa. Olit serkkuni, mutta sillä ei ole väliä. Vaikka kasvoin samassa talossa kanssasi ja olit kuin veli veljelleni, minun tunteeni sinua kohtaan olivat pitkään jotakin muuta kuin sisarellisia. Sinä olit kuninkaan poika, perillinen, olit vanhempi, olit sotilas. Komea ja vahva, viisas. Ei sinua voinut kuin ihailla, kun katselin Meduseldin portailla, miten johdit éoredisi pois. Kohti vaaroja.

Vaaroista viimeinen oli sinua vahvempi.

Ja nyt minä olen yksin. Éomer on toisaalla, koska kuningas ei ole enää niin kuin ennen. Kärmekieli pitää huolta hänestä, ja minä, mutta jokin vie Théodenilta terveyden. Sinä olet kuollut, kaatunut taistelussa. Onko Rohanin toivo mennyt mukanasi? Minä en halua, että meidän käy huonosti, mutta pelastusta ei näy. Minun ei auta pyytää apua pimeydeltä, sillä se ei vastaa, jos edes kuulee. Olen täällä, piilossa, kahlittuna.

Haluaisin olla vapaa. Ei taistelu minua pelota, mutta toivo tuntuu kadonneen. Kuka sen meille palauttaisi, kun sinä olet kaatunut ja Éomer poissa, kuningas lähes itsensä unohtanut – kun meillä ei ole ketään? On hetkiä, jolloin en koe olevani tarpeeksi vahva. Sinä sanoit, että minä olen. Sinä sanoit, ettei minun tarvitse tyytyä vähempään; että saan unelmoida ja toivoa mistä tahansa. Olen Rohanin kuninkaiden perillinen, vaikka nainen olenkin. Eorlin huone ei kaadu minun tähteni.
Minä olen vielä kerran sanojesi arvoinen. Vahva. Jos emme saa apua, seisomme yksin, eikä loppu ole häpeällinen, vaan uljas.

Lupaan sen sinulle, Théodred. Minä lupaan.

***

Olin vasta pikku tyttönen, kun äiti menehtyi suruunsa menetettyään isän. Kuningas Théoden, sinun isäsi, otti minut ja veljeni luokseen. Ja sinä olit siellä. Olit komea, täynnä voimaa, elämäniloinen. Sinusta tuli esikuva niin minulle kuin veljellenikin. Olit se, joka jaksoi aina kuunnella meitä, vaikka olitkin usein poissa tehtäviäsi suorittamassa. Sinä ja Théoden olitte meille perhe, joka meiltä oli viety, ja te täytitte tyhjän paikan miltei kokonaan. Kuningas oli lämmin ja isällinen, jaksoi kahta lasta, vaikka ei ollut enää niin nuori kuin ennen, ja sinä otit vastaan roolin isonaveljenä – tekin saitte jotakin, kun tulimme hoviin. Théoden sai toisen pojan ja tyttären, sinä sait pikkuveljen ja -sisaren.

Me kasvoimme ja opimme elämään hovissa. Surusta tuli osa elämää, ja pitkään oli vaikeaa, mutta minä ja Éomer emme antaneet periksi. Vanhempamme olivat menneet, mutta me elimme yhä – meillä oli eno ja sinut. Joidenkin vuosien kuluttua muistotkin alkoivat haalistua. Vaikka se oli raskasta huomata, sinä kerroit minulle, että minun iässäni se oli aivan tavallista. Minä olin ollut vasta seitsemän vanhempieni kuollessa. Ja joskus, kun olit kärsivällisellä tuulella, kerroit meille äidistä ja isästä.

En tiedä, miksi annoit minulle niin paljon aikaa ja huomiota. En tiedä, miksi sain kylpeä sinun katseessasi, enkä tiedä, minkä takia aina löysit hetken vain minulle palatessasi milloin miltäkin retkeltä. Minä kuljin kannoillasi, katselin salaa miten harjoittelit eoredisi kanssa eräällä kentällä aivan Edorasin liepeillä.

Ehkä kolmetoistavuotiaalla nuorella neidolla olisi ollut muutakin tekemistä kuin katsella serkkunsa aseharjoittelua niityllä, mutta sinne minä aina menin. Katselin sivusta, miten Éomer pääsi mukaan, ja olin katkera. Sinä itse otit veljeni vierellesi, korjasit hänen otettaan miekasta, annoit hänen voittaa. Veljeni oppi nopeasti; hän voitti sinut joskus ilman, että sinä sitä tarkoitit. Minun silmäni seurasivat teitä kaukaa, joskus jopa tuntien ajan, kun te tasaväkisesti otitte yhteen.
Kumpikaan ei antanut periksi, mutta kumpikaan ei myöskään satuttanut toista liikaa. Joskus jompikumpi valitti sinelmistä tai ruhjeista myöhemmin, mutta kipu ei ollut oikeaa. Lähinnä sinä osoitit kunnioitusta veljelleni, kun sanoit että olkasi oli hellänä. Sen tapahtuessa ensimmäisen kerran Éomer säteili lautasensa yllä koko loppupäivällisen ajan. Minä piilotin tunnekuohuni vaivoin. En tiedä, mitä tunsin – olinko kateellinen, katkera vai vihainen.

Eräänä päivänä sinä näit minut. Minä olin aina piilotellut erään vajan takana niin, ettei kukaan voisi käskeä minua lähtemään muualle, kun olin tullut katsomaan sotilaita. Sinä lopetit harjoitukset aikaisemmin kuin tavallisesti, käskit veljeni mennä pois muiden mukana, ja tulit sitten piilopaikkaani tutkimaton ilme kasvoillasi. Minä pelkäsin seurauksia. Sinä varmasti käskisit minun lähteä takaisin sisälle harjoittelemaan kirjontaa. Mutta sen sijaan sinä istuuduit viereeni ja kysyit, haluaisinko kokeilla miekkaa.
”Totta kai minä haluan”, vastasin. Sinun hymysi kertoi minulle, että innostukseni näkyi päällepäin.
”Tulehan sitten”, sinä sanoit, ja tarjosit minulle kätesi jotta pääsisin seisomaan. Tartuin siihen. Kosketuksesi oli vahva ja lämmin, minä olin intoa täynnä. Halusin osata käytellä miekkaa niin kuin sinä ja veljeni.

Sinä johdatit minut niitylle ja ojensit puisen harjoittelumiekan käteeni. Se oli painavampi kuin olin olettanut, mutta en halunnut sinun huomaavan. Ohjasit minua taidolla ja ymmärrettävästi, minä opin pitämään miekkaa oikein. Sinä näit, että harjoitus väsytti minua enemmän kuin halusin sinun tietävänkään. Aivan liian pian sanoit, että on aika lopettaa. Minä olisin tahtonut jatkaa vaikka koko yön. Nauroit itsepäisyydelleni, heitit päätäsi taakse ja naurusi raikui kentällä, levisi muuten hiljaiseen iltaan. Se ei ollut pahaa naurua.
”Éowyn, Éowyn. Me voimme jatkaa huomenna.”
Juuri noilla sanoilla sinä tarjosit minulle maailman. Minä saisin harjoitella aseitten käyttöä, minun ei tarvitsisi jäädä istumaan neljän seinän sisään, minun ei tarvitsisi tyytyä samaan kuin muiden naisten. Minä saisin oppia taistelemaan.

Me harjoittelimme muutamia kertoja viikossa, aina kahden, kun muut sotilaat olivat jo menneet ja kesän ilta alkoi hämärtyä. Minä rakastin ja odotin niitä hetkiä. Ne merkitsivät minulle enemmän kuin ikinä voisit ymmärtää. Minä sain taistella, minä sain tehdä jotakin, millä olisi merkitystä. Minä en olisi vain yksi vaimoista. Saisin erottua joukosta, minä osaisin jotakin. Tämä voisi olla minun vapauteni.

***

Yhdeksäntoistavuotiaana, kuusi vuotta ensimmäisen oppituntini jälkeen, osasin jo taistella varsin hyvin, olihan minulla ollut paras mahdollinen opettaja. Sinä hymyilit katsellessasi, miten jaksoin aina hieman kauemmin, miten lopulta löin miekan kädestäsi ihan oikeasti, vaikkakin puolivahingossa. Olin onneni huipulla yllätettyäni sinut, ja sinä seurasit iloani kulmat koholla, lämmin katse silmissäsi.
”Éowyn, sinäpä olet jotakin.”
Kohtasin katseesi ja haastoin sinut välittömästi. ”Jotakin? Jotakin, niin kuin yksi neito toisten joukossa Meduseldin kultaisen katon alla, yksi niistä, joita kelpaa katsella, kun he keikailevat koreissa vaatteissaan ja piilottavat hymyn kämmeneen?”
Sinä vain hymyilit, mutta silmissäsi välähti jokin. ”Sinä olet yksi ja ainoa neito, jota kelpaa katsella harjoituskentällä, kun myöhäisen iltapäivän aurinko paistaa hiuksissasi ja miekassasi.” Sitten ilmeesi vakavoitui, ja katsoit minua tosissasi, katsoit sieluuni ja varastit minusta palasen. ”Minä olen ylpeä sinusta, Éowyn.”

Pienen hetken olin niin tunteeni vallassa, että ryntäsin suorastaan sinua päin ja hautasin kasvoni rintaasi vasten. Sinä otit minut vastaan, vedit minut lähellesi, ja minä nauroin, koska olin niin onnellinen. Olin vapaa, olin nuori ja osasin jotakin, mitä monet kaltaiseni eivät osanneet. Olin huomiosi keskipiste, näit minut etkä ketään muuta, olit ylpeä minusta. Olit sankari, komea, pitkä ja voimakas, olit opettanut minulle niin paljon, antanut minulle avaimet jonnekin, minne neidoilla ei yleensä ollut asiaa.

Minä olin nuori nainen, janosin kosketusta ja tunnetta. Sinä olit minun sankarini, ja sinä näit minut, tiesit minusta asioita, joita kukaan muu ei tiennyt. Sinä olit vapaaehtoisesti suostunut minun opettajakseni. Jos en aiemmin ollut ajatellut asiaa niin, silloin tajusin, että olin rakastunut sinuun. Päätä pahkaa, järjettömästi, rakastunut serkkuuni, jota veljeni kutsui veljeksi. Tuoksuit hieltä, ulkoilmalta ja metallilta, mieheltä ja tavattoman hyvältä. Hetken minä olin onnellinen.
Sitten sinä silitit hiuksiani, painoit huulesi lyhyesti otsalleni ja työnsit minut pois. Hetki oli ikuisesti ohitse, mutta ikuisesti mielessäni. Sinä iltana elin sen hetken uudelleen ja uudelleen, huoneeni pimeydessä kuvittelin kerta toisensa jälkeen, miten erkanemisen sijaan veditkin minut lähemmäs, suutelit otsan sijaan huulia, pidit minua sylissäsi pitempään kuin sen lyhyen, pienen onnensirpaleen ajan.

***

Aamulla en voinut katsoa sinua silmiin, en voinut edes katsoa sinuun päin. Kukaan ei kuitenkaan tuntunut huomaavan mitään, ja minä olin tyytyväinen. Eihän kukaan tiennyt meistä, kukaan ei tiennyt että opetit minua taistelemaan. Ei ollut ihmeellistä, etten minä keskustellut kanssasi niin kuin isäsi tai veljeni. Minä sain rauhassa tuijotella puuroani pöydässä, piilottaa punehtuneet kasvoni hiusteni taakse.

Sinä samana päivänä sinä riitelit veljeni kanssa, kun minä piilottelin taas ensimmäisen kerran vuosiin. Kuulin äänenne, ja jäin kulman taakse kuuntelemaan. Olitte käytävällä minun ja huoneeni välissä. Ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin kuunnella, niin minä itselleni sanoin. Painauduin seinää vasten ja olin hiljaa.
”Éomer, sinä olet kadottanut järkesi.”
”Olen aika lailla eri mieltä siitä, kuka järkensä on kadottanut. Hän on sisaremme – sinunkin, kyllä vain!”
”Väitätkö sinä tätä tosissasi?”
Seurasi pitkä hiljaisuus, ja melkein tiesin veljeni tuijottavan sinua silmät loimuten. Veljeni, paras ystäväni, suojelisi minua loppuun asti ketä tahansa vastaan, jopa sinua. Ja niin paljon kuin Éomeria rakastankin, sillä hetkellä mieleni teki pyyhkäistä hänet olemattomiin. Éomer, kuumapäinen Éomer, eikö hän voisi vain oppia, milloin olla hiljaa? Nojasin pääni seinään ja suljin silmäni.
”Minä en voi uskoa, että ajattelet noin, Éomer.” Äkkiä sinä kuulostit paljon vanhemmalta kuin veljeni, paljon vanhemmalta kuin minä, ja hetken minua pelotti. Painoin ajatukset pois, pois ja piiloon, koska jos olisin antanut itselleni luvan ajatella tarkemmin, kaikki olisi kaatunut niskaani.

Askeleesi tulivat minua kohti. En edes tajunnut sitä heti, mutta sitten olit äkkiä suoraan edessäni ja katsoit minua hätkähtäneenä. Minä tunsin kasvojeni kuumottavan taas, enkä osannut sanoa mitään. Siinä me seisoimme, hiljaa ja hämmentyneinä, ja Éomer harppoi toiseen suuntaan, hänen saappaansa kopisivat lattiaan yhä kauempana. Sinä näytit heräävän lumouksesta, ravistit päätäsi hieman.
”Kuinka paljon kuulit?”
En osannut vastata. Purin huultani ja pysyin vaiti.
”Éowyn. Se, mitä Éomer meistä olettaa, ei…”
”Minä en välitä siitä, mitä Éomer ajattelee! Tiedän, mitä itse ajattelen, ja se on tarpeeksi”, keskeytin rumasti ja kiihkeästi.
Sinä katselit kasvojani hetken kuin olisit etsinyt jotakin. Räpyttelin silmiäni, olin hämilläni, halusin pois katseesi alta, enkä kumminkaan olisi tahtonut olla missään muualla.
”Mitä sinä sitten ajattelet, Éowyn?” sinä kysyit hiljaa.

Ei, ei tuota kysymystä, ei juuri nyt. Jos olisin sanonut, etten tiennyt, olisin puhunut itseni umpikujaan ja olisit vain jatkanut kysymistä. Eorlin kansa on rehellistä, sanoin itselleni ja terästäydyin.
”Minä rakastan sinua.” Sanoin sen kirkkain silmin sinun harmaalle katseellesi, sanoin sen ja tarkoitin jokaista sanaani. Nopeasti saavutettu päättäväisyyteni alkoi murtua hiljalleen kasvojesi edessä, ja muuttui tomuksi, kun pudistit päätäsi.
”Éowyn, rakas Éowyn…” Katsoit taas minua, nyt silmissäsi syvä epätoivo, jota minä en ymmärtänyt alkuunkaan. Seisoin edelleen selkä seinää vasten kuin paikoilleni naulittuna, ja tuskin uskalsin hengittää. Tulit lähemmäksi, ensin vähän, ja kun en sanonut mitään, sitten vähän enemmän. Välissämme ei ollut juuri ollenkaan tilaa, kun lopulta pysähdyit, tartuit leukaani ja nostit kasvoni ylöspäin.
”Tämä ei tapahdu uudelleen, Éowyn. Ei koskaan enää. Me unohdamme tämän, me elämme eteenpäin.” Niiden sanojen jälkeen suutelit minua, aivan niin kuin olin kuvitellut sinun tekevän, minä tunsin kylmän seinän selkääni vasten ja sinut, lämpimän ja suuren, edessäni. Olit niin elävä ja voimakas, niin lähellä ja kaukana, minun opettajani, sankarini ja rakkauteni. Sinä herätit minut henkiin niin kuin kukaan ei ollut ennen tehnyt.

Hapuilimme lähemmäs toisiamme, piilouduimme nurkan varjoon, etkä sinä päästänyt minusta irti. Minä tärisin, oli kylmä ja kuuma, kosketuksesi liikaa ja liian vähän – kätesi silittämässä selkääni, sormesi hiusteni lomassa. Minä takerruin sinuun nuoren naisen epätoivolla, halusin enemmän kuin tämän hetken, vaikka tämä oli kaikki, mitä minulle lupasit. Ei koskaan enää, minä ajattelin ja pidin sinusta kiinni kovempaa.

Kaiken on päätyttävä, ja niin sinäkin hitaasti työnsit minut pois, lempeästi ja vastustamattomasti teit tilaa väliimme, nuolaisit alahuultasi ja katsoit minua silmiin. ”Éowyn… ” Sinulta karkasi tärisevä huokaus. ”Minä en voi. Me emme voi. Mene nyt, mene huoneeseesi. Tämä ei voi tapahtua uudelleen.”
Tunsin kyyneleet silmieni takana, mutta pakotin ne pois. En halunnut sinun näkevän niitä. Minä purin hampaani yhteen ja nyökkäsin. Minä olin terästä, olin kuin miekka, jota opetit minua käyttämään. Minä olin kova, minä selviäisin. Sanoin sen itselleni uudelleen ja uudelleen, yritin unohtaa miten kovin pettynyt olin.
Minä lähdin huoneeseeni, enkä katsonut taakseni, vaikka tiesin että sinä seisoit aloillasi ja luultavasti katsoit perääni. Minun piti olla vahva, koska jos olisin kääntynyt, en olisi enää pystynyt lähtemään. Näin oli parempi, toistin uudelleen ja uudelleen.

Huoneessani uskalsin antaa pettymykselleni vallan.

***

Hetken verran olit ollut minun, mutta vain sen yhden hetken, kerran käytävän varjoissa, etkä koskaan enää uudelleen. Sinä olit sanasi mittainen. Kulkiessani samaa käytävää pitkin, muistan sen yhden hetken joka meillä oli, ja toivon, että olisit edelleen elossa. Sinä teit kaiken mahdolliseksi, sinä muutit minun elämäni ja olisit varmasti voinut auttaa meidät vaikeiden aikojen yli. Viivyn hetken siinä kohdassa, missä suutelit minua sen yhden ja ainoan kerran, nojaan selkäni seinään. Sinä lupasit minulle sen yhden hetken, ja olen siitä kiitollinen.

Palaan kuninkaani ja enoni luokse, sinne, missä minua eniten tarvitaan. Juuri kun olen saapunut ja päässyt Théodenin vierelle, saapuu muita: Gandalf, jonka olen nähnyt ennenkin, sekä vieraita – kääpiö, haltia, ja pitkä, tumma mies, harmaaseen viittaan verhoutuneena. Hänessä on jotakin samaa kuin sinussa, vaikka hän onkin aivan erilainen.
The Lord of the Rings
is one of those things:
if you like you do:
if you don't, then you boo!


~ J.R.R. Tolkien

Vuoden romance-ficcaaja 2007-2010, Vuoden ficcaaja 2014
Aiwendil
Samooja
Viestit: 417
Liittynyt: Ma Maalis 04, 2013 3:57 pm
Paikkakunta: Ent'asumus

Re: Varjoissa kerran (PG-13, Théodred/Éowyn, oneshot)

Viesti Kirjoittaja Aiwendil »

Ihanaa, uusi ficci! :)
Loistavaa tekstiä, Nerwen! Onnistuit oikein loistavasti kuvailemaan Éowynin tunteita ja sitä, mitä Éowyn ajattelee Théodredista. Tuo alku oli niin ihuna!

"Olen tyhjä, yksin, pimeässä. Huoneen tummat seinät pitävät minulle seuraa kun suren."
Ja
"Vaaroista viimeinen oli sinua vahvempi."

Loistavaa! Tosin tällä ylistämisellä saattaa olla jotain tekemistä sen kanssa, että olen hiukan obsessoitunut Rohaniin, rohanilaisiin ja varsinkin kuningasperheeseen. :)
Mutta jottei ihan turhaksi ylistämiseksi mene, niin hieman asiatekstiäkin;
Lauseissa oli jonkinlaista... voimaa, kai olisi hyvä sana, ne toimivat hyvin tuossa kokonaisuudessa. Saatoin todellakin kuvitella Éowynin puumiekan ja Théodredin kanssa pellolle ja sitten myöhemmin se suutelu-kohtaus. Se oli kaunis teksti, ehkä hieman surullinen, mutta kaunis. Kirjotusvirheitä en nähnyt yhtäkään, vaikka luinkin tekstin läpi kahdesti; ekalla kerralla ihan niinku sillei keskittyen sisältöön, en itse oikeinkirjoitukseen ja sit tokalla kerralla hieman tarkemmin, keskittyen oikeinkirjoitukseen. Jotenkin tuosta on tullut tapa.
Anyways, yhteenveto: ihana kokonaisuus, mahtavaa tekstiä ja loistavaa kuvailua. -Aiwendil
"I do not have a poetic bone in my body
and I don't want to say you left -
but my heart is no longer in my chest."

Kälätäti 2014 Kiitos kaunis!
Nerwen
Pikku Eskapisti
Viestit: 1506
Liittynyt: To Touko 18, 2006 6:12 pm
Paikkakunta: Pieni kylä Rohanissa

Re: Varjoissa kerran (PG-13, Théodred/Éowyn, oneshot)

Viesti Kirjoittaja Nerwen »

Aiwendil, kiitos. :) Hienoa, jos tykkäsit.

Hienoa, jos pystyit näkemään tapahtumat! Tekstilläni on tapana seilata vähän liikaa hahmojen pään sisällä ja unohtaa ulkomaailma, kuten tuossa alkuosassa tätä oneshotia on, mutta tosi hyvä, jos tässä näki ympäristöäkin. Spellcheck on hyvä apuri noiden kirjoitusvirheiden poistamiseen, mutta hyvä kuulla ettei niitä tähän versioon kuitenkaan lipsahtanut (joitakin aika eeppisiä virheitä on joskus tänne tullut postattua).
The Lord of the Rings
is one of those things:
if you like you do:
if you don't, then you boo!


~ J.R.R. Tolkien

Vuoden romance-ficcaaja 2007-2010, Vuoden ficcaaja 2014
Mithrellas
Velho
Viestit: 1099
Liittynyt: Ma Joulu 12, 2005 9:00 pm
Paikkakunta: Minas Ithil

Re: Varjoissa kerran (PG-13, Théodred/Éowyn, oneshot)

Viesti Kirjoittaja Mithrellas »

Oli ihanaa saada sinulta uusi ficci, Nerwen. :) Toivottavasti ei jäänyt viimeiseksi vaan saat vielä inspistä kirjoittaa Keski-Maasta. Tämä oli jotain todella kaunista, ja kuten Aiwendil jo sanoi, lauseissa oli voimaa. Tämä vei kyllä takaisin Keski-Maahan, vaikka olisi kuinka päässyt etääntymään. Kun lähdin lukemaan tätä ekaa kertaa, olin kyllä vähän hämilläni tuosta parituksesta, koska en ole niin kauhean innostunut serkkujen välisestä rakkaudesta. Mutta se ei sitten kuitenkaan tuntunut kovin olennaiselta. Pääosassahan tässä on Éowyn ja hänen tunteensa, kuinka lapsuudessa virinnyt ihailu jalostui nuoruudessa rakkaudeksi... En kokenut sitä mitenkään kummalliseksi. Vaan kylläpä olisin halunnut saada tietää, mitä Theodredin päässä mahtoi pyöriä. :) Varsinkin mietin, miksi hän päätti antaa Éowynille tuon yhden hetken. Mutta on kyllä parempi, ettei sitä lähdetty tässä analysoimaan sen pitemmälle, lukijalle on hyvä jättää jotain pureskeltavaa. Tuo loppu herätti ajatuksia, väkisinkin miettii hakiko Éowyn Aragornista sitten vain jonkinlaista korviketta Theodredille... Se tuntui jopa hieman hupaisalta.

Se vielä pitää sanoa, että kaikki nuo ajatukset sopivat Éowynille niin hyvin kuin vain ikinä voi. Hän oli vahva nainen, kuten tiedetään, ja minusta oli hienoa, että myös hänen tunteensa ja ajatuksensa kuvattiin tässä vahvoina. Ei ollut mikään hiirulainen tämä nainen, missään mielessä.

Sanoisin, että se aika, minkä tähän ficciin käytit, ei varmasti ollut hukkaan heitettyä. Lopputulos on nimittäin aivan loistava. Kiitos tästä Nerwen!
Humor-ficcaaja 2007 ja 2009, Draama-ficcaaja 2010
Nerwen
Pikku Eskapisti
Viestit: 1506
Liittynyt: To Touko 18, 2006 6:12 pm
Paikkakunta: Pieni kylä Rohanissa

Re: Varjoissa kerran (PG-13, Théodred/Éowyn, oneshot)

Viesti Kirjoittaja Nerwen »

Kiitos sinulle, Mithrellas! :D

Ai että minä tykkään siitä, miten pohdit tekstejä monelta kantilta. Juuri tuota Théodredin näkökulmaa asiaan jne - itse asiassa en kyllä tiedä pätkääkään siitä, mitä mies ajatteli tuossa. Ehkä kirjoittajana pitäisi, mutta en nykyään ole kovin hyvä tekemään sitä mikä pitäisi tehdä.

Ihana että kiinnitit huomiota tuohon loppuun - halusin sillä vetää huomion siihen, että Éowyn rakastuu sankareihin, korkea-arvoisiin miehiin, jotka kuitenkin ovat ystävällisiä ja hyviä Éowyniä kohtaan (tai ainakin minä näen tuon paralleellin Aragornin ja Faramirin välillä). Joten Théodred sopi siihen, ja sitten tätä kirjoittaessa Éowynin ihastus Aragorniin vaikutti vähän jonkunlaiselta laastaritunteelta, jonka Éowyn loi Théodredin poisjättämään tyhjiöön.

Tosi hyvä että Éowyn näkyi tässä vahvana, koska sitä yritin hakea. Hänen hahmonsa hienous on juuri siinä tahdonvoimassa ja rohkeudessa, joka hänellä on.
The Lord of the Rings
is one of those things:
if you like you do:
if you don't, then you boo!


~ J.R.R. Tolkien

Vuoden romance-ficcaaja 2007-2010, Vuoden ficcaaja 2014
Vendince
Puolituinen
Viestit: 309
Liittynyt: Ma Kesä 03, 2013 9:01 pm
Paikkakunta: Mielikuvitusmaassa haltioiden kanssa

Re: Varjoissa kerran (PG-13, Théodred/Éowyn, oneshot)

Viesti Kirjoittaja Vendince »

Tämä oli ihana! Ennen kuin uskallan päästää itseni ylistämään tätä liikaa, annan sitä rakentavampaa kommenttia (?) c;

Kieli oli ihanan rikasta ja tätä lukiessa eläydyin aivan kokonaan mukaan (ja sehän se on tärkeintä, eikös), Eówynin tunteet oli helppo ymmärtää. Kaiken kaikkiaan teksti oli helppolukuista ja nautin lukemisesta. Oot kyllä taitava kirjoittaja! :wink: Pidin siitä että tämä oli kirjoitettu Eówynin näkökulmasta. Eówynin ajatuksiin olen monesti toivonut pääseväni vielä paremmin kuin "olen häkissä iiiks"-tyylisiin ajatuksiin. Tämä oli myös sopivan pituinen ficci, tarina on hienosti saatu mahtumaan yhteen viestiin. c:

"Hapuilimme lähemmäs toisiamme, piilouduimme nurkan varjoon, etkä sinä päästänyt minusta irti. Minä tärisin, oli kylmä ja kuuma, kosketuksesi liikaa ja liian vähän – kätesi silittämässä selkääni, sormesi hiusteni lomassa. Minä takerruin sinuun nuoren naisen epätoivolla, halusin enemmän kuin tämän hetken, vaikka tämä oli kaikki, mitä minulle lupasit. Ei koskaan enää, minä ajattelin ja pidin sinusta kiinni kovempaa." '

anteeksi pitkä lainaus, mutta tämä oli minusta ficin paras kohtaus. Tilanteen epätoivo ja kiihkeys sitoutui hyvin tähän pätkään. Siinä kuvastuu myös ihanasti nuoren naisen palava rakkaus.

Kiitos mahtavasta lukukokemuksesta, ja lisää näitä sinulta.. :wink:
Elämä on liian tärkeää otettavaksi vakavasti.

..., mutta jospa olenkin vain oman mielikuvitukseni luomus.

Herätetään loftis henkiin Vuoden Aragorn 2014
Nerwen
Pikku Eskapisti
Viestit: 1506
Liittynyt: To Touko 18, 2006 6:12 pm
Paikkakunta: Pieni kylä Rohanissa

Re: Varjoissa kerran (PG-13, Théodred/Éowyn, oneshot)

Viesti Kirjoittaja Nerwen »

Vendice, kiitos!

Todella kiva, että tykkäät tässä käytetystä kielestä :) Ja hyvä, jos pääsit tämän kautta Éowynin pään sisään! Hänessä olisi paljon potentiaalia vaikka millaisiin tarinoihin, tässä vuosien mittaan olen tykästynyt hänen vahvuuteensa ja taipumattomuuteensa aina vain enemmän.

Ja ihana kuulla, että kliimaksiksi tarkoitettu kohta todella oli sitä. Tuohon kohtaan nimittäin jäin jumiin moneksi kuukaudeksi.
The Lord of the Rings
is one of those things:
if you like you do:
if you don't, then you boo!


~ J.R.R. Tolkien

Vuoden romance-ficcaaja 2007-2010, Vuoden ficcaaja 2014
Ezellohar
Puolituinen
Viestit: 344
Liittynyt: Ma Marras 18, 2013 4:06 am
Paikkakunta: Minas Tirith

Re: Varjoissa kerran (PG-13, Théodred/Éowyn, oneshot)

Viesti Kirjoittaja Ezellohar »

Oho. Olipas se upea teksti. Minulle Éowyn on aina ollut inhokki, jotenkin olen pitänyt häntä vaan ärsyttävän valittajana,
mutta tää teksti muutti sitä käsitystä hieman. Ehkä Éowynissä on muitakin puolia. Toisaalta mietin, että mikäköhän Keski-Maassa oli suhtautuminen serkusten välisiin avioliittoihin? Éomerin reaktio oli kyllä todella uskottava, temperamenttinen kun on.

Tuo "kirjemäinen" tai "päiväkirjamainen" kerrontapa oli myöskin ihana! Tuli sellainen vaikutelma, että Éowyn kirjoitti viimeistä kirjettä rakastetulleen. :')
"The Ring! Is it not a strange fate that we should
suffer so much fear and doubt for so small thing?"

- Boromir

.::Vuoden Tulokas 2014::.
Nerwen
Pikku Eskapisti
Viestit: 1506
Liittynyt: To Touko 18, 2006 6:12 pm
Paikkakunta: Pieni kylä Rohanissa

Re: Varjoissa kerran (PG-13, Théodred/Éowyn, oneshot)

Viesti Kirjoittaja Nerwen »

Ezellohar, kiitos. :) Olen tosi tyytyväinen, jos tämä onnistui avaamaan Éowynin hahmoa paremmin - minusta hänessä on enemmän kuin yksi puoli!

Itse asiassa en tiedä, miten serkusten avioliittoon suhtauduttiin, mutta luulen, että jos olisin vähän vähemmän väsynyt, voisin varmaankin kaivaa jostain esimerkin. Suurin motiivi Éomerin reaktiolle oli kuitenkin se, että Théodred oli läheisempi kuin serkku. Éomer ja Éowyn olivat kovin nuoria, kun heidän vanhempansa kuolivat, ja ainakin minä koen Théodredin olleen jonkinlainen isoveli, vaikka ikäero onkin melkoinen.

Hienoa, jos tykkäsit kerrontatavasta. Yleensä en kirjoita ihan näin, mutta tämä jotenkin halusi tulla ulos tässä formaatissa.
The Lord of the Rings
is one of those things:
if you like you do:
if you don't, then you boo!


~ J.R.R. Tolkien

Vuoden romance-ficcaaja 2007-2010, Vuoden ficcaaja 2014
Ezellohar
Puolituinen
Viestit: 344
Liittynyt: Ma Marras 18, 2013 4:06 am
Paikkakunta: Minas Tirith

Re: Varjoissa kerran (PG-13, Théodred/Éowyn, oneshot)

Viesti Kirjoittaja Ezellohar »

Viime yönä tuli lueskeltua täällä kaikenlaista ja jonkin topan löysin haltioista, ja heillä ilmeisesti serkusten väliset avioliitot oli aika no-no.
Mutta joo, ymmärrän mitä hait takaa sillä Éomerin reaktiolla, itselläkin sellainen käsitys, että vaikka eivät fyysisesti olleetkaan niin läheistä sukua niin henkisesti kuitenkin, kasvettuaan yhdessä ja niin edespäin.
Mukavaa huomata, että vanhoista tutuista hahmoista löytyy aina jotain uusia piirteitä ja näkökulmia heidän tulkitsemiseen! :)
"The Ring! Is it not a strange fate that we should
suffer so much fear and doubt for so small thing?"

- Boromir

.::Vuoden Tulokas 2014::.
Vastaa Viestiin