Unohdettu tarina (Boromir/Mary Sue, G)

PG-13 ja sen alle olevat romanceficit.

Valvojat: Likimeya, Andune

sagitta
Aktiivipallero
Viestit: 584
Liittynyt: La Maalis 09, 2013 12:16 pm

Unohdettu tarina (Boromir/Mary Sue, G)

Viesti Kirjoittaja sagitta »

Title: Unohdettu tarina
Author: Sagitta
Rating: G
Pairing: Boromir/Mary Sue
Beta: Celeb Suuret kiitokset! :D
Genre: Drama, Romance, Het
Summary: Rakkaustarina, jota ei koskaan kirjoitettu yhteenkään historian kirjaan.

A/N: Ekaa kertaa kirjoitan hettiä tai kunnon Romancea. Ezellohar tähän ”innoitti”, joten kiitokset sinullekin.

Feedback: Saa antaa!

***

Se oli niitä tavallisia kesäpäiviä. Pieni poika juoksi joen vartta keppi kädessään leikkien uljasta sotilasta. Hän hyppi kivien ylitse kuvitellen niitä suuriksi esteiksi, kahlasi heinikossa huitoen samalla keppiään kuvitellen korsia örkeiksi ja kiipesi puuhun ajatellen sen olevan linnan muuri, joka tuli valloittaa. Hymy kasvoilla, loiste silmissä hän istui oksalle ja katseli ympärilleen. Pienessä lapsen mielessään hän näki koko maailman ja suureen ääneen hän huusi nimeään. Suurin elein hän nousi ja horjahti.

Suu, joka oli hetki sitten huutanut ilosta, huusi nyt surusta.

Mutta pian ääneen sekoittui toinenkin ääni. Poika kääntyi ja huomasi hahmon vähän kauempaa. Pyyhittyään silmänsä hän erotti tytön. Tämä kiirehti hänen luokseen ja kysyi, miksi hän itki. Sanoja hakien, itkua nieleskellen poika keräsi sisuaan ja koetti esittää vahvempaa kuin oli.

Tyttö katsoi poikaa ja otti leveän nauhan vyötäröltään, mikä oli toiminut vyönä. Sitten tämä tuli lähemmäs ja pyysi saada sitoa jalan. Poika vain nyökkäsi ja tarkkaili tyttöä. Hän oli poikaa pitempi, varmaankin vanhempi. Tytöllä on tummat kiharat valloillaan ja silmät vihreät kuin smaragdit. Mietteet veivät kivun ja toivat sen sijaan hassun tunteen. Sellaisen, jota sanoin ei pystynyt kuvailemaan. Tyttö ojensi kättään ja hymyili. Poika empi, mutta tarttui käteen katse hieman maassa.

Yhdessä nämä kaksi kävelivät pois. Ja vaikka matka taittuikin hitaasti, pojan mielestä se päättyi aivan liian nopeasti. Ja vaikka jalkaan sattuikin kovasti, pojan olo ei olisi voinut olla parempi.


***

Syksy toi väriloiston puihin. Boromir katseli lehtien putoamista puista. Ajatukset harhailivat tunteiden kiemurrellessa hänen sisällään. Ja vaikka hän vältteli vieressään istuvan tytön katsetta, noita vihreitä silmiä, silti hän loi niihin salaisia silmäyksiä. Monesti hän oli katsellut tyttöä vaivihkaa. Tämän kauniita mustia hiuksia. Kiharat olivat villisti auki ja peittivät tämän hartiat laskeutuen aina rinnoille asti. Joku saattaisi moittia noin kurittoman näköistä ulkoasua, mutta Boromirista se teki tytöstä ainutlaatuisen.

Tyttö oli hieman hontelo ja auringossa ruskettunut, pisamia myöten. Ei ollenkaan sellainen kuin haltiat tai ylhäiset lännen naiset. Ja kuitenkin Boromirista hän oli kaunis näky. Tämä tyttö ei ollut jalosukuinen, hän ei osannut puhua kielillä, hän ei tiennyt suurten kuninkaitten nimiä, hän ei osannut tarkkoja sääntöjä, joita opetettiin hienostoperheitten tytöille. Ei, hän osasi kokata parhaimmat kakut, joita Boromir oli koskaan maistanut. Hän taisi parsimisen, siivoamisen ja hevosten hoidon. Hän tiesi mihin aikaan tuli nousta, jos halusi saada parhaat palat torien ruokakojuilta. Voi, hän tiesi kaikkien talonpoikien nimet, joita hän yleensä tapasi kulkiessaan talleilta kotiinsa. Ja hän tiesi kaikki Boromirin salaisuudet, kaikki, paitsi yhden, sen tärkeimmän ja kauneimman.

Poika kuunteli nuoren neidon hyräilyä, joka oli hieman riitasointuinen, mutta häntä se ei haitannut. Boromir mietti mietteitään hyräilyn loppuessa ja havahtui puheeseen.
”Voitko lukea minulle tuota kirjaa, Boromir?” tyttö kysyi ja osoitti historiallista opusta, jota tämä piteli kädessään. Boromirin olisi pitänyt opiskella, mutta ajatukset olivat jossain ihan muualla kuin läksyissä. Kuitenkin hän aukoi kirjaa ja alkoi lukea hitaasti. Asia oli tylsää, mutta hän tiesi, että tyttö rakasti kaikkea, mitä kirjat pitivät sisällään.

Pojan lukiessa tyttö leikki kiharoillaan ja vihreät silmät katselivat tarkkaavaisesti taivaalle hakien sieltä pilviä. Mutta taivas oli pilvetön.


***


Valkoinen lumi peitti maata, kun kaksi hahmoa kulki hiljalleen joen vartta pitkin. Talvet olivat kylmiä, mutta heitä ei pakkanen haitannut. Nämä olivat niitä hetkiä, joina kumpainenkin saattoi olla vapaana. Vapautta tuntui kestävän vain häviävän pienen hetken, sillä kummankin piti palata iltaan mennessä omille paikoilleen.

Nuorukainen puhui ääni ylpeänä miekkailuharjoituksista. Kädessään hänellä oli pitkä puinen miekka, jolla harjoituksia oli käyty. Sillä hän esitteli jokaisen liikkeen, jonka oli harjoituksissaankin tehnyt. Nuori nainen kuunteli kärsivällisesti ja kyseli silloin tällöin kysymyksiä, tietämättä aina edes mitä kysyi. Kädessään hänellä oli kirja, jonka oli saanut lahjaksi. Hän ei katsellut Boromirin miekan viuhtomista, vaan tämän kasvoja. Neito puristi kirjaa rintaansa vasten ja hymyili.

Tasaiseen lumeen painautui kahdet jäljet, jotka johtivat suuren puun luo.


***

Nainen käveli joen reunaa. Kulkiessaan hän poimi samalla vasta auenneen kukan. Kukan terälehdet olivat keltaiset ja niitä hän alkoi hitaasti nyppiä, toistellen mielessään vuoron perään toivoa ja epätoivoa. Arvuuttelun loputtua hän hymyili onnellisena ja käveli tutun puun luo.

Kuten niin usein ennenkin, he tapasivat täällä salaa. Aikuistumisen myötä oli varovaisuus tullut osaksi heidän elämäänsä. Vakuuttelut pelkästä ystävyydestä käskynhaltijan pojan isälle eivät olleet riittäneet. Poika tiesi, ettei isä tai kukaan muukaan katsonut sopivaksi edes ystävyyttä niin alhaiseen säätyyn kuuluvan henkilön kanssa. Ja kai isä oli lukenut jo ensi hetkestä, minne pojan sydän oli kääntynyt. Kai hän oli osannut ennustaa jotain tulevaksi. Siksi tämä oli käskenyt poikaa ottamaan jonkun paremmasta säädystä, jonkun paremman.

Tytön isä taasen oli vaatinut tätä muistamaan oman paikkansa ja keskittymään omiin velvollisuuksiinsa. Naimaan, sitten kun aika tuli, nahkurin vanhimman pojan. Niin yksinkertaista se oli. Ja vaikka nämä asiat painoivat kumpaakin raskaasti, unohtui se joka kerta, jolloin he tulivat muurien ulkopuolelle. Tälle niitylle, kauas pois ihmisten katseilta.

Nainen saapui sovitulle paikalle, jossa mies jo odotteli. Hän nojasi runkoa vasten kääntämättä enää katsettaan pois neidosta.


***

Oli ilta ja aurinko laski hitaasi. Nainen seisoi miehen rinnalla. Hiljaisuus kiersi heitä ja miehen katse oli painunut maahan. Minua kosittiin, olivat sanat, jotka tuottivat yhtäaikaista surua ja vihaa. Tunteita, joita hän ei halunnut näyttää tuolle neidolle. Tunteita, joita hän ei halunnut tuntea tämän naisen läsnä ollessa. Mutta lämmin käsi painautui Boromirin poskelle kääntäen miehen harmaat silmät katsomaan omiinsa.

”Kieltäydyin.”

Sanat tavoittivat miehen ja sen myötä raskas paino väistyi sydämeltä. Peläten ja samalla toivoen vastausta Boromir kysyi hiljaa.

”Mistä syystä?”

Neito katsoi vakavana miestä. Noissa silmissä heijastui kaikki se mitä mies toivoi.

”Toivoin sinun antavan minulle sen syyn.”

Kuinka monella eri tavalla tämä tunne oli ilmaistu. Kuinka monta kertaa ne sanat oli sanottu tähän maailmaan. Ne kolme pientä sanaa joihin oli tiivistetty koko maailma, kaikkine suruineen ja iloineen. Ja kuitenkin Boromiristä tuntui, ettei yksikään sana ollut tarpeeksi kaunis keromaan sitä iloa ja rakkautta, jota hän tunsi.

Boromir painoi kämmenensä käden päälle, joka lepäsi hänen poskellaan. Vapaalla kädellään hän tarttui hentoon lantioon vetäen hitaasti naisen lähemmäs. Sillä hetkellä hän tunsi itsensä suuremmaksi ja vahvemmaksi kuin koskaan. Niin täydellisen onnellinen ja autuas hän oli. Ja samalla hän tunsi, että tuon naisen edessä hänen ylpeytensä nöyrtyi. Noihin käsiin hän jättäisi sydämensä. Tämän naisen kanssa hän halusi jakaa kaiken sen mitä hänellä oli antaa.

Aurinko laski hitaasti luoden niitylle yksittäisiä varjoja. Kaksi varjoa oli kuitenkin kietoutunut tiukasti yhteen, välittämättä, olivatko he valossa vai varjossa.


***

Tuuli heilutti kevyesti tummia kiharoita, jotka ylettyivät lantiolle. Miehen käsi ojentautui silittämään pehmeitä kiehkuroita. Katse lipui päästä varpaisiin ja aina takaisin neidon silmiin.

”Minun on mentävä.”

Miehen sanat olivat murheelliset. Eroaminen tuntui aina yhtä kipeältä.

”Tiedän.”

Nämä sanat olivat kärsivälliset, kuten aina ennenkin. Kuitenkin neidon kärsivällisyys alkoi olla lopussa. Hän ei ollut kuolematon eikä pitkäikäinen kuten Lännen naiset olivat. Hän oli vain tavallinen ihminen ja hänen aikansa tulisi liian pian. Boromir otti sirot kädet omiinsa, painoi otsansa hellästi toisen otsaan ja sanoi ääni rakkautta täynnä.

”Ja kun palaan, me vietämme häitä. Tahtoivat isämme sitä tai eivät. ”

Hymy levisi neidon kasvoille ja sai hänen silmänsä loistamaan tavalla, jonka vain rakkaus sai aikaan. Hän kohottautui miehen puoleen. Suudelma oli pitkä ja silti se loppui liian pian.

”Minä odotan sinua.”

Nainen jäi seisomaan yksin katsellen pois ratsastavaa hahmoa. Pian hän ei enää nähnyt muuta kuin kauniin niityn. Silti hänen korvansa kuulivat kaukaa matalan ja voimakkaan torven äänen. Se kuitenkin hajosi tuuleen, jättäen jälkeensä vain hiljaisuuden.


***

Hän herää unestaan. On helmikuu, kuura peittää maan. Kylmyys on syventynyt päivä päivältä naisen sisällä. Toistellen mielessään miehen sanoja hän koettaa karkottaa hallan. Avukseen hän tarvitsee kuitenkin lämpimän saalin. Sen hän kietoo ylleen ja menee parvelle.

Maisema näyttää karulta ja lohduttomalta. On kylmä. Katse suuntaa pohjoiseen, sinne, minne hän on jo katseensa niin useasti rakkaansa lähdön jälkeen luonut. Ja vaikka yö on hiljainen ja pimeä, kuvittelee nainen kuulevansa matalan torven äänen ja vesiputouksen kohinan.


***

On kevät ja aurinko paistaa kirkkaana. Pilven pilveä ei näy taivaalla. Valkeassa kaupungissa ei ole murhetta, sillä siellä juhlitaan voittoa, suuria sankaritekoja ja häitä. Elendilin perillinen viettää häitään Imladrisin haltianeidon kanssa.

Kaikki eivät kuitenkaan ole juhlimassa. Yksinäinen hahmo kulkee tuttua joen vartta aina suuren puun luokse. Yksinäinen varjo painautuu maahan. Askeleet ovat hitaat ja raskaat. Matka tuntuu äärettömän pitkältä. Varovasti nainen istuutuu puun juurelle.

Vihreät silmät eivät katsele enää taivaalle, ne katsovat ainoastaan maahan.

***

FIN
Viimeksi muokannut sagitta, Su Huhti 06, 2014 11:48 am. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Life and Death have been in Love longer than words can describe.
Life sends Death countless gifts
And Death keeps them forever...


Vuoden Palautteenantaja 2014
Aiwendil
Samooja
Viestit: 417
Liittynyt: Ma Maalis 04, 2013 3:57 pm
Paikkakunta: Ent'asumus

Re: Unohdettu tarina (Boromir/Mary Sue, G)

Viesti Kirjoittaja Aiwendil »

Se oli hieno ficci. Räpyttelen täällä kyyneliä silmistä, kiitos vain, koska ficin ja musiikin (Thor-leffan soundtrackin Letting Go-pätkä) yhteisvaikutus on yllättävän surullinen.

Kerronta oli sujuvaa, yhdessä kohdassa tuolla aika alussa häiritsi vain se, että ensin puhuttiin imperfektissä ja sitten yksi lause oli preesensissä, mutta ei se kovin paljoa haitannut. Hyvin pätkitty teksti, kappalejaot sopivat oikein hienosti. Tuolla alussa oli hieno lause;
Pienessä lapsen mielessään hän näki koko maailman ja suureen ääneen hän huusi nimeään.
Pidän tästä. Kuvaa Boromiria jotenkin niin osuvasti.

Sitten oli taas hienoa kerrontaa ja ihailen sitä, kuinka vähän tässä on repliikkejä. Teksti toimii hyvin ilman niitä, ja ne muutamat repliikit ovat hyvin kirjoitettuja. Siellä oli joitain aivan ihania lauseita, mutten jää erittelemään niitä sen enempää. Loppukappale taasen oli surullinen ja kaunis ja *räpyttelee* musiikki tappaa mut... Kaiken kaikkiaan oikein hieno ficci ja sinun pitäisi kirjoittaa tätä tyylilajia enemmänkin, jos se näin hyvin sujuu. :)
"I do not have a poetic bone in my body
and I don't want to say you left -
but my heart is no longer in my chest."

Kälätäti 2014 Kiitos kaunis!
Ezellohar
Puolituinen
Viestit: 344
Liittynyt: Ma Marras 18, 2013 4:06 am
Paikkakunta: Minas Tirith

Re: Unohdettu tarina (Boromir/Mary Sue, G)

Viesti Kirjoittaja Ezellohar »

Muahahaha! Excellent! *mr. Burns voice*

Sä oot kuullu mun kehumista tästä jo kyllästymiseen asti, mut pitäähän mun julkisestikin kertoa mitä mieltä oon.
Siis Boromir + romance = KYLLÄ! <3 Hehe. :lol:

Mun lempparikohta on tää:

"Boromir painoi kämmenensä käden päälle, joka lepäsi hänen poskellaan. Vapaalla kädellään hän tarttui hentoon lantioon vetäen hitaasti naisen lähemmäs. Sillä hetkellä hän tunsi itsensä suuremmaksi ja vahvemmaksi kuin koskaan. Niin täydellisen onnellinen ja autuas hän oli. Ja samalla hän tunsi, että tuon naisen edessä hänen ylpeytensä nöyrtyi. Noihin käsiin hän jättäisi sydämensä. Tämän naisen kanssa hän halusi jakaa kaiken sen mitä hänellä oli antaa."

Tä on kyllä niin hyvin kuvailtu! Mä voin kuvitella itteni tohon kohtaan, miauPURR! Ja tykkään tosiaan, ettet antanu tolle tytölle mitään nimeä, koska se antaa taas lukijalle mahdollisuuden samaistua siihen hahmoon. :)

Rakentavaa palautetta? Ups, mä söin sen kun meinasin kuolla nälkään, joten this is all you gonna get.
"The Ring! Is it not a strange fate that we should
suffer so much fear and doubt for so small thing?"

- Boromir

.::Vuoden Tulokas 2014::.
sagitta
Aktiivipallero
Viestit: 584
Liittynyt: La Maalis 09, 2013 12:16 pm

Re: Unohdettu tarina (Boromir/Mary Sue, G)

Viesti Kirjoittaja sagitta »

Kiitosta vaan! ^^

Aiwen: Tosiaan mulla oli sekoilua noitten aikamuotojen kanssa. Siis aloitin kirjottamaan kaikki perfektissä, mutta sitten sain älynväläyksen kirjottaakin osan imperfektissä. Hyvä minä. :roll:
Lopetukseen en kyllä ollu niin tyytyväinen. Se olis voinu olla .. dramaattisempikin, mutta kiva jos miellytti. :)

Eze: Heh, sua on helppo miellyttää Borskalla. :D
Poistin sitten sieltä sen siirappikohdan ja korvasin sen entistä makeammalla tekstillä. 8)
Life and Death have been in Love longer than words can describe.
Life sends Death countless gifts
And Death keeps them forever...


Vuoden Palautteenantaja 2014
Avatar
Celeb
Velho
Viestit: 823
Liittynyt: To Kesä 05, 2008 12:41 pm
Paikkakunta: Rivendell
Viesti:

Re: Unohdettu tarina (Boromir/Mary Sue, G)

Viesti Kirjoittaja Celeb »

Oli hauska lukea tämän valmis versio. C: Sait tästä hyvän ja toimivan paketin, ja vaikka olenkin jo varmaan sanottavani sanonut niin kehun kuitenkin vielä julkisesti!

Minusta tämä oli ihanan tasapainoinen kokonaisuus, jonka vahva puoli on tarinan kaari joka kantaa alusta loppuun saakka. Tykkään myös kuvailuistasi ja lempikohtani ja -lauseeni löytyy edelleen tuosta Ezen lainaamasta pätkästä: "Ja samalla hän tunsi, että tuon naisen edessä hänen ylpeytensä nöyrtyi. Noihin käsiin hän jättäisi sydämensä. Tämän naisen kanssa hän halusi jakaa kaiken sen mitä hänellä oli antaa."

Toivottavasti betauksesta oli apua, sitä oli ilo tehdä. :> Ja niin kuin jo sanoin skypessä, laita kaikki jäljelle jääneet virheet reilusti vaan mun piikkiin. :D
Kurkkaa ficcilistaustani tai runonurkkaustani.

Vuoden tulokas 2009, Kälätäti 2010 ja Ilopilleri 2014!
Kiitos, ihanaa! <3


Coolin Eksentrinen ja Lievästi Epäröimätön Bandiitti.

NUORI JA VIRIILI 2K17
Avatar
Ilona
Last In Line
Viestit: 1239
Liittynyt: La Maalis 20, 2004 2:09 pm
Paikkakunta: Maribor, Slovenia

Re: Unohdettu tarina (Boromir/Mary Sue, G)

Viesti Kirjoittaja Ilona »

Ihana pikku ficci, ei mitenkään liian siirappinen (siis edes onnellisessa vaiheessaan) vaan kevyt ja... ilmava? Öh. En itsekään ole ihan varma mitä tarkoitan. Siis, tekstillä on tilaa hengittää. Tarina kattaa vuosia, eikä tällaiseen sopisikaan mikään turhan yksityiskohtainen kuvaus niistä hetkistä, joihin tässä keskitytään.

Kommentointitaidot ovat pahemman kerran ruosteessa täällä; pahoitteluni. Mutta sen verran piti vielä sanomani, että en minä vain tässä mitään Mary Suea nähnyt.
Behold, my friends, for I am justice. And when at last we meet, you will not like it.

Ilonan kirjoitukset.
Vuoden Loftisficcihahmo 2005, Entti 2010 & Gandalf 2014
sagitta
Aktiivipallero
Viestit: 584
Liittynyt: La Maalis 09, 2013 12:16 pm

Re: Unohdettu tarina (Boromir/Mary Sue, G)

Viesti Kirjoittaja sagitta »

Kiitos Celeb ja Ilona! :D

Celeb: Siitä oli paljonkin apua! (En mie ilman betausta tätä olisi kehdannut julkaista.) Joten Tack så mycket! :D

Ilona: Ilmaavuus johtuu ehkä tuosta minun kappalejaosta. En tiedä.
Mitä tuohon Mary Sueen tulee, minulla on asennevika MS hahmoja kohtaan ja siksi niitten kirjoittaminen on hankalaa.
Mutta kiva kuulla, jos se ei ollut häiritsevä tekijä. :)
Life and Death have been in Love longer than words can describe.
Life sends Death countless gifts
And Death keeps them forever...


Vuoden Palautteenantaja 2014
Nerwen
Pikku Eskapisti
Viestit: 1506
Liittynyt: To Touko 18, 2006 6:12 pm
Paikkakunta: Pieni kylä Rohanissa

Re: Unohdettu tarina (Boromir/Mary Sue, G)

Viesti Kirjoittaja Nerwen »

Tämä oli kaunis, jotenkin ihanan yksinkertainen ja jollakin tavalla melankolinenkin tarina.

Enpä muista tällaista ennen Boromirista lukeneeni, joten hienoa sekin. Kuvasit kumpaakin hahmoa todella kivasti, yksityiskohtia ja aukkoja oli juuri sopivasti. minäkin pidän siitä, ettei tytöllä ollut nimeä - se toi tähän aivan erilaisen tunnelman, jätti jälkeensä vähän mysteeriä. Minusta se sopii tähän tekstiin jo pelkästään siksi, että hän ei ole canonissa; kun hän on nimetön, hän ei ole historiankirjoittajien ja tarinankertojien saavutettavissa, jollakin tasolla olematon, ja se mielestäni istuu hyvin tähän tarinaan ja samalla canoniin. Jospa Boromirilla olikin joku, josta kukaan ei mitään oikein tiennyt. Eikä hahmosi ole ollenkaan Mary Sue, tässä kohtaa käyttäisin ennemmin termiä OC (own character). Mary Sue on naishahmo, joka osaa kaiken kalaverkon paikkaamisesta tangoon ja esteratsastukseen, OC taas on oma hahmo. Minä pidän siitä, miten tyttö ei ollut täydellinen - hän ei osannut kieliä tai ollut ihan hyräilyssään sävelpuhdas. Viat tuovat hahmoon syvyyttä.

Sitten kielinörtti nillittää ihan pikkuisen - tuon ensimmäisen osion kohdalla (sen, jossa Boromir taittaa jalkansa) oli ehkä vähän hän-sanan viittaussuhteissa jotain hassua. Käytit sanaa hän viittaamaan niin Boromiriin kuin tyttöönkin, ja vaikka kärryillä pysyikin, se toi silti hieman epäselvyyttä tässä kohtaa:
Sitten hän tuli lähemmäs ja pyysi saada sitoa jalan. Poika vain nyökkäsi ja tarkkaili häntä. Tyttö oli häntä pitempi, varmaankin vanhempi. Hänellä on tummat kiharat valloillaan ja silmät vihreät kuin smaragdit.
Vaikka suurimmassa osin käyttämäsi hän viittaakin tyttöön, se viittaa tuolla välissä myös Boromiriin, minkä takia tuota kohtaa piti ainakin minun katsoa kahdesti.

Pidän tämän tekstin eleettömyydestä. Kuvaat tapahtumia, ihmisiä ja maailmaa, mutta tapasi on jotenkin jännän lakoninen (tai ainakin minulle se näyttäytyi sellaisena). Kerrot asioista, mutta sinulla ei ole tarvetta kuvata samaa asiaa monesta kulmasta ja pohtia, vaan annat asioiden tapahtua ja jätät pohdinnat lukijan itsensä varaan. On hienoa, että jätät asioita auki, etkä selitä liikaa. Pidän myös siitä, että tässä on vain vähän dialogia - painopiste siirtyy kuvailuun ja tunnelmaan. Ihanasti tässä kantavana teemana onkin nimenomaan ympäristön kuvaus, mikä samalla jotenkin kuvailee myös tarinaa. Kerrot paljon kuvaamalla säätä, joka ainakin minulle usein heijasteli hahmojen mielialaa. Eleetöntä ja mielenkiintoista!

Sitten on ihan pakko lainata yksi todella kaunis lause:
Suudelma oli pitkä ja silti se loppui liian pian.
Tuo on yksinkertaisuudessaan täydellinen. Siinä ei ole sanottu paljon, mutta sen takaa löytyy lukematon määrä tunteita ja ajatuksia. Jotenkin tuo vain iski ihan täysillä, simppeli ja koruton, ja silti niin paljon sisältöä rivien välissä.

Kiitos tästä, oli ilo lukea! :)
The Lord of the Rings
is one of those things:
if you like you do:
if you don't, then you boo!


~ J.R.R. Tolkien

Vuoden romance-ficcaaja 2007-2010, Vuoden ficcaaja 2014
sagitta
Aktiivipallero
Viestit: 584
Liittynyt: La Maalis 09, 2013 12:16 pm

Re: Unohdettu tarina (Boromir/Mary Sue, G)

Viesti Kirjoittaja sagitta »

Kiitos paljon Nerwen! :D

Melankolinen vai? Juu ehkäpä to loppu karkasi taas siihen minun lempigenreen eli angstiin. :P
Tuo mitä sanoit MS hahmostani, oli ihanaa kuultavaa. Kiitos siitä! ^^
Mitä tuohon Mary Suehen ja OC:hen tulee, en ole oikeastaan ajatellut niitten eroja. (Tuolla Sparksin antamia ficcaus ohjeissa niitä ei olla kummemmin eroteltu.) Ja minulle keksitty hahmo on aina keksitty hahmo..
Koetan katson sitä virhe kohtaa jossain välissä.
Life and Death have been in Love longer than words can describe.
Life sends Death countless gifts
And Death keeps them forever...


Vuoden Palautteenantaja 2014
Vastaa Viestiin