Etelän tuulia (Eldarion/Melyanna)

PG-13 ja sen alle olevat romanceficit.

Valvojat: Likimeya, Andune

Aiwendil
Samooja
Viestit: 417
Liittynyt: Ma Maalis 04, 2013 3:57 pm
Paikkakunta: Ent'asumus

Etelän tuulia (Eldarion/Melyanna)

Viesti Kirjoittaja Aiwendil »

Title: Etelän tuulia
Author: Aiwendil
Beta: sagitta (tuhannesti kiitoksia, kun kestit minua ^^)
Genre: Romance, fluff (kait), het
Pairing: Eldarion/Melyanna, Arwen/Aragorn, Éowyn/Faramir
Rating: Sallittu
Warnings: -
Disclaimer: En omista näitä leluja, joilla leikin, enkä todellakaan saa mitään rahallista hyötyä tästä hommasta.
Summary: Osa kuningasperheestä lähtee vierailulle Ithilieniin. Myös Melyanna on siellä.
Feedback: Aina ja yhä edelleen erittäin suotavaa.
A/N: Ahdistelen taas kuningasperhettä, ylläri ylläri. Kesti kauemmin kuin piti, koska hankin betan ja säädin tämän tekstin kanssa enemmän tai vähemmän liikaa (ehdottomasti enemmän...). Seuraava pätkä valmistuu joskus hamassa tulevaisuudessa, mutta vielä en hylkää Eldarionia ja Melyannaa. Ja tämä on sitten huomattavasti pidempi kuin ne aiemmat ficit, jotka on tässä: Nuorta rakkautta - young love, Iltasatuja ja Keskitalven taikaa.
P.S. Wordin kappalejako, toimiiko tämä näin?
***
ETELÄN TUULIA

Eldarion katselee tilannetta arvioiden. Hän haluaa esittää pyyntönsä, kun kuningas on hyväntuulinen. Hän tietää myös, että asiasta on pakko kysyä nyt, sillä kuningas vastaa ruhtinas Faramirin kirjeeseen tänään. Huomenna vastaus on jyrkkä ei. Eldarion ei kuitenkaan halua keskeyttää isäänsä, kun hän lukee. Se ei tee hänestä hyväntuulista.

”Isä… Minulla on sinulle pyyntö”, Eldarion sanoo varovasti ja kävelee isänsä vierelle. Sanat kaikuvat kirjaston hiljaisuudessa, saappaiden kannat kolahtelevat kivilattiaa vasten. Eldarion irvistää rikkoessaan hiljaisuuden noin nopeasti.

”Hmm, kysy vain”, Aragorn vastaa nostamatta katsettaan tekstistä edessään. Eldarion istuu häntä vastapäätä.

”Oletko vastannut ruhtinas Faramirille vielä?” nuorukainen kysyy.

”En ole. Miksi kysyt?” Aragorn ihmettelee.

”Tuota… Minä… Minä haluaisin tulla mukaasi Ithilieniin”, Eldarion sanoo. Aragorn katsoo poikaansa kulma epäuskoisesti koholla.

”Sinä haluat mukaani Ithilieniin. Suo anteeksi kysymykseni jo etukäteen, se on kovin röyhkeä jopa isältä pojalle, mutta miksi ihmeessä sinä haluat mukaani Ithilieniin? Kyseessä on aivan virallinen vierailu. Puhumme Gondorin asioista ja puhumme Rohanin asioista – ruhtinatar Éowyn ottaa osaa keskusteluun. Et vaikuta kiinnostuneelta sellaisista asioista”, hän sanoo. Eldarion naurahtaa kiusaantuneesti ja painaa katseensa pöytään.

”Katsos, minustahan tulee vielä kuningas. Joten eikö minun olisi viisainta ottaa osaa maamme asioihin?” hän kysyy. Se on pelkkä tekosyy, mutta Eldarion toivoo, ettei hänen isänsä näe sen lävitse.

”Aiemmin et näyttänyt minkäänlaista kiinnostusta kyseisiin asioihin”, kuningas sanoo hymynkare huulillaan. Eldarion tietää, että kuningas arvasi hänen sanansa tekosyyksi. Nyt hänellä on kaksi vaihtoehtoa. Hän voi joko keksiä lisää tekosyitä ja toivoa parasta tai kertoa oikeat syyt – ja edelleen toivoa parasta.

”Neito Melyanna on vierailulla serkkunsa luona. Haluaisin kovasti tavata hänet. Asia… Se on tärkeä. Erittäin tärkeä”, Eldarion lopulta sanoo. Aragorn koettaa peitellä hymyään. Eldarionin sanat ja ajatukset harhailevat usein kyseiseen neitoon. Kumpikaan ei kuule hiljaista, tukahdutettua kikatusta pöydän alta.

”Hyvä on. Kirjoitan, että sinäkin tulet mukaamme. Yhden ehdon kuitenkin asetan. Saat luvan osallistua edes yhteen keskusteluun. Muun ajan olet vapaa menemään minne haluat. Lähdemme ensi viikolla”, Aragorn sanoo. Eldarion hymyilee leveästi, kiittää ja poistuu. Aragorn naurahtaa ja jatkaa lukemista vain huomatakseen, ettei paperi ole enää pöydällä.

”Isä rakas, kiinnitä enemmän huomiota ympäristöösi. Minä vein tämän aivan silmiesi alta. Minkälainen samooja sinä luulet olevasi?” kysyy ilkikurisesti hymyilevä tummahiuksinen tyttö isänsä takaa. Hän pitelee paperia kädessään, varovasti mutta tarpeeksi lujasti, jotta se ei putoa. Hänen silmissään tuikkii tähtien hopea, hänen hiuksensa ovat tummat ja pitkät ja ylväät ovat hänen piirteensä. Kuninkaiden tytär. Ja kuitenkin hän on nähnyt vasta neljätoista kesää ja neljätoista talvea.

”Anarya, minä keskityin muihin asioihin. Ja kuulin kyllä kikatuksesi. Mitä ihmettä teit pöydän alla? Annatko sen paperin takaisin?” Aragorn pyytää. Anaryaksi kutsuttu tyttö ojentaa paperin isälleen ja istuu tämän viereen. Hetken hän katselee edessä olevaa puupöytää ja seuraa sitten sormillaan puun syitä kiertäen oksankohdat.

”Isä, miksi ihmiset kammoavat kuolemaa? Eikö se ole lahja?” Anarya kysyy. Hänen silmissään on syvä, mietteliäs katse. Aragorn katsoo tyttöä hieman kauhistuneena.

”Ja miksi he haluavat elää ikuisesti? Eikö haltioille ole annettu ikuista elämää? Niin äiti sanoi. Mutta he, he kadehtivat ihmisiä. Hekin väsyvät maailmaan. Mutta he eivät pääse pois, eivät. Me pääsemme. Ja jos ihmisen olisi tarkoitus elää ikuisesti, eikö hänelle silloin olisi annettu se lahja?” tyttö jatkaa. Aragorn ei osaa vastata noihin kysymyksiin. Mutta Anarya ei lähde, ennen kuin on saanut vastauksensa. Aragorn katsoo häntä ylpeänä. Tyttö on yhtä kaunis kuin äitinsä, ja viisas. Hän on oikeudenmukainen ja lempeä, mutta osaa myös näyttää vihansa. Hänestä tulisi loistava hallitsija.

”En osaa antaa sinulle vastauksia, rakas Anarya. En todellakaan osaa. En itse osannut edes kysyä noita kysymyksiä. Miksi sinä kysyit ne?” Aragorn ihmettelee.

”Lueskelin vanhoja tekstejä. Siellä puhuttiin Númenorista ja siellä puhuttiin paljon muustakin. Jäin vain pohdiskelemaan asiaa. Minä en näe kuolemassa mitään pahaa. Me elämme sen ajan, joka meille suodaan ja menemme sitten. Minne, en tiedä. Mutta kuolema ei ole lopullinen. Kerran vielä me näemme kaikki ne, joita rakastamme, ja ne, joita emme ehkä rakastakaan. Äiti sanoi noin ja minä olen samaa mieltä. Isä, mitä sinä ajattelet?”

Anaryan katse on odottava.

”En osaa sanoa. Menetkös nyt siitä, minun pitää jatkaa lukemista ja kirjoittaa ruhtinas Faramirille”, Aragorn sanoo.

”Hyvä on, isä”, Anarya huokaa ja suukottaa isäänsä otsalle. Sitten hän lähtee kävelemään hitaasti ja yhä on hänen harmaissa silmissään mietteliäs katse.
~*~*~*
Seuraavan aamun aurinko luo säteensä kuninkaan työhuoneeseen. Aragorn kuljettaa katsettaan kirjeen riveillä, lukee sitä nopeasti läpi ja miettii samalla vastaustaan. Hän havahtuu kuullessaan nopeita askelia.

”Hei, isä”, Anarya toteaa.

”Hei, Ana. Onko sinulla jotain asiaa? Minulla on hieman kiire juuri nyt”, Aragorn mutisee vastaukseksi.

”Minä haluan mukaan Ithilieniin”, tyttö sanoo. Aragorn katsoo häntä aidosti yllättyneenä.

”En tiennyt, että Gondorin ja Rohanin nykyiset asiat kiinnostavat sinuakin”, mies toteaa. Anarya hymyilee ja napauttaa pöytää kynnellään kolmasti.
”Tokihan ne minua kiinnostavat, sillä enkö minäkin ole sinun lapsesi? Mutta silti myönnän, että tällä kertaa sydämeni halajaa tuntea Ithilienin maiden kauneuden. Ja sitä paitsi, äiti antoi jo luvan”, hän sanoo. Aragorn hymyilee tyttärensä puhetavalle. Joskus Anarya saattaa puhua kovin koristeellisin sanankääntein.

”Kestätkö veljeäsi sen vierailun ajan? En aio suvaita teidän riitelyänne pienintäkään hetkeä”, Aragorn kysyy.

”Ah, mutta kyse taitaa olla enemmänkin siitä, kestääkö rakas Eldarion puheitani. Hänestä ne ovat pitkiä – ja pitkäveteisiä. Perin kummallista, eikö olekin? Minun puheissani ei ole mitään pitkäveteistä. Mutta älä huolehdi, en aio riidellä hänen kanssaan”, Anarya vastaa. Aragorn hymyilee huvittuneesti tytön vastaukselle.

”Hyvä on. Lähdemme ylihuomenna. Ole silloin valmiina”, kuningas myöntyy.

”Etkö aseta minulle samaa ehtoa, jonka asetit Eldarionille?” Anarya kysyy.

”En. Eldarion vetosi siihen, että hänestä tulee jonain päivänä kuningas, joten hänen täytyy perehtyä maan asioihin. Sinä et ole vielä tarpeeksi vanha, jotta sinun täytyisi miettiä maamme asioita hallitsijan näkökulmasta”, Aragorn vastaa. Yllättäen Anarya kietoo kätensä isänsä ympärille ja halaa tätä tiukasti.

”Eihän Eldarionista tule vielä kuningasta, eihän? En halua luopua isästäni vielä”, tyttö kuiskaa. Aragorn silittää tyttärensä hiuksia ja kumartuu tämän kasvojen tasalle. Rohkaiseva, lempeä hymy on kuninkaan huulilla.

”Ei, ei vielä. Ja muistatko, mitä itse sanoit minulle kirjastossa viisi aamunkoittoa sitten?” hän kysyy.

”Muistan. Se ajatus on lohdullinen ehkä myöhemmin, mutta ei siihen voi aina takertua”, Anarya vastaa. Aragorn katsoo tytärtään taaskin hieman hämmentyneenä tämän sanojen viisaudesta.

”Kenen kanssa sinä vietät aikaasi?” hän ihmettelee.

”Äidin. Hän vastaa, kun minä kysyn ja minä opettelen, mitä hän sanoo”, Anarya vastaa.

~*~*~*

Ruhtinas Faramir on heitä vastassa vaimonsa Éowynin kanssa. He hoitavat muodollisuudet talon pihassa, jonka jälkeen palvelijat kantavat tulijoiden matkatavarat sisälle. Faramir ja Éowyn itse osoittavat heille varatut huoneet, mutta Anaryalle täytyy ottaa huone hieman erillään, sillä hänen tulonsa ei ollut ruhtinasparin tiedossa. Sen jälkeen Aragorn ja Faramir ryhtyvät hoitamaan virallisia asioitaan, Éowyn palaa omien toimiensa luo ja Anarya katoaa kirjaston uumeniin. Eldarion puolestaan etsii laukustaan pienen rasian, joka on kääritty mustaan paperiin. Hän pysäyttää ohi kulkevan palvelijan ja kysyy tältä erään perheen taloa. Palvelija osoittaa hänet oikeaan suuntaan ja kiitettyään palvelijaa Eldarion lähtee.

Eldarion pysähtyy muutaman kyynärän päähän talon ovesta tasatakseen hengityksensä. Hän juoksi ruhtinasparin talolta tänne. Jokin odottamaton ilo yllätti hänet, ja sen vuoksi Eldarion juoksi. Hän koputtaa oveen ja astuu pari askelta taaksepäin. Oven avaa tummahiuksinen, hieman Anaryaa vanhempi neito.

”Hei. Onko neito Melyanna täällä?” Eldarion kysyy. Neito hymyilee ujosti nuorukaiselle.

”On. Haenko hänet luoksenne?” hän kysyy. Eldarion nyökkää ja neito palaa sisälle. Hetken kuluttua Melyanna tulee ovelle. Eldarion tervehtii häntä hymyillen. Melyanna naurahtaa iloisesti ja sulkee oven perässään.

”Nytkö seuraat minua?” neito kysyy. Hän ottaa Eldarionia kädestä ja he alkavat kävellä.

”Ilmoitan suureksi suruksesi, neito hyvä, etten seuraa sinua. Isälläni on joitain virallisia asioita toimitettavanaan, joten minä tartuin tilaisuuteen. Suureksi ärsytykseksi myös Ana tarttui samaan tilaisuuteen. Hän puhui taukoamatta Esgarothista. Rakastan siskojani, todellakin, ja tekisin mitä vain suojellakseni heitä, mutta Anan luennot ovat tavattoman ärsyttäviä”, Eldarion sanoo. Melyanna nauraa Eldarionin myrtyneelle ilmeelle.

”Hän pitää historiasta, Eldarion. Hän on yllättävän viisas ikäisekseen”, Melyanna toteaa. Eldarion myöntää sen ja pysäyttää Melyannan.

”Minulla on sinulle lahja”, nuorukainen ilmoittaa. Melyanna katsoo iloisesti yllättyneenä pakettia, jonka Eldarion hänelle ojentaa. Saatuaan paketin hän avaa sen.
”Voi Eldarion, se on kaunis!” Melyanna huudahtaa, halaa Eldarionia. Eldarion hymyilee ja tarjoutuu laittamaan korun Melyannan kaulaan. Sillä tosiaan, lahja on hopeisessa ketjussa roikkuva seitsensakarainen, hopeinen tähti.

”Arvelin, että pitäisit siitä”, Eldarion sanoo.

”Rakastan sitä. Ja sinua”, Melyanna vastaa, suutelee Eldarionia.

”Niin minäkin sinua, Mely”, nuorukainen vastaa, lämmin hymy huulillaan.

He kävelevät hitaasti, käsi kädessä, jutellen milloin mistäkin. Välillä nauru tanssii ilmassa, mutta kertaakaan ei kummankaan kasvoilla ole surua. Lopulta he pysähtyvät istumaan eräälle laakealle kivelle. Eldarion ottaa kiinni Melyannan molemmista käsistä, katselee neidon kasvoja.
”Olen miettinyt sitä kihlausta”, Eldarion aloittaa.

”Eldarion…”, Melyanna sanoo, mutta Eldarion keskeyttää hänet pudistamalla päätään.

”Olen miettinyt asiaa, pitkään, ja jokaisesta mahdollisesta kulmasta. Kumpikaan ei ole vielä aikuisiässä, joten emme voi mennä naimisiin. Mutta minä rakastan sinua, Melyanna. Suostutko siihen, että kihlaan sinut? Suostutko myös siihen, että otan sinut vaimokseni ja sinusta tulee Gondorin seuraava kuningatar?” Eldarion kysyy. Melyanna katsoo Eldarionia tovin. Hän tietää, että Eldarionista tulee vielä kuningas. Hän tietää, että kuninkaalla ja hänen puolisollaan on velvollisuuksia, jotka saattavat viedä huomion pois muista asioista.

”Suostun. Suostun kihlaukseen ja suostun vaimoksesi. Suostun myös nousemaan kuningattaren asemaan, mutta en vielä pitkään aikaan. Me olemme nuoria, vanhempasi hallitsevat vielä monet vuodet”, Melyanna lopulta vastaa. He suutelevat ja hymyilevät toisilleen.

”Meidän täytyy jo palata. Aurinko laskee pian”, Eldarion sanoo. He ottavat taas toisiaan kädestä ja kulkevat nyt kevein askelin. Eldarion hyvästelee Melyannan tämän serkun talolla ja jatkaa matkaansa ruhtinas Faramirin talolle. Hänen astuessaan sisälle aurinko vajoaa vuorten ja puurajan taakse.

”Teitä odotetaan jo”, sanoo Eldarionia vastassa oleva palvelusneito. Hän johdattaa Eldarionin ruokasaliin.

”Olen tavattoman pahoillani siitä, että olen myöhässä”, nuorukainen sanoo ovensuusta ja kumartaa pienesti.

”Ah, Eldarion. Tässä on nuoriherra Elboron, ruhtinas Faramirin poika”, Aragorn sanoo. Nuorukaiset tervehtivät toisiaan hymyillen kohteliaasti, sillä he eivät tavanneet aiemmin. Elboron oli ratsastusretkellä muutaman ystävänsä kanssa. Eldarion istuu Anaryan vierelle.

”Missä mahdoit olla, Eldarion?” Anarya tiedustelee.

”Kävin tapaamassa neito Melyannaa”, Eldarion vastaa. Hänen äänensävynsä ilmoittaa, että hän ei aio sanoa tuosta aiheesta enää sanaakaan.

Anarya tuntuu tajuavan hiljaisuuden ensimmäisenä. Se on kiusaantunut hiljaisuus, kaikki varovat pitämästä ääntä. Hän ei pidä siitä.

”Voisitteko kertoa Rohanista, lady Éowyn? Olen kuullut vain huhupuheita, ja vain Minas Tirithin miehiltä. Ettekö te voisi kertoa minulle jotakin?” Anarya pyytää. Éowyn ja Anarya alkavat keskustella ratsuruhtinaiden maasta, sen laajoista nummista ja kauniista maisemista. Iloiten Anarya kuuntelee ja iloiten Éowyn kertoo. Jossain vaiheessa myös Aragorn liittyy keskusteluun, onhan hänkin viettänyt aikaa Rohanin maassa. Eldarion ja Elboron keskustelevat miekoista ja hevosista ja eroista Ithilienin ja Minas Tirithin välillä. Vain Faramir on hiljaa. Hän nojaa toisella kädellään pöytään ja tuijottaa viinilasiinsa. Kaukainen ja surullinen on hänen katseensa, ja hetken hänen kasvoillaan viipyy ahdistunut ilme.

”Ruhtinas Faramir… Suotteko minulle hetken aikaanne huomenna? Kuulin isältäni, että te tunnette Minas Tirithin kirjaston paremmin kenties kuin omat taskunne. Olen itsekin tutkinut joitain papereita, mutta haluaisin keskustella kanssanne Númenorista. En halunnut vaivata teitä tänään, mutta…”, Anarya sanoo. Faramir katsoo häntä, etsii jotakin, mihin tarttua ja vetää itsensä takaisin todellisuuteen. Anarya hymyilee silmät tuikkien.

”Tottahan toki, lady Anarya. Tapaammeko kirjastossa?” Faramir ehdottaa. Anarya nyökkää.

He nousevat illallisen päätyttyä ja toivottavat toisilleen hyvää yötä, hymyillen. Elboron jopa suutelee Anaryan kättä, johon tyttö vastaa niiaamalla syvään. Anarya kävelee jo poispäin, kun Faramirin ääni pysäyttää hänet.

”Haluaisitteko tulla katselemaan tähtiä parvekkeelta?” ruhtinas kysyy. Anarya pysähtyy ja kääntyy kannoillaan, hiukset ilmassa heilahtaen. Eldarion pyörittelee silmiään tuolle teatraaliselle eleelle. Hänen siskonsa osaa välillä käyttäytyä liiankin juhlavasti.

”Tulen mielelläni, mutten voi viipyä pitkään”, Anarya sanoo. Hän seuraa ruhtinas Faramiria eräälle parvekkeelle.

Anarya kävelee rautakaiteen luo. Hän puristaa kaidetta kädellään ja kääntää katseensa kauas yötaivaalle.

”Se on kuin sinistä samettia, jossa on helmikirjailua. Niin kuin… Niin kuin jokin äidin kauneimmista mekoista”, Anarya kuiskaa. Faramir astuu hänen vierelleen.

”Sinistä samettia…”, hän toistaa kuin kaikuna, hiljaisena ja matalampana.

”Te olette nähneet toisenlaisen taivaan. Kertokaa minulle siitä”, Anarya sanoo. Faramir katsahtaa tyttöön.

”Haluatteko todella kuulla sen tarinan? Se on kammottava!” hän vastaa.

”Haluan. Pyydän, kertokaa minulle”, tyttö sanoo. Hän kääntää katseensa takaisin taivaalle, odottaa hiljaa. Hän kuulee Faramirin vetävän henkeä väristen. Sitten mies aloittaa. Hän puhuu ensin kirkkaasta taivaasta, kuvailee lintujen laulua ja auringon paistetta, kertoo kuun hopeisesta loisteesta ja tähtien tuikkeesta. Sitten hän kertoo varjon tulosta. Se valtaa auringon ja se valtaa kuun. Linnut lakkaavat laulamasta ja tähtien valo himmenee. Taivas on tuhkanharmaa, näyttää rusehtavalta aamunkoitossa, joka ei suinkaan tuo valoa. Ja tuon harmauden päälle vyöryy musta pilvi, sillä on nahkaiset siivet ja terävät hampaat, sen ääni on läpitunkeva ja kamala. Se on Siivekäs Varjo, se on Nazgûlien päällikkö.

Faramir nojaa kaiteeseen ja hengittää, vain hengittää. Suuri ahdistus kuvastuu hänen kasvoiltaan. Anarya seisoo hänen vierellään ja katsoo hänen kasvojaan tutkien.

”Kiitos, että kerroitte. Ja olen pahoillani, että aiheutin teille ahdistusta. Voimmeko kenties jatkaa puhelua huomenna kirjastossa? Isä ei pidä siitä, jos viivyn liian pitkään”, Anarya sanoo.

”Älkää olko pahoillanne. Ja me tapaamme kirjastossa. Hyvää yötä, lady Anarya”, Faramir sanoo hiljaa. Anarya puree huultaan ennen kuin kääntyy ja kävelee pois. Hän pysähtyy ovensuussa.

”Tiesittekö, ruhtinas Faramir, että se mies on rohkea, joka uskaltaa puhua peloistaan?” Anarya kysyy. Sitten hän niiaa ja poistuu.

Faramir seuraa katseellaan tytön kulkua. Hän hämmästyi Anaryan sanoista. Myös jokin hänen harmaissa silmissään kiehtoi Faramiria. Ruhtinas arvelee, että Anarya tietää enemmän kuin sanoo, mutta hän myös tietää liian vähän. Anarya haluaa tietää kaiken. Tuo tiedonhalu ohjaa hänet eteenpäin, kuljettaa nopeasti ja suoraan läpi kaikista esteistä. Se kuitenkin saattaa tuottaa surua ja murhetta. Kaiken tietäminen käy lopulta tavattoman tylsistyttäväksi, sillä silloin ei ole mitään, mitä etsiä.

~*~*~*

Aamuaurinko laskee säteensä ikkunoista sisään. Ne löytävät tiensä myös Gondorin kruununprinssin luo, antaen kultaisen säväyksen hänen ruskeille hiuksilleen. Eldarion pakottaa silmänsä auki kuullessaan vaativan äänen ovensa takaa.

”Eldarion! Tule, saat liittyä seuraamme”, sanoo Aragorn. Eldarion rypistää otsaansa.

”Mitä? Kenen seuraan?” hän ihmettelee.

”Minun, ruhtinas Faramirin ja lady Éowynin”, Aragorn muistuttaa. Hän kuulee vaimean valituksen.

”Hyvä on…”, nuorukainen mumisee. Hän ei kuitenkaan nouse, vaan vetää peittonsa takaisin ylleen. Eldarion ei usko, että muita haittaa, jos hän ei ilmestykään paikalle. Tuskin he edes huomaavat.

”ELDARION!”

Nuorukainen hätkähtää hetkessä hereille ja pystyyn. Hän kiskoo housut jalkaansa ja vetää paidan päälleen. Mikään hänen ulkonäössään ei tällä hetkellä ole huoliteltua. Hänen hiuksensa ovat sekaisin ja hänen silmänsä hädin tuskin pysyvät auki. Eldarion katsahtaa pöydälle. Miltei loppuun palaneen kynttilän vierellä on yhä se kirje, jota hän kirjoitti pitkälle yöhön. Hän ei ole varma, mistä syystä hän kirjoitti kirjeen. Ehkä hän vain halusi miellyttää Melyannaa, joka tunnetusti piti runoudesta. Nuorukainen ottaa kirjeen, taittelee sen varovasti ja laittaa sen taskuunsa. Ennen kuin hän lähtee huoneesta, hän laittaa vielä nopeasti saappaat jalkaansa.

”Hyvä, seuraa minua”, Aragorn käskee. Eldarion seuraa isäänsä, hieman hämmentyneenä. Hän alkaa kerrata kirjettään mielessään, miettii sanavalintojaan. Ehkä hänen olisi sittenkin pitänyt pyytää Anaryaa lukemaan kirjeen. Sillä, vaikka tyttö osaa olla tavattoman ärsyttävä, hän taitaa kirjoittamisen paremmin kuin Eldarion – vaikka harvemmin Eldarion sitä myöntää.

”Hyvää huomenta”, Aragorn tervehtii istuessaan pöydän ääreen. Éowyn tervehtii heitä hymyllä.

”Huomenta”, Faramir sanoo. Eldarion nyökkää ja istuu isänsä viereen.

”Oletteko puhuneet veljenne kanssa viime aikoina?” Aragorn kysyy Éowyniltä. Éowyn pudistaa päätään. Ennen kuin hän vastaa, hän pyytää Aragornia sinuttelemaan itseään.

”En. Kirjoitin hänelle kaksi kuunkiertoa sitten. Asia huolettaa minua, vaikka tiedän, että hän on kiireinen – onhan hänelläkin perhe ja kuningaskunta, joista huolehtia. Vastauksen olisi kuitenkin pitänyt jo saapua”, hän sanoo.

”Mistä me puhumme?” Eldarion kysyy varovasti hetken hiljaisuuden jälkeen. Éowyn naurahtaa nuorukaiselle.

”Asioista, jotka koskevat sekä Rohania että Gondoria ja Ithilieniä. Yleensä saan Éomerilta kirjeen, joskus hän jopa saapuu tänne. Tiedämme kovin vähän Rohanin asioista, jos veljeni ei vastaa minulle. Sillä sinähän varmasti tiedät, että kaikkea pahaa ei ole vielä tuhottu. Sen vuoksi osa miehistä kulkee kaikkialle miekkojen kanssa. He eivät uskalla jättää aseitaan, vaikkei täällä ole nähty örkkejä pitkään aikaan. Isäsi ja veljeni ratsastavat joskus kauas itään, ajavat örkkejä takaa miestensä kanssa. Ehkä sinäkin saat joskus lähteä heidän kanssaan”, Éowyn selittää. Eldarionin katse kirkastuu ymmärryksen levitessä hänen kasvoilleen, mutta silti hänestä näkee, ettei hän ymmärrä.

”Isäni ja kuningas Éomer menevät itään, mutta miksei ruhtinas Faramir mene?” nuorukainen kysyy. Aragorn katsoo häntä varoittavasti ja Eldarion lisää kiireesti:

”Pyydän anteeksi kysymystäni, se on varsin… törkeä.”

Mutta Faramir ei loukkaannu.

”Ei se haittaa. Minäkin olen kulkenut heidän seurassaan, mutta kuljen mieluummin samoojieni kanssa”, mies vastaa. Huolimatta hänen sanoistaan Eldarion pahoittelee.

”Aion vierailla Éomerin luona ensi kuussa, voin silloin puhua hänen kanssaan. Jos hän ei ole vastannut, onko mahdollista, ettei hän ole saanut kirjettäsi? Silloin hän ei tiedä mitään asioista, joita täällä tapahtuu”, Aragorn sanoo. Eldarion kurtistaa kulmiaan. Aragorn on kuningas, ja kuninkaalla on velvollisuutensa, mutta onhan hän myös aviomies ja perheenisä.

”Isä… Puhuin äidin kanssa ennen kuin lähdimme. Hän ei pidä siitä, että vietät niin paljon aikaa kuninkaan velvollisuuksien parissa”, Eldarion huomauttaa.

”Puhun äitisi kanssa kunhan palaamme”, Aragorn sanoo. Hänen äänensävynsä on hivenen ankara. Eldarion tietää, ettei virallisissa tilaisuuksissa ole soveliasta puhua perheasioista, mutta hän ei voinut olla sanomatta sitä.

He alkavat puhua maiden virallisista asioista, asukkaiden hyvinvoinnista, kaupanteon kannattavuudesta ja muusta vastaavasta, täysin arkisesta asiasta. Eldarion yllättyy itsekin huomatessaan, ettei koe keskustelua kovin tylsistyttävänä. Hänestä on jopa apua, sillä nuorukaisena hän kuljeskelee paljon ympäri Minas Tirithiä ja on ystävystynyt kaupunkilaisten kanssa. Eldarion osaa kertoa asioiden todellisen laidan, vaikka harva kuninkaalle raportoiva mies punoo valheita tänä aikana.
Keskustelun loputtua Eldarion hyvästelee Éowynin, Faramirin ja isänsä ja lähtee. Hän kävelee nyt suorinta tietä Melyannan serkun talolle ja koputtaa oveen. Sama neito, joka tervehti häntä eilenkin, avaa oven. Hän niiaa tunnistaessaan Eldarionin.

”Olen pahoillani, hyvä herra, mutta neito Melyanna ei ole täällä. Hän lähti ulos vähän aikaa sitten”, neito sanoo. Eldarion kurtistaa kulmiaan.

”Tiedättekö, mistä voisin löytää hänet?” Eldarion kysyy. Neito pudistaa päätään.

”En. Mutta hän puhui jotain eilisen auringonlaskun kauneudesta. Auttaako se teitä?” hän sanoo. Eldarion hymyilee.

”Kiitos”, hän sanoo ja lähtee. Hänen askeltensa tahti nopeutuu ja pian Eldarion juoksee. Hän toivoo olevansa oikeassa.

Juostuaan jonkin matkaa Eldarion tavoittaa katseellaan Melyannan. Neito seisoo samalla paikalla, jossa he seisoivat eilen. Eldarion hymyilee ja kävelee hiljaisin askelin Melyannan taakse. Melyanna ei huomaa Eldarionia, ennen kuin nuorukainen kaappaa hänet syliinsä.

”Hei”, Eldarion tokaisee hymyillen. Hän laskee Melyannan maahan ja neito kääntyy heti kohtaamaan hänet. Eldarion ojentaa Melyannalle taitellun paperin ja pyytää tätä avaamaan sen vasta illalla. Sitten he hymyilevät toisilleen ja Melyanna kurottautuu suutelemaan Eldarionia. Melyanna kietoo kätensä Eldarionin kaulaan, Eldarion asettaa kätensä Melyannan vyötärölle. Aurinko valaisee heidän pysähtyneen maailmansa.

Suudelman loputtua Melyanna ottaa Eldarionia kädestä ja istuu maahan, jolloin Eldarioninkin on pakko istua. Mutta sen sijaan, että jäisi istumaan, Eldarion laskeutuu selälleen makaamaan ja vetää Melyannan alas. Neito asettaa päänsä nuorukaisen rinnan päälle ja antaa hiljaisuuden laskeutua.

”Katso, aurinko valaa kultaa”, Eldarion kuiskaa. Melyanna katsoo nuorukaista kummastuneena, mutta tosiaan, auringon valo saa erään talon seinät näyttämään kullatuilta. Melyanna kierähtää maahan ja nousee kyynärpäidensä varaan.

”Kerrohan, Eldarion, koska palaatte Minas Tirithiin?” neito kysyy.

”Huomenna. Lähdemme keskipäivän jälkeen, sillä isä ei halua matkata keskipäivällä”, Eldarion vastaa. Melyanna nousee istumaan, Eldarionin seuratessa häntä. Neito hymyilee Eldarionille.

”Minä palaan kanssanne. Haluan matkata sinun kanssasi”, Melyanna sanoo. Eldarion ottaa Melyannaa kädestä ja vetää hänet syliinsä istumaan. Nuorukainen kietoo kätensä Melyannan ympärille ja painaa suudelman tämän olkapäälle. Melyannan hiukset kutittavat Eldarionin kasvoja.

”Koska sinun pitää palata serkkusi luo?” Eldarion kysyy.

”En tiedä. Viimeistään auringon laskiessa. Miksi kysyt?” Melyanna tiedustelee.

”Haluan tanssia kanssasi”, Eldarion vastaa. Neito kurtistaa kulmiaan ihmeissään.

”Mutta eihän meillä edes ole musiikkia”, hän sanoo. Eldarion nousee ja ottaa tanssiasennon.

”Emme me tarvitse musiikkia. Tanssi kanssani”, hän pyytää. Melyanna nyökkää ja asettuu oikeaan asentoon. He tanssivat ruohikossa, ilman musiikkia, hymyillen lempeästi toisilleen. Välistä Eldarion varastaa suudelman Melyannalta ja toisin päin. Muutama ohi kulkeva henkilö jää heitä katselemaan ja joku jopa huudahtaa jotain nuorten rakkaudesta. Mutta Eldarion ja Melyanna kuvittelevat itsensä toisaalle, eivätkä he välitä.

Illalliselle Eldarion saapuu hymyillen. Anarya ja Faramir käyvät kiivasta keskustelua númenorilaisten tavoista hoitaa hevosiaan. Kaikesta päätellen keskustelu on jatkoa sille, mitä he puhuivat aiemmin kirjastossa. Jossain vaiheessa Anarya huomaa veljensä ja katsoo häntä ilkikurinen pilke silmäkulmassaan. Eldarion kurtistaa kulmiaan.

”Tapasin Melyannan serkun tänään, kun kävin kävelyllä Elboronin kanssa”, hän sanoo kaikkitietävällä äänensävyllä. Eldarion kalpenee. Jos Melyanna on puhunut serkulleen, silloin Anarya on kuullut kihlauksesta.

”Sepä mielenkiintoista”, Eldarion toteaa. Anaryan huulilla leikittelee hymy. Hän voisi kertoa kihlauksesta. Hän voisi aiheuttaa Eldarionille ongelmia. Mutta, vaikka hän kuinka usein pyrki ärsyttämään veljeään, hän ei halunnut ongelmia Eldarionille. Sitä paitsi, Anarya kannattaa Eldarionin ja Melyannan suhdetta. Hän pitää Melyannasta ja on sitä mieltä, että neito ja hänen veljensä kuuluvat toisilleen. Niinpä hän päättää unohtaa kaiken, mikä liittyy kihlaukseen. Jos Eldarion ei halua puhua siitä, hän ei puhu siitä. Joitakin periaatteita Anaryakin kunnioittaa.

~*~*~*

He lähtevät seuraavana päivänä. Eldarion seisoo ratsunsa vierellä ja odottaa. Anarya katsoo häntä uteliaasti.

”Ketä odotat?” tyttö kysyy. Eldarion ei käänny katsomaan siskoaan. Hän kääntää katseensa vastakkaiseen suuntaan. Anarya seuraa veljensä katsetta ja hymyilee nähdessään sen, mitä Eldarion on odottanut. Tummanruskean hevosensa selässä istuu vaaleahiuksinen Melyanna.

”Hei”, neito tervehtii pysähtyessään heidän vierelleen. Eldarion hymyilee hänelle.

”Hei. Luitko sen kirjeen?” Eldarion kysyy.

”Luin. Se oli kaunis. En tiennyt, että osaat kirjoittaa runoja”, Melyanna vastaa. Eldarion mumisee jotain epäselvää ja painaa katseensa.

”Kuljetko kanssamme?” Anarya tiedustelee. Melyanna nyökkää. Sitten joukon johtajana tilapäisesti toimiva sotilas huudahtaa lähtökäskyn ja kaikki nousevat hevostensa selkään. He eivät kulje kovinkaan nopeasti, joten Melyanna ja Eldarion pystyvät hyvin ratsastamaan vierekkäin ja puhumaan. Anarya keskittyy tutkimaan hänen edessään ratsastavan sotilaan asun yksityiskohtia.

”Anarya. Mitä ihmettä sinä teet?” Eldarion kysyy, kun Anarya kannustaa hevosensa hieman nopeampaan tahtiin ja siirtyy sotilaan vierelle. Tyttö virnistää veljelleen ennen kuin vastaa.

”Juttelen”, hän tokaisee ja kääntyy sotilaan puoleen. Sotilas katsoo tyttöä ja kumartaa päätään kohteliaasti.

”Kertokaahan, mikä on nimenne?” Anarya kysyy. Tuo sotilas muistuttaa häntä ruhtinas Faramirin pojasta, Elboronista. Elboronilla oli samanlaiset tummanruskeat hiukset ja siniharmaat silmät. Elboron oli kyllä sotilasta nuorempi ja hieman lyhempi, mutta silti heidän kasvoissaan oli jotakin samaa. Anarya katsoo sotilasta tarkasti. Tämän kasvot ovat ylväät, ylpeät. Samat piirteet Anarya näki Elboronissa.

Loppumatkan Anarya juttelee sotilaan kanssa, joka vastailee epäillen ja katkonaisesti, koska hän ei ole tottunut puhumaan kuninkaan tyttären kanssa. Eldarion ja Melyanna puhuvat toisilleen hymyillen eivätkä he tunnu huomaavan muuta maailmaa. Aragornin katse vaeltaa maisemissa, mutta hän miettii Eldarionin eilisiä sanoja vaimostaan. On totta, että Aragorn matkustaa paljon. Mutta Arwen tiesi kuninkaan velvollisuuksista naidessaan Aragornin. Ja kuitenkin Aragornista tuntuu siltä, että hän on pettänyt Arwenin jollain tavalla. Hänen on pakko puhua vaimonsa kanssa, kunhan pääsee kaupunkiin. Hän lupaa itselleen, että menee suoraan Arwenin luo eikä jää setvimään asioita virkailijoiden kanssa. Liian kauan on hän pysynyt poissa Arwenin luota.

Kuten Aragorn olettikin, monet virkamiehet ovat heitä vastassa. He huutelevat aina vain kovempaa saadakseen puhua kuninkaan kanssa.

”Hiljaisuus!” Aragorn huudahtaa. Hänen sointuva äänensä kiirii yli kaiken huudon ja kaikki hiljenevät. Jopa Anarya lakkaa selittämästä hautakumpujen historiaa sotilaalle, joka tuntuu kiinnostuneen kyseisestä asiasta.

”Otan teidät vastaan yksi kerrallaan, mutta vasta huomenna. Tämä kuningaskunta ei tähän kaadu”, Aragorn sanoo. Sitten hän jatkaa matkaansa ylös linnaansa.
Sotilaat vievät hänen hevosensa talliin ja Aragorn kävelee sisälle. Kukaan ei seuraa häntä, sillä Anarya jäi hevosten luo ja Eldarion hävisi jonnekin Melyannan kanssa. Aragorn kuuntelee omia askeliaan marmorilla. Koko paikka tuntuu kovin hiljaiselta.

”Arwen? Rakas?” Aragorn kysyy varovasti. Hän avaa varovasti makuuhuoneensa oven. Sängyllä nukkuu kymmenvuotias mustahiuksinen tyttö. Hänen ihonsa on kuulaan kalpea, kuin haltioilla. Hänen silmänsä, jotka ovat nyt suljetut, ovat myrskynharmaat ja kirkkaat. Toisinaan on vaikea uskoa, että hän on ihminen eikä haltia, niin puhtaana virtaa haltiasuvun veri hänen suonissaan.

”Hei, Tinw”, Aragorn kuiskaa, kutsuu tyttöä tämän lempinimellä. Hänen oikea nimensä on Tindómë, ja hän on Aragornin lapsista nuorin.

”Hei”, kuuluu vaimea tervehdys Aragornin takaa. Mies kääntyy ja kohtaa vaimonsa väsyneen oloiset kasvot. Arwen hymyilee eikä Aragorn voi olla hymyilemättä takaisin.

”Oliko sinulla ikävä minua?” Aragorn kysyy kuiskaten, astuu lähemmäs. Arwen ei vastaa sanoin, hän kietoo kätensä Aragornin ympärille ja painaa kasvonsa vasten miehensä olkaa.

”Minulla on aina ikävä sinua. Et tunnu koskaan olevan läsnä”, Arwen vastaa. Aragorn painaa suudelman hänen otsalleen.

”Anteeksi. Lupaan viettää enemmän aikaa sinun ja lasten kanssa”, kuningas sanoo. Arwen hymyilee. Aragorn kumartuu suutelemaan vaimoaan. Suudelman loputtua Arwen painautuu taas Aragornia vasten. Hän rakastaa tätä läheisyyden ja turvallisuuden tunnetta. Yhä harvemmin Aragornilla on aikaa vaimolleen, mutta jokainen niistä hetkistä on Arwenille tärkeä. Niitä muistoja hän vaalii enemmän kuin muita, paitsi ehkä muistoja perheestään.

Koputus oveen havahduttaa molemmat.

”Sisään”, Arwen kutsuu. Anarya työntää oven auki. Hänen katseensa on syvän mietteliäs.

”Miltä sota tuntuu? Isä, kerrotko minulle sodasta?” tyttö pyytää.

”En, sillä sinun ei tarvitse tuntea sodan kauheuksia. Edes raavaat miehet eivät selviä sodasta muuttumatta”, Aragorn vastaa hätistellessään vanhinta tytärtään huoneesta, jotteivat he häiritse Tindómën unta.

”Anarya, mistä sinä saat näitä ajatuksia?” Arwen kysyy ihmeissään. He istuvat nyt oleskeluhuoneessa.

”Juttelin erään sotilaan, Eradan-nimisen miehen kanssa matkalla. Hän oli hyvin kohtelias, muttei puhunut minulle sodasta”, Anarya vastaa. Arwen katsahtaa Aragorniin.
”Olen pahoillani, Ana. Minun pitää mennä hoitamaan muutamia asioita”, Aragorn sanoo ja lähtee. Arwen huokaisee ja painaa katseensa. Anarya naputtaa pöytään tasaista tahtia, joka kuitenkin rikkoutuu.

”Äiti, miksi isän täytyy koko ajan mennä?” hän kysyy. Arwen kohottaa katseensa tyttärensä kasvoihin. Anaryan mielestä hänen katseensa on kovin surullinen.

”Se on hänen velvollisuutensa.”

Kuningattaren sanat ovat tyhjät, ne ovat ulkoa opeteltu vastaus. Velvollisuus, se on vastaus kaikkeen. Mutta kuinka nelitoistavuotias tyttö voisi täysin ymmärtää velvollisuutta?

”Mutta eikö perhe ole tärkein? Niin sinä aina sanot. Miksei isä pidä perhettä tärkeänä?” Anarya kysyy, puoliksi pettyneenä ja puoliksi vihaisena.

”Voi Anarya… Isäsi pitää perhettä tärkeimpänä asiana elämässään, mutta hän on kuningas. Jos meillä ei ole kuningasta, meillä ei ole kuningaskuntaa, jolloin meillä ei myöskään ole kotia, jossa perheemme voisi asua. Koeta ymmärtää, Anarya. Se on vaikeaa. Joskus minäkin mietin, miksei hän ole kanssani. Rakastin niitä hetkiä, kun seisoimme kaksin Imladrisin puitten alla, vain minä ja Estel. Haltialaulun kauniit sävelet soivat kauempana ja me seisoimme lumotussa maailmassa, menneessä maailmassa…”, Arwen vastaa ääni loppua kohden haipuen. Kyyneleet kimaltavat hänen silmissään. Anarya tietää, että hänen äitinsä tulee surulliseksi ajatellessaan omaa menneisyyttään. Isä joskus jopa kieltää heitä puhumasta Imladrisin laaksosta. Se on vaikeaa Anaryalle, koska hänestä haltiat ovat tavattoman kiehtovia. Kerran kuningattaren veljet, Elladan ja Elrohir, vierailivat Minas Tirithissä. Anarya ei antanut heille hetken rauhaa vaan kyseli ja puhui miltei koko ajan ja hiljeni vain kuunnellakseen vastauksia.

”Älä ole surullinen, äiti. Haluatko kertoa minulle Satamien Círdanista?” Anarya kysyy hiljaa.

”Entä jos kerron sinulle Lothlórienin valtakunnasta ja sen hallitsijoista?” kuningatar ehdottaa hymyillen. Anaryan on vaikea piilottaa innostustaan. Harvoin Arwen tarjoutuu kertomaan mitään Lórienista tai Imladrisista. Anarya siirtyy lähemmäs äitiään, joka alkaa kärsivällisesti kertoa Lothlórienista. Hänen äänensä loihtii Anaryan eteen kauniit salot ja korkeat puut ja haltioiden hopealamppujen loiston. Kestää kauan ennen kuin hänen kertomuksensa on lopussa, ja paljon tietoa Anarya tallettaa muistiinsa. Suurimman osan ajasta hän kuitenkin on haltiamaailman lumoissa.

~*~*~*

Eldarion kävelee hermostuneena edestakaisin Lähteenpihalla. He palasivat Ithilienistä eilen. Hän sopi Melyannan kanssa, että he kertovat kihlauksesta hänen vanhemmilleen tänään. Asia hermostuttaa häntä monestakin syystä. Hänen vanhempansa saattavat kieltää nuoria menemästä naimisiin. He saattavat hyljeksiä Melyannaa, sillä hän on alemmasta säädystä kuin Eldarion. He saattavat…

”Eldarion!”

Melyannan huuto keskeyttää Eldarionin masentavat pohdiskelut. Hänen katseensa tavoittaa Melyannan ja kaikki synkeät ajatukset katoavat hänen päästään. Ei sillä periaatteessa ole väliä, mitä hänen vanhempansa sanovat. Hän rakastaa Melyannaa ja Melyanna rakastaa häntä. He vaikka karkaavat jonnekin, jos avioliitto kielletään.

”Anteeksi, että myöhästyin. Kävelin hermostuksissani ensin väärään suuntaan ja sitten törmäsin suureen väkijoukkoon ja käännyin takaisin ja anteeksi”, Melyanna sanoo hengästyneenä juostuaan miltei koko matkan Eldarionin luo. Hänen sekava puheenpartensa tuntuu huvittavan Eldarionia.

”Pelkäsin jo, ettet tulekaan”, Eldarion sanoo.

”Minä en koskaan jättäisi tulematta luoksesi, Eldarion”, Melyanna vakuuttaa. He suutelevat pikaisesti ja ottavat sitten toisiaan kädestä kuin varmistukseksi, ettei kumpikaan katoa matkalla Eldarionin vanhempien luo.

”Pyysin isää ja äitiä tulemaan valtaistuinsaliin”, Eldarion sanoo heidän kävellessään käytävillä. Melyanna nyökkää ja puree huultaan. He pysähtyvät suljettujen ovien eteen. Eldarion vetää Melyannan tiukkaan syleilyyn ja suutelee tätä vielä.

”Mitä tahansa he sanovatkaan, minä rakastan sinua, Melyanna”, nuorukainen sanoo.

”Niin minäkin sinua, Eldarion. Rakastan sinua nyt ja seuraavassa hetkessä ja aina siihen asti, kunnes paha voittaa”, Melyanna vastaa. Vielä viimeiseksi rohkaisuksi he puristavat toistensa käsiä ja astuvat sisälle, missä kuningasparin uteliaat katseet tervehtivät heitä. Eldarionin suureksi kauhuksi myös Anarya ja Tindómë ovat paikalla.

”Äiti, isä, minulla… Siis meillä on teille ilmoitettavaa”, Eldarion sanoo virallisen kuuloisesti.

”Puhukaa toki”, Aragorn kehottaa. Eldarion avaa suunsa, muttei saa sanotuksi mitään. Hän toistaa liikkeen kolmasti, näyttäen siskojensa mielestä kovin typerältä. Lopulta Melyanna kerää kaiken rohkeutensa kokoon ja sanoo:

”Eldarion kihlasi minut Ithilienissä ja me aiomme mennä naimisiin.”

Välitön hiljaisuus valtaa salin. Anarya virnistää iloisesti. Hän tiesi asiasta jo, mutta se ei estä häntä iloitsemasta. Tindómë hymyilee myös. Mutta Eldarion ja Melyanna seuraavat kiinteästi Aragornin ja Arwenin reaktioita. Aragorn katsahtaa Arweniin ja kuningatar nyökkää.

”Sehän on hienoa!” Aragorn lopulta sanoo. Eldarionilta menee hetki ymmärtää nämä sanat.

”Te siis… hyväksytte asian?” hän kysyy epävarmasti.

”Totta kai, Eldarion. On aika selvää, että te rakastatte toisianne. Miksi estäisimme teitä?” Arwen sanoo.

”Mutta…”, Eldarion aloittaa.

”Haluatko sinä, että me kiellämme sinua naimasta Melyannaa?” Aragorn kysyy.

”En!” Eldarion huudahtaa.

”No hyvä. Menkääpäs nyt siitä, te haluatte varmasti olla kahdestaan”, Aragorn sanoo. Ennen kuin Eldarion ehtii reagoida mitenkään, Melyanna kirjaimellisesti hyppää hänen kaulaansa. Hän päästää irti ja suutelee Eldarionia naurahtaen sitten iloisesti.

”Koska pidetään häät?” Anarya kysyy kiusoittelevasti.

”Ana!” Arwen toruu, muttei voi olla hymyilemättä. Eldarion ja Melyanna eivät kuitenkaan kuule tätä, sillä he ovat jo pariovien toisella puolen. Melyanna pysäyttää Eldarionin ja suutelee nuorukaista pitkään ja intohimoisesti.

”Olen onnellinen”, hän kuiskaa ja ottaa Eldarionia kädestä. He kävelevät ulos puutarhaan. Ruoho on heidän patjanaan ja he makaavat sinisen taivaan alla, vain pidellen toisiaan kädestä. Ei heidän tarvitse sanoa mitään. Ei ole yhtäkään sanaa, joka voisi kuvailla heidän tunteitaan tarpeeksi tarkasti. Molemmat ovat rakastuneita ja molemmat ovat onnellisia.
Viimeksi muokannut Aiwendil, Su Helmi 02, 2014 5:20 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
"I do not have a poetic bone in my body
and I don't want to say you left -
but my heart is no longer in my chest."

Kälätäti 2014 Kiitos kaunis!
Mithrellas
Velho
Viestit: 1099
Liittynyt: Ma Joulu 12, 2005 9:00 pm
Paikkakunta: Minas Ithil

Re: Etelän tuulia (Eldarion/Melyanna)

Viesti Kirjoittaja Mithrellas »

Tämä on tosi kiinnostava aihe. Paraskin sanomaan, kun olen itse kirjoittanut Faramirin ja Aragornin perhe-elämästä 4. Ajalla. :) Mutta kyllä, tämä ficci vei minut vähän siihen samaan maailmaan, missä silloin aikanaan elin. Olet kyllä tehnyt kiinnostavia hahmoja noista Aragornin lapsista. Erityisesti Anaryassa tuntui olevan särmää. Seurasin mielenkiinnolla tytön puuhailuja. Hänen tiedonjanollaan ei näytä olevan mitään rajaa, ja minusta oli hauskaa se, miten rohkeasti hän lähti puhuttelemaan aikuisia, kun halusi tietää jotakin. Siis varsinkin Faramiria ja sitä sotilasta, kyllähän sitä tietysti aina omilta vanhemmiltaan uskaltaa kysyä.

Faramir oli, ja on varmaan edelleenkin suosikkihahmoni TSH:ssa, ja sen takia minua kiinnosti erityisesti kaikki, mitä olit hänestä kirjoittanut. Kieltämättä se, mitä Faramir kertoi nazgûlin hyökkäyksestä, oli todella karmivaa, ja sain sellaisen vaikutelman, että hänelle on jäänyt aika pahoja traumoja tapahtuneesta (kiinnostavaa :mrgreen:). Samalla kuitenkin hieman oudoksuin sitä, että hän avautui tästä aiheesta nuorelle tytölle. Anarya ei tosin näyttänyt pahemmin järkyttyvän.

Ja mielenkiintoni kyllä heräsi siinä, kun tätä yhtä sotilasta verrattiin Elboroniin. Minun eka ajatukseni oli että apua, se on Faramirin äpärä. :lol: Toivottavasti ei kuitenkaan. En tiedä, mutta minun on vaikea kestää ajatusta siitä, että Faramirilla olisi lapsia jonkun toisenkin kuin Éowynin kanssa. :D

Minusta kappalejako oli tässä ihan hyvä. Tämä oli kuitenkin vähän pitkän tuntuinen yhdeksi luvuksi. Ymmärsin, että olet kirjoittamassa tähän lisää, ja siinä mielessä tämän olisi minusta voinut katkaista vaikka kahdeksi tai kolmeksi lyhyemmäksi luvuksi, koska lukija ehtii sitten helpommin lukea tekstin yhdellä kertaa. Varsinkin monen luvun ficissä voi olla hyvä taktiikka tehdä ekasta luvusta lyhyt, niin sillä voi sitten tavallaan yrittää koukuttaa lukijan odottamaan jatkoa.

Olit jakanut tekstiä tällaisilla merkeillä ~*~*~*, kun tilanne vaihtui, mikä on sinänsä hyvä, mutta jättäisin itse tyhjän rivin kummallekin puolelle tuota merkkiä, niin sitten ne kohtaukset erottuvat vielä paremmin toisistaan. Tuollainen on lukijan kannalta sellainen hyvä kohta, mihin lukemisen voi jättää, jos ei ehdi samalla kertaa lukea koko tekstiä.

Olisin ehkä pikkuisen kaivannut pohjustusta Eldarionin ja Melyannan suhteelle. Siis varsinkin siihen, kuinka he oikein tutustuivat ja rakastuivat. En tiedä, oletko jo kirjoittanut siitä, mutta minusta tähänkin olisi voinut vähän kirjoittaa siitä, jos ei muuta, niin ainakin ficin esittelyssä olisi voinut olla linkki aiempiin ficceihisi, jos tämä on niihin jatkoa. Mutta oli toki mukava lukea näistä kahdesta joka tapauksessa, hyvin herttaisesti olit heidän suhdettaan kuvaillut. Ja luen varmasti myös jatkon sitten, kun ehdit sitä kirjoittaa.
Humor-ficcaaja 2007 ja 2009, Draama-ficcaaja 2010
Aiwendil
Samooja
Viestit: 417
Liittynyt: Ma Maalis 04, 2013 3:57 pm
Paikkakunta: Ent'asumus

Re: Etelän tuulia (Eldarion/Melyanna)

Viesti Kirjoittaja Aiwendil »

Kiitos, Mithrellas.

Aluksi tässä oli noin 2000 sanaa, eli tämä oli huomattavasti lyhyempi. Jossain vaiheessa mietin tekstin jakamista luvuiksi, mutta se unohtui jonnekin... Ja loistavaa, jos sait hyvän kuvan Anaryasta. Ja tosiaan, olen kirjoittanut Eldarionista ja Melyannasta kolme lyhyttä ficciä (Nuorta rakkautta, Iltasatuja, Keskitalven taikaa) ja tämän jälkeen tulee vielä kaksi ficciä ko. parista. Ja mitä siihen sotilaaseen tulee, piti kuvailla Elboronia jollain tavalla, mutta eihän Faramirilla voi olla muita naisia!

Tulipas sekava vastaus... Mutta kiitos taas kerran, Mithrellas. Mukava, jos pidit.
"I do not have a poetic bone in my body
and I don't want to say you left -
but my heart is no longer in my chest."

Kälätäti 2014 Kiitos kaunis!
sagitta
Aktiivipallero
Viestit: 584
Liittynyt: La Maalis 09, 2013 12:16 pm

Re: Etelän tuulia (Eldarion/Melyanna)

Viesti Kirjoittaja sagitta »

Jeps, olen kommentoinut sinulle tätä jo mielin määrin, mutta nyt pääsen sanomaan loppulausuntoni. :D
Elikkäs, tämän tarinan kehitystä oli mukava seurata ja katsoa sen kehittymistä.

Kaikkein eniten olen iloinen tuosta Anaryasta. Sait pidettyä Eldarionin ja Melyannan loppuun asti pääparina. Anaryan kehitys koko prosessin aikana on positiivinen, hän kehittyi Mary Suena hienosti. Hän pysyy alusta loppuun asti sivuhahmona, kuitenkin tärkeänä sellaisena. Myös Arwen oli mieleeni.
Tarina kulki mukavan tasaiseen tahtiin.

Se mitä Mithrellas jo tuossa sanoikin, niin kappaleiden selkeämpi erottelu olisi ollut tarpeen. (Tämä taitaa olla osin minun syytäni, sillä en hoksannut sanoa. Anteeksi siitä.)
No Faramirista tiedätkin mielipiteeni ja hän jäi edelleen minulle mysteeriksi.

Ok, tämä kommentti taisi jäädä ulkopuolisille hieman arvoitukselliseksi, pahoitteluni siitä.
Jokatapauksessa lopputulos miellytti. :)
Life and Death have been in Love longer than words can describe.
Life sends Death countless gifts
And Death keeps them forever...


Vuoden Palautteenantaja 2014
Aiwendil
Samooja
Viestit: 417
Liittynyt: Ma Maalis 04, 2013 3:57 pm
Paikkakunta: Ent'asumus

Re: Etelän tuulia (Eldarion/Melyanna)

Viesti Kirjoittaja Aiwendil »

Kiitos, sagitta. ^^

Kestit sitä jankkaamista oikein hienosti. *wirnu* Hienoa, että lopputulos miellytti. Kun vertaa siihen alkuperäiseen, tämä on huomattavasti parempi... Faramiria voi aina filosofioida epävirallisestikin.
"I do not have a poetic bone in my body
and I don't want to say you left -
but my heart is no longer in my chest."

Kälätäti 2014 Kiitos kaunis!
Ezellohar
Puolituinen
Viestit: 344
Liittynyt: Ma Marras 18, 2013 4:06 am
Paikkakunta: Minas Tirith

Re: Etelän tuulia (Eldarion/Melyanna)

Viesti Kirjoittaja Ezellohar »

Luulin, etten ollut lukenut tätä mutta olinkin enkä sitten ollut kommentoinut. HYI minä.

Fanitan sun Eldarion/Melyanna -ficcejä. ^^ Kirjotat hyvin nuorten näkökulmasta ja tästä välittyy se fiilis mikä on kun rakastuu nuorena.
Tykkäsin kohdasta, jossa Eldarion ja Melyanna kertoo kihlauksestaan Aragornille ja Arwenille. Hihi, hauska reaktio ^^
Voi pieni Eldarion, oli varmaan jo miettiny puolustuspuheen jo mielessään valmiiks mut sitten sitä ei tarvittukaan. Ja hyvin luonnollinen reaktio
siis Aragornilta ja Arwenila, en vois ikinä kuvitella, että he kieltäis lapsiaan menemästä naimisiin sellasen kanssa jota oikeasti rakastaa.

4. aika on todella kiehtovaa ja hassua ajatella "meidän ystäviä" Faramiria, Éowynia, Aragornia ja Arwenia "vanhoina ja viisaina", joilla on lapsia ja niin edelleen.

Faramir tosiaan vaikutti hieman rikkinäiseltä, siis, että hän ei koskaan ole täysin parantunut.. Mutta lohdullinen ajatus, että heidän lasten ei koskaan
sellaista tarvitse kokea. Toivottavasti ainakaan.

Oonko ainoa, jolla tulee Anaryasta mieleen GoT:n Arya Stark? :D Molemmat hyvän attituden omaavia nuoria neitokaisia.
"The Ring! Is it not a strange fate that we should
suffer so much fear and doubt for so small thing?"

- Boromir

.::Vuoden Tulokas 2014::.
Aiwendil
Samooja
Viestit: 417
Liittynyt: Ma Maalis 04, 2013 3:57 pm
Paikkakunta: Ent'asumus

Re: Etelän tuulia (Eldarion/Melyanna)

Viesti Kirjoittaja Aiwendil »

Kiitos, Ezellohar!

Piristää mukavasti aamua, kun saa kommenttia. :) Hyvä, jos olen onnistunut tuotoksessani. Tämän ensimmäinen versio oli... Järkyttävä. Mutta ilmeisesti se jankkaaminen edestakaisin tämän kanssa kannatti. Ja kunhan nyt pääsen tästä kirjoitus-kiellostani, niin jatkan seuraavaa osaa. Kiinnostaako ketään lukea Anaryasta enemmän? Mulla meinaan olis jonkinlainen tilanne, jonka vois Anaryalle antaa. Eli voisin kirjoittaa Anaryasta päähenkilönä, jos se ei ärsytä ihmisiä liikaa... Mutta suurkiitos, Ezellohar, olen imarreltu. *kumartaa ja poistuu*
"I do not have a poetic bone in my body
and I don't want to say you left -
but my heart is no longer in my chest."

Kälätäti 2014 Kiitos kaunis!
Ezellohar
Puolituinen
Viestit: 344
Liittynyt: Ma Marras 18, 2013 4:06 am
Paikkakunta: Minas Tirith

Re: Etelän tuulia (Eldarion/Melyanna)

Viesti Kirjoittaja Ezellohar »

Mua ainakin kiinnostais lukea eli kirjota ihmeessä! :) Ja ole hyvä vaan!
"The Ring! Is it not a strange fate that we should
suffer so much fear and doubt for so small thing?"

- Boromir

.::Vuoden Tulokas 2014::.
Vastaa Viestiin