Kolmioon tarvitaan kolme...

PG-13 ja sen alle olevat romanceficit.

Valvojat: Likimeya, Andune

Avatar
Jormungandr
Puolituinen
Viestit: 254
Liittynyt: Su Tammi 04, 2004 8:08 pm
Paikkakunta: godforsaken lunar hellscape

Kolmioon tarvitaan kolme...

Viesti Kirjoittaja Jormungandr »

Nimi: Kolmioon tarvitaan kolme

Rating: toistaiseksi pg-13, saas nähdä miten tämä lähtee etenemään

Pairing: Aragorn/Legolas/Mary Sue

Genre: öh, ehkä romance/humor

Warnings: slash (tai BiFi, BiseksuaaliFicci)

Disclaimer: Kaikki paitsi Irma on professori Tolkienin.

Summary: Kolmiopeliä Legsin, Arskan ja tämän oman hahmoni kanssa. Ekassa luvussa ei kyllä tapahdu vielä mitään.


”The End” ilmoitti valtaisa teksti valkokankaalla. Irma oli haltioissaan. Elokuva oli ollut parempi kuin hän oli uskaltanut toivoakaan. Hänen teki suorastaan mieli nousta ylös ja alkaa taputtaa. Hän oli päässyt katsomaan elokuvan vasta kolme päivää parhaan kaverinsa Suvin jälkeen, joka oli hitonmoinen pilkunviilaaja. Tämä oli kritisoinut elokuvan lavastusta, näyttelijöitä, leikkausta…
Irma oli kuitenkin aivan varma, ettei kukaan olisi voinut toteuttaa tätä elokuvaa paremmin: se ei yksinkertaisesti olisi ollut mahdollista. Ainoa asia, mikä elokuvassa harmitti, oli se, että se loppui. Totuus kuitenkin oli, että kaikki hyvä loppuu aikanaan. Sitä paitsi, hänellähän oli liput vielä huomiseenkin näytökseen.

Irman korvia kutitti vietävästi. Hän oli päättänyt pukeutua Arweniksi elokuvaa varten, ja asun huonot puolet alkoivat muistuttaa olemassaolostaan. Niihin kuuluivat lateksiset suippokorvaproteesit, jotka hän oli teettänyt larppihullulla kaverillaan. Homma oli ollut todella sotkuista: Irman omista korvista tehdyt kipsivalokset olivat jatkuvasti yrittäneet lepsahtaa kasaan, ja tulikuuma lateksi oli aiheuttanut kaverille ensimmäisen asteen palovamman. Lopputuloksena oli kuitenkin pari täydellisesti sopivia pikku korvankärkiä, jotka kutittivat mitä hirvittävimmällä tavalla. Irma epäili olevansa lateksiallergikko. Hän ei voinut kuitenkaan raapia korviaan, sillä hänen tuurillaan ne repsahtaisivat pois paikoiltaan.

Arwenin asun hän oli valinnut, koska hänen ystävänsä väittivät hänen olevan Liv Tylerin kaksonen. Irma itse ei ollut samaa mieltä, mutta oli silti imarreltu. Pitkät, ruskeat hiukset ja lautasen kokoiset siniharmaat silmät hänellä kyllä oli, mutta huulet eivät olleet aivan yhtä muhkeat. Valitettavasti hän ei ollut aivan yhtä muhkea muiltakaan osin, sillä vasta parantumisvaiheessa oleva, koulukiusaamisen aiheuttama anoreksia oli tehnyt hänestä pelkkää luuta ja nahkaa. Psykiatri oli kuitenkin nostanut hänen elämänsä junan takaisin raiteilleen, ja vähitellen hän alkoi palautua normaalin painoindeksin pariin. Nyt asiat olivat jo paljon paremmin, ajatteli Irma kävellessään kotiin pimenevässä illassa.

Kotiin päästyään Irma kävi suihkussa ja meni aikaisin nukkumaan. Huomenna olisi matematiikan koe. Hän ei omasta mielestään tarvinnut enää kertausta, sillä matikka oli hänen leipälajinsa. Hän oli niin hyvällä ja hilpeällä tuulella, että ei meinannut saada unta laisinkaan, mutta vaipui lopulta syvään uneen.
It's such a little thing to weep—
So short a thing to sigh—
And yet—by Trades—the size of these
We men and women die!


-- Emily Dickinson

Avatar
Jormungandr
Puolituinen
Viestit: 254
Liittynyt: Su Tammi 04, 2004 8:08 pm
Paikkakunta: godforsaken lunar hellscape

Viesti Kirjoittaja Jormungandr »

2. luku

”Mitäs sinä täällä teet? Muut ovat menneet nukkumaan jo aikoja sitten.”

Legolas säpsähti kuullessaan karhean äänen takaansa. Hän oli ollut niin ajatuksissaan, ettei ollut huomannut jonkun nousevan kukkulalle hänen viereensä. Sormuksen Sodan jälkeen kaikki oli ollut niin helppoa ja rauhallista, että kaikki alkoivat olla vähän lepsumpia kuin ennen.

”Kuningas Elessar. Mukavaa nähdä Teidät täällä, Teidän Korkeutenne. Halusinkin puhua Teille kahden kesken…” haltia aloitti, mutta tummanpuhuva mies keskeytti hänet.

”Legolas, minähän olen sanonut sinulle jo monta kertaa, että sinulle olen yhä Aragorn. Vai onko jokin muka muuttunut meidän suhteessamme?”

”Eipä juuri, sinä senkin könsikäs. Tule tänne.”

Aragorn ehti tuskin istahtaa, kun Legolas jo sieppasi hänet intohimoiseen suudelmaan.



Irma heräsi jysähdykseen ja siihen, että hänen selkäänsä sattui.

”Mitä hittoa? Putosinko sängystä? Hetkinen, eihän minun lattiallani ole risuja ja käpyjä…”

Tyttö vääntäytyi ylös ja huomasi olevansa öisessä metsässä.

”Vau, olen keskellä metsää yöpuvussa eikä minulla ole hajuakaan, mitä on tapahtunut. Ihan kuin huonossa fanficissä olisi.”

Logiikan mestarina Irma päätti yrittää päästä pois metsästä, koska keskellä metsää ja yötä ei varmaankaan kovin monia ihmisiä olisi liikkeellä. Tämä oli tietysti helpommin ajateltu kuin tehty, sillä oli todellakin hyvin pimeää ja kauempaa kuuluvat aavemaiset äänet eivät varsinaisesti auttaneet asiaa. Lisäksi Irmaa vaivasi epäilys, että hän kiersi ympyrää. Lopulta hän oivalsi, että jotakin ääntä seuraamalla hänellä saattaisi olla suuremmat mahdollisuudet päästä pois. Valittuaan kohtuullisen inhimillisen kuuloisen äänen, joka kuulosti lähinnä jonkinlaiselta imemisäänen ja voihkinnan välimuodolta, tyttö pyyhkäisi hiukset korviensa taakse ja…

”Hetkinen, enkös minä ottanut nämä kumikorvat pois?” Irma älähti yllättyneenä. ”Loistavaa. Olen eksynyt keskelle metsää yöpuvussa ja minulla on päässäni pari kutisevia kumikorvia. Ja kaiken huipuksi ne ovat kiinni jollain hiton kontaktiliimalla, koska en saa niitä pois. Hetkinen, nämä eivät kylläkään enää kutise…” Yhtäkkiä hän tajusi, että kumikorvien ja hänen omien korviensa välissä ei ollut saumaa, ja kumikärjissä oli tunto!

”Ei helvetti! Nyt menee jo ihan överiksi! Mitä täällä oikein tapahtuu!” Irma kiljaisi, mutta tajusi nolostuen, että kukaan ei vastaisi. Ja mitä tahansa sitten tapahtuisikin, hänen pitäisi silti päästä ulos tästä pahuksen metsästä. Hän huokaisi ja lähti kulkemaan kohti imuääntä, joka oli tällä välin voimistunut. Tilanne näytti lupaavalta, sillä puut alkoivat harveta ja valon määrä lisääntyi. Sen sijaan asiat eivät kuulostaneet ihan yhtä hyviltä, sillä imuääni oli päättynyt vähän aikaa sitten hirvittävään ulvaisuun, eikä Irmalla ollut enää mitään, minkä mukaan suunnistaa. Hän päätti kuitenkin luottaa onneensa.

Onni ei pettänyt tällä kertaa, sillä hän tupsahti metsiköstä pienen kukkulan juurelle. Kukkulan huipulla erottui kaksi tummaa hahmoa, jotka näyttivät kietoutuneen toisiinsa varsin tiiviisti. Irma päätti kuitenkin hiipiä ylös kukkulaa kysymään hahmoilta, missä hitossa hän oikein oli. Tullessaan lähemmäs hän huomasi, että hahmot vaikuttivat olevan tumma, parrakas mies ja vaalea, pitkätukkainen nainen, jolla oli kylläkin harvinaisen kiinteä kroppa. Hän kapusi ylös asti, seisahtui hetkeksi ja yskäisi sitten.

”Krö-HÖM.”

Pariskunta jähmettyi ja kääntyi järkyttyneen näköisenä katsomaan Irmaa. Yhtälailla järkyttynyt tyttö oli typertynyt, sillä hän oli juuri huomannut muutaman erikoisen asian. Ensinnäkin, vaalea nainen ei tainnutkaan olla nainen, vaan mies. Toiseksi, vaalea nai- mies ei tainnut olla edes ihminen. Kolmanneksi, pariskunta näytti aivan liian tutulta. Ja neljänneksi, maa näytti tulevan kovaa vauhtia hänen kasvojaan kohti.
It's such a little thing to weep—
So short a thing to sigh—
And yet—by Trades—the size of these
We men and women die!


-- Emily Dickinson

Avatar
Jormungandr
Puolituinen
Viestit: 254
Liittynyt: Su Tammi 04, 2004 8:08 pm
Paikkakunta: godforsaken lunar hellscape

Viesti Kirjoittaja Jormungandr »

3. luku

Aragorn ja Legolas olivat molemmat olleet vähällä saada sydänkohtauksen, kun he olivat kuulleet jonkun rykäisevän. Nytkö kaikki oli paljastunut? Nytkö heidän salattu suhteensa päättyisi? Nytkö molemmat menettäisivät arvonimensä ja arvonsa ja muuttuisivat hylkiöiksi?

He olivat tulla hulluiksi, kun outo tyttö yhtäkkiä käänsi silmänsä nurin ja kaatui maahan naama edellä. Tämä oli selvästikin pyörtynyt järkytyksestä. Hetken oli hiljaista. Sitten Legolas kysyi:

”Pitäisikö meidän tehdä jotain?”

”Jep. Mutta mitä?”

”Täytyy kai viedä hänet Minas Tirithiin…”

”Mutta miten? Joku voisi nähdä… ja luulla jotain tapahtuneen…”

Aragorn mietti hetken ja totesi:

”Täytynee jättää hänet ovelle.”

”Mutta yöllä tulee kylmä! Hänhän jäätyy!”

”Nyt on kesä, Legolas.”

”Ai niin.” Toinen ei koskaan oikein ollut oivaltanut kylmän ja kuuman käsitteitä, haltia kun oli.

”No, en keksi mitään muutakaan. Lähdetäänkö?”

”Mikä ettei.” Legolas vilkaisi tajutonta tyttöä. ”Kumpi kantaa hänet?”

”Minä voin.” Aragorn huokaisi. ”Puetaan ja lähdetään takaisin.”

”Hetikö? Mutta eihän me edes ehditty…”

”En pystyisi keskittymään.”

”Ai. No, jos totta puhutaan, niin en pystyisi varmaan minäkään…”

”Mennään nyt, eikä puhuta tästä enää.” Aragorn ärähti ja nosti tytön käsivarsilleen. Tämän kalpeilla kasvoilla oli outo ilme, mutta hän oli Aragornin mielestä melko kaunis… naiseksi. Katsahtaessaan Legolasiin hän huomasi, että haltia oli todennäköisesti ajatellut juuri samaa.

Molemmat huokaisivat ja lähtivät kävelemään kohti Gondorin pääkaupunkia kohti.


Yövahti partioi Minas Tirithin ylimmällä tasolla. Täällä oli aina verrattain rauhallista, joten yövahdin hommat olivat helppoja aloittelevallekin vahdille. Nuori vahti lähestyi juuri palatsin puutarhaa, kun hän huomasi liikettä varjoissa. Hän veti miekkansa tupesta ja hiipi lähemmäs. Päästyään kuun valaisemalle etupihalle vahti olisi voinut vannoa nähneensä harhoja, ellei palatsin oven edessä olisi lojunut vaaleaa myttyä. Vahti käveli mytyn luo, vilkaisi sitä ja koputti hiljaa linnan oveen. Kuului narahdus, ja ovessa oleva pieni luukku aukesi.

”Niin?” kuului luukusta.

”Viitsisitkö mitenkään avata? Meillä taitaa olla ongelma.”

”Millainen ongelma?”

”Tajuton haltianainen.”

Ovi lennähti auki.


Pikkulinnut lauloivat jo täyttä päätä, kun Irma tuli tajuihinsa. Ikkunaluukut olivat kiinni, joten Irma luuli hetken olevansa omassa huoneessaan. Sitten yksi pikkulintu pamahti pää edellä ikkunaluukkuun, avaten sitä sen verran, että huoneeseen pääsi hieman valoa.

Huone oli valtava. Siinä oli valkoiset, ilmeisesti marmoriset seinät, kalliin näköisillä turkiksilla peitetty lattia ja suuret ikkunat, jotka siis yhtä lukuun ottamatta olivat kiinni. Oli edelleen hieman hämärää, mutta tyttö erotti silti, että huone oli täynnä mitä kummallisimman näköisiä esineitä. Ja yksi asia oli aivan varma. Tämä ei mitenkään voinut olla hänen huoneensa.

”Mitä hitt…” Irma ehti älähtää, ennen kuin edellisillan tapahtumat iskeytyivät hänen tajuntaansa. Metsä, äänet pimeydessä, kukkula, ja…

”YÄÄÄKKK!” tyttö rääkäisi, lysähtäen takaisin ylipehmeälle sängylle. Keski-Maahan pääsy oli aina ollut hänen unelmansa, mutta nyt onni potki päähän. Hän oli kyllä pitänyt Legolasia ’hieman’ homona, mutta Aragorn… ”YÖÖÖÖÖÖÖÖÖK!” hän rääkäisi uudelleen, toivoen kovasti, ettei kukaan kuulisi. Onni oli taas myötä.

Lopulta Irma sai kiskottua itsensä äklöttävien ja kaksimielisten ajatusten merestä takaisin todellisuuteen sellaisena kuin se nyt hänelle ilmeni. Hän käveli ikkunan luo ja avasi sen kokonaan.

Näköalasta päätellen hän oli ensinnäkin hyvin korkealla. Kauempana näkyi joki, jonka rannalla oli kaupunki. Sen takana siinsi tummanpuhuva vuoristo. Sitten Irma teki pahan mokan.

Hän katsoi alaspäin.

”Hetkinen… kiitoradan näköinen sisäpiha, valkoinen puu keskellä pihaa, golfkenttämäisen vihreä nurmikko, ja ihan hillittömästi kaupunkia… tämän on pakko olla Minas Tirith!”

Yhtäkkiä Irmaa alkoi huimata. Vatsanpohjassa oli ikävä tunne, mutta hän ei ehtinyt pois ikkunan äärestä, ennen kuin edellisen päivän ateriat ilmoittivat olemassaolostaan, ja hän oksensi komeassa kaaressa ulos ikkunasta.

Muutaman kymmenen metriä alempana ollut vartija ei varsinaisesti riemastunut saadessaan kalanruokaa niskaansa.

Irma pyyhki suunsa yöpaidanhihaansa ja yökkäsi sitten teolleen.

”Tässä valtavassa kaapissa on parempi olla vaatteita…” hän mutisi, kiskaisten mökinkokoisen kaapin oven auki. Sitten hän luuli tulleensa lopullisesti hulluksi.

Kaappi saattoi näyttää mökinkokoiselta, mutta sisäpuolelta se oli ainakin keskiverto-omakotitalon kokoinen. Lisäksi se oli täpösen täynnä kaikkia kuviteltavissa olevia vaatteita.

Miesten vaatteita.

”Mahtavaa. Aivan mahtavaa.”

Irmalla ei kuitenkaan ollut varaa nirsoilla, joten hän riisui yöpaitansa ja heitti sen satunnaiseen suuntaan. Sitten hän etsi muutamia suunnilleen sopivia vaatekappaleita – housut, paidan, tunikan ja viitan- ja teki sitten lyhyenpuoleisesta viitasta kietaisuhameen.

Sillä välin hämmentynyt ja hyvin pahanhajuinen vartija sai päähänsä yöpaidan.

Irma oli saanut asunsa valmiiksi ja käveli sydän pamppaillen kohti ovea. Hän nykäisi pari kertaa sen valtavasta rivasta, ennen kuin tajusi, että kyseessä oli ulospäin avautuva ovi. Hän koetti työntää sitä, mutta se oli uskomattoman painava. Irma heittäytyi koko painollaan sitä vasten, ovi aukesi vauhdilla… ja osui johonkin oven takana olevaan. Sen jälkeen kuului rysähdys ja äänekästä sadattelua. Irma kurkisti varovasti oven taakse.

Käytävässä makasi Aragorn, joka kiroili erittäin värikkäästi ja piteli verta valuvaa nenäänsä.

”Oi, anteeksi! Sattuiko?” Irma lipsautti. Aragorn nosti päätään ja katsoi häntä kuin vähä-älyistä.

”Ei, ei laisinkaan. Olen elämäni kunnossa.” tämä sanoi hyytävällä äänensävyllä.

”Anteeksi, ihan oikeasti. Ei ollut tarkoitus.” tyttö sanoi ja ojensi kätensä auttaakseen Aragornin ylös. Mies katsoi kättä hetken ja tarttui siihen sitten, kiskaisten rivakasti. Liiankin rivakasti. Lattialla makasi nyt kaksi ihmistä. Ja sokerina pohjalla… Legolas ponkaisi esiin nurkan takaa.

”Jaahas. Heti, kun minun silmäni välttävät, niin meidän pieni vieraamme käy kunnianarvoisen kuninkaamme kimppuun.”

Irma oli hetken hiljaa, ennen kuin tajusi Legolasin vitsailevan. Aragorn ja Legolashan olivat homoja… tai ainakin todella läheisiä. Ei, kyllä he olivat homoja. Irmaa kututti. Hän oli aina pitänyt molempia harvinaisen komeina, mutta… no, totuus oli nyt julki. Aragorn virnisti, nousi ylös ja kampesi siinä sivussa Irmankin lattialta.

”No niin, aloitetaanpa alusta. Minä olen siis…”

”Voi, kyllä minä tiedän kuka sinä olet.”

”…Täh?”

”Pitkä juttu. Onko täällä muuten mitään syötävää?”

”Itse asiassa olin juuri tulossa hakemaan sinua aamiaiselle.”

”Kiva. Mennäänkös?” Irma kysäisi ja lähti vastausta odottamatta talsimaan käytävää pitkin. Hetken kuluttua Aragorn hölkkäsi hänen vierelleen. Legolasia ei näkynyt enää missään. Sen sijaan käytävillä alkoi näkyä muuta porukkaa, lähinnä miehiä. Ja jostain kumman syystä kaikki katselivat toisiaan ihan liian kiihkeästi.

”Ovatko kaikki Keski-Maan miehet umpihomoja?” Irma töksäytti.

”Öh… katsos, kun täällä on aika vähän naisia, ja ne vähät ovat…”

”Herkkiä? Tunteellisia?”

”Ronkeleita…”

Irma naurahti kovaäänisesti ja lähti alas portaita Aragorn kintereillään.

Aragorn huokaisi. Nyt ei varmaan kannattaisi kertoa, että kaiken oli tarkoitus olla piilohomoutta...
It's such a little thing to weep—
So short a thing to sigh—
And yet—by Trades—the size of these
We men and women die!


-- Emily Dickinson

Amene
Puolituinen
Viestit: 344
Liittynyt: Su Tammi 04, 2004 7:53 pm
Paikkakunta: Vantaa

Viesti Kirjoittaja Amene »

Aah, kommentoidaan nytten uudestaan. Eli, minä rakastan tätä ficciä. Rakastan!

Tarviiko muut asnaoa :wink: ?
Legolas looked blank

Huumorificcaaja 2004, Typoilija 2006, Mangafriikki 2007, Merri 2009, Typoilija 2010 \o

Noradriel
Yksinäinen susi
Viestit: 1134
Liittynyt: Ma Tammi 05, 2004 8:53 am
Paikkakunta: Lothlórien

Viesti Kirjoittaja Noradriel »

Ihanaa!
Tämä on nin kiva!Juu minulla on kaikki kivaa nyt! :lol:

Jade
Puolituinen
Viestit: 232
Liittynyt: Ma Tammi 05, 2004 11:29 am
Paikkakunta: Aavan meren tuolla puolen, jossakin on maa...

Viesti Kirjoittaja Jade »

Aaaargh! Rakastan tätä, rakastan! Mahtava!

Kaiutin
Örkki
Viestit: 59
Liittynyt: Ma Tammi 05, 2004 10:59 am
Paikkakunta: Tampere

Viesti Kirjoittaja Kaiutin »

Voivoivoi... Tämähän on hyvä! Siis mieletön!! Hakkaa satanolla Tapsan selitykset ja Frankin ääneenlukemat puheet mustien oikeuksista (by Matrin Luther King, muistaakseni).

*pussaa näyttöä*
--------------------------------------------------------

Zenn
Örkki
Viestit: 116
Liittynyt: Su Tammi 04, 2004 9:32 pm

Viesti Kirjoittaja Zenn »

Piip! Tämä on loistava! :D

Min olen sanonut sen jo monta kertaa aikaisemminkin. Mutta. ^^

Jatka pian, Jorma tha Einstein.

Juu.

*rakentava palaute on edelleen siellä ripaskafestivaaleilla*
Epätosimiehekäs mieli korvaa puuttuvan älyn.

Tricardon
Pehmomato
Viestit: 489
Liittynyt: Ma Tammi 05, 2004 11:46 am
Paikkakunta: Espoo

Viesti Kirjoittaja Tricardon »

Mahtavaa! Jatkoa on pakko saada! *kuolaa*
[i:7e0c8c9a3b]Aika kulkee, kellot laukkaa
monta raukkaa, hauta haukkaa
Ennen iltaa, siis kulje siltaa
mut varo murhamiesten kiltaa
Varo liittymästä heihin
jotka usko eivät enää mihinkään[/i:7e0c8c9a3b]

CMX / Melankolia

Avatar
July
Puolituinen
Viestit: 369
Liittynyt: Ma Tammi 05, 2004 9:24 am
Paikkakunta: Pöydän ääressä

Viesti Kirjoittaja July »

*käkättää* Ihanaa, Jormu, ihanaa ^^

Millonkas jatkoa?
[Viisinkertainen Gimli-sormuspotan saaja (2004, 2005, 2006, 2007, 2009), rodunvaihtoleikkauksen jälkeen vuoden Merri 2010!]

Elenloth
Samooja
Viestit: 456
Liittynyt: Su Tammi 04, 2004 8:43 pm
Paikkakunta: Puu
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Elenloth »

*kikattaa hullun* Tämä on ihan tajuttoman hyvä!


"Öh… katsos, kun täällä on aika vähän naisia, ja ne vähät ovat…”

”Herkkiä? Tunteellisia?”

”Ronkeleita…”


*kikattaa entistäkin pahemmin* Onneksi olen yksin kotona :roll: .

Mutta hei, Jorma, tämä on loistava, vai sanoinkohan sen jo? *yrittää naama peruslukemilla paikkailla itseään*

Rodo
Örkki
Viestit: 52
Liittynyt: Su Tammi 04, 2004 7:35 pm
Paikkakunta: Siellä missä kaikki kadonneet nuppineulat

Viesti Kirjoittaja Rodo »

Luin tämän jatkon vasta nyt.. Hihii, loistavaa, kerrassaan loistavaa, edelleen. Tämä tarina on erittäin hauska ja idea mahtava.
Jatkoa toivottaisiin.

-Rods :shock:
Kuva

Avatar
Jormungandr
Puolituinen
Viestit: 254
Liittynyt: Su Tammi 04, 2004 8:08 pm
Paikkakunta: godforsaken lunar hellscape

Viesti Kirjoittaja Jormungandr »

Kiitos kaikille. Tässä uusin luku, rakkaat paviaanini. Kohta alkaa tapahtua... *hyker*

4. luku

Irma ei koskaan ollut nähnyt niin suurta aamiaispöytää kuin sen, jonka ääressä hän nyt istui. Se oli ainakin toistakymmentä metriä pitkä ja viitisen metriä leveä. Se ei ollut vaikuttava pelkästään kokonsa tähden, vaan myös koristeellisuutensa: se oli täynnä yksityiskohtaisia kaiverruksia, jotka esittivät lähinnä miespuolisia haltioita monenlaisissa – ja hieman epäilyttävissä - puuhissa. Lisäksi sen päällä oli niin paljon ruokaa, että heikompi pöytä olisi taittunut keskeltä kahtia. Sen täytyi siis olla myös laadukas. Toisaalta yhden jalan alla oli jokin esine, joka vaikutti kovasti puhelinluettelolta.

Rysäys Irman takana sai hänet heräämään horteestaan. Kääntyessään tuolissaan ympäri hän huomasi Legolasin, joka yritti epätoivoisesti piilottaa rikkinäistä ruukkua matonreunan alle. Paikalle pyyhältänyt Aragorn huokaisi ja istuutui Irman vieressä olevalle tuolille. Sen jälkeen hän nousi ylös lattialta, komensi lähintä palvelijaa viemään tuolin rippeet halkopinoon ja vetäisi alleen uuden tuolin.

”No, miltä tuntuu olla Minas Tirithissä, ihmisten kaupungeista suurimmassa?”

”Nälkäiseltä. Saisinko syödä, ennen kuin alan vastailemaan typeriin kysymyksiisi?”

”Ihan vapaasti,” murahti mies. ”Mutta minä olen kiireinen kuningas, en välttämättä ole enää paikalla, kun olet syönyt. Valtakunnan asioiden hoitaminen vie runsaasti aikaa, ja…”

Loppu Aragornin puheesta meni Irmalta täysin ohi suippokorvien hänen keskittyessään aamiaiseen. Ruokalajeja oli määrättömästi: perunamuusia, paistettuja perunoita, perunasalaattia, uuniperunoita, perunavelliä… Vaikutti pahasti siltä, että Gondorin väki söi vielä enemmän perunaa kuin suomalaiset. Tyttö nielaisi ja kauhoi puulautaselle kasan keitettyä perunaa.

Käräytettyään sormensa uuniperunaan – Keski-Maassa ei tunnettu haarukkaa – ja saatuaan päähänsä soihtutelineen sen pudottua seinältä ruuvien petettyä Irma nielaisi viimeisen perunanpalan ja kopautti Aragornia olkapäälle. Tämä oli päässyt vauhtiin ja paasannut kuninkaana olemisen vaikeuksista jo ainakin puoli tuntia. Mies oli ollut niin keskittyneessä sarjajäkättämisen tilassa, ettei hän edes huomannut Legolasin käsiä hiuksissaan, poskillaan, harteillaan ja paitansa sisällä. Kopautus olkapäälle kuitenkin havahdutti tämän.

”Häh? Ai niin, oletkos sinä valmis?”

”Jep. Mitäs sinä halusitkaan kysyä?”

”Aika montaakin asiaa. Ensinnäkin, mitä hittoa sinä teit keskellä yötä ja keskellä ei-mitään?”

”En tiedä.”

”Miten niin et tiedä?”

”Menin nukkumaan kotonani ja heräsin siellä metsässä. Enempää en tiedä.”

”Jahas. No, puhutaan tästä vielä. Entäs mistä tiesit kuka minä olen?”

”Öh… Tosi pitkä juttu. Voisinko selostaa sen sinulle illalla?”

”Mikä ettei. Ai niin, voiko… tuota… Legolaskin olla siellä?” Aragorn mumisi punastuen.

Irmaa hymyilytti väkisinkin, vaikka tiesi tarkalleen, mitä mies tarkoitti. Jostain kumman syystä se ei yököttänyt häntä enää niin paljon. Ehkä se johtui niistä lämpimistä, rakastavista katseista, joita haltia ja ihmismies olivat heitelleet toisilleen koko aamun. Siinä oli jotain sietämättömän suloista. Molemmat olivat selvästikin erittäin rakastuneita.

Irma tunsi, kuinka kateuden pikku demoni alkoi kuiskutella hänen korvaansa. Keski-Maan kaksi ylivoimaisesti komeinta urosta, ja hän jäi paitsi kaikesta… No, hänen pitäisi vain koittaa päästä asiasta yli, ja etsiä itselleen mies, joka olisi vähemmän homo kuin kaikki hänen tähän mennessä näkemänsä miehet. Minas Tirithissä vaikutti olevan vain miehiä, ja sen kyllä huomasi heidän käytöksestään. Toisten hiplaaminen käytävillä, kielarit kesken toisen puheen ja epäonnistuneet sekstailuyritykset keskellä aamiaispöytää vaikuttivat olevan arkipäivää.

”Mitä ajattelit tehdä tänään?”

Irma säpsähti kuullessaan äänen takaansa. Silmänurkastaan hän näki, että puhuja oli Legolas.

”En tiedä. Taidan mennä kaupungille, tarvitsen vaatteita.”

”Saanko tulla mukaasi?”

”Totta kai. Tarvitsenkin oppaan.” Irma käkätti hullun lailla päänsä sisällä, kun hän muisti lukemansa teinikanalehden artikkelin: ’Homo on tytön paras ystävä.’

”Mukavaa. Käväisen vielä ylhäällä.” haltia hymyili ja nousi lähteäkseen.

”Menen jo eteishalliin odottamaan. Minun tuurillani löydän sinne tunnin sisällä.”

Legolas naurahti ja katseli, kun kalpea, langanohut tyttö käveli pois ja katosi nurkan taakse. Pari sekuntia myöhemmin tyttö vilahti jälleen oviaukon ohi, tällä kertaa toiseen suuntaan. Haltia ei kuitenkaan enää huomannut tätä, sillä hän oli jo kääntynyt lähteäkseen kohti portaita. Yhtäkkiä hän järkyttyi.

Oliko hän tuijottanut tytön takapuolta tämän kävellessä?
It's such a little thing to weep—
So short a thing to sigh—
And yet—by Trades—the size of these
We men and women die!


-- Emily Dickinson

etella
Puolituinen
Viestit: 234
Liittynyt: Su Tammi 04, 2004 4:22 pm
Paikkakunta: Jossain Aragornin, Jackin, Siriuksen, Tuomaksen, Vivianin, Peterin ja Wonkan alla...
Viesti:

Viesti Kirjoittaja etella »

Oi, tämä on IHANA FICCI!!!!! :shock: Jormu kultarakas jatka pian jookojookojookojookooo??

Musta todella ON tullut pervo, kun nautin tällasesta tekstistä :D Tai sitten se on siinä, ettei paatuneinkaan homovihaaja voi vastustaa näin hyvän kirjoittajan mahtavaa kirjoitusta :D (älkää käsittäkö väärin, mä en ole homovihaaja ;) )
Se kauan sitten kadonnut. Kuva

Kuva
Aragorn -04.

Sorrow
Örkki
Viestit: 21
Liittynyt: Ke Tammi 14, 2004 2:56 pm

Viesti Kirjoittaja Sorrow »

Aivan järisyttävän mahtava ficci! Lisää! ja pian kiitos, ;). Tuo Irma-nimi vain tuppasi tukehduttamaan minut nauruun, kehkeh.

Vastaa Viestiin