Kolmioon tarvitaan kolme...

PG-13 ja sen alle olevat romanceficit.

Valvojat: Likimeya, Andune

Avatar
Jormungandr
Puolituinen
Viestit: 254
Liittynyt: Su Tammi 04, 2004 8:08 pm
Paikkakunta: godforsaken lunar hellscape

Viesti Kirjoittaja Jormungandr »

ai sinutkin? zenillä on sama juttu.
It's such a little thing to weep—
So short a thing to sigh—
And yet—by Trades—the size of these
We men and women die!


-- Emily Dickinson

Tricardon
Pehmomato
Viestit: 489
Liittynyt: Ma Tammi 05, 2004 11:46 am
Paikkakunta: Espoo

Viesti Kirjoittaja Tricardon »

Miten ois jatkon laita? *puppy-eyes*

Tahdon lisää!
[i:7e0c8c9a3b]Aika kulkee, kellot laukkaa
monta raukkaa, hauta haukkaa
Ennen iltaa, siis kulje siltaa
mut varo murhamiesten kiltaa
Varo liittymästä heihin
jotka usko eivät enää mihinkään[/i:7e0c8c9a3b]

CMX / Melankolia

Zenn
Örkki
Viestit: 116
Liittynyt: Su Tammi 04, 2004 9:32 pm

Viesti Kirjoittaja Zenn »

:D
Tämä on koko ajan vaan loistavampi tarina.
Tahtoo nähdä mitä legsulle ja irmalle tapahtuu.
Irma on niin hilpeä nimi. xD
Epätosimiehekäs mieli korvaa puuttuvan älyn.

Avatar
July
Puolituinen
Viestit: 369
Liittynyt: Ma Tammi 05, 2004 9:24 am
Paikkakunta: Pöydän ääressä

Viesti Kirjoittaja July »

*pomppii hermostuneena ympäri taloa* Haluvaa jatkoa! Jatkoajatkoajatkoa *kiukutteleva pikkulapsi* *kihertää* Sii aiheutat vierotusoireita tällä ficillä, Jormu ^^
[Viisinkertainen Gimli-sormuspotan saaja (2004, 2005, 2006, 2007, 2009), rodunvaihtoleikkauksen jälkeen vuoden Merri 2010!]

Avatar
Jormungandr
Puolituinen
Viestit: 254
Liittynyt: Su Tammi 04, 2004 8:08 pm
Paikkakunta: godforsaken lunar hellscape

Viesti Kirjoittaja Jormungandr »

5. luku

Puolen tunnin ankaran etsinnän jälkeen Irma oli lopultakin onnistunut pääsemään eteishalliin.

”Muista: Ehdota Aragornille tienviittojen asentamista.” hän ajatteli odotellessaan portaiden vierellä Legolasia saapuvaksi. Hän huvitti itseään hetken kuvittelemalla kuninkaan seisomassa seinän juurella ja tuijottamassa Legolasin takapuolta, kun tämä seisoi tikapuilla ja naulasi kylttiä murenevaan rappaukseen. Jostain syystä hänen ajatuksensa eksyivät koko ajan kyseiseen parivaljakkoon, ja se häiritsi häntä. Hänenhän oli pitänyt luovuttaa, ja olla vain näiden ystävä. Jostain syystä Irmasta kuitenkin tuntui, että siitä tulisi hyvin vaikeaa.

Legolas oli edelleen kuin halvaantunut, kun hän käveli suuria portaita alas eteishalliin. Miten tämä oli mahdollista? Hänhän rakasti Aragornia! Hän oli kyllä osannut odottaa sitä, että jommankumman heistä silmät harhailisivat, mutta että naiseen… Legolas ravisti päätään ärtyneenä. Pelkästään tällaiset ajatuksetkin tuntuivat petokselta kuningasta kohtaan. Hän pysyisi ikuisesti uskollisena sydämensä valittua kohtaan. Mutta tytöllä oli kylläkin kovin mukavannäköinen takamus…

Hän löi äkkiä päänsä portaiden puolessa välissä olleeseen pylvääseen karkottaakseen moiset ajatukset, ähkäisi kivusta, nojasi kaiteeseen molemmin käsin ja putosi sitten kaiteenpätkä kädessään alas portailta.

Laastipölyn hälvennyttyä Irma huomasi makaavansa lattialla yltä päältä likaisena ja jokin suunnattoman painava esine, asia tai olento niskassaan.

”Arrgh… Mitähän seuraavaksi?” tyttö kähisi epäselvästi ja koetti kammeta painoa päältään. Toivotonta. Hän jäisi lattialle siihen asti, että joku mukava henkilö auttaisi hänet ylös. Ja ainakin sen perusteella, mitä hän oli Minas Tirithin väestä osannut päätellä, siihen voisi mennä hyvin kauan. Hyvin, hyvin kauan. Hän alkoi hyräillä hajanaista sävelmää samalla, kun haki mukavampaa asentoa. Yhtäkkiä Irman kapeahko näkökenttä muuttui metsänvihreäksi. Sitten tuli valkeus, ja paino hänen niskassaan katosi. Kömmittyään ylös hän etsi vaistomaisesti niskaansa pudonnutta esinettä. Mitään riittävän painavan näköistä ei kuitenkaan ollut lähettyvillä, ja ainut paikalla oleva henkilökin oli punasteleva Legolas.

”Kiitos avusta. Mihin laitoit sen olifantin?”

”Minkä olifantin?” haltia kysäisi yllättyneellä ja hieman ärtyneellä äänensävyllä.

”Sen, joka putosi niskaani juuri äsken. En kyllä nähnyt sitä, mutta noin painosta päätellen sen täytyi olla vähintään mûmakil…”

”Se olin minä. Kaide petti.” Legolas murahti äkäisenä.

Irma kauhistui. ”Anteeksi kauheasti, en tiennyt, ei ollut tarkoitus loukata…”

”Ei se mitään.” haltia murahti. ”On varmaankin totta, että et nähnyt, mitä tapahtui. Eikä se ollut sinun syytäsi, vaan minun.”

”Sanoisin, että Valkean Tornin.”

Legolas hymähti. ”Tämä koko paikka on murenemispisteessä, mutta Aragorn ei jostain syystä saa mitään tehtyä. Jotkut väittävät, että se johtuu hänen ’sitoutumattomuudestaan’… Mitä luulet, pitäisikö meidän kuitenkin käydä pesulla, ennen kuin lähdemme? Voisimme nimittäin näyttää melko koomisilta, jos menisimme nyt ulos.”

”Sopii minulle.”

Molemmat lähtivät takaisin yläkertaan, varoen tarkasti koskettamasta kaiteisiin. He pääsivät yllättävän vähillä haavereilla pesuhuoneeseen, yksi verhotanko vain irtosi koukuistaan. Pukuhuoneen kohdalla molemmat alkoivat kuitenkin epäröidä.

”Öh… menetkö sinä ensin, vai menenkö minä?”

”Älä viitsi, aikuinen haltia. Mennään molemmat.”

”Mutta eihän se ole…”

”…Soveliasta? No ei se olisikaan, jos sinä sattuisit olemaan kiinnostunut naisista.”

”No, hyvä on sitten. Sinun jälkeesi.” Legolas huokaisi ja avasi pukuhuoneen oven. Tai olisi avannut, jos kahva ei olisi jäänyt käteen. Hän heitti kahvan nurkkaan ja keplotteli hoikilla sormillaan oven auki. Näppäräsorminen haltia, Irma ajatteli. Olisivatkohan ne yhtä näppärät hieman, hmm, erilaisissa olosuhteissa? Samassa hän katui ajatustaan, sillä se aiheutti liikunnan tarpeessa olleen mielikuvituksen pääsyn irti. Tyttö tunsi muuttuvansa punaiseksi kuin tomaatti. Tilannetta pahensi entisestään se, että äsken niin kaino haltia oli yhtäkkiä alkanut kiskoa vaatteita yltään kuin se olisi ollut maailman luonnollisin asia. Irma itse oli täysin kipsissä katsellessaan Legolasin litteää vatsaa ja jänteviä lihaksia.

Legolas oli aluksi ujostellut ajatusta riisuuntumisesta tuon nuoren ja melko kauniin tytön nähden, mutta rohkaisi lopulta mielensä ja kiskaisi laastipölyn valkaiseman paidan yltään. Ravisteltuaan hieman päätään hän vilkaisi sivulleen ja näki tytön seisovan paikallaan huuli pyöreänä. Jostain syystä se huvitti haltiaa suunnattomasti.

”Mitä? Etkös ennen ole puolialastonta mieshaltiaa nähnyt?” Legolas naurahti ja katui saman tien lausahdustaan. Tietysti tämä oli nähnyt, peräti kokonaan alastoman.

”Öhm… Sinä menet kai ensin suihkuun?” edelleen hölmistynyt tyttö sai sanottua, avaten samalla viitannauhansa.

”No, jos aiomme ehtiä kaupungille ja takaisin tänne ennen päivällistä, meidän pitäisi kyllä pitää kiirettä; kaupungilla voi nimittäin mennä hyvinkin kauan. On tuolla useampikin suihku, mennään samaan aikaan.” Äkkiä Legolasin mieleen tulvahti omituinen mielikuva itsestään ja tuosta tytöstä, höyryävän kuumassa suihkussa, kädet kietoutuneina toisen vartalon ympärille, tämän pehmeät ja täyteläiset huulet omiaan vasten…

Irma ihmetteli kovasti, miksi haltia yhtäkkiä sulki silmänsä ja muuttui muutenkin hyvin poissaolevan näköiseksi. Ohittaen tapahtuman ’jonain omituisena haltiahommana’, hän riisui vaatteensa, hiipi pesuhuoneeseen, huuhtaisi likaantuneen viittansa ovenpielessä olleessa sangossa, kävi pikaisesti suihkussa ja palasi pukuhuoneeseen. Legolas oli siirtynyt istumaan pukuhuoneen kiviselle penkille, mutta piti edelleen silmiään tiukasti kiinni. Irma kohautti olkapäitään ja käveli ovelle.

Irtoavasta kattolaatasta lähtenyt ääni havahdutti haltian. Hän ehti juuri nähdä, kuinka tumma hahmo katosi ovesta. Ylös nouseminen ei taida onnistua juuri nyt, Legolas ajatteli, joten hän tyytyi vain huutamaan tytön perään.

”Hei, muuten… Enhän minä tiedä edes nimeäsi!”

Neidon kalpeat kasvot vilahtivat ovenrakoon, ja kaunis ääni, johon haltia oli jo ehtinyt tottua, kuiskasi:

”Irma. Minun nimeni on Irma.”

Sitten tämä katosi jälleen, jättäen Legolasin yksin pukuhuoneeseen.

”Irma…”

Haltia maisteli nimeä, pyöritteli sitä suussaan, sanoi sen monilla eri tavoilla. Nyt tuolla oudolla tytöllä oli nimi. Se ei kuitenkaan tehnyt asioista yhtään sen selvempiä. Hän huokaisi, väänsi itsensä väkisin ylös penkiltä, riisui loputkin vaatteensa ja pujahti suihkuun.

Irma oli hämmästynyt siitä, että haltia oli vasta nyt tajunnut kysyä hänen nimeään. Vielä enemmän häntä kuitenkin askarrutti Legolasin omituinen käytös. Hän toivoi totisesti, että haltialla oli ollut tikari tai joku vastaava esine taskussaan. Tai kenties pitkäjousi.

6. luku

Legolas oli kuin huumaantunut kävellessään jälleen portaita alas. Hän ei ollut tuntenut mitään tällaista sitten sen, kun hän ja Aragorn olivat temppuilleet sen hämähäkin kanssa Synkmetsässä… ei, vaan sen, kun he olivat kokeilleet, oliko eräs muinainen haltiaveistos anatomisesti korrekti… ei, vaan sitten sen, kun hän oli todennut rakastuneensa Gondorin kruununperijään. Ei tämä voinut olla totta. Legolas oli jälleen rakastunut.

Irma oli hyvin hämmentynyt nähtyään haltiaprinssin etenevän portaita alas. Tällä nimittäin vaikutti olevan vakavia ongelmia tasapainonsa kanssa, ja ilmeisesti myös näkönsä. Tämä nimittäin vaappui kävellessään edestakaisin hyvin vaarallisen näköisesti, ja päästyään jotenkuten alas asti käveli suoraan päin lähintä pylvästä.

”Legolas? Mikä hatänä?”

Legolas yritti juuri saada itsensä muistuttamaan sitä tyynen rauhallista haltiaa, joka hän yleensä oli, kun hän kuuli Irman huolestuneen äänen. Hän veti syvään henkeä ja ajatteli: ’Ei mitään hätää, ei mitään hätää. Tuohan on vain tyttö, johon olen juuri rakastunut’, yrittäen samalla etsiä muististaan parhaan pokerinaamansa reseptin. Toivoen kovasti onnistuneensa hän kääntyi Irman puoleen.

”Ei hätää, olen ihan kunnossa.”

”Ai? Ilmeestäsi päätellen et kyllä ole, mutta jos kerran uskot olevasi…”

”Juu, juu. Eikös meidän pitänyt mennä?”

”Jo hyvän aikaa sitten. Täytynee pitää kiirettä.”

”Mitä me sitten tässä vielä teemme? Mennään!”

Tämän sanottuaan Legolas naurahti näennäisen huolettomasti ja lähti hieman hoiperrellen kohti ovia. Edelleen huolestunut Irma seurasi muutaman askeleen päässä.

Päästyään ulos linnasta Legolas alkoi taas olla oman itsensä haltia. Johtui varmaankin siitä, että kaupungissa liikkuessaan piti kaikkien aistien olla tarkkoina, sillä rikollisuus oli päässyt hieman rehottamaan Aragornin valtakauden aikana. Joka nurkka oli potentiaalinen kidnappauspaikka, ja ruumis katuojassa ei ollut mitenkään epätavallista. Haltiaprinssi irvisti nähdessään, kuinka alas lännen kaupungeista suurin olikaan vajonnut. Kohta Valkean Tornin nimeksi varmaan vaihdetaan Lännen Persläpi, Legolas mietti surullisena. Hän päätti kovistella Aragornia illalla saadakseen tämän tekemään asialle jotain. Ongelman ydin piili kuitenkin siinä, ettei kokemattomalla kuninkaalla ollut enää kunnon neuvonantajaa Gandalfin sairastuttua samanaikaisesti dementiaan ja narkolepsiaan. Lisäksi tällä oli kuulemma ollut jotain ongelmia rakkonsa kanssa. Nuori käskynhaltija Faramir ei tiennyt valtion asioista sen enempää kuin kuningaskaan, ja oli lisäksi pahasti vaimonsa Éowynin tossun alla. Jonkun pitäisi auttaa Aragornia… Yhtäkkiä Legolas tajusi, ettei Irma enää seurannut hänen kintereillään.

”Ei… En ole saanut kadottaa häntä!” haltia vinkaisi kääntyessään ympäri ja lähtiessään juoksuun kohti sitä kujaa, jonka kohdalla hän muisteli viimeksi nähneensä tytön. Päästyään kujalle hän kuuli sen, minkä oli pelännytkin kuulevansa.

”APUA! Päästä irti, senkin… senkin… AU!” kiljaisi kirkas tytönääni nurkan takaa.

Ajattelematta lainkaan sitä, että Irman kimppuun hyökkääjillä saattoi olla merkittävä ylivoima, haltiaprinssi hiipi hiljaa pitkin kujaa kohti hyökkääjää tai hyökkääjiä… kunnes astui kadulle jätettyyn alusastiaan.

”Eii… ” vinkaisi Legolas nähdessään ruskehtavankellertävän nesteen imeytyvän syvälle kenkäänsä. Vinkaisu oli kuitenkin ollut huono veto, sillä nurkan takaa ponkaisi yllättäen kaksimetrinen miehenjärkäle, jolla oli kädessään hyvin ikävännäköinen pamppu. Ennen kuin Legolas ehti reagoida, kuului hänen takaansa ääni, joka muistutti kovasti juuri sitä suhinaa, joka lähtee ilman halki viistävästä kakkosnelosen pätkästä.

Irma oli kovasti ihmeissään, kun huomasi haltian kadonneen jonnekin. Hän aikoi juuri kysyä lähimmältä ihmiseltä, oliko tämä kenties nähnyt blondia haltiaa, kun hän huomasi Legolasin juoksevan sekopäisen näköisenä jollekin pikkukujalle. Nähdessään toisen miehen hiipivän kujalle tämän jäljessä lankunpätkä kädessään, hän aavisti, että jokin oli pielessä. Napaten äkkiä lähimmästä kauppakojusta hiilihangon tapaisen Irma juoksi kujalle. Hän ei kuitenkaan ollut osannut varautua siihen, mitä hän näkisi.

Yksi vilkaisu kujalle riitti paljastamaan miehen tarkoitusperät. Tämän seuraan oli liittynyt toinen mies, joka tutki juuri ilmeisestikin kolkatun Legolasin paidan kuviointia.

”Hei, tästä vois saada hyvät rahat… Otetaanko talteen?”

”Otetaan vaan, mutta ensin…” Toinen miehistä irvisti häijysti ja alkoi aukoa haltian housuja. Irman silmät laajenivat kauhusta, kun hän tajusi, mitä miehet olivat yrittämässä. Tyhjyys valtasi tytön mielen, kun hän syöksyi alas kujaa hiilihanko valmiina iskuun.

”Hei, sillä on kaveri!”

”Äkkiä! Nappaa se paita!”

Irma ei ollut kovin hyvä juoksija, joten rosvot pääsivät pakoon, Legolasin paita mukanaan.” Häm huokaisi ja palasi äkkiä takaisin haltian luo. Tämä oli jo alkanut heräillä, mutta vaikutti entistäkin hämmentyneemmältä.

”Oih… missä olen? Kuka piti bileet?”

”Rauhoitu. Kimppuusi hyökättiin. Rosvot pääsivät kylläkin pakoon. Annas, kun katson niskaasi…”

Legolas ei pannut vastaan, kun Irma nosti hänet istumaan ja tarkisti hänen niskansa. Päinvastoin, hän halusi vain auttaa. Tyttö oli niin kaunis…

”Shinä… olet… olet…”

”Legolas? Puhu selvästi! Kuuletko?”

Irma alkoi huolestua. Haava haltian niskassa ei vaikuttanut pahalta, mutta jos tämä houraili, pitäisi tämä saada välittömästi Aragornin luo. Tämä tietäisi, mitä tehdä. Yhtäkkiä hän huomasi haltian mutisevan jotain, mistä hän ei saanut selvää.

”Mitä? Odotas, nojaan vähän sinne päin…”

Yhtäkkiä Irman hengitys salpaantui, kun hän tunsi jonkin koskettavan hellästi huuliaan. Oliko haltia yrittänyt suudella häntä? Hänen epäilyksensä saivat äkillisen vahvistuksen, kun Legolas nappasi yhtäkkiä hänet suudelmaan, joka tuntui luultavasti samalta kuin jos liekit olisivat tanssineet hänen huulillaan. Hän nojautui kevyesti eteenpäin, tuntien jonkin hankaavan hampaitaan vasten… Yhtäkkiä Legolas lysähti maahan, jälleen tajuttomana.

Irma oli aivan sekaisin. Miksi Legolas oli tehnyt tuon? Eikö hän rakastanutkaan Aragornia? Eikö haltiaprinssi ollutkaan homo? Jos ei, miksi hän oli… Irma nosti tajuttoman, puolialastoman ja silminnähden kiihottuneen haltian syliinsä ja lähti kohti palatsia, pää niin täynnä sekavia ajatuksia, ettei edes tajunnut ihmisten tuijottavan.


7. luku

Aragorn alkoi olla huolissaan. Legolas ja tyttö olivat olleet kaupungilla jo liiankin kauan. Ei yksillä vaateostoksilla voinut mennä noin kauan. Huolestuneena kuningas vetäisi viittansa ylleen, veti hupun päähänsä ja hiipi ulos linnan portista. Aragorn suuntasi juuri kohti kaupungin keskustaa, kun hän huomasi tytön lähestyvän hitaasti pitkin katua Legolas sylissään: haltian vaaleissa hiuksissa oli verta. Kauhu valtasi kuninkaan mielen, ja hän rynnisti alas mäkeä tytön luokse.

”Valarin tähden! Mitä on tapahtunut?”

”Kaksi miestä hyökkäsi hän… öh, meidän kimppuumme. He kolkkasivat Legolasin, mutta sain heidät ajetuksi pois…” tyttö sai huohotettua, ennen kuin lysähti maahan, pudottaen samalla sylissään olleen haltian. Aragorn nousi ylös ja juoksi äkkiä takaisin linnaan hakeakseen apua. Vartijoiden suosiollisella avustuksella hän sai molemmat vietyä omiin huoneisiinsa. Puhdistettuaan Legolasin haavan ja tarkistettuaan, ettei tällä ollut muita vammoja, hän siirtyi tytön huoneeseen. Tämä vaikutti nukkuvan rauhallisesti, mutta oli hyvin uupuneen näköinen. Aragorn oli jälleen mykistynyt tytön kauneuden edessä. Pitkät, tummanruskeat hiukset; vaalea iho; suuret, nyt kiinni puristetut silmät; kauniit, ruusunpunaiset huulet… Yhtäkkiä hän tajusi kumartuvansa eteenpäin ja suutelevansa noita punaisia huulia. Tyttö inahti hiljaa, muttei vaikuttanut heränneen.

Aragorn kauhistui yhtäkkiä tekoaan ja ryntäsi ulos huoneesta. Mitä hän oli mennyt tekemään? Jos joku olisi tullut paikalle… Hän värähti kauhusta. Jos joku olisi tullut sisään, olisi Legolas varmasti saanut tietää alta aikayksikön, ja se olisi ollut heidän loppunsa. Kaikki ne vuodet yhdessä, ensin ystävinä, sitten rakastavaisina, olisivat menneet hukkaan. Hän ei halunnut sen tapahtuvan. Yksi tyttö ei voisi heitä erottaa. Aragorn päätti todistaa sen, ja suuntasi kohti Legolasin makuuhuonetta, koettaen kovasti uskotella itselleen, että haarovälissä tuntuva polte johtui vain tulevan odotuksesta.

Puolihorteisena haltia kuuli, miten joku lähestyi häntä. Legolas pakotti silmänsä auki ja katseli ympärilleen. Samalla hetkellä, kun hän tajusi olevansa taas omassa huoneessaan, ovi aukesi ja sisään astui hengästynyt Aragorn.

”Aragorn? Mikä hätänä?”

”Olet jo hereillä… hyvä. Pelkäsin joutuvani tekemään tämän vastoin tahtoasi, mutta nyt…”

Aragorn suorastaan loikkasi Legolasin sänkyyn ja painoi huulensa tämän huulia vasten. Yllättynyt haltia ei alkuun osannut tehdä mitään, mutta alkoi sitten tehdä kuninkaalle poskiontelotähystystä kielellään. Aragorn vastasi samalla mitalla ja alkoi kiskoa haltian yltä tämän ohuita housuja, joiden sisus pullotti lupaavasti. Legolas puolestaan repi kuninkaan vaatteita tämän yltä. Saatuaan näkyviin paljasta rintakehää ei haltia enää pystynyt hillitsemään itseään, vaan kirjaimellisesti repäisi Aragornin paidan kahtia.

Irma oli nähnyt hyvin outoa unta. Unessa hän oli ollut nakki. Nakki oli jäämässä kahden valtavan leivänpalan väliin: toinen oli ruisleipää, toinen vaaleaa ranskista. Uni oli todella hämmentävä. Hän päätti mennä kysymään Legolasilta neuvoa, koska hän tunsi sisimmässään, että haltia tietäisi, mitä uni oikein tarkoitti. Irma kysäisi lähimmältä suutelevalta pariskunnalta Legolasin huoneen sijaintia, kiipesi kuusi kerrosta portaita, vyöryi alas kaksi kerrosta portaan murennuttua, kiipesi vielä kaksitoista kerrosta, saapui ylimmän tornikamarin ovelle, väisti putoavaa kattohirren pätkää ja astui sisään ovesta koputtamatta. Sitten hän huomasi sängyllä puuhastelevan pariskunnan ja pyörtyi jälleen. Aragorn ja Legolas vilkaisivat toisiinsa ja huokaisivat yhteen ääneen:

”Tästä alkaa tulla tapa.”

A/N Loftiksen kaaduttua nämä hävisivät, joten postaan ne uudelleen.
It's such a little thing to weep—
So short a thing to sigh—
And yet—by Trades—the size of these
We men and women die!


-- Emily Dickinson

Granian Beag
Örkki
Viestit: 24
Liittynyt: Ti Helmi 03, 2004 3:06 pm

Viesti Kirjoittaja Granian Beag »

Ja minun kommenttini poistettiin enkä muista niistä/siitä muuta kuin että loistavaa huumoria ja jatkoa kaivataan! Kehittelen joskus myöhemmin kunnon palautetta, aivot jäivät matikankokeeseen...

Jade
Puolituinen
Viestit: 232
Liittynyt: Ma Tammi 05, 2004 11:29 am
Paikkakunta: Aavan meren tuolla puolen, jossakin on maa...

Viesti Kirjoittaja Jade »

Jatkoa?
*tapiti*

BTW, mitä hittoa tälle on tapahtunut? Kaikki on hävinnyt, PUFF vain!?
Miksi, voi miksi!!?
~Susilla ei ole kuninkaita~

Avatar
Elvédan
Samooja
Viestit: 549
Liittynyt: Ma Tammi 19, 2004 11:15 am
Paikkakunta: Grey Havens my destiny

Viesti Kirjoittaja Elvédan »

Voi vitsi Phi, nyt meidän rakentava palaute -keskustelumme on hävinnyt... :(

Ja sitä jatkoa kaivataan edelleen... Ei sillä, että yrittäisin painostaa, mutta kuitenkin...

Avatar
Jormungandr
Puolituinen
Viestit: 254
Liittynyt: Su Tammi 04, 2004 8:08 pm
Paikkakunta: godforsaken lunar hellscape

Viesti Kirjoittaja Jormungandr »

Jatkoa kaivataan ja sitä myös saadaan. Tosin viikon tauoilla. Ja kaiken huipuksi tämä on taas aikas lyhyt...

8. luku

Irma heräsi, kun jokin läpsähti hänen poskeaan vasten. Saatuaan silmänsä taas käyttökelpoisiksi hän huomasi, että läpsäyttäjä oli Legolas.

”Sanoinhan, että tämä toimisi.” haltia totesi omahyväinen virne naamallaan.

”Niin, mutta oliko se fiksua?” Aragorn kysäisi huvittuneena katsellessaan kirvelevää poskeaan pitelevää Legolasia.

”Ei. Se ei ollut fiksua.” Irma kuittasi, kammeten itsensä istumaan.

”Oikeasti, miten on mahdollista, että tulet aina paikalle, kun me… öh…”

”Sekstaatte? En minä tiedä. Huono tuuri.”

Aragorn ja Legolas olivat hämmentyneitä tytön suoraviivaisesta puhetavasta. Ne harvat naiset, joihin he olivat tutustuneet, olivat kierrelleet ja kaarrelleet puheissaan, mutta Irma meni suoraan asian ytimeen. Tyttö oli joko urhea, hullu tai uskomattoman tyhmä. Molemmat alkoivat vakavasti kallistua kahden viimeisen vaihtoehdon kannalle. Tytön käytöstavat eivät olleet kummoiset, eikä hän liioin olut kovin feminiininen. Jotain viehättävää hänessä silti oli. Yhtäkkiä kummatkin miehet tajusivat, että mitä suurimmalla todennäköisyydellä (noin yhtä suurella kuin sillä, että juuri kun hukkaat sateenvarjosi, puhkeaa ukkosmyrsky) he ajattelivat aivan samaa asiaa. Asiaa, jota kumpikaan ei olisi halunnut ajatella. Kumpikaan ei myöskään huomannut, miten Irma poistui huoneesta, mainiten jotain illallisesta mennessään.

Hetken mies ja haltia seisoivat sängyn vieressä, tutkien lattialankkujen välejä, joista osasta olisi kevyesti mennyt nyrkki läpi. Lopulta Legolas kyllästyi hiljaisuuteen.

”Sinäkin tunnet niin.”

Kuningas hätkähti.

”Tunnen miten?”

”Sinäkin rakastat häntä. Katsot häntä samalla tavoin kuin minuakin.”

Aragorn yritti avata suunsa esittääkseen vastalauseen, mutta hän ei saanut sanaa suustaan. Tarkkanäköisen haltian aavistus oli osunut oikeaan. Vaikka tämä mysteerinen tyttö oli ilmaantunut vasta edellisenä iltana, tämä tuntui jo osalta hänen elämäänsä, samalla tavoin kuin Legolaskin oli. Yhtäkkiä hän tajusi jotain siitä, mitä haltia oli juuri sanonut.

”Hetkinen… Sinäkin? Et kai vain…”

”Kyllä. Minäkin rakastan häntä.”

Molemmat olivat aivan hiljaa, osin järkytyksestä, osin… kumpikaan ei tiennyt, mistä. Pelosta? Vihasta? Surusta?

Irmalla ei ollut hajuakaan siitä, millaiset tunnelmat vallitsivat Legolasin makuuhuoneessa juuri sillä hetkellä, kun hän saapui jälleen suureen saliin. Siellä ei vielä ollut kovinkaan monia ihmisiä, ainoastaan muutamia tiukkahousuisia nuoriamiehiä, jotka esittivät jonkinnäköistä eroottista pantomiimia. Mutisten jotain homouden kirouksesta Minas Tirithissä, Irma siirtyi keittiöön etsimään jotain muutakin syötävää kuin perunaa. Laajassa keittiössä oli kyllä muutakin, mutta jostain syystä vihreäpilkkuinen kivinarinaleipä* ja talviturkin kasvattaneet epämääräiset lihakimpaleet eivät herättäneet ruokahalua. Pettyneenä Irma palasi ruokasaliin ja valmistautui kuudentoista perunalajin päivälliseen.

* Ei, siinä ei ole kirjoitusvirhettä. Kivinarinaleipä on leipää, joka on kovaa kuin kivi ja narisee pureskeltaessa. Esiintyy yleensä peruskoulujen kotitalousluokissa.
It's such a little thing to weep—
So short a thing to sigh—
And yet—by Trades—the size of these
We men and women die!


-- Emily Dickinson

Jade
Puolituinen
Viestit: 232
Liittynyt: Ma Tammi 05, 2004 11:29 am
Paikkakunta: Aavan meren tuolla puolen, jossakin on maa...

Viesti Kirjoittaja Jade »

Whihaa!!!Sie jatkoit, sie jatkoit! *hyppii*

Hienoa, hyvä kappale. :) Hienoahienoahienoa. Lisää?

*mussuttaa rakentavaa palautetta*
~Susilla ei ole kuninkaita~

Avatar
Elvédan
Samooja
Viestit: 549
Liittynyt: Ma Tammi 19, 2004 11:15 am
Paikkakunta: Grey Havens my destiny

Viesti Kirjoittaja Elvédan »

Aaa, sin jatkoit! Ja min kun olen pyörinyt täällä jo aika kauan, nyt vasta tajusin tulla katsomaan tälle osastolle...

Meidänkin koulusta löytyy kivinarinaleipää, valitettavasti jopa ruokalan puolelta... :|
Siellä ei vielä ollut kovinkaan monia ihmisiä, ainoastaan muutamia tiukkahousuisia nuoriamiehiä, jotka esittivät jonkinnäköistä eroottista pantomiimia.
*reps* Voin hyvin kuvitella...
Vuoden 2006 ja 2007 Runoilija sekä 2008 Legolas, kiitos!

"Elrond passes Over Sea. The end of his sons, Elladan and Elrohir, is not told: they delay their choice and remain for a while."
~The Letters of J.R.R. Tolkien

Avatar
July
Puolituinen
Viestit: 369
Liittynyt: Ma Tammi 05, 2004 9:24 am
Paikkakunta: Pöydän ääressä

Viesti Kirjoittaja July »

*osoittaa jatkoa ja räkättää hulluna* Voiluojavoiluojavoiluoja!

JORMUUUUUUUUUU! Sie jatkoit tätä! *glomp* Ja jatkoahan tulee pian, vai mitä? *tiukentaa otettaan Jormun kaulan ympärillä* VAI MITÄ! *kuristaa sitä (ej, ei SITÄ! Vaan kaulaa, kaulaa!! EI kalua! xD)nyt kovaa*
[Viisinkertainen Gimli-sormuspotan saaja (2004, 2005, 2006, 2007, 2009), rodunvaihtoleikkauksen jälkeen vuoden Merri 2010!]

Zenn
Örkki
Viestit: 116
Liittynyt: Su Tammi 04, 2004 9:32 pm

Viesti Kirjoittaja Zenn »

*rätkättää* Hyvähyvähyvä! :D Loistavaa, Jorma, L - O - I - S - T - A - V - A - A!!

*kiroaa itsensä kun huomasi nuo kaksi viimeisintä osaa vasta nyt*

Loistavuutta, jatkahan, oi kuningattareni! :D
Epätosimiehekäs mieli korvaa puuttuvan älyn.

Kaiutin
Örkki
Viestit: 59
Liittynyt: Ma Tammi 05, 2004 10:59 am
Paikkakunta: Tampere

Viesti Kirjoittaja Kaiutin »

Määkin haluan jatkoa. Kirjasto ihmettelee mitä teen yksin hihitellessäni. Hoh, ihmetelkööt vain.


:roll:
--------------------------------------------------------

Sorrow
Örkki
Viestit: 21
Liittynyt: Ke Tammi 14, 2004 2:56 pm

Viesti Kirjoittaja Sorrow »

Apua, en ole muistanut kommentoida vaikka olenkin uudet osat lukenut jo moneen kertaan läpi, ;). Edelleen tykkään oikein kovasti. Huumori sen kun kukkii ja juonikin on loistava. Yhdyn (hahah) edellisiin, jatkoa!

Vastaa Viestiin