Kun pahikset ne uuden duunin hommasivat...

Huumoria ja parodiaa yllin kyllin.

Valvojat: Andune, Ilona

Avatar
Thrior
Örkki
Viestit: 170
Liittynyt: Ke Heinä 06, 2005 6:47 pm
Paikkakunta: Mordor

Viesti Kirjoittaja Thrior »

Kiitokset taas kommentoijille :).
Jatkoa pitäisi tosiaan yrittää saada aikaiseksi, kunhan se jälleen kerran jonnekin karannut inspis suvaitsisi tulla takaisin :?.
Avatar-artti peräisin täältä: otisframpton.deviantart.com
Evil
Puolituinen
Viestit: 262
Liittynyt: Su Joulu 18, 2005 2:58 am
Paikkakunta: Jääkaapilta omaan huoneeseen.

Viesti Kirjoittaja Evil »

oi oi.. tämäkin! mie olen jo montakertaa lukenut! aivan ihana ^^ ois kiva tietää lisää mitä työpaikkoja esim. haltiat ja muut mitä ei oo vielä sanottu niin on saaneet ^^ sie varmasti osaisit keksii niille jotain hauskaa.....
no ainakin ehotin ^^ pai! *katoaa punaiseen sumuun.*
Mää ooon kookos ja sää oot mun ananaksein! <3

Vuoden 2007 Kälätäti? O_O;
Avatar
Thrior
Örkki
Viestit: 170
Liittynyt: Ke Heinä 06, 2005 6:47 pm
Paikkakunta: Mordor

Viesti Kirjoittaja Thrior »

Heh! Itse asiassa juuri eilen mietin mihin duuniin esimerkiksi haltiat ovat menneet... tai ainakin Legolas ja Elrond. Joten aion kyllä tämänkin seuraavaksi kertoa :D.
Avatar-artti peräisin täältä: otisframpton.deviantart.com
Avatar
Thrior
Örkki
Viestit: 170
Liittynyt: Ke Heinä 06, 2005 6:47 pm
Paikkakunta: Mordor

Viesti Kirjoittaja Thrior »

No niin ja tässä sitä jatkoa sitten viimeinkin tulee :D


------------------------------------------------------------


Mutta Elanor ei lentänyt järveen. Sen sijaan Sauronin Suu harppoi päättävin askelin kohti Samin mörskää vakaana aikomuksenaan dumpata muksu tylysti kynnykselle… ja mikäli tämä ei riittäisi, köyttää sen aidantolppaan.

Suun saapuessa pyöreän oven eteen ja tarratessaan olallaan edelleen hykertelevään Elanoriin, ovi lennähtikin äkisti auki ja ovensuussa seisoi vihoviimeinen henkilö jonka Suu olisi halunnut tavata: Peregrin Took!
Hobitti toljotti aikansa itseään lähes kaksi kertaa pidemmän Suun keskivartaloa, kunnes älysi nostaa katseensa ylemmäs ja hänen kasvoilleen kohosi idioottimaisin virne minkä Sauronin Suu oli miesmuistiin nähnyt.

”Oho… ai moi! Öh. Mitä kuuluu?” Pippin mökelsi ja heräytti väkinäisen naurun.

Suusta näytti epäilyttävästi siltä kuin hän olisi juuri keskeyttänyt hobitin jostakin kielletystä toiminnasta. Tämän hän päätteli typerästä hymystä, kammottavasta naurahduksesta, tavasta jolla hobitin korvat olivat alkaneet punoittaa, mutta ennen kaikkea siitä, ettei tällä ollut yllään kuin pelkät villakalsarit.

Sauronin Suu toi kätensä lanteilleen ja loi hobittiin syyttävän katseen: ”Keskeytinkö minä kenties jotain… tärkeää?”

”Öh… et. Siis et mitään tärkeää… tuota noin… minulla ja muutamalla kaverilla oli vain… eräs juttu kesken. Tuota… minä luulin sinua Samiksi… tai siis kun kuulin, että joku oli tulossa niin oletin Samin tulevan takaisin, mutta olisihan se oikeastaan ollutkin vähän kummaa, jos se nyt jo olisi lakannut kiukuttelemasta.”

Hobitti virnisti taas. Tällä kertaa huomattavasti rennommin, sillä oli viimein toipunut yllätyksestään.

Sauronin Suu tuijotti hobittia hyvin pitkään, kunnes äkkiä sisältä kajahti äkäinen huuto: ”Saamari soikoon tässä koko päivä aikaa ole!”

”Okei okei!” Pippin huudahti ja ryntäsi takaisin sisään rysäyttäen oven niin voimakkaasti kiinni, että se kimposi takaisin auki.

Sauronin Suu tuijotti auki jäänyttä ovea pohtien kiivaasti uskaltaisiko vilkaista mitä sisällä oikein touhuttiin. Hän ei ollut aivan varma mahtaisiko idea olla järin terveellinen, mutta minkäpä hän pohjattomalle uteliaisuudelleen mahtoi. Niinpä hän veti syvään henkeä, kumartui ja astui ovesta sisään. Kohta hän kuitenkin peruutti takaisin, laski olalleen unohtamansa Elenorin alas ja lähti uuteen yritykseen.

Kun hän ojentautui kurkistamaan kulman takaa keittiöön, kohtasi hän kaikkien aikojen älyttömimmän näyn ja huomasi siinä samassa pärskähtävänsä ääneen: ”Mitä vit-?”

Ren niminen sormusaave nosti katseensa pelikorteistaan, hätkähti ja heilautti kätensä osoittamaan suoraan kohti Sauronin Suuta: ”Ei perhana! Eikös siinä seiso vanhan kunnon Leipäläpi? Haluatko osallistua räsypokkaan?”

Muutkin pöytäseurueen enemmän tai vähemmän puetut jäsenet kääntyivät katsomaan.

Pippin näytti jälleen kerran punastuvan: ”Ai hitsi. Olisinhan minäkin voinut kysyä jos se olisi halunnut tulla mukaan. Miten kauhean itsekäs minä olenkaan. Katsokaa nyt kuinka se järkyttyi kun en pyytänyt.”

Sauronin Suu oli jähmettynyt paikoilleen ja liikutteli typerästi suutaan kuin kala kuivalla maalla.

”En oo totakaan häiskää aikoihin nähnyt”, murahti yksi erittäin kumaraselkäinen örkki pälyillessään entistä Barad Dûrin komentajaa keltaisilla silmillään, ”Viimeksi muistan sen siltä ajalta kun se sillon sotaan lähtiessä haukkui minua vanhaksi pääsiäissadusta karanneeksi noita-akaksi.”

”Ei kai sentään? Vallan nätti tyttöhän sinä olet”, säteili roteva Uruk-Hai örkki saaden naispuolisen örkin lievästi punehtumaan ja päästämään kurkustaan jonkin epämääräisen äännähdyksen joka oli kaiketi olevinaan kikatusta.

”Lopettakaa nyt helvetti soikoon tuo ihme härpitys! Minä haluan pelata tämän peevelin pelin joskus loppuunkin”, karjaisi se sama äkeä ääni, joka näytti kuuluvan aina niin iloiselle Khamulille.

Sauronin Suu ei edelleen saanut mitään ääntä suustaan. Niin järkyttynyt hän oli. Räsypokkaa? Räsypokkaa örkkien, sormusaaveiden ja hobitin kesken?
Tästä riittäisi kerrottavaa joskus pimeinä talvi-iltoina, Suu tuumasi ja kuvitteli jo itseään höpöttelemässä hampaattomana vanhuksena joillekin kasvottomille tyypeille; kenties omille lapsenlapsilleen joita hän ei kyllä ikimaailmassa hankkisi.

Äkkiä matala, karhea ääni havahdutti hänet kuvitelmistaan:
”Niin, että haluaisiko herra siis kenties osallistua?”

Sauronin Suu laski katseensa ja huomasi tuijottavansa harmillisen tutunnäköistä kääpiötä jota ei ollut aluksi huomannut. Sormuksen seurueessa kunnostautunut Gimlihän se siinä puolialastomana istui ja tuijotti häntä kysyvästi.

”Minä… minulla on kiire!” Sauronin Suu kähähti, käännähti kaapu hulmahtaen ympäri ja singahti ovesta ulos kuin nuoli.

Pihalle päästyään hän oli vähällä törmätä päistikkaa hohtavahiuksiseen mieshaltiaan, jonka hampaat välkehtivät auringonvalossa tämän hymyillessä leveästi.

”Ah no, mutta päivää”, haltia hengähti räpytellen pitkäripsisiä silmiään.

Sauronin Suusta näytti epäilyttävästi siltä kuin tällä olisi ollut ripsiväriä. Tarkemmin katsottuna haltia näytti varsin tutulta. Missä kummassa hän oli tämän nähnyt? Haltia naurahti ja siinä samassa Sauronin Suun päässä syttyi äkillinen oivallus.


~ Flashback ~

Hän oli juuri ratsastanut Mordorin synkeästä portista ulos ylpeänä kuin vastamuninut kana. Hän käkätti pilkallisesti onnettomalle armeijalle, joka koostui pääosin Gondorin ja Rohanin miehistä. Hän mollasi Aragornia avoimesti persleukaiseksi ja oli suunnattoman ylpeä itsestään.

Hänen naurunsa kuitenkin hukkui jostakin kantautuvaan hurinaan. Hän käänsi katseensa naama punaisena pihisevästä Aragornista kohti metelin lähdettä; haltiaan, joka oli suunnannut kasvoihinsa hiustenkuivaajan. Haltian vaaleat kutrit hulmusivat ja välkehtivät mahtipontisesti kuivaajan aiheuttamassa tuulessa. Aika näytti hidastuvan ja paikalle laskeutui tympeä hiljaisuus lukuun ottamatta hiustenkuivaajan tasaista hurinaa.

Hän näki kuinka Aragorn käänsi katseensa hitaasti kohti haltiaa, hän näki kuinka tämän silmät kapenivat ja seuraavaksi tämän kurkusta kumpusi karjaisu: ”LEGOLAS! Tämän tarinan traaginen sankari olen MINÄ!”


~ End of flashback ~


”Sinä!” Sauronin Suu mölähti, ”Sinä olit se hullu haltia hiustenkuivaajan kanssa.”

Legolas näytti loukkaantuneelta ja hän heristi ärsyttävästi sormeaan: ”Tsot tsot! Minä olen tosiasiassa erittäin älykäs yksilö joten herkeä nimittelemästä hulluksi. Sitä paitsi… mitä pahaa siinä on jos hieman yritin erottua joukosta. Voih! Olisin vain toivonut, että sieltä olisi löytynyt joku mäennypäle jonka päälle olisin voinut mennä seisomaan.”

Sauronin Suu rypisti otsaansa.

”Kuvittele!” haltia henkäisi unelmoivasti, ”Miten upea näky se olisi ollut! Komeaakin komeampi haltia ratsain mäen päällä, hiukset hulmuten auringossa, jousi jännitettynä ja kuinka päättäväinen katse! Ah mikä näky! Mikä täydellinen sankari! Kaikki naiset olisivat heittäytyneet jalkoihini!”

”Siellä ei ollut naisia”, Suu totesi jäyhästi, mutta haltia ei näyttänyt häiriintyvän.

Tämä katseli silmät kiiluen jonnekin tyhjyyteen, selvästi haaveillen itsestään traagisena sankarina.

Lopulta hän näytti havahtuvan ajatuksistaan: ”Ah… ai niin. Mihinkäs minä jäinkään?”

Hän tarkkaili Sauronin Suuta arvioivasti, hönkäisi ja laski kädessään kantamansa pinkin salkun maahan. Hän polvistui salkun eteen ja napsautti sen auki.

Sauronin Suun kysyvään katseeseen hän vastasi säihkyvällä hymyllä ja höpöttämällä: ”Minä myyn nykyään kauneudenhoito-tuotteita ovelta ovelle! Ajattelin kyllä joskus perustaa oikean kosmetiikka- ja terveydenhoitoliikkeen, mutta tämä on hyvä alku. Täältä löytyy niin helkkaristi käsittämättömän rumia tyyppejä. Esimerkiksi sinä siinä näytät olevan kipeästi avun tarpeessa.”

Sauronin Suu puraisi huultaan ja puristi kätensä nyrkkiin.
Legolas nousi takaisin jaloilleen pidellen käsissään laukusta kaivamaansa listaa.

”Hmmh… katsotaanpa. Sinulle minä suosittelisin hampaiden valkaisua, ienhoitoa, perusteellista kasvojen kuorintaa, deodorantin päivittäistä käyttöä, hiuslisäkkeitä sekä tyylineuvojalla pistäytymistä. Aah… ja tietenkin manikyyriä. Hinta vaivaiset 999 kultakolikkoa.”

”Kuulehan sinä senkin…” Sauronin Suu kihisi, mutta Legolas keskeytti.

”Ah… ja tietenkin oman kuntoneuvojan palkkaamista. En tarkoita loukata, mutta ryhtisi on aivan perseestä ja jos oikeasti haluat yhtä kiiltelevät ja kiinteät lihakset kuin minulla niin kannattaisi tosiaan ryhtyä töihin, sillä sinulla on paaaaaljon tekemistä. Minä tiedän erään erittäin hyvän kuntoneuvojan. Hänen nimensä on Legolas Viherlehti.”


~*~


”JOKO TAAS?” karjaisi Khamul, kun ovelta kantautui vaimea koputus ja käänsi murhanhimoisen katseensa kohti eteistä, ”Jos se on taas se irvileuka niin en vastaa seurauksista. Keskeyttää nyt jatkuvasti toisten peliä.”

Pippin vinkaisi säikähdyksissään ja kiirehti ovelle. Tällä kertaa hän avasi sen varovaisesti raolleen ja hieman yllättyi kun oven takana seisoikin Sauronin Suun sijasta Legolas.

”Hei Pippin!”, haltia mongersi, ”Ei sinulla sattumoisin olisi lainata pihviä?”

”Pihviä? Mutta etkös sinä ole kasvinsyöjä? Sinähän sanoit että pihvi lihottaa ja… öh… miksi sinun toinen silmäsi on musta?”
Avatar-artti peräisin täältä: otisframpton.deviantart.com
Avatar
Andune
Velho
Viestit: 1085
Liittynyt: Ke Joulu 28, 2005 12:08 pm
Paikkakunta: Valimar

Viesti Kirjoittaja Andune »

ahihihihi,aivan mieletöntä :D ei voi muuta sanoa ku että mahtavaa,tätä lisää!Nauroin sen verran et sisko sano et älä ny tuolilta putoo :D jatkoaaa!!!!
Vuoden Tolkienisti 2007, Vuoden Aragorn 2008 ja 2010 sekä Vuoden Draama-ficcaaja 2009
Avatar
Thrior
Örkki
Viestit: 170
Liittynyt: Ke Heinä 06, 2005 6:47 pm
Paikkakunta: Mordor

Viesti Kirjoittaja Thrior »

No tässä tulee :). Aika lyhyt kappale tosin :oops:.

--------------------------------------------------

Sauronin Suu tiesi rikkoneensa sääntöjä. Tiesi sen tarkalleen. Hänet oli uuden uravalintansa alkuaikoina pakotettu muiden pahisten tavoin kuuntelemaan Celebronin ummehtuneella äänellä lausutut PUT-ohjelman säännökset, kärsimään läpi koko pitkän ja kamalan luennon. Jostakin syystä Gandalfista Celebron oli paras henkilö puuduttavien puheiden pitämiseen, vaikkakin Sauronin Suu oli varma, että velho ei vain yksinkertaisesti jaksanut itse vaivautua eikä ollut löytänyt muita halukkaita.

Celebron olikin sodan päätyttyä kunnostautunut haltiakoulun opettajana. Harvinaisen vihattuna opettajana, sillä kukaan ei jaksanut kuunnella hänen narisevaa ja venyttelevää puhetapaansa. Muutamat haltiaäidit olivatkin lähettäneet kouluun erotusanomuksia, sillä heidän mielestään oli täysin Celebronin vika, että suuri osa haltioista puhui kuin elämäänsä kyllästynyt entti.

Nyt Sauronin Suu tiesi olevansa liemessä. Hän oli luennon jälkeen ottanut säännöistä selvää itse, sillä ei ollut muistanut Celebronin horinoista sanaakaan ja yksi pykälä sanoi harvinaisen selkeästi, että kaikki Pahisten Uudellen Työllistämis –ohjelmaan osallistuneet pahikset eivät saaneet käyttää väkivaltaa muita kansoja kohtaan ellei sitten kyseessä ollut itsepuolustus.

Ja nyt Suu oli mennyt mottaamaan Legolasin silmän mustaksi.

”Kyyyllä kaiii sie tieeeet, että se mitä sä teiiiiiiit oli sääntöjä vastaan?” Celebron mumisi silmät puoliummessa pöytänsä takaa ja tarkkaillen laiskasti edessään istuvaa Sauronin Suuta, joka jökötti harvinaisen epämukavassa puutuolissa.

Celebronin vieressä istui Gandalf, joka jo puoliksi nukkui ja Sauronin Suusta vasemmalle, turvallisen välimatkan päässä, kiemurteli Legolas omalla yhtä kamalalla puutuolillaan. He kaikki olivat suuressa teltassa jossa oikeudenkäyntejä sun muita neuvonpitoja tavallisesti pidettiin.

Sana Sauronin Suun teosta oli levinnyt nopeasti. Musta silmä paistoi haltian typerästä naamasta kuin piste dalmatiankoiran turkissa, vaikka tämä olikin häpeissään yrittänyt peittää vamman puuterilla. Syyllinen paljastui viimeistään silloin kun Legolas oli heti Sauronin Suun nähtyään kirkunut: ”Maastoutukaa!” ja pommittanut tätä kylpykuulilla.

”Miiiiittäs sannottavaaa siul niinku oooon puolustukses?”

”Se oli itsepuolustusta!” Suu paukautti.

Celebron kohotti kulmakarvaansa.

”Sanallisia syytöksiä vastaan”, Sauronin Suu jatkoi ja mulkoili takaisin tuijottavaa Legolasia, ”Se tuossa hienovaraisesti tuli vihjailemaan, että minun ruma pärstäni kaipaisi läpikotaista kohennusta. Kunnianloukkaus jos minulta kysytään.”

Legolas tuhahti: ”Minkäs minä sille voin, että teikäläinen näyttää joltakin lepakon ja kuolleen pahkasian yhdistelmältä. Siksipä tuotteitani kaupittelinkin”

”No niin! Siinäs kuulitte!”

Celebron räpytteli hitaasti silmiään ja tuijotti täysin välinpitämättömän näköisenä kumpaakin:
”Tieeeettekö työöö, että te kuulostatteeee ihan kolmenkesäisilt kakaroiiiiilt?”

Molemmat osapuolet punehtuivat lievästi, mutta kumpikaan ei sanonut mitään, vaan tuijotti uhmakkaana Celebronia.

”Miuuuust tee ootte kyl molemmat tähän syyllissiiiii, muuuutta tähän liittyy kummiskiiiii pahoinpitely.”

”Aivan!” kiekaisi Legolas, ”Te kaikki näette mitä tuo variksenpelätin oikein teki. Minä näytän täysin naurettavalta, en yhtään niin seksikkäältä kuin ennen ja se on täysin tuon vika!”

”Voin kyllä lyödä sen toisenkin silmän mustaksi jos se on sinusta siten tasapainoisemman näköistä”, Sauronin Suu mutisi jäätävän hiljaisella äänellä.

”Kuuletteko? Se uhkailee!”

”Vaitiiii!” Celebron mörähti läpikotaisin pitkästyneesti, ”Ojentukkaaaas tänne päiiiiiin.”

Sauronin Suu ja Legolas jakoivat jälleen murhaavat katseet, kumartuen sitten eteenpäin tuoleillaan.

”Lähheeemmäs.”

Molemmat raahasivat tuolinsa aivan pöydän eteen. Celebron nousi hitaasti tuolistaan, nojautui eteenpäin ja paukautti räjähtävän korvatillikan molemmille kiistakumppaneille, Sauronin Suulle vielä toisellekin korvalle.

”AIIIIH! Miksi minä sain kaksi, mutta tuo pölvästi vain yhden?” tämä kimitti osoittaen Legolasia paljonpuhuvasti sormellaan.

Celebron tuijotti häntä silmäluomet lerputtaen: ”Legolassiiii on tännäääään jo lyöt kaks kerttaaaaa. Ansaitsit rangaistuksen sieeeekin. Ja nyt häipykkeeee. Mie en jaksa tämmöööstä sontaaa.”

Sen sanottuaan Celebron keräsi paperit pöydältä kainaloonsa ja laahusti polvet niksuen ulos teltasta johon laskeutui painostava hiljaisuus.

”Örh! Onko oikeudenkäynti jo päättynyt?” örähti viimeinkin havahtunut Gandalf.
Avatar-artti peräisin täältä: otisframpton.deviantart.com
Cash
Samooja
Viestit: 523
Liittynyt: To Marras 10, 2005 3:49 pm
Paikkakunta: Häntä on kaksi, He ovat rikki. Toinen on Helvetissä, Toinen on taivaassa. Etsi sieltä.

Viesti Kirjoittaja Cash »

Oi HyväHyvä!!!^^
Kiwaa!!!Tosi hyvä^^ !Jatkoa vielä???Minä kuvittelin tuossa pippin-kohtauksessa ,että se pipsu oli vähän niinkuin...Nauttimassa vapaajastaan^^
Voivoi!!!O-o Mutta korttiahan ne oli pelaamassa...

Jatkahan vielä^^

Sauronin Suusta on kiva lukea^^
Ihan paras hahmo...
Heippa!!
*Lentää pinkillä elefantilla keskimaahan*
OLEN EX: Devil in Heaven :D
Cash on erittäin epäaktiivinen loftislainen ja on pahoillaan siitä, se haluaisi olla täällä useammin, mutta kaikki töpöt on melkein jo läpikäydyt ja kyllä tämä pikkupiru siltikin täällä sekoilee, olimiten oli.
Evil
Puolituinen
Viestit: 262
Liittynyt: Su Joulu 18, 2005 2:58 am
Paikkakunta: Jääkaapilta omaan huoneeseen.

Viesti Kirjoittaja Evil »

Devili sanoi kaiken ... mutta miusta tuo Celebronin puhe tapa on aivan ihana!!

oooiiii että mie pidän näistä^^ jatkoa odotellen ^^
*häipyy verenpunaiseen sumuun.*
Mää ooon kookos ja sää oot mun ananaksein! <3

Vuoden 2007 Kälätäti? O_O;
Nuuhku Sakura
Puolituinen
Viestit: 210
Liittynyt: Ke Marras 30, 2005 4:08 pm
Paikkakunta: Saastapalatsi

Viesti Kirjoittaja Nuuhku Sakura »

Lopussa ensimmäinen reakstioni oli: EEEEEEEEEEEEEEEEEEIIIIIIIIIIIIIII!...

Huhaa, tämä on ihan mieletön... *Kierii maassa naurusta* Repeilin kooooooko ajan. "Sano Pentti vaan" Voi tsiisus... tuo oli ihan paras!

*Hyppää Nazgul taksinsa kyytiin, joka pillastuu. Kun hakkaan sitä selkään nauraessani*

IIIIIIIIAAAAAAAAAAAAAAAURRRRRRRRRGHHHH!

*Pamahtaa maahan* auts...
Pystyyn... Vaakaan... Ristiin... Rastiin...
Aina vastaus on sama:
Wakkaus
Gorith
Örkki
Viestit: 70
Liittynyt: Ma Joulu 12, 2005 5:41 pm
Paikkakunta: Tynnyri

Viesti Kirjoittaja Gorith »

Mahtavaa, kerrassaan! :lol: Saur... ehh... siis Leipäläpi on varsinkin vallan mainio.
Hänen naurunsa kuitenkin hukkui jostakin kantautuvaan hurinaan. Hän käänsi katseensa naama punaisena pihisevästä Aragornista kohti metelin lähdettä; haltiaan, joka oli suunnannut kasvoihinsa hiustenkuivaajan. Haltian vaaleat kutrit hulmusivat ja välkehtivät mahtipontisesti kuivaajan aiheuttamassa tuulessa. Aika näytti hidastuvan ja paikalle laskeutui tympeä hiljaisuus lukuun ottamatta hiustenkuivaajan tasaista hurinaa.

Hän näki kuinka Aragorn käänsi katseensa hitaasti kohti haltiaa, hän näki kuinka tämän silmät kapenivat ja seuraavaksi tämän kurkusta kumpusi karjaisu: ”LEGOLAS! Tämän tarinan traaginen sankari olen MINÄ!”
*reps* Ei juma! Ja teippikin vielä lopussa... :D
Muutamat haltiaäidit olivatkin lähettäneet kouluun erotusanomuksia, sillä heidän mielestään oli täysin Celebronin vika, että suuri osa haltioista puhui kuin elämäänsä kyllästynyt entti.
Mahtava vertauskuva. Oikeasti. Käkätän tuota seuraavan kuukauden. :lol:
Miksi pitäisi olla toisten kaltainen, kun heitä on jo niin paljon?

Ultimate Sparks&slash-fan
Avatar
Thrior
Örkki
Viestit: 170
Liittynyt: Ke Heinä 06, 2005 6:47 pm
Paikkakunta: Mordor

Viesti Kirjoittaja Thrior »

Jälleen kerran kiitokset kaikille jotka vaivautuivat kommentoimaan :D.

Nurlu, Nuuhku ja Shadi kirjoitti:
*Hyppää Nazgul taksinsa kyytiin, joka pillastuu. Kun hakkaan sitä selkään nauraessani*
IIIIIIIIAAAAAAAAAAAAAAAURRRRRRRRRGHHHH!
*Pamahtaa maahan* auts...
Heh heh. Nazgûl taksin hallitseminen on taitolaji :wink:.

Anyways... tässä hieman jatkoa....


------------------------------------------------------------------


Harvinaisen omituisesta oikeudenkäynnistä oli kulunut miltei viikko, mutta vieläkään eivät Legolas ja Sauronin Suu kyenneet katsomaan toisiaan mulkoilematta.

Sauronin Suu oli toki ollut onnekas, ettei välikohtauksesta ollut pärähtänyt pahempaa rangaistusta kuin kivulias korvatillikka, mutta hän sai tapahtuneesta silti merkinnän uuteen rikosrekisteriinsä (Mordorin aikainen olisi yltänyt Hobittilasta Riwendeliin). Tämä ärsytti entistä Barad Dûrin komentajaa huomattavasti, sillä se vaikeutti hänen työnsaantiaan. Jos hän joskus joutuisi paapomaan kitiseviä haltiakakaroita, nämä eivät varmaankaan ilahtuisi siitä, että Suu oli juuri heidän lajinsa kohdalla syyllistynyt päällekarkaukseen. Asiaa tosin hieman helpotti, että Celebron oli päättänyt mainita myös lieventävät asianhaarat eli sen, että Sauronin Suu oli hyökännyt yllytettynä eikä hetken mielijohteesta. Koko sekoilu kuitenkin raivostutti Sauronin Suuta mitä suurimmissa määrin ja samaa voitiin sanoa myös Legolaksesta. Haltian silmä ei ollut vieläkään kunnolla parantunut ja tätä kismitti se, että joutui käyttämään päivittäin peitevoiteita ja puuteria. Kumpikin osapuoli oli lisäksi aivan liian jääräpäinen luovuttaakseen ensin joten hiljainen vihanpito voisi hyvinkin jatkua vaikka kuukausia.

Työt kuitenkin jatkuivat ja elämä soljui eteenpäin normaaliin malliin tai ainakin niin normaaliin kuin Hobittilassa nykyään oli mahdollista.

Sam ei ollut vieläkään palannut retkeltään, mutta hänestä oli kuitenkin saatu kuulla tiedotusvälineiden kautta. Kontuun perustetussa painotalossa julkaistiin yhtä Keski-Maan harvoista päivittäissanomalehdistä nimeltä ”Lehti josta löytyy uutisia”. Idioottimaisesta nimivalinnasta kertoo luultavasti ihan tarpeeksi se, että päätoimittajana patsasteli Merri. Lehden sisältökin koostui lähinnä sanaristikoista, sarjakuvista ja Gandalfin niksinarikasta, mutta toisinaan jopa Merrin laiskanpuoleisten tietolähteiden korviin kantautui muhevia uutisaiheita. Tällä kertaa etusivun oli vallannut Sam, joka oli Pentti-kaverinsa kanssa yllätetty spreijaamasta kännispäiten hävyttömyyksiä Elrondin töllin seiniin.

Sauronin Suu tuijotti otsa rypyssä isoa mustavalkoista valokuvaa jossa Sam oli heilauttanut käsivartensa taakse, ilmeisesti heittääkseen kuvaajaa spray-tölkillä otsaan ja jossa Pelrog puolestaan virnisteli takana silmät juopuneesti harittaen ja voitonmerkkiä näyttäen. Kaverusten töhrimän seinän vieressä kohosi vino pino tyhjiä lasipulloja ja oluttynnyreitä sekä muutama kärähtänyt paistotikku joiden päästä saattoi vielä erottaa vaahtokarkkien jäänteitä. Suuhun iski äkkiä jukelaton himo painella siltä seisomalta karkkikauppaan, sillä hän oli aina ollut hulluna vaahtokarkkeihin. Nyt hän kuitenkin karkotti ajatuksen mielestään ja syventyi lukemaan artikkelia samalla kun tarpoi hitain askelin pitkin Hobittilan tomuista päätietä.


ILKIVALTAA RIWENDELISSÄ:

Myöhään eilen iltapäivällä yllätettiin ylipainoinen hobitti sekä tulihirviö tekemästä ilkivaltaa Riwendelin arvostetun asukkaan, Elrond Mielipuolen... Puolimielen... Puolihaltian talon seinään.

Ilkivaltaan syyllistyneet olivat tekohetkellä pahasti päissään, mutta ainoastaan hobitti käyttäytyi väkivaltaisesti toimittajia kohtaan eikä halunnut kommentoida tapahtumia muutoin kuin suoltamalla ulos painokelvotonta tekstiä. Myöskään tulihirviöstä emme saaneet irti muuta tietoa kuin, että häntä tulee kutsua Pentiksi ja hän haluaa viettää seuraavan lomansa Tiibetissä jakkihärkien keskellä.

Ilmoituksen tästä häpeällisestä teosta teki sen tapahtumahetkellä soutelemassa ollut Lorienien valtiatar Galadriel, jolta saimme myös tarkempaa tietoa tapahtuneesta:

”Minä siinä illalla kyllästyin kuuntelemaan ukkoni horinoita, joten otin ompeluseuran naisten kanssa parit paukut jonka jälkeen ajattelin lähteä virkistävälle veneretkelle kauniilla puhallettavalla kumijoutsenellani. Aioin poiketa tapaamaan ystävääni Elrondia, mutta se ei käynytkään päinsä, sillä huomasin unohtaneeni airot kotiin. Olin siinä siis vain virran vietävänä, kunnes saavuin sellaiseen joen kohtaan josta huomasin mitä talon takana oli tekeillään. Käytin siis uskomattomia telepaattisia kykyjäni ja kutsuin muita haltioita paikalle estämään moisen ilkeilyn. Ne kirjoittivat siihen seinään aivan kamalia valheita. Niin, että ennen kuin kukaan olettaa mitään, voin vakuuttaa, että en ole IKINÄ ollut Riwendelissä harrastamassa kolmenkeskeistä kivaa Elrondin ja Gandalf-velhon kanssa.”



Sauronin Suu päätti keskeyttää lukemisensa siihen ja viskasi lehden tuhahtaen lähimpään roskakoriin. Sam mahtaisi olla mielissään, kun näkisi oman pärstänsä pällistelevän lehden kannesta ja mitähän tämän vaimo mahtaisi tuumata. Suu hykerteli hetken ajatukselle kaivaen sitten taskustaan rypistyneen kirjeen. Hän pysähtyi lähelle jonkun hobitin asumusta ja luki ties monennenko kerran kirjeen lähettäjän nimen ja osoitteen, jotka oli töherretty niin pienellä präntillä, että hän joutui toden teolla näkemään vaivaa saadakseen koko kirjeestä mitään selvää. Hän survoi kirjeen takaisin taskuunsa varmana siitä, että oli tullut oikeaan paikkaan ja maleksi sitten koputtamaan ovea.

Kohta avaamaan saapui äärimmäisen äkämystyneeltä vaikuttava vanha hobitti, joka kuitenkin hänet nähtyään selvästi rentoutui ja väläyttipä jopa hymynkin. Sauronin Suuta halutti kysyä oliko hobitti kenties likinäköinen, sillä selkeää enemmistöä hänen asiakkaistaan halutti pamauttaa ovi heti päin hänen naamaansa. Itse asiassa Pippin ja Elanor olivat ainoita jotka tapasivat hänet nähdessään oikein riemastua.

”Ah… siinähän sinä olet. Tule peremmälle”, vanhus kehotti siirtyen itse syrjään.

Suu nyökkäsi, kumartui ja ahtautui sisään paukauttaen tällä kertaa päänsä petolliseen kattokruunuun.

”PERRRRRRRhanan upea päivä, eikö?” Suu hymyili öljyisesti ja puri hammastaan estääkseen itseään karjaisemasta ääneen sitä mitä oikeasti oli halunnut sanoa.

Onneksi hobitti ei näyttänyt välittävän hänen sanavalinnastaan. Tämä löi oven kiinni ja viittilöi Suuta seuraamaan häntä keittiöön vaappuessaan itse astiakaapin kimppuun.

”Perhanan upea päivä tosiaan. Itsekin menisin mieluusti ulos, mutta täytyy ajatella hauraita luitani ja kun ei tuo suolikaan enää entisen veroinen ole. Kun hätä iskee, niin vessaan on päästävä ja äkkiä. Tiedät varmaankin tunteen? Vai tiedätkö? No totta kai tiedät. Jokainenhan meistä on joskus nuorenakin vatsavaivoista kärsinyt.”

Suu hymähti vaivautuneena ja päätti sitten ohjata keskustelun muualle:
”Tehän olette Bilbo Reppuli, eikö totta?”

”Juu… oikea paikka. Ihmetteletkin varmaan mitä hemmettiä minä vielä Hobittilassa teen?”

”No tuota… äh…”

”Niinkun katsos minä lähdin jo kerran pois ja jätin tämän mörskän sukulaiselleni. Lähdin ennen sotaa Riwendeliin tapaamaan haltioita.”

Bilbo paukautti pöytään kaksi naurettavan pientä teekuppia ja viittilöi Suuta istuutumaan alas. Sitten hobitti kolisteli teepannunsa kimppuun Sauronin Suun pohtiessa kuumeisesti kuka hitto papparainen itse asiassa edes mahtoi olla ja mitä se häntä liikuttaisi vaikka tämä asuikin Hobittilassa.

”Ajattelin voivani rentoutua”, hobitti totesi kaataessaan kuppeihin vettä pannustaan, ”Vaan toisin kävi. Sormuksen saattueen lähdettyä matkaan Elrond järjesti niitä hiton orgioitaan miltei joka viikonloppu ja lopulta minä menetin hermoni ja päätin tulla takaisin.”

Bilbo tuhahti, paukautti pannun takaisin hellalle ja istahti omalla tuolilleen vastapäätä hyvin kiusaantuneen näköistä vierastaan.

Tämä yritti tuikata väliin jotakin, mutta hobitti vain jatkoi: ”Ihme tyyppi se Elrond. Juhli viikonloppuisin kuin viimeistä päivää ja viikolla vaikutti siltä, että suunnitteli itsemurhaa. Ennusteli minullekin siellä varhaista kuolemaa, liihotteli pitkin käytäviä kuin joku nunna ja sai tyttärensäkin itkemään mokomilla ’Kuolee se sinun äijäsi kumminkin’ -puheillaan. Heh. Ei se ikinä tykännyt tyttärensä poikaystävästä ja voitkin arvata kuinka hän riemastui kun pari meni sodan jälkeen naimisiin ja ilmoitti hankkivansa lapsen.”

Hobitti nauroi pitkään ja kaikuvasti jolloin päätään raapiva Sauronin Suu näki viimeinkin tilaisuutensa tulleen.

”Niin minä sain teidän kirjeenne eilen. Pyysitte tulemaan tänne tänään joten…”

”Äh… niin se kirje. Olisi sitä voinut jalankin tulla kysymään, mutta tiedäthän kun tuo polvi niin reistailee. Se on reistaillut jo vuodesta-”

"-joten jos ensin katsotte paperini niin-”

”Nääh… minä mitään papereita katso. Olen kuullut aivan tarpeeksi puheita sinun työstäsi jota muuten ihailen, sillä penskat voivat olla niin hemmetin ärsyttäviä. Muistan kun minä itsekin kerran nuorena miehenä…”

”Niin niin. Päivä on kaunis, Elrond on hölmö, suoli ei toimi, polvikin reistailee ja minulta menee hermot”, Suu kivahti läpikotaisin kyllästyneenä, ”Vipatkaa jo ne kakarat tänne niin päästään itse asiaan.”

Hobitin ilme synkkeni ja Suun teki äkkiä mieli potkaista itseään sääreen.

No sepäs olikin vallan mahdottoman kohteliaasti sanottu senkin älykääpiö. Taitaa ylimääräinen tippi jäädä haaveeksi.

”Aivan…”, vanhus nyökkäili hitaasti, ”…aivan. Joo… voi perse…”

Hobitti käänsi katseensa kulmat kurtussa ikkunaan ja vaikutti äkkiä täysin poissaolevalta, ikään kuin olisi unohtanut olevansa siellä.

Sauronin Suu oli jo vähällä sanoa jotakin, kun vanhus kääntyikin takaisin häntä kohti: ”Asiahan on nyt niin, että pyytäisin palvelusta.”

Suu kohotti kulmaansa.

”Tämä koskee erästä tuttavaani. Nimittäin sukulaistani Frodo Reppulia. Hän sai tuossa muutama päivä sitten…öh…postikortin Gondorista.”

”Frodo”, Sauronin Suu toisti koettaen miettiä missä taas olikaan kuullut moisen nimen.

Hänellä oli yleensä niin hemmetin huono nimimuisti. Sitten hänen mieleensä kuitenkin palautui hänen ensimmäinen työpäivänsä hobittilassa, kun Sam oli lähtenyt tapaamiseensa ja jättänyt hänet paapomaan tytärtään.

”Ai siis se ihme hyypiö joka tuhosi Sormuksen?”

”Niin juuri. Hän tuota… öh.. niin sai kutsun ystävältään Aragornilta…”

”Siltä äijältä millä on persleuka?”

”GONDORIN KUNINKAALTA!”

”No olkoon vaikka mikä”, Suu mutisi siemaisten nopeasti kupistaan ja polttaen samalla kielensä.

”Niin…”, hobitti jatkoi, ”Tämä sinun äijäsi, Aragorn siis, kutsui Frodon Gondoriin vierailulle. Kaiketi katsomaan sitä kaikkea mitä hän on Kuninkaana saanut aikaan.”

”Vuosisadan pellenä.”

Bilbo mulkoili silmät kipinöiden vierastaan, jolta karkasi muka-viaton hihitys tämän yrittäessä jälleen piiloutua kuppinsa taakse.

”Sinulla taitaa tosiaan olla jotain Aragornia vastaan?”

”Itselläsikin olisi jos se olisi yrittänyt huitaista sinulta pään irti.”

”No herra isä!”, Bilbo älähti tuskastuneena, ”Totta kai se yritti. Pääsikö unohtumaan, että ette sattumoisin olleet samalla puolella? Itsekin olisit tehnyt samoin.”

”Enkä olisi. Minä ainakin odottaisin, että toinen pitää puheensa loppuun ennen kuin alan heilutella miekkaa kuin joku kaistapää.”

”Paskapuhetta”, Bilbo puhahti nostaessaan kuppinsa huulilleen.

Hän tiesi tarkalleen, että Sauronin Suun ”puhe” oli pääosin ollut pelkkää käkätystä ja kapinallisten solvaamista mitä mielikuvituksellisimmilla pilkkanimillä. Ainoastaan täysin aivokuollut henkilö jaksaisi kuunnella moista tumput suorina.

Suu näytti lukevan Bilbon ajatukset johtuen lähinnä siitä, että oli käynyt tämän sanasodan miljoona kertaa aiemminkin.

Hän risti käsivartensa ja raakkui leuka kohotettuna:
”Hyvä on. Myönnettäköön, että en ollut kamalan… kohtelias viestintuoja, mutta olin siltikin VAIN viestintuoja. Jos siitä hyvästä joltakin pää piti pätkäistä, niin sitten Sa- no siltä jätkältä, tiedäthän.”

”Se olisikin ollut vaikeaa. Pelkkä tutiseva silmämuna tornin huipulla. Ja anteeksi vain jos loukkaan tunteitasi, mutta epäilen suuresti, että edes sillä jätkällä olisi ollut pokkaa saatikka tarpeeksi mielikuvitusta haukkua tulevaa kuningasta persleukaiseksi tai erehtyä täysin henkilöstä ja ruveta kailottamaan: ’Missä se teidän hemmetin kuninkaanne oikein viipyy ja kukas hiton mörkö sinä olet?’ kun tämä seisoo suoraan edessäsi.”

”No hyvä on, hyvä on. Myönnetään, että minä hieman… ryyditin puhetta omilla ilmaisuillani, mutta nyt riittää tästä aiheesta”, Suu kivahti ja ryysti kuppinsa tyhjäksi.

Bilbo tuijotti häntä vielä hetken pisteliäästi, kunnes näytti itsekin havahtuvan takaisin todellisuuteen ja hymyili jokseenkin pahoittelevana:

”Aivan… olet oikeassa. Ihan tässä eksyttiin vallan sivuraiteille. Heh heh. Elikä *köh*”, vanhus piti pienen tauon ja jatkoi virallisemmalla äänensävyllä, ”Frodo siis sai kutsun Gondoriin, mutta ongelmana on, että minä en löydä hänelle saattajaa.”

Sauronin Suu ei ollut lainkaan varma pitikö siitä mihin tämä keskustelu oli johtamassa.

”Minä olen liian vanha, Gandalfilla on kiireitä PUT-ohjelmansa kanssa, Sam ei ole saatavilla, Pippinistä on yhtä paljon hyötyä kuin jalattomasta kovakuoriaisesta ja Merriä ei kiinnosta…joten eh…”, Bilbo takelteli ja pyöritteli vaivautuneena peukaloitaan huomattuaan Sauronin Suun pingottuneen olemuksen.

”Joten pyydät, että minä lähden hänen kanssaan?”

”Aivan niin”, hobitti kiekaisi, ”Sopisiko?”

Sauronin Suulta karkasi väkinäinen nauru: ”Heh! Hyvä vitsi. Jos, et sattumoisin muista niin minä olen L-A-P-S-E-N-V-A-H-T-I!”

”Entä sitten?”

”Eli toisen sanoen minä kaitsen lapsia ENKÄ aikuisia äijiä”, Suu rähähti koettaen hillitä itsensä.

Bilbo kuitenkin näytti täysin tyyneltä.

”No minulle Frodo on aina kuin lapsi.”

Suu pihisi aikansa kunnes sai aikaiseksi tiuskia: ”Miksi se edes tarvitsee saattajia? Pärjäsi vallan hyvin Mor… Mörrin maassa, vaikka kaiken maailman Nazgûlit hönkivät niskaan.”

”Ei hän olisikaan pystynyt siihen ilman Samia, olisi ilman häntä luovuttanut ja jäänyt ojaan nukkumaan”, Bilbo pudisteli päätään ja huokaisi syvään, ”Suurin syy miksi hän tarvitsee jonkun kyttäämään selustaansa on, että hän on…eh… hieman vainoharhainen. Kai tajuat mitä haen takaa?”

”En.”

”No perhana… Hän kärsii vakavista traumoista ja fobioista johtuen juuri siitä umpikahelista retkestään Tuomiovuorelle. Hänellä on muun muassa hämähäkkikammo, örkkikammo, luolastokammo, suokammo, lentokammo..”

”Riittää jo. Minä ymmärrän”, Sauronin Suu myöntyi tyynnytellen, ”Nazgûl-taksi ei siis taida tulla kysymykseen.”

Bilbo hieroi ohimoitaan ja katseli keskittyneesti pöydän pintaa: ”Tulee kyllä. Kunhan Frodo vain pitää silmänsä kiinni ja joku on varmistamassa, ettei hän putoa. Ei hän sodan jälkeen aluksi pelännyt Nazgûleita, mutta sitten Pippin”, hän sylkäisi nimen halveksuvasti, ”sai päähänsä lähteä koko konkkaronkalla Noitakuninkaan huoltoasemalle ja Frodo-rukka joutui matkustamaan pedon kynsissä kun ei kerran mahtunut selkään. Sen jälkeen hän on juossut aina karkuun, kun joku vain mainitseekin Nazgûl-taksin.”

Sauronin Suu yritti pakottaa kasvoilleen myötätuntoisen katseen, vaikka oikeasti hän oli tikahtua nauruunsa. Tätä Bilbo ei kaikeksi onneksi huomannut ja kun hän viimeinkin nosti katseensa takaisin vieraaseensa, oli tämä jo onnistunut nielemään ulos pyrkineet naurunpyrskähdykset alas.

”Joten ei tämä niin kauheasti eroa kakaroiden paimentamisesta ja sinulta löytyy vaadittavaa asiantuntemusta”, hobitti totesi ja nojautui pöydän yli lähemmäksi.

Hänen huulilleen kohosi lipevä virne, joka puistatti Sauronin Suuta mitä suuremmissa määrin.

”…ja ajattele, AJATTELE hyviä puolia. Pääset vähäksi aikaa pois hobittilasta ja LISÄKSI saat kolminkertaisen palkan.”

Suu, joka oli kavahtanut taemmas hobitin nojauduttua eteenpäin, pysähtyi miettimään. Totta tosiaan… silloin hän pääsisi pakoon Elanoria, joka edelleen vainosi häntä pitkin Hobittilaa, silloin hän pääsisi katselemasta hapanta sitruunaa nimeltä Legolas ja silloin hän ennen kaikkea pääsisi eroon räsypokkaan hurahtaneesta Pippinistä.

MUTTA Gondoriin lähtiessä hän joutuisi kohtaamaan sen Keski-Maan traagisen pellen jota hän niin syvästi inhosi.

Hän oli jo aikeissa käskeä Bilbon hyppäämään järveen ja marssia nokka pystyssä tiehensä, mutta kun hän kohottautui ylös tuolistaan, jokainen solu hänen läpikotaisin rahanahneissa aivoissaan kuiskasi hiljaa ja viekoittelevasti: ”Kolminkertainen palkka.


--------------------------------------------------------

Jep jep. Seuraavalla kerralla vaihdetaan hieman maisemaa kotoisesta Hobittilasta ja katsotaan mitä muun muassa Aragornille ja Faramirille kuuluu :wink:. Ajattelin, että jotkut olisivat siitä kiinnostuneita.
Avatar-artti peräisin täältä: otisframpton.deviantart.com
Avatar
Andune
Velho
Viestit: 1085
Liittynyt: Ke Joulu 28, 2005 12:08 pm
Paikkakunta: Valimar

Viesti Kirjoittaja Andune »

Hyvähyvähyvähyväjatkajatkajatkajatka!!!:D oli taas järkevää palautetta....
Vuoden Tolkienisti 2007, Vuoden Aragorn 2008 ja 2010 sekä Vuoden Draama-ficcaaja 2009
Evil
Puolituinen
Viestit: 262
Liittynyt: Su Joulu 18, 2005 2:58 am
Paikkakunta: Jääkaapilta omaan huoneeseen.

Viesti Kirjoittaja Evil »

Oiii^^ ihanaa... mahtavaa... FANTASTISTA! Ja Iita.. älä putoile taksin kyydistä sillä se voisi tehdä pahaa nytkin jo seolle mielellesi.
*huomauttaa* JATKOA! JATKOA! *huutaa ja polkee jalkaa.* haluu tietää mitä Aragorni tekkee.. ja muutkin !! Onneksi mie en käytä Nazgûl takseja...
*katoaa vihreään sumuun.*
Mää ooon kookos ja sää oot mun ananaksein! <3

Vuoden 2007 Kälätäti? O_O;
Evil
Puolituinen
Viestit: 262
Liittynyt: Su Joulu 18, 2005 2:58 am
Paikkakunta: Jääkaapilta omaan huoneeseen.

Viesti Kirjoittaja Evil »

Pakko nyt tähän ilmoittaa.. mie toivoisi henk. kohtaisesti että ne ihanat
gangsta räp -oravat pääsisivät jonnekkin.. olisi kiva tietää mitäs niille kuuluu.. mie ihastui niihin heti alussa x)
Ja muutenkin toivon jatkoa kun tämä jäi niin hyvään kohtaan...

rakentava palaute?? kuka sellaisesta on puhunut? mie vaan ihkutan näitä Thriorin ficcejä niin jumalattomasti x)) ei voe mittään ^^

*katoaa mustaan sumuun.*
Mää ooon kookos ja sää oot mun ananaksein! <3

Vuoden 2007 Kälätäti? O_O;
Avatar
Thrior
Örkki
Viestit: 170
Liittynyt: Ke Heinä 06, 2005 6:47 pm
Paikkakunta: Mordor

Viesti Kirjoittaja Thrior »

Toiveesi toteutuu Evil ^^. Sisällytin yhden "gangstan" jo pienelle visiitille tähän kappaleeseen, mutta ei hätää, sillä ne tulevat vielä hyvin pian takaisin kuvioihin.

Hyvä kun muuten muistutit niistä oravista. Ne olivat päässeet meikäläiseltä vallan unohtumaan :oops:



---------------------------------------------------------------------------------



Lähtöpäivä meni heti alusta alkaen vituilleen.

Sauronin Suu oli varhain aamulla marssinut hyvillä mielin Frodon hökkelille, koputtanut ja kertonut silmät suurina tuijottaneelle hobitille olevansa Bilbon lähettämä ”henkivartija.” Suun korkea mieliala oli kuitenkin laskenut pakkasen puolelle, sillä pikku paskiainen oli lyönyt oven päin hänen nenäänsä eikä suostunut tulemaan ulos. Lopulta Sauronin Suu oli joutunut kiskomaan hobitin pihalle puoliksi väkivalloin. Kun Frodo viimein uskoi, että Suu olikin hänen saattajansa eikä palkkamurhaaja, olivat he jo pahasti myöhässä aikataulusta.

Toiset viisitoista minuuttia tuhraantui Elanorin irrottamiseen Sauronin Suun kaavusta. Kun hurjasti vollottava Elanor oli köytetty aidantolppaan, oli kaksikko viimein valmis kutsumaan Nazgûl-taksin paikalle ja jälleen oli Suu joutunut käyttämään raakaa voimaa saadakseen rimpuilevan Frodon ylös taksin selkään kuskin tollottaessa välikohtausta hämmentyneenä.

Suu ei voinut kuin voihkaista jaettuaan vilkaisun Sormusaaveen nimikylttiin. Ren oli parantumaton höpöttelijä, juuri se aave jota hän vähiten sieti. Hän vetäytyi mahdollisimman kauas Renistä ja istutti kitisevän hobitin eteensä. He olisivat erittäin onnekkaita jos edes 10 minuuttia matkasta voitaisiin taittaa täydessä hiljaisuudessa.

”Voi voi sentään. Taitaa pikkuisella olla lentokammo”, Ren lässytti katsellessaan kuinka Frodo näytti koettavan hukuttaa itsensä kasvot kireänä jököttävän Sauronin Suun mustaan kaapuun.

Sormusaave pudisti voivotellen päätään ja ojensi sitten totuttuun tapaan molemmille oksennuspussit. Hän taputti hobittia rohkaisevasti selkään jättäen Suun naamanvääntelyt huomiotta ja kannusti ratsunsa ilmaan.

”No ei siinä ole kuule mitään hävettävää. Itse asiassa minullakin on ollut lentokammo. Silloin, kun vanha uskollinen kaakkini huuhtoutui koskeen, niin olin aivan kauhuissani kun pomo ilmoitti, että saisimme tilalle lentävät lohikäärmeet vai miksi niitä oikein pitäisi kutsua. Eivät ne nimittäin tulta sylje, mutta muistuttavat kuitenkin lohikäärmeitä. No jaa. Ihan sama. Lentäviksi pedoiksi kaikki virkaveljeni niitä näyttävät nimittelevän, mutta mikä hiton peto tämä muka on. Todella herttainen elukka. Mitä nyt toisinaan koettaa napsaista joltain hobitilta pään irti,” (Frodolta karkasi uikutus), ”mutta sehän kuuluu vain metsästäjän vaistoihin. Ei pikkuista siitä voi syyttää. Kyllähän kissatkin…”

Sauronin Suu yritti estää itseään kakomasta puistatuksesta Renin yhä edelleen pälättäessä ”pienestä ja herttaisesta ratsustaan” ja nimitellessä Frodoakin tuon tuosta mitä ällöttävimmillä hellittelynimillä aina kun sattui vilkaisemaan tätä olkansa yli. Hobitti ei itsekään näyttänyt nauttivan Sormusaaveen ylimääräisestä huomiosta pätkääkään, sillä koetti aina vain hautautua yhä syvemmälle saattajansa kaapuihin. Suu puri hammastaan, keräsi kaiken tahdonvoimansa ja alkoi hyvin vastahakoisesti taputella hobitin tärisevää selkää Renin edelleen pajattaessa.

”Minä ostin Masalle kerran ystävänpäivärusetinkin. Se oli sellainen punainen ja pörröinen. Omasta mielestäni todella hieno, mutta Masa ei tainnut tykätä siitä, sillä repi sen heti silpuksi kun sai tilaisuuden. Minusta juhlamieltä täytyy kyllä viestittää myös eläimille, ehkä se ei sitten aivan ymmärtänyt rusetin ideaa tai sitten kiusaantui kun se Khamulin mielipuoli ratsu räksytti siinä vieressä kokoajan jotakin. Sen minä kuulkaas sanon, että kyllä omistajilla on oikeasti vaikutusta lemmikkinsä käytökseen. Khamul vaikuttaa aina siltä, että sille on joku lyönyt naulan pakaraan ja Mörkökin…Khamulin ratsu siis… on aivan samaa maata. Ei lainkaan niin kuin minun kiltti ja uskollinen Masani. Silloin sodankin aikoihin, kun opettelin pääsemään lentokammostani ja tipuin tämän tästä, niin se ei ikinä hyljännyt minua vaan…”

Renin tauoton höpinä muuttui vähitellen tasaiseksi puuduttavaksi sanavirraksi josta Suu ei enää kyennyt erottamaan yksittäisiä sanoja. Ei sillä, että hän olisi edes ylipäätään halunnut kuunnella. Hän jatkoi hajamielisesti Frodon selän taputtelua tuijottaessaan tyhjin silmin Renin takaraivoa.


~*~

Heidän liitäessään jossakin Rautapihan tienoilla, Sauronin Suu havahtui viimeinkin horroksestaan ja katseli kummissaan kuinka kauempana häämöttävän tornin katolta pomppi alas pieniä hihkuvia pisteitä.

”Ja nuo kaistapäät ovat sitten aivan hulluja”, Renin paheksuva ääni tunkeutui hänen tajuntaansa, ”Harrastavat benjihyppyjä pitkin päivää. Aivan kahelia touhua jos minulta kysytään. Enkä todellakaan voi käsittää miten koko yhdistys edes voi olla noin aktiivinen. Minua ei saisi mukaan tuohon hullutukseen, vaikka maksettaisiin. Kyllä sitä jännitystä nyt huomattavasti fiksumminkin voi saada, mutta ei, Haldir vain aina mäkätti, että elämä kävi sodan jälkeen tylsäksi… No niin. Ja siellä katolla se hölmö taas seisoo värväämässä uusia jäseniä sakkiinsa…”

Ja toden totta, Suukin saattoi erottaa pitkän vaaleahiuksisen hahmon viuhtomassa innokkaasti kättään ilmassa.

”…ja aina se perkele haluaa vilkutella, vaikka minä lennän tästä ohi varmaan kolme kertaa päivässä”, Ren puuskahti ja huiskautti sitten oman tervehdyksensä lentäessään tornin ohi.

Frodo, joka oli havahtunut Haldirin nimen kuullessaan, nosti hänkin päätään, mutta nähtyään, että oli edelleen hyvin korkealla ilmassa, vingahti kimeästi ja hautasi kasvonsa takaisin siihen niin tuttuun ja turvalliseen mustaan kankaaseen. Sauronin Suun valtasi äkillinen himo paiskata koko hobitti Rautapihan katolle Haldirin seuraksi.


~*~

”…niin ja tulikin mieleeni, että on se Arska kyllä aika äijä, täytyy myöntää. Ei sillä, että olisin joku hänen vannoutunut ihailijansa, paskanmarjat, mutta on se silti kyllä aikamoinen. Tiedäthän? Pyörii monta vuotta jossain rapakossa ja marssii sitten Mustalle Portille, näyttää Pomo-tyypille keskisormea ja lykkää kruunun päähänsä. Aattele nyt! Aivan pohjalta suoraan Gondorin kuninkaaksi. Aika hyvin vai mitä mieltä sinä olet?”

Ren käännähti vilkaisemaan takanaan jurottavaa Sauronin Suuta.

”No sitähän minäkin”, Ren naurahti edes viitsimättä odottaa vastausta.

Suu kirskutteli hampaitaan, mutta pakottautui pitämään turpansa tukossa, sillä muuten sieltä olisi vain karannut tuhatpäinen joukko ärräpäitä. Hän oli pysytellyt koko matkan vaiti eikä Frodostakaan ollut lähtenyt muita ääniä kuin hiljaista uikutusta ja vähän voimakkaampaa uikutusta, kun temperamenttinsa kanssa taistelevan Suun rauhoittava taputtelu oli alkanut olla lähempänä mukiloimista. Ren sen sijaan oli raakkunut täysin taukoamatta eikä ilmeisesti välittänyt yhtään, että höpötti ainoastaan itselleen saamatta mitään vastakaikua.

Onneksi kidutus olisi tuota pikaa ohi, sillä taksi oli jo saapunut Gondorin maille. Enää pitäisi vain lentää palatsiin ja kun Minas Tirith vihdoin ja viimein pämähti esiin, ei Suu voinut kuin huokaista helpotuksesta.

He kaartoivat yhä lähemmäs, kohti sitä kielekettä, jota pimahtanut käskynhaltija Denethor oli muinoin käyttänyt ponnulautana hypätessään elävänä soihtuna alas örkkien sotajoukon niskaan. Jotkut pitivät temppua harvinaisen mauttomana mielenosoitus-yrityksenä, toiset taas urhoollisena viimeisenä tekona. Denethorin tunnustukseksi olikin myönnettävä, että yksi örkki oli sentään kuollut vammoihinsa saatuaan käskynhaltijasta päähänsä.

Kielekkeellä patsasteli kaksi Gondorin sotilasta jotka viittilöivät vimmatusti käsivarsillaan, kai yrittäen lähettää laskeutumisohjeita lähestyvälle Nazgûl-taksille.

”Äh… ja nyt seuraakin se matkan paskamainen osuus”, Ren mutisi ohjatessaan Masan laskukiitoon kohti kielekettä.

Sauronin Suu mutisi omat rukouksensa ja rutisti hermoromahduksen partaalla olevan hobitin tiukasti vasten itseään.

Sotilaat viittilöivät yhä kiivaammin:
”EI EI! LIIAN KOVA VAUHTI! PAINA JARRUA! PAINA JARRUA! MAASTOUTUKAAAAA!”

~*~

Suu uskaltautui avaamaan kiinni puristetut silmänsä vasta silloin, kun hänen korviinsa kantautui kovaäänistä sättimistä.

”KUINKA MONTA KERTAA SE PITÄÄ SANOA? Laskeutumiskulman tulee olla LOIVA ja vauhdin HILJAINEN! Tämä koko pahuksen kieleke sortuu pian kokonaan jos te hiton kaaharit ette opi laskeutumaan!”

NO HEMMETTI! Jos palvelu ei miellytä, niin voitte vaikka heti käydä satuloimassa ne pirun höyhenaivoiset kotkanne ja perustaa oman taksi-yhtiön. Kyllä se minulle passaa. Taidankin lentää tästä saman tien etelään ruskettumaan!” Ren mylvi täysin luonteensa vastaisesti kohottautuessaan joka sanan kohdalla ylemmäs satulastaan.

Hetki sitten ärhennellyt sotilas kavahti taemmas ja osoitteli sormusaavetta keihäällään, joka tärisi hänen otteessaan: ”Eijei. Pysy siellä äläkä tule lähemmäksi.”

”No ei tulisi mieleenkään tulla täältä alas ja liata kaapuani te senkin… KATSOKAA NYT MASAA! Sen nenä on kipeä ja te vain riehutte siinä!”

Sormusaave unohti siinä silmänräpäyksessä kiukkunsa ja alkoi silitellä ratsunsa kaulaa ja hössöttää kuin lapsestaan huolestunut vanhempi.

Sauronin Suu tajusi, että taitaisi olla korkea aika liukua alas vatsallaan retkottavan pedon selästä kun siihen kerran oli oiva mahdollisuus. Niinpä hän heilautti molemmat jalkansa Masan oikealle kyljelle ja pudottautui täriseville jaloilleen. Hänen rintansa korkeudelta kantautui vaimeaa pihinää ja viimeinkin hän tajusi vapauttaa hobitin, jonka oli lähestulkoon rusentanut hengiltä. Hän kompuroi kauemmas röhisevästä pedosta ja edelleen lässyttävästä sormusaaveesta, kiskoen henkeään haukkovaa Frodoa perässään.

Toinen Gondorin sotilaista kiiruhti heidän luokseen ja pakotti kasvoilleen kovan ilmeen. Sotilas oli melko nuori ja komeakasvoinen ja olisi voinut näyttää vakuuttavaltakin ilman naurettavaa siivellistä kypäräänsä. Suun mielestä mies näytti siltä kuin voisi milloin tahansa lentää tuulen mukana tiehensä.

”Seis! Minun tarvitsee nähdä kulkuluvat”, mies tokaisi.

Sauronin Suu riisti katseensa kypärän ylisuurista siivistä, jupisi jotakin ärsyttävistä muodollisuuksista, mutta kaivoi sitten Bilbon allekirjoittaman todistuksen taskustaan ja piteli sitä sotilaan silmien edessä. Tämä tarkisti sen sutjakkaasti, nyökkäsi ja käänsi sitten odottavan katseensa kohti hobittia.

Frodo ei liikauttanut eväänsäkään.

Hän vain seisoi aloillaan raskaasti hengittäen eikä näyttänyt tajuavan ympäröivästä maailmasta yhtään mitään. Lentomatka ei todellakaan vaikuttanut tehneen hyvää hobitin jo ennestään pahalle traumalle.

”No johan on piru”, Suu puuskahti ärtyneesti ja kaivoi hobitin puolesta esiin tämän housuntaskussa olevan postikortin.

”Selvä juttu!”, kiekaisi sotilas, ”Voitte mennä! Kuninkaamme taatusti riemastuu, kun näkee taas ystävänsä Frodo Rep-”

Äkkiä mies vaikeni ja tollotti Frodoa kuin tälle olisi juuri kasvanut kolme ylimääräistä päätä.

”Ei, mutta tehän olette Frodo! Sormuksen kantaja! Sormuksen tuhoaja! Keski-Maan pelastaja! Ai hittolainen! Nyt täytyy äkkiä löytää jostain paperia ja kynä.”

Sauronin Suu seurasi kasvavan ärtymyksen vallassa, kun sotilas alkoi innostuksesta täristen kopeloida kaapuaan ja repiä taskujaan nurin. Keski-Maan pelastaja sen sijaan seisoi edelleen jäykkänä paikoillaan ja Suu oli täysin varma, että jos hän ei pitelisi kiinni hobitista, tämä kaatuisi tappisuorana nokalleen. Hän lähti jo miltei kokeilemaan, kunnes muisti, että hänen tehtävänsä oli vahtia Frodoa eikä aiheuttaa tälle uusia traumoja.

Sotilas oli viimein löytänyt etsimänsä ja ojenteli kynää ja paperia vapisevin sormin hobitille: ”S-saisinko nimmarinne hyvä herra Reppeli?” (A/N: Kirjotin tässä kohtaa oikeasti väärin :roll:.)

”Reppuli!” Suu kivahti.

”Reppuli!”

”Mhääh?” Frodo mökelsi ja katseli sotilasta silmät puoliummessa.

Mies ojenteli yhä paperia ja kynää palvova ilme kasvoillaan. Sauronin Suuta puistatti.

Frodo räpytteli silmiään palaillessaan traumaattisen mielensä vankilasta hitaasti takaisin todellisuuteen.

”Pistä se pirun puumerkkisi siihen paperiin”, Suu narisi lopenkyllästyneenä ja hobitti sätkähti kuin häntä olisi lyöty.

Kaipa Suun murhaava äänensävy oli saanut Frodon vihdoinkin tajuihinsa, sillä seuraavaksi tämä väläytti sotilaalle hymyn ja taiteili nimensä paperiin. Sotilas puristi paperin rintaansa vasten, kiitteli vuolaasti ja ryntäsi sitten leuhkimaan kaverilleen, joka yhä osoitteli Reniä keihäällään.

”Jospa sitten menemme. Palan halusta nähdä Aragornin”, Frodo totesi hilpeänä ja lähti harppomaan kohti palatsia.

Suu nyökkäsi ja siinä samassa hänen korvansa löi lukkoon valtava pamaus. Palatsin ovet oli läjäytetty auki ja kukapa muukaan sieltä marssi kuin leveästi virnuileva Aragorn. Aragorn näytti todellakin kuninkaalliselta. Hänen yllään oli koristeellinen kaapu sekä turkisreunainen viitta ja päässään hänellä säihkyi taidokkaasti taottu kruunu. Ylellistä vaikutelmaa tosin hieman söi se, että hän kompasteli jatkuvasti ylipitkään kolttuunsa ja hänen kruununsa valahteli silmille.

Puolimatkassa hän levitti käsivartensa ikään kuin olisi ollut aikeissa taklata molemmat karhunsyleilyyn ja huudahti: ”Tervetuloa ystävät!”

Sauronin Suu joutui kokoamaan kaiken itsekurinsa, ettei olisi rynnännyt kiskomaan vartiosotilaan naurettavaa kypärää itselleen ja lentänyt tiehensä; mahdollisimman kauas lähestyvästä äijästä.

”…tai siis... tervetuloa ystävä”, Aragorn korjasi, pysähdyttyään Frodon eteen ja jakaessaan Suuhun epäilevän katseen.

Tämä koetti hymyillä vastaukseksi, mutta sai aikaiseksi pelkän metsänpeikon irvistyksen. Aragorn nyrpisti nenäänsä käännähtäen sitten äkisti takaisin hobitin puoleen mielipuolisen iloinen virne kasvoillaan.

”Frodo! Et arvaakaan miten hienoa on nähdä sinua jälleen. Mitä Hobittilaan kuuluu?”

”No tuota…äh. En oikeastaan tiedä, sillä olen ollut kokoajan sisätiloissa kirjoittamassa kirjaani.”

Aragorn kohotti kiinnostuneena kulmakarvaansa: ”Ai. En tiennytkään, että kirjoitat.”

Frodo kohensi ylpeänä ryhtiään ja hymyili: ”Ajattelin, että oli hyvä idea tallentaa tarina siitä hullusta sodasta jälkipolville. Minä keksin kirjalle loistavan nimenkin. Taru Sormusten Herrasta. Eikö kuulostakin hyvältä?”

”Minä ihan muistelin, että sillä oli vain yksi sormus”, Suu murahti happamana.

Frodo yritti parhaansa mukaan olla huomioimatta äskeistä ja jatkoi: ”Siitä tulee trilogia. Yhteensä siis kolme kirjaa. Olen päättänyt näiden kolmen teoksen nimetkin. Ne ovat Sormuksen Ritarit, Kaksi Tornia sekä Kuninkaan Paluu.”

Suulta karkasi hinkuva nauru.

Aragorn kääntyi hänen puoleensa, toinen kulmakarva ylenkatseellisesti koholla: ”Saanen kysyä mikä niin naurattaa?”

”Eikö Puskajussin Paluu olisi ollut parempi?”, Suu möläytti räjähtäen samassa raikuvaan räkätykseen.

Frodo tuijotti häntä tyrmistyneenä, Aragorn oli täysin ymmällään. Barad Dûrin entinen komentaja oli taipunut lähes kaksinkerroin ja hakkasi käsillään reisiään hirnuessaan omalle sukkeluudelleen kuin vähäjärkinen.

Sitten hän äkisti suoristautui kasvot ilmeettöminä ja lykkäsi Aragornille kätensä: ”Suo anteeksi. Minulla on selvästikin ollut rauhaton lapsuus.”

Aragorn tollotti häntä ihmeissään, vilkaisi kysyvästi Frodoa ja otti sitten tarjotun käden vastaan riuskasti ravistaen.

Hän tuijotti oudon kypärän alle piilotettuja kasvoja hyvin tarkkaan: ”Näytät kumman tutulta.”

Sauronin Suu saattoi miltei nähdä miten hammasrattaat pyörivät Aragornin siivottoman tukan alla, mutta eipä tällä järin suuresti ehtinyt raksuttaa, kun jostakin kantautui kimeä karjaisu: ”ARAGORN! Älä seisota vieraitamme siellä tuulessa!”

”Äh Arwen”, Aragorn säpsähti ja käännähti kailottamaan: ”Tullaan kulti!”

Sauronin Suu tähyili Aragornin ohi palatsin ovelle ja havaitsi siellä seisovan rasittuneen näköisen haltianaisen. Tämä oli pukeutunut tavoilleen uskollisesti ylipitkään punertavaan kolttuun ja piti päässään tiaraa, joka näytti epäilyttävästi Elrondin hökötykseltä. Totta puhuen kukaan ei edes tiennyt kuka oli tuon tiaran oikea omistaja, sillä Elrond oli aiemminkin saatu kiinni muiden omaisuuden varastelusta. Muun muassa omien kaapujen ostaminen näytti olevan tälle ylitsepääsemätön tehtävä joten hän mieluummin löntysteli tyttärensä vaatekaapille lupaa kysymättä.

Aragorn kääntyi takaisin Frodon ja Suun puoleen: ”Alkakaas tulla sitten.”

He lähtivät tarpomaan kohti palatsia, Aragorn ja Frodo vierekkäin edellä Suun laahustaessa kaikkea muuta kuin innokkaana perässä.

”Niin ja täällä on sitten hieman muitakin vieraita Frodo”, Aragorn huomautti hymyillen, ”Arvelen, että sinusta on taas mukava tavata Faramir.”

Frodon silmät tuikkivat. Hän olikin aina pitänyt huomattavasti enemmän Faramirista kuin tämän veljestä, jolla oli selvästi ollut (Frodon mielestä) väkivaltaisia taipumuksia.

”Eomerkin sanoi pistäytyvänsä jahka ehtii. Hänellä on niin mahdottomasti tehtävää poliisin hommissaan. Tiedäthän Eomerin… aivan mahdoton energiapakkaus! Pakko vain riehua paikasta paikkaan hevosen selässä ja irvistellä kaikille vastaantulijoille miekkaa heristellen. Hyvä, että pääsi purkamaan ylimääräistä toimeliaisuuttaan, mutta jos minulta kysytään, niin äijä ampuu toisinaan pahasti yli. Koettaa laajentaa toimialaansa joksikin action staraksi.”

Aragorn vilkaisi olkansa yli jurottavaan Sauronin Suuhun: ”Sinun kannattaa olla varuillasi Eomerin läheisyydessä. Hän kun olettaa, että kaikilla teillä Mordorin asukeilla on mielessä murha, kapina tai joku hemmetin huumekauppa.”

”Anteeksi vain, mutta en ole ikinä tuntenut vetoa minkäänlaiseen pössyttelyyn”, Suu mörähti tuijottaen kumpaistakin syyttävästi.

Frodon kasvoille levisi puna, mutta Aragorn vain naurahti: ”Älä viitsi! Ei piippukessun polttelussa ole mitään laitonta. Se on sitä paitsi mahdottoman hyvää. Haluatko kokeilla? Minulta löytyy tuolta viinakellarista muhkea säkillinen Konnusta pöllimääni kessua.”

”Ei kiitos.”

Siitä idioottimaisten ihmisten joukosta joihin hänellä oli ollut ilo törmätä, lähes kaikki polttivat piippukessua ja olivat aivan yhtä sietämättömiä. Suuta ei todellakaan kiinnostunut liittyä jengiin ja ruveta pehmittämään aivojaan.

”No omapa on päätöksesi”, Aragorn tuhahti johdattaessaan vieraansa sisään palatsin mahtavista tammiovista.

Arwen kyräili heti oven takana vastassa ja nyökkäili merkitsevästi kohti vihreää Pyyhi jalat –kynnysmattoa.

Aragorn nojautui lähemmäs vieraitaan ja livautti suupielestään: ”Kannattaa totella tai tulee päivän toinen raivari.”

Sitten hän käännähti vaimonsa puoleen ja virnisti leveästi. Sauronin Suu huomasi ihmettelevänsä miten mies kykeni yhtenä hetkenä näyttämään täysin haudanvakavalta, kun jo seuraavaksi loihti kasvoilleen tuon mielipuolisen iloisen ilmeen.

”Sano 'hei' vieraillemme kulta.”

Arwen mulkaisi miestään erittäin happaman näköisenä, kunnes sitten kääntyi hymyillen Frodon ja Suun puoleen, jotka jynssäsivät kenkiään kynnysmattoon. Frodolta tämä ei sujunut täysin ongelmitta, sillä hän sätkähteli jatkuvasti. Hänen paljaat jalkansa eivät hirveästi tykänneet karhean piikikkäästä matosta.

Arwen maleksi ensin Sauronin Suun luo.

”Hauska tavata kuka sitten lienetkään”, hän liversi ja kätteli Suuta, joka pakottautui hymyilemään takaisin ja tekemään jäykän kumarruksen.

Frodon kohdalla haltia vallan riehaantui ja rutisti hobitin niin voimakkaaseen syleilyyn, että tältä karkasi tukahdutettu mölinä.

”Voi Frodo miten ihanaa nähdä sinua taas. Sinä olit niin urhea”, haltia nyyhkäisi, pyyhkäisi silmäkulmiaan ja kipitti äkkiä tiehensä itkua tuhertaen.

Sauronin Suun ja Frodon kysyviin katseisiin Aragorn vain kohautti olkiaan ja puuskahti: ”Naiset! Heti ruvetaan lässyttämään, kun vastaan tulee jotain pientä ja karvaista.”

”Karvaista? En minä ole karv-” Frodo kimitti närkästyneenä, mutta napautti suunsa kiinni, kun Suu tuuppasi häntä selkään.

Hän kuitenkin loi Aragorniin syvästi loukkaantuneen katseen jota tämä ei näyttänyt huomioivan lainkaan, sillä pälyili jo kiivaasti ympärilleen ja karkasi kurkkimaan salia reunustavien koristeellisten pylväiden taakse.

”Äh… mihin hittoon se Faramir oikein meni?” hän jupisi kompastellen jatkuvasti kaapunsa helmaan, ”Minähän sanoin, että Frodo on tulossa ja juurihan se oli täällä syömässä kirsikkatarjottimeni tyhjäksi...”

Sauronin Suu tarkkaili kiinnostuneena suurta valtaistuinsalia; samaa jossa Aragornia ennen oli patsastellut käskynhaltija Denethor. Vaikka hän ei ollut sitä ikinä ennen nähnyt, hän oli silti täysin varma, että se oli huomattavasti muuttunut sitten Denethorin hallintakauden.

Ensinnäkin sali oli huomattavan likainen. Multaa ja sammalta pilkotti lattialla laajoina mattoina ja sieltä täältä tunki esiin kasvien taimia. Koristeellisia pylväitäkin kiersivät jonkinlaiset köynnökset joista suurimmat ylsivät jo kattoon saakka ja kurkottivat nyt kohti huoneen keskustaa muodostaen samalla mielenkiintoisen lehtikatoksen.
Kaikkein huomiota herättävin piirre oli kuitenkin se, että lattialla möngiskeli jos jonkinlaista metsän eläjää. Kilpikonnia, maamyyriä, koppakuoriaisia ja hän oli myös erottavinaan katon rajassa killuvan lepakkoparven.

Juuri kun hän oli keskittynyt tuijottamaan valtaistuimella breikkaavaa, törkeitä eleitä näyttelevää oravaa, Frodon ääni tunkeutui hänen tajuntaansa.

”Aragorn? Mitä tämä tarkoittaa?”

Suu riisti katseensa oravasta ja kääntyi hänkin katsomaan Aragornia vastausta odottaen. Hobitti oli nähtävästi miettinyt aivan samaa kuin hänkin.

Aragorn vaikutti äimistyneeltä: ”Niin mikä?”

”No tämä… tämä kaikki”, hobitti änkytti viittilöiden käsillään ympäri salia.

”Ai se! No minä en oikein tuntenut oloani kotoisaksi!” Aragorn selitti ikään kuin asian olisi kuulunut olla päivänselvä ja jatkoi sitten päätöntä säntäilyään Faramiria huhuillen.

Suu pyöräytti silmänsä kohti kattoa ja tuhahti: ”Niinpä niin. Kun on koko ikänsä rämpinyt jossain risukossa...”

Äkkiä jostakin kajahti karhea, pitkästynyt ääni: ”Kuningas Aragorn. Faramir pyysi ilmoittaa, että hän meni parvekkeelle tupakille.”

Suu ei ennättänyt edes kääntämään katsettaan kohti puhujaa, kun hänen viereltään jo kantautui kimeä vinkaisu ja seuraavaksi Frodo oli sännännyt häntä päin, tarrannut hänen kaapuunsa ja kyyristeli hänen takanaan kuin nurkkaan ahdistettu rotta.

”Kuuleppas senkin…”, Suu ärisi, mutta vaikeni havaittuaan saliin tupsahtaneen naispuolisen örkin, joka oli pukeutunut kukikkaaseen esiliinaan ja raahasi toisessa kädessään luutaa.

Örkki näytti lopenkyllästyneeltä. Se silmäili salia syvästi inhoten ja puristeli luudanvarttaan ikään kuin sitä olisi syyhyttänyt päästä huiskimaan kaikki kasvit ja elukat pihalle.

Aragorn pomppasi esiin jostakin valtaistuimensa takaa: ”Ai! Mistä lähtien se on polttanut?”

Örkki kohautti olkiaan, kääntyi ja maleksi tiehensä ovesta, joka mitä ilmeisimmin johti syvemmälle linnaan. Aragorn puuskahti ärtyneen näköisenä ja käännähti sitten kohti Sauronin Suuta, joka tunsi olonsa erittäin vaivautuneeksi koettaessaan kömpelösti tyynnytellä hobittia.

Aragorn kohotti kulmakarvaansa: ”Mikä Frodoa vaivaa?”

”Örkkikammo”, Suu totesi ykskantaan ja silmäili kasvavan ahdistuksen vallassa salin lattiaa.

Jos siellä ryömisi myös hämähäkkejä, niin hobitti menettäisi varmaan lopullisesti järkensä. Ei sillä, että Sauronin Suu olisi tämän mielenterveydestä liiemmin piitannut, mutta kun se kolminkertaista palkkaa lupaileva ääni kuiski edelleen itsepintaisesti hänen korvaansa.

”Ah niin. Bilbo taisikin mainita siitä jotakin”, Aragorn totesi huolettomasti ja suuntasi askeleensa valtaistuimelleen ollen aikeissa istua.

Paikka oli kuitenkin valitettavasti varattu.

Hillittömästi breikannut orava kohottautui takajaloilleen, naksutteli julkeasti hampaitaan ja näytti Gondorin Kuninkaalle keskisormea. Aragornin kasvoille levisi hapan ilme ja hän tarrasi mitään sanomatta jyrsijää niskavilloista, käyden sitten potkaisemassa sen oven raosta ulos.

”Pahuksen gangsta räp –oravat”, hän puuskahti pöllämystyneenä toljottavalle Suulle paukautettuaan ensin oven kiinni, ”Lappaavat harva se päivä jyrsimässä huonekaluni pilalle ja tuhrimassa seiniäni jollain maalilla. Ja kuka jaksaa kuunnella mokomaa ’Jou mään’ –kitinää? Örkit hoitavat hommansa hemmetin huonosti.”

Hän huokaisi, pudisteli voimattomana päätään ja istahti raskaasti valtaistuimelleen.

Sauronin Suu kelasi päässään aikaa taaksepäin. Oliko hän kuullut oikein? Gangsta räp –oravia? Ja hän kun oli luullut, ettei tasan mikään enää voisi yllättää häntä.
Viimeksi muokannut Thrior, Su Huhti 17, 2011 1:01 pm. Yhteensä muokattu 3 kertaa.
Avatar-artti peräisin täältä: otisframpton.deviantart.com
Vastaa Viestiin