Kiitoksia kommentista
.
Minä nyt intouduin jatkamaan vielä lisää... ja
Nuuhku Sakura... toteutan toiveesi tässä. Toivottavasti pidät
.
---------------------------------------------------------------------------
Sauronin Suun loistelias mieliala kesti mahtavat kymmenisen minuuttia ja katkesi tasan silloin, kun salamatkustajaksi ängennyt gangsta räp –orava oli tehnyt olemassaolonsa selväksi ja pommittanut häntä aikansa kivillä takaraivoon ennen kuin Suu oli päässyt typerään vikisijään käsiksi. Hän olisi paiskannut sen saman tien alas, mutta Ren, joka kärsi jonkinsortin fetissistä omasta mielestään söpöihin otuksiin, ei moista julmuutta tietenkään hyväksynyt.
”Hyi sinua!” Sormusaave raakkui, ”Pahoinpidellä nyt tuolla tavalla jotain noin pientä ja herttaista. Eihän se edes tehnyt mitään!”
”Joo! Ei muuta kuin koetti pehmittää pääni linkokivillään”, Suu pihisi ja yritti murhata otteessaan kiemurtelevan oravan katseellaan.
Ren pudisti päätään: ”Eikä koettanut! Sinä varmasti käsitit asian väärin. Se yritti aivan taatusti vain leikkiä… eikö niin?” hän lässytti ja laski katseensa oravaan.
Tämä vastasi näyttämällä keskisormea ja vinkaisemalla: ”Motherfuckaaaaaaa!”
Ren sätkähti.
”No herranpieksut sentään! Mistä sinä tuollaista olet oppinut? Hus häpeämään siitä!” hän toitotti, kahmaisi oravan itselleen ja survoi sen tyhjään oksennuspussiin Frodon toljottaessa kohtausta kuin puulla päähän lyöty pässi.
Sormusaave hymähti, pudotti pussin pohjattomalta vaikuttavaan taskuunsa ja keskittyi sitten jälleen ohjaamaan Masaa ikään kuin mitään tavallisuudesta poikkeavaa ei olisi lainkaan sattunut.
Hän oli juuri avaamaisillaan suunsa aloittaakseen taas alinomaisen pajatuksensa, mutta yllättäen Suun epäilevä ääni keskeytti hänet: ”Mitä hittoa sinä oikein suunnittelet tekeväsi sille jyrsijälle?”
Ren tuhahti: ”Mitäs luulisit? Jonkun täytyy opettaa sille, että tuollainen huligaanimainen käytös ei johda mihinkään.”
Suun valtasi äkisti aivan suunnaton säälintunne oravaa kohtaan; tunne joka tätä ennen oli ollut hänelle täysin tuntematon käsite (ellei sitten itsesääliä laskettu mukaan). Hän itse ei kestänyt Reniä kuin korkeintaan pari tuntia. Useampi tunti, ja hän tulisi hulluksi. Ehkä olisi ollut armeliaampaa vääntää jyrsijältä niskat nurin, kun siihen oli tilaisuus.
”Armahtaisit sitä nyt edes vähän”, Suu murahti.
”Pelko pois!” Ren kiekaisi hilpeästi ja taputteli ratsunsa kaulaa, ”Minä en ole huono isäntä. Masakin sen tietää. Eikö niin Masa? Minähän hemmottelen sinutkin piloille.”
Masa vastasi epämääräisellä örähdyksellä kaiketi ajatellen kauhulla sitä pörröistä ystävänpäivärusettia, jota Ren oli sille tyrkyttänyt.
”Ehei ystäväiseni”, Sormusaave jatkoi vilkaisten Suuta olkansa yli, ”Orava-ystäväsi ei joudu kärsimään, sillä minä en ole kuten Pomo.”
Renin olemus synkkeni äkisti ja Sauronin Suu tiesi tasan tarkkaan mitä oli tulossa. Hän huokaisi, survoi persiljan paremmin korviinsa ja terästäytyi kestämään tunnin vuodatuksen.
”Siis voitko kuvitella millaista se oli?” Ren pajatti katsomatta Suuta ja vaivautumatta jälleen kerran odottamaan vastausta, ”No etpä tietenkään, sillä sinä löhöilit tyytyväisenä siellä omassa pikku tornissasi vai mikä se hökötys olikaan. Se joka luulee, että meidän yhdeksän kärkimiehen olot olivat loisteliaat, ansaitsee kyllä mojovan korvatillikan. Pomosta oli varmaan aivan hemmetin hauskaa juoksuttaa meitä ympäriinsä jonkun typerän sormuksen perässä, joka oli kaikenlisäksi ruma. Minä näes pidän enemmän sellaisista, joissa on jotain hauskoja kiviä… mutta jokatapauksessa… juoksuttaa nyt meitä ympäriinsä pitkin Keskimaata eikä mitään tietoa ylityökorvauksesta tai vaarallisen ja epämiellyttävän työn lisästä. Eehei! Ei puhettakaan. Ja entäs sitten rakas kaakkini? En yhtään ihmettelekään, että se sai polvivamman ja lahopäiset kaverini eivät tietenkään ikinä odottaneet minua, vaan saavuin joka paikkaan aina viimeisenä ja ainakin vartin myöhässä.”
Ren murisi ärtyneesti: ”Ja oli kyllä aivan mahdottoman kivaa juosta sen kirotun hobitin”, (Frodolta karkasi uikutus), ”ja hänen seurueensa perässä kun sääkin oli niin oikukas. Olisin niinä kylminä iltoina pulittanut vaikka 100 kultakolikkoa pelkistä villasukista tai kuumavesipullosta, mutta eiiiiii, Pomo kielsi meiltä moiset ylellisyydet koska uskottavuutemme muka kärsisi. Joo. Uskottavuudesta siinä olikin kokoajan kysymys! Hevosetkin pakotettiin käyttämään punaisia piilolinssejä ja kantamaan yllään jotain dorkaa sotisovaa jonka takaa ne tuskin edes näkivät mitään! Törkeää eläinrääkkäystä jos minulta kysytään. Puhumattakaan tietenkään meidän Sormusaaveiden rääkkäyksestä. Piste i:n päälle oli kun Pomo osoitti eräänä purevan kylmänä talvena sanoinkuvaamatonta julmuutta takavarikoimalla kurkkupastillimme ja meillä kaikilla oli sentään silloin flunssa. Hän sanoi, että kuulostimme pelottavimmilta flunssaisina. Omasta mielestäni siinä ei ollut mitään hienoa, että aloimme kuulostaa aivan keuhkotautisilta haukoilta.”
Ren huokaisi syvään ja pudisteli päätään: ”…ja Uvatha kun oli haaveillut oopperalaulajan urasta.”
Sauronin Suu ennätti jo luulla, että vuodatus oli ohi, mutta Ren vain jatkoi: ”Niin ja entäs sitten kun me ja hevosemme huuhtouduimme koskeen? Ei muuten ollut yhtään kivaa. En tajua niitä ihmisiä jotka pitävät koskenlaskua harrastuksenaan. Puistattaa ajatuskin. Niin… rakas kaakkini oli sen jälkeen mennyttä kalua. *niisk* Minä oikeasti ikävöin sitä vielä. Se oli niin hyvä ratsu.”
Sormusaave pyyhkäisi silmiään hihallaan, mutta jatkoikin sen jälkeen tavanomaista kälätystään vailla merkkejä itkuun pillahtamisesta: ”Joo… ajattelin, että tuon traagisen koettelemuksen jälkeen saisimme lomaa, mutta emmepä tietenkään. Sen sijaan Pomo hommasi meille nämä lentävät pedot. LENTÄVÄT! Ja hän hemmetti vieköön tiesi tasan tarkkaan, että minä en sietänyt korkeuksia. Aivan taatusti hän vain toljotti ikkunassa naureskelemassa kun tipuin lähes päivittäin alas. No mutta onneksi Masa oli niin kärsivällinen. Masan ansiosta pääsinkin sitten korkeuskammostani, mutta niitä aikoja en kyllä ikävöi pätkääkään. Olen aivan varma, että jollei Pomo olisi heittänyt henkeään, olisimme jossain vaiheessa menneet lakkoon.”
Reniltä karkasi ilkikurinen käkätys: ”Silloin tosin emme uskaltaneet osoittaa mieltämme kuin antamalla petojemme paskantaa lennosta Pomon parvekkeelle ja väittää sitä vahingoksi.”
Sauronin Suu kurtisti kulmiaan. Nyt hän sitten viimein sai tietää mikä oli syynä siihen, että Sauron kutsui lähes joka ilta siivojaörkin palatsiinsa. Hän oli jopa ehtinyt jo herätellä likaisia epäilyksiä Sauronin ja naispuolisen örkin suhteesta. Pelkkä ajatuskin oli saanut hänet tuolloin kakomaan, mutta onneksi epäilyt olivat vihdoin ja viimein osoittautuneet vääriksi.
Hän hymähti itsekseen jonkinlaisen sisäisen helpotuksen vallassa ja keskittyi toljottamaan Renin takaraivoa, kun tämä aloitti taas pälätyksensä, joka tällä kertaa taisi koskea sormusaaveiden kaapuja ja niiden pölypunkkien määrää.