Sauronin Suun paha päivä

Huumoria ja parodiaa yllin kyllin.

Valvojat: Andune, Ilona

Avatar
Thrior
Örkki
Viestit: 170
Liittynyt: Ke Heinä 06, 2005 6:47 pm
Paikkakunta: Mordor

Sauronin Suun paha päivä

Viesti Kirjoittaja Thrior » Ke Loka 26, 2005 6:53 pm

Title: Sauronin Suun paha päivä
Rating: PG
Genre: Humor
Warnings: Kiroilua jälleen kerran…, luonnollisesti OOC hahmoja kun kerran huumorista on kysymys.
Disclaimer: Hahmot (paitsi nimetön jyrsijä) ovat Tolkienin omaisuutta. En yritä ansaita rahaa idioottimaisilla ficeilläni. Kunhan pidän hauskaa.
Summary: Kyllä vain. Myös Mordorin asukeilla on huonot päivänsä ja tämä melko vanha ja harvinaisen typerä ficcini keskittyy Sauronin Suun huonojen hetkien ympärille. Kaikki alkaa kun Sauron ajaa hänet kohtaamaan pahimman pelkonsa, mutta tämä on vasta alkua, sillä tiedossa on lisää epäonnea ja noloja tilanteita.


-----------------------------------------------------------------------


Sauronin Suu kohotti katseensa kohti Mordorin mustaa taivasta, puristi kätensä nyrkkiin ja yritti sinnikkäästi koota tahdonvoimaansa. Hän tunnusteli kielellään kitalakensa monia muotoja, maisteli aamulla juomansa riisiviinan makua ja mietti, josko hänen sittenkin kannattaisi kääntyä takaisin. Mutta käsky oli tullut itse Sauronilta ja Sauronia ei ollut viisasta vastustaa. Ei ainakaan enempää kuin oli turvallista. Suu oli ollut varsin rohkea uhmatessaan johtajansa käskyä, mutta kuten aina, Sauron sai rautaisen tahtonsa läpi.

"Et ole siinä asemassa, että voisit kieltäytyä!" oli tämä karjunut, punaiset silmät kypärän raoista hehkuen.

Sauronin Suu oli tuolloin tuntenut polviensa valahtavan veteliksi, mutta kaiken järjen vastaisesti hän oli suoristanut selkänsä, nykäissyt leukansa ylös ja sanonut entistä päättäväisemmin: "Ei!"

Mutta Sauron oli ovela. Hän ei ollut kohottanut asettaan, piessyt itsepintaista käskyläistään nöyräksi ja pakottanut tätä polvilleen. Ei, hän oli käyttänyt alamaisensa mieltä tätä itseään vastaan.

Sauronin Suu huokaisi syvään, laski katseensa maahan ja pudisteli päätään. Häntä hävetti myöntää, että oli omien pakkomielteidensä uhri, mutta mitä muutakaan hän olisi voinut tehdä. Musta Ruhtinas jos kuka tiesi kuinka psykologista peliä pelattiin.

Sauronin Suu murahti, laski toisen kätensä rautaoven kahvalle ja nykäisi sen auki. Ovi kirskahti pahaenteisesti ja hetken Suu oli vähällä pamauttaa sen kiinni ja rynnätä parkuen takaisin Barad Dûrin linnoitukseen. Mutta hän tiesi, että silloin hänen täytyisi kohdata uudestaan mestarinsa, joka ei koskaan valehdellut uhkausten toteuttamisesta.

Sauronin Suu kiristeli hampaitaan. Kuinka avuttomaksi hän itsensä tunsikaan.

Rautaovi kumahti lopullisen kuuloisesti kiinni hänen takanaan, kun hän alkoi hitaasti kohota kivisiä portaita, jotka viimein päättyivät toisen oven eteen. Ovi oli yhtä luotaan työntävän näköinen kuin edellinenkin ja siinä olevat punahehkuiset kirjaimet muodostivat sanan, jota kaikki Mordorin asukkaat pelkäsivät enemmän kuin mitään muuta.

"Hammaslääkäri", Sauronin Suu kuiskasi värisevällä äänellä ja tunsi jälleen sen suuren voiman, joka käski häntä kääntymään ja juoksemaan henkensä edestä.

Suu karkotti ajatukset nopeasti. Mustan Ruhtinaan oikeana kätenä hän oli oppinut rakentamaan suojamuurin pelkoa vastaan…paitsi, että muurilla oli kuitenkin valitettava tapa sortuilla usein.

Hän huokaisi ja astui alistuneesti ovesta sisään.


~*~


Ankeassa odotushuoneessa istui kaksi tärisevää örkkiä, jotka Sauronin Suun nähtyään painoivat katseensa kunnioittavasti maahan. Suu nyökkäsi nopeasti ja mutisi jotakin epäselvää, jonka tarkoituksena oli kehottaa örkkejä lopettamaan kumartelunsa. Hän päätti istuutua mahdollisimman kauas örkeistä, jotka löyhkäsivät aina vähintään kahden metrin päähän viinalle ja pilaantuneelle makkaralle. Sauronin Suun mielestä örkkien ruokatottumuksiin pitäisikin saada pikaisia muutoksia.

Hän suuntasi vastahakoisesti huoneen nurkassa olevalle mustalle rautatuolille, mutta ollessaan aikeissa istuutua, kimittävä ääni mörähti: "Jos pelse istut niin..."

Sauronin Suu käännähti hämillään ympäri mutta ei nähnyt ketään. Ei ennen kuin ymmärsi laskea katseensa alemmas. Tuolilla istui ylipainoinen hiiri käpälät ristissä rintakehänsä päällä.

"Anteeksi. Luulin, että paikka oli vapaa." Suu mumisi ajattelematta ja siirtyi viereiselle tuolille, joka kitisi epämiellyttävästi hänen istuutuessaan.

<Todellakin...täytyy valittaa Sauronille yhä kasvavasta ruosteongelmasta.> (A/N: äskeinen oli sitten ajatuksia.)

Hän nojasi taaksepäin koettaen rentoutua ja tarkasteli kypäränsä suojista muita huoneessa olijoita. Kaksi örkkiä ja yksi hiiri. Hänen vuoronsa ei siis tulisi aivan pian, mikä oli hyvä, sillä nyt hänellä olisi aikaa... Sauronin Suun ajatukset katkesivat yllättäen ja hän käänsi katseensa hitaasti vasemmalle, tuolille jossa istui...hiiri. Hiiri nykäisi päänsä ylös aivan kuin olisi aistinut jonkun silmät selässään ja mulkoili vierustoveriaan ärtyneesti.

"Mitäs pelse tuijotat?", se kivahti sylkäisten samalla suustaan hampaankappaleen.

Sauronin Suu ei antanut äkäisen kysymyksen häiritä, vaan jatkoi tuijottamistaan. Hiiren suupielestä sojotti yksi ylimitoitettu hammas suoraan kohti kattoa. Hän pudisti epäuskoisesti päätään ja keskittyi jälleen tuijottamaan eteensä. Ei ikinä, ei edes kieroutuneimmissa unissaankaan, hän ollut osannut uskoa, että Sauron menisi vielä niin pitkälle, että vaatisi Mordorin jyrsijöidenkin korjauttavan hampaitaan. Tai kenties hiiri oli tullut vastaanottoon omasta tahdostaan, jota Sauronin Suu vahvasti epäili. Hän kuuli kuinka siimahäntä sadatteli itsekseen, pompaten lattialle luultavasti etsimään hampaankappaletta ja hänet valtasi äkkiä hirmuinen ärtymys mestariaan kohtaan.


"Sauronin Suu! Puhut herrasi ja mestarisi Sauronin puolesta, Hänen, joka tulee hallitsemaan koko Keskimaata! Julistat kansoille Hänen tahtoaan, joka on laki ja kun pöliset paskaisella suullasi, kukaan ei pysty eikä halua kuunnella. Nyt herrasi Sauronin nimessä lähdet välittömästi puhdistamaan haisevan leipäläpesi, sillä sinä, Sauronin Suu, puhut minun puolestani. Koko Keskimaan kansat, kuten myös sinä olet minun omistuksessani. Et omista mitään, sinulla ei ole vapaata tahtoa, sinun suusi on minun suuni ja sen kuuluu olla FRESH!"


Niin oli Musta Ruhtinas uhonnut uskolliselle alamaiselleen. Sauronin Suu kihisi kiukusta. Nimestään huolimatta hänen suunsa kuului vain hänelle itselleen ja sen kunnosta huolehtiminen pitäisi siis olla yksin hänen päätettävissään. Miksei Sauron voinut koskaan nostaa persettään valtaistuimeltaan ja puhua itse alistamilleen kansoille? Oliko suurella valloittajalla esiintymispelko?

"Eikä se tietenkään itse käy koskaan edes hammaslääkärissä", Sauronin Suu mutisi itsekseen, saaden örkeiltä muutaman kummastuneen vilkaisun.

Hän olisi hammaslääkärin pelossaan halunnut vastustaa mestariaan vaikka sitten kidutukseen ja kurjuuteen saakka, mutta Sauron oli keksinyt pahimman mahdollisen rangaistuksen.


"Tottele Herrasi käskyä niin sinut palkitaan ruhtinaallisesti." Musta Ruhtinas maanitteli kierrellen hitaasti valtaistuinsalissaan seisovan alamaisensa ympärillä.

"Nope." tämä vastasi topakasti, leuka koholla ja käsivarret ristissä rintansa päällä.

Sauron pysähtyi hänen eteensä: "Ah...ymmärrän. Kenties palkinto ei saa sinua kuuliaisemmaksi, mutta tiedäkin se, että jollet seuraa käskyäni, et ikinä enää tule syömään vaahtokarkkeja. MUAHAHAHAHAHAAAAAAAA!"



Kirottu Sauron. Tämä tiesi, että Suulla oli vakava pakkomielle makeisiin, erityisesti vaahtokarkkeihin. Hän ei ollut koskaan pessyt edes hampaitaan huolimatta äitivainaansa varoituksista liiallisesta makeisten syömisestä.

Suu jännitti polvellaan lepäävää kättään niin, että upotti kyntensä kaapunsa laskoksiin ja sai aikaiseksi neljä sormenpaksuista reikää.

"Vittu!" hän kirosi, sekä reikien, että Sauronin takia.

Örkit liikahtelivat levottomasti ja koettivat olla vilkuilematta huoneen toisella perällä istuvaa Suuta. Kaikki tiesivät, että ollessaan huonolla tuulella, Mordorin ylimykset saattoivat saada raivokohtauksen pienimmästäkin vääränlaisesta eleestä.

Lattialla pyörivä hiiri tosin ei ollut asiasta samaa mieltä, sillä jostakin syystä se mylväisi takaisin: "No pelse!"

Örkit olivat odottaneet, että vastaukseksi Sauronin Suu olisi lytännyt jyrsijän liiskaksi tai ainakin aiheuttanut sille tuskallisen vamman, mutta sen sijaan tämä vain risti käsivartensa ja näytti mököttävän. Eipä silti...eivät örkit olleet mitenkään helpottuneita siimahännän puolesta. He olivat toivoneet, että olisivat lopuksi saaneet syödä sen.


~*~


Kaikkien odotushuoneessa istuvien ajatukset katkesivat, kun hoitohuoneen raskas ovi avautui ja ulos harppoi Nazgûl, tarkemmin sanottuna näiden johtaja Noitakuningas. Sauronin Suun kohdalle saavuttuaan tämä pysähtyi ja heilautti kätensä idioottimaiseen tervehdykseen. Suu katsahti Nazgûlia kerran päästä jalkoihin ihmetellen sitä miksi tämä vaikutti niin iloiselta.

"Ihmettelet varmaan miksi vaikutan niin iloiselta", Noitakuningas totesi huvittuneeseen sävyyn.

Suu nyökkäsi.

"Se johtuu vahingonilosta", Noitakuningas jatkoi " Siitä tosiasiasta, että aineettoman olennon hampaita ei voi hoitaa. Ikävää, että sinun laitasi onkin hieman toisin. Kjäh kjäh."

Sauronin Suu päätti pysytellä ilmeettömänä, vaikka oikeasti häntä haluttikin lyödä irvailevaa Nazgûlia. Mutta mitäpä sekin hyödyttäisi? Tuskin hän saisi aikaiseksi edes mustaa silmää, koska tällä ei ollut aineellisessa maailmassa kasvoja lainkaan. Noitakuningas teki nopean kumarruksen, joka oli enemmän pilkkaava kuin kunnioittava ja harppoi ovesta ulos itsekseen hihitellen.

Heti oven sulkeuduttua, Sauronin Suu huokaisi syvään. Kuinka hän nyt toivoikaan olevansa aineeton aave, eikä elävä mies. Sitä hän ei tosin aikoisi Noitakuninkaalle tai kenellekään muulle Nazgûlille paljastaa. Sauronin Suulla oli ylpeytensä.

Hän seurasi kuinka toinen pelokkaista örkeistä nousi vapiseville jaloilleen ja katosi kohta hoitohuoneen ovesta sisään, joka rysähti raskaasti kumahtaen kiinni. Odotushuoneeseen jäänyt örkki näytti käyvän entistä hermostuneemmaksi, eikä Sauronin Suu ollut täysin varma johtuiko se hänestä vai lähestyvästä vastaanotosta. Totta puhuen häntä ei edes jaksanut kiinnostaa, sillä hän harvemmin tunsi mitään sympatioita örkkejä kohtaan joista suurin osa oli parantumattomia juoppoja.

Hän asettui mukavampaan asentoon tuolissaan ja keskittyi tuijottamaan lattian monia mielenkiintoisia muotoja, sekä seuraamaan sivusilmällään kahta muuta ”potilasta”. Örkin vaate kahisi kuuluvasti tämän muuttaessa asentoaan ja Suu havaitsi kuinka tämä koetti hitaasti hivuttaa kouransa kosketusetäisyydelle hiiren kanssa. Hiiri väisti hapuilevat sormet ja narskautti vihaisesti hampaitaan ahdistelijalleen.

Sauronin Suun yleensä irvistykseen vääntyneille huulille kohosi hymy ja örkki katsahti häntä kysyvästi, ikään kuin pyytäen lupaa vääntää hiiren niskat nurin ja nauttia siinä sivussa maittava välipala. Suu oli tietoinen örkin mielihaluista, mutta päätti olla päästämättä tätä epätietoisuudestaan. Hän oli varsin tyytyväinen syvimmät tuntonsa peittävään kypäräänsä, joka jätti näkyviin ainoastaan hänen suunsa. Eikä kukaan koskaan osannut lukea hänen hymystään oliko se huvittunut vai pirullinen. Örkki heitti hiiren suuntaan viimeisen pahaenteisen katseen ja nojautui sitten taaksepäin tuolissaan, vilkuillen edelleen hymyilevää Sauronin Suuta. Ei ollut epäilystäkään, etteikö jyrsijä olisi ollut harvinaisen typerä, mutta se oli kuitenkin varsin viihdyttävä. Niinkin viihdyttävä, että Sauronin Suu päätti pitää huolen siitä, ettei örkki tekisi sille mitään kuolemaan johtavaa. Ei ainakaan hammaslääkärissä olon aikana, missä harvoin oli mitään naurun aihetta.

Tuskainen, eläimellinen kirkuna karkotti silmänräpäyksessä hymyn Sauronin Suun huulilta ja kirvoitti örkiltä pelästyneen vinkaisun. Kaikki odotushuoneessa käänsivät katseensa kohti hoitohuoneen ovea.

Sauronin Suu, jolla oli kokemusta muiden pahoinpitelystä, ei ollut koskaan saanut ketään uhriaan huutamaan yhtä kidutetusti. Mikä ilmiömäinen pahuus siis mahtoi piileskellä oven takana hammaslääkärin hahmossa? Odotushuoneen örkki painoi päänsä käsiinsä näyttäen lukevan hiljaista rukousta. Hiiri ja Sauronin Suu irrottivat samanaikaisesti silmänsä ovesta ja katsahtivat toisiaan.

Jatkuvan pahantuulisuutensa hetkellisesti kadottanut jyrsijä, tuijotti toista ilmeettömästi, kunnes kommentoi: "No voi pelse!"

Sauronin Suu huomasi olevansa samaa mieltä.


~*~


Toisen huudon kohdalla, örkin hermot pettivät ja tämä syöksyi rappusiin kaataen samalla äänekkäästi tuolinsa. Sauronin Suu puri huultaan. Todella ikävää oli, ettei hän örkin tavoin voinut vain juosta tiehensä (Goodbye vaahtokarkit!), mutta vielä ikävämpää oli, että nyt hänen vuoronsa koittaisi nopeammin.

Hän tunsi etäisesti kuinka hiiri käytti hänen mustaa kaapuaan rappusina pyrkiessään viereiselle tuolille ja vaikka olisikin halunnut, hän ei tehnyt elettäkään lyödäkseen sitä irti. Hän yritti parhaansa mukaan pidätellä kurkustaan ylös pyrkivää huutoa upotettuaan hampaansa liian syvälle huuleensa.

Hiiri hyppäsi hänen kaavustaan omalle tuolilleen, istahti raskaasti alas ja jäi tuijottamaan paikalleen jämähtänyttä vierustoveriaan. Sauronin Suu aisti toisen kiinteän katseen ja käänsi päänsä aavemaisen hitaasti, ilmeenkään muuttumatta siitä mielipuolisesta irvistyksestä johon se oli jähmettynyt.

Hiiri muljautti kerran silmiään, vetäytyi kauemmaksi ja jupisi itsekseen: "Ja mua kun sanotaan mielenvikaiseksi."

Edelleenkään Sauronin Suu ei osoittanut mitään murhanhimoisuuteen viittaavaa. Totta puhuen hän ei löytänyt mitään syytä kiukustua kommentista, sillä oli aiemmin itse tullut siihen tulokseen, että jokainen Mordorin asukas oli jonkinsortin hullu. Hän itse mukaan luettuna.

Käydessään samalla hajamielistä tuijotuskilpailua hiiren kanssa, jota selvästi ärsytti hänen kypäränsä, Sauronin Suu nielaisi huudon lopullisesti alas ja oivalsi synkkänä kuinka oli taatusti aiheuttanut taas uuden haavan huuleensa. Lukuisat repeämät saivat hänet näyttämään kovikselta, mutta olivat helvetin ärsyttäviä.

Hiiri liikautteli lintumaisesti päätään koettaen paikallistaa missä kohtaa kypärää sijaitsivat Sauronin Suun silmät.

Vasta jyrsijän äkäinen ”KYYLÄ!”- tiuskahdus sai tämän havahtumaan itsesäälistään ja murahtamaan takaisin: ”Rotta!”

Kaikesta päätellen Sauronin Suu oli osunut hiiren akilleen kantapäähän, sillä tämä selvästi kihisi raivosta. Sauronin Suu ei voinut muuta kuin onnitella itseään. Hänellä oli luontainen kyky osua suoraan toisen pattiin.

Seuraavat käsittämättömät 10 minuuttia kuluivatkin rattoisasti väitellessä siitä oliko jyrsijä lotta vai hiili. Jyrsijä oli vähällä menettää järkensä, koska ei osannut hampaansa takia lausua kunnolla kumpaakaan sanaa ja sai Sauronin Suulta aina vastaukseksi pilkallisia kommentteja, ivallisia hymyjä tai pään keikautuksia.

”Mä olen hiili. Siis hiiiiiili. Hiili. HIILI!”

Viimeisen "hiilen" kohdalla jyrsijän suupielestä roiskahti leveä suihku sylkeä.

Sauronin Suu vain nauroi pilkallisena, rääkäten kiistakumppaniaan vielä hetken aikaa, mutta totesi kuitenkin lopuksi: ”Uskotaan. Et ole rotta vaan hiiri.”

Jyrsijä, joka oli viimeiset minuutit riuhtonut raivokkaasti hammastaan, keskeytti riehumisensa, nyökkäsi voimakkaalla päänliikkeellä ja istua rämähti takaisin paikalleen mököttämään.

Ei ollut Sauronin Suun tapaista myöntyä helposti, mutta hänestä koko touhu oli alkanut tuntua itsessään naurettavalta. Hän ei myöskään tuntenut vihaa tai erityistä houkutusta kiduttaa jyrsijää enempää kuin oli tarpeellista. Sitä paitsi…jos hiiri olisi jatkanut mielipuolista kiskomistaan, olisi se pian pitänyt kuljettaa hammaslääkärin sijasta sairaalaan murtunutta leukaluutaan paikkaamaan.



~*~


Kaksikon hiljetessä tunnelma ikään kuin sammui ja aika näytti matelevan käsittämättömän hitaasti. Hiiri oli ristinyt käpälänsä rinnalleen ja mökötti… ja mökötti… ja mökötti. Sauronin Suu ei kuitenkaan kärsinyt tunnontuskista, sillä oli keskittynyt pyörittelemään mielessään hyvin historiallista tapahtumaa; ensimmäistä kiistaansa puhuvan jyrsijän kanssa. Ei edes kokemuksillaan kerskaileva Noitakuningas ollut voinut yltää sellaiseen suoritukseen. Hah hah!

Molempien ajatukset kokivat jälleen tylyn lopun, kun hoitohuoneen ovi aukesi narahtaen ja vaikeroiva örkki kompuroi ulos… tai ainakin jokin joka muistutti örkkiä. Otus laahusti eteenpäin horjuvin jaloin ja sen pää oli paketoitu likaisiin kääreisiin niin tiiviisti, ettei tämä mitenkään voinut nähdä eteensä. Sauronin Suu huomasi ihmettelevänsä miten mokoma mahtoi saada edes henkeä, mutta tarkemmin katsottuaan, hän saattoi juuri ja juuri erottaa kääreiden seasta pilkottavan pillin, jonka toinen pää epäilemättä törrötti otuksen suussa. Örkki ojenteli käsiään hapuilevasti eteensä, ilmeisesti ovea etsien ja hetken Sauronin Suu harkitsi pitäisikö surkimusta kenties auttaa.

Hiiri päätti puuttua tilanteeseen karjaisemalla kumeasti: ”Vasemmalle!”

Örkki kääntyi hyväuskoisena, otti muutaman nopean harppauksen ja horjahti alas suuresta avoimesta ikkunasta. Ikkunoita helisyttävän tömäyksen jälkeen, Sauronin Suu katsahti epäuskoisesti vierustoveriaan, joka vain tiuskaisi: ”Mitä? Ite se pelse sitä keljäsi. Mä en oo mikään kävelevä makkala, jonka vois tosta vaan syödä pelse.”

Suu pyöräytti silmiään kypäränsä takana. Häntä ei olisi voinut vähempää kiinnostaa örkin kokemat tuskat, mutta hän oli yllättynyt, sillä ei ollut arvellut hiirtä noin häikäilemättömäksi. Varsinkin kun tämä oli kaikessa viisaudessaan suunnannut kostonsa väärään örkkiin.

Hän oli aikeissa vastata jotain, kun hoitohuoneen ovi narahti uudestaan raolleen ja sisältä karjaistiin kärsimättömästi: ”SEURAAVA!”

Sauronin Suu naulitsi katseensa vierustoveriinsa. Hiiren huulille kohosi idioottimainen, varsin hermostunutkin, hymy: ”Heh! Teidän jälkeenne.”

”Anteeksi, mutta tapanani ei ole etuilla”, Suu tiuskaisi, nyökäten käskevästi kohti ovea.

”Ei se ole etuilua. Joo…saatoin olla täällä ennen, mutta mie olen niiiiin jalomielinen, että luovutan paikkani sinulle.”

Sauronin Suu tuijotti ilmeettömänä maireasti hymyilevää jyrsijää, kunnes kahmaisi tämän varoittamatta kouraansa ja nakkasi ovesta sisään.


~*~


Minuuttien vieriessä hitaasti eteenpäin, Sauronin Suu kävi jatkuvasti hermostuneemmaksi. Hän oli keskittynyt jyrsimään jo valmiiksi vahingoittunutta alahuultaan, pyörittelemään peukaloitaan, siirtelemään jalkojaan ja tuijottamaan silmät lasittuneina eteensä. Hoitohuoneesta oli kantautunut jo useita epämiellyttäviä ääniä, mutta -örkistä poiketen- ne olivat pääasiassa olleet kovaäänisiä kirouksia. Sauronin Suu tiesi olevansa varsin kovapintainen persoona, joka kykeni sietämään kipua, mutta silti hammaslääkäristä kiertävät karmivat tarinat ja örkin surkea kohtalo saivat hänet miettimään jopa maanpakoa, lääkärin murhaa tai oman nirrin päättämistä. Kaikkein eniten häntä halutti pahoinpidellä Sauron.

Hän ei kuitenkaan ehtinyt suunnittelemaan kostoiskuaan alkua pidemmälle, kun tuttu pahaenteinen narahdus rikkoi hiljaisuuden.

”Perse”, Suu murahti ja nousi ripeästi jaloilleen.

Hän ei halunnut suoda lääkärille sitä iloa, että näkisi itse Barad Dûrin komentajan matelevan sisään pelosta kalpeana. Hän oli uudessa uhmassaan vähällä kompastua oven raosta hoipertelevaan hiireen, joka ei näyttänyt yhtään iloisemmalta kuin edellinenkään potilas. Sen pää oli sullottu samalla tavoin likaisiin kääreisiin, mutta niihin oli onnistuttu repimään aukko toisen silmän kohdalle. Se vilkaisi Sauronin Suuta äkäisesti ja mökelsi jotakin epämääräistä jonka Suu arveli olevan sadattelua. Se, että hiiren kieli roikkui velttona kääreiden välistä ja puhe oli pelkkää mussutusta, itse asiassa piristi Sauronin Suuta.

”Olen pelastettu. Puudutusta käytetään sittenkin”, hän hihkaisi ja tanssahteli pää pystyssä sisään.

Hänen hyväntuulisuutensa kuitenkin kääntyi jyrkkään alamäkeen hänen havaittuaan olevansa kasvotusten Sarumanin kanssa.

”Aah! Itse Sauronin Suu.”, velho myhäili hullunkiilto silmissään. ”Tämäpä mielenkiintoista.”

Hän hieroskeli pitkäkyntisiä sormiaan ja nyökkäsi kohti harvinaisen epämukavan näköistä tuolia. Sauronin Suu työnsi nyrkillä suunsa kiinni, joka oli jäänyt idioottimaisesti riippumaan auki, ja kalautti hampaansa yhteen. Hän istuutui vastahakoisesti Sarumanin tarjoamaan tuoliin jakaen samalla pikaisen silmäyksen seinillä riippuviin veitsiin, kirveisiin, moukareihin, lapioihin ja haraviin.

Hän rykäisi äänekkäästi: ”Oliko hammaslääkäri?”

Saruman lakkasi hieroskelemasta käsiään ja heitti Suuhun oudoksuvan katseen: ”Eikös siinä ovessa lukenut aivan selvästi?”

Sauronin Suu vaikeni. Velho pudisti päätään ja siirtyi potilaansa vierelle, joka oli upottanut kyntensä syvälle tuolin käsinojiin. Hän kumartui ja otti tuolin vierelle asetetusta työkalupakistaan esille muutamia epämiellyttävän näköisiä välineitä, silmäillen samalla Sauronin Suuta hyväntuulisena.

”Mitenkäs Sauron jakselee? Mököttääkö vieläkin minulle siitä kun en muistanut häntä hänen syntymäpäivänään?”

”En tiedä tuosta mitään”, Suu mutisi jäätävästi.

Saruman kohotti kulmiaan jokseenkin pettyneenä: ”Hmph. Sinulle kun on siunaantunut tuollainen outo nimi, niin luulin, että olisit puheliaampi.”

”Ikävä tuottaa pettymys.”

Velho puuskahti, painoi tuolin selkänojan alemmaksi ja otti esiin ensimmäisen työkalunsa: puutikun päähän rautalangalla solmitun pienen peilin. Vihellellen hän kopautti sauvallaan lattiaa jolloin sen päähän syttyi kirkas valo, jonka hän suuntasi tuolissa kiemurtelevan potilaansa kasvoihin. Sauronin Suuta ei haluttanut lainkaan avata suutaan tuon mielipuolisen velhon käsiteltäväksi, mutta ei voinut muutakaan. Mikään velhon keksimä ”hoito” ei voisi olla pahempaa kuin rangaistus, minkä Suu saisi tottelemattomuudesta. Kidutuksen hän pystyisi kestämään, mutta vaahtokarkeista luopumista ei.

Sauronin Suun pyöritellessä mielessään synkkiä ajatuksia, Saruman oli pysähtynyt tuijottamaan eikä potilaansa onneksi survonutkaan peiliä hänen turpavärkkiinsä. Sen sijaan velhon kasvoille kohosi voitonriemuinen hymy.

”No mutta tähän on olemassa helppo ratkaisu.”

Hän väänsi potilaansa tuolin selkänojan takaisin pystyyn niin nopeasti, että jos Sauronin Suu ei olisi upottanut kynsiään käsinojiin, olisi hän mitä todennäköisimmin lentänyt nokalleen. Velho kumartui penkomaan työkalupakkiaan josta tempaisi esiin uuden esineen.

”Mikä HITON akkuporakone toi on??!!!”, Sauronin Suu kiljahti.

Saruman katsahti kädessään olevaa esinettä, sitten Sauronin Suuta: ”Tämä, ystäväiseni, ei ole porakone vaan tuiki tavallinen sähköhammasharja.”

Suu tuijotti velhoa ilmeettömänä.

”Ja tiedät kai mitä sillä tehdään?”, velho jatkoi heilutellen hammasharjaa härnäävästi potilaansa silmien edessä.

”…”

”PESTÄÄN TIETENKIN HAMPAAT LUUPÄÄ!”

”Ai”, Sauronin Suu mumisi.

Asiassa oli vain yksi pieni ongelma jota hän ei kehdannut myöntää: hän ei ollut ikinä, ei koskaan pessyt hampaitaan. Hiusten harjaamisen päälle hän kyllä ymmärsi, mutta hampaiden harjaus kuulosti jonkun yliskamarinsa kalauttaneen kylähullun horinoilta. Ei hän edes tiennyt miten mokomaa vehjettä käytettiin.

Saruman ojensi hammasharjan Sauronin Suulle, mutta kun tämä ei tehnyt elettäkään ottaakseen esinettä vastaan, tiputti sen tämän syliin.

”Asiahan on nytten niin, että sinun hampaasi ovat suoraan sanoen aiiiiivan paskassa kunnossa”, Saruman julisti tylysti, mutta ei kyennyt estämään kasvoilleen jatkuvasti pyrkivää hullumaista hymyä, ”Sinun onneksesi pelkkä hammasharjan päivittäinen käyttö kuitenkin riittää. Se on hyvä keino estää hampaitasi mätänemästä tuohon paikkaan ja mikä parasta: se saa myös hengityksen tuoksumaan raikkaalle.”

Sauronin Suu laski katseensa syliinsä ja nosti velhon nakkaaman harjan käteensä. Vaikka hän kuinka yritti saada hahmotetuksi harmittoman, terveyttä edistävän esineen, näytti se hänestä aina porakoneelta riippumatta siitä mistä kulmasta sitä oikein tarkasteli.

Saruman nyökytteli hajamielisesti koettaessaan ottaa selvää potilaansa mielenliikkeistä, mutta havahtui viimein ja pärskäytti: ”Ala painua siitä sitten. Mitä pikemmin pääsen sinusta, sitä aiemmin työpäiväni päättyy.”

Sauronin Suu mumisi jotakin Mordorin kielellä, nousi ja laahusti ovelle pyöritellen yhä tutkivasti hammasharjaansa. Oven sulkeuduttua, hän viimeinkin sen oivalsi: se kauhulla odotettu hetki oli ohi, takanapäin, menneen talven lumia eikä se ollut kestänyt kuin pari vaivaista minuuttia. Hän oli arvellut joutuvansa toden teolla kärsimään vaahtokarkkiensa puolesta, mutta näin ei ollut tapahtunut. Sauronin Suun huulille kohosi tavallistakin kieroutuneempi hymy hänen silmäillessään samalla elämänsä ensimmäistä hammasharjaansa. Hänen ei auttanut kuin toivoa, että jostakin löytyisi kaikenkattavat käyttöohjeet, mutta nyt hän oli liian helpottunut jaksaakseen murehtia tulevia.

Hän naurahti mielipuolisesti, pomppi odotushuoneen poikki, tempaisi rautaoven auki, tanssahteli rappuset alas ja juoksi koko matkan takaisin kotiinsa tehden samalla monimutkaisia piruetteja. Koko aasimainen esitys toi mieleen vain järkensä menettäneen suuren lepakon, joka harrasti balettia, mutta silminnäkijöiden onneksi Sauronin Suu ei pysähtynyt pieksemään hihittelijöitä, vaan sitä vastoin palkitsi nämä ei-niin-säihkyvillä hymyillä.


~*~


Siitä oli kulunut nyt noin kuukausi kun Sauronin Suu oli käynyt hammaslääkärissä. Varsin älykkäänä hän oli itse keksinyt kuinka käyttää ”porakonettaan” ja Sauron oli tyytyväinen alamaisessaan tapahtuneeseen muutokseen. Jopa niin tyytyväinen, että kun Mustan Portin taakse saapui kolkuttelemaan jokin valittava roskajoukko, määräsi hän itse Sauronin Suun heitä vastaanottamaan. Suu otti tehtävän innokkaasti vastaan, sillä olikin jo ennättänyt odotella suurta performanssiaan.

”Mordorin mustaan maan Ruhtinas! Avaa se perkeleen portti!”, roskajoukosta vinguttiin.

Sauronin Suu hymyili susimaisesti. Hän oli päättänyt olla tyylikkäästi myöhässä ja nautti siitä kun sai pitää tuota joukkiota tuskallisen odotuksen piinassa. Mustan Ruhtinaan lähin alamainen kaivoi mustan kaapunsa hihasta esiin vihreän omenan ja tarjosi sen hevoselleen Mustalle Pekalle. Liian monta kertaa tämä hevonen oli kriittisinä hetkinä päättänyt heittää hänet selästään tai muuten vain onnistunut nolaamaan hänet, joten Suu tuumi lahjuksien tepsivän. Musta Pekka näyttikin hyväksyvän ystävällisen eleen ja Sauronin Suu heilautti itsensä satulaan taputtaen vielä hevostaan kaulalle.

”Jos nyt perkele nolaat minut, päädyt makkaratehtaaseen”, hän mutisi ottaessaan ohjakset käsiinsä ja kannustaessaan ratsuaan eteenpäin.

Musta Portti aukeni hitaasti ja Sauronin Suu ratsasti ylpeänä sen raosta, valittavan joukkion eteen. Hän ei voinut kuin nauttia hiljaisuudesta ja pelokkaista katseista joita sai osakseen. Hänen täytyi olla kunnioitettava näky.

Sauronin Suu antoi katseensa kiertää: joukkion johtaja oli ilmeisesti etummaisena oleva mies, joka hänestä tosin näytti vain kuraojan pohjalta kiskotulta krapulaiselta pultsarilta. Miehen persleuka ja harottava hammasrako näyttivät kaikkea muuta kuin kuninkaallisilta ominaisuuksilta, mutta tämä mies todellakin oli Aragorn Arathonin poika. Tämän rinnalla oli velho jonka parta näytti käyneen hiljattain tehosekoittimessa ja velhon sylissä istui jokin karvajalkainen kakara. Heidän takanaan seisoi kokonainen 13 miehen armeija.

Sauronin Suu siirsi katseensa takaisin Aragorniin, väläytti SÄIHKYVÄN valkeat hampaat paljastavan paholaismaisen hymyn ja lausui: ”Tervehdys roskasakki! Mestarini…”

”Anteeksi, mutta voisitko mennä mainostamaan hammastahnojasi muualle? Meillä on nyt tärkeää tekemistä.”

Sauronin Suun päästä halvaantui hetkellisesti ainakin puolet aivosoluista eikä hän osannut tehdä muuta kuin tuijottaa. Eijei. Ei tämän näin pitänyt mennä. Hänen hieno puheenvuoronsa!

Likapärstäinen ihminen jatkoi toruvasti: ”Musta Ruhtinas on tiettävästi ovela, mutta mainoskatko taisteluiden välissä on jo liian paksua.”

Sauronin Suun päässä oli käynnissä täysi helvetti, mutta hän päästi pelastaa sen mitä vielä pelastettavissa oli.

”AIVAN SAATANA!” hän mylväisi ”OSTAKAA PEPSODENTTIA! SE HELPOTTAA MYÖS MUKA-KUNINGAS-ARAGORNIN KERIPUKIN RIIVAAMAA TURPAVÄRKKIÄ NOUSEMAAN UUTEEN KUKOISTUKSEEN! VASTA SITTEN VOIDAAN PUHUA KUNINKAAN PALUUSTA! HAISTAKAA KAIKKI PASKA! MÄ LÄHEN NYT!”

Sauronin Suu käänsi ratsunsa ympäri, karjaisi portin päällä seisovalle peikolle: ”JA SE PAHUKSEN PORTTI AUKI JA HETI!” ja ratsasti takaisin sisään.

Ja aivan kuin siinä ei olisi ollut vielä tarpeeksi, jäin hän vielä kypäränsä piikeistä killumaan porttien väliin, Mustan Pekan jatkaessa mitään huomaamatta matkaansa.


~*~


Nolon välikohtauksen jälkeen Sauronin Suu havahtui siihen tosiasiaan, että hänen mestarinsa kirkui jossakin kuin ämmä. Majakka, jonka lamppu oli pelotuksen takia naamioitu silmäksi, oli havainnut kaksi hobittia kompuroimassa Tuomiovuoren kupeessa. Heillä oli nähtävästi Mustan Ruhtinaan hely mukanaan. Totta puhuen Suu ei ollut ikinä tajunnut mestarinsa pakkomiellettä sormuksiin, mutta eipä se häntä juurikaan edes kiinnostanut.

Kun hän oli viimein sätkytellyt itsensä irti portin välistä ja marssinut jalkaisin Mustan Ruhtinaan valtaistuinsaliin, täytti hänen mielensä katumus siitä, ettei jäänytkään sinne portin läpeen killumaan koko loppupäiväksi.

”Hyvä kun saavuit oi uskollinen alamaiseni!”, oli Sauron pärskäyttänyt lähes välittömästi ja seuraavaksi kajahtikin määräys, että hänen, Sauronin Suun tarvitsi heti rynnätä pelastamaan herransa sormus niiden karvaisten käppänöiden kynsistä.

Sauronin Suu oli vähällä jo pamauttaa, että typerän mötikän kohtalo kiinnosti häntä aivan yhtä paljon kuin penikkatautisten piskien pariutumisrituaalit, mutta oli viisaasti pitänyt suunsa kiinni.

Hän kumarsi ja uskaltautui mutisemaan pingotetulla äänellä: ”Herrani tämä on minulle suuri kunnia, mutta kävisikö mitenkään, että…eh…lähettäisit mieluummin vaikka Noitakuninkaan ja hänen jenginsä? Heillä kun on nuo kätevät ratsut, he olisivat taatusti minua nopeampia.”

”Niinhän minä olisinkin tehnyt, mutta etkö ole kuullut niistä polttaribileistä?”

Suu pudisti päätään, kiroillen mielessään miksei Noitakuningas ollut kertonut hänelle mitään.

”Koko kelvoton sakki on elämänsä krapulassa typeriä lepakkojaan myöten”, Sauron ärisi kasvavan raivon vallassa, mutta tyyntyi nopeasti: ”Onneksi voin sentään luottaa sinuun.”

Sauronin Suu hymyili ja kumarsi uudestaan. ”Kiitos mestari.” hän sanoi nöyrästi, vaikka oikeasti häntä haluttikin karjua: ”Haista sinä ukko home ja painu itte hakemaan lelusi.”

Poistuttuaan salista, Sauronin Suu seisoi Mustan Ruhtinaan palatsin mahtavan sisäänkäynnin edessä jyrsien jälleen kerran alahuultaan. Hittoon Sauron, hittoon sormus, hittoon Noitakuningas. Hän oli varma, että Noitakuningas oli suunnitellut kaiken vain hänen päänsä menoksi ja keksinyt sitten itse liueta sakkinsa kanssa olemattomiin polttareihin. Kukaan täysijärkinen ei Mordorissa kyllä naimisiin mennyt ellei sitten ollut kysymys jostain kärpäspariskunnasta. Ja missä helvetissä oli hänen hevosensa? Arvatenkin se oli vain jatkanut matkaansa ja saattoi nyt harhailla ties missä.

Sauronin Suu laski katseensa keltaiseen ”Pyyhi jalat” – kynnysmattoon ja hänet valtasi äkillinen himo syödä koko matto.

Niin hän olisi varmasti tehnytkin, ellei joku älykääpiö hiiri olisi raahannut ruhoaan sen päälle ja karjaissut: ”Perse!”

Suu räpäytti silmiään ja mutisi hajamielisesti: ”Minne pelse on jäänyt?”

”Katuojaan sen ylimitoitetun hampaan kanssa!”

Nyt vasta Sauronin Suu vaivautui katsomaan jyrsijää kunnolla. Todellakin. Pääkääre oli poissa. Vahinko sinällään, sillä eläin oli ollut todella idioottimaisen näköinen sen kanssa mikä Suusta kävi hyvästä viihteestä.

”Väistä!”, hiiri ärähti ja saikin ajatuksiinsa vaipuneen Barad Dûrin komentajan tottelemaan.

Tämä havahtui vasta viiden sekunnin päästä ja oli aikeissa karjua jotakin arvoasemastaan, mutta kun hän pyörähti ympäri, ei hän ennättänyt havaitsemaan muuta kuin, että ovessa oleva hiirenluukku heilahteli kitisten.

”Hiirenluukku?”, Sauronin Suu raapi päätään.

Musta Ruhtinas oli menettänyt lopullisesti järkensä jos aikoi ottaa vastaan myös jotain kapisia jyrsijöitä.


~*~


”Tämä päivä on ollut täyttä paskaa”, Sauronin Suu mumisi itsekseen ratsastaessaan kohti Tuomiovuorta.

Hän ei ollut löytänyt Mustaa Pekkaa, mutta oli sen sijaan varastanut ohiratsastaneen örkin suden. Suu ei pitänyt hukilla ratsastamisesta. Otukset kuolasivat, haisivat, varistivat karvoja hänen vaatteisiinsa ja niiden kävelytapa oli raivostuttavaa pompottamista, joka sai hänen perseensä kiljumaan höyhentyynyä. Nyt hän olisi vaikka maksanut saadakseen Mustan Pekan takaisin.

Mustan Ruhtinaan yleensä niin kunnioitettavan näköinen alamainen tuijotti nyt tylsästi eteensä ja ratsasti aivan kumarassa, suden jolkottaessa kuola lentäen ja häntä heiluen eteenpäin. Tuomiovuori kohosi suurena ja synkkänä heidän edessään ja pian susi vainusi hobittien jäljet. Ratsastaja näytti aivokuolleelta joten jäi yksin ratsun tehtäväksi paikallistaa hobitit.

Ilmeettömänä nuokkuva Sauronin Suu havahtui vasta silloin kun susi äkisti nykäisi päänsä ylös paukauttaen häntä siinä sivussa turpaan takaraivollaan. Hänellä ei ollut kauan aikaa reagoida, kun peto jo ampaisi ulvoen eteenpäin.

”Ei niin nopeasti taulapää!”, Sauronin Suu karjui kiskoen hukan ohjaksia, mutta metsästysvietin ajama eläin ei lotkauttanut korvaansakaan ratsastajan käskyille.

Suu mutisi muutaman hyvin valikoidun kirouksen, nojautui eteenpäin ja keskittyi vain pitämään kiinni. Hobitit olivat ilmeisesti kuulleet takaa-ajajansa sillä yrittivät epätoivoisesti kavuta ripeämmin. Sauronin Suu olisi nauranut säälittävälle näylle, mutta ei uskaltanut, sillä pelkäsi kuitenkin pomppimiseltaan putoavansa.

Kun käppänät olivat enää muutaman metrin päässä, verenhimoinen peto pysähtyi ja jäi muristen tuijottamaan maalitaulujaan joista toinen oli asettunut suojelevasti toisen eteen. Sauronin Suu hymyili julmasti hobitin uhmakkaan katseen kohdatessaan ja suoristi selkäänsä ajatellen, että olisi korkea aika pitää jokin mahtipontinen puheenvuoro.

”Hah! Luulitteko te pätkät todellakin pääsevänne…!”

Jo toisen kerran samana päivänä hänet keskeytettiin tylysti. Hukka ei ollut samaa mieltä siitä miten hobitteja kuului tervehtiä, sillä loikkasi äkkiä kaameasti ulvoen näiden kimppuun haudaten molemmat alleen.

”SAATANA!” Sauronin Suu karjui yhtä aikaa hobittien kanssa ja seuraavat kaaosmaiset minuutit hukkuivat huutoihin, käpälien ja jalkojen sekamelskaan sekä karvoihin ja joka puolelle lentelevään hiekkaan ja kivenmurikoihin.

Jollakin käsittämättömällä tavalla Sauronin Suu onnistui pysyttelemään ratsunsa selässä ja kun hänen aivonsa viimeinkin lakkasivat helisemästä, alkoi hän heti huutaa ja kiskoa sutta ohjaksista: ”Mitä helkkaria sä luulet tekeväs? Lopeta heti!”

Susi oli litistänyt toisen kiljuvan hobitin etukäpäliensä alle ja yritti väkisin survoa kuonoaan tämän selkäreppuun. Se ei huomioinut selässään räyhäävää ja potkivaa Sauronin Suuta vähääkään.

Lopulta raivosta kihisevä Barad Dûrin komentaja viskasi ohjakset kädestään, heilautti itsensä lihaksikkaan kaulan yli maassa räpistelevän hobitin eteen ja taklasi suden pään syrjään. Ennen kuin eläin ennätti käännähtämään takaisin, repäisi hän repun raa’alla voimalla itselleen ja paiskasi sen vuoren rinnettä alas. Susi päästi luonnottoman korkean vinkaisun ja syöksyi saaliinsa perään jättäen hobitit ja Sauronin Suun nielemään pölyä ja karvoja.

Suu kiristeli hampaitaan ja etsi jo katseellaan tarpeeksi suurta lohkaretta, jonka voisi kierittää piskin päälle, mikäli tämä yrittäisi palata. Hän ei enää ikinä ratsastaisi yhdelläkään kuolaavalla hukalla. Ei, vaikka käsky tulisi itse Sauronilta.

Maahan puoliksi hautautuneelta hobitilta karkasi nyyhkytys: ”Sinne menivät kaikki muffinsit.”

Ulos pyrkivän raivokohtauksen kanssa painiva Sauronin Suu vilkaisi jalkoihinsa ollen jo vähällä kilahtaa ja käydä hobitin kimppuun. Puolituisella näytti kyllä sen verran läskiä olevan, että kyllä sekin lohkareesta kävisi. Tavallisesti karvajalkaiset käppänät suorastaan pelottivat Barad Dûrin komentajaa, mutta tällä hetkellä hän olisi uskaltanut käydä vaikka potkaisemassa itse Mustan Ruhtinaan alas valtaistuimeltaan ja kertoa tämän olevan ruma ja ilkeä idiootti joka saisi painua suoraan sinne minne valo ei paista. Onneksi palatsi oli sen verran kaukana, ettei hän vahingossakaan lähtisi toteuttamaan mielihalujaan.

Lopulta hän onnistui nielemään suurimman osan kiukustaan ja kumartui kiskaisemaan hobitin irti kuopastaan. Hän riiputti tätä aikansa vihreän viitan hupusta jolloin hobitti äkisti sai uhmakkuutensa takaisin ja koetti huitaista häntä haarukalla karjuen samalla kaveriaan juoksemaan.

Sauronin Suu väisti iskun vain vetämällä vatsansa sisään.

Hän tiputti hobitin uusien iskujen varalta maahan, otti pari askelta taaksepäin ja vilkuili sadatellen ympärilleen. Mikäli toinen hobitti olisi ehtinyt paeta, olisi hän menettänyt lopullisesti järkensä, mutta näin ei kuitenkaan tapahtunut. Käppänä nimittäin örisi muutaman metrin päässä vintti pimeänä.

”Vai et silleen”, Suu mumisi ja kääntyi takaisin toisen puoleen, ”Koeta kerran vielä lyödä minua sillä haarukalla niin löydät sen seuraavaksi…sanonko mistä.”

Hobitilta pääsi loukkaantunut puhahdus ja tämä risti kätensä rinnalleen: ”En minä sinua pelkää mokomakin mustarastas.”

”Ehkäpä sinun kannattaisi herra läski.”

”Ken sanoo minua läskiksi, ei kauan elä herra en-osaa-ratsastaa-sudella.”

”Hyvin vakuuttavaa puhetta herra en-erota-haarukkaa-miekasta.”

”Tee minulle mitä lystäät, mutta herra Frodoon et saastaisilla käsilläsi koske.”

Sauronin Suun päässä kiehahti: ”Aijaa. Ihanko totta?”

Ja hän ryntäsi hiekka pöllyten toisen hobitin kimppuun ja tökkäsi tätä sormella kylkeen.

”No ai kamala. Nyt taidan saada haarukasta”, hän pilkkasi, kunnes äkkiä tajusi pysähtyä käyttämään aivojaan.

Mitä helvettiä hän oikein teki? Kinasteli hobitin kanssa kuin pahainen kakara.

Hän heilutteli käsivarsiaan kiivaasti kuin tuulimyllyn siipiä ja ärähti: ”Nyt riittää.”

Haarukka kourassaan seisovan hobitin tuima katse näytti keventyvän hieman, koska hän ei osannut arvata, että Sauronin Suu päättäisi seuraavaksi turvautua likaiseen peliin; peliin jonka parhaiten osasi. Suu vetäisi miekkansa huotrastaan asettaen sen kärjen hitaasti heräilevän hobitin kurkulle.

Hän tuijotti käppänää tylsästi ja mutisi: ”Ei mitään henkilökohtaista. Tämä on vain varotoimenpide siltä varalta jos tuo toinen yrittää viskellä minua haarukoillaan.”

Toinen hobitti kalpeni. Hän ei kestäisi jos tuo röyhkeä mustakaapuinen irvileuka nyt tappaisi hänen kaverinsa. Juuri kun he olivat näin lähellä ja juuri kun heillä oli alkanut synkkaamaan.

Hobitti nyökkäsi vastahakoisesti: ”Hyvä on. Minä kuuntelen. Mitä oikein haluat?”

”En minä mitään halua, mutta Sauron tahtoisi kovasti saada sormuksensa takaisin.”

Hän sai käppänältä vastaukseksi pitkän, ilmeettömän tuijotuksen ja sitten hyvin hitaasti lausutun vitun.

Sauronin Suu tuhahti: ”Ei luulisi olevan kovin vaikeaa.”

”Ajattele nyt”, hobitti yritti kitistä ”Me olemme Frodon kanssa rämpineet Konnusta saakka tänne läävään ja kun viimein olemme ehtineet Tuomiovuorelle sinä perkele tulet ja pilaat kaiken.”

”Varsin ikävää!”, Sauronin Suu murahti liikauttaen merkitsevästi miekkaansa.

Hobitti huokaisi tuskastuneena. Hän oli varma, että katuisi päätöstään myöhemmin, mutta ei voinut sille mitään kun viimein sanoi sen lähes äänettömästi mutisten: ”Frodon kaulassa.”

”Kenen Frollon?”

”No Frodon!”, Sam ärähti.

Sauronin Suu räpäytti laiskasti silmiään, kunnes kumartui ja nyki röhisevän hobitin paidankauluksen alemmaksi. Hän kiskaisi sormuksen irti Frodon kaulalle ripustetusta ketjusta ja nousi takaisin koko pituuteensa tarkastellen sormusta arvioivasti.

”Yksi pahuksen rihkama”, hän ajatteli ärtyneenä siitä, että oli joutunut rämpimään tänne paskavuorelle tappelemaan käppänöiden kanssa vain sen takia, että Sauron saisi rakkaan lelunsa takaisin.

Jälleen kerran hän havaitsi jyrsivänsä alahuultaan, mikä oli ainoa ulospäin näkyvä ele vakavasta kyrpiintymisestä.

Hän puristi sormuksen nyrkkiinsä, nosti katseensa ja tuijotti valkeaksi valahtanutta hobittia pistävästi kypäränsä raoista: ”Tiedätkö mitä teen seuraavaksi?”

Hobitti pudisti hermostuneena päätään.

Sauronin Suu ei vastannut vaan kääntyi ja viskasi sormuksen komeassa kaaressa suoraan Tuomiovuoren laavaa tursuvaan kraatteriin.

Hobitilta meinasi tippua silmät päästä, mutta Suu vain nakkeli niskojaan: ”Menköön laiskajalli itse hakemaan.”

Hänen kasvoilleen kohosi susimainen hymy hänen kuvitellessaan Sauronia kroolaamassa laavan seassa. Hän ei sitä tuolloin tiennyt, mutta niin oli itse asiassa tuon teon seurauksena käyvä.



THE END!

A/N: Nyt sitten tiedätte kuka tosiasiassa tuhosi sormuksen :lol:
Avatar-artti peräisin täältä: otisframpton.deviantart.com

Palm
Örkki
Viestit: 40
Liittynyt: Ti Heinä 19, 2005 2:02 pm
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Palm » Su Marras 06, 2005 6:09 pm

Ei jestas! Tää oli aivan mahtava! :D
Näissä kohdissa repesin pahasti:
Ovi oli yhtä luotaan työntävän näköinen kuin edellinenkin ja siinä olevat punahehkuiset kirjaimet muodostivat sanan, jota kaikki Mordorin asukkaat pelkäsivät enemmän kuin mitään muuta.
"Hammaslääkäri"
...Et omista mitään, sinulla ei ole vapaata tahtoa, sinun suusi on minun suuni ja sen kuuluu olla FRESH!"
...mutta tiedäkin se, että jollet seuraa käskyäni, et ikinä enää tule syömään vaahtokarkkeja. MUAHAHAHAHAHAAAAAAAA!"
Jatkuvan pahantuulisuutensa hetkellisesti kadottanut jyrsijä, tuijotti toista ilmeettömästi, kunnes kommentoi: "No voi pelse!"
”AIVAN SAATANA!” hän mylväisi ”OSTAKAA PEPSODENTTIA! SE HELPOTTAA MYÖS MUKA-KUNINGAS-ARAGORNIN KERIPUKIN RIIVAAMAA TURPAVÄRKKIÄ NOUSEMAAN UUTEEN KUKOISTUKSEEN! VASTA SITTEN VOIDAAN PUHUA KUNINKAAN PALUUSTA! HAISTAKAA KAIKKI PASKA! MÄ LÄHEN NYT!”
Sauronin Suu ei vastannut vaan kääntyi ja viskasi sormuksen komeassa kaaressa suoraan Tuomiovuoren laavaa tursuvaan kraatteriin.
Hobitilta meinasi tippua silmät päästä, mutta Suu vain nakkeli niskojaan: ”Menköön laiskajalli itse hakemaan.”

Sanalla (tai muutamalla) sanoen: Aivan loistava! *suuret aploodit ja fanfaarit*
Viimeksi muokannut Palm, Ma Marras 07, 2005 3:02 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Voimakuminauhat!

Avatar
Thrior
Örkki
Viestit: 170
Liittynyt: Ke Heinä 06, 2005 6:47 pm
Paikkakunta: Mordor

Viesti Kirjoittaja Thrior » Ma Marras 07, 2005 12:26 pm

Kiitosta paljon kommentista ^_^ *niiauskumarrus*
Avatar-artti peräisin täältä: otisframpton.deviantart.com

Cash
Samooja
Viestit: 523
Liittynyt: To Marras 10, 2005 3:49 pm
Paikkakunta: Häntä on kaksi, He ovat rikki. Toinen on Helvetissä, Toinen on taivaassa. Etsi sieltä.

Viesti Kirjoittaja Cash » Ma Marras 14, 2005 6:54 pm

Mahtavaa!Hyvähyvä!!!Uskomatonta...:D :wink: I like that!Jatka samaan malliin...:DJatkoa???
OLEN EX: Devil in Heaven :D
Cash on erittäin epäaktiivinen loftislainen ja on pahoillaan siitä, se haluaisi olla täällä useammin, mutta kaikki töpöt on melkein jo läpikäydyt ja kyllä tämä pikkupiru siltikin täällä sekoilee, olimiten oli.

Avatar
Thrior
Örkki
Viestit: 170
Liittynyt: Ke Heinä 06, 2005 6:47 pm
Paikkakunta: Mordor

Viesti Kirjoittaja Thrior » Ma Marras 14, 2005 10:08 pm

Ajattelin, että tämä ficci päättyisi tähän...mutta ei sitä tiedä vaikka joskus saisin päähäni jatkaa :wink:. Niin on käynyt aiemminkin.
Kiitos kommentista.
Avatar-artti peräisin täältä: otisframpton.deviantart.com

Nuuhku Sakura
Puolituinen
Viestit: 210
Liittynyt: Ke Marras 30, 2005 4:08 pm
Paikkakunta: Saastapalatsi

Viesti Kirjoittaja Nuuhku Sakura » Ma Joulu 05, 2005 1:54 pm

* Pyörii maassa* AIVAN LOISTAVAA!!!! sovitaanko näin että se vaahtosamutin Gankun kyydissä oli Merri, muuten loukkaannun syvästi! AIVAN SAATANA, ihan paras!
Pystyyn... Vaakaan... Ristiin... Rastiin...
Aina vastaus on sama:
Wakkaus

Avatar
Thrior
Örkki
Viestit: 170
Liittynyt: Ke Heinä 06, 2005 6:47 pm
Paikkakunta: Mordor

Viesti Kirjoittaja Thrior » Ke Joulu 07, 2005 9:38 pm

Kiitokset kommentista ^^. Joo... ja sovitaan vaikka, että se oli Merri. Enpä mie oikeastaan tarkemmin edes ficciä kirjoittaessani miettinyt kukas hobitti se siinä olikaan.
Avatar-artti peräisin täältä: otisframpton.deviantart.com

Bihci
Örkki
Viestit: 47
Liittynyt: Su Marras 27, 2005 9:30 pm
Paikkakunta: St. River

Viesti Kirjoittaja Bihci » Ma Joulu 12, 2005 9:30 pm

Voi pelse, tämä oli aivan loistava! *tulostaa ja ripustaa seinälle*

Avatar
Thrior
Örkki
Viestit: 170
Liittynyt: Ke Heinä 06, 2005 6:47 pm
Paikkakunta: Mordor

Viesti Kirjoittaja Thrior » Ke Joulu 21, 2005 10:07 pm

Kiitosta ^_^ *niiauskumarrus*.
Avatar-artti peräisin täältä: otisframpton.deviantart.com

Avatar
Andune
Velho
Viestit: 1084
Liittynyt: Ke Joulu 28, 2005 12:08 pm
Paikkakunta: Valimar

Viesti Kirjoittaja Andune » Ma Tammi 02, 2006 8:01 pm

Palm kirjoitti:Ei jestas! Tää oli aivan mahtava! :D
Näissä kohdissa repesin pahasti:
Ovi oli yhtä luotaan työntävän näköinen kuin edellinenkin ja siinä olevat punahehkuiset kirjaimet muodostivat sanan, jota kaikki Mordorin asukkaat pelkäsivät enemmän kuin mitään muuta.
"Hammaslääkäri"
...Et omista mitään, sinulla ei ole vapaata tahtoa, sinun suusi on minun suuni ja sen kuuluu olla FRESH!"
...mutta tiedäkin se, että jollet seuraa käskyäni, et ikinä enää tule syömään vaahtokarkkeja. MUAHAHAHAHAHAAAAAAAA!"
Jatkuvan pahantuulisuutensa hetkellisesti kadottanut jyrsijä, tuijotti toista ilmeettömästi, kunnes kommentoi: "No voi pelse!"
”AIVAN SAATANA!” hän mylväisi ”OSTAKAA PEPSODENTTIA! SE HELPOTTAA MYÖS MUKA-KUNINGAS-ARAGORNIN KERIPUKIN RIIVAAMAA TURPAVÄRKKIÄ NOUSEMAAN UUTEEN KUKOISTUKSEEN! VASTA SITTEN VOIDAAN PUHUA KUNINKAAN PALUUSTA! HAISTAKAA KAIKKI PASKA! MÄ LÄHEN NYT!”
Sauronin Suu ei vastannut vaan kääntyi ja viskasi sormuksen komeassa kaaressa suoraan Tuomiovuoren laavaa tursuvaan kraatteriin.
Hobitilta meinasi tippua silmät päästä, mutta Suu vain nakkeli niskojaan: ”Menköön laiskajalli itse hakemaan.”

Sanalla (tai muutamalla) sanoen: Aivan loistava! *suuret aploodit ja fanfaarit*
Yhdyn joka sanaan! Nauroin aiva kippurassa,etenkin edellämainituissa kohdissa.Hiiri oli vähä symppis,samoin hammaslääkärijuttu :D tätä lisää!
Vuoden Tolkienisti 2007, Vuoden Aragorn 2008 ja 2010 sekä Vuoden Draama-ficcaaja 2009

Evil
Puolituinen
Viestit: 262
Liittynyt: Su Joulu 18, 2005 2:58 am
Paikkakunta: Jääkaapilta omaan huoneeseen.

Viesti Kirjoittaja Evil » Ma Tammi 02, 2006 8:20 pm

yhtyy edelliseen..... lisää lisää ^^ aivan ihana! :D kaikki ylistykset on jo sanottu joten en voi sanoa enempää.. ^^
*katoaa punaiseen sumuun.*
Mää ooon kookos ja sää oot mun ananaksein! <3

Vuoden 2007 Kälätäti? O_O;

Avatar
Thrior
Örkki
Viestit: 170
Liittynyt: Ke Heinä 06, 2005 6:47 pm
Paikkakunta: Mordor

Viesti Kirjoittaja Thrior » Ma Tammi 02, 2006 11:11 pm

Kiitosta kommenteista.
Vaikka tämä ficci kylläkin päättyi tähän niin kyllä jossakin vaiheessa tulee tulemaan lisää tarinaa Sauronin Suun seikkailuista. Aivan taatusti Mordorin arkeen mahtuu lukemattoman monta huonoa päivää joista keksiä juttua :wink:.
Avatar-artti peräisin täältä: otisframpton.deviantart.com

Avatar
Andune
Velho
Viestit: 1084
Liittynyt: Ke Joulu 28, 2005 12:08 pm
Paikkakunta: Valimar

Viesti Kirjoittaja Andune » Ti Tammi 03, 2006 7:41 pm

Ei välttämättä tarvi kyseiseen tarinaan jatkoa,mutta yhtä hulvattoman hauskaa ja mahtavaa tarinaa odotellaan...ei paineita :)
Vuoden Tolkienisti 2007, Vuoden Aragorn 2008 ja 2010 sekä Vuoden Draama-ficcaaja 2009

Chibi
Örkki
Viestit: 9
Liittynyt: La Maalis 04, 2006 8:19 pm
Paikkakunta: Kentinmannussa,Tasslehoffin seurana xD

Viesti Kirjoittaja Chibi » To Maalis 09, 2006 5:07 pm

Voi pyhä perse!Eikun siis..PELSE!Muahahahaa!Hitto,sinä osaat kyllä kirjoittaa Sauronin Suusta ihan mielettömän hyviä juttuja...Tuo hiiri..."Voi pelse!Mitä sä tuijotat pelse?"*repeilee*mutta tuo loppu oli kyllä niin paras...Ehee...Vaahtokarkkeja xD
"Ei", Tas vastasi hetken mietittyään."Mutta on paljon asioita, joita en ymmärrä.
Kuolemaa esimerkiksi.Ja lainvalvojia.Molempien tarkoituksena näyttää olevan viedä ilo elämästä. "

Avatar
Mellon
Örkki
Viestit: 138
Liittynyt: Pe Tammi 20, 2006 1:26 pm
Paikkakunta: Dreamland

Viesti Kirjoittaja Mellon » To Maalis 09, 2006 8:38 pm

Tää oli naurettavan hauska.
Sauronin suu on hauska tyyppi.
:lol:
Never walk away from a fight thats worth fighting
Never hesitate when you know you're gonna act
Never waste your words on a fool you won't listen
Never sell your soul cause you'll never buy it...back

Vastaa Viestiin