Sukulammas ja Nightwish Keskimaassa
Lähetetty: Pe Marras 11, 2005 2:48 pm
Title: Sukulammas ja Nightwish Keskimaassa (featuring pari satunnaista kulkijaa)
Author: Crestfallen
Rating: PG – PG-13
Gengre: Humor, Mary Sue tms.
Beta: Sam
Disclaimer: TSH maailmoineen on Tolkienin käsialaa ja minä vain käytän niitä omassa tarinassani.
Feedback: Of course.
A/N: Tämä on ihan ensimmäinen ficci, jonka uskaltaudun tänne laittamaan. Toivottavasti en saa tappouhkauksia tämän takia.
~**~
1. osa, jossa kaikki heräävät jossain, missä eivät varmasti menneet nukkumaan
Pirkko heräsi säpsähtäen jonkin karvaisen osuessa hänen jalkaansa. Hän tajusi olevansa sängyssä ja luultavasti koira oli jotenkin onnistunut pääsemään hänen huoneeseensa ja päättänyt tulla unikaveriksi. Mutta kuitenkin… Jokin tuntui olevan vinossa, ei kirjaimellisesti tietenkään, sänky oli suorassa (ehkä hieman liiankin) ja niin poispäin, mutta jokin ei ollut niin kuin ennen. Varoen säikäyttämästä itseään Pirkko katseli ympärilleen… Ja tajusi jakavansa sängyn jonkun muun kanssa.
”Charlie? Sinäkö siinä?”, Pirkko kysyi ja tökkäsi toista sängyllä olijaa hieman vähemmän hellästi.
”Charlie? Mikä on Charlie? Onko se joku uusi tupakka?”, joku kysyi, mutta ääni ei ollut Charlien. Peiton alta mönki esiin karvainen pää.
”AAAA! KUKA SÄ OLET JA MITÄ SÄ TEET TÄÄLLÄ?!” Pirkko kiljaisi kauhuissaan.
”Minä vähän luulen, että minun kuuluisi esittää nuo kysymykset, koska sinä olet minun sängyssäni… Mutta voin kait tehdä poikkeuksen ja esitellä itseni. Olen Frodo Reppuli.”, suu jossain päin karvaista päätä vastasi. Pirkko ei ollut aivan varma, tuijottiko hän koko ajan Frodon kasvoja vai sitä pään osaa joka oli siellä jossain kasvojen takana.
”Just, just… Niin varmaan…”, Pirkko sanoi hieman epäillen ja pomppasi ylös sängyltä, kolauttaen päänsä kattoon.
”Ai vittu!” Pirkko parahti ja Frodo katseli häntä hieman kummissaan.
”No niin, kuka sinä olet?” Frodo kysyi varmistuttuaan Pirkon varmasti kironneen jo tarpeeksi.
”Pirkko.”
”Pirkko kuka?”
”Pirkko Rautiainen…”, Pirkko kertoi.
Frodo pohdiskeli vastausta hetken ja totesi Pirkon luultavasti olevan se joka väitti olevansa.
”No totta kai mä olen! Kuka muukaan mä nyt äkkiä voisin olla?”, Pirkko kysyi kulmiaan kohotellen hieman sarkastisella äänensävyllä.
”Eh, vaikkapa Gandalf perin kummallisessa naamiossa?”
”GANDALF? ASUUKO GANDALF TÄÄLLÄ?! Siis voi vitsi, se on niin huippu kun se sanoo teille siellä Moriassa että ’Paetkaa, hölmöt’ ja tippuu sitten sen balrogin kanssa sinne jonnekin kuiluun ja te kaikki luulette sitä kuolleeksi, vaikkei se ole.”, Pirkko pulputti tuskin vetämättä henkeä, ja ei, tuo ei ollut mikään kaksimielinen huomautus hengen vetämisestä.
”Anteeksi kuinka?”, Frodo kysyi.
”Ai juu, sä et vielä tiedä sitä koska sä mitä ilmeisimmin asut vielä Repunpäässä etkä oo lähtenyt haltioiden mukana pois!”, Pirkko kiljaisi ja Frodo piteli korviaan pohtien, koska tämä selvästikin hieman mielenvikainen vieras päättäisi lähteä.
Toisaalla eräs rumpali ja basisti heräsivät perin kummallisessa ympäristössä. Tai pikemminkin basisti heräsi ja rumpali tuijotteli silmät puoliavoimina ympärilleen ja nieleskeli.
”Onko täällä olutta? Saako sitä kolpakoissa?”, rumpali kysäisi ja basisti loi tähän hieman ärtyneen katseen.
”Petri rakas, tässä paikassa VESIKIN on varmaan vahvempaa kuin olut!”
”Mitä? Onko? Oletko aivan varma?”, rumpali kysyi silmät innostuksesta palaen.
”No voisi ainakin luulla siitä päätellen, että noista kaivon tapaisista jutuista tuprahtelee vähän väliä savua, jos et mua usko niin kato ite.”
Petri kohottautui lattialta ja kurkkasi varovasti ikkunasta ulos ja totesi varsin nerokkaasti: ”Me ei taideta olla ihan kotona päin nyt, vai mitä?”
”Ei, eipä taideta.”
”NO MISSÄ ME OLLAAN JA ONKO TÄÄLLÄ OLUTTA?”, Petri huusi.
”En tiedä ja en tiedä. Ollaan jossain päin jotain ihme paikkaa, jossa en todellakaan haluis olla.”, basisti vastasi ja haukotteli. ”Mä taidan jatkaa unia, vaikka melko vankilamainen paikka tää onkin. Hyvää yötä.”
”Jarkko? Et saa nukkua!”, Petri inisi, mutta pian Jarkon suunnalta alkoi kuulua kuorsausta.
Petri huokaisi syvään, mietiskeli hetken vaihtoehtojaan ja päätti lopulta mönkiä Jarkon viereen. Ehkä hän näkisi unia oluesta.
Vuoren uumenissa eräs toinen basisti heräsi epämääräiseen jollotukseen ja siihen, kun jokin kalalta haiseva läiskähti päin hänen naamaansa.
”Tarja turpa kiinni! Mä yritän nukkua!” mies ärähti ja sai vastauksen ääneltä, joka ei kuulunut Tarjalle vaan jollekulle paljon kauniimmalle ja tyylikkäämmälle (tyylikkäämmälle siinä mielessä, että sen nahkasta olisi saanut ihan kelpo sadetakin).
”Tarja? Mikä Tarja? Voiko sssitä ssyödä?” ääni sihahteli ja Marco oli hetkessä ylhäällä ja tuijotti riutunutta hahmoa, jonka silmät suorastaan leimusivat.
Ei, eivät ne kirjaimellisesti ottaen leimunneet, kunhan vain loistivat sulaa hulluutta (vaikka en tiedä, onko hulluus sulaa vai kiinteää).
”Heh, terve…”, Marco sanoi ja nieleskeli. ”Tarja laulaa meidän bändissä. Kaitpa Tarjaa voisi syödä, mutten oikein usko että kyseinen nainen maistuisi mitenkään erikoisen hyvältä.”
”Bändi? Mikä sssse on? Ja voiko sssitä syödä?”
”Se on… Se on sellanen juttu vaan… Eikä sitä voi syödä… Tai voi, mutta ei me maistuta hyviltä.”, Marco takelteli.
”Kuka ssssä oleet?”
”Hietala, Marco Hietala.”
”Ettet vain Bond, James Bond?”
”En, tietääkseni.”
”Ssse kävi täällä kerran. Sssse ei ollut ollenkaan kiva, ei Arre, ei ollut. Ssse kiusasi ja vei meidän hyvät kalat ja pilasssi ne!”
”Voi kuinka ikävää, mutta kuka sä olet?”, Marco kysyi, vaikka oli melko varma vastauksesta.
”Klonkku.”, Otus vastasi päästäen kummallisen yskän. Klunks. Klunks. Klunks.
Marco seuraili hetken Klonkun toimia ja yllättyi Klonkun nakatessa hänelle sormuksen. Se oli selvästi jostain pääsiäismunasta.
”Sssinulla pitää olla oma Aarre, meilläkin on.”, Otus sihisi Marcon kiitellessä ja pyöritellessä sormusta hieman nolostuneena käsissään.
Synisti heräsi ja tunsi heti jonkin tai jonkun olevan vieressään. Hän nousi istumaan ja katseli ihmeissään rasvaista ja hieman sotkuista tukkaa, joka peitti omistajansa kasvot. Mies tönäisi vierellään olijaa hellästi ja äkkiä tämä ponkaisi istumaan.
”Kuka sinä olet?”, herännyt mies kysyi.
”Holopainen, Tuomas Holopainen.”
”Hmm? Ettet vain ole Bond, James Bond?”
”Ikävä tuottaa pettymys, mutta en ole.”
”Ei se mikään pettymys ollut, se tyyppi tuli kerran käymään ja vaati saada haltioilta lembasin reseptiä. Ei hän sitä kuitenkaan saanut.”
Tuomas katseli hämmentyneenä vierellään istuvaa miestä, jonka tunnisti oitis Aragorniksi.
”Hah! Noin kovaa kuorsaavan miehen olisin ampunut vaikka silmät sidottuina ja kädet niskan taakse väännettyinä!”, erittäin itsevarma ääni sanoi herättäen erään pienen, viattoman ja enkelinkasvoisen kitaristin.
”Mene pois, ääliö! Mä yritän nukkua!”
”Anteeksi kuinka? Kuinka uskallat puhua minulle tuohon sävyyn, ihminen!”
”No sori. Häivytkö nyt ja annat mun nukkua?”
”En ennen, kuin kerrot kuka olet.”
”Mä olen Emppu. No niin, hyvää yötä ja niin edespäin.”
Haltia katseli uudestaan nukkuvaa asettuvaa miestä kummastellen, eikö kaikkien olisi kuulunut häikäistyä hänen kauneudestaan? Ilmeisesti ei, koska pian ihmismies alkoi kuorsata. Haltia käski muutamat muut haltiat pois varjoista ja kantamaan ihmisen kohtaamaan Metsän Valtiattaren. Hän saisi päättää röyhkimyksen kohtalosta.
Jukka heräsi ja tajusi heti olevansa jossain muualla kuin turvallisesti kotona oman peiton alla. Mies katseli ympärilleen hetkisen ja totesi ilman mitään sen kummempia kohtauksia olevansa ilman muuta Rivendellissä. Mies päätteli aivan oikein, että jonkin ajan kuluttua Elrond purjehtisi (ei, en usko että sisällä purjehditaan laivoilla) haltiasaattueen kanssa huoneeseen ihmettelemään hänen läsnäoloaan. Ennen sitä Jukka kuitenkin päätti nukkua vielä tovin.
Charles aukaisi silmänsä ja alkoi heti huutaa kauhusta. Häntä nimittäin tuijotti erittäin onnistuneesti kulmia kurtisteleva tummahiuksinen vanhempi haltiamies.
”Ei mitään syytä pelätä, olet Rivendellissä.”, Haltiamies rauhoitteli ja viimein Charles sulki suunsa ja päätteli, että tätä nyt ei aivan voinut laskea tupakoinnin haittavaikutukseksi, koska hän oli lopettanut polttamisen. Mutta oliko tupakoinnin lopettamisen yhteydessä ikinä puhuttu erittäin toden tuntuisista harhanäyistä?
”Rivendel? Joo, niin varmaan. Ja sä olet sitten varmaan Elrond.”, Charles sanoi toivoen syvällä sisimmässään harhan katoavan.
”Kyllä, minä olen Elrond.”
”Voi Jeesus…!” Charles parahti.
Author: Crestfallen
Rating: PG – PG-13
Gengre: Humor, Mary Sue tms.
Beta: Sam
Disclaimer: TSH maailmoineen on Tolkienin käsialaa ja minä vain käytän niitä omassa tarinassani.
Feedback: Of course.
A/N: Tämä on ihan ensimmäinen ficci, jonka uskaltaudun tänne laittamaan. Toivottavasti en saa tappouhkauksia tämän takia.
~**~
1. osa, jossa kaikki heräävät jossain, missä eivät varmasti menneet nukkumaan
Pirkko heräsi säpsähtäen jonkin karvaisen osuessa hänen jalkaansa. Hän tajusi olevansa sängyssä ja luultavasti koira oli jotenkin onnistunut pääsemään hänen huoneeseensa ja päättänyt tulla unikaveriksi. Mutta kuitenkin… Jokin tuntui olevan vinossa, ei kirjaimellisesti tietenkään, sänky oli suorassa (ehkä hieman liiankin) ja niin poispäin, mutta jokin ei ollut niin kuin ennen. Varoen säikäyttämästä itseään Pirkko katseli ympärilleen… Ja tajusi jakavansa sängyn jonkun muun kanssa.
”Charlie? Sinäkö siinä?”, Pirkko kysyi ja tökkäsi toista sängyllä olijaa hieman vähemmän hellästi.
”Charlie? Mikä on Charlie? Onko se joku uusi tupakka?”, joku kysyi, mutta ääni ei ollut Charlien. Peiton alta mönki esiin karvainen pää.
”AAAA! KUKA SÄ OLET JA MITÄ SÄ TEET TÄÄLLÄ?!” Pirkko kiljaisi kauhuissaan.
”Minä vähän luulen, että minun kuuluisi esittää nuo kysymykset, koska sinä olet minun sängyssäni… Mutta voin kait tehdä poikkeuksen ja esitellä itseni. Olen Frodo Reppuli.”, suu jossain päin karvaista päätä vastasi. Pirkko ei ollut aivan varma, tuijottiko hän koko ajan Frodon kasvoja vai sitä pään osaa joka oli siellä jossain kasvojen takana.
”Just, just… Niin varmaan…”, Pirkko sanoi hieman epäillen ja pomppasi ylös sängyltä, kolauttaen päänsä kattoon.
”Ai vittu!” Pirkko parahti ja Frodo katseli häntä hieman kummissaan.
”No niin, kuka sinä olet?” Frodo kysyi varmistuttuaan Pirkon varmasti kironneen jo tarpeeksi.
”Pirkko.”
”Pirkko kuka?”
”Pirkko Rautiainen…”, Pirkko kertoi.
Frodo pohdiskeli vastausta hetken ja totesi Pirkon luultavasti olevan se joka väitti olevansa.
”No totta kai mä olen! Kuka muukaan mä nyt äkkiä voisin olla?”, Pirkko kysyi kulmiaan kohotellen hieman sarkastisella äänensävyllä.
”Eh, vaikkapa Gandalf perin kummallisessa naamiossa?”
”GANDALF? ASUUKO GANDALF TÄÄLLÄ?! Siis voi vitsi, se on niin huippu kun se sanoo teille siellä Moriassa että ’Paetkaa, hölmöt’ ja tippuu sitten sen balrogin kanssa sinne jonnekin kuiluun ja te kaikki luulette sitä kuolleeksi, vaikkei se ole.”, Pirkko pulputti tuskin vetämättä henkeä, ja ei, tuo ei ollut mikään kaksimielinen huomautus hengen vetämisestä.
”Anteeksi kuinka?”, Frodo kysyi.
”Ai juu, sä et vielä tiedä sitä koska sä mitä ilmeisimmin asut vielä Repunpäässä etkä oo lähtenyt haltioiden mukana pois!”, Pirkko kiljaisi ja Frodo piteli korviaan pohtien, koska tämä selvästikin hieman mielenvikainen vieras päättäisi lähteä.
Toisaalla eräs rumpali ja basisti heräsivät perin kummallisessa ympäristössä. Tai pikemminkin basisti heräsi ja rumpali tuijotteli silmät puoliavoimina ympärilleen ja nieleskeli.
”Onko täällä olutta? Saako sitä kolpakoissa?”, rumpali kysäisi ja basisti loi tähän hieman ärtyneen katseen.
”Petri rakas, tässä paikassa VESIKIN on varmaan vahvempaa kuin olut!”
”Mitä? Onko? Oletko aivan varma?”, rumpali kysyi silmät innostuksesta palaen.
”No voisi ainakin luulla siitä päätellen, että noista kaivon tapaisista jutuista tuprahtelee vähän väliä savua, jos et mua usko niin kato ite.”
Petri kohottautui lattialta ja kurkkasi varovasti ikkunasta ulos ja totesi varsin nerokkaasti: ”Me ei taideta olla ihan kotona päin nyt, vai mitä?”
”Ei, eipä taideta.”
”NO MISSÄ ME OLLAAN JA ONKO TÄÄLLÄ OLUTTA?”, Petri huusi.
”En tiedä ja en tiedä. Ollaan jossain päin jotain ihme paikkaa, jossa en todellakaan haluis olla.”, basisti vastasi ja haukotteli. ”Mä taidan jatkaa unia, vaikka melko vankilamainen paikka tää onkin. Hyvää yötä.”
”Jarkko? Et saa nukkua!”, Petri inisi, mutta pian Jarkon suunnalta alkoi kuulua kuorsausta.
Petri huokaisi syvään, mietiskeli hetken vaihtoehtojaan ja päätti lopulta mönkiä Jarkon viereen. Ehkä hän näkisi unia oluesta.
Vuoren uumenissa eräs toinen basisti heräsi epämääräiseen jollotukseen ja siihen, kun jokin kalalta haiseva läiskähti päin hänen naamaansa.
”Tarja turpa kiinni! Mä yritän nukkua!” mies ärähti ja sai vastauksen ääneltä, joka ei kuulunut Tarjalle vaan jollekulle paljon kauniimmalle ja tyylikkäämmälle (tyylikkäämmälle siinä mielessä, että sen nahkasta olisi saanut ihan kelpo sadetakin).
”Tarja? Mikä Tarja? Voiko sssitä ssyödä?” ääni sihahteli ja Marco oli hetkessä ylhäällä ja tuijotti riutunutta hahmoa, jonka silmät suorastaan leimusivat.
Ei, eivät ne kirjaimellisesti ottaen leimunneet, kunhan vain loistivat sulaa hulluutta (vaikka en tiedä, onko hulluus sulaa vai kiinteää).
”Heh, terve…”, Marco sanoi ja nieleskeli. ”Tarja laulaa meidän bändissä. Kaitpa Tarjaa voisi syödä, mutten oikein usko että kyseinen nainen maistuisi mitenkään erikoisen hyvältä.”
”Bändi? Mikä sssse on? Ja voiko sssitä syödä?”
”Se on… Se on sellanen juttu vaan… Eikä sitä voi syödä… Tai voi, mutta ei me maistuta hyviltä.”, Marco takelteli.
”Kuka ssssä oleet?”
”Hietala, Marco Hietala.”
”Ettet vain Bond, James Bond?”
”En, tietääkseni.”
”Ssse kävi täällä kerran. Sssse ei ollut ollenkaan kiva, ei Arre, ei ollut. Ssse kiusasi ja vei meidän hyvät kalat ja pilasssi ne!”
”Voi kuinka ikävää, mutta kuka sä olet?”, Marco kysyi, vaikka oli melko varma vastauksesta.
”Klonkku.”, Otus vastasi päästäen kummallisen yskän. Klunks. Klunks. Klunks.
Marco seuraili hetken Klonkun toimia ja yllättyi Klonkun nakatessa hänelle sormuksen. Se oli selvästi jostain pääsiäismunasta.
”Sssinulla pitää olla oma Aarre, meilläkin on.”, Otus sihisi Marcon kiitellessä ja pyöritellessä sormusta hieman nolostuneena käsissään.
Synisti heräsi ja tunsi heti jonkin tai jonkun olevan vieressään. Hän nousi istumaan ja katseli ihmeissään rasvaista ja hieman sotkuista tukkaa, joka peitti omistajansa kasvot. Mies tönäisi vierellään olijaa hellästi ja äkkiä tämä ponkaisi istumaan.
”Kuka sinä olet?”, herännyt mies kysyi.
”Holopainen, Tuomas Holopainen.”
”Hmm? Ettet vain ole Bond, James Bond?”
”Ikävä tuottaa pettymys, mutta en ole.”
”Ei se mikään pettymys ollut, se tyyppi tuli kerran käymään ja vaati saada haltioilta lembasin reseptiä. Ei hän sitä kuitenkaan saanut.”
Tuomas katseli hämmentyneenä vierellään istuvaa miestä, jonka tunnisti oitis Aragorniksi.
”Hah! Noin kovaa kuorsaavan miehen olisin ampunut vaikka silmät sidottuina ja kädet niskan taakse väännettyinä!”, erittäin itsevarma ääni sanoi herättäen erään pienen, viattoman ja enkelinkasvoisen kitaristin.
”Mene pois, ääliö! Mä yritän nukkua!”
”Anteeksi kuinka? Kuinka uskallat puhua minulle tuohon sävyyn, ihminen!”
”No sori. Häivytkö nyt ja annat mun nukkua?”
”En ennen, kuin kerrot kuka olet.”
”Mä olen Emppu. No niin, hyvää yötä ja niin edespäin.”
Haltia katseli uudestaan nukkuvaa asettuvaa miestä kummastellen, eikö kaikkien olisi kuulunut häikäistyä hänen kauneudestaan? Ilmeisesti ei, koska pian ihmismies alkoi kuorsata. Haltia käski muutamat muut haltiat pois varjoista ja kantamaan ihmisen kohtaamaan Metsän Valtiattaren. Hän saisi päättää röyhkimyksen kohtalosta.
Jukka heräsi ja tajusi heti olevansa jossain muualla kuin turvallisesti kotona oman peiton alla. Mies katseli ympärilleen hetkisen ja totesi ilman mitään sen kummempia kohtauksia olevansa ilman muuta Rivendellissä. Mies päätteli aivan oikein, että jonkin ajan kuluttua Elrond purjehtisi (ei, en usko että sisällä purjehditaan laivoilla) haltiasaattueen kanssa huoneeseen ihmettelemään hänen läsnäoloaan. Ennen sitä Jukka kuitenkin päätti nukkua vielä tovin.
Charles aukaisi silmänsä ja alkoi heti huutaa kauhusta. Häntä nimittäin tuijotti erittäin onnistuneesti kulmia kurtisteleva tummahiuksinen vanhempi haltiamies.
”Ei mitään syytä pelätä, olet Rivendellissä.”, Haltiamies rauhoitteli ja viimein Charles sulki suunsa ja päätteli, että tätä nyt ei aivan voinut laskea tupakoinnin haittavaikutukseksi, koska hän oli lopettanut polttamisen. Mutta oliko tupakoinnin lopettamisen yhteydessä ikinä puhuttu erittäin toden tuntuisista harhanäyistä?
”Rivendel? Joo, niin varmaan. Ja sä olet sitten varmaan Elrond.”, Charles sanoi toivoen syvällä sisimmässään harhan katoavan.
”Kyllä, minä olen Elrond.”
”Voi Jeesus…!” Charles parahti.