Ei voi tietää päivityksistä kun ei tule mitään viestiä mailiin 
Anyways, täällä duunissa taas hihittelen kuin pikkuteini ja voisin melkein raahata jonkun noista 3 miespuolisesta työkaverista vessaan... *köh* eli olet saavuttanut mitä halusitkin
Uusia Kokemuksia, osa 6 18.5 (Valmis, R-Nc-17)
-
Silidir
- Valarin Lähettiläs
- Viestit: 840
- Liittynyt: Ti Heinä 11, 2006 1:06 pm
- Paikkakunta: Irmon ja Námon syleilyssä
mr.greenleaf: Juu, kyllä ne haltiatkin osaa juoruta!
mithrellas: kiitos sinulle. Tämä on näitä jotka olisivat ilman kannustusta hautautuneet syvälle arkistoihini. Ja niin hauskaa kun minulla onkin ollut kirjoittaa tätä loppuun...
Zilah Tsoo jaa!!!
Nyt voin valaista sen verran että IHAN varmana olin ajatellut kirjoittaa senkin kohdan tuonne jonnekin, mutta vastakun hinkkasitte asian nenääni, niin tajusin sen jääneen vain ajatukseksi. Siispä takaumaa luvassa seuraavassa osassa. Mutta kiitos, ja ihanaa kuulla että huumori on säilynyt...
miaplacious: lisäselvennystä tulossa.
Piratesse: Arvaa mitä keskusteluja käytin pohjana? *reps*
Ignata: Kiitos kovasti. Olen aina onnellinen kun tavoitteet täyttyvät!
A/N: Tiedän että kadun vielä sanojani, mutta tämä on se viimeinen luku tähän pätkään. Tai oletettu viimeinen luku... Tuo kämmi Thellin neitsyyksien kanssa synnytti koko joukon uusia ajatuksia, joita yritän tunkea korvasta pihalle. Ja toisekseen... Noh. Loppuhan sen sanoo.
Mutta siis. Toistaiseksi viimeinen osa: Olkaa hyvät ja nauttikaa!
Osa 6
Ecthelion hakeutui Erestorin luokse niin pian kuin vain voi. Hän tajusi, että neuvonantaja pystyisi auttamaan häntä ongelmassaan ja kenties ratkaisemaan sen. Erestor oli aluksi hyvin vastahakoinen, mutta viimein hän myöntyi Ecthelion suunnitelmiin. Ja niin vaihtuivat tiedot ja taidot miekan ja jousen käsittelystä kauneudenhoitoon ja muihin naisellisiin asioihin. Käsitöiden pariin Ecthelion kieltäytyi jyrkästi palaamasta. Sen sijaan hän siirtyi Erestorin seuraksi paperitöiden pariin ja vaikka inhosikin sitä, oppi pian kunnioittamaan Erestorin tekemää työmäärää.
Eniten Ecthelionin mieltä ärsyttivät suvaitsevaisuuskäsitykset. Ei ollut sopivaa suudella julkisesti, ei ollut sopivaa pukeutua liian paljastaviin vaatteisiin. Eikä missään tapauksessa ollut sopivaa juoruta. Jota siis kaikki tekivät kuitenkin. Hyvin äkkiä Ecthelionille selvisi, että hänen ja Glorfindelin viattomia kosketuksia julkisilla paikoilla pidettiin melkein härskeinä, ja että heidän tapaansa juoda viiniä ja olutta täysin sopimattomana.
Glorfindel saapui eräänä iltana omaan huoneistoonsa viikon partiomatkan jälkeen. Hän viskasi tavaransa nurkkaan ja virnisti Ecthelionille, joka istui sohvalla odottamassa. Naisen päällä oli vain väljä tunika ja housut.
”Jotain asioita en kaipaa”, hän nauroi katsellessaan Glorfindelin riisuutumista kuraisista vaatteista. Imladrisin kapteeni tyytyi vain murahtamaan ja veti paitansa pois. Ecthelionin katse kulki pienillä haavoilla Glorfindelin selässä. ”Mitä tapahtui?”
”Asfaloth oli hieman leikkisällä päällä…” kuului vaimea mutina.
”Lensit hevosen selästä?” Ecthelion sanoi ja vaikeni hetkeksi. Hänen olkapäänsä alkoivat tärisemään pidätetyn naurun voimasta, ja viimein hän purskahti heleään nauruun.
”Hyvä, että edes jollakin on hauskaa”, Glorfindel sanoi ironisesti. Ecthelion haki puhdistusaineen hihittäen koko ajan ja alkoi puhdistamaan pieniä vammoja.
”Minä olin aina parempi ratsastaja kuin sinä”, Ecthelion sanoi ja kirosi saman tien mielessään sanavalintaansa Glorfindelin vilkaistessa olkansa yli kujeellisesti.
”Ehkäpä sinulla on enemmän harjoitusta. Minä taidan viihtyä enemmän ratsastettavana osapuolena”, hän sanoi. Ecthelion huokaisi teatraalisesti.
”Ja minä kun ajattelin, että voisin opettaa sinua ratsastamaan…”
”Minulla on toisenlaisia leikkejä mielessä rakas ystäväni”, Glorfindel sanoi matalalla äänellä. Echelion kohotti kulmiaan ja lipaisi huuliaan.
”Kerro.”
***
Gondolin, toinen aika
Ecthelion ja Glorfindel ratsastivat partion edellä vaieten. He olivat suuntaamassa takaisin Gondoliniin kuukausia kestäneen matkan jälkeen. Molemmat vaihtoivat vaivautuneesti asentoaan satulassa. Glorfindelin ratsu temppuili ja sai kultahiuksisen kapteenin puremaan hampaansa yhteen. Pitkien partiomatkojen lähestyessä loppuaan jokainen tuntui kiihottuvan pelkästä ajatuksesta päästä jälleen kaupunkiin ja rakastajattariensa luokse. Niinpä Ecthelion virnisti lähes huvittuneesti, kun Glorfindel nykäisi suitsia, saaden ratsunsa temppuilemaan vielä enemmän.
”Siitä ei ole apua”, Ecthelion sanoi viimein. Glorfindel tuhahti ja yritti löytää parempaa asentoa. Äkkiä heidän kapteeninsa pysäytti joukon ja hetken kuluttua esiin ratsasti viestintuoja. Kapteeni luki viestin ja virnisti ilkikurisesti.
”Glorfindel ja Ecthelion. Kuningas on määrännyt teidät tarkistamaan etuvartioiden lepotilat.”
”Mutta se tietää kuukauden ylimääräistä…” Glorfindel aloitti, mutta kapteeni ravisti päätään.
”Kuten sanoin. Kuninkaan käsky. Pitäkää hauskaa.”
Alistuneesti huokaisten Ecthelion katseli poistuvien haltioiden perään, mutta Glorfindel liukui alas ratsunsa selästä ja löi lähintä puuta niin kovaa kuin vain uskalsi. Haltia oli raivoissaan, mutta nousi viimein takaisin hevosen selkään ja he suuntasivat kohti ensimmäistä suojaisaa mökkiä. Molemmat olivat omissa ajatuksissaan.
Glorfindel ja Ecthelion saavuttivat mökin juuri ennen auringonlaskua ja huolehtivat hevosistaan ennen astumistaan pitkään autiona olleeseen mökkiin. He siivosivat nopeasti vain pienen alueen takan luota ja levittivät makuualustansa. Glorfindel riisui asepukuaan hitaasti ja hieman kiusaantuneena ja istui sitten alas. Ecthelion kohotti kulmiaan nähdessään ystävänsä tuskaisan tilan, mutta jokin esti häntä puuttumasta asiaan.
Illan mittaan he onnistuivat löytämään mökistä viinipullovaraston ja virnistellen korkkasivat ensimmäisen. Ilmapiiri muuttui rennommaksi ja he alkoivat nähdä jopa hyviä puolia tästä epämiellyttävästä komennuksesta. Viimein Ecthelion nousi ylös mennäkseen katsomaan ratsuja, mutta horjahti ja tuussahti nenä edellä Glorfindelin syliin.
”Olisit sanonut, että tahdot helpottaa minun oloani”, kultahiuksinen haltia naurahti hieman kireästi. Ecthelion nauroi ja kiepsahti lattialle. Hän sai viimein naurunsa hallintaan ja nousi kyynärpäidensä varaan katsoen liekkeihin.
”Vai helpottaa sinun oloasi?” hän totesi viimein ja katsoi ystäväänsä. Äkkiä hymy kuoli soturin huulille. ”Glorfindel? Olitko tosissasi?”
”Noo…” Glorfindel ei kehdannut katsoa ylös. ”Olen vain niin turhautunut.”
”Uhm, eihän se huhujen mukaan ole kovin harvinaista”, Ecthelion totesi hitaasti noustessaan ylös. Hetken aikaa he katselivat toisiaan.
”Olisikohan se ihan … mahdoton ajatus?” Glorfindel kysyi varovaisesti, korjaten samalla asentoaan. Ecthelion värähti ajatuksen vallatessa hänen mielensä, mutta pitkän hiljaisuuden jälkeen hän ravisti päätään.
”Ei. Ei mahdoton.”
”Eli siis… Antaisit minun… koskettaa sinua?” Glorfindel pidätti hengitystään. Ecthelion ei ollut nainen, mutta siropiirteinen ja solakkarakenteinen. Mustat, kiiltävät hiukset olivat nyt tiukalla palmikolla, mutta Glorfindel tiesi niiden olevan pehmeät ja sileät. Hän epäröi ja Ecthelion nousi ylös riisuen paitansa pois. Ja äkkiä tilanne muuttui vaivautuneeksi. Ecthelion hätkähti ajatusta saatuaan paitansa pois ja Glorfindel vain katseli sivummalle. Viikkojen matka tuntui kummankin vartalossa kihelmöivänä tunteena.
”En tiedä”, Ecthelion vastasi viimein totuudenmukaisesti Glorfindelin kysymykseen. ”Sinä olet ystäväni.”
”Ja ystävät jakavat kaiken”, Glorfindel kuiskasi katsellen lattiaa. ”Miksi ei vartaloakin?”
”Koska se on varsin epänormaalia?”
”Ecthelion, sekä sinä, että minä olemme niin rajoilla …”
”Sinä tahdot minut??” Ecthelion sanoi hämmästyneenä. Glorfindel hymyili vaivautuneesti ja nyökkäsi. ”Olet sairas…”
”Olen pahoillani, mutta olen ratsastanut täysin kiihottuneena liian monta tuntia”, Glorfindel huokaisi. Ecthelion tuijotti häntä suu auki ja jäi miettimään asiaa. Totta oli, että he tulisivat kärsimään tästä vielä pitkään. Ja toisaalta. He jakoivat kaiken… Ecthelion katsoi äkkiä tarkasti ystäväänsä ja lipaisi huuliaan mietteliäänä. Ehkä ajatus ei tosiaan ollut mahdoton ja mitä enemmän Ecthelion asiaa mietti, sitä enemmän hän kallistui suostumisen puolelle.
”Hyvä on. Kokeillaan ainakin. Odotan sinun tekevän myös vastapalveluksen”, Ecthelion sanoi ja antoi housujensa valahtaa maahan. Glorfindel nielaisi ja nousi hänkin, riisuen paitansa. Kumpikin sulki mielestään seuraamukset ja Ecthelion sihahti ääneen Glorfindelin koskettaessa hänen kiihotustaan kokeilevasti. Pitkä aika ilman läheisyyttä, vain oma käsi seuranaan, sai Ecthelionin menettämään itsehillintänsä nopeasti.
Hetken epäröinnin jälkeen Ecthelion katsoi kysyvänä Glorfindeliin, jonka halu hohti sinisistä silmistä. Varovaisesti tumma haltia laskeutui polvilleen maahan ja tarjosi vartalonsa käyttöön.
He eivät tienneet miten edetä, eikä Ecthelion pystynyt estämään kivusta kertovaa huutoa karkaamasta huuliltaan. Hetken aikaa he miettivät, ja viimein Glorfindel nousi äkkiä ja etsi tavaroidensa joukosta pienen öljypullon, palaten voitonriemuisesti Ecthelionin luokse.
”Jotain jolla… liukastaa tietä?” Glorfindel vinkkasi silmään ja Ecthelion huokaisi ja painoi päänsä alas. Ja vain toivoi tämän olevan nopeasti ohi.
”Glorfindel…”
”Oh, Valar, Ecthelion, sinun pitäisi tuntea tämä!”
”Minä tunnen sen, ääliö!”
”En taida kestää pitkään, olet niin tiukka.”
”Toivon, ettet kestä…” sihahti Ecthelion purren hampaansa yhteen. Hän kohotti itseään ja äkkiä koko hänen vartalonsa läpi kulki säkenöivä tunne, joka lähti liikkeelle jostain syvältä. Jostain sieltä, mistä Glorfindel oli häntä koskettanut. Seuraava liikahdus lähetti samanlaisen aallon liikkeelle.
”Glorfindel.”
”Mitä?”
”Tapan sinut, jos laukeat kesken kaiken.”
Huoneen ilma täyttyi pian huohotuksesta ja vain muutamaa hetkeä myöhemmin Ecthelion huusi voimakkaan orgasmin viedessä hänet tajunnan rajamaille. Vain hämärästi hän kuuli Glorfindelin parahtavan ja viimein laukeavan hänen sisälleen.
Seuraavana aamuna Ecthelion nousi tuskasta irvistäen hevosen selkään, tahtoen pyyhkiä nyrkillä pois Glorfindelin huulilla lepäävän autuaan hymyn.
***
Ja jälleen Imladrisissa, Kolmas aika…
”Tiesitkö muuten, että me olemme skandaalimainen pariskunta täällä?” Ecthelion sanoi hiljaisella äänellä. Hänen sormensa pyörin uteliaana Glorfindelin paljaalla rinnalla. Glorfindel huokaisi. Tokihan hän tiesi, että jopa Imladrisin vapaassa ilmapiirissä, he olivat asteen verran liian vapaita.
”Arvasin. Ecthelion, sinä olet minun kihlattuni, ei olisi mikään ihme, että menisimme naimisiin?” Glorfindel sanoi viimein hieman katkeran kuuloisesti. Ecthelion irvisti mielessään. En tahdo naimisiin, Glorfindel, hän ajatteli ja nousi istumaan. Mitä voin sanoa? En voi mennä naimisiin, en tässä muodossa. Glorfindel nousi kyynärpäidensä varaan ja katseli naisen selkää hieman hämmentyneenä tämän epäröinnistä. ”Ecthelion?”
”Se on huono idea. Mitä, jos jonain päivänä saan oman vartaloni takaisin?” Ecthelionin silmiin nousivat kyyneleet.
”Niin? En näe ongelmaa?”
”Olisit naimisissa miehen kanssa, ääliö!” Ecthelion kivahti ja veti jalkansa koukkuun eteensä, painaen viimein päänsä polviensa varaan.
”En näe siltikään ongelmaa. Ecthelion, me jaoimme vartalomme jo Gondolinissa. Miksi emme voisi jakaa myös sielumme? Ja toisekseen, omien mielikuvieni mukaan meillä oli varsin hauskaa…” Glorfindel nousi myös istumaan. Ecthelion käännähti häneen päin.
”Minulla on. En ole varma …” hän keskeytti nähdessään ystävänsä surullisen ilmeen. ”Anna anteeksi Glorfindel. En vain tiedä olenko valmis sitomaan itseäni sinuun.”
”Ei ole anteeksiannettavaa. Olen aina käytettävissäsi ja apunasi”, kultahiuksinen soturi sanoi pilke silmäkulmassaan.
Ecthelion vaipui Glorfindelin syliin ja nautti tämän vartalon tuottamasta lämmöstä. Hän tunsi soturin säpsähtävän kylmien sormien kosketusta ja oli onnellinen, kun tämä ei vetäytynyt kauemmaksi.
”Miksi sinä olet näin kylmä?” Glorfindel kysyi viimein, vetäen peittoa heidän ylleen.
”Viime aikoina olen palellut”, Ecthelion asettautui mukavampaan asentoon. ”Mutta sinä riität lämmittämään minut.”
”Oh? Ihanko tosi… Mene näyttämään itseäsi Elrondille. Tuo ei ole normaalia.”
***
Noin yhdeksän kuukautta myöhemmin…
”Tämä on normaalia!?! GLORFINDEL!!! MINÄ TAPAN SINUT!!!”
Ecthelion jäykistyi uuden kivun aallon lyödessä läpi hänen kidutetun vartalonsa.
”Elrond… ” Glorfindel aloitti mutta parkaisi kivusta Ecthelionin rautaisen otteen kiristyessä hänen kädestään. Elrond pyöräytti silmiään ja keskittyi jälleen sängyllä makaavaan naiseen.
”Työnnä, kun käsken.”
”Helppohan sinun on sanoa, senkin puolisiittoinen haltiankorvike!!!”
”Työnnä.”
Ecthelionin huutoon sekoittui kivun lisäksi paniikin tuomaa värettä, ja Glorfindel katsoi anovana Elrondia. Parantaja keskittyi kuitenkin kokonaan seuraamaan synnytyksen kulkua ja Glorfindel jäi omiin ajatuksiinsa.
Ecthelionin raskaus oli paljastunut yllätyksenä kaikille päivänä, jolloin hän oli oppinut, miksi naiset eivät juurikaan ampuneet jousilla. Glorfindel värähti muistaessaan kuinka jousen jänne oli iskeytynyt Ecthelionin pyöreään rintaan ja kuinka tämä oli vaipunut maahan tuskissaan. Hän oli kantanut naisen parantajien taloon mahdollisimman nopeasti ja siellä Elrond oli tehnyt yllättävän löydön. Molemmat Gondolinin soturit olivat olleet hetken hiljaa ja lähes yhtäaikaisesti yrittäneet lyödä puolhaltiaa. Elrondilla oli kuitenkin soturin vaistot ja hän oli onnistunut pakenemaan huoneen oven toiselle puolelle.
”Glorfindel! Keskity!” Elrond komensi ja katsoi jälleen Ecthelionin kalpeita ja hikisiä kasvoja. ”Työnnä!”
Glorfindel tunsi luiden rutisevan kädessään, kun Ecthelionin ote tiukkeni. Vain hetkeä myöhemmin huoneen ilman rikkoi vastasyntyneen vaimea itku. Ecthelion ja Glorfindel katsoivat tyrmistyneenä Elrondin sylissä lepäävää lasta, joka platinan vaaleat hiukset ja kirkkaan siniset silmät eivät olleet haltiamaiset. Soturit vilkaisivat toisiinsa, kuin varmistaakseen aikomuksensa ja viimein Glorfindel sulki silmänsä, kutsuen valaria luokseen.
Elrond siisti lapsen ja hoiti Ecthelionin tarkastaen, ettei tämä ollut liian uupunut hoitaakseen lasta. Vauva katseli yllättävänkin tarkasti ympärilleen ja heilutteli epävakaasti käsiään.
”Tahdotte selityksen?” kuului tumma ääni huoneen varjoisasta nurkasta. Námo astui esiin ja hymyili voitonriemuisesti vauvalle, joka selvästi ärsyyntyi ja alkoi parkumaan. Ecthelion hyssytteli lasta epävarmasti Glorfindelin ja Elrondin nyökätessä Mandosin Herralle. ”Glorfindelin paluu oli sääntöjen vastainen, mutta hyväksyimme sen. Ecthelionin paluu, varsinkin tähän vartaloon oli veljeni syytä.”
”Lórien?” Glorfindel kysyi. Hän loi äkkiä melkein kauhistuneen katseen poikaansa.
”Lórien sekoitti monia asioita, ja nyt on hänen aikansa vastata teoistaan”, Námo hymyili viattomasti kiukkuiselle lapselle.
”Minun poikani on LÒRIEN???” Glorfindel ja Ecthelion huusivat yhtäaikaisesti. Vauva katsoi vanhempiaan ja jokelsi työntäessään nyrkkiään suuhunsa. Molemmat haltiat katsoivat häntä tyrmistyneenä.
Lórien huokaisi mielessään katsellessaan Ecthelionin sylistä Námon katoamista.
~Fin~
mithrellas: kiitos sinulle. Tämä on näitä jotka olisivat ilman kannustusta hautautuneet syvälle arkistoihini. Ja niin hauskaa kun minulla onkin ollut kirjoittaa tätä loppuun...
Zilah Tsoo jaa!!!
Nyt voin valaista sen verran että IHAN varmana olin ajatellut kirjoittaa senkin kohdan tuonne jonnekin, mutta vastakun hinkkasitte asian nenääni, niin tajusin sen jääneen vain ajatukseksi. Siispä takaumaa luvassa seuraavassa osassa. Mutta kiitos, ja ihanaa kuulla että huumori on säilynyt...miaplacious: lisäselvennystä tulossa.
Piratesse: Arvaa mitä keskusteluja käytin pohjana? *reps*
Ignata: Kiitos kovasti. Olen aina onnellinen kun tavoitteet täyttyvät!
A/N: Tiedän että kadun vielä sanojani, mutta tämä on se viimeinen luku tähän pätkään. Tai oletettu viimeinen luku... Tuo kämmi Thellin neitsyyksien kanssa synnytti koko joukon uusia ajatuksia, joita yritän tunkea korvasta pihalle. Ja toisekseen... Noh. Loppuhan sen sanoo.
Mutta siis. Toistaiseksi viimeinen osa: Olkaa hyvät ja nauttikaa!
Osa 6
Ecthelion hakeutui Erestorin luokse niin pian kuin vain voi. Hän tajusi, että neuvonantaja pystyisi auttamaan häntä ongelmassaan ja kenties ratkaisemaan sen. Erestor oli aluksi hyvin vastahakoinen, mutta viimein hän myöntyi Ecthelion suunnitelmiin. Ja niin vaihtuivat tiedot ja taidot miekan ja jousen käsittelystä kauneudenhoitoon ja muihin naisellisiin asioihin. Käsitöiden pariin Ecthelion kieltäytyi jyrkästi palaamasta. Sen sijaan hän siirtyi Erestorin seuraksi paperitöiden pariin ja vaikka inhosikin sitä, oppi pian kunnioittamaan Erestorin tekemää työmäärää.
Eniten Ecthelionin mieltä ärsyttivät suvaitsevaisuuskäsitykset. Ei ollut sopivaa suudella julkisesti, ei ollut sopivaa pukeutua liian paljastaviin vaatteisiin. Eikä missään tapauksessa ollut sopivaa juoruta. Jota siis kaikki tekivät kuitenkin. Hyvin äkkiä Ecthelionille selvisi, että hänen ja Glorfindelin viattomia kosketuksia julkisilla paikoilla pidettiin melkein härskeinä, ja että heidän tapaansa juoda viiniä ja olutta täysin sopimattomana.
Glorfindel saapui eräänä iltana omaan huoneistoonsa viikon partiomatkan jälkeen. Hän viskasi tavaransa nurkkaan ja virnisti Ecthelionille, joka istui sohvalla odottamassa. Naisen päällä oli vain väljä tunika ja housut.
”Jotain asioita en kaipaa”, hän nauroi katsellessaan Glorfindelin riisuutumista kuraisista vaatteista. Imladrisin kapteeni tyytyi vain murahtamaan ja veti paitansa pois. Ecthelionin katse kulki pienillä haavoilla Glorfindelin selässä. ”Mitä tapahtui?”
”Asfaloth oli hieman leikkisällä päällä…” kuului vaimea mutina.
”Lensit hevosen selästä?” Ecthelion sanoi ja vaikeni hetkeksi. Hänen olkapäänsä alkoivat tärisemään pidätetyn naurun voimasta, ja viimein hän purskahti heleään nauruun.
”Hyvä, että edes jollakin on hauskaa”, Glorfindel sanoi ironisesti. Ecthelion haki puhdistusaineen hihittäen koko ajan ja alkoi puhdistamaan pieniä vammoja.
”Minä olin aina parempi ratsastaja kuin sinä”, Ecthelion sanoi ja kirosi saman tien mielessään sanavalintaansa Glorfindelin vilkaistessa olkansa yli kujeellisesti.
”Ehkäpä sinulla on enemmän harjoitusta. Minä taidan viihtyä enemmän ratsastettavana osapuolena”, hän sanoi. Ecthelion huokaisi teatraalisesti.
”Ja minä kun ajattelin, että voisin opettaa sinua ratsastamaan…”
”Minulla on toisenlaisia leikkejä mielessä rakas ystäväni”, Glorfindel sanoi matalalla äänellä. Echelion kohotti kulmiaan ja lipaisi huuliaan.
”Kerro.”
***
Gondolin, toinen aika
Ecthelion ja Glorfindel ratsastivat partion edellä vaieten. He olivat suuntaamassa takaisin Gondoliniin kuukausia kestäneen matkan jälkeen. Molemmat vaihtoivat vaivautuneesti asentoaan satulassa. Glorfindelin ratsu temppuili ja sai kultahiuksisen kapteenin puremaan hampaansa yhteen. Pitkien partiomatkojen lähestyessä loppuaan jokainen tuntui kiihottuvan pelkästä ajatuksesta päästä jälleen kaupunkiin ja rakastajattariensa luokse. Niinpä Ecthelion virnisti lähes huvittuneesti, kun Glorfindel nykäisi suitsia, saaden ratsunsa temppuilemaan vielä enemmän.
”Siitä ei ole apua”, Ecthelion sanoi viimein. Glorfindel tuhahti ja yritti löytää parempaa asentoa. Äkkiä heidän kapteeninsa pysäytti joukon ja hetken kuluttua esiin ratsasti viestintuoja. Kapteeni luki viestin ja virnisti ilkikurisesti.
”Glorfindel ja Ecthelion. Kuningas on määrännyt teidät tarkistamaan etuvartioiden lepotilat.”
”Mutta se tietää kuukauden ylimääräistä…” Glorfindel aloitti, mutta kapteeni ravisti päätään.
”Kuten sanoin. Kuninkaan käsky. Pitäkää hauskaa.”
Alistuneesti huokaisten Ecthelion katseli poistuvien haltioiden perään, mutta Glorfindel liukui alas ratsunsa selästä ja löi lähintä puuta niin kovaa kuin vain uskalsi. Haltia oli raivoissaan, mutta nousi viimein takaisin hevosen selkään ja he suuntasivat kohti ensimmäistä suojaisaa mökkiä. Molemmat olivat omissa ajatuksissaan.
Glorfindel ja Ecthelion saavuttivat mökin juuri ennen auringonlaskua ja huolehtivat hevosistaan ennen astumistaan pitkään autiona olleeseen mökkiin. He siivosivat nopeasti vain pienen alueen takan luota ja levittivät makuualustansa. Glorfindel riisui asepukuaan hitaasti ja hieman kiusaantuneena ja istui sitten alas. Ecthelion kohotti kulmiaan nähdessään ystävänsä tuskaisan tilan, mutta jokin esti häntä puuttumasta asiaan.
Illan mittaan he onnistuivat löytämään mökistä viinipullovaraston ja virnistellen korkkasivat ensimmäisen. Ilmapiiri muuttui rennommaksi ja he alkoivat nähdä jopa hyviä puolia tästä epämiellyttävästä komennuksesta. Viimein Ecthelion nousi ylös mennäkseen katsomaan ratsuja, mutta horjahti ja tuussahti nenä edellä Glorfindelin syliin.
”Olisit sanonut, että tahdot helpottaa minun oloani”, kultahiuksinen haltia naurahti hieman kireästi. Ecthelion nauroi ja kiepsahti lattialle. Hän sai viimein naurunsa hallintaan ja nousi kyynärpäidensä varaan katsoen liekkeihin.
”Vai helpottaa sinun oloasi?” hän totesi viimein ja katsoi ystäväänsä. Äkkiä hymy kuoli soturin huulille. ”Glorfindel? Olitko tosissasi?”
”Noo…” Glorfindel ei kehdannut katsoa ylös. ”Olen vain niin turhautunut.”
”Uhm, eihän se huhujen mukaan ole kovin harvinaista”, Ecthelion totesi hitaasti noustessaan ylös. Hetken aikaa he katselivat toisiaan.
”Olisikohan se ihan … mahdoton ajatus?” Glorfindel kysyi varovaisesti, korjaten samalla asentoaan. Ecthelion värähti ajatuksen vallatessa hänen mielensä, mutta pitkän hiljaisuuden jälkeen hän ravisti päätään.
”Ei. Ei mahdoton.”
”Eli siis… Antaisit minun… koskettaa sinua?” Glorfindel pidätti hengitystään. Ecthelion ei ollut nainen, mutta siropiirteinen ja solakkarakenteinen. Mustat, kiiltävät hiukset olivat nyt tiukalla palmikolla, mutta Glorfindel tiesi niiden olevan pehmeät ja sileät. Hän epäröi ja Ecthelion nousi ylös riisuen paitansa pois. Ja äkkiä tilanne muuttui vaivautuneeksi. Ecthelion hätkähti ajatusta saatuaan paitansa pois ja Glorfindel vain katseli sivummalle. Viikkojen matka tuntui kummankin vartalossa kihelmöivänä tunteena.
”En tiedä”, Ecthelion vastasi viimein totuudenmukaisesti Glorfindelin kysymykseen. ”Sinä olet ystäväni.”
”Ja ystävät jakavat kaiken”, Glorfindel kuiskasi katsellen lattiaa. ”Miksi ei vartaloakin?”
”Koska se on varsin epänormaalia?”
”Ecthelion, sekä sinä, että minä olemme niin rajoilla …”
”Sinä tahdot minut??” Ecthelion sanoi hämmästyneenä. Glorfindel hymyili vaivautuneesti ja nyökkäsi. ”Olet sairas…”
”Olen pahoillani, mutta olen ratsastanut täysin kiihottuneena liian monta tuntia”, Glorfindel huokaisi. Ecthelion tuijotti häntä suu auki ja jäi miettimään asiaa. Totta oli, että he tulisivat kärsimään tästä vielä pitkään. Ja toisaalta. He jakoivat kaiken… Ecthelion katsoi äkkiä tarkasti ystäväänsä ja lipaisi huuliaan mietteliäänä. Ehkä ajatus ei tosiaan ollut mahdoton ja mitä enemmän Ecthelion asiaa mietti, sitä enemmän hän kallistui suostumisen puolelle.
”Hyvä on. Kokeillaan ainakin. Odotan sinun tekevän myös vastapalveluksen”, Ecthelion sanoi ja antoi housujensa valahtaa maahan. Glorfindel nielaisi ja nousi hänkin, riisuen paitansa. Kumpikin sulki mielestään seuraamukset ja Ecthelion sihahti ääneen Glorfindelin koskettaessa hänen kiihotustaan kokeilevasti. Pitkä aika ilman läheisyyttä, vain oma käsi seuranaan, sai Ecthelionin menettämään itsehillintänsä nopeasti.
Hetken epäröinnin jälkeen Ecthelion katsoi kysyvänä Glorfindeliin, jonka halu hohti sinisistä silmistä. Varovaisesti tumma haltia laskeutui polvilleen maahan ja tarjosi vartalonsa käyttöön.
He eivät tienneet miten edetä, eikä Ecthelion pystynyt estämään kivusta kertovaa huutoa karkaamasta huuliltaan. Hetken aikaa he miettivät, ja viimein Glorfindel nousi äkkiä ja etsi tavaroidensa joukosta pienen öljypullon, palaten voitonriemuisesti Ecthelionin luokse.
”Jotain jolla… liukastaa tietä?” Glorfindel vinkkasi silmään ja Ecthelion huokaisi ja painoi päänsä alas. Ja vain toivoi tämän olevan nopeasti ohi.
”Glorfindel…”
”Oh, Valar, Ecthelion, sinun pitäisi tuntea tämä!”
”Minä tunnen sen, ääliö!”
”En taida kestää pitkään, olet niin tiukka.”
”Toivon, ettet kestä…” sihahti Ecthelion purren hampaansa yhteen. Hän kohotti itseään ja äkkiä koko hänen vartalonsa läpi kulki säkenöivä tunne, joka lähti liikkeelle jostain syvältä. Jostain sieltä, mistä Glorfindel oli häntä koskettanut. Seuraava liikahdus lähetti samanlaisen aallon liikkeelle.
”Glorfindel.”
”Mitä?”
”Tapan sinut, jos laukeat kesken kaiken.”
Huoneen ilma täyttyi pian huohotuksesta ja vain muutamaa hetkeä myöhemmin Ecthelion huusi voimakkaan orgasmin viedessä hänet tajunnan rajamaille. Vain hämärästi hän kuuli Glorfindelin parahtavan ja viimein laukeavan hänen sisälleen.
Seuraavana aamuna Ecthelion nousi tuskasta irvistäen hevosen selkään, tahtoen pyyhkiä nyrkillä pois Glorfindelin huulilla lepäävän autuaan hymyn.
***
Ja jälleen Imladrisissa, Kolmas aika…
”Tiesitkö muuten, että me olemme skandaalimainen pariskunta täällä?” Ecthelion sanoi hiljaisella äänellä. Hänen sormensa pyörin uteliaana Glorfindelin paljaalla rinnalla. Glorfindel huokaisi. Tokihan hän tiesi, että jopa Imladrisin vapaassa ilmapiirissä, he olivat asteen verran liian vapaita.
”Arvasin. Ecthelion, sinä olet minun kihlattuni, ei olisi mikään ihme, että menisimme naimisiin?” Glorfindel sanoi viimein hieman katkeran kuuloisesti. Ecthelion irvisti mielessään. En tahdo naimisiin, Glorfindel, hän ajatteli ja nousi istumaan. Mitä voin sanoa? En voi mennä naimisiin, en tässä muodossa. Glorfindel nousi kyynärpäidensä varaan ja katseli naisen selkää hieman hämmentyneenä tämän epäröinnistä. ”Ecthelion?”
”Se on huono idea. Mitä, jos jonain päivänä saan oman vartaloni takaisin?” Ecthelionin silmiin nousivat kyyneleet.
”Niin? En näe ongelmaa?”
”Olisit naimisissa miehen kanssa, ääliö!” Ecthelion kivahti ja veti jalkansa koukkuun eteensä, painaen viimein päänsä polviensa varaan.
”En näe siltikään ongelmaa. Ecthelion, me jaoimme vartalomme jo Gondolinissa. Miksi emme voisi jakaa myös sielumme? Ja toisekseen, omien mielikuvieni mukaan meillä oli varsin hauskaa…” Glorfindel nousi myös istumaan. Ecthelion käännähti häneen päin.
”Minulla on. En ole varma …” hän keskeytti nähdessään ystävänsä surullisen ilmeen. ”Anna anteeksi Glorfindel. En vain tiedä olenko valmis sitomaan itseäni sinuun.”
”Ei ole anteeksiannettavaa. Olen aina käytettävissäsi ja apunasi”, kultahiuksinen soturi sanoi pilke silmäkulmassaan.
Ecthelion vaipui Glorfindelin syliin ja nautti tämän vartalon tuottamasta lämmöstä. Hän tunsi soturin säpsähtävän kylmien sormien kosketusta ja oli onnellinen, kun tämä ei vetäytynyt kauemmaksi.
”Miksi sinä olet näin kylmä?” Glorfindel kysyi viimein, vetäen peittoa heidän ylleen.
”Viime aikoina olen palellut”, Ecthelion asettautui mukavampaan asentoon. ”Mutta sinä riität lämmittämään minut.”
”Oh? Ihanko tosi… Mene näyttämään itseäsi Elrondille. Tuo ei ole normaalia.”
***
Noin yhdeksän kuukautta myöhemmin…
”Tämä on normaalia!?! GLORFINDEL!!! MINÄ TAPAN SINUT!!!”
Ecthelion jäykistyi uuden kivun aallon lyödessä läpi hänen kidutetun vartalonsa.
”Elrond… ” Glorfindel aloitti mutta parkaisi kivusta Ecthelionin rautaisen otteen kiristyessä hänen kädestään. Elrond pyöräytti silmiään ja keskittyi jälleen sängyllä makaavaan naiseen.
”Työnnä, kun käsken.”
”Helppohan sinun on sanoa, senkin puolisiittoinen haltiankorvike!!!”
”Työnnä.”
Ecthelionin huutoon sekoittui kivun lisäksi paniikin tuomaa värettä, ja Glorfindel katsoi anovana Elrondia. Parantaja keskittyi kuitenkin kokonaan seuraamaan synnytyksen kulkua ja Glorfindel jäi omiin ajatuksiinsa.
Ecthelionin raskaus oli paljastunut yllätyksenä kaikille päivänä, jolloin hän oli oppinut, miksi naiset eivät juurikaan ampuneet jousilla. Glorfindel värähti muistaessaan kuinka jousen jänne oli iskeytynyt Ecthelionin pyöreään rintaan ja kuinka tämä oli vaipunut maahan tuskissaan. Hän oli kantanut naisen parantajien taloon mahdollisimman nopeasti ja siellä Elrond oli tehnyt yllättävän löydön. Molemmat Gondolinin soturit olivat olleet hetken hiljaa ja lähes yhtäaikaisesti yrittäneet lyödä puolhaltiaa. Elrondilla oli kuitenkin soturin vaistot ja hän oli onnistunut pakenemaan huoneen oven toiselle puolelle.
”Glorfindel! Keskity!” Elrond komensi ja katsoi jälleen Ecthelionin kalpeita ja hikisiä kasvoja. ”Työnnä!”
Glorfindel tunsi luiden rutisevan kädessään, kun Ecthelionin ote tiukkeni. Vain hetkeä myöhemmin huoneen ilman rikkoi vastasyntyneen vaimea itku. Ecthelion ja Glorfindel katsoivat tyrmistyneenä Elrondin sylissä lepäävää lasta, joka platinan vaaleat hiukset ja kirkkaan siniset silmät eivät olleet haltiamaiset. Soturit vilkaisivat toisiinsa, kuin varmistaakseen aikomuksensa ja viimein Glorfindel sulki silmänsä, kutsuen valaria luokseen.
Elrond siisti lapsen ja hoiti Ecthelionin tarkastaen, ettei tämä ollut liian uupunut hoitaakseen lasta. Vauva katseli yllättävänkin tarkasti ympärilleen ja heilutteli epävakaasti käsiään.
”Tahdotte selityksen?” kuului tumma ääni huoneen varjoisasta nurkasta. Námo astui esiin ja hymyili voitonriemuisesti vauvalle, joka selvästi ärsyyntyi ja alkoi parkumaan. Ecthelion hyssytteli lasta epävarmasti Glorfindelin ja Elrondin nyökätessä Mandosin Herralle. ”Glorfindelin paluu oli sääntöjen vastainen, mutta hyväksyimme sen. Ecthelionin paluu, varsinkin tähän vartaloon oli veljeni syytä.”
”Lórien?” Glorfindel kysyi. Hän loi äkkiä melkein kauhistuneen katseen poikaansa.
”Lórien sekoitti monia asioita, ja nyt on hänen aikansa vastata teoistaan”, Námo hymyili viattomasti kiukkuiselle lapselle.
”Minun poikani on LÒRIEN???” Glorfindel ja Ecthelion huusivat yhtäaikaisesti. Vauva katsoi vanhempiaan ja jokelsi työntäessään nyrkkiään suuhunsa. Molemmat haltiat katsoivat häntä tyrmistyneenä.
Lórien huokaisi mielessään katsellessaan Ecthelionin sylistä Námon katoamista.
~Fin~
\o/Huumorificcaaja '08\o/ Slasheristi '09 & '10 @~~ <3<3<3 Elrond&Admin 2014 <3<3<3
-Our rooms. One hour. Bring the honey. I really liked that. And *please* hang up
your tunic.
-Our rooms. One hour. Bring the honey. I really liked that. And *please* hang up
your tunic.
-
Mithrellas
- Velho
- Viestit: 1099
- Liittynyt: Ma Joulu 12, 2005 9:00 pm
- Paikkakunta: Minas Ithil
Voi voi Lórien-parkaa. Minä arvelen ettei Ecthelion tule olemaan kovin rakastava äiti kaikkien noiden kärsimysten jälkeen. Oikeasti, jos inspiraatio iskee niin kirjoita kaikin mokomin jatkoa. Minä mielelläni lukisin tuon kolmikon idyllisestä perhe-elämästä. 
Tässä luvussa oli paljon tosi hauskoja ilmaisuja. Nauroin jostain syystä tuolle ”Asfaloth oli hieman leikkisällä päällä…” En tiedä miksi, mutta se vaan oli niin mukavasti sanottu äksystä hepasta. Ja minäkin pidin tuosta hymyn pyyhkimisestä pois nyrkin kanssa. Karua.
Minäkin tosiaan hieman ihmettelin aiemmin tuota Ecthelion kauhistunutta suhtautumista Glorfindelin lähentelyihin, jos he siis olivat olleet pariskunta ennenkin. Mutta ehkä tuo heidän aiempi suhteensa ei sitten ollut kovin vakavalla pohjalla vaan enempi tuollainen yksittäinen kokeilu, tai vähän sellaisen käsityksen minä nyt tästä sain. Tuo heidän ensimmäinen eka kertansa oli tosiaan romanttinen. Mutta minusta on ihan hauska lukea välillä tällaista humorististakin kuvailua sen tavallisemman siirapin sijaan.
Juu, kiva ficci, olisi pitänyt kommentoida alusta asti vähän ahkerammin, koska sen tämä olisi ansainnut. Mutta jos jatkoa joskus tulee niin aion kyllä seurata.
Tässä luvussa oli paljon tosi hauskoja ilmaisuja. Nauroin jostain syystä tuolle ”Asfaloth oli hieman leikkisällä päällä…” En tiedä miksi, mutta se vaan oli niin mukavasti sanottu äksystä hepasta. Ja minäkin pidin tuosta hymyn pyyhkimisestä pois nyrkin kanssa.
Karua. Minäkin tosiaan hieman ihmettelin aiemmin tuota Ecthelion kauhistunutta suhtautumista Glorfindelin lähentelyihin, jos he siis olivat olleet pariskunta ennenkin. Mutta ehkä tuo heidän aiempi suhteensa ei sitten ollut kovin vakavalla pohjalla vaan enempi tuollainen yksittäinen kokeilu, tai vähän sellaisen käsityksen minä nyt tästä sain. Tuo heidän ensimmäinen eka kertansa oli tosiaan romanttinen.
Mutta minusta on ihan hauska lukea välillä tällaista humorististakin kuvailua sen tavallisemman siirapin sijaan. Juu, kiva ficci, olisi pitänyt kommentoida alusta asti vähän ahkerammin, koska sen tämä olisi ansainnut. Mutta jos jatkoa joskus tulee niin aion kyllä seurata.
Humor-ficcaaja 2007 ja 2009, Draama-ficcaaja 2010
-
Miaplacidus
- Puolituinen
- Viestit: 307
- Liittynyt: La Maalis 03, 2007 12:21 am
- Viesti:
Oi mikä loppu x) Minä täällä käkättelen itsekseni. Ecthelion on lempihahmoni tässä ficissä, ehdottomasti. "Glorfindel!!! Minä tapan sinut!!!" *reps*
No joo, jos saisin vähän asiallisempaa palautetta kirjustettua. (Minäkin muuten lukisin mieluusti heidän perhe-elämästään, vink;)) Tässä oli ihan hervotonta kielenkäyttöä. Ecthelionilla varsinkin. Minä en nyt lainaa noita, mutta olivat hulvattomia kumminkin x)
Ja tuo heidän ensimmäinen eka kertansa oli aika hulvaton. Välillä kiva lukea tämmöistä kevyttä. Pientä pilkunviilausta tosin: alkoivat tärisemään -> alkoivat TÄRISTÄ. Alkaa-verbin kanssa käytetään verbin perusmuotoa. Asia josta jaksan aina nipottaa...
Mutta joo, nautittava ficci ja lisääkin lukisin mieluusti Lórien nuorena haltiana... *naur*
No joo, jos saisin vähän asiallisempaa palautetta kirjustettua. (Minäkin muuten lukisin mieluusti heidän perhe-elämästään, vink;)) Tässä oli ihan hervotonta kielenkäyttöä. Ecthelionilla varsinkin. Minä en nyt lainaa noita, mutta olivat hulvattomia kumminkin x)
Ja tuo heidän ensimmäinen eka kertansa oli aika hulvaton. Välillä kiva lukea tämmöistä kevyttä. Pientä pilkunviilausta tosin: alkoivat tärisemään -> alkoivat TÄRISTÄ. Alkaa-verbin kanssa käytetään verbin perusmuotoa. Asia josta jaksan aina nipottaa...
Mutta joo, nautittava ficci ja lisääkin lukisin mieluusti
Lórien nuorena haltiana... *naur*
Viimeksi muokannut Miaplacidus, Ke Touko 30, 2007 10:26 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Ihminen muistetaan niistä asioista, joista kukaan ei uskalla sanoa hautajaisissa mitään.
Vuoden Tulokas 2008 - Äww, kiitos <3
Vuoden Tulokas 2008 - Äww, kiitos <3
-
Silidir
- Valarin Lähettiläs
- Viestit: 840
- Liittynyt: Ti Heinä 11, 2006 1:06 pm
- Paikkakunta: Irmon ja Námon syleilyssä
Zilah: Jooh, niinhän siinä kävi, että alkuhan tämä oli... Saapas vain nähdä koska tämän jatko-osa on julkaisukunnossa, kirjoitusaika on kortilla. Mutta jatkoa siis tulossa... Johan nyt alkaa ihmisiä mietityttämään kuka Lórienin korvaa. 
Mitrrellas: kiitos kovasti! Idyllinen perhe-elämä tosiaan. Kahtotaan sitä myöhemmin... Jep. Glorfyn ja Thellin suhde oli tosiaankin haparoiva ja kokeileva kuin ihan vakavalla pohjalla.
Miaplacidus: Hienoa huomata että naurattaa yhä vieläkin. Glorfindel ja Ecthelion ovat väärinymmärretty pariskunta... Ja kiitos kovasti tuosta huomautuksesta. Ja tosiaan jatkoa on tulossa kun löydän aikaa riittämiin kirjoittaa se.
Mitrrellas: kiitos kovasti! Idyllinen perhe-elämä tosiaan. Kahtotaan sitä myöhemmin... Jep. Glorfyn ja Thellin suhde oli tosiaankin haparoiva ja kokeileva kuin ihan vakavalla pohjalla.
Miaplacidus: Hienoa huomata että naurattaa yhä vieläkin. Glorfindel ja Ecthelion ovat väärinymmärretty pariskunta...
Ja kiitos kovasti tuosta huomautuksesta. Ja tosiaan jatkoa on tulossa kun löydän aikaa riittämiin kirjoittaa se.\o/Huumorificcaaja '08\o/ Slasheristi '09 & '10 @~~ <3<3<3 Elrond&Admin 2014 <3<3<3
-Our rooms. One hour. Bring the honey. I really liked that. And *please* hang up
your tunic.
-Our rooms. One hour. Bring the honey. I really liked that. And *please* hang up
your tunic.
-
Lumisusi
- Satutäti
- Viestit: 1115
- Liittynyt: Su Huhti 09, 2006 8:27 pm
- Paikkakunta: Mustalaishaltioiden matkassa
Yksi takapiruista ilmoittautuu. Minä taisin olla yksi ensimmäisistä jotka edes kuulivat tästä tarinasta, saatikka pääsivät lukemaan tämän alkua. ^^ Ihastuin ideaan jo silloin, joskus "kauan sitten".
Mutta jos kuitenkin menisi itse asiaan... Olen ylistänyt tätä tarinaa sinulle jo muiden me(e)dioiden kautta (...) useaan otteeseen (!) sitä mukaa mitä sait tarinaa kirjoitettua. Tuolla on muutamia hykerryttävän hauskoja kommentteja, joille repeilen edelleenkin tätä tarinaa lukiessani. Ja itse asiassa koko idea (joo, tietyllä tapaa vanha idea, mies joutuu naisen kroppaan ja joutuu kokemaan koko kauheuden) on jo tietyllä tapaa vanha, mutta toteutus on virkistävällä tavalla uusi.
Ja tässä tuli taas esille erilainen näkemys haltioiden moraalikäsityksistä ja Rivendellin haltioista. Välillä kirjoittajilla tuntuu olevan varsin väljä näkemys haltioista ja heidän suvaitsuvaisuudestaan (antaa kaikkien kukkien kukkia) ja välilä taas erittäin tiukka näkemys (homoja, ei helv...!). Tosin nämä vaihtelevat ihan ficin tarkoituksen mukaan ja sen mukaan onko kyseessä het vai slash...
Mutta minuakin kiinnostaa (kuten jo olen sinulle kauan sitten ilmaissut) lukea jatkoa tälle tarinalle. Tahtoo tietää kuinka Lórienin käy Gloryn ja Thelin lapsena! Tahtoo tietää kuinka Domina-Erestorin käy ja kuka joutuu tekemään Lórienin työt tämän "kärsiessä rangaistustaan". Ja tahtoo etenkin tietää enemmän Gloryn ja Thelin suhteen etenemisestä.
Minä taisin olla yksi ensimmäisistä jotka edes kuulivat tästä tarinasta, saatikka pääsivät lukemaan tämän alkua. ^^ Ihastuin ideaan jo silloin, joskus "kauan sitten". Mutta jos kuitenkin menisi itse asiaan... Olen ylistänyt tätä tarinaa sinulle jo muiden me(e)dioiden kautta (...) useaan otteeseen (!) sitä mukaa mitä sait tarinaa kirjoitettua. Tuolla on muutamia hykerryttävän hauskoja kommentteja, joille repeilen edelleenkin tätä tarinaa lukiessani. Ja itse asiassa koko idea (joo, tietyllä tapaa vanha idea, mies joutuu naisen kroppaan ja joutuu kokemaan koko kauheuden) on jo tietyllä tapaa vanha, mutta toteutus on virkistävällä tavalla uusi.
Ja tässä tuli taas esille erilainen näkemys haltioiden moraalikäsityksistä ja Rivendellin haltioista. Välillä kirjoittajilla tuntuu olevan varsin väljä näkemys haltioista ja heidän suvaitsuvaisuudestaan (antaa kaikkien kukkien kukkia) ja välilä taas erittäin tiukka näkemys (homoja, ei helv...!). Tosin nämä vaihtelevat ihan ficin tarkoituksen mukaan ja sen mukaan onko kyseessä het vai slash...
Mutta minuakin kiinnostaa (kuten jo olen sinulle kauan sitten ilmaissut) lukea jatkoa tälle tarinalle. Tahtoo tietää kuinka Lórienin käy Gloryn ja Thelin lapsena! Tahtoo tietää kuinka Domina-Erestorin käy ja kuka joutuu tekemään Lórienin työt tämän "kärsiessä rangaistustaan". Ja tahtoo etenkin tietää enemmän Gloryn ja Thelin suhteen etenemisestä.
O Elbereth! Gilthoniel!
We still remember, we who dwell
In this far land beneath the trees,
Thy starlight on the Western Seas.
Vuoden Beta 2007, Vuoden Tolkienisti 2008 & 2009, Vuoden Valvoja 2010 & 2014
We still remember, we who dwell
In this far land beneath the trees,
Thy starlight on the Western Seas.
Vuoden Beta 2007, Vuoden Tolkienisti 2008 & 2009, Vuoden Valvoja 2010 & 2014
Täytyy myöntää, minä kuolin tuohon lopetukseen. Ja koko tarinaan näin yleisesti ottaen, osaan kuvitella tilanteet niin elävästi sielmieni eteen, että välillä piti pitää viiden minuutin tauko naurukuoleman merkeissä.
Ei luoja mikä idea...
Ei luoja mikä idea...
"...And I demand
You put my heart back in my hand
And wipe it clean
From the mess you made of me"
-Emilie Autumn: I want my innocence back
Vuaren beta 08 *kumartaa ja jatkaa nillitystä*
You put my heart back in my hand
And wipe it clean
From the mess you made of me"
-Emilie Autumn: I want my innocence back
Vuaren beta 08 *kumartaa ja jatkaa nillitystä*
-
Kuolonsulka
- Puolituinen
- Viestit: 228
- Liittynyt: To Marras 11, 2004 5:41 pm
- Paikkakunta: Siellä missä päivä kuolee
Ei pyhä.... *ei keksi tarpeeksi poksahtavaa sanaa*
Minä niin rakastan sinun tapaasi kirjoittaa^^ Kerta kaikkiaan rakastan sitä. Nämä niin päättömätkin paritukset ja tapahtumat sujuvat sinulta niin luontevalla taidolla, että ihan kateeksi käy^^
Kiitos tästä ja yön unista, jotka tulevat olemaan varmasti kehittäviä...^^
Minä niin rakastan sinun tapaasi kirjoittaa^^ Kerta kaikkiaan rakastan sitä. Nämä niin päättömätkin paritukset ja tapahtumat sujuvat sinulta niin luontevalla taidolla, että ihan kateeksi käy^^
Kiitos tästä ja yön unista, jotka tulevat olemaan varmasti kehittäviä...^^