Legolasin Paha Päivä, Crossover, Humor, Ositt. Parody, G-PG

Huumoria ja parodiaa yllin kyllin.

Valvojat: Andune, Ilona

Shamandalie
Örkki
Viestit: 34
Liittynyt: Ti Loka 02, 2007 7:22 pm
Paikkakunta: Soul Society, Kuchiki Mansion

Legolasin Paha Päivä, Crossover, Humor, Ositt. Parody, G-PG

Viesti Kirjoittaja Shamandalie » Ma Loka 08, 2007 4:13 pm

Title: Legolasin Paha Päivä
Author: Shamandalie
Rating: sanoisin G tai PG-13, varmaan enemmän G
Pairing: ei ’virallisesti’ ketään
Beta: Äikän ope :D
Genre: Crossover, Humor, One-shot
Warnings: Niin lievää Slashia, ettei sitä tohdi sellaiseksi edes kutsua. Legolasilla on heikonpuoleiset hermot… Ja osa hahmoista on hiukan OoC. Ai niin ja character-death, lisäksi yksi kirosana löytyy.
Disclaimer: Kaikki tässä esiintyvät hahmot Kirjoittajaa lukuun ottamatta kuuluvat J.R.R. Tolkienille, J.K. Rowlingille tai George Lucasille, maininta Matrixistakin Wachowskin veljeksille. En tee tällä rahaa.
Summary: Keisari saa kieron suunnitelman risteyttää eri ulottuvuudet, ja kaikkein eniten kärsii Legolas...



A/N: Eka ficcini minkä tänne laitan. Kirjoitin noin kuukausi sitten äidinkieleen novelliksi… (pakko leijailla sen verran että opettaja olisi kuulemma antanut kympin, ellen olisi palauttanut tätä myöhässä… Sain ysin.) Tosin pidentelen (ja pervontelen) tätä tänne, koska novellin maksimipituus oli 12 konseptisivua. Vaikka saattaa alun perusteella vaikuttaa SW-painotteiselta, niin ei kylläkään sellainen ole :wink:






LEGOLASIN PAHA PÄIVÄ



PROLOGI

Kaukana täältä, tämän maailmankaikkeuden reunimmaisille kolkille, oli ankkuroitunut Kuolemantähti numero XVIII, Galaktisen Imperiumin uusin ja salaisin ase. Sen komentohuoneeseen puolestaan oli ankkuroitunut itse Keisari, ja Keisarin eteen oli ankkuroitunut jättisuuri pizza, joka kyllä katosi lautaselta kovaa vauhtia.
Nurkassa Keisarin luotettavin palvelija Darth Vader nyyhkytti kovaa kohtaloaan, sillä hän ei maskinsa takia pystynyt syömään yhtään mitään.

Nuoltuaan viimeisenkin sormensa puhtaaksi Keisari kääntyi Vaderin puoleen sanoen:

”Suu kiinni, oppipoikani, ja lopeta tuo itsesäälissä rypeminen. Kampea itsesi ylös lattialta ja tule katsomaan, mitä olen viisaudessani ja kaikkitietävyydessäni kehitellyt.”

Vader pyöräytti silmiään kypäränsä alla. Hänen mielestään Keisarilla oli viime aikoina alkanut viirata päässä pahemman kerran. Hän oli kuullut tämän välillä höpöttelevän itsekseen joistakin Keski-Maista ja Tylypahkoista. Eikö olisi ollut tärkeämpää esimerkiksi laatia Keisarille henkilökohtainen kunto-ohjelma, ettei tämän ”vanha, heikko ja hauras” –olemus kärsisi liiallisesta pizzansyönnistä?

Vader seurasi hiukan sivummalta, kun Keisari painoi eräässä kojetaulussa olevaa suurta, punaista nappia ja sanoi kuulutusmikrofoniin:

”Kurssi kohti Maa –planeettaa, komentaja.”




XXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXX



Synkmetsän haltiaprinssi Legolas oli illalla käynyt kaikessa rauhassa nukkumaan. Nyt hän kuitenkin heräsi ilkeään tunteeseen, että joku tarkkaili häntä. Salamannopeasti hän tempaisi jousensa ja---

”Karkotaseet!”

Jousi lennähti Legolasin kädestä suoraan mustahiuksisen, noin viisitoistavuotiaan pojan käteen. Poika oli velhomaailman kuuluisuus Harry Potter, mutta eihän haltia sitä voinut tietää. Eipä sillä, että häntä olisi pojan nimi kiinnostanutkaan, sillä hänen suippokorviensa välissä majailevat aivonsa olivat kokonaan keskittyneet pähkäilemään, kuinka tuo poika oli napannut hänen jousensa vain heilauttamalla jotakin typerää puutikkua.

Hän aikoi juuri purkaa ällistystään sanoiksi kuullessaan haltiakorvillaan neljä kimeää kiljaisua. Legolas tunnisti heti kolmen niistä omistajat. Yksi kuului Gondorin nykyiselle kuninkaalle, toinen taas Lórienin kopealle ja arvostetulle Pohjoisten Rajojen Kapteenille. Kolmas taas…

”Hohhoijaa”, Legolas ajatteli, ”tuo ääni ennusti minulle Imladrisissa huonojen aikojen olevan edessä päin. Nyt ne sitten taisivat koittaa, minulla ei ole hajuakaan missä olen, ja jousenikin juuri riistettiin.” Mutta kuka oli tuo neljäs henkilö? Legolas käänsi teatraalisen hitaasti päätään ja katsoi äänen suuntaan.

Aivan ensimmäisenä hän näki puskan. Siirrettyään sen pois tieltä hän näki joen. (Paikalliset kutsuvat jokea nimellä Vuoksi, mutta se ei liity asiaan millään tavalla.) Nostettuaan katsettaan Legolas vihdoin näki sen mitä oli olettanutkin näkevänsä. Aragornin, Haldirin ja Elrondin lisäksi vastarannalla näytti olevan ihmismies, jolla oli niin pitkät (ja vaaleat) hiukset, että tämä olisi mennyt haltiasta. Kuitenkaan miehen korvat eivät olleet suipot, ja tämä katsoi ällistyksen ja vihan sekaisin ilmein kolmea muuta.


XXX


Legolasin mietteet keskeytti se sama poika, joka oli napannut hänen jousensa. Tämä kysyi:

”Näetkö, ketä tuolla vastarannalla on?”

”Pääosin tuttujani. Missä minä olen, ja mitä minä teen täällä? Ja miten sinä sait jouseni? Oletko jonkinlainen temppujentekijä?”

Poika ei kuitenkaan vastannut, vaan jatkoi:

”Eivät siis kuolonsyöjiä? Hyvä, minä ilmiinnytän meidät sinne. Pidä kiinni!”

Haltiaparka ei tajunnut puoliakaan. Hän ehti nähdä jonkin etäisesti korvaa muistuttavan livahtavan pojan taskuun, ja päätellä sillä olevan jotain tekemistä sen kanssa, että tämä näytti kuulevan yhtä hyvin kuin haltiat. Sitten hänestä jo tuntuikin siltä, kuin hänet olisi kiskottu viidenkymmenen peräkkäisen Valtasormuksen läpi (mainittakoon, että Sauronilla oli ollut varsin ohuet sormet), ja sitten- he olivat joen toisella puolella.

Legolas ei enää jaksanut edes ihmetellä, miten poika oli heidät siirtänyt. Pitäköön salaisuutensa.Suoraan sanottuna, häntä oli alkanut risoa koko juttu. Hänen kallis, mallornista tehty jousensa oli jätetty toiselle rannalle, hänellä ei ollut vieläkään tietoa missä oli ja miksi, ja kaiken päälle hänen ystävänsä tuijottivat häntä kuin vesitautista. Ilmeistä päätellen he eivät olleet ennen nähneet ystävänsä pamahtavan tyhjästä eteensä. Neljäs mies oli istahtanut turhautuneena joen rannalle huomaamatta Legolasin ja pojan pelmahdusta paikalle.

Aragorn, Haldir ja Elrond tuijottivat Legolasia vieläkin.

”Ööh, hei”, Legolas sanoi, hukuttaen ärsyyntyneisyytensä tiedonhaluun, ”Tiedättekö te, missä me olemme?”

Ensimmäisenä sai puhekykynsä takaisin Elrond.

”Legolas. Ei mitään hajua, missä olemme, ihmettelimme sitä juuri itsekin. Mutta kuinka sinä siihen tupsahdit?”

”Eikös sinun olisi pitänyt ennustaa saapumiseni, herra tiedän-kaiken-koska-tunnen-taruja-ja-osaan-katsoa-tulevaisuuteen-ja-
olen-niin-vanha-ja-viisas-ja-ah-niin-kaunis-koska-olen-sukua-itselleen-
Lúthienille-ja-koska-puolhaltiat-ovat-muutenkin-muka-niin-seksikkäitä-
ettei-ole-tosikaan-ja-koska-pidän-niitä-ummehtuneita-kaavunrytkyjä-
joissa-on-koiperhosen-reikiä-mutta-sanon-että-ne-kuuluvat-asuun-…”

Aragorn ja Haldir katsoivat Elrondin ilmeiden vaihtelua imarrellusta erittäin vihaiseksi kasvavalla mielenkiinnolla, ja tällä välin tuo rannalla istunut mies käveli tummaa poikaa kohti.

”Harry Potter”, tämä sanoi, ”nyt minä tapan sinut.”

”Voi ei! Lucius Malfoy! He ovat sittenkin kuolonsyöjiä”, poika kiljaisi ja pyörtyi. Elrondin parantajantaidot (jotka nekin Legolas oli jo ehtinyt haukkua tuulesta-temmatuiksi-ja-pelkäksi-kirjatiedoksi-mikä-varmasti-oli-ollut-vanhentunutta-jo-silloin-kun-Fëanor-kakaroineen-tepasteli-Keski-Maassa) aktivoituivat heti ja hän ryntäsi elvyttämään poikaa.

”No johan nyt,” Haldir mutisi astellessaan viimeinkin hiljentyneen Legolasin (ei sillä, että tältä olisivat haukkumasanat loppuneet, vaan siksi, että kohde päätti epähienosti livistää) luokse heidän katsellessaan, kuinka Aragorn ryntäsi kasvatti-isänsä avuksi, ”tiedän vain yhden henkilön, nimittäin Kirjoittajan, joka voi saada tällaisen sekasorron aikaan.”

”Tunnet tämän potaskan Kirjoittajan?” Legolas kääntyi toiseen päin.

”Tunnen”, huokasi Haldir, ”kerrassaan rakastettava olento.”

”Miten sinä tunnet hänet? Ja Haldir, oletko sinä rakastunut?”

Legolas ei uskonut korviaan. Niin pitkään kuin hän oli toisen haltian tuntenut, tämä oli ollut kylmä ja melkeinpä tunteeton. Nyt Lórienin kuuluisa marssivahti pyöräytti silmänsä kohti taivasta sanoen:

”Tuo äskeinen, arvon prinssi, oli sarkasmia. En todellakaan voisi edes kuvitella rakastuvani sellaiseen henkilöön, joka edellisessä tarinassaan kirjoitti minut tanssimaan alasti humalassa Lórienin Valtiasparin ruokapöydälle. Siinä vastaus myös ensimmäiseen kysymykseesi. Suoraan sanottuna, Kirjoittaja on täysi ääliö.”

Legolas olisi nauranut toisen kertomukselle, ellei juuri silloin taivaasta olisi laskeutunut Kirjoittajan Maaginen Käsi ja läimäyttänyt Haldiria kipeästi poskelle. Näytettyään vielä hyvin tunnettua käsimerkkiä Käsi vetäytyi takaisin taivaaseen.

Legolas käänsi katseensa takaisin Aragorniin ja Elrondiin, jotka näyttivät olevan vaikeuksissa. He olivat kyllä saaneet pojan virkoamaan, mutta nyt tuo vaalea mies näytti olevan aikeissa tappaa tämä.

XXX


”Tiedätkö sinä, kuka minä olen?”, Aragorn meuhkasi, ”Minä olen Aragorn Arathornin poika ja Gondorin kuningas! Ja kuninkaana en hyväksy tuollaista moukkamaisuutta!”

Toinen nosti julman huvittunesti kulmaansa ja tokaisi:

”Ai kun kiinnostaa.”

Hän tähtäsi omalla, kävelykepiksi naamioidulla puutikullaan poikaa.

”Avada Keda---”

”EI! Ei! Lucius, lopeta! Älä tapa häntä!”

Läheisestä metsästä juoksi paikalle jokin kalju, kalpea, julmannäköinen, nenätön ja erittäin ruma otus, jolla oli päällään tummanvihreä kukkamekko.

”Oletko sinä kenties Klonkun isoveli? Ja miksi ihmeessä sinulla on juhlakaapuni päälläsi?” Ihmetteli Elrond.

”Mitä? Ei, en ole minkään Klonkun isoveli, ja mitä mekkooni tulee, niin olen neulonut sen aivan itse. Olen Lordi Voldemort ja olen muuttunut hipiksi.”

Voldemortiksi esittäytynyt ukko kääntyi vaalean ihmisen puolen ja sanoi:

”Sinunkin Lucius tulisi ottaa oppia tuosta Kondomin kuninkaasta-”

”Gondorin!” Aragorn sihisi.

”-niin jalosti hän yritti puolustaa pienempäänsä. Niin pitäisi sinunkin tehdä, sillä näissä hennoissa taimissa meillä on tulevaisuus sitten kun olemme itse niin vanhoja ettemme jaksa luudalle nousta.”

Lucius ei kuitenkaan kuunnellut herraansa vaan etsi kuumeisesti silmiään, jotka olivat pudonneet maahan nähdessään Voldemortin uuden tyylin. Sillä välin Voldemort itse katseli hieman tarkemmin ympärilleen. Hän näki haltiat ja mielsi heidät hiustensa perusteella hevareiksi.

”Ette kai te ole niitä hulluja, jotka tallovat kaikki kauniit kukkaset jalkoihinsa?” Hän kysyi huolestuneena.

”Emme”, tokaisi Haldir ja katseli Voldemortia lievästi pahoinvoivan näköisenä. Vastauksen kuullessaan Voldemort ilahtui kovin ja kiinnitti haltioiden tunikoitten rintamuksiin isot Peace –merkit. Sitten hän poimi nopeasti muutamia maitohorsmia ja sitoi niistä seppeleen Aragornin päähän.

”Tahdotko sinäkin, Lucius?” Hän kysyi.

Valitettavasti Luciuksella ei ollut aikaa vastata. Tällä kertaa hän oli keskittynyt kampeamaan ensin auki loksahtanutta, myöhemmin revähtänyttä leukaansa takaisin paikoilleen.

XXX


Vasta nyt Voldemort soi ajatuksen maassa makaavalle pojalle.

”Harry Potter,” hän kiljaisi, ”Pitkästä aikaa! Onpa mukava nähdä!”

Hän juoksi mekonhelmat liehuen pojan luo, nosti tämän pystyyn ja teippasi tämän otsaan Ei sotaa –tarran. Hänen takanaan Lucius Malfoy oksensi.

”Kerropas, Harry,” Voldemort sanoi ja astui askeleen taaksepäin, ”miten sinun kesäsi on mennyt?”

Mutta Harry vain tuijotti toista ilmeettömänä, kunnes viimein tokaisi:

”Sinä tapoit vanhempani.”

Voldemort oli hetken hiljaa ja kysyi sitten:

”Ryhdytkö parhaaksi kaverikseni, jos tuon heidät takaisin?”

Harrylle jäi kuitenkin hetki miettimisaikaa, sillä nyt Lucius Malfoy oli saanut tarpeekseen.

”Minä luotin teihin! Minä luotin teihin, mestari, ja nyt te päätitte menettää järkenne-minulle riitti!”

Hän kiskaisi taikasauvansa –haltioiden ja Aragornin silmin puutikkunsa –ja osoitti sillä itseään.

”Avada Kedavra!”

Vihreä valo välähti, ja Lucius Malfoy kaatui kuolleena maahan.

”Totaalinen järkytys, loppuunpalaminen ja itsemurha,” Elrond lausahti, ”mielenkiintoista.”

Voldemort ei kumma kyllä noteerannut palvelijansa kuolemaa mitenkään; hänen Pimeyden Lordi –ajoistaan taisi olla vielä rippeet jäljellä.

”No, Harry, käykö ehdotukseni?” Hän kysyi.

Pienen hetken päästä Harry nyökkäsi. Voldemort kohotti taikasauvansa alkaen mutista jotakin joka kuulosti epäilyttävästi Nalle Puhin tunnuslaululta. Hetken päästä kuului pieni poksaus ja Harryn vanhemmat saapastelivat poikansa luo. Harry oli taas pyörtynyt, tällä kertaa onnesta.

”Heikot hermot”, sanoi Elrond.

Jos hän olisi katsonut oikealle puolelleen, hän olisi nähnyt, kuinka Synkmetsän Prinssin korvista nousi savua. Sillä Legolas alkoi todellakin suuttua. "Ensin tuo Potter, sitten Voldemort ja nyt kuolemaa ja kuolleiden herättämistä! Puuttuu vain, että tänne tulisi pari friikkiä kertomaan, että avaruudessa on elämää", hän ajatteli.

Ja juuri tuon hetken Keisari valitsi sopivaksi astua esiin puskasta, josta hän oli Darth Vaderin kanssa tarkkaillut tapahtumia.

XXX


”Hahaa, se toimii, se toimii! Näetkö Vader, keksintöni todella sekoittaa eri ulottuvuudet! Olen yksinkertaisesti nero!”

Keisari olisi varmasti jatkanut hihhulointiaan vielä pitkäänkin, ellei Legolas olisi pimahtanut ja lähtenyt syöksymään tätä kohti. Vader yritti suojella mestariaan, mutta löysi itsensä hyvin pian killumasta puun latvasta. Sillä Legolas oli juuri menettänyt jo valmiiksi melko huonon itsehillintänsä viimeisetkin rippeet. Hän nappasi Keisaria tämän tumman (ja pizzatahraisen) kaavun rintamuksesta kiinni ja nosti miehen ilmaan.

”Tarkoitatko sinä,” hän sähisi, ”että tämä kaikki on sinun aikaansaannostasi?”

”No, tietty minäkin toimin Kirjoittajan kynän alaisena, mutta tässä tarinassa olen pääpahis, eli kyllä”, Keisari vastasi.

”Eli sinä siis voit myös palauttaa kaiken ennalleen?”

”Niin, mutta onko pakko?”

”ON!”, Legolas karjui, ”Sinä et tiedä, mitä kaikkea olen jo pienen ajan sisällä joutunut kärsimään tässä kirotussa loukossa! Ensiksikin lempijouseni makaa tuolla jossain päin toista rantaa, minun on pitänyt taas kerran kuunnella Elrondin kaikkitietävyyttä ja Aragornin kitinää siitä kuinka hän on kuningas ja sitä ja tätä, minua itseäni riepotellaan sinne ja tänne joillain taikatempuilla ja haukutaan joksikin ihmeen hevariksi, ja Haldir… no, hän vain ärsyttää olemassa olollaan…”

Sillä välin, kun Legolas unohtui kertomaan Keisarille koko surkeaa elämäntarinaansa aina hänen ensimmäisestä nuolenvalmistusyrityksestään lähtien (kyseinen nuoli oli katkennut), ehti tapahtua paljon muutakin.


XXX


Sillä Haldir, tuo joka vain ärsytti Legolasia olemassa olollaan, oli lähtenyt kävelemään pitkin rantaa miettien kuinka kostaa kaikki nöyryytyksensä kirjoittajalle, kun metsästä (siitä samasta, josta Voldemort oli putkahtanut) juoksi hänen luokseen kolme ylhäisennäköistä hahmoa, jotka pikaisen vilkaisun perusteella olivat haltioita. Niistä keskimmäinen näytti lievästi sanottuna hysteeriseltä ja lyyhistyi polvilleen päästyään rannan tuntumaan.

”Joko Se meni? Missä Se on? Ei kai täällä? Olenko turvassa?” Mustanharmaat hiukset heiluivat ees taas, kun tuo pälyili vauhkona ympärilleen.

Kaksi muuta katsahtivat toisiaan, sitten toinen sanoi:

”Ei enää mitään hätää Manwë, me olemme –tuota, jossain –mutta tärkeintä on, että Se ei ole täällä.”

”Eikö? Ihan varmasti? Onko kaikki taas hyvin?” Manwë uteli ja nousi samalla jaloilleen.

”No tuota…” Kaksi muuta vilkaisivat taas toisiaan. Toinen kumartui kuiskaamaan toiselle:

”Irmo, sinä saat luvan kertoa, niin minä olen valmiudessa ottamaan hänet vastaan, jos järkytys on liian suuri.”

”Selvä on, Námo. Yritän olla niin hienotunteinen kuin pystyn.”

”Niin, ” Irmo aloitti, heilauttaen pitkät, tummat hiuksensa taakseen, ”Se ei ole täällä. Mutta näyttää pahasti siltä, että Se jäi Amaniin, ja me puolestamme siirryimme johonkin paikkaan, mitä ei ole merkitty minkään Ajan karttoihin.”

Manwë näytti horjuvan pyörtymisen rajoilla. Námo hänen takanaan terästäytyi.

”Ja pääsemmekö me takaisin vai olemmeko jumissa täällä jossain?”

”Yritin jo päästä takaisin, ei onnistunut, ja kaiken päälle olemme jumissa hahmoissamme.”

Selvä. Nyt Manwë, valarista suurin, pyörtyi. Námo –parka oli pahaksi onnekseen juuri perehtynyt katselemaan kurkiauraa taivaalla, ja ilman Haldirin nopeita koppaustaitoja Manwë olisi kaatunut likaiselle penkereelle. Irmo ja Námo tuijottivat molemmat Haldiria, joka piti tajutonta Manwëa käsillään.

XXX


”Hyvä, Námo, juuri näin. Ellei tämä haltia olisi ollut tässä, ystävämme makaisi nyt tuossa maassa tai mikä vielä pahempaa, ajelehtisi joessa pudottuaan sinne.”

Námo huokaisi.

”No, onneksi tämä haltia oli tässä. Kiitos, että otit hänet vastaan”, hän sanoi Haldirille.

”Korkeat Herrat,” Haldir sanoi ja painoi päänsä, ”kumartaisin paremmin, jos se olisi mahdollista.”

”Ei ole tarpeen,” Námo vastasi, ”nyt pitäisi saada Manwë heräämään.”

Juuri silloin kyseinen Vala pärskähti ja avasi silmänsä, sillä Haldirin kumartuessa hänen hiuksensa olivat valuneet kutittamaan toisen kasvoja. Manwë hyppäsi ylös ja kääntyi vauhkona Haldiriin päin.

”Pois! Mene pois! Jätä minut rauhaan, senkin… Mitä? kuka sinä…?” Hän takelteli. Hän tarkasteli toista vähän aikaa, kunnes napsautti sormiaan ja sanoi:

”Haa! Sinähän olet se Galadrielin ja Celebornin hovitanssija!”

”Ainoastaan sen pässin mukaan, joka nimittää itseään kirjoittajaksi. Anteeksi, Arvon Herra, jos nyt jotenkin loukkaan kunniaanne, mutta näytätte siltä kuin olisitte juuri itsekin joutunut hänen kynänsä uhriksi.”

”Hys!” Sihahtivat Irmo ja Námo, ”Älä muistuta häntä!”

Námo harppoi Manwën tueksi, sillä tämä näytti olevan hermoromahduksen partaalla. Irmo puolestaan kumartui Haldirin puoleen ja kuiskutti:

”Kirjoittaja ilmestyi Valinoriin kesken kaiken, vaikka luulimme että olimme jo päässeet Siitä eroon paiskaamalla Sen johonkin mitä kutsutaan Matrixiksi. Suoraan sanottuna emme kukaan ymmärtäneet Sen läpinöistä paljon mitään, emmekä edes tiedä, mikä on tuo Matrix. Joka tapauksessa, nyt, pari tuntia sitten Se palasi Valinoriin ja alkoi selittämään jotakin Elrond Puolhaltian ja jonkun Smithin hämmästyttävästä yhdennäköisyydestä, siitä kuinka Se oli saanut loistoidean alkaa kirjoittaa tarinoitaan internetiin ja samassa jostakin ihmeen Loftiksesta. Muun olisimme vielä kestäneetkin, mutta sitten kun Se kertoi päättäneensä muokata meistä Drag Queenejä niin Manwë suuttui. Se oli tietenkin virhe, sormien napsautus vain, ja hän jo hyppelikin vierelläni laventelinvärisessä kimallekorsetissa.”

Irmo näytti uppoutuvan hetkeksi omiin unelmiinsa. Parin minuutin päästä Haldir kehtasi kysyä:

”Niin? Ja nyt hänellä on normaalit vaatteet, ja te olette täällä… Miten?”

Námo, jonka käsipuolessa roikkui vieläkin tärisevä ja hiukan mielenvikaisen näköinen Manwë, vastasi:

”Ei tietoa. Pamahdimme vain tuonne metsään, ja Se…”

”Niin! Se!” Manwë yht’äkkiä karjaisi. ”Se jäi minun kotiini, minun valtakuntaani, tekemään tuhojaan, potkii varmasti kaiken hajalle, voi miten minä vihaan Sitä…”

Kaksi muuta Valaa ja Haldir ryntäsivät kaikki hänen luokseen, pääasiassa tukkimaan hänen suunsa.

”Kyllä kyllä, me kaikki tiedämme, että Se on idiootti ja älynsä kadottanut, mutta jos et viitsisi huudella sitä…”,hyssytti Námo.

Mutta se oli jo liian myöhäistä. Kirjoittaja oli kuullut kaiken, kuinkas muutenkaan, ja laski Kätensä taas Maan pinnalle. Itse asiassa molemmat. Se nappasi haltian ja Vala –parat sormiinsa ja huljutti heitä joessa, kunnes heidän vaatteensa olivat täysin kastuneet. Ei sillä, ei heillä ollut tilaisuuta edes kuivattaa niitä, kun Kirjoittaja päätti jo repiä ne pois. Taivaasta kuului vihainen ääni:

”Kerta vielä tuollaista puhetta, ja kirjoitan teistä niin pervon tarinan ettette osaa kuvitellakaan! Ja Manwë, tiedoksi vaan, että en huvikseni potki toisten koteja hajalle!”

Näin sanottuaan Kirjoittajan Molemmat Kädet häipyivät, vieden kasan märkiä vaatteita mukanaan.

XXX


”No voihan paska”, totesi Manwë. Irmo päätti analysoida tilanteen.

”Tässä me seisomme, kolme Valaa ja yksi haltia, alasti, emmekä edelleenkään tiedä missä olemme.”

”Tjaa, meidän varmaan kannattaisi mennä Legolasin ja muiden luokse, josko he olisivat jo nyhtäneet siltä rusinannäköiseltä tyypiltä jotakin irti…”, Haldir mutisi.

Muut kolme kääntyivät häneen päin ja toljottivat kuin eivät olisi ennen nähneetkään.

”Legolas? Thranduilin poika Synkmetsästä? Onko hänkin täällä?”, Námo ihmetteli.

Haldirin ei tarvinnut vastata, sillä juuri silloin he kaikki kuulivat kuinka Legolas rupesi karjumaan entistä kovempaa. He lähtivät juoksemaan äänen suuntaan.

Sillä välin, kun nelikkomme kipitti kohti tapahtumien keskipistettä, Legolas oli päässyt vuodatuksessaan jo siihen asti, kuinka hänet pakotettiin lähtemään Imladrisiin kuuntelemaan Elrondin paapatusta Valtasormuksesta. Hän joutui välillä pitämään hengitystaukoja, niin kovasti hän oli puhua pulputtanut.

Samaan aikaan, kun Legolas angstasi elämäänsä suureen ääneen, Aragorn ja Elrond kilpailivat siitä kumpi löytää hänestä enemmän oireita.

”—mielenterveyshäiriö, satunnainen hulluus, hengitysongelmat—”, luetteli Aragorn.

”—älykkyyden vaihteleva laatu, masennus, dementia—”, jatkoi Elrond.

”Dementia? Kuinka niin dementia?”, uteli paikalle vihdoin viimein saapunut hyvin hengästynyt Haldir. Manwë, Námo ja Irmo huohottivat hänen takanaan. Elrond ja Aragorn kääntyivät toisin päin ja kiljaisivat kovaan ääneen.

”Haldir! Sinähän olet alasti! Ja nuo muut… Ovatko he VALOJA??? Ja hekin ovat alasti! Mitä…” Aragorn ei uskonut silmiään. Vasta nyt toiset näyttivät muistavan, että he todellakin olivat alasti.

”Tuota… Anteeksi…”, Manwë takelteli, eikä huomannut kuinka Irmo vilkuili hänen suuntaansa, ”…mutta kun Kirjoittaja vei äsken vaatteemme, emmekä vieläkään tiedä missä olemme. Ja kaiken lisäksi-”

Mutta hän ei päässyt pidemmälle, kun joku jo hyppäsi hänen kaulaansa. Se joku oli Voldemort, joka kiljui iloissaan:

”Huraa! Nudisteja! Te luonnonläheiset, kadehdittavan yksinkertaista tyyliä noudattavat vapaat sielut! Niitähän te olette, eikö vain?”

”Tuota… Jotain siihen suuntaan”, Námo vastasi. ”Mikä on nudisti?”, hän kysyi Haldirilta, joka kohautti olkiaan.

Ei sillä, että Voldemort olisi edes pyytänyt kysymykseensä vastausta, hänellä oli liian kiire ripustaa heidän hiuksiinsa hailakansinisiä tekorastoja. Potterit katselivat tapahtumia sivummalta, uskaltamatta tulla lähemmäs tuota outoa poppoota.

Elrond, joka oli Aragornin ja Legolasin tavoin taipunut kumarrukseen Valojen edessä, nousi ja sanoi:

”Jos nyt vastaan kysymykseesi, Haldir, niin hänellä on dementia koska hän ei ole vieläkään muistanut kysyä tuolta avaruusoliolta missä me olemme.”

”Kyllä minä sen muistan”, kivahti Legolas, ”pidä sinä jo se suusi kiinni. Ja sinä, ” hän kääntyi takaisin Keisariin päin, ”alahan laulaa! Missä me olemme? Ja heti kun olet vastannut, saat lähettää meidät takaisin koteihimme.”

”Olemme planeetalla nimeltä Maa, Suomessa, Imatralla, Veteraanipuistossa”, piipitti Keisari. Legolas katsoi tätä odottavasti.

Keisari huokaisi, kaivoi taskustaan pienen kaukosäätimen ja painoi siinä olevaa nappia. Samalla hetkellä haltiat ja Aragorn katosivat Keski-Maahan, Valat Valinoriin ja perhe Potter, Voldemort sekä Lucius Malfoyn ruumis Tylypahkaan. Hän huokaisi uudestaan ja kiskoi Darth Vaderin alas puusta. He lähtivät kävelemään kohti Keisarin TIE –hävittäjää samalla kun hän tilasi itselleen kinkku-ananaspizzan hautoen samaan aikaan päässään uusia, kieroja suunnitelmia.








EPILOGI


Synkmetsä

Jo toisen kerran lyhyen ajan sisällä Legolas heräsi siihen, että häntä tarkkailtiin. Hän avasi silmänsä ja huomasi olevansa omassa sängyssään Synkmetsässä. Toinen huomio oli hänen isänsä Thranduil seisomassa sängynpäädyssä, katsellen häntä huolestuneesti.

”Poikani, oletko kunnossa? Pyörit ja puhuit unissasi koko yön.”

”Olinko koko yön sängyssäni? Voi, ihanaa, silloinhan se oli vain uni!”

Legolas huokaisi helpotuksesta, samaan aikaan kun hänen isänsä kierteli ympäri hänen huonettan.

”Mikä tämä on?” hän kysyi. Kun Legolas kääntyi katsomaan mitä toinen tarkoitti, hän kiljaisi ja pyörtyi. Sillä hänen isällään oli kädessään Voldemortin antama Peace –merkki.



Lórien

Haldir avasi silmänsä tuntiessaan poskellaan jotain tahmeaa. Kun hän nosti päätään, hän tajusi tuijottavansa suoraan Valtiatar Galadrielin sinisiin silmiin. Ja että tahmea hänen poskellaan oli ollut Valtiattaren aamiaislembas. Galadriel sanoi:

”Haldir, me molemmat pidämme sinusta oikein kovasti, mutta kuten jo viime kerralla sanoimme, niin ruokapöytämme on yksityinen. Joten olisitko kiltti etkä enää makailisi ilkosillasi siinä.”

Haldir punastui raivokkaasti ja mutisi anteeksipyynnöt lupautuen hakemaan Valtiasparille uuden aamiaisen. Celeborn kuitenkin ilmoitti:

”Ei sinun tarvitse, palvelijamme hoitavat kyllä sen. Mene sinä vain peseytymään ja lepäämään.”

”Kiitos armeliaisuudestanne, Valtiaani.”

Haldir poistui paikalta yhä punaisena ja miettien miten saisi Kirjoittajan parhaiten nirhatuksi, eikä näin ollen huomannut Celebornin himokasta katsetta hänen paljaassa takapuolessaan.






Valinor


”Jeesh! Se ei ole täällä! Voi tätä onnen päivää”, Manwë kiljui.

”Manwë, ole kiltti ja sulje suusi. Ystävän neuvo.” Námo kuiskutti.

”Ah, aivan, en halua saada uutta kylpyä. Ainakaan tuolla tavalla”, Manwë myönsi, samalla kun yritti repiä rastoja irti hiuksistaan. Námo huokaisi helpotuksesta.

”No, jospa minä ja veljeni tästä sitten lähdemme kohti kotejamme. Irmo?”

”Mene sinä vain edeltä, minä seuraan aivan kohta. Minulla on vielä hiukan asiaa Manwëlle”, Irmo sanoi ja niin Námo lähti. Irmo kääntyi Manwëen päin, joka katsoi toista odottavaisesti.

”Ei minulla mitään tärkeää ole, ajattelin vain kertoa että sinulla on todella lihaksikkaat sääret.” Tämän sanottuaan Irmo haihtui ilmaan lähtien tavoittamaan veljeään. Manwë jäi paikoilleen seisomaan harvinaisen hölmön näköisenä, tuppo rastoja ja hiuksia kädessään.





LOPPU.




A/N2: Tästä tulikin odotettua pidempi, ainakin kolmesti pidempi kuin alkuperäinen versio. Tiedän, että tuolla on joitain epäolennaisuuksia, kuten se, että velhot ’asuisivat’ Tylypahkassa jne. En vain jaksanut ruveta kertomaan kaikkea erikseen, laiska kun olen :roll: . Eikä Tylypahkaa ole epilogissa siitä syystä, etten keksinyt siitä oikeastaan mitään.
Feedback: Tykkäisin kovasti, niin kuin sanoin tämä on ensimmäinen tarinani jonka täällä julkaisen :D
Life is pretty tough, but just think how much tougher it would be if you couldn't sleep a third of it away.

Avatar
Darial Kuznetsova
Samooja
Viestit: 431
Liittynyt: Pe Marras 09, 2007 5:25 pm
Paikkakunta: Kemi
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Darial Kuznetsova » Ke Marras 28, 2007 5:00 pm

*vislausta*
Ekaks: Mistä sä ton idean pierasit? :shock:
Tokaks: Aivan loistavaa, Voldemort hippinä! Ei pysty enää lukeen HP:tä nauramatta, kiitos vain.
Mä en ny rakentavasta palautteesta tiiä, ei kuulu vahvuuksiin.

Kiitos, vislaanki täs Emperial Marchia hamaan loppuun saakka.
Keisari olisi varmasti jatkanut hihhulointiaan vielä pitkäänkin, ellei Legolas olisi pimahtanut ja lähtenyt syöksymään tätä kohti. Vader yritti suojella mestariaan, mutta löysi itsensä hyvin pian killumasta puun latvasta. Sillä Legolas oli juuri menettänyt jo valmiiksi melko huonon itsehillintänsä viimeisetkin rippeet.
*pöydän alla ja hekottaa mielipuolisena*
”Heikot hermot”, sanoi Elrond.

Wehee!
Tää on hyvin rakentavaa...
Viimeksi muokannut Darial Kuznetsova, Ma Joulu 17, 2007 4:46 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Jos oli nimi niin kuka sitä muistaa, jos oli kasvot niin ne helppo oli unohtaa.
Jos oli sydän niin se helppo oli poistaa ja pyörät pyörii, päivät itseään toistaa...

Sydänpuu - Mustaan Uneen (Jani Liimatainen)

Silvertiggy
Puolituinen
Viestit: 250
Liittynyt: La Maalis 04, 2006 6:25 pm
Paikkakunta: Edoras

Viesti Kirjoittaja Silvertiggy » To Marras 29, 2007 6:50 pm

Voihan. Tämä oli tosi hyvä, nauroin lähes koko ficin ajan ^^
hauskoja sutkautuksia ja huomautuksi taholta jos toiselta. Mahtavaa sanailua ja kettuiluakin parissa kohtaa. Tuo Kirjoittaja oli hauska idea myös, mahtavasi opettaja tykätä tästä.
Ihanaa :D <3 Kai kirjoitat jotain muutakin huumoria pian?

Pakko lainata lopuksi parhaat palat. ^^

”—mielenterveyshäiriö, satunnainen hulluus, hengitysongelmat—”, luetteli Aragorn.
”—älykkyyden vaihteleva laatu, masennus, dementia—”, jatkoi Elrond.

"Huraa! Nudisteja! Te luonnonläheiset, kadehdittavan yksinkertaista tyyliä noudattavat vapaat sielut! Niitähän te olette, eikö vain?”

”Manwë, ole kiltti ja sulje suusi. Ystävän neuvo.”

”Ei minulla mitään tärkeää ole, ajattelin vain kertoa että sinulla on todella lihaksikkaat sääret.”


Virheitäkään ei ollut kuin pari pientä alkukirjainjuttuja :)
Blast off
It's party time
And where the fuck are you?
Where the fuck are you?
Why don't presidents fight the war?
Why do they always send the poor?



Ava made by me.

Shamandalie
Örkki
Viestit: 34
Liittynyt: Ti Loka 02, 2007 7:22 pm
Paikkakunta: Soul Society, Kuchiki Mansion

Viesti Kirjoittaja Shamandalie » Su Joulu 02, 2007 2:12 pm

Hahaa, kommentteja, kiitos teille ! :D *hihkuu*

Darial
Ideahan vain pälkähti päähäni, en tiedä mistä mutta ajattelin että en jaksa keksiä novelliin mitään "omaa" aihetta niin nappasin eri taruista kaikki tyyppejä.

Kiitos.

Silvertiggy
Ajattelin joo, katsoo nyt milloin inspis puhkeaa. Ja tuosta kettuilusta, niin sen minä osaan *sigh* ja joo, kyllä ope piti.

Kiitoksia sinnekin päin.
Life is pretty tough, but just think how much tougher it would be if you couldn't sleep a third of it away.

Avatar
nathron
Örkki
Viestit: 32
Liittynyt: La Syys 22, 2007 4:17 pm
Paikkakunta: Atuanin Hautaholvit
Viesti:

Viesti Kirjoittaja nathron » To Joulu 06, 2007 2:10 am

Nauratti koko ficin ajan, hyvällä tavalla :lol: Ehkei kannattaisi lukea tällaista tähän aikaan vuorokaudesta muiden porukoiden nukkuessa? Hajosin monessa kohtaa totaalisesti, joten on kai sanomattakin selvää, mitä mieltä olen tästä :D Hieno on, varsinkin ensimmäiseksi. (Sanoo olio, joka ei ole vieläkään saanut julkaistua omaa ensimmäistä ficciään täällä :roll: )

Avatar
athelas
Puolituinen
Viestit: 338
Liittynyt: Ma Joulu 19, 2005 9:00 pm
Paikkakunta: synkmetsä
Viesti:

Viesti Kirjoittaja athelas » Ma Elo 18, 2008 7:19 pm

Hieno idea tuo kaiken yhdisteleminen ja monien kivojen tyyppien mukaan poiminen. Ja tämä kirjoittaja-idea oli ihan loistava:D En ainakaan ennen ole huomannut että kukaan olisi noin..:) Ehkä se johtuu tästä melko väsyneestä mielentilastani, mutta kolahti kyllä. Pituuskin oli hyvä, jaksoi lukea yhdeltä istumalta, mutta ei lopunut heti alkuunsakaan. Ehkä hahmot jäivät vähän ontoiksi, mutta niin se usen on kun huumoria kirjoittaa. Ja eiväthän nuo rakkaat hahmoset esittelyä kaipaakaan;) Jatka ihmeessä Kirjoittaja*virn*

Niin pitää vielä lisätä; Miten ihmeessä saatte tällaisia novelleja tehdä äikkään O`_p?
"Neledh corvath an edhilerain no i venel
Odog an naughírath ne rynd gonui hain
Neder an hírath fírib, barad na ´urth
Mîn an mornhir ne had dûr în
Ned i dalath e-Vordor
Ennas i ngwath dorthar"

Shamandalie
Örkki
Viestit: 34
Liittynyt: Ti Loka 02, 2007 7:22 pm
Paikkakunta: Soul Society, Kuchiki Mansion

Viesti Kirjoittaja Shamandalie » Ti Syys 09, 2008 5:33 pm

Kiitokset molemmille kommentoinnista :D

Ja athelas: viime vuoden äikän opemme oli poikkeuksellisen rento ja antoi meille melko vapaat kädet kaikessa, ehkä siksi saatiin tällaisia tehdä. :)
Life is pretty tough, but just think how much tougher it would be if you couldn't sleep a third of it away.

Avatar
Nuokkutar
Örkki
Viestit: 49
Liittynyt: To Syys 11, 2008 6:23 pm
Paikkakunta: "Paikkkunta? Öh... Hei tyypit? Missä me ollaan?"

Viesti Kirjoittaja Nuokkutar » Ti Syys 16, 2008 6:44 pm

*lukee kerran läpi ja kuolee nauruun*

Voi elämä! Tämä on hyvä! :lol:

”Eikös sinun olisi pitänyt ennustaa saapumiseni, herra tiedän-kaiken-koska-tunnen-taruja-ja-osaan-katsoa-tulevaisuuteen-ja-
olen-niin-vanha-ja-viisas-ja-ah-niin-kaunis-koska-olen-sukua-itselleen-
Lúthienille-ja-koska-puolhaltiat-ovat-muutenkin-muka-niin-seksikkäitä-
ettei-ole-tosikaan-ja-koska-pidän-niitä-ummehtuneita-kaavunrytkyjä-
joissa-on-koiperhosen-reikiä-mutta-sanon-että-ne-kuuluvat-asuun-…”


Nauran!

”Ette kai te ole niitä hulluja, jotka tallovat kaikki kauniit kukkaset jalkoihinsa?”

Voldemort hippinä. Enpä olisi itse keksinyt. :D

*herää henkiin ja lukee toisen kerran*

Aivan mahtavaa!
Ja rakentava palaute? Eipä taida herua tällä kertaa. :D

Avatar
Aralas
Puolituinen
Viestit: 251
Liittynyt: Su Kesä 14, 2009 4:12 pm
Paikkakunta: Tampere
Viesti:

Re: Legolasin Paha Päivä, Crossover, Humor, Ositt. Parody, G-PG

Viesti Kirjoittaja Aralas » Pe Kesä 19, 2009 8:02 pm

Mit!?!?? xDD
”Mitä? Ei, en ole minkään Klonkun isoveli, ja mitä mekkooni tulee, niin olen neulonut sen aivan itse. Olen Lordi Voldemort ja olen muuttunut hipiksi.”

Voldemortiksi esittäytynyt ukko kääntyi vaalean ihmisen puolen ja sanoi:

”Sinunkin Lucius tulisi ottaa oppia tuosta Kondomin kuninkaasta-”
"After San Sebastian please come with me. I'll take my clothes off." Mr. Tony Kakko

Vuoden Legolas 2010

Avatar
Melody
Örkki
Viestit: 68
Liittynyt: Ti Elo 04, 2009 3:03 pm

Re: Legolasin Paha Päivä, Crossover, Humor, Ositt. Parody,

Viesti Kirjoittaja Melody » Ke Elo 05, 2009 2:51 pm

Jo alussa tiesin lukevani juuri oikeaa ficciä. Alku tempaisee mukaansa ja lähtee mukavasti soljumaan. Potter-maailmakin erittäin tuttu minulle, ja yllättävän hyvin osasit yhdistellä eri elementtejä! Kirjastossa luin, meinasin remahtaa nauruun tätä lukiessani, hyvä! Suuret välit ottivat silmään, miten tekstisi olit asetellut, mutta lopulta ei niissä moitteen sijaa kun tottui lukemaan. Erittäin hyvä crossover-ficci, Shamandalie!
Viimeksi muokannut Melody, Su Marras 03, 2013 1:29 am. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

Avatar
Naava
Örkki
Viestit: 53
Liittynyt: La Syys 05, 2009 3:26 pm

Re: Legolasin Paha Päivä, Crossover, Humor, Ositt. Parody, G-PG

Viesti Kirjoittaja Naava » La Syys 05, 2009 9:03 pm

Mä en ole KOSKAAN nauranut näin kauheasti...
Voldemort hippinä ja tuo...
Haldir...
*räjähti nauruun. [legsu] kipittää ompelemaan Naavan jälleen yhdeksi että tämä voi jatkaa kommaamista*

HAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHA!!!!
Missä se tanssii? Haldir...
Pitää etsiä...
*hullu kiilto silmissä*
Muhaha.....
i can be alone, yeah,
i can watch a sunset
on my own...

~Kate Nash, Merry Happy

Haltioiden tytär
Örkki
Viestit: 13
Liittynyt: Pe Marras 27, 2009 3:38 pm

Re: Legolasin Paha Päivä, Crossover, Humor, Ositt. Parody, G-PG

Viesti Kirjoittaja Haltioiden tytär » La Marras 28, 2009 2:55 pm

Aivan mahtava idea,repeilin kokoajan. pikkusisko kävi tuossa ovella ihmettelemässä että mitä mä oon ottanut. :D Rakentava palaute lomalla hawaijilla, mutta sanonpahan vain, että tämä oli aivan uskomattoman hyvä. :mrgreen:
Ihan sama, ei ne meitä tunne.

Avatar
Pyrexia
Metsähaltia
Viestit: 631
Liittynyt: Su Maalis 30, 2008 5:26 pm
Paikkakunta: Jossain metsän laitamilla

Re: Legolasin Paha Päivä, Crossover, Humor, Ositt. Parody,

Viesti Kirjoittaja Pyrexia » La Maalis 29, 2014 1:55 pm

Täytyy kyllä myöntää, että nauroin tätä lukiessani aika paljon. Mielestäni tämä oli onnistunut huumori ficci, ja hyvin rennolla tavalla kirjoitettu.
Voldemort hippinä oli kyllä helmi, ja etenkin tuo kohta oli ihan mahtava "”Huraa! Nudisteja! Te luonnonläheiset, kadehdittavan yksinkertaista tyyliä noudattavat vapaat sielut! Niitähän te olette, eikö vain?”". :mrgreen:
Ei silti, myös tämä kohta oli hauska:
"Samaan aikaan, kun Legolas angstasi elämäänsä suureen ääneen, Aragorn ja Elrond kilpailivat siitä kumpi löytää hänestä enemmän oireita. ”—mielenterveyshäiriö, satunnainen hulluus, hengitysongelmat—”, luetteli Aragorn. ”—älykkyyden vaihteleva laatu, masennus, dementia—”, jatkoi Elrond."



Ps. Ei meillä aikoinaan ollut äikän tunneilla mahdollisuuksia kirjoittaa tämän tyyppistä tekstiä
Tomorrow is tomorrow
Hyvin usein voittajia on häviäjät,
jotka päättivät yrittää vielä kerran.

Vastaa Viestiin