Suhteita ja solmuja (Osat: I, II, III)
Lähetetty: Pe Touko 23, 2008 10:30 pm
Title: Suhteita ja solmuja
Author: Vindë
Rating: Hmm...laitan jo alustavasti ainakin PG-13
Pairing: vähän kaikki/kaikki
Genre: Saippuaa, slashia, hettiä, huumoria...
Warnings: Arwen/kääpiö
Disclaimer: Hahmot (c) J.R.R Tolkien
Summary: Mitä kaikkea tapahtuukaan Rivendellin väen suhde-elämässä...
A/N: Tuli tällainen tarve kirjoittaa saippuaa LOTRin hahmoilla. Tässä on vasta ensimmäinen osa, en nyt kerennyt enempää laittaa.
Feedback: Palaute inspirois kummasti.
***************************************'
I osa: Kääpiöiden seokset
Päivä oli jo pitkällä Elrond Puolhaltian talossa. Eilis-illan juhlat olivat olleet tavallista riehakkaammat ja koko Rivendellin väki uinui vielä vaikka aurinko oli ehtinyt kiivetä korkealle. Sää oli tavallista utuisempaa; tiheä sumu hiipi Imladrisin ylle, kuin varoittaen ennalta tulevasta myrskystä.
Todellakin, koko Rivendell nukkui. Joka ikinen haltia, kääpiö ja ihminen veti hirsiä, kaikki paitsi Arwen, kansansa Iltatähti.
Arwen käveli huoneessaan ympyrää hermostuneena vilkuillen aina välillä huoneen perällä sijaitsevan suuren sängyn suuntaan, jonka jälkeen hänen vartalonsa läpi kävi raju puistatus.
”Miten tässä on päässyt käymään näin?”, hän mutisi itsekseen. Eilinen juhla oli ollut Arwenille todellakin liikaa, ja hän katui nyt suunnattomasti sitä että oli mennyt maistamaan kääpiöiden mukana tuomaa mallasolutta. Elrondin tyttärenä oli hänen osoitettava hyviä käytöstapoja, eikä kääpiön oluesta sopinut kieltäytyä kun tämä sitä tarjosi. Ensimmäinen tuoppi kului, toinen meni samoin, kolmannen kohdalla oli Arwen huomannut, että vaikka haltioiden piti olla alkoholille varsin immuuneja, alkoi kääpiöiden vahva seos vaikuttaa tämän käyttäytymiseen. Yhtäkkiä karvaiset, juomisesta punottavat kasvot alkoivat näyttää varsin viehättäviltä, eivätkä kääpiöt nyt niin lyhyitä ja rumia olleetkaan. Asia johti toiseen, ja Arwen sai toisen puistatuskohtauksen yritessään muistella illan tapahtumia. Mitä ikinä olikaan tapahtunut, sen oli täytynyt olla kääpiöiden oluen syytä. Mikään muu ei voinut selittää Arwenin sängyssä nukkuvaa alastonta kääpiötä.
Legolas raotti silmiään kirkkaan ikkunasta tulvivan valon osuessa niihin. Silmien tottuessa auringon valon kirkastamaan huoneeseen, nousi hän hiljalleen istuma-asentoon. Hän ojenteli hieman käsiään ja rapsutti sitten kultaisten pitkien hiusten peittämää takaraivoa. Hän antoi katseensa kulkea aina avonaisesta ikkunasta, mistä valo oli tullut, pitkin huoneen koristeellisen hentoja seiniä päätyen lopulta vieressään makaavaan hahmoon. Hymy levisi Legolasin huulille hänen katsellessaan hahmon kääntyilevän ja tuhisevan unissaan. Hän kumartui silittämään varovasti hahmon peiton alta paljastunutta olkapäätä ja naurahti pienesti huomatessaan tämän värisevän hänen kosketuksensa alla. Hahmo käännähti nyt jo hereillä Legolasiin päin ja hymyili.
” Huomenta”, sanoi Boromir käheällä äänellä. Legolas hymähti ja hypähti sitten ylös sängystä.
” Päivä on jo pitkällä, meidän pitäisi nousta jo”, hän sanoi reippaalla äänellä. Hän veti nopealla kädenliikkeellä paidan päänsä yli ja keräsi sitten Boromirin ympäri huonetta ripoteltuja vaatteita kasalle. Boromir ynisi sängyssä tympääntyneenä ja nousi istumaan.
”En halua nousta vielä”, hän narisi. Hän piteli hetken päätään käsiensä välissä tuskainen ilme kasvoillaan, ähkäisten äänekkäästi.
”Kauhea olo. Mitä eilen oikein tapahtui…?” Legolas nakkasi Boromirin vaatteet tämän syliin ja risti kätensä syyttävän näköisenä.
”Sait viettää yön minun kanssani, etkä muista siitä mitään?”, hän kysyi muka loukkaantuneella äänellä ja naurahti sitten Boromirin alkaessa selitellä hätäisesti jotain kääpiöiden oluesta.
Aragornin päässä jyskytti. Eilinen juhla oli todellakin saanut aikaan pahaa jälkeä. Aragorn nousi vaivalloisesti ylös makuu-asennosta ja irvisti tuntiessaan kovan kiven allaan. Hän ähkäisi ja pakottautui istumaan kylmälle kivilattialle.
”Eilinen ei mennyt ihan putkeen”, hän ajatteli itsekseen. Hän katsahti ympärilleen, jos vaikka tunnistaisi paikan missä oli. Lähellä paikkaa missä hän loikoili, sorisi pieni suihkulähde. Aragorn oli nähtävästi sammunut aukealle matkalla ylös makuusaleihin. Hän nosti kätensä nopeasti ohimolleen. Sitä vihloi kuin kymmenet tikarit olisivat siihen iskeneet samanaikaisesti. Mihin hän olikaan ollut matkalla? Sitä hän ei muistanut. Hän vilkaisi toisessa kädessään olevaa esinettä: olutpullo, jossa oli suurin riimuin kirjoitettu jotain, mitä Aragorn ei nyt jaksanut tulkita.
”Niinpä tietysti”, hän mutisi, ”mokomat kääpiöt.”
*JATKUU*
Author: Vindë
Rating: Hmm...laitan jo alustavasti ainakin PG-13
Pairing: vähän kaikki/kaikki
Genre: Saippuaa, slashia, hettiä, huumoria...
Warnings: Arwen/kääpiö
Disclaimer: Hahmot (c) J.R.R Tolkien
Summary: Mitä kaikkea tapahtuukaan Rivendellin väen suhde-elämässä...
A/N: Tuli tällainen tarve kirjoittaa saippuaa LOTRin hahmoilla. Tässä on vasta ensimmäinen osa, en nyt kerennyt enempää laittaa.
Feedback: Palaute inspirois kummasti.
***************************************'
I osa: Kääpiöiden seokset
Päivä oli jo pitkällä Elrond Puolhaltian talossa. Eilis-illan juhlat olivat olleet tavallista riehakkaammat ja koko Rivendellin väki uinui vielä vaikka aurinko oli ehtinyt kiivetä korkealle. Sää oli tavallista utuisempaa; tiheä sumu hiipi Imladrisin ylle, kuin varoittaen ennalta tulevasta myrskystä.
Todellakin, koko Rivendell nukkui. Joka ikinen haltia, kääpiö ja ihminen veti hirsiä, kaikki paitsi Arwen, kansansa Iltatähti.
Arwen käveli huoneessaan ympyrää hermostuneena vilkuillen aina välillä huoneen perällä sijaitsevan suuren sängyn suuntaan, jonka jälkeen hänen vartalonsa läpi kävi raju puistatus.
”Miten tässä on päässyt käymään näin?”, hän mutisi itsekseen. Eilinen juhla oli ollut Arwenille todellakin liikaa, ja hän katui nyt suunnattomasti sitä että oli mennyt maistamaan kääpiöiden mukana tuomaa mallasolutta. Elrondin tyttärenä oli hänen osoitettava hyviä käytöstapoja, eikä kääpiön oluesta sopinut kieltäytyä kun tämä sitä tarjosi. Ensimmäinen tuoppi kului, toinen meni samoin, kolmannen kohdalla oli Arwen huomannut, että vaikka haltioiden piti olla alkoholille varsin immuuneja, alkoi kääpiöiden vahva seos vaikuttaa tämän käyttäytymiseen. Yhtäkkiä karvaiset, juomisesta punottavat kasvot alkoivat näyttää varsin viehättäviltä, eivätkä kääpiöt nyt niin lyhyitä ja rumia olleetkaan. Asia johti toiseen, ja Arwen sai toisen puistatuskohtauksen yritessään muistella illan tapahtumia. Mitä ikinä olikaan tapahtunut, sen oli täytynyt olla kääpiöiden oluen syytä. Mikään muu ei voinut selittää Arwenin sängyssä nukkuvaa alastonta kääpiötä.
Legolas raotti silmiään kirkkaan ikkunasta tulvivan valon osuessa niihin. Silmien tottuessa auringon valon kirkastamaan huoneeseen, nousi hän hiljalleen istuma-asentoon. Hän ojenteli hieman käsiään ja rapsutti sitten kultaisten pitkien hiusten peittämää takaraivoa. Hän antoi katseensa kulkea aina avonaisesta ikkunasta, mistä valo oli tullut, pitkin huoneen koristeellisen hentoja seiniä päätyen lopulta vieressään makaavaan hahmoon. Hymy levisi Legolasin huulille hänen katsellessaan hahmon kääntyilevän ja tuhisevan unissaan. Hän kumartui silittämään varovasti hahmon peiton alta paljastunutta olkapäätä ja naurahti pienesti huomatessaan tämän värisevän hänen kosketuksensa alla. Hahmo käännähti nyt jo hereillä Legolasiin päin ja hymyili.
” Huomenta”, sanoi Boromir käheällä äänellä. Legolas hymähti ja hypähti sitten ylös sängystä.
” Päivä on jo pitkällä, meidän pitäisi nousta jo”, hän sanoi reippaalla äänellä. Hän veti nopealla kädenliikkeellä paidan päänsä yli ja keräsi sitten Boromirin ympäri huonetta ripoteltuja vaatteita kasalle. Boromir ynisi sängyssä tympääntyneenä ja nousi istumaan.
”En halua nousta vielä”, hän narisi. Hän piteli hetken päätään käsiensä välissä tuskainen ilme kasvoillaan, ähkäisten äänekkäästi.
”Kauhea olo. Mitä eilen oikein tapahtui…?” Legolas nakkasi Boromirin vaatteet tämän syliin ja risti kätensä syyttävän näköisenä.
”Sait viettää yön minun kanssani, etkä muista siitä mitään?”, hän kysyi muka loukkaantuneella äänellä ja naurahti sitten Boromirin alkaessa selitellä hätäisesti jotain kääpiöiden oluesta.
Aragornin päässä jyskytti. Eilinen juhla oli todellakin saanut aikaan pahaa jälkeä. Aragorn nousi vaivalloisesti ylös makuu-asennosta ja irvisti tuntiessaan kovan kiven allaan. Hän ähkäisi ja pakottautui istumaan kylmälle kivilattialle.
”Eilinen ei mennyt ihan putkeen”, hän ajatteli itsekseen. Hän katsahti ympärilleen, jos vaikka tunnistaisi paikan missä oli. Lähellä paikkaa missä hän loikoili, sorisi pieni suihkulähde. Aragorn oli nähtävästi sammunut aukealle matkalla ylös makuusaleihin. Hän nosti kätensä nopeasti ohimolleen. Sitä vihloi kuin kymmenet tikarit olisivat siihen iskeneet samanaikaisesti. Mihin hän olikaan ollut matkalla? Sitä hän ei muistanut. Hän vilkaisi toisessa kädessään olevaa esinettä: olutpullo, jossa oli suurin riimuin kirjoitettu jotain, mitä Aragorn ei nyt jaksanut tulkita.
”Niinpä tietysti”, hän mutisi, ”mokomat kääpiöt.”
*JATKUU*