Enne (FF10 1/10, one-shot)
Lähetetty: Ma Syys 07, 2009 12:22 am
FF10 1/10
sana 7: liikaa
Title: Enne
Genre: humor, one-shot
Rating: G
Pairing: Angervo Tuk (omaa sukua Törmä)/Paladin Tuk II
Disclaimer: En omista hahmoja, maailmaa tai edes vauvaa masussa, vaan herra Tolkien pitäköön nämä kaikki ja tehköön niillä rahat (ei kun hetkinen, sehän on kuollut)
Summary: "Minkä antaisimme lapselle nimeksi?" kysyi Angervo viattomasti mutustaen omenaa.
A/N: Otin itselleni vapauksia sen verran, että pistin Pippinin syntymään kevätaikaan; se on kuitenkin Tolkienin laatiman Tukien sukupuun mukaan varmaa tietoa, että hän on syntynyt Konnunlaskua 1390 ja hänen vanhempansa olivat nimenomaan Angervo ja Paladin II. Miten niin rakastan Tarun liitteiden selailua ennen ficcien kirjoittamista? :D Lisäksi huomautan vielä, että astron vastaa Konnun kalenterissa huhtikuuta, ja tuk oli Tukin suvun päämies. Halusin olla tekstissä autenttinen.
*
Yöllistä sadetta seuranneen kevätaamun auringonsäteet raivasivat tiensä viimeisten itsepintaisten pilvenrippeiden läpi ja peittivät koko Konnun vähitellen kimallukseen. Räystäiltä tippuvat ja nurmikossa piileskelevät pisarat heijastelivat hohdetta ympärilleen ja siellä täällä hyppeli muutama harakka tai kottarainen näykkimässä jotakin nurmikon seasta. Kontu alkoi vasta heräillä: oli sunnuntai, joten yhdelläkään hobitilla ei ollut minnekään kiire. Tähän tosin muodostivat poikkeuksen lapset, jotka eivät olisi ollenkaan malttaneet odottaa pääsevänsä hyppimään viileään, märkään nurmikkoon tai tekemään kosteasta hiekasta hiekkakakkuja, mutta äitien tuimat katseet pitivät pikkuisetkin vielä toistaiseksi puurolautastensa ääressä. Aikaa leikkimiseen olisi koko päivä.
Maukasta aamiaista nauttivat pienessä, viehättävästi sisustetussa kotikolossaan myös Paladin ja Angervo Tuk, jotka pitivät hitaita, pitkiä ja runsaasti syötävää sisältäviä sunnuntaiaamiaisia - miksei myös niitä toisia aamiaisia tai lounasta - yksinä hobitin elämän parhaista hetkistä. Sunnuntain kunniaksi he olivatkin lastanneet pöydän täyteen herkkuja, kuten hedelmiä, juustoja, makoisia leipiä ja puuroa, ja nauttivat niitä hyvällä ruokahalulla keskustellen samalla naapuruston tempauksista, säätilasta ja Tukinmaan holtittomaksi käyneestä taloudenpidosta. Paladin-herra oli sitä mieltä, että nykyinen tuk oli päässyt liiaksi rikkauden makuun ja unohtanut tavallisen hobitin elämän, ja Angervo-rouva myötäili iloisesti kuuntelematta liian tarkasti miehensä paasausta. Hän oli avioliittovuosien aikana jo tottunut siihen, että hänen miehensä oli innokas talouden seuraaja, kun taas Angervo seurasi mieluummin naapureitaan ja puutarhassaan kasvavien vihannesten vointia.
Sinä aamuna Paladinilla ja Angervolla oli kuitenkin muitakin syitä juhlia kuin se, että oli sunnuntai. Angervo oli jo varsin pitkällä raskaana, ja aivan lähiviikkojen aikana oli uuden pienen Tukin tarkoitus syntyä. Angervo piti siitä ajatuksesta, että lapsi syntyisi keväällä, astron-kuussa: kevät oli joka tapauksessa uudelleen syntymisen ja kasvun puhkeamisen aikaa, ja Angervo oli aina pitänyt keväästä - ei vähiten siksi, että silloin pääsi taas touhuamaan puutarhaan. Tuona keväänä Angervo ei kuitenkaan juuri päässyt puutarhatöihin, mikä johtui hänen valtavaksi kasvaneesta vatsastaan. Angervo harmitteli vatsaansa, Paladin oli hermostunut: niin oli koko alkukevät mennyt.
"Minkä antaisimme lapselle nimeksi?" kysyi Angervo viattomasti mutustaen omenaa. Paladin lakkasi selaamasta pientä, viherkantista muistikirjaansa ja nosti katseensa vaimoonsa.
"Nimeksi?"
"Niin, senkin höpsö, eihän lapsi nyt ilman nimeä voi kylillä kulkea", huomautti rouva Tuk lempeästi hymyillen. Paladin Tuk siveli leukaansa ja näytti miettivän ankarasti.
"Etkö sinä voisi keksiä hänelle nimeä? Olet sellaisissa jutuissa paljon parempi kuin minä, minähän olen kuitenkin vain yksinkertainen ukko", totesi Paladin ja hymyili kuivasti.
Angervo nauroi. "Älä nyt hassuttele. Ajattelepa, jos lapsi olisikin poika, ja minä keksisin hänelle jonkin aivan naurettavan nimen! Etkö olisi ylpeä, jos poikasi olisi saanut nimensä sinulta?"
"Täytyy myöntää, että sellaista kehtaisi esitellä kylillä", tuumasi Paladin. "Mutta entä tyttölapsi?"
"Tyttölapsi voisi olla vaikkapa Kielonkukka", haaveili rouva Tuk. "Minä pidän niistä. Tai Pihlaja!"
"Minä arvostaisin Rubiinia tai Kimallusta..."
"Aina sinä ajattelet rahaa, ukkoseni!"
"Enhän! Mutta Kielonkukka ei olisi ollenkaan hullumpi nimi. Kielonkukka Tuk."
"Entäpä se poikalapsi?" pisti väliin Angervo.
"Totta puhut, ruususeni. Miten olisi Barrfind?"
"Mistä sinä tuollaisia nimiä keksit? Se kuulostaa siltä, kuin poikamme olisi tuomittu istumaan joka ilta juottolassa."
"Avuliaan palkka ei maailmassa ole muu kuin moite. No, hyvä on, entäpä Hildigrim isoisäni mukaan?"
"Minä en pidä siitäkään", tunnusti Angervo nolona. "Enkä haluaisi nimetä lasta sukulaisten mukaan. Hän on oma itsensä."
"Brendanus?"
"Tuon laitan muistiin!" päätti Angervo tyytyväisenä.
"Conchobhar?"
"Nyt sinä ukko liioittelet. Vaikka Tukit ja ne oudot Rankkibukit pitävät hienoista nimistä, ei meidän sentään tarvitse vääntää kaikkien kieltä solmuun."
"Peregrin?"
"Peregrin..." mutisi Angervo puoliääneen maistellen nimeä. "Kenties. Se on hyvä nimi, muistuttaa isän nimeä muttei kuitenkaan ole sama. Toisaalta minusta se Brendanuskin oli aivan mainio ehdotus."
"Minä menen nyt piipulliselle tuonne puutarhaan", totesi herra Tuk, "ja mietin tätä asiaa pitkään ja huolella. Hyviä nimiä on maailmassa aivan liikaa!"
Paladin teki niin kuin lupasi. Hän vietti puutarhassa hyvän tovin kierrellen, kaarrellen ja puhallellen savurenkaita milloin nenästään, milloin huuliensa välistä. Rouva Tuk keräsi astiat pois hieman vaivalloisesti, eikä hän kerta kaikkiaan jaksanut tiskata sillä hetkellä. Niinpä hän istahti alas pehmeään nojatuoliin ja kirjoitti miehensä muistikirjaan pyöreällä käsialalla kaksi nimeä, Peregrinin ja Brendanuksen.
"Peregrin Tuk", sanoi hän hiljaa itsekseen. "Brendanus Tuk. Peregrin. Brendanus. Ja entäpä, jos se onkin tyttö?"
Rouva kirjoitti muistiin vielä Kielonkukan.
Paladin palasi hetken kuluttua sisälle, pyyhki kenkänsä huolellisesti ja ilmoitti tehneensä päätöksen.
"Tulkoon hänestä Brendanus Tuk, mikäli hän nyt suvaitsee olla poika. Jos se on tyttö, niin Kielonkukka on minun puolestani oiva nimi. Siitä tulisi kaunis tyttö, ihan sinun näköisesi."
Rouva Tuk hymyili ja painoi suukon miehensä poskelle. "Sinä olet kelpo ukko, Paladin Tuk, ja sinun lapsestasi tulee varmasti kunnon hobitti."
Paladin näytti liikuttuneelta. "Äläpä nyt höpsi. Hmm, Brendanus Tuk... se kuulostaisi todella komealta sukupuussa."
Kolme viikkoa myöhemmin pienelle, parkuvalle hobitinalulle annettiin juhlallisesti nimeksi Peregrin.
sana 7: liikaa
Title: Enne
Genre: humor, one-shot
Rating: G
Pairing: Angervo Tuk (omaa sukua Törmä)/Paladin Tuk II
Disclaimer: En omista hahmoja, maailmaa tai edes vauvaa masussa, vaan herra Tolkien pitäköön nämä kaikki ja tehköön niillä rahat (ei kun hetkinen, sehän on kuollut)
Summary: "Minkä antaisimme lapselle nimeksi?" kysyi Angervo viattomasti mutustaen omenaa.
A/N: Otin itselleni vapauksia sen verran, että pistin Pippinin syntymään kevätaikaan; se on kuitenkin Tolkienin laatiman Tukien sukupuun mukaan varmaa tietoa, että hän on syntynyt Konnunlaskua 1390 ja hänen vanhempansa olivat nimenomaan Angervo ja Paladin II. Miten niin rakastan Tarun liitteiden selailua ennen ficcien kirjoittamista? :D Lisäksi huomautan vielä, että astron vastaa Konnun kalenterissa huhtikuuta, ja tuk oli Tukin suvun päämies. Halusin olla tekstissä autenttinen.
*
Yöllistä sadetta seuranneen kevätaamun auringonsäteet raivasivat tiensä viimeisten itsepintaisten pilvenrippeiden läpi ja peittivät koko Konnun vähitellen kimallukseen. Räystäiltä tippuvat ja nurmikossa piileskelevät pisarat heijastelivat hohdetta ympärilleen ja siellä täällä hyppeli muutama harakka tai kottarainen näykkimässä jotakin nurmikon seasta. Kontu alkoi vasta heräillä: oli sunnuntai, joten yhdelläkään hobitilla ei ollut minnekään kiire. Tähän tosin muodostivat poikkeuksen lapset, jotka eivät olisi ollenkaan malttaneet odottaa pääsevänsä hyppimään viileään, märkään nurmikkoon tai tekemään kosteasta hiekasta hiekkakakkuja, mutta äitien tuimat katseet pitivät pikkuisetkin vielä toistaiseksi puurolautastensa ääressä. Aikaa leikkimiseen olisi koko päivä.
Maukasta aamiaista nauttivat pienessä, viehättävästi sisustetussa kotikolossaan myös Paladin ja Angervo Tuk, jotka pitivät hitaita, pitkiä ja runsaasti syötävää sisältäviä sunnuntaiaamiaisia - miksei myös niitä toisia aamiaisia tai lounasta - yksinä hobitin elämän parhaista hetkistä. Sunnuntain kunniaksi he olivatkin lastanneet pöydän täyteen herkkuja, kuten hedelmiä, juustoja, makoisia leipiä ja puuroa, ja nauttivat niitä hyvällä ruokahalulla keskustellen samalla naapuruston tempauksista, säätilasta ja Tukinmaan holtittomaksi käyneestä taloudenpidosta. Paladin-herra oli sitä mieltä, että nykyinen tuk oli päässyt liiaksi rikkauden makuun ja unohtanut tavallisen hobitin elämän, ja Angervo-rouva myötäili iloisesti kuuntelematta liian tarkasti miehensä paasausta. Hän oli avioliittovuosien aikana jo tottunut siihen, että hänen miehensä oli innokas talouden seuraaja, kun taas Angervo seurasi mieluummin naapureitaan ja puutarhassaan kasvavien vihannesten vointia.
Sinä aamuna Paladinilla ja Angervolla oli kuitenkin muitakin syitä juhlia kuin se, että oli sunnuntai. Angervo oli jo varsin pitkällä raskaana, ja aivan lähiviikkojen aikana oli uuden pienen Tukin tarkoitus syntyä. Angervo piti siitä ajatuksesta, että lapsi syntyisi keväällä, astron-kuussa: kevät oli joka tapauksessa uudelleen syntymisen ja kasvun puhkeamisen aikaa, ja Angervo oli aina pitänyt keväästä - ei vähiten siksi, että silloin pääsi taas touhuamaan puutarhaan. Tuona keväänä Angervo ei kuitenkaan juuri päässyt puutarhatöihin, mikä johtui hänen valtavaksi kasvaneesta vatsastaan. Angervo harmitteli vatsaansa, Paladin oli hermostunut: niin oli koko alkukevät mennyt.
"Minkä antaisimme lapselle nimeksi?" kysyi Angervo viattomasti mutustaen omenaa. Paladin lakkasi selaamasta pientä, viherkantista muistikirjaansa ja nosti katseensa vaimoonsa.
"Nimeksi?"
"Niin, senkin höpsö, eihän lapsi nyt ilman nimeä voi kylillä kulkea", huomautti rouva Tuk lempeästi hymyillen. Paladin Tuk siveli leukaansa ja näytti miettivän ankarasti.
"Etkö sinä voisi keksiä hänelle nimeä? Olet sellaisissa jutuissa paljon parempi kuin minä, minähän olen kuitenkin vain yksinkertainen ukko", totesi Paladin ja hymyili kuivasti.
Angervo nauroi. "Älä nyt hassuttele. Ajattelepa, jos lapsi olisikin poika, ja minä keksisin hänelle jonkin aivan naurettavan nimen! Etkö olisi ylpeä, jos poikasi olisi saanut nimensä sinulta?"
"Täytyy myöntää, että sellaista kehtaisi esitellä kylillä", tuumasi Paladin. "Mutta entä tyttölapsi?"
"Tyttölapsi voisi olla vaikkapa Kielonkukka", haaveili rouva Tuk. "Minä pidän niistä. Tai Pihlaja!"
"Minä arvostaisin Rubiinia tai Kimallusta..."
"Aina sinä ajattelet rahaa, ukkoseni!"
"Enhän! Mutta Kielonkukka ei olisi ollenkaan hullumpi nimi. Kielonkukka Tuk."
"Entäpä se poikalapsi?" pisti väliin Angervo.
"Totta puhut, ruususeni. Miten olisi Barrfind?"
"Mistä sinä tuollaisia nimiä keksit? Se kuulostaa siltä, kuin poikamme olisi tuomittu istumaan joka ilta juottolassa."
"Avuliaan palkka ei maailmassa ole muu kuin moite. No, hyvä on, entäpä Hildigrim isoisäni mukaan?"
"Minä en pidä siitäkään", tunnusti Angervo nolona. "Enkä haluaisi nimetä lasta sukulaisten mukaan. Hän on oma itsensä."
"Brendanus?"
"Tuon laitan muistiin!" päätti Angervo tyytyväisenä.
"Conchobhar?"
"Nyt sinä ukko liioittelet. Vaikka Tukit ja ne oudot Rankkibukit pitävät hienoista nimistä, ei meidän sentään tarvitse vääntää kaikkien kieltä solmuun."
"Peregrin?"
"Peregrin..." mutisi Angervo puoliääneen maistellen nimeä. "Kenties. Se on hyvä nimi, muistuttaa isän nimeä muttei kuitenkaan ole sama. Toisaalta minusta se Brendanuskin oli aivan mainio ehdotus."
"Minä menen nyt piipulliselle tuonne puutarhaan", totesi herra Tuk, "ja mietin tätä asiaa pitkään ja huolella. Hyviä nimiä on maailmassa aivan liikaa!"
Paladin teki niin kuin lupasi. Hän vietti puutarhassa hyvän tovin kierrellen, kaarrellen ja puhallellen savurenkaita milloin nenästään, milloin huuliensa välistä. Rouva Tuk keräsi astiat pois hieman vaivalloisesti, eikä hän kerta kaikkiaan jaksanut tiskata sillä hetkellä. Niinpä hän istahti alas pehmeään nojatuoliin ja kirjoitti miehensä muistikirjaan pyöreällä käsialalla kaksi nimeä, Peregrinin ja Brendanuksen.
"Peregrin Tuk", sanoi hän hiljaa itsekseen. "Brendanus Tuk. Peregrin. Brendanus. Ja entäpä, jos se onkin tyttö?"
Rouva kirjoitti muistiin vielä Kielonkukan.
Paladin palasi hetken kuluttua sisälle, pyyhki kenkänsä huolellisesti ja ilmoitti tehneensä päätöksen.
"Tulkoon hänestä Brendanus Tuk, mikäli hän nyt suvaitsee olla poika. Jos se on tyttö, niin Kielonkukka on minun puolestani oiva nimi. Siitä tulisi kaunis tyttö, ihan sinun näköisesi."
Rouva Tuk hymyili ja painoi suukon miehensä poskelle. "Sinä olet kelpo ukko, Paladin Tuk, ja sinun lapsestasi tulee varmasti kunnon hobitti."
Paladin näytti liikuttuneelta. "Äläpä nyt höpsi. Hmm, Brendanus Tuk... se kuulostaisi todella komealta sukupuussa."
Kolme viikkoa myöhemmin pienelle, parkuvalle hobitinalulle annettiin juhlallisesti nimeksi Peregrin.