All by myself! (Thorin Tammikilpi, crackfic)
Lähetetty: Pe Tammi 04, 2013 6:38 am
Title: All by myself! …why is the ale gone?
Author: Gwaeren
Fandom: Hobitti
Pairing: None
Genre: Humor, crackfic
Rating: PG13
Summary: ”Joskus olet rasittavampi kuin Thorin laskuhumalassa täydenkuun aikaan!” - Mutta millainen on Thorin laskuhumalassa täydenkuun aikaan?
Warnings: Alkomahoolia, pari manausta
A/N: Minä saan liikaa ideoita. En aina. Mutta välillä. Takana on myös kohtalaisen pitkä tauko fanfictionin maailmasta, joten kirjoittamiseni saattaa olla vähän ruosteessa. Ei saa antaa sen häiritä, okei?
Feedback: Aina suotavaa.
Beta: Ei löytynynnä tähän hättään.
-.-.-.-.-
”Aaaallll byyyy myyyyseeeelf, iiiii'mm aaaaalll byyyyy myyyyyseeelff!!!” Epävireinen ja enemmän kuin lievästi ulvahteleva laulu raikui männikössä. Kaikki mahdolliset pieneläimet ja suuremmatkin otukset lähimmän kymmenen virstan säteellä olivat survoneet päänsä syvälle sammaleeseen ollakseen kuulematta älämölöä, viisaimmat eläimistä olivat tosin häipyneet sen siliän tien kun Thorin Tammikilpi joukkioineen oli leiriytynet läheiselle aukiolle.
Nyt hyvän matkaa puolenyön jälkeen ryhmä alkoi olla tukevassa humalassa jok'ikinen ja varsinkin sen muista eristäytynyt johtaja. Thorin oli jokin aika sitten hoippunut läheiselle kalliolle esittämään omaa serenadiaan yllään kumottavalle täysikuulle. Nyt kääpiökuninkaan näytti kumminkin vallanneen alakulo ja raskasmielisyys. Mies heitteli käpyjä läheiseen pensaaseen kiroillen samalla vuolaasti milloin milläkin kielellä haukkuen kaikin itsestään ja suvustaan aina kotivuorensa vallanneeseen lohikäärmeeseen ja joukkion mukana kulkevaan velhoon ja tämän hienompaan miekkaan, toimen keskeytyessä vain silloin tällöin kyseiseltä olennolta karkaavaan laulunpätkään jossa jokainen lopputavu tuntui nousevan entistä korkeampiin sfääreihin.
”Aaaalll byyy myyyseeelf, doooon't waaanna beeeeee aaaaaalll byyyyy myyyseeeelf!” Laulava hahmo räpytteli muutamaan otteeseen silmiään ennen kuin onnistui luomaan tulistuneen katseen läheiseen puuhun. ”Äläsh sinä perkkl naura miNUlle! *hik* Minä.. Minä olen kuninGAS!” Ärtynyt kääpiö yritti heittää puuta kävyllä mutta tähtäys meni noin metrin huti ja sekös vasta pientä eläjää jaksoikin harmittaa! ”Ssshinä! Sshenkin... Tarpeeton, ylimiellinen ja ja ja.. UJO!!! Shekin vielä! Ujo *jotakin käsittämätöntä mölinää*” Hahmo toikkaroi lähemmäs puuta ja yritti huonolla menestyksella potkaista sitä mutta potku meni ohi ja lennätti kääpiön selälleen tantereeseen. Seurasi vuolas kirosanatulva joka sai parinkymmenen jalan päähän piiloutuneet nuoremmat kääpiöt sävähtämään kuin molempia olisi läväytetty avokämmenellä paljaille persposkille.
”Pitäisikö tuohon puuttua?” Nuorempi yhä suhteellisen selvistä veljeksistä kysyi toiselta. ”En tiedä. Ehkä. Mutta se en ole minä joka tekee niin!” Vanhempi suhahti yhteenpuristettujen huuliensa välistä vaientaen nuoremman seuraavaan alkavan lauseen pelkällä mulkaisulla. Fili ei todellakaan halunnu Thorinin kuulevan ja huomaavan heitä sen hetkisessä olotilassaan.
”Khuule.. En minä mittään pahhaa tarkottanu.. Shinä, shinä oot oikeen kiva veikko ja minä oon ilonen siitä että shinä oot mukana.. *hik*” Kääpiökuningas oli viimeinkin saanut kammettua itsensä takaisin jaloilleen muutaman uudelleen pyllähdyksen jälkeen. Nyt mies halasi tiukasti äsken potkimaansa mäntyä ja parkui sen kaarnaiseen pintaan maailman epäreiluutta. ”Mmminä en oish shaanu shannoo niin pahashti shinulle! Shinä oot oikeen oikeen kiva miesh ja mminä tiiän että mhinä oon rashittava, mutta elä välitä shiitä liikaa, en minä mittään pahhaa halua kenellekkään.. Paitshi sille halvatun haltiakuninkaalle! Kolomashti Durinin parran kautta kirottu Tran-trah-tara-- No voooi Erebor! Trahdulhildilmikhäikhinäolikaan!!!” Hetkellisesti rauhoittunut kääpiö tuntui vaihteeksi menettävän itsentä hillinnän ja alkoi potkia läheistä kiveä suunnattoman raivon vallassa. Välillä kääpiö yritti painia kiven kanssa, mutta kun ei saanut sitä ylös maasta, tyytyi jatkamaan potkimista. Kauemmas kuului epäselviä mutistuja pätkiä kuten 'minä näytän shinulle', 'oletkhos shiinä' ja 'kirottu peikonäpärä'.
Lopulta kääpiö näytti kuluttavan energiansa loppuun ja lysähti huohottamaan jo tutuksi tulleen männyn juurelle. Hapuileva käsi löyti ennenpitkää kääpiön aiemmin mukanaan tuoman kolpakon ja oli jo nostamassa sitä huulille kun uusi ajatus näyttä pälkähtävän Thorinin päähän. Kääpiö käännähti huterasti ympäri ja kohotti tuoppinsa kohti männyn oksistoa ”Otahan shinäkii huikka, elä kuivin suin ishtuksi.. ” Kun puu ei oletetusti vastannut mitenkään, tyytyi sen juurelle pesää tekevä kuninkaallisen suvun vesa ja oikeutettu kuningas hymähtämään ”Ai shinä oot niitä.. Et juo vaikka juotettais.. No eeeipä mihtään, jiä enempi minulle..”. Kääpiö nosti enempiä aikailematta kolpakon huulilleen tyhjentääkseen sen kurkkuunsa jättäen huomiotta sen että oli äsken muunmuassa paiskonut kyseistä astiaa ympäriinsä, joten kaikki mahdollisesti jäljellä ollut sisältö oli ajat sitten imeytynyt metsänpohjaan.
Kääpiö jähmettyi paikoilleen järkyttyneenä kun tuopista ei valahtanutkaan hänen kurkkuunsa mitään. Hetken odottelun jälkeen Thorin tarttui tuoppiin tukevasti molemmin käsin ja tiiraili hetken keskittyneesti sen sisälle kunnes tuli tulokseen ”Lopussa?! MIKSI?!” Varmuuden vuoksi kuningas vielä käänsi tuoppinsa ylösalaisin ja ravisteli sitä pariin otteeseen napakasti. ”Eeeeiii! Mikshi she on lopussha? Ei she shaa olla lopussha! Minä haluan lishää!” Seuraavaksi tuoppi linkaistiin niin kauas kuninkaasta kuin suinkin mahdollista hänen sen hetkisessä tilassaan. Kauemmas piiloutuneille kuninkaallisille sisarenpojille tämä näytti olevan jonkinlainen merkki koska tuopin tömähtäessä maahan alkoivat molemmat peruuttaa huomaamattomasti kohden kääpiöiden leiriä. Veljekset tunsivat enonsa tarpeeksi hyvin tietääkseen että pidemmälle ei tarvinnut katsoa.
Yhä puunsa juurella makaava Thorin Tammikilpi niisti nenänsä äänekkäästi hihaansa. Kuinka olut kehtasi olla lopussa? Hän oli vasta aloittanut! Joku oli kumminkin piilottanut sen! Kenties tuo hänen selkänsä takana seisova hiljaisenpuoleinen veikkonen, mutta kuningas oli liian väsynyt noustakseen ylös kysymään asiasta, sen sijaan monarkki nosti katseensa yllään kumottavaan kuutamoon. Thorinin kallon perällä häivähti hatara ajatus siitä että jos hän olisi susi, niin tälläisinä hetkinä olisi hyvä istua jossain vuorenkupeella kuono kohti taivasta ja ulvoa.
Kuninkaan ajatukset keskeytyivät yllättäen kun hänen sisarenpoikiensa paikalle hälyttämät Balin ja Dwalin ilmestyivät pensaikosta. ”Ysthävät! Joku vei *hik* minun olueni! Tehkää jotain!” Kuninkaansa kauan tunteneet veljetset jättivät komennon täysin huomiotta vanhemman kumartuessa puhtaan nenäliinan kanssa niistämään maassa makaavaan juoppolallin nenän ja kuivaamaan tämän silmistä valuneet kyyneleet. Syvällä päässään Balin huokaisi väsyneesti, mikään muu maailmassa ei saanut Thorin Tammikilpeä itkemään kuin liian aikaisin loppunut olut. Kuninkaan vaimeat vastaväitteet muuttuivat huomattavasti äänekkäämmiksi siinä vaiheessa kun Dwalin nosti maassa lojuneen monarkin pystyyn ja saman tien olalleen tajuttuaan ettei miehestä todellakaan olisi kävelemään itse leiriin.
Kolmikon päästyä takaisin leiriin, Dwalin kippasi kuninkaansa suoraviivaisesti tämän pedille väittämättä siniverisen vastaväitteistä sen enempää. ”Eieiei, en minä halua!” Hoki ärsyyntynyt kääpiö yrittäen vaikuttaa käskevältä ja varmalta, mutta onnistuen lähinnä näyttämään ja kuulostamaan viisivuotiaalta kääpiötenavalta joka ei halua mennä nukkumaan. Balin kumartui Thorinin puoleen sen suuremmitta seremonioitta ja peitteli kuninkaan tämän kiukuttelusta huolimatta. ”Silmät kiinni ja nuku.” Vanha kääpiö komensi yhä peittonsa alla venkoilevaa miestä tiukalla äänellä. ”Ei minua nukuta! Minä haluan olutta!” Vastaväite vaiennettiin vanhemman kääpiön hyisellä mulkaisulla ja kääpiöiden kuningas tyytyi jäämään peittonsa alle mutisemaan ruokottomia haukkumasanoja ja kuvauksia erinäistä ryhmän jäsenistä.
”Älkää huomioiko häntä mitenkään.” Balin hymähti muille paikalle kokoontuneille kääpiöille, velholle ja puolituiselle, näiden luodessa epäröiviä katseita kohti murjottavaa kuningasta ja tämän nukkumaan peitellyttä miestä. Ainoastaa Fili, Kili ja Dwalin näyttivät siltä kuin toimenpide olisi ollut täysin normaali.
Muutama minuutti myöhemmin Thorinin suunnalta kuuluva mutina alkoi vaientua ja hapui vähitellen kokonaan. Kuninkaan vaiettua lopullisesti kumartui Dwalin lähemmäksi tarkistamaan tämän tilan. ”Nukkuu.” Kaljupäisen kääpiön ilmoitus otettiin huojentuneena vastaan ja nuotion ympärille kerääntyneet kääpiöt saattoivat viimeinkin rentoutua. Myös Gandalfin selän taakse aiemmin piiloutuneet Bilbo ja Ori uskaltautuivat kömpimään esiin. Kuninkaan lievästi sanoen epätavallinen käytös oli ajanut kaksikon hakemaan turvaa koko ajan hiljaa nauraneen velhon selän takaa jotta monarkki ei vain huomaisi heitä ja päättäisi käskyttää kaksikkoa tekemään jotain epämääräistä.
Hiljaisuuden viimein laskeuduttua koko ryhmän ylle, rykäisi Dwalin saadakseen muiden huomion itseensä. ”Se joka seuraavan kerran tuo leiriin lisää olutta täysikuunaikaan saa selkäänsä eikä istu viikkoon, ymmärretty?” Kääpiö kierrätti tuikeaa katsettaan muissa, saaden aikaan nopeaa nyökyttelyä ja pari soperrettua 'kylläkyllä, uskotaan'-vastausta. Dwalinilta ei myöskään jäänyt huomaamatta Gloinin irvistys ja se miten vanha soturi yritti pikkuhiljaa hivuttautua kauemmas kaljupäästä. Pikainen vilkaisu velhon suuntaan ja tältä saatu vahvistava nyökkäys sai Dwalinin säntäämään pystyyn ja Gloinia kohti ”Sinä senkin! Minä vannon että nitistän sinut!”. Gloinin sännätessä karkuun minkä jaloistaan ehti ja ennen kuin kaksikko katosi nuotion valopiiristä oli viimeinen asia jonka nämä kuulivat Gloinin huutama ”Se oli vahinko! En minä tienny!”.
~fin.~
Author: Gwaeren
Fandom: Hobitti
Pairing: None
Genre: Humor, crackfic
Rating: PG13
Summary: ”Joskus olet rasittavampi kuin Thorin laskuhumalassa täydenkuun aikaan!” - Mutta millainen on Thorin laskuhumalassa täydenkuun aikaan?
Warnings: Alkomahoolia, pari manausta
A/N: Minä saan liikaa ideoita. En aina. Mutta välillä. Takana on myös kohtalaisen pitkä tauko fanfictionin maailmasta, joten kirjoittamiseni saattaa olla vähän ruosteessa. Ei saa antaa sen häiritä, okei?
Feedback: Aina suotavaa.
Beta: Ei löytynynnä tähän hättään.
-.-.-.-.-
”Aaaallll byyyy myyyyseeeelf, iiiii'mm aaaaalll byyyyy myyyyyseeelff!!!” Epävireinen ja enemmän kuin lievästi ulvahteleva laulu raikui männikössä. Kaikki mahdolliset pieneläimet ja suuremmatkin otukset lähimmän kymmenen virstan säteellä olivat survoneet päänsä syvälle sammaleeseen ollakseen kuulematta älämölöä, viisaimmat eläimistä olivat tosin häipyneet sen siliän tien kun Thorin Tammikilpi joukkioineen oli leiriytynet läheiselle aukiolle.
Nyt hyvän matkaa puolenyön jälkeen ryhmä alkoi olla tukevassa humalassa jok'ikinen ja varsinkin sen muista eristäytynyt johtaja. Thorin oli jokin aika sitten hoippunut läheiselle kalliolle esittämään omaa serenadiaan yllään kumottavalle täysikuulle. Nyt kääpiökuninkaan näytti kumminkin vallanneen alakulo ja raskasmielisyys. Mies heitteli käpyjä läheiseen pensaaseen kiroillen samalla vuolaasti milloin milläkin kielellä haukkuen kaikin itsestään ja suvustaan aina kotivuorensa vallanneeseen lohikäärmeeseen ja joukkion mukana kulkevaan velhoon ja tämän hienompaan miekkaan, toimen keskeytyessä vain silloin tällöin kyseiseltä olennolta karkaavaan laulunpätkään jossa jokainen lopputavu tuntui nousevan entistä korkeampiin sfääreihin.
”Aaaalll byyy myyyseeelf, doooon't waaanna beeeeee aaaaaalll byyyyy myyyseeeelf!” Laulava hahmo räpytteli muutamaan otteeseen silmiään ennen kuin onnistui luomaan tulistuneen katseen läheiseen puuhun. ”Äläsh sinä perkkl naura miNUlle! *hik* Minä.. Minä olen kuninGAS!” Ärtynyt kääpiö yritti heittää puuta kävyllä mutta tähtäys meni noin metrin huti ja sekös vasta pientä eläjää jaksoikin harmittaa! ”Ssshinä! Sshenkin... Tarpeeton, ylimiellinen ja ja ja.. UJO!!! Shekin vielä! Ujo *jotakin käsittämätöntä mölinää*” Hahmo toikkaroi lähemmäs puuta ja yritti huonolla menestyksella potkaista sitä mutta potku meni ohi ja lennätti kääpiön selälleen tantereeseen. Seurasi vuolas kirosanatulva joka sai parinkymmenen jalan päähän piiloutuneet nuoremmat kääpiöt sävähtämään kuin molempia olisi läväytetty avokämmenellä paljaille persposkille.
”Pitäisikö tuohon puuttua?” Nuorempi yhä suhteellisen selvistä veljeksistä kysyi toiselta. ”En tiedä. Ehkä. Mutta se en ole minä joka tekee niin!” Vanhempi suhahti yhteenpuristettujen huuliensa välistä vaientaen nuoremman seuraavaan alkavan lauseen pelkällä mulkaisulla. Fili ei todellakaan halunnu Thorinin kuulevan ja huomaavan heitä sen hetkisessä olotilassaan.
”Khuule.. En minä mittään pahhaa tarkottanu.. Shinä, shinä oot oikeen kiva veikko ja minä oon ilonen siitä että shinä oot mukana.. *hik*” Kääpiökuningas oli viimeinkin saanut kammettua itsensä takaisin jaloilleen muutaman uudelleen pyllähdyksen jälkeen. Nyt mies halasi tiukasti äsken potkimaansa mäntyä ja parkui sen kaarnaiseen pintaan maailman epäreiluutta. ”Mmminä en oish shaanu shannoo niin pahashti shinulle! Shinä oot oikeen oikeen kiva miesh ja mminä tiiän että mhinä oon rashittava, mutta elä välitä shiitä liikaa, en minä mittään pahhaa halua kenellekkään.. Paitshi sille halvatun haltiakuninkaalle! Kolomashti Durinin parran kautta kirottu Tran-trah-tara-- No voooi Erebor! Trahdulhildilmikhäikhinäolikaan!!!” Hetkellisesti rauhoittunut kääpiö tuntui vaihteeksi menettävän itsentä hillinnän ja alkoi potkia läheistä kiveä suunnattoman raivon vallassa. Välillä kääpiö yritti painia kiven kanssa, mutta kun ei saanut sitä ylös maasta, tyytyi jatkamaan potkimista. Kauemmas kuului epäselviä mutistuja pätkiä kuten 'minä näytän shinulle', 'oletkhos shiinä' ja 'kirottu peikonäpärä'.
Lopulta kääpiö näytti kuluttavan energiansa loppuun ja lysähti huohottamaan jo tutuksi tulleen männyn juurelle. Hapuileva käsi löyti ennenpitkää kääpiön aiemmin mukanaan tuoman kolpakon ja oli jo nostamassa sitä huulille kun uusi ajatus näyttä pälkähtävän Thorinin päähän. Kääpiö käännähti huterasti ympäri ja kohotti tuoppinsa kohti männyn oksistoa ”Otahan shinäkii huikka, elä kuivin suin ishtuksi.. ” Kun puu ei oletetusti vastannut mitenkään, tyytyi sen juurelle pesää tekevä kuninkaallisen suvun vesa ja oikeutettu kuningas hymähtämään ”Ai shinä oot niitä.. Et juo vaikka juotettais.. No eeeipä mihtään, jiä enempi minulle..”. Kääpiö nosti enempiä aikailematta kolpakon huulilleen tyhjentääkseen sen kurkkuunsa jättäen huomiotta sen että oli äsken muunmuassa paiskonut kyseistä astiaa ympäriinsä, joten kaikki mahdollisesti jäljellä ollut sisältö oli ajat sitten imeytynyt metsänpohjaan.
Kääpiö jähmettyi paikoilleen järkyttyneenä kun tuopista ei valahtanutkaan hänen kurkkuunsa mitään. Hetken odottelun jälkeen Thorin tarttui tuoppiin tukevasti molemmin käsin ja tiiraili hetken keskittyneesti sen sisälle kunnes tuli tulokseen ”Lopussa?! MIKSI?!” Varmuuden vuoksi kuningas vielä käänsi tuoppinsa ylösalaisin ja ravisteli sitä pariin otteeseen napakasti. ”Eeeeiii! Mikshi she on lopussha? Ei she shaa olla lopussha! Minä haluan lishää!” Seuraavaksi tuoppi linkaistiin niin kauas kuninkaasta kuin suinkin mahdollista hänen sen hetkisessä tilassaan. Kauemmas piiloutuneille kuninkaallisille sisarenpojille tämä näytti olevan jonkinlainen merkki koska tuopin tömähtäessä maahan alkoivat molemmat peruuttaa huomaamattomasti kohden kääpiöiden leiriä. Veljekset tunsivat enonsa tarpeeksi hyvin tietääkseen että pidemmälle ei tarvinnut katsoa.
Yhä puunsa juurella makaava Thorin Tammikilpi niisti nenänsä äänekkäästi hihaansa. Kuinka olut kehtasi olla lopussa? Hän oli vasta aloittanut! Joku oli kumminkin piilottanut sen! Kenties tuo hänen selkänsä takana seisova hiljaisenpuoleinen veikkonen, mutta kuningas oli liian väsynyt noustakseen ylös kysymään asiasta, sen sijaan monarkki nosti katseensa yllään kumottavaan kuutamoon. Thorinin kallon perällä häivähti hatara ajatus siitä että jos hän olisi susi, niin tälläisinä hetkinä olisi hyvä istua jossain vuorenkupeella kuono kohti taivasta ja ulvoa.
Kuninkaan ajatukset keskeytyivät yllättäen kun hänen sisarenpoikiensa paikalle hälyttämät Balin ja Dwalin ilmestyivät pensaikosta. ”Ysthävät! Joku vei *hik* minun olueni! Tehkää jotain!” Kuninkaansa kauan tunteneet veljetset jättivät komennon täysin huomiotta vanhemman kumartuessa puhtaan nenäliinan kanssa niistämään maassa makaavaan juoppolallin nenän ja kuivaamaan tämän silmistä valuneet kyyneleet. Syvällä päässään Balin huokaisi väsyneesti, mikään muu maailmassa ei saanut Thorin Tammikilpeä itkemään kuin liian aikaisin loppunut olut. Kuninkaan vaimeat vastaväitteet muuttuivat huomattavasti äänekkäämmiksi siinä vaiheessa kun Dwalin nosti maassa lojuneen monarkin pystyyn ja saman tien olalleen tajuttuaan ettei miehestä todellakaan olisi kävelemään itse leiriin.
Kolmikon päästyä takaisin leiriin, Dwalin kippasi kuninkaansa suoraviivaisesti tämän pedille väittämättä siniverisen vastaväitteistä sen enempää. ”Eieiei, en minä halua!” Hoki ärsyyntynyt kääpiö yrittäen vaikuttaa käskevältä ja varmalta, mutta onnistuen lähinnä näyttämään ja kuulostamaan viisivuotiaalta kääpiötenavalta joka ei halua mennä nukkumaan. Balin kumartui Thorinin puoleen sen suuremmitta seremonioitta ja peitteli kuninkaan tämän kiukuttelusta huolimatta. ”Silmät kiinni ja nuku.” Vanha kääpiö komensi yhä peittonsa alla venkoilevaa miestä tiukalla äänellä. ”Ei minua nukuta! Minä haluan olutta!” Vastaväite vaiennettiin vanhemman kääpiön hyisellä mulkaisulla ja kääpiöiden kuningas tyytyi jäämään peittonsa alle mutisemaan ruokottomia haukkumasanoja ja kuvauksia erinäistä ryhmän jäsenistä.
”Älkää huomioiko häntä mitenkään.” Balin hymähti muille paikalle kokoontuneille kääpiöille, velholle ja puolituiselle, näiden luodessa epäröiviä katseita kohti murjottavaa kuningasta ja tämän nukkumaan peitellyttä miestä. Ainoastaa Fili, Kili ja Dwalin näyttivät siltä kuin toimenpide olisi ollut täysin normaali.
Muutama minuutti myöhemmin Thorinin suunnalta kuuluva mutina alkoi vaientua ja hapui vähitellen kokonaan. Kuninkaan vaiettua lopullisesti kumartui Dwalin lähemmäksi tarkistamaan tämän tilan. ”Nukkuu.” Kaljupäisen kääpiön ilmoitus otettiin huojentuneena vastaan ja nuotion ympärille kerääntyneet kääpiöt saattoivat viimeinkin rentoutua. Myös Gandalfin selän taakse aiemmin piiloutuneet Bilbo ja Ori uskaltautuivat kömpimään esiin. Kuninkaan lievästi sanoen epätavallinen käytös oli ajanut kaksikon hakemaan turvaa koko ajan hiljaa nauraneen velhon selän takaa jotta monarkki ei vain huomaisi heitä ja päättäisi käskyttää kaksikkoa tekemään jotain epämääräistä.
Hiljaisuuden viimein laskeuduttua koko ryhmän ylle, rykäisi Dwalin saadakseen muiden huomion itseensä. ”Se joka seuraavan kerran tuo leiriin lisää olutta täysikuunaikaan saa selkäänsä eikä istu viikkoon, ymmärretty?” Kääpiö kierrätti tuikeaa katsettaan muissa, saaden aikaan nopeaa nyökyttelyä ja pari soperrettua 'kylläkyllä, uskotaan'-vastausta. Dwalinilta ei myöskään jäänyt huomaamatta Gloinin irvistys ja se miten vanha soturi yritti pikkuhiljaa hivuttautua kauemmas kaljupäästä. Pikainen vilkaisu velhon suuntaan ja tältä saatu vahvistava nyökkäys sai Dwalinin säntäämään pystyyn ja Gloinia kohti ”Sinä senkin! Minä vannon että nitistän sinut!”. Gloinin sännätessä karkuun minkä jaloistaan ehti ja ennen kuin kaksikko katosi nuotion valopiiristä oli viimeinen asia jonka nämä kuulivat Gloinin huutama ”Se oli vahinko! En minä tienny!”.
~fin.~
minä pidin ja sitäpaitsi on aina mukava saada lisää ficcejä.
