Kun kaipuu on suurimmillaan || A/A || S ||

Draamaa, angstia ja vakavia aiheita.

Valvojat: Likimeya, Andune

Eweliinah
Örkki
Viestit: 5
Liittynyt: La Elo 04, 2018 1:32 am

Kun kaipuu on suurimmillaan || A/A || S ||

Viesti Kirjoittaja Eweliinah » Su Syys 16, 2018 7:05 pm

Author : Eweliinah
Rating : S
Genre : Drama, angst
Paring : Aragorn/Arwen
Warnings : Character-death
Feedback : Always!
Summary : Aragorn kuolee, ja Arwen kaipaa häntä kovin.


A/N Noniin, tälläistä angst-yritystä väänsin pari päivää sitten, nauttikaa










KESKI-MAA, MAALISKUUN ENSIMMÄINEN , 140 NELJÄTTÄ AIKAA





Arwen istui tuolillaan kyyneleet silmissä ja odotti. Hän odotti monta tuntia. Minuutit kuluivat, eikä ääntäkään kuulunut. Vain Arwenin pään sisällä kaikuivat monet äänet. Monet menneisyyden äänet, jotka Arwen olisi mieluusti jättänyt kuulematta.

“Ettekö voi mitenkään auttaa?!”

“Hän on menettänyt paljon verta…”

“Ottakaa minun vertani! Minä pyydän, tehkää jotakin!”


Sataa vettä, ja yhä Arwen istuu. Yksin. Kunnes yhtäkkiä ovi avautuu, ja Arwen kääntää itkuisen katseensa yhteen palvelijaan. Palvelija pudistaa päätään ja painaa katseensa lattiaan. Arwenin sisinpään sykähtää tieto, ja hänestä tuntuu kuin hyisevä veri vierisi hänen suonissaan. Mutta hänen täytyy yrittää. Niin kauan kuin on elämää, on toivoa. Mutta onko pian kumpaakaan?

“Voi olla ihan liian myöhäistä”

“Yritetään silti!”


Arwen nousee ylös tuoliltaan ja kaataa sen. Hän lähtee juoksemaan käytävälle, ja jokainen askel kaikuu kivisillä lattioilla. Nuori Caitlan yrittää kontata äitinsä perässä, mutta kaatuu matkallaan. Hänen vanhempi veljensä Eldarion auttaa hänet ylös ja kumpikin jää tuijottamaan äitinsä perään. Kumpikaan ei tiennyt mitä oli tekeillä, mutta molemmat tiesivät sen liittyvään isään.


“Arwen, sinun täytynee mennä”


“Tahdon olla hänen vierellään!”


Arwen avaa oven ja huomaa tulleensa sysimustaan huoneeseen. Hän juoksee sängyn viereen ja tarttuu siinä makaavan ihmisen käteen. Se on veltto ja kylmä. Arwen tietää ajan loppuneen, hän tietää myöhästyneensä.


KESKI-MAA, MAALISKUUN ENSIMMÄINEN,
145 NELJÄTTÄ AIKAA

Kolmihenkinen perhe istuu täydessä hiljaisuudessa ruokasalissa. “Äiti?” Kuusivuotias Caitlan aloittaa varovasti keskustelun. Arwen kääntää väsyneen katseensa häneen hymyillen rohkeasti. “Mitä kulta?” Hän kysyy ja Caitlan rohkaistuu hieman. “Missä isi on? Miksei hän syö kanssamme?” Nuori tyttö kysyy ja Arwenin ilme jäykistyy. Hän koettaa pysyä vahvana, vanhat muistot ovat kuitenkin vahvoja. Vahvempia kuin Arwen. Kymmenenvuotias Eldarion tajuaa tilanteen ja lähtee kantamaan pikkusiskoaan pois. Illemmalla nukkumaanmenon aikaan Caitlan kysyy asiaa uudestaan veljeltään, joka päättää vastata sisarelleen kerrankin.
“Älä sinä isästä huoli, tiedäthän sinä mitä äiti sanoo. Hän sanoo että isä on paremmassa paikassa kuin tämä, paikassa nimeltään Taivas. Toivotaan että isä tulee pian takaisin”, Eldarion sanoo ja peittelee sisarensa sänkyyn. “Minä kaipaan isää”, Caitlan kuiskaa ja Eldarion nielee kyyneleensä. “Niin minäkin”, poika kuiskaa ja kiipeää sisarensa viereen nukkumaan. He nukahtavat sylikkäin, molemmat toivoen että isä tulisi kotiin pian. Nurkan takana keskustelua kuunnellut Arwen sortuu kyyneliin ja lysähtää lattialle itkemään.

He kaikki kaipaavat Aragornia.



:roll:

legolaslove
Örkki
Viestit: 2
Liittynyt: Ma Syys 24, 2018 7:01 am

Re: Kun kaipuu on suurimmillaan || A/A || S ||

Viesti Kirjoittaja legolaslove » Ma Syys 24, 2018 7:32 am

Voi, tää on tosi surullinen! :cry:
Sä osaat kyllä kirjottaa! Mä en... :lol:
Jatka samaan malliin!

Vastaa Viestiin