Elämän liekki. PG
Lähetetty: Ma Huhti 26, 2004 8:55 pm
Title: Elämän liekki
Author: Niénor
Beta: Fanyare
Genre: Draama
Raiting: PG
Summary: Gildarén tuntee syyllisyyttä ystävänsä Haldirin kuolemasta ja lähtee etsimään vastauksia.
A/N Kiitokset betauksesta Fanyarelle! Tämä ensimmäinen on todella LYHYT. Palautetta kaipailisin kuitenkin.
Jatkoa on tulossa. Tuliko oikeaan osastoon?
Muoks:// Surukseni totean etten taida enää jatkaa tätä..
Tarinaan vaikutti syvällisesti Kahden tornin soundtracin Evenstar. Sisintä koskettava kappale.
Se saa minut usein miettimään kaiken loppumista ja toivon kadottamista.
_______________________________________________________
”Polkuja on monenlaisia”, kaikuivat sanat Gildarénin mielessä.
”Niistä moni johtaa pimeyteen ja osa valkeuteen.”
”Mikään ei ole lopullista”, Gildáren ajatteli ja nousi seisomaan lehtien
peittämästä maasta. Syksy oli saapunut ovelle, ja kaikki mihin hän uskoi
oli mennyt. Lehdet rapisivat ja tuuli puhalsi vieden kuivuneita lehtiä
mukanaan. Vapisten hän kietoi kätensä ympärilleen ja katsoi yötaivaalle,
jossa välkkyivät tähdet. Yksi niistä loisti kirkkaammin kuin muut,
valaisten pimeän maan. Kalpeasti loistaen se tuikki taivaanrannassa
jäisen kristallin lailla.
”Eldarin aika Keski-maassa on haipumaan päin”, Gildarén sanoi ja katsoi
apeana valkoisia käsiään, joihin ajan halla ei ollut tehnyt minkäänlaisia juonteita. Haltian tummat hiukset liehuivat ja kädellään hän vetäisi ne silmiltään pois. Hänen kuolemattoman elämänsä tie oli täynnä tuskaa ja kuolemaa. Polku oli kivikkoinen ja vaikea, mutta hän oli selviytynyt siitä. Yötuuli puhalsi ja lauloi haikeaa lauluaan pyörien ja kieputtaen lehtiä mukaansa.
”Mitä toi tuuli mukanaan kaukaisesta maasta… Aurinko, kuu ja tähdet,
kotini minun… Opastavat matkailijaa kotiin Lännen tuolle puolen…”,
haltia tapaili hiljaa laulun sanoja ja asteli kohti metsää, jossa suuret,
pitkärunkoiset puut huojahtelivat ja ojensivat latvojaan yölliselle
taivaalle. Hiljaa lauleskellen Gildarén astui metsään, jossa oli unien
outoa kauneutta verhoutuen sen vihreään asuun. Siellä missä aika tuntui
pysähtyvän, täällä se liikkui ja tuntui todelta.
”Miksi, oi miksi Valar?” huudahti Gildarén äkkiä ja kyynel vierähti
haltian kasvoille. Tuskaiset muistot tulvahtivat jäisinä kiteinä haltian
piinattuun mieleen. Hän kohotti valkeat kätensä kohti taivasta ja päästi
vaikerruksen.
”Miksi otatte minulta ystävän, joka on minulle suurin aarre maailmassa”,
haltia parahti mutta hänelle vastasi hiljainen humina puista, jotka
keinuivat tuulessa.
”Haldir, niin viaton ja puhdas, elämänsä voimissa sai menettää
henkensä minun takiani. En kyennyt pelastamaan häntä tuholta, jonka
kohtalo oli määrännyt hänelle. Isku, joka oli vienyt elämänhengen häneltä,
oli nyt kostettu. Mutta en kyennyt pelastamaan häntä”. Vuolaita kyyneliä
tippui maahan putouksina surusta, jota Gildarénin vapisevat hartiat
kannattelivat.
”Anna anteeksi Haldir”, Gildarén huudahti ja lysähti maahan voimattomana.
/ Lisäsin ikärajan ^^; Amene
Author: Niénor
Beta: Fanyare
Genre: Draama
Raiting: PG
Summary: Gildarén tuntee syyllisyyttä ystävänsä Haldirin kuolemasta ja lähtee etsimään vastauksia.
A/N Kiitokset betauksesta Fanyarelle! Tämä ensimmäinen on todella LYHYT. Palautetta kaipailisin kuitenkin.
Jatkoa on tulossa. Tuliko oikeaan osastoon?
Muoks:// Surukseni totean etten taida enää jatkaa tätä..
Tarinaan vaikutti syvällisesti Kahden tornin soundtracin Evenstar. Sisintä koskettava kappale.
Se saa minut usein miettimään kaiken loppumista ja toivon kadottamista.
_______________________________________________________
”Polkuja on monenlaisia”, kaikuivat sanat Gildarénin mielessä.
”Niistä moni johtaa pimeyteen ja osa valkeuteen.”
”Mikään ei ole lopullista”, Gildáren ajatteli ja nousi seisomaan lehtien
peittämästä maasta. Syksy oli saapunut ovelle, ja kaikki mihin hän uskoi
oli mennyt. Lehdet rapisivat ja tuuli puhalsi vieden kuivuneita lehtiä
mukanaan. Vapisten hän kietoi kätensä ympärilleen ja katsoi yötaivaalle,
jossa välkkyivät tähdet. Yksi niistä loisti kirkkaammin kuin muut,
valaisten pimeän maan. Kalpeasti loistaen se tuikki taivaanrannassa
jäisen kristallin lailla.
”Eldarin aika Keski-maassa on haipumaan päin”, Gildarén sanoi ja katsoi
apeana valkoisia käsiään, joihin ajan halla ei ollut tehnyt minkäänlaisia juonteita. Haltian tummat hiukset liehuivat ja kädellään hän vetäisi ne silmiltään pois. Hänen kuolemattoman elämänsä tie oli täynnä tuskaa ja kuolemaa. Polku oli kivikkoinen ja vaikea, mutta hän oli selviytynyt siitä. Yötuuli puhalsi ja lauloi haikeaa lauluaan pyörien ja kieputtaen lehtiä mukaansa.
”Mitä toi tuuli mukanaan kaukaisesta maasta… Aurinko, kuu ja tähdet,
kotini minun… Opastavat matkailijaa kotiin Lännen tuolle puolen…”,
haltia tapaili hiljaa laulun sanoja ja asteli kohti metsää, jossa suuret,
pitkärunkoiset puut huojahtelivat ja ojensivat latvojaan yölliselle
taivaalle. Hiljaa lauleskellen Gildarén astui metsään, jossa oli unien
outoa kauneutta verhoutuen sen vihreään asuun. Siellä missä aika tuntui
pysähtyvän, täällä se liikkui ja tuntui todelta.
”Miksi, oi miksi Valar?” huudahti Gildarén äkkiä ja kyynel vierähti
haltian kasvoille. Tuskaiset muistot tulvahtivat jäisinä kiteinä haltian
piinattuun mieleen. Hän kohotti valkeat kätensä kohti taivasta ja päästi
vaikerruksen.
”Miksi otatte minulta ystävän, joka on minulle suurin aarre maailmassa”,
haltia parahti mutta hänelle vastasi hiljainen humina puista, jotka
keinuivat tuulessa.
”Haldir, niin viaton ja puhdas, elämänsä voimissa sai menettää
henkensä minun takiani. En kyennyt pelastamaan häntä tuholta, jonka
kohtalo oli määrännyt hänelle. Isku, joka oli vienyt elämänhengen häneltä,
oli nyt kostettu. Mutta en kyennyt pelastamaan häntä”. Vuolaita kyyneliä
tippui maahan putouksina surusta, jota Gildarénin vapisevat hartiat
kannattelivat.
”Anna anteeksi Haldir”, Gildarén huudahti ja lysähti maahan voimattomana.
/ Lisäsin ikärajan ^^; Amene