Samin kysymykset, G

Draamaa, angstia ja vakavia aiheita.

Valvojat: Likimeya, Andune

Avatar
Fairy tale
Puolituinen
Viestit: 270
Liittynyt: Ke Huhti 28, 2004 6:17 pm
Paikkakunta: Tukinturku

Samin kysymykset, G

Viesti Kirjoittaja Fairy tale » Ke Huhti 28, 2004 6:34 pm

Nimi: Samin kysymykset
Kirjoittanut: Fairy tale
Tekijänoikeushuomautus: Tämä tarina perustuu J.R.R.Tolkienin Taruun Sormusten Herrasta ja siinä viitataan myös Silmarillioniin. En ansaitse kirjoituksillani, eikä tarkoitukseni ole loukata ketään.


Samin kysymykset
Vuosi 1405 Konnunlaskua (Sam 25v. Frodo 36v.)

Konnussa saatiin nauttia kauniista kesästä. Oli Keskikesän päivä, ja koko Hobittilan väki juhli ulkona juhlakentällä. Myös Hobittilan ulkopuolelta saapui paljon väkeä juhlimaan. Keskikesällä kaikki unohtivat työnteon kokonaan muutamaksi päiväksi ja vain söivät ja joivat tunnista toiseen. Soittoa ja tanssia riitti aamusta myöhäiseen iltaan saakka. Hobiteilla oli onnea, sillä auringonpaistetta ja lämmintä riitti, eikä sadepilvistä ollut näkynyt pienintäkään merkkiä pariin viikkoon. Keskikesän päivänä hobittilapsetkin saivat valvoa niin kauan kuin vain jaksoivat. Ja totta kai he jaksoivat ja juoksivat ympäriinsä riemusta kiljuen. Kaikki olivat iloisia ja näyttivät nauttivan elämästä täysin rinnoin. Kaikki paitsi Sam. Tai niin hänestä itsestään tuntui. Hän istui ruohikolla omiin ajatuksiinsa vaipuneena ja katsoi ympärilleen. Hän katseli iloisia lapsia, jotka juoksivat hänen ohitseen ja seurasi kaikkea sitä ilonpitoa ja naurua, jota hän näki ja kuuli ympärillään. -Mikä minua oikein vaivaa? mietti Sam itsekseen. Miksi tänä vuonna tuntuu erilaiselta? hän pohti. Kaikkina vuosina Sam oli odottanut Keskikesän päivää ja nauranut muiden mukana. Hän oli syönyt, juonut ja tanssinut monta tuntia ystäviensä kanssa. Töllin pojat, Tom, Vilkas ja Nikki olivat pyytäneet häntä mukaan juhlimaan, mutta tänä vuonna hän oli antanut ystäviensä mennä ilman häntä ja niin hän jättäytyi syrjään kaikkien muiden iloitessa kauniista keskikesästä.

Sam odotti että juhla olisi pian ohi, että hän pääsisi jälleen kiinni työntekoon. Häntä vaivanneet ajatukset eivät kiusanneet häntä työtä tehdessä. Kaukana Sam näki Frodon kävelevän ja iloitsevan Merrin ja Fredegarin kanssa. Heidän perässään juoksenteli nuori Pippin, joka ihaili vanhempaa serkkuaan Merriä ja seurasi tätä kaikkialle. Sam huokaisi syvään. -Taidan olla koko Konnun synkin hobitti. Parempi pysyä poissa ja olla pilaamatta muiden iloa. Illan ollessa vielä aikainen Sam käveli hitaasti kotiin ja yritti olla mahdollisimman huomaamattoman näköinen. Kololla ei ollut ketään, aivan kuten Sam arvelikin. Hän söi pienen illallisen ja joi monta lasillista Ukon olutta. Hän ei ajatellut mitään, eikä sytyttänyt valoja illan hämärtyessä. Hän vain istui ja joi ja meni lopulta omaan huoneeseensa nukkumaan.

Loppukesän Sam uppoutui täysin työtekoon. Aamuisin hänet nähtiin Repunpään puutarhalla ja vielä illalla hänet saattoi löytää kotipihallaan tekemässä puunhakkuutöitä tai pientä remonttia. Syksyn sadosta tuli kaikella tavalla hyvä. Repunpään pienessä puutarhassa riitti ahkeroimista. Sen hedelmäpuut ja marjapensaat pitivät Frodon ja Samin kiireisinä. Korit täyttyivät hedelmistä ja astiat marjoista. Frodon siirtyessä sisälle säilömään satoaan, Sam perkasi puutarhaa ja hoiti sitä kuntoon, jotta se pysyisi vuodesta toiseen yhtä kauniina ja kukoistavana. Tavallisesti Sam nautti ulkona olemisesta ja työskentelemisestä puutarhassa. Joskus hän oli vähällä unohtaa ruoka-ajankin, kun oli oikein uppoutunut työn touhuun. Frodo piti huolta siitä, että Sam muisti pitää ruokatauon. Mutta Samin mieltä vaivanneet synkät ajatukset olivat kasvaneet hänen mielessään, eikä hän pystynyt enää nauttimaan työnteostakaan. -Tämä on ihan hirveää, mutisi Sam itsekseen ja puri hammasta, jotta ei alkaisi itkeä. Hän pysähtyi välillä kesken työn ja aherruksen ja jäi pitkäksi aikaa omiin mietteisiinsä. Sitten hän taas havahtui jatkamaan.

Frodo oli pistänyt merkille ystävänsä viimepäivien alakuloisuuden ja hajamielisyyden. Hän oli juuri kutsumassa Samia sisälle syömään, kun hän näki ystävänsä istuvan paikoillaan ja tuijottamassa johonkin kaukaisuuteen vakava ilme kasvoillaan. Kun Sam taas havahtui työntekoon, Frodo kutsui hänet sisään. -Sam! Tule syömään, huusi Frodo rappusilta. Sam kokosi ajatuksensa ja käveli sisälle. Frodo oli laittanut pöydän valmiiksi ja Sam kävi hämmentyneenä pöydän ääreen. -Frodo-herra, ei teidän olisi tarvinnut, sanoi Sam kun näki notkuvan pöydän. -Mutta Sam. Nyt on sadonkorjuun aika. Ajattelin laittaa tänään pöytään kaikkea mahdollista, Frodo puolusteli. Sam ei millään jaksanut maistaa kaikkea mahdollista. Hänen ruokahalunsa oli muutenkin kadonnut viimepäivinä, mutta sitä hän ei Frodolle sanonut. Hän söi sen minkä jaksoi. -Otatko lisää Sam? Frodo kysyi ja oli jo tarjoamassa lisää. -Ei kiitos, Frodo-herra. Olen ihan täynnä. Kiitos vaan, sanoi Sam ja jäi tuijottamaan eteensä. -Oletko kunnossa Sam? Näytät jotenkin kalpealta. Et kai ole kipeä? Kysyi Frodo.
-Olen ihan kunnossa. Menen jatkamaan töitä, hän vastasi ja nousi saman tien pöydän ääreltä. -Oletko aivan varma, että olet kunnossa? Näytät väsyneeltä. Frodo jatkoi.
-Ei mitään hätää, huikkasi Sam ja paineli jo puutarhalle. Tosi asiassa hän oli väsynyt. Hän ei ollut nukkunut viime yönä muutamaa tuntia enempää.

Frodo katsoi Samin perään, kun hän meni puutarhalle jatkamaan töitään. -Hän ei ole oma itsensä, pohti Frodo. -Yleensä hän on kuin auringonpaiste, mutta nyt hän näytti todella väsyneeltä. Alan huolestua hänestä. Frodo katseli hetken Samia ja odotti hänen kääntyvän ovelle päin, mutta Sam oli täysin uppoutunut työhönsä. Väsymyksestään huolimatta Samin oli vaikeaa nukahtaa. Yhä useampana iltana uni kaikkosi jonnekin kauas. Lopulta häntä pelotti olla yksin huoneessaan. Kaikkialla oli hiljaista ja silloin hän kuuli kaikki ahdistavat ajatuksensa selkeämmin. Ja kun hän viimein nukahti, hän näki mustia unia, painajaisia, jotka saivat hänet vapisemaan ja pelkäämään nukkumaan menemistä. Kerrankin hän heräsi omaan huutoonsa ja nousi istumaan sängyn laidalle sydän pamppaillen. -Rauhallisesti nyt Sam, olet kotona, kaikki on kunnossa, hän sanoi itsekseen. Ja sitten hän kuunteli talon hiljaisuutta. Kukaan muu ei ollut herännyt hänen huutoonsa. Ehkä hän olikin huutanut vain unessa. Hän laahusti keittiöön ja päätti syödä jotakin. Päivisin hänellä ei ollut kunnon ruokahalua. Häntä väsytti yöllisten valvomisten takia. Ja yöllä hän ei saanut nukuttua. Onneksi sentään silloin maistui ruoka. -Jokin asia sentään oli kohdallaan, hän mutisi.

Työviikon päätteeksi hobiteilla oli tapana kokoontua Vihreään Lohikäärmeeseen. Sam pelkäsi jäädä yksin ajatustensa kanssa ja niin hänkin päätti mennä aikansa kuluksi Käärmeeseen. Sam yritti olla mukana pöytäkeskusteluissa ja yleisessä ilonpidossa, mutta se otti voimille. Tänään hän piti niitä jonninjoutavina tai ainakin ajanhukkana. Hän ei jaksanut keskittyä soittoon eikä tanssiin ja tyhjensi tuopin toisensa jälkeen. Frodo tuli Käärmeeseen vasta myöhemmin. Hän hakeutui Samin pöytään ja huomasi heti, että hän oli juonut tavallista enemmän. Lisäksi Sam ei vaikuttanut ollenkaan kiinnostuneelta siitä, mitä ympärillä tapahtui.
-Sam, olet juonut ihan liikaa, Frodo sanoi, mutta hänen äänessään ei ollut moitetta.
-Tiedän, vastasi Sam. Mutta en voinut sille mitään. Minä...
Sam nousi vaivalloisesti pystyyn ja oli vähällä kaatua saman tien.
-Ehkä olisi parasta, että minä autan sinut kotiin. Et taida päästä ilman apua kynnykselle asti. Kompastuisit vain jalkoihisi, Frodo päätti ja tarttui Samiin. Sam hoiperteli ja keskittyi pysymään pystyssä kynnykselle asti. Frodolla oli täysi työ pitää Sam pystyssä, eikä se koko matkaa onnistunutkaan. Sam kompastui olemattomaan kiveen ja molemmat hobitit löysivät itsensä tien vierestä.
-Ehkä olisi hyvä, että tulet ensin Repunpäähän selvittämään päätäsi, Frodo sanoi. Olen huolissani, Sam, todella huolissani. Ei se, että hän löysi Samin tässä kunnossa, vaan se mitä hän oli huomannut viime päivinä. Tavallisesti Sam vihelteli työtä tehdessään ja hänen kasvonsa loistivat kilpaa auringon kanssa. Monta viikkoa tuo iloisuus oli ollut poissa ja kadonnut vähitellen johonkin. Sam ei näyttänyt nauravan, eikä kiinnostuvan mistään mitä ympärillä tapahtui.
-Minua heikottaa, voihki Sam Frodon pitäessä häntä pystyssä. Häntä pyörrytti eikä hän nähnyt edes kunnolla edessä olevaa tietä.
Frodo talutti Samin Repunpäähän ilman ystävänsä estelyitä ja istutti tämän sohvalle.
-Mikä sinun on Sam? Et ole koskaan juonut itseäsi tähän kuntoon? Et ole ollut oma itsesi muutamaan päivään. Olen kyllä huomannut. Sitten Frodo istahti ystävänsä viereen.
-No kun tuota... aloitti Sam, mutta nielaisi sitten lauseensa.
Frodo odotti hetken, että hän jatkaisi, mutta Sam ei jatkanut. Samin vatsassa kiersi ja päässä tuntui alkava jomotus. Hän ei ollut syönyt moneen tuntiin mitään, juonut vain oluen toisensa perään.
-Sinä voit kertoa minulle Sam, jos vain haluat. Mieltäsi painaa jokin, vai olenko väärässä?
-Niin, Frodo-herra. Tiedän että voin kertoa sinulle, sammalsi Sam. En vain tiedä, en halua vaivata, hän jatkoi ja tuijotti eteensä. -Pelkään että loukkaan teitä jollakin tavalla, Frodo-herra.

Sam pelkäsi mielessään, että kertomalla omat murheensa ja huolensa hän samalla muistuttaisi Frodoa omista tuskallisista muistoistaan, jotka hän oli kertonut vuosia sitten Samille uskoutuessaan hänelle. Hän pelkäsi, että tulisi repineeksi vanhoja haavoja auki.
-Sam, sinä voit kertoa minulle. En usko, että mikään voisi loukata niin pahasti. En minä suutu, enkä lähde pois, lupaan sen. -Hyvä on, Frodo-herra. Jos olette aivan varma, mutisi Sam. Seurasi hetken hiljaisuus. Frodo katsoi Samiin ja odotti hiljaa.
-Minä... minä olen miettinyt, mitä tapahtuu kun kuollaan, sanoi Sam hiljaa. -Tarkoitan, että mitä sen jälkeen tapahtuu. Ja... ja sitä, mikä kaiken tämän tarkoitus on, tai siis elämällä, änkytti Sam. Ja minua pelottaa, Frodo-herra. Minä pelkään, enkä saa nukuttua. Sam käänsi päänsä pois ja yritti peitellä kyyneleitään Frodolta.
-Voi Sam. Olet miettinyt suuria asioita itseksesi. Mitä minä osaisin sinulle sanoa? Hän laski kätensä lohduttavasti ystävänsä olkapäälle ja huokaisi syvään. -Keskustelin kerran kuolemasta Gandalfin kanssa. Olin silloin itse hyvin peloissani, mutta Gandalf on viisas ja hän valitsi oikeat sanat siihen hetkeen. Toivottavasti niistä olisi nyt apua sinulle. Hän kertoi minulle, että kuoleman jälkeen elämä jatkuu toisessa paikassa. Aivan kuin kaikki muuttuisi hopeiseksi lasiksi ja kaikkialla on kaunista ja vihreää.
-Tuo ei kuulosta kovin pelottavalta, nyyhkytti Sam. Kertoiko Gandalf muuta? Sam kysyi.
-Gandalf kertoi silloin paljonkin. Hän kertoi, miten koko Arda luotiin ja miten haltiat ja ihmiset tulivat Keski-Maahan. Entä oletko koskaan kuullut Erusta, Sam?
-En, mutta haluaisin kuulla. Haluan tietää kaiken luomisesta, Erusta ja Ardasta, Frodo-herra.
-En tiedä kaikkea, mutta kerron mitä tiedän. Mutta siihen menee aikaa. Istu siinä hetki Sam, tulen kohta takaisin.
Frodo meni keittiöön ja laittoi siellä pientä iltapalaa ja teetä. Hän toi ne tarjottimella pienelle sohvapöydälle. Sam löysi tarjottimelta myös muutaman nenäliinan ja otti heti yhden.
-Tiedätkö Sam, minä pidän pitkistä keskusteluista kanssasi, Frodo sanoi ja hymyili.
-Ja edellisestä keskustelustamme on jo jonkin verran aikaa. En tiedä, mitä sinä mietit, kun pelkäsit kertoa minulle. Mutta olen iloinen, että kerroit mikä mieltäsi on painanut. Ei ole hyvä jäädä yksin suurten asioiden kanssa, Frodo sanoi. Sam huokaisi helpottuneena ja otti kiitollisena voileivän tarjottimelta. Hänen päänsä humisi vielä liian oluen takia.
-Minä pelkäsin puhua kuolemasta, Frodo-herra. Kun silloin kerroit, että se tyttö kuoli, minä ajattelin... anteeksi Frodo-herra, Sam sanoi ja häntä alkoi taas itkettää.
-Ei sinun tarvitse pyytää anteeksi, Sam. Tarkoitat Dorista. Silloin minäkin pelkäsin. Mutta en pelkää enää, eikä sinunkaan tarvitse pelätä. Muistan Doriksen melkein joka päivä, mutta minun ei tarvitse enää itkeä. Joskus itken, kun minulla on ikävä, mutta uskon että näen hänet vielä kerran.
-Miten sinä uskot? Voiko siitä olla ihan varma? Sam kysyi ja kuivasi kyyneleitään.
-Odota, luen sen sinulle. Frodo nappasi käteensä yhden kirjoistaan ja luki Samille pienen pätkän. "Alussa Eru, Yksi, jonka nimi haltian kielellä on Ilúvatar, teki ajatuksissaan ainurin; ja he lauloivat Suuren Soiton hänen edessään. Tästä soitosta maailma sai alkunsa; sillä Ilúvatar teki ainurin laulun näkyväiseksi, ja he näkivät sen valona pimeydessä". (Valaquenta) "Ilúvatarin lapset ovat haltiat ja ihmiset, Esikoiset ja Seuraajat". (Ainulindalë)
Sam kuunteli pitkään, kun Frodo välillä luki katkelmia kirjastaan ja välillä kertoi, mitä oli Gandalfilta kuullut. Oluthöyryt alkoivat haihtua vähitellen Samin päästä ja hän tunsi itsensä hölmöksi, että oli sillä tavalla juonut liikaa. Frodoon voisi aina luottaa. Ei hän nauranut koskaan Samin ajatuksille tai kysymyksille.
-Sam, voit luottaa siihen, että kaikella on tarkoitus. Meidänkin pienellä elämällämme on jokin tarkoitus, vaikka emme sitä aina huomaa. Sinun on tarkoitus olla minun ystäväni. Olisin jo aikapäiviä sitten menettänyt toivoni ja elämänhaluni, ellei sinua olisi. Ja kuka tietää mitä huominen tuo tullessaan. Joskus elämme pitkään tavallista elämää, ennen kuin jotakin ratkaisevaa tapahtuu. Ja silloinkin saattaa olla kysymys yhdestä pienestä hetkestä, joskus ehkä pidemmästä ajasta.
-Miksi maailmassa täytyy olla niin paljon murhetta ja surua? Miksi täytyy pelätä? Sam kysyi.
-Sinulla on paljon kysymyksiä, enkä osaa kaikkeen antaa vastausta. En tiedä, onko hyväkään tietää kaikkea. Mutta sen tiedän, että kerran vielä koittaa Viimeinen Taistelu ja Tuomion Päivä kaikelle pahalle. Ja sen jälkeen ainur aloittaa Toisen Soiton, ensimmäisen Suuren Soiton kaltaisen. Silloin Eru hävittää kaiken vääristyneen ja kaikki luodaan hyväksi. Toisessa Soitossa ovat kaikki Ilúvatarin lapset mukana, jotka ovat aikojen kuluessa kuolleet. Silloin haltiat ja ihmiset ja myös hobitit tapaavat jälleen toisensa.
-Ja sinä uskot, että tapaat Doriksen kun kuolet?
-Uskon. Ja niin uskoi Doris itsekin. Silloin minulta tosin puuttui toivo. Doris ei jaksanut elää ja hän halusi luovuttaa, niin epätoivoinen hän oli. Hän pelkäsi, sillä hänelläkään ei ollut toivoa. Minä en halunnut irrottaa hänestä, pelkäsin että hän lähtee ja jättää minut yksin. Häneltä hiipuivat fyysiset voimat vähitellen, eikä hän jaksanut olla edes hereillä pitkiä aikoja kerrallaan. Jostakin hän sai uutta toivoa. Hän kertoi yhdestä unestaan, jonka hän näki. Hänen kertomansa kuulosti samalta, kuin Gandalfin kuvaukset kuoleman jälkeisestä elämästä. Silloin hän sai uutta toivoa ja yritti valaa sitä minuunkin, mutta minä olin täysin synkissä ajatuksissani.
-Mutta mitä teille tapahtui, Frodo-herra? Tarkoitan silloin, kun saitte uutta toivoa ja kerroitte, että ette enää pelkää. Miten voi yhtäkkiä lakata pelkäämästä? Minä ainakin vielä pelkään, enkä tarkoita etten uskoisi kaikkea, mitä olen kuullut. En osaa selittää, mutta ymmärrättekö te, Frodo-herra?
-Sam kulta, toivoa huomisesta ja uskoa voi sydämessään pyytää. Ja se tulee varmasti. Gandalf auttoi minua löytämään toivon ja uskomaan huomiseen. Haluatko sinä sitä, Sam? Me voimme juuri tässä olla hetki aivan hiljaa ja pyytää sitä molemmat sydämessämme. Sam nyökkäsi ja nyyhkytti hiljaa. Frodo vei toisen kätensä ystävänsä ympärille ja sitten he istuivat pitkän tovin aivan hiljaa. Sam tunsi, miten lämpö levisi häneen Frodon kosketuksen kautta. Ja aivan kuin suuri painolasti olisi otettu hänen hartioiltaan, hän tunsi miten pelko vähitellen kutistui ja kuihtui pois hänen mielestään.
-Jotakin tapahtui, Frodo-herra. En tiedä mitä, mutta minun on paljon parempi olo, kuiskasi Sam. Frodo hymyili ja katsoi Samia silmiin. -Näen sen silmistäsi, ystäväni, kuiskasi Frodo. Toivo loistaa silmistäsi. Se on kestävää toivoa, joka vie mustienkin päivien yli. Epätoivo voi yrittää saada vallan ja se voi saada sinut pelkäämään mutta koskaan se ei voi enää kokonaan vallata mieltäsi.

Tämä toivo kantoi Frodon ja Samin läpi Sormuksen Sodan ja Mordorin. Frodo kadotti toivon kantaessaan kirottua Sormusta kaulallaan, vaikka sen ei koskaan pitänyt kadota. Ainoastaan vihollisen Sormus pystyi sen tekemään ja näin Frodo joutui kokemaan uudelleen kaiken pelon ja toivottomuuden, jonka hän oli kerran saanut jättää taakseen. Ja Sormus sai kaiken kasvamaan Frodon mielessä. Se kasvatti pelon ja toivottomuuden äärimmilleen ja hän melkein murtui sen taakan alla. Ainoa toivo noina päivinä oli se toivo, jota Sam kantoi sydämessään. Se oli heidän yhteinen toivonsa noina ratkaisun päivinä. Heidän elämällään oli tarkoitus. Ja se tarkoitus oli suurempi, mitä heistä kumpikaan aavisti tuona kesänä.

Piratesse
Vitam Piratae Aligo
Viestit: 781
Liittynyt: Su Marras 06, 2005 11:26 pm
Paikkakunta: Shin-Ra HQ

Viesti Kirjoittaja Piratesse » Ke Marras 30, 2005 9:23 pm

Minusta oli aika yllättävää, että Samiin iskin noin voimakkaasti kuolemanpelko. Olit kuvannut sen kyllä hyvin ja Frodon lohdutukset olivat oikeasti lohduttavia ja hyvin aidon tuntuisia. Herkkä pätkä :)

Avatar
Sound of Silence
Samooja
Viestit: 425
Liittynyt: La Maalis 11, 2006 11:00 am
Paikkakunta: Mikaelin kainalo.. <3

Viesti Kirjoittaja Sound of Silence » La Maalis 18, 2006 12:03 pm

eikä minun mieleeni jälleenkään tulvahda mitään järkevää sanottavaa joten yhdyn vain edellisen kommentoijan kommentiin... todellakin herkkä pätkä
♥ Werd ich ein Engel sein
Für dich allein ♥

Satoru_Okabe
Örkki
Viestit: 25
Liittynyt: Ma Loka 09, 2006 5:22 pm
Paikkakunta: Huitsin yläkerta
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Satoru_Okabe » Ti Joulu 19, 2006 5:33 pm

Oi, kaunista ja herkkää <3 Ihana pätkä. Olen huono kommentoija, tiedän sen, anteeksi. ^^
I'm the guy who laughs at a funeral.

Marnie
... has left the building
Viestit: 866
Liittynyt: Pe Huhti 16, 2004 11:02 pm
Paikkakunta: juhannukseen asti Australia

Viesti Kirjoittaja Marnie » La Helmi 03, 2007 12:31 pm

Kommentointikampanjan hengessä.. ;) (Ja minä en muuten usko etten minä ole kommentoinut tätä, mutta ei, ei tässä ole minun kommenttiani, pöh.)
Harmi että sinä olet siirtynyt muualle TSH-ficeistä ^^ koska minä tosissaan tykkään näistä sinun hobittificeistäsi, sinä osaat kuvata Konnun ja hobittien elämää minusta hyvin hobittimaisesti, varsinkin tuota Samia. (Niin ja pidän siitä, että sinä kirjoitat kirjaan perustuvia ficcejä; että mainitset Pullankin tässä, että Pippin tosissaan on paljon Merriä, Frodoa ja Fredegaria nuorempi jne - nuo on varmasti ihan pikkujuttuja, mutta ne ovat tärkeitä minulle kun luen ficciä, siksi minä sen nyt otinkin esille tässä. ^^) Niin, ja tuo synkkä Sam - minulle tuli siitä mieleen sellainen teini-ikäinen, joka potee ahdistusta vähän kaikesta ja elämästä ylipäätään (ja se sopii tuohon Samin ikäänkin hyvin), itse ainakin muistan itse tehneeni sitä nuorena. Hobiteilla on varmasti synkkiä hetkiä siinä missä kaikilla muillakin. Frodo puolestaan on ihanan välittävä ja siitä oikein näkee että se on Samista huolissaan (minä en ole koskaan Frodosta hahmona välittänyt kauheammin, mutta sinä onnistut aina tekemään sen minulle eläväksi ficeissäsi ja niissä minä oikeasti pidän siitä.), ja tuo kuolema-keskustelu oli jotain mistä pidin kovasti - ja olin iloinen että Frodo onnistui huojentamaan Samin mieltä (ei se Frodo olisikaan, ellei olisi onnistunut ^^). Ja tuo lopetus oli ihana; sidoit hienosti tämän aiheen sormukseen ja sotaan - että tällä keskustelulla oli paljon kauaskantoisempia vaikutuksia kuin mitä olisi ensin voinut kuvitella. Kaunis ficci, ja minä tykkäsin kovasti, näin niin kuin tiivistettynä tähän lopuksi. ^^

En mie tiiä eksytkö sinä tätä kommenttia lukemaan, mutta kirjoitinpa kuitenkin. ^^
Look at it this way, Wayne - we will always have Saskatchewan. Shelly, NX

Draamaficcari '05 ja '06, Kommaaja '07 | Viimavaarojen varjo ~ Ei palaisi pohjoiseen Halbarad.

Nerwen
Pikku Eskapisti
Viestit: 1506
Liittynyt: To Touko 18, 2006 6:12 pm
Paikkakunta: Pieni kylä Rohanissa

Viesti Kirjoittaja Nerwen » Ke Helmi 07, 2007 7:53 pm

Voioi. Kirjoitat hobiteista ihanasti, pidän tyylistäsi valtavasti. Se on yksinkertaista kuin hobitit itse, mutta se on silti syvällistä. :roll: Samanlaista kuin henkilöt, joista kirjoitat. Ihana tyyli, sopii hyvin tarinoihisi.

Ja mukavaa, miten kaikki liittyy yhteen, mitä olet kirjoittanut. Miten Doris mainittiin jne., luin sen ficcin joskus kuukausia sitten ja tykkäsin. En vain muista, olenko kommentoinut.. Mutta se ei ole tään viestin asia.

Kuten Marnie nyt jo mainitsi, vaikka et tätä lukisikaan niin laitanpa tähän nyt ajatuksiani... Eli tuota, yhdessä kappaleessa vuorosanat menivät hiukan sekaisin, kun olivat samoilla riveillä, jos kukaan ymmärtää mitä haen takaa. Ja olisi painanut enteriä, olisi teksti ollut helppolukuisempaa.

Mutta mukava juttu, kirjoitettu samalla suloisella tyylillä kuin muutkin juttusi hobiteista, ja toistan nyt saman virren, pidän tyylistäsi valtavasti.
The Lord of the Rings
is one of those things:
if you like you do:
if you don't, then you boo!


~ J.R.R. Tolkien

Vuoden romance-ficcaaja 2007-2010, Vuoden ficcaaja 2014

Vastaa Viestiin