Haltian suru PG-13, MS

Draamaa, angstia ja vakavia aiheita.

Valvojat: Likimeya, Andune

Avatar
Kurttuviikuna
Puolituinen
Viestit: 293
Liittynyt: La Helmi 07, 2004 9:26 am
Paikkakunta: Dojon katonraja

Haltian suru PG-13, MS

Viesti Kirjoittaja Kurttuviikuna » Ke Kesä 16, 2004 3:09 pm

Title: Haltian suru
Author: Kurttuviikuna
BETA: Ihanainen Saatana [kelpaako näin^^?]
Rating: PG-13
Pairing: Vinyë/Merlë
Disclaimer: Hmm... Haradrim on Tolkienin, Vinyë ja Merlë oma keksimiäni. Samoin haltiakieli, jota ne sönkkäävät lopussa. Ellei sitten vahingossa sinne ole pompannut oikeita haltiakielisiä sanoja. Mene ja tiedä^^
Genre: Drama, femslash.

A/N: Ensimmäinen drama tarinani. Pidän itse tästä jokseenkin paljon, sillä opettelin samalla kuvailemaan paremmin asioita^^ Toivotaan että onnistui. Kommenttia paljon, jookosta otukset piänet?^^


Kaunis, surumielisen näköinen haltianainen istui tyynen, sinisen meren rannassa sammaleen viheriöimällä kivellä. Vinyë oli kauniin naisen nimi. Hänen olemuksensa oli uljas ja ryhdikäs, niin kuin meren haltioilla yleensäkin. Hänen hiuksensa olivat verenpunaiset, kasvot olivat suipot ja kauniit. Haltian iho oli virheetön, niin puhdas ja kuulas. Silmät olivat kirkkaanvihreät. Niistä paistoi suru ja ahdistus.

Vinyë huokasi raskaasti.
”Miten kaikki voi olla näin hirveän epäreilua? Miten kaikki vuosien saatossa unelmoidut unelmat ovat yhtäkkiä tuhansina sirpaleina? Kolmisen päivää sitten kaikki oli hyvin. Murheet olivat kaukana. Sitten se hyvä riistettiin pois ja suru ja ahdistus tulivat tilalle…”, Vinyë ajatteli ja nousi seisomaan.

Lokkien kiljunta kuului jostain kaukaa. Aallot iskivät hiljaa rantaan kastellen haltian jalat. Nainen vilkaisi kuvajaistaan veden pinnasta. Laineet rikkoivat sen ja vääristivät Vinyën kasvot hirvittäväksi. Hän huokasi uudestaan ja pyyhki kyyneleet silmäkulmistaan.
”Miksi täytyy aina sotia? Mikseivät ihmiset tajua, että sodassa vain menetetään kaikki rakkaat eikä kukaan hyödy siitä mitään?”
Nämä kysymykset olivat pyörineet Vinyën mielessä siitä saakka, kun haradrim oli julmasti surmannut hänen perheensä ja rakkaansa sekä suuren osan kansastaan vain sen tähden, että he saisivat enemmän tilaa itselleen.
”Merlë…”, Vinyë huokaisi ja pyyhki aina vain silmiinsä pyrkivät kyyneleet.

Merlë oli ollut hänen rakkaansa. Hän oli taistellut, lopulta kuollut vain pelastaakseen Vinyën hengen. Vinyë painoi käsillään päätään muistaessaan tuon viimeisen hirvittävän ja surullisen hetken rakkaansa kanssa.

*** takauma ***

”Merlë, ei! Et kuole nyt!” Vinyë oli itkenyt kauniin naisen verisen, ruhjeilla olevan vartalon vieressä.
”Vinyë – älä – viitsi – itkeä”, Merlë oli ähkäissyt tuskissaan.
Jokainen sana ja hengenveto oli tehnyt kipeää.
”Mutta kun et saa! Haradrim tappoi jo perheeni!En halua menettää enää sinuakin!” Vinyë oli itkenyt ja ottanut Merlën ruhjotun käden omaansa.
Kivusta vapiseva haltianainen oli ähkäissyt hiljaa. Hänen naamansa oli ollut ruhjeilla ja poskeen oli viilletty syvä haava, huulet olivat vuotaneet verta ja nenä oli murtunut, sillä se oli vinksottanut oudosti vinossa. Silmät olivat loistaneet silti kuin kirpeänä pakkasyönä.

Yhtäkkiä Merlë oli kohottanut päätään. Iso ja rotevankokoinen mies oli juossut heitä kohti. Merlë oli säikähtänyt ja katsonut Vinyëtä silmiin hädissään.
”Juokse! Mene jo!” haltianainen oli kähissyt Vinyëlle. Jokainen sana oli ollut kuin yksi miekanpisto lisää.
”Minä en jätä sinua tänne kuolemaan!” Vinyë oli huutanut itkien.
Hän oli yrittänyt nostaa kivusta yhä vapisevaa ystäväänsä ylös.
”Aih! Unohda minut! Nyt on minun aikani mennä! Sinun elämäsi jatkuu vielä! Aikani täällä on ohi ja haluan hoitaa sen kunnialla loppuun!” Merlë oli huutanut ja nousi huojuen ylös näyttäen siltä, kuin olisi minä hetkenä tahansa voinut pyörtyä kivusta. Merlë oli laskenut kätensä Vinyën sydämen päälle.
”Täällä minä säilyn ikuisesti. Mene nyt! Qualethnel hén vúinen!” haltia oli ähkäissyt.

Vinyë oli astunut eteenpäin ja suudellut viimeisen kerran rakkaansa huulia.
”Manhewhir urén teleth!” Vinyë oli kuiskannut.
”Mene jo! Pyydän!” Merlë oli kuiskannut tärisevällä äänellä.
Vinyë oli katsonut rakastaan viimeisen kerran, pyyhkäissyt tämän veren tahrimaa poskea ja juossut pois taistelun keskeltä.

Hän oli juossut hetken matkaa. Sitten hän oli kuullut sen. Merlë oli huudahtanut viimeisen tuskaisen huutonsa. Vinyë oli pysähtynyt ja lysähtänyt maahan itkien.




Hän menetti tuona yönä kaiken. Hän itki maassa koko yön, ja seuraavana aamuna hän käveli meren rantaan.
Hän ei enää syönyt mitään. Hän vain istui kivellä ja katseli horisonttiin. Hän halusi vain kuolla pois, Merlën sanoista vähät välittäen.

Luonnollisesti kuoleminen ei vain tahdo ottaa onnistuakseen, jos sattuu olemaan kuolematon. Ulkoisesti ja fyysisesti haltioiden masennusta ei juurikaan huomaa, mutta sisältä he riutuvat. Heidän mielensä mustenee ja heistä tulee täysin tunteettomia. Heillä on vain paha olo, jota kukaan ei huomaa. Paha olo rusentaa heidät sisältä käsin kokoon kuin kirjailija pilalle menneen sivun. Sen jälkeen haltiat ovat turhia. Sen jälkeen he ovat ikään kuin kuolleita, vaikka hengittävätkin. Sielu vain on kadonnut.

Vinyë kiipesi rosoista kalliota pitkin sen tuuliselle huipulle. Aallot löivät kaukana alhaalla rantaan pärskähdellen isoihin kiviin. Haltianainen istahti kallion kielekkeelle ja katsoi, kun siitä putoili pieniä kivenmurusia alhaalla pärskivään mereen. Tuuli tuiversi haltian punaisia hiuksia. Kyynel vierähti taas Vinyën poskelle.
Hänen aikansa oli tullut.
”Ei minun elämäni jatku täällä, ei ilman sinua, Merlë”, Vinyë ajatteli ja katseli vielä tovin alas aallokkoon. Hän istui aivan kielekkeen reunalla ja pysyi siinä vain käsiensä varassa. Muutama pikkukivi putosi taas vihertävänsiniseen mereen. Sitten Vinyë päästi irti ja pudottautui meren rauhallisesti kuohuvaan, sinivihreään syliin.

”Merlë, minä tulen”, olivat Vinyën viimeiset sanat ennen meren pintaa.

//: Ame lukee kyllä pian, mutta Ame tunkee ensin ikärajan otsikkoon ja Kurtsu muistaa sen sitten? Omg. o.o. Amen piti poistaa tuo lukekaa kiltit. Ame olla pahoillaan. Taih ei Ame uskalla x) Kurtsu itse tekee miten tekee ja laittaa sen otsikkoon ikärajan.
Viimeksi muokannut Kurttuviikuna, Pe Heinä 09, 2004 2:12 am. Yhteensä muokattu 3 kertaa.
Welcome to the Caribbean, love.

Avatar
Kurttuviikuna
Puolituinen
Viestit: 293
Liittynyt: La Helmi 07, 2004 9:26 am
Paikkakunta: Dojon katonraja

Viesti Kirjoittaja Kurttuviikuna » La Kesä 19, 2004 9:53 pm

Hmh. Näinkö, Ammeseni?
Welcome to the Caribbean, love.

Amene
Puolituinen
Viestit: 344
Liittynyt: Su Tammi 04, 2004 7:53 pm
Paikkakunta: Vantaa

Viesti Kirjoittaja Amene » Su Kesä 20, 2004 5:24 pm

Juuh tämä oli kaunis. Surullinen ja haikea ^^ pidin.


Ja nyt tuo ikäraja oikein x) *taputtaa Kurtsua*
Legolas looked blank

Huumorificcaaja 2004, Typoilija 2006, Mangafriikki 2007, Merri 2009, Typoilija 2010 \o

Avatar
Piru
Metsähaltia
Viestit: 679
Liittynyt: Ma Tammi 05, 2004 9:58 pm
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Piru » La Heinä 03, 2004 11:39 pm

Hmph. Onkos tuo nyt reilua, että Saatana-täti näkee vaivaa ja betaa Kurtun ficin ja sitten sitä ei edes mainita tuolla alussa. :twisted: Annan ehkä anteeksi, jos lisäät sen nyt heti sinne. Kiäh.

Itse tarinaa en jaksa nyt sen kummemmin kommentoida, taisin sen jo tehdä mesessä. Todella kauniisti kirjoitat ja tarina on haikea ja nätti. Hahmot hyviä.

Heih, otapa tuo piste pois otsikosta. Otsikossa ei käytetä pistettä. Anteeksi, jos en huomannut betatessa. :oops:
'Cause everybody hurts sometimes.

Valvoja -05
Palautteenantaja -06
Aragorn -07
Sauron -08 ^^

Hedwig
Örkki
Viestit: 34
Liittynyt: Pe Maalis 26, 2004 3:49 pm
Paikkakunta: Klaukkala (Kontu)

Viesti Kirjoittaja Hedwig » Ke Elo 11, 2004 1:06 pm

Se oli surullinen ja todella hyvin kirjoitettu.. :)

Dragonfly
Örkki
Viestit: 114
Liittynyt: La Joulu 23, 2006 11:07 am
Paikkakunta: Synkmetsä
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Dragonfly » To Helmi 22, 2007 12:48 pm

Kamalan surullinen ficci... :( Ja tähänkin jäi koukkuun, kun alkoi lukemaan. Alku oli todella lupaava, ja onneksi se tunne säilyi koko tarinan ajan. :) Kirjoitusvirheitä löytyi jokunen, eikä betan työ olisi ollut pahitteeksi... Tiedä sitten, käytitkö tässä betaa vai et...? :o Mutta todellakin, pidin kovasti noiden haltioiden keskenäisestä suhteesta... Vinyë oli luonnollisen murheellinen ja ymmärrän hyvin halusi "tapattaa" hänet tarinan lopussa... Hyvä muuten, etten kyynelehtinyt Marlën kuoleman kohdalla - taas yksi "huonoja" puoliani, itsehillintää ei löydy piirun vertaa. :lol:

Oho! Satuinpa nyt vilkaisemaan näytön alareunaan ihan vahingossa, ja siellähän se komeilee; "- Saatana-täti näkee vaivaa ja betaa Kurtun ficin..."
Luenpa minäkin nykyään kaiken todella huolellisesti... :oops: :P

Kaunis. Koskettava. Surullinen. Juoni selvä jo melkein heti alusta alkaen, joten ei tullut mitään Hetkinen? -ilmiöitä kertaakaan... :lol: Todella hyvä ficci! Aihe ehkä hieman "tavallinen", mutta jotenkin nii erityylisesti kirjoitettu kuin tavallisesti...

-DF kuittaa-

Vastaa Viestiin